Parisuhteen arki

Hyvä, että pohdit ja jopa kyseenalaistat suhteenne. Jos on rakkaudesta kyse suhde kyllä kestää sen.

Ensivaikutelmani tilanteestanne tuntuu kyllä kovasti siltä, niin kliseeltä kuin kuulostaakin, että poikaystäväsi pitää suhdettanne ja sinua itsestäänselvänä. Se on valmiiksi rakennettu paketti, jossa on mukavaa ja turvallista elää. Tai sitten vain turvallista.

Millä tavalla rakkautenne ilmenee? Jos ette juurikaan tee mitään yhdessä, ette keskustele eikä seksikään vaikuttaisi toimivan tuntemusten välittämiseen. Neljässä ja puolessa vuodessa ehtii kyllä kasvaa kiinni toiseen. Toinen on tuttu, turvallinen ja yhteiselo sujuu päällisin puolin. Rakkauteen kuuluu toisen kunnioitus ja huomioiminen. Mutta kuten totesit, elätte tavallaan "yhdessä yksikseen."

Tunnet, että häntä ei kiinnosta sinun päiväsi tapahtumat. Kokeile kertoa niistä kysymättä tai kysy poikaystävältäsi hänen päivästään. Osoita, että olet itse kiinnostunut luomaan keskustelua välillänne. Puhu hänelle myös turhautuneisuudestasi. Yritä lannistumatta ottaa kontaktia poikaystävääsi. Jos hän yhtenä hetkenä toteaa, ettei ole aikaa yritä myöhemmin uudestaan. Hänellä ei oikeasti ole niin kiire tv:n ja tietokoneen kanssa, etteikö ehtisi kuunnella mikä mieltäsi painaa. Älä pysy hiljaa. Poikaystäväsi saatta tulkita hiljaisuutesi ja omien juttujen puuhaamisen niin että olet tyytyväinen elämäänne. Häntä saattaa itseään vaivata yhtälailla "kuolettavan tylsä arki", mutta laiskempana ei saa aikaiseksi ottaa asiaa edes puheeksi.

Aloita keskustelu, vaikka kysymällä olisiko nyt hetki aikaa. Sinun kannattaa tehdä selväksi, että kyse ei ole pikkuasiasta, mutta maltti kannattaa säilyttää. Rähjääminen vain työntää teitä kauemmaksi toisistanne ja uuden kontaktin luominen voi vaikeutua entisestään.

Tollastahan se arki on..valitettavasti..
Olen seurustellut nyt pari vuotta nykyiseni kanssa ja meille se arki tuli viime syksyn jälken.. mutta ex miehen kanssa meidän suhde päättyi juuri kuivailemiisi asioihin. Tuntui, että olimme lähinnä kämppiksiä. Asia johti siihen, että toinen meistä muutti suuntaa elämässään ja päätti lopettaa suhteen, vaikka välitimme toisistamme. Mikään vaan ei enään riittänyt.
Koita ihmeessä keksiä jotakin.. mikä pitäisi teidät edelleen yhdessä.. etsi jostakin se intohimo ja syke.. muuten se kaikki vaan kuihtuu pois.. joko nyt tai myöhemmin.

"minulla on muutakin tekemistä kuin huomioda sinua jatkuvasti"

Mitä ihmettä tämä on tarkoittavinaan?
Jos olisin nainen, en ottaisi kumppaniltani tuollaista vastaan. Kaikilla on huonot päivänsä, mutta jos tuollainen "urpoilu" on ollut jatkuvaa ja pitkäkestoista, jokin on pielessä.
Parisuhteessahan on kyse molemminpuolisesta kunnioittamisesta, luottamuksesta ja tarpeiden tyydyttämisestä (läheisyys, hellyys, huomiointi jne.)
Parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi osapuolta.
Jos toinen on välinpitämätön ja laiminlyö yllämainittuja osa-alueita, edessä on ongelma (menipäs teoreettiseksi).
Jos sinua häiritsee poikaystäväsi käyttäytyminen, kannattaa ehdottomasti pistää keskustelusessio pystyyn ja puhua asiat selviksi. Kerro suoraan, kiertelemättä mikä hänen käytöksessä häiritsee sinua ja miltä sinusta tuntuu, niin menee viesti varmasti perille. Jos ei ratkaisua tai kompromissia saada aikaan puhumalla, ei muuta kuin pohtimaan, kannattaako suhdetta jatkaa. Pitkäkestoinen "ei-tyydyttävässä" parisuhteessa junnaaminen ja tunteiden tukahduttaminen tekee vain katkeraksi.

