mikä on yleisin syy eroon?

minun mielestäni yleisin syy. Ja täytyy sanoa, että ainoa todellinen syy miksi kannattaa edes erota. Kyllä muista asioista selviää puhumalla

on myös kirjoitti:

minun mielestäni yleisin syy. Ja täytyy sanoa, että ainoa todellinen syy miksi kannattaa edes erota. Kyllä muista asioista selviää puhumalla

millä saat alkoholistin puhumalla lopettamaan juomisen, millä saat puhumalla työnarkomaanin pysymään kotona edes joskus, millä saat puhumalla väkivaltaisen lopettamaan hakkaamisen tai henkisen väkivallan, millä saat puhumalla tuppisuun aukeamaan ajatuksistaan...jne. ?

Kerro meille muille, oltais tosi kiitollisia tuosta tiedosta.

Uskottomuus ei ole syy, vaan seuraus siitä, että liitossa on jo jotain vialla.

Yksityiskohtaisia, lopullisia, eron syitä on lukemattomia. Ei kai niitä tilastoida. Mielestäni erojen syyt voidaan jakaa karkeasti kahteen lohkoon.

Oikeat syyt: alkoholismi, väkivaltaisuus ja muut luonnehäiriöt, kuten hyväksikäyttö ja laistaminen. Pitkään jatkunut uskottomuus jne. Totaalisen erilaiset arvot tms.

Sitten on näitä tämän hedonistisen maailmanvaiheen itsekkäitä syitä: Elämä kyllästyttää. Kivasti saa säpinää arkeen eroamalla. Tai: haluan tuntea taas ihanan ihastumisen tunteen, eroanpa. Tai: Puoliso rikastui perinnöllä tai yrityksensä myynnillä. Saan kivasti puolet ottamalla avioeron. Tai: Seksiäkään elämässä ei viime aikoina ole ollut, eroanpa. Tai: Nuoren ystävän liehittely hivelee itsetuntoa. Otanpa eron ja saan nuoren kumppanin.

Kuka näitä syitä laskee. Jotenkin tuntuu, että ihmiset eroavat liian harvoin oikeiden syiden takia ja aivan liian usein itsekkäiden syiden vuoksi. Itsekkäiden syiden takia eron ottaneet ihmiset olisivat päässet itse vähemmällä tuskalla ja olisivat onnellisempia, mikäli olisivat ajatelleet pidemmälle ja olleet hiukan epäitsekkäämpiä.

oikeat syyt kirjoitti:

Yksityiskohtaisia, lopullisia, eron syitä on lukemattomia. Ei kai niitä tilastoida. Mielestäni erojen syyt voidaan jakaa karkeasti kahteen lohkoon.

Oikeat syyt: alkoholismi, väkivaltaisuus ja muut luonnehäiriöt, kuten hyväksikäyttö ja laistaminen. Pitkään jatkunut uskottomuus jne. Totaalisen erilaiset arvot tms.

Sitten on näitä tämän hedonistisen maailmanvaiheen itsekkäitä syitä: Elämä kyllästyttää. Kivasti saa säpinää arkeen eroamalla. Tai: haluan tuntea taas ihanan ihastumisen tunteen, eroanpa. Tai: Puoliso rikastui perinnöllä tai yrityksensä myynnillä. Saan kivasti puolet ottamalla avioeron. Tai: Seksiäkään elämässä ei viime aikoina ole ollut, eroanpa. Tai: Nuoren ystävän liehittely hivelee itsetuntoa. Otanpa eron ja saan nuoren kumppanin.

Kuka näitä syitä laskee. Jotenkin tuntuu, että ihmiset eroavat liian harvoin oikeiden syiden takia ja aivan liian usein itsekkäiden syiden vuoksi. Itsekkäiden syiden takia eron ottaneet ihmiset olisivat päässet itse vähemmällä tuskalla ja olisivat onnellisempia, mikäli olisivat ajatelleet pidemmälle ja olleet hiukan epäitsekkäämpiä.

Lue lisää

laistamisella?

oikeat syyt kirjoitti:

Yksityiskohtaisia, lopullisia, eron syitä on lukemattomia. Ei kai niitä tilastoida. Mielestäni erojen syyt voidaan jakaa karkeasti kahteen lohkoon.

Oikeat syyt: alkoholismi, väkivaltaisuus ja muut luonnehäiriöt, kuten hyväksikäyttö ja laistaminen. Pitkään jatkunut uskottomuus jne. Totaalisen erilaiset arvot tms.

Sitten on näitä tämän hedonistisen maailmanvaiheen itsekkäitä syitä: Elämä kyllästyttää. Kivasti saa säpinää arkeen eroamalla. Tai: haluan tuntea taas ihanan ihastumisen tunteen, eroanpa. Tai: Puoliso rikastui perinnöllä tai yrityksensä myynnillä. Saan kivasti puolet ottamalla avioeron. Tai: Seksiäkään elämässä ei viime aikoina ole ollut, eroanpa. Tai: Nuoren ystävän liehittely hivelee itsetuntoa. Otanpa eron ja saan nuoren kumppanin.

Kuka näitä syitä laskee. Jotenkin tuntuu, että ihmiset eroavat liian harvoin oikeiden syiden takia ja aivan liian usein itsekkäiden syiden vuoksi. Itsekkäiden syiden takia eron ottaneet ihmiset olisivat päässet itse vähemmällä tuskalla ja olisivat onnellisempia, mikäli olisivat ajatelleet pidemmälle ja olleet hiukan epäitsekkäämpiä.

Lue lisää

että joissakin tapauksissa on menty naimisiin liian heppoisin perustein. On tavattu ulkoisesti kaikki hyväksytyt normit täyttävä kumppani, näytetään hyvältä yhdessä ja päätetään mennä hienosti juhlien naimisiin. Upeisiin prinsessahäihin kuuluu rekvisiitaksi myös se Barbi ja Ken. Sitten, kun juhlat on vietetty, häämätka kaukomaille tehty ja laskut maksettu, tulee arki. Arjessa sitten huomataankin, että ai, toi onkin oikeesti tommonen. Emmä tuon kanssa haluu olla. Barbi ihme ja kumma vanhenee tai pyöristyy ja Ken ei olekaan jatkuvasti menestyvää ihanan hellää tyyppiä.

tarkoitat? kirjoitti:

laistamisella?

Reumatismin raiskaamat liian paksut sormeni eivät toimi väsyneenä. Varsinkaan humalassa.

Tarkoitin alistamista. Sorza.

oikeat syyt kirjoitti:

Yksityiskohtaisia, lopullisia, eron syitä on lukemattomia. Ei kai niitä tilastoida. Mielestäni erojen syyt voidaan jakaa karkeasti kahteen lohkoon.

Oikeat syyt: alkoholismi, väkivaltaisuus ja muut luonnehäiriöt, kuten hyväksikäyttö ja laistaminen. Pitkään jatkunut uskottomuus jne. Totaalisen erilaiset arvot tms.

Sitten on näitä tämän hedonistisen maailmanvaiheen itsekkäitä syitä: Elämä kyllästyttää. Kivasti saa säpinää arkeen eroamalla. Tai: haluan tuntea taas ihanan ihastumisen tunteen, eroanpa. Tai: Puoliso rikastui perinnöllä tai yrityksensä myynnillä. Saan kivasti puolet ottamalla avioeron. Tai: Seksiäkään elämässä ei viime aikoina ole ollut, eroanpa. Tai: Nuoren ystävän liehittely hivelee itsetuntoa. Otanpa eron ja saan nuoren kumppanin.

Kuka näitä syitä laskee. Jotenkin tuntuu, että ihmiset eroavat liian harvoin oikeiden syiden takia ja aivan liian usein itsekkäiden syiden vuoksi. Itsekkäiden syiden takia eron ottaneet ihmiset olisivat päässet itse vähemmällä tuskalla ja olisivat onnellisempia, mikäli olisivat ajatelleet pidemmälle ja olleet hiukan epäitsekkäämpiä.

Lue lisää

olla myös syy,ja sen huomaa liian myöhään.
Ainakin pettäjätyyppi joka pettää alusta loppuun vaikka vuosikymmeniä,kotona ei mikään riitä ja syy on aina muissa.

...

Enpä osaa listaasi jatkaa, koska en ole kuullut kenenkään nalkuttavan. Ei sitten tainnut olla syytäkään siihen, koska hoidin kodin ja lapset mallikkaasti, kävin kaupassa, kun join pysyin kohduudessa ja käyttäydyin hyvin, en ole valehdellut, pettänyt enkä liannut millään tavoin omaa pesääni. Tein remontit ja jos en jotain osannut, palkkasin firman tekemään - turha vaivata miestä niillä asioilla, koska mies ei halunnut eikä osannut eikä halunnut osata.

Mies harrasti kehonrakennusta parikymmentä vuotta. Palvoi itseään peilistä, juotti ja syötti itsensä hyvin ja harrasti urheilua. Oli aikas hyväkuntoinen mies ikäisekseen. Lapsi miehen ruumiissa.

Sulta unohtui ainakin nämä: ajoit melkein risteyksen ohi-nalkutus, et kuitenkaan osta mulle kunnon syntymäpäivälahjaa-nalkutus, sä haukottelit-nalkutus...jatkakaa nyt puolestaa noku muu. Mikään asia ei ole niin merkityksetöm etteikö siitä voi nalkuttaa.

toinen lisäksi pettää

auta, jos kirjoitti:

toinen lisäksi pettää

vaikka pettääkin. En minä siksi eronnut että miehellä oli muita, vaan siksi että olimme aivan liian erilaiset ja halusimme elämältä liian erilaisia asioita.

ne ..... kirjoitti:

vaikka pettääkin. En minä siksi eronnut että miehellä oli muita, vaan siksi että olimme aivan liian erilaiset ja halusimme elämältä liian erilaisia asioita.

Meillä erottiin juuri sen vuoksi, että toinen petti jatkuvasti. Kaikki sujui muuten ok, mutta en koskaan voinut sulattaa pettämistä ja siihen liittyvää valehtelua.

Joillekin riittää eron syyksi se, että eivät tule toimeen ja ovat erilaisia. Tämän vuoksi ei aina tarvitse erota ja asioita voi usein korjata. Mikäli toinen pettää jatkuvasti, niin sitä ei tahdo saada millään korjattua

Kaikki ei ole liitossa kohdallaan, jos jatketaan ja hyväksytään toisen jatkuva pettäminen. Se tarkoittaa sitä, että pettäjä ei todellakaan välitä puolisosta tai hänen tunteistaan pätkääkään. Asia on eri, jos käydään vieraissa kummankin luvalla ja se taas ei ole pettämistä

Minun (ex) mieheni kyllä tuntuu osaavan puhua, tuntikaupalla toiselle naiselle puhelimessa sekä 18 vuoden takaiselle tyttöystävälle tuli tilitettyä avioliiton suruja. Monta vuotta kuulema pahaa oloa minun kanssani, mutta eipä hän minulle sitä viitsinyt mainita. Vuoden verran puhui ( ne muut hommat) sitten toisen naisen kanssa, kunnes paljastui. En ymmärrä. En lainkaan ymmärrä. Miten minä olen niin kamala/turha/mitätön/vastenmielinen ettei minulle voi sanoa mitään?

Jollekin muulle kirjoitti:

Minun (ex) mieheni kyllä tuntuu osaavan puhua, tuntikaupalla toiselle naiselle puhelimessa sekä 18 vuoden takaiselle tyttöystävälle tuli tilitettyä avioliiton suruja. Monta vuotta kuulema pahaa oloa minun kanssani, mutta eipä hän minulle sitä viitsinyt mainita. Vuoden verran puhui ( ne muut hommat) sitten toisen naisen kanssa, kunnes paljastui. En ymmärrä. En lainkaan ymmärrä. Miten minä olen niin kamala/turha/mitätön/vastenmielinen ettei minulle voi sanoa mitään?

Lue lisää

johtui siitä, ettei exmiehesi jostain syystä kokenut voivansa puhua sinulle, pelkäsi jotain. Et ollut kamala, vastenmielinen tms. mies ei vain voinut puhua juuri sinulle.

Hyvin usein, etenkin pitkässä, parisuhteessa toinen alkaa hallita jotain tiettyä asiaa. Kuten esimerkiksi tunteilua. Lopulta toinen tuntee ikäänkuin toisenkin puolesta. Paljon tunteva alkaa miettiä miksi toinen ei tunne (hänen mielestään) mitään. Hän ottaa asian puheeksi: Kumppani puolustautuu "tunnenhan minä". Hallitseva tunteilija ei usko. Hän ei huomaa, että kumppanin tunteilu jää oman tunteilunsa varjoon.

