tunnen olevani. Ikää on, muistoja on ja kaikki on muuttunut.
Varsinkin tietotekniikka on mennyt eteenpäin, on kännykkäkamerat,skypet ja ties mitkä. Ei silloin ennen ollut muuta kuin radio. mihin tässä vielä ollaankaan menossa? Pysyykö tässä edes perässä?
Varsinkin tietotekniikka on mennyt eteenpäin, on kännykkäkamerat,skypet ja ties mitkä. Ei silloin ennen ollut muuta kuin radio. mihin tässä vielä ollaankaan menossa? Pysyykö tässä edes perässä?
Vastaukset 23
Vanhimmat
siitä ei huolta.
Niin pakko perässä pysyä, muistaa kaikenmaailman salasanat esim nettipankkiin jne,Huoh.
Minä en ole sen ikäluokkainen että olisin sen nähnyt käytössä. Meille se oli jäänyt koristeeksi seinälle, vanhemmilleni.
Meillä oli sellainen, jossa oli numerot joita veivattiin ringin ympäri.Taidanpa muistaa vielä ensimmäisen puhelinnimerommekin.Siihen aikaaan oli tosi hienoa jos oli puhelin,
minä sitten jo olen, koska olen ollut ennen rippikoulua ensimmäisessä työpaikassani puhelinkeskuksessa, siis silloin oli ne veivattavat puhelimet.
Ja kun tulin nykyiselle asuinpaikkakunnalleni v.1963, oli täällä vielä veivattavat puhelimet.
Vuonna -57 tuli kotiini automaattipuhelin, hankala oli aluksi silläkin soittaminen - monta kertaa sai kiertää numeroita ennen kuin linjat aukesivat.
Puhelinkeskukset olivat kylän tietotoimistoja, siellä kyllä oltiin asioista selvillä. Nuorta likkaa ei niin kylän asiat kiinnostaneet.
kun mainitsit puhelinkeskuksesta, niin minäkin olin vuonna yksk tai taks H:gin puhelinkeskuksessa kesätöissä, muistan yhdistäneeni puheluita, laitettiin joku johto rööriin, ja siitä puhelu yhdistyi.
Eihän sitä tänä päivänä muuta kuin otat numeron kännykkäsi luettelosta, painat nappia ja se on siinä.Puhelu mistä tahansa mihin tahansa.
Minäkin olin puhelinkeskuksessa kouluaikoinani kesätöissä. Sieltä on hauskoja muistoja. Varsinkin yövuoroissa sattui kaikenlaista lystikästä.
Kyllä siihen aikaan vielä oli veivattavia puhelimoa, nimittäin 50-luvulla. Paljon on maailma muuttunut niistä ajoista, mutta perässä vaan keikutaan ja koetetaan olla mukana kaikissa uusissa keksinnöissä, mitkä ovat tarpeellisia.
minäkin. Lapsena meillä ei ollut numerolevyä puhelimessa. Nostettiin vain luuri ja sieltä kuului "keskus". Sitten kerrottiin mihin haluttiin ja keskus vastasi "yhdistän". Tämä keskustäti kutoi muuten lapasia ja villasukkia vastaamisiensa lomassa. Monet oli minulla hänen tekemänsä lapaset.
Sitten tuli numerolevyinen puhelin ja kaikki muuttui hankalaksi eikä lapasiakaan enää saanut.
Toinen juttu oli radio. Se napsautettiin päälle ja odotettiin. Ikuisuuden kuluttua alkoi kuulua "skriik skrääk" ja lopulta sitten puhetta tai musiikkia. Radiota kuunneltiin hartaasti ja iltauutisten jälkeen piti mennä nukkumaan. Ymmärrettävästi inhosin iltauutisia.
luurin nostamisella vielä keskus vastannut - veivistä piti veivata ja jos ei heti keskus ollut vastaamassa, niin sitten veivattiin niin pahuksesti ja annettiin "keskusneidille" sapiskat.
Puuseessäkin piti käydä, ei ihan aina oltu heti vastaamassa - ei maalla nähty silloin vielä untakaan vessasta!
Kyllä minäkin villapuseroita ja vanttuita siinä sivussa väänsin.
parempi-osaisia katsotaan. Meillä oli puhelin pakosta, vanhemmillani oli sellainen työ että vaati puhelimen oloa.
puheliemen talon seinään kun myivat talonsa ja muuttivat kaupunkiin. Otimme muutaman kuvan muistoksi jossa kaikki oltiin jonossa sen veivattavan puhelimen edessä kun pikkuinen poika seisoi sen edessä muka puhumassa ja puhumassa.
Kyllä minä vielä muista kun likkakaverini kanssa leikittiin meidän puhelimella ja keksittiin numeroita mille soittaa. Sitten kikatettiin puhelimeen.
Eikä sinun nyt tarvitse niin kamalan ikäloppu olla, kun en sitä minäkään ole. Toisekseen ei kaikki vaihtanut puhelintaan samana päivänä.
Oisinhan jo joskus aikoinaan voinut päättää, ettei ikinä kuulakärkikynää .
Lyijy- tai kosmoskynä riittää mun tarpeisiin.
Tai vähän aiemmin, olisin suuresti paheksunut typpejä, jotka muka väittivät, ettei helmitaulu riitä normaaliin laskentatoimeen.
Joku pahkeinen sai mut innostumaan tuohon tietovehkeeseen ja nyt oon ihan ymmyrkäisenä, kun ihmettelen, miten asiat hoitui ennen sitä.
missään tapauksessa halunnut kännykkää (n 10 v sitten) Lapset kuitenkin pakottivat ottamaan.
