Onko kellään kokemusta YTHS:n mielenterveyspalveluista? Ajattelin ottaa yhteyttä kun alati jatkuva/paheneva alakulo ja masennus rajoittaa jo opiskelua ja motivaatiota. En ole koskaan aiemmin turvautunut tällaiseen joten kynnys mennä on kieltämättä korkea. En usko että hyödyn "lääkepurkki käteen ja ulos" -meiningistä.
Minkälaisia kokemuksia teillä on? Koitteko hyötyvänne vai ette? Saako keskusteluapua vai miten yleensä menetellään?
Masennus, opiskelu
ja avun hakeminen
17
5869
Vastaukset
- Syysmyrsky*
Terve,
Itsellä vähän samaa vikaa. Opiskelusta tykkään, ala on oma ja paikkakunnan, ihmisten tai opintojen suhteen ei ole mitään valittamista. Masennushistoriaa on kuitenkin takana lapsuudesta asti, ja nyt ilmeisesti juuri nämä isot opiskelun alkuun liittyvät elämänmuutokset saivat vähän jarruttelureaktiota aikaiseksi.
YTHS ei ole itselleni vielä tuttu kun vasta tässä fuksivuotta vietän, mutta vinkkaan sinulle niin kuin muillekin tutustumisen arvoisia paikkoja, jotka tosin saattavat olla jo tuttujakin:
http://www.nyyti.fi (erityisesti opiskelijoille)
http://www.mielimaasta.fi/
Ei kannata jäädä yksin, joten rohkaisisin käymään YTHS:n psykologin juttusilla vaikka se jännittäisikin.
Jaksamista ja voimia kaikille masennuksen tai muiden ongelmien kanssa painiville. Elämänhistoriaa ei useinkaan ulospäin näy; uskaltakaa kokeilla kepillä jäätä jos vaikka läheltä löytyisi kaveri, jonka kanssa jakaa iloja ja suruja. - erias
Ei sitä heti lääkkeitä kouraan nakata.. Yksikin kerta voi helpottaa jo kummasti - tai ainakin pääsee alkuun. Ehdottomasti aikaa varaamaan!
- neuvoista!
Varaanpa ajan sinne mahdollisimman pian.
- vaan juttusille
Mä oon ainakin saanut tosi hyvin apua. Kävin kerran juttelemassa psykologin kanssa, mutta se ei ollut mun juttu. Mulla toimi ihan vaan "lääkepurkki käteen ja ulos"- menetelmä :D Niissä lääkkeissä on yleensä serotoniini-hormonia. Parin viikon päästä lääkkeiden alottamisesta aloin katsoa asioita paljon positiivisemmin. Ensin epäilin alottaa ne lääkkeet, mutta kun alotin, niin en oo katunut hetkeäkään. Elämänlaatu parani, eikä ne edes maksa paljon mitään. Suosittelen. Tietysti ihmisillä on erilasia tilanteita ja pitää ettii itselleen sopiva hoito.
- ole..?
Eräs tuttuni käyttää masennuslääkkeitä ja kyllä hänkin on niistä kuulemma hyötynyt. Ainoastaan joskus tämä henkilö vaikuttaa hieman "poissaolevalta", ilmeisesti juuri lääkityksestä johtuen. Olen myös lukenut että ko. lääkkeillä on tunteisiin latistava vaikutus, ts. tunnetilat tasapainottuvat liikaa. Varmaankin aika yksilöllistä kuitenkin..
- ------syken---------
ole..? kirjoitti:
Eräs tuttuni käyttää masennuslääkkeitä ja kyllä hänkin on niistä kuulemma hyötynyt. Ainoastaan joskus tämä henkilö vaikuttaa hieman "poissaolevalta", ilmeisesti juuri lääkityksestä johtuen. Olen myös lukenut että ko. lääkkeillä on tunteisiin latistava vaikutus, ts. tunnetilat tasapainottuvat liikaa. Varmaankin aika yksilöllistä kuitenkin..
Tässä jotain tietoa lääkkeistä, joita löytyy erilaisia. Pieni poissaolevuus ei haittaa mitään, jos ihminen on muuten balanssissa.
- ------syken---------
------syken--------- kirjoitti:
Tässä jotain tietoa lääkkeistä, joita löytyy erilaisia. Pieni poissaolevuus ei haittaa mitään, jos ihminen on muuten balanssissa.
