psykoosista toipuminen ja ammatinvalinta

Ongelmallista ammatinvalinnassa on se, että ihmissuhdeammatteja, (kuten pappi tai sosionomi tai opettaja) en ehkä jaksais, mutta ne kiinnostaa. Tykkään teoriajuttujen opiskelusta, en niinkään käsillä tekemisestä. Kaikissa käytännön jutuissa oon ihan tumpelo. Kuitenkin haluaisin ammatin joka olisi käytännönläheinen. Jotain mikä ei olisi niin kuormittavaa henkisesti. Tuntuu että sopivaa ammattia, joka kiinnostais, johon olis kykyjä ja jota jaksais tehdä ei vaan tunnu löytyvän.

sottis kirjoitti:

Ongelmallista ammatinvalinnassa on se, että ihmissuhdeammatteja, (kuten pappi tai sosionomi tai opettaja) en ehkä jaksais, mutta ne kiinnostaa. Tykkään teoriajuttujen opiskelusta, en niinkään käsillä tekemisestä. Kaikissa käytännön jutuissa oon ihan tumpelo. Kuitenkin haluaisin ammatin joka olisi käytännönläheinen. Jotain mikä ei olisi niin kuormittavaa henkisesti. Tuntuu että sopivaa ammattia, joka kiinnostais, johon olis kykyjä ja jota jaksais tehdä ei vaan tunnu löytyvän.

Lue lisää

No, sinulle saattaisi sopia informaatikon ammatti?

sottis kirjoitti:

Ongelmallista ammatinvalinnassa on se, että ihmissuhdeammatteja, (kuten pappi tai sosionomi tai opettaja) en ehkä jaksais, mutta ne kiinnostaa. Tykkään teoriajuttujen opiskelusta, en niinkään käsillä tekemisestä. Kaikissa käytännön jutuissa oon ihan tumpelo. Kuitenkin haluaisin ammatin joka olisi käytännönläheinen. Jotain mikä ei olisi niin kuormittavaa henkisesti. Tuntuu että sopivaa ammattia, joka kiinnostais, johon olis kykyjä ja jota jaksais tehdä ei vaan tunnu löytyvän.

Lue lisää

Aloitin koulunkäyntiavustajan opinnot tänä syksynä. Sopii minulle, koska koulutus kestää vain vuoden ja työ ei ole mielestäni rasittavaa, opettaja ottaa suurimman vastuun. Päivätkään eivät ole liian pitkiä, eli on aikaa ladata akkuja seuraavaa päivää varten. Palkka ei taida olla hääppöinen, mutta lähes kolminkertainen verrattuna työmarkkinatukeen. Suosittelen!

psykoosista toipunut kirjoitti:

Aloitin koulunkäyntiavustajan opinnot tänä syksynä. Sopii minulle, koska koulutus kestää vain vuoden ja työ ei ole mielestäni rasittavaa, opettaja ottaa suurimman vastuun. Päivätkään eivät ole liian pitkiä, eli on aikaa ladata akkuja seuraavaa päivää varten. Palkka ei taida olla hääppöinen, mutta lähes kolminkertainen verrattuna työmarkkinatukeen. Suosittelen!

Lue lisää

Koulunkäyntiavustajan hommia olenkin miettinyt. Itseasiassa meinasin hakea jo viime keväänä, mutta se sitten jäi kun halusin töitä. Täytyypä pistää harkintaan :) Haluaisin kyllä toisaalta opiskella pitempäänkin, mutta jos vaikka alottais siitä koulunkäyntiavustajasta ja kattois sitten mitä jaksaa. Jos vaikka sen vuoden aikana selkiytyis tulevaisuudensuunnitelmat paremmin.

sottis kirjoitti:

Koulunkäyntiavustajan hommia olenkin miettinyt. Itseasiassa meinasin hakea jo viime keväänä, mutta se sitten jäi kun halusin töitä. Täytyypä pistää harkintaan :) Haluaisin kyllä toisaalta opiskella pitempäänkin, mutta jos vaikka alottais siitä koulunkäyntiavustajasta ja kattois sitten mitä jaksaa. Jos vaikka sen vuoden aikana selkiytyis tulevaisuudensuunnitelmat paremmin.

