Stasi Tiusanen

Teki sen taas

Taitaa olla avustajan päätehtävä poistaa viestit tältä palstalta.

30

1953

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • länsi-Saksa

      Pentti uudelleen eduskuntaan! Hyvä Pentti!

      • pentti tiusanen/käsikirjoitus

        Löytyy toimittaja Alli Ainolan "Ilmiantajan tarina" Stasiagentista.


    • Juho Eerola

      Nyt näitä ei poistetakaan, kun alkoi tulla arvostelua siitä, että tietyn henkilön nimeä ei saisi mainita?
      Joka tapauksessa.. Poliitikkoja pitää ja saa arvostella. Puhutaan silti asiallisella kielellä, eikä roiskita kuin lokit.
      Avaan asiallisen keskustelun nyt tässä ja kiinnitän huomiota eläkkeiden indeksiin. Eduskunnan välikysymyskeskustelussa Pentti Tiusanen oli vaatinut kansaneläkkeen perusosan korottamista ja indeksin muuttamista siten, että puolet otettaisiin kuluttajahintojen vertailusta ja puolet yleisen ansiotason indeksistä. Kannatan itse samaa asiaa, mutta Pentti Tiusanen on ollut eduskunnassa vuodesta 1995. Miksi hän ei ole huolehtinut asiasta aiemmin, vaan miksi nyt vaalien lähestyessä otetaan asia pöydälle? Vuoden 95 vaalien jälkeen vasemmistoliitolla oli jopa ministeri sos.terv. ministeriössä. Miksi indeksiä ei korjattu silloin? En luota että Tiusasta valitsemalla asia muuttuu.

      • politiikan seuraaja

        Olet oikeassa. Pentti on toiminut eläkeläisiä vastaan, mutta kun tulee vaalit, Pentti kääntää kelkkansa ja ryhtyy pitämään yllä toisenlaista profiilia!


      • Vasemmistoliittolainen

        En usko,että Tiusanen pystyy vastaamaan tekemiisi kysymyksiin.Etenkin jos ne on rahvaan tekemiä.Todellisuudessa hän on oikeiston kannattaja(sdp).Vaikka onkin vasemmistoliiton kirjoissa.


      • Hyvä kun otit kantaa

        Et ole ensimmäinen, joka haluaisi tuoda omat mielipiteesi julki. Hyvä kun sen teit. Luultavasti kuitenkin sensuuri iskee taas kerran asialliinkin mielipiteisiin jo huomen aamulla ja kaikki viestit poistetaan. Nyt ovat alkaneet jo availla omia hyvä P keskustelujaan, joita varmaan ei poisteta. Ota myös jatkossa kantaa sinua koskettaviin asioihin. Tallennamme kaikki viestit ja otetaan jatkossa yhteyttä tiedotusvälineisiin, kuten MOT jne. ja julkaistaan ne kaikki, joita sensuroidaan. Pidetään silti keskustelu asiallisena, kuten toivoit. Nyt on poistettu päivittäin keskusteluja, joissa on esitetty mitään kritiikkiä tai muuta mielipidettä toiminnasta, jota keskustelun kohde tekee. Vielä kiitos sinulle.


      • Juho Eerola
        Hyvä kun otit kantaa kirjoitti:

        Et ole ensimmäinen, joka haluaisi tuoda omat mielipiteesi julki. Hyvä kun sen teit. Luultavasti kuitenkin sensuuri iskee taas kerran asialliinkin mielipiteisiin jo huomen aamulla ja kaikki viestit poistetaan. Nyt ovat alkaneet jo availla omia hyvä P keskustelujaan, joita varmaan ei poisteta. Ota myös jatkossa kantaa sinua koskettaviin asioihin. Tallennamme kaikki viestit ja otetaan jatkossa yhteyttä tiedotusvälineisiin, kuten MOT jne. ja julkaistaan ne kaikki, joita sensuroidaan. Pidetään silti keskustelu asiallisena, kuten toivoit. Nyt on poistettu päivittäin keskusteluja, joissa on esitetty mitään kritiikkiä tai muuta mielipidettä toiminnasta, jota keskustelun kohde tekee. Vielä kiitos sinulle.

        Olen saanut paljon hyvää palautetta kirjoituksistani täällä ja lehtien palstoilla. Kovasti kiitos tuesta!


      • Hyvä kun otit kantaa
        Juho Eerola kirjoitti:

        Olen saanut paljon hyvää palautetta kirjoituksistani täällä ja lehtien palstoilla. Kovasti kiitos tuesta!

