Kivun kanssa eläminen

En osaa muutoin auttaa, mutta huomasin että kerroit vain syötävistä kipulääkkeistä. Itse juttelisin lääkärini kanssa säännöllisistä kipulääkepistoksista joita annettaisiin omassa terveyskeskuksessa. Näitä voi joutua vaatimalla vaatimaan. Suomessa ei kipua tahdota hoitaa. Ei ole kyse siitä voidaanko auttaa vaan siitä tahdotaanko auttaa. Ei tunnusteta että jatkuva kipuilu on helvetillistä.

Jossain määrin helpottaa jos pystyy hyväksymään kipuilun ja ei ajattele aina vain kipujaan. Tavallaan täytyisi vapautua henkisesti jatkuvista kivuista.

En vähättele yhtään kipuhelvettiä, mutta usko pois, kyllä elämä on elämisen arvoista kipujenkin kanssa.

Itsemurhan ajatteleminen on hyvin ymmärrettävää, mutta usein se ei ole "oikeaa" itsetuhoisuutta vaan aika yleinen ja ohi menevä vastareaktio jatkuvalle kipuilulle. Jos koet itsemurhan ajattelemisen huolestuttavana niin keskustele myös tästä lääkärin tai jonkun muun henkilön kanssa.

Juttele siis lääkärisi kanssa siitä kuinka etsisitte oikein etsimällä kipuihisi tehoavaa lääkitystä myös pistoksena annettavista lääkkeistä.

Itse en kärsi kivuista, mutta perheessä on kivuista kärsivä henkilö ja sen perusteella nämä vastaukset kirjoitin.

Olen reilu pari vuotta sitten ollut onnettomuudessa jossa sain ikuisesti pysyvät vammat selän seutuville.
Kipu seuraa minua joka askeleella, on mukana joka hetkessä, kuin tarkkailemassa liikkeitäni ja muistuttaa heti jos teen pienenki virheliikkeen. Ja muistuttaakin kovasti, tekisi mieli huutaa ja itkeä, mutta puren huultani ja olen hiljaa. Ajattelen mitä se hyödyttää, muut eivät sitä ymmärtäisi, toki kaikkihan täällä tietää mitä kipu on, mutta harvemmat tietää mitä on "luonnoton" kipu.
Niin se vain on, sen kanssa on taisteltava, yksin. Yksinkin sen voi kuitenkin voittaa, ensinnäkin, antaa sen kulkea mukana mutta sitä ei kanneta mukana. Kipu, hyväksyn sinut, olet osa elämääni yhtälailla kuin syöminen ja nukkuminenkin. (vaikka se välillä niin väärältä tuntuukin, mutta elämä ei ole aina niin reilua) Olet minun elämässäni, onneksi et jonkun muun läheisen ihmisen tai pienen lapsen.
Vaikka heikennätkin minua fyysisesti niin paljon, vahvistat henkistä puoltani valtavasti. (vaikka välillä mietinkin kestääkö pää tätä enää, entä sydän?)
Tässä nyt tuli kirjoitettua vähän mitä mieleen putkahti mutta oma kokemukseni kertoo että elämäsi tulee olemaan rankkaa niin kauan kunnes tulet hyväksymään elämäsi. Itselläni se kesti lähes kaksi vuotta, vasta tämän vuoden syksyllä tunsin olevani vahva, tajusin miten ylpeä voin itsestäni olla ja nostin pääni ylös. Minä kyllä kestän mitä vaan, kyllä sinäkin. Me kestämme tämän!:) Voimia ja jaksamista.. Kaikille jotka sitä tarvitsee!

Vaikka näitä juttuja on palstoilla jo toitotettu, niin todennäköisesti joku pystyisi sinua auttamaan, varsinkin jos ole kiertänyt vain lääkäreitä tai tavallisia hierojia tai fysioterapeutteja.

Kokeile:

-Koulutettu Kiropraktikko
- -:- Osteopaatti
- -:- Naprapaatti


Hyvä kansanparantaja voi myös auttaa, jokainen on terveysasioissa lopulta "oman onensa seppä"

Syynä voi olla vaikka tavallinen nikama lukko, joka ei näy kuvissa, vaan täytyy todeta ja hoitaa käsin.

Minulla tuli juuri kolme vuotta täyteen kun ainainen selkäkipu alkoi tapaturmasesti.Mutta en minä ole itsemurha-ajatuksiin mennyt,heitä sinäkin semmonen mielestäsi.
Olen ollut kolme viikkoa selkäkuntoutuksessa ja nyt haen kipukuntoutusta.Koitappas sinäkin hakea semmosta.Nyt on juuri tulevat kurssit selvillä.Täytyy olla lääkärin B-todistus mukana.Kelalta saa lomakkeita ja ne neuvoo kyllä.
Tsemppiä sinulle,ja yritä nautti pienistäkn hetkistä

Sama