Jumalan armoa

Roskalaatikosta "suurlähettilääksi"

Tapani Suonto

   
Lauri Jakkila
Kun Lauri tuli uskoon

Marraskuun kolmantena päivänä 1997 Lauri Jakkila ja Pohjois-Korean lähetystöneuvos Rii ilmestyivät Suomen television uutislähetyksiin. Pohjois-Korean johto oli pyytänyt Ristiretki Via Dolorosan toiminnanjohtaja Lauri Jakkilaa välittämään avunpyynnön kaikille maailman kristityille tulla auttamaan Pohjois-Koreaa sitä vaivaavassa nälänhädässä. Uutinen levisi nopeasti ympäri maailmaa. Tiedotusvälineet seurasivat mielenkiinnolla suomalaisen kansanmiehen historiallista avustusmatkaa suljettuun Pohjois-Koreaan. Harva todellisuudessa silloin tiesi, kuka on Lauri Jakkila ja mistä hän on tullut.

Suomalaisen rappioalkoholistin tiestä Hakaniemen roskalaatikosta presidenttien rinnalle on ilmestynyt kirja. Seuraavassa kertomus Laurin uskoontulosta.

Oli perjantai 24. marraskuuta 1989. Sinä päivänä satoi räntää. Herättyään roskalaatikossa Lauri oli lähtenyt vaeltamaan rautatieasemalle ja hypännyt junaan. Hän oli torkkunut vaunussa Riihimäelle asti, ryypännyt siellä muutamien kohtalotovereidensa kanssa ja körötellyt iltapäivällä junalla takaisin Helsinkiin. Matkalippuja ei hänellä tietenkään ollut, mutta ei niitä ollut kysyttykään. Junassa oli lämmintä ja siellä nukutti mukavasti.

Perjantaipäivä oli taittunut iltaan, kun Lauri istuskeli rautatieaseman penkillä. Välillä poliisit tulivat ajamaan miehen ulos asemalta haisemasta, mutta kun poliisien katse vältti, hän palasi takaisin penkille. Mieli oli tavallista rauhallisempi, sillä hän oli nukkunut mukavat päiväunet junassa. Hän istui asemahallin penkillä omissa ajatuksissaan ja katseli ohi kiirehtiviä ihmisiä. Hänellä ei ollut kiire minnekään. Elämä oli kulkenut hänen ohitseen jo kauan sitten. Kukaan ei kaivannut Lauria, eikä hän osannut kaivata enää ketään. Aseman hälinä, harhailevat ajatukset ja unikuvat sekoittuivat hänen alkoholin sumentamassa mielessään. Vaikka hän oli läsnä, hän alkoi olla jälleen poissa.

Yhtäkkiä ihimisvilinästä lähestyi häntä nuori mies. Hän astui Laurin eteen ja ojensi hänelle pientä lappusta. Lauri havahtui hätkähtäen todellisuuteen. Mies sanoi arasti:

- Lähde tänään Perjantai Kristukselle -iltaan?

Kun Lauri käänsi katseensa nuorukaiseen, tämä otti pari askelta taaksepäin pelokkaana. Lauri ei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Häntä väsytti. Mies astui taas lähemmäs ja jatkoi keskustelua. Kun Lauri nosti katseensa maasta, mies perääntyi jälleen. Lauria alkoi säälittää nuorukainen. Äkkiä hän päätti, että tuon aran miekkosen mieliksi minä lähden.

Sinä iltana tapahtuma järjestettiin Metodistikirkossa. Lauri lähti hiljakseen laahustamaan nuorukaisen kanssa kirkolle. Räntää satoi edelleen ja maa oli loskainen. Lauri ontui hieman toista jalkaansa, sillä kantapää oli tulehtunut. Vanhoista kesäkengistä oli pohjat puhki ja jalat kastuivat loskassa. Mieli oli apaattinen Laurin noustessa portaita ylös kirkkosaliin.

Paikalle oli kertynyt jo runsaasti yleisöä. Kirkko oli melkein täynnä ja väkeä virtasi lisää. Kirjavaan joukkoon mahtui kaikenkarvaista kansaa, monia tuttujakin. Lauri istui nuorukaisen kanssa salin keskiosaan aivan seinän viereen. Sieltä hän tarkkaili tapahtumaa hiljaisena. Hänellä oli päällään sininen likainen toppatakki. Hän ei ollut peseytynyt moneen kuukauteen ja haisi kamalalle. Lemu levisi laajalle kirkkosaliin. Hänen tarkoituksensa olikin vain istua hetki ja livistää ulos. Vähitellen mielenkiinto alkoi kuitenkin herätä. Ohjelma käynnistyi yhteislaululla, johon yleisöä kutsuttiin mukaan. Kansa nousi seisomaan pienen lauluryhmän johtaessa laulua. "Golgatan veressä voima on" kaikui voimakkaana yleisön yhtyessä lauluun. Sitä kuunnellessa Laurin sisimmässä tapahtui jotain. Pieni toivonkipinä heräsi.

