Onko ketään, joka sairastaa kyseistä sairautta? Voisi jakaa kokemuksia. Vielä yleisesti kysyn, onko mielenterveys-sairaudet periytyviä? Itselläni on suvussa paljon tätä.
Skitsoaffektiivinen psykoosi
Sairastan tätä
4413988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
mulla on kaveri joka on sairastanut kyseisen sairauden mutta sairastaa nykyisin vain masennusta.
Miten kaverisi selvisi siitä? Siitä voi siis parantua.Itselläni on kyseinen sairaus masennusoireisena muotona. Epäilen, että on väärä diagnoosi, mutta itsepäisesti ne tyrkyttää tuota. Millä tavalla sairaus ilmeni kaverisi kohdalla?
en tiedä tarkkaan.kai se lääkityksellä parani,mutta sillä on ollu ainaki 3 eri psykoosia.avohoidossa se koko ajan ollu.
hei, onko sinulla harhoja ollenkaan?nehän kuuluu kiinteästi skitsofreniaan..ja skitsoaffektiivisuuteen..
On mulla ollut näkö- että kuuloharhoja, mutta ei ole ollut aikoihin.
minä en tarkkaan tiedä onko minulla skitsofrenia vai skitsoaffektiivinen psykoosi, mutta eräs ihan pätevältä vaikuttanut lääkäri sanoi, että kyseiset sairaudet ovat lähellä toisiaan. pyrin elämään virkeää ja melko tervettä elämää. liikaa valvottuani voi tulla skitsofreenisia oireita kuten vainoharhaisuutta. joskus myös ihmisten puheet tuntuvat liian raskailta kestää, kun tuntuu että haukutaan. tietynlaista ylienergisyyttä on ollut ennen sairaalajaksoja. ensimmäinen sairaalajaksoni oli 1990' silloin yritin itsemurhaa, joka onneksi epäonnistui. oli kai Herran tahto että jäin henkiin, jopa naimisiin pääsin. mitä haluaisin itselleni teroittaa on se että en tulisi vihamieliseksi ulkomaailmaa ja ihmisiä kohtaan. olen eläkkeellä joka asia joskus tuntuu kummalta ja hävettävältä. pari vuotta sitten oli toive että 45- vuotiaana pääsisin takaisin työelämään, mutta nyt en enää niin ajattele. harjoittelin silloin työntekoa muun muassa pesemällä pyykkiä suunnilleen yötäpäivää. minusta parhaat kirjat tämän sairauden tiimoilta ( skitsofrenia/ skitsoaffektiivisuus) ovat kaikki Maria Vaaran ( rauha hänen sielulleen) kirjat ja sitten Jukka Kompan kirja Minä olen. Odottaisin että näistä sairauksista kärsivät pääsisivät enemmän julki, esim. kaunokirjallisuuden kautta. Skitsoaffektiivisuudesta ei liikaa tiedetä- - -
Mitä muita hyviä kirjoja tiedät ko aihetta sivuten? Mä olen myös lukenut Jukka Kompan minä olen ja nauroin itseni kipeeksi! Sairauden voi ottaa myös huumorilla ja mä en ainakaan ois jaksanut ellen jaksais viljellä rajuakin huumoria sairaudestani.
skitsoaffektiivinen on mullakin, sekamuotoinen. pykooseja on ollut yksi raju ja muita psykoottisia tiloja masennusvaiheissa ja sterssitiloissa, valvomisen ja liian kahvin juonnin seurauksena..minulla ahdistus tulee kohtauksittaisena ja menen katatooniseksi eli alan jähmettyä, hidastua ja alkaa olla vaikea puhua ja kävellä. Josjoku on kanssani silloin, pyydän, että hän puhelee kanssani rauhallisesti, etten vajoa tyhjyyteen ja tuijotteluun. välttämättä tähän tilaan ei liity näköharhat, mutta olo on kamalan ahdistunut ja tuntuu, että kaikki tuijottaa ja saatana vainoaa joka nurkalla. Nykyisin tunnistan jo hyvissä ajoin varomerkit ja osaan ennakoida poistumalla pikaisesti tilanteesta jossa ahdistaa. otan myös kotiin tullessa antipsykootin ja menen myös yleensä nukkumaan ja niin vältyn sairaalahoidolta. joskus kotosalla ollessa saatan nähdä jotain savun tapaisia harhanäkyjä, mutta ne ei välttämättä pelota, joskus kyllä on olo, että joku paha on kodissani. pelkään myös joskus, jos joku tupakoi, että talossa syttyy tulipalo tms. joskus kuulen päässäni sanoja, mutta aina en tiedä mistä ne oikein tulevat, ovatko omia ajatuksiani vai sanooko joku paha henki ne minulle. minulla kuuloaistimukset ovat lähes aina uhkaavia, mutta aina en noteeraa niitä ollenkaan vaan keskityn muuhun, laitan radion päälle tai muuta vastaavaa.
Kuulostaa paniikki tai ahdistuskohtaukselta.
Kuulostat tosi vastuulliselta ja taistelet rohkeasti sairautta vastaan. Läheiselläni on ollut skitsoaffektiivinen häiriö tai skitsofrenia vuosikaudet ja hänellä ongelmana on sairaudentunnottomuus eli kieltäytyminen hoidosta, muiden syyttely jne. Se on tosi raskasta, toivottavasti hän jonain päivänä osaisi suhtautua sairauteen kuten sinä. Tsemppiä jatkoon!
Miten erotetaan skitsofrenia ja narsismi toisistaan jos oireet ovat sairaudentunnottomuus sekä muiden ihmisten haukkiminen, selän takana puhuminen ja syyttely?
Psykoottinen kohtaus on paniikkikohtaus potenssiin 10. Paniikkikohtaukseen eivät kuulu kuulo tai näköharhat. Mulla on paniikkikohtauksistakin kokemusta, ja kamalia nekin olivat. (itselläni pyörtyilyä ja oksentamista) mutta psykoottisen ahdistuksen voimakkuus on niin hirveä, että kuvaan sitä maantiejyräksi, joka vain tulee ja lähestyy lähestymistään ja pahimmassa tapauksessa se liiskaa sinut täydellisesti ja vaikka onnistuisikin sen väistämään, jää se kummittelemaan vielä pitkäksi aikaa mieleen. Ensimmäisen psykoosini jälkeen kuvasin kokemaani tsunamista selviytymiseksi. Olin täydellisessä shokissa, puhumaton, liikkumaton, tuijottelin seiniin ja tyhjyyteen. kun katsoin itseäni vessan peiliin, en tiennyt kuka katsoi silmistäni. Se en ollut minä, vaan koin että sisälläni oli ylimielinen demoni ja se liikutteli minua ja vaikutti käyttäytymiseni kummallisuuden. Ahdistus oli kauhea ja sitä ei helpottanut pelko, että aina vain pahempaa on tulossa. näin arkkuja ja ruumiita ja olin varma, että elän viimeisen kesäni, olin varma ja että kohta tulee kuolema ja putoan täydelliseen tyhjyyden tilaan. tuntui, ettei ole olemassa mitään muuta kuin tyhjyys, karmea olemattomuus. Se on pahinta mitä on, kun ei ole mitään!! eli luulee olevansa matkalla täydelliseen tyhjyyteen, jossa ei ole kertakaikkiaan mitään. Se on helvetti. Jos kuvittelisi itsensä ikuisesti lentämään yksinään avaruudessa, eikä voisi kuolla. Olisi jo kuollut, mutta elossa kumminkin. Sielu vain harhailisi ikuisesti siellä. On niin kauhun kangistama, ettei kykene tuntemaan mitään muuta. ei pysty itkemään, eikä vihaamaan, on vain kauhu ja lamaannus. Tästä toipuminen vei puoli vuotta.
narsismi luokitellaan käsittääkseni persoonallisuushäiriöiden joukkoon. Narsistilla ei ole näkö ja kuuloharhoja tai sairaalloista harhaluuloisuutta. Narsisti ei juttele puille tai luule että avaruudesta tulee laasersäteitä, jotka ohjaavat toimintaasi..narsisti ei ole psykoottinen. Narsisti ei välttämättä tiedä olevansa narsisti tai ei ainakaan myönnä sitä. Hän vain kuvittelee olevansa aina oikeassa, eikä pysty myötäelämään toisten tunteita. Jos joku loukkaantuu hänen sanomisistaan, se on hänen vikansa. Narsisiti on rakastunut omaan erinomaisuuteensa ja hyväksikäyttää helposti muita vain päästäkseen omiin päämääriinsä.
Oli pakko vastata kun tuntui että tuo kirjoittamasi teksti oli kuin oisit mun suulla sen kertonut. Mulla on ollu tismalleen samanlainen kuolemanpelko oman psykoosini aikoihin, ja kärsin psykoosista 3kk ennen kuin sopiva lääkitys löytyi. Muistan elävästi edelleen tuon silmittömän, lamaannuttavan pakokauhun jota tunsin kun joka sekuntin luulin olevan viimeinen. Koin että kuolen mutten kuitenkaan kuole, eli jään mustaan tyhjään huutamaan mykkänä ikuisuuteen asti. Luulin olevani maailman pahin ihminen, itse saatanaakin pahempi, ja koin hirvittävää syyllisyyttä asioista jotka sisälläni vääristyivät todeksi. Juuri se että lehdet ja televisio kertoivat elämästäni ja vittuilivat minulle kaikista asioista, ihmiset kuulivat ajatukseni ja mitä enemmän koitin olla ajattelematta, eihän se psykoosissa onnistu. Entinen poikaystäväni sanoi minulle että psykoosi on tunteiden tsunami ja sen kyllä omalla kohdallani allekirjoitan. Aivot menee paniikkiin kun tunteiden tulva iskee.
