Mistä huomaatte että kuudenkympin rajapyykki on ylitetty?
Minulla on nyt ihan viimeisen vuoden aikana iho muuttunut.
Ei ole varsinaisesti ryppyjä mutta jotenkin on erilainen.
Kasvoissa iho on säilynyt kohtalaisen pehmeänä ja sileänä.
Suhtaudun vanhenemiseen tyynesti, kun on näin kauan saanut elää muutoksiin suhtautuu luontevasti.
Nelikymppisenä tunsin itseni tosi vanhaksi, kai nuoruuden illuusion menetys otti koville.
Mistä huomaa
32
2225
Vastaukset
- ikäinen
Katso peiliin. Sieltä se salaisuus paljastuu.
- hildurvonhopsis
Ei kait sitä mistään huomaa, kun vanhenee.
Yksi ystäväni on 61 vuotias ja siis muutaman vuoden minua vanhempi. Hän sanoi, ettei ole yhtään erilainen olo kuin nuorenakaan. Vähän noita sairauksia vain on tullut lisää.
Älä murehdi vuosien karttumista. Liiku ja hoida itseäsi ja rasvaa ihoasi. Iho kuivuu iän myötä. Aurinkoa kannattaa varmaan välttää. En ole vielä 60, mutta en enää jaksa olla auringossa niinkuin nuorena. Silloin makasin rannalla ja olin ruskea kuin papu aina kesäisin.
Oma äitini täyttää pian 81 vuotta ja hänellä on hyvä elämänasenne. Hän näkee aina kaikista asioista hyviä puolia. On hänellä kyllä hyvä ihokin ja ei hän ole kovin ryppyinen. Iho kuivuu ja sitä pitää rasvata.
Syö terveellisesti, liiku, lue, kuuntele musiikkia, tapaa uusia ystäviä, aloita uusi harrastus ja mene vaikka opiskelmaan syksyllä jotain uutta kieltä. Tee sitä mitä voit tehdä itse. Kaikkeen et voi vaikuttaa.
Onnellista kesää sinulle ♥ ♥ ♥ !
Opin eilen tekemään sydämiä tietokoneella ☺ ♥♥♥- Wivi ek
sitten minullekin, miten ne sydämet tehdään.
- KristaTee
:) :)
- nainen .......................
Miten noita sydämmiä tehdään? Opettaisitko minullekin ? Kiitos jo etukäteen.
Niin, muuten vanhetaan vain ihan rauhassa,rypytkin kuuluu asiaan, toisille niitä tulee enemmän ja toisille vähemmän,ei voi mitään:)
Kun vain terveys säilyisi, niin muusta viis :)
Aurinkoa kannattaa kumminkin välttää ja valita se varjonpuoli mieluummin.
Nainen, 55 v - viidanhelmi
Myös minun äitini on hyvin pirteä 85v.
Hän on tiukasti elämässä kiinni.
Ei tulisi mieleenkään kutsua häntä vanhukseksi.
Hän tapasi muutama vuosi sitten vielä uuden miesystävänkin.
Olen myös alkanut välttää auringossa olemista.
Rasvailen aina kun muistan.
Minulla vain on tullut selvä muutos ihon pintaan, ihossa on ikäänkuin kuvioita.
Ei ne mitään haittaa, eivät edes näy kun läheltä.
En ole huomannut samaa kaikilla ikäisilläni.
Ihoni ei silti ole kuiva.
Olen ollut vuosia sidottuna omaishoitoon.
Elämä tuntuu kuluvan ohi jotenkin sivustaseuraajana.
Nyt olen käynyt päivittäin tunnin ulkoilemassa, naapuriapu onneksi toimii.
Onneksi päätin pitää Heinäkuun lomaa.
Sain potilaalle siksi aikaa hoitopaikan.
Vaikka on omakin mökki niin päätin että en ole siellä saatavilla.
Vuokrasin mökin parinsadan kilometrin päästä.
Tykkään olla yksin ja voihan sinne aina kutsua ystäviä käymään.