- taas olen
kokenut kaikenkarvaiset terapiat aivan turhana selittelynä.
Minulla on ollut kahdenlaista alakuloa, toiseen löytyi elimellisenä syynä kilpirauhasen vajaatoiminta ja se korjattiin lääkityksellä. Toisella kerralla oli perusmasennusoireet, tiesin syynkin masennukseen (liittyi elämässä tapahtuneeseen asiaan) mutta halusin jatkaa elämämistäni. SSRI-lääke eli aivoissa toimivan välittäjäaine serotoniinin takaisinoton estäjä (joita mm. kuuluisa Prozac on) korjasi pieleen menneen olon parissa kuukaudessa, käsittelin elämäntilanteeni ja söin lääkettä vuoden, jonka jälkeen olen ollut normaali.
SSRI-lääkkeet eivät turruta, niissä on todella vähän sivuvaikutuksia ja harvoin koukuttavat ketään. Yleensä, varsinkin jos masennus on jatkunut pitkään, kyse on ihan aivokemiasta ja sen nuo korjaavat, niin että ihminen tulee taas kykeneväiseksi toimimaan. Useinhan masennukseen liittyy se, että jää märehtimään asiaansa, ei pysty tekemään mitään, jolloin itsetunto huononee ja ajattelee olevansa kelvoton jne eikä tämän kierteensä takia edes pysty käsittelemään sitä alkuperäistä ongelmaa.
Kun sanon, että nappikauppaan vaan, en siis kehota olemaan käsittelemättä itse ongelmaa, joka sinulla on, suosittelen vaan lääkettä avuksi, jotta käsittely oikeasti onnistuu! - Karsea
Omalta osaltani täytyy todeta että jo pelkkä jutustelu auttoi tosi paljon. Kun sillä ei lähtenyt kulkemaan, tuli vielä päälle lääkitys. Nyt muutaman kuukauden jälkeen olo on paljon parempi. Mustavalkofilmi on muuttunut värilliseksi. Masennus on pahimmillaan tappava tauti, turha sitä on jäädä itse hautomaan kun apua on tarjolla...
- mullakin toimi
Joo pari vuotta sitten oli voimakas masennusepisodi, joka lähti paranemaan vasta sitten, kun hakeuduin hoitoon. Sain tietää mm:
1) masennus ei ole laiskuutta, vaan myös lääketieteellinen diagnoosi (serotoniinin puutostila)
2) masennus ruokkii itse itseään (negatiivinen kierre)
3) ilman apua vedät läheisesi alas.
4) lääkkeet auttavat alkuun ja auttavat tunnistamaan oireet, jotta pystyt ajattelemaan ekaa kertaa järkevästi pitkään aikaan.
Kävin kerran kahdessa kuussa avohoidossa ja söin lääkkeitä 7kk, jonka jälkeen annos puolitettiin ja vielä 2kk. Sinä aikana sain elämäni kuntoon. Nyt on tullut takaiskuja, mutta masennuksen oireet tunnistaa ja niitä vastaan voi taistella.
Älkää olko masentuneet yksin! Tämäkin on heti suosituin keskustelu täällä. Hankkikaa apua, siinä ei ole mitään hävettävää! Jalka murtuneena mennään sairaalaan, mieli murtuneena haetaan hoitoa! - --------------
Menin kokeilemaan YTHS:n ilmaiset 5 kertaa, ollut masennusta/ahdistusta jo pitemmän aikaa. Johtuen sekä parisuhdeongelmista että motivaationpuutteesta. Nykyään lähinnä kaduttaa, että hain koko yliopistoon. Kaltaiseni ajopuu ei kykene yo-opiskeluun ilman selkeitä urasuunnitelmia ja ammattiin tähtäämistä. Enhän sitä nuoruuden idealismissani tajunnut, eikä sitä varsinkaan opiskelemallani ituhippialalla toitotettu. Mutta asiaan.
Ensinnäkin, kaikenlaiset häpeän tunteet romukoppaan vaan. Siellä ne kaikki opiskelutoverisikin jonottaa, itse törmäsin joka kerta 1-2 opiskelututtavaan psykologien vastaanottohuoneiden edustalla. Kai se riippuu vähän alasta, mutta humanisteista varmaan joka toinen käyttää mielenterveyspalveluita (karkea heitto). Kaikkihan me vähän hulluja ollaan tässä maassa, ihan turha hävetä vaikkei aiempaa kokemusta olisikaan. Jokainen ihmisen olisi varmasti hyvä jossain elämänsä vaiheessa puhua jollekin ulkopuoliselle, vältyttäisiin monenlaisilta pahenevilta ongelmilta.