Sain silloin diagnoosiksi paranoidisen skitsofrenian mutta nyttemmin se on vaihtunut skitsoaffektiiviseksi häiriöksi. Olen edelleen vahvalla lääkityksellä ja koska edellinen lääke nosti painoa niin paljon vaihdettiin toinen tilalle ja sain vaihdon yhteydessä kokea taas hetkellisen minipsykoosin. Olen 28 vuotias nainen ja sairastuin psykoosiin 25 vuotiaana. Kohdallani se ei tullut hetkessä vaan ennakoi rajuilla mielialanvaihteluilla, kauhukohtauksilla ym. mutta en osannut hakeutua osastolle siinä vaiheessa koska en tiennyt psykoosista mittään. Olin silloin kyllä ns.avohoidossa, vaikkei ollutkaan terapiaa. Oman psykoosini miellän suureksi siunaukseksi, ja munlaista ihmistä ei olisi pysäyttänyt mikään muu. Jos psykoosi estyy sillä että syön lääkkeitä säännöllisesti ja käyn psykoterapiassa hamaan tulevaisuuteen niin sitten se on niin. En enää taistele lääkkeitä vastaan. Tällä hetkellä syön zeldoxia annoksella 160mg/vrk sitä ennen oli zyprexa annoksella 30mg/vrk. Voimia sinulle, ja kiitos vertaistuesta!
Mulla on diagnoosina skitso-affektiivinen, sairastuin kun olin 19, nyt olen 22. Kirjoitukset kuulostavat hyvin tutuilta. Itselläni on takana kaksi psyykoosivaihetta, välissä hoidettiin samassa paikassa suljetulla masennusta. Kiitos termistä katatoninen, Salla-Riinako sen sanoi, tuollainen olin itsekin pitkiä aikoja, kykenemättä kontaktiin, kamalan ahdistuksen vallassa, fyysisesti kyvytön; lihakset olivat niin kireällä että ei pystynyt tekemään mitään. Välillä olin hyperaktiivinen, pesin pyykkiä ja touhusin yön yli, tein kummallisia muistiinpanoja, yliluonnollisia kokemuksia; esim aamupäivä muuttui yöksi silmänräpäyksessä, itsemurhayritys ajatuksen voimalla, itsensä pitäminen ylivoimaisen pahana.. Lista on aika pitkä ja omituinen kun oireita kuvataan. Salla-Riina ja Musta Enkeli, luulen että tiedätte mistä puhutte, psykologit harvemmin tietävät miltä psykoottinen olotila oikeasti tuntuu. Itselläni edellisestä psykoosista on vuosi aikaa, ja olen tehnyt elämässäni aika paljon sen jälkeen, koen olevani terve. Tarkkana olen vieläkin, tunnistan kyllä oireet ja huolehdin että nukun. Välillä laitan suuhuni suojalääkkeen.
Tärkein muutos elämässäni parempaan on vielä tapahtumattumatta, eli syksyllä kolme vuotta täyttävä lapseni ei vielä asu kanssani, vaikka mukana hänen elämässään olenkin. Kyllä siitä kokemuksesta syvä arpi jää, kun joutuu eroon kolmekuukautisesta sylivauvasta ja laitetaan eristykseen.
Tuli mieleen, luin juuri tänään jostain ammattilaisen tekemästä tutkimuksesta että kehitysmaissa on (paljon) parempi ennuste tervehtyä skitso(-frenia, affektiivinen, en muista mikä skitso) sta kuin teollisuusmaissa. Aika jännä juttu.
Minulla määrittelemätön psykoosi diagnoosina, elikkä tarkennettuna harhaluulot.
Vuosien myötä harha-ajatukset ovat laimenneet, mutta ei ole poistuneet. Tukityöpaikka on omasta mielestä auttanut paljon asiaan.
psykiatri määritteli minulle ensitapaamisen jälkeen dignoosin määrittelätön psykoosi. Neurologilla käynnin jälkeen dignoosi tarkentui "hienokseltaan" skitsoaffektiisiviseksi psykoosiksi.
Sairastuin ensimmäisen kerran 2004 maniamuotoiseen häiriöön, josta toivuin muutaman kuukauden mittaisella masennusjaksolla. Tässä vaiheessa en osannut epäillä vielä mielen sairautta. Vasta toisen kerran sairastuttuani 2007, hakeuduin vasta manian jälkeen lääkärin puheille. Lääkärikäyntiä seurannut taudin määrittely käynnisti pitkän "sulatteluprsessin", jota olen läpikäynyt vahvasti terapiassa.
Oloni on kohentunut niin, että olen pystynyt opiskelemaan ja käymään töissä, mutta koko ajan tietysti lääkitys päällä. Syön zyprexa-nimistä lääkettä 5 mg vuorokausiannostuksella ja se on kohentanut oloani huomattavasti.
tosin viime aikoina oloni on ollut aika huono. Eli päällimmäisinä oireina on se, etten pysty keskittymään pitkään esim opiskeluun tai töiden tekemiseen, koska päässä alkaa kiristävä tunne ahdistaa. Pääosin topimiseni on ollut kuitenkin vauhdikasta, mutta tällaisia huonompia jaksoja aina väistämättä tulee. SIlloin onkin syytähieman löysätä tahtia ja tarkkailla oloa.
