Miehet vastauksia!

Jaahh.. tässäpä onkin mielenkiintoisia ajatuksia. Muuttaa saman katon alle=sitoutua minun kanssani seurustellessa. Sen suurempaa sitoutumista ei tule avioliiton kauttakaan. Avioliittohan ei tuo yhtään uutta velvollisuutta jota ei olisi jo yhdessäasuessa. Itse näen avioliiton juridisena sopimuksena jonka voi purkaa 6 kk irtisanomisajalla.

En näe että 5 vuodenkaan myötätuuli seurustelussa takaisi tulevaa. Enkä 10 vuoden. En pidä varmana kuin tätä hetkeä. Sen takia minusta odottamisella ei saavuteta tässä mitään, kun koskaan ei ole varmuutta.

Itse asiassa kihlauksen merkityksen voi jokainen kihloihin menevä määritellä itse. Käsittääkseni kihlauksesta ei ole olemassa minkäänlaista yleistä säännöstöä. Suurimmalla osalla pareista se ehkä tarkoittaa lupausta avioliitosta, joillakin taas pelkästään sormusten vaihtoa. Minä kyllä ajattelen sen niin että se on lupaus avioliitosta mutta olemme jo nyt lupautuneet menemään naimisiin. Joskus. Sen takia voisimme yhtä hyvin mennä kihloihin "virallisestikin". Omassa tuttavapiirissäni ei ole ollut tapana ilmoittaa kihlauksesta kirkkoherranvirastoon, esteettömyys on toki tarkistettu ennen vihkimistä. Kihloihinhan ei ole pakko mennäkään, voi mennä naimisiin ilman kihlaustakin.

Taisit viestisi alussa olla sitä mieltä että muuttaa saman katon alle on eri asia kuin sitoutua. Lopussa tulit siihen tulokseen että olemmekin riittävän sitoutuneita kun asumme yhdessä. Perintöasiat pystyy hoitamaan testamentillä mutta lähiomiaseksi pääsee vasta menemällä naimisiin. Samoin leskeneläkkeen saa vasta siinä vaiheessa. Ihmisillä on erilaisia syitä mennä naimisiin. Se on sitten toinen tarina. Mutta edelleen kaipaisin vinkkiä että miten miehen saa kosimaan. Olen miettinyt tätä naimisiinmenoa sen verran etten siihen tarvi välttämättä kommentteja että kannattaako se vai ei ja mikä on sopiva hetki.

Sanni* kirjoitti:

Jaahh.. tässäpä onkin mielenkiintoisia ajatuksia. Muuttaa saman katon alle=sitoutua minun kanssani seurustellessa. Sen suurempaa sitoutumista ei tule avioliiton kauttakaan. Avioliittohan ei tuo yhtään uutta velvollisuutta jota ei olisi jo yhdessäasuessa. Itse näen avioliiton juridisena sopimuksena jonka voi purkaa 6 kk irtisanomisajalla.

En näe että 5 vuodenkaan myötätuuli seurustelussa takaisi tulevaa. Enkä 10 vuoden. En pidä varmana kuin tätä hetkeä. Sen takia minusta odottamisella ei saavuteta tässä mitään, kun koskaan ei ole varmuutta.

Itse asiassa kihlauksen merkityksen voi jokainen kihloihin menevä määritellä itse. Käsittääkseni kihlauksesta ei ole olemassa minkäänlaista yleistä säännöstöä. Suurimmalla osalla pareista se ehkä tarkoittaa lupausta avioliitosta, joillakin taas pelkästään sormusten vaihtoa. Minä kyllä ajattelen sen niin että se on lupaus avioliitosta mutta olemme jo nyt lupautuneet menemään naimisiin. Joskus. Sen takia voisimme yhtä hyvin mennä kihloihin "virallisestikin". Omassa tuttavapiirissäni ei ole ollut tapana ilmoittaa kihlauksesta kirkkoherranvirastoon, esteettömyys on toki tarkistettu ennen vihkimistä. Kihloihinhan ei ole pakko mennäkään, voi mennä naimisiin ilman kihlaustakin.

Taisit viestisi alussa olla sitä mieltä että muuttaa saman katon alle on eri asia kuin sitoutua. Lopussa tulit siihen tulokseen että olemmekin riittävän sitoutuneita kun asumme yhdessä. Perintöasiat pystyy hoitamaan testamentillä mutta lähiomiaseksi pääsee vasta menemällä naimisiin. Samoin leskeneläkkeen saa vasta siinä vaiheessa. Ihmisillä on erilaisia syitä mennä naimisiin. Se on sitten toinen tarina. Mutta edelleen kaipaisin vinkkiä että miten miehen saa kosimaan. Olen miettinyt tätä naimisiinmenoa sen verran etten siihen tarvi välttämättä kommentteja että kannattaako se vai ei ja mikä on sopiva hetki.

Lue lisää

"Käsittääkseni kihlauksesta ei ole olemassa minkäänlaista yleistä säännöstöä."

"Kihloihinhan ei ole pakko mennäkään, voi mennä naimisiin ilman kihlaustakin."

Ei nyt varsinaisia sääntöjä, eikä kihlausta ilmoiteta kirkkoherran virastoon. Mutta laissa on kohta: "Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet." Ja avioliiton esteiden tutkinta on välttämätön (muuten ei voi mennä naimisiin!), mutta se on vähän eri asia kuin kihlauksen ilmoittaminen. Vaikka tavallaan siinä se tuleekin ilmi, kun ei kai ketkään muut kuin kihlaparit hae avioliiton esteiden tutkintaa?

Mitä tulee yhteen muuttamiseen niin riippuu kai siitä kauan ollaan oltu yhdessä ja muusta, mutta kyllä useimmiten yhteen muuttaminen on isompi asia kuin ”pelkkä” seurustelu. Mulle ainakin oli! Jos joku ei halua yhtään sitoutua, ei hän muuta edes yhteen asumaan.

Miten miehen saa kosimaan? Hmm… ei kai yleensä muutoin kun puhumalla suoraan. Tai sitten on vaan odotettava. Odotus voi vaan joskus venähtää pitkäksi!

hyvinkin! kirjoitti:

"Käsittääkseni kihlauksesta ei ole olemassa minkäänlaista yleistä säännöstöä."

"Kihloihinhan ei ole pakko mennäkään, voi mennä naimisiin ilman kihlaustakin."

Ei nyt varsinaisia sääntöjä, eikä kihlausta ilmoiteta kirkkoherran virastoon. Mutta laissa on kohta: "Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet." Ja avioliiton esteiden tutkinta on välttämätön (muuten ei voi mennä naimisiin!), mutta se on vähän eri asia kuin kihlauksen ilmoittaminen. Vaikka tavallaan siinä se tuleekin ilmi, kun ei kai ketkään muut kuin kihlaparit hae avioliiton esteiden tutkintaa?

Mitä tulee yhteen muuttamiseen niin riippuu kai siitä kauan ollaan oltu yhdessä ja muusta, mutta kyllä useimmiten yhteen muuttaminen on isompi asia kuin ”pelkkä” seurustelu. Mulle ainakin oli! Jos joku ei halua yhtään sitoutua, ei hän muuta edes yhteen asumaan.

Miten miehen saa kosimaan? Hmm… ei kai yleensä muutoin kun puhumalla suoraan. Tai sitten on vaan odotettava. Odotus voi vaan joskus venähtää pitkäksi!

Lue lisää

Keskustelu kannattaa aina -enpä ollut tiennytkään että laissa on määritelty kihlaus. Tuo taitaa vaan olla käytännössä samantekevää koska vain kirjallinen sopimus on käytännössä sitova. Sormusten vaihtokaan ei siten velvoita lain edessä mihinkään vaikka se avioliittolupaukseksi osapuolten kesken tulkittaisiinkin. Ja laissa ei kaiketi ole kihlapareille erityisiä säädöksiä joten sen suhteen on samantekevää onko kihloissa vai ei.

Jos kihlapari=pari joka on sopineet menevänsä avioliittoon niin toki vain kihlaparit hakevat avioliiton esteiden tutkintaa.

Se, kuinka kauan ollaan oltu yhdessä ei vaikuta mielestäni sitoutumisen asteeseen yhteenmuutossa sen enempää kuin avioliittoakaan solmittaessa. Avo- ja aviopareja löytyy niin monia erilaisia kuin avo- ja avioliittoja mutta oma suhtautumiseni asiaan on että avioliitto ei sido minua yhtään enempää kuin avoliittokaan. Sen suhteen en ymmärrä että mikä sitoutumiskammoista ahdistaa avioliiton solmimisessa jos avoliitto on jo solmittu.

Suora puhe ei auta tässä tapauksessa. Hänelle on selvää että haluan naimisiin. Ei taida jäädä muita vaihtoehtoja kuin odottaminen. Ei kai tällaiseen kai voikaan löytyä kikkoja. Itseni on vaan niin vaikea ymmärtää että mitä odottaa..