- Jos Jeesus kelpaan vielä tällaisena, niin tänä iltana haluan antaa elämäni sinulle, hän sanoi hiljaa. Näet Jeesus, ettei minulla ole asuntoa eikä mitään muutakaan.

Silloin hänelle tuli sellainen tunne, että tämä ilta oli hänen iltansa. Hän kelpaa vielä Jumalalle. Samassa Lauri kuuli huudon takaansa:

- Tule tänne Lauri. Mulla on Napoleon-konjakkia.

Huutaja oli Hessu, vanha ryyppykaveri. Lauri oli juonut jo vuosia vain tenua. Napoleon-konjakki oli parhaita ja kalleimpia viinamerkkejä. Lauri hämmästyi huutoa. Vaikka mieli oli vielä tenun sumentama, hän tajusi, että tässä on jotain outoa. Mistä ihmeestä Hessu on saanut noin kallista viinaa. Ja miksi hän tarjoaa sitä juuri nyt. Lauri alkoi tajuta, että hänen sielustaan käytiin taistelua. Lauri huusi Hessulle takaisin kirkko kaikuen:

-En mä nyt lähde!

Lopulta tuli päätöspuheen aika. Lauri yritti tarkkaavaisesti kuunnella, mitä puhuja halusi sanoa. "Tänä iltana sinullakin, joka istut siellä penkissä, on uusi mahdollisuus. Sinunkin elämäsi voi muuttua, kun annat elämäsi Kristukselle." Silloin Lauri lähti. Hän polvistui ensimmäisten joukossa salin etuosassa olevalle alttarille. Joku mies laski kätensä hänen harteilleen ja rukoili hänen puolestaan. Lauri pyysi kaikkia syntejään anteeksi ja rukoili, että Jeesus tulisi hänenkin elämäänsä. Rukouksen loputtua Lauri kertoi miehelle, ettei hänellä ollut asuntoa ja koko elämä oli muutenkin sekaisin. Mies vakuutti, että kyllä kaikki nyt järjestyy.

- Jumala on luvannut pitää huolta jokaisesta omastaan.

Hän pyysi Lauria odottamaan etupenkissä hetkisen. Lauri nousi alttarilta ja istuutui penkille. Silloin hän hämmästyi käsiään. Ne olivat aivan punaiset. Vieressä istuva mies kertoi, että hänen naamansakin oli punainen. Samassa Lauri tajusi, ettei hän ollut enää humalassa. Hän nousi ylös ja käveli hämmentyneenä illassa puhuneen miehen luo, joka oli juuri rukoilemassa alttarilla.

- Nyt kerrot minulle, mihin ne viinat lähti.

- Kuulehan, Jeesus otti ne viinat pois, kun sinä annoit elämäsi Jeesukselle.

- Mistä reiästä ne viinat tuli ulos? Näytä minulle se reikä. Ei ne ainakaan suusta ole tulleet ulos.

- Ei siihen mitään reikää tarvita, kun Jumala ottaa humalat pois. Se lähtee ilman reikiä.

Lauri oli aivan sanaton. Ei hän koskaan ollut kokenut tällaista. Yhtäkkiä hän oli selvin päin. Siihen päättyi Laurin elämän viimeinen humala.

Lauri palasi takaisin penkkiin istumaan. Mustaan nahkatakkiin sonnustautunut ystävällisen tuntuinen viiksekäs mies tuli Laurin kanssa keskustelemaan. Saatuaan kuulla Laurin asuntotilanteesta hän lupasi Laurille, että tämä pääsisi eräälle hoitokodille viikonlopuksi. Mies oli Ensio Korhonen, joka vastasi siihen aikaan Perjantai Kristukselle -kampanjan vastaanottokodin toiminnasta. Kuultuaan yöpaikasta Laurista alkoi tuntua siltä, että elämässä voisi sittenkin käydä vielä hyvin.

Vähitellen sielunhoito päättyi alttarilla ja Lauri lähti yhdessä Ension ja muutamien muiden miesten kanssa köröttelemään vanhalla pikkubussilla, entisellä poliisiautolla, kohti Perjantai-kotia. Oli keskiyö, marraskuun 25. päivä, ja ulkona satoi edelleen räntää.
Kun Lauri meni eduskuntaan

Lauri Jakkila oli juoppohulluuden rajamailla elävä rappioalkoholisti tullessaan uskoon vuonna 1989. Hän oli kolmatta päivää hoidossa Perjantai-kodillamme, kun Jumala ilmestyi hänelle yöllä ja ilmoitti tulevasta tehtävästä. Nuo näyt alkoivat toteutua jo muutamaa kuukautta myöhemmin. Seuraavassa kertomus Laurin tiestä Suomen eduskuntaan.

