sukuun nainut

Mä ostaisin ainakin heti :)

Terv. ap kirjoittaja

sori, että jankutan samasta asiasta, mutta miten siis kysytään ja otetaan asioista selvää, ilman, että "kyselee jatkuvasti" tai "utelee" tai "puuttuu asioihin"?

Tiedän kyllä, että vika on pohjimmiltaan parisuhteessa ja sen toimivuudessa, kyllä normaalien ihmisten pitäisi pystyä keskustelemaan asioista ihan tavallisesti, mutta meillä se ei jostain syystä onnistu. Ainakaan siis saamelaisasioista keskustelu ei onnistu. Minulla on aina vääränlainen mielipide, vaikka minulla ei oikeastaan mielipidettä olisikaan, vaan kysymys.

Tarkoitin myös sitä, että olen tässä vaiheessa jo törmännyt näihin määritelmiin... että kun jo nimestäni käy ilmi, että olen joko saamelainen tai sellaisen kanssa naimisissa, niin ulkopuolelta ollaan aika kärkkäästi tulossa määrittelemään mikä minun asemani, asenteeni, sukuni, sen toisen suku jne. on. Oletetaan, että tiedän asioista, joista minulla ei ole mitään käsitystä. Josta syystä saatan siis tuntea itseni nolatuksi joissain tilanteissa. Kun sanon, että en tiedä, tai tunne, tai tajua, tai ole samaa mieltä, oletetaan, että olen jotenkin "viallinen" kun minua ei ole "hyväksytty sukuun" koska en kerran tiedä.

Pitäisikö sitten kerjätä hyväksyntää, vai olla nokka pystyssä sellainen kuin on, silläkin uhalla, että kylän baarissa tulee turpaan tai ainakin kurjaa puhetta? Olen saanut sen kuulla, että omana itsenäni en kelpaa (näytän liikaa viherpiipertäjältä ja ties miltä aktivistilta), mutta onko sillä sitten väliä?

En ole kokenut näin suurta ongelmaa lähtökohtani perusteella missään muussa suhteessa. Olisi ehkä pitänyt jättää ottamatta.

Ja pyydän, että ette hermostu, sitä lajia on ilmassa jo riittämiin. En pyri mihinkään muuhun, kuin tavalliseen arkisen onnelliseen elämään. Se olisi huomattavasti helpompaa, jos tietäisi miten pohjoisessa pitää kommunikoida, jotta tulisi ymmärretyksi, tai että edes välttyisi riidoilta. Vai voiko niiltä välttyä?

...terv. riitelyyn ja välttelyyn kyllästynyt... liian herkkähipiäinen ehkä, -puolisko.

miten kysyä, kun ei saa kys... kirjoitti:

sori, että jankutan samasta asiasta, mutta miten siis kysytään ja otetaan asioista selvää, ilman, että "kyselee jatkuvasti" tai "utelee" tai "puuttuu asioihin"?

Tiedän kyllä, että vika on pohjimmiltaan parisuhteessa ja sen toimivuudessa, kyllä normaalien ihmisten pitäisi pystyä keskustelemaan asioista ihan tavallisesti, mutta meillä se ei jostain syystä onnistu. Ainakaan siis saamelaisasioista keskustelu ei onnistu. Minulla on aina vääränlainen mielipide, vaikka minulla ei oikeastaan mielipidettä olisikaan, vaan kysymys.

Tarkoitin myös sitä, että olen tässä vaiheessa jo törmännyt näihin määritelmiin... että kun jo nimestäni käy ilmi, että olen joko saamelainen tai sellaisen kanssa naimisissa, niin ulkopuolelta ollaan aika kärkkäästi tulossa määrittelemään mikä minun asemani, asenteeni, sukuni, sen toisen suku jne. on. Oletetaan, että tiedän asioista, joista minulla ei ole mitään käsitystä. Josta syystä saatan siis tuntea itseni nolatuksi joissain tilanteissa. Kun sanon, että en tiedä, tai tunne, tai tajua, tai ole samaa mieltä, oletetaan, että olen jotenkin "viallinen" kun minua ei ole "hyväksytty sukuun" koska en kerran tiedä.

