Koulunkäynti

Ensimmäiseksi kannattaisi ottaa yhteyttä koulupsykologiin. Hän tekee erilaisia testejä ja haastattelee tyttöä. Syy selvinnee siellä. Tuskin tytöllä on vaikeuksia keskittyä yhteen asiaan kerralla, jos kerran koulussa siihen kykenee. Neljännellä odotetaan lapselta jo suurempaa oma-aloitteellisuutta ja keskittymiskykyä kuin alkuopetuksessa.

Toiseksi jäin miettimään sinun suhdettasi tyttäreen. Onko niin, että vaikka ulkoisesti oletkin työajan ulkopuolella kuin kuka tahansa verkkariäiti, niin sisimmässäsi olet asettanut lapsellesi vaatimuksia, joita hän ei kykene täyttämään, pelkää epäonnistumistaan silmissäsi ja siksi ei yritäkään. Tytär tuntee, ettei ole "veroisesi", vaikka tietysti hän on sinulle rakas lapsi. Tätä asiaa puoltaa kertomasi, ettei lapsella koulussa, tai siellä sosiaalisessa ympäristössä ole vaikeuksia, vaan ne näkyvät nimenomaan kotioloissa. Juuri tuo lapsesi sanoma, että pitää sinua kauniina ja menestyvänä antaa hänelle alemmuudentunteen, jota sitten oireilee kouluasioissa. Kirjoitit, että luulisit lapsen olevan ylpeä sinun menestymisestä. Lapselle on kaikki se, mitä sinä teet työssä toissijaista, hän arvostaa ja on ylpeä siitä, miten kohtelet ja hoidat häntä. Kuinka paljon vietät aikaasi lapsen kanssa? Tuotko töitä kotiin? Joudutko "kasvattamaan kännykällä"?

Miten lapsesi koulu sujuu? Jos hän menestyy koulussa, tarvitseeko siihen kouluun niin paljon kiinnittää huomiota? Jos läksyt ovat tekemättä (ei suostu kertomasi mukaan tekemään), eikö koulussa ole kiinnitetty siihen mitään huomiota? Usein on niin, että vanhemmat vaativat lapseltaan liikoja, eivätkä ymmärrä, etteivät kaikki lapset ole kympin oppilaita ja aikuisten aivoilla ajattelemään kykeneviä. Parhaan lapsuuden annat lapsellesi antamalla hänen olla lapsi: heikko, haavoittuvainen, ei-aina-osaava. Surullista kyllä, mutta lapsen tulevaisuutta ajatellen hänen hyvällä ja terveellä itsetunnollaan on suurempi vaikutus kuin koulunumeroilla. Tulet huomaamaan tuon itsetunnon vaikutuksen muutaman vuoden kuluttua, kun hän joutuu "maailman kiusauksiin". Lapsi, joka on rakastettu sellaisena kuin on, osaa ja uskaltaa ajatella omilla aivoillaan. Sellainen lapsi pitää omia ajatuksiaan ja moraalikäsityksiään tärkeimpänä kuin kavereiden.

Entä lapsen isä? Miten hän suhtautuu asiaan?

Pikkuveljelläni oli aina tuollaista, läksyt aiheuttivat aina suunnatonta tuskaa ja liikuntaa lukuunottamatta numerot olivat aika huonoja. Kymppiluokan kautta lukioon (tällä hetkelläkin siellä) ja hyvältä ei näytä. Nyt sitten vuoden sisällä poika meni testeihin ja hänelle todettiin keskivaikea lukihäiriö. Ja varmaan juuri tuosta johtui raivonpuuskat ja yrittämisen halun puute, kun ei asia luonnistunut yhtään niin siinä varmaan sitä sitten menettikin kiinnostuksensa edes yrittää.

Eihän tuo nyt pakolla sitä ole, mutta jos ei mikään tunnu auttavan niin tutkikaa tuo asia. Omaa äitiäni harmitti suunnattomasti kun ei ollut asiaa tutkinut aikaisemmin. Lukihäiriöön voi vaikuttaa tekemällä siihen liittyviä harjoituksia ja siihen saa koulussa tiettyjä "helpotuksia". Jos olisi kyse tästä, niin tyttökin varmaan voisi innostua enemmän kun tiedettäisiin mistä asia johtuu eikä ole kyse siitä, että hän olisi vaan niin tyhmä, ettei osaa (näin jotkut voivat ajatella itsestään ja se ei ainakaan motivoi).

Mutta voihan se vain olla kiinnostuksenpuutetta tai "laiskuutta"... Tämä vain esimerkkinä, sillä muistan itsekin kuinka vaikeaa se aikoinaan oli ja pienempänä niitä läksyjä ja lukemaan opettelua väännettiin itku silmässä.

tyttösi on 11v ja neljännellä, meidän 12v on kuudennella.

No tuota...

Jos opiskelu ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Ei siinä mitään. Amikseen tollaset menee. En itekää kyl tehny läksyi tos iässä oikee ja pyrin tekee ylä-asteellakin sillee paris minuutis kaiken:P

Lukiossa aloin vasta huomioimaan läksyjen teon aikataulussa, kun niihin menee helposti useampi tunti. Toisaalta noista varmaa tulee noi dokaajat ja polttajat jotka angstaa jo 11-vuotiaana äidille.

olisi minun niin ensiksi sulkisin pois, ettei hänellä ole lukihäiriötä tms.

Jos ei niin toimisin seuraavasti: ottaisin muksun puhutteluun ja kertoisin säännöt selvästi: koulu on hänen ykköstyönsä ja se pitää hoitaa ilman käskyjä itsenäisesti, apua toki saa pyytää.
Jos näin ei tapahdu hän itse kärsii seuraukset ja menee siis kouluun tekemättä läksyjä ja saa näin opettajan moitteet ja ehkä jää jälki-istuntoon tekemään ne.

Lisäksi harrastuksiinkaan ei mennä jos ei läksyjäkään tehdä, ei kavereita kylään, ei kavereille, ylipäätään pois kaikki itsestäänselvät etuudet jotka ovat lapselle tärkeitä.

Oletko edes yrittänyt mitä tapahtuu jos et ensin maanittele tekemään läksyjä ja rauhoittele raivokohtauksia jne?

Oletko varma,e ttet vaadi, että lapsen pitää menestyä, et ehkä tietoisesti mutta ohimennen,oletko kenties maininnut miten paljon olet tehnyt töitä saavuttaakseni asemasi, lapset vaistoavat vanhempien vaatimukset kilometrien päähän vaikka et suoraan sanoisi heille mitään. He tietävät ihan tarkkaan koska olet tyytymätön heistä ja yhtälailla koska olet ylpeä ja hyväksyt heidät.

Tuo epäonnistumisen pelko kertoo mielestäni siitä,e ttä häneltä vaaditaan jotain mihin hän ei mielestään kykene.

He kuulevat asioita puhuessasi muille, ohimennen heittämästäsi huolimattomasta sivulauseesta, mielipiteestäsi jostain tv-ssä tapahtuneesta, arvostellessasi työkaverin lasta jne. jne.

Ja vielä jos lapsi kerrankin tekee läksyt itsenäisesti ja valittamatta kehu häntä mutta älä sano kehun jälkeen; hienoa että teit läksyt mutta niin sinun pitää tehdä joka kerta ja plaah plaah...kaikki mikä sanotaan mutta-sanan jälkeen mitätöi sitä ennen sanotut kehut.

Eli silloin kehutaan kun on kehumisen aika ja jos on huomautettavaa se sanotaan erikseen eri ajankohtana mutta EI samassa lauseessa.

Heips!

Jos haluat koko perheellesi apua, ota yhteys alueesi perheneuvolaan. Siellä myös psykologeja, jos haluat/arvioivat tarpeelliseksi oppimisvaikeuksista tutkimuksia ja mahd. lähetettä neurolog. tutkimuksiin jne. Koulupsykologi koulussa tutkii pelkästään kolunkäynnin kannalta olennaiset asiat, eli myös vanhemmat tarvitsevat tukea voimakastahtoisen tytön kanssa toimimiseksi, varsinkin kun murrosikä lähestyy vauhdilla. Pyydä apua, monet muutkin tekevät niin. Veronmaksajana helposti unohtuu, että on tosiaan oikeutettu käyttämään yhteiskunna tuottamia palveluja. Tsemppiä teille, pärjäätte kyllä!

on liian pitkä matka. Oman lapsen kasvattaminen on monesti se kaikkein haastavin homma, jonka tulokset näkyvät vasta vuosien perästä. Vaikka olisit ammattilainen...
Jokainen ihminen kaipaa rakkautta ilman ehtoja, että löytyy joku, joka rakastaa häntä sellaisena kuin on, kaikkine karvoineen. Uskon, että tyttäresi taistelee niin pitkään, että hän löytää etsimänsä.
Pohdiskelin noita asioita voimakasstahtoisen 4v.poikani kohdalla, kun kuulin eräässä hengellisessä tilaisuudessa Anne Pohtamon kertovan omista kipupisteistään kasvavien nuorien äitinä. Kun huomaa, että omat eväät ei riitä, vaikka yrittäisi parhaansa. Ymmärsin, että minusta äitinä ei löydy sitä ehdotonta rakkautta, Agape-rakkautta, mitä lapseni tarvitsee, mutta minulla on oikeus pyytää sitä ja rukoilla lapseni puolesta. Tämä ahaa-elämys auttoi minua eteenpäin ja helpotti huomattavasti kasvatustyötäni äitinä. Minä en ole kaikkiriittävä ja kaikkivoipa, mutta olen oppinut tuntemaan hänet, joka on täydellinen rakkaus ja elämä,tie,totuus- Jeesuksen.
Haasteita riittää nyt murrosikäisen pojan äitinä, mutta sen rakkausasian kanssa minun ei tarvitse enää stressata. Kun se on kunnossa, niin kaikki muukin järjestyy...

Poikani myös 4 luokalla. Hyvin tekee läksynsä ja pärjää koulussa. Joskus kun on väsynyt, niin kiukkuaa ja ei haluais tehdä. Sanon, että katotaan yhdessä, jos joku vaikee juttu. Yleensä aina olen pyrkinyt tukemaan ja auttamaan esim. ympän jutuissa. Enkku ja matikka sekä äikkäkin menee loistavasti. Uskonto ei kiinnosta, oon huomannu. Jos ei läksyjen teko maistu, koululle jäädä tekemään, niin johan taas luistaa koulu. Meillä koulussa... 3 unohdusta...jää 30 min jälkkäriin. Tekee vaikka kahdessa osassa läksyt...levähdettyään heti ennen iltaruokaa ja loput iltamassa.Kyllä minä aianakin katon ,mitä läksyjä on tullut.