mököttäminen

Meillä mökötys menossa, taidanpa kokeilla nimimerkki vatvojan tapaa, en tällä kertaa viestitä mitään, en soita en mitään, koska siitä ei ole mitään hyötyä... katson mielenkiinnolla tuleeko mökötysennätys. Kun ei ollut edes syy mökötykseen kovin kummoinen. Pitäähän se jokin raja olla miten kauan voi mököttää. Mutta nimimerkki vatvoja, jatkaako miehesi samanlaista mökötystä, siis yhtä pitkään, kun muutit tapaasi eli lopetit pommituksen? Miten pitkään miehesi on sitten mökötyksessään?

kukkatuulia kirjoitti:

Meillä mökötys menossa, taidanpa kokeilla nimimerkki vatvojan tapaa, en tällä kertaa viestitä mitään, en soita en mitään, koska siitä ei ole mitään hyötyä... katson mielenkiinnolla tuleeko mökötysennätys. Kun ei ollut edes syy mökötykseen kovin kummoinen. Pitäähän se jokin raja olla miten kauan voi mököttää. Mutta nimimerkki vatvoja, jatkaako miehesi samanlaista mökötystä, siis yhtä pitkään, kun muutit tapaasi eli lopetit pommituksen? Miten pitkään miehesi on sitten mökötyksessään?

Lue lisää

En siis ole ainoa joka tällaiseen mieheen on tutustunut. Onneksi on jo entinen. Jos sille meni sanomaan vaikka että "olisit aiemmin kertonut" niin se mökötys alkoi. Ja sitä kesti ja kesti. Muitakin esimerkkejä löytyy, muttei niiden mökötysten syitä enää muista, niin mitättömistä asioista se mökötys aina alkoi. Tuo nyt jäi mieleen, kun eihän tuosta kukaan normaali ihminen millään voi suuttua! Tämä jannu (e?) pystyi :D

Kaikkia keinoja kokeilin, pommittamista, täyttä hiljaisuutta, mutta eipä siihen mitkään keinot tehonneet. Tuollaisesta tyypistä on vaan paras hankkiutua eroon, sillä muutosta ei tapahdu. Joskus kieltämättä halutti iskeä paistinpannulla päähän jos se siitä vaikka tokenisi, se keino tosin valitettavasti jäi kokeilematta ;)

Olipas tutun kuuloista. Itse vain olen mies ja mököttäjä nainen. Yhdessä olimme 5 vuotta ja nyt ollut erossa 7 kk. Mököttäjä ei ole halunnut olla enää missään tekemisissä eikä ole valmis selvittämään suhdetta taikka eroa. Tietää että olisin halunnut käydä sitä eroa läpi, mutta on sitä mieltä ettei jaksa jauhaa.

Tuosta henkisestä väkivallasta, olen samaa mieltä se on todella sitä ja kaiken lisäksi julmaa kun tietää että minua ärsytti se enemmän kuin mikään muu.

Olen paljon miettinyt että mistä johtuu, että muuten niin mukavan tuntuinen ihminen tekee tuollaista? jotain lapsuuden traumoja? ei voi ymmärtää. Se johtaa siihen että sitä toista ihmistä ei loppujen lopuksi tunne kovinkaan hyvin. Eikä tuolla tavoin suhde voi onnistua. Olen myös miettinyt että jos 2 mököttäjää lyöttäytyisi yhteen niin onnistuiskohan se sitten?

mä vain hki kirjoitti:

Olipas tutun kuuloista. Itse vain olen mies ja mököttäjä nainen. Yhdessä olimme 5 vuotta ja nyt ollut erossa 7 kk. Mököttäjä ei ole halunnut olla enää missään tekemisissä eikä ole valmis selvittämään suhdetta taikka eroa. Tietää että olisin halunnut käydä sitä eroa läpi, mutta on sitä mieltä ettei jaksa jauhaa.

Tuosta henkisestä väkivallasta, olen samaa mieltä se on todella sitä ja kaiken lisäksi julmaa kun tietää että minua ärsytti se enemmän kuin mikään muu.

Olen paljon miettinyt että mistä johtuu, että muuten niin mukavan tuntuinen ihminen tekee tuollaista? jotain lapsuuden traumoja? ei voi ymmärtää. Se johtaa siihen että sitä toista ihmistä ei loppujen lopuksi tunne kovinkaan hyvin. Eikä tuolla tavoin suhde voi onnistua. Olen myös miettinyt että jos 2 mököttäjää lyöttäytyisi yhteen niin onnistuiskohan se sitten?

Lue lisää

Niin, tuota mietin minäkin, entä jos kaksi mököttäjää elää yhdessä... kumpikohan nöyrtyy "häviämään" mökötyksen ja alkaa puhumaan. No kyllähän mököttäjätkin ovat erilaisia..
Meillä mies mököttää vielä..kohta on viikko täynnä. Alan olla kypsääkin kypsempi. Hän on omalla asunnollaan, eikä suostu vastaamaan viestiini tai puhelimeen. Olen kyllä jo tehnyt enemmän kuin kaikkeni asian suhteen. En ole osannut olla ottamatta yhteyttä, asia kun painaa sen verran paljon ja hän on minulle tärkeä ihminen, joten haluaisinkin selvittää asiat ja jatkaa eteenpäin.. Olen käynyt hänen asunnollaan (ei puhunut silloinkaan), olen tavoitellut viestillä ja puhelimella, mihinkään ei vastaa. Huh huh... olen jo kyllä loukkaantunut itsekin tuommoisesta, ettei kasvotustenkaan sanaakaan sanonut. Eli varsin sitkeää sorttia taitaa olla, päättäväisyyttä löytyy. On ilmeisesti päättänyt että hän puhuu sitten kun itse haluaa puhua, ei mun aloitteesta. Onko oinas-horoskoopilla jotain tekemistä itsepäisyyden kanssa...
No jokatapauksessa kokeilen uutta strategiaa, en ota yhteyttä, annan olla..ainakin jonkin aikaa. Eihän tällaista kukaan jaksa loputtomiin..vai olenko minä se joka tässä on kärsimätöntä sorttia.

kukkatuulia kirjoitti:

Niin, tuota mietin minäkin, entä jos kaksi mököttäjää elää yhdessä... kumpikohan nöyrtyy "häviämään" mökötyksen ja alkaa puhumaan. No kyllähän mököttäjätkin ovat erilaisia..
Meillä mies mököttää vielä..kohta on viikko täynnä. Alan olla kypsääkin kypsempi. Hän on omalla asunnollaan, eikä suostu vastaamaan viestiini tai puhelimeen. Olen kyllä jo tehnyt enemmän kuin kaikkeni asian suhteen. En ole osannut olla ottamatta yhteyttä, asia kun painaa sen verran paljon ja hän on minulle tärkeä ihminen, joten haluaisinkin selvittää asiat ja jatkaa eteenpäin.. Olen käynyt hänen asunnollaan (ei puhunut silloinkaan), olen tavoitellut viestillä ja puhelimella, mihinkään ei vastaa. Huh huh... olen jo kyllä loukkaantunut itsekin tuommoisesta, ettei kasvotustenkaan sanaakaan sanonut. Eli varsin sitkeää sorttia taitaa olla, päättäväisyyttä löytyy. On ilmeisesti päättänyt että hän puhuu sitten kun itse haluaa puhua, ei mun aloitteesta. Onko oinas-horoskoopilla jotain tekemistä itsepäisyyden kanssa...
No jokatapauksessa kokeilen uutta strategiaa, en ota yhteyttä, annan olla..ainakin jonkin aikaa. Eihän tällaista kukaan jaksa loputtomiin..vai olenko minä se joka tässä on kärsimätöntä sorttia.

Lue lisää

Voin sanoa että oinas on itsepäistä sorttia.
Vaikka itse olen oinas niin mököttää en osaa, päinvastoin on sanottu että olisit joskus hiljaa...
Jos oinaasta on kyse niin luulen että tuo uusi strategia puree parhaiten.

kukkatuulia kirjoitti:

Niin, tuota mietin minäkin, entä jos kaksi mököttäjää elää yhdessä... kumpikohan nöyrtyy "häviämään" mökötyksen ja alkaa puhumaan. No kyllähän mököttäjätkin ovat erilaisia..
Meillä mies mököttää vielä..kohta on viikko täynnä. Alan olla kypsääkin kypsempi. Hän on omalla asunnollaan, eikä suostu vastaamaan viestiini tai puhelimeen. Olen kyllä jo tehnyt enemmän kuin kaikkeni asian suhteen. En ole osannut olla ottamatta yhteyttä, asia kun painaa sen verran paljon ja hän on minulle tärkeä ihminen, joten haluaisinkin selvittää asiat ja jatkaa eteenpäin.. Olen käynyt hänen asunnollaan (ei puhunut silloinkaan), olen tavoitellut viestillä ja puhelimella, mihinkään ei vastaa. Huh huh... olen jo kyllä loukkaantunut itsekin tuommoisesta, ettei kasvotustenkaan sanaakaan sanonut. Eli varsin sitkeää sorttia taitaa olla, päättäväisyyttä löytyy. On ilmeisesti päättänyt että hän puhuu sitten kun itse haluaa puhua, ei mun aloitteesta. Onko oinas-horoskoopilla jotain tekemistä itsepäisyyden kanssa...
No jokatapauksessa kokeilen uutta strategiaa, en ota yhteyttä, annan olla..ainakin jonkin aikaa. Eihän tällaista kukaan jaksa loputtomiin..vai olenko minä se joka tässä on kärsimätöntä sorttia.

Lue lisää

vieläkö mököttelee?
(toivottavasti tämä viesti tavoittaa sinut, olethan omasi kirjoittanut jo vuonna 2007 elokuussa)!
Me olemme mieheni kanssa kummatkin vesimiehiä. 10 päivää on syntymäpäiviemme välissä tasan. Minä en ees osaisi mököttää, olen sellanen sosiaalinen ihminen, että tahdon puhua ja myös sellainen että asiat on selvitettävä heti, eikä mököttämällä mistään mitään selvää saa. Mut mies ei puhu, kun on päättänyt niin, eikä vastaa puhelimeen, ei viestiin, eikä avaa ees oveaan.
Asuttiin ensin yhdessä, mut jo ekan riidan jälkeen hän etsi itselleen oman asunnon. Viime kesänä. Nyt helppo lähteä kun siltä tuntuu, jopa minun nukkuessanikin on kadonnut viikoksi kämppäänsä, sanomatta mitään syytä, vastaamatta ees yhtä kertaa yhteydenotto yrityksiini! Kuinka se satuttaakaan minua! Ahdistaa ja välillä tosissaan pistää miettimään itekkin jatkoa, useastikko tätä jaksan enää kestää? Sydän särkyy, tuntuu repeävän liitoksistaan, ja mulle on tullut korkeaa verenpainettakin niin että joudun syömään siihen lääkettä. (kaikenlisäks mä olen semmonen ihminen, että pelkään kuolemaa ihan kuollakseni!!!) Ja kun ahdistaa, tuntuu että kuolen = nää mykkäkoulut on henkistä pahoinpitelyä minun mielestäni. Ja mä annan olla, kärsin ja kestän, koska niin saakutisti sitä miestä rakastan ja se tietää sen. Käyttää sitä hyväkseen, siltä ainakin välillä tuntuu, useinkin.
Olenko nukke, joka laitetaan kaappiin, kun siihen kyllästytään ja otetaan esiin, sitten kun sen kanssa viittitään taas leikkiä? (tuolta minusta ainakin tuntuu välillä ja olen siitä hänelle sanonutkin).

"Sinun pitää ottaa useasti yhteyttä ja miksipä ei jopa ryömiä hänen luokseen. Sitten hän armollisesti hyväksyy anteeksipyyntösi. Sinähän ole aina syyllinen. Hänessä ei ole mitään vikaa."

-ihan kuin meillä! *itkee*

"Eihän sellaista kohtelua kukaan jaksa tulematta hulluksi ja niin tietysti myöntämällä, että minussahan se vika oli taaskin.
Itsekin välitän todella paljon miehestä, mutta ei jaksa enää tätä showta."

- ei jaksakkaan, mä oon jo tullut hulluksi? Mutta minussa ei ole niin paljon vikaa, että oisin ansainnut tälläisen kohtelun, miksi en saa sitä taottua hänen kalloonsa? :(

Niin, kukapa tuommoista/tämmöistä showta loputtomiin jaksaa.. Pitää toista tietämättömyydessä ja epävarmuudessa.
Jotain vallankäyttöähän se tavallaan on, ja toimivaa vallankäyttöä etenkin jos toinen osapuoli on vähääkään huonomman itsetunnon omaava.

Nyt minäkin siis aion olla ottamatta yhteyttä. Ja olen ajatellut tämän niin että "päästän irti" hyvällä tavalla, annan olla, oli miten oli, tuli mitä tuli. Jos ei ota yhteyttä niin sitten olkoon. Näinhän se on että jos välittää vähääkään, niin kyllä "routa porsaan kotiin ajaa" , kuten sanonta menee.

No, miten nimimerkki "täällä myös" , toimiko uusi strategia?

