Hei taas.
Väitetään, että Mooses sai Jumalalta kahteen kivipaateen kirjoitetut lait.
Paasia ei kai ole löydetty.
Nämä lait on kirjoitettu meille muistitiedon mukaan ja nimetty kymmeneksi käskyksi.
Hammurab niminen kaveri kirjotutti myös lakeja kivitaululle hänkin ja ne ovat säilyneet.
Hammurab oli Babylonian kuningas ja eleli tällä pallolla siinä 1700 vuotta eaa, eli lähes 4000 vuotta sitten. Tai lähes ja lähes, siihenhän on vielä 300 vuotta ennen kuin 4000 vuotta tulee täyteen. Mitä Suomi oli 300 vuotta sitten ja mitä Suomi on 300 vuoden kuluttua?
Myös savitauluihin painettuja vanhoja nuolenpääkirjoituksia on säilynyt vähän noilta ajoilta.
Sitten keksittiin papyrus ja sitten paperi ja niillä tietojen säilyvyys oli jo paljon heikompi, puhumattakaan siitä, kuka niitä osaisi lukea, vaikka tekstistä selvää jotenkin saisi.
Tuskin kukaan meistä osaa esim. lukea Agricolan kirjoituksia. Hyvä jos viime vuosisadalta peräisin olevia kirjoja osataan tulkata. Ja paperikin alkaa niissäkin olla jo aika heikko.
Sitten tullaan tähän tietokoneaikaan. Kymmenen vuotta sitten ostetun tietokoneen tiedostoilla tehdyt jutut tuskin aukeavat ilman erikoisosaamista nykykoneilla, puhumattakaan, että sen aikaiset tallennelevykkeet ja -nauhat vaativat laitteita, joita ei paljoa ole.
Ai niin, muistatteko vielä ne reikäkorttikoneet? Niillä reikäkorteilla on kuulemma valtavasti tietoa, mutta kun ei taida olla toimivia purkukoneita.
Minä lopetin palkallisen työn runsaat viisi vuotta sitten. Tallensin silloin noille 3,5" levykkeille mielestäni tärkeää tietoa. Enpä ole montaakaan kertaa tarvinnut. Sen kuitenkin huomasin, ettei kirjoittamani teksti tai taulukkolaskentajuttu auennut nykyohjelmalla, vaan täytyi hakea niihinkin purkuohjelmia netistä.
Kun ostan seuraavan koneen, niin siinä tuskin on enää 3,5" levykkeen paikkaa.
Mitä tästä kaikesta meille kaikille tutusta kertauksesta on hyötyä?
Se että jos haluat säilyttää jotain tietokoneen tietoja, niin
tallenna ainakin toiseen tiedostoon. Säilyy niin kauan kuin kovalevy kestää tai et töppää (ehkä 5 vuotta),
tee varmuuskopio esim. muistikortille ja säilytä sitä muualla kuin konetta. (ehkä 10-15 vuotta),
tee kunnollinen tuloste paperille ja säilö se kuivaan paikkaan. (Ehkä muutamia satoja vuosia),
hakkaa tietosi kiveen tai kallioon ja toivo, että niitä ei löydä vastuuton rakennuskiven tarvitsija. (Ehkä muutamia tuhansia vuosia.
Mutta, mutta kukahan osaa tulkita meidän kieltämme esim. 300 vuoden kuluttua ja monikohan silloin vielä suomea puhuu?
Sitten tulee viimeiseksi keskustelu, joka on siis ihmisten välistä puhetta. Se taltioituu vain kaikuun. Niin kauan kuin kaikuu, on jotain tallessa, kun kaiku lakkaa, kaikki häipyy.
Mehän olemme keskustelu palstalla.
Ei näitä juttuja ole tarkoitettu säilytettäväksi. Kun juttu on kaluttu loppuun, niin keskustelu loppuu ja alkaa uusi aihe.
Ne poistetut aiheet olivat jo lähes kaikki lopussa, tai ainakin loppumassa.
Aletaan tekemään uusia juttuja.
Tästäkin jutusta voidaan keskustella.
Tuntuuko pahalta kun meistä ei jää mitään tietoa?
Meidän kulttuurista näkyy 1000 vuoden kuluttua jokunen kallioleikkaus ja ehkä löytyy WC.n lavuaari ja vessan pytty, siinä kaikki.
Se on ainakin varma, että se mitä me nyt tässä kirjoitellaan häipyy, mutta onko siitä oikeastaan mitään haitta?
Tuo poisto-oikeus rekisteröityneelle on tavallaan turva esim. kiusaamista vastaan ja se on minusta syytä pitää voimassa.
Mikään ei ole ikuista
19
877
Vastaukset
- Katicat2
Älä nyy kuiteska noi äkki ruppe poistoi tekemä, vaikk sää sanotki ett näit jutui ei ol tarkotus säilöt. Kat ku ei meist kaikk tääll alvaris istu ruuru eres. Tullaa välil vaa ja luetaa ett mitä uutt on puhuttu.
Sääki olit varmaste kymmene alotust täll sivul tehny, mikä oli hyvä ja siit sunt kiitettinki. Sää sait monet kirjottamaan ja lukemist piisas. Sit yht'äkkiä kaikk ol poies pyyhkästy. Ei ihme et mee ihmeteltti.
Nii ett sää vielkään sanonu ett mitävarte sää kaikk poistit, et eres varottanu meit muit.
Tee nyy pian jutun juurt tänne.Hyvist alotuksist on ain puutet.- Katicat2
nimimerkki Näytelmä kirjoitti:
"hän oli jo yhden vastauksen saanut, mutta
sekin oli sekavaa, en saanut selvää,.."
Saitteko muut selvää? Suomennan tarvittaessa. Tuo sekavuus alkoi itseäni huolestuttaa. Tarkoittiko sekavuus murretta vai muutenko ilmaisuni on sekavaa. - Minusta itsestäni
Katicat2 kirjoitti:
nimimerkki Näytelmä kirjoitti:
"hän oli jo yhden vastauksen saanut, mutta
sekin oli sekavaa, en saanut selvää,.."
Saitteko muut selvää? Suomennan tarvittaessa. Tuo sekavuus alkoi itseäni huolestuttaa. Tarkoittiko sekavuus murretta vai muutenko ilmaisuni on sekavaa.johtui, olin niin sekaisin: surrako vai iloita!
Ei johtunut viestistäsi ollenkaan!
Tyylikeino tunnelmani selventämiseksi.
Turun murre on O.K.
Terveisin: "Näytelmä" - Katicat2
Minusta itsestäni kirjoitti:
johtui, olin niin sekaisin: surrako vai iloita!
Ei johtunut viestistäsi ollenkaan!
Tyylikeino tunnelmani selventämiseksi.
Turun murre on O.K.
Terveisin: "Näytelmä"helepotti
- Hintriika*
Aika kaukaa hait perusteluja. En usko, että kukaan 4000 vuoden päästä viestejään kaipaa, mutta ainakin muutaman päivän verran voisivat olla tallessa. Eihän täällä paperi lopu kesken.
- Fanni
Kuiva totuus kuitenkin on, että voimme valita, mihin aloitukseen jatkamme.
- uzma-m
ku kivuloissii mukuloi,me ollaan hitaita ja vanhoja,ala hyva ihminen nin hattaine oo,minakin taalla kaukana pallon toisella reunalla just paasin lukemisen alkuun ja olinpa ottaa osaakin.
Mukavii aloituksii sinulta,no etkos vois pitaa ainakin tuonne palstan sivun loppuun asti? Alottaja saa kirjottaa pitkästi, seuraavan kannattaa kirjoittaa lyhyviä erikoisia' sehän voi olla poistettu ennenkuin lähtikään.
Ainekirjoitustunnilla opetettiin, ettei kirjoittamista aiheesta "Suomi, metsien maa" saa aloittaa, että jo muinaiset roomalaiset tiesivät, että Suomi on metsien maa.
Kiitoksia nyt kuitenkin historiallisesta katsauksesta, jolla kai oli tarkoitus perustella sitä, että ensin tehdään urakalla aloituksia, ja kun jokin niistä sytyttää vilkkaan ajatusten vaihdon, poistatetaan aloitukset ja niitten mukana kaikkien keskusteluun osallistuneitten tekstit.
Tuskin meistä kukaan kuvittelee kirjoittelevansa tänne jotakin kuolematonta, mutta aika epäreilua on, että aloitteen tekijä päättää, milloin peli vihelletään poikki ja lakaistaan kenttä sileäksi.
Eikö olisi korrektimpaa heti aloituksessa ilmoittaa, että tänne saa kirjoittaa kymmenen mielipidettä, minkä jälkeen katsotaan keskustelu päättyneeksi ja hävitetään muistiinpanot?- main-eko
Aina on muistoja jotka haluaa tallettaa ja toisia joita ei haluaisi edes muistaa.Isovanhempani aikoinaan,kun rakkaustarinansa alkoi,hakkasivat nimikirjaimensa ja runon erään saaren kallioon Suomenlahdella.Sieltä se vieläkin löytyy,vaikka aikaa kulunut sata vuotta.
Itse olen pitänyt Päiväkirjaa koko ikäni(tai no siitä lähtien kun kirjoittamaan opin)Nykyisin pohdin monesti,että nuo "dokumentit" pitäisi kyllä hävittää.Niissä meinaan on aikalailla "tietoa" joita en kuitenkaan jälkipolville halua "säilyttää"Vielä en vaan ole saanut tehdyksi sitä.Tuleekohan kohta kiirus?Pidin myöskin päiväkirjaa, ihan pikkulikasta alkaen.
Kirja sisälsi paljon nuoren murrosikäisen mielenmuutoksia ja "henkisiä ailahteluita"-- niinkuin yleensä murrosikäisillä !
sen jälkeen olen kasvanut aikuiseksi, ja henkisesti kehittynyt(toivottavasti)!
Se oli silloin oikein hyvä "purkutie"monelle asialle. En kuitenkaan halunnut toisten lukevan,,
Mitä hyötyä siitä olisi kenellekään?
Niin päivänä muutamana poltin kaikki.
Ne oli tietenkin vain omia juttuja ja päätös niiden hävittämisestä voi olla yksin minun!
Jopelille sanoisin, ettei kannata niin tarkasti
ottaa kenenkään sanomisia,, niitähän tulee aina!
Tärkeintä kun palstalla kirjoitellaan, ja mielipiteet vaihtuu.
Nuo "sanomiset" ovat aina sanojan oma moka !meri-kukka98 kirjoitti:
Pidin myöskin päiväkirjaa, ihan pikkulikasta alkaen.
Kirja sisälsi paljon nuoren murrosikäisen mielenmuutoksia ja "henkisiä ailahteluita"-- niinkuin yleensä murrosikäisillä !
sen jälkeen olen kasvanut aikuiseksi, ja henkisesti kehittynyt(toivottavasti)!
Se oli silloin oikein hyvä "purkutie"monelle asialle. En kuitenkaan halunnut toisten lukevan,,
Mitä hyötyä siitä olisi kenellekään?
Niin päivänä muutamana poltin kaikki.
Ne oli tietenkin vain omia juttuja ja päätös niiden hävittämisestä voi olla yksin minun!
Jopelille sanoisin, ettei kannata niin tarkasti
ottaa kenenkään sanomisia,, niitähän tulee aina!
Tärkeintä kun palstalla kirjoitellaan, ja mielipiteet vaihtuu.
Nuo "sanomiset" ovat aina sanojan oma moka !kun poltit päiväkirjasi?
Minäkin kauan sitten poltin monta vahakantista vihkoa ja nyt kaduttaa ihan vietävästi.
Kaikki vanhat asiat kun tulevat usein mieleen, olisi se mukava tippa silmässä lukea niitä sepustuksia.- Hintriika*
meri-kukka98 kirjoitti:
Pidin myöskin päiväkirjaa, ihan pikkulikasta alkaen.
Kirja sisälsi paljon nuoren murrosikäisen mielenmuutoksia ja "henkisiä ailahteluita"-- niinkuin yleensä murrosikäisillä !
sen jälkeen olen kasvanut aikuiseksi, ja henkisesti kehittynyt(toivottavasti)!
Se oli silloin oikein hyvä "purkutie"monelle asialle. En kuitenkaan halunnut toisten lukevan,,
Mitä hyötyä siitä olisi kenellekään?
Niin päivänä muutamana poltin kaikki.
Ne oli tietenkin vain omia juttuja ja päätös niiden hävittämisestä voi olla yksin minun!
Jopelille sanoisin, ettei kannata niin tarkasti
ottaa kenenkään sanomisia,, niitähän tulee aina!
Tärkeintä kun palstalla kirjoitellaan, ja mielipiteet vaihtuu.
Nuo "sanomiset" ovat aina sanojan oma moka !Minulla on tallessa 11-vuotiaana aloittamani päiväkirja ja sen jatko, johon olen harvakseen kirjoittanut vielä aikuisenakin - mieheni kuolemaan saakka. Viimeisenä siinä on lehdestä leikattu kuolinilmoitus. Siihen loppui minun päiväkirjanpitoni.
Ei tulisi mieleen ikipäivänä hävittää päiväkirjoja. Muistan lasten ollessa murrosikäisiä lukeneeni omia ajatuksiani saman ikäisenä. Se auttoi. Tosin minulla ei koskaan ollut sitä tyttöä, jolle olin kuvitellut lukevani päiväkirjaa (niin olin kirjoittanut).
Jossakin vaiheessa sanoin ensimmäiselle miniälleni, että lukisi päiväkirjani, joka silloin oli kirjahyllyssä vapaasti saatavilla. Tuskin hän luki. Ero siitä liitosta joka tapauksessa tuli.
Enää harvoin palaan päiväkirjoihini, mutta edelleenkin pidän niitä aarteina. Tellastiina kirjoitti:
kun poltit päiväkirjasi?
Minäkin kauan sitten poltin monta vahakantista vihkoa ja nyt kaduttaa ihan vietävästi.
Kaikki vanhat asiat kun tulevat usein mieleen, olisi se mukava tippa silmässä lukea niitä sepustuksia.Ole katunut. Olin jo "hyvin"aikuinen ja se oli
omalla kohdallani hyvin harkittu teko.
Halusin jättää menneen taakseni ja elää vaan tätä hetkeä ja tulevaa..........
Joku voi ajatella toisin ja siksi ne ovatkin hyvin henkilökohtaisia päätöksiä itse kullekin!
Päätin elää mummokautta eikä teinikautta...........meri-kukka98 kirjoitti:
Ole katunut. Olin jo "hyvin"aikuinen ja se oli
omalla kohdallani hyvin harkittu teko.
Halusin jättää menneen taakseni ja elää vaan tätä hetkeä ja tulevaa..........
Joku voi ajatella toisin ja siksi ne ovatkin hyvin henkilökohtaisia päätöksiä itse kullekin!
Päätin elää mummokautta eikä teinikautta...........Se jäi sanomatta, että pidän toki jonkinlaista päiväkirjaa nytkin,,,, erilaista.
Se on pelkkä asiallinen ,tapahtumakalenteri, Faktaa. Ei sellainen nuoruuden tunteiden myrskyävä kuohu..........joka tuskin ketään ulkopuolista edes kiinnostaisi...........
Nykykirjassa on kaikki tärkeät tapahtumat,
Matkat ,vieraat sun muuta!
Lisäksi on veneessä lokikirja tapahtumia varten, mökillä mökkikirja vieraita varten...
Kyllä siis dokumenttiä tulee nytkin, ihan asiapohjalla.
Jälkipolville! Ja halukkaiden luettavaksi, ja kiva on itsekkin sieltä asioita varmistaa.
Voihan se olla että kun aika meistä jättää, ainoa osoita on saunan uuni,,
Sepä on taas heidän ratkaisunsa.............- Hintriika*
meri-kukka98 kirjoitti:
Se jäi sanomatta, että pidän toki jonkinlaista päiväkirjaa nytkin,,,, erilaista.
Se on pelkkä asiallinen ,tapahtumakalenteri, Faktaa. Ei sellainen nuoruuden tunteiden myrskyävä kuohu..........joka tuskin ketään ulkopuolista edes kiinnostaisi...........
Nykykirjassa on kaikki tärkeät tapahtumat,
Matkat ,vieraat sun muuta!
Lisäksi on veneessä lokikirja tapahtumia varten, mökillä mökkikirja vieraita varten...
Kyllä siis dokumenttiä tulee nytkin, ihan asiapohjalla.
Jälkipolville! Ja halukkaiden luettavaksi, ja kiva on itsekkin sieltä asioita varmistaa.
Voihan se olla että kun aika meistä jättää, ainoa osoita on saunan uuni,,
Sepä on taas heidän ratkaisunsa.............Sinullahan täytyy olla aