Lihapullia Suomi -kadulla

Enpä kyllä olisi uskonut koskaan löytäväni itseäni Rodoksen kaltaisesta turistirysästä. Olin puolihuolimattomasti luvannut lähteä kaveriksi Kreikkaan ja kun tuleva matkakumppanini soitti matkatoimistosta ja kysyi kelpaisiko Rodoksen lähellä oleva Ixia, en kehdannut enää perääntyä. Matkatoimistosta vakuutetttiin, että Ixia ei ole hotellialue vaan kylä, ja niin jouduin lunastamaan lupaukseni. Olin kyllä ajatellut, että menisimme pieneen, idylliseen, alkuperäiseen kylään jonnekin Kreikan syrjäiselle saarelle, jossa ei olisi juurikaan muita turisteja mutta kaikki turistin tarvitsemat palvelut;)

Lähtöpäivän aamuna 24.5. oli Suomessa lämmintä 20 astetta ja Rodoksella säätiedotteen mukaan saman verran. Ja Suomessa kevät vehreimmillään... Ja kaiken lisäksi matkakaveri kertoi, että oikeastaan hän ei ole matkustuskunnossa. Lääkäri olisi mielellään kirjoittanut paperin, jolla olisi saanut matkarahat takaisin. Mutta hän halusi vielä kerran käydä Kreikassa.

Lentäminenhän on pitkäveteistä ja jäsenille käyvää. Ensivaikutelma lentokentällä ei hurmannut, Suomeen verrattuna kuivan näköistä. Aurinko kyllä paistoi ja lämmitti, iho sanoi että lähes helteistä oli. Hotellille oli 6 km matka rantatietä. Katia on pieni huoneistohotelli ihan lentokentäntien ja bussipysäkin vieressä. Jouduimme odottamaan huoneiston siivoamista ja istahdimme vehmaalle sisäpihalle juomaan paikalliset oluet huurrutetuista tuopeista. Sisäpihalla oli uima-allas ja rantatuoleja, baari, keinuja ym.lapsille ja biljardipöytä. Ihan kiva, tai siis oikeasti viihtyisä. Huoneistokin oli ok, tilava kaksio, oma ulko-ovi luhtitalojen tapaan ja parveke sisäpihalle. Keittosyvennyksessä perusvarustus, suodatinpannukin. Ja meillähän oli mukana suomalaista kahvia ja suodatinpapereita matkakaverin ohjeistuksen mukaisesti...

Illalla kävimme tutustumassa ranta-alueeseen. Siellä oli normaalia turistikrääsää, myös iso lasten leikkikalukauppa jossa oli todella hyvät valikoimat ja matkakaveri löysi sieltä lapsenlapsen pyytämiä pieniä eläinhahmoja. Hyvä juttu, ei tarvinnut hakea niitä ympäri Rodosta. Hotellin nurkalla oli Minimarket ja lähes vastapäätä leipomo. Ostimme huoneeseen iltapalaa: leipää, fetajuustoa, tsatsikia, ja joimme kahvit parvekkeella ja seurasimme elämää muilla parvekkeilla ja sisäpihalla. Sitten jo uni maistui, edellinen yö oli jäänyt lyhyeksi.

Perjantai: Aamulla matkatoimiston bussilla Rodoksen kaupunkiin Ellin yökerhoon tervetulotilaisuuteen. Ellin yökerho ei ole nimetty suomalaisen Ellin mukaan, ja Ellin rantakin on ihan paikallisten nimeämä. Ellin yökerhossa on kuitenkin suomalaisia esiintyjiä ja videon mukaan näytti siltä, että siellä on aika paljon suomalaista varttuneempaa väkeä asiakkaina. Tilaisuuden jälkeen jäimme kaupungille, siis saaren ainoata kaupunkia katselemaan. Turisteja oli rantakadulla muutama muukin, kaikenkielisiä. Löysimme minijunan lähtöpaikan, lippu siihen maksoi 4 euroa ja se piti ostaa ennakkoon lipunmyyjältä joka löytyi leveiden portaiden ylätasanteelta. Juna tuli ihan täyteen. Aika lapselliselta se tuntui, mutta ehkä siksi oli tosi hauska istua sen kyydissä. Lapset ja vähän isommatkin pysähtyivät katselemaan ja heiluttelemaan. Juna kiersi vanhan kaupungin muurien ulkopulella, kävimme myös akropoliksessa eli, niinkuin myöhemmin opin, kaupungin korkeimmassa paikassa, joka on jokaisessa kreikkalaisessa kaupungissa.

Omin jaloin kävimme tutustumassa vanhaan kaupunkiin. Se on todella hyvin säilynyt, kaikki muurit tallella ja sinne ja sieltä pois pääsee vain porttien kautta. Melkoista bisnestähän siellä tehdään, kojujen myyjät houkuttelevat aktiivisesti asiakkaita ja ravintoloissa on sisäänvetäjät. Ennenkuin huomasinkaan istuimme eräässä ravintolassa ja söimme kreikkalaista salaattia, valkosipulileipää ja tsatsikia, siis valkosipulilla ja kurkulla maustettua jugurttia. Jäätelönmyyjä sanoi suomeksi "täytyy maistaa sellaista mitä ei kotona saa", suomalainen nainen tuli juttelemaan, kertoi että edellisellä viikolla oli ollut myrsky. Sitten hän yritti houkutella meitä tutustumaan nahkatakkeihin. Jossain kojussa krekkalainen nainen huuteli käyneensä Oulussa. Emme ostaneet häneltäkään mitään.

Kotiin menimme bussilla. Siinä rannan ja muurin liepeillä on kaksi bussiasemaa tai siis lipunmyyntikioskia. Toisesta saa pitkänlinjan lippuja, toisesta, ylempänä olevasta, lähiliikenteen. Lippu Ixiaan maksoi 1.80 ekua. Lipusta näkyy lähtöaika ja bussin numero. Ja kuskit vielä ohjaavat kovaäänisesti oikeaan bussiin. Turisteja oli paljon mutta myös paikalliset matkustavat näillä. Kuski kuulutti joka pysäkin kohdalla hotellit. Hyvin osattiin kotiin. Bussi kulkee pitkin rantatietä, näkymät ovat todella upeat.

Lauantai: Matkakaveri oli aika väsynyt, päätimme pitää lepopäivän. Kävimme tutustumassa rantaan, vuokrasimme tuolit(3,5 ekua) vaikka oli aika pilvistä. Söimme saman korttelin ravintolassa oikein hyvät lammaskyljykset. Matkakaveri meni huilaamaan, minä lähdin kävelemään vuorille päin , halusin nähdä paikallista asutusta. En tiedä näinkö sitä juurikaan, talot olivat huvilamaisia, niissä oli upeat puutarhat mutta ei ketään kotona. Ruusut, Oleanerit ja Bougainvillet kukkivat, samoin isolehtiset kaktukset keltaisin kukin. Niistä tehdään Meksikossa kaktusviinaa, tequilaa, opin myöhemmin. Tavallisia asumuksiakin löytyi, myös pieni valkoiseksi kalkittu kirkko, jonka pihaan oli portti auki mutta ketään ihmisiä ei näkynyt. Eikä hautausmaata. Harmi, hautausmaan aina haluan nähdä, se kertoo paljon paikallisesta elämäntavasta.

Sunnuntai: Aamulla uimavehkeiden kanssa bussipysäkille ja Rodoksen kaupunkiin tutustumaan. Busseja tulee noin puolen tunnin välein, ne eivät tunnu noudattavan aikatauluja joten viisainta on odotella pysäkillä. Bussi tulikin niin yllättäen että unohdin rantakassin pysäkille ja koko bussin väki teki sen minulle tiettäväksi eri kielillä ja eleillä. Kuski aukaisi oven uudelleen hain kassini. Käveleskelimme kaupungin uudessa osassa, tuli vastaan suomalaisten omistama baari, sitä vastapäätä oli norjalaisten baari, jossain oli ruotsalaisillakin omansa, englantilaisilla tietysti ja varmaan kaikilla muillakin. Onhan selvää, että omassa maassa kaikki on paremmin ja kun siihen yhdistetään Kreikan ilmasto, tuloksena on paratiisi. Poikkesimme suomalaiseen baariin oluelle. Tarjoilijat olivat suomalaisia naisia, yksi virolainenkin nuori rouva,joka kertoi meille suunnilleen koko elämäntarinansa. Baarissa käy kuulemma kaikenmaalaisia,myös kreikkalaisia. Istui siellä silloinkin pari kreikkalaista pappaa. Lihapullia emme tilanneet, kello oli vähän yli kymmenen. Oluen ottaminenkin oli siihen aikaan vähän siinä ja siinä...

Vuokrasimme tuolit Ellinrannasta(3,5 ekua) joka on se tyynempi puoli. Kuuma oli. Levättyä palasimme kaupungille, kävimme jossakin hotellissa WC:ssä ja lukemassa hotellikirjaa. Äiti ja poika olivat lähdössä Ixiaan pelaamaan minigolfia kun Rodoksesta oli jo tekeminen loppunut. Kyselimme hyvää ruokapaikkaa, suosittelivat Zum Zumia. Sitä emme löytäneet vaan istahdimme summassa eräälle terassille. Moussaka oli haaleata eikä mitään erityisen hyvää, mutta matkakaveri oli tyytyväinen omaan ruokaansa. Lentokonetuttu, yksin matkustava 6 lapsen äiti, käveli ohi ja huikkasimme hänet seuraamme. Kävimme kaikki yhdessä vastapäisessä Jaakon viinakaupassa ihan vaan ihmettelemässä suomenkielistä kaupankäyntiä, mutta tarttuihan sieltä paikallista brandya ja punaviiniä matkaan.

Maanantai: Aamulla ominpäin bussilla Lindokseen, yhteen Rodoksen kolmesta vanhimmasta(3000 v.)kaupungista. Sinne oli 50 km. maksoi 4.30 euroa. Valkoinen kaupunki/kylä vuorenrinteessä meren rannalla. Turistikrääsää ja vaikka minkämaalaisia turisteja omalla "aidatulla" alueella. Varsinaisen kylän puolelle en kehdannut lähteä kävelemään: mitä siitä tulisi jos kaikki uteliaat turistit tekisivät niin... Söimme pikaruokapaikassa ihan hyvän aterian:lihavarrasta, tsatsikia, leipää, ranskalaisia, salaattia. Sitten jätin matkakaverin varjoisaan paikkaan kappelin vierelle istumaan ja aloin kiivetä kohti akropolista, jossa on temppelin rauniot. Sinne olisi päässyt myös aasin selässä(5 ekua) ja se oli kovasti suosittua ja ihmiset olivat todella iloisen näköisiä siinä aasin selässä istuessaan, joten varmaankin se oli tosi kivaa. Minä kuitenkin kävelin ja välitasanteelle asti aasitkin vain veivät ihmisiä. Kunnon kengät olisi pitänyt laittaa jalkaan, kivisillä poluilla ja portailla sai olla todella tarkkana ettei kompastunut. Mutta näkymät olivat upeat, kannatti kiivetä. Merta, vuoria, raunioitakin, jos niistä jotakin ymmärtää. Ja yleisnäkymä valkoiseen kylään.

Paluumatkan bussi tuli ihan täyteen,myös seisomapaikat. Oli vaikka minkäkielisiäihmisiä, myös paikallisia. Linja-autossa oli tunnelmaa! Kuski tööttäsi torvea joka käänteessä ja huusi ohjeita ikkunasta. Maisemathan ovan aivan upeat, pelkästään niiden vuoksi olisi kannattanut tämä retki tehdä. Palasimme hieman eri reittiä kuin menimme, näimme Falirakin hotellikylän jossa ei ole paikallista asutusta lainkaan. Kuski huusi kovaäänisesti kun joidenkin piti jäädä pois ja vaihtaa toiseen bussiin.

Ilma oli ollut koko päivän utuinen mutta lämmin.Kun palasimme kotiin viiden maissa, alkoi sataa. Ilta vietettiinkin sitten hyvällä omallatunnolla vaaka-asennossa kirjoja lukien. Kiitos muuten Carlolle hienosta lukukokemuksesta! Hotellin aulassa oli pieni kirjasto jota asukkaat ylläpitävät jättämällä sinne lukemiaan kirjoja. Löysin sieltä Minette Waltersin kirjan Pirunkettu. Sisäsivulle oli kirjoitettu: "Carlo Tampereelta, hotelli Katia 3-24.5.-07. Hyvä kirja. Hyviä hahmoja." Totta. Kiitokset:D

Tiistai: Matkakaveri piti lepopäivän. Minä olin huomannut hotellin kulmalla viitan Fileremos mountain. Tiesin, että vuoren huipulla on luostari ja lähdin tallustamaan vuoren suuntaan. Olin kävellyt asfalttitietä ehkä pari kilometriä, kun huomasin kyltin Filerimos 4 km. Tie kiersi vuorenrinnettä kuin serpentiini, niinkuin kulunut mutta juuri siksi niin kuvaava sanonta on. Oli kyllä todella upeita näkymiä. Muutama turistibussi ajoi ohitseni, jokunen taksi ja henkilöauto, mutta muita patikoijia ei ollut. Aika ylhäällä oli kappeli, jonka pihassa oli vesiposti ja täytin siinä vesipulloni.Ilma oli helteinen. Vaihdoin aina tien varjoisalle puolelle mutta silti käsivarret alkoivat punoittaa. Rodoksen kaupunkia pysähdyin aina välillä ihailemaan. Kaupungin ulkopuolella, omassa rauhassaan, oli laaja hautausmaa: valkoiset kivet, kukkia. Sinne olisin halunnut päästä kävelemään.

