Kissa- ja koiraturkisten kielto etenee EU:ssa
stt
Bryssel. EU-parlamentti antoi tiistaina tukensa kissoista ja koirista valmistettujen turkisten kieltämiselle. Jäsenmaat, myös Suomi, ovat suhtautuneet kieltoon myönteisesti.
Turkisten yleisyydestä EU:ssa ei ole tarkkaa tietoa, mutta niitä on käytetty muun muassa Kiinasta tuoduissa vaatteissa ja leluissa. Kissa- ja koiraturkikset ovat jo kiellettyjä kansallisesti useissa EU-maissa. Suomessa kieltoa ei ole.
Vielä ei tiedetä, milloin koko EU:n laajuinen kielto tulee voimaan.
Suomalainen koiranomistaja saa kiellon jälkeenkin tehdä koiransa nahasta rukkaset tai karvalakin, jos eläintä ei ole pidetty nimenomaan turkisten tuottamiseksi.
EU haluaa lailla viestittää, että se ei pidä kissojen ja koirien tarhausta hyväksyttävänä. Käytännössä turkiksia voi kuitenkin olla vaikeaa tunnistaa rajoilla.
Koira- ja kissaturkikset
9
756
Vastaukset
Ensin kissat ja koirat sitten ketut ja minkin, ellemme sitten halua harjoittaa... tekopyhyyttä!
Jos kerran likaiset rakit ja katit saavat säästyä tarhahelvetiltä, niin mikseivät sitten muutkin eläimet, vai onko kyse vain lemmikeiksi kutsumiemme eläinten erityisoikeudesta, joka ei koske eläimiä joita ei voi paijata ja joille ei voi opettaa temppuja? - Lemmikkieläimet ovat länsimainen perverssio, niin kauan kuin muita eläimiä kohdellaan kuin materiaa.- parissa vuosikymmenessä
Kyllä se tarhauksen kokonaiskieltokin edessä häämöttää. Valitettavan moni eläin vain joutuu kärsimään ja kuolemaan tarhoilla ennen sitä.
- tämän palstan
perverssio.
- metästelijä
Millanen mahtaa olla "likainen rakki tai katti" ?
No ymmärrän ehkä mitä tarkoitat, mutta mikä tekee ne "likaisemmiksi"? Tottahan kulkukissat ja koirat täytyy poistaa kuleksimasta jollain tapaa, mutta tuota ajatusmaailmaasi en oikein ymmärrä. Samalla tapaa nekin täytyy lopettaa kivuttomasti kuin ihmisten ruuaksikin päätyvät eläimet.
Lieneekö sitten taas noita äärivasemmistolaisia näkemyksiä, joista ei ns. normaali ihminen oikein ota selvää?:)
Menes töihin ja tienaa leipäsi. Ehkä se maailmankuvakin vähän avartuu samalla. metästelijä kirjoitti:
Millanen mahtaa olla "likainen rakki tai katti" ?
No ymmärrän ehkä mitä tarkoitat, mutta mikä tekee ne "likaisemmiksi"? Tottahan kulkukissat ja koirat täytyy poistaa kuleksimasta jollain tapaa, mutta tuota ajatusmaailmaasi en oikein ymmärrä. Samalla tapaa nekin täytyy lopettaa kivuttomasti kuin ihmisten ruuaksikin päätyvät eläimet.
Lieneekö sitten taas noita äärivasemmistolaisia näkemyksiä, joista ei ns. normaali ihminen oikein ota selvää?:)
Menes töihin ja tienaa leipäsi. Ehkä se maailmankuvakin vähän avartuu samalla.Viestissäni ilmaisut, likainen rakki ja katti, eivät olleet muuta kuin lakonista retoriikkaa.
Selkeyden vuoksi korostan, että kannatan kaikkien eläinten oikeuksia - oli sitten kyse eliittiorjista eli lemmikeistä, Musteista ja Minneistä, tai vatsantäytteestä ja tuotantokoneista, sioista, kanoista ym.- metästelijä
jtguytiooiyhvb kirjoitti:
Viestissäni ilmaisut, likainen rakki ja katti, eivät olleet muuta kuin lakonista retoriikkaa.
