ääretön armo

Ääretön meri, osa1

Nuori tyttö vaeltaa kesäisessä luonnossa. Luonto riemuitsee, lintujen sekakuoro on raikkaan sateen jälkeen monikielinen ja riemua helkkyvä. Mutta tyttö ei ole onnellinen. Hän on avojaloin, hänellä on risaiset ja likaiset vaatteet yllään , häntä palelee. Mutta kaikki se on pientä verrattuna siihen tuskaan, mitä hän tuntee kantaessaan raskasta, nuhruista säkkiä selässään. Se säkki painaa tytön miltei maahan ja tyttö kantaakin taakkaansa nyyhkien tuskasta.

Tyttö kaipaa tuskaansa lohdutusta. Hän kulkee ympäri asuinseutuja kysellen neuvoja, jotka auttaisivat häntä. Oli niitä, jotka sanoivat ”sinä olet vain masentunut, kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa.”. Oli niitäkin jotka sylkivät päälle ja sanoivat, että tyttö vain kuvitteli tuskansa niin suureksi. Mutta kerran sattui tytön tielle pappa. Papan selkä oli jo iän rasituksesta mennyt kyyryyn, harmaa parta hapsotti leualla ja hiukset olivat jo aikaa sitten kadonneet päästä. Tyttöä pelotti mennä papalta kysymään neuvoja, vaikka hän oli jo lukuisilta ihmisiltä aikaisemmin kysellyt niitä.

Pappa näki tytön, näki hänen rikkinäisyytensä, epäröintinsä. Pappa näki tytön tuskan ja halusi auttaa. Mitään kyselemättä pappa sanoi tytölle: ”älä kanna taakkaasi ympäriinsä. Mene täältä meren rannalle ja sinun on helpompi olla.”. Tyttö oli ihmeissään, hänenkö pitäisi mennä meren rannalle. Tytön oli vaikea uskoa, että se auttaisi. Pohdinnan jälkeen tyttö päätti, että tuskin siitä mitään haittaakaan olisi.

Tytön askeleet olivat raskaat, mutta meri alkoi jo siintää silmissä. Meren yllä kiisivät pääskyt, rantasipit ja monia muita lintuja. Meri kylpi valossa ja taivas sen yllä aukeni syvän sinisenä, pilvettömänä. Meri oli äärettömän suuri. Tyttö ei nähnyt siinä vastarantaa, eikä siitä voinut havaita pohjaakaan.

Tyttö istui rantakivelle, katsoi huikaisevaa maisemaa. Ja siinä istuessaan hän tunsi ikään kuin enkelin kosketuksen. Se kosketus huokui paljon voimaa. Kun tyttö käänsi päätään, hän ei nähnyt ketään, mutta samaan aikaan hän tunsi kuinka hänen raskas takkansa painui meren syvyyteen. Se taakka painui syvääkin syvemmälle, täysin unohduksiin, ikiajoiksi. Nyt tyttö ihaili helpottuneena maisemaa. Taivalla lensi puhtaan valkoinen kyyhkynen omaa kaunista lauluaan kujerrellen, hypellen taivaalla kuin tytön helpotuksen tajuten. Ja siinä vielä istuessaan tyttö tunsi, että hänen resuiset vaatteet olivat muuttuneet ehjiksi. Hänellä oli nyt ehjät ja oi – niin puhtaan valkoiset vaatteet yllään.

Tyttö hyppi riemusta. Hän tunsi tuskansa helpottaneen kokonaan. Hän tunsi itsensä vapaaksi kuin taivaan lintu. Tyttö halusi mennä kiittämään pappaa hyvästä ohjeesta.

Jonkin aikaa taivallettuaan tyttö päätyi papan piskuiselle, hirsiselle mökille. Ystävällisesti tyttö koputti mökin puiseen oveen. Sisältä kuului hento ääni: ”sinä olet se sama tyttö, jolle minä annoin jonkin aikaa sitten ohjeeksi mennä meren rannalle. Tule sisään.”.

Pappa makasi siellä mökissään sairaan mutta kuitenkin käsittämättömän onnellisen näköisenä. Tyttö tunnisti papassa saman vapauden riemun kuin itsessään.