Voimia kaikille toipujille!
Ja siis ihmisellä voi olla molemmat, eli sekä skitsofrenia että mikä vaan persoonallisuushäiriö, nämä ei poissulje toisiaan. Tiedän yhden jolla on narsistinen häiriö ja skitsofrenia ja molemmat huomaa todella vahvasti, toisin kuin pelkillä skitsofreenikoilla. Osastoilla näkee näitä.
Ei ole skitsofrenian oireita nuo tai sitten minulle on annettu väärä diagnoosi.
Mulla on kyseinen sairaus ja eipä siitä käsittääkseni lääkkeettömäksi ainakaan parane, tosin lääkkeillä oireettomaksi voi parantua kylläkin. Ei oikein koskaan voi sanoa että tästä on parannuttu etenkin jos on mielialaoireita kun tähänhän kuuluu joskus vuosienkin oireettomat jaksot. Joten väärin sanoa että paranee.
Psykooseja on ollut jonkun verran mutta aina olen niistä suht hyvin selvinnyt. Jatkuvasti on jonkinlaista pientä harhaa, kuten ääniä, näkyjä, luuloja ja epätodellista tunnetta. Kaikenlaisia pelkoja esiintyy ja juuri tuota "olen kamalin ihminen maailmassa"-ajattelua. Kaikki tuo tuntuu niin tutulta.
Masennus on jatkuvaa ja mihinkään näihin ei lääkkeet täysin auta vaan tämä tila on lääkkeiden kanssa.
Syön tällä hetkellä Lamictalia 200mg, Peratinia 16mg, Opamoksia tarvittaessa 15mg ja Truxalia tarvittaessa vaihtelevasti, mutta korkeintaan 50mg. Tämä koska olen raskaana ja masennuslääke joka tässä oli rinnalla eli Efexor 150mg ja paremmat ja jatkuvammat rauhottavat piti lopettaa.
En ymmärrä miten pärjäätte yhdellä lääkkeellä kun tämäkin on todella vaikeaa ja ainoa tapa pysyä edes jotenkin järjissään. Yhdellä lääkkeellä minäkin olin katatoninen ja itsekseen hihittelevä. Itsemurhayrityksiä on ollut vuosien varrella ja sairaaloissa olen ollut 4-6 kertaa laskutavasta riippuen. Tässä nyt on vähän huonona ja hyvänä puolena se että ihmiset ottaa oireet todella tosissaan. Ennen vaihtelevin väärin diagnoosein ei välillä edes kuunneltu mikä johtikin itsemurhayritykseen osastolla ja sain siitä vielä rangaistuksen ja todella ikävää kohtelua osakseni. Lapseni olen saanut pitää, mutta kaikenlaista sosiaalitanttojen kyttäystä kyllä on, vaikka elämme yhdessä lasten terveen isän kanssa. He tuntuvat pitävän kotiamme omanaan kun tulevat tasaisin väliajoin tunkemaan tänne kyttäysreissuille. :(
Homma kuitenkin on melko hanskassa masennusta lukuunottamatta. Kiva kun täällä oli juttua tästä, ei kuitenkaan niin kovin yleinen sairaus ole.
Niin ja sen verran vielä, että itse olen sairastellut lapsuudesta asti, mutta vasta parikymppisenä pahassa psykoosissa ja vakavassa masennuksessa uskalsin mennä lääkäriin, mistä jonkunlaiset hoidot alkoivat.
Nykyisin pystyn taas opiskelemaan monen kotona vietetyn vuoden jälkeen, mutta hoitona minulla on vain kotona käyvä sairaanhoito psykoosisairaille eikä psykoterapiaa ollenkaan, mitä ei minulle ole edes suunniteltu. Tämä on mielestäni todella huono ja epäoikeudenmukainen juttu kun kyllähän ihminen terapian tarvitsee tässä sairaudessa. Mitenkähän pääsisin sellaiseen? Kelahan sen maksaa. Kuntoutustuki pyörii nyt ja on pyörinyt jo vähän aikaa. Miten teillä tuo taloudellinen puoli? Lääkekorvattavuus on jo suuri plussa.
Meillä on aika lailla erilaiset elämän tilanteet ja eksyin tänne puolivahingossa , kerron vain oman tarinani
No nii , aloitetaanpa . Tällä hetkellä ei oo mitään päällekaatuvaa , talous kyllä vähän kireellä
mutta eiköhän se siitä . Se että lekuri on vihjannut jossain vaiheessa että vois olla skitsoaffektiivistä häiriöö mukana nii voi pitää kyll paikkasa . (diagnoosini on kuitenkin Bipo2)
On luonnehtinut näillä sanoilla " kuin itsensä ulkopuolisena olisi " ja se että 2000 luvun alussa oli kuuloharhoja ja vähän muitakin "harhoja" .
