Olen pienen taloyhtiön osakas sekä isännöitsijä. Hallitus päätti kokoontua minulta salaa ja sai aikaan melko sotkun. Kysyin syytä pj:ltä miksi minua ei kutsuttu kokoukseen, hän vastasi että olin häiriköinnyt häntä edellisessa YHTIÖKOKOUKSESSA. Muille hall.jäsenille hän kertoi informoineensa minua asiasta ja että kokouksessa käsiteltäisiin minun tekemisiäni ja tekemättä jättämiä. Eli toisin sanoin puhui paskaa.
Hallituksen kokous lisäksi päätti poistaa, vastoin v. 2006 yhtiökokouksen päätöstä perustaa vieraspaikka ja v. 2007 yhtiökokouksen päätöstä kehittää vieraspysäköintiä, parkkipaikaltamme vieraspaikan. Eihän hallituksella ole oikeutta tehdä yhtiökokouksen vastaisia päätöksiä, eihän Olen pyytänyt häntä informoimaan asiasta muita osakkaita mutta ei siitäkään tule mitään.
Hallituksen pj:n toilailut
33
6379
Vastaukset
- Hallituksella...
Ei hallituksella ole mitään valtuuksia poiketa yhtiökokouksen päätöksistä. Jos tälläinen tarve jostain syystä tulisi, niin silloin pitää kutsua ylimääräinen yhtiökokous koolle.
Tässä on nyt kaksi tapaa toimia.
Joko kutsutaan ylimääräinen yhtiökokous koolle päättämään hallituksen kohtalosta (vaatii sen 10% osakkaista tai tarkemmin osakkeista) tai odotetaan kevään yhtiökokoukseen eikä siellä anneta hallitukselle vastuuvapautta.
Joka tapauksessa hallitus ja sen pj ei ole tehtäviensä tasalla, joten hallitusta tai ainakin sen pj:tä on syytä vaihtaa. - Begemont666
...ammatillisen koulutuksen saanut ammatti-isännöitsijä vai harrastuspohjalta hommaa hoitva ns. "hyväntekijä isännöitsijä"?
Jos olet ammattilainen niin katso peiliin ja jos olet "harrarastelija isännöitsijä" niin miksi v*****a luulet olevasi ammattilainen?- Kohta entinen isännöitsijä
No niin. Tätähän tässä juuri haettiin. Olen täysin amatööri. Jos olisi ammattilainen niin miksi ihmeessä kyselisin sinun kaltaisilta neuvoja. Yritän kuitenkin toimia lain puitteissa.
- Begemont666
Kohta entinen isännöitsijä kirjoitti:
No niin. Tätähän tässä juuri haettiin. Olen täysin amatööri. Jos olisi ammattilainen niin miksi ihmeessä kyselisin sinun kaltaisilta neuvoja. Yritän kuitenkin toimia lain puitteissa.
...miten jollakin taloyhtiöllä on varaa tyytyä "harrastelija isännöitsijään" kun ammatti-ihmisäkin on tarjolla?
Mene hyvä ihminen kouluun tai luovu tehtävästäsi välittömästi ! - Kohta entinen isännöitsijä
Begemont666 kirjoitti:
...miten jollakin taloyhtiöllä on varaa tyytyä "harrastelija isännöitsijään" kun ammatti-ihmisäkin on tarjolla?
Mene hyvä ihminen kouluun tai luovu tehtävästäsi välittömästi !Varmaan luit alkuperäisen viestini. Kyseessä on PIENI 12 asunnon yhtiö. Tiedäkö paljonko isännöitsijätstot ottavat pienen yhtiön hoitamisesta. Pyysimme tarjouksia useammalta toimistolta. Hinnat olivat alkaen yli 5000 e vuodessa. Suurin osa firmoista ei edes halunnut meitä koska olemme niin pieni yhtiö. Ts. ei voi laskuttaa kunnolla... Ja miten minun koulutukseni vaikuttaa hallituksen jäsenten käytökseen?
- ilmajarrumies
Begemont666 kirjoitti:
...miten jollakin taloyhtiöllä on varaa tyytyä "harrastelija isännöitsijään" kun ammatti-ihmisäkin on tarjolla?
Mene hyvä ihminen kouluun tai luovu tehtävästäsi välittömästi !Begenmotilta666,tahi loma päällä!