Himoitsin Pinjan ja tequilakaktuksen taimia ja minulla oli puukko ja muovipusseja mukana. Ensimmäisen pinjantaimen juuri katkesi, se näkyy työntävän jo pienenä juurensa suoraan syvälle maaperään. Toisen kohdalla olin viisaampi ja sain hienon pienen pinjavauvan itselleni. Löysin myös kaksi pientä kaktusvauvaa, ihan juurellista. Olin tosi onnellinen.

Kun näin busseja kulman takana parkissa, tiesin olevani perillä. Olin jo päättänyt palata takaisin bussilla tai taksilla. Alueelle ei ollut sisäänpääsymaksua, kävelin varjoisaa tietä pitkin betoniselle, 18 metriä korkealle ristille. Sen sisäpuolella on kapeat portaat. Enpä lähtenyt enää kipuamaan, näkymä oli jo riittävän kaunis.

Luostarin ja neitsyt Filerimoksen kirkon alue on auki 8.30-15 muulloin paitsi maanantaisin. Sinne maksoi 3 euroa. Nunnista tai munkeista ei kyllä näkynyt viitan lievettäkään. Kirkko oli tehty taitavasti paikallisesta hiekkakivestä. Kioskista ostin sitten luostarin seitsemän yrtin likööriä, jota ei saa mistään muualta. Se on kauniin vihreää ja hyvää vaikka toisin väitettiin. Istuskelin taksia odotellen. Sitten tulikin bussi joka ajaa vuorelle puolentoista tunnin välein. Alas maksoi 3 euroa. Maisemat vilahtivat silmien ohi hujauksessa. Niinkuin olisi nielaissut mansikan haistamatta, maistamatta, pureskelematta. Vuorelle kiivetessä olin nauttinut kaikesta hitaasti, täysillä.

Keskiviikko:Jaa,a, vieläkö jaksat lukea? Minä en jaksaisi enää kirjoittaa vaikka jäljellä on enää sokeri pohjalla. Eli saarikierros. Yleensä kannattaa mennä yhdelle opastetulle retkelle.Jos opas on hyvä, häneltä saa sellaista tietoa, jota on vaikea muuten hankkia. Ja meillä oli hyvä opas: Costas, joka on opiskellut Ateenassa ja Vaasassa, tuntui hallitsevan biologian, kielitieteet, uskontotieteet, historian. Lisäksi hän puhui suomea ja oli huumormiehiä. Ja kuskina oli Omar Sharifin näköinen mies.

Nyt kun olen jo väsynyt kirjoittamiseen, annan saarikierroksesta vain lyhyen luettelomaisen selostuksen. Eli: Lähdimme Ixian ohi lentokentän suuntaan, Ageian meren rantatietä. Lentokentän alue on aikaisemmin ollut paratiisi, jossa on kasvanut vaikka mtä hedelmiä.Ja kasvaa vieläkin lentokentän vuoren puoleisella alueella.

Ensimmäinen kohde oli Petaloudeksen perhoslaakso. Sinne tulee kesäkuun puolenvälin aikaan parittelemaan eräs kaiketi koiperhosiin kuuluva perhoslaji ja ne viipyvät siellä pari kuukautta. Perhoset ovat kolmion muotoisia, mustavalkoisia, mutta niiden vatsanseutu on punainen eli lentäessään ne ovat kolmivärisiä. Nyt kun perhosia ei vielä ollut(joku kyllä näki yksittäisen) niin pääsymaksu oli 3 euroa, muulloin 5 euroa. Laakso on ihan kaunis ja käymisen arvoinen ilman perhosiakin. Kuheretluaikaan ne peittävät kaikki puiden rungot, niitä on todella paljon. Aikaisemmin ihmiset häiritsivät niiden kuhertelua viheltelemällä, huutamalla ja ravistelemalla puita että saisivat ne lentoon. Nykyään em. ei saa tehdä. Aleella on myös museo, jonne pääsee samalla lipulla. Hyvät kengät jalkaan! Matkakaverini kompastui kivisillä portailla ja joutui istumaan bussissa melkein koko loppuretken.