Lääkkeitä on tullut matkan varrella kokeiltua vähän yhtä ja toista vaihtelevin menestyksin , tää nykyinen lääkitys on kai jonkinlainen kompromissi ( eli ei paljon sivu-oireita , mitä nyt tuppaa väsyttään keskellä päivääkin , ∆-lääke yks ).(Debrakine, Risperdal,Zyprexa)
Mutt yleensä ottaen , mulla alkaa asiat oleen "hyvin" , oon jokseenkin sinut tämän sairauteni kanssa ja tiedän omat rajoitteeni ( eli en ole mikään super-ihminen niinkuin joskus manioissani luulin , ei silti , tuli saatua aikaan yhtä jos toista (välillä konkurssin partaalla – välillä rahaa tuli ovista ja ikkunoista)). Ja pitänee mainita että yks tenavakin mull on .
Multa vei about 13 vuotta mun elämästä että asiat on loksahdellu kohdalleen , melkein ainakin .
Se että mä sain kontaktin tarpeeks pätevään lääkäriin melkein alusta pitäen on ollu varmaan mun pelastus . Nykyään niillä vaan ei tahdo olla riittävästi resursseja kunnon hoitosuhteeseen , annetaan vaan reseptit kouraan ja passitetaan kotio/vertaisryhmiin/töihin/ opiskeleen .Siis näin Avo:n puolella ,
en ota kantaa tahdosta riippumattomaan hoitoon . (kerran suljetulla ,psykoosin takia)
Nykyään jo sairaseläkkeellä ,sain onneksi työhistoriaa senverta että sillä rahalla pärjää jotenkin .
Mut sun kannattais ottaa selvää onko lääkärisi samaa mieltä että jaksat käydä terapian läpi koska sehän sen lausunnon Kelalle tekee . Ja mitä tulee sitten opiskeluun / ammatilliseen kuntoutukseen niin silloin pitäisi mennä kuntoutustutkimukseen (Kelan lähetteellä/maksamana).
Näin se ainakin mulla meni - Tsemppiä
Mitkä asiat auttavat toipumisessa?
Tällä keskustelualueella näyttää olevan jos jonkinmoisia tarinoita siitä, miten mielensairaus on edennyt ja minkälaisia diagnooseja kukin on saanut. Kuten monet lääkärit sanovat: sairaus kulkee jokaisella yksilöllisiä reittejä ja siitä toipuminen on myös yksilöllinen asia. Luotailen tässä tätä sairautta vähän keittiöpsykologiselta kannalta oman kokemukseni kautta.
Omalla kohdallani toipuminen on ollut hidasta ja nopeaa. Hidasta siitä syystä, että tunnen yhä vielä ajoittain päässäni "kiristävän" tunteen, vaikka viimeisestä psykoosistani onkin kulunut jo miltei neljä vuotta. Silloin päivän askareiden tekeminen tuntuu ylivoimaiselta - mieleni tekisi vain nyhjöttää kotona ja saada terapiaa. Tänään on juuri sellainen päivä: töistä ei tule mitään ja surffailen vaan netissä tutkimassa muiden kertomuksia toipumisesta ja siitä, onko toipuminen ylipäätään mahdollista.
Nopeaa toipumiseni on ollut siitä syystä, että en koskaan uskonut pahimman masennukseni aikana toipuvani näin hyvään kuntoon. Pahimmaan masennukseni kourissa ajattelin usein itsemurhaa, koska se tuntui tarjoavan ainoan helpotuksen niin kurjaan oloon. Enkä ollut ollenkaan tyytyväinen siihen, että elämäni oli romahtanut niin nopealla tahdilla. Mutta nyt ajoittain minusta jopa tuntuu siltä, että olen nyt paljon eheämpi ihminen kuin ennen psykoosia - olen jopa mielestäni kehittynyt rivakasti työssäni.
Mutta sitten vielä varsinaiseen aiheeseen eli toipumiseen. Omalla kohdallani toipumista ovat mielestäni vauhdittaneen lääkitys, ystävät, terapia ja tiedon hankkiminen. Syön edelleen lääkettä aika pienen annoksen päivässä. Olen huomannut, että varsinkin sillon kun käytän monta päivää peräkkäin koko aivokapasiteettiäni töiden tekemiseen, sekä harrastuksiin, aivoni eivät toivu vain nukkumalla yön yli. Silloin yleensä nosta lääkitystä hieman - ja se toimii. Tai sitten vaan otan vapaapäivän ja lepään. Sekin toimii. Isona apuna minulle toipumisen kannalta ovat olleet myös läheiset ihmiset ja ystävät. Olen kertonut lähimmilleni ystävistäni jonkun version sairaudestani ja he ovat ymmärtäneet. Tämäkin on osaltaan varmasti ollut suuri tuki toipumisessani. Lisäksi kumppanini on ollut varsin suuri tuki minulle. Missä olisinkaan ilman sitä? Käyn terapiassa vielä jonkin aikaa. Siellä voin myös ottaa sairauteni puheen aiheeksi aina kun haluan. Lisäksi voin keskustella vapautuneesti siellä myös muista elämääni liittyvistä aiheista. Ja viimesenä: tieto lisää helpotusta. Omalla kohdallani oloani on helpottanut psykoosista lukeminen. Välillä oloni on täysin normaali. Silloin en muista koko sairautta. Mutta välillä olen alamaissani, kuten nyt ja silloin päässäni ei muu pyörikään kuin sairastuminen ja paha olo.
