Ihmetellen boomuksia ?

kai75

Aikaisemmin täällä oli kauppana Spar kauppias.
Joka antoi ns. bonuksia kuukausittai ostosten määrästä riippuen 4.6-5.2 euroa. Ostokset olivat noin 300-350 euroa kuukaudessa.
Tuli uudeksi isännäksi Hämeenmaa. Tarjous liittyjäksi ko. ketjuun. 2 pakettia Kulta Katriina kahvia ja ostoksista boonusta.
Edellä mainutusta summasta boonus osuus olisi 2 % tia.
"ei muuta kuin jäseneksi ?"
Spaariin ei tarvinnut liittyä jäseneksi ja maksaa ns. jäsen maksua.
Uuden kauppiaan Liittymis / jäsenmaksu on 100 euroa. Josta heti 20 euroa ja loput boonuksista.

6

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sparkaupan bonuskortti oli kauppakohtainen, sillä
      ei saanut mistään muualta bonuksia.

      Hämeenmaa on todennäköisesti SOK:n kauppaliikkeitä ja SOK:n bonuskorttihan kattaa koko Suomen osuuskaupat ja lisäksi vielä sillä saa monia muitakin etuja.
      Itselläni ei ole kyseistä korttia, koska aikoinaan kylästämme laitettiin osuuskaupan ovet säppiin ja silloin sanoin jäsenyyden irti, enkä ole uudestaan alkanut sitä maksamaan, vaikka kuinka saisi bonuksia.

      • ullapulla**

        ponustouhu.

        Kaikki muistaa Voiman ja Elannon .
        Saiko kukaan niistä niitä ponuksia .
        Minä vaan "luulen " että ne oli pelkkää silmänlumetta ja aivo pesua koko ponus
        systeemi.


      • ennen joulua Elannosta.
        ullapulla** kirjoitti:

        ponustouhu.

        Kaikki muistaa Voiman ja Elannon .
        Saiko kukaan niistä niitä ponuksia .
        Minä vaan "luulen " että ne oli pelkkää silmänlumetta ja aivo pesua koko ponus
        systeemi.

        ja nykyisin Prismasta.

        S-tilikin on aina antanut korkoa 2%, ei voi edes verrata
        Nordean käyttötilin korkoon, joka on 0.015 %, siis ei mitään.


      • ja niin on
        ennen joulua Elannosta. kirjoitti:

        ja nykyisin Prismasta.

        S-tilikin on aina antanut korkoa 2%, ei voi edes verrata
        Nordean käyttötilin korkoon, joka on 0.015 %, siis ei mitään.

        Prismakin!


      • kai**
        ja niin on kirjoitti:

        Prismakin!

        kyseissä kauppa liikkeen.
        Kyseisen liikkeen myymälä auto kulki joskus hamassa menneisyydessä (-41) syksyllä. Viipurin ympäristössä. Kerran viikossa, oli ainut kauppa sillä alueella.
        Tavallisen kuormaauton lavalle oli rakennettu koppi johoh kuljettaja ja myyjä menivät suorittamaan myynti työtä.
        Muistinimukaan ainoastaan tulitikkuja sai ilman ostokorttia.
        Kansa, ostajat olivat tyytyväisiä.


      • huijausta
        ullapulla** kirjoitti:

        ponustouhu.

        Kaikki muistaa Voiman ja Elannon .
        Saiko kukaan niistä niitä ponuksia .
        Minä vaan "luulen " että ne oli pelkkää silmänlumetta ja aivo pesua koko ponus
        systeemi.

        Kyllä ainakin S-bonus- ja Plussakortilla saa selvää rahaa sen mukaan mitä ostaa.

        Tänään vein 35 euron pistesetelit sittariin ja niin vaan se summa vähennettiin laskusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1370
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      930
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      872
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      779
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      684
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      44
      595
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      594
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      133
      586
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      547
    Aihe