Pitäisikö sitten kerjätä hyväksyntää, vai olla nokka pystyssä sellainen kuin on, silläkin uhalla, että kylän baarissa tulee turpaan tai ainakin kurjaa puhetta? Olen saanut sen kuulla, että omana itsenäni en kelpaa (näytän liikaa viherpiipertäjältä ja ties miltä aktivistilta), mutta onko sillä sitten väliä?

En ole kokenut näin suurta ongelmaa lähtökohtani perusteella missään muussa suhteessa. Olisi ehkä pitänyt jättää ottamatta.

Ja pyydän, että ette hermostu, sitä lajia on ilmassa jo riittämiin. En pyri mihinkään muuhun, kuin tavalliseen arkisen onnelliseen elämään. Se olisi huomattavasti helpompaa, jos tietäisi miten pohjoisessa pitää kommunikoida, jotta tulisi ymmärretyksi, tai että edes välttyisi riidoilta. Vai voiko niiltä välttyä?

...terv. riitelyyn ja välttelyyn kyllästynyt... liian herkkähipiäinen ehkä, -puolisko.

Lue lisää

Voin kuvitella että on hankala paikka, varsinkin jos ette ole olleet yhdessä pitkään.

Sensitiivisyys on valttia kulttuurissa, joka on täynnä kirjoittamattomia sääntöjä ja sukujen välisiä "juttuja". Joissain asioissa ei kannata edes välittää mitä laukovat ja silloin voi kommentit jättää omaan arvoonsa ja pärjätä omillaan. Kommenteiltä ei voi välttyä pohjoisessa: on opittava erottamaan kommenttien eri sävyt eri tilanteissa. Saamelaiset on vihjailun ja piikittelyn mestareita (jota käytetään hyväksi myös lasten kasvatuksessa). Jossain päin ns. keljuilu on kilpailu- ja taitolaji: se on verbaalista tulitusta, jossa toiset on parempia kuin toiset.

Voin hyvin kuvitella että sinua testataan. Kokeilevat mitä kestät ja mitä et. Meillä päin ainakin on niin, että jos "uusi tulokas" ei esim. kestä piikittelyä ja suuttuu avoimesti, monesti käy niin, että piikittelyä vain listätään tuplasti ja kokeillaan kuinka paljon sitä voi suututtaa. Voi tuntua tietysti pahalta ja loukkaavalta, mutta jos aiot pyöriä kuvioissa vielä pitkään, sinun on kestettävä tai päihitettävä sakki. Pitää pärjätä.

Ja ei "me ja te" asetelma aina ole negatiivinen, vaan se on näkökulma. Se on asetelma joka on vain hyväksyttävä, sillä sitä ei pyyhi rakkauskaan.

Olen saamelainen itse, ja oma kasvuympäristöni muistutti minua -aina ja ikuisesti- melko negatiivisella tavalla, etten ole ainakaan suomalainen enkä sellaseksi koskaan kelpaisi. Olen joutunut kamppailemaan oman negatiivesten asennoitumisen kanssa suomalaisia kohtaan. Myönnän että provosoidun "kaiken tietävistä uusista tulokkaista" ja sylkäisen suustani ulos todella puolustavan ja myrkyllisen kommentin.

Historiallisesti saamelaisten ja suomalaisten välinen kanssakäyminen ei ole ollu ongelmatonta (häpeä, huono itsetunto) ja haavat on syvällä ja hoitamatta. Ei yksikään saamelaislapsi kasva kuulematta isovanhempien evakosta tai vanhempien karmeista asuntolaoloista. Voi olla että kannattaa ajatella saamelaisasiat historialliselta kannalta myös.

Kannustan olemaan pitkäpinnainen ja kärsivällinen. Hoputtamalla et varmasti saa kumppanistasi ulos mitään, jos saamelaisasiat ovat herkkä tai vaikea asia hänelle henkilökohtaisesti.

Sensitiivisyyden huippu kirjoitti:

Voin kuvitella että on hankala paikka, varsinkin jos ette ole olleet yhdessä pitkään.