Onnelista kesää myös sinne. - Eeerot
nainen ....................... kirjoitti:
Miten noita sydämmiä tehdään? Opettaisitko minullekin ? Kiitos jo etukäteen.
Niin, muuten vanhetaan vain ihan rauhassa,rypytkin kuuluu asiaan, toisille niitä tulee enemmän ja toisille vähemmän,ei voi mitään:)
Kun vain terveys säilyisi, niin muusta viis :)
Aurinkoa kannattaa kumminkin välttää ja valita se varjonpuoli mieluummin.
Nainen, 55 vKirjoitusohjelmalla kirjoittamalla.
Ota ylhäältä
LISÄÄ
Merkki.
Kirjoita, kopio ja liitä tähän.
Kokeile mikä merki toistuu tässä.
Tästäkin voi kopioida ja liittää, ole hyvä
☺ ◊ ○ ☺ ☻ ☼ ♠ ♣ ♥ ♦ ♪ ♫ Eeerot kirjoitti:
Kirjoitusohjelmalla kirjoittamalla.
Ota ylhäältä
LISÄÄ
Merkki.
Kirjoita, kopio ja liitä tähän.
Kokeile mikä merki toistuu tässä.
Tästäkin voi kopioida ja liittää, ole hyvä
☺ ◊ ○ ☺ ☻ ☼ ♠ ♣ ♥ ♦ ♪ ♫Koitin tehdä niitä, kun viiskymppisten palstalla sitä eilen opetettiin, mutta en vain saanut tulemaan. Olen tosi avuton tämän koneen kanssa - viime syksynä kansalaisopistossa opettelin konetta käyttämään ja heikoilla ollaan...
- *nainen*
Eeerot kirjoitti:
Kirjoitusohjelmalla kirjoittamalla.
Ota ylhäältä
LISÄÄ
Merkki.
Kirjoita, kopio ja liitä tähän.
Kokeile mikä merki toistuu tässä.
Tästäkin voi kopioida ja liittää, ole hyvä
☺ ◊ ○ ☺ ☻ ☼ ♠ ♣ ♥ ♦ ♪ ♫Kopion nuo merkit ja lähetin nyt aluksi omaan sähköpostiini,sieltä voin sitten ainakin niitä liitellä meileihini.
- Wivi ek
Eeerot kirjoitti:
Kirjoitusohjelmalla kirjoittamalla.
Ota ylhäältä
LISÄÄ
Merkki.
Kirjoita, kopio ja liitä tähän.
Kokeile mikä merki toistuu tässä.
Tästäkin voi kopioida ja liittää, ole hyvä
☺ ◊ ○ ☺ ☻ ☼ ♠ ♣ ♥ ♦ ♪ ♫kirjoitusohjelmalla kirjoittamalla?
Onko se jonkin "tiedosto" tai "muokkaa" -osion alla vai missä?
Laita meille yksityiskohtaiset ohjeet, onneksi en ole ainoa hölmö, joka ei ymmärrä tätä ;) Wivi ek kirjoitti:
kirjoitusohjelmalla kirjoittamalla?
Onko se jonkin "tiedosto" tai "muokkaa" -osion alla vai missä?
Laita meille yksityiskohtaiset ohjeet, onneksi en ole ainoa hölmö, joka ei ymmärrä tätä ;)Jo ehdein harmitella, kun piti taas tyhmyyteni näyttää - oletko katsonut viiskymppisiltä, siellä on eri ohje...
En kyllä saanut sydämiä sieltäkään!- KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
Jo ehdein harmitella, kun piti taas tyhmyyteni näyttää - oletko katsonut viiskymppisiltä, siellä on eri ohje...
En kyllä saanut sydämiä sieltäkään!Fn Alt l (siis ällä) ♥
- Wivi ek
KristaTee kirjoitti:
Fn Alt l (siis ällä) ♥
Hyvä että joku bonjaa. Mites meikätyttö...kokeilen tähän alle. No en sittenkään, miulla ei ole tuota Fn-painiketta, missä sellainen on?