Sanni* kirjoitti:

Keskustelu kannattaa aina -enpä ollut tiennytkään että laissa on määritelty kihlaus. Tuo taitaa vaan olla käytännössä samantekevää koska vain kirjallinen sopimus on käytännössä sitova. Sormusten vaihtokaan ei siten velvoita lain edessä mihinkään vaikka se avioliittolupaukseksi osapuolten kesken tulkittaisiinkin. Ja laissa ei kaiketi ole kihlapareille erityisiä säädöksiä joten sen suhteen on samantekevää onko kihloissa vai ei.

Jos kihlapari=pari joka on sopineet menevänsä avioliittoon niin toki vain kihlaparit hakevat avioliiton esteiden tutkintaa.

Se, kuinka kauan ollaan oltu yhdessä ei vaikuta mielestäni sitoutumisen asteeseen yhteenmuutossa sen enempää kuin avioliittoakaan solmittaessa. Avo- ja aviopareja löytyy niin monia erilaisia kuin avo- ja avioliittoja mutta oma suhtautumiseni asiaan on että avioliitto ei sido minua yhtään enempää kuin avoliittokaan. Sen suhteen en ymmärrä että mikä sitoutumiskammoista ahdistaa avioliiton solmimisessa jos avoliitto on jo solmittu.

Suora puhe ei auta tässä tapauksessa. Hänelle on selvää että haluan naimisiin. Ei taida jäädä muita vaihtoehtoja kuin odottaminen. Ei kai tällaiseen kai voikaan löytyä kikkoja. Itseni on vaan niin vaikea ymmärtää että mitä odottaa..

Lue lisää

Myös suullinen sopimus voi olla sitova. Esimerkiksi työsopimus voi olla suullinen. Yleensä kihlaus on suullinen, joten miksipä suullinen kihlaus ei olisi täysin pätevä.

Kihlaus mainitaan useissa kohdissa Suomen lakia. Esimerkiksi perintöverotuksen kohdalla kihlakumppani mainitaan erikseen. Suosittelen tutustumaan lakiin, jos asia kiinnostaa. Minä en nyt jaksa toistaa asioita, jotka on tällä palstalla aikaisemmin moneen kertaan kirjoitettu.

Charles kirjoitti:

Myös suullinen sopimus voi olla sitova. Esimerkiksi työsopimus voi olla suullinen. Yleensä kihlaus on suullinen, joten miksipä suullinen kihlaus ei olisi täysin pätevä.

Kihlaus mainitaan useissa kohdissa Suomen lakia. Esimerkiksi perintöverotuksen kohdalla kihlakumppani mainitaan erikseen. Suosittelen tutustumaan lakiin, jos asia kiinnostaa. Minä en nyt jaksa toistaa asioita, jotka on tällä palstalla aikaisemmin moneen kertaan kirjoitettu.

Lue lisää

Toki suullinen sopimuskin on sopimus, mutta KÄYTÄNNÖSSÄ suullista sopimusta on vaikea todistaa ja siten velvoittavuus on kyseenalainen. Osapuolet ovat siis kihloissa vain niillä hetkillä kun molemmista siltä tuntuu. Jos toinen osapuoli ei ole hengissäkään sillä hetkellä niin sitä voi olla vaikea todistaa.

Sanni* kirjoitti:

Toki suullinen sopimuskin on sopimus, mutta KÄYTÄNNÖSSÄ suullista sopimusta on vaikea todistaa ja siten velvoittavuus on kyseenalainen. Osapuolet ovat siis kihloissa vain niillä hetkillä kun molemmista siltä tuntuu. Jos toinen osapuoli ei ole hengissäkään sillä hetkellä niin sitä voi olla vaikea todistaa.

Lue lisää

Onko sopimuksesi voimassa vain jos sen pystyy todistamaan sovituksi. Sinähän olet sopinut jotain ja kai pidät kiinni siitä mitä olet sopinut. Jos rikot sopimuksesi siksi että se on vain suullinen ja sen todistaminen on hankalaa, etkö silloin ole jo sopiessasi huijannut sopimuskumppaniasi. Vaikutat epäluotettavalta.

ertyui kirjoitti:

Onko sopimuksesi voimassa vain jos sen pystyy todistamaan sovituksi. Sinähän olet sopinut jotain ja kai pidät kiinni siitä mitä olet sopinut. Jos rikot sopimuksesi siksi että se on vain suullinen ja sen todistaminen on hankalaa, etkö silloin ole jo sopiessasi huijannut sopimuskumppaniasi. Vaikutat epäluotettavalta.

Lue lisää

Ei minulla ole mitään tarvetta tietenkään rikkoa suullisesti tekemääni sopimusta. Puhuin tässä nyt lain tuntemasta velvoitteesta. Eli siitä mitä merkitystä suullisella sopimuksella on yhteiskunnassa jos vaikka jompi kumpi osapuolista kuolee. Kuolinpesäänhän avopuoliso ei kuulu eikä hän ole virallisesti lähiomainenkaan enkä usko että on vaikka kuinka koittaisi sanoa että sovimme keskenämme suullisesti että menemme joskus naimisiin.

Ja piti sanoman, että mun tunteet ovat vain vahvistuneet mitä kauemmin olemme olleet yhdessä. Ei se aina ole paha enne vaikka ei kovin pian ole valmis menemään naimisiin. Jos teillä tuntuu menevän muutoin hyvin niin koita vaan olla kärsivällinen! Ja ole vain mahd.hyvä avopuoliso jatkossakin miehellesi sekin voi jouduttaa päätöstä!

Juuri samanlaisia kommentteja on kumppaninikin antanut. Sitä on vaan niin vaikea ymmärtää ja olla tulkitsematta niin että vika on minussa. Eikä 10 vuotta kestänyt vauvakuume helpota asiaa. Odottavan aika on pitkä.. mutta eipä tässä tosiaan taida olla mitään muita vaihtoehtoja. Itse teen tällaiset ratkaisut tunteella joten en katso sitoutumisen astetta kalenterista vaan tunteesta enkä siis ole koskaan edes ollut naimisisissa. Eli tällaista tunnetta ei ole ihan jokaisen vastaantulijan kanssa tullut. Onhan tässä tietysti se hyvä puoli että jos sellainen ihme joskus tapahtuisi että se kosisi, niin kaipa se sitten ainakin on harkinnut asiaa..

Sanni* kirjoitti:

Juuri samanlaisia kommentteja on kumppaninikin antanut. Sitä on vaan niin vaikea ymmärtää ja olla tulkitsematta niin että vika on minussa. Eikä 10 vuotta kestänyt vauvakuume helpota asiaa. Odottavan aika on pitkä.. mutta eipä tässä tosiaan taida olla mitään muita vaihtoehtoja. Itse teen tällaiset ratkaisut tunteella joten en katso sitoutumisen astetta kalenterista vaan tunteesta enkä siis ole koskaan edes ollut naimisisissa. Eli tällaista tunnetta ei ole ihan jokaisen vastaantulijan kanssa tullut. Onhan tässä tietysti se hyvä puoli että jos sellainen ihme joskus tapahtuisi että se kosisi, niin kaipa se sitten ainakin on harkinnut asiaa..

Lue lisää

Tuli vain mieleen että eihän esimerkiksi lapsen saaminen ole naimisissa olosta kiinni. Kyllä niitä monet saa avoliitossakin ja ovat yhtä sitoutuneita yhdessä oloon ja lapsen hoitoon.

Mutta teillä tais olla kyse siitä ettei mies ole valmis saamaan lapsia vielä. Voihan olla että mies ei tunne olevansa henkisesti tarpeaksi kypsä ja jos on vielä hieman sitoutumiskammoinen niin voila... Vaikka sinusta välittäisi äärettömän paljon.

Monilla miehillä (ja naisilla) tulee tollasten "isojen hankintojen" kohdalla paniikki valintojen pysyvyydestä. Sitä on siksi helppo vältellä mahdollisimman pitkään. Miehillä varsinkin kun ei ole mitään biologista rajaa lapsen saannille. 30-40 ei ole heille mikään rajapyykki, ja silloin voi helpommin keskittyä vain "nauttimaan elämästä" työstä, matkustelusta,... ilman pelkoa siitä että se kaikki loppuu vaikka lapsen saantiin.

Jos olisin itse mies niin varmasti ajattelisin enemmän niin ettei näin kolmekymppisenä ole vielä mikään kiire mihinkään, ehtiihän sitä...