Omakohtainen kokemukseni oli sellainen, että täti katseli seiniä ja kyllä kuunteli, mutta jotenkin tuntui hänen samalla miettivän mitä ostaisi kaupasta kun pääsee töistä. Hän myös epäsuorasti ihmetteli, kun en tyyliin pillittänyt vaan enemmänkin nauroin ja olin iloinen hnäen vastaanotollaan. Eihän minua nyt tietenkään joka ikinen hetki masenna tai ahdista, kaikkein vähiten silloin kun selitän syvimpiä tuntojani jollekin vieraalle ihmiselle. Kaikki tunteet tulevat pinnalle kotona yksin, yön hiljaisina hetkinä. Psykologin mielestä minua ei vaivaa masennus, ei edes lievä. Jos jotakin, niin ajoittaiset ahdistuskohtaukset, mitkä voivat olla kytköksissä painajaisissa nähtyihin asioihin tai jotain semmoista. En viitsinyt jatkaa, mutta ainakin aloin tiedostaa monia asioita, mitä en ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Kyllä se psykologi antoi mahdollisuuden hakeutua kognitiiviseen terapiaan, mihin olisi pitänyt sitoutua 2 vuoden ajaksi. Sanoin miettiväni asiaa. Polkiessani kotiin, tunsin etten tarvitse enää mitään. Itse omassa pääkopassani kehittelen kaikki ongelmat, minä itse olen se este, omat negatiiviset asenteeni, se etten vain viitsi ottaa itseäni niskasta kiinni. Kun sen ymmärsin, tai siis myönsin itselleni, elämä helpottui kummasti.
Nyt luuri käteen ja aikaa varaamaan. Kyllä sieltä ihan varmasti jonkinlaista apua irtoaa. Toivottavasti saat hiukan paremman psykologin, ainakin muut sekopäät tuttavani ovat olleet tyytyväisempiä. Jotkut varmaan loukkaantuu hullu- ja sekopää- sanojen käytöstä, mutta minusta on helpompi suhtautua mielenterveysasioihin kun niiden yhteydessä voi heittää vähän mustaa huumoria. - vielä vähän hullu
Heippa,
nyt tuli aihe, johon kerrankin osaan vastata:)
Itse olen käynyt YTHS:n psykoterapeutilla Helsingissä puoli vuotta masennuksen takia. Masennus kylläkin oli pikemmin trauman käsittelemättömyydestä johtuvaa, mutta kuitenkin...SUOSITTELEN!!
Eipä minulle kukaan kertaakaan sanonut, että vedä vain nappia, niin kyllä se siitä. Psykologi oli ymmärtäväinen ja empaattinen, mutta olihan se tietenkin tuskaa, koska itkin silmät päästä lähes joka kerta yms. mutta ajan kanssa helpottaa.
Pahinta on minusta juuri alku, se kun mietti että mitäs nyt pitäisi tehdä, haenko apua jne. Ja oli myös aivan kamalaa ennen terapiaan pääsyä, kun asioistaan joutui puhumaan kahdelle eri psykologille, he sitten päättivät kokoontumisen jälkeen hoidostani.
Voin rehellisesti sanoa, että se että hain apua oli elämäni yksi parhaista päätöksistä. Näin 2 vuotta tapahtuneen jälkeen voin paljon paremmin ja pystyn itsekin analysoimaan omia ongelmiani, enkä vaan ryve niissä itsekseni.
Mutta olen samaa mieltä että huumorilla pitää suhtautua rankkoihinkin asioihin, jos vaan pystyy.
Olen jopa kehdannut kertoa tästä asiasta muutamalle ystävälleni ja molemmat ovat todenneet, että jokainen voisi tarvita terapiaa. Näinhän se monesti voi olla. Jos sinua hävettää mennä ensi vastaanotolle yksin, voithan pyyttä jotain mukaan. Itse ainakin olin niin sekaisin, että en olisi ilman poikaystävää saattamassa kyennyt menemään. Että kyllä siinä vähän hullun fiilis tuli...heh.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Jaksamista!!
t.vielä vähän hullu- kjihuj
Olen ajatellut varata ajan sinne, mutta kynnys on suunnattoman suuri. Eli kun varaan ajan niin täytyykö mun kertoa minkä takia. Olen todella huono puhumaan asioistani varsinkin puhelimessa, enkä haluaisi siinä puhelimessa sitten kaikkea ruveta selittämään?