Sensitiivisyys on valttia kulttuurissa, joka on täynnä kirjoittamattomia sääntöjä ja sukujen välisiä "juttuja". Joissain asioissa ei kannata edes välittää mitä laukovat ja silloin voi kommentit jättää omaan arvoonsa ja pärjätä omillaan. Kommenteiltä ei voi välttyä pohjoisessa: on opittava erottamaan kommenttien eri sävyt eri tilanteissa. Saamelaiset on vihjailun ja piikittelyn mestareita (jota käytetään hyväksi myös lasten kasvatuksessa). Jossain päin ns. keljuilu on kilpailu- ja taitolaji: se on verbaalista tulitusta, jossa toiset on parempia kuin toiset.

Voin hyvin kuvitella että sinua testataan. Kokeilevat mitä kestät ja mitä et. Meillä päin ainakin on niin, että jos "uusi tulokas" ei esim. kestä piikittelyä ja suuttuu avoimesti, monesti käy niin, että piikittelyä vain listätään tuplasti ja kokeillaan kuinka paljon sitä voi suututtaa. Voi tuntua tietysti pahalta ja loukkaavalta, mutta jos aiot pyöriä kuvioissa vielä pitkään, sinun on kestettävä tai päihitettävä sakki. Pitää pärjätä.

Ja ei "me ja te" asetelma aina ole negatiivinen, vaan se on näkökulma. Se on asetelma joka on vain hyväksyttävä, sillä sitä ei pyyhi rakkauskaan.

Olen saamelainen itse, ja oma kasvuympäristöni muistutti minua -aina ja ikuisesti- melko negatiivisella tavalla, etten ole ainakaan suomalainen enkä sellaseksi koskaan kelpaisi. Olen joutunut kamppailemaan oman negatiivesten asennoitumisen kanssa suomalaisia kohtaan. Myönnän että provosoidun "kaiken tietävistä uusista tulokkaista" ja sylkäisen suustani ulos todella puolustavan ja myrkyllisen kommentin.

Historiallisesti saamelaisten ja suomalaisten välinen kanssakäyminen ei ole ollu ongelmatonta (häpeä, huono itsetunto) ja haavat on syvällä ja hoitamatta. Ei yksikään saamelaislapsi kasva kuulematta isovanhempien evakosta tai vanhempien karmeista asuntolaoloista. Voi olla että kannattaa ajatella saamelaisasiat historialliselta kannalta myös.

Kannustan olemaan pitkäpinnainen ja kärsivällinen. Hoputtamalla et varmasti saa kumppanistasi ulos mitään, jos saamelaisasiat ovat herkkä tai vaikea asia hänelle henkilökohtaisesti.

Lue lisää

luin sen vasta nyt...

Kyllä minä sanasodassa pärjään silloin kun lasketaan leikkiä tai piruillaan leikin takia, mutta suuttuessa en ymmärrä, että sanotaan asioita mitä ei tarkoiteta. Esim sanotaan että sinä et ole yhtään mitään, huoritellaan tai toivotetaan turpeen alle tai sanotaan ettei tartte koskaan tulla enää silmien eteen. En siis ymmärrä sitä, että näin sanotaan, vaikka ei muka tarkoiteta. Tässä on siis selkeästi opettelemisen paikka, että pitäisi osata antaa mennä kaikki toisesta korvasta ulos heti samantien ja olla kuin ei olisi kuullutkaan. Ongelma ehkä siinä, että en halua itse käyttäytyä näin, enkä halua että lapsemme oppivat käyttäymään näin. En tietenkään tahdo tulla myöskään näin kohdelluksi. Asioista pitää pystyä puhumaan ennen kuin niistä tulee niin iso taakka, että ihminen ei tiedä mihin taipuu sen taakkansa alla.

Puolisoni on "vain puoliksi" saamelainen, ei hän ei ole yhtään mitään eikä kenenkään. Se on ilmeisesti ollut suurimman tuskan aiheuttaja - kun ei kuulu eikä kelpaa mihinkään ryhmään. Minen oo yhtään mittään, määritteli hän itse itsensä silloin kun tapasimme. Mutta on hän sen jälkeen näyttänyt, että hän on paljonkin, paljon hyvässä ja valitettavasti joskus myös paljon pahassa.

Vaan nyt kun aurinko jo paistaa pitkät päivät, näyttää maailmakin taas paljon valoisammalta. Aurinkoista kevättä kaikille!