Oli aurinkoinen kevätpäivä, kun Lauri seisoi eduskuntatalon edessä ja katseli jylhää rakennusta portaiden juurelta. Suuret pilarit nousivat jykevinä kohti sinitaivasta. Rakennus oli mahtavana järkkymättömänä monumenttina kalliolla hänen yläpuolellaan ja sai pienen ihmisen tuntemaan itsensä vieläkin pienemmäksi. Se julisti esivallan auktoriteettia ja muuttumattomuutta omalla olemuksellaan. Tuon esivallan kanssa Lauri oli joutunut tekemisiin aikaisemmin lukemattomia kertoja poliisin retuuttaessa häntä pois Hakaniemen torilta haisemasta. Tuon esivallan mahdin hän oli kokenut kuullessaan putkan oven kolahtavan kiinni takanaan. Siellä hämärän sellin laverilla hän oli maannut lukemattomia kertoja ahdistuneena, katsellen kivisiä seiniä. Silloin hän tiesi, että on olemassa esivalta, joka oli hänet punninnut ja arvottomaksi havainnut.

Laurin valtasi epäusko. Hän pohti, voiko tämä olla sittenkään totta.

-Sanoitko sinä Jumala todella minulle, että minun pitää mennä nyt tuonne sisälle, rukoili Lauri sydämessään. Hän lähti hitaasti kiipeämään eduskuntatalon portaita, mutta pysähtyi portaiden välitasanteelle.

Lauri katseli edessään kohoavia valtavia pilareita. Raitistuttuaan hän oli ruvennut näkemään elämää uudella tavalla. Jossain sisällä mahtavan rakennuksen suurissa saleissa istui vain joukko pieniä ihmisiä. Vallastaan ja asemastaan huolimatta he olivat yhtä pieniä, kuin kaikki muutkin ja tarvitsivat Jeesusta Kristusta. Siksi Laurin pitäisi mennä nyt sinne. Hän jatkoi kiipeämistään.

Lopulta Lauri astui sisälle taloon. Hän katseli ensimmäistä kertaa tuon rakennuksen sisäpuolelle. Eteisaula avautui jylhänä hänen edessään. Pari vahtimestaria seisoskeli rauhallisen näköisinä aulassa. He kiinnittivät heti katseensa Lauriin hänen astuessaan sisälle. Nyt ei voinut enää perääntyä. Lauri rohkaisi mielensä ja astui vahtimestareiden luokse. Kansanmiehen tapaansa hän sanoi kaihtelematta asiansa:

-Tämä talo tarvitsee evankeliumia.

Monenlaisia kaistapäitä oli vuosien aikana eduskuntaan yrittänyt ja siksi vahtimestareiden asenne ei ollut kovin myötäilevä. He osoittivat ulko-ovea. Samassa kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä astui ovesta sisälle. Lauri oli lukenut juuri pari viikkoa aikaisemmin Apu-lehdestä Tennilästä artikkelin. Siinä oli kuva kansanedustajasta pelaamassa jalkapalloa arkkipiispa Wikströmin kanssa. Molemmat harrastivat jalkapalloa ja olivat otelleet samassa ottelussa, vaikkakin eri joukkueissa. Lehtikuvasta olivat Tennilän kasvot jääneet Laurin mieleen. Kovasta alkoholinkäytöstä huolimatta Laurin muisti oli säilynyt veitsenterävänä.

-Hei Esko-Juhani Tennilä, huudahti Lauri kansanedustajalle. Kohteliaana miehenä Tennilä pysähtyi heti kysymään, mitä asiaa vieraalla mahtoi olla. Lauri kertoi kansanedustajalle muutamalla lauseella

elämästään ja antoi Tennilälle traktaatin, joka hänellä sattui olemaan taskussaan. Vahtimestarit ilmeisesti ajattelivat, että Lauri oli hyväkin tuttu kansanedustajan kanssa ja antoivat Laurin rauhassa keskustella asiansa loppuun. Tennilän jatkettua matkaa Lauri kääntyi uudelleen vahtimestareiden puoleen, joiden asenne oli jo hieman muuttunut.

-Minä haluaisin tavata eduskunnan turvallisuuspäällikön. Laurilla ei ollut aavistustakaan, onko koko talossa turvallisuuspäällikköä. Vahtimestarit soittivat puhelimella turvallisuuspäällikölle ja antoivat luurin Laurille. Hän kertoi päällikölle haluavansa tavata hänet mahdollisimman pian. Turvallisuuspäällikkö tuli alakertaan.

-Minä haluaisin pitää täällä eduskunnassa hengellisen kokouksen, aloitti Lauri.

-No onhan täällä talossa pappeja ja kaikkia muitakin. Piispoja ei taida olla, mutta muita löytyy. Miten sinä ajattelet, että juuri sinun pitäisi pitää täällä hengellinen tilaisuus.

Turvallisuuspäällikkö ei vaikuttanut kovin innostuneelta.

Kuunnellessaan Savolaa Lauri huomasi hänen puhuvan tuttua murretta. Kävi ilmi, että Savola oli ollut Laurin naapurikylässä nimismiehenä.Yhteys turvallisuuspäällikön kanssa alkoi syntyä. Hän pyysi Lauria soittamaan iltapäivällä uudelleen ja lupasi tutkia, voisiko Lauri pitää hengellisen tilaisuuden eduskunnassa. Iltapäivällä Lauri sai tietää, että lupa myönnettiin seuraavaksi torstaiksi.