....ehkäpä mököttäjillä on joku oma mököttäjien keskustelupalsta jossa purkavat tuntojaan, jaksavat sitten mököttää mököttämistään. Heh heh...
Ja ehkäpä noille mökötystilanteille voi nauraa jälkikäteen, mutta eipä naurata siinä tilanteessa kun viestittelee seinille, puhuu seinille, soittelee tyhjään...
Pitäis varmaankin kasata omat tunteet pussiin aina kun toinen alkaa mökötyksensä, niin sitten ei tekisi mieli soitellakaan perään tai huhuilla viesteillä.

Tai ehkäpä mököttäjille pitää antaa takas, mököttää takasin. Kattoo kumpi lopettaa ennemmin...

kukkatuulia kirjoitti:

....ehkäpä mököttäjillä on joku oma mököttäjien keskustelupalsta jossa purkavat tuntojaan, jaksavat sitten mököttää mököttämistään. Heh heh...
Ja ehkäpä noille mökötystilanteille voi nauraa jälkikäteen, mutta eipä naurata siinä tilanteessa kun viestittelee seinille, puhuu seinille, soittelee tyhjään...
Pitäis varmaankin kasata omat tunteet pussiin aina kun toinen alkaa mökötyksensä, niin sitten ei tekisi mieli soitellakaan perään tai huhuilla viesteillä.

Tai ehkäpä mököttäjille pitää antaa takas, mököttää takasin. Kattoo kumpi lopettaa ennemmin...

Lue lisää

Eipä ole vielä ainakaan yhteyttä ottanut, mutta en minäkään. Välllä tuntuu, että onpa tää touhu lapsellista. Kumpi jaksaa pitempään olla ottamatta yhteyttä. Mutta toisaalta ajattelen, että kun hän sanoi viime mökötyksen yhteydessä, kun halusin keskustella, että puhu vain, kun olet saanut sanaisenarkkusi auki. Kyllä hän kuuntelee, ja sekin tuli erittäin v-mäisellä äänellä. Mitäs puhumista se sellainen on. Ei usko mitään mitä sanon, eli ei luota minuun. Sanoi kun tahdoin keskustella, että hän haluaa olla rauhassa. Olkoon siis rauhassa vaikka maailman tappiin asti.

täällä myös taas kirjoitti:

Eipä ole vielä ainakaan yhteyttä ottanut, mutta en minäkään. Välllä tuntuu, että onpa tää touhu lapsellista. Kumpi jaksaa pitempään olla ottamatta yhteyttä. Mutta toisaalta ajattelen, että kun hän sanoi viime mökötyksen yhteydessä, kun halusin keskustella, että puhu vain, kun olet saanut sanaisenarkkusi auki. Kyllä hän kuuntelee, ja sekin tuli erittäin v-mäisellä äänellä. Mitäs puhumista se sellainen on. Ei usko mitään mitä sanon, eli ei luota minuun. Sanoi kun tahdoin keskustella, että hän haluaa olla rauhassa. Olkoon siis rauhassa vaikka maailman tappiin asti.

Lue lisää

No, ainakin se on hyvä jos toinen sanoo haluavansa olla rauhassa. Meidän tapauksessa ei vastannu siihenkään...satuin kysymään haluaako mieluummin että jätän rauhaan... vai olisiko tässä ollut kyseessä fraasi "hiljaisuus on myöntymisen merkki"...
Kysyin mököttäjältäni että haluaako sitten erota,kun ei mihinkään noteeraa mitään...eipä tullut vastausta tuohonkaan.

No nyt olen sitten antanut vaan hänen olla. Antaa kiukutella, oikutella, mököttää ja tuittuilla ihan rauhassa, itsekseen, omassa luolassaan, omassa mökissään. Tulkoon sitten kun on tullakseen ja puhukoon sitten kun on puhuakseen. Sitä en takaa että minä olen enää sitten puhetuulella...

Tällä hetkellä mua lähinnä naurattaa tää koko juttu, koko miehen mökötys. Mököttäköön koko mökötysmökkiläinen omassa mökissään ihan vaikka kuinka kauan.
...silti pieni toivonväre, joka kipaisee mielessäni aina silloin tällöin...että josko tästäkin mennään vielä eteenpäin, onko toivoa...

Näinhän se on kun sen oikein oivaltaa..
Hienoja kommentteja, ajatuksia.

kukkatuulia kirjoitti:

Näinhän se on kun sen oikein oivaltaa..
Hienoja kommentteja, ajatuksia.

Tänään mököttäjä sitten laittoi tekstarin, että haluaisinko keskustella?
Häh ja mitäh. Olin jo niin tottunut, että herra ei kuulu minun elämääni. Sinnehän taas tahtoo kuulua. Itselläni oli menoa, vastasin vain, että mikä ettei, mutta nyt ei oikein sovi.
Kukkatuulia pidä pintasi. Anna mököttää. Jos ottaa yhteyttä (melkovarmasti ottaa) ole hyvä itsellesi ja vaadi se keskustelu. Kaikki asiat pitää puhua selväksi. Eihän toiselle saa tehdä henkistä väkivaltaa mökötyksellä.
Saas nähdä milloin meillä sitten keskustellaan. Ehkä huomen ehkä ei.

täällä myös taas2 kirjoitti:

Tänään mököttäjä sitten laittoi tekstarin, että haluaisinko keskustella?
Häh ja mitäh. Olin jo niin tottunut, että herra ei kuulu minun elämääni. Sinnehän taas tahtoo kuulua. Itselläni oli menoa, vastasin vain, että mikä ettei, mutta nyt ei oikein sovi.
Kukkatuulia pidä pintasi. Anna mököttää. Jos ottaa yhteyttä (melkovarmasti ottaa) ole hyvä itsellesi ja vaadi se keskustelu. Kaikki asiat pitää puhua selväksi. Eihän toiselle saa tehdä henkistä väkivaltaa mökötyksellä.
Saas nähdä milloin meillä sitten keskustellaan. Ehkä huomen ehkä ei.

Lue lisää

Hienoa että otti yhteyttä ja ehdotti keskustelua. Oikeastaan hyvä että sanoit että sulle ei sovi juuri silloin. Toinen ainakin tietää ettet ollut puhelin kädessä odottamassa hänen yhteydenottoa, että sulla on muutakin elämää. Et ole itsestäänselvyys. Hieno juttu.

Meillä tais muodostua krooniseksi mykkäkouluksi...ei vieläkään mitään yhteydenottoa. No, olen minäkin jo tottunut tähän ettei hän ole täällä. Katson silti kuinka kauan menee..ihan mielenkiinnolla. Mitä pitenpään menee, sitä vaikeampaa on varmaan ottaa yhteyttä. Ja toisekseen en mielestäni ansainnut hänen mököttämistään. Joten annan hänen edelleen olla. Toivoo varmaan että jätän.

Ja jälkiviisaana hyvä sanoa että ainakaan pommitus ei ollut hyvä vaihtoehto, se oli liian väsyttävää ja rasittavaa itsellenikin.
Odottelen silti, tulee jos tulee, jos ei niin voi voi, en voi sanoa häviäväni mitään jos vaikka ei otakaan yhteyttä.

:O Etpä olisi asiaa enää paremmin voinut ilmaista!
Juuri tuosta meidän mököttäjien käytös johtuu. Ja omalla kohdallani myös siitä, että olen niin ylpeä (häpeän myöntääkin tuon!) että en halua sitä toista päästää kuin koiraa veräjästä kun se on loukannut tunteitani. Haluan että minulta pyydetään anteeksi, enkä yleensä näe itse loukanneeni toista. Jokin piru sisälläni ajaa minut mököttämään pitkän aikaa pienemmästäkin asiasta. Ymmärrän, että se on helvetin itsekästä ja lapsellista, mutta en vain pysty lopettamaan sitä ja puhumaan asioista ennenkuin olen edes hiukan rauhoittunut.
Viimeksi, kun rakkaani kanssa riitelimme, rakkaallani meni hermot (hän oli jo muutenkin stressaantunut työkiireistä) ja hän alkoi huutaa ja haukkua minua mökötyksestäni. Pahoitin kovasti mieleni ja juoksin saunaan lukkojen taa itkemään (asumme yhdessä). Ennen riitaani minä loukkaannuin miehelleni ja mies päätti loukkaantua ja mököttää minulle (vaikka hän on yleensä se, joka haluaa keskustella), joten ymmärsin, miten paljon teitä "ei-mököttäjiä" satuttaa se kun toinen ei halua edes kertoa mistä ja miksi on vihainen. Se veti nöyräksi. Nyt olen kovasti koittanut ajatella asioita fiksummin ja yrittänyt miettiä että "onkohan tästä ja tästä nyt todella syytä loukkaantua". 'Joka kerta pelkään, että hän jättää minut, vaikka niin kovasti häntä rakastankin (ja sen tajuaa vasta siinä kunero joko uhkaa tai niin on jo käynyt). Yleensä mökötykseni lakkaa kun tajuan että minussakin oli vikaa ja rakastan häntä kaikesta huolimatta, ja että kylläpä oli taas hölmö syy suuttua....

Sanokaahan mököttäjät, miksi/millaisista asioista te yleensä alatte mököttämään?

Meillä minä mökötän usein esim tälläsistä syistä:
-jos mies korottaa minulle äkisti ääntään tai sanoo jotain ilkeään sävyyn
- jos mies kärkkäästi arvostelee jotakin tekemistäni (esim. tyyliin miks noi tiskit on vieläki tossa?!)
- mustasukkaisuuteen liittyvät jutut (esimerkkinä flirttailu toisille naisille)
- jos mies suuttuu minulle jostain
jne.... milloin mistäkin.

Nyt onneksi on taas ollut pari viikkoa onnellista arkea. Ei olla riidelty, mutta seuraavaa kertaa peläten....

Tuo kirjoitus selventää paljon enemmän sitä, mikä mökötyksen taustalla on, kuin mitä oma mies on koskaan pystynyt selittämään. Kiitos tästä!

Mutta eihän siitä toki pääse mihinkään, että on raastavaa, kun toiseen ei saa minkäänlaista kontaktia. Hirvittävän vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun, kun pään sisällä on tuskaisia ajatuksia. Sepä olisi hienoa, kun pystyisi itse olemaan levollisin mielin toisen mököttäessä, ja toivoa, että mököttäjä oivaltaa ettei halua toisesta luopua. (Viittaan omaan tilanteeseni.)

täällä sitä näköjään vielä ollaan... vai ollaanko, en tiedä oikein itsekään. Tällä kertaan meillä mökötys jatkunut jo viikkoja... mökötyksen loppuminen riippuu kuulema minusta, sen verran pystyi kertomaan syytä.

kukkatuulia kirjoitti:

täällä sitä näköjään vielä ollaan... vai ollaanko, en tiedä oikein itsekään. Tällä kertaan meillä mökötys jatkunut jo viikkoja... mökötyksen loppuminen riippuu kuulema minusta, sen verran pystyi kertomaan syytä.

Lue lisää

niin kauan jo mököttänyt? Asutteko te yhdessä vai erillään? Me asutaan erillään, eli en edes näe häntä ja pelkään kovasti että hän menee ja pettää minua, kuten petti sanojensa mukaan luvan kanssa edellistä naisystäväänsä. (se edellinen oli häntä 20v vanhempi ja saanut muka luvan mennä muidenkin kanssa). Ahdistaa, se pelko kai mua ahdistaa kaikkein eniten, kun en pysty täysin luottamaan. :(

No tiedätkö sinä kuinka sä saat sen mökötyksen loppumaan?
Mä en tiedä enää mitä tekisin? Eilen laitoin viestin, "että täällä olen, lämmin syli avoinna ja odotan ja rakastan. " = ei mitään reagointia.
Hän tietää että rakastan ja minä taidan arvata että hän käyttää sitä hyväkseen, mut luuleeko hän, että kovin montaa kertaa enää näitä mökötyksiä kestän, niin herkkä ihminen kuin olen?
Ihan kuin hänellä ei olisi tunteita lainkaan siihen paljonko minä hänen mökötyksestään kärsin.
Muutoin hän on kyl tunnerikas ihminen.
Mitä me voidaan noille ukoillemme tehdä, että lopettaisivat noi turhat mökötykset?

kohtalotoveri kirjoitti:

niin kauan jo mököttänyt? Asutteko te yhdessä vai erillään? Me asutaan erillään, eli en edes näe häntä ja pelkään kovasti että hän menee ja pettää minua, kuten petti sanojensa mukaan luvan kanssa edellistä naisystäväänsä. (se edellinen oli häntä 20v vanhempi ja saanut muka luvan mennä muidenkin kanssa). Ahdistaa, se pelko kai mua ahdistaa kaikkein eniten, kun en pysty täysin luottamaan. :(

No tiedätkö sinä kuinka sä saat sen mökötyksen loppumaan?
Mä en tiedä enää mitä tekisin? Eilen laitoin viestin, "että täällä olen, lämmin syli avoinna ja odotan ja rakastan. " = ei mitään reagointia.
Hän tietää että rakastan ja minä taidan arvata että hän käyttää sitä hyväkseen, mut luuleeko hän, että kovin montaa kertaa enää näitä mökötyksiä kestän, niin herkkä ihminen kuin olen?
Ihan kuin hänellä ei olisi tunteita lainkaan siihen paljonko minä hänen mökötyksestään kärsin.
Muutoin hän on kyl tunnerikas ihminen.
Mitä me voidaan noille ukoillemme tehdä, että lopettaisivat noi turhat mökötykset?

