syntiä? Mitä sanoo kaanon?
Onko masturbointi
40
2369
Vastaukset
- vappunaamari
1. Moos 38:8 Niin Juuda sanoi Oonanille: "Yhdy veljesi leskeen ja ota hänet avioksesi ja herätä siemen veljellesi."
38:9 Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen.
38:10 Mutta se, minkä hän teki, oli paha Herran silmissä; sen tähden hän antoi hänenkin kuolla.
Eikö masturbointi ole saman arvoinen asia?- Vanhan Testamentin
Oonan harrasti keskeytettyä yhdyntää, koska hän ei halunnut lasta veljensä vaimon kanssa, joka hänen oli ollut pakko ottaa sikäläisen lain mukaan vaimokseen. Esikoinen olisi merkitty veljen nimiin. Oonan siis harrasti ehkäisyä eikä itsetyydytystä.
Raamatussa ei itsetyydytystä eli masturbaatiota mainita ollenkaan. Sen synnillisyys tai synnittömyys riippuu siitä, mitä ajattelee silloin, kun sitä tekee. Jos masturbaatioon liittyy haureellisia ajatuksia ja/tai esim pornolehtien tai -elokuvien katselua, se tietysti on syntiä. - Vappunaamari
Vanhan Testamentin kirjoitti:
Oonan harrasti keskeytettyä yhdyntää, koska hän ei halunnut lasta veljensä vaimon kanssa, joka hänen oli ollut pakko ottaa sikäläisen lain mukaan vaimokseen. Esikoinen olisi merkitty veljen nimiin. Oonan siis harrasti ehkäisyä eikä itsetyydytystä.
Raamatussa ei itsetyydytystä eli masturbaatiota mainita ollenkaan. Sen synnillisyys tai synnittömyys riippuu siitä, mitä ajattelee silloin, kun sitä tekee. Jos masturbaatioon liittyy haureellisia ajatuksia ja/tai esim pornolehtien tai -elokuvien katselua, se tietysti on syntiä.Kyseinen VT:n kohta tarkoittaa, että mies saa purkaa siemenensä vain aviovaimoon. Siis ei keskeytettyä yhdyntää, eikä muitakaan purkautumisia.
- Ihan tavallinen ortodoksi
Vanhan Testamentin kirjoitti:
Oonan harrasti keskeytettyä yhdyntää, koska hän ei halunnut lasta veljensä vaimon kanssa, joka hänen oli ollut pakko ottaa sikäläisen lain mukaan vaimokseen. Esikoinen olisi merkitty veljen nimiin. Oonan siis harrasti ehkäisyä eikä itsetyydytystä.
Raamatussa ei itsetyydytystä eli masturbaatiota mainita ollenkaan. Sen synnillisyys tai synnittömyys riippuu siitä, mitä ajattelee silloin, kun sitä tekee. Jos masturbaatioon liittyy haureellisia ajatuksia ja/tai esim pornolehtien tai -elokuvien katselua, se tietysti on syntiä.Haureuden - ja siis 'lähimmäisesi vaimon' - himoitsemisen ymmärrän synniksi, mutta mikä pornon katselusta syntiä tekee?
Sehän on juuri kyseistä tarkoitusta varten luotu, eikä kenellekään tehdä asiassa väkivaltaa. Ymmärrän hyvin, jos henkilökohtainen moraali estää tällaisen, mutta uskontomme opinkappaleista en löydä pornon tuomitsemiselle perusteita.
Seksuaalisuus on perustarve, jonka purkaminen - vaikkapa itsetyydytyksellä ja pornon avulla - voi auttaa olemaan lankeamatta juuri tuohon lähimmäisensä vaimon himoitsemiseen. - jotka
Ihan tavallinen ortodoksi kirjoitti:
Haureuden - ja siis 'lähimmäisesi vaimon' - himoitsemisen ymmärrän synniksi, mutta mikä pornon katselusta syntiä tekee?
Sehän on juuri kyseistä tarkoitusta varten luotu, eikä kenellekään tehdä asiassa väkivaltaa. Ymmärrän hyvin, jos henkilökohtainen moraali estää tällaisen, mutta uskontomme opinkappaleista en löydä pornon tuomitsemiselle perusteita.
Seksuaalisuus on perustarve, jonka purkaminen - vaikkapa itsetyydytyksellä ja pornon avulla - voi auttaa olemaan lankeamatta juuri tuohon lähimmäisensä vaimon himoitsemiseen.usein huumattuna esiintyvät pornolehtien kuvissa! Pornolehtien ostaminen ja katseleminen on alamaailman ja kyseenalaisten bisnesten, ehkä jopa prostituution, tukemista. Kaikki vieraita vähäpukeisia naisia tai sukupuoliakteja esittävät kuvat ovat synnillisiä.
- jos miehellä
Vappunaamari kirjoitti:
Kyseinen VT:n kohta tarkoittaa, että mies saa purkaa siemenensä vain aviovaimoon. Siis ei keskeytettyä yhdyntää, eikä muitakaan purkautumisia.
ei ole vaimoa eikä normaalia seksielämää, niin hän purkautuu yöllisissä tahattomissa siemenvuodoissa itsekseen. Munkit ovat paljonkin miettineet sitä onko syntiä, jos silloin näkee haureellisia unia. Unet ovat kuitenkin tahattomia, samoin kuin niihin liittyvät siemenvuodotkin. Onneksi ihminen ei useimmiten muista uniaan aamulla.
- Ihan tavallinen ortodoksi
jotka kirjoitti:
usein huumattuna esiintyvät pornolehtien kuvissa! Pornolehtien ostaminen ja katseleminen on alamaailman ja kyseenalaisten bisnesten, ehkä jopa prostituution, tukemista. Kaikki vieraita vähäpukeisia naisia tai sukupuoliakteja esittävät kuvat ovat synnillisiä.
Tuo lauseesi "usein huumattuna" jne ei perustu mihinkään. Kyseisen alan julkaisutoiminta on isoa bisnestä, jossa on omat tähtensä. Lehdissä tai elokuvissa esiintyvät ihmiset kilpailevat paikoista niihin, ei heitä pakoteta.
En sano, että tuo ylläoleva olisi mitenkään hienoa, mutta totta se on.
"Kaikki vieraita vähäpukeisia naisia tai sukupuoliakteja esittävät kuvat ovat synnillisiä."
Tuskin sentään tarkoitat sanomaasi..? Lauseesi ensimmäinen esimerkki kattaisi länsimaisen taiteen mestariteoksia satojen vuosien ajalta, ja jälkimmäiseen esimerkin piiriin mahtuisivat seksivalistus- ja ehkäisyoppaat samoin kuin monet parisuhteen seksuaalisen elämän parantamiseen tai opiskelemiseen tarkoitetut kirjat. Niissä tuskin on mitään synnillistä. - Johan olet
Ihan tavallinen ortodoksi kirjoitti:
Haureuden - ja siis 'lähimmäisesi vaimon' - himoitsemisen ymmärrän synniksi, mutta mikä pornon katselusta syntiä tekee?
Sehän on juuri kyseistä tarkoitusta varten luotu, eikä kenellekään tehdä asiassa väkivaltaa. Ymmärrän hyvin, jos henkilökohtainen moraali estää tällaisen, mutta uskontomme opinkappaleista en löydä pornon tuomitsemiselle perusteita.
Seksuaalisuus on perustarve, jonka purkaminen - vaikkapa itsetyydytyksellä ja pornon avulla - voi auttaa olemaan lankeamatta juuri tuohon lähimmäisensä vaimon himoitsemiseen.metsässä. Sellaisessa maailmassa joka pakottaa tai altistaa naisia myymään itseään, on turha puhua vapaasta valinnasta.
Tiedätkö että satojatuhansia naisia siepataan ja pakotetaan vuosittain seksiorjiksi.
Näiden surkeiden naisraukkojen kuvia, kauhu silmissään, sitten nettirunkkari käyttää hyvällä omallatunnolla ns. nautintoonsa. - katsonut minäkin
Johan olet kirjoitti:
metsässä. Sellaisessa maailmassa joka pakottaa tai altistaa naisia myymään itseään, on turha puhua vapaasta valinnasta.
Tiedätkö että satojatuhansia naisia siepataan ja pakotetaan vuosittain seksiorjiksi.