Parisuhteissa on ylä- ja alamäkiä.
Arki voi olla todellakin tylsää ja ainakin omalla kohdallani homma tuntuu aina välillä rutinoidulta.
Yleensä kumppanille puhuminen asiasta on auttanut ahdinkoon.

Piristystä arkeen!
Vaikkapa ulkomaanmatka, uusi yhteinen harrastus tai jotain arjesta poikkeavaa kannattaa aina kokeilla. Ainakin meillä toiminut tällainen jos on alkanut pahasti junnaamaan.

totta, tuota se on. En kerta kaikkiaan ymmärrä mikä ihme tän kansakunnan miehiin on menny kun ne ei nää muuta ku sen tietarin ja telkkarin. Moni naispuoleinen valittaa samasta asiasta. Ja kun siihen ei halua kuitenkaa tyytyä ni sitte asioita käyään läpi riitelemällä niin kauan ennenkun erotaan. itellä oli sama tilanne, ensimmäine suhde kesti kauan ja yhessä asuttiin useempi vuosi kun tajus että on ite vielä nuori eikä halua tällästä katella vielä tässä vaiheessa, kyllähän siitä puhuttiin mutta ei tääkään mies asialle mitään halunnu tehdä vaikka kuin toisia rakastettiin. ei se vaan aina riitä..

Vaikuttaa siltä että olette menossa eri suuntiin. Olette kuitenkin olleet kauan yhdessä ja niin nuorista asti, että ehkä tauko tai ero olisi hyväksi. Omituista kyllä ettei miehellä ole mielenkiintoakaan muuttaa asioitanne parempaan suuntaan... ainakin olet yrittänyt! jutelkaa asiasta. :)

Mies töissä ja mie koulussa. Koulumatka on sitte yli 60 kilsaa suuntaasa et se vie miulta aikaa. Mut siis illat...vaihtelee päivittäin, mut se yleisin on että mie teen ruokaa ja mahollisest tiskaan. Mies on sen aikaa koneella, mut mies tekee yleensä salaatin. :) Sit joko molemmat istutaa omilla koneilla, katotaan telkkua, käyvään ulkona (ulkoilees/kaupassa) tai vietetään sitä ihanaa laatu aikaa keskenämme. Mut siis ennen kaikkea myö ollaa yhessä koko se aika mitä illasta töitten ja koulun jälkee on. Tosin ei olla viel oltu vuottakaa yhessä. Mut tää on meille sopivaa elämää. :)

Olken seurustellut mieheni kanssa lähes kuusi vuotta ja yhdessä olemme asuneet yli puolet tuozta ajasta.

Meidän suhteessa vietämme iltaisin aikaa sekä toisiamme paijaten että molemmat omia juttujaan tehden. Voisin ajatella, että tyypillinen päivä menee niin, että myöhemmin kotiin tullut kysyy toiselta, miten päivä on mennyt. Sitten päivän tapahtumista puhutaan ohimennen jonkin aikaa. Tämän jälkeen molemmat tekevät usein omia juttujaan (katsovat televisiota, ovat tietokoneella, tekevät koulujuttuja tms.). Muutaman kerran illan aikana vietämme yhteisiä tuokioita, joiden aikana paijaamme toisiamme. Sitten usein katsomme jonkin tv-ohjelman yhdessä ja/tai lähdemme kävelylle. Illalla sitten käperrymme toistemme syliin nukkumaan... Tällaista on siis meidän arki. Olen itse oikein tyytyväinen arkeemme, kun toisaalta on omaa aikaa ja toisaalta mahdollisuus aina myös "tankata" hellyyttä tarpeen vaatiessa. Itse olen huomannut, ettei se yhdessä vietetty aika niinkään ratkaise, vaan sen ajan laatu.

"Minä turhaudun helposti moisesta käytöksestä. Harmittaa kun huomaa, ettei toista selvästikään kiinnosta. Tai on ihan sama mitä laitan päälleni, mikään ei tunnu säväyttävän."

Uskokaa tai älkää naiset, mutta jotkut miehet tarvitsevat kiinnostuakseen paljon enemmän, kuin jotain typeriä alusvaatteita.

Olen seurustellut tulevan mieheni kanssa nyt 4 vuotta ja paininut tismalleen saman ongelman kanssa. Miehet nyt vain joskus ovat kovin syrjäänvetäytyviä.

Ihan ensimmäiseksi sanon, että sinun pitää kuunnella itseäsi. Jos tilanteenne on sellainen, että et usko kestäväsi sitä vuodesta toiseen, on parempi etsiä sellainen jonka "aktiivisuustaso" on lähempänä omaasi. En halua kuulostaa kyyniseltä, mutta juuri tuota parisuhde välillä on. Ja välillä taas on niitä onnen aikoja, jolloin mennään kuin paita ja peppu... Mutta siis arki on tosiaan välillä tappavan tylsää, mutta siihen voi vaikuttaa itsekin: muistaakseni DR. Phil sanoi osuvasti "vain tylsillä ihmisillä on tylsää".

Meillä keskustelu asiasta on auttanut. Sitten menee taas pitkään hyvin, kunnes taas tarvitaan keskustelua jne. Yleensä kysymys on vain siitä, että arjen kiireiden keskellä sitä etääntyy toisesta ja vetäytyy kuoreensa. Siinä toimii avoin keskustelu paremmin kuin mitkään vippaskonstit! Lisäksi voi miettiä ihan pieniä käytännön kikkoja: meillä esim. on viikkopalaverit, joissa tällaisista asioista voidaan keskustella ja tuleepahan ainakin kerran viikossa käytyä intiimimpää jutustelua. Yleensä meilläkin arki menee omissa askareissa, mitä nyt yhdessä hoidetaan kotia ja käydään kaupassa. Mieheni on myös innokas tietokonepelaaja, joten kompromissina olen itsekin opetellut pelaamaan ja pelaamme aika usein yhdessä! Vastavuoroisesti mies huomioi minua enemmän, eikä kieltäydy jos pyydän vaikkapa niskahierontaa. Eli parisuhteen arki on kompromisseja täynnä!

Mielestäni nykyään korostetaan aivan liikaa sitä onnen huumaa ja ensi-ihastusta. Pitkällä tähtäimellä parisuhteessa merkitsevät kuitenkin aivan eri asiat - kuten nyt esimerkiksi tuo arjen sujuminen molempia miellyttävällä tavalla. Useiden vuosien jälkeen ei voi enää olettaa, että mies jaksaisi hihkua onnesta joka kerta kun vedän korsetin päälle. Minulle riittää, kun hän illalla pusuttaa ja sanoo rakastavansa. Tarkoitushan ei ole kuitenkaan pyhittää omaa elämäänsä toiselle ja tehdä toisesta maailmankaikkeuden keskipistettä, vaan elää sitä ihan tavallista elämää, yhdessä. Juhlissa syödään sisäfileetä, arki on maksalaatikkoa (joskus jopa kylmänä)...;)

olemme seurustelleen 2,5 vuotta, yhdessä asuttu vuoden verran. Meijän elämä on aika vuoristorataa, molemmat tulisia ja temperamenttisia, joten välillä tulee tapeltuakin vähän liikoja. Ehkä tämän vuoksi meidän arki on todella mukavaa. Jutellaan asioista illan mittaan, keskustellaan ja analysoidaan. Osan illasta mies istuu koneella, minä teen omia juttujani. Sitten katsellaan jotain hyvää ohjelmaa telkkarista, tehdään kotihommia yhdessä tai joskus mies soittaa kitaraa ja minä pianoa. Tällaiset yhteiset intohimot saa arjen tuntumaan juhlalta ja elämän makealta. :)

itse olen päättänyt että joka päivä pitää ainakin kerran halia ja pussailla, ja tietysti jutella. Pysyy rakkaus paremmin elossa, luulen. Tosin meillä ne "juhlahetket" tuottaakin sitten enemmän ongelmia kuin arki..