Olet varmasti itsekin huomannut, että joillekin on helpompaa puhua jostain asiasta kuin toiselle. Ihminen on niin simppeli otus, että valitseekin aina sellaisen henkilön, jolle puhuu (asiasta kuin asiasta) sen perusteella miten helppoa se on ja millaista palautetta ajattelee saavansa. Miksi puhua henkilölle, joka luultavammin arvostelee, epäilee, kyseenalaistaa, tyrmää tms.?

gina. kirjoitti:

johtui siitä, ettei exmiehesi jostain syystä kokenut voivansa puhua sinulle, pelkäsi jotain. Et ollut kamala, vastenmielinen tms. mies ei vain voinut puhua juuri sinulle.

Hyvin usein, etenkin pitkässä, parisuhteessa toinen alkaa hallita jotain tiettyä asiaa. Kuten esimerkiksi tunteilua. Lopulta toinen tuntee ikäänkuin toisenkin puolesta. Paljon tunteva alkaa miettiä miksi toinen ei tunne (hänen mielestään) mitään. Hän ottaa asian puheeksi: Kumppani puolustautuu "tunnenhan minä". Hallitseva tunteilija ei usko. Hän ei huomaa, että kumppanin tunteilu jää oman tunteilunsa varjoon.

Olet varmasti itsekin huomannut, että joillekin on helpompaa puhua jostain asiasta kuin toiselle. Ihminen on niin simppeli otus, että valitseekin aina sellaisen henkilön, jolle puhuu (asiasta kuin asiasta) sen perusteella miten helppoa se on ja millaista palautetta ajattelee saavansa. Miksi puhua henkilölle, joka luultavammin arvostelee, epäilee, kyseenalaistaa, tyrmää tms.?

Lue lisää

"Miksi puhua henkilölle, joka luultavammin arvostelee, epäilee, kyseenalaistaa, tyrmää tms.?"

Niin, en sitteb ole kamala, vain arvosteleva, epäilevä, kyseenalaistava, tyrmäävä. Yks ja sama. Kyllä mä vaan surrakin osaan ja itkeä. Omaa hirveää itseäni ja kamaluuttani tässä parisuhteessa.

Jollekin muulle kirjoitti:

"Miksi puhua henkilölle, joka luultavammin arvostelee, epäilee, kyseenalaistaa, tyrmää tms.?"

Niin, en sitteb ole kamala, vain arvosteleva, epäilevä, kyseenalaistava, tyrmäävä. Yks ja sama. Kyllä mä vaan surrakin osaan ja itkeä. Omaa hirveää itseäni ja kamaluuttani tässä parisuhteessa.

Lue lisää

Vihjaisisis edes minulle, mikä sai voimaan huonosti eikä ikinä sanomaan mitään. Ja miksi olen niin arvoton, että hän ansaitsi lohduttajan ja silittelijän (siksi itse kutsui rakastettuaan), mutta minä olin 'säälipano', ja jos hän ei minua rakastanut, ei päästänyt vapaaksi. En minä naimisissa ollessani ajatellut muualta etsiä rakkautta. Nyt kunnolla satutettuuan ja rikoittuaan en usko sitä koskaan ansaitsevanikaan.

Jollekin muulle kirjoitti:

Vihjaisisis edes minulle, mikä sai voimaan huonosti eikä ikinä sanomaan mitään. Ja miksi olen niin arvoton, että hän ansaitsi lohduttajan ja silittelijän (siksi itse kutsui rakastettuaan), mutta minä olin 'säälipano', ja jos hän ei minua rakastanut, ei päästänyt vapaaksi. En minä naimisissa ollessani ajatellut muualta etsiä rakkautta. Nyt kunnolla satutettuuan ja rikoittuaan en usko sitä koskaan ansaitsevanikaan.

Lue lisää

Ei minunkaan mies osannut puhua ja ei minulle tullut mieleenkään ettei hän olisi ollut tyytyväinen liitossamme. Elämä oli arkea eikä siinä juurikaan juhlahetkiä ollut, mutta ajattelin niin olevan muillakin pitkään naimisissa olevilla olevan. Yhtenä kauniina päivänä mies vain kertoi, että on löytänyt rakkauden. Tänäkään päivänä mies ei osaa sanoa mitä hän olisi meidän parisuhteelta kaivannut eikä vieläkään tiedä mitä elämältään haluaa.

Uutta rakkautta elämääni en voi kuvitellakaan. Olen niin satutettu ja rikki sisältä, että en halua tulla satetuksi enää yhtään enempää. Ja eihän minua kukaan huolikaan, koska en edes miehelleni kelvannut.

Jollekin muulle kirjoitti:

Minun (ex) mieheni kyllä tuntuu osaavan puhua, tuntikaupalla toiselle naiselle puhelimessa sekä 18 vuoden takaiselle tyttöystävälle tuli tilitettyä avioliiton suruja. Monta vuotta kuulema pahaa oloa minun kanssani, mutta eipä hän minulle sitä viitsinyt mainita. Vuoden verran puhui ( ne muut hommat) sitten toisen naisen kanssa, kunnes paljastui. En ymmärrä. En lainkaan ymmärrä. Miten minä olen niin kamala/turha/mitätön/vastenmielinen ettei minulle voi sanoa mitään?

Lue lisää

ole ymmärtänyt sitä, että parisuhde on aina kahden kauppa. Suhteen tilasta ja onnistumisesta on kumpikin yhtä paljon vastuussa. Jos pahasta olosta ryhtyy puhumaan vaimon kanssa on olemassa se vaara, että joutuu katsomaan myös itseään peilistä. Vierailta naisilta, jotka eivät parisuhteen todellisesta tilanteesta tiedä yhtään mitään, saa sympatiaa ja ymmärtämystä sille, että mies-parka on jonkinlainen syytön ja viaton uhri.

Näin kävi minullekin: mies valitti muille naisille parisuhteen tyhjyyttä (näin on jälkeenpäin kertonut)...lohduttajia kyllä löytyi. Samaan aikaan minä yritin kotona saada syntymään keskustelua siitä, että suhteessamme ei ollut sitä läheisyyttä, mitä pitäisi olla. Sain vastaukseksi, että ei se muissakaan pitkissä avioliitoissa ole tämän kummempaa. Kun mies kärähti toisesta uskottomuudesta minä hain eroa. Eron jälkeen mies on sanonut, että minulla olisi pitänyt olla jokin muu keino, kuin yritys keskustella asioista...ei osaa sanoa, mikä se keino olisi. Loppupäätelmäni on, että jos viisikymppiseen mieheen iskee kova "toisen naisen tauti", sitä ei pitele mikään.

Ainoa keino on se, että me naiset olisimme sen verran solidaarisia toisiamme kohtaan, että emme koskaan rupeaisi naimisissa olevien miesten ymmärtäjiksi. Ukkomiesten ruikutuksiin olisi viisainta sanoa, että etköhän mene ensin keskustelemaan asiat selviksi vaimosi kanssa. Säästyttäisiin monelta turhalta avioerolta ja särkyneeltä sydämeltä...puolin ja toisin.

ei ilmeisesti kirjoitti:

ole ymmärtänyt sitä, että parisuhde on aina kahden kauppa. Suhteen tilasta ja onnistumisesta on kumpikin yhtä paljon vastuussa. Jos pahasta olosta ryhtyy puhumaan vaimon kanssa on olemassa se vaara, että joutuu katsomaan myös itseään peilistä. Vierailta naisilta, jotka eivät parisuhteen todellisesta tilanteesta tiedä yhtään mitään, saa sympatiaa ja ymmärtämystä sille, että mies-parka on jonkinlainen syytön ja viaton uhri.

Näin kävi minullekin: mies valitti muille naisille parisuhteen tyhjyyttä (näin on jälkeenpäin kertonut)...lohduttajia kyllä löytyi. Samaan aikaan minä yritin kotona saada syntymään keskustelua siitä, että suhteessamme ei ollut sitä läheisyyttä, mitä pitäisi olla. Sain vastaukseksi, että ei se muissakaan pitkissä avioliitoissa ole tämän kummempaa. Kun mies kärähti toisesta uskottomuudesta minä hain eroa. Eron jälkeen mies on sanonut, että minulla olisi pitänyt olla jokin muu keino, kuin yritys keskustella asioista...ei osaa sanoa, mikä se keino olisi. Loppupäätelmäni on, että jos viisikymppiseen mieheen iskee kova "toisen naisen tauti", sitä ei pitele mikään.

Ainoa keino on se, että me naiset olisimme sen verran solidaarisia toisiamme kohtaan, että emme koskaan rupeaisi naimisissa olevien miesten ymmärtäjiksi. Ukkomiesten ruikutuksiin olisi viisainta sanoa, että etköhän mene ensin keskustelemaan asiat selviksi vaimosi kanssa. Säästyttäisiin monelta turhalta avioerolta ja särkyneeltä sydämeltä...puolin ja toisin.

Lue lisää

Naisten pitäisi tosiaan tehdä yhteinen päätös siitä, että varatut miehet pidetään kaukana itsestämme. Jotenkin minusta tuntuu niin uskomattomalta, että jopa naimisissa olevat ja itsekin äidit ryhtyvät suhteeseen naimisissa olevan, pienten lasten isän kanssa. Naisen olisi helppo sanoa, että mene ja juttele ongelmista vaimosi kanssa. Näin säästyttäisiin monelta erolta ja lapset saisivat säilyttää molemmat vanhempansa saman katon alla.

ei ilmeisesti kirjoitti:

ole ymmärtänyt sitä, että parisuhde on aina kahden kauppa. Suhteen tilasta ja onnistumisesta on kumpikin yhtä paljon vastuussa. Jos pahasta olosta ryhtyy puhumaan vaimon kanssa on olemassa se vaara, että joutuu katsomaan myös itseään peilistä. Vierailta naisilta, jotka eivät parisuhteen todellisesta tilanteesta tiedä yhtään mitään, saa sympatiaa ja ymmärtämystä sille, että mies-parka on jonkinlainen syytön ja viaton uhri.

Näin kävi minullekin: mies valitti muille naisille parisuhteen tyhjyyttä (näin on jälkeenpäin kertonut)...lohduttajia kyllä löytyi. Samaan aikaan minä yritin kotona saada syntymään keskustelua siitä, että suhteessamme ei ollut sitä läheisyyttä, mitä pitäisi olla. Sain vastaukseksi, että ei se muissakaan pitkissä avioliitoissa ole tämän kummempaa. Kun mies kärähti toisesta uskottomuudesta minä hain eroa. Eron jälkeen mies on sanonut, että minulla olisi pitänyt olla jokin muu keino, kuin yritys keskustella asioista...ei osaa sanoa, mikä se keino olisi. Loppupäätelmäni on, että jos viisikymppiseen mieheen iskee kova "toisen naisen tauti", sitä ei pitele mikään.

Ainoa keino on se, että me naiset olisimme sen verran solidaarisia toisiamme kohtaan, että emme koskaan rupeaisi naimisissa olevien miesten ymmärtäjiksi. Ukkomiesten ruikutuksiin olisi viisainta sanoa, että etköhän mene ensin keskustelemaan asiat selviksi vaimosi kanssa. Säästyttäisiin monelta turhalta avioerolta ja särkyneeltä sydämeltä...puolin ja toisin.

Lue lisää

Kuulostaa tutulle. Minun tapauksessani oli kyseessä nainen, ex-vaimoni. Sinne lähti ymmärtäjän matkaan puhumatta minulle sanaakaan.

naisten solidaarisuudesta kirjoitti:

Naisten pitäisi tosiaan tehdä yhteinen päätös siitä, että varatut miehet pidetään kaukana itsestämme. Jotenkin minusta tuntuu niin uskomattomalta, että jopa naimisissa olevat ja itsekin äidit ryhtyvät suhteeseen naimisissa olevan, pienten lasten isän kanssa. Naisen olisi helppo sanoa, että mene ja juttele ongelmista vaimosi kanssa. Näin säästyttäisiin monelta erolta ja lapset saisivat säilyttää molemmat vanhempansa saman katon alla.

Lue lisää

Miksi naimisissa oleva nainen ei pidä miehestään kiinni? Miksi itsestään huolta pitäneitä, sivistyneitö ja menestyneitä miehiä kohdellaan niin kaltoin?

Minä en ainakaan ymmärrä miksi nykyisen miesystäväni ex-vaimo käytti häntä taloudellisesti hyväkseen, syytti kaikista omista ongelmistaan, pihtasi hellyyttä ja piti suurimpanan vihamiehenään koko avioliiton ajan. Miehen arvo paljastui naiselle vasta miehen uskallettua lähteä kotihelvetistään.