Lue lisää

Minä tiedän kuinka saisin mökötyksen loppumaan... heittäytyisin välinpitämättömäksi... antaisin hänen vain olla. Kylmästi.
Miehen kommentit ovat olleet, että hän lopettaa mökötyksen sitten kun näkee minun teoistani että välitän. Eli minun olisi oltava hellä vaimo, huolenpitäjä, kodinhoitaja jne, vaikka toinen mököttää eikä edes katsetta suo. No tuo on testattu, eikä mökötys loppunut, itku siinä itseltä pääsi ja motivaatio tippui nollalukemiin.

Silti, koska minulla on tunteita häntä kohtaan, niin tuntuu että sitten en ainakaan välittäisi jos vain antaisin olla, eli olen yrittänyt saada kommunikaatiota aikaiseksi, tuloksetta. Nyt sitten viikkoon en ole edes yrittänyt puhua tms. Alkaa olla niin turhautunut olo.
Ja kyllähän jokaisella pitäisi olla, kuuluukin olla, sen verran itsekunnioitusta ja itserakkautta terveellä tavalla, että raja tulee vastaan väkisinkin jossain vaiheessa, ja ei tarvitse katsella mököttäjää. No, meillä raskaammaksi vielä tekee se että asutaan yhdessä.

Tuo mököttäminen on tietynlainen hallitsemiskeino, sillä ehkä huononkin itsetunnon omaava henkilö tai itserakas pystyy olemaan tilanteessa ns yläpuolella, hallitsemaan tilannetta.

kukkatuulia kirjoitti:

Minä tiedän kuinka saisin mökötyksen loppumaan... heittäytyisin välinpitämättömäksi... antaisin hänen vain olla. Kylmästi.
Miehen kommentit ovat olleet, että hän lopettaa mökötyksen sitten kun näkee minun teoistani että välitän. Eli minun olisi oltava hellä vaimo, huolenpitäjä, kodinhoitaja jne, vaikka toinen mököttää eikä edes katsetta suo. No tuo on testattu, eikä mökötys loppunut, itku siinä itseltä pääsi ja motivaatio tippui nollalukemiin.

Silti, koska minulla on tunteita häntä kohtaan, niin tuntuu että sitten en ainakaan välittäisi jos vain antaisin olla, eli olen yrittänyt saada kommunikaatiota aikaiseksi, tuloksetta. Nyt sitten viikkoon en ole edes yrittänyt puhua tms. Alkaa olla niin turhautunut olo.
Ja kyllähän jokaisella pitäisi olla, kuuluukin olla, sen verran itsekunnioitusta ja itserakkautta terveellä tavalla, että raja tulee vastaan väkisinkin jossain vaiheessa, ja ei tarvitse katsella mököttäjää. No, meillä raskaammaksi vielä tekee se että asutaan yhdessä.

Tuo mököttäminen on tietynlainen hallitsemiskeino, sillä ehkä huononkin itsetunnon omaava henkilö tai itserakas pystyy olemaan tilanteessa ns yläpuolella, hallitsemaan tilannetta.

Lue lisää

en pysty heittäytymään välinpitämättömäksi, vaikka kuinka yrittäisin. Rakastan häntä niin paljon. Tänään olen yrittänyt soittaa jo monta kertaa hänelle, hän ei vastaa. Jätin jonkun viestin vastaajaankin ekan kerran tällä mökötyskaudella, en muista mitä siihen itkin... tai sanoin, mut ei reagoi. Mä oon niin epätoivoinen, että kävin jopa hänen pihallaan pimeällä katsomassa onko auto pihassa ja onko valot päällä asunnossa. Oli ne. Mutta en mennyt soittamaan ovikelloa. Hiivin kauemmaksi ja yritin taas soittaa, ei vastannut. Mä pelkään niin kamalasti että hän pettää minua! -vaikka on luvannut ettei ikinä tee niin. Ennemmin lopettaa ensin suhteemme, sanoi hän, kerran kun siitä oli puhe ja etsii sitten vasta uuden.
Minusta olis siis parempi et asuttais yhdessä ja se mököttäis täällä kotona silmieni alla, niin mustasukkaiselta kuin tää kuulostaa ja onkin. Ainakin hän olisi siinä läsnä jotenkin. Mä kai tarvitsen sitä läheisyyttä sitten vaikka mököttäjältäkin, yksin on paha olla. On mulla 16v poika ja muutama koira täällä kotona, muttei se ole sama asia kuin oma rakas kulta mies. ???
(hän on jutuillaan antanut vähän aihetta mustasukkaisuuteeni, kertomalla entisestä elämästään)
Minusta ei olis passaajaksi. Hän on kyllä yrittänyt sitäkin monesti, mutta kun on mennyt liian pitkälle, oon sanonut, et nyt loppu, mee, tee hae ite! Ja hän on sitten tehnyt niin, kun ei oo muukaan auttanut. Pitäiskin katsoa selkeemmin, seuraavan kerran kun kieltäydyn passaamasta, miten kauan menee, et se alkaa taas mököttämään? Jos se johtuukin siitä osittain?

Minusta tuntuu samalta kuin sinusta. Että jollen yrittäisi ottaa yhteyttä, niin silloihan juuri en välittäisi. Ja se näkyisi. En tiedä miten minun mieheni siihen sitten reagoisi, hän kun on ite sanonut et jätä rauhaan kun mökötän, äläkä yritä ottaa yhteyttä mitenkään, tai se mökötys kestää vain pidempään. (en muista kerroinko ton jo aiemmin?)
Minusta tuntuu jo niin pahalta, että olen harkinnut käydä päivystyksessä hakemassa itselleni jotain rauhoittavaa verenpainelääkkeitteni lisäksi. Mun yläpaine oli tos muutama päivä sitten jo 231 ! ja pulssi 113. Mä siis riudun ihan totaalisesti, eikä se yks tajua sitä, vaikka aiemmin oon kertonut, miltä must on tuntunut, kun hän on mököttänyt tuolla tavalla.

kukkatuulia kirjoitti:

Minä tiedän kuinka saisin mökötyksen loppumaan... heittäytyisin välinpitämättömäksi... antaisin hänen vain olla. Kylmästi.
Miehen kommentit ovat olleet, että hän lopettaa mökötyksen sitten kun näkee minun teoistani että välitän. Eli minun olisi oltava hellä vaimo, huolenpitäjä, kodinhoitaja jne, vaikka toinen mököttää eikä edes katsetta suo. No tuo on testattu, eikä mökötys loppunut, itku siinä itseltä pääsi ja motivaatio tippui nollalukemiin.

Silti, koska minulla on tunteita häntä kohtaan, niin tuntuu että sitten en ainakaan välittäisi jos vain antaisin olla, eli olen yrittänyt saada kommunikaatiota aikaiseksi, tuloksetta. Nyt sitten viikkoon en ole edes yrittänyt puhua tms. Alkaa olla niin turhautunut olo.
Ja kyllähän jokaisella pitäisi olla, kuuluukin olla, sen verran itsekunnioitusta ja itserakkautta terveellä tavalla, että raja tulee vastaan väkisinkin jossain vaiheessa, ja ei tarvitse katsella mököttäjää. No, meillä raskaammaksi vielä tekee se että asutaan yhdessä.

Tuo mököttäminen on tietynlainen hallitsemiskeino, sillä ehkä huononkin itsetunnon omaava henkilö tai itserakas pystyy olemaan tilanteessa ns yläpuolella, hallitsemaan tilannetta.

Lue lisää

olen vääntänyt viimeiset viisi päivää, iltaa ja yötä. Ja itku meinaa tulla nytkin.
Eikö meidän mököttäjillämme ole mitään tunteita meitä kohtaan? "antaa sen vollottaa", niinkö ne vaan aattelee? Entäs jos me pistettäiskin ne vuorostaan vollottamaan, alotetaan ite se mykkäkoulu seuraavaks? Ei, en mä pystyis siihen. Mut jos pystyisin, sais ainakin maistaa omaa lääkettään.

kohtalotoveri kirjoitti:

olen vääntänyt viimeiset viisi päivää, iltaa ja yötä. Ja itku meinaa tulla nytkin.
Eikö meidän mököttäjillämme ole mitään tunteita meitä kohtaan? "antaa sen vollottaa", niinkö ne vaan aattelee? Entäs jos me pistettäiskin ne vuorostaan vollottamaan, alotetaan ite se mykkäkoulu seuraavaks? Ei, en mä pystyis siihen. Mut jos pystyisin, sais ainakin maistaa omaa lääkettään.

Lue lisää

Kohtalotoveri, kun miehesi on kerran sanonut että anna hänen olla kun mököttää, niin silloin suosittelisin kyllä antamaan hänen olla. Niin, tiedän että se on hankalaa, en itsekään siihen ole pystynyt kuin vasta nyt jotenkuten... meillä tämä varmaan kestää pidempään juuri sen vuoksi etten osaa antaa olla. Ja sehän on vain oman itsetuntomme heikkouden merkki, eikö vain? Ehkä miehesi samanlainen jöröjussi kuin minun mies, joka on myös sanonut että vaatii aikaa laantuakseen. Ja onhan se aina parempi että mököttää kuin että räyhäisi tai olisi väkivaltainen.
Kohtalotoveri, omaa terveyttä sun ei kannata riskeerata mokoman mököttäjän vuoksi. Koska mitään menetettävää ei ole, eikö kannattaisi yrittää sitä "välinpitämätön" -roolia, otat kaiken ilon irti siitä. Mä luulen että se on nopein tie mykkäkoulun loppumiseen. Olen alkanut ymmärtämään, että kun mä yritän saada miestäni puhumaan, niin samalla yllytän vain häntä jatkamaan. Siitä ehkä avain koko ongelmaan. Enkä sinäkin voisit sanoa miehellesi että välität ym hänestä, ja kertoa sitten että annat hänen nyt olla rauhassa kun kerran haluaa rauhassa olla. Silloin kerrot samalla itsellesi ja miehelle että välität toisesta vaikka jätät rauhaan. Ja oikeastaan sehän ei ole välinpitämättömyyttä vaan välittämistä. Kun toinen haluaa olla rauhassa, me kunnioitamme miehiämme parhaiten, kun annamme heille sen rauhan mököttää kun kerran haluavat.

Olen minäkin miettinyt tuota, mitä kirjoitit kohtalotoveri, että onko mököttäjällä tunteita ollenkaan. Sitä kun ei voi tietää mitä toinen pohdiskelee kun hän ei sitä sano. Mutta kyllä se vaan on jonkinlainen luonne, joka tekee ihmisestä mököttäjän, ehkä sunkin mies mököttää joskus muillekin kuin vain sulle. Mistä miehesi muuten sulle mököttää?

Olen samaa mieltä kohtalotoveri, että ois mököttäjän hyvä kokea itse sama minkä tekee toisille. Mä luulen että jos mä alkaisin samanlaiseen mykkäkouluun, siis yhtä pitkään mykkäkouluun, niin mies ei kattois mua kovin kauaa, eikä varmasti ainakaan yrittäisi saada mua puhumaan.

kukkatuulia kirjoitti:

Kohtalotoveri, kun miehesi on kerran sanonut että anna hänen olla kun mököttää, niin silloin suosittelisin kyllä antamaan hänen olla. Niin, tiedän että se on hankalaa, en itsekään siihen ole pystynyt kuin vasta nyt jotenkuten... meillä tämä varmaan kestää pidempään juuri sen vuoksi etten osaa antaa olla. Ja sehän on vain oman itsetuntomme heikkouden merkki, eikö vain? Ehkä miehesi samanlainen jöröjussi kuin minun mies, joka on myös sanonut että vaatii aikaa laantuakseen. Ja onhan se aina parempi että mököttää kuin että räyhäisi tai olisi väkivaltainen.
Kohtalotoveri, omaa terveyttä sun ei kannata riskeerata mokoman mököttäjän vuoksi. Koska mitään menetettävää ei ole, eikö kannattaisi yrittää sitä "välinpitämätön" -roolia, otat kaiken ilon irti siitä. Mä luulen että se on nopein tie mykkäkoulun loppumiseen. Olen alkanut ymmärtämään, että kun mä yritän saada miestäni puhumaan, niin samalla yllytän vain häntä jatkamaan. Siitä ehkä avain koko ongelmaan. Enkä sinäkin voisit sanoa miehellesi että välität ym hänestä, ja kertoa sitten että annat hänen nyt olla rauhassa kun kerran haluaa rauhassa olla. Silloin kerrot samalla itsellesi ja miehelle että välität toisesta vaikka jätät rauhaan. Ja oikeastaan sehän ei ole välinpitämättömyyttä vaan välittämistä. Kun toinen haluaa olla rauhassa, me kunnioitamme miehiämme parhaiten, kun annamme heille sen rauhan mököttää kun kerran haluavat.