Valppaana ollaan alvaria
- hpj
Vieraspaikka asia olisi ollut hallituksen normaalissa päätösvallassa, mutta jos se on tuotu yhtiökokoukseen asiana esim. nimikkeellä parikkipaikat, niin sitten hallitus ei voi kumota yhtiökokouksen päätöstä. Haluan nyt vain sen varmistuksen, että kyseessä on yhtiökokouksen päätös eikä vain se, että asiasta on keskusteltu ja enemmistö on ollut jotain mieltä. Tämä ei ole vielä juridinen päätös. Vain yhtiökokous voi muuttaa päätöstä.
Toiseen asiaan vastaus eli hallitus voi kokoontua ilman isännöitsijää, vaikka se onkin harvinaista. Yleensä näin tehdään, jos esim. isännöitsijä ei pääse paikalle, mutta hallituksen on kokoonnuttava. Toisin sanoen yhtiösi hpj ei ole tehnyt mitään laitonta kun ei ole kutsunut sinua. Tosin se on hieman outoa, mutta ei siis laitonta.
Helpoin tapa muuttaa päätöstä on jutella muiden hallitusten jäsenten kanssa. He voivat äänestää pj:n kumoon, koska pj:llä on vain yksi ääni.- ....
Tarkkaan ottaen Asunto-osakeyhtiölaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19910809) sanoo näin:
56 § Hallituksen järjestäytyminen ja kokoontuminen
Hallituksessa tulee olla puheenjohtaja, jos siihen kuuluu useampia kuin yksi jäsen. Puheenjohtajan valitsee hallitus, jollei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty tai hallitusta valittaessa toisin päätetty. Äänten mennessä hallituksessa tasan arpa ratkaisee puheenjohtajan vaalin. Isännöitsijä ei saa olla hallituksen puheenjohtajana.
Puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että hallitus kokoontuu tarvittaessa. Puheenjohtajan on kutsuttava hallitus koolle, jos hallituksen jäsen tai isännöitsijä sitä vaatii. Jollei puheenjohtajaa ole valittu tai hän on estynyt taikka jos hän vaatimuksesta huolimatta ei kutsu hallitusta koolle, voi hallituksen jäsen tai isännöitsijä tehdä sen. Isännöitsijällä on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksessa ja käyttää puhevaltaa, jollei hallitus määrätyssä tapauksessa toisin päätä.
...
Eli isännöitsijä ei ole pakko kutsua, jos hallitus niin päättää. - Kohta entinen
.... kirjoitti:
Tarkkaan ottaen Asunto-osakeyhtiölaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19910809) sanoo näin:
56 § Hallituksen järjestäytyminen ja kokoontuminen
Hallituksessa tulee olla puheenjohtaja, jos siihen kuuluu useampia kuin yksi jäsen. Puheenjohtajan valitsee hallitus, jollei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty tai hallitusta valittaessa toisin päätetty. Äänten mennessä hallituksessa tasan arpa ratkaisee puheenjohtajan vaalin. Isännöitsijä ei saa olla hallituksen puheenjohtajana.
Puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että hallitus kokoontuu tarvittaessa. Puheenjohtajan on kutsuttava hallitus koolle, jos hallituksen jäsen tai isännöitsijä sitä vaatii. Jollei puheenjohtajaa ole valittu tai hän on estynyt taikka jos hän vaatimuksesta huolimatta ei kutsu hallitusta koolle, voi hallituksen jäsen tai isännöitsijä tehdä sen. Isännöitsijällä on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksessa ja käyttää puhevaltaa, jollei hallitus määrätyssä tapauksessa toisin päätä.
...
Eli isännöitsijä ei ole pakko kutsua, jos hallitus niin päättää.Tiedän kyllä, että isännöitsijää ei tarvitse kutsua kokoukseen jos siellä käsitellään asioita jotka eivät kuulu isännöitsijälle tai koskevat hlökohtaisesti minua. Pj oli kertonut muille, että tiedän kokouksesta. Sekin kertoo jo jotain, että esityslistaa tai pöytäkirjaa ei ole saatavilla vaikka kokouksesta on kohta kuukausi ja hallituksen kokouksien pöytäkirjat on sovittu jaettavaksi kaikille osakkaille. Melkoinen luottamuksen osoitus. Myös hallituksen rivijäsenet ovat ymmällään. Pitänee myydä osake ja muuttaa omakotitaloon niin pääsee eroon kaikista "kylläminätiedän ja minullaonoikeus olenhanpuheenjohtaja ja uranihuipulla" ihmisistä. Kuka ostaa rivarinpätkän kivoilla naapureilla, saa halvalla...