Näiden surkeiden naisraukkojen kuvia, kauhu silmissään, sitten nettirunkkari käyttää hyvällä omallatunnolla ns. nautintoonsa.että tiedän millainen saastakammio sieltä löytyy.
Nuoret oppivat nettipornosta aivan sairaita ja vinoutuneita asenteita.
Naiset ovat objekteja joita alfauros käyttää miten tahtoo. Tunkee kalunsa mihin aukkoon suinkin vain saa survottua. Kiduttaa, jos kunnon kicksien saaminen sitä vaatii.
Miehekkyyden tärkein aste on olla kova, raaka panomies, sitä nämä pornofilmit opettavat.
Ihmissuhdepalstat ovat täynnään nuorten naisten valitusta siitä, että poikakaverit ja aviomiehet istuvat illat pitkät masturboimassa netin ääressä , eikä oma vaimo enää kelpaa, olkoon miten nuorit tai nätti. Ei kelpaa ainakaan ilman "erikoistemppuja."
Minusta pornon katseleminen on ehdottomasti ihmisen luonnollista, kaunista seksuaalisuutta turmelevaa ja erityisen vahingollista nuorille, juuri seksuaalisuuteensa herääville. - Vappunaamari
jos miehellä kirjoitti:
ei ole vaimoa eikä normaalia seksielämää, niin hän purkautuu yöllisissä tahattomissa siemenvuodoissa itsekseen. Munkit ovat paljonkin miettineet sitä onko syntiä, jos silloin näkee haureellisia unia. Unet ovat kuitenkin tahattomia, samoin kuin niihin liittyvät siemenvuodotkin. Onneksi ihminen ei useimmiten muista uniaan aamulla.
Yöllinen, unessa tapahtunut siemensyöksy on eri asia, kuin valveilla itseaiheutettu.
- Ihan tavallinen ortodoksi
Johan olet kirjoitti:
metsässä. Sellaisessa maailmassa joka pakottaa tai altistaa naisia myymään itseään, on turha puhua vapaasta valinnasta.
Tiedätkö että satojatuhansia naisia siepataan ja pakotetaan vuosittain seksiorjiksi.
Näiden surkeiden naisraukkojen kuvia, kauhu silmissään, sitten nettirunkkari käyttää hyvällä omallatunnolla ns. nautintoonsa.Tiedän erittäin hyvin, että näin tapahtuu. Naisten sieppaamista ja seksiin pakottamista ei kutsuta pornografiaksi. Sitä kutsutaan prostituutioksi tai seksiorjuudeksi.
Se on pahaa ja väärin.
Keskustelu edellä käsitteli pornografiaa. Se on eri asia. Pornografiaa tuottavat suuret monikansalliset yritykset, kuten vaikkapa Playboy, Beate Uhse tai Penthouse.
Se, että pornografiaa on saatavilla, on omiaan vähentämään prostituution kysyntää. Tämä edelleen vähentää ihmiskauppaa tai seksiorjuutta.
Pornoa on monenlaista. En tiedä minkälaista pornoa sinä olet katsellut. Niissä, mihin itse olen elämässäni törmännyt, en ole nähnyt ainuttakaan "naisraukkaa, kauhu silmissään".
Rikollisten tekojen kautta saavutettavassa alistamisessa ei voi olla mitään hyvää. Se, että joku kuvaa rikoksiaan nauhalle ei tee siitä pornoa - se pysyy yhä rikoksena.
Samalla tavalla rehellisin periaattein tuotettu aikuisviihde pysyy rehellisenä pornografiana. Jos olet sitä mieltä, että siten valmistetun elokuvan katseleminen on suurempi synti kuin minkä tahansa muun elokuvan, niin perustele toki mielipiteesi jotenkin.
Itse kun en yhtään perustetta siihen keksi. - Ihan tavallinen ortodoksi
katsonut minäkin kirjoitti:
että tiedän millainen saastakammio sieltä löytyy.
Nuoret oppivat nettipornosta aivan sairaita ja vinoutuneita asenteita.
Naiset ovat objekteja joita alfauros käyttää miten tahtoo. Tunkee kalunsa mihin aukkoon suinkin vain saa survottua. Kiduttaa, jos kunnon kicksien saaminen sitä vaatii.
Miehekkyyden tärkein aste on olla kova, raaka panomies, sitä nämä pornofilmit opettavat.
Ihmissuhdepalstat ovat täynnään nuorten naisten valitusta siitä, että poikakaverit ja aviomiehet istuvat illat pitkät masturboimassa netin ääressä , eikä oma vaimo enää kelpaa, olkoon miten nuorit tai nätti. Ei kelpaa ainakaan ilman "erikoistemppuja."
Minusta pornon katseleminen on ehdottomasti ihmisen luonnollista, kaunista seksuaalisuutta turmelevaa ja erityisen vahingollista nuorille, juuri seksuaalisuuteensa herääville.Anteeksi nyt, mutta:
jos mieleltään terve ihminen näkee toista ihmistä seksuaalisesti (tai muutenkaan) kidutettavan, hänen tulee paha olo. Häntä kuvottaa.
Ei hän "opi" siitä mitään käyttäytymismallia, korkeintaan oppii karttamaan näkemäänsä. - hiukan sinisilmäinen
Ihan tavallinen ortodoksi kirjoitti:
Tiedän erittäin hyvin, että näin tapahtuu. Naisten sieppaamista ja seksiin pakottamista ei kutsuta pornografiaksi. Sitä kutsutaan prostituutioksi tai seksiorjuudeksi.
Se on pahaa ja väärin.
Keskustelu edellä käsitteli pornografiaa. Se on eri asia. Pornografiaa tuottavat suuret monikansalliset yritykset, kuten vaikkapa Playboy, Beate Uhse tai Penthouse.
Se, että pornografiaa on saatavilla, on omiaan vähentämään prostituution kysyntää. Tämä edelleen vähentää ihmiskauppaa tai seksiorjuutta.
Pornoa on monenlaista. En tiedä minkälaista pornoa sinä olet katsellut. Niissä, mihin itse olen elämässäni törmännyt, en ole nähnyt ainuttakaan "naisraukkaa, kauhu silmissään".
Rikollisten tekojen kautta saavutettavassa alistamisessa ei voi olla mitään hyvää. Se, että joku kuvaa rikoksiaan nauhalle ei tee siitä pornoa - se pysyy yhä rikoksena.
Samalla tavalla rehellisin periaattein tuotettu aikuisviihde pysyy rehellisenä pornografiana. Jos olet sitä mieltä, että siten valmistetun elokuvan katseleminen on suurempi synti kuin minkä tahansa muun elokuvan, niin perustele toki mielipiteesi jotenkin.
Itse kun en yhtään perustetta siihen keksi.Kyllä ne ovat saman makkaran kaksi eri päätä. Samaa seksibisnestä molemmat. Tuollainen toiminta tuhoaa kyllä siihen osallistuvat ihmiset henkisesti. Myös "aikuisviihteen" käyttäjille voi aiheutua sen katsomisesta henkisiä vaurioita.
- Ihan tavallinen ortodoksi
hiukan sinisilmäinen kirjoitti:
Kyllä ne ovat saman makkaran kaksi eri päätä. Samaa seksibisnestä molemmat. Tuollainen toiminta tuhoaa kyllä siihen osallistuvat ihmiset henkisesti. Myös "aikuisviihteen" käyttäjille voi aiheutua sen katsomisesta henkisiä vaurioita.
Ei ole olemassa "yhtä seksibisnestä".
Yhtä hyvin voisit väittää, että kaupasta ostettava tupakka ja kadulta ostettava kannabis ovat "samaa nautintoainebisnestä" ja alkon viini sekä laiton virolainen pirtu ovat "samaa viinabisnestä".
Kaiken voi elämässä tehdä laillisesti tai laittomasti - moraalisesti oikein tai moraalisesti väärin.
Jos joku ihmisyksilö on joko niin yksinäinen tai sosiaalisesti rajoittunut, ettei kykene aitoon kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa, mikä oikeus sinulla on tuomita hänen mahdollisuutensa seksuaalisuutensa tyydyttämiseen?