Mutta luulisi että mieskin osaisi nähdä asian naisenkin kannalta. Ja jos juuri minun kanssa lapsen haluaa niin ei siihen ihan rajattomasti ole vuosia aikaa. Ja uskoisin miehenkin ymmärtävän sen tosiasian että jos hän lapsen saa 50-vuotiaana niin eipä sitä kovin pitkään ole hyvässä "hoitokunnossa" eikä ehkä kerkeä seuraamaan oman lapsensa elämää kovin vanhaksi tai nähdä lapsenlapsiansa...

Miehet nyt vain (osa) kypsyy noihin ajatuksiin hitaammin, varmastikin juuri siksi ettei samanlaista "aikapakkoa" ole.

Tsemppiä teille! Kaikki tulee varmaan ajallaan. Joskus tarvitaan pientä herättelyä asian tiimoilta.

vaikuttaa asiaan kirjoitti:

Tuli vain mieleen että eihän esimerkiksi lapsen saaminen ole naimisissa olosta kiinni. Kyllä niitä monet saa avoliitossakin ja ovat yhtä sitoutuneita yhdessä oloon ja lapsen hoitoon.

Mutta teillä tais olla kyse siitä ettei mies ole valmis saamaan lapsia vielä. Voihan olla että mies ei tunne olevansa henkisesti tarpeaksi kypsä ja jos on vielä hieman sitoutumiskammoinen niin voila... Vaikka sinusta välittäisi äärettömän paljon.

Monilla miehillä (ja naisilla) tulee tollasten "isojen hankintojen" kohdalla paniikki valintojen pysyvyydestä. Sitä on siksi helppo vältellä mahdollisimman pitkään. Miehillä varsinkin kun ei ole mitään biologista rajaa lapsen saannille. 30-40 ei ole heille mikään rajapyykki, ja silloin voi helpommin keskittyä vain "nauttimaan elämästä" työstä, matkustelusta,... ilman pelkoa siitä että se kaikki loppuu vaikka lapsen saantiin.

Jos olisin itse mies niin varmasti ajattelisin enemmän niin ettei näin kolmekymppisenä ole vielä mikään kiire mihinkään, ehtiihän sitä...

Mutta luulisi että mieskin osaisi nähdä asian naisenkin kannalta. Ja jos juuri minun kanssa lapsen haluaa niin ei siihen ihan rajattomasti ole vuosia aikaa. Ja uskoisin miehenkin ymmärtävän sen tosiasian että jos hän lapsen saa 50-vuotiaana niin eipä sitä kovin pitkään ole hyvässä "hoitokunnossa" eikä ehkä kerkeä seuraamaan oman lapsensa elämää kovin vanhaksi tai nähdä lapsenlapsiansa...

Miehet nyt vain (osa) kypsyy noihin ajatuksiin hitaammin, varmastikin juuri siksi ettei samanlaista "aikapakkoa" ole.

Tsemppiä teille! Kaikki tulee varmaan ajallaan. Joskus tarvitaan pientä herättelyä asian tiimoilta.

Lue lisää

Mä kyllä oon sitä mieltä, että asialla on merkitystä. Mulla ei ole kyllä sellaista "vanhanaikaista" merkitystä, että lapset kuuluu avioliittoon ja mua ei haittaa, että lapsen isän pitää tehdä isyyden tunnustus. Yhteinen sukunimi sen sijaan olisi hyvä.

Mutta mulle sillä on se merkitys, että jos mies ei ole vielä valmis edes menemään naimisiin niin miten hän voi olla valmis saamaan kanssani lapsia!? En halua lapsia vain sen takia, että biologinen kello tikittää. Mutta mulla ei olekaan ollut onneksi kauhea vauvakuume. Mutta alkup. kirjoittajalla mies ei tainnut olla valmis siihenkään.

Samaa mieltä, että ehkä kannattaa kuitenkin vedota siihen seikkaan, että miehen olisi hyvä alkaa vakavasti harkitsemaan näitä asioita. Että lasta ei välttämättä niin helposti saa ja siihen alkaa sisältymään enemmän terveydellisiä riskejäkin kun ikää tulee enemmän. Jos liian kauan jahkailee voi olla myöhäistä.

Mun mies muutti mun kanssa yhteen vuoden yhdessä olon jälkeen (epävirallisesti 6 kuukauden), mutta naimisiin menoa hän on lykännyt jo useamman vuoden. Ja luulisi, että ihmiset ovat elämässään useamman kerran avoliitossa kuin avioliitossa. Vaikka ei sekään sitoutumista takaa. Mun miehellä on yks aikaisempi pitkä avoliitto.

Maru kirjoitti:

Mä kyllä oon sitä mieltä, että asialla on merkitystä. Mulla ei ole kyllä sellaista "vanhanaikaista" merkitystä, että lapset kuuluu avioliittoon ja mua ei haittaa, että lapsen isän pitää tehdä isyyden tunnustus. Yhteinen sukunimi sen sijaan olisi hyvä.

Mutta mulle sillä on se merkitys, että jos mies ei ole vielä valmis edes menemään naimisiin niin miten hän voi olla valmis saamaan kanssani lapsia!? En halua lapsia vain sen takia, että biologinen kello tikittää. Mutta mulla ei olekaan ollut onneksi kauhea vauvakuume. Mutta alkup. kirjoittajalla mies ei tainnut olla valmis siihenkään.

Samaa mieltä, että ehkä kannattaa kuitenkin vedota siihen seikkaan, että miehen olisi hyvä alkaa vakavasti harkitsemaan näitä asioita. Että lasta ei välttämättä niin helposti saa ja siihen alkaa sisältymään enemmän terveydellisiä riskejäkin kun ikää tulee enemmän. Jos liian kauan jahkailee voi olla myöhäistä.

Mun mies muutti mun kanssa yhteen vuoden yhdessä olon jälkeen (epävirallisesti 6 kuukauden), mutta naimisiin menoa hän on lykännyt jo useamman vuoden. Ja luulisi, että ihmiset ovat elämässään useamman kerran avoliitossa kuin avioliitossa. Vaikka ei sekään sitoutumista takaa. Mun miehellä on yks aikaisempi pitkä avoliitto.

Lue lisää

Joo. Ja samalla voi kysyä että miten kumppani voi olla valmis elämään yhdessä kanssani avoliitossa ellei hän ole valmis menemään naimisiin. Tämä perustuu siihen etten pidä avoliittoa minään kämppis-touhuna enkä näe järkeä elää ihmisen kanssa jonka kanssa ei viihdy ja halua elää loppuelämäänsä. Jos 2 vuoden yhdessäelon jälkeen vielä epäröi että haluaako elää toisen kanssa loppuelämänsä niin voisi kyseenalaistaa jo senkin että kannattaako suhdetta ylipäänsä jatkaa enää. Ymmärrän että muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen ei vielä tunne toista juurikaan eikä siten voi mennä naimisiin mutta mielestäni 2 vuodessa ehtii tutustumaan riittävän hyvin että tietäisi onko suhteessa potentiaalia. Aina tietysti voi tapahtua kaikenlaista, mutta sitä voi tapahtua vaikka oltaisi tunnettu kymmeniä vuosia. Se on sitten toinen juttu.

Samaa mieltä kanssasi siitä että yhteinen lapsi sitoo niin paljon vanhempia yhteen että jos sellaisen ratkaisun on valmis tekemään, voi hyvin mennä samantien naimisiin.

Uskoisin että tässä on kyse juuri jostain sitoutumiskammon jonkinasteisesta muodosta ja lisäksi siitä että eihän miehellä tosiaan ole kiire. Totta on, että jos minun kanssani haluaa niitä lapsia hankkia niin h-hetket alkaa olla lähellä. Mutta tuntuu ettei hän osaa ajatella sitä niin. Uskoo ensinnäkin että tulen raskaaksi pelkästä katseesta eli aikaa yrittämiseen ei tarvi varata, kun taas minä olen varma että saamme puhistella vuosia ennen kuin mitään tapahtuu. Ja toisekseen, hänellä ei ole vauvakuumetta. Voi tulla myöhemmin, muttei sitä osaa etukäteen ajatella miltä tuntuu haluta lapsia.

Mutta asiasta muistuttaminen ei auta, olen kyllä kokeillut sitä. Ehkä liikaakin, jotkuthan olivat sitä mieltä että sitoutumiskammo vaan pahenee jos asiasta mainitaan. Eli ei kai auta kuin odottaa ja toivoa parasta..

Sanni* kirjoitti:

Joo. Ja samalla voi kysyä että miten kumppani voi olla valmis elämään yhdessä kanssani avoliitossa ellei hän ole valmis menemään naimisiin. Tämä perustuu siihen etten pidä avoliittoa minään kämppis-touhuna enkä näe järkeä elää ihmisen kanssa jonka kanssa ei viihdy ja halua elää loppuelämäänsä. Jos 2 vuoden yhdessäelon jälkeen vielä epäröi että haluaako elää toisen kanssa loppuelämänsä niin voisi kyseenalaistaa jo senkin että kannattaako suhdetta ylipäänsä jatkaa enää. Ymmärrän että muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen ei vielä tunne toista juurikaan eikä siten voi mennä naimisiin mutta mielestäni 2 vuodessa ehtii tutustumaan riittävän hyvin että tietäisi onko suhteessa potentiaalia. Aina tietysti voi tapahtua kaikenlaista, mutta sitä voi tapahtua vaikka oltaisi tunnettu kymmeniä vuosia. Se on sitten toinen juttu.