- blablabläh
kjihuj kirjoitti:
Olen ajatellut varata ajan sinne, mutta kynnys on suunnattoman suuri. Eli kun varaan ajan niin täytyykö mun kertoa minkä takia. Olen todella huono puhumaan asioistani varsinkin puhelimessa, enkä haluaisi siinä puhelimessa sitten kaikkea ruveta selittämään?
Itselläni on täysin päinvastaisia kokemuksia. Kieriskeltyäni typerissä ajatuksissa riittävän kauan, päätin päivän ja kellonajan jolloin varaan ajan YTHS:ltä. (Suosittelen lämpimästi selkeää päätöstä milloin soittaa: näin ei ehdi perääntymään ja miettimään pelkojaan). Aikaa varatessa piti kuvailla miksi soittaa ja mitkä ovat varsinaiset ongelmat. Se on haastavaa, sillä siksihän minä sinne juuri soitin kun en tiedä! Soittaminen ei itsessään ole niin kamalaa miltä se etukäteen vaikuttaa. Suosittelen soittamaan sen kummemmin ajattelematta. Jokainen soittaja on varmasti jossain määrin peloissaan tai hämillään ja sinne voi varmasti myös sanoa, että asioiden kertominen puhelimitse on hankalaa.
Sain ajan yleislääkärin arvioon. Lääkäri esitteli minulle flappitaulultaan lääkefirman esitettä masennuksesta. Hän osoitti kynällään masennuksen/alakuloisuuden oireita, ja totesi minulla kaikki yhtä lukuunottamatta. En myöskään itkenyt juurikaan. En ollut tuntenut itseäni niin iloiseksi ja reippaaksi viikkokausiin, enkä halunnut palata ahdistukseen suin päin. Se oli virhearvio. Olisi pitänyt heittäytyä inhoamieni tunteiden valtaan. Itkeä ja huutaa niin kuin muinakin päivinä.
Lääkäri totesi minulle lievän masennuksen ja kirjoitti reseptin. Sanoin etten halua lääkitystä (varsinkaan ellen pääse psykologille tai terapiaan). Haluaisin vain jutella jonkun kanssa ja ymmärtää mistä on kyse, mitä itse voisin tehdä. Lääkityksen voisin aloittaa muun tuen ohella.
Mietin lääkitystä viikon. Sitten toisen. Sitten hylkäsin koko idean. Ympärilläni on liian monta tarinaa masennuksen hoidosta pelkän lääkityksen avulla, eikä yksikään ole onnistunut kokemus. Lopulta olin vain vihainen, en tiedä kenelle. Lähinnä ajatukselle, että olin koonnut kaiken rohkeuteni pyytääkseni apua ja lopulta en sitä saanut. Jotta pääsen psykologille minun pitää syödä muutama kuukausi lääkkeitä jotta vaikutukset voidaan nähdä. En väheksy millään lailla lääkkeiden positiivisia vaikutuksia, mutten näe pitkien kuurien syömistä mielekkäänä ilman kontrollia. Olen käynyt aikoinaan psykologilla (5 kertaa mitä tarjotaan). Koin hyödyn nimenomaan siinä, että jouduin sanomaan tiettyjä asioita ääneen ja sitä kautta tunnistin ongelmia. Olen kokeillut samaa metodia päiväkirjaan, mutta se on liian rankkaa. Kirjoitan päiväkirjaa kotonani yksin, mutten saa itseäni irti ajatuksista. Psykologilla käynnin jälkeen se on huomattavasti helpompaa.