- KristaTee
Wivi ek kirjoitti:
Hyvä että joku bonjaa. Mites meikätyttö...kokeilen tähän alle. No en sittenkään, miulla ei ole tuota Fn-painiketta, missä sellainen on?
se on alimmassa rivissä uloin vasen.
- Wivi ek
KristaTee kirjoitti:
se on alimmassa rivissä uloin vasen.
tästä koneesta sellasta nappulaa. Onhan sille joku korvaava, kun vaan tietäs mikä.
KristaTee kirjoitti:
Fn Alt l (siis ällä) ♥
Saa nähdä kuinkä meikämuijan käy!
Iso, iso hali KRISSELLE ♥♥♥♥♥♥♥♥♥
KIITOS!!!Wivi ek kirjoitti:
tästä koneesta sellasta nappulaa. Onhan sille joku korvaava, kun vaan tietäs mikä.
Mulla on kannettava tietokone ja siihen myös erillinen näppäimistö - koneessa on Fn-näppäin, mutta ei siinä toisessa.
Sitä olen manannut, kun ei koneen mukana tullut selostusta näppäimistöstä, on paljon näppäimiä joista en tiedä höykäsen pöläystä! Tunnustan nyt kaikki tietämättömyyteni!- merkkejä
Tellastiina kirjoitti:
Saa nähdä kuinkä meikämuijan käy!
Iso, iso hali KRISSELLE ♥♥♥♥♥♥♥♥♥
KIITOS!!!kannattaa käyttää harkiten.♫
- OliviaKoo
Tellastiina kirjoitti:
Saa nähdä kuinkä meikämuijan käy!
Iso, iso hali KRISSELLE ♥♥♥♥♥♥♥♥♥
KIITOS!!!joissa pitäisi ymmärtääkseni olla sydämiä, on minun ruudullani pelkkiä erikokoisia neliöitä.
Eikä minulla ole mitää Fn-nappulaa.
Näin minä teen sydämen: - KristaTee
OliviaKoo kirjoitti:
joissa pitäisi ymmärtääkseni olla sydämiä, on minun ruudullani pelkkiä erikokoisia neliöitä.
Eikä minulla ole mitää Fn-nappulaa.
Näin minä teen sydämen:ihan sydän on. ♥
- hildurvonhopsis
Wivi ek kirjoitti:
sitten minullekin, miten ne sydämet tehdään.
Paina tietokoneen näppäimistä
Alt ja oikealta numeroista 1, niin saat ☺
Alt 2 niin tulee ☻
Alt 3 ♥
Alt 4 ♦
Alt 5 ♣
Alt 6 ♠
Alt 7 •
Alt 8 ◘
Alt 9 ○
Alt 0 Ei tapahtunut mitään !
Enhän minäkään ennen tiennyt. Aina sitä oppii uutta ja varsinkin tuo ♥ on ihana !
Terveisin Hildur von Höpsis ♥
- KristaTee
se tulee niin hitaasti. Eikä vanheneminen ole mikään sairaus eikä rypyt tee kipeätä. Hiljaa hissukseen vanheneminen tapahtuu. Niin hitaasti, että kun peiliin katsoo, niin vastaan katsoo vielä nuori nainen. Kai sitä on niin vanha, kuin miksim itsensä tuntee.
- 222
Huomaa valokuvista, kun otamme samanlaisia 5 v välein.
Vaimokin tuntuu samanlaiselta, mutta kun kuvia katsoo,
oli hän erilainen silloin 20v.
Peilikuvaan tottuu eikä siitä huomaa,
minulla kun ei ole hiukset muuttuneet, syy siinäkö, kun pesen joka toinen päivä vähintään saunasaippualla. ei valehtele, sanoo "lohduttavasti"
tuo minun mieheni.
Kai se tämä elämä on otettava sellaisena
kuin se tulee.
Iho vain tahtoo kuivua iän myötä.
Onneksi on markkinoilla kaikenlaisia
hoitotuotteita, jokaiselle ihotyypille.
Suomalaiset käyvät paljon saunassa ja sen jälkeen
olisi järkevää hoitaa vartaloaan hyvällä
tuotteella. En halua mainostaa mitään erityistä,
mutta hyvä Babyöljy, vielä hieman kostealle iholle
antaa hyvän tuloksen.