        Sinulla oli erittäin hyvä mielipide ja rohkeasti otit kantaa jopa omalla nimelläsi. Laita myös jatkossa mielipiteitäsi tähän keskusteluun. On hyvä, että tulee esiin myös mielipiteitä, jotka eivät ehkä olekkaan positiivisia edustajamme kannalta. On tärkeää, että tulee pohdituksi asioita myös toiselta kantilta. Kiitos kiitoksellesi!


    • Joita agentti poistelee

      Tänäänkin agentti teki iskun jo aamusta ja poistatti koko keskusteluketjun, kuten on tehnyt nyt useana päivänä. Viestin alussa oli sana Max, ei edes ko. henkilön nimeä missään kohtaa viestiä. Ensimmäisistä jo monista keskusteluista, joita sai sensuroiduksi en ottanut kopioita, mutta viimeisimmästä otin (n.10 viestiä)kopiona wordiin ja nyt tähän keskusteluun tähän mennessä kirjoitetuista. Ottakaa myös muut kopiot kirjoituksista. Laitetaan kirjoitukset talteen ja katsotaan mikä on hyvä hetki julkaista kaikki mitä on poistellut täältä. Mikään poistettu viesti ei ollut mitenkään sääntöjen vastainen. Pidetään silti yllä tätä keskustelua, että tulee kaikkien nähtäväksi kansanedustajamme ala-arvoinen toiminta.

    • Sensuroinnista

      Seuraavan kerran kun näitä viestejä poistetaan niin otan yhteyttä Iltasanomiin ja Iltalehteen, että laittavat lehteen, että kansanedustaja ja hänen kätyrinsä poistelevat keskustelupalstalta häntä käsiteleviä kriittisiä viestejä, jotka spekuloivat toimintaansa. Koko Suomi tulee tietämään asian. Tulee julkisuuteen ja ehkä ilmi vielä kuka on kyseessä. Kaikkien täytyy nähdä tämä sensurointi. Tullee sen jälkeen myös telkkariin.

      • Viranominen nainen

        Olihan hyvvä idea vähän uhkailla Penttiä iltasanomilla.Kaikkein helpoimmalla pääsisi kun rohkeasti tulisi kolostaan ja kertoisi kaiken.Mutta tämäkin on edistystä kun ei enää sensuroinut tätä palstaa. Jatketaan sitten lähempänä vaaleja.


      • Etusivu 2
        Viranominen nainen kirjoitti:

        Olihan hyvvä idea vähän uhkailla Penttiä iltasanomilla.Kaikkein helpoimmalla pääsisi kun rohkeasti tulisi kolostaan ja kertoisi kaiken.Mutta tämäkin on edistystä kun ei enää sensuroinut tätä palstaa. Jatketaan sitten lähempänä vaaleja.

        Huomaatko pentti juttu alkaa jo laimentua. Jos et olisi sensuroinut ekaa stasia,niin se olisi jo toisella sivulla. Ja lähes unohdettu.


    • on se

      hieno ihminen.... siis elukka..... kaikki yhdessä Penan ja Kommunismin puolesta!!!!!!!!

    • kunnallispolitiikkaa seuraava

      Aiheellinen keskustelu!
      Tällä palstalla on kommentoitu muitakin eduskuntaehdokkaita nimillä ja tämä pitäisi olla mahdollista myös Tiusasen kanssa. He ovat julkisessa roolissa, jolloin heidän tekemisensäkin tulee kestää julkisen keskustelun (uudet tai vanhat tekemiset). Kukin kantakoon vastuun tekemisistään. Näin se on tavallisellakin pulliaisella, että kaikki tekemise - myös virheet - seuraavat läpi elämän.
      Politiikasta ja kunnan päättäjistä ja luottamustoimissa olevista pitäisi muutenkin keskustella avoimemmin. Näin tiedetään mitä he oikeasti tekevät ja ketä kannattaa tukea.

      • mutta käytäntö

        osittaa aivan muuta. Uskoisin, että kaikki keskustelupalstalla nimellä mainitut henkilöt olisi teilattu moninkertaisesti kovemmin kuin ko. kansanedustaja, jos olisivat syyllistyneet samaan!

        On käsittämätöntä, että täällä roiskitaan anonyymina kaikenlaisia idiootti ja mulkvistiherjoja henkilöistä, joilla on oikeasti jotain sanottavaa ja puhtaat jauhot pussissa!

        Vaan sitten jos on kyse henkilöstä joka todella on tehnyt väärin, niin siitä ei sitten saisi kirjoittaa! Pahasti heittää arvomaailma tässä!

        Onneksi edes yksi poliittinen ryhmä on ottanut tämän epäsuhdan esille. Perussuomalaisten sanoman voi varmasti jokainen rehellinen suomalainen allekirjoittaa!


      • Kirkkovaltuustoon pyrkivist...