Olen minäkin miettinyt tuota, mitä kirjoitit kohtalotoveri, että onko mököttäjällä tunteita ollenkaan. Sitä kun ei voi tietää mitä toinen pohdiskelee kun hän ei sitä sano. Mutta kyllä se vaan on jonkinlainen luonne, joka tekee ihmisestä mököttäjän, ehkä sunkin mies mököttää joskus muillekin kuin vain sulle. Mistä miehesi muuten sulle mököttää?

Olen samaa mieltä kohtalotoveri, että ois mököttäjän hyvä kokea itse sama minkä tekee toisille. Mä luulen että jos mä alkaisin samanlaiseen mykkäkouluun, siis yhtä pitkään mykkäkouluun, niin mies ei kattois mua kovin kauaa, eikä varmasti ainakaan yrittäisi saada mua puhumaan.

Lue lisää

eilen illalla mä ajoin moottoritiellä ja sain paniikkikohtauksen. Oli pysähdyttävä puhaltelemaan ainooseen pussiin joka mul oli. (kauppakassi nurin lattialle/muovipussi siis ja siihen sitten hengittelin).
Sit tulin kotiin, yöllä yritin nukkua, muttei siitä mitään tullut kun ahdisti niin, että rintaan puristi ihan kamalasti ja lopulta tuntui jo niin kipeältä, että soitin hätäkeskukseen. Ne tuli ja mittas multa vaikka mitä arvoja ja ottivat sydän filmin. Mä vaan itkin. Verenpaineen mittasivat kans, se oli 210/101 !!!
Muuta vikaa ei sitten löytynytkään. Antoivat rauhoittavan ja kehottivat menemään heti aamulla lääkäriin, jossa kävinkin jo. Ne kävi neljän aikaan yöllä.
Laitoin miehelleni tekstarin, että ambulanssi on tulossa, rintaan sattuu kamalasti. Hän ei ole vieläkään vastannut mitään, 8 päivä jo menossa.

Joten jätetään sitten rauhaan. Hänellä ei näköjään tunteita enää minua kohtaan, luulis että tuo viesti viimeistään ois herättänyt hänet mökötyksestään. :(
Hankalaa se tulee olemaan jättää hänet rauhaan, mut mä ainakin yritän sitä nyt!
Lääkäri määräs mulle rauhoittavia ja mielialalääkkeet, mä itkin sielläkin tänään reilu puolituntia. Käski tulla 2 viikon kuluttua uudestaan, antoi ajankin. Sano et mun on saatava elämäni järjestykseen, mitä tässä nyt yritänkin, sen mitä omalta osaltani voin. Lopetin itekkin juomisen,käyn ryhmässä ja huomenna otan yhteyttä diakonissaan, haluan apua läheisriippuvaisuuteeni ja muihin ongelmiini.
Työnvälityksessä kävin myös, töitä ei ollut tarjolla, mutta suunnitelma tehtiin, että mä suostun 2vk- 3 kuukauden työharjoitteluun jossain firmassa 8 euron päiväpalkalla, että saan jalkani työelämään. (ja muuta tekemistä kuin tämä ainainen murehtiminen) :(
Heikko itsetunto mulla on aina ollut ja pahenee vaan, kun sitä tuollatavalla miehen puolelta ruokitaan. (tavalla tai toisella).
Mä sanoin sille jo viestissä suoraan, että välitän hänestä ja että rakastan häntä ja kysyin jopa et onko sillä ruokaakaan, kun tiedän et sen tili viikko sitten meni laskuihin kaikki. Ei vastausta siihenkään. :(
Enää en taida jaksaa viestitellä, ei se vastaa kuitenkaan. Tyhmä se on, jollei tajua että välitän hänestä todella!
Hän mököttää siitä että "kävin häneen käsiksi" (mitä en muista ollenkaan, oltiin kännissä), että olin herättänyt hänet niin kovakouraisesti, että häntä sattui vatsaan, nipistänyt, sanoi.
Häntä kun ei saa vähänkään kovakouraisesti kosketella ollenkaan, miks niin arka, en käsitä.

Mä luulen kans, et jos antaisin samalla mitalla mökötystä takasin, niin sit se ainakin olis mun entinen mies.
Toivottavasti hän leppyy vielä... toivon koko sydämestäni niin, mut väärin hän tekee mulle nyt, ei ees kysy et kuinka voin, luuliko että valehtelin ambulanssin olevan tulossa? (se viesti kuittaatu läpimenneeksi vasta just sillon kun ne miehet oli täällä, joten hän luki sen sillon jo yöllä, mulla on välitystiedot päällä kännykässäni).

kukkatuulia kirjoitti:

Kohtalotoveri, kun miehesi on kerran sanonut että anna hänen olla kun mököttää, niin silloin suosittelisin kyllä antamaan hänen olla. Niin, tiedän että se on hankalaa, en itsekään siihen ole pystynyt kuin vasta nyt jotenkuten... meillä tämä varmaan kestää pidempään juuri sen vuoksi etten osaa antaa olla. Ja sehän on vain oman itsetuntomme heikkouden merkki, eikö vain? Ehkä miehesi samanlainen jöröjussi kuin minun mies, joka on myös sanonut että vaatii aikaa laantuakseen. Ja onhan se aina parempi että mököttää kuin että räyhäisi tai olisi väkivaltainen.
Kohtalotoveri, omaa terveyttä sun ei kannata riskeerata mokoman mököttäjän vuoksi. Koska mitään menetettävää ei ole, eikö kannattaisi yrittää sitä "välinpitämätön" -roolia, otat kaiken ilon irti siitä. Mä luulen että se on nopein tie mykkäkoulun loppumiseen. Olen alkanut ymmärtämään, että kun mä yritän saada miestäni puhumaan, niin samalla yllytän vain häntä jatkamaan. Siitä ehkä avain koko ongelmaan. Enkä sinäkin voisit sanoa miehellesi että välität ym hänestä, ja kertoa sitten että annat hänen nyt olla rauhassa kun kerran haluaa rauhassa olla. Silloin kerrot samalla itsellesi ja miehelle että välität toisesta vaikka jätät rauhaan. Ja oikeastaan sehän ei ole välinpitämättömyyttä vaan välittämistä. Kun toinen haluaa olla rauhassa, me kunnioitamme miehiämme parhaiten, kun annamme heille sen rauhan mököttää kun kerran haluavat.

Olen minäkin miettinyt tuota, mitä kirjoitit kohtalotoveri, että onko mököttäjällä tunteita ollenkaan. Sitä kun ei voi tietää mitä toinen pohdiskelee kun hän ei sitä sano. Mutta kyllä se vaan on jonkinlainen luonne, joka tekee ihmisestä mököttäjän, ehkä sunkin mies mököttää joskus muillekin kuin vain sulle. Mistä miehesi muuten sulle mököttää?

Olen samaa mieltä kohtalotoveri, että ois mököttäjän hyvä kokea itse sama minkä tekee toisille. Mä luulen että jos mä alkaisin samanlaiseen mykkäkouluun, siis yhtä pitkään mykkäkouluun, niin mies ei kattois mua kovin kauaa, eikä varmasti ainakaan yrittäisi saada mua puhumaan.

Lue lisää

Nämä jutut on kuin suoraan minun suustani. Asun myös erään mököttäjän kanssa ja hänenkin mökötykset alkavat välillä niin mitättömistä jutuista, että ihan naurattaa. Alussa olin ihan hermona jokaisen mökötyksen alkaessa ja jankuttamalla jankutin että pitää puhua jne jne. En myöskään ymmärrä, että vaikka hän on sanonut että se menee ohi ajan kanssa, niin välillä tuntuu ettei mene. Olen yrittänyt vain olla kuten on neuvottu, mutta sitten sekin käännetään niin ettei muakaan näytä kiinnostavan.. Yritä siinä nyt sitten olla mieliksi.

Nyt minua lähinnä väsyttää nämä mökötykset enkä jaksa olla se ensimmäinen sovinnoneleen tekijä. Olen nyt itse mököttänyt sen takia että toinen ymmärtäisi miten vittuimaista se on, mutta eipä ole vielä ymmärtänyt. Sanoin sen myös hänelle, ja hän kommentoi että hänen puolestaan voin mököttää vaikka kuukauden. Ja kun on sanonut, että mökötyksen aikana mietii ja hyväksyy asian minkä takia on aloittanut mökötyksen ja sitten se menee ohi itsestään. No nyt tuon samaisen keskustelun aikana sanoi että minulle että mököttämisellähän ajetaan jotain asiaa eteenpäin mitä halutaan, niin puhuipa mies itsensä vähän pussiin. Ei tuo periaate ihan mennyt sen ensimmäisen "aisan hyväksymisen" kanssa ihan samaan sarjaan. Mua niin kyllästyttää tuo mököttäminen, että nyt aion antaa samalla mitalla takaisin.

Minä itse olen aika herkää ihminen ja ensimmäisen ollut pyytämässä anteeksi ja puhumassa asioista. Nyt mun ärsytysraja on ylitetty niin, että en aio olla se ensimmäinen.

kukkatuulia kirjoitti:

Kohtalotoveri, kun miehesi on kerran sanonut että anna hänen olla kun mököttää, niin silloin suosittelisin kyllä antamaan hänen olla. Niin, tiedän että se on hankalaa, en itsekään siihen ole pystynyt kuin vasta nyt jotenkuten... meillä tämä varmaan kestää pidempään juuri sen vuoksi etten osaa antaa olla. Ja sehän on vain oman itsetuntomme heikkouden merkki, eikö vain? Ehkä miehesi samanlainen jöröjussi kuin minun mies, joka on myös sanonut että vaatii aikaa laantuakseen. Ja onhan se aina parempi että mököttää kuin että räyhäisi tai olisi väkivaltainen.
Kohtalotoveri, omaa terveyttä sun ei kannata riskeerata mokoman mököttäjän vuoksi. Koska mitään menetettävää ei ole, eikö kannattaisi yrittää sitä "välinpitämätön" -roolia, otat kaiken ilon irti siitä. Mä luulen että se on nopein tie mykkäkoulun loppumiseen. Olen alkanut ymmärtämään, että kun mä yritän saada miestäni puhumaan, niin samalla yllytän vain häntä jatkamaan. Siitä ehkä avain koko ongelmaan. Enkä sinäkin voisit sanoa miehellesi että välität ym hänestä, ja kertoa sitten että annat hänen nyt olla rauhassa kun kerran haluaa rauhassa olla. Silloin kerrot samalla itsellesi ja miehelle että välität toisesta vaikka jätät rauhaan. Ja oikeastaan sehän ei ole välinpitämättömyyttä vaan välittämistä. Kun toinen haluaa olla rauhassa, me kunnioitamme miehiämme parhaiten, kun annamme heille sen rauhan mököttää kun kerran haluavat.

Olen minäkin miettinyt tuota, mitä kirjoitit kohtalotoveri, että onko mököttäjällä tunteita ollenkaan. Sitä kun ei voi tietää mitä toinen pohdiskelee kun hän ei sitä sano. Mutta kyllä se vaan on jonkinlainen luonne, joka tekee ihmisestä mököttäjän, ehkä sunkin mies mököttää joskus muillekin kuin vain sulle. Mistä miehesi muuten sulle mököttää?

Olen samaa mieltä kohtalotoveri, että ois mököttäjän hyvä kokea itse sama minkä tekee toisille. Mä luulen että jos mä alkaisin samanlaiseen mykkäkouluun, siis yhtä pitkään mykkäkouluun, niin mies ei kattois mua kovin kauaa, eikä varmasti ainakaan yrittäisi saada mua puhumaan.

Lue lisää

Meillä on myös sama juttu. Mies mököttää on jatkunut tämän viikon.Teillä todennäköisesti tilanne on ohi.
Varmasti olen aiheuttanut tilanteen mistä tämä alkoi.Tahtoisin kuitenkin selvittää asian koska puhumattomuudella ei saavuteta mitään. Mutta ei halua puhua, vain olla hiljaa.
On ahdistavaa olla näin. Onhan tätä ollut ennenkin mutta useimmiten vain pari päivää.
Yleensä olemme sitten päässeet jonkinlaiseen puheyhteyteen ja siitä pikku hiljaa normaaliin elämään.
En tiedä onko tuo kotoa opittu käyttäytymismalli. Asiat hoidetaan joko suuttumalla tai mököttömällä. Keskustelua vaikeista asioista on lähes mahdoton saada aikaan.
Kai tämä on vallan käyttöä ja alistamista.
Annan hänen nyt olla rauhassa ja katson mihin se johtaa. Vaikeaa se on.

kohtalotoveri kirjoitti:

eilen illalla mä ajoin moottoritiellä ja sain paniikkikohtauksen. Oli pysähdyttävä puhaltelemaan ainooseen pussiin joka mul oli. (kauppakassi nurin lattialle/muovipussi siis ja siihen sitten hengittelin).
Sit tulin kotiin, yöllä yritin nukkua, muttei siitä mitään tullut kun ahdisti niin, että rintaan puristi ihan kamalasti ja lopulta tuntui jo niin kipeältä, että soitin hätäkeskukseen. Ne tuli ja mittas multa vaikka mitä arvoja ja ottivat sydän filmin. Mä vaan itkin. Verenpaineen mittasivat kans, se oli 210/101 !!!
Muuta vikaa ei sitten löytynytkään. Antoivat rauhoittavan ja kehottivat menemään heti aamulla lääkäriin, jossa kävinkin jo. Ne kävi neljän aikaan yöllä.
Laitoin miehelleni tekstarin, että ambulanssi on tulossa, rintaan sattuu kamalasti. Hän ei ole vieläkään vastannut mitään, 8 päivä jo menossa.

