Järkyttäviä asioita tapahtuu!

Nyt sen tiedät, jos pystyt lukemaan:

Ahtaan portin tuska.
Kirjoittanut: Teuvo Suni 9.12.2005 klo 00.13


Ennen kuin tästä jatkan, lisään vielä tuohon edelliseen valheen armoseinään yhden erittäin tärkeän asian. Tällaisen armon tekee saatanalliseksi se, kun sillä estetään ihmisiltä kaikki ne teot, jotka Jumala nimenomaan häneltä vaatii, ja joiden kautta hän löytäisi tien ahtaalle portille. Näistä on Raamatussa vaikka kuinka monta esimerkkiä. Otan tähän nyt vain kolme:

"Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät."

"Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina."

"Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

Jumala siis vaatii ihmisiä puhdistamaan sydämensä, mutta kuinka moni uskaltaa sitä edes yrittää, kun antikristukset leimaavat kaikki tällaiset teot ihmisen omiksi teoiksi, jotka eivät tule ketään pelastamaan.

Nyt sitten jatkan kertomalla kaksi ensimmäistä kohtaamista Kristuksen kanssa. Yritin tässä hakea niitä keskusteluja joissa oli jotakin viitteitä näistä tapahtumista, mutta en millään niitä löytänyt, koska menneiden asioiden esille kaivaminen on ollut tosi vaikeaa, ja kun nytkin tätä mietin, että miksi on näin, muistuivat heti mieleen Jeesuksen sanat: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."

Tuota ensimmäistä Kristuksen ilmestymistä edelsi tapahtuma käärmekivellä keväällä 1983, ja sen löysin. Se on tällä samalla keskustelupalstalla hieman taaempana, keskustelussa: Teuvo Suni kerro. Se on syytä jokaisen lukea ensiksi, joka aikoo nyt tämän selvitykseni lukea, sillä tuossa tapahtumassa minulta pyyhittiin aivoista kaikki uskoon liittyvät asiat pois, ja elämää piti jatkaa sellaisen ajatuksen vallassa, ettei Jumalaa todella ole olemassakaan. Nyt sitten kirjani sivulle 15:

Tuli vuosi 1985. Kesällä Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?

Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.
Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisis lääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen: "Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut siitä hänelle puhunut.

Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.

Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.

Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!" Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle ihmiselle kovat sanat.

Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden! Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!" Silloin en totisesti tiennyt, mitä tuona hetkenä tulin luvanneeksi. Paljon tiedän tänään, vaikkakaan en vielä kaikkea sitä mitä tulevaisuus tullessaan tuo.

Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni katoamaan.

Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme. Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen -lähes koko siihen asti eletyn elämäni pilanneet. Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa.

Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän ois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun täällä Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, niin heille piti valehdella, että vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.

Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä.
Illalla läksimme ajamaan kotiin, Ruukkiin. Matkan aikan ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä, kotona vuoteessa, kerroin Ritvalle tämän ja kysyin: "Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?" "Ei, kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."

Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan seurakunnalta rippilahjaksi saanut. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin. Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys; Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle, Ps.43:3: "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut nähdä ja kokea. Minut oli johdatettu hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.
Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, syksystä 1945 syksyyn 1985, oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, sitä en tiennyt."

Nyt keskeytän menneisyydestä kertomisen hetkeksi, ja selvitän Raamatun taivaaseen liittyviä nimityksiä. Kun siellä sanotaan taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jonka jokainen silmillään näkee. Kun sanotaan taivasten taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jossa Jumalan valtaistuin sijaitsee. Kun sanotaan kolmas taivas, jota Paavalikin käytti, kun kertoi saamastaan näystä:

"Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmettiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala."

Samoin voin minäkin toistaa tuosta näystä, ja kaikista muistakin, joissa Kristus on ilmestynyt kirkkautensa keskellä tai erilaisia ilmestyksiä antaen. Tuo kolmas taivas on jossakin taivaan ja taivasten taivaan välimaastossa, jossa ihmiselle erilaiset taivaalliset näyt suodaan.
Tuosta hetkestä alkoi elämäni Raamatun äärellä, ja nyt siirryn kirjan sivulle 15:

"Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadottain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa. Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.
Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.

Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin. Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.

Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

"Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

"Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hy6vä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
"Minä olen ntämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
"Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

En nole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
"Minä olen sinut niistä varjellut."

Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

"Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

"Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten nolin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

"Menkää sisään ahtasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

"Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

TeuvoSuni kirjoitti:

Nyt sen tiedät, jos pystyt lukemaan:

Ahtaan portin tuska.
Kirjoittanut: Teuvo Suni 9.12.2005 klo 00.13


Ennen kuin tästä jatkan, lisään vielä tuohon edelliseen valheen armoseinään yhden erittäin tärkeän asian. Tällaisen armon tekee saatanalliseksi se, kun sillä estetään ihmisiltä kaikki ne teot, jotka Jumala nimenomaan häneltä vaatii, ja joiden kautta hän löytäisi tien ahtaalle portille. Näistä on Raamatussa vaikka kuinka monta esimerkkiä. Otan tähän nyt vain kolme:

"Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät."

"Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina."

"Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

Jumala siis vaatii ihmisiä puhdistamaan sydämensä, mutta kuinka moni uskaltaa sitä edes yrittää, kun antikristukset leimaavat kaikki tällaiset teot ihmisen omiksi teoiksi, jotka eivät tule ketään pelastamaan.

Nyt sitten jatkan kertomalla kaksi ensimmäistä kohtaamista Kristuksen kanssa. Yritin tässä hakea niitä keskusteluja joissa oli jotakin viitteitä näistä tapahtumista, mutta en millään niitä löytänyt, koska menneiden asioiden esille kaivaminen on ollut tosi vaikeaa, ja kun nytkin tätä mietin, että miksi on näin, muistuivat heti mieleen Jeesuksen sanat: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."

Tuota ensimmäistä Kristuksen ilmestymistä edelsi tapahtuma käärmekivellä keväällä 1983, ja sen löysin. Se on tällä samalla keskustelupalstalla hieman taaempana, keskustelussa: Teuvo Suni kerro. Se on syytä jokaisen lukea ensiksi, joka aikoo nyt tämän selvitykseni lukea, sillä tuossa tapahtumassa minulta pyyhittiin aivoista kaikki uskoon liittyvät asiat pois, ja elämää piti jatkaa sellaisen ajatuksen vallassa, ettei Jumalaa todella ole olemassakaan. Nyt sitten kirjani sivulle 15:

Tuli vuosi 1985. Kesällä Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?

Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.
Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisis lääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen: "Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut siitä hänelle puhunut.

Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.

Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.

Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!" Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle ihmiselle kovat sanat.

Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden! Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!" Silloin en totisesti tiennyt, mitä tuona hetkenä tulin luvanneeksi. Paljon tiedän tänään, vaikkakaan en vielä kaikkea sitä mitä tulevaisuus tullessaan tuo.

Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni katoamaan.

Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme. Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen -lähes koko siihen asti eletyn elämäni pilanneet. Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa.

Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän ois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun täällä Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, niin heille piti valehdella, että vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.

Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä.
Illalla läksimme ajamaan kotiin, Ruukkiin. Matkan aikan ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä, kotona vuoteessa, kerroin Ritvalle tämän ja kysyin: "Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?" "Ei, kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."

Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan seurakunnalta rippilahjaksi saanut. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin. Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys; Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle, Ps.43:3: "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut nähdä ja kokea. Minut oli johdatettu hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.
Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, syksystä 1945 syksyyn 1985, oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, sitä en tiennyt."

Nyt keskeytän menneisyydestä kertomisen hetkeksi, ja selvitän Raamatun taivaaseen liittyviä nimityksiä. Kun siellä sanotaan taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jonka jokainen silmillään näkee. Kun sanotaan taivasten taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jossa Jumalan valtaistuin sijaitsee. Kun sanotaan kolmas taivas, jota Paavalikin käytti, kun kertoi saamastaan näystä:

"Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmettiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala."

Samoin voin minäkin toistaa tuosta näystä, ja kaikista muistakin, joissa Kristus on ilmestynyt kirkkautensa keskellä tai erilaisia ilmestyksiä antaen. Tuo kolmas taivas on jossakin taivaan ja taivasten taivaan välimaastossa, jossa ihmiselle erilaiset taivaalliset näyt suodaan.
Tuosta hetkestä alkoi elämäni Raamatun äärellä, ja nyt siirryn kirjan sivulle 15:

"Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadottain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa. Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.
Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.

Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin. Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.

Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

"Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

"Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hy6vä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
"Minä olen ntämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
"Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

En nole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
"Minä olen sinut niistä varjellut."

Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

"Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

"Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten nolin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

"Menkää sisään ahtasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

"Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

Lue lisää

joilla olisi kerskata näyistä. Kuka on temmattu taivaaseen ja kuinka kenellekin Jeesus tai enkelit ovat ilmestyneet.