Onko nyt niin, että on täysin normaalia istua päivässä 6-10 h työpöydän ääressä tekemättä mitään? Olo on yleensä täysin tyhjä. itku, ahdistus ja itseinho kuuluvat näihin päiviin, muttei aina. Voi niitä päiviä ilman itseinhoa! Rakastan niitä. Kuten "kokemuksia"-otsikon alla kirjoitetaan, on ymmärtänyt olevansa itse este kaikelle. Miten se este poistetaan? - dededede
blablabläh kirjoitti:
Itselläni on täysin päinvastaisia kokemuksia. Kieriskeltyäni typerissä ajatuksissa riittävän kauan, päätin päivän ja kellonajan jolloin varaan ajan YTHS:ltä. (Suosittelen lämpimästi selkeää päätöstä milloin soittaa: näin ei ehdi perääntymään ja miettimään pelkojaan). Aikaa varatessa piti kuvailla miksi soittaa ja mitkä ovat varsinaiset ongelmat. Se on haastavaa, sillä siksihän minä sinne juuri soitin kun en tiedä! Soittaminen ei itsessään ole niin kamalaa miltä se etukäteen vaikuttaa. Suosittelen soittamaan sen kummemmin ajattelematta. Jokainen soittaja on varmasti jossain määrin peloissaan tai hämillään ja sinne voi varmasti myös sanoa, että asioiden kertominen puhelimitse on hankalaa.
Sain ajan yleislääkärin arvioon. Lääkäri esitteli minulle flappitaulultaan lääkefirman esitettä masennuksesta. Hän osoitti kynällään masennuksen/alakuloisuuden oireita, ja totesi minulla kaikki yhtä lukuunottamatta. En myöskään itkenyt juurikaan. En ollut tuntenut itseäni niin iloiseksi ja reippaaksi viikkokausiin, enkä halunnut palata ahdistukseen suin päin. Se oli virhearvio. Olisi pitänyt heittäytyä inhoamieni tunteiden valtaan. Itkeä ja huutaa niin kuin muinakin päivinä.
Lääkäri totesi minulle lievän masennuksen ja kirjoitti reseptin. Sanoin etten halua lääkitystä (varsinkaan ellen pääse psykologille tai terapiaan). Haluaisin vain jutella jonkun kanssa ja ymmärtää mistä on kyse, mitä itse voisin tehdä. Lääkityksen voisin aloittaa muun tuen ohella.
Mietin lääkitystä viikon. Sitten toisen. Sitten hylkäsin koko idean. Ympärilläni on liian monta tarinaa masennuksen hoidosta pelkän lääkityksen avulla, eikä yksikään ole onnistunut kokemus. Lopulta olin vain vihainen, en tiedä kenelle. Lähinnä ajatukselle, että olin koonnut kaiken rohkeuteni pyytääkseni apua ja lopulta en sitä saanut. Jotta pääsen psykologille minun pitää syödä muutama kuukausi lääkkeitä jotta vaikutukset voidaan nähdä. En väheksy millään lailla lääkkeiden positiivisia vaikutuksia, mutten näe pitkien kuurien syömistä mielekkäänä ilman kontrollia. Olen käynyt aikoinaan psykologilla (5 kertaa mitä tarjotaan). Koin hyödyn nimenomaan siinä, että jouduin sanomaan tiettyjä asioita ääneen ja sitä kautta tunnistin ongelmia. Olen kokeillut samaa metodia päiväkirjaan, mutta se on liian rankkaa. Kirjoitan päiväkirjaa kotonani yksin, mutten saa itseäni irti ajatuksista. Psykologilla käynnin jälkeen se on huomattavasti helpompaa.
Onko nyt niin, että on täysin normaalia istua päivässä 6-10 h työpöydän ääressä tekemättä mitään? Olo on yleensä täysin tyhjä. itku, ahdistus ja itseinho kuuluvat näihin päiviin, muttei aina. Voi niitä päiviä ilman itseinhoa! Rakastan niitä. Kuten "kokemuksia"-otsikon alla kirjoitetaan, on ymmärtänyt olevansa itse este kaikelle. Miten se este poistetaan?Minulla on erilaisia kokemuksia YTHS:stä (opiskelen TTY:llä). Pääsin psykologille soittamalla suoraan mielenterveyspuolelle. Eli pääsin puhelimessa samantien puhumaan psykologille. Sieltä sain sitten myös ajan varattua samaiselle psykologille. Tilanteeni oli paha ja halusin lääkityksen mahdollisimman nopeasti. Sekin järjestyi ja seuraavana aamuna oli resepti kourassa. Lääkkeitä ei tyrkytetty, vaan mielipidettäni kysyttiin. Psykologikäynnit jatkuivat ja myös yleislääkäri, jolta hain aina uuden reseptin, oli kiinnostunut asioistani. Lääkitys auttoi erinomaisesti (toki yksilöllistä) ja nyt olen lopettamassa vuoden kuurin jälkeen.
Kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä YTHS:ään, jos on ongelmia mielenterveyden kanssa. Muuten ongelmat luultavasti pahenevat ajan myötä ja tervehtyminen ei ole enää niin helppoa. Itse annoin mennä liian pitkälle. Jos olisin ajoissa hakenut apua ja myöntänyt itselleni tarvitsevani apua, olisin pärjännyt ilman lääkitystä.
- downwithlife
Kauanko teillä kesti saada ajan? Itse soitin YTHS:lle kuukausi sitten masennuksen takia ja he lupasivat ajan 3kk:n sisällä. Perustelivat sen koska olen työkykyinen. Anteeks, että aidosti rakastan alaani, mutta kuitenkin syksyn aikana 20 opintopistettä, joista 8 pistettä kielitenteistä, joihin en edes valmistautunut, on mielestäni aika vähän. En jaksa enää montaa viikkoa nykyistä menoa. Onko muita vaihtoehtoja opiskelijalla saada apua Helsingissä kuin YTHS:n kautta? Vai onko se mattoveitsi ainoa ratkaisu tähän ongelmaan?
- ....................
Ei oikeastaan ole muita apuvaihtoehtoja. Nyyti-järjestöllä ei taida nykyään olla oikein muita "palveluja" kuin nettiryhmiä. Kunnalliselle puolellekin on sallittua mennä, mutta kokemuksen mukaan ainakin normilääkäriaikoja saa nopeammin YTHS:n kautta. Auroran sairaalassa on tietysti psykiatrinen päivystys, jonne pääsee kävelemällä sisään, mutta sieltä apua saa lähinnä, jos on todella huonossa kunnossa. Masennuksen kohdalla se tarkoittaa käytännössä itsemurhan yritystä.
Itse en ole näissä asioissa Helsingissä asioinut. Mutta vuosia sitten olin useamman vuoden masentunut. En osaa lohdun sanaa sanoa, mutta kannattaa se mattoveitsi unohtaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persujen mukaan rasismi on huumoria
Vaan kun koomikko kutsui Halla-ahoa fasistiksi, niin piti haastaa oikeuteen. Mihin se huumorinitaju yhtäkkiä hävisi? ⠀2276332Rasismia kaikkialla näkevät ovat Suomen tyhmimpiä ihmisiä
ja monillahan kuluu myös mielialalääkkeitä, eli päässä on ongelmia. Mutta he eivät tajua kuinka paljon ja ihan todellis1935904Ei kahta sanaa etteikö Petteri Orpo hyväksy rasismia
Koska jatkaa hallituksessa rasistisen perussuomalaisiksi itseään kutsuvan puolueen kanssa. Se on Petteri Orpon arvomaai175471Mitkäs nuorisoporukat ovat toisia nuoria ryöstelleet (selvää rassismia)
No poliisi kertoo, että maahanmuuttajataustaisia ovat, ja isot porukat sillä yhden suomalaisen uhrin kimpussa on ollut j794165Hallitus on kaadettava ja Orpon on erottava
Mikään muu hallitus ei ole oman elämäni aikana tuhonnut näin paljon tämän maan taloutta ja työllisyyttä sekä suomen main1433503Lasse Lehtonen vaatii persuja pyytämään anteeksi aasialaisilta
Persut ova romahduttaneet Suomen maakuvan parissa päivässä negatiiviseksi rasismillaan ja se alkaa vaikuttamaan jo Suome1303313HS 12/25 kysely: persut romahti, demarit raketoi
Kyyti on kylmää persuleirissä, saattaa vetää siellä silmätkin viirulleen. Sen sijaan SDP:n puoluetoimistolla voidaan pok223025Töppö-persut ovat todella tyhmiä
sen kertoo tämäkin avaus: "Persujen suosio vain laskee" Töppö-persu vaan unohtaa, että ennen tätä galluppia persujen kan82492Rasismi rapauttaa Suomen mainetta ja hallituksen hiljaisuus pahentaa vahinkoa
Finnairin viesti Japanista on pysäyttävä: suomalaisen politiikan rasismikohut heijastuvat suoraan matkustuspäätöksiin ja2472394- 1302274