Maailmassa on varmasti paljon huonoa ja julmaa pornografiaa. Ikävää, että olet joutunut sellaisen kanssa noin paljon tekemisiin. - emme ole
Ihan tavallinen ortodoksi kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta:
jos mieleltään terve ihminen näkee toista ihmistä seksuaalisesti (tai muutenkaan) kidutettavan, hänen tulee paha olo. Häntä kuvottaa.
Ei hän "opi" siitä mitään käyttäytymismallia, korkeintaan oppii karttamaan näkemäänsä.äidinmaidosta asti imeneet pornoa ja väkivaltaan, niin kuin nykyiset lapset.
Aivan varmasti kahdeksanvuotias poika joka katsoo netistä pornoa jossa kidutetaan, ja joukkoraiskataan naisia seksileikkien nimissä, ei voi olla siitä vaikuttumatta. Eikä hyvään suuntaan.
Et voi väittää että joku sen ikäinen tai joku 13-vuotias murkku omaisi niin selkeän hahmotuskyvyn, että hän pystyisi toteamaan että tässä nyt on "aikuisten leikkejä", ei seksuaalielämä oikeasti ole tällaista.
Jokainen kontakti tuohon törkyyn vaikuttaa salakavalasti lasten ja nuorten mieleen. Ja lopputuloksena on nämä pikkuhutsut, 13-kesäiset jokta kuvaavat jollain web-kameralla itseään huulipuna haarovälissä ja levittävät kuviaan nettiin, kun ovat oppineet että pitää olla niin sexy ja hot.
Ja nämä itseään tuntikausia nettipornon ääressä hinkkaavat nuoret miehet ja heidän hyljeksityt tyttöystävänsä. Tai tyttöystävät, jotka vasten tahtoaan pakotetaan sidontaleikkeihin.
Pornoteollisuus on valtaisaa bisnestä, Amerikoissa se keikkuu kärkisijoilla lääketeollisuuden kanssa.
Ja kaikki paskahan mikä on jenkeissä, valuu vain pienellä viiveellä tähän pikku-Amerikkaan, kotomaamme Suomeen.
Oletko muuten "tavallinen ortodoksi" tarkkaillut, miten paljon itse vietät päivittäin aikaa näiden "vaarattomien aikuisviihdepalvelujen" äärellä? - huoria
Ihan tavallinen ortodoksi kirjoitti:
Ei ole olemassa "yhtä seksibisnestä".
Yhtä hyvin voisit väittää, että kaupasta ostettava tupakka ja kadulta ostettava kannabis ovat "samaa nautintoainebisnestä" ja alkon viini sekä laiton virolainen pirtu ovat "samaa viinabisnestä".
Kaiken voi elämässä tehdä laillisesti tai laittomasti - moraalisesti oikein tai moraalisesti väärin.
Jos joku ihmisyksilö on joko niin yksinäinen tai sosiaalisesti rajoittunut, ettei kykene aitoon kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa, mikä oikeus sinulla on tuomita hänen mahdollisuutensa seksuaalisuutensa tyydyttämiseen?
Maailmassa on varmasti paljon huonoa ja julmaa pornografiaa. Ikävää, että olet joutunut sellaisen kanssa noin paljon tekemisiin.tyydyttämään vammaisten ja yksinäisten seksuaaliset tarpeet, seuraa kysymys:
miksi vammaisen tai yksinäisen tarve on arvokkaampi ja enemmän oikeutettu tyydytykseen, kuin jokaisen ihmisolennon tarve saada säilyttää itsekunnoiotuksensa ja oikeutensa päättää oman ruumiinsa käytöstä.
Seksibisneksessä naisella ei ole tätä oikeutta. On turha puhua siitä, että se olisi työ töiden joukossa. Jos näin on, varmaan sinäkin "ihan tavallinen ortodoksi" voisit ajatella tekeväsi sitä duunia.
"Että työ kuin työ, kunhan on laillista"? - Ihan tavallinen ortodoksi
huoria kirjoitti:
tyydyttämään vammaisten ja yksinäisten seksuaaliset tarpeet, seuraa kysymys:
miksi vammaisen tai yksinäisen tarve on arvokkaampi ja enemmän oikeutettu tyydytykseen, kuin jokaisen ihmisolennon tarve saada säilyttää itsekunnoiotuksensa ja oikeutensa päättää oman ruumiinsa käytöstä.
Seksibisneksessä naisella ei ole tätä oikeutta. On turha puhua siitä, että se olisi työ töiden joukossa. Jos näin on, varmaan sinäkin "ihan tavallinen ortodoksi" voisit ajatella tekeväsi sitä duunia.
"Että työ kuin työ, kunhan on laillista"?Kannattaa edes lukea nuo viestit ennen kuin vaivautuu vastaamaan niihin.
En ole väittänyt, että pitää olla "huoria" kuvaamiisi tarpeisiin. Sen keksit aivan itse.
Päinvastoin esitin mielipiteenäni, että prostituutio ja ihmiskauppa ovat pahaa ja väärin.
Jos etsit väittelykumppaniksesi prostituution puolustajaa, kannattaa etsiä muualta - sitä en todellakaan ole.
Ennen hyperventiloimistasi tämä keskustelu käsitteli itsetyydytystä ja sen sivujuonteena pornografiaa. Niillä ei ole prostituution tai seksiorjuuden kanssa mitään sisäänrakennettua yhteyttä.
Enemmän tuet väkivaltaa maailmassa ostamalla amerikkalaisyhtiön bensiiniä kuin ostamalla miestenlehden - joskin ensin mainittu on varmasti tarpeellisempi ja fiksumpi ostos. - Ihan tavallinen ortodoksi
emme ole kirjoitti:
äidinmaidosta asti imeneet pornoa ja väkivaltaan, niin kuin nykyiset lapset.
Aivan varmasti kahdeksanvuotias poika joka katsoo netistä pornoa jossa kidutetaan, ja joukkoraiskataan naisia seksileikkien nimissä, ei voi olla siitä vaikuttumatta. Eikä hyvään suuntaan.
Et voi väittää että joku sen ikäinen tai joku 13-vuotias murkku omaisi niin selkeän hahmotuskyvyn, että hän pystyisi toteamaan että tässä nyt on "aikuisten leikkejä", ei seksuaalielämä oikeasti ole tällaista.
Jokainen kontakti tuohon törkyyn vaikuttaa salakavalasti lasten ja nuorten mieleen. Ja lopputuloksena on nämä pikkuhutsut, 13-kesäiset jokta kuvaavat jollain web-kameralla itseään huulipuna haarovälissä ja levittävät kuviaan nettiin, kun ovat oppineet että pitää olla niin sexy ja hot.
Ja nämä itseään tuntikausia nettipornon ääressä hinkkaavat nuoret miehet ja heidän hyljeksityt tyttöystävänsä. Tai tyttöystävät, jotka vasten tahtoaan pakotetaan sidontaleikkeihin.
Pornoteollisuus on valtaisaa bisnestä, Amerikoissa se keikkuu kärkisijoilla lääketeollisuuden kanssa.
Ja kaikki paskahan mikä on jenkeissä, valuu vain pienellä viiveellä tähän pikku-Amerikkaan, kotomaamme Suomeen.
Oletko muuten "tavallinen ortodoksi" tarkkaillut, miten paljon itse vietät päivittäin aikaa näiden "vaarattomien aikuisviihdepalvelujen" äärellä?Oikeastaan olisi hauska kaataa perustelemalla kaikki viestisi kappaleet: niin yliampuviin yleistyksiin ja/tai ajatusvirheisiin notkahdat jokaisessa niistä...
En kuitenkaan vaivaudu sellaisten naputteluun - vieläpä näin aamutuimaan - kahdesta syystä:
A) kirjoittamasi teksti kuvastaa sellaista asenteellisuutta ja tosielämän ilmiöistä piittaamattomuutta, etten kuitenkaan voisi ajatteluasi tavoittaa saati siihen vaikuttaa. (Tunnen tuon lajin aatteellisuuden hyvin: olin nuorempana itse ihan samanlainen...)
B) viestisi on kirjoitettu sikäli ala-arvoiseen tyyliin, ettei se edes ansaitse tulla vastatuksi.