- ....
Kohta entinen kirjoitti:
Tiedän kyllä, että isännöitsijää ei tarvitse kutsua kokoukseen jos siellä käsitellään asioita jotka eivät kuulu isännöitsijälle tai koskevat hlökohtaisesti minua. Pj oli kertonut muille, että tiedän kokouksesta. Sekin kertoo jo jotain, että esityslistaa tai pöytäkirjaa ei ole saatavilla vaikka kokouksesta on kohta kuukausi ja hallituksen kokouksien pöytäkirjat on sovittu jaettavaksi kaikille osakkaille. Melkoinen luottamuksen osoitus. Myös hallituksen rivijäsenet ovat ymmällään. Pitänee myydä osake ja muuttaa omakotitaloon niin pääsee eroon kaikista "kylläminätiedän ja minullaonoikeus olenhanpuheenjohtaja ja uranihuipulla" ihmisistä. Kuka ostaa rivarinpätkän kivoilla naapureilla, saa halvalla...
Ymmärrän tilanteen, isännöitsijän homma on todella kiittämätöntä. Ei kai tuossa muita vaihtoehtoja ole kuin alkaa tapella hpj:n kanssa tai sitten luopua taloyhtiöiden asioiden hoidosta (tod.näk. osakkaat huomaavat sen jälkeen, kuinka kätevää olla isännöitsijä taloyhtiössä olikaan). Viime kädessähän tuo riippuu siitä, kummalla on enemmän osakkaita takanaan.
- runkkareita
Miljoonien taloyhtiö ja itkee yhestä ammatti-isännöistijän hinnasta. vittu mitä runkkareita.
- Vähän..
Nimimerkille "runkkareita" sanoisin, että vaikka taloyhtiö olisi minkä arvoinen, niin niinkuin aloittaja sanoi, pienessä 12:sta asunnon yhtiössä tuollainen 5000€:n kulu vuodessa on melkoisen iso. Ja kuten on tullut ketjussa esille, niin ammatti-isännöitsijät eivät ole kovinkaan halukkaita ottamaan noin pientä yhtiötä kontolleen. Sen takia he hinnoittelevat hinnat pilviin.
- välttelevät....
Vähän.. kirjoitti:
Nimimerkille "runkkareita" sanoisin, että vaikka taloyhtiö olisi minkä arvoinen, niin niinkuin aloittaja sanoi, pienessä 12:sta asunnon yhtiössä tuollainen 5000€:n kulu vuodessa on melkoisen iso. Ja kuten on tullut ketjussa esille, niin ammatti-isännöitsijät eivät ole kovinkaan halukkaita ottamaan noin pientä yhtiötä kontolleen. Sen takia he hinnoittelevat hinnat pilviin.
... riitaisia rivitaloyhtiöitä.
Korkeintaan kirjanpidon ottavat hoitaakseen. - Kohta entinen
välttelevät.... kirjoitti:
... riitaisia rivitaloyhtiöitä.
Korkeintaan kirjanpidon ottavat hoitaakseen.Kirjanpidon teen lisäksi ilmaiseksi (oma panokseni talkoisiin). On niin vähän tositeita, ettei kannata maksaa ulkopuoliselle. Ei meidän yhtiö ole riitaisa. Passiivinen on oikea sana. Osakkaita ei vaan kiinnosta mikään. "Kyllä isännöitsijä hoitaa". Aikuiset miehet eivät osaa edes pihalamppua vaihtaa. Kuitenkaan mikään ei saa maksaa mitään ja kaikki pitää olla kunnossa... Jep, asunto myyntiin...
- hpj
Kohta entinen kirjoitti:
Kirjanpidon teen lisäksi ilmaiseksi (oma panokseni talkoisiin). On niin vähän tositeita, ettei kannata maksaa ulkopuoliselle. Ei meidän yhtiö ole riitaisa. Passiivinen on oikea sana. Osakkaita ei vaan kiinnosta mikään. "Kyllä isännöitsijä hoitaa". Aikuiset miehet eivät osaa edes pihalamppua vaihtaa. Kuitenkaan mikään ei saa maksaa mitään ja kaikki pitää olla kunnossa... Jep, asunto myyntiin...