        Kirkkovaltuustoon on pyrkimässä ehdokkaita eri seurakuntiin Kotkassa.
        Kymin seurakuntaan ainakin ehdolla suoraselkäisiä ehdokkaita, katsotaankin että he ovat oikeudenmukaisuutta kannattavia ja virkatehtävissään luotettavia.
        Kotkan seurakuntaan pyrkivissä on useita jotka ovat oikeasti luotettavia ehdokkaita.
        Langinkosken seurakuntaan on pyrkimässä Kotkan kaupungin virkaatekevistä ainakin yksi johon en luottaisi seurakunnan hallintoelimessä.Päätelkääpä itse ketä tarkoitan.


      • Epätietoinen Poika
        Kirkkovaltuustoon pyrkivist... kirjoitti:

        Kirkkovaltuustoon on pyrkimässä ehdokkaita eri seurakuntiin Kotkassa.
        Kymin seurakuntaan ainakin ehdolla suoraselkäisiä ehdokkaita, katsotaankin että he ovat oikeudenmukaisuutta kannattavia ja virkatehtävissään luotettavia.
        Kotkan seurakuntaan pyrkivissä on useita jotka ovat oikeasti luotettavia ehdokkaita.
        Langinkosken seurakuntaan on pyrkimässä Kotkan kaupungin virkaatekevistä ainakin yksi johon en luottaisi seurakunnan hallintoelimessä.Päätelkääpä itse ketä tarkoitan.

        Tarkoitatko stasin miestä? Onks se sinnekin tyrkyllä?


      • lakiluuseri
        Epätietoinen Poika kirjoitti:

        Tarkoitatko stasin miestä? Onks se sinnekin tyrkyllä?

        oiskohan tarkottanu tota Ruonalaa? näitä kaupungin kellyjä ei pitäis päästää sotkemaan kirkon asioita!


      • Ketä valitaan
        lakiluuseri kirjoitti:

        oiskohan tarkottanu tota Ruonalaa? näitä kaupungin kellyjä ei pitäis päästää sotkemaan kirkon asioita!

        Jokainen äänestäjä päättäköön onko edellä mainittu jota kannattaisi äänestää???


      • Hyödyllisiä idiootteja
        Ketä valitaan kirjoitti:

        Jokainen äänestäjä päättäköön onko edellä mainittu jota kannattaisi äänestää???

        Ihan omin sanoin on sanonut heistä, jotka äänestävät STASI miestä.


    • Lavastaja

      Onneksi uusi stasielokuva pitää asian vireillä ainakin vaaleihin asti.Onko Tiusasella minkään laista roolia elokuvassa,sitä en tiedä.

      • ett

        Heilahtaa. Aloitekykyä ja huono-osaisten asioiden edistäminen on se arvoinen asia.


      • Vasta n.90 kavallettu
        ett kirjoitti:

        Heilahtaa. Aloitekykyä ja huono-osaisten asioiden edistäminen on se arvoinen asia.

        Ja paljon kavallettuja joista ei ole tietoa. Mitähän sen kavalletulle entiselle DDR tyttöystävälle kuuluu nykyisin?


      • EX tyttöystävälle
        Vasta n.90 kavallettu kirjoitti:

        Ja paljon kavallettuja joista ei ole tietoa. Mitähän sen kavalletulle entiselle DDR tyttöystävälle kuuluu nykyisin?

        DDR:ssä kavalsi senkin, minkähän laisen elämän sai itselleen?


    • Vertaus

      Iltasanomien päätoimittaja vertasi ko. henkilöä Josef Mengeleen

      http://www.jsn.fi/paatos.asp?sivuid=3550/SL/05

      Lukekaa neuvoston päätös sivuilta.

      Toteaisin, että toiminta vastaa ennemminkin Judas Iskariotia Raamatussa, joka kavalsi yhden ihmisen (ko. henkilö kavalsi todistettavaksi tetojen mukaan vähintään 90 ihmistä) tai Kim jong Il:ä, joka sensuroi kaiken ja kansa on hänen mielestään hyvin onnellinen. Hyödyllisiä idiootteja kait.

      • täysin tuohon neuvoston päätökseen eli josain on raja. Vertaus Judakseen on osavampi kuin vertaus Mengeleen


      • PertsaTiuranen
        wonterghem kirjoitti:

        täysin tuohon neuvoston päätökseen eli josain on raja. Vertaus Judakseen on osavampi kuin vertaus Mengeleen

        Olen erimieltä.


    • Alareuna

      Kohta helpottaa pena. Alareuna lähestyy....

      • sivu

        alkaa kommunistiagentti


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3478
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3221
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      48
      2753
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2578
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      89
      2397
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      29
      1280
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1197
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      93
      1155
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      337
      1053
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      14
      946
    Aihe