Pitäisikö olla joku sääntö, jossa miehet rauhotettaisiin hirviö-jkustiinoiden hyväksikäytettäväksi? Saisitte tehdä kilteille miehillenne mitä vaan ja kukaan ei saisi auttaa.

Kiltti, lojaali mies ei hirviövaimoaan jätä ilman pientä rohkaisua Näin on!

niin vaikea kirjoitti:

Miksi naimisissa oleva nainen ei pidä miehestään kiinni? Miksi itsestään huolta pitäneitä, sivistyneitö ja menestyneitä miehiä kohdellaan niin kaltoin?

Minä en ainakaan ymmärrä miksi nykyisen miesystäväni ex-vaimo käytti häntä taloudellisesti hyväkseen, syytti kaikista omista ongelmistaan, pihtasi hellyyttä ja piti suurimpanan vihamiehenään koko avioliiton ajan. Miehen arvo paljastui naiselle vasta miehen uskallettua lähteä kotihelvetistään.

Pitäisikö olla joku sääntö, jossa miehet rauhotettaisiin hirviö-jkustiinoiden hyväksikäytettäväksi? Saisitte tehdä kilteille miehillenne mitä vaan ja kukaan ei saisi auttaa.

Kiltti, lojaali mies ei hirviövaimoaan jätä ilman pientä rohkaisua Näin on!

Lue lisää

Kertoiko mies ex-vaimolleen elävänsä kotihelvetissä? Ilmeisesti ei puhunut mitään ennenkuin ilmoitti että kiitti mulle riitti. Se hellyyden pihtaaminen saattoi johtua myös siitä, ettei mies osoittanut hellyyttä vaimoaan kohtaan. Parisuhteen kunnossapitäminen ei onnistu yksin, siihen tarvitaan kaksi. Miehesi olisi voinut lähteä helvetistään jo aikaisemminkin. En ymmärrä miksi miehet etsivät aina toisen naisen ennenkuin pystyvät helveteistään irtautumaan.

...... kirjoitti:

Kertoiko mies ex-vaimolleen elävänsä kotihelvetissä? Ilmeisesti ei puhunut mitään ennenkuin ilmoitti että kiitti mulle riitti. Se hellyyden pihtaaminen saattoi johtua myös siitä, ettei mies osoittanut hellyyttä vaimoaan kohtaan. Parisuhteen kunnossapitäminen ei onnistu yksin, siihen tarvitaan kaksi. Miehesi olisi voinut lähteä helvetistään jo aikaisemminkin. En ymmärrä miksi miehet etsivät aina toisen naisen ennenkuin pystyvät helveteistään irtautumaan.

Lue lisää

Niin. Monet miehet ovat henkisesti justiinansa alistamia. Kiltti mies ei vaan uskalla lähetä tyhjän päälle. Ja miksi pitäisikään?

Eikö se ole sen justiinan kannalta ihan sama onko miehellä uusi nainen vai ei? Miten se justiinan elämää muuttaa?

Ei kai mies uuden naisen mukaan lähde sen takia, että se uusi nainen käyttäytyy häntä kohtaan huonommin kuin se vanha.

huonompaan kirjoitti:

Niin. Monet miehet ovat henkisesti justiinansa alistamia. Kiltti mies ei vaan uskalla lähetä tyhjän päälle. Ja miksi pitäisikään?

Eikö se ole sen justiinan kannalta ihan sama onko miehellä uusi nainen vai ei? Miten se justiinan elämää muuttaa?

Ei kai mies uuden naisen mukaan lähde sen takia, että se uusi nainen käyttäytyy häntä kohtaan huonommin kuin se vanha.

Lue lisää

Tätä juuri ihmettelen, ettei lähde "tyhjän päälle". Monet naiset lähtevät huonosta avioliitosta niin, että hommaavat itselleen asunnon ja aloittavat uuden elämän sitä kautta. Miehet lähtevät tai lähetetään niin, että heillä on uusi nainen valmiina odottamassa ja yleensä mies muuttaa suoraan naisen luokse. Samalla vie mennessään ne kaikki ongelmat jotka edellisessä parisuhteessa ovat olleet. En edelleenkään jaksa uskoa, että kaikki johtuu vain siitä pahasta Justiinasta joka siellä perhehelvetissä on ollut.

Kyllä minun avioliiton toinen nainen muutti. Sitä vähää seksiä ei ollut enää sen jälkeen tarjolla, ei juttuseuraa eikä lapset saaneet viettää aikaa isän kanssa. Sen ajan minkä mies oli kotona, hän makasi sohvalla tai istui telkkarin ääressä kaukosäädin kädessä, kännykkä visusti käden ulottuvilla.

Meidän avioliitossa oli varmaan ongelmia mutta ei niin isoja etteikö niitä puhumalla olisi voitu selvittää. Mutta jostain syystä mies vaikeni viimeiset vuodet. Samalla loppui myös kaikki läheisyys hänen puoleltaan ja toki se loppui myös minun puolelta koska aika vaikea on tehdä kaikkea yksipuolisesti. Riitti kun hoidin kodin ja lapset täysin ilman miehen panosta. Mutta tyhmänä kuvittelin, että tämä on normaalia (melkein 30 vuotta) jatkunutta avioliittoa. Ja kun lapset saa keski-iässä niin ehkä sekin vaikutti etten edes jaksanut keskittyä mieheen täysillä. Odotin (turhaan) hänen osallistumista kotitöihin ja lastenhoitoon. Ehkä lasten saanti "vanhana" oli miehelle liikaa ja hän ei enää osannut sopeutua lapsiperheen elämää. Siinä iässä kun muissa perheissä lapset lähtevät maailmalle me olemme lapsiperhe jossa nuorimmainen 3 vuotias.

lähteminen kirjoitti:

Tätä juuri ihmettelen, ettei lähde "tyhjän päälle". Monet naiset lähtevät huonosta avioliitosta niin, että hommaavat itselleen asunnon ja aloittavat uuden elämän sitä kautta. Miehet lähtevät tai lähetetään niin, että heillä on uusi nainen valmiina odottamassa ja yleensä mies muuttaa suoraan naisen luokse. Samalla vie mennessään ne kaikki ongelmat jotka edellisessä parisuhteessa ovat olleet. En edelleenkään jaksa uskoa, että kaikki johtuu vain siitä pahasta Justiinasta joka siellä perhehelvetissä on ollut.

Kyllä minun avioliiton toinen nainen muutti. Sitä vähää seksiä ei ollut enää sen jälkeen tarjolla, ei juttuseuraa eikä lapset saaneet viettää aikaa isän kanssa. Sen ajan minkä mies oli kotona, hän makasi sohvalla tai istui telkkarin ääressä kaukosäädin kädessä, kännykkä visusti käden ulottuvilla.

Meidän avioliitossa oli varmaan ongelmia mutta ei niin isoja etteikö niitä puhumalla olisi voitu selvittää. Mutta jostain syystä mies vaikeni viimeiset vuodet. Samalla loppui myös kaikki läheisyys hänen puoleltaan ja toki se loppui myös minun puolelta koska aika vaikea on tehdä kaikkea yksipuolisesti. Riitti kun hoidin kodin ja lapset täysin ilman miehen panosta. Mutta tyhmänä kuvittelin, että tämä on normaalia (melkein 30 vuotta) jatkunutta avioliittoa. Ja kun lapset saa keski-iässä niin ehkä sekin vaikutti etten edes jaksanut keskittyä mieheen täysillä. Odotin (turhaan) hänen osallistumista kotitöihin ja lastenhoitoon. Ehkä lasten saanti "vanhana" oli miehelle liikaa ja hän ei enää osannut sopeutua lapsiperheen elämää. Siinä iässä kun muissa perheissä lapset lähtevät maailmalle me olemme lapsiperhe jossa nuorimmainen 3 vuotias.

Lue lisää

Onhan siihen ihan selvät biologiset syyt, että miehellä on pian uusi nainen ja uusi suhde. Eihän vanheneva nainen ole samalla tavalla haluttava kumppani pitkään suhteeseen.

Mies voi vielä perustaa perheen ja miehen luonne ei samalla tavalla vanhetessa myrkyty. Monet miehet myöskin oysyvät ihan hyvän näköisinä keskiässäkin.

Miksi yleensä sinun pitää pohtia sitä, miksi miehelläsi on uusi nainen nopeasti eron jälkeen? Ottaako päähän se, ettet voikaan määrätä miehesi teknmisistä. Se onko miehelläsi nainen vai ei, on erittäin vähän sinun asioitasi.

rauhassa kirjoitti:

Onhan siihen ihan selvät biologiset syyt, että miehellä on pian uusi nainen ja uusi suhde. Eihän vanheneva nainen ole samalla tavalla haluttava kumppani pitkään suhteeseen.

Mies voi vielä perustaa perheen ja miehen luonne ei samalla tavalla vanhetessa myrkyty. Monet miehet myöskin oysyvät ihan hyvän näköisinä keskiässäkin.

Miksi yleensä sinun pitää pohtia sitä, miksi miehelläsi on uusi nainen nopeasti eron jälkeen? Ottaako päähän se, ettet voikaan määrätä miehesi teknmisistä. Se onko miehelläsi nainen vai ei, on erittäin vähän sinun asioitasi.

Lue lisää

Mieheni löysi uuden naisen ja ero tapahtui vasta vuosi siitä kun suhde paljastui. Vuosi yritettiin selvitellä tätä asiaa, mutta miehen rakkaus toiseen naiseen oli niin voimakas että se vei voiton. Suhteen paljastumiseen saakka olin kuvitellut meidän elävän ihan tavallista ja melko onnellista perhe-elämää.

"Onneksi" mieheni vaihtoi minut vanhempaan naiseen. Nainen muutaman vuoden minua vanhempi ja taitaa olla miestänikin vanhempi. En tiedä miten hyvin säilynyt hän on koska en ole häntä tavannut enkä halua koskaan tavata. Lapset ovat pitäneet ainakin henkisesti nuorena. Uutta perhettä en pysty enää perustamaan, enkä tosin haluakaan. Ehkä vielä jonain päivänä olen valmis uuteen suhteeseen, mutta siihen menee varmaan vuosia. Ja enpä ole varma pystynkö koskaan miehiin luottamaan tämän pettymyksen jälkeen.

niin vaikea kirjoitti:

Miksi naimisissa oleva nainen ei pidä miehestään kiinni? Miksi itsestään huolta pitäneitä, sivistyneitö ja menestyneitä miehiä kohdellaan niin kaltoin?

Minä en ainakaan ymmärrä miksi nykyisen miesystäväni ex-vaimo käytti häntä taloudellisesti hyväkseen, syytti kaikista omista ongelmistaan, pihtasi hellyyttä ja piti suurimpanan vihamiehenään koko avioliiton ajan. Miehen arvo paljastui naiselle vasta miehen uskallettua lähteä kotihelvetistään.

Pitäisikö olla joku sääntö, jossa miehet rauhotettaisiin hirviö-jkustiinoiden hyväksikäytettäväksi? Saisitte tehdä kilteille miehillenne mitä vaan ja kukaan ei saisi auttaa.

Kiltti, lojaali mies ei hirviövaimoaan jätä ilman pientä rohkaisua Näin on!

Lue lisää

Luitkos lainkaan tämän haaran ensimmäistä viestiä.
Sinä taidat olla se tarinan vieras nainen: "Vierailta naisilta, jotka eivät parisuhteen todellisesta tilanteesta tiedä yhtään mitään, saa sympatiaa ja ymmärtämystä sille, että mies-parka on jonkinlainen syytön ja viaton uhri. "

Kyllä nykyinen miesystäväsi syöttä sinulle ihan mitä haluat kuulla, jotta luontainen hoivaviettisi pääsee oikein valloilleen. Rakastuminen on aina upea tunne, vaan yritähän muuttaa se rakkaudeksi :)

ennen eroa kirjoitti:

Mieheni löysi uuden naisen ja ero tapahtui vasta vuosi siitä kun suhde paljastui. Vuosi yritettiin selvitellä tätä asiaa, mutta miehen rakkaus toiseen naiseen oli niin voimakas että se vei voiton. Suhteen paljastumiseen saakka olin kuvitellut meidän elävän ihan tavallista ja melko onnellista perhe-elämää.