Samaa mieltä kanssasi siitä että yhteinen lapsi sitoo niin paljon vanhempia yhteen että jos sellaisen ratkaisun on valmis tekemään, voi hyvin mennä samantien naimisiin.

Uskoisin että tässä on kyse juuri jostain sitoutumiskammon jonkinasteisesta muodosta ja lisäksi siitä että eihän miehellä tosiaan ole kiire. Totta on, että jos minun kanssani haluaa niitä lapsia hankkia niin h-hetket alkaa olla lähellä. Mutta tuntuu ettei hän osaa ajatella sitä niin. Uskoo ensinnäkin että tulen raskaaksi pelkästä katseesta eli aikaa yrittämiseen ei tarvi varata, kun taas minä olen varma että saamme puhistella vuosia ennen kuin mitään tapahtuu. Ja toisekseen, hänellä ei ole vauvakuumetta. Voi tulla myöhemmin, muttei sitä osaa etukäteen ajatella miltä tuntuu haluta lapsia.

Mutta asiasta muistuttaminen ei auta, olen kyllä kokeillut sitä. Ehkä liikaakin, jotkuthan olivat sitä mieltä että sitoutumiskammo vaan pahenee jos asiasta mainitaan. Eli ei kai auta kuin odottaa ja toivoa parasta..

Lue lisää

Kyllä mun mielestä on kanssa niin, että jos on valmis saamaan lapsia niin voi ihan hyvin mennä saman tien naimisiin. Miksi odotella? Jos ei ole sitten niin kauhea vauvakuume, että ei malta hetkeäkään odottaa...

Meillä mies on sanonut haluavansa jo lapsia. Mutta, että voitaisiin mennä naimisiin myöhemmin (mitään varmaa ei ole luvannut eikä ole kosinut). Eikä ymmärrä miksi lapsia ei voisi avoliitossakin tehdä. Totta kai voi, mutta mä en taas ymmärrä miksi pitää odottaa naimisiin menon kanssa. En ole halunnut ottaa sitä isompaa askelta, kun mies ei ole valmis naimisiin.

Mies ajatteli myös aluksi, että tulen raskaaksi heti ekalla yrittämällä. Mutta nyt kun lähipiirissämme on kahdellakin parilla kestänyt jo pidempään (n. vuosi ja 2 vuotta) niin on hänkin alkanut asiaa miettimään. Mutta ehkä ei vielä tarpeeksi, kun ei ole kiirehtinyt kosimaan.

Mun mielestä meillä menee hyvin ja näyttäisi, että miehenkin mielestä menee. Mutta en tiedä missä mättää. Olen kyllä pyytänyt miestä miettimään asiaa vakavasti. En halua, että hän tuhlaa itsekään aikaansa minuun, jos en tunnu siltä ihmiseltä, jonka kanssa tahtoo loppuelämänsä viettää. Kyllä tässä vaiheessa pitäisi tietää.

Ei auta kuin odottaa. Ja yrittää työntää asia vähäksi aikaa mielestä. Vaikeaa vain on kun kesällä ollaan vieraina häissä. Mutta toivoahan aina voi, jos mies siitä innostuisi…

Ei auta tosiaan kuin odottaa. Ja toivon mukaan ei odoteta turhaan.

Maru kirjoitti:

Kyllä mun mielestä on kanssa niin, että jos on valmis saamaan lapsia niin voi ihan hyvin mennä saman tien naimisiin. Miksi odotella? Jos ei ole sitten niin kauhea vauvakuume, että ei malta hetkeäkään odottaa...

Meillä mies on sanonut haluavansa jo lapsia. Mutta, että voitaisiin mennä naimisiin myöhemmin (mitään varmaa ei ole luvannut eikä ole kosinut). Eikä ymmärrä miksi lapsia ei voisi avoliitossakin tehdä. Totta kai voi, mutta mä en taas ymmärrä miksi pitää odottaa naimisiin menon kanssa. En ole halunnut ottaa sitä isompaa askelta, kun mies ei ole valmis naimisiin.

Mies ajatteli myös aluksi, että tulen raskaaksi heti ekalla yrittämällä. Mutta nyt kun lähipiirissämme on kahdellakin parilla kestänyt jo pidempään (n. vuosi ja 2 vuotta) niin on hänkin alkanut asiaa miettimään. Mutta ehkä ei vielä tarpeeksi, kun ei ole kiirehtinyt kosimaan.

Mun mielestä meillä menee hyvin ja näyttäisi, että miehenkin mielestä menee. Mutta en tiedä missä mättää. Olen kyllä pyytänyt miestä miettimään asiaa vakavasti. En halua, että hän tuhlaa itsekään aikaansa minuun, jos en tunnu siltä ihmiseltä, jonka kanssa tahtoo loppuelämänsä viettää. Kyllä tässä vaiheessa pitäisi tietää.

Ei auta kuin odottaa. Ja yrittää työntää asia vähäksi aikaa mielestä. Vaikeaa vain on kun kesällä ollaan vieraina häissä. Mutta toivoahan aina voi, jos mies siitä innostuisi…

Ei auta tosiaan kuin odottaa. Ja toivon mukaan ei odoteta turhaan.

Lue lisää

Sama juttu, koitan myös työntää asiaa pois mielestä. Joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Muiden häät muistuttavat taas asiasta kuin huutomerkki. Samaten "hyvää tarkoittavien" sukulaisten kysymykset ja kommentit.

Minä näen tämän vaan turhana riskinottona ettei niitä lapsia sitten tulekaan ollenkaan kun tarpeeksi jahkataan. Voi olla että tulee, mutta sitähän ei kukaan tiedä.

Voisitko kuvitella että joustaisit "ensin naimisiin, sitten lapsia" -periaatteesta? Ei sen takia että päinvastainen järjestys olisi mielestäsi järkevä tai edes perusteltu, mutta koska ainakin meidän miehillämme näyttää olevan jonkinasteista haluttomuutta sitoutua, niin miksei voisi aloittaa siitä joka tuntuu miehestä helpommalta? Saamalla lapsia kanssasi hän sitoutuu joka tapauksessa, enemmän kuin menemällä naimisiin. Tavallaan se sitoutuminen käy vähän varkain, mutta kuitenkin hän tiedostaa sen että hankkimalla yhteisiä lapsia, hän sitoutuu suhteeseenne. Ja on silti valmis siihen. Eikä toisaalta avioliittokaan takaa sitoutumista kuin virallisesti seuraavaksi 6 kuukaudeksi.

Tietysti se tuntuu epätäydelliseltä että on hankkimassa lapsia vaikka omasta mielestä ensin pitäisi mennä naimisiin mutta oikeastaan se avioliitto on vain sopimus, jonka pystyy myös purkamaan. Samoin kuin pystyy sanoutumaan irti lasten hoidosta. Nykyäänhän ei ole enää taloudellisia perusteita mennä naimisiin ellei sitten koe että on itse vähävaraisempi mahdollisen eron sattuessa eikä ole tehnyt avioehtoa. Elatusmaksut toinen joutuu maksamaan joka tapauksessa, oltiin naimisissa tai ei. Ja hankkimalla (tai yrittämällä hankkia) lapsia nyt vältät sen paniikin että jos niitä lapsia ei sitten tulekaan, naimisiinhan voi mennä vaikka mummona.

Ja onhan tässä sekin pointti että kuten meille on itsestäänselvää että järjestys on 1)naimisiin 2) lapsia, niin jonkun toisen mielestä oikea järjestys on päinvastainen. En kyllä ymmärrä miksi, mutta ajatuksia on niin monenlaisia.

Tämä oli vaan ajatus jota joskus elättelin ennen kuin ilmeni että mieheni mielestä ehdottomasti ensin naimisiin, sitten lapsia.. ettei menisi hankalaksi..

Sanni* kirjoitti:

Sama juttu, koitan myös työntää asiaa pois mielestä. Joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Muiden häät muistuttavat taas asiasta kuin huutomerkki. Samaten "hyvää tarkoittavien" sukulaisten kysymykset ja kommentit.

Minä näen tämän vaan turhana riskinottona ettei niitä lapsia sitten tulekaan ollenkaan kun tarpeeksi jahkataan. Voi olla että tulee, mutta sitähän ei kukaan tiedä.