Joten jätetään sitten rauhaan. Hänellä ei näköjään tunteita enää minua kohtaan, luulis että tuo viesti viimeistään ois herättänyt hänet mökötyksestään. :(
Hankalaa se tulee olemaan jättää hänet rauhaan, mut mä ainakin yritän sitä nyt!
Lääkäri määräs mulle rauhoittavia ja mielialalääkkeet, mä itkin sielläkin tänään reilu puolituntia. Käski tulla 2 viikon kuluttua uudestaan, antoi ajankin. Sano et mun on saatava elämäni järjestykseen, mitä tässä nyt yritänkin, sen mitä omalta osaltani voin. Lopetin itekkin juomisen,käyn ryhmässä ja huomenna otan yhteyttä diakonissaan, haluan apua läheisriippuvaisuuteeni ja muihin ongelmiini.
Työnvälityksessä kävin myös, töitä ei ollut tarjolla, mutta suunnitelma tehtiin, että mä suostun 2vk- 3 kuukauden työharjoitteluun jossain firmassa 8 euron päiväpalkalla, että saan jalkani työelämään. (ja muuta tekemistä kuin tämä ainainen murehtiminen) :(
Heikko itsetunto mulla on aina ollut ja pahenee vaan, kun sitä tuollatavalla miehen puolelta ruokitaan. (tavalla tai toisella).
Mä sanoin sille jo viestissä suoraan, että välitän hänestä ja että rakastan häntä ja kysyin jopa et onko sillä ruokaakaan, kun tiedän et sen tili viikko sitten meni laskuihin kaikki. Ei vastausta siihenkään. :(
Enää en taida jaksaa viestitellä, ei se vastaa kuitenkaan. Tyhmä se on, jollei tajua että välitän hänestä todella!
Hän mököttää siitä että "kävin häneen käsiksi" (mitä en muista ollenkaan, oltiin kännissä), että olin herättänyt hänet niin kovakouraisesti, että häntä sattui vatsaan, nipistänyt, sanoi.
Häntä kun ei saa vähänkään kovakouraisesti kosketella ollenkaan, miks niin arka, en käsitä.

Mä luulen kans, et jos antaisin samalla mitalla mökötystä takasin, niin sit se ainakin olis mun entinen mies.
Toivottavasti hän leppyy vielä... toivon koko sydämestäni niin, mut väärin hän tekee mulle nyt, ei ees kysy et kuinka voin, luuliko että valehtelin ambulanssin olevan tulossa? (se viesti kuittaatu läpimenneeksi vasta just sillon kun ne miehet oli täällä, joten hän luki sen sillon jo yöllä, mulla on välitystiedot päällä kännykässäni).

Lue lisää

Surullisin viesti mitä tässä ketjusta luin. Itku meinasi tulla.
Jos omalle rakkaalleni sattuisi jotain tuollaista, että pitäisi ambulanssi soittaa, niin se kyllä herättäisi minut mökötyksestä ja RAJUSTI. Olen luonteeltani huolehtivainen ja passaaja, joten luulen että mökötys loppuisi kuin seinään. Sen verran tiedän että minulla ainakin on tunteita miestäni kohtaan, vaikka mökötänkin hänelle suht usein.

Juuu, ja pahimmillaan murjotus on kestänyt noin puoli vuotta. Siinä sitä ehtii miettimään kerran jos toisenkin "mitä hänelle on sanottu" ja se on pipiä. Tuskin ymmärtää niin pitkälle, että snaijaisi, mitä itse tuli sanottua / tehtyä.

Niiiin, mököttäjät eivät ole aikuisia. Ikä voi olla mutta ei mikään muu, henkinen kehitys tjs. 'potaska'. Mököttäjä on jotenkin taantunut tunne-elämältään, luulee, että asiat korjaantuvat itsestään ja 'ilmaiseksi', kun näyttää mielipahansa oikein kunnolla.

Mörön omainen kirjoitti:

Niiiin, mököttäjät eivät ole aikuisia. Ikä voi olla mutta ei mikään muu, henkinen kehitys tjs. 'potaska'. Mököttäjä on jotenkin taantunut tunne-elämältään, luulee, että asiat korjaantuvat itsestään ja 'ilmaiseksi', kun näyttää mielipahansa oikein kunnolla.

Lue lisää

Mököttäminen on ihan OK.
Olkaa tyytyväisiä ettei tipu nyrkkiä tauluun.
Kaikissa parisuhteissa on pikku murheita ja vastoinkäymisiä.Ihan normaalia.
Toisilla on juoppo hakkaaja ja toisilla harmiton mököttäjä.
Oletko muuten itse täydellinen ?
No tottahan toki olet.

Erotkaa heti ! kirjoitti:

Mököttäminen on ihan OK.
Olkaa tyytyväisiä ettei tipu nyrkkiä tauluun.
Kaikissa parisuhteissa on pikku murheita ja vastoinkäymisiä.Ihan normaalia.
Toisilla on juoppo hakkaaja ja toisilla harmiton mököttäjä.
Oletko muuten itse täydellinen ?
No tottahan toki olet.

Lue lisää

Omasta mielestäni en. Mutta kun kaikki muut kerran ovat sitä mieltä, niin kai ma shit kuitenkin olen. Ainakin tykään tehrä hyvin sen, minkä teen. Joten täydellisyyden tavoittelija ? Mutta onx se muoliman pahoista pahin ?

Kaikilla omansa kirjoitti:

Omasta mielestäni en. Mutta kun kaikki muut kerran ovat sitä mieltä, niin kai ma shit kuitenkin olen. Ainakin tykään tehrä hyvin sen, minkä teen. Joten täydellisyyden tavoittelija ? Mutta onx se muoliman pahoista pahin ?

Lue lisää

Taitaa olla niin että mun mököttäjäni on kaikkein pahin. Ollaan oltu naimisissa 8kk ja siitä ajasta nukuttu erihuoneissa 4kk. Aina ei edes tiedä mistä se alkaa mutta sen alkamisen kyllä huomaa. Ensin tulee suut ja silmät täyteen kaikenlaisia loukkauksia siinä haukutaan ensiksi minut , sitten mun lapset ja mun suku ja mun exä ja ihan kaikki mikä liittyy minuun. Pisin aika on tollanen 3kk yhteen soittoon ja nyt on ollut yks 2-viikon jakko ja kohta täyttyy toinen kahden viikon jakso perjantaina.
Jotenkin enymmärrä että ei niin pientä sanaharkkaa olekkaan, että se ei ampuisi aina tykillä. Voisin ymmärtää jos olisi jonkinlaisia välimuotoja mut ei aina täysillä ja isoilla aseilla. Kärsin suunnattomasti tilanteesta. KOskaan oikeestaan ei jutella jälkeenpäin tapahtuneesta. OIkeestaan en aina eds muista mistä se alkoi niin pitkänjakson jälkeen. Se loukkaa aivan käsittämättömän paljon. Hän ei kärsi nähdä minua silmissään lainkaan. Mutta kun ei ole muutakaan paikkaa mihin mennä kun asustaa samassa kämpässä on se kamalaa. Ja kaikesta huolimatta rakastan häntä aivan älyttömästi. Hän on neitsyt horoskoopiltaa ja aivan valtavan pikkutarkka asioista.

kiltti mies kirjoitti:

Taitaa olla niin että mun mököttäjäni on kaikkein pahin. Ollaan oltu naimisissa 8kk ja siitä ajasta nukuttu erihuoneissa 4kk. Aina ei edes tiedä mistä se alkaa mutta sen alkamisen kyllä huomaa. Ensin tulee suut ja silmät täyteen kaikenlaisia loukkauksia siinä haukutaan ensiksi minut , sitten mun lapset ja mun suku ja mun exä ja ihan kaikki mikä liittyy minuun. Pisin aika on tollanen 3kk yhteen soittoon ja nyt on ollut yks 2-viikon jakko ja kohta täyttyy toinen kahden viikon jakso perjantaina.
Jotenkin enymmärrä että ei niin pientä sanaharkkaa olekkaan, että se ei ampuisi aina tykillä. Voisin ymmärtää jos olisi jonkinlaisia välimuotoja mut ei aina täysillä ja isoilla aseilla. Kärsin suunnattomasti tilanteesta. KOskaan oikeestaan ei jutella jälkeenpäin tapahtuneesta. OIkeestaan en aina eds muista mistä se alkoi niin pitkänjakson jälkeen. Se loukkaa aivan käsittämättömän paljon. Hän ei kärsi nähdä minua silmissään lainkaan. Mutta kun ei ole muutakaan paikkaa mihin mennä kun asustaa samassa kämpässä on se kamalaa. Ja kaikesta huolimatta rakastan häntä aivan älyttömästi. Hän on neitsyt horoskoopiltaa ja aivan valtavan pikkutarkka asioista.

Lue lisää

Tuore ystävä pitää mykkäkoulua, edellinen oli kuukaus sitten. Ollaan tunnettu vuosi. Olin aivan kuutamolla eka mökötyksen ajan, syy oli kuulemma se, kun en vastannut puhelimeen klo 22 jälkeen arki-iltana.

Sovittiin kuitenkin juttu, hän pyysi kovasti anteeksi. Sen jälkeen on mennyt tavallisesti. Ihme kyllä en ole kantanut kaunaa vaikka pitkävihainen olenkin, kun näin toisen vilpittömän katumuksen.

Nyt on näköjään taas uus mökötys päällä, syytä en tiedä. En pommita viesteillä enkä sähköposteilla, kuten en tehnyt viimeksikään. Tulin tosi vihaiseksi viime mykkäkoulun aikana, minusta tämä on jotain ihme vallankäyttöä. Nyt en edes tiedä syytä mykkikseen. Lähinnä mietin, haluanko jatkaa sinänsä kivaa ystävyyssuhdetta vai en. Koen turvattomuutta, kun toinen skitsahtaa yhtäkkiä tolla tavoin. Jos puhuttaisiin, voisi edes yrittää ymmärtää toista. Tai korjata omaa käytöstään. Mykkäkoulut ovat myös sattuneet sellaisiin aikoihin, kun itselläkin on kovasti huolia.

Pumpulipeppu kirjoitti:

Tuore ystävä pitää mykkäkoulua, edellinen oli kuukaus sitten. Ollaan tunnettu vuosi. Olin aivan kuutamolla eka mökötyksen ajan, syy oli kuulemma se, kun en vastannut puhelimeen klo 22 jälkeen arki-iltana.

Sovittiin kuitenkin juttu, hän pyysi kovasti anteeksi. Sen jälkeen on mennyt tavallisesti. Ihme kyllä en ole kantanut kaunaa vaikka pitkävihainen olenkin, kun näin toisen vilpittömän katumuksen.

Nyt on näköjään taas uus mökötys päällä, syytä en tiedä. En pommita viesteillä enkä sähköposteilla, kuten en tehnyt viimeksikään. Tulin tosi vihaiseksi viime mykkäkoulun aikana, minusta tämä on jotain ihme vallankäyttöä. Nyt en edes tiedä syytä mykkikseen. Lähinnä mietin, haluanko jatkaa sinänsä kivaa ystävyyssuhdetta vai en. Koen turvattomuutta, kun toinen skitsahtaa yhtäkkiä tolla tavoin. Jos puhuttaisiin, voisi edes yrittää ymmärtää toista. Tai korjata omaa käytöstään. Mykkäkoulut ovat myös sattuneet sellaisiin aikoihin, kun itselläkin on kovasti huolia.