"Onneksi" mieheni vaihtoi minut vanhempaan naiseen. Nainen muutaman vuoden minua vanhempi ja taitaa olla miestänikin vanhempi. En tiedä miten hyvin säilynyt hän on koska en ole häntä tavannut enkä halua koskaan tavata. Lapset ovat pitäneet ainakin henkisesti nuorena. Uutta perhettä en pysty enää perustamaan, enkä tosin haluakaan. Ehkä vielä jonain päivänä olen valmis uuteen suhteeseen, mutta siihen menee varmaan vuosia. Ja enpä ole varma pystynkö koskaan miehiin luottamaan tämän pettymyksen jälkeen.

Lue lisää

mene noin. Itse tutustuin vähäpuheiseen ja hiukan ujoon mieheen, joka vähän kerrallaan alkoi puhella minulle asioistaan. Kertoi omasta elämästään ja siitä kuinka oli tottunut jo lähes 30 vuoden ajan vaikenemaan kotioloissa, koska vaimo tiesi kaikki asiat aina paremmin kuin hän - jopa hänen ajatuksensa ja tunteensa. Tilanne, jota vaimo nimitti keskusteluksi, oli miehen mielestä hänen haukkumistaan ja hänen asioittensa paremmin tietämistä. Mies kertoi alkaneensa etääntyä vaimostaan vuosien varrella vähän kerrallaan ja nyt tuntui jo kaikenlainen lähentyminen mahdottomalta. Kaiken päälle vaimo oli alkanut naistenlehtien innoittamana vaatia "parisuhteen parantamista". Mies ei oikein innostunut tästä yht'äkkisestä hokkuspokkus-parantamisesta, koska näki että kaiken olisi pitänyt sujua vaimon tekemän käsikirjoituksen mukaan ja jos kaikki ei menisikään vaimon mielestä hyvin, olisi mies taas kerran kertakaikkinen syntipukki.

No, vaimojen mieliä rauhoittaakseni kerron, että meille ei syntynyt suhdetta sanan perinteisessä merkityksessä enkä katso olleeni mikään "toinen nainen". Olen miestä pari vuotta vanhempi, eikä mielessäni ole koskaan ollut suhde varatun miehen kanssa. Mies sai kuitenkin ystävyydestämme sellaista voimaa, että ilmoitti viimeisen rajansa kotona saavutetun ja nyt on kaiken muututtava suuntaan taikka toiseen. Ilmoitti seuraavan kerran ottavansa minuun yhteyttä vapaana miehenä. Tästä on nyt kulunut muutamia viikkoja...joten nähtäväksi jää. Joka tapauksessa hän on mitä suurimmassa määrin mies minun makuuni niin ajatuksiltaan kuin käytökseltäänkin.

se juttu aina kirjoitti:

mene noin. Itse tutustuin vähäpuheiseen ja hiukan ujoon mieheen, joka vähän kerrallaan alkoi puhella minulle asioistaan. Kertoi omasta elämästään ja siitä kuinka oli tottunut jo lähes 30 vuoden ajan vaikenemaan kotioloissa, koska vaimo tiesi kaikki asiat aina paremmin kuin hän - jopa hänen ajatuksensa ja tunteensa. Tilanne, jota vaimo nimitti keskusteluksi, oli miehen mielestä hänen haukkumistaan ja hänen asioittensa paremmin tietämistä. Mies kertoi alkaneensa etääntyä vaimostaan vuosien varrella vähän kerrallaan ja nyt tuntui jo kaikenlainen lähentyminen mahdottomalta. Kaiken päälle vaimo oli alkanut naistenlehtien innoittamana vaatia "parisuhteen parantamista". Mies ei oikein innostunut tästä yht'äkkisestä hokkuspokkus-parantamisesta, koska näki että kaiken olisi pitänyt sujua vaimon tekemän käsikirjoituksen mukaan ja jos kaikki ei menisikään vaimon mielestä hyvin, olisi mies taas kerran kertakaikkinen syntipukki.

No, vaimojen mieliä rauhoittaakseni kerron, että meille ei syntynyt suhdetta sanan perinteisessä merkityksessä enkä katso olleeni mikään "toinen nainen". Olen miestä pari vuotta vanhempi, eikä mielessäni ole koskaan ollut suhde varatun miehen kanssa. Mies sai kuitenkin ystävyydestämme sellaista voimaa, että ilmoitti viimeisen rajansa kotona saavutetun ja nyt on kaiken muututtava suuntaan taikka toiseen. Ilmoitti seuraavan kerran ottavansa minuun yhteyttä vapaana miehenä. Tästä on nyt kulunut muutamia viikkoja...joten nähtäväksi jää. Joka tapauksessa hän on mitä suurimmassa määrin mies minun makuuni niin ajatuksiltaan kuin käytökseltäänkin.

Lue lisää

Mikä kumma on se piirre joissain miehissä, että he eivät osaa ottaa paikkaansa parisuhteessa. Äitiensä kasvattamiahan pojat ovat ja perinne tuntuu meillä olevan jotenkin matriarkaalinen. Sodan jälkeisínä aikoina isät tekivät vain töitä ja äidit johtivat kotia ja pitivät pojille kuria. Tuloksena on kuuliaisia ja nöyriä miehiä, jotka eivät osaa ottaa sellaista miehen paikkaa perheessä, jota nykyajan koulutetut ja fiksut naiset haluaisivat. Ei kukaan halua nössöä, mitään tahtomatonta, tietämätöntä ja haluamatonta miestä! Kun toinen, taitaa tavallisesti olla se mies, ryhtyy parisuhteessa alivastuulliseksi niin luonnollisesti toinen muuttuu ylivastuulliseksi. Olen kuitenkin varma, että niin kovaa ja vahvaa naista ei olekaan, joka ei haluaisi tuntea itseään pieneksi ja haluaisi kokea turvallisuuden tunnetta miehensä kainalossa. Kun naisen tarpeet eivät tule parisuhteessa tyydytetyksi hänestä tulee nalkuttaja. Nainen kaipaa Miestä, joka ottaa ja pitää miehen roolin perheessä. Tällaiset miehet, jotka kuuntelevat hiljaa vaimonsa natkutusta otona sanomatta yhtään mitään ja tarvitsevat toisen naisen rohkaisuksi ennen kuin uskaltavat tuoda omaa tahtoaan esille parisuhteessaan eivät ole miehiä vaan Jari Sarasvuota lainaten: lyllylanteisia rasvanänniuikuttajia. Sinulle "toinen nainen" sanoisin, että älä sinä usko kaikkia miesten ruikutuksia. Jos mies kuuntelisi aidosti vaimoaan kotona ja esittäisi myös omia halujaan ja tarpeitaan, ei naisten tarvitsisi nalkuttaa kotona.

Nainen haluaa ennen kaikkea kuuntelijaa. Ei hän halua, että mies heti rupeaa ratkomaan ongelmia, myötäelävä kuunteleminen riittää. Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni muukin miehen tarve tyydytetyksi.

"Joka tapauksessa hän on mitä suurimmassa määrin mies minun makuuni niin ajatuksiltaan kuin käytökseltäänkin." Tuohon sanoisin, että niinhän siitä ex-vaimostakin on jossain vaiheessa tuntunut. Kun arki tulee teidänkin suhteeseenne niin mies jatkanee vanhalla totutulla vaikenemisen linjalla. Sinä olet juuri niitä ymmärtäjiä, jotka eivät miehen parisuhteen todellisuudesta mitään tiedä. Surullista, että maailma näyttää olevan täynnä naisia, jotka uskovat näitä "vaimoni ei ymmärrä minua" -uikuttajia.

sinun kirjoituksesi! kirjoitti:

Mikä kumma on se piirre joissain miehissä, että he eivät osaa ottaa paikkaansa parisuhteessa. Äitiensä kasvattamiahan pojat ovat ja perinne tuntuu meillä olevan jotenkin matriarkaalinen. Sodan jälkeisínä aikoina isät tekivät vain töitä ja äidit johtivat kotia ja pitivät pojille kuria. Tuloksena on kuuliaisia ja nöyriä miehiä, jotka eivät osaa ottaa sellaista miehen paikkaa perheessä, jota nykyajan koulutetut ja fiksut naiset haluaisivat. Ei kukaan halua nössöä, mitään tahtomatonta, tietämätöntä ja haluamatonta miestä! Kun toinen, taitaa tavallisesti olla se mies, ryhtyy parisuhteessa alivastuulliseksi niin luonnollisesti toinen muuttuu ylivastuulliseksi. Olen kuitenkin varma, että niin kovaa ja vahvaa naista ei olekaan, joka ei haluaisi tuntea itseään pieneksi ja haluaisi kokea turvallisuuden tunnetta miehensä kainalossa. Kun naisen tarpeet eivät tule parisuhteessa tyydytetyksi hänestä tulee nalkuttaja. Nainen kaipaa Miestä, joka ottaa ja pitää miehen roolin perheessä. Tällaiset miehet, jotka kuuntelevat hiljaa vaimonsa natkutusta otona sanomatta yhtään mitään ja tarvitsevat toisen naisen rohkaisuksi ennen kuin uskaltavat tuoda omaa tahtoaan esille parisuhteessaan eivät ole miehiä vaan Jari Sarasvuota lainaten: lyllylanteisia rasvanänniuikuttajia. Sinulle "toinen nainen" sanoisin, että älä sinä usko kaikkia miesten ruikutuksia. Jos mies kuuntelisi aidosti vaimoaan kotona ja esittäisi myös omia halujaan ja tarpeitaan, ei naisten tarvitsisi nalkuttaa kotona.

Nainen haluaa ennen kaikkea kuuntelijaa. Ei hän halua, että mies heti rupeaa ratkomaan ongelmia, myötäelävä kuunteleminen riittää. Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni muukin miehen tarve tyydytetyksi.

"Joka tapauksessa hän on mitä suurimmassa määrin mies minun makuuni niin ajatuksiltaan kuin käytökseltäänkin." Tuohon sanoisin, että niinhän siitä ex-vaimostakin on jossain vaiheessa tuntunut. Kun arki tulee teidänkin suhteeseenne niin mies jatkanee vanhalla totutulla vaikenemisen linjalla. Sinä olet juuri niitä ymmärtäjiä, jotka eivät miehen parisuhteen todellisuudesta mitään tiedä. Surullista, että maailma näyttää olevan täynnä naisia, jotka uskovat näitä "vaimoni ei ymmärrä minua" -uikuttajia.

Lue lisää

tältä edellisen kirjoittajan ystävämiehen vaimolta. Taas kerran mies on tehnyt kaiken väärin ja sinä jollain ihmeellisellä kyvyllä tiedät mitä mies ajattelee ja tuntee ja minkälainen hänen SINUN mielestäsi pitäisi olla, että olisi oikea mies. Tsiisus, mistä teikäläisiä naisia oikein sikiää. Kirjoitat vain siitä, mitä sinä haluat. Entä uhraatko ajatustakaan sille mitä se miehesi sisimmässään haluaa.

Puhut siitä minkälaisten äitien kasvattamia nämä mielestäsi "nössöt" miehet ovat. Entä minkälaisen äidin kasvattama nainen itse olet, minkälainen onkaan oma isäsuhteesi? Miksi pidät kilttiä, vähäpuheista ja ilman suurta numeroa itsestään tekevää miestä halveksittavana? Mitä sellainen kertoo sinusta itsestäsi. Oletko empatikyvytön, täynnä omaa erinomaisuuttasi, egoisti, joka lataa oman riittämättömyytesi miehen niskaan. Oletko sinut oman naiseutesi kanssa, vai haluatko vain hallita ja määräillä miestä samalla salaa toivoen pientä miehistä kuritusta ja alistusta. Mietipä tätä.

Terveisin se "Ei-toinen-nainen"

sinun kirjoituksesi! kirjoitti:

Mikä kumma on se piirre joissain miehissä, että he eivät osaa ottaa paikkaansa parisuhteessa. Äitiensä kasvattamiahan pojat ovat ja perinne tuntuu meillä olevan jotenkin matriarkaalinen. Sodan jälkeisínä aikoina isät tekivät vain töitä ja äidit johtivat kotia ja pitivät pojille kuria. Tuloksena on kuuliaisia ja nöyriä miehiä, jotka eivät osaa ottaa sellaista miehen paikkaa perheessä, jota nykyajan koulutetut ja fiksut naiset haluaisivat. Ei kukaan halua nössöä, mitään tahtomatonta, tietämätöntä ja haluamatonta miestä! Kun toinen, taitaa tavallisesti olla se mies, ryhtyy parisuhteessa alivastuulliseksi niin luonnollisesti toinen muuttuu ylivastuulliseksi. Olen kuitenkin varma, että niin kovaa ja vahvaa naista ei olekaan, joka ei haluaisi tuntea itseään pieneksi ja haluaisi kokea turvallisuuden tunnetta miehensä kainalossa. Kun naisen tarpeet eivät tule parisuhteessa tyydytetyksi hänestä tulee nalkuttaja. Nainen kaipaa Miestä, joka ottaa ja pitää miehen roolin perheessä. Tällaiset miehet, jotka kuuntelevat hiljaa vaimonsa natkutusta otona sanomatta yhtään mitään ja tarvitsevat toisen naisen rohkaisuksi ennen kuin uskaltavat tuoda omaa tahtoaan esille parisuhteessaan eivät ole miehiä vaan Jari Sarasvuota lainaten: lyllylanteisia rasvanänniuikuttajia. Sinulle "toinen nainen" sanoisin, että älä sinä usko kaikkia miesten ruikutuksia. Jos mies kuuntelisi aidosti vaimoaan kotona ja esittäisi myös omia halujaan ja tarpeitaan, ei naisten tarvitsisi nalkuttaa kotona.

