TP:n pelottavuus

emppu86

Tämä on jo 3. kerta, kun katson Twin peaksia. Oon vasta 20vee, joten ekalla kerralla kun oon katsonut, oon ollut aika pieni tyttö vielä. Sillon se tietysti pelotti ihan mahottomasti ja taisi se toisellakin kerralla pelottaa (tosin muistelen, että se näkyi silloin kesällä ja se vaikutti tosi paljon, koska kesällähän on valoisaa niin ei samalla tavalla pelota =)) Nyt mä etukäteen kuvittelin, että se pelottaisi tosi paljon ja kaksi ekaa jaksoa saikin minut pelkäämään niin, että tosissaan epäilin, että en pysty katsomaan ennen kuin kesällä! Siis että nauhottaisin kaikki ja katsoisin sitten "valoisampaan aikaan". Ja mulla on vielä sekin, että asun yksin niin ei ainakaan helpota pelkoa. Mutta niin vain olen uskaltanut katsoa tähän mennessä kaikki jaksot (nauhoittanut & katsonut päivällä!) eikä oo olleet kovinkaan pahoja jaksoja.. Kyllä se niin taitaa olla, että juurikaan ei mikään muu pelota kuin se BOB! Se on ihan karmaiseva. Miten voikin jokin olla niin pahan näköinen!

Mites muilla tuo pelkoasia? Onko joskus aiemmin pelottanut enemmän/vähemmän kuin nyt? Vai pelottaako lainkaan? Mitä pelko saa aikaan?

Itsellä saa aikaan sitä, että yöllä voi tulla uniin ja siihen sitten herää. Parin ekan jakson (kun BOB oli heti niissä ekoissa) jälkeen pelotti, että Bob on jossain sohvan takana, sängyn alla tai suihkuverhon takana. Myös Lauran ruumis siinä muovin sisällä on kummitellut mielessä joskus...saa vähän säikyksi, varsinkin iltaisin...

14

2461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yön varjot
    • reincarnation machine

      Olin itse 16 kun twin peaks tuli ensimmäistä kertaa ja se kyllä vei.. se oli pelottava, mutta ehkä siksi että sitä löysi jotakin pelottavaa itsestään sitä katsoessaan. Sitä on vähän vaikea selittää.

      Ehkä yksinkertasimmin sanottuna meissä kaikissa asuu Laura Palmer tai oikeastaan BOB, pimeys, ja se sarja sai tuntemaan sen olemassaolon sisällään. Ainakin minä tunsin sen. Siitä lähtikin sitten villi nuoruus hyvin alkuun.. Nyt en pääse siihen samalla tavalla, (eikä se kai siksi pelotakakaan nyt juuri lainkaan, vaikka minäkin asun tällä hetkellä yksin) mutta kyllä se sellaista mielentilaa vaatii, etten kyllä todellakaan halua sitä nyt. Eikä kyllä pääkään kestäisi varmaan, on se sen verran rankkaa. Nyt kolmikymppisenä se on vaan mielenkiintosen, virkistävän outo TV-sarja. Ja se tuntuu oikeastaan helpottavalta. Siis se ettei ole sen pimeytensä vietävissä enää, että se pimeä on niin haalistunut, ehkä kadonnutkin jopa?

      Eikös se muuten tule nyt neljättä kertaa? Ekalla kerralla muistaakseni katsoin kaikki jaksot ja tokalla nauhotin. Kolmas oli sillon kesällä ja nyt tulee taas. En kylläkään seuraa sitä TV:stä nyt, vaan aloinkin katsomaan sitä nyt vuodenvaihteen jälkeen netistä.

      Mulla oli se Laura Palmerin päiväkirjakin, Cooperin nauhoista tehty kirja (myös se tapahtui ajallisesti ennen TV-sarjaa) ja tietenkin se leffa Fire walk with me. Ne valaisi (tai pimensi) kaikkea tapahtunutta ja Lauraa aika hyvin. Ylipäätään Lynchin koko tuotantpo tuntuu jossain määrin olevan sitä samaa outoutta, josta tykkään kamalasti. Tuntuu kuin se kaikki viittaisi johonkin, kuin koko Lynchin tuotanto olisi monta eri tarinaa, jotka yrittää kertoa yhtä ja samaa asiaa, mutta se asia ei selviä vain kuulemalla yhden niistä tarinoista, vaan täytyy kuulla useampi, mieluummin kaikki ja monta kertaa. Joka kerralla on enemmän ja enemmän semmonen olo, niinkuin se asia jo kutittelis kielen päällä, että kohta ymmärtää mistä tässä kaikessa on kysymys. Lynch on todellakin varsin taitava siinä mitä tekee. Minä pidän nimenomaan taiteesta josta tulee outo olo, ja Lych osaa sen.

      • reincarnation machine

        Ohhoh, olin tietenkin toisella kierroksella sen 16 enkä eka kierroksella.


    • Riipii

      olet siis aivan oikeasti katsellut 5-vuotiaana Twin Peaksia? Lukivatko vanhempasi sinulle tekstit vai miten pystyit juonta seuraamaan?

      Miten 5-vuotias sai valvoa niin myöhään? Se tuli silloin n klo 22.00, jolloin omat 5- ja 7-vuotiaani olivat nukkuneet jo 2 tuntia.

      Itse olin tuolloin 29-vuotias ja pelkkäsin hirmuisesti niinä kertoina, jolloin aviomiheni oli yövuorossa ja katselin ohjelmaa yksin.

      Kun karmivan kuvauksen, musiikin ja tehokkaiden kuvakulmien lisäksi ohjelma kuvaa sellaisia asioita kuin väkivalta, prostituutio, insesti, huumeet, mielenterveysongelmat ja sadismi, hyvin konkreettisesti ja pelottavasti, antaisitko tällä hetkellä 5-vuotiaan sitä katsella? ja jos antaisit, miten selittäisit sisällän lapselle niin, että hän sen ymmärtäisi? Ja pitäisikö ymmärtää?

      • emppu86

        kun katsoin Twin peaksia ekan kerran. Kyllähän se äiti aina koitti kieltää ja käskeä nukkumaan, mutta pelottavuudestaan huolimatta sitä piti aina vähän katsoa.. sen minkä uskalsi =)
        En mä sitä toki varmaan muuta ymmärtänyt kuin sen, että Bob oli ihan hirveän ruma & pelottava ja se pyöri sitten vähän liikaa minun mielessä. Ei siitä sen kummempia "traumoja" itselle jäänyt, kun on kuitenkin "normaalissa" perheessä elänyt yms.. niin ei sitä pahuuttanu sillon voinu ymmärtää. Mutta toki, en minäkään antaisi (jos mulla olisi lapsia) pienten lasteni (enkä kovin isojenkaan) katsoa moista sarjaa.


    • halkotäti

      Minä en uskaltanut katsoa telkkarista ollenkaan ennen tätä. Olen kyllä katsonut leffan (onko se se fire walk with me), siinä oli jotenkin tiivistettynä sitä hommaa. Se oli aika pelottava silloin.

      Mutta nyt kun rupesin sarjaa katsomaan ihan oikeasti, niin ei tunnu missään. Syy: siinä on ihan hervotonta huumoria, TP ei mitenkään ole pelkkä kauhusarja tai poliisisarja. Jossain aiemmin tuolla keskusteluissa ruodin suhtautumistani Bobiin, ja sekin päätyi niin että se hihhuli vaan naurattaa mua.

    • LiannaX

      Kun Twin Peaks 90-luvun alussa ensimmäisen kerran näytettiin, ei ollut nettiä, mistä olisi voinut kaivaa tietoa tulevista tapahtumista...eikä ollut lehdissäkään juonipaljastuksia.
      Joten kun se kauhein jakso (season 2,episode 14) tuli...se, missä Leland paljastui Bobiksi, pelkäsin kuollakseni. Ehdottomasti yksi pelottavimmista ja hirveimmistä kohtauksista: Sarah Palmer ryömii pitkin kotinsa lattioita, näkee näyn valkeasta hevosesta, levysoittimen neula on jumittanut paikoilleen, ja Leland vetää kumihanskoja käteensä, katsoo peiliin ja siellä onkin Bob...

      • Palmerin setä

        ...sitten Bob heittää paikalle osuneen Maddyn päin seinää, ja sanoo " Leland-setä ei halua että menet enää takaisin Missoulaan".
        Maddy-parka.


      • pilkkua
        Palmerin setä kirjoitti:

        ...sitten Bob heittää paikalle osuneen Maddyn päin seinää, ja sanoo " Leland-setä ei halua että menet enää takaisin Missoulaan".
        Maddy-parka.

        Tämä menee kyllä jo pilikun nussimiseksi mutta kuitenkin.. Leland/BOB sanoo Maddylle ennen kuin paiskaa tämän seinään että: "Leland says, you're going back to Missoula, Montana". Eli suomeksi: Leland sanoo että olet lähdössä takaisin Missoulaan, Montanaan. Josta muuten Lynch on kotoisin.


    • neiti20vee

      Olen saman ikäinen kuin ketjun aloittaja ja kyllä minun mielestäni olemme tosiaan olleet 5-vuotiaita kun sarja tuli ensimmäisen kerran (muistan millä paikkakunnalla tuolloin asuttiin ja sieltä muutin pois 6 vuotta täytettyäni). Muistan ikuisesti, kuinka isäni kielsi minulta joka kerta sarjan jaksojen katsomisen. vielä vuosia myöhemminkin pelkkä TP:n tunnusmusiikki herätti väristyksiä selässä :). Nyt olen täysin koukussa sarjaan. Mutta täytyy sanoa, että kyllä tuo sarja on pelottava vielä näin vanhemmallakin iällä :D.

      • omituinen otus

        Täällä yksi nainen, joka kärsii TP-traumoista! Katsoin Twin Peaksin ekalla kerralla kokonaan. Olin tosi nuori ja kaverin kanssa katottiin se aina videolta, eikä paljon muusta puhuttukaan. Oltiin muuten kumpikin rakastuneita agentti Cooperiin ;) Lauran päiväkirjakin piti tietty kirjastosta lainata. Kärsin vuosikaudet yöllisistä peloista, joten vaikuttava sarja on.

        Tokalla kerralla elin avoliitossa ja ukon kanssa yhdessä katottiin, eikä pelottanut öisin kun toinen oli siinä vierellä. Nyt mulle kävi niin, että satuin vahingossa näkemään Twin Peaks mainoksen maikkarilta ja säpsähdin. Pilotin katsoin, vaikka tiesin ettei pitäisi. Sen jälkeen en oo nähnyt kuin mainoksen ja muutamia pätkiä. En aio enää katsoa. Elämä on mennyt ihan mahdottomaksi. Elän nykyisin sinkkuna ja vaikka kissa nukkuu mun vieressä, en pysty olemaan ilman valoja, ja nukahdan yleensä vasta aamun valjetessa. Kamalinta on, kun pitää keskellä yötä hiippailla vessaan ja näkee peilin, tulee heti BOBin naama mieleen ja se kamala harmaa tukka. Joskus jos johonkin lasioveen heijastuu jotain, oon näkevinäni BOBin ja sohvasta tietty tulee se mieleen kun se syöksyy sieltä takaa. Kärsin ihan järkyttävistä pelkotiloista. Vaikka yritän tajuta, ettei se ole todellinen, en pysty poistamaan sitä mielestä. Kelaan öisin niitä karmeita kohtauksia, just sitä Maddien murhahetkeä varsinkin. Sitten esim. kun katson omia käsiä, tulee mieleen se kirjain minkä se BOB tunkee sinne kynnen alle. Myös se on karmiva, kun Leland ajelee autolla ja välillä peruutuspeiliin ilmestyy BOB. Ja se Maddien käsi siellä golflaukussa takakontissa. Ihan arkisissa jutuissa näkee yht'äkkiä niitä TP:n pieniä pelottavia asioita. Moni on ihmetellyt mun juttuja, miten kolmekymppinen nainen voi pelätä jotain, mikä on viihdettä ja satua. En vaan tiedä. Oon kyllä aina ollut hirmu herkkä ihminen, ja juurikin pimeänpelkoinen. Ehkä vähän omituinenkin :) Rakastan tulta ja persoonallisia juttuja, ehkä sen takia TP:n tyypit ja fiilikset elää niin vahvasti. Oon sellainen ihminen, että rakastan asioita, joita pelkään. Oon sellaisessa kierteessä, yhtäaikaa pelkään ja nautin. Ehkä mun pitäisi hommata joku unikaveri, koska jos joskus joku on ollut mun luona yötä, mä nukun hyvin, enkä pelkää. On se kyllä mieletön sarja, kun vieläkin näin vaikuttaa, ne kohtaukset jäi heti ekalla kerralla pikkutyttönä elämään ja nyt siis jo pelkkä mainos saa mut säikyksi ja esim. kun katsoo lehdestä ohjelmatietoja ja lukee Twin Peaks. Pitänee ilmeisesti vältellä maikkaria ja subia, kunnes TP loppuu.

        Niin, ja yks juttu vielä, pelkään hirveästi metsiä! Joskus hämärällä kun kävelee yksin metsikön laitaa, niin tulee mieleen se Maddien ruumis. Ja pöllöt, hui.

        Se jättiläinen on myös tosi karmiva. Just se kohtaus, kun murha tapahtuu toisen kerran, ne sen vuorosanat "it is happening again" on soinut mun mielessä aina.

        Ehkä TP-terapia ois paikallaan mulle :)


      • omituinen otus
        omituinen otus kirjoitti:

        Täällä yksi nainen, joka kärsii TP-traumoista! Katsoin Twin Peaksin ekalla kerralla kokonaan. Olin tosi nuori ja kaverin kanssa katottiin se aina videolta, eikä paljon muusta puhuttukaan. Oltiin muuten kumpikin rakastuneita agentti Cooperiin ;) Lauran päiväkirjakin piti tietty kirjastosta lainata. Kärsin vuosikaudet yöllisistä peloista, joten vaikuttava sarja on.

        Tokalla kerralla elin avoliitossa ja ukon kanssa yhdessä katottiin, eikä pelottanut öisin kun toinen oli siinä vierellä. Nyt mulle kävi niin, että satuin vahingossa näkemään Twin Peaks mainoksen maikkarilta ja säpsähdin. Pilotin katsoin, vaikka tiesin ettei pitäisi. Sen jälkeen en oo nähnyt kuin mainoksen ja muutamia pätkiä. En aio enää katsoa. Elämä on mennyt ihan mahdottomaksi. Elän nykyisin sinkkuna ja vaikka kissa nukkuu mun vieressä, en pysty olemaan ilman valoja, ja nukahdan yleensä vasta aamun valjetessa. Kamalinta on, kun pitää keskellä yötä hiippailla vessaan ja näkee peilin, tulee heti BOBin naama mieleen ja se kamala harmaa tukka. Joskus jos johonkin lasioveen heijastuu jotain, oon näkevinäni BOBin ja sohvasta tietty tulee se mieleen kun se syöksyy sieltä takaa. Kärsin ihan järkyttävistä pelkotiloista. Vaikka yritän tajuta, ettei se ole todellinen, en pysty poistamaan sitä mielestä. Kelaan öisin niitä karmeita kohtauksia, just sitä Maddien murhahetkeä varsinkin. Sitten esim. kun katson omia käsiä, tulee mieleen se kirjain minkä se BOB tunkee sinne kynnen alle. Myös se on karmiva, kun Leland ajelee autolla ja välillä peruutuspeiliin ilmestyy BOB. Ja se Maddien käsi siellä golflaukussa takakontissa. Ihan arkisissa jutuissa näkee yht'äkkiä niitä TP:n pieniä pelottavia asioita. Moni on ihmetellyt mun juttuja, miten kolmekymppinen nainen voi pelätä jotain, mikä on viihdettä ja satua. En vaan tiedä. Oon kyllä aina ollut hirmu herkkä ihminen, ja juurikin pimeänpelkoinen. Ehkä vähän omituinenkin :) Rakastan tulta ja persoonallisia juttuja, ehkä sen takia TP:n tyypit ja fiilikset elää niin vahvasti. Oon sellainen ihminen, että rakastan asioita, joita pelkään. Oon sellaisessa kierteessä, yhtäaikaa pelkään ja nautin. Ehkä mun pitäisi hommata joku unikaveri, koska jos joskus joku on ollut mun luona yötä, mä nukun hyvin, enkä pelkää. On se kyllä mieletön sarja, kun vieläkin näin vaikuttaa, ne kohtaukset jäi heti ekalla kerralla pikkutyttönä elämään ja nyt siis jo pelkkä mainos saa mut säikyksi ja esim. kun katsoo lehdestä ohjelmatietoja ja lukee Twin Peaks. Pitänee ilmeisesti vältellä maikkaria ja subia, kunnes TP loppuu.

        Niin, ja yks juttu vielä, pelkään hirveästi metsiä! Joskus hämärällä kun kävelee yksin metsikön laitaa, niin tulee mieleen se Maddien ruumis. Ja pöllöt, hui.

        Se jättiläinen on myös tosi karmiva. Just se kohtaus, kun murha tapahtuu toisen kerran, ne sen vuorosanat "it is happening again" on soinut mun mielessä aina.

        Ehkä TP-terapia ois paikallaan mulle :)

        Jatkan vielä siitä, että yritin vieroittaa itseäni BOB-painajaisesta katselemalla netistä Frank Silvan kuvia. Vaikka oon tiennyt vuosia, että se on oikeasti kuollut, BOB on jäänyt elämään. Jossain muissa sarjoissa missä Ray Wise on näytellyt, näen hänet heti Lelandina/BOBina.


    • pakko saada

      kuka esittää ja mikä biisin nimi on siis twin peaksin tunnusmusiikki???

      • apua sinulle

        Se tais olla Juleen Cruise ja biisin nimi on "Falling". YouTubesta ainakin löytyy (vaikkapa hakusanalla Twin Peaks).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!

      Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo
      Maailman menoa
      199
      4750
    2. 57-vuotiads muka liian vanha töihin?

      On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei
      Maailman menoa
      277
      2884
    3. 134
      1747
    4. Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?

      Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette
      Sinkut
      210
      1458
    5. Luovutetaanko nainen?

      En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.
      Ikävä
      67
      1421
    6. J-miehelle toivon

      Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.
      Ikävä
      84
      1176
    7. Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?

      Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor
      Ikävä
      64
      1144
    8. By the way, olet

      mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei
      Ikävä
      75
      1119
    9. Haluatko S

      vielä yrittää?
      Ikävä
      59
      1087
    10. Onko kaivattunne suosittu?

      Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(
      Ikävä
      76
      1071
    Aihe