Lue lisää

Tässä uusi pahojen mykkäkoulujen uhri! Olen elänyt mököttäjän kanssa jo 20 vuotta. Meillä on teini-ikäinen lapsi. Seurustereluaikana mökötys oli tosi pahaa, mutta kun lapsi syntyi, se oli meille niin arvokas tapahtuma, että suhteemme muuttui ja mieheni lopetti mököttämisen ihan kokonaan. Kykenimme riitelemään normaalilla tavalla ilman pitkiä mykkäkouluja. Kun lapsi täytti 10 vuotta, mykkäkoulut taas alkoivat ja nyt ne on pahentuneet niin, että olen epätoivon partaalla. Olen yrittänyt kaiken mahdollisen. Ehdottanut terapiaa, puhunut hyvällä ja pahalla. Mikään ei auta. Pienestäkin erimielisyydestä seuraa 1-2 viikon mykkäkoulu. Tätä on kestänyt n. 4 vuotta.
Tällä hetkelläkin on menossa mykkäkoulu, ties monesko jo tänä kesänä. Viides päivä menossa. Kävi kylläkin välissä pyytämässä anteeksi töykeää käytöstään, mutta tällä kertaa päätin, että en päästä sitä niin helpolla. Sanoin, että on ensin keskusteltava. Mutta ei suostunut, niin ilmoitin, että pidetään tällä kertaa oikein maraton-mykkäkoulu, enkä itse sen jälkeen ole suostunut puhumaan.
Huolenani on kuitenkin kovasti se, miten tämä vaikuttaa lapseeni. Tai miten toimisin hänen kanssaan. Olen jutellut lapselleni (nyt jo 14v) avoimesti asiasta ja sanonut, että asiaa ei tartte hävetä kavereiden parissa. Kannustanut puhumaan ja kertomaan, miltä tuntuu kun ilmapiiri on huono. Toivon, että tästä avoimuudesta on apua.
Silloin kun mykkäkoulua ei ole, olemme erittäin onnellisia sekä puolisoina että perheenä . Rakastamme toisiamme edelleen hyvin paljon. Aina sovinnossa tuntuu, että en ikinä voisi elää ilman miestäni ja perhettäni. Kaikki muut asiat ovat hyvin. Olen aivan umpikujassa. Perhettäni ja lapseni elämää en haluaisi rikkoa. Lapsi rakastaa myös isäänsä hyvin paljon ja sanoo, että ei ikinä selviäisi erosta. Jos lasta ei olisi harkitsisin varmasti eroa vakavasti.
Alan olla aika loppu/rikki. Epätoivon partaalla.

kv kirjoitti:

Tässä uusi pahojen mykkäkoulujen uhri! Olen elänyt mököttäjän kanssa jo 20 vuotta. Meillä on teini-ikäinen lapsi. Seurustereluaikana mökötys oli tosi pahaa, mutta kun lapsi syntyi, se oli meille niin arvokas tapahtuma, että suhteemme muuttui ja mieheni lopetti mököttämisen ihan kokonaan. Kykenimme riitelemään normaalilla tavalla ilman pitkiä mykkäkouluja. Kun lapsi täytti 10 vuotta, mykkäkoulut taas alkoivat ja nyt ne on pahentuneet niin, että olen epätoivon partaalla. Olen yrittänyt kaiken mahdollisen. Ehdottanut terapiaa, puhunut hyvällä ja pahalla. Mikään ei auta. Pienestäkin erimielisyydestä seuraa 1-2 viikon mykkäkoulu. Tätä on kestänyt n. 4 vuotta.
Tällä hetkelläkin on menossa mykkäkoulu, ties monesko jo tänä kesänä. Viides päivä menossa. Kävi kylläkin välissä pyytämässä anteeksi töykeää käytöstään, mutta tällä kertaa päätin, että en päästä sitä niin helpolla. Sanoin, että on ensin keskusteltava. Mutta ei suostunut, niin ilmoitin, että pidetään tällä kertaa oikein maraton-mykkäkoulu, enkä itse sen jälkeen ole suostunut puhumaan.
Huolenani on kuitenkin kovasti se, miten tämä vaikuttaa lapseeni. Tai miten toimisin hänen kanssaan. Olen jutellut lapselleni (nyt jo 14v) avoimesti asiasta ja sanonut, että asiaa ei tartte hävetä kavereiden parissa. Kannustanut puhumaan ja kertomaan, miltä tuntuu kun ilmapiiri on huono. Toivon, että tästä avoimuudesta on apua.
Silloin kun mykkäkoulua ei ole, olemme erittäin onnellisia sekä puolisoina että perheenä . Rakastamme toisiamme edelleen hyvin paljon. Aina sovinnossa tuntuu, että en ikinä voisi elää ilman miestäni ja perhettäni. Kaikki muut asiat ovat hyvin. Olen aivan umpikujassa. Perhettäni ja lapseni elämää en haluaisi rikkoa. Lapsi rakastaa myös isäänsä hyvin paljon ja sanoo, että ei ikinä selviäisi erosta. Jos lasta ei olisi harkitsisin varmasti eroa vakavasti.
Alan olla aika loppu/rikki. Epätoivon partaalla.

Lue lisää

Mitä jos vaan annat mököttää kun mököttää. Hankit oman elämän, jota elät täysillä ja lujaa, tekee, sanoo tai mököttää mieäs mitä vaan. Unohda asia ja keskity itseesi, usko pois, jaksta paremmin.

Tuhkasta nousee uusi kirjoitti:

Mitä jos vaan annat mököttää kun mököttää. Hankit oman elämän, jota elät täysillä ja lujaa, tekee, sanoo tai mököttää mieäs mitä vaan. Unohda asia ja keskity itseesi, usko pois, jaksta paremmin.

Lue lisää

Hei kaikki

Keskustelun alun tekstit ovat kuin omasta parisuhteestani tällä hetkellä. (Olemme vielä alle 30v.)Olemme olleet parisuhteessa kohta vuoden ja viimekuussa oli ensimmäinen todellinen mökötys ja tuumaustauko miehellä. Minä vain ihmettelin, että mikäs nyt yht äkkiä tuli....ja sorruin pommittamiseen ja vaivuin epätoivoon sillä pelkäsin suhteemme puolesta valtavasti. Toinen ei puhunut, halusi vain olla rauhassa. Ja minä kärsin.

Nyt kun selvisimme siitä mökötyksestä säikähdyksellä onnistuin itse mokaamaan. Kirjauduin omalta koneeltani puoli vahingossa hänen s-postiinsa...minun ei todellakaan ollut tarkoitus toimia näin. Pelästyin, suljin sivun ja jatkoin elämääni. Samana päiväni siippani kuitenkin huomasi, että joku oli käynyt hänen s-posti sivuillaan. Hän kysyi asiasta minulta ja myönsin näin käyneen.
Tästä alkoi hirvittävä riita. Hän sanoi, että on pettynyt minuun ja ettei voi enää koskaan luottaa minuun. Hän ei tiedä voiko antaa tätä milloinkaan anteeksi. Tarkoittanee siis sitä, että parisuhteeni on vaakalaudalla ja pahasti. Riidan jälkeen emme ole oikein puhuneet. Olen yrittänyt soittaa, olen lähettänyt viestejä, olen tehnyt kaikkeni ja hän vain vaikenee. Olisin itsekin vihainen, jos joku kävisi s-postissani, mutta kun mitään en lukenut, mitään en tutkinut, mitään salattavaa ei ollut. Ei tämä mielestäni maailman loppu ole.
Mutta uskon miehen harkitsevan eroa vakavasti. Asia murtaa minut, herkän ja rakastavan ihmisen täysin. Minun roolini on vain anella anteeksipyyntöä ja odottaa milloin hän langettaa tuomionsa yhteiselostamme. (emme asu yhdessä).
Miten ihmeessä korjaan tilanteen???

Mokailija kirjoitti:

Hei kaikki

Keskustelun alun tekstit ovat kuin omasta parisuhteestani tällä hetkellä. (Olemme vielä alle 30v.)Olemme olleet parisuhteessa kohta vuoden ja viimekuussa oli ensimmäinen todellinen mökötys ja tuumaustauko miehellä. Minä vain ihmettelin, että mikäs nyt yht äkkiä tuli....ja sorruin pommittamiseen ja vaivuin epätoivoon sillä pelkäsin suhteemme puolesta valtavasti. Toinen ei puhunut, halusi vain olla rauhassa. Ja minä kärsin.

Nyt kun selvisimme siitä mökötyksestä säikähdyksellä onnistuin itse mokaamaan. Kirjauduin omalta koneeltani puoli vahingossa hänen s-postiinsa...minun ei todellakaan ollut tarkoitus toimia näin. Pelästyin, suljin sivun ja jatkoin elämääni. Samana päiväni siippani kuitenkin huomasi, että joku oli käynyt hänen s-posti sivuillaan. Hän kysyi asiasta minulta ja myönsin näin käyneen.
Tästä alkoi hirvittävä riita. Hän sanoi, että on pettynyt minuun ja ettei voi enää koskaan luottaa minuun. Hän ei tiedä voiko antaa tätä milloinkaan anteeksi. Tarkoittanee siis sitä, että parisuhteeni on vaakalaudalla ja pahasti. Riidan jälkeen emme ole oikein puhuneet. Olen yrittänyt soittaa, olen lähettänyt viestejä, olen tehnyt kaikkeni ja hän vain vaikenee. Olisin itsekin vihainen, jos joku kävisi s-postissani, mutta kun mitään en lukenut, mitään en tutkinut, mitään salattavaa ei ollut. Ei tämä mielestäni maailman loppu ole.
Mutta uskon miehen harkitsevan eroa vakavasti. Asia murtaa minut, herkän ja rakastavan ihmisen täysin. Minun roolini on vain anella anteeksipyyntöä ja odottaa milloin hän langettaa tuomionsa yhteiselostamme. (emme asu yhdessä).
Miten ihmeessä korjaan tilanteen???

Lue lisää

Luulenpa että sinusta tulee paljon onnellisempi ilman mököttävää, ymmärtämätöntä oman napansa kaivelijaa. Jos aikuinen (?) ei osaa vastata ja kommunikoida, puhua ja selvittää asioita, niin anna olla. Ansaitset ja löydät kyllä parempaa, kehittymättömät kandee jättää kehittymään ja kasvamaan omillaan.

Mrs. B. kirjoitti:

Luulenpa että sinusta tulee paljon onnellisempi ilman mököttävää, ymmärtämätöntä oman napansa kaivelijaa. Jos aikuinen (?) ei osaa vastata ja kommunikoida, puhua ja selvittää asioita, niin anna olla. Ansaitset ja löydät kyllä parempaa, kehittymättömät kandee jättää kehittymään ja kasvamaan omillaan.

Lue lisää

Seurustelin myös joskus miehen kanssa joka "otti etäisyyttä" aina kun oli pienintäkään erimielisyyttä. Ja tämä tarkoitti yleensä vähintään kahden viikon mykkäkoulua. Meinasin tulla hulluksi kun en tiennyt millä mielellä toinen on ja haluaisin itse selvittää erimielisyydet mahdollisimman pian. Parin päivän mykkäkoulun vielä ymmärtäisi jos kysymys on lähinnä "suutahduksesta" tai "ärsyyntymisestä" mutta kahdessa viikossa väkisin alkaa valmistautua siihen että erotaan.
Aloin pelätä näitä mykkäkouluja ja riitoja niin paljon että erosimme sitten kunnolla. Mies odotti parisuhteen olevan täydellistä ilman pienintäkään erimielisyyttä.

*N* kirjoitti:

Seurustelin myös joskus miehen kanssa joka "otti etäisyyttä" aina kun oli pienintäkään erimielisyyttä. Ja tämä tarkoitti yleensä vähintään kahden viikon mykkäkoulua. Meinasin tulla hulluksi kun en tiennyt millä mielellä toinen on ja haluaisin itse selvittää erimielisyydet mahdollisimman pian. Parin päivän mykkäkoulun vielä ymmärtäisi jos kysymys on lähinnä "suutahduksesta" tai "ärsyyntymisestä" mutta kahdessa viikossa väkisin alkaa valmistautua siihen että erotaan.
Aloin pelätä näitä mykkäkouluja ja riitoja niin paljon että erosimme sitten kunnolla. Mies odotti parisuhteen olevan täydellistä ilman pienintäkään erimielisyyttä.

Lue lisää

Olen tullutkin siihen tulokseen, että ehkä pahin virhe onkin juuri mennä anelemaan. Se kierre jatkuu ikuisesti, jos suostuu toisen lattiarätiksi. Itse tein nuorena sen virheen, että anelin ja rukoilin, kun toinen pysyi vaan kylmänä. Ja nautti vielä siitä, kun sai minut anelemaan. Vaikka olisi itse tehnyt virheen esim. juuri sähköpostin luku, niin oikeutta ei ole heittäytyä mykäksi, vaan asiasta silti pitää yrittää puhua. Olen käynyt edellisen kirjoitukseni jälkeen asiantuntijan juttusilla ja lopultakin meni kalloon, että vaikeneminen on pahaa väkivaltaa, ja siihen ei pidä suostua. Teen nyt kaikkeni, että kierre loppuu. En ole tarkkaa keinoa siihen löytänyt, mutta avioero on yksi vaihtoehto tässä tilanteessa, jos muutosta ei tule. Joten seurustelevat nuoret, älkää alistuko moiseen, kun vielä on mahdollisuus ja helpompi lähteä, jos lapsia ja yhteistä omaisuutta ei vielä ole! Se todellakin on henkistä väkivaltaa ja todella kärsimystä!
Meidän mykkäkoulu tällä hetkellä jatkuu edelleen, eli yli viikko jo. En aio tällä kertaa painaa tätä villasella, vaan mykkäkoulu jatkukoon niin kauan kun herra suostuu keskustelemaan avoimesti.kv, mykkäkoulun uhri

kv kirjoitti:

Olen tullutkin siihen tulokseen, että ehkä pahin virhe onkin juuri mennä anelemaan. Se kierre jatkuu ikuisesti, jos suostuu toisen lattiarätiksi. Itse tein nuorena sen virheen, että anelin ja rukoilin, kun toinen pysyi vaan kylmänä. Ja nautti vielä siitä, kun sai minut anelemaan. Vaikka olisi itse tehnyt virheen esim. juuri sähköpostin luku, niin oikeutta ei ole heittäytyä mykäksi, vaan asiasta silti pitää yrittää puhua. Olen käynyt edellisen kirjoitukseni jälkeen asiantuntijan juttusilla ja lopultakin meni kalloon, että vaikeneminen on pahaa väkivaltaa, ja siihen ei pidä suostua. Teen nyt kaikkeni, että kierre loppuu. En ole tarkkaa keinoa siihen löytänyt, mutta avioero on yksi vaihtoehto tässä tilanteessa, jos muutosta ei tule. Joten seurustelevat nuoret, älkää alistuko moiseen, kun vielä on mahdollisuus ja helpompi lähteä, jos lapsia ja yhteistä omaisuutta ei vielä ole! Se todellakin on henkistä väkivaltaa ja todella kärsimystä!
Meidän mykkäkoulu tällä hetkellä jatkuu edelleen, eli yli viikko jo. En aio tällä kertaa painaa tätä villasella, vaan mykkäkoulu jatkukoon niin kauan kun herra suostuu keskustelemaan avoimesti.kv, mykkäkoulun uhri

Lue lisää

Näin se menee; oppi kantapään kautta on piiitkä tie, mutta ehkä se kannattaa, jos se kasvattaa ihmistä ihmisen mittoihin. Tsemppiä, jaksamista, olet oikealla tiellä.