Ja vielä lopuksi. Kyllähän tämä skitsoaffektiivinen sairaus silloin tällöin vituttaa ankarasti ja monesti kysynkin; miksi olen sairastunut tähän? Onko tästä muuta kuin haittaa elämässäni? Miten pärjään tulevaisuudessa tämän kanssa?
Näihin kysymyksiin en saa vielä vastausta, enkä välttämättä koskaan saakkaan. Mutta niinkuin tuttu sanonta kuuluu: Ei ole mitään niin pahaa, ettei siinä olisi hyvääkin. Tunnen olevani nyt eheämpi ihminen.
itse sairastuin vuosi sitte vakavaan masennukseen, joka vaihtoikin muotoa sitte psykoosisairaudeksi, siitä määrittämättömäksi psykoottiseksi häiriöksi, sitten epäiltiin skitsofreniaa ja siitä sitten skitsoaffektiiviseksi häiriöksi. tuntuu välillä että eivät nuo psykiatrit osaa määritellä oikeaa nimikettä sairaudelle joka minulla on, ja kun ei oikein tiedä itsekkään mitä sairastaa ei luota siihen että onko lääkkeetkään oikeat. monia eri lääkkeitä on kokeiltu, niin avohoidossa kuin sairaalahoidossakin. eniten itseäni pelottaa tässä että kun olen vasta 20vuotias niin miten tästä elämä jatkuu, vai jatkuuko? kerkesin aloittaa nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajan opiskelut ennenkuin sairastuin ja en tiedä voinko enää ikinä tehdä niitä töitä, hyväksytäänkö sairauttani sosiaalialan hommissa vaikka olisikin oireeton. Elämä on yhtä hullunmyllyä, välillä on hyviä päiviä ja viikkoja, sitten taas huonoja, välillä tuntuu että elämä jatkuu ja toisinaan että se päättyy kuin seinään. Tulee erilaisia harhoja jotka rajoittavat arkielämää, välillä on taas niin maassa ettei pääse edes sängystä ylös, toisinaan sitten voisi tehdä töitä hullunlailla. Ihmissuhteet eivät pysy kasassa kun tulee tuo luottamus pula noista psykoottisen oireitten puolelta. Kaikille jotka sairastavat erinäisiä psyykkisiä sairauksia ei voi toivoa kuin että voimia!
Kyllä sosiaalialan hommiin voi hakuetua, vaikka tätä sairautta sairastaisikin. Luulisin, että on pikemminkin niin, että juuri sosiaalialalla ymmärretään erilaisia ihmiskohtaloita.
Minulla todettiin skitsoaffektiiinen häiriö vuosia sitten. Elin 8kk harhamaailmassa, josta en edes kehtaa kirjoittaa täällä. Nyt olen ollut 8 vuotta täysin oireeton ja olisin kysynyt, että onko joku uskaltanut vähentää lääkitystä näin monen oireettoman vuoden jälkeen? Minulla lääkitys 600mg Seroquel iltaisin ja Sepram masennukseen aamuisin. Olen niin kypsynyt sivuoireisiin: väsymys, kasvojen ilmeettömyys, päänsärky, turvotus, lihoaminen ainaisen ruokahalun takia, unettomuus jne.jne.