Seuraavaksi ajoimme Kamiroksen kaupungin raunioille. Kamiros on yksi kolmesta saaren vanhoista kaupungeista. Noin 2000 vuotta sitten asukkaat ovat jättäneet kaupunkinsa jostakin tuntemattomasta syystä. Jäljellä ovat lähnnä perusukset, varastotilat, joiden päällä on ollut kaksi asuinkerrosta. Rauiokaupungissa on tori, kirkko, vesijohto,kylpylä ja tietysti akropolis. Ja 2000 vuotta vanha seetripuu, joka voisi kertoa miksi kaupunki tyhjeni. Hyvät kengät jalkaan tännekin! Tosin tänne ei ehkä ilman opastusta kannata mennä, se on vain kasa kiviä jos kukaan ei kerro sen historiasta ja senaikaisesta elämäntavasta.

Ja matka jatkui. Maisemat olivat todella upeita. Meillä oli pikkubussi joten ajelimme sivuteitä jonne ei isoilla busseilla pääse. Seuraavaksi taisimme poiketa Sienan kylässä. Siellä maistelimme paikallista pontikkaa, soumaa, ja paikallista hunajaa ja viiniä myös. Ja ostimme myös, tietystikin. Ei tämä silti mikään turistirysä ollut, paikalliset papat istuivat terasseilla ja pelasivat jotakin noppapeliä. Taisi olla tämä paikka jossa kävin kurkistamassa kirkkoon. Tuohukset paloivat, mutta juuri silloin ei ollut ketään paikallisia siellä tekemässä ristinmerkkejä.

Sitten ajoimme Apolakian kylään,jossa söimm lounaan isossa ravintolassa, joka oli täpötäynnä väkeä. Tarjoilijat juoksivat koko ajan. Leipää ja viiniä sai niin paljon kuin halusi, alkuruokana fetasalaattia ja tsatsikia. Costas neuvoi, että salaattiin pitää laittaa tippa etikkaa,runsaasti oliiviöljyä ja sekoittaa. Sitten vasta se on valmis. Ja että paikalliset eivät levitä tsatsikia leivälle vaan murtavat leivästä paloja ja kastavat tsatsikiin. Pääruuan sai valita kolmesta,mutta kun väkeä oli niin paljon, niin ruoka loppui kesken ja pari matkalaista sai tyytyä johonkin mitä keittiöstä sattui löytymään. Jälkiruuaksi oli paikallisia appelsiineja. Hinta 9.50 maksettiin lähteissä kassalle.

Sitten ajoimmekin vuorten halki itärannikolle, Välimeren puolelle. Upeita maisemia. Mikähän paikka lie ollut, jossa poikkesimme limsalla, toisessa paikassa söimme leivoksia ja jääkahvia, jota nykyään kuulemma paikalliset juovat kahviloissa. Sitten vain ajelimme kohti Rodosta, Lindos jäi sivuun, mutta Falirakin ohi ajoimme. Costas kertoi matkan aikana koulutuksesta, uskonnosta, kielestä, elintasosta. Minimipalkan netto on 600 euroa kuukaudessa, hintataso on kuienkin sama kuin Suomessa.Siitä seuraa,että ihmiset joutuvat tekemään kahta työtä.

Kyllä kannatti lähteä saarikierrokselle! Tietoa paikallisesta elämänmenosta tuli paljon.Tähän sain vain murto-osan kirjattua. Näinkin turistien valloittamalla saarella voi ihan hyvin viettää mielenkiintoisen ja antoisan loman. Viikon alkupäivinä yritin ajatella positiivisesti eli että rahat eivät menneet ihan hukkaan, samalla kertaa tuli tehtyä kaksi matkaa: ensimmäinen ja viimeinen. Mutta ihan hyvin voisin mennä Rodokselle uudestaankin. Mutta sitten kyllä ottaisin huoneen Rodoksen kaupungista, siitä bussiasemien vierestä. Bussilla matkustaminen on edullista ja todella antoisaa. Matkanteko on monesti hienompi kokemus kuin mitä sieltä kohteesta löytyy. Ja olisi kyllä ihana käydä ihan ajan kanssa kävelemässä jossakin pienessä, syrjäisessä kylässä, jossa ei ole mita turisteja mutta kaikki turistin tarvitsemat palvelut...