Nainen haluaa ennen kaikkea kuuntelijaa. Ei hän halua, että mies heti rupeaa ratkomaan ongelmia, myötäelävä kuunteleminen riittää. Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni muukin miehen tarve tyydytetyksi.

"Joka tapauksessa hän on mitä suurimmassa määrin mies minun makuuni niin ajatuksiltaan kuin käytökseltäänkin." Tuohon sanoisin, että niinhän siitä ex-vaimostakin on jossain vaiheessa tuntunut. Kun arki tulee teidänkin suhteeseenne niin mies jatkanee vanhalla totutulla vaikenemisen linjalla. Sinä olet juuri niitä ymmärtäjiä, jotka eivät miehen parisuhteen todellisuudesta mitään tiedä. Surullista, että maailma näyttää olevan täynnä naisia, jotka uskovat näitä "vaimoni ei ymmärrä minua" -uikuttajia.

Lue lisää

kaikkiteitävän ja ylimielisen asenteen muihin ihmisiin. Kirjoitinhan juuri, etten katso olevani mikään "toinen nainen", silti uppiniskaisesti nimität minua niin. Tiedät siis mielestäsi minunkin asiani paremmin kuin minä itse. Juupa juu. Ja mikä saa sinut kuvittelemaan, että olisin joku hyväuskoinen ymmärtäjä ja höynäytettävissä tällä ivallisella "vaimoni ei ymmärrä minua" -vitsisloganilla. Onko mielessäsi käynyt sellainen kauhistuttava asia, että jollakin muullakin kuin sinulla on omaa ajattelukykyä ja hyvää ihmistuntemusta. Onko käynyt mielessäsi, että joku nainen voi olla miehelle muutakin kuin huijattava hölmö. Jospa minunkin tapauksessani olisi käynty niin, että ihminen olisi kohdannut toisen ihmisen. Molemmat olisivat olleet kiinnostuneita toistensa ajatuksista ja osanneet kuunnella mitä toinen oikeasti sanoo ja tarkoittaa, muustakin kuin miehen suhteesta vaimoonsa. Onko käynyt mielessäsi, että on olemassa ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka osaavat kunnioittaa toinen toisiaan, olla hienotunteisia ja luotettavia.

Ja se, että mies on minun makuuni, on edelleen totta. Mutta totta on myös se, että kunnioitan häntä ihmisenä niin paljon, ettei unissanikaan tule mieleeni sotkeutua hänen parisuhdeasioihinsa. Hän tietää, miten minut tavoittaa, jos asiat päätyvät sille tolalle. Voi myös käydä niin, että löytävät yhteisen sävelen vaimonsa kanssa ja pääsevät molempia tyydyttävään kompromissiin. Minä en istuskele ikkunan ääressä odottelemassa miestä tulevaksi pelkkä pelargonia seuranani, vaan elän omaa elämääni ihan niin kuin tähänkin asti. Se tulee mikä on tullakseen.

sinun kirjoituksesi! kirjoitti:

Mikä kumma on se piirre joissain miehissä, että he eivät osaa ottaa paikkaansa parisuhteessa. Äitiensä kasvattamiahan pojat ovat ja perinne tuntuu meillä olevan jotenkin matriarkaalinen. Sodan jälkeisínä aikoina isät tekivät vain töitä ja äidit johtivat kotia ja pitivät pojille kuria. Tuloksena on kuuliaisia ja nöyriä miehiä, jotka eivät osaa ottaa sellaista miehen paikkaa perheessä, jota nykyajan koulutetut ja fiksut naiset haluaisivat. Ei kukaan halua nössöä, mitään tahtomatonta, tietämätöntä ja haluamatonta miestä! Kun toinen, taitaa tavallisesti olla se mies, ryhtyy parisuhteessa alivastuulliseksi niin luonnollisesti toinen muuttuu ylivastuulliseksi. Olen kuitenkin varma, että niin kovaa ja vahvaa naista ei olekaan, joka ei haluaisi tuntea itseään pieneksi ja haluaisi kokea turvallisuuden tunnetta miehensä kainalossa. Kun naisen tarpeet eivät tule parisuhteessa tyydytetyksi hänestä tulee nalkuttaja. Nainen kaipaa Miestä, joka ottaa ja pitää miehen roolin perheessä. Tällaiset miehet, jotka kuuntelevat hiljaa vaimonsa natkutusta otona sanomatta yhtään mitään ja tarvitsevat toisen naisen rohkaisuksi ennen kuin uskaltavat tuoda omaa tahtoaan esille parisuhteessaan eivät ole miehiä vaan Jari Sarasvuota lainaten: lyllylanteisia rasvanänniuikuttajia. Sinulle "toinen nainen" sanoisin, että älä sinä usko kaikkia miesten ruikutuksia. Jos mies kuuntelisi aidosti vaimoaan kotona ja esittäisi myös omia halujaan ja tarpeitaan, ei naisten tarvitsisi nalkuttaa kotona.

Nainen haluaa ennen kaikkea kuuntelijaa. Ei hän halua, että mies heti rupeaa ratkomaan ongelmia, myötäelävä kuunteleminen riittää. Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni muukin miehen tarve tyydytetyksi.

"Joka tapauksessa hän on mitä suurimmassa määrin mies minun makuuni niin ajatuksiltaan kuin käytökseltäänkin." Tuohon sanoisin, että niinhän siitä ex-vaimostakin on jossain vaiheessa tuntunut. Kun arki tulee teidänkin suhteeseenne niin mies jatkanee vanhalla totutulla vaikenemisen linjalla. Sinä olet juuri niitä ymmärtäjiä, jotka eivät miehen parisuhteen todellisuudesta mitään tiedä. Surullista, että maailma näyttää olevan täynnä naisia, jotka uskovat näitä "vaimoni ei ymmärrä minua" -uikuttajia.

Lue lisää

Nyt taitaa kirjoittajalla pahasti sekoittua omat ja miehen tarpeet. "Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni muukin miehen tarve tyydytetyksi". :))

Juu, näitä tarpeita me "nössömiehet" sitten tyydytetään vuosikymmenestä toiseen. Ja, jos joskus erehdytään puhumaan fiksulle naiselle ahdistuksestamme ja asioistamme, niin olemme tervemenneitä helvettiin ja pohjoisen pallonpuoliskon suurimpia luusereita.

Täällä tavalla nämä "nykyajan koulutetut ja fiksut" naiset ajattelevat miehistä ja muista naisista. Että semmoista virheetöntä sivistystä meillä maailman tasa-arvoisimmassa maassa.

kuulostat aivan kirjoitti:

tältä edellisen kirjoittajan ystävämiehen vaimolta. Taas kerran mies on tehnyt kaiken väärin ja sinä jollain ihmeellisellä kyvyllä tiedät mitä mies ajattelee ja tuntee ja minkälainen hänen SINUN mielestäsi pitäisi olla, että olisi oikea mies. Tsiisus, mistä teikäläisiä naisia oikein sikiää. Kirjoitat vain siitä, mitä sinä haluat. Entä uhraatko ajatustakaan sille mitä se miehesi sisimmässään haluaa.

Puhut siitä minkälaisten äitien kasvattamia nämä mielestäsi "nössöt" miehet ovat. Entä minkälaisen äidin kasvattama nainen itse olet, minkälainen onkaan oma isäsuhteesi? Miksi pidät kilttiä, vähäpuheista ja ilman suurta numeroa itsestään tekevää miestä halveksittavana? Mitä sellainen kertoo sinusta itsestäsi. Oletko empatikyvytön, täynnä omaa erinomaisuuttasi, egoisti, joka lataa oman riittämättömyytesi miehen niskaan. Oletko sinut oman naiseutesi kanssa, vai haluatko vain hallita ja määräillä miestä samalla salaa toivoen pientä miehistä kuritusta ja alistusta. Mietipä tätä.

Terveisin se "Ei-toinen-nainen"

Lue lisää

Jotkut miehet luulevat, että vaimonsa ovat ajatustenlukijoita. En minä voi tietää, mitä mieheni pään sisällä liikkuu, ellei hän puhu minulle. Naisen vaisto sanoo usein, että jotain on vialla...niin sanoi minunkin vaistoni. Kerroin miehelleni omista tunteistani, enkä nalkuttanut (hänen omien sanojensa mukaan). Halusin vain läheisyyttä parisuhteeseemme, kai sitä sentään saa vaimokin haluta.

Miehen sulkeutuneisuuden takana oli toinen nainen, hän ei uskaltanut ruveta keskustelemaan, koska pelkäsi paljastuvansa. En minä väitä olleeni erinomainen ja virheetön vaimo, mutta miten toisen ihmisen kanssa voi mitenkään olla läheinen, jos hän ei puhu eikä ilmaise itseään mitenkään. On hyvin mahdollista, että miehen hiljaisuuden takana on liian paljon puhuva nainen. Mutta eikös mies voisi senkin sanoa: olen väsynyt jatkuvaan puhumiseesi tms. En ole syyllisten etsijä vaan avoimen vuorovaikutuksen kannattaja.

Meille tuli ero, koska mieheni löysi tällaisen ymmärtäjän. Naisella oli itsellään kuulema puhumaton mies ja minun mieheni kanssa oli niin hyvä keskustella! Ex-mieheni naisystävän mies soitti minulle ja itki syntynyttä tilannetta, valitti, että hänen vaimonsa ei koskaan ollut sanonut, että avioliitossa olisi joain vikaa. Tästä vaan vedän sen johtopäätöksen, että seurustelusuhteen alussa, silloin kun se toisen ihmisen sielun "salaisuus" alkaa paljastua, puheta kyllä riittää ja huumaavaa tunnetta siitä, kun uusi ihana ihminen alkaa jotenkin avautua.

Olisi vaan jotenkin fiksumpaa, että jokainen ensin todellakin yrittäisi omassa liitossaan saada keskustelemalla asioita kuntoon. Pari vuotta eron jälkeen minunkin exäni kirjoitti, että vasta nyt hän on alkanut ymmärtää minun arvoni ihmisenä ja puolisona, valitettavasti vain liian myöhään.

Olen eroni jälkeen Fisherin kurssin käynyt. Siellä sanottiin, että juuri tämä ylivastuullisuus - alivastuullisuus on syynä suurimmassa osassa eroista. Minä olin meillä se ylivastuullinen ja tyytymätön. Mies oli alivastuullinen ja keskittyi vain työhönsä, tietokoneeseensa ja omiin harrastuksiinsa. Parisuhde ei pysy kunnossa, ellei kumpikin puolisoista siihen panosta. NO...minun tarpeeni naisena on päästä miehen kainaloon, tulla kuunnelluksi ja ymmärretyksi. Ex-mieheni tarpeista olen kuullut vasta avioeromme jälkeen. Nykyään elän sellaisessa parisuhteessa, jossa lähetetään minä-viestejä puolin ja toisin. Haluamme kumpikin tietää, mitä toinen haluaa, emmekä vain luulla. Jos olen liikaa äänessä, haluan kuulla, että nyt suu tukkoon. Kyllä minä senkin osaan. Minä haluan olla tasa-arvoinen kumppani ja olen oikein hyvin tasapainossa naiseuteni kanssa. Haluan vaoin korostaa sitä, että ei puoliso voi arvata sinun ajatuksiasi, ne pitää sanoa ääneen eikä vaieta.

olikaan kysymys? kirjoitti:

Nyt taitaa kirjoittajalla pahasti sekoittua omat ja miehen tarpeet. "Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni muukin miehen tarve tyydytetyksi". :))

Juu, näitä tarpeita me "nössömiehet" sitten tyydytetään vuosikymmenestä toiseen. Ja, jos joskus erehdytään puhumaan fiksulle naiselle ahdistuksestamme ja asioistamme, niin olemme tervemenneitä helvettiin ja pohjoisen pallonpuoliskon suurimpia luusereita.