"Tosissaan tuntuu, ettei poikaystävääni kiinnosta minulle päivän aikana sattuneet asiat."

Näinhän se menee, yleensä ei kiinnosta, miksi pitäisi?

Ellei sitten ole tapahtunut jotain todella kiinnostavaa. Ei miehet jaksa kelata päivän tapahtumia jälkikäteen.

Mikä sitä miestä kiinnostaa, vai kiinnostaako mikään?

Niitä jännittäviä asioita voit tehdä myös itseksesi, jos ne ei miestäsi säväytä. Ei parisuhde tarkoita sitä, että pitäisi aivan kaikki tehdä yhdessä.

Meidänkin arki on aika pitkälle sitä. Kotona istumista, koulutöitä ( molemmat vielä muutaman vuoden opiskelijoita ), kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa...

Minä käyn opintojen ohella töissä, ( miehen ei toistaiseksi tarvitse, sen verran on minua varakkaampi ) joten iltaisin ei todellakaan aina jaksa tehdä mitään sen kummempaa kuin maata sohvalla yhdessä sohvalla ja katsoa telkkaria.

Puhumista kuitenkin yleensä riittää, mies kun ei ole hiljaisimmasta päästä. Hän on myös - tai ainakin esittää vakuuttavasti olevansa :) - kiinnostunut minun tekemisistäni, työpäivistä, opinnoista, kavereista, mistä vaan. Yleensäkin keskustellaan melko vapaasti mistä tahansa, niistä vaikeistakin asioista, joita eteen on tullut.

Viikonloppuisin käydään usein ulkonakin, jos ei muuta, niin sitten vaikka kahvilla tai lenkillä. Meillä kummallakin on omat juttumme ja kaverimme, joten aikaa tulee vietettyä kodin ulkopuolella ilman sitä toista puoliskoakin. Mies harrastaa esimerkiksi tietokonepelejä ja moottoripyöriä, joihin minulla ei ole mitään osaa.

En sitten tiedä, millaista sen arjen pitäisi olla, ellei tätä? Minä en ainakaan kaipaa mitään kummoisempaa, mies kun osaa vielä puhua ja pussatakin. :)

Ehkä tiedänkin kannattaisi laskea ne plussat ja miinukset, miettiä tosissaan, jaksatteko ihan noin erillistä arkea - olkoonkin, ettei arki tosiaankaan ole jatkuvaa toisessa roikkumista! Ja karu totuus ainakin meidän kaveripiirissämme ( Itse olen pian 23-, mies 24-vuotias ) on ollut se, että hyvin nuorina aloitetut suhteet ovat parin vuoden sisällä kaikki kariutuneet. Kai se halu elää vapaata nuoruuttakin on sitten tullut vastaan?

Olenpa saanut paljon asiallista palautetta. Kiitos. Jotkin pistivät tosissaan miettimään.

Yritän aina välillä sitä kikkaa, että ajattelen, ettei hän tule olemaan ikuisesti rinnallani. Silloin on yleensä haikea olo. Enkä tosissaan osaa edes ajatella asiaa sillä tavalla, että emme olisikaan enää yhdessä.

Välillä vain tuntuu, että mies pitää raahata perässään joka paikkaan. Ärsyttää sen saamattomuus, kun aamulla ei sängystä pääse kouluun asti ellen minä ole menossa töihin.

Olen miettinyt näitä asioita jo kauan, ja kun meillä oli se noin kuukauden tauko kaksi vuotta sitten, opin jostain syystä tuon kuukauden aikana itsenäiseksi. Tajusin, miten riippuvainen olin ollut hänestä aikaisemmin, ja sen jälkeen jotenkin siis itsenäistyin.