Asunnon myynti on aina varteenotettava vaihtoehto, jos pienessä yhtiössä tulee isoja riitoja. Tosin muuttaminen tuo aina kuluja ja vaivaa. Toisaalta kerrot, että pääongelma on tuo pj. Kuten jo mainitsin, niin hallituksen jäsenet voivat äänestää päätöksen nurin ja vaikka vaihtaa pj:tä.
- kohta entinen
hpj kirjoitti:
Asunnon myynti on aina varteenotettava vaihtoehto, jos pienessä yhtiössä tulee isoja riitoja. Tosin muuttaminen tuo aina kuluja ja vaivaa. Toisaalta kerrot, että pääongelma on tuo pj. Kuten jo mainitsin, niin hallituksen jäsenet voivat äänestää päätöksen nurin ja vaikka vaihtaa pj:tä.
Ilmeisesti pj on jo eronnut. En ole varma kun kukaan ei tietenkään viitsi asiasta ilmoittaa. Kuitenkin hän jatkanee hallituksessa ja on kuitenkin moraalinen pj. Parasta olisi jos hän muuttaisi pois...
Ja eihän laitonta päätöstä ole olemassakaan... eli ei ole mitä perua... Pj:n pitäisi nöyrtyä ruotuun ja toimia taloyhtiön hyväksi, ei omien mielipiteiden mukaan. Ja kun ei viitsisi mennä lakitupaan näin pienen ongelman kanssa. Siitä se naapurisopu vasta paranisikin... Odotan vielä pj:n reaktiota viikonlopun yli ja sitten teen jotain. Vähintään kirjeen kaikille asukkaille ja osakkaille jossa pesen käteni koko hässäkästä ja eroan samalla. Mitäs muuten tuumaatte Kiinteistöliitosta? Onko se pienen yhtiön tuki ja turva? Vai pelkkä rahat-pois-tyhmiltä, isojen isännöitsijöiden salaseura? - lakiapua
kohta entinen kirjoitti:
Ilmeisesti pj on jo eronnut. En ole varma kun kukaan ei tietenkään viitsi asiasta ilmoittaa. Kuitenkin hän jatkanee hallituksessa ja on kuitenkin moraalinen pj. Parasta olisi jos hän muuttaisi pois...
Ja eihän laitonta päätöstä ole olemassakaan... eli ei ole mitä perua... Pj:n pitäisi nöyrtyä ruotuun ja toimia taloyhtiön hyväksi, ei omien mielipiteiden mukaan. Ja kun ei viitsisi mennä lakitupaan näin pienen ongelman kanssa. Siitä se naapurisopu vasta paranisikin... Odotan vielä pj:n reaktiota viikonlopun yli ja sitten teen jotain. Vähintään kirjeen kaikille asukkaille ja osakkaille jossa pesen käteni koko hässäkästä ja eroan samalla. Mitäs muuten tuumaatte Kiinteistöliitosta? Onko se pienen yhtiön tuki ja turva? Vai pelkkä rahat-pois-tyhmiltä, isojen isännöitsijöiden salaseura?Kyllähän kiinteistöliitosta lakiapua saa jäsenmaksua vastaan.
Mikäli haluaa perehtyä käytännön toimiin, niin erittäin hyviä käytännön kirjoja kiinteistöliiton kustannus julkaisee.
Totta on että lähellä ovat suuria is.toimistoja ja silloin voi miettiä kenen asioita ajavat.
Mutta joka tapauksessa kiinteistöjen etujärjestö.
- säästätte
siinä että käytätte osakasta isännöitsijänä? Ammatti-isännöitsijä tietää oikeasti miten mikäkin koukero menee,ja pysyy yhtiössä niiltä osin rauha maassa. Säästökohtaan vastaat ehkä juuri sen 5000€ vuodessa mutta kyllä, sen verran se tekee. Eli alle viisisataa kuukaudessa. Ei paha hinta siitä että asiat menee kerrasta oikein. Lisäksi hyvä isännöitsijä ohjaa hallitusta oikeaan suuntaan ts. tietää mikä on yhtiölle hyväksi. Tämä kun osaa esim tulkita tilinpäätösnumeroita, toisin kuin aika moni tavan tallaaja.
Missä kaikessa muussa "säästätte"? Olen pahoillani tästä moittivasta sävystä, mutta mielestäni säästätte nyt hieman huonossa kohdassa.- eurot
Siinä on vaarana,että menee omat ja muiden eurot sekaisin.