Please, vastatkaa, jos jollain on kokemusta?:))
skitsoaffektiivinen oikeyhtymä
Olen seurannut sivusta lähes 10 vuotta tämän sairauseen liittyviä maanisia, depressiivisiä ja skitso ja affektiivisia vaiheita. Kaikki näkyvät eritavoin eikä kaikkea ole sivustaseuraajan mahdollista edes tunnistaa. Välillä koko maailma on henkilö vastaan ja siitä voi seurata depressiokausi, välillä taas maailman kaatuminen saa aikaan käsittämättömän ihmisten haastamisen oikeuteen milloin mistäkin asiasta. Kun oikeustielle on lähdetty niin affektiivisuus näkyy perehtymisenä kaikkiin pienempiinkin yksityiskohtiin ja niistä taistellaan loppuun saakka. Tämän henkilön kanssa ei voi olla erimieltä, koska voi yllättäin löytää haastehakemuksen postiluukustaan. Työelämässä affektiivisuus taas näkyy pääosin yhteen henkilöön takertumisena, jopa siinä määrin, että henkilö on kuin kuristuskäärmeen otteessa. Toisen henkilön tekemiset eivät ole affektiiville riittävän hyviä jolloin joudutaan ristiriitatilanteisiin. Tähän mennessä tilanteet ovat johtaneet useisiin irtisanomisiin ja niitä seuranneisiin masennuskausiin, kunnes jostain ihmeen kaupalla ilmestyy maanisuus ja affektiivismi ja taas ollaan rustaamassa uutta oikeudenkäyntiä. Raha näyttää tällä hetkellä olevan pahin affektionismin ja maanisuuden kohde. Joka sentti ja euro on vähintään melinkertaistettava lyhyessä ajassa pörssikaupoilla. Vesi on myrkyllistä ja sitä pitää valuttaa tai keittää tuntikausia. Kaikki kemikaalit ovat pahinta myrkkyä ja siivoukseen voi käyttää vain vettä. Asuntoon ei saa päästä auringon pilkahdustakan kun valo ei ole hyvästä. Tavaroita ei voi siirtää paikasta toiseen, koska niihin koskeminen saa aikaan välittömän ja selvittämättömän raivokohtauksen. On tämä rankkaa
Voi hitsi kuinka hulluja olette. Minulla skitsoaffektiivinen häiriötä ei takuulla ole V ai voiko se tulla 60-v ja kestää kuukauden. Exäni pahoinpiteli minut ja katkaisi käteni vääntämällä, se irtosi olkapäästä ja katkesi hauiksesta. Tuli pahat hermovammat jatkuva särky. Ensin kotona 8-kuukautta melkein istuen vaan kipsatulla kädellä. menestyvä ura loppui siihen. Sitten viimein tajusin erota siitä psykopaatista, joka varateli rahaa tililtäni isoja summia. - Rupesi sitten pelottelemaan, kun joutui pois luxus asunnostani, merenrannasta. Kerran oli poika kun nyrkillä hakattiin kolme kertaa oveen kello 12.03 tasan. - Niin vieläkö kuulin ääniä, en tosiaankaan...diagnoosi oli ihan perseestä, mutta pitäähän niihin jotain kirjoittaa....
Joo mä oon kyl narsisti...käytän muita jatkuvasti hyväks...osaan manipuloida ihmisiä.
olen myös ottanut lain omiin käsiin....
mulla on oikeus rikkoa lakia niin paljon ku huvittaa
https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/04/08/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/
Onko ocd oikea sairaus? Ystävälläni on se. Peseytymis-ja bakteerikammo hirveä. Surullista seurattavaa. Tiedätkö mikä tämän aiheuttaa kun vaikutat niin tietävältä?
Ocd eli pakko oireinen häiriö kuuluu psykiatrisiin sairauksiin eli häiriöihin joihin ei ole elimellistä syytä eli ne eivät ole sairauksia.Mikään F-koodi diagnoosi ei ole sairaus.Tämä ei tarkoita etteikö kyseessä olisi oikea ja todellinen ongelma.Sairauksiin auttaa lääketiede häiriöihin ensisijaisesti terapian eri muodot.Kukaan ei tiedä mistä ocd johtuu.Parhaita henkilöitä asian selvittämiseen lienevät psykologit ja terapeutit.
Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt (F00-F99)
F42 PAKKO-OIREINEN HÄIRIÖ
Tvångssyndrom
Mukaan lukien
Anankastinen neuroosi
Obsessiivis-kompulsiivinen neuroosi
Inkluderar
Anankastisk neuros
Obsessiv-kompulsiv neuros eller störning
F42.0 Pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö
Tvångssyndrom, tvångstankar
F42.1 Pakkotoimintopainotteinen pakko-oireinen häiriö
Tvångssyndrom, tvångshandlingar [tvångsritualer]
F42.2 Pakkoajatuksina ja pakkotoimintoina ilmenevä
pakko-oireinen häiriö
Tvångstankar med tvångshandlingar
F42.8 Muu pakko-oireinen häiriö
Annat specificerat tvångssyndrom
F42.9 Määrittämätön pakko-oireinen häiriö
Sairastumisen ja siihen liittyvä kuolemanpelko.
Ai peseytymiskammo ja bakteerikammo? Aika ristiriitaista.
Salatut ovat mielen sopukat mistä johtuu. Paras kuitenkin terapoida häntä hänen omilla ehdoillaan.
Oletan että tässä tarkoitettiin pakonomaista tarvetta peseytymiseen esim. jatkuva käsien pesu pakko-oireena.
https://www.is.fi/terveys/art-2000001937551.html
Pakko-oireinen häiriö eli OCD on sairaus, jossa arjen täyttävät ahdistavat, pakonomaiset ajatukset ja teot.
Laitoinko varmasti oven lukkoon? Pakko palata tarkistamaan viidennen kerran. Pesen kädet 10 minuutin välein saippualla, muuten sairastun.
Pakko-oireinen häiriö eli OCD on sairaus, jossa henkilön mielen valtaavat epämiellyttävät, usein ahdistavat ajatukset. Pakkoajatuksista ja -teoista on hankala päästä eroon.
Sairastunut saattaa toistaa pakonomaisesti tiettyjä toimintoja, kuten käsienpesua. Pakkoajatus voi olla esimerkiksi se, että kaikkien esineiden pitää aina olla symmetrisesti paikoillaan.