Laurin hengelliset tilaisuudet jatkuivat eduskunnan edustustiloissa tämän jälkeen vuosia. Yleisöä kokouksissa oli kerrallaan kymmenestä kahteenkymmeneen, kaikki kansanedustajia. Monien kansanedustajien puolesta Lauri sai vuosien aikana rukoilla yksityisesti. Monet jättivät hänelle myös erilaisia henkilökohtaisia ja työhön liittyviä rukousaiheita. Vähitellen hän ystävystyi suureen joukkoon eduskunnan väkeä. Hänestä tuli uskollinen asiakas myös eduskunnan kahvilassa, missä hän tapasi tuttuja kansanedustajia viikottain. Pian Lauri sai virallisen lehdistökortin, jonka turvin hän saattoi kulkea eduskunnassa silloin, kun halusi. Laurin tarvitessa erilaisiin hankkeisiinsa arvovaltaista tukea, hän sai helposti rinnalleen tuttua väkeä Arkadianmäeltä. Hänen kelkkaansa uskalsivat lähteä edustajat laidasta laitaan aina kommunisteja myöten. Kun Lauri lähti ajamaan vetoomusta hengellisten ohjelmien lisäämiseksi Televisioon, hankkeen taakse lähti lähes neljäsosa eduskuntaa. Kun Venäjältä otettiin yhteyttä eduskuntaan ja kyseltiin henkilöä, joka voisi koordinoida Karjalaan suunnattavaa apua, tehtävään suositeltiin Lauri Jakkilaa. Meneillään olevaan Pohjois-Korean projektiin lähti mukaan paikanpäälle kansanedustajat Kristillisistä, Vasemmistoliitosta ja Keskustasta. Pian välit vahtimestareihinkin paranivat ja hänelle avattiin ovet kohteliaasti hänen saapuessaan asioimaan Arkadianmäelle.

Lauri on tätä kirjoitettaessa Pohjois-Koreassa hakemassa hänelle myönnettyä ansiomitalia.
Roskalaatikosta "suurlähettilääksi"

Koleana perjantai-iltana marraskuussa -89 astui eräs haiseva, kuoleman kielissä oleva rappioalkoholisti Helsinki Kristukselle- illassa Metodistikirkon alttarille. Hänen nimensä oli Lauri Jakkila. Tuskin kukaan silloin aavisti, millaisiin tehtäviin Jumala tuon miehen vielä kutsuisi Suomessa, Eestissä, Venäjällä, Pohjois-Koreassa, jne. Kun Lauri palasi viimeiseltä Pohjois-Korean matkaltaan, Etelä-Korean suurlähetystön lähetystöneuvos välitti Etelä-Korean kiitokset siitä työstä, mitä Lauri on tehnyt Pohjois-Korean hyväksi. "Työnne on vaikuttanut niin, että sodan uhka on väistymässä maittemme väliltä." Jumalan lähetettyä Laurin "valtiovierailulle" Pohjois-Koreaan, miljoonat Etelä-Korean ja Kiinan kristityt seisoivat rukousvartiossa Laurin puolesta. Myös Billy Grahamin Missio ja monet muut olivat mukana rukousrintamassa. Julkaisemme jatkokertomuksena Laurin tarinan. Ensimmäisenä äskeinen Korean matka.

Oli sydäntalvi 1996, kun Lauri kulki pitkin vanhaa Hakaniemen siltaa omissa ajatuksissaan. Päivä tuntui hieman tylsältä ja hän kyseli mielessään: "Olisiko sinulla Jumala jotakin minulle tälle päivälle? Silloin hän kuuli Pyhän Hengen äänen: Lauri, minä kutsun sinut työhön Pohjois-Koreaan. Sinä tulet viemään sinne avustusta ja evankeliumia. Tulet saamaan Pohjois-Koreassa valtiollisen vastaanoton."

Puolitoista vuotta myöhemmin Lauri istui hotelli Artturissa muutaman saarnamiehen kanssa, kun kännykkä soi taskussa. Soittaja oli Pohjois-Korean suurlähetystön lähetystöneuvos Rii. Hän ilmoitti kohteliaasti haluavansa tavata Lauri Jakkilan mahdollisimman pian. Aika Laurin kalenterista löytyikin jo seuraavaksi päiväksi. Audienssilla lähetystöneuvos Rii esitti pyynnön, että Laurin järjestön Via Dolorosan kautta välitettäisiin avunpyyntö kaikille maailman kristityille Pohjois-Korean kansan puolesta. Jo seuraavana päivänä molemmat olivat haastateltavana televisiossa. Tuon TV-ohjelman näkivät monet, joukossa myös OY Huolintakeskus AB:n varatoimitusjohtaja. Hän ilmoitti seuraavana päivänä lahjoittavansa Pohjois-Korean apuun 233 000 kiloa ruokatavaraa.

Lauri oli ottanut vastuulleen huikean lastin ruokaa tietämättä keinoa lastin perilleviemiseen. Rahdin kuljetuskustannus tulisi olemaan 350 000 mk. Jumalalla oli kuitenkin suunnitelma valmiina. Hampurilaisketju Hesburger ilmoitti lahjoittavansa 100 000 mk kuljetuksiin ja loput 250 000 mk tippuivat yksityisten ihmisten kukkaroista. Kuin ihmeenkaupalla Venäjän läpikulkulupa saatiin viikossa ja tie oli avautunut Pohjois-Koreaan.