Loppukevennyksesi on kuitenkin jo niin huvittava, että siihen vastaan mielelläni: olen viettänyt "aikuisviihdepalvelujen äärellä" esimerkiksi viimeksi kuluneen vuoden aikana kahtena eri kertana yhteensä n. 20 minuuttia. Molemmilla kerroilla tämä tapahtui pitkäaikaisen tyttöystäväni pyynnöstä, yhdessä hänen kanssaan ja hänen valitsemaansa elokuvaan kohdistuen.
Pitäisikö minun huolestua? - minusta olet
Ihan tavallinen ortodoksi kirjoitti:
Oikeastaan olisi hauska kaataa perustelemalla kaikki viestisi kappaleet: niin yliampuviin yleistyksiin ja/tai ajatusvirheisiin notkahdat jokaisessa niistä...
En kuitenkaan vaivaudu sellaisten naputteluun - vieläpä näin aamutuimaan - kahdesta syystä:
A) kirjoittamasi teksti kuvastaa sellaista asenteellisuutta ja tosielämän ilmiöistä piittaamattomuutta, etten kuitenkaan voisi ajatteluasi tavoittaa saati siihen vaikuttaa. (Tunnen tuon lajin aatteellisuuden hyvin: olin nuorempana itse ihan samanlainen...)
B) viestisi on kirjoitettu sikäli ala-arvoiseen tyyliin, ettei se edes ansaitse tulla vastatuksi.
Loppukevennyksesi on kuitenkin jo niin huvittava, että siihen vastaan mielelläni: olen viettänyt "aikuisviihdepalvelujen äärellä" esimerkiksi viimeksi kuluneen vuoden aikana kahtena eri kertana yhteensä n. 20 minuuttia. Molemmilla kerroilla tämä tapahtui pitkäaikaisen tyttöystäväni pyynnöstä, yhdessä hänen kanssaan ja hänen valitsemaansa elokuvaan kohdistuen.
Pitäisikö minun huolestua?suurkuluttaja!
- OrtodoksiJoona
Ei ole syntiä. Useamman kerran olen keskustellut aiheesta eri pappien kanssa ja kaikki ovat sanoneet samaa. Tuolla raamatun kohdalla, johon vappunaamari viittasi ei ole mitään tekemistä masturbaation kanssa. Nimittäin tähän raamatun kohtaan viitaten kysyin asiaa kerran rippi-isältäni. Hän vastasi, että masturbaatio on aivan normaali ja luonnollinen asia. Hän lisäsi myös sen, että se on Jumalan lahja ihmiselle, josta minun tulisi olla kiitollinen.
- Ihan tavallinen ortodoksi
OrtodoksiJoona ja rippi-isänsä puhuvat asiaa.
Seksuaalisuus on Jumalan ja luonnon lahja ihmisille.
Sellaista iloa ei ole asetettu meille riipaksi, jota joutuisimme alituista kiusausta tuntien kantamaan läpi elämämme. Sen sijaan se on autuus, jonka kautta voimme auttaa toista nauttimaan elämästään ja nauttia itsekin.
Itsetyydytys on yksi tapa tyydyttää seksuaalisuutta. Samalla se on itseensä tutustumista, joka auttaa varsinaisen sukupuolten välisen seksuaalisuuden toteuttamisessa.
Oleellista on, ettei omaa seksuaalisuuttaan tarvitse tukahduttaa tai hävetä. Siitä saatavan nautinnon lahja kuuluu niin yksinäisille kuin toisensa löytäneillekin ihmisille.
En sano tätä rienatakseni, mutta uskonnollisissa keskusteluissa usein unohdetaan kuinka moni asia (ehtoollisen lisäksi) voikaan olla meille "sielun ja ruumiin parannukseksi". Sellaisia ovat ainakin peseytyminen, oikea ruokavalio, riittävä liikunta - ja seksuaalisuus.
Tämä on vaatimatonta kotisohvan filosofiaa, mutta jos nämä kaikki palvelevat niin selvästi samaa päämäärää, niin kai on kohtuullista ja oikeata olettaa, että ne ovat myös meidän Jumalamme tahto :)- afsf
Onpas tämäkin ortodoksinen palsta. Anteeksi nyt suorapuheisuuteni, mutta..
1) "Ihan tavallinen ortodoksi" siis elää avioliiton ulkopuolisessa seksisuhteessa, ei pidä pornoa eikä itsetyydytystä pahana asiana vaan harrastaa molempia. En tiedä miksi ja kenen luvalla, mutta ei tämä nyt todellakaan kirkon yleistä opetusta vastaa.
2) Joona kertoo palstalla, mitä on luottamuksellisesti keskustellut rippi-isänsä kanssa.
Seksuaalisuus on Jumalan lahja ihmiselle, totta. Mutta ei se tee seksuaalisista vääristymistä tämän lahjan osia. Ymmärtääkseni seksuaalisuuden on tarkoitus kohdistua ihmisestä ulospäin, eikä itseen, niinkuin masturbaatiossa. - Ihan tavallinen ortodoksi
afsf kirjoitti:
Onpas tämäkin ortodoksinen palsta. Anteeksi nyt suorapuheisuuteni, mutta..
1) "Ihan tavallinen ortodoksi" siis elää avioliiton ulkopuolisessa seksisuhteessa, ei pidä pornoa eikä itsetyydytystä pahana asiana vaan harrastaa molempia. En tiedä miksi ja kenen luvalla, mutta ei tämä nyt todellakaan kirkon yleistä opetusta vastaa.
2) Joona kertoo palstalla, mitä on luottamuksellisesti keskustellut rippi-isänsä kanssa.
Seksuaalisuus on Jumalan lahja ihmiselle, totta. Mutta ei se tee seksuaalisista vääristymistä tämän lahjan osia. Ymmärtääkseni seksuaalisuuden on tarkoitus kohdistua ihmisestä ulospäin, eikä itseen, niinkuin masturbaatiossa.Otan kantaa vain omien 'syntieni' osalta...
Mitä pornoon tai itsetyydytykseen tulee, en ole maininnut "harrastavani" kumpaakaan. Se, että mikään inhimillinen ei ole jäänyt vieraaksi, on puolestaan elämässä rikkaus - sellainen auttaa näkemään asioita jopa oman päänsä ja ajatustensa ulkopuolelta. Kannattaa kokeilla :)
Sanoin vain, ettei kumpikaan noista mielestäni ole syntiä. Jos niiden synnillisyyteen on perusteita, kuulisin niistä mielelläni.
Kyllä, minä seurustelen. En tiedä, miksi kutsut sitä "avioliiton ulkopuoliseksi seksisuhteeksi", joka saa asian kuulostamaan vähintäänkin pettämiseltä ja pelkästään fyysiseltä.
Jonain päivänä toivottavasti elän avioliitossa suuresti kunnioittamani ja ihailemani ihmisen kanssa. Sitä ennen tutustumme toisiimme riittävän hyvin. Kaikilla tasoilla. Ei tulisi mieleenkään solmia avioliittoa ihmisen kanssa, jota en kunnolla tunne.
Näistä "synneistä" olen valmis vastaamaan maallisten tuomioistuinten lisäksi sellaisessa hieman niitäkin 'peljättävämmän' tuomarin edessä. Uskon, että ainakaan tekopyhyyttä ei minua koskevasta syntilistasta löydy. Siitä puheen ollen, kerro toki mikä on se oikea totuutesi - ja mitä kirkon "yleinen opetus" mielestäsi näistä asioista sanoo...
Ai niin... Saat anteeksi suorapuheisuutesi. Se kun tuo anteeksianto käsittääkseni sopii melko hyvin kristilliseen arvomaailmaan ;D Kerrankin tekisi mieleni kirjoittaa rekisteröitymättä. Olen kuitenkin periaatteen mies, enkä tee sitä "arassakaan" aiheessa, tosin tulen ottamaan kantaa ko. asiaan ehkä vain 50 %:sti. Niin ihanalta kuulostava asia kuin parisuhteen seksuaalinen rakkaus huipentumineen, hellyyksineen ja koskettelun kokemisineen, antautumisena täydelliseen yhteiseen kokemukseen, yhdeksi lihaksi tulemukseen, tahtoo olla arkielämässä aivan muuta. Tilastot kertovat, että avioerojen määrä, johtuen suurelta osalta siitä, että "seksi tökkii" on hälyyttävän suuri. Kulissiaviolittoja on paljon, jolloin syystä tai toisesta ei voida erota (pidetään avoimesti tai salatusti rakastajaa/rakastajatarta). Kolmas ryhmä "epäonnistujia" ovat ne, jotka riitelevät ja/tai tappelevat alituiseen kun "eukko pihtaa" tai "ukko käy vieraissa". On tietysti lukuisa joukko yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät edes elä parisuhteessa, joiden "hormoonit hyrräävät". Olisiko meidän kerrottava kaikille näille epäonnisille kirkon ehdottomana sanomana se, että itsetyydytys on syntiä, siitä joutuu kadotukseen, lue mieluummin askeetti-isien kirjoja kilvoituksesta ja voita himosi.