Ne ovat voimakkaita kokemuksia ja varsin tarpeellisia joissakin elämäntilanteissa.

Yksi yhteinen piirre näissä kristityissä on silti. He ovat edelleen syntisiä (vaikka Jeesus on heidän vanhurskautensa) ja hyvin vajavaisia.

Eräskin uskova, joka 7-tuntisen leikkauksen aikana sai vierailla taivaassa ja keskustella monista asioista Jeesuksen kanssa, on joissain asioissa hyvin ankara ja tästä syystä hänen vaimonsa joutuu edelleen kärsimään hänen vuokseen.

Jotenkin huvittaa, että hän myös pitää kovaa ääntä kasteesta, mutta edustaa toisenlaista käsitystä siitä kuin sinä.

useitakin kristittyjä, kirjoitti:

joilla olisi kerskata näyistä. Kuka on temmattu taivaaseen ja kuinka kenellekin Jeesus tai enkelit ovat ilmestyneet.

Ne ovat voimakkaita kokemuksia ja varsin tarpeellisia joissakin elämäntilanteissa.

Yksi yhteinen piirre näissä kristityissä on silti. He ovat edelleen syntisiä (vaikka Jeesus on heidän vanhurskautensa) ja hyvin vajavaisia.

Eräskin uskova, joka 7-tuntisen leikkauksen aikana sai vierailla taivaassa ja keskustella monista asioista Jeesuksen kanssa, on joissain asioissa hyvin ankara ja tästä syystä hänen vaimonsa joutuu edelleen kärsimään hänen vuokseen.

Jotenkin huvittaa, että hän myös pitää kovaa ääntä kasteesta, mutta edustaa toisenlaista käsitystä siitä kuin sinä.

Lue lisää

että ahtaassa portissa Kristus päästää ihmisen synnin siteistä vapauteen.

Ja ajuuri tästä on minua täällä kaikkein eniten Saatanan palvelijat
syyttäneet, ja syykin löytyy Raamatusta:

"Aivan riittämiin te mennnenä aikana elitte kuin pakanat tahtovat,
ryvitte irstaudessa ja himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä
ja juomingeissa ja palvelitte epäjumalia jumalattomin menoin.

Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä heidän kanssaan
samaan riettauden virtaan ja syytävät herjauksiaan."

JK. Juoppoudessa ja juomingeissa minä en rypenyt.

useitakin kristittyjä, kirjoitti:

joilla olisi kerskata näyistä. Kuka on temmattu taivaaseen ja kuinka kenellekin Jeesus tai enkelit ovat ilmestyneet.

Ne ovat voimakkaita kokemuksia ja varsin tarpeellisia joissakin elämäntilanteissa.

Yksi yhteinen piirre näissä kristityissä on silti. He ovat edelleen syntisiä (vaikka Jeesus on heidän vanhurskautensa) ja hyvin vajavaisia.

Eräskin uskova, joka 7-tuntisen leikkauksen aikana sai vierailla taivaassa ja keskustella monista asioista Jeesuksen kanssa, on joissain asioissa hyvin ankara ja tästä syystä hänen vaimonsa joutuu edelleen kärsimään hänen vuokseen.

Jotenkin huvittaa, että hän myös pitää kovaa ääntä kasteesta, mutta edustaa toisenlaista käsitystä siitä kuin sinä.

Lue lisää

hän on tehnyt näyistään ja kokemuksistaan "jumalan"

ja näky. kirjoitti:

hän on tehnyt näyistään ja kokemuksistaan "jumalan"

"Minä olen puhunut profeetoille, minä olen antanut
heille näkyjä, ja he ovat puhuneet vertauskuvin
ja ilmoittaneet minun tahtoni."

"Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme
kuulleet ja nähneet."

"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki,
jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."

"Kenellä ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."

TeuvoSuni kirjoitti:

että ahtaassa portissa Kristus päästää ihmisen synnin siteistä vapauteen.

Ja ajuuri tästä on minua täällä kaikkein eniten Saatanan palvelijat
syyttäneet, ja syykin löytyy Raamatusta:

"Aivan riittämiin te mennnenä aikana elitte kuin pakanat tahtovat,
ryvitte irstaudessa ja himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä
ja juomingeissa ja palvelitte epäjumalia jumalattomin menoin.

Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä heidän kanssaan
samaan riettauden virtaan ja syytävät herjauksiaan."

JK. Juoppoudessa ja juomingeissa minä en rypenyt.

Lue lisää

Vapahtaja ja hän päästää meidät synnin siteistä verensä kautta. Niin hän vapahti tuon ystäväni, joka oli vahvoissa alkoholin ja huumeiden kahleissa yhdessä hetkessä.

Nyt tuo ystäväni on ollut jo 20 vuotta vapaana, mutta ei vielä täydellisenä eli synnittömänä. Kerran perillä saavutamme vasta Kristuksen kaltaisuuden.

Täällä ajassa olemme monin tavoin vajavaisia, kovia ja kylmiä sekä helposti kiivailemme uskonnollisistakin asioista. Sama heikkous on vaivannut monia hengellisiä johtajiakin.

"Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen"

Kun harhaoppisten kirjojen polttamisen aika tuli,
kuten kerran Efesossa:

"Monet uskoon tulleet kävivät avoimesti tunnustamassa,
mitä kaikkea olivat tehneet, ja useat, jotka olivat harjoittaneet
taikuutta, kokosivat kirjansa yhteen ja polttivat ne kaikkien nähden."

TeuvoSuni kirjoitti:

Kun harhaoppisten kirjojen polttamisen aika tuli,
kuten kerran Efesossa:

"Monet uskoon tulleet kävivät avoimesti tunnustamassa,
mitä kaikkea olivat tehneet, ja useat, jotka olivat harjoittaneet
taikuutta, kokosivat kirjansa yhteen ja polttivat ne kaikkien nähden."

Lue lisää

Polta sinäkin kirjasi. Kaikki kirjasi. Ala ajattelemaan selväjärkisesti, jos siihen pystyt. Oman egonsa korostaminen kun ei takaa ainakaan taivasosuutta. Kai sen ymmärrät? Jos et, niin so what, omapa on asiasi.

kalikal kirjoitti:

Polta sinäkin kirjasi. Kaikki kirjasi. Ala ajattelemaan selväjärkisesti, jos siihen pystyt. Oman egonsa korostaminen kun ei takaa ainakaan taivasosuutta. Kai sen ymmärrät? Jos et, niin so what, omapa on asiasi.

Lue lisää

"Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot
ja taipumaton sydän. Sinun tulee sanoa heille: 'Näin sanoo
Herra Jumala.' Kuulkoot tai olkoot kuulematta - he ovat
uppiniskaista kansaa - he tulevat kuitenkin tietämään,
että heidän keskellään on ollut profeetta."

TeuvoSuni kirjoitti:

"Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot
ja taipumaton sydän. Sinun tulee sanoa heille: 'Näin sanoo
Herra Jumala.' Kuulkoot tai olkoot kuulematta - he ovat
uppiniskaista kansaa - he tulevat kuitenkin tietämään,
että heidän keskellään on ollut profeetta."

Lue lisää

Hahahahaahahhahahahaaahhahahh

Sinäkösuniko kirjoitti:

Hahahahaahahhahahahaaahhahahh

niin tiedä myös, kuka sinullekin lopulta parhaiten nauraa:

"Minä kutsuin, mutta te ette siitä piitanneet,
minä uhkasin teitä, eikä kukaan kavahtunut.
Yhtäkään neuvoani ette ole ottaneet varteen,
opetukseni ei kelvannut teille.

Niinpä minä nauran, kun teidän käy huonosti,
pilkkaan, kun tulee aika, jota kauhistutte,
kun pelko tulee yllenne kuin rajuilma ja
onnettomuus iskee tuulispäänä, kun osaksenne
tulee ahdistus ja vaiva.

Silloin te huudatte minua, mutta minä en vastaa,
etsitte minua, mutta ette löydä."

TeuvoSuni kirjoitti:

niin tiedä myös, kuka sinullekin lopulta parhaiten nauraa:

"Minä kutsuin, mutta te ette siitä piitanneet,
minä uhkasin teitä, eikä kukaan kavahtunut.
Yhtäkään neuvoani ette ole ottaneet varteen,
opetukseni ei kelvannut teille.

Niinpä minä nauran, kun teidän käy huonosti,
pilkkaan, kun tulee aika, jota kauhistutte,
kun pelko tulee yllenne kuin rajuilma ja
onnettomuus iskee tuulispäänä, kun osaksenne
tulee ahdistus ja vaiva.