Marraskuun 20 päivänä lasti lähti matkalle kohti Kauko-Itää. Muutamaa päivää myöhemmin lähti myös Lauri mukanaan kolme kansanedustajaa; Toimi Kankaanniemi Kristillisistä, Pauli Saapunki Keskustasta sekä Pekka Leppänen Vasemmistoliitosta. Mukana oli myös tulkki Pentti Vataja.

Pjong Jangin lentokentällä oli hämmästyttävä vastaanotto. Koko seurue kukitettiin heti koneen portailla ja kuljetettiin autolla kentän VIP-tiloihin, jossa odotti Pohjois-Korean varsinaista valtaa pitävä rouva Kim Jong Suk. Hän on parlamentin varapuhemies, keskuskomitean jäsen sekä maan ainoan sanomalehden päätoimittaja. Suk piti Laurin valtuuskunnalle tervetuliaispuheen, johon Lauri -jota korealaiset kutsuivat valtuuskunnan komentajaksi- vastasi omalla puheellaan.

Tuloseremonioiden jälkeen siirryttiin pihalla odottaviin edustusautoihin. Lauri istui ensimmäiseen autoon rouva Kin Jong Sukin viereen. Mersu-kolona lähti kulkemaan kohti Koreo-hotellia, jonne arvokkaat valtiovieraat yleensäkin majoitetaan. Autokolonan keulilla kulki poliisiauto pillit huutaen. Kuunnellessaan poliisiautojen sireenien ulvontaa Laurin mieleen nousi ajat Hakaniemen torilla. Sen lemuavat roskalaatikot ja poliisiautot, jotka usein kuljettivat miestä putkaan torilta haisemasta. Nyt hän istui 8000 km päässä edustusmersussa, valtiopäämiehen vieressä poliisisaattueen suojaamana. Kaikki Jumalan johdatuksesta. Viileän rauhallisena Lauri katseli maisemia, mutta sisällä soi railakas kiitoslaulu. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Koreo- hotellilta seurue kuljetettiin Pohjois-Korean parlamenttiin, missä puhemies Yong Hyong Sap otti heidät vastaan. Hän piti tervetuliaispuheen, johon Lauri jälleen vastasi omalla puheellaan. Sen jälkeen Lauri ja kansanedustaja Toimi Kankaanniemi luovuttivat hänelle Raamatun. He pyysivät Sapia lukemaan sitä joka päivä ja toivottivat hänelle ja koko Pohjois-Korean kansalle Jumalan siunausta. Puhemies Sap kiitti Lauria ja hänen valtuuskuntaansa.

Joulukuun 6. päivänä vietettiin myös Pohjois-Koreassa Suomen 80-vuotisjuhlia. Juhlallisuuksiin kutsuttiin tietysti Lauri Jakkila seurueineen. Lauria pyydettiin pitämään juhlissa puhe, joka olisi samalla taloudellinen katsaus juhlissa mukana oleville Pophjois-Korean päättäjille. Tilaisuuden avasi rouva Kim Jong Suk omalla juhlapuheellaan. Hänen jälkeensä oli Laurin määrä puhua. Sukia kuunnellessa Laurin ajatukset palasivat elämään ennen uskoontuloa. Silloin hänen taloudellinen tilanteensa oli sillä mallilla, että hän söi mädäntyneitä banaaneja Hakaniemen roskalaatikosta. Lauri sanoi sydämessään: "Olet Jumala kutsunut minut tänne 8000 km päähän luomaan heille taloudellisen ohjelman. Mikä se on?"

Lauri kertoi puheessaan mm. presidentti Kyösti Kalliosta, joka vaikeina sodan vuosina kehoitti kansaa rukoilemaan apua Jumalalta. "Jumala armahti Suomen kansaa ja saimme säilyttää itsenäisyyden. Kun Jumala on lähettänyt minut tänne, haluan välittää teille Hänen viestinsä: Myös Pohjois-Korean kansa saa avun Jumalalta, kun sitä pyydätte Häneltä." Yleisö vastasi Laurin puheeseen monen minuutin raikuvilla aplodeilla. Kansanedustaja Pauli Saapunki kysyi puheen jälkeen: "Kuinka kauan sinä tuota puhetta valmistit?" Lauri vastasi, että noin 5 minuuttia. Hän ei vielä 5 minuuttia ennen puhettaan tiennyt, mitä tulisi puhumaan. "Empä ole mahtavampaa taloudellista katsausta kuullut, vaikka olen pitkäaikainen kansanedustaja," sanoi Saapunki.

Puheen jälkeen rouva Kim Jong Suk ojensi Laurille onnitteluviestin toimitettavaksi henkilökohtaisesti Suomen presidentti Ahtisaarelle. Kun juhla oli ohi, Lauri kutsuttiin yksityistilaisuuteen, jossa maan ylin johto ilmoitti myöntävänsä Laurille maan korkeimman kunniamitallin. Tähän mennessä sen ovat saaneet vain presidentit. Mitalin saaneiden kuvat olivat rivissä edustustiloissa. Lauri katseli Fidel Castron ja monien muiden kuvia seinällä. "Oletko Herra tosissasi, että minun kuvani tulee noiden miesten joukkoon?"