Voisitko kuvitella että joustaisit "ensin naimisiin, sitten lapsia" -periaatteesta? Ei sen takia että päinvastainen järjestys olisi mielestäsi järkevä tai edes perusteltu, mutta koska ainakin meidän miehillämme näyttää olevan jonkinasteista haluttomuutta sitoutua, niin miksei voisi aloittaa siitä joka tuntuu miehestä helpommalta? Saamalla lapsia kanssasi hän sitoutuu joka tapauksessa, enemmän kuin menemällä naimisiin. Tavallaan se sitoutuminen käy vähän varkain, mutta kuitenkin hän tiedostaa sen että hankkimalla yhteisiä lapsia, hän sitoutuu suhteeseenne. Ja on silti valmis siihen. Eikä toisaalta avioliittokaan takaa sitoutumista kuin virallisesti seuraavaksi 6 kuukaudeksi.

Tietysti se tuntuu epätäydelliseltä että on hankkimassa lapsia vaikka omasta mielestä ensin pitäisi mennä naimisiin mutta oikeastaan se avioliitto on vain sopimus, jonka pystyy myös purkamaan. Samoin kuin pystyy sanoutumaan irti lasten hoidosta. Nykyäänhän ei ole enää taloudellisia perusteita mennä naimisiin ellei sitten koe että on itse vähävaraisempi mahdollisen eron sattuessa eikä ole tehnyt avioehtoa. Elatusmaksut toinen joutuu maksamaan joka tapauksessa, oltiin naimisissa tai ei. Ja hankkimalla (tai yrittämällä hankkia) lapsia nyt vältät sen paniikin että jos niitä lapsia ei sitten tulekaan, naimisiinhan voi mennä vaikka mummona.

Ja onhan tässä sekin pointti että kuten meille on itsestäänselvää että järjestys on 1)naimisiin 2) lapsia, niin jonkun toisen mielestä oikea järjestys on päinvastainen. En kyllä ymmärrä miksi, mutta ajatuksia on niin monenlaisia.

Tämä oli vaan ajatus jota joskus elättelin ennen kuin ilmeni että mieheni mielestä ehdottomasti ensin naimisiin, sitten lapsia.. ettei menisi hankalaksi..

Lue lisää

Olen kyllä viime aikoina miettinyt sitä. Että pitäisikö vaan "alkaa hommiin". Mutta vielä en ole antanut periksi.

Enkä halua, että hän olisi kanssani vaan lapsen takia. Vaikka ei välttämättä kävisikään niin. Äh.. en tiedä, kaikki ajatukset vaan pyörii mielessä.

Eräs tuttu mies "irtisanoutui" lapsestaan eron jälkeen. Ei ole nähnyt lasta aikoihin. Tosin nainenkin teki sen hankalaksi. Ja tässä tapauksessa nainen halusi kyllä lasta paljon enemmän kuin mies. Sitä kai tässä pelkääkin, että jos mies epäröi naimisiin menemistä. Niin mitä jos hän huomaa tehneensä virheen ja sitten olen yksin lapsen kanssa.

Taloudellisista syistä meidän ei naimisiin tarvitse mennä. Kaikki omaisuuskin on yhdessä hankittu ja molempien nimillä. Itse kyllä haluaisin tehdä testamentin. Haluaisin jättää miehelle omaisuuteni, kun ei niitä lapsiakaan ole. Veroa vaan joutuu maksamaan enemmän. Henkivakuutuksen edunsaajana verojen takia on lähisukulainen. Mutta meistä kyllä kumpikin melko varmasti tulee toimeen taloudellisesti.

Miehellä ei ole sen kummempia perusteluja miksi haluaa toisinpäin. Ei mitään "järkevää". Ja naimisiin hän on sanonut joskus haluavansa. Mun järkeen ei vaan mahdu, että miksei sitten vaikka ensi kesänä? Tai nyt syksyllä tai talvella. Kesähäät tulisi aika nopeasti... Ja kun hän ei halua vielä kihloihinkaan. Miksi lasten hankkiminen tuntuu helpommalta? Ja ajatus minusta hänen lastensa äitinä, mutta ei aviovaimona?

Mutta en halua miehestä erota ja meillä menee hyvin (tai niin ainakin luulen), joten voi olla, että joustan periaatteestani. En jaksa, halua enkä voi enää kauaa odottaa kuitenkaan.

Teillä on tietysti hankalampaa, kun mies ei ole valmis kumpaankaan.

Niin saa nähdä kuinka moni häissä tulee taas kyselemään, että koskas teidän häät on... Jotenkin se on aina kiusallista.

Kiitos mietteistäsi.

Maru kirjoitti:

Olen kyllä viime aikoina miettinyt sitä. Että pitäisikö vaan "alkaa hommiin". Mutta vielä en ole antanut periksi.

Enkä halua, että hän olisi kanssani vaan lapsen takia. Vaikka ei välttämättä kävisikään niin. Äh.. en tiedä, kaikki ajatukset vaan pyörii mielessä.

Eräs tuttu mies "irtisanoutui" lapsestaan eron jälkeen. Ei ole nähnyt lasta aikoihin. Tosin nainenkin teki sen hankalaksi. Ja tässä tapauksessa nainen halusi kyllä lasta paljon enemmän kuin mies. Sitä kai tässä pelkääkin, että jos mies epäröi naimisiin menemistä. Niin mitä jos hän huomaa tehneensä virheen ja sitten olen yksin lapsen kanssa.

Taloudellisista syistä meidän ei naimisiin tarvitse mennä. Kaikki omaisuuskin on yhdessä hankittu ja molempien nimillä. Itse kyllä haluaisin tehdä testamentin. Haluaisin jättää miehelle omaisuuteni, kun ei niitä lapsiakaan ole. Veroa vaan joutuu maksamaan enemmän. Henkivakuutuksen edunsaajana verojen takia on lähisukulainen. Mutta meistä kyllä kumpikin melko varmasti tulee toimeen taloudellisesti.

Miehellä ei ole sen kummempia perusteluja miksi haluaa toisinpäin. Ei mitään "järkevää". Ja naimisiin hän on sanonut joskus haluavansa. Mun järkeen ei vaan mahdu, että miksei sitten vaikka ensi kesänä? Tai nyt syksyllä tai talvella. Kesähäät tulisi aika nopeasti... Ja kun hän ei halua vielä kihloihinkaan. Miksi lasten hankkiminen tuntuu helpommalta? Ja ajatus minusta hänen lastensa äitinä, mutta ei aviovaimona?

Mutta en halua miehestä erota ja meillä menee hyvin (tai niin ainakin luulen), joten voi olla, että joustan periaatteestani. En jaksa, halua enkä voi enää kauaa odottaa kuitenkaan.

Teillä on tietysti hankalampaa, kun mies ei ole valmis kumpaankaan.

Niin saa nähdä kuinka moni häissä tulee taas kyselemään, että koskas teidän häät on... Jotenkin se on aina kiusallista.

Kiitos mietteistäsi.

Lue lisää

Ei ole moni mies vastaillut...

Mutta lisään tähän vielä, että se periaatteesta joustaminen on todella ollut mielessä. Kyllä se mietityttää väkisinkin, että mitä jos menemmekin joskus vihdoin naimisiin, mutta silloin on ikää jo sen verran, että jäädään lapsettomaksi aviopariksi. Tai jos odotan ja odotan ja sitten tuleekin ero ja ei ole miestä eikä lasta. Ja ikää sen verran, että uutta kumppaniakaan ja mahdollista isää ei ehdi löytymään kunnes on liian myöhäistä.

Jokaisessa valinnassa on riskinsä. Pitäisi vaan osata valita, että missä on vähiten ja missä menetän vähiten. Ja yritän vielä jutella miehen kanssa (painostamatta).

Pari tuttua naista, jotka molemmat ovat yli neljäkymppisiä harmittelevat kun heillä ei ole lasta. Toisella siksi, että ei ole löytynyt sopivaa puolisoa (avo)eron jälkeen ja toinen on vaan siirtänyt asiaa liikaa. He sanoivat minulle, että ei kannata siirtää asiaa liian pitkään. Heille en ole kyllä kertonut mistä syystä odotan. Ja onhan mulla ollut aiemmin muitakin syitä. nyt lähinnä vaan se, että ei olla naimisissa.

Maru kirjoitti:

Olen kyllä viime aikoina miettinyt sitä. Että pitäisikö vaan "alkaa hommiin". Mutta vielä en ole antanut periksi.

Enkä halua, että hän olisi kanssani vaan lapsen takia. Vaikka ei välttämättä kävisikään niin. Äh.. en tiedä, kaikki ajatukset vaan pyörii mielessä.

Eräs tuttu mies "irtisanoutui" lapsestaan eron jälkeen. Ei ole nähnyt lasta aikoihin. Tosin nainenkin teki sen hankalaksi. Ja tässä tapauksessa nainen halusi kyllä lasta paljon enemmän kuin mies. Sitä kai tässä pelkääkin, että jos mies epäröi naimisiin menemistä. Niin mitä jos hän huomaa tehneensä virheen ja sitten olen yksin lapsen kanssa.