- theoforos.
vallesmanni kirjoitti:
Kerrankin tekisi mieleni kirjoittaa rekisteröitymättä. Olen kuitenkin periaatteen mies, enkä tee sitä "arassakaan" aiheessa, tosin tulen ottamaan kantaa ko. asiaan ehkä vain 50 %:sti. Niin ihanalta kuulostava asia kuin parisuhteen seksuaalinen rakkaus huipentumineen, hellyyksineen ja koskettelun kokemisineen, antautumisena täydelliseen yhteiseen kokemukseen, yhdeksi lihaksi tulemukseen, tahtoo olla arkielämässä aivan muuta. Tilastot kertovat, että avioerojen määrä, johtuen suurelta osalta siitä, että "seksi tökkii" on hälyyttävän suuri. Kulissiaviolittoja on paljon, jolloin syystä tai toisesta ei voida erota (pidetään avoimesti tai salatusti rakastajaa/rakastajatarta). Kolmas ryhmä "epäonnistujia" ovat ne, jotka riitelevät ja/tai tappelevat alituiseen kun "eukko pihtaa" tai "ukko käy vieraissa". On tietysti lukuisa joukko yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät edes elä parisuhteessa, joiden "hormoonit hyrräävät". Olisiko meidän kerrottava kaikille näille epäonnisille kirkon ehdottomana sanomana se, että itsetyydytys on syntiä, siitä joutuu kadotukseen, lue mieluummin askeetti-isien kirjoja kilvoituksesta ja voita himosi.
Mutta eikö tuo ole varsin läntinen/roomalainen syntikäsitys? Eli että synti on joku minimistandardi, joka täytyy välttää, jotta ei joutuisi helvettiin. Ortodoksisessa kirkossa sen sijaan synti on kaikki se, mikä poikkeaa täydellisyydestä. Läntisen syntikäsityksen mukaiset synnin määritelmät ovat siis "lakeja", jotka täytyy täyttää ja noudattaa. Sen sijaan ortodoksisen syntikäsityksen mukaan ne ovat ohjeita, jotka ohjaavat kohti täydellisyyttä ja Jumalan kaltaisuutta.
---
Alla on Amerikan ortodoksisen kirkon sivuilta otettu kommentti koskien itsetyydytystä, ja minusta siinä on lyhyesti sanottu kaikki olennainen asiaan liittyen ortodoksisesta näkökulmasta. Vaikka ehkäpä siihen voisi mahdollisesti lisätä myös ekonomia-disclaimerin, eli että joskus voi joutua myöntymään pienempään pahaan, jotta voisi välttää suurempaa pahaa.
"Sexuality is a gift from God, as we read in the book of Genesis.
It is meant to be shared, a physical expression of our love and concern for a member of the opposite sex with whom we have made a life-long commitment through marriage and is open to the possibility of procreation.
There is a sharp distinction between "making love" and "having sex." The former constitutes the wise use of the gift of sexuality, whereas the latter falls short of this ideal.
Masturbation is self-directed. As such, is a distortion of human sexuality.
By nature, it is incapable of expressing love and concern for an other person. It is also incapable of the possibility of procreation, in fulfillment of our Creator's injunction to "be fruitful and multiply."
Since it "misses the mark" of the wise use of the gift of sexuality, it is considered sinful. This is especially so in cases in which masturbation becomes an addiction."
Linkki: http://www.oca.org/QA.asp?ID=230&SID=3 theoforos. kirjoitti:

Linkki: http://www.oca.org/QA.asp?ID=230&SID=3moni meistä ei ymmärrä englantia, voisitko suomentaa sen amerikkalaisen ortodoksisuuden käsityksen itsetyydytyksestä?
Jatkan vielä hieman pohdiskeluani asian tiimalta. Aiemmin jo kerroin lukuisista epäonnistumisista ja pettymyksistä johtuen "seksistä". Nyt kyseenalaistan sen, miksi teon tehnyt on se syyllinen, kivitettävä? Miksi kukaan ei kysy sitä mikä oli syy joka johti tekoon? Terapiasta toiseen parisuhde kulkee, aina etsitään syyllinen, pettäjä. Tämä pettäjä, perheenpää, voimavara, kaiken kestävä ja kantaja tuomitaan syylliseksi, taas kerran. Psykoosit jatkakoot elämistään, kärsiköön hän joka vielä jaksaa.- Golem
vallesmanni kirjoitti:
Kerrankin tekisi mieleni kirjoittaa rekisteröitymättä. Olen kuitenkin periaatteen mies, enkä tee sitä "arassakaan" aiheessa, tosin tulen ottamaan kantaa ko. asiaan ehkä vain 50 %:sti. Niin ihanalta kuulostava asia kuin parisuhteen seksuaalinen rakkaus huipentumineen, hellyyksineen ja koskettelun kokemisineen, antautumisena täydelliseen yhteiseen kokemukseen, yhdeksi lihaksi tulemukseen, tahtoo olla arkielämässä aivan muuta. Tilastot kertovat, että avioerojen määrä, johtuen suurelta osalta siitä, että "seksi tökkii" on hälyyttävän suuri. Kulissiaviolittoja on paljon, jolloin syystä tai toisesta ei voida erota (pidetään avoimesti tai salatusti rakastajaa/rakastajatarta). Kolmas ryhmä "epäonnistujia" ovat ne, jotka riitelevät ja/tai tappelevat alituiseen kun "eukko pihtaa" tai "ukko käy vieraissa". On tietysti lukuisa joukko yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät edes elä parisuhteessa, joiden "hormoonit hyrräävät". Olisiko meidän kerrottava kaikille näille epäonnisille kirkon ehdottomana sanomana se, että itsetyydytys on syntiä, siitä joutuu kadotukseen, lue mieluummin askeetti-isien kirjoja kilvoituksesta ja voita himosi.
Syntiä on kaikki, mikä vie meitä etäämmäksi Jumalasta. Mutta kun joku synti vie pari askelta, niin toinen voi viedä pari päivämatkaa. Silti juttutuokio rippi-isän kanssa voi auttaa melkoisen matkan taas oikeaan suuntaan.
Synti tehdään ihmisen mielessä ja se vahingoittaa sielua. Teko on vain tuon mielen tahdon toteutuminen.
Kuitenkin vain synti Pyhää Henkeä vastaan on sovittamaton. Sillä tarkoitettaneen lopullisen luontoista uskosta luopumista. En muista parempaakaan selitystä. - theoforos.
vallesmanni kirjoitti:
moni meistä ei ymmärrä englantia, voisitko suomentaa sen amerikkalaisen ortodoksisuuden käsityksen itsetyydytyksestä?
Jatkan vielä hieman pohdiskeluani asian tiimalta. Aiemmin jo kerroin lukuisista epäonnistumisista ja pettymyksistä johtuen "seksistä". Nyt kyseenalaistan sen, miksi teon tehnyt on se syyllinen, kivitettävä? Miksi kukaan ei kysy sitä mikä oli syy joka johti tekoon? Terapiasta toiseen parisuhde kulkee, aina etsitään syyllinen, pettäjä. Tämä pettäjä, perheenpää, voimavara, kaiken kestävä ja kantaja tuomitaan syylliseksi, taas kerran. Psykoosit jatkakoot elämistään, kärsiköön hän joka vielä jaksaa.Tässä OCA:n tekstin suomennos:
"Seksuaalisuus on Jumalan lahja, kuten 1. Mooseksen kirjassa lukee.
Se on tarkoitettu jaettavaksi, se on rakkautemme ja välittämisemme fyysinen ilmaus vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä kohtaan, jonka kanssa olemme tehneet elinikäisen sitoumuksen avioliiton kautta, joka on avoin suvunjatkamisen mahdollisuudelle.