Silloin te huudatte minua, mutta minä en vastaa,
etsitte minua, mutta ette löydä."

Lue lisää

Älä tuomitse!

Joka itsensä ylentää, se alennetaan!

skeba kirjoitti:

Älä tuomitse!

Joka itsensä ylentää, se alennetaan!

kun tänne ilmestyy sellainen ihminen, joka näyttää
minulle Raamatusta jakeet, joissa sanotaan:

"Jokainen, joka väittää Totuuden Hengen saaneensa
on kaikkien tuomitsija ja syyttäjä, joten älkää
uskoko häntä, sillä totuuksia on monia."

Ahdas portti on se paikka, jossa ihmistenkin ylentämä ihminen
todella alennetaan. Olin kolmekymppisenä jo sotilasmestari,
mutta ahtaassa portissa ne natsat otettiin pois,
ja alennettiin Mestarin sotilaaksi.

Miksi sinä minua syytät siitä tyhmyyden ja
tasapäisyyden hengestä, jonka Saatana on
sinullekin antanut?

TeuvoSuni kirjoitti:

Kun harhaoppisten kirjojen polttamisen aika tuli,
kuten kerran Efesossa:

"Monet uskoon tulleet kävivät avoimesti tunnustamassa,
mitä kaikkea olivat tehneet, ja useat, jotka olivat harjoittaneet
taikuutta, kokosivat kirjansa yhteen ja polttivat ne kaikkien nähden."

Lue lisää

mitään, kun sotket asioita? Kas kummaa, kun et ole polttanut raamattuakin ja tehnyt omasta ahtaan portin kokemuksista uutta raamattua, vai oletko?

TeuvoSuni kirjoitti:

kun tänne ilmestyy sellainen ihminen, joka näyttää
minulle Raamatusta jakeet, joissa sanotaan:

"Jokainen, joka väittää Totuuden Hengen saaneensa
on kaikkien tuomitsija ja syyttäjä, joten älkää
uskoko häntä, sillä totuuksia on monia."

Ahdas portti on se paikka, jossa ihmistenkin ylentämä ihminen
todella alennetaan. Olin kolmekymppisenä jo sotilasmestari,
mutta ahtaassa portissa ne natsat otettiin pois,
ja alennettiin Mestarin sotilaaksi.

Miksi sinä minua syytät siitä tyhmyyden ja
tasapäisyyden hengestä, jonka Saatana on
sinullekin antanut?

Lue lisää

kehiin. Jäät pian toiseksi Armille!

tietää taikuudesta kirjoitti:

mitään, kun sotket asioita? Kas kummaa, kun et ole polttanut raamattuakin ja tehnyt omasta ahtaan portin kokemuksista uutta raamattua, vai oletko?

miksi Saatanan vallassa oleville ihmisille Raamatussa
on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä totuudesta tietämättömät
ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevä
niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

Tästä johtuen Pyhä Henki tuon kirjan kirjoitutti jatkoksi
siihen, mihin Ilmestyskirja päättyy, ja mitä pian sen jälkeen
alkoi tapahtua. Kuten esimerkiksi sekin, että miksi
tähänkään maahan ei aikoinaan tullut Kristuksen lähettämää
apostolia vaan Rooman antikristuksen palvelija Henrik,
josta maan porttopapit tekivät yhteisen pyhimyksen Rooman
antikristuksen kanssa, ja rakensivat hänen muistokseen
Turkuun, Suomen eksytyksen kehtoon, mahtavan Saatanan synagogan.

TeuvoSuni kirjoitti:

miksi Saatanan vallassa oleville ihmisille Raamatussa
on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä totuudesta tietämättömät
ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevä
niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

Tästä johtuen Pyhä Henki tuon kirjan kirjoitutti jatkoksi
siihen, mihin Ilmestyskirja päättyy, ja mitä pian sen jälkeen
alkoi tapahtua. Kuten esimerkiksi sekin, että miksi
tähänkään maahan ei aikoinaan tullut Kristuksen lähettämää
apostolia vaan Rooman antikristuksen palvelija Henrik,
josta maan porttopapit tekivät yhteisen pyhimyksen Rooman
antikristuksen kanssa, ja rakensivat hänen muistokseen
Turkuun, Suomen eksytyksen kehtoon, mahtavan Saatanan synagogan.

Lue lisää

juttuja?

Iskikö paniikki, kun jää toiseksi?