Kuule hanki kokeeksi, niin huomaat, ettei ilamn sitä kertakaikkiaan tule toimeen.
Ei tarvitse etsiskellä puhelinkioskeja kaupungilla, ja sitäpaitsui onkos niitä enää olemassakaan?
sanoin meneväni hautaan ennen kuin opettelen tietokonen käyttöä. Kiukutti vaan, kun aina joka paikassa oli veeveevee pistettä ja fifiä ja tässä sitä sählätään tämän kanssa. Vajaa vuosi sitten en vielä untakaan nähnyt, että hommaisin tietokoneen.
Tosin lupaisin ilman vieläkin toimeen tulla, jos niin vaadittaisiin!
hommasin itselleni "turvapuhelimeksi", kun pyöräilin yksin pitkiäkin matkoja ja talvella hiihdin pitkin metsiä.
Yleensä hoitelen puheluni vieläkin lankapuhelimella.
olen nimittäin --hakenyt sopivanikäistä seuraa.
ja täällähän onkin mukavat muistelot käynnissä.
Chatti ei pella 70 ollenkaan ja ,näin lauantai iltana sitä tykkäis että saisijutella .aikuisessa seurassa.
Minä olenkin ikäni puolesta jo eri vuosikymmenellä ,mutta tietsikan kanssa olen tullut sinuksi jo heti eläkkelle päästyäni ,65vuotiaana ja nyt olenkin jo tätä harjoitellut aika kauan .
minun mielestäni ikä ei ole mitenkään esteenä oppia näitä uusia härveleitä , mutta täytyy olla kiinnostusta. Siittähän kaikki on kiinni.
Ostin juuri uuden Printin ,siis tulostimen jossa on kopio ,sekä skanneri .
nyt olen saanut vanhoja valokuvia laittaa tietokoneelle ,siellä ne ovat tallessa .
On vaan säilytettävä ne vielä kovalevylle tai CD levylle - , aaaaaaaaaaaaaatämä on tosi kiva "leikkipaija" .
Lapsena niitä ei ollutkaan -
lapsena osannut edes uneksia tällaisesta.
Vähän samanlainen olen minäkin. Pidän kovasti kaikesta räpläämisestä. Tietokone tuli jo töissä tutuksi ja olin sinut sen kanssa heti.
Samoin kännykkä. Sehän piti heti hankkia, kun niitä sopivan kokoisia tuli myyntiin. Ystävättäreni kanssa käytiin ostamassa ne ja voi sitä soittamista. Tuntui ihmeelliseltä, kun tissit alkoivat soimaan kun kaupassa oli (kännykkä roikkui kaulassa). Siinä sitten kailoteltiin, niin että kaikki varmasti kuulivat.
Minäkin sain juuri printterin/skannerin lahjaksi mieheltäni. Itse sen asensin (olen jo toisaalla kehunut taitojani). Nyt on sitten vuorossa vanhojen valokuvien laittaminen koneelle ja levylle. Hauskaa. Taidanpa tehdä oikein gallerian, on niitä kuvia niin paljon. Eniten ehkä todella vanhoja kuvia.
onnistuisi, sen verran fossiili olen.
opettais mullekkin joku noiden vanhojen valokuvien tallentamisen. Taitaa olla paras mennä vielä jatko-opiskelemaan. Vai opettaako ne vaan digikameralla otettujen kuvien tallennuksia?
Eikä mulla ole vielä sitäkään - paljon olen sivistyksestä jäljessä.
Olen muutenkin joka tavalla aika tumpelo tämän koneen kanssa!
Lapset opettaa kuvien tallentamista ym. Siis diogikameralta kuvat koneelle ja sellaista, ja sitten taas Cd-levylle.Ei mene meikäläisen jakeluun.
on niin huimasti kehittynyt ja moni muukin nykyajassa.Kuulemma ollaan viidessä vuodessa menty entisvanha-aikaan ikäänkuin 50 vuotta eteenpäin.
Tulikohan tuo nyt ymmärrettävästi?Plääh!
Ei kannata ottaa painetta...peräässä aina pysyy;=)
Tjaah, joka ikinen kerta kun menen parvekkeelle, juoppo yläkerran napauri ilmoittaa ihastuneena minun olevan huora,lehmä, h--tin akka, saatanan eukko (mahtaako vanhalla kehnolla olla edes eukkoa?)ynnä muuta yhtä sivistynyttä. Nimittelyyn siis tässä tottuu väkisinkin, miellytti se tai ei. On se sentään onni, että olen vanha, mitähän sieltä mahtaisi tulla kuultavaksi, jos olisin nuori, nätti ja vetreä.
Noh, kyllä välillä hiki pukkaa pintaan, kun tulevaisuutta ajattelee. Onneksi elinaikaansa ei tiedä etukäteen. Kuitenkin, emmehän me muutenkaan kaikkea mahdollista hallitse, harvoin edes omaa elämäämme, vaikka joitakin ratkaisuja itse teemme. Sen oppii, minkä tarvitsee ja mikä on välttämätöntä. Tietotekniikka ei ole nykyisin niin vaikeaa, ettei siitä kohtuullisella järjenjuoksulla selviäisi. Pelon voittaminen kaikkea uutta ja outoa kohtaan on paljon vaikeampi juttu. Muutos on kuitenkin jatkuvaa, se on vain parasta hyväksyä.