Isännöisijänä rakennusinsinöörin ja mestarin sekä talonrakentajaksi ammattikoulu käynyt, sekä noin 10 vuotta rakennuksilla töissä ollut. - keskusteluun.
Nimittäin, on muistettava se seikka, että hallitus VOI erottaa isännöitsijän. Tästä seuraa usein se, että isännöitsijäksi valitaan sellainen jonka hallituksen puh. johtaja saa omaksi "käsikassarakseen", ja hall.puh.joht. on usein sellainen, joka osaa manipuloida osakkaita mieleisekseen ja keitä nämä tämäntyyppiset osakkaat sitten ovat? Ne ovat yleensä vanhempaa väkeä, helvetin nuukia vanhuksia, jotka juuri nuukuuttaan käyvät näissä vuosikokouksissa. Sanalla "vanhat jatkavat" on ihmeen suuri kaiku.
Olen asunut rivarissa, jossa oli 17 huoneistoa ja isännöitsijänä toimi harrastelija pohjalta oleva nuorimies. Mielestäni hän oli asiallinen ja puolueeton, hänen kanssaan tuli suurinosa asukkaista toimeen mitä paremmin. Kuitenkin aina on olemassa "helvetin naapureita" eikä tämäkään taloyhtiö ollut poikkeus. Muutaman vuoden kuluttua asiat menivät pisteeseen, josssa tämä isnnöitsijä sai tarpeekseen. oudointa asiassa olis se, että luopuessaan tehtävästään näille "helvetin naapureille" tuli hätä huomatessaan miten yhtiövastike nousi isännöitsijän vaihdon yhteyudessä. "Myöhäistä pyllistää kun se on jo housuissa". Olisivat oivaltaneet sen aikaisemmin, että taloyhtiössä asiat luistivat harrastelija pohjaltakin.
- ilmajarrumies
10% osakkaista jos saat taaksesi niin ylimääräinen yhtiökokous: Monoa persiiseen mokomalla puhheenjohtajalle.
Ellet saa kannatusta, ota hatkat mokomasta toimestasi!
Tahvo_o- Kohta entinen
Jep. Omistan sen 10 %. Saan tarvittaessa sen kokouksen hoidettua. Asiasta tulee vain turhaa hommaa, kun ei tämä asia nyt kuitenkaan ole ihan maailman suurin ongelma. Helpoita ja vaivattominta olisi jos hallituksen pj myöntäisi virheensä ja korjaisi asian ilman sen suurempia sähläyksiä. Ja olemme jo päättäneet, että muutamme pois. Kiitoksia kommenteista.
- isännöitsijä on osakas
mennään metsään ja lujaa. On totta että pienissä yhtiöissä se voi olla pakon sanelema tilanne.
Isännöitsijän tulee olla puolueeton ja riippumaton yhtiöstä, tilanteen niin vaatiessa isännöitsijä valvoo yhtiön etua ei osakkaiden - eli omaa etuaan. Osakasisännöitsijää harvemmin erotetaan isompienkaan mokien jälkeen kun ei haluta maksaa markkinahintaa tai puhua pahaa naapurista. Ammattilainen vaan maksaa ja siihen on syytä tottua.- Pienissä yhtiöissä
Kyllä pienissä yhtiöissä osakasisännöitsijä voi olla ihan hyvä ratkaisu, jos jollakin vain ammattitaito riittää.
Tuolla sinun logiikallasi myös hallitus on riski. Hallitushan on taloyhtiöissä pääsääntöisesti osakkaista koostuva, ja heidänkin pitää valvoa yhtiön etua, ei omaa. Ja pitää olla puolueettomia. Ihan samalla tavalla isännöitsijän pitää olla puolueeton. - hallitus voi olla riski
Pienissä yhtiöissä kirjoitti:
Kyllä pienissä yhtiöissä osakasisännöitsijä voi olla ihan hyvä ratkaisu, jos jollakin vain ammattitaito riittää.
Tuolla sinun logiikallasi myös hallitus on riski. Hallitushan on taloyhtiöissä pääsääntöisesti osakkaista koostuva, ja heidänkin pitää valvoa yhtiön etua, ei omaa. Ja pitää olla puolueettomia. Ihan samalla tavalla isännöitsijän pitää olla puolueeton.taloyhtiölle jollei se hoida tehtäviään kunnolla, olen tälläkin palstalla aiemmin ehdottanut hallituksen jättämistä vain tilinpäätöksen, yhtiökokouksen koolle kutsumisen ja isännöitsijän valinnan päättäjäksi. Muista asioista päättäisi ja vastaisi isännöitsijä, samalla isännöitsijän pätevyysvaatimukset kirjattaisiin vähintään asetuksella.