Rakastamisen ja seksin harrastamisen välillä on selvä ero. Ensin mainittu on seksuaalisuuden lahjan viisasta harjoittamista, kun taas viimeksi mainittu ei yllä tähän ihanteeseen.
Itsetyydytys on itseen kohdistuvaan. Sellaisena se on ihmisen seksuaalisuuden vääristymä.
Luonnoltaan se on sellainen, ettei se pysty ilmaisemaan rakkautta ja välittämistä toista henkilöä kohtaan. Se ei myöskään ole avoin lisääntymisen mahdollisuudelle, eikä täytä Luojan kehotusta olla hedelmällisiä ja lisääntyä.
Koska se ei yllä seksuaalisuuden lahjan viisaan käytön ihanteeseen, sitä pidetään synnillisenä. Sitä se on erityisesti niissä tapauksissa, joissa itsetyydytyksestä tulee riippuvaiseksi." - asf
vallesmanni kirjoitti:
Kerrankin tekisi mieleni kirjoittaa rekisteröitymättä. Olen kuitenkin periaatteen mies, enkä tee sitä "arassakaan" aiheessa, tosin tulen ottamaan kantaa ko. asiaan ehkä vain 50 %:sti. Niin ihanalta kuulostava asia kuin parisuhteen seksuaalinen rakkaus huipentumineen, hellyyksineen ja koskettelun kokemisineen, antautumisena täydelliseen yhteiseen kokemukseen, yhdeksi lihaksi tulemukseen, tahtoo olla arkielämässä aivan muuta. Tilastot kertovat, että avioerojen määrä, johtuen suurelta osalta siitä, että "seksi tökkii" on hälyyttävän suuri. Kulissiaviolittoja on paljon, jolloin syystä tai toisesta ei voida erota (pidetään avoimesti tai salatusti rakastajaa/rakastajatarta). Kolmas ryhmä "epäonnistujia" ovat ne, jotka riitelevät ja/tai tappelevat alituiseen kun "eukko pihtaa" tai "ukko käy vieraissa". On tietysti lukuisa joukko yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät edes elä parisuhteessa, joiden "hormoonit hyrräävät". Olisiko meidän kerrottava kaikille näille epäonnisille kirkon ehdottomana sanomana se, että itsetyydytys on syntiä, siitä joutuu kadotukseen, lue mieluummin askeetti-isien kirjoja kilvoituksesta ja voita himosi.
"Niin ihanalta kuulostava asia kuin parisuhteen seksuaalinen rakkaus huipentumineen, hellyyksineen ja koskettelun kokemisineen, antautumisena täydelliseen yhteiseen kokemukseen, yhdeksi lihaksi tulemukseen, tahtoo olla arkielämässä aivan muuta. Tilastot kertovat, että avioerojen määrä, johtuen suurelta osalta siitä, että "seksi tökkii" on hälyyttävän suuri. Kulissiaviolittoja on paljon, jolloin syystä tai toisesta ei voida erota (pidetään avoimesti tai salatusti rakastajaa/rakastajatarta). Kolmas ryhmä "epäonnistujia" ovat ne, jotka riitelevät ja/tai tappelevat alituiseen kun "eukko pihtaa" tai "ukko käy vieraissa". On tietysti lukuisa joukko yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät edes elä parisuhteessa, joiden "hormoonit hyrräävät". Olisiko meidän kerrottava kaikille näille epäonnisille kirkon ehdottomana sanomana se, että itsetyydytys on syntiä, siitä joutuu kadotukseen, lue mieluummin askeetti-isien kirjoja kilvoituksesta ja voita himosi."
Perustelusi on kyllä sietämättömän heppoinen. Täsmälleen samalla tavoinhan voidaan perustella vaikkapa pedofilia tai murhaaminen.
Tietysti elämän realiteetit on elämän realiteetteja, mutta silti kannattaa muistaa ohje "jos ei voi saavuttaa kultaa, ei pidä silti luulla hopeaa kullaksi". Nyt keskustellaan etiikasta, siitä mikä on oikein tai väärin. Ei silloin ole mitään järkeä tehdä myönnytyksiä, vaikka niitä tosielämässä voi ehkä joutua tekemäänkin. asf kirjoitti:
"Niin ihanalta kuulostava asia kuin parisuhteen seksuaalinen rakkaus huipentumineen, hellyyksineen ja koskettelun kokemisineen, antautumisena täydelliseen yhteiseen kokemukseen, yhdeksi lihaksi tulemukseen, tahtoo olla arkielämässä aivan muuta. Tilastot kertovat, että avioerojen määrä, johtuen suurelta osalta siitä, että "seksi tökkii" on hälyyttävän suuri. Kulissiaviolittoja on paljon, jolloin syystä tai toisesta ei voida erota (pidetään avoimesti tai salatusti rakastajaa/rakastajatarta). Kolmas ryhmä "epäonnistujia" ovat ne, jotka riitelevät ja/tai tappelevat alituiseen kun "eukko pihtaa" tai "ukko käy vieraissa". On tietysti lukuisa joukko yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät edes elä parisuhteessa, joiden "hormoonit hyrräävät". Olisiko meidän kerrottava kaikille näille epäonnisille kirkon ehdottomana sanomana se, että itsetyydytys on syntiä, siitä joutuu kadotukseen, lue mieluummin askeetti-isien kirjoja kilvoituksesta ja voita himosi."
Perustelusi on kyllä sietämättömän heppoinen. Täsmälleen samalla tavoinhan voidaan perustella vaikkapa pedofilia tai murhaaminen.
Tietysti elämän realiteetit on elämän realiteetteja, mutta silti kannattaa muistaa ohje "jos ei voi saavuttaa kultaa, ei pidä silti luulla hopeaa kullaksi". Nyt keskustellaan etiikasta, siitä mikä on oikein tai väärin. Ei silloin ole mitään järkeä tehdä myönnytyksiä, vaikka niitä tosielämässä voi ehkä joutua tekemäänkin."Perustelusi on kyllä sietämättömän heppoinen. Täsmälleen samalla tavoinhan voidaan perustella vaikkapa pedofilia tai murhaaminen."
Eiköhän tämä seksuaalisuus, mistä tässä yhteydessä puhutaan ole kuitenkin laadultaan "heppoisempi" kuin mainisemasi pari muuta. Mitä taas tulee "perusteluihini", sanoisin niitä ennemminkin "pohdiskeluiksi". Huomasitko loppuosoassa sanamuodon "olisiko", se on aivan eri juutu kuin "olisi":)
"jos ei voi saavuttaa kultaa, ei pidä silti luulla hopeaa kullaksi".
Urheilukisoissa on sanonta: "Hopea ei ole häpeä".theoforos. kirjoitti:
Tässä OCA:n tekstin suomennos:
"Seksuaalisuus on Jumalan lahja, kuten 1. Mooseksen kirjassa lukee.
Se on tarkoitettu jaettavaksi, se on rakkautemme ja välittämisemme fyysinen ilmaus vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä kohtaan, jonka kanssa olemme tehneet elinikäisen sitoumuksen avioliiton kautta, joka on avoin suvunjatkamisen mahdollisuudelle.
Rakastamisen ja seksin harrastamisen välillä on selvä ero. Ensin mainittu on seksuaalisuuden lahjan viisasta harjoittamista, kun taas viimeksi mainittu ei yllä tähän ihanteeseen.
Itsetyydytys on itseen kohdistuvaan. Sellaisena se on ihmisen seksuaalisuuden vääristymä.
Luonnoltaan se on sellainen, ettei se pysty ilmaisemaan rakkautta ja välittämistä toista henkilöä kohtaan. Se ei myöskään ole avoin lisääntymisen mahdollisuudelle, eikä täytä Luojan kehotusta olla hedelmällisiä ja lisääntyä.
Koska se ei yllä seksuaalisuuden lahjan viisaan käytön ihanteeseen, sitä pidetään synnillisenä. Sitä se on erityisesti niissä tapauksissa, joissa itsetyydytyksestä tulee riippuvaiseksi."Sinulla on ilmiselvät armolahjat. Kielienkääntämisen sellaiset:).
- asf
vallesmanni kirjoitti:
"Perustelusi on kyllä sietämättömän heppoinen. Täsmälleen samalla tavoinhan voidaan perustella vaikkapa pedofilia tai murhaaminen."