Lue lisää

Voit helposti opiskella lisääkin myöhemmin. Palkka on kuitenkin enemmän kuin mikään opintotuki, joten voit työn ohella aloitella esim. avoimen yliopiston verkko-opintoja. Koska päivät ovat lyhyitä töissä, jää aikaa myös opinnoille. Tietyt kurssit avoimessa yliopistossa voidaan hyväksilukea, kun aloitat varsinaisena opiskelijana. Siten taas koulunpenkillä istuttava aika lyhenee. Esim. luokanopettajan työstä saa parhaan kuvan toimimalla avustajana.

psykoosista toipunut kirjoitti:

Voit helposti opiskella lisääkin myöhemmin. Palkka on kuitenkin enemmän kuin mikään opintotuki, joten voit työn ohella aloitella esim. avoimen yliopiston verkko-opintoja. Koska päivät ovat lyhyitä töissä, jää aikaa myös opinnoille. Tietyt kurssit avoimessa yliopistossa voidaan hyväksilukea, kun aloitat varsinaisena opiskelijana. Siten taas koulunpenkillä istuttava aika lyhenee. Esim. luokanopettajan työstä saa parhaan kuvan toimimalla avustajana.

Lue lisää

Jos viestisi perusteella arvaan, että haluat ihmissuhdetyötä, niin olet osittain oikeassa ja osittain väärässä. Vilpitön halu ja aito empaattinen ymmärtäminen heikompien auttamiseksi tarvitsee tuota asennetta. Olen itse jo vuosikymmeniä työelämässä pyörineenä kokenut kaikenlaista. Olen myös läpikäynyt psykoosin. Se on kauhea kokemus. Siitä voi myös toipua täysin. Se tietenkin riippuu sairauden laadusta ja näitä mielenterveyshäiriöitäkään ei voi yleistää. Oman elämänkokemukseni perusteella voin sanoa, että kuka tahansa voisi ajautua psykoosiin. Jos elämäntilanne pitkään ajautuu yrittämisen ja yrittämisen jälkeen umpikujaan, eikä ympärillä ole yhtään ymmärtäjää vaan aina lisää vaatijoita. Kuinkas käy? Ei kukaan meistä voi olla loputon dudarselspupu. Akku loppuu.
Omien kokemusteni pohjalta arvioisin, että älä pyri kuitenkaan ihmissuhdetyöhön muutamaan vuoteen. Tosin aikavähän on olemassa töitä, jotka eivät lopulta kuitenkin ole ihmissuhdesellaisia. Herraparatkoon kauppojen kassatytöt. No sama se on tehtaissa. Me "auttajasyndrooman" omanneet ihmiset emme koskaan pääse eroon herkkyydestämme. Mielestäni meidän herkkisten pitää kuitenkin oppia elämään omaa elämäämme ja oppia antamaan itsellemme arvo. Emme pysty muuhun, kuin ahkeroimaan parhaan kykymme mukaan. Onpa se työ mitä hyvänsä. Itse olen kaikissa työyhteisöissä törmännyt samaan ongelmaan- aina jotakuta kiusataan, enkä kestä katsoa sivusta. Kun ei minulla ole kykyä liittyä kiusaajien kaartiin, niin ongelmia tulee. Tämä nyt on yhden ihmisen tarinaa, mutta jospa siitä olisi kysyjälle jotain hyötyä.

kysymys. kirjoitti:

Jos viestisi perusteella arvaan, että haluat ihmissuhdetyötä, niin olet osittain oikeassa ja osittain väärässä. Vilpitön halu ja aito empaattinen ymmärtäminen heikompien auttamiseksi tarvitsee tuota asennetta. Olen itse jo vuosikymmeniä työelämässä pyörineenä kokenut kaikenlaista. Olen myös läpikäynyt psykoosin. Se on kauhea kokemus. Siitä voi myös toipua täysin. Se tietenkin riippuu sairauden laadusta ja näitä mielenterveyshäiriöitäkään ei voi yleistää. Oman elämänkokemukseni perusteella voin sanoa, että kuka tahansa voisi ajautua psykoosiin. Jos elämäntilanne pitkään ajautuu yrittämisen ja yrittämisen jälkeen umpikujaan, eikä ympärillä ole yhtään ymmärtäjää vaan aina lisää vaatijoita. Kuinkas käy? Ei kukaan meistä voi olla loputon dudarselspupu. Akku loppuu.
Omien kokemusteni pohjalta arvioisin, että älä pyri kuitenkaan ihmissuhdetyöhön muutamaan vuoteen. Tosin aikavähän on olemassa töitä, jotka eivät lopulta kuitenkin ole ihmissuhdesellaisia. Herraparatkoon kauppojen kassatytöt. No sama se on tehtaissa. Me "auttajasyndrooman" omanneet ihmiset emme koskaan pääse eroon herkkyydestämme. Mielestäni meidän herkkisten pitää kuitenkin oppia elämään omaa elämäämme ja oppia antamaan itsellemme arvo. Emme pysty muuhun, kuin ahkeroimaan parhaan kykymme mukaan. Onpa se työ mitä hyvänsä. Itse olen kaikissa työyhteisöissä törmännyt samaan ongelmaan- aina jotakuta kiusataan, enkä kestä katsoa sivusta. Kun ei minulla ole kykyä liittyä kiusaajien kaartiin, niin ongelmia tulee. Tämä nyt on yhden ihmisen tarinaa, mutta jospa siitä olisi kysyjälle jotain hyötyä.

Lue lisää

..ja paljon muuta. En tiedä kirjoititko alkuperäiselle vai minulle, mutta olen valintani tehnyt. Tosin en yhtään tiedä kantavatko siivet...välillä pelottaa. Koulu on kuitenkin alkanut , enkä aio nyt alkaa jarrutella. Meinaatko, että psykoosi voisi uusia, jos alkaa tehdä ihmissuhdetyötä? vai ajatteletko kenties, että en pystyisi panostamaan tarpeeksi siihen, koska pitäisi pystyä elämään täydellä tunteella työpaikalla?

Miten psykoosin sairastamisen pitäisi asettaa esteitä ammatin valintaan? Se on sairaus johon lähes kuka vain voi sairastua jos keskittyy liikaa tiettyihin asioihin. Jos olet tervehtynyt muuten niin mielestäni psykoosin sairastaminen ei ole este haluamalle ammatille. Tietenkin voisi olla että mielenterveyshoitajan homma olisi liikaa, kun päivittäin näkee samanlaisia tapauksia ja samanaiheisia harhoja mutta muuten.
Jos ymmärrät olleesi sairas, eikä psykoottiset ajatukset enää vaivaa niin mitä esteitä on?
Kannattaa harjoittaa myös oman psyykkeen kontrollia, jolla mahdolliset psykoottiset ajatukset saadaan heti pois mielestä ja vaihdettua muuhun ajatteluun, enkä sanoisi että olisi pahitteeksi muun terveellisen elämän ja ravinnon lisäksi syödä vielä omega-3 kalaöljyä ja fosfolipidejä (soijalesitiini ja kananmunan keltuaisen lesitiini)

en ymmärrä kirjoitti:

Miten psykoosin sairastamisen pitäisi asettaa esteitä ammatin valintaan? Se on sairaus johon lähes kuka vain voi sairastua jos keskittyy liikaa tiettyihin asioihin. Jos olet tervehtynyt muuten niin mielestäni psykoosin sairastaminen ei ole este haluamalle ammatille. Tietenkin voisi olla että mielenterveyshoitajan homma olisi liikaa, kun päivittäin näkee samanlaisia tapauksia ja samanaiheisia harhoja mutta muuten.
Jos ymmärrät olleesi sairas, eikä psykoottiset ajatukset enää vaivaa niin mitä esteitä on?
Kannattaa harjoittaa myös oman psyykkeen kontrollia, jolla mahdolliset psykoottiset ajatukset saadaan heti pois mielestä ja vaihdettua muuhun ajatteluun, enkä sanoisi että olisi pahitteeksi muun terveellisen elämän ja ravinnon lisäksi syödä vielä omega-3 kalaöljyä ja fosfolipidejä (soijalesitiini ja kananmunan keltuaisen lesitiini)