Pappa puhui hiljaa, mutta hartaudella: ”Minä kuolen kohta. Näen jo silmissäni kuoleman joen, mutta tiedän pääseväni siitä ylitse. Kuoleman joki olisi mahdotonta omassa voimassani ylittää, mutta en sitä yritäkään. Ylitän kuoleman joen siitä voimasta, jota olen saanut aina käydessäni upottamassa lastini mereen.”.

Tytölle tuli hieman haikea olo kun hän katsoi heikkoa pappaa. Mutta samaan aikaan tyttö tunsi vienon kosketuksen. Pappa otti häntä hellästi kädestä kiinni ja oli hetken aivan hiljaa ennen kuin jatkoi.

”Mutta minä sain sydämelleni sinut, tyttö. Sinä tulet jatkamaan työtäni. Mene ja kerro toisille ihmiselle siitä vapautuksesta, jonka olet saanut. Ja muista, että mereen voi joka päivä ja joka hetki upottaa lastejaan. Sen meren syvyys ei lopu koskaan, eikä koskaan tule niin heikoksi, ettei jaksaisi mennä sen meren rannalle.”

Pappa vaikeni, oli hiljaa. Hetken kuluttua hän sanoi: ”ole rohkea ja uskollinen tehtävässäsi.”. Ja niin pappa kuoli pois iloinen hymy kasvoillaan.

Hetken aikaa kylmenevää pappaa katsottuaan tyttö lähti toteuttamaan tehtävää, jonka pappa oli hänelle antanut.

Ja niin monta meni tytön ohjaamana meren rannalle taakkoineen. Tyttökin kävi meren rannalla aina kun tunsi olonsa raskautetuksi. Ja meri peitti alleen kaikki taakat antaen samalla vapauden riemun. Se meri oli ääretön meri, jonka syvyys ei koskaan loppunut.

Ääretön meri, osa 2

Vertauskuvat ja sanoma

Risaiset ja likaiset vaatteet -> syntisyys Jumalan edessä “Sentähden niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet” Room. 5:12

Paleleminen -> sisäisen lämmön puute “Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen” 1. Kor. 1:1

Raskas, nuhruinen säkki -> raskas omatunto, synnin taakka

Lohduttomuus -> kaipuu paremmasta “Se toivo meille on ikään kuin sielun ankkuri” Hebr. 7:19

Erilaiset neuvonantajat -> monen tien kulkijat ”Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka on lopulta kuoleman tie” Sananl.14:12

Papan viisaus -> vanhemman ihmisen elämänkokemus

Yksinkertainen ohje -> yksinkertainen usko “Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy” Hebr. 11:1

Meren maisemallisuus -> Jumalan armon ääretön kauneus

Meren äärettömyys -> Jumalan armon pohjattomuus “Sillä Sinun armosi on suuri minua kohtaan” Ps. 86:13

Enkelin kosketus -> Jumalan armon käsin kosketeltava läheisyys

Kosketuksen voima -> Jumalan voima, joka tulee ihmiseen

Takkojen uppoaminen -> Taakoista pääsy armon tähden “Mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi” Room. 5:20

Puhtaan valkoinen kyyhkynen, valkoiset ja ehjät vaatteet -> Pyhä Henki

Riemu -> vapauttavan armon tähden

Papan onnellisuus kuoleman hetkellä -> uskovan ihmisen autuas lähtö

Kuoleman joen ylitys -> Anteeksi annettujen syntien tähden, pelkästä armosta ja Jumalan suuresta rakkaudesta meitä kohtaa, hän kuin antoi ainoan poikansa, jottei yksikään hukkuisi ja jäisi kuolemaan iankaikkiseksi

Kehotus mennä kertomaan toisille -> lähetyskäsky "Niinkuin isä on lähettänyt minut, niin minä lähetän teidät" Joh.20:21

Mahdollisuus mennä uudestaan meren rannalle -> jokapäiväinen armo

Heikkous -> Jumalan vahvuus heikossa ihmisessä “Sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa” 2. Kor. 11:9

Uskollisuus tehtävässä - > Jumalan kutsumuksen sitovuus mutta samalla sen suuri armo