Lauri lähti Pohjois-Koreaan mitalin luovutustilaisuuteen huhtikuussa. Tapahtumaa seuraavat useat TV-yhtiöt eripuolelta maailmaa.
Lauri-kirjan julkaisutilaisuus

"Lauri" julkaistiin Helsingin Vanhassa kirkossa la. 5.9.98 Tilaisuus kokosi 300 kuulijaa, mukana poliittisten puolueiden edustajia ja toimittajia sekä juhlakansaa useista eri kirkkokunnista. Yleisö oli harvinaisen värikästä. Eräästä puolueesta soitettiin ennen juhlaa ja kysyttiin: "Saammeko mekin tulla juhlaan mukaan."

Moni oli odottanut tapahtumasta kuivaa julkaisuseremoniaa ja yllättyi. Tarton yliopiston professori Udo Reino kommentoi tilaisuutta jälkeenpäin: "En ole koskaan elämässäni ollut näin koskettavassa tapahtumassa." Seura-lehden toimittaja Hannu Teider oli varautunut vain lyhyeen julkaisuseremoniaan ja suunnitellut illalle muutakin ohjelmaa, mutta istui vielä myöhään illalla kryptassa kahvilla juhlan jälkeen.

Tilaisuus alkoi kuoro- ja lausuntaesityksellä. Pastori Erkki Kuusanmäki luki koskettavasti eläytyen otteita Lauri Jakkilan elämästä kertovasta kirjasta ja otteiden välissä Saalem-seurakunnan Temppelikuoro esitti tekstin sanomaan istuvia lauluja. Esitys oli monien mielestä "tyrmistyttävän" koskettava. Yleisö seurasi sitä hiiren hiljaa ja kyyneleet silmissä. Jumalan armo piirtyi Laurin elämän kokemuksissa tavalla, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Tilaisuuden jälkeen moni toivoikin siitä uusintaesitystä.

Kuoroesityksen jälkeen puhuivat kirjan lehdillä silminnäkijöinä esiintyneet julkisuuden henkilöt, kuten mäkihypyn maailmanmestari Tapio Räisänen, professori Udo Reino Virosta, kansanedustajat Pauli Saapunki, Toimi Kankaanniemi ja Pekka Leppänen. Mukana olivat myös TV:n uutistoimittana Pekka Niiranen ja Seura-lehden toimittaja Hannu Teider, jotka kuvasivat humoristiseen sävyyn ensikokemuksiaan kohtaamisestaan Lauri Jakkilan kanssa. Tuo kohtaaminen vei heidät lopulta Laurin mukaan Pohjois-Koreaan ensimmäisinä länsimaisina toimittajina vuosikausiin. He pääsivät maahan Lauri Jakkilan suosituksesta ja hänen seurassaan.

Tilaisuuden lopussa illan juontajana toiminut pastori Timo Karvonen siunasi yleisön kanssa kirjan Jumalan käyttöön viemään evankeliumia kaikkeen maailmaan.

Julkaisutilaisuudessa myytiin kirjaa noin 10 000 markalla. Se oli rohkaiseva lähtölaukaus kirjan markkinoinnille. Myynti on lähtenyt liikkeelle hyvin. Kirja on saanut osakseen poikkeuksellista huomiota tiedotusvälineissä. Siitä on julkaistu mm. suuria artikkeleita eri paikkakuntien valtalehdissä. Lauri ja Tapani olivat myös haastateltavana MTV:n Huomenta Suomi- lähetyksen Takaoviosassa syyskuussa. Kirjasta saatu palaute on ollut hyvin myönteistä. Eräs yrityselämässä tunnettu suomalainen huippujohtaja otti yhteyttä pyytäen saada tavata Lauri Jakkilan. Hän oli lukenut kirjan ja sanoi, ettei ole koskaan lukenut vastaavaa elämänkertaa. Eräs amerikkalainen monimiljonääri otti agenttinsa kautta yhteyttä samasta syystä. Hän haluaa tavata pian Laurin kuullakseen, kuka se Jumala on, joka on hänen elämänsä muuttanut.
Lauri pääsi sairaalasta kotiin

Lauri Jakkila on mies, jonka moni suomalainen tuntee hänen elämänsä yllättävistä käänteistä. Ensimmäisen kerran hän nousi julkisuuteen huippu-urheilijana noin 40 vuotta sitten. Mäkihyppääjän lupaavan uran tuhosi alkoholismi, joka vei Laurin elämästä 20 vuotta. Jumala nosti juoppohulluudesta kärsivän Laurin katuojasta, kun kaikki toivo näytti jo menneen. Muutamaa vuotta myöhemmin kansa seurasi uutislähetyksistä Laurin avustustyötä Pohjois-Korean nälän hädän keskellä. Syksyllä v 1998 julkaistu kirja "Lauri" kertoi lopulta yksityiskohtaisemmin miehen uskomattoman tarinan. Kun Lauri oli löytänyt oman roolinsa ja tehtävänsä hengellisessä työssä, tuli elämään jälleen uusi käänne. Lauri sai aivoverenvuodon ja halvaantui. Vuoden sairaalahoidon jälkeen Lauri on nyt palannut viimein kotiin.