OCD:sta kärsii noin 2–3 prosenttia suomalaisaikuisista. Sairaus alkaa usein murrosiässä tai nuorena aikuisena, joskus jo lapsena. Hankalia oireita hoidetaan terapialla ja mielialalääkkeillä.
The Revenant -elokuvasta parhaan miespääosan Oscarin vuonna 2016 napannut näyttelijä Leonardo DiCaprio on sairastanut OCD:ta lapsesta asti, mutta hän on oppinut keinoja hallita oireitaan.
Ne+on+kuvitteellisia+tauteja+joita+teille+ladotaan+siksi+että+teistä+saadaan+kauppatavraa+hermomyrkky+tehtaille.+Mielisairas+sana+on+haukkumasana+samalla+tavalla+kuin+pazka+akka+tai+ukko+typerys,+
Nykyään psykiatrit jakautuvat kahtia psykoosin diagnosoinnissa:
https://www.madinamerica.com/2020/07/prominent-uk-psychiatrists-divided-understand-psychosis/
Mulla skitsoaffektiivinen. N 10 v etsitty lääkityksii. Nyt lito 1200mg peratsin 16mg valdoxan 50mg ja voxra aloitettu. Voin todella hyvin. Nyt lääkitykset löydetty. Ennen pari psykoosia ääniharhoja niitä ei enää. Maniaa ei 5v koska lito. Masennusta ollut mutta poistui voxralla vikatki. Eläkkeellä töihin pian:)
Käytin nuorena alkoholia ym. päihteitä ja lääkkeetkin tulivat pian kuvioihin.
Ne cocktailit riitti hyvin useampaankin psykoosiin.
Silloin oli kaikenlaisia harhoja, itsetuhoista käyttäytymistä, ym.
Noiden perusteella sain sitten tuon skitso-affektiivisen diagnoosin. En tiedä loppujen lopuksi miten se katosi mutta kaikki " sekoilut " loppui kun pääsin päihteistä ja lääkkeistä eroon.
En ole täysin tasapainossa itseni kanssa ollut varmaan ikinä, enkä ihan täysin edelleenkään mutta silti pärjäilen ihan hyvin.
Ei ole vuosiiin ollut maniaa, harhoja, paniikkihäiriötä tms.
Mulla se ei ollut mitenkään perinnöllistä kun suvussa kukaan ei sairasta psyykkisiä sairauksia mutta eipä suvussa ole kukaan muu sekoillut aineidenkaan kanssa.
Mielenterveyden sairaudet ovat suureksi osaksi perinnöllisiä. Toisaalta tämä perinnöllisyys on biologista, geeneistä johtuvaa, ja toisaalta vanhemmilta oppimalla peritty tapa reagoida.
Tunnen esimerkiksi perheen, jossa perheen äidillä ja kaikilla neljällä aikuisella lapsella on mielenterveysdiagnoosi. Kaikilla näillä on tapana kiristää toisiaan uhkaamalla itsemurhalla. Kaikki ovat työkyvyttömyyseläkkeellä. Perheen isä on kuollut.
Omassakin suvussani mielisairautta on poikkeuksellisen paljon. Itselläni ei kuitenkaan ole diagnoosia.
Väitteet mielen "sairauksien" periytyvyydestä ovat puhdasta humpuukkia.Koska näiden "sairauksien" taustalla ei ole mitään fyysistä/biologista vikaa mikä olisi se mekanismi jolla nämä voisivat periytyä?Mielenterveyden "sairaus"/häiriö viittaa puhtaasti ei toivottuun ajatteluun, käytökseen ja/tai tunteisiin eli ne eivät ole sairauksia ollenkaan.
On+olemassa+kahdenlaista+periytyvyyttä:+sosiaalista+ja+geneettistä.+Niitä+on+useimmiten+aika+vaikea+erottaa+toisistaan,+koska+ne+ovat+dynaamisessa+vuorovaikutuksessa+toistensa+kanssa.+Myös+kulttuurin+tapa+tulkita+tietynlaisia+ongelmia+lääketieteellisen+viitekehyksen+kautta+voi+johtaa+siihen,+että+ylisukupuoliset+ongelmat+medikalisoidaan+ja+typistetään+geeneihin+ja+kehon+toiminnan+häiriöihin,+vaikka+kyse+olisi+pikemminkin+opitusta+tunnesäätelymekanismeista+ja+tavasta+jäsentää+todellisuutta+sekä+olosuhteista,+kuten+näköalattomuudesta,+köyhyydestä+sekä+väkivallan+ja+hyväksikäytön+kierteestä.+
Skitsoaffektiiviseen häiriöön liittyy vahva perinnöllinen alttius.
Nykyään ei enää ole pelkkää skitsofreniaa vaan se on spektri. Sairautesi kuuluu skitsofreniaspektriin eli auringonvalon värisävyyn. Älkää vain erehtykö sanomaan lähimmäistänne hulluksi, koska olette silloin ansainneet helvetin tulen. Psykiatria on saatanan keinovalikoima ihmisen kontrollointiin.