Täällä tavalla nämä "nykyajan koulutetut ja fiksut" naiset ajattelevat miehistä ja muista naisista. Että semmoista virheetöntä sivistystä meillä maailman tasa-arvoisimmassa maassa.

Lue lisää

"Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni muukin miehen tarve tyydytetyksi." Pitäisi olla: Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni miehelle tärkeä tarve tyydytetyksi samalla. Sehän on vanha totuus, että rakkaus ja rakastetuksi tulemisen tunne avaa naisen seksille...seksi taas avaa miehen rakkaudelle. Eikös lopputulos ole erinomainen, jos mies vaan hieman jaksaisi joskus kuunnella?!

ottamaan moisen kirjoitti:

kaikkiteitävän ja ylimielisen asenteen muihin ihmisiin. Kirjoitinhan juuri, etten katso olevani mikään "toinen nainen", silti uppiniskaisesti nimität minua niin. Tiedät siis mielestäsi minunkin asiani paremmin kuin minä itse. Juupa juu. Ja mikä saa sinut kuvittelemaan, että olisin joku hyväuskoinen ymmärtäjä ja höynäytettävissä tällä ivallisella "vaimoni ei ymmärrä minua" -vitsisloganilla. Onko mielessäsi käynyt sellainen kauhistuttava asia, että jollakin muullakin kuin sinulla on omaa ajattelukykyä ja hyvää ihmistuntemusta. Onko käynyt mielessäsi, että joku nainen voi olla miehelle muutakin kuin huijattava hölmö. Jospa minunkin tapauksessani olisi käynty niin, että ihminen olisi kohdannut toisen ihmisen. Molemmat olisivat olleet kiinnostuneita toistensa ajatuksista ja osanneet kuunnella mitä toinen oikeasti sanoo ja tarkoittaa, muustakin kuin miehen suhteesta vaimoonsa. Onko käynyt mielessäsi, että on olemassa ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka osaavat kunnioittaa toinen toisiaan, olla hienotunteisia ja luotettavia.

Ja se, että mies on minun makuuni, on edelleen totta. Mutta totta on myös se, että kunnioitan häntä ihmisenä niin paljon, ettei unissanikaan tule mieleeni sotkeutua hänen parisuhdeasioihinsa. Hän tietää, miten minut tavoittaa, jos asiat päätyvät sille tolalle. Voi myös käydä niin, että löytävät yhteisen sävelen vaimonsa kanssa ja pääsevät molempia tyydyttävään kompromissiin. Minä en istuskele ikkunan ääressä odottelemassa miestä tulevaksi pelkkä pelargonia seuranani, vaan elän omaa elämääni ihan niin kuin tähänkin asti. Se tulee mikä on tullakseen.

Lue lisää

noin kiihdyt kirjoituksestani?? Asiat vaan eivät voi olla niin mustavalkoisia kuin nämä "uudet onnet", anteeksi vain nimitys, sanovat. Se on erittäin mahdollista, että juuri nyt ovat oikeat ihmiset kohdanneet. Totuus vaan taitaa olla se, että ei ole olemassa "sitä ainoaa oikeaa". ELämä muuttaa ja muovaa meitä ja valitettavan usein tämä muutos ei kulje puolisoilla samaan tahtiin ja samaan suuntaan. Sen takia sitä vihkikaavassa luvataankin osoittaa rakkautta niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. On paljon päiviä, jolloin toinen ottaa pelkästään päähän, mutta silloinkin pitäisi muistaa, että ei kyse ole romanttisesta tunteesta vaan rakkauden osoittamisesta.

Saan varmasti taas monen kimppuuni, mutta puhun yli lähes kuudenkymmenen vuoden elämänkokemuksella ja 30 vuoden avioliittokokemuksella. Nyt olen parisuhteessa hiljaisen suomalaisen miehen kanssa. Erona exääni on se, että tämä mies kantaa itse itsensä ja osaa puhua omasta puolestaan. Ja kyllä minäkin osaan tehdä kompromisseja kun nyt sentään saan tietää, mitä mieltä toinen asioista on.

hyvä ystäväni kirjoitti:

noin kiihdyt kirjoituksestani?? Asiat vaan eivät voi olla niin mustavalkoisia kuin nämä "uudet onnet", anteeksi vain nimitys, sanovat. Se on erittäin mahdollista, että juuri nyt ovat oikeat ihmiset kohdanneet. Totuus vaan taitaa olla se, että ei ole olemassa "sitä ainoaa oikeaa". ELämä muuttaa ja muovaa meitä ja valitettavan usein tämä muutos ei kulje puolisoilla samaan tahtiin ja samaan suuntaan. Sen takia sitä vihkikaavassa luvataankin osoittaa rakkautta niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. On paljon päiviä, jolloin toinen ottaa pelkästään päähän, mutta silloinkin pitäisi muistaa, että ei kyse ole romanttisesta tunteesta vaan rakkauden osoittamisesta.

Saan varmasti taas monen kimppuuni, mutta puhun yli lähes kuudenkymmenen vuoden elämänkokemuksella ja 30 vuoden avioliittokokemuksella. Nyt olen parisuhteessa hiljaisen suomalaisen miehen kanssa. Erona exääni on se, että tämä mies kantaa itse itsensä ja osaa puhua omasta puolestaan. Ja kyllä minäkin osaan tehdä kompromisseja kun nyt sentään saan tietää, mitä mieltä toinen asioista on.

Lue lisää

edelleen elää. Tulkintasi "uudesta onnesta" ja viittaukset kirjoitukseeni on sinun omasi, en itse kirjoituksessani sanallakaan sanonut eläväni sellaisessa todellisuudessa. Vai onko minulla mielestäsi omien ajatusteni ja kirjoitusteni tulkintaongelmia ja sinä tunnet tarkoitukseni paremmin?

Puhut yli lähes kuudenkymmenen vuoden elämänkokemuksella ja väität ettei "sitä ainoaa oikeaa" ole olemassa. Ok, sen pystyy jokainen tykönään ja oman elämänkokemuksensa perusteella toteamaan varmaan parhaiten, että onko vai ei. Joskus voi käydä niinkin, että kaksi toisilleen aivan sopimatonta ihmistä lyöttäytyvät yhteen. Aluksi tämä epätasapaino ei niin haittaa, mutta ajan oloon kasvaa kasvamistaan. Ei osata puhua molempien ymmärtämää kieltä eikä osata kuunnella toista oikein ymmärryksestä puhumattakaan. Enemmän kuin toisen vikoihin, kannattaa ehkä kiinnittää huomiota siihen omaan asioihin suhtautumiseen, joka ei aina välttämättä ole se oikea yhteisen päämäärän kannalta.

kirjoitusvirhe. kirjoitti:

"Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni muukin miehen tarve tyydytetyksi." Pitäisi olla: Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni miehelle tärkeä tarve tyydytetyksi samalla. Sehän on vanha totuus, että rakkaus ja rakastetuksi tulemisen tunne avaa naisen seksille...seksi taas avaa miehen rakkaudelle. Eikös lopputulos ole erinomainen, jos mies vaan hieman jaksaisi joskus kuunnella?!

Lue lisää

Että olisko sittenkin ollut kyseessä nk. Freudilainen lipsahdus?

kirjoitan kokemuksesta. kirjoitti:

Jotkut miehet luulevat, että vaimonsa ovat ajatustenlukijoita. En minä voi tietää, mitä mieheni pään sisällä liikkuu, ellei hän puhu minulle. Naisen vaisto sanoo usein, että jotain on vialla...niin sanoi minunkin vaistoni. Kerroin miehelleni omista tunteistani, enkä nalkuttanut (hänen omien sanojensa mukaan). Halusin vain läheisyyttä parisuhteeseemme, kai sitä sentään saa vaimokin haluta.

Miehen sulkeutuneisuuden takana oli toinen nainen, hän ei uskaltanut ruveta keskustelemaan, koska pelkäsi paljastuvansa. En minä väitä olleeni erinomainen ja virheetön vaimo, mutta miten toisen ihmisen kanssa voi mitenkään olla läheinen, jos hän ei puhu eikä ilmaise itseään mitenkään. On hyvin mahdollista, että miehen hiljaisuuden takana on liian paljon puhuva nainen. Mutta eikös mies voisi senkin sanoa: olen väsynyt jatkuvaan puhumiseesi tms. En ole syyllisten etsijä vaan avoimen vuorovaikutuksen kannattaja.

Meille tuli ero, koska mieheni löysi tällaisen ymmärtäjän. Naisella oli itsellään kuulema puhumaton mies ja minun mieheni kanssa oli niin hyvä keskustella! Ex-mieheni naisystävän mies soitti minulle ja itki syntynyttä tilannetta, valitti, että hänen vaimonsa ei koskaan ollut sanonut, että avioliitossa olisi joain vikaa. Tästä vaan vedän sen johtopäätöksen, että seurustelusuhteen alussa, silloin kun se toisen ihmisen sielun "salaisuus" alkaa paljastua, puheta kyllä riittää ja huumaavaa tunnetta siitä, kun uusi ihana ihminen alkaa jotenkin avautua.

Olisi vaan jotenkin fiksumpaa, että jokainen ensin todellakin yrittäisi omassa liitossaan saada keskustelemalla asioita kuntoon. Pari vuotta eron jälkeen minunkin exäni kirjoitti, että vasta nyt hän on alkanut ymmärtää minun arvoni ihmisenä ja puolisona, valitettavasti vain liian myöhään.

Olen eroni jälkeen Fisherin kurssin käynyt. Siellä sanottiin, että juuri tämä ylivastuullisuus - alivastuullisuus on syynä suurimmassa osassa eroista. Minä olin meillä se ylivastuullinen ja tyytymätön. Mies oli alivastuullinen ja keskittyi vain työhönsä, tietokoneeseensa ja omiin harrastuksiinsa. Parisuhde ei pysy kunnossa, ellei kumpikin puolisoista siihen panosta. NO...minun tarpeeni naisena on päästä miehen kainaloon, tulla kuunnelluksi ja ymmärretyksi. Ex-mieheni tarpeista olen kuullut vasta avioeromme jälkeen. Nykyään elän sellaisessa parisuhteessa, jossa lähetetään minä-viestejä puolin ja toisin. Haluamme kumpikin tietää, mitä toinen haluaa, emmekä vain luulla. Jos olen liikaa äänessä, haluan kuulla, että nyt suu tukkoon. Kyllä minä senkin osaan. Minä haluan olla tasa-arvoinen kumppani ja olen oikein hyvin tasapainossa naiseuteni kanssa. Haluan vaoin korostaa sitä, että ei puoliso voi arvata sinun ajatuksiasi, ne pitää sanoa ääneen eikä vaieta.

Lue lisää

Oletko koskaan miettinyt, että mikä sai miehesi vaikenemaan omista toiveistaan ja ajatuksistaan? Miksei hän tuntenut voivansa kertoa sinulle mitä mielessään liikkui? Pystyi niistä kuitenkin avautumaan jollekin toiselle naiselle. Kai hän nyt ainakin suhteenne alussa on osannut puhua. Vai oletko mennyt suhteeseen hiljaisen miehen kanssa ajatellen, että vielä minä tuon muutan mieleisekseni.

Kerrot, että nykyisessä suhteessasi viestittelynne onnistuu hyvin. Olisko mahdollista, että olisit kurssit käytyäsi kehittynyt ihmisenä ja osaisit nyt itsekin uudessa suhteessasi toimia toisin.

Eikö olisi vähintäänkin kohtuullista, että toivoisit myös exäsi onnistuvan omassa uudessa elämässään ja saavan tuntea hyväksyntää ja ymmärrystä.

kirjoitan kokemuksesta. kirjoitti:

Jotkut miehet luulevat, että vaimonsa ovat ajatustenlukijoita. En minä voi tietää, mitä mieheni pään sisällä liikkuu, ellei hän puhu minulle. Naisen vaisto sanoo usein, että jotain on vialla...niin sanoi minunkin vaistoni. Kerroin miehelleni omista tunteistani, enkä nalkuttanut (hänen omien sanojensa mukaan). Halusin vain läheisyyttä parisuhteeseemme, kai sitä sentään saa vaimokin haluta.