Lue lisää

minulle lääkäri sanoi aika suoraan, että ihmissuhdeammateista ei kannattaisi haaveilla, vaan harkita esim. konttoristin ammattia tai jotain vastaavaa. Hän oli siis sen osaston lääkäri, jossa olin hoidossa. Terapeuttini taas on kannustanut minua sille alalle, josta olen kiinnostunut.

kysymys. kirjoitti:

Jos viestisi perusteella arvaan, että haluat ihmissuhdetyötä, niin olet osittain oikeassa ja osittain väärässä. Vilpitön halu ja aito empaattinen ymmärtäminen heikompien auttamiseksi tarvitsee tuota asennetta. Olen itse jo vuosikymmeniä työelämässä pyörineenä kokenut kaikenlaista. Olen myös läpikäynyt psykoosin. Se on kauhea kokemus. Siitä voi myös toipua täysin. Se tietenkin riippuu sairauden laadusta ja näitä mielenterveyshäiriöitäkään ei voi yleistää. Oman elämänkokemukseni perusteella voin sanoa, että kuka tahansa voisi ajautua psykoosiin. Jos elämäntilanne pitkään ajautuu yrittämisen ja yrittämisen jälkeen umpikujaan, eikä ympärillä ole yhtään ymmärtäjää vaan aina lisää vaatijoita. Kuinkas käy? Ei kukaan meistä voi olla loputon dudarselspupu. Akku loppuu.
Omien kokemusteni pohjalta arvioisin, että älä pyri kuitenkaan ihmissuhdetyöhön muutamaan vuoteen. Tosin aikavähän on olemassa töitä, jotka eivät lopulta kuitenkin ole ihmissuhdesellaisia. Herraparatkoon kauppojen kassatytöt. No sama se on tehtaissa. Me "auttajasyndrooman" omanneet ihmiset emme koskaan pääse eroon herkkyydestämme. Mielestäni meidän herkkisten pitää kuitenkin oppia elämään omaa elämäämme ja oppia antamaan itsellemme arvo. Emme pysty muuhun, kuin ahkeroimaan parhaan kykymme mukaan. Onpa se työ mitä hyvänsä. Itse olen kaikissa työyhteisöissä törmännyt samaan ongelmaan- aina jotakuta kiusataan, enkä kestä katsoa sivusta. Kun ei minulla ole kykyä liittyä kiusaajien kaartiin, niin ongelmia tulee. Tämä nyt on yhden ihmisen tarinaa, mutta jospa siitä olisi kysyjälle jotain hyötyä.

Lue lisää

...se auttajasyndrooma, tahtoisin tehdä jotain millä on merkitystä toisille ihmisille. Toisaalta auttamis/hoivaamisviettiään on joutunut miettimään uudestaan. Ennen rakastin olla lasten kanssa, nykyään en jaksa enää lapsia ja olen aika kärsimätön. Mutta ehkä tämä menee ohi ajan kanssa. Ei kuitenkaan varmaan ihan hetkeen kannata hakeutua hommiin jossa ollaan lasten kanssa.

Olisi kyllä varmaan hyvä tehdä jotain työtä missä ei hirveästi olla ihmisten kanssa ja mikä ei ole niin henkisesti kuormittavaa. Toisaalta ajattelen, että sosiaalisia taitoja olisi hyvä harjoitella, eikä eristäytyä ihmisistä. Lisäksi ammatteja joissa ei olla ihmisten kanssa on aika vähän eikä ne vaikuta kiinnostavilta, kuten sanoit. Pitää myös miettiä sitä, mihin muuten soveltuu luonteensa puolesta...ja siinä onkin miettimistä.

sottis kirjoitti:

...se auttajasyndrooma, tahtoisin tehdä jotain millä on merkitystä toisille ihmisille. Toisaalta auttamis/hoivaamisviettiään on joutunut miettimään uudestaan. Ennen rakastin olla lasten kanssa, nykyään en jaksa enää lapsia ja olen aika kärsimätön. Mutta ehkä tämä menee ohi ajan kanssa. Ei kuitenkaan varmaan ihan hetkeen kannata hakeutua hommiin jossa ollaan lasten kanssa.