En oletakaan, että hän olisi tulossa kanssani joka paikkaan tai touhuamassa samoja asioita kanssani. Hän vain kännissä möläytti eräänä yönä kotiin tultuaan että häntä ei paljon mun jutut kiinnosta. Ja mietin taas, että hittoako mä sulle mitään sitten kerron. Tuollaisten tapausten jälkeen on päiviä, kun en kerro mitään hänelle. Ja ei tunnu haittaavan. Ja kun itse aina yritän kiinnostua hänen koulujutuistaan ja projekteistaan. Olisi mielestäni vähintään reilua edes yrittää.

Mutta kiitos siis kaikille vastanneille. Sain todella ajateltavaa.

Edelliselle sanottakoon, että tässä on itse tultu katsottua kun nuorena aloitetut suhteet kariutuvat yksi toisensa jälkeen, ja löytävät uusia ja kihlautuvat. Itse en edes halua ajatella kihlautuvani. Tuo juuri, että monet tutut eroavat, vaikka ovat olleet monia vuosia yhdessä. Omituista.

olet niin nuori!
Kuka parikymppinen ymmärtää parisuhteesta mitään?

Itse olen 27-vuotias ja toinen parisuhde meneillään, kihloissa saman katon alla. Entiseni kuulostaa valitettavan paljon siltä kuin sinun miehesi ja meni monta vuotta, että sain riuhtaistua itseni irti siitä suhteesta. Mukaan tuli myös kovia riitoja ja kommunikointivaikeuksia. Hän ei halunnut käydä missään, hän teki kovasti töitä ja vapaapäivinään hän vain istui käsi housuissa television edessä.

Nykyinen on myös kotikissa, käy töissä ja räplää tietokoneiden ja telkkarin kanssa. Sellaista se arki on, tehdään ruokaa, siivotaan, käydään kaupassa, välillä kavereiden luona kahvilla. Pääasiassa molemmat on niin väsyneitä iltaisin, että tehdään vain niitä omia juttuja puhumatta toisillemme. Välillä käydään vähän juhlimassa baareissa.
Mutta pääasia on, että me puhumme toisillemme, kerromme kuulumisia ja halaamme/pussaamme joka päivä. Joka päivä kerromme rakastavamme toisiamme. Tämä riittää meille oikein hyvin, koska olemme onnellisia pikkupesässämme. Kun on seksiä (sekin vähenee ajan mittaa) se on sitäkin ihanampaa!

Ehkäpä olet vielä nuori ja minä olen ainakin iloinen, että ensimmäisestä suhteestani lähdin kun olin vielä nuorempi. En olisi ikinä saanut kokea sinkkuutta ja tätä uutta rakkauttani, jos en olisi lähtenyt. loppupeleissä me sovimme mainiosti yhteen, siinä sitä oppii mitä tarvitsee elämäänsä.

MInulle tulee olo, että miehesi on kyllästynyt sinuun, ei pahalla. Pieni erokin voisi tehdä hyvää, saisitte miettiä asioita omillanne ja erityisesti sinulla olisi mahdollisuus nähdä mitä on tarjolla. Jos kaikki ihana suhteesta on kadonnut, se ei voi olla kunnossa. Ainakin miehesi vaikuttaa hyvin töykeältä sinua kohtaan, kun mietin tuossa mitä hän sinulle on vastannut sinun kertoessasi tunteistasi. Hän ottaa sinut itsestäänselvyytenä.
Päätös on sinulla ja vain sinulla. Muiden neuvoja ei kannata kuunnella. Seuraa sydäntäsi ja usko siihen, että jos nykyinen suhteesi ei ole sitä mitä toivot, et kuitenkaan tule jäämään yksin kuin omasta tahdostasi. Ja jos päädytte eroon, on aina mahdollista, että sinä aikana löydätte toisenne uudelleen ja uudella tavalla ja tajuatte, että kuulutte yhteen. Minä en jäisi kuitenkaan sinuna miettimään vaan toimisin, vaikka se sattuu. Yksinäisyyden pelko ei saa olla niin suuri, että siinä heittää hukkaan mahdollisuudet löytää elämää suurempi rakkaus ja tyytyy johonkin puolinaiseen.