Osakasisännöitsijästä vielä sen verran että pahimmillaan joudut häätämään lasten leikkikaverit vanhempineen pois kodistaan, puuttumaan naapurien elämiseen ja kaikista päätöksistä olet henkilökohtaisesti vastuussa. Yksityishenkilönä et saa vakuutusturvaa vaan olet pelkästään yhtiön kiinteistövakuutuksen varassa. - Isännöitsijän vastuu..
hallitus voi olla riski kirjoitti:
taloyhtiölle jollei se hoida tehtäviään kunnolla, olen tälläkin palstalla aiemmin ehdottanut hallituksen jättämistä vain tilinpäätöksen, yhtiökokouksen koolle kutsumisen ja isännöitsijän valinnan päättäjäksi. Muista asioista päättäisi ja vastaisi isännöitsijä, samalla isännöitsijän pätevyysvaatimukset kirjattaisiin vähintään asetuksella.
Osakasisännöitsijästä vielä sen verran että pahimmillaan joudut häätämään lasten leikkikaverit vanhempineen pois kodistaan, puuttumaan naapurien elämiseen ja kaikista päätöksistä olet henkilökohtaisesti vastuussa. Yksityishenkilönä et saa vakuutusturvaa vaan olet pelkästään yhtiön kiinteistövakuutuksen varassa.jos kysymyksessä on oaskasisännöitsijä, vastuu on hieman pienempi kuin jos isännöitsijänä on "virallinen" eli sellainen joka omistaa isännöinti yhtiön.
Mielestäni on riskaapelia olla osakasisännöitsijänä, asian muuttaa jos tukena on "ammattinsa" omaava taloyhtiön hallitus, niin sitä helpompi on isännöinti talossa. Kuitenkin on enemmän kuin poikkeus, että on olemassa niitä "helvetin naapureita", joiden kanssa on lähes mahdoton toimia. - toimii isännöitsijänä
Isännöitsijän vastuu.. kirjoitti:
jos kysymyksessä on oaskasisännöitsijä, vastuu on hieman pienempi kuin jos isännöitsijänä on "virallinen" eli sellainen joka omistaa isännöinti yhtiön.
Mielestäni on riskaapelia olla osakasisännöitsijänä, asian muuttaa jos tukena on "ammattinsa" omaava taloyhtiön hallitus, niin sitä helpompi on isännöinti talossa. Kuitenkin on enemmän kuin poikkeus, että on olemassa niitä "helvetin naapureita", joiden kanssa on lähes mahdoton toimia.(eli kaupparekisteriotteessa nimi on kohdassa isännöitsijä) on vastuu sama oli ammattilainen tai amatööri. Sen sijaan hallitusta kohdellaan ei-ammattilaisena vastuuta arvioitaessa.
Jos olisin osakasisännöitsijän en todellakaan olisi virallisesti isännöitsijä vaan hallituksen jäsen, valtuutus voidaan tehdä myös prokuralla tai nimenkirjoitusoikeuden kautta. - luettua
toimii isännöitsijänä kirjoitti:
(eli kaupparekisteriotteessa nimi on kohdassa isännöitsijä) on vastuu sama oli ammattilainen tai amatööri. Sen sijaan hallitusta kohdellaan ei-ammattilaisena vastuuta arvioitaessa.
Jos olisin osakasisännöitsijän en todellakaan olisi virallisesti isännöitsijä vaan hallituksen jäsen, valtuutus voidaan tehdä myös prokuralla tai nimenkirjoitusoikeuden kautta.Että isännöitsijältä, jolla ei ole omaa toimistoa, ei voi vaatia samantasoista tietämystä kuin isännöitsijältä, jolla ko. toimisto on.
Mitä tulee hallituksen vastuuseen, niin on heilläkin tietty vastuu yhtiön hoidosta. Jos hallitus tekee toimillaan taloyhtiölle vahinkoa, on hallitus siitä vastuussa. Esimerkki tuo Turun tapaus, jossa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tuomittiin ankariin korvauksiin.