Laurin vaimo Minna on iloisena ovella vastassa, kun saavun vierailulle Herttoniemeen. Hajamielisyydestäni huolimatta muistan ostaa matkalla muutaman ruusun, jotka ojennan pirteälle Minnalle tuliaisiksi. Hän on ne todella ansainnut. Viimeinen vuosi on ollut Minnallekin kova koettelemus. Koko elämä pantiin kerralla uusiksi. Viime vuosi kului enemmän sairaalassa Laurin rinnalla kuin kotona. Kesäkuussa v. 2000 Minna jäi virkavapaalle ja päätti ottaa Laurin hoidettavaksi kotiin. Se mahdollisti Laurin kotiutumisen näin aikaisin, vaikka toipuminen on vielä monella tavalla kesken. Kuntoutus jatkuu varmasti vielä muutaman vuoden, ellei Jumala puutu tilanteeseen omalla kaikkivallallaan.

Lauri istuu pyörätuolissa olohuoneessa ja hymyilee iloisesti, kun astun peremmälle. Herttoniemessä sijaitseva koti on tyylikkäästi sisustettu ja todella kodikas. "Talo taitaa olla aika uusi", totean Minnalle katsellessani vähän ympärilleni. Olen Minnan ja Laurin uudessa kodissa vierailulla ensimmäistä kertaa.

Iloitsen sydämestäni Laurin kotiin pääsystä. Omassa kodissa elämä on aivan toista kuin sairaalan vuodeosastolla.

"Kyllä oli ihanaa päästä takaisin kotiin", toteaa Lauri saman tien kotiinpääsystään huokaisten. "Kokonainen vuosi tuli maattua sairaalassa. Ei me täällä ehditty asuakaan kuin noin vuosi ennen sairastumistani."

Lauri muistelee vielä menneitä tapahtumia. Sairastuminen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. "Olin Jyväskylässä puhujamatkalla, kun puheen lopulla alkoi tuntua siltä, että kaikki ei ole kunnossa. Paikalle soitettiin ambulanssi, joka vei minut Jyväskylän keskussairaalaan. Sieltä matka jatkui Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Kuopiosta en muista yhtään mitään. Sielläkään ei vielä selvinnyt, mistä oli kysymys. Vasta siirryttyäni kuopiosta Helsinkiin Meilahden sairaalaan saatiin selville, mitä oli tapahtunut. Aivoverisuoni oli katkennut ja sen seurauksena tuli neliraajahalvaus. Meni kuitenkin jonkin aikaa, ennekuin todella tajusin kaiken. Sitä oli niin sekaisin vielä siinä vaiheessa, ettei uskonut yhtään lääkäreitä. Ajan myötä totuus alkoi vasta kirkastumaan."

Alussa Lauri ei kyennyt edes liikuttamaan päätään. Oli vain maatava kuukausia vuoteessa hiljaa ja odotettava kärsivällisesti. Tänään hän kykenee jo istumaan pyörätuolissa ja syömään omin käsin.

Kun kysyn Laurilta, oliko hänen vaikea hyväksyä kohtaloaan tajuttuaan sairauden vakavuuden Lauri hymyilee leveästi. "En koskaan ole kokenut katkeruutta Jumalaa kohtaan. Olen ollut alusta asti varma, että tulen tästä vielä Jumalan avulla selviytymään. Ilman Jumalaa elämä olisi nyt vailla mitään tarkoitusta ja täysin tyhjää. Joka ilta olen pannut käteni ristiin ja kiittänyt Jeesusta siitä, että Hän on luvannut auttaa minua. ’ Sinun haavojesi kautta minä olen parannettu.’"

Samaan hengenvetoon Lauri kiittää kaikkia esirukoilijoita, jotka ovat muistaneet häntä ja Minnaa päivittäin. Lauria ei olla unohdettu. Ystävät käyvät häntä katsomassa ja hän saa jatkuvasti myös postia. Terveisiä on tullut paljon aina Pohjois-Koreaa myöten. Korealaiset ystävät lähettivät hänelle äskettäin kinsenjuurta, jota pidetään Koreassa yhtenä arvostetuimmista lääkkeistä.

"Jumala on opettanut minulle paljon kärsivällisyyttä tämän sairauden kautta. Jumala sanoi minulle yhtenä päivänä: ’Mitä sinä Lauri kiirehdit. Minulle vuosi on kuin yksi päivä.’ Jumala ei ole sidottu aikamääriin."

"Toivon edelleen, että muistatte minua ja Minnaa rukouksessa. Se on parasta, mitä voitte puolestamme tehdä".