Olisi kyllä varmaan hyvä tehdä jotain työtä missä ei hirveästi olla ihmisten kanssa ja mikä ei ole niin henkisesti kuormittavaa. Toisaalta ajattelen, että sosiaalisia taitoja olisi hyvä harjoitella, eikä eristäytyä ihmisistä. Lisäksi ammatteja joissa ei olla ihmisten kanssa on aika vähän eikä ne vaikuta kiinnostavilta, kuten sanoit. Pitää myös miettiä sitä, mihin muuten soveltuu luonteensa puolesta...ja siinä onkin miettimistä.

Lue lisää

että on tehtävä työtä, jossa ollaan ihmisten kanssa. Ei ole aikaa ja mahdollisuuksia alkaa miettiä omiaan, kun on jatkuvasti kontaktissa muiden kanssa. Muut ihmiset pitävät ajatukset raiteillaan.

Psykoosista toipunut kirjoitti:

että on tehtävä työtä, jossa ollaan ihmisten kanssa. Ei ole aikaa ja mahdollisuuksia alkaa miettiä omiaan, kun on jatkuvasti kontaktissa muiden kanssa. Muut ihmiset pitävät ajatukset raiteillaan.

Lue lisää

Niinhän se taitaa olla että muut ihmiset vie ajatukset pois omasta itsestä. Muihin ihmisiin keskittyminen on parempi kuin itseensä käpertyminen ja omien ongelmien tuijottaminen.

SItten tyhmä kysymykseni: entäs jos ei ole luonteeltaan sosiaalisesti niin kovin pätevä, mutta haluaisi tehdä työtä ihmisten kanssa. Voiko siihen oppia vai onko se hiljaiselle ja epävarmalle ihmiselle henkisesti liian rankkaa? On varmaan ihan henkilökohtasta, mutta kuitenkin

sottis kirjoitti:

Niinhän se taitaa olla että muut ihmiset vie ajatukset pois omasta itsestä. Muihin ihmisiin keskittyminen on parempi kuin itseensä käpertyminen ja omien ongelmien tuijottaminen.

SItten tyhmä kysymykseni: entäs jos ei ole luonteeltaan sosiaalisesti niin kovin pätevä, mutta haluaisi tehdä työtä ihmisten kanssa. Voiko siihen oppia vai onko se hiljaiselle ja epävarmalle ihmiselle henkisesti liian rankkaa? On varmaan ihan henkilökohtasta, mutta kuitenkin

Lue lisää

Samaa olen pohtinut pitkään omalla kohdallani ja päätynyt siihen ettei voi tietää ennenkuin kokeilee. Luokassa opettaja on se, joka on äänessä, ei avustajan tarvitse olla erityisen puhelias. Luulisin, että tärkeintä on, että huomaa avun tarpeen ja on aina valmis auttamaan.

psykoosista toipunut kirjoitti:

minulle lääkäri sanoi aika suoraan, että ihmissuhdeammateista ei kannattaisi haaveilla, vaan harkita esim. konttoristin ammattia tai jotain vastaavaa. Hän oli siis sen osaston lääkäri, jossa olin hoidossa. Terapeuttini taas on kannustanut minua sille alalle, josta olen kiinnostunut.

Lue lisää

Itse olen ainakin psykoosista toipunut niin hyvin, että en usko että mitään ammattirajoitteita on. No mielisairaanhoitajaksi en mene, koska en halua samoista harhoista kärsiviä joka päivä nähdä, voi olla liian raskasta ja tarttua tuo psykoottinen ajattelu vielä.

Miksi ihmesuhdeammatit olisivat liikaa, itse olen ainakin toipunut ja pää & tunne-elämä on kunnossa ja tunnen että pystyn siihen mihin ennen psykoosiakin? Lääkärit nyt koittaa usein tärkeillä ja yleensäkin tapana on latistaa ihmisiä. Osa psykoosin kokeneista ei palaudu ennalleen ja lääkärit helposti yleistää.