Taloudellisista syistä meidän ei naimisiin tarvitse mennä. Kaikki omaisuuskin on yhdessä hankittu ja molempien nimillä. Itse kyllä haluaisin tehdä testamentin. Haluaisin jättää miehelle omaisuuteni, kun ei niitä lapsiakaan ole. Veroa vaan joutuu maksamaan enemmän. Henkivakuutuksen edunsaajana verojen takia on lähisukulainen. Mutta meistä kyllä kumpikin melko varmasti tulee toimeen taloudellisesti.

Miehellä ei ole sen kummempia perusteluja miksi haluaa toisinpäin. Ei mitään "järkevää". Ja naimisiin hän on sanonut joskus haluavansa. Mun järkeen ei vaan mahdu, että miksei sitten vaikka ensi kesänä? Tai nyt syksyllä tai talvella. Kesähäät tulisi aika nopeasti... Ja kun hän ei halua vielä kihloihinkaan. Miksi lasten hankkiminen tuntuu helpommalta? Ja ajatus minusta hänen lastensa äitinä, mutta ei aviovaimona?

Mutta en halua miehestä erota ja meillä menee hyvin (tai niin ainakin luulen), joten voi olla, että joustan periaatteestani. En jaksa, halua enkä voi enää kauaa odottaa kuitenkaan.

Teillä on tietysti hankalampaa, kun mies ei ole valmis kumpaankaan.

Niin saa nähdä kuinka moni häissä tulee taas kyselemään, että koskas teidän häät on... Jotenkin se on aina kiusallista.

Kiitos mietteistäsi.

Lue lisää

Jos ajatellaan avioliiton sitovuutta ihan oikeasti, niin aika vähän se sitoo. Avioeron saa helposti, eikä nykyään eronnutta katsota kieroon. Jos siis parisuhteessa avioliitto on toiselle tärkeä, miksei toinen menisi naimisiin vain sen vuoksi?

Lapsen hankkiminen on kokonaan eri kertaluokan juttu. Lapsella on aina oikeus vanhempaansa, vaikkei vanhempi enää jossain vaiheessa haluaisikaan lastaan tavata. Lapsesta ei siis irtisanouduta noin vain.

Koska noiden välillä on noinkin suuri epäsuhta, pidän naurettavana sitä, että ihminen kieltäytyy avioliitosta mutta haluaa silti lapsen. Kyllä, lapsen voi tehdä ilman avioliittoa. Jos molemmat ovat sitä mieltä, ettei avioliittoa tarvita, niin homma on ok. Eihän sitä tarvita. Mutta eikö teidänkin tapauksessanne mies voisi suostua avioliittoon vain siksi, että se on teille tärkeää.

Parisuhteessa on paljon kompromisseja. Kun lapsi tulee, kompromissitkin lisääntyvät. Jos mies ei voi tuollaista myönnytystä tehdä, eli mennä naimisiin koska avioliitto on naiselle tärkeä, ei kyseinen mies ole valmis isäksi. Parisuhde ei ole pelkästään minäminä-touhua.

Charles kirjoitti:

Jos ajatellaan avioliiton sitovuutta ihan oikeasti, niin aika vähän se sitoo. Avioeron saa helposti, eikä nykyään eronnutta katsota kieroon. Jos siis parisuhteessa avioliitto on toiselle tärkeä, miksei toinen menisi naimisiin vain sen vuoksi?

Lapsen hankkiminen on kokonaan eri kertaluokan juttu. Lapsella on aina oikeus vanhempaansa, vaikkei vanhempi enää jossain vaiheessa haluaisikaan lastaan tavata. Lapsesta ei siis irtisanouduta noin vain.

Koska noiden välillä on noinkin suuri epäsuhta, pidän naurettavana sitä, että ihminen kieltäytyy avioliitosta mutta haluaa silti lapsen. Kyllä, lapsen voi tehdä ilman avioliittoa. Jos molemmat ovat sitä mieltä, ettei avioliittoa tarvita, niin homma on ok. Eihän sitä tarvita. Mutta eikö teidänkin tapauksessanne mies voisi suostua avioliittoon vain siksi, että se on teille tärkeää.

Parisuhteessa on paljon kompromisseja. Kun lapsi tulee, kompromissitkin lisääntyvät. Jos mies ei voi tuollaista myönnytystä tehdä, eli mennä naimisiin koska avioliitto on naiselle tärkeä, ei kyseinen mies ole valmis isäksi. Parisuhde ei ole pelkästään minäminä-touhua.

Lue lisää

Avioliiton merkitys on muuttunut niin paljon että mielestäni siihen on perusteltua suhtautuakin nykyään vähän toisin kuin ennen. En tiedä miten Marun mies ajattelee tätä, mutta esimerkiksi exälleni avioliitto ei merkinnyt mitään. Hän ei uskonut Jumalaan, kirkkohäät olisi siis ollut pelkkä show. Maistraatissakin voi mennä naimisiin ja onhan siinä nämä perintö- ja lähiomaisasiat joilla voisi naimisiin menoa perustella, mutta harvempi 2-kymppinen miettii kuolemaa kovinkaan paljon. Sitähän ei omasta mielestä tapahdu itselle eikä kumppanille ainakaan ennen kuin on 80 . Sen takia avioliitto ei vaan tunnu tärkeältä. Lisäksi exäni oli sitä mieltä että itse asiassa on enemmän olla toisen kanssa vapaaehtoisesti, siis joka päivä omasta halustaan kuin sen takia että onpa joskus tullut luvattua oikein paperilla.

Ymmärrän nuo pointit. Ne ovat järkeviä. Ei minullakaan ole oikeastaan sen parempia perusteluja sille että pitäisi mennä naimisiin. Ainoat järkiperusteet ovat nämä perintö-, lähiomais- ja leskeneläkeasiat. Mutta niin en ajattele etten uskaltaisi tai voisi hankkia lasta ennen kuin olen naimisissa. Tämä siksi että ihmisillä on niin erilaisia suhtautumisia avioliittoon. Joku solmii sen muutaman kk jälkeen ja laittaa eropaperit vireille jo suunnilleen hääyötä seuraavana aamuna. Tai sitten liitto kestää loppuelämän. Toinen harkitsee 10 vuotta mutta eroaa kuitenkin jossain vaiheessa. Eli oli aikeet mitkä tahansa niin ei avioliiton solmiminen takaa yhteistä loppuelämää. Tosin tuskin kukaan, joka meinaa erota ensimmäisen vaikeuden tullessa, katsoo tarpeelliseksi mennä naimisiinkaan mutta tuskinpa sitten haluaa hankkia lastakaan.

Lapsen hankkiminen on riski. Aina. Mutta yhtälailla on tietysti riski lykätä lapsen hankkimista.

En minäkään ymmärrä että miksei voi mennä naimisiin jos haluaa olla toisen kanssa loppuelämän ja vielä lapsiakin, jos se on toiselle tärkeää. En ole ymmärtänyt koskaan. Mutten ymmärrä koko käsitettä "sitoutumiskammokaan".

Sanni* kirjoitti:

Avioliiton merkitys on muuttunut niin paljon että mielestäni siihen on perusteltua suhtautuakin nykyään vähän toisin kuin ennen. En tiedä miten Marun mies ajattelee tätä, mutta esimerkiksi exälleni avioliitto ei merkinnyt mitään. Hän ei uskonut Jumalaan, kirkkohäät olisi siis ollut pelkkä show. Maistraatissakin voi mennä naimisiin ja onhan siinä nämä perintö- ja lähiomaisasiat joilla voisi naimisiin menoa perustella, mutta harvempi 2-kymppinen miettii kuolemaa kovinkaan paljon. Sitähän ei omasta mielestä tapahdu itselle eikä kumppanille ainakaan ennen kuin on 80 . Sen takia avioliitto ei vaan tunnu tärkeältä. Lisäksi exäni oli sitä mieltä että itse asiassa on enemmän olla toisen kanssa vapaaehtoisesti, siis joka päivä omasta halustaan kuin sen takia että onpa joskus tullut luvattua oikein paperilla.

Ymmärrän nuo pointit. Ne ovat järkeviä. Ei minullakaan ole oikeastaan sen parempia perusteluja sille että pitäisi mennä naimisiin. Ainoat järkiperusteet ovat nämä perintö-, lähiomais- ja leskeneläkeasiat. Mutta niin en ajattele etten uskaltaisi tai voisi hankkia lasta ennen kuin olen naimisissa. Tämä siksi että ihmisillä on niin erilaisia suhtautumisia avioliittoon. Joku solmii sen muutaman kk jälkeen ja laittaa eropaperit vireille jo suunnilleen hääyötä seuraavana aamuna. Tai sitten liitto kestää loppuelämän. Toinen harkitsee 10 vuotta mutta eroaa kuitenkin jossain vaiheessa. Eli oli aikeet mitkä tahansa niin ei avioliiton solmiminen takaa yhteistä loppuelämää. Tosin tuskin kukaan, joka meinaa erota ensimmäisen vaikeuden tullessa, katsoo tarpeelliseksi mennä naimisiinkaan mutta tuskinpa sitten haluaa hankkia lastakaan.