Lähtiessäni Laurin luota muistutan vielä Lauria ja Minnaa tulevista tapahtumista. Lauri on lupautunut yhdeksi puhujaksi ensi lokakuussa järjestämäämme "särkyneen sydämen iltaan". Halu palvella Jumalaa ja julistaa evankeliumia ei ole hiipunut sairauden myötä. Nämä elämänkokemukset antavat varmasti aivan uutta kaikupohjaa myös sanomalle. Särkyneille sydämille voi puhua parhaiten oman kokemuksen kautta.
Lauri Särkyneen sydämen illassa

Meilahden kirkossa järjestettyyn "Särkyneen Sydämen Iltaan" kokoontui 250 henkeä lokakuun alkupuolella vuonna 2000. Illassa esitettiin uusintana Erkki Kuusanmäen ja Temppelikuoron musiikki ja lausuntaesitys "Lauri". Paikalla oli myös Lauri ja Minna Jakkila, jotka olivat haastateltavina esityksen jälkeen.

Laurin ja Minnan koskettavat puheenvuorot saivat monet kyyneliin. He kertoivat avoimesti sisimpänsä tunnoista Laurin sairastumisen kriittisinä hetkinä ja sen jälkeen. Aivoverenvuodon aiheuttama äkillinen halvaantuminen pysäytti menevän miehen puolitoista vuotta sitten. Toimeliaan toiminnanjohtajan elämä hiljeni kerta heitolla. Samalla se hiljensi myös vaimon elämän.

Kun Tapani Suonto kysyi, onko Lauri kokenut jääneensä elämästä syrjään, hän ei sellaista ajatusta tunnustanut omakseen. Laurin valoisa uskonhenkinen olemus puhutteli voimakkaasti monia. Hän oli lähes koko haastattelun ajan hymy suussa, eikä hänen olemuksestaan voinut pahalla tahdollakaan löytää merkkiä katkeroitumisesta tai luottamuksen luhistumisesta Jumalaa kohtaan. Lauri iloitsi myös silmin nähden ystäväpiiristään, joka oli kokoontunut suurella joukolla kirkolle häntä kuulemaan.

Meilahden kirkko

Minna halusi haastattelun lomassa painottaa sitä, miten vakava asia on uskovien lähettämät erilaiset "Jumalan lupaukset" sairastuneelle. "Suuren murheen keskellä kamppaileva ihminen tarttuu niihin kuin hukkuva oljen korteen. Ennen kuin kerrotte niistä sairastuneelle, kysykää vielä kerran Jumalalta, onko lupaus todella Hänestä."

Minna ja Lauri kiittivät kaikkia esirukoilijoitaan muistamisesta ja saamastaan runsaasta postista. Minna osoitti erityiset kiitokset myös kaikille hoitoalalla työskenteleville. "Olemme viimeisen vuoden aikana oppineet arvostamaan heidän työtään. He ovat antaneet suuren ja arvokkaan tuen näinä vaikeina aikoina."

Ilta jatkui haastattelun jälkeen AV-ohjelmalla, joka sekin kertoi työstä särkyneiden ihmisten hyväksi, mutta toisella puolella maapalloa, Intiassa. Päätössanat koskettavaan iltaan lausui pastori Erkki Kuusanmäki. Illan lopuksi oli vielä mahdollisuus sielunhoitoon.
Lauri pääsi kotiin

Perjantaina 1.8.2003 Jumala kutsui palvelijansa parempaan kotiin taivaaseen. Viimeisten vuosien hiljainen kärsimys sairasvuoteella päättyi.

Laurin elämään mahtui kirkastusvuoren loistoa ja ilmestystä, mutta myös sellaista Via Dolorosaa, jota muiden on vaikeata kuvitella. Lauri sai elämänsä aikana erikoisella tavalla maistaa taivaallista iloa, mutta myös surua sen pohjasakkaa myöten. Laurin elämäntaival jää historiaan elämään tarinana, jolle saa etsiä vertaistaan. Se puhuu omaa sanomaansa vielä pitkään Laurin poistuttua keskuudestamme. Laurista kertovaa kirjaa käännetään parasta aikaa englanniksi ja mm. pastori Yonggi Cho Koreasta on pyytänyt saada kirjan käännöksen luettavakseen heti sen valmistuttua.

Kävin tapaamassa Lauria hänen kotonaan vielä heinäkuussa nelisen viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Vaikka Lauri oli jo heikko ja väsynyt, hän säteili iloa ja kiitollisuutta Jumalaa kohtaan kaikesta Hänen, avustaan. Uskoaan ei Lauri kadottanut koskaan. Hänen muistonsa jää mieleemme esimerkkinä todellisesta Jumalan miehestä, joka ei uskoaan hävennyt ja joka jaksoi olla kiitollinen niin iloissa kuin suruissakin. Muistamme Lauria suurella lämmöllä ja kunnioituksella. Muistamme myös Laurin vaimoa Minnaa rukouksin tässä luopumisen hetkessä. Vaikka kuolema on aina dramaattinen ja raskas, älkäämme unohtako, että Raamatun sanat täyttyivät Laurin kohdalla: "Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto".
Henkilökuvia
Antti Lange: tiedemies, jonka elämän uni muutti
Athet Pyan Shinthaw Paulu - Buddhalaisen munkin kääntymys