Joten olkoon sitten isännöitsijä tai hallituksen jäsen, on heillä tietty vastuu toimistaan. - Sivutoiminen
toimii isännöitsijänä kirjoitti:
(eli kaupparekisteriotteessa nimi on kohdassa isännöitsijä) on vastuu sama oli ammattilainen tai amatööri. Sen sijaan hallitusta kohdellaan ei-ammattilaisena vastuuta arvioitaessa.
Jos olisin osakasisännöitsijän en todellakaan olisi virallisesti isännöitsijä vaan hallituksen jäsen, valtuutus voidaan tehdä myös prokuralla tai nimenkirjoitusoikeuden kautta.- on selvää, että isännöitsijä on läsnä hallituksen kokouksissa, jotta voi kirjauttaa eriävän mielipiteensä joissakin asioissa, pelastaakseen nahkansa. Tottakait hänen tulee poistua jos käsitellään häntä koskevaa asiaa.
- jos isännöitsijä tai tilintarkastaja toteaa hallituksen toimivan lainvastaisesti eikä asia korjaannu, on hänen kutsuttava yhtiökokous koolle asian puitteissa, ja taas pelastaakseen nahkansa.
- helpoin tapa isännöitsijälle on erota ja poistaa nimensä maistraatissa, siis taloyhtiön toimitusjohtajana.
- 5.000€ vuosipalkkio, onkohan alv 22% mukana ja mitä sillä saa, kirjanpidon. Jokainen käynti ohi sopimuksen maksaa sitten maltaita alv.
Ehdotan, että aloittaja eroaa niin kuin minä tein. Kesti vuoden, kun pj tuli ovelleni kutsumaan takaisin isännöitsijän toimeen.
JA MEILLÄ MENEE TÄNÄÄN HYVIN!
- julliit
Hallitus voi erottaa sinut, mutta ei voi tehdä yhtiökokouksen vastaisia päätöksiä.
- kyllästynyt osakas
Voisiko joku viisaista valaista taloyhtiön "marssijärjestyksestä", eli mitä, ja missä järjestyksessä tavallinen osakas pystyy vaatimaan toimenpiteitä taloyhtiössä vallitsevien epäkohtien poistamiseksi?
Eli kun hallitus, puheenjohtaja ja isännöitsijä eivät huomioi osakkaiden toivomuksia jotka on kerrottu suullisesti yhtiökokouksissa sekä myöskin kirjallisesti vuosien varrella.
Jos ei em. toivomusten jälkeen ole saavutettu toivottavaa tulosta pitääkö hallitus haastaa välittömästi oikeuteen ja missä oikeusasteessa ko asiat käsitellään?- ilmajarrumies
sekä suullisesti että kirjallisesti. Mutta jos jäät äänestyksen jälkeen vähemmistöön yhtiökokouksessa, ei auta itku eikä käräjöinti.
Enemmistö määrää vaikka olisit kuinka oikeassa! - on samaa luokkaa
kun Elisan osakkaan vaikutusmahdollisuudet puheluiden hinnoitteluun, eli lähes olemattomat. Jos saat asiasi taakse muita osakkaita niin mahdollisuudet paranee. Asunto-osakeyhtiössä eläminen edellyttää kykyä sopeutua yhteisiin pelisääntöihin ja ymmärtämystä siitä, ettei itse voi määritellä kaikkia asioita asuinympäristössä. Joillekin tämä vaatimus on liikaa, he rakentavat omakotitalon.
Osakas voi vaatia asian käsittelemistä yhtiökokouksessa jos esittää vaatimuksensa hallitukselle. Hallitus ottaa asian yhtiökokouksen esityslistalle jos se kuuluu yhtiökokouksen toimivaltaan, mikään pakko ei ole asiaa nostaa esityslistalle jos sen voi hallitus päättää tai asia on hiljattain yhtiökokouksessa käsitelty.
Jos hallituksen tekemiset ei miellytä voit vaikuttaa hallituksen kokoonpanoon yhtiökokouksessa. Jos saat riittävän määrän osakkaita allekirjoittamaan vaatimuksesi joutuu hallitus kutsumaan koolle ylimääräisen yhtiökokouksen. Periaate on sama kun edellä itse asian suhteen.
Onnea matkaan ja mieti jos kannattaisi osallistua kunnan tonttiarpajaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po383289Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162595Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242564Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441816- 251536
- 1211301
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791258Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901229Kosulan Keisari karviossa
Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo241146Arvasin että sen profiilin takana on sinä
Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉131110