Eiköhän tämä seksuaalisuus, mistä tässä yhteydessä puhutaan ole kuitenkin laadultaan "heppoisempi" kuin mainisemasi pari muuta. Mitä taas tulee "perusteluihini", sanoisin niitä ennemminkin "pohdiskeluiksi". Huomasitko loppuosoassa sanamuodon "olisiko", se on aivan eri juutu kuin "olisi":)
"jos ei voi saavuttaa kultaa, ei pidä silti luulla hopeaa kullaksi".
Urheilukisoissa on sanonta: "Hopea ei ole häpeä"."Eiköhän tämä seksuaalisuus, mistä tässä yhteydessä puhutaan ole kuitenkin laadultaan "heppoisempi" kuin mainisemasi pari muuta."
Sä viet keskustelua nyt outoon suuntaan. Aloitus kuuluu: "onko masturbointi syntiä". Eikö nyt ole tarkoitus keskustella sen mahdollisesta synnillisyydestä, eikä siitä, että kuinka heppoinen asia se vaikkapa murhaan verrattuna on, tai että kuinka kaikkien on kuitenkin pakko tehdä sitä.
Sielunhoito erikseen. Ja sanotaan nyt vielä sekin, että en ole itsekään millään tavoin vapaa tästä keskustelun aiheena olevasta asiasta. Inhimillisistä heikkouksistamme huolimatta on pidettävä maali kirkkaana.
"Urheilukisoissa on sanonta: "Hopea ei ole häpeä"."
Ei, jos on antanut kaikkensa. Mutta mitä luulet valmentajan sanovan jos luovuttaa loppusuoralla? - tutustua
Ihan tavallinen ortodoksi kirjoitti:
Otan kantaa vain omien 'syntieni' osalta...
Mitä pornoon tai itsetyydytykseen tulee, en ole maininnut "harrastavani" kumpaakaan. Se, että mikään inhimillinen ei ole jäänyt vieraaksi, on puolestaan elämässä rikkaus - sellainen auttaa näkemään asioita jopa oman päänsä ja ajatustensa ulkopuolelta. Kannattaa kokeilla :)
Sanoin vain, ettei kumpikaan noista mielestäni ole syntiä. Jos niiden synnillisyyteen on perusteita, kuulisin niistä mielelläni.
Kyllä, minä seurustelen. En tiedä, miksi kutsut sitä "avioliiton ulkopuoliseksi seksisuhteeksi", joka saa asian kuulostamaan vähintäänkin pettämiseltä ja pelkästään fyysiseltä.
Jonain päivänä toivottavasti elän avioliitossa suuresti kunnioittamani ja ihailemani ihmisen kanssa. Sitä ennen tutustumme toisiimme riittävän hyvin. Kaikilla tasoilla. Ei tulisi mieleenkään solmia avioliittoa ihmisen kanssa, jota en kunnolla tunne.
Näistä "synneistä" olen valmis vastaamaan maallisten tuomioistuinten lisäksi sellaisessa hieman niitäkin 'peljättävämmän' tuomarin edessä. Uskon, että ainakaan tekopyhyyttä ei minua koskevasta syntilistasta löydy. Siitä puheen ollen, kerro toki mikä on se oikea totuutesi - ja mitä kirkon "yleinen opetus" mielestäsi näistä asioista sanoo...
Ai niin... Saat anteeksi suorapuheisuutesi. Se kun tuo anteeksianto käsittääkseni sopii melko hyvin kristilliseen arvomaailmaan ;Dtoiseen fyysisesti ennen avioliittoa. Sukupuolielämä kuuluu ortodoksisen kirkon opetuksen mukaan vain avioliittoon. Kaikki avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet ovat synnillisiä sekä myös itsetyydytys ja pornografisten aineistojen katseleminen.
- Ihan tavallinen ortodoksi
theoforos. kirjoitti:
Mutta eikö tuo ole varsin läntinen/roomalainen syntikäsitys? Eli että synti on joku minimistandardi, joka täytyy välttää, jotta ei joutuisi helvettiin. Ortodoksisessa kirkossa sen sijaan synti on kaikki se, mikä poikkeaa täydellisyydestä. Läntisen syntikäsityksen mukaiset synnin määritelmät ovat siis "lakeja", jotka täytyy täyttää ja noudattaa. Sen sijaan ortodoksisen syntikäsityksen mukaan ne ovat ohjeita, jotka ohjaavat kohti täydellisyyttä ja Jumalan kaltaisuutta.
---
Alla on Amerikan ortodoksisen kirkon sivuilta otettu kommentti koskien itsetyydytystä, ja minusta siinä on lyhyesti sanottu kaikki olennainen asiaan liittyen ortodoksisesta näkökulmasta. Vaikka ehkäpä siihen voisi mahdollisesti lisätä myös ekonomia-disclaimerin, eli että joskus voi joutua myöntymään pienempään pahaan, jotta voisi välttää suurempaa pahaa.
"Sexuality is a gift from God, as we read in the book of Genesis.
It is meant to be shared, a physical expression of our love and concern for a member of the opposite sex with whom we have made a life-long commitment through marriage and is open to the possibility of procreation.
There is a sharp distinction between "making love" and "having sex." The former constitutes the wise use of the gift of sexuality, whereas the latter falls short of this ideal.
Masturbation is self-directed. As such, is a distortion of human sexuality.
By nature, it is incapable of expressing love and concern for an other person. It is also incapable of the possibility of procreation, in fulfillment of our Creator's injunction to "be fruitful and multiply."
Since it "misses the mark" of the wise use of the gift of sexuality, it is considered sinful. This is especially so in cases in which masturbation becomes an addiction."
Linkki: http://www.oca.org/QA.asp?ID=230&SID=3Peräänkuuluttamasi 'ekonomia-disclaimer' olisi todellakin paikallaan.
Jos esimerkiksi seksin tämän tekstin mukaisesti tulee aina olla "avoin lisääntymisen mahdollisuudelle", sillä tullaan samalla kieltäneeksi ehkäisy.
On mielipidekysymys, nähdäänkö itsetyydytyksen kohdistuvan itseen. Se voi hyvin vahvasti kohdistua myös itsensä opiskelemiseen ja itsetuntemuksen kehittämiseen - jota tarvitaan toisen ihmisen kanssa rakasteltaessa.
OCA asettaa asioita perin kummalliseen järjestykseen, sillä ainakin tämän lyhyen tekstiotteen perusteella prostituutio tai muu irtosuhde katsotaan lähemmäksi Jumalan tahtoa kuin itsetyydytys. Siinähän jälleen luovutaan avioliiton yhteydestä, mutta säilytetään lisääntymisen mahdollisuus.
Ortodoksisen vs. läntisen syntikäsityksen osalta myönnän asian tietenkin: epäilemättä itsetyydytys poikkeaa täydellisyydestä. Mutta niinpä poikkeaa meidän jokaisen jokainen päivämme muutenkin... :) - asf
Ihan tavallinen ortodoksi kirjoitti:
Peräänkuuluttamasi 'ekonomia-disclaimer' olisi todellakin paikallaan.
Jos esimerkiksi seksin tämän tekstin mukaisesti tulee aina olla "avoin lisääntymisen mahdollisuudelle", sillä tullaan samalla kieltäneeksi ehkäisy.
On mielipidekysymys, nähdäänkö itsetyydytyksen kohdistuvan itseen. Se voi hyvin vahvasti kohdistua myös itsensä opiskelemiseen ja itsetuntemuksen kehittämiseen - jota tarvitaan toisen ihmisen kanssa rakasteltaessa.
OCA asettaa asioita perin kummalliseen järjestykseen, sillä ainakin tämän lyhyen tekstiotteen perusteella prostituutio tai muu irtosuhde katsotaan lähemmäksi Jumalan tahtoa kuin itsetyydytys. Siinähän jälleen luovutaan avioliiton yhteydestä, mutta säilytetään lisääntymisen mahdollisuus.
Ortodoksisen vs. läntisen syntikäsityksen osalta myönnän asian tietenkin: epäilemättä itsetyydytys poikkeaa täydellisyydestä. Mutta niinpä poikkeaa meidän jokaisen jokainen päivämme muutenkin... :)"Jos esimerkiksi seksin tämän tekstin mukaisesti tulee aina olla "avoin lisääntymisen mahdollisuudelle", sillä tullaan samalla kieltäneeksi ehkäisy."
