Hei!
Meillä vuonna 2000 loppuvuodesta syntynyt poika ja mietimmekin nyt laittaakko kouluun ensi syksynä vai ei... Eskarin ja päiväkodin puolesta olisi valmis menemään kouluun, mitä nyt joskus leikkisi mieluummin kuin keskittyisi tehtäviin. Mutta kun poika on vielä niin pienikokoinenkin ja jotenkin moniin muihin saman aikaisesti koulun aloittaviin verrattuna niin lapsellinen (ei vielä lue, kirjoita tai osaa esim.käyttää puhelinta niin kuin muutamat muut). Pelottaa esim. kiusaaminen sen vuoksi ettei osaa heti kaikkea samaa kuin muut tai pienestä koosta/nuoruudesta johtuen.
Kamalan vaikeaa on päättää. Eskarin kanssa puhuin tänään ja lopulta kun en osannut päättää he päättivät että laitetaan kouluvalmiustesteihin. Mutta heidän mielestään ei siis tarvitsisi em. testejä. No minä tietysti syyllisyyttä tunnen että laitoinko turhaan vaan esim. oman "luopumisen" pelon takia niihin testeihin... Että jos ei olekaan mitään syytä edes miettiä lykkäystä. Ja tuntuuhan se surulliselta kun lyhyt lapsuus tavallaan päättyy siihen kouluun menoon.
Vaihtoehtona on ns. kasvuluokka joka olisi toisella puolella kaupunkia mutta kun sekään ei kuulosta hyvältä... Miehen mielestä poika voisi jäädä kotiin eikä usko kun eskarissa sanotaan ettei oppivelvollisuuden alkamisen jälkeen (se vuosi kun täyttää 7) voi olla kotona. Eikä sekään minun mielestä ole hyvä vaihtoehto, sitten olisi ollut vain kotona eikä edistynyt välttämättä senkään vertaa ja kavereita ei olisi eka luokalle saanut.
Toivottavasti joku sai tästä selkoa ja kertokaa mielipiteitä teidän joulukuussa syntyneistä koululaisista!
Kouluvalmius
13
3888
Vastaukset
- joulukuussa 2000
ja osaa kirjoittaa, mutta on toisaalta tosi lapsellinen ja riehuu, hänelle on pohdittu koululykkäystä myös. Mielestäni kaipaisi vaan haasteita, ja saada oppia samaan tahtiin muiden anssa. on olemassa pienempiä ryhmiä "erityislapsille" jos saat psykologilta suosituksen lapsesi voisi pärjätä pienemmässä luokkaryhmässä?
- meillä tyttö
menossa syksyllä kouluun! On eskariryhmänsä toiseksi pienin (pienikokoinen on) ja on kielellisiä ongelmia (r ja s hukassa osittain), on myös tosi ujo ja arka. Mutta silti tyttö lähtee kouluun. Koulukypsyystestin minäkin teetätin, eikä hänellä ole sen mukaan mitään ongelmia, on vain yksinkertaisesti ujo ja arka.
Ei myöskään osaa lukea (kuin muutamia tuttujen nimiä), ei osaa käyttää puhelinta (pitää nyt kevään aikana opettaa). Itse olen sitä mieltä, että vaikka itseäni ahdistaa, niin minun pitää ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa opettamaan lapselleni itsenäistymistä. Päästää yksin ulos, viemään roskat jne.
Koulussa ne lukemiset ja laskemiset opitaan, sitä varten ne koulut on! Ei lapsen tarvitsekaan näitä oppia ennen koulua. Antaa lasten olla lapsia, miksi heitä pitäisi alkaa opettamaan liian aikaisin?
Kyllä lapsesi pärjää koulussa! - ope...
Koululaisen koolla ei kyllä ole mitään väliä, sehän riippuu geeneistä. Ja monta kertaa loppuvuodesta syntyneet ovat ihan yhtä tolkkuja koululaisia kuin muutkin. Jos oppimisvaikeuksia ei ole, eikä eskarissa olla huolissaan, ei ole syytä olla menemättä ekaluokalle. Testeissä käymisessä ei ole mitään haittaa,vaikka kaikki olisikin kunnossa, lapset yleensä tykkää niistä.