Ei jätä rasvaista kerrosta, koska imeytyy
hyvin ihoon.
Tähän ikään mennessä jokaisella on varmaankin
löytynyt sopivat tuotteet kasvojenhoitoon.
Olen kuitenkin huomannut, että silloin tällöin
on kiva vaihtaa, johonkin uuteen tuotteeseen.
Sitten vain nautitaan näistä päivistä jotka
meille on vielä suotu.
Kai tässä minunkin on alettava noita sydämiä "räpläämään", saas nähdä onnistunko!- 1943
huomannut. Olen naturelli, en juuri käytä meikkejä. Kosteusvoiteen jätin pois, nyt pesen pelkällä vedellä kasvot aamuisin. Syön monipuolisesti ja liikun. Tunnen itseni melko nuoreksi. Hiuksiani värjään ja hampaat hoidan, nautin elämästä. Auringossa en ole viihtynyt koskaan.
mitään - ikä tekee tehtävänsä. Kyllä iho muuttuu, varsinkin käsivarsista sen huomaa, etenkin alapuolelle, vain miten sen sanoisi on tullut jotain "kuvioita", kasvoissa ei niinkään ole mitään ryppyjä. Meikkejä en ole koskaan paljon käyttänyt, enkä enää senkään vertaa, vaikka nyt kai vasta pitäisi "pakkeloida".
Luonnollistahan se vanheminen on, mieli vain pysyy samanlaisena kuin silloin nuorenakin, mitä joskus vähän masennus iskee.
Olin kyllä paniikissa kuusikymmentä täyttäessäni, että seitsemännellekymmenelle mennään, mutta niin se vaan elämä jatkuu.- elma05
Kyllä peilikuva paljastaa...(huokaus)
Yksi juttu ,kun sopivasti pullistuu niin rypyt eivät näy.
Kukapa meistä enää 60 eläneistä kaks-kymppiseltä näyttääkään.
Mutta meillä on enempi elämän viisautta ja muita arvoja .
Kukapa sanoikaa ,jotta vanheneminen on taidetta.
- mutta..
Itse huomaan väsyväni päivän mittaan helpommin kuin ennen.Joskus on ruutia niin että oikein ihmettelee,mutta seuraavana päivänä se kostautuu.
Mieli on sama ja joskus tuntuu hullulta kun ns."lapsettaa" ja tekisi vielä mieli kujeilla kuin nuorempana,mutta ei jotenkin voi kun on tämänikäinen,niinkuin se olisi joku kieltolaki!
Kävellä esim.puujaloilla niinkuin lapsena!
Pysyisköhän enää ylhäällä...- viidanhelmi
Joskus unohdan että pitäisi ottaa rauhallisemmin.
Kyllä sitä väsyy herkemmin.
Se kostautuu kolotuksina ja väsymyksenä.
Mutta on siitä huolimatta sen arvoista.
Yritin tässä hypätä narua yks päivä.
Ihmettelin kun se oli lapsena mielestäni hauskaa, silloin olisi voinut jatkaa vaikka kuinka kauan.
- tapani --
Näkee mm. siitä, että lehtien ilmoituksissa ristien alla näkee ihmisten syntymäajan lähenevän yhä enemmän omaa syntymäaikaa.
- mikhaildenisov
jotain mikä tapahtuu enimmäkseen paperilla!!
- Zirkonia
Hyvin kiteytetty mielipide.
Kuka sitä ikäänsä muistaisi.
Minä en ainakaan ole tullut ajatelleeksi.Olen edelleen se sama pikku tyttönen, kuin joskus vuosia sitten.
Jos en kerro ikääni,joka ei tosiaan ole mikään salaisuus, luullaaan heti n 15 v nuoremmaksi. Mutta mitä sillä on väliä?Olen hyvin ylpeä elämänkokemuksestani ja vuosistani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892628Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031658- 1161600
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411461Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641222Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761005- 56969
- 45867
- 63849
- 61835