Psykoosi on episodi, jossa ajatus menee liian pitkälle, eräänlaista itsensä aivopesua ja itsesuggestiota, jossa alitajunta ottaa lopulta vallan ja alkaa luoda merkityselämyksiä, mutta jonka jälkeen voi palautua täysin ennalleen. Uuden psykoosin voi toki saada, mutta kun psykoosiin johtaneita asioita ei ala kelata samanaisella intensiteetillä ja etsiä merkityselämyksiä niin sen uusimiselta voi hyvin välttyä. Itse elän aivan kuin ennen psykoosia ja olen mieleltäni yhtä terve. Tiettyjen asioiden liika pähkäily ja samanaikainen kova stressi voivat laukaista psykoosin uudelleen, mutta kun näihin mielelle vaarallisiin ajatuksiin ei liikaa uppoudu ja hieman valvoo ja seuraa ajatuksiaan, niin sairastumisriski ei ole sen suurempi kuin ennen ensimmäistä psykoosiakaan. Jos tälläisen psykoosin mahdollisuuden olisi tiedostanut ennen sitä, ajattelullaan olisi voinut estää psykoosiin joutumisen. Ongelmana vain on se että ensimmäiseen psykoosiin joudutaan helposti juuri siitä syystä ettei sen mahdollisuutta osata ottaa huomioon. Uusiutuva psykoosi taas johtuu yleensä siitä ettei psykoottisesta ajattelusta olla _oikeasti_ kokonaan päästy eroon, vaan lääkehoidosta huolimatta ajattelu on urautunut psykoottiseksi. Eli takaraivossa on maaginen elämänasenne, uskonnolliset pelot, vainoajatukset ym. psykoosin harha-ajatukset, jotka ovat liikaa mietittynä psyykeelle vaarallisia, varsinkin jos taustalla on veilä koaa stressiä.

Säännölliset elämäntavat; lepo, ruokailut, rentoutuminen, kuntoilu ovat tietenkin hyödyksi, mutta yksin niistä psykoosi ei laukea, vaan siihen tarvitaan kasvava keskittyminen psykoottiseen ajatteluun ja merkityksen metsästykseen. Tästä psyyke rasittuu ja lopulta ajaudutaan psykoottiseen tilaan eli psykoosiin.

Älä etsi "maagisia" merkityksiä asioista ja elä terveellisesti niin psykoosin todennäköisyys tai uusimisen todennäköisyys laskee huomattavasti.

Itse olen ainakin ennen psykoosia ja nyt tervehdyttyäni sen jälkeen pitänyt itseäniu psyykkisesti aivan normaalina. Psykoosi oli vain liiallisesta psyykkeelle vaarallisesta pohtimisesta ja samanaikaisesta kovasta stressistä johtuvaa.

En ole siis mielestäni kroonisesti psykoosia sairastava, psyykkisesti sairas eli mielisairas ihminen joka nyt vain elää suvantovaihdetta, vaan olen terve joka voi joutua toki psykoosiin uudelleenkin mikäli alkaa psykoottisia ajatuksia kelata samalla intensiteetillä kuin aiemmin. Mietitte vain mitä ajattelette ainakin enemmässä määrin ja pysytte terveinä.
Psyoottisista ajatusrakennelmista pääsee irti kun niitä ei vahvista, näin aivojen psykoottisista moottoriteistä eli vahvoista hermoyhteyksistä ajattelun puutteestä tulee hiljaisia sivuteitä, ja normaalit yhteydet vahvistuvat. Näin aivot korjaavat itseään.

kysymys. kirjoitti:

Jos viestisi perusteella arvaan, että haluat ihmissuhdetyötä, niin olet osittain oikeassa ja osittain väärässä. Vilpitön halu ja aito empaattinen ymmärtäminen heikompien auttamiseksi tarvitsee tuota asennetta. Olen itse jo vuosikymmeniä työelämässä pyörineenä kokenut kaikenlaista. Olen myös läpikäynyt psykoosin. Se on kauhea kokemus. Siitä voi myös toipua täysin. Se tietenkin riippuu sairauden laadusta ja näitä mielenterveyshäiriöitäkään ei voi yleistää. Oman elämänkokemukseni perusteella voin sanoa, että kuka tahansa voisi ajautua psykoosiin. Jos elämäntilanne pitkään ajautuu yrittämisen ja yrittämisen jälkeen umpikujaan, eikä ympärillä ole yhtään ymmärtäjää vaan aina lisää vaatijoita. Kuinkas käy? Ei kukaan meistä voi olla loputon dudarselspupu. Akku loppuu.
Omien kokemusteni pohjalta arvioisin, että älä pyri kuitenkaan ihmissuhdetyöhön muutamaan vuoteen. Tosin aikavähän on olemassa töitä, jotka eivät lopulta kuitenkin ole ihmissuhdesellaisia. Herraparatkoon kauppojen kassatytöt. No sama se on tehtaissa. Me "auttajasyndrooman" omanneet ihmiset emme koskaan pääse eroon herkkyydestämme. Mielestäni meidän herkkisten pitää kuitenkin oppia elämään omaa elämäämme ja oppia antamaan itsellemme arvo. Emme pysty muuhun, kuin ahkeroimaan parhaan kykymme mukaan. Onpa se työ mitä hyvänsä. Itse olen kaikissa työyhteisöissä törmännyt samaan ongelmaan- aina jotakuta kiusataan, enkä kestä katsoa sivusta. Kun ei minulla ole kykyä liittyä kiusaajien kaartiin, niin ongelmia tulee. Tämä nyt on yhden ihmisen tarinaa, mutta jospa siitä olisi kysyjälle jotain hyötyä.

Lue lisää

Minä olen ihmissuhde työssä vaikka sairastin psykoosin. Tykkään olla ihmisten kanssa. En sillai että on kamalasti ihmisiä ympärillä vaan kun autettavat ja pomot ovat paikalla. Kas kun niiltä saa voimaa ja ennenkaikkea seuraa. En tykkää olla yksin. Työskentelen nuorten parissa, niissä on välittömyyttä ja he ovat täynnä elämää. Antakaa mennä, siitä se!

Ystäväsi kirjoitti:

Minä olen ihmissuhde työssä vaikka sairastin psykoosin. Tykkään olla ihmisten kanssa. En sillai että on kamalasti ihmisiä ympärillä vaan kun autettavat ja pomot ovat paikalla. Kas kun niiltä saa voimaa ja ennenkaikkea seuraa. En tykkää olla yksin. Työskentelen nuorten parissa, niissä on välittömyyttä ja he ovat täynnä elämää. Antakaa mennä, siitä se!

Lue lisää

Hei,kerroitko hakeutuessasi opintoihin että olet sairastanut psykoosin?

Tämä ketju löytyi vielä täältä. Kiitos vastauksista, jotka olivat varsin rohkaisevia! Ensimmäisestä psykoosista tulee neljä vuotta. Sittemmin sairastuin uudestaan, mutta lievemmin kuin ekalla kertaa. Lääkitys on aloitettu ja olo nyt suht normaali.

Silti mielessä on pieni pelko siitä, että sairastun taas ja pahemmin. En ole saanut selvitettyä vielä itselleni kaikkea psykoosiin liittyvää, ja tiedän, että vanha teoriani, joka ajoi minut psykoosiin, on yhä hengissä jossain mielen perukoilla. En enää osaa valehdella itselleni, en jaksa selitellä kaikkea kokemaani olemattomaksi. Enkä kykene löytämään kaikille kokemilleni asioille hyviä selityksiä. Siispä jäljelle jää ajatusmalli, joka on niin ahdistava ja pelottava, että mieleni ei kestä sitä sairastumatta.

Työnteko on ollut minulle se juttu, joka pitää kiinni arjessa ja todellisuudessa. En ole vielä opiskellut ammattia, mutta töissä olen ollut. Koen kyllä, että psykoosi on aika reippaasti rajannut pois ammatteja, joihin en voi enkä edes halua opiskella. On kuitenkin vaikea keksiä mitään mielekästä ammattia, joka ei olisi kovin kuormittava. Hyviä ideoita otetaan vastaan :)