- sydänsykkyrällä
Kuulostipa OIKEIN tutulta! Oma poikani on myös joulukuun lopulla syntynyt-ja muutenkin kaikki muu kuulosti samoilta kun meillä-vuosi sitten.
Asiaa perheessä aikamme pähkäiltyä poika pantiin kouluun viime syksynä. Itse jäin juuri kaikista näistä syistä vuorotteluvapaalle syyslukukaudeksi.
Vaikka olin kuullut miljoona kertaa eri tahoilta ,että koulu tekee lapselle ihmeitä ,uskon sen vasta nyt.
Oppiminen on tapahtunut aikalailla muitten tahtiin-ei pidä säikähtää, jos kuulee,että muut lapset "osaavat" jo lukea-tai laskea, kouluun mennään oppimaan. Ja toisaalta jos mahdollista valmistaudu tukemaan alussa lapsen läksyjä ja oppimista niin paljon kun on tarvis.
Lapset ovat erilaisia ja eikä se ole aina edes iästä kiinni.
Vaikka se oli virallisesti lapseni joka aloitti viime syksynä opintiensä-koen, että luultavasti minä aloitin sen vielä enempi...
Tänään kotona on reipas poika, joka pärjää normaalisti koulussa;välillä tulee koulusta viestiä, että joku on kiusannut-välillä taas itseltä on päässyt tapahtumaan "vahinko".On aamuja, ettei kouluun lähtö huvita. Mutta eikö tämä ole ihmisen arkea-kaikki ei aina ole kivaa.
Tärkeintä mielestäni on pysytellä ajan tasalla-olla yhteydessä kouluun, jutella ja kannustaa ja antaa lapsaelle positiivinen kuva koulusta.
Tietysti jos uskoo , että tuo vuosi muualla muuttaa lasta haluttuun suuntaan ,kannattaa sitä miettiä.Meidän kohdalla kuitenkin näyttää siltä, että muutos on lähtenyt käyntiin vain kouluun menemällä-vastuuta ottamalla ja muutokseen hyppäämällä.- merja
Meillä myös loppuvuodesta syntynyt poika jolle suositeltiin kouluvalmiustestiä.
Testin tulos-psykologille.
Lisähuomautuksina: pyöri tuolissa, tiputteli kynää eikä jaksanut kunnolla odottaa....
Olemme kuitenkin päättäneet koulun aloituksesta sillä mielestämme pojassa ei varsinaisesti ole mitään mikä sen estäisi.
Olen myös itse aloittanut koulun 6-vuotiaana eikä siinä tuolloin ollut mitään ihmeellistä..tuntuu että nykyään tuijotetaan liikaa asioihin jotka kuuluvat kasvuun ja kehitykseen.(meidänkin luokallamme oli tuolloin monia jotka olivat jo 7 eivätkä välttämättä olisi olleet vielä "valmiita" kouluun)
Kukin kehittyy omaan tahtiinsa ja jos mitään varsinaista syytä koulun lykkäykseen ei ole, kannattaa mielestäni lapsi kouluun laittaa. - kahden vaiheilla
Kiitoksia vastauksesta! Muille myös!!
Taitaa olla sitten parasta että poika aloittaa koulun, koska vuosii kasvuluokalla vieraitten ihmisten parissa ja toisessa kaupunginosassa ei kuulosta hyvältä sekään.
Itsekin olen kotona varmaan koko vuoden, koska olen raskaana ja ensi kuussa on laskettu aika eli vauvaa jään hoitamaan. Se jo toisaalta on hyväksi ettei pojan tarvitse koulun jälkeen enää mennä jonnekin hoitoon.
Nää on näitä elämän vaikeita päätöksiä (ainakin minulle) ja lapsuuden loppuminen osaltaan toisaalta surettaa vaikka se kuuluukin asiaan.