Camel boots kirjoitti:

Näin se menee; oppi kantapään kautta on piiitkä tie, mutta ehkä se kannattaa, jos se kasvattaa ihmistä ihmisen mittoihin. Tsemppiä, jaksamista, olet oikealla tiellä.

Hei,

Kiitos kannustuksesta. Minulla tie onkin ollut todella piiitkä. Olen joutunut käymään nämä asiat itteni kanssa todellla syvältä. Meidän mykkäkoulu jatkuu yhä. Mies viimeksi eilen halusi tehdä sovinnon ja vastasin hänelle, että olen ollut valmis tekemään sovinnon koko ajan, mutta asia täytyy selvittää, muuten kierre jatkuu, jos jatkamme, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän oli valmis puhumaan. Mutta ainut mitä hän osasi sanoa siitä, mitä tämän yli kahden viikon aikana on miettinyt, oli että olisiko paras ratkaisu ero. Vastasin, että jos haluat paeta tilanteesta, niin ero on ratkaisu, mutta toinen mahdollisuus on löytää uusi tie yhteiseen elämää. Minä sanoin olevani halukas yrittää löytää uusi tie, mutta en tykkää uhmakkaista erouhkailuista. Sanoin myös kasvaneeni isoksi, enkä halua enää tätä valtapeliä. Keskustelimme pitkään, mutta lopulta hän jälleen suuttu ja aloitti uuden mykkäkoulun, joten puhumattomuus jatkuu. Aion kuitenkin edetä rauhallisesti. En tee hätiköityjä päätöksiä. Haluan olla henkisesti sataprosenttisen varma, ennen kuin teen ratkaisevan siirron eron suuntaan, jos mies ei tule vastaan. Tällä hetkellä tilanne tuntuu toivottomalta sen vuoksi, koska minulla on tunne että olemme henkisesti valovuosien päästä toisistamme. Huomaan, että hän ei ole kasvanut rinnallani näiden 20 vuoden aikana, vaan käyttäytyy juuri kuin seurusteluaikanamme. Sitä pidän erittäin vakavana ja huolestuttavana ongelmana välillämme.

kv kirjoitti:

Hei,

Kiitos kannustuksesta. Minulla tie onkin ollut todella piiitkä. Olen joutunut käymään nämä asiat itteni kanssa todellla syvältä. Meidän mykkäkoulu jatkuu yhä. Mies viimeksi eilen halusi tehdä sovinnon ja vastasin hänelle, että olen ollut valmis tekemään sovinnon koko ajan, mutta asia täytyy selvittää, muuten kierre jatkuu, jos jatkamme, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän oli valmis puhumaan. Mutta ainut mitä hän osasi sanoa siitä, mitä tämän yli kahden viikon aikana on miettinyt, oli että olisiko paras ratkaisu ero. Vastasin, että jos haluat paeta tilanteesta, niin ero on ratkaisu, mutta toinen mahdollisuus on löytää uusi tie yhteiseen elämää. Minä sanoin olevani halukas yrittää löytää uusi tie, mutta en tykkää uhmakkaista erouhkailuista. Sanoin myös kasvaneeni isoksi, enkä halua enää tätä valtapeliä. Keskustelimme pitkään, mutta lopulta hän jälleen suuttu ja aloitti uuden mykkäkoulun, joten puhumattomuus jatkuu. Aion kuitenkin edetä rauhallisesti. En tee hätiköityjä päätöksiä. Haluan olla henkisesti sataprosenttisen varma, ennen kuin teen ratkaisevan siirron eron suuntaan, jos mies ei tule vastaan. Tällä hetkellä tilanne tuntuu toivottomalta sen vuoksi, koska minulla on tunne että olemme henkisesti valovuosien päästä toisistamme. Huomaan, että hän ei ole kasvanut rinnallani näiden 20 vuoden aikana, vaan käyttäytyy juuri kuin seurusteluaikanamme. Sitä pidän erittäin vakavana ja huolestuttavana ongelmana välillämme.

Lue lisää

Sille me emme mahda mitään; ko. asioissa miehet eivät kasva ikinä. Ainakaan tietyn ikäiset, tiettyyn sukupolveen kuuluvat, tietynlaisen kasvatuksen ja asenteen perinnökseen saaneet ... Ehkä se loistaa parhaiten juuri siitä, että ainoa tie ja ratkaisu on ero, muunlaisia polkuja, kanavia ja eväitä ongelmien ja kriisien käsittelyyn heillä ei ole.

Kalteritango kirjoitti:

Sille me emme mahda mitään; ko. asioissa miehet eivät kasva ikinä. Ainakaan tietyn ikäiset, tiettyyn sukupolveen kuuluvat, tietynlaisen kasvatuksen ja asenteen perinnökseen saaneet ... Ehkä se loistaa parhaiten juuri siitä, että ainoa tie ja ratkaisu on ero, muunlaisia polkuja, kanavia ja eväitä ongelmien ja kriisien käsittelyyn heillä ei ole.

Lue lisää

Totta, monet eivät osaa, halua tai suostu katsomaan ja kohtaamaan omia haavojaan ja hakevat laastarin parantamaan. Meidänkin suhteessa uhkana on se, että miehellä ei ole kykyä etsiä uutta yhteistä säveltä, vaan voi esim. epätoivoissaan ensin hakea laastarin joko alkoholista, irtosuhteista tai kokonaan uudesta parisuhteesta, joka vie hänet itsensä syvemmälle suohon Ja loppujen lopuksi johtaa joka tapauksessa eroon, tein minä mitä tahansa. Sen vuoksi olen yhä vakuuttuneempi siitä, että en aio olla hänen laastarinsa. Hänen on lopultakin kohdattava oma sisäinen maailmansa. Jos sitä ei tapahdu, niin ero on väistämättä lopputulos. Joko niin, että hän itse siihen päätyy, esim. juuri hakemalla lohtua vaikka toisesta suhteesta (tai alkoholista), sehän se helpoin tie olisi, tai että minä itse rauhallisin askelin teen sen päätöksen.
Olen tosi helpottunut, että olen huomannut, että voin itse ottaa vastuun vain omista tunteistani ja teoistani, enkä enää kanna mieheni ongelimia hartioillani. Hän on aikuisena viimeistään nyt vastuussa siitä, miten aikoo jatkaa tästä eteenpäin. Vastuussa omasta elämästä ja lisäksi vielä tässä vaiheessa lapsemme kasvusta.

Mrs. B. kirjoitti:

Luulenpa että sinusta tulee paljon onnellisempi ilman mököttävää, ymmärtämätöntä oman napansa kaivelijaa. Jos aikuinen (?) ei osaa vastata ja kommunikoida, puhua ja selvittää asioita, niin anna olla. Ansaitset ja löydät kyllä parempaa, kehittymättömät kandee jättää kehittymään ja kasvamaan omillaan.

Lue lisää

MInä tein just näin tänä aamuna. Mökötys mieheni taholta alkoi lauantaina, kun suutahdin hänen jouduttua töihin (piti olla vapaa vl) ja ei sit ollukaan. Perheyritys, jonne äiskä soitteli tuuraamaan. Ihan ok sinänsä, mutta oltiin oltu 3 vkoa erossa sitä ennen - minä opiskelemassa toisaalla päin Suomea. Mukavaa ehti olla siis perjantai ja lauantaipäivän ajan, kunnes sitten "pimahdin" siitä, että vapaa ja toivottu vl meni miehen duunin takia.

No, mökötystähän siitä miehen taholta seurasi. Ei vastannut viesteihin, ei puheluihin ja "katosi" taas jonnekin. Eilen sitten sain yhteyden kun soitin työnroon, "minä soitan kohta" .

Eipä soittanut. Mökötys jatkui. Laitoin sitten tänä aamuna viimeisimmän viestin, jossa ilmoitin, että nyt tää riittää ja minä en tähän kohteluun enää alistu, mun nöyryyttämiseni on nyt nöyryytetty viimeisen kerran. Ei ole vastannut mitään.

Ei sitä yksinkertasesti vain henkinen pälli kestä tommosta paskaa. AINA sama juttu, olipa asia miten iso tai pieni tahansa; yleensä helkkarin minimaalinen. Ilmeisesti se ei sit tarpeeksi välittäny, vaikka 7 vuotta ollaan jo taaplattu muuten onnellisina yhessä.

Ps. tänään tai viimeistään huomenna se ottaa yhteyttä, sen tiedän jo ennalta. Enää mun päätäni ei kuitenkaan käännetä.

Antaa paskan olla. Minä ansaitten parempaa ko kiukuttelevan, "muka-aikuisen" miehen!

En tiedä oliko kommentit mulle vai ei, kiitos kuitenkin, mutta mieheni on ollut nyt kohta 3 viikkoa puhumatta. Välillä yritettiin setviä asioita, mutta alko uudestaan. Ollaan siis naimisissa ja meillä on teini-ikäinen lapsi. Joten aivan tältä istumalta en voi lähteä lätkimään. Teen juuri niin tällä hetkellä, että elän täysillä omaa eläämääni, enkä enää vikise enkä ruikuta. Katson nyt rauhassa, miten etenee. Mutta niinkuin kirjoitin edellisessä, niin varmaan lopulta johtaa eroon. Onneksi olen itseni saanut tasapainoon, että en enää ole epätoivoinen vaan voin järjellä asioita ajatella. Joka tapauksessa raja on tullut nyt vastaan, enkä anna hänen alistaa itseäni enempää.

kv kirjoitti:

En tiedä oliko kommentit mulle vai ei, kiitos kuitenkin, mutta mieheni on ollut nyt kohta 3 viikkoa puhumatta. Välillä yritettiin setviä asioita, mutta alko uudestaan. Ollaan siis naimisissa ja meillä on teini-ikäinen lapsi. Joten aivan tältä istumalta en voi lähteä lätkimään. Teen juuri niin tällä hetkellä, että elän täysillä omaa eläämääni, enkä enää vikise enkä ruikuta. Katson nyt rauhassa, miten etenee. Mutta niinkuin kirjoitin edellisessä, niin varmaan lopulta johtaa eroon. Onneksi olen itseni saanut tasapainoon, että en enää ole epätoivoinen vaan voin järjellä asioita ajatella. Joka tapauksessa raja on tullut nyt vastaan, enkä anna hänen alistaa itseäni enempää.

Lue lisää

Olen kyllä samaa mieltä että mököttäminen on henkisesti todella raskasta. seurustelin erään naisen kanssa jonka mäkötyskaudet kestivät yleensä viikosta kolmeen. Alkuun mökötykseen ei edes kiinnittänyt paljoa huomiota, mutta pikkuhiljaa kun kausia tuli säännöllisin väliajoin alkois se vaikuttaa jo omaan psyykkeeseenkin todella paljon. Jotenkin hän sai vaan mökötyksen tarttumaan.. erosta on nyt muutama viikko aikaa ja olo on edelleen todella paha, koska mökötyksestä johtuen asiat jäivät osittain selvittämättä. kai se oli jonkinlainen läksiäislahja.. huunous.. toisaalta hän oli iloisella päällä ollessaan todella valloittava, ihana, ehkä parasta mitä olen koskaan tavannut (ehkä viisi päivää kuussa) mutta muuten todella kuluttava ihminen. ennen suhdetta olin tottunut sanomaan asiat mahdollisimman suoraan ja rehellisesti, mutta seurustelun aikana joutui koko ajan olemaan varpaillaan mitä sanoi ettei taas laukaisisi pari viikon mökötystä.. huh huh mitenköhän sitä saisi taas vanhan minänsä takaisin?

ek kirjoitti:

Olen kyllä samaa mieltä että mököttäminen on henkisesti todella raskasta. seurustelin erään naisen kanssa jonka mäkötyskaudet kestivät yleensä viikosta kolmeen. Alkuun mökötykseen ei edes kiinnittänyt paljoa huomiota, mutta pikkuhiljaa kun kausia tuli säännöllisin väliajoin alkois se vaikuttaa jo omaan psyykkeeseenkin todella paljon. Jotenkin hän sai vaan mökötyksen tarttumaan.. erosta on nyt muutama viikko aikaa ja olo on edelleen todella paha, koska mökötyksestä johtuen asiat jäivät osittain selvittämättä. kai se oli jonkinlainen läksiäislahja.. huunous.. toisaalta hän oli iloisella päällä ollessaan todella valloittava, ihana, ehkä parasta mitä olen koskaan tavannut (ehkä viisi päivää kuussa) mutta muuten todella kuluttava ihminen. ennen suhdetta olin tottunut sanomaan asiat mahdollisimman suoraan ja rehellisesti, mutta seurustelun aikana joutui koko ajan olemaan varpaillaan mitä sanoi ettei taas laukaisisi pari viikon mökötystä.. huh huh mitenköhän sitä saisi taas vanhan minänsä takaisin?

Lue lisää

Itku meinaa tulla silmään kun luen näitä kirjoituksia

"Mököttäjä on jotenkin taantunut tunne-elämältään, luulee, että asiat korjaantuvat itsestään ja 'ilmaiseksi', kun näyttää mielipahansa oikein kunnolla. "

"Tulin tosi vihaiseksi viime mykkäkoulun aikana, minusta tämä on jotain ihme vallankäyttöä."

"Meinasin tulla hulluksi kun en tiennyt millä mielellä toinen on ja haluaisin itse selvittää erimielisyydet mahdollisimman pian. "

"Alkuun mökötykseen ei edes kiinnittänyt paljoa huomiota, mutta pikkuhiljaa kun kausia tuli säännöllisin väliajoin alkois se vaikuttaa jo omaan psyykkeeseenkin todella paljon"

Olen seurustellut mykkäkoululaisen kanssa puolitoista vuotta ja ahdistaa. Mies pitää mykkäkoulua tasaisesti ja aina vika on minussa. Hän on jättänyt minut ainankin kymmenen kertaa puolentoista vuoden aikana. Nyt viimeisin temppu on se, että hän jätti minut ja perui yhteisen ulkomaan matkamme. Ja kaikki on taas minun syytäni. Toivon, etten tällä kertaa itke ja rukoile häntä takaisin kuten aina aiemmin. Tpivpn, että kauan odottamani matkan peruminen vie viimeisenkin luottamukseni häneen, että ymmärrän etten voi jatkaa tätä tietä. En vaikka olisin yksin koko loppuelämäni. Jatkuva huonommuuden tunne ja raivo selvittämättömistä asioista ja jatkuvasta syyttelystä ja olematon tuki tekevät elämästäni helvetin. Hyvinä aikoina kaikki on todella hyvin, mutta huomisesta ei voinut koskaan tietää. Jos olin surullinen tai pahoillani jostain, koskaan en saanut ymmärrystä tai lohdutusta. Ja sitä pyytäessäni sain kuulla olevani hankala. Miten aikuinen, fiksu nainen voi sotkea elämänsä näin? Mikse pitää käydä läpi tällainen helvetti kun varoitusmerkit olivat ilmassa alusta alkaen...?

erer# kirjoitti:

Itku meinaa tulla silmään kun luen näitä kirjoituksia

"Mököttäjä on jotenkin taantunut tunne-elämältään, luulee, että asiat korjaantuvat itsestään ja 'ilmaiseksi', kun näyttää mielipahansa oikein kunnolla. "

"Tulin tosi vihaiseksi viime mykkäkoulun aikana, minusta tämä on jotain ihme vallankäyttöä."

"Meinasin tulla hulluksi kun en tiennyt millä mielellä toinen on ja haluaisin itse selvittää erimielisyydet mahdollisimman pian. "

"Alkuun mökötykseen ei edes kiinnittänyt paljoa huomiota, mutta pikkuhiljaa kun kausia tuli säännöllisin väliajoin alkois se vaikuttaa jo omaan psyykkeeseenkin todella paljon"

Olen seurustellut mykkäkoululaisen kanssa puolitoista vuotta ja ahdistaa. Mies pitää mykkäkoulua tasaisesti ja aina vika on minussa. Hän on jättänyt minut ainankin kymmenen kertaa puolentoista vuoden aikana. Nyt viimeisin temppu on se, että hän jätti minut ja perui yhteisen ulkomaan matkamme. Ja kaikki on taas minun syytäni. Toivon, etten tällä kertaa itke ja rukoile häntä takaisin kuten aina aiemmin. Tpivpn, että kauan odottamani matkan peruminen vie viimeisenkin luottamukseni häneen, että ymmärrän etten voi jatkaa tätä tietä. En vaikka olisin yksin koko loppuelämäni. Jatkuva huonommuuden tunne ja raivo selvittämättömistä asioista ja jatkuvasta syyttelystä ja olematon tuki tekevät elämästäni helvetin. Hyvinä aikoina kaikki on todella hyvin, mutta huomisesta ei voinut koskaan tietää. Jos olin surullinen tai pahoillani jostain, koskaan en saanut ymmärrystä tai lohdutusta. Ja sitä pyytäessäni sain kuulla olevani hankala. Miten aikuinen, fiksu nainen voi sotkea elämänsä näin? Mikse pitää käydä läpi tällainen helvetti kun varoitusmerkit olivat ilmassa alusta alkaen...?

Lue lisää

Yhdessä 12 vuotta, naimisissa 5. Alusta asti mies kiukutellut, mykkäillyt, sulkenut puhelimen milloin mistäkin tekaistusta syystä. Nyt mykkäkoulua jatkunut toukokuusta asti. Että tämmöistä meillä. Olen kiltti ja puhelias ihminen, mutta nyt alkaa olla takki tyhjä ja mitta täynnä.

finaalissa kirjoitti:

Yhdessä 12 vuotta, naimisissa 5. Alusta asti mies kiukutellut, mykkäillyt, sulkenut puhelimen milloin mistäkin tekaistusta syystä. Nyt mykkäkoulua jatkunut toukokuusta asti. Että tämmöistä meillä. Olen kiltti ja puhelias ihminen, mutta nyt alkaa olla takki tyhjä ja mitta täynnä.

Lue lisää

Oma avomieheni on nyt viidettä päivää mykkäkoulussa ja itse en enää tiedä, miten suhtautua. Olemme olleet yhdessä n. 1,5 vuotta ja hän on harrastanut mykkäkouluja alusta asti. Alussa olin poissa tolaltani ja ihmettelin, mitä pahaa olin hänelle tehnyt tai sanonut ja todella pelkäsin hänen jättävän minut. Anelin anteeksiantoa ja jos hän edelleen pysyi mykkänä, sain lopulta raivarit - melko tuliluontoinen nainen kun olen. Mieheni mököttää joskus jopa viikoittain, mutta kerran meni kuukausi putkeen ilman mykkäkouluja ja silloin kaikki sujui kuin tanssi.

Olen ehkä erityisen otollinen maalitaulu mököttämiselle, sillä kouluikäisenä minua kiusattiin juuri sulkemalla ulos ryhmästä ja kohtelemalla kuin olisin ilmaa. Se on siis erittäin arka kohta minulle ja olen sille ihan yliherkkä. Olen tästä kertonut miehelleni ja toivonut, että hän vaikka huutaisi silläkin uhalla, että loukkaantuisin hetkeksi. Tai lähtisi ulos tuulettamaan päätään ja sen jälkeen puhuisi. Koska mieheni tuntee taustani, on mielestäni erittäin julmaa häneltä silti sulkea minut ulkopuolelle. Sehän on suorastaan henkistä väkivaltaa. En tiedä ymmärtääkö hän asian vakavuuden vai ei.

Jokaisen mykkäkoulun myötä olen tullut aina hieman kyynisemmäksi ja nyt en enää välitä vaan annan hänen maistaa omaa lääkettään ja kohtelen häntä kuin ilmaa. En anna hänen enää ikinä syyllistää minua. Nyt tiedän 100 % varmasti että syy ei ole (ainakaan yksin) minussa, sillä tällä kertaa mökötys alkoi kesken mukavan illan ja tv:n katselun. Huomasin mieheni yhtäkkiä taas sulkeutuvan kuoreensa ja kysyin mikä on hätänä, mutta hän vain murahti vastaukseksi. En todellakaan ymmärrä, missä mennään. Tuntuu lapselliselta ja toisaalta säälimättömältä tehdä nyt sama hänelle, mutta onhan hänkin toisaalta aiemmin pilannut yhteisen lomamatkamme mököttämällä sen takia, että tulin sairaaksi. Ja nolannut minut mököttämällä parhaan ystäväni 30-vuotisjuhlissa, joiden eteen oli nähty todella paljon vaivaa.

Muutimme yhteen syksyllä ja avomieheni on jättänyt minut jo kahdesti sen jälkeen. Perui kyllä puheensa miltei samantien, mutta kyllä se silti jätti pelon, että joudun jätetyksi ihan minä päivänä vain, jonkin typerän riidan seurauksena. Osa muuttokuormasta on vieläkin purkamatta, sillä olen menettänyt uskoni suhteen kestävyyteen ja toisaalta motivaation kodin rakentamiseen. Pelkään tehneeni ison virheen, kun muutin yhteen poikaystäväni kanssa, niin paljon kuin hänestä välitänkin. En ymmärrä, kuinka hänen edellinen suhteensa on voinut kestää yli kymmenen vuotta, jos kommunikaatio on ollut tällaista. Mieheni mukaan hän ei mököttänyt edellisessä suhteessaan, mitä on kyllä vaikea uskoa. Hän ei nimittäin kertakaikkiaan tunnu osaavan puhua, yritetty on monet kerrat ja olen vain lyönyt päätäni seinään. Mököttäminen tuntuu olevan ainoa keino, jonka hän osaa. En tiedä miten teillä muilla on, mutta oma mieheni on muutenkin mykkäkoulujen aikana säälimätön; hän esim. häiritsee yöuniani, vaikka aamulla olisi aikainen herätys. Hän tekee kaikkea sitä, jonka tietää saavan minut hereille ja ärsyyntymään. Tällä kertaa olen onnistunut hillitsemään itseni ja olemaan provosoitumatta hänen tekemisistään.

Aion yrittää vielä kerran ja lähteä hänen kanssaan pariterapiaan. Jos se ei auta meitä, niin ei auta mikään muukaan ja se on sitten siinä. Minun hermoni eivät kestä tällaista, oli miten hyvä mies muuten tahansa. Itkeäkään en enää osaa, eikä se mitään ole aiemminkaan hyödyttänyt. Asuin vuosikaudet yksin ennen tätä suhdetta ja silloin olin aidosti onnellinen. Sen olen ainakin oppinut, että on pahempi olla yksinäinen parisuhteessa kuin sinkkuna. Kiitos teille kirjoittajat vertaistuesta, on hyvä huomata, etten ole ainoa tällaisessa tilanteessa. Tsemppiä kaikille kanssasiskoille ja -veljille!

Mitä hyötyä tuollaisesta kaverista on sulle, olet raskaana tai et ? Jatka matkaa ja jätä keskenkasvuinen pipipää entiseen elämään. Tulet onnellisemmaksi.

Minä olen ainakin yrittänyt tolkuttaa poikaystävälleni,ettei sellainen käytös kuulu parisuhteeseen ja että yhteiset riidat ratkaistaan yhdessä. Silti lähes viikon jo pitänyt minuun etäisyyttä. Eilen pistin viestiä, sain yhden tylyn vastauksen takaisin, enkä sen jälkeen mitään. Eli olen kyllä yrittänyt jutella hänen kanssaan.

Rakastan miesystävääni mutta hänen mökötyksensä tuhoaa suhteemme. Nyt hän on mököttänyt lähes kolme viikkoa ja kieltäytyy kaikesta yhteydenpidosta. Voinko tehdä enää mitään tai auttaa häntä mitenkään?
Kertomukset täällä olivat kuin suoraan omasta elämästäni. Mikä mahtaa olla mököttäjän haava ja trauma kun he kaikki tuntuvat käyttäytyvän lähes identtisellä tavalla?
Voi kun joku vielä lukisi näitä viestejä, vaikka keskustelu on alkanut jo vuosia sitten.

Minä tein viimeksi niin, että kun hän oli suuttumassa, sanoin, että jos hän vielä jättää minut sellaiseen epätietoisuuteen jatkossa, niin en enää jaksa. Kerroin että en haluaisi jättää häntä, mutta se tuntuu sisälläni niin pahalta, kun joudun elämään epätietoisuudessa. Ja kun jälkeenpäin kerroin sanoneeni tämän siksi, että saisin hänen käyttäytymiseensä jonkinlaisen tolkun, hän suuttui minullesiitä,että yritän häntä tällä tavalla muuttaa. Ja tässä on tulos. Jo viikon kestänyt vihanpitäminen, mökötys ja etäisyys.

Jos sanoisin hänelle tuon mitä ehdotit, hän luultavasti jälleen suuttuisi vaan enemmän. Ja tässä tilanteessa en halua suututtaa häntä yhtään lisää, sillä haluan hänet vain takaisin.

Mutta puhe on silta kahden sydämen välillä, ja jos se katkeaa, on loppu lähellä... Mökötys ei koskaan ainakaan auta, jos suhteensa haluaa pelastaa. Näin se vaan on. Koska silloin kommunikointi loppuu. Kanava menee kiinni. Ja lopun alku lähtenyt käyntiin....