Lapsen hankkiminen on riski. Aina. Mutta yhtälailla on tietysti riski lykätä lapsen hankkimista.

En minäkään ymmärrä että miksei voi mennä naimisiin jos haluaa olla toisen kanssa loppuelämän ja vielä lapsiakin, jos se on toiselle tärkeää. En ole ymmärtänyt koskaan. Mutten ymmärrä koko käsitettä "sitoutumiskammokaan".

Lue lisää

Kyllä mun miehelle avioliitto jotain merkitsee, koska haluaa mennä joskus naimisiin (ei ole sanonut, että minun kanssani). Mutta ei vielä. Ei ole vielä ajankohtaista kuulemma. Ja haluaa mennä kirkossa naimisiin (vaikka kumpikaan emme ole mitenkään uskovaisia) ja haluaa kunnon juhlat. Mulle riittäisi pienetkin juhlat. Se tässä ihmetyttää, että jos hän haluaa naimisiin joskus niin miksi pitää odotella. Ja miksi ei voi mennä ensiksi naimisiin ja sitten alkaa vasta "lapsipuuhiin". Ja kun ei mies voi kihloihinkaan vielä mennä.

Mun mies ei varmaan suhtaudu avioliittoon kevyesti ja että voisi laittaa eropaperit kohta vireille. Jos suhtautuisi niin ei kai hänelle olisi ongelma mennä jo nyt naimisiin. Tietenkään se ei silti mitään takaa. Mutta olisi varmempi olo perustaa perhettä, jos mies ei niin pelkäisi avioliittoa kanssani. Jos alkuasetelma on jo tämä niin harkitsemaan laittaa. Vaikka en mitään varmoja takuita olekaan hakemassa. Luulisi vaan, että sellaiselle miehelle joka joskus haluaa naimisiin ja haluaisi lapsen jo nyt ei olisi vaikeuksia mennä naimisiin heti? Onkohan hän ajatellut tätä lapsi-juttuakaan tarpeeksi hyvin.

Mutta täytyy yrittää vielä keskustella. Viikonloppuna ei ollut aikaa.

Maru kirjoitti:

Kyllä mun miehelle avioliitto jotain merkitsee, koska haluaa mennä joskus naimisiin (ei ole sanonut, että minun kanssani). Mutta ei vielä. Ei ole vielä ajankohtaista kuulemma. Ja haluaa mennä kirkossa naimisiin (vaikka kumpikaan emme ole mitenkään uskovaisia) ja haluaa kunnon juhlat. Mulle riittäisi pienetkin juhlat. Se tässä ihmetyttää, että jos hän haluaa naimisiin joskus niin miksi pitää odotella. Ja miksi ei voi mennä ensiksi naimisiin ja sitten alkaa vasta "lapsipuuhiin". Ja kun ei mies voi kihloihinkaan vielä mennä.

Mun mies ei varmaan suhtaudu avioliittoon kevyesti ja että voisi laittaa eropaperit kohta vireille. Jos suhtautuisi niin ei kai hänelle olisi ongelma mennä jo nyt naimisiin. Tietenkään se ei silti mitään takaa. Mutta olisi varmempi olo perustaa perhettä, jos mies ei niin pelkäisi avioliittoa kanssani. Jos alkuasetelma on jo tämä niin harkitsemaan laittaa. Vaikka en mitään varmoja takuita olekaan hakemassa. Luulisi vaan, että sellaiselle miehelle joka joskus haluaa naimisiin ja haluaisi lapsen jo nyt ei olisi vaikeuksia mennä naimisiin heti? Onkohan hän ajatellut tätä lapsi-juttuakaan tarpeeksi hyvin.

Mutta täytyy yrittää vielä keskustella. Viikonloppuna ei ollut aikaa.

Lue lisää

No onhan tuossa tosiaan ristiriitaa. Jos päättelisi pelkästään faktojen perusteella niin tuostahan saa sen päätelmän että miehesi haluaa kanssasi lapsia ja joskus jonkun kanssa naimisiin. Josta taas voisi päätellä että ajattelee että lapsia voi hankkia jonkun kanssa ja elämä jaetaan jonkun kanssa muttei sen jonkun tarvi olla niiden lapsien äiti. Voihan sitä tietysti noinkin ajatella. Mutta olisihan se hyvä että teillä olisi samanlaiset ajatukset siitä asiasta ennen kuin niitä lapsia alatte yrittää.

Tai sitten se on vaan tunne. Minun kumppanini taas kuulemma odottaa tunnetta että haluaa kosia minua. Toivottavasti se tunne tulee joskus. Se tunne että haluaa olla minun kanssani nyt, hänellä on jo. Mutta se että tuleeko joskus tunne että haluaa olla loppuelämän. Sitä ei sitten auta kuin odottaa.

Kyllä minulla on sellainen käsitys että jos miehilläkin alkaisi olla 3-4 kymppisinä lisääntymisen viime hetket käsillä, asia olisi ihan toisin.

Sanni* kirjoitti:

Avioliiton merkitys on muuttunut niin paljon että mielestäni siihen on perusteltua suhtautuakin nykyään vähän toisin kuin ennen. En tiedä miten Marun mies ajattelee tätä, mutta esimerkiksi exälleni avioliitto ei merkinnyt mitään. Hän ei uskonut Jumalaan, kirkkohäät olisi siis ollut pelkkä show. Maistraatissakin voi mennä naimisiin ja onhan siinä nämä perintö- ja lähiomaisasiat joilla voisi naimisiin menoa perustella, mutta harvempi 2-kymppinen miettii kuolemaa kovinkaan paljon. Sitähän ei omasta mielestä tapahdu itselle eikä kumppanille ainakaan ennen kuin on 80 . Sen takia avioliitto ei vaan tunnu tärkeältä. Lisäksi exäni oli sitä mieltä että itse asiassa on enemmän olla toisen kanssa vapaaehtoisesti, siis joka päivä omasta halustaan kuin sen takia että onpa joskus tullut luvattua oikein paperilla.

Ymmärrän nuo pointit. Ne ovat järkeviä. Ei minullakaan ole oikeastaan sen parempia perusteluja sille että pitäisi mennä naimisiin. Ainoat järkiperusteet ovat nämä perintö-, lähiomais- ja leskeneläkeasiat. Mutta niin en ajattele etten uskaltaisi tai voisi hankkia lasta ennen kuin olen naimisissa. Tämä siksi että ihmisillä on niin erilaisia suhtautumisia avioliittoon. Joku solmii sen muutaman kk jälkeen ja laittaa eropaperit vireille jo suunnilleen hääyötä seuraavana aamuna. Tai sitten liitto kestää loppuelämän. Toinen harkitsee 10 vuotta mutta eroaa kuitenkin jossain vaiheessa. Eli oli aikeet mitkä tahansa niin ei avioliiton solmiminen takaa yhteistä loppuelämää. Tosin tuskin kukaan, joka meinaa erota ensimmäisen vaikeuden tullessa, katsoo tarpeelliseksi mennä naimisiinkaan mutta tuskinpa sitten haluaa hankkia lastakaan.

Lapsen hankkiminen on riski. Aina. Mutta yhtälailla on tietysti riski lykätä lapsen hankkimista.

En minäkään ymmärrä että miksei voi mennä naimisiin jos haluaa olla toisen kanssa loppuelämän ja vielä lapsiakin, jos se on toiselle tärkeää. En ole ymmärtänyt koskaan. Mutten ymmärrä koko käsitettä "sitoutumiskammokaan".

Lue lisää

"mutta esimerkiksi exälleni avioliitto ei merkinnyt mitään."

Juuri tuo oli aikaisemman viestini pointti. Jos avioliitto ei merkitse mitään, miksi sitä pitää vastustaa? Minä olen ateisti. En usko Jumalaan, jumaliin tai muihinkaan henkiolentoihin. Kirkko ja siellä käynti on minulle täysin yhdentekevä asia. Kun menimme naimisiin, meidät vihittiin maistraatissa, koska minä en kuulu kirkkoon. Vaimoni kuitenkin halusi kirkossa siunauksen. Koska asia oli minulle täysin yhdentekevä, ei minun tarvinnut edes miettiä omaa kantaani. Asia oli vaimolleni tärkeä, joten tietenkin suostuin siihen, että saimme kirkollisen siunauksen.