Selkeyden vuoksi korostan, että kannatan kaikkien eläinten oikeuksia - oli sitten kyse eliittiorjista eli lemmikeistä, Musteista ja Minneistä, tai vatsantäytteestä ja tuotantokoneista, sioista, kanoista ym.Miten sen asian näkee. Luonnossa eläimet käyttävät toisiaan ravinnoksi ja ihminenkin on osa ravintoketjua. Siitä ei voi poistua syömäällä kasvisravintoa.
Eläimen oikeus olla tulematta syödyksi on se pointti. Miten estät eläimiä syömästä toisiaan? Ihminen on vain yksi eläin kun puhutaan luonnon kiertokulusta. Mikään eläin ei suojele toista lajia luonnossa. Se on luonnon kiertokululle täysin vieras käyttäytymispiirre.
Miksi eläimillä pitäisi olla oikeuksia? Tarkoitan muunlaisia oikeuksia kuin kohdata kivuton loppu ja joutua saaliiksi...mm.ihmisen? Luonnossa tämä ei toteudu. metästelijä kirjoitti:
Miten sen asian näkee. Luonnossa eläimet käyttävät toisiaan ravinnoksi ja ihminenkin on osa ravintoketjua. Siitä ei voi poistua syömäällä kasvisravintoa.
Eläimen oikeus olla tulematta syödyksi on se pointti. Miten estät eläimiä syömästä toisiaan? Ihminen on vain yksi eläin kun puhutaan luonnon kiertokulusta. Mikään eläin ei suojele toista lajia luonnossa. Se on luonnon kiertokululle täysin vieras käyttäytymispiirre.
Miksi eläimillä pitäisi olla oikeuksia? Tarkoitan muunlaisia oikeuksia kuin kohdata kivuton loppu ja joutua saaliiksi...mm.ihmisen? Luonnossa tämä ei toteudu.Miksi eläimillä pitäisi olla oikeuksia? - hyvä kysymys!
Miksi kenellekään kuuluisi oikeudet, edes ihmisille - Jumala ei kaikessa kaikkivaltiudessaankaan taida ole olemassa, joten se ei meille oikeuksia ole suonut, luonto vähät välittää siitä miten julman kohtalon sattuma suo lapsilleen.
Ainoa joka voi määritellä oikeudet ja "myöntää" oikeudet, niin ihmisille kuin muille eläimille, on ihminen itse. Olemme eläinten joukossa "ubereläimiä":), meidän moraalia, kykyämme ajatella ja vetää johtopäätöksiä ei voi verrata minkään muun eläimen vastaaviin.
Enkä keksi, pitkällä tähtäimellä, mitä haittaa siitä olisi, jos teurastamot jonain päivänä purettaisiin - ei ihminen tarvitse eläimiä, ainakaan raatokasoina!- tarkoitit
jtguytiooiyhvb kirjoitti:
Miksi eläimillä pitäisi olla oikeuksia? - hyvä kysymys!
Miksi kenellekään kuuluisi oikeudet, edes ihmisille - Jumala ei kaikessa kaikkivaltiudessaankaan taida ole olemassa, joten se ei meille oikeuksia ole suonut, luonto vähät välittää siitä miten julman kohtalon sattuma suo lapsilleen.
Ainoa joka voi määritellä oikeudet ja "myöntää" oikeudet, niin ihmisille kuin muille eläimille, on ihminen itse. Olemme eläinten joukossa "ubereläimiä":), meidän moraalia, kykyämme ajatella ja vetää johtopäätöksiä ei voi verrata minkään muun eläimen vastaaviin.
Enkä keksi, pitkällä tähtäimellä, mitä haittaa siitä olisi, jos teurastamot jonain päivänä purettaisiin - ei ihminen tarvitse eläimiä, ainakaan raatokasoina!ihminen on julma tappaja, luonto julmempi?
tarkoitit kirjoitti:
ihminen on julma tappaja, luonto julmempi?
Mitä tietoisempi teko sen suurempi vastuu, mitä laskelmoidumpi raakuus sitä julmempi teko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9311912Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1069030Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1114919Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka364145- 1004134
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63914Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113699Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei703650Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden293562Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle283547