Miehen sulkeutuneisuuden takana oli toinen nainen, hän ei uskaltanut ruveta keskustelemaan, koska pelkäsi paljastuvansa. En minä väitä olleeni erinomainen ja virheetön vaimo, mutta miten toisen ihmisen kanssa voi mitenkään olla läheinen, jos hän ei puhu eikä ilmaise itseään mitenkään. On hyvin mahdollista, että miehen hiljaisuuden takana on liian paljon puhuva nainen. Mutta eikös mies voisi senkin sanoa: olen väsynyt jatkuvaan puhumiseesi tms. En ole syyllisten etsijä vaan avoimen vuorovaikutuksen kannattaja.

Meille tuli ero, koska mieheni löysi tällaisen ymmärtäjän. Naisella oli itsellään kuulema puhumaton mies ja minun mieheni kanssa oli niin hyvä keskustella! Ex-mieheni naisystävän mies soitti minulle ja itki syntynyttä tilannetta, valitti, että hänen vaimonsa ei koskaan ollut sanonut, että avioliitossa olisi joain vikaa. Tästä vaan vedän sen johtopäätöksen, että seurustelusuhteen alussa, silloin kun se toisen ihmisen sielun "salaisuus" alkaa paljastua, puheta kyllä riittää ja huumaavaa tunnetta siitä, kun uusi ihana ihminen alkaa jotenkin avautua.

Olisi vaan jotenkin fiksumpaa, että jokainen ensin todellakin yrittäisi omassa liitossaan saada keskustelemalla asioita kuntoon. Pari vuotta eron jälkeen minunkin exäni kirjoitti, että vasta nyt hän on alkanut ymmärtää minun arvoni ihmisenä ja puolisona, valitettavasti vain liian myöhään.

Olen eroni jälkeen Fisherin kurssin käynyt. Siellä sanottiin, että juuri tämä ylivastuullisuus - alivastuullisuus on syynä suurimmassa osassa eroista. Minä olin meillä se ylivastuullinen ja tyytymätön. Mies oli alivastuullinen ja keskittyi vain työhönsä, tietokoneeseensa ja omiin harrastuksiinsa. Parisuhde ei pysy kunnossa, ellei kumpikin puolisoista siihen panosta. NO...minun tarpeeni naisena on päästä miehen kainaloon, tulla kuunnelluksi ja ymmärretyksi. Ex-mieheni tarpeista olen kuullut vasta avioeromme jälkeen. Nykyään elän sellaisessa parisuhteessa, jossa lähetetään minä-viestejä puolin ja toisin. Haluamme kumpikin tietää, mitä toinen haluaa, emmekä vain luulla. Jos olen liikaa äänessä, haluan kuulla, että nyt suu tukkoon. Kyllä minä senkin osaan. Minä haluan olla tasa-arvoinen kumppani ja olen oikein hyvin tasapainossa naiseuteni kanssa. Haluan vaoin korostaa sitä, että ei puoliso voi arvata sinun ajatuksiasi, ne pitää sanoa ääneen eikä vaieta.

Lue lisää

toisen ajatuksia, siksi kai nämä toiset naiset/miehetkin tulevat aina täytenä yllätyksenä, vaikka kaikki oli ihan hyvin.

Sanot kuulleesi ex-miehesi tarpeista vasta eronne jälkeen. Oletko miettinyt, että miksi ihmeessä hän panttasi tätä tärkeää tietoa siihen asti ja miksi ylipäänsä kertoi niitä enää sitten. Muistatko yhtään kertaa, että miehesi olisi ilmaissut omia toiveitaan. Miten niihin suhtauduit; annoitko ymmärtää, ettei ne ole nyt juuri tärkeitä taikka ei ne oikeastaan ole todellisia ja tosiasiassa miehen tuleekin ajatella/tehdä näin ja näin, koska se on sinusta järkevämpää tmv? Vai oliko suhtautumisesi myönteistä ja kiinnostunutta; ai niinkö, toi on mulle uutta, hmmm kiva kun sanoit, sori, mä en osannut ajatella noin...?

aiheellinen epäilys kirjoitti:

Että olisko sittenkin ollut kyseessä nk. Freudilainen lipsahdus?

selitellä miksi tahansa. Ota mieluummin kantaa ihan itse asiaan.

olet päässyt yli kirjoitti:

Oletko koskaan miettinyt, että mikä sai miehesi vaikenemaan omista toiveistaan ja ajatuksistaan? Miksei hän tuntenut voivansa kertoa sinulle mitä mielessään liikkui? Pystyi niistä kuitenkin avautumaan jollekin toiselle naiselle. Kai hän nyt ainakin suhteenne alussa on osannut puhua. Vai oletko mennyt suhteeseen hiljaisen miehen kanssa ajatellen, että vielä minä tuon muutan mieleisekseni.

Kerrot, että nykyisessä suhteessasi viestittelynne onnistuu hyvin. Olisko mahdollista, että olisit kurssit käytyäsi kehittynyt ihmisenä ja osaisit nyt itsekin uudessa suhteessasi toimia toisin.

Eikö olisi vähintäänkin kohtuullista, että toivoisit myös exäsi onnistuvan omassa uudessa elämässään ja saavan tuntea hyväksyntää ja ymmärrystä.

Lue lisää

sekä exälleni että minulle. Meillä meni hyvin niin kauan kuin elämä kohteli meitä hyvin. Vaikeiden asioiden kohtaaminen ei yhdessä onistunut. Mieheni vaikeneminen on lähtöisin lapsuudesta ja siitä, millä tavalla hänen perheessään vaikeudet kohdattiin: ne lakaistiin maton alle. Exäni on touhukas ja suorituskeskeinen ihminen, minä taas hitaampi ja mietiskelyyn ja analysointiin taipuvainen. Ihmisten tarpeet ovat erilaisia. Luulen, että hänellä menee oikein hyvin uuden kumppaninsa kanssa...tämä on myös arkinen toiminnan nainen, jonka tarpeet ovat erilaiset kuin minulla. Enkä tässä pane tarpeita minkäänlaiseen arvojärjestykseen: mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.

Sanoinko minä muka jossain, että toivoisin exälleni pahaa? Minä toivon hänelle kaikkea hyvää! Olen vakuuttunut siitä, että exäni jotkut tarpeet tulevat paremmin tyydytetyiksi nyt kuin minun kanssani. Avioeron jälkeen ihminen suree. Suren sitä, että ei tapahtunut niin kuin olisin halunnut tapahtuvan ja murehdin kaikkea sitä, minkä olisin halunnut tapahtuvan, mutta mikä on mahdotonta. Pitkän avioliiton jälkeen surua kestää pitkään ja kuitenkin tiedän, että kaikki on nyt paljon paremmin kuin osasin viimeisinä aikoina ennen eroa ikinä kuvitella.

sinun kirjoituksesi! kirjoitti:

Mikä kumma on se piirre joissain miehissä, että he eivät osaa ottaa paikkaansa parisuhteessa. Äitiensä kasvattamiahan pojat ovat ja perinne tuntuu meillä olevan jotenkin matriarkaalinen. Sodan jälkeisínä aikoina isät tekivät vain töitä ja äidit johtivat kotia ja pitivät pojille kuria. Tuloksena on kuuliaisia ja nöyriä miehiä, jotka eivät osaa ottaa sellaista miehen paikkaa perheessä, jota nykyajan koulutetut ja fiksut naiset haluaisivat. Ei kukaan halua nössöä, mitään tahtomatonta, tietämätöntä ja haluamatonta miestä! Kun toinen, taitaa tavallisesti olla se mies, ryhtyy parisuhteessa alivastuulliseksi niin luonnollisesti toinen muuttuu ylivastuulliseksi. Olen kuitenkin varma, että niin kovaa ja vahvaa naista ei olekaan, joka ei haluaisi tuntea itseään pieneksi ja haluaisi kokea turvallisuuden tunnetta miehensä kainalossa. Kun naisen tarpeet eivät tule parisuhteessa tyydytetyksi hänestä tulee nalkuttaja. Nainen kaipaa Miestä, joka ottaa ja pitää miehen roolin perheessä. Tällaiset miehet, jotka kuuntelevat hiljaa vaimonsa natkutusta otona sanomatta yhtään mitään ja tarvitsevat toisen naisen rohkaisuksi ennen kuin uskaltavat tuoda omaa tahtoaan esille parisuhteessaan eivät ole miehiä vaan Jari Sarasvuota lainaten: lyllylanteisia rasvanänniuikuttajia. Sinulle "toinen nainen" sanoisin, että älä sinä usko kaikkia miesten ruikutuksia. Jos mies kuuntelisi aidosti vaimoaan kotona ja esittäisi myös omia halujaan ja tarpeitaan, ei naisten tarvitsisi nalkuttaa kotona.

Nainen haluaa ennen kaikkea kuuntelijaa. Ei hän halua, että mies heti rupeaa ratkomaan ongelmia, myötäelävä kuunteleminen riittää. Kun nainen saa puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarpeensa tyydytetyksi, tulee moni muukin miehen tarve tyydytetyksi.

"Joka tapauksessa hän on mitä suurimmassa määrin mies minun makuuni niin ajatuksiltaan kuin käytökseltäänkin." Tuohon sanoisin, että niinhän siitä ex-vaimostakin on jossain vaiheessa tuntunut. Kun arki tulee teidänkin suhteeseenne niin mies jatkanee vanhalla totutulla vaikenemisen linjalla. Sinä olet juuri niitä ymmärtäjiä, jotka eivät miehen parisuhteen todellisuudesta mitään tiedä. Surullista, että maailma näyttää olevan täynnä naisia, jotka uskovat näitä "vaimoni ei ymmärrä minua" -uikuttajia.

Lue lisää

Soot ihan prosessissa vielä. Nalakuti-nalakuti.

ap:lle:
Ihmiset eroaa siksi, että ei löydetä enää inspiraatiota. kun arki tarpeeksi kauan puuduttaa, niin ei tarvita kovinkaan kummoista syytä, kun muutosvalmiimpi (tyytymättömämpi?) panee eron vireille.

Nykyajassa eron ei tarvitsisi olla läheskään niin dramaattinen asia mitä siitä vanhojen käsitysten mukaan edelleen luodaan.

naisten solidaarisuudesta kirjoitti:

Naisten pitäisi tosiaan tehdä yhteinen päätös siitä, että varatut miehet pidetään kaukana itsestämme. Jotenkin minusta tuntuu niin uskomattomalta, että jopa naimisissa olevat ja itsekin äidit ryhtyvät suhteeseen naimisissa olevan, pienten lasten isän kanssa. Naisen olisi helppo sanoa, että mene ja juttele ongelmista vaimosi kanssa. Näin säästyttäisiin monelta erolta ja lapset saisivat säilyttää molemmat vanhempansa saman katon alla.

Lue lisää

Mutta valitettavasti voimme olla vastuussa vain itsestämme. Olisihan se kivaa, jos jokikinen nainen ja naiseksi tuleva vannoisi ettei ikinä ihastu varattuun...mutta tuskin näin käy. Itse olen päättänyt olla sekaantumatta ennen kuin edes tulee mahdollisuutta ihastumiselle ja näin tehnyt - ihan jo mukavuuskysymyksistä sillä en jaksaisi sellasta salailua ja kiukkusta vaimoketta perässä. :)

Mutta enempi toivoisin sitä, että jokainen parisuhteessa elävä oikeasti itse sitoutuisi siihen kumppaniinsa. Eli ei koko maailma yhden parisuhteen vuoksi vaan ne parisuhteen kaksi osapuolta - heillehän se suhde on tärkein ja osaavat parhaiten sen puolesta toimia.

olen minäkin kirjoitti:

Ei minunkaan mies osannut puhua ja ei minulle tullut mieleenkään ettei hän olisi ollut tyytyväinen liitossamme. Elämä oli arkea eikä siinä juurikaan juhlahetkiä ollut, mutta ajattelin niin olevan muillakin pitkään naimisissa olevilla olevan. Yhtenä kauniina päivänä mies vain kertoi, että on löytänyt rakkauden. Tänäkään päivänä mies ei osaa sanoa mitä hän olisi meidän parisuhteelta kaivannut eikä vieläkään tiedä mitä elämältään haluaa.

Uutta rakkautta elämääni en voi kuvitellakaan. Olen niin satutettu ja rikki sisältä, että en halua tulla satetuksi enää yhtään enempää. Ja eihän minua kukaan huolikaan, koska en edes miehelleni kelvannut.