Jos siis avioliitto on (esimerkiksi) naiselle tärkeä ja miehelle yhdentekevä, miksei mies suostuisi avioliittoon naisen mieliksi? Minusta pitäisi olla jokin syy, miksei täytä kumppaninsa noinkin tärkeää toivetta.

Marun tilanne ei näytä minusta kovin hyvältä. Vaikuttaa juuri siltä, että mies haluaa lapsen nopeasti muttei ole vielä varma siitä, onko Maru hänen elämänkumppaninsa. Toivottavasti asia kuitenkin kääntyy parhain päin, vaikka se näyttääkin nyt vähän heikolta.

Charles kirjoitti:

"mutta esimerkiksi exälleni avioliitto ei merkinnyt mitään."

Juuri tuo oli aikaisemman viestini pointti. Jos avioliitto ei merkitse mitään, miksi sitä pitää vastustaa? Minä olen ateisti. En usko Jumalaan, jumaliin tai muihinkaan henkiolentoihin. Kirkko ja siellä käynti on minulle täysin yhdentekevä asia. Kun menimme naimisiin, meidät vihittiin maistraatissa, koska minä en kuulu kirkkoon. Vaimoni kuitenkin halusi kirkossa siunauksen. Koska asia oli minulle täysin yhdentekevä, ei minun tarvinnut edes miettiä omaa kantaani. Asia oli vaimolleni tärkeä, joten tietenkin suostuin siihen, että saimme kirkollisen siunauksen.

Jos siis avioliitto on (esimerkiksi) naiselle tärkeä ja miehelle yhdentekevä, miksei mies suostuisi avioliittoon naisen mieliksi? Minusta pitäisi olla jokin syy, miksei täytä kumppaninsa noinkin tärkeää toivetta.

Marun tilanne ei näytä minusta kovin hyvältä. Vaikuttaa juuri siltä, että mies haluaa lapsen nopeasti muttei ole vielä varma siitä, onko Maru hänen elämänkumppaninsa. Toivottavasti asia kuitenkin kääntyy parhain päin, vaikka se näyttääkin nyt vähän heikolta.

Lue lisää

Mun mielestä se, että avioliitto ei merkitse mitään tai ei muuta mitään on usein jokin tekosyy. Koska olen samaa mieltä, että miksei voisi tehdä jotain toisen mieliksi, jos se itselle on yhdentekevää. Ja toiselle tärkeää. Onhan näitä avioliiton vastustajia ja se on taas eri asia. Jos on ehdottoman tärkeää elää avoliitossa ja ei missään tapauksessa halua mennä naimisiin. Mutta jos se ei merkitse mitään eikä siitä ole mitään haittaa itselle niin ei kai ole mitään syytä kieltäytyä?

mitään kirjoitti:

Mun mielestä se, että avioliitto ei merkitse mitään tai ei muuta mitään on usein jokin tekosyy. Koska olen samaa mieltä, että miksei voisi tehdä jotain toisen mieliksi, jos se itselle on yhdentekevää. Ja toiselle tärkeää. Onhan näitä avioliiton vastustajia ja se on taas eri asia. Jos on ehdottoman tärkeää elää avoliitossa ja ei missään tapauksessa halua mennä naimisiin. Mutta jos se ei merkitse mitään eikä siitä ole mitään haittaa itselle niin ei kai ole mitään syytä kieltäytyä?

Lue lisää

Toki voisi mennä toisen mieliksi naimisiin mutta ellei avioliitto merkitse itselle mitään niin eihän se sitten sidokaan mihinkään. Itse en siis kokenut tarpeelliseksi mennä exäni kanssa naimisiin koska en olisi osannut kuvitella itseäni alttarille hänen kanssaan niin että olisin ollut tietoinen siitä että koko touhu on hänelle yhdentekevää. Itse aion mennä naimisiin niin että se on molempien eikä vain toisen osapuolen tahto. Siihen aikaan olin lisäksi niin romanttinen että odotin että mies kosii. Eihän hän kosinut kun ei piitannut koko avioliitosta. Enää en ole niin romanttinen että kuvittelisin että mies tajuaisi kosia mutta nyt nykyinen avomieheni haluaa olla se joka kosii. Kun siltä tuntuu. Ei ole helppoa miesten kanssa..

Maru kirjoitti:

Olen kyllä viime aikoina miettinyt sitä. Että pitäisikö vaan "alkaa hommiin". Mutta vielä en ole antanut periksi.

Enkä halua, että hän olisi kanssani vaan lapsen takia. Vaikka ei välttämättä kävisikään niin. Äh.. en tiedä, kaikki ajatukset vaan pyörii mielessä.

Eräs tuttu mies "irtisanoutui" lapsestaan eron jälkeen. Ei ole nähnyt lasta aikoihin. Tosin nainenkin teki sen hankalaksi. Ja tässä tapauksessa nainen halusi kyllä lasta paljon enemmän kuin mies. Sitä kai tässä pelkääkin, että jos mies epäröi naimisiin menemistä. Niin mitä jos hän huomaa tehneensä virheen ja sitten olen yksin lapsen kanssa.

Taloudellisista syistä meidän ei naimisiin tarvitse mennä. Kaikki omaisuuskin on yhdessä hankittu ja molempien nimillä. Itse kyllä haluaisin tehdä testamentin. Haluaisin jättää miehelle omaisuuteni, kun ei niitä lapsiakaan ole. Veroa vaan joutuu maksamaan enemmän. Henkivakuutuksen edunsaajana verojen takia on lähisukulainen. Mutta meistä kyllä kumpikin melko varmasti tulee toimeen taloudellisesti.

Miehellä ei ole sen kummempia perusteluja miksi haluaa toisinpäin. Ei mitään "järkevää". Ja naimisiin hän on sanonut joskus haluavansa. Mun järkeen ei vaan mahdu, että miksei sitten vaikka ensi kesänä? Tai nyt syksyllä tai talvella. Kesähäät tulisi aika nopeasti... Ja kun hän ei halua vielä kihloihinkaan. Miksi lasten hankkiminen tuntuu helpommalta? Ja ajatus minusta hänen lastensa äitinä, mutta ei aviovaimona?

Mutta en halua miehestä erota ja meillä menee hyvin (tai niin ainakin luulen), joten voi olla, että joustan periaatteestani. En jaksa, halua enkä voi enää kauaa odottaa kuitenkaan.

Teillä on tietysti hankalampaa, kun mies ei ole valmis kumpaankaan.

Niin saa nähdä kuinka moni häissä tulee taas kyselemään, että koskas teidän häät on... Jotenkin se on aina kiusallista.

Kiitos mietteistäsi.

Lue lisää

Hei Maru,

Niinpä niin, tarinasi kuulostaa kauhean tutulta. Olemme olleen avomieheni kanssa kihloissa jo jokusen vuoden. Itse olisin kovin valmis sitoutumaan vielä vahvemmin, siis avioitumaan. Miehelleni avioituminen ei kuitenkaan merkitse niin paljon kuin minulle. Itse haluaisin olla naimisissa ja perustaa vasta sen jälkeen perhettä. Mieheni taas halauisi vauvoja, ilman avioliittoakin. Itsestäni tuntuu vaan äärettömän pahalta ajatus, että hän haluaa lapsia kanssani, mutta ei halua kuitenkaaan minua. Hän taas ajattelee tilanteen olevan niin, että lapsen myötä sitoutuminen kuitenkin vahvistuu entisestään, olen lapsen myötä hänen kanssaan aina. Mieheni mielestä häät ovat "hössöttämistä", muita järkiperusteita ei juuri ole. Itse olen antanut asiasta periksi jo kauan, naimisiin ei ole menty ja toisaalta myös haaveeni suurista häistä on karissut.

Joopa, ihanassa pattitilanteessa kuitenkin ollaan, se miten tästä saadaan aikaiseksi kompromissi onkin sitten aivan toinen kysymys :) Aika turhautunut ja väsynyt alan/alamme molemmat olla kysymyksen edessä, mutta silti eroaminenkaan ei ole listalla. Tsemppiä sinullekin - yritetään jaksaa ja saada asiat kuntoon!

Minä ymmärrän hyvin alkuperäistä kirjoittajaa. Olen suunnilleen saman ikäinenkin. Jos on kaksi vuotta seurustellut ja asunutkin jo yhdessä ja olo tuntuu toisen kanssa hyvältä, niin miksipä ei?

Niin karua kuin se onkin, biologiset tosia-asiat alkavat nekin tässä iässä jo painaa. Jos haluaa lapsia, ei sitä ole enää vuosikausia aikaa odotella, että tehtäisiin sitoutumispäätöksiä...

En minä ainakaan enää vain "tapaile" miehiä yhtä kevyesti kuin muutamia vuosia sitten, kyllä tämä on nyt kumppanuutta.