Mutta hyvää pian koittavaa kevään alkua!
- yks epäröinyt äiti
Itse jahkailin samanlaisten kysymysten kanssa 2-3 vuotta sitten kun kuopuksemme oli eskarissa.Tyttö oli pienikokoinen (meidän suku on pientä..) ,paljon leikkeihin keskittyvä,ei osannut lukea tai laskea (tosin tunnisti kirjaimia ja numeroita),ei osannut käyttää puhelinta. Eskarissa muutamat testit meni aika heikosti,matemaattista kykyä testaavat.Sen pohjalta eskarin vastaava ehdotti että tyttömme menisi kouluvalmiustestiin. Suostuin ,ja testi meni lähes täydellisen hyvin. Psykologi ihmetteli miksi tyttö oli sinne lähetetty.Lopuksi vielä että psykologi ei voi kirjoittaa puoltavaa lausuntoa koulunlykkäykseen jos testi menee riittävän hyvin,sillä perusteethan silloin puuttuvat.
Niin sitten kuopus meni kouluun,on kasvanut reippaaksi koululaiseksi. Matematiikassa oli eka ja vielä tokaluokalla vaikeeta,mutta nyt 3.lk on jo kiitettävää lähes koko ajan.
Ole huoleti,kyllä poikasi on varmaan valmis kouluun!!Kotiin jäänti ei kyllä tule kysymykseen,kuten sanoitkin.Koulussa oppii lukemaan ja laskemaan,sitä vartenhan sinne mennään.Ei tartte stressata sen takia.Kannattaa toki käydä se kouluvalmiustesti,jos tarpeelliseksi sen koette,ei siitä haittaa ole kellekään.
Eli minä neuvon että laitatte poikanne kouluun,kyllä kaikki lopulta hyvin menee.Kouluissa on ammattitaitoiset opet,heidän kanssa yhteistyöllä kaikki varmaan sujuu hyvin.
Tsemppiä ja Hyvää jatkoa!! - Sääli ei ole hyväksi
Jos tarhassa ja neuvolassa ollaan sitä mieltä että poika on valmis kouluun, niin kyllä minä luottaisin siihin. Kannattaa keskustella asiasta mainittujen tahojen suhteen. Jos tietävät että äiti epäilee kolukypsyyttä, niin kertovat kyllä jos ovat itse vähääkään samalla kannalla.
Mutta kyse pitää siis todellakin olla siitä että lapsi ei ole valmis kouluun, eikä se että äiti ei ole valmis päästämään lastaan kouluun :)
Itkuhan siinä tuppaa joka äidille tulemaan kun oma pikkuinen menee kouluun. - mikähän on oikea päätös?
Hei!
Meillä on v 2000 elokuussa syntynyt poika. Ollaan käyty (vielä ainakin yx käynti jäljellä) koulukypsyystesteissä koulupsykologilla. Eskari ja päiväkoti suositteli näitä testejä, pojallamme on keskittymisvaikeuksia suuressa ryhmässä, tarvitsee useampia kertoja neuvoja ja opastusta tehtävien teossa kuin toiset. Kun sitten saa yksilökohtaista opastusta/neuvoa tehtävät onnistuu aivan eri tavalla. Myös useampien samaan aikaan saatujen ohjeiden noudattaminen/muistaminen tuottaa vaikeuksia. Luulen että nuo vaikeudet ajan myötä kyllä väheneevät/häviää, tarvitsee vaan vähän enemmän meidän vanhempien paneutumista hänen koulutien aloitukseen.