Onko ehkäisy sitten jonkin ortodoksisen auktoriteetin sallima?
"On mielipidekysymys, nähdäänkö itsetyydytyksen kohdistuvan itseen. Se voi hyvin vahvasti kohdistua myös itsensä opiskelemiseen ja itsetuntemuksen kehittämiseen - jota tarvitaan toisen ihmisen kanssa rakasteltaessa."
Miten tuo eroaa itseensä käpertyneestä seksuaalisuudesta? Mistä syystä seksuaalisuuteensa ei voi tutustua toisen kanssa? - se tarkoittaa
Ihan tavallinen ortodoksi kirjoitti:
Peräänkuuluttamasi 'ekonomia-disclaimer' olisi todellakin paikallaan.
Jos esimerkiksi seksin tämän tekstin mukaisesti tulee aina olla "avoin lisääntymisen mahdollisuudelle", sillä tullaan samalla kieltäneeksi ehkäisy.
On mielipidekysymys, nähdäänkö itsetyydytyksen kohdistuvan itseen. Se voi hyvin vahvasti kohdistua myös itsensä opiskelemiseen ja itsetuntemuksen kehittämiseen - jota tarvitaan toisen ihmisen kanssa rakasteltaessa.
OCA asettaa asioita perin kummalliseen järjestykseen, sillä ainakin tämän lyhyen tekstiotteen perusteella prostituutio tai muu irtosuhde katsotaan lähemmäksi Jumalan tahtoa kuin itsetyydytys. Siinähän jälleen luovutaan avioliiton yhteydestä, mutta säilytetään lisääntymisen mahdollisuus.
Ortodoksisen vs. läntisen syntikäsityksen osalta myönnän asian tietenkin: epäilemättä itsetyydytys poikkeaa täydellisyydestä. Mutta niinpä poikkeaa meidän jokaisen jokainen päivämme muutenkin... :)sitä, että jos ehkäisy pettää, niin kristitty ei tee aborttia niin kuin tämän maailman lapset usein tekevät, jos raskaus ei ole suunniteltu. Kristitty myös huolehtii jälkeläisistään kaikissa tilanteissa.
Prostituutio ja ns "vapaat suhteet" ovat avioliiton pilkkaa ja vääristynyttä seksuaalisuutta. Niissä ei ole kysymys rakkaudesta eikä jälkeläisten hankkimisesta. Sellaisina ne ovat mielestäni pahempia asioita kuin masturbointi.
Masturbointi voi olla täysin mekaaninen toimenpide -tai se voi olla haureellinen teko. Monet naiset joutuvat esim laukaisemaan itsensä yhdynnän jälkeen, kun eivät saa normaalissa yhdynnässä orgasmia. En näe tällaisessa mitään syntiä.
Jos seksi olisi sallittua vain lisääntymismielessä, olisi myös vanhoilta pariskunnilta seksi kiellettyä. En tiedä kuitenkaan yhtään pariskuntaa, joka olisi luopunut seksielämästä, kun vaimolle on tullut menopaussi. Yleensä seksielämää jatketaan niin kauan kunnes aviomies tulee vanhuuttaan impotentiksi. asf kirjoitti:
"Eiköhän tämä seksuaalisuus, mistä tässä yhteydessä puhutaan ole kuitenkin laadultaan "heppoisempi" kuin mainisemasi pari muuta."
Sä viet keskustelua nyt outoon suuntaan. Aloitus kuuluu: "onko masturbointi syntiä". Eikö nyt ole tarkoitus keskustella sen mahdollisesta synnillisyydestä, eikä siitä, että kuinka heppoinen asia se vaikkapa murhaan verrattuna on, tai että kuinka kaikkien on kuitenkin pakko tehdä sitä.
Sielunhoito erikseen. Ja sanotaan nyt vielä sekin, että en ole itsekään millään tavoin vapaa tästä keskustelun aiheena olevasta asiasta. Inhimillisistä heikkouksistamme huolimatta on pidettävä maali kirkkaana.
"Urheilukisoissa on sanonta: "Hopea ei ole häpeä"."
Ei, jos on antanut kaikkensa. Mutta mitä luulet valmentajan sanovan jos luovuttaa loppusuoralla?Sen pedofilian ja murhaamisen tässä yhteydessä, en se ollut minä. Ei minun maailmani ole niin musta-valkoinen, että pidättäytyisin tiukasti aloituksessa. Sallin itselleni luovaa ajattelua laajentaa katsantoani. No kun nyt pyydät pitäytymään aloituksessa, niin sanottakoon oma mielipiteeni siitä, onko masturbointi syntiä. ON ja EI. Tyydyttikö vastaus?
>>Urheilukisoissa on sanonta: "Hopea ei ole häpeä"." Ei, jos on antanut kaikkensa. Mutta mitä luulet valmentajan sanovan jos luovuttaa loppusuoralla?<
Tulee mieleeni aktiiviura kilpaurheilussani. Itselläni oli koko ajan yksi ja sama päävalmentaja, lisäksi lukuisa määrä apuvalmentajia. Olipa kisa kuin kisa, pyrin aina antamaan kaikkeni. Joskus hyydyin loppusuoralla (ne maitohapot) toiset menivät ohi. Apuvalmentajani moitti minua vääristä valinnoista ja pyrki aina syyllistämään. Päävalmentajani sen sijaan taputti olalle ja sanoi: "Poikani, minä tiedän, että yritit parhaasi, en sinulta enempää voi vaatiakkaan".- sairasta1
vallesmanni kirjoitti:
Kerrankin tekisi mieleni kirjoittaa rekisteröitymättä. Olen kuitenkin periaatteen mies, enkä tee sitä "arassakaan" aiheessa, tosin tulen ottamaan kantaa ko. asiaan ehkä vain 50 %:sti. Niin ihanalta kuulostava asia kuin parisuhteen seksuaalinen rakkaus huipentumineen, hellyyksineen ja koskettelun kokemisineen, antautumisena täydelliseen yhteiseen kokemukseen, yhdeksi lihaksi tulemukseen, tahtoo olla arkielämässä aivan muuta. Tilastot kertovat, että avioerojen määrä, johtuen suurelta osalta siitä, että "seksi tökkii" on hälyyttävän suuri. Kulissiaviolittoja on paljon, jolloin syystä tai toisesta ei voida erota (pidetään avoimesti tai salatusti rakastajaa/rakastajatarta). Kolmas ryhmä "epäonnistujia" ovat ne, jotka riitelevät ja/tai tappelevat alituiseen kun "eukko pihtaa" tai "ukko käy vieraissa". On tietysti lukuisa joukko yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät edes elä parisuhteessa, joiden "hormoonit hyrräävät". Olisiko meidän kerrottava kaikille näille epäonnisille kirkon ehdottomana sanomana se, että itsetyydytys on syntiä, siitä joutuu kadotukseen, lue mieluummin askeetti-isien kirjoja kilvoituksesta ja voita himosi.
sairasta
- Katumuksen risti
Hoida vaan seksitarpeesi omissa oloissasi.
- runkatkaa ajoissa!
Runkkaamisesta elikkä masturbaatiosta tai onaniasta sanoisin, että runkatkaa hyvät ihmiset niin paljon kuin vain jaksatte, sillä se on terveellistä ja pitää elimistönne kunnossa.
Varsinkin vanhenevien miesten pitäisi muistaa runkata ajoissa ja säännöllisesti, jos heillä ei ole säännöllistä seksiä kumppaninsa kanssa, siis sellaista seksiä jossa tapahtuu myös ejakulaatio eli siemensyöksy.
Runkatkaa siis yksin tai yhdessä, se ei ole mitään syntiä, sillä eihän siinä kenellekään pahaa tehdä.
Mies voi pitää eturauhasensa eli prostatan terveenä, jos hän ejakuloi vaikkapa runkaamalla säännöllisesti. Tämä on tärkeää! Parasta siis runkata ajoissa kuin katua sitten kun prostatavaivat alkavat, tai jopa syöpä diagnosoidaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks73811Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?872756Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U1092587Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut242255- 592075
Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si172011Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1061974Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1251825Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287341214Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.
Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he3601175