Lue lisää

kirjoitit aivan minun sanoillani. En olisi itse osannut omaa tilannettani paremmin ja osuvammin kuvata.
Erona vain se, että minä olen mies, ja vaimoni teki minulle tuon mitä miehesi sinulle.
Voimia jaksamiseen!

olen minäkin kirjoitti:

Ei minunkaan mies osannut puhua ja ei minulle tullut mieleenkään ettei hän olisi ollut tyytyväinen liitossamme. Elämä oli arkea eikä siinä juurikaan juhlahetkiä ollut, mutta ajattelin niin olevan muillakin pitkään naimisissa olevilla olevan. Yhtenä kauniina päivänä mies vain kertoi, että on löytänyt rakkauden. Tänäkään päivänä mies ei osaa sanoa mitä hän olisi meidän parisuhteelta kaivannut eikä vieläkään tiedä mitä elämältään haluaa.

Uutta rakkautta elämääni en voi kuvitellakaan. Olen niin satutettu ja rikki sisältä, että en halua tulla satetuksi enää yhtään enempää. Ja eihän minua kukaan huolikaan, koska en edes miehelleni kelvannut.

Lue lisää

"Uutta rakkautta elämääni en voi kuvitellakaan. Olen niin satutettu ja rikki sisältä, että en halua tulla satetuksi enää yhtään enempää."

Samat olot täälläkin.

Iskit ns naulan kanteen. Kunj ihmisellä on eparealistiset kuvitelmat parisuhteesta, sitä ei tunnusteta, vaan pettymys puretaan kumppaniin. Ikään kuin omien epärelaististen, maasta irtaantuneiden, unelmien sortuminen olisi jonkun toisen ihmisen vika.

Ihmisen lyhtjänteisyys ja laiskuus ilmenee parisuhteessa siten, että suhteen eteen ei jakseta tehdä työtä. Jos joku on vähän pielessä, sitä ei korjata vaan erotaan. Ikään kuin jossain muualla olisi täydellinen suhde.

Tottakai hetkellinen, jännittävä ihastus antaa nautinnollisemman tunteen kuin oma vakiintunut suhde. Kuka jaksaa olla ihastumassa uudelleen kerta toisensa jälkeen?

Miten nämä ihmiset, jotka erosivat, koska suhde oli tylsä, järjestävät loppuelämänsä. Pianhan se elämä on tylsää taas.

Mikä sitten on tämä "kriisi" ja mistä se syntyy? Kai sillä nyt jotkin todelliset taustat on miksi ihminen tuntee, että oma elämä on valunut hukkaan. Mistä tämä tyytymättömyys tulee. Joku mystinen kriisi on vähän liian helppo selitys.

todellinen syy kirjoitti:

Mikä sitten on tämä "kriisi" ja mistä se syntyy? Kai sillä nyt jotkin todelliset taustat on miksi ihminen tuntee, että oma elämä on valunut hukkaan. Mistä tämä tyytymättömyys tulee. Joku mystinen kriisi on vähän liian helppo selitys.

Lue lisää

Minkäänlainen menestyminen tai menestymättömyys ei takaa onnea tai epäonnea. On oltava kuin tietsikka- virus: mukauduttava ja myötäiltävä, piilouduttava ja kaikkea hyödyntävä jotta saisi kaiken rullaamaan parhain päin. Siis kaikkein paras virus, muuten tulee siivooja! Totta puhuen eron voi välttää hiukan itselleen valehtelemalla sen menestymisen ja suhteiden toimivuuden osalta. Eli ei pidä myöntää ennen kuin haudan reunalla että; se siitä sitten!

Enpä ole sieltä mitään neuvoja saanut eron suhteen. Nyt on monessa lehdessä ollut vinkkejä parisuhteen hoitamisesta mutta meidän kohdalla myöhäistä. Mies on onnensa muualta löytänyt. Mutta hyvähän noita vinkkejä on lukea vastaisuuden varalta vaikka minä tuskin enää koskaan uuteen parisuhteeseen päädyn. Kerran petettynä ja jätettynä on hyvin varovainen ja haluaa suojella itseään uusilta pettymyksiltä.

..... kirjoitti:

Enpä ole sieltä mitään neuvoja saanut eron suhteen. Nyt on monessa lehdessä ollut vinkkejä parisuhteen hoitamisesta mutta meidän kohdalla myöhäistä. Mies on onnensa muualta löytänyt. Mutta hyvähän noita vinkkejä on lukea vastaisuuden varalta vaikka minä tuskin enää koskaan uuteen parisuhteeseen päädyn. Kerran petettynä ja jätettynä on hyvin varovainen ja haluaa suojella itseään uusilta pettymyksiltä.

Lue lisää

Miksi annat yhden kokemuksen kahlita elämääsi. Miehiä tulee ja menee kuin bussivuoroja. Jonkun ajan päästä tajuat, että armas petturisi oli vain yksi tavallinen mies muitten joukossa. Ei edes enää mikään löytö, jos nyt vasta tapaisitte. Usko mua, kokemusta on.

ei synkkyydelle kirjoitti:

Miksi annat yhden kokemuksen kahlita elämääsi. Miehiä tulee ja menee kuin bussivuoroja. Jonkun ajan päästä tajuat, että armas petturisi oli vain yksi tavallinen mies muitten joukossa. Ei edes enää mikään löytö, jos nyt vasta tapaisitte. Usko mua, kokemusta on.

Lue lisää

Olen elänyt mieheni kanssa suurimman osan elämääni ja nyt, melkein 50 vuotiaana yksin jääminen pelottaa. Yhdessä rakennettiin elämä; koti, yritys, lapset (vuosien lapsettomuuden jälkeen) jne. jne. Uskoin ja luotin siihen, että yhdessä vanhenemme ja kotimme on mummola johon lapsenlapset tulevat. Mutta se oli vain minun unelma, miehen unelmat olivat jotain muuta.

Miehiä ei tule kuin busseja enää tässä iässä ja kun on saanut kokea yhden suuren rakkauden, niin ei ole enää halua edes yrittää uudelleen. Ei ole enää mitään mitä odottaa! On talo, lapsia en voi enää tässä iässä saada. Mitä mies voisi tuoda tullessaan, ainoastaan pelon siitä että minut taas jätetään toisen naisen takia. Kiitos ei! Mieluummin elän elämääni lasten kanssa, jotka ovat vielä pieniä ja tarvitsevat minua pitkään.

tuskaan kirjoitti:

Olen elänyt mieheni kanssa suurimman osan elämääni ja nyt, melkein 50 vuotiaana yksin jääminen pelottaa. Yhdessä rakennettiin elämä; koti, yritys, lapset (vuosien lapsettomuuden jälkeen) jne. jne. Uskoin ja luotin siihen, että yhdessä vanhenemme ja kotimme on mummola johon lapsenlapset tulevat. Mutta se oli vain minun unelma, miehen unelmat olivat jotain muuta.

Miehiä ei tule kuin busseja enää tässä iässä ja kun on saanut kokea yhden suuren rakkauden, niin ei ole enää halua edes yrittää uudelleen. Ei ole enää mitään mitä odottaa! On talo, lapsia en voi enää tässä iässä saada. Mitä mies voisi tuoda tullessaan, ainoastaan pelon siitä että minut taas jätetään toisen naisen takia. Kiitos ei! Mieluummin elän elämääni lasten kanssa, jotka ovat vielä pieniä ja tarvitsevat minua pitkään.

Lue lisää

oman pään selvitteleminen myös. Neuvon Sinua omasta kokemuksestani hakeutumaan eron jälkeiseen terapiaan juttelemaan itsestäsi ja tulevaisuudestasi. Näitä asioita on raskasta viedä yksin eteenpäin. Muutama käyntikertakin jo riittää auttamaan uuden elämän alkuun.

Ala vähitellen ajatella uutta elämääsi enemmän mahdollisuutena vaikka mihin. Mieti niitä hyviä asioita, joita tämä tilanne sinulle toi. Nyt on aikaa itselle ja jopa velvollisuus kohdella itseään hellästi ja hyvin. Ala nauttia naisena olemisesta, ei siihen aina miestä tarvita ;). Äläkä ajattele sitä mahdollista uutta miestä, se tulee jos on tullakseen. Suomi on täynnä jo joku aika sitten eronneita tai leskeksi jääneitä sopivan ikäisiä ja tapaisia miehiä - ne ei tosin tule sinua kotoa hakemaan.

Mä aloitin eron jälkeen ihanan sinkkunaisen elämän 20 vuoden jälkeen; aloin kuntoilla oikein kunnolla, hankin jääkaappiin vain niitä kevyitä ruokia, joista itse pidän, hoikistuin, käyn kylpylässä rentoutumassa, hieronnassa, jalkahoidossa, kampaajalla säännöllisesti, kasvohoidossa, käytän iloisen värisiä ei-tätimäisiä vaatteita ja asusteita, korkokenkiä. Pidän yhteyttä ystäviini ja olen saanut uusiakin, reissaan heidän kanssaan ja käyn ulkona, usein kutsun heitä myös kotiini. Vakituista miestä ei elämääni ole vielä vuoden yksinasumisen jälkeen ilmestynyt enkä pidä liioin mitään kiirettäkään. Näin on nyt ihan hyvä, ainakin toistaiseksi. Nautin ihan rehellisesti omasta itsenäisestä ja itsekkäästä elämäntyylistäni ilman kompromissien tekoa.

Aikuinen tyttäreni tuossa juuri käydessään sanoi leikillään, että äiti, älä vaan mene enää naimisiin :)

auttaa ja kirjoitti:

oman pään selvitteleminen myös. Neuvon Sinua omasta kokemuksestani hakeutumaan eron jälkeiseen terapiaan juttelemaan itsestäsi ja tulevaisuudestasi. Näitä asioita on raskasta viedä yksin eteenpäin. Muutama käyntikertakin jo riittää auttamaan uuden elämän alkuun.

Ala vähitellen ajatella uutta elämääsi enemmän mahdollisuutena vaikka mihin. Mieti niitä hyviä asioita, joita tämä tilanne sinulle toi. Nyt on aikaa itselle ja jopa velvollisuus kohdella itseään hellästi ja hyvin. Ala nauttia naisena olemisesta, ei siihen aina miestä tarvita ;). Äläkä ajattele sitä mahdollista uutta miestä, se tulee jos on tullakseen. Suomi on täynnä jo joku aika sitten eronneita tai leskeksi jääneitä sopivan ikäisiä ja tapaisia miehiä - ne ei tosin tule sinua kotoa hakemaan.

Mä aloitin eron jälkeen ihanan sinkkunaisen elämän 20 vuoden jälkeen; aloin kuntoilla oikein kunnolla, hankin jääkaappiin vain niitä kevyitä ruokia, joista itse pidän, hoikistuin, käyn kylpylässä rentoutumassa, hieronnassa, jalkahoidossa, kampaajalla säännöllisesti, kasvohoidossa, käytän iloisen värisiä ei-tätimäisiä vaatteita ja asusteita, korkokenkiä. Pidän yhteyttä ystäviini ja olen saanut uusiakin, reissaan heidän kanssaan ja käyn ulkona, usein kutsun heitä myös kotiini. Vakituista miestä ei elämääni ole vielä vuoden yksinasumisen jälkeen ilmestynyt enkä pidä liioin mitään kiirettäkään. Näin on nyt ihan hyvä, ainakin toistaiseksi. Nautin ihan rehellisesti omasta itsenäisestä ja itsekkäästä elämäntyylistäni ilman kompromissien tekoa.

Aikuinen tyttäreni tuossa juuri käydessään sanoi leikillään, että äiti, älä vaan mene enää naimisiin :)

Lue lisää

Päätäni selvittelen minäkin ja samalla yritän rakentaa uutta elämääni. Lapsille etsitään tukiperhettä sos.työntekijän avustuksella jotta edes kerran kuuakudessa pääsisin hetkeksi hengähtämään. Minulla on kaksi vammaista lasta ja tukiperheen löytäminen ei olekaan ihan helppoa. Turvaverkko on puuttunut aina ympäriltäni, sillä omia sukulaisia ei ole ja miehen sukulaiset asuneet satojen kilometrien päässä. Ehkä sekin osasyynä eroon, koska viimeiset 10 vuotta on ollut sellaisia, ettemme ole koskaan pystyneet olemaan miehen kanssa kahden.

Oman ikäiseni naiset ovat normaalisti lähettäneet jälkikasvun jo maailmalle ja elävät uutta, vapaata elämää. Minä sain nuorimman lapseni 44 vuotiaana joten nyt, melkein 50 vuotiaana minulla on 3 pientä lasta. Vapaa hetket ovat harvassa, kun mies ei halua lapsia edes tavata. Haluaa täysillä keskittyä uuden elämän aloittamiseen ja viettää vapaahetkensä uuden rakkaansa kanssa. Lapset eivät siihen kuvioon sovi alkuunkaan.