Nyt testien edetessä vaikuttaa siltä että psykologi olisi laittamassa poikaamme kasvuluokalle, itse haluaisimme pojan mieluummin pienryhmäopetukseen, ja samaa mieltä oli päiväkoti/eskarikin. Psykologi perustelee omaa päätöstään sillä että poikamme on niin kovasti leikkiväinen! Tottahan lapsi leikkii, niin pitääkin. Lapset ovat erinlaisia ja meidän poikamme on kovin "hiljainen" varsinkin kaikki uusi ja outo jännittää, puhuu hiljaa (näin on aina ollut) mutta kun asioihin tottuu ei ongelmia ole. Itse ajattelen niin että poika on terve ja täyttää elokuussa 7v, ja varmasti kesän aikana kehittyy paljon, niin saa kyllä mennä kouluun, eikä tarvitse jäädä oman ikäisistään vuotta jälkeen. Kaikki kaverit (naapureitten lapset) varmasti käyttäisivät muuten tilannetta hyväkseen ja siitä poikamme sitten tuntisi itsensä eriarvoiseksi, ja siitäkös voi ongelmia seurata...
Ei meidänkään poika lue, kirjoita tai osaa kännykkää käyttää, tuntee kyllä kirjaimet ja numerot. Tietokonetta on vähän saanut opetella, käyttää samoin pelikonsolipelejä, ja nopeasti on ne oppinut.
En vaan ymmärrä miksi nykyaikana pitää osata lukea, laskea ja kirjoittaa (muutakin kuin oma nimensä) kun eikös ne ole koulun tehtävä opettaa?!? Olen ainakin kuullut että sanotaan että nykyisin ei vanhempien kannattaisi lasta opettaa lukemaan, koska lukuopetus on nykyisin aivan erinlaista kuin esim 30v sitten, ei tavata samalla lailla enää.
Kai nuo päätökset (kouluun meno, lykkääkö koulunaloitusta vuodella vai meneekö pienryhmä opetukseen) ovat kuitenkin viimekädessä huoltajan tehtävissä, eikä psykologin??
Poikamme itsekin on sitä mieltä että hän sitten kyllä menee oikeaan kouluun eikä halua viivästyttää vuodella koulun aloitusta.
Saa nähdä mitä psykologi nyt parin vkon päästä sanoo, ja mitä me vanhemmat halutaan.
Ei ole helppoja nämä päätökset, ei. - mymmeliini2
oisi kivatietää mitä näille lapsille nykyään kuuluu :)
- pakkosuomi
Siis 14 vuotias on aloittamassa peruskoulun????????????????????
Noh... eikö tuon ikäinen jo lopettele peruskoulua, tai ainakin ensivuonna, niin no pakkokouluhan jatkuu täällä pakkosuomessa missä kaikki on pakollista.
Ei enää itse saa päättäämitä tehdä, pakkoruotsi, pakkoverot, pakkokoulu, pakkotyöt, pakkokatsastus, pakkopakkopakko...
Minusta onparempi pysyä piilossa, kun illa ihmisten ilmoilla, ettei tarvi pakolla tehdä mitään.
Ai joo vanhemmat saa pakkosakot jos lapsi ei pakolla mene opiskelmaan jotian, ihan mkitä vaan, kunhan on pakkokoulussa. Vaikkei siitä tykkäisikään mitä opiskelee vaikka hevosenhoitoa, kunhan opiskelee... - Ei ymmärrä..
Hassua, etteivät koulutulokkaat osaa käyttää kännykkää.... Meillä jo kolmen ja neljän kieppiellä ovat osanneet soittaa ja pelata ja sen sellaista. Vai mitä oikein tarkoitatte kännykän käyttämisellä?
Eihän luku- ja kirjoitustaidoton tietenkään voi käyttää nettiä tai tekstareita jne. Harva lukee alle viisivuotiaana. Meillä kyllä näinkin kahden kohdalla, mutta miten ihmeessä ei osaa soittaa, semminkin, joks on pikavalintoina laitettu tärkeimmät numerot.
Jos lapsi on normaaliälyinen, niin ihan sitten on opastuksessa puutteita.- Kenkku ope
Eivätkö nykylapsetkin ole vielä tarpeeksi huonokuntoisia ja kiinni puhelimessaan? Olisikohan syytä lykätä kännykkä kouraan vielä vähän pienemmille ja pelit päälle??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161638
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361376Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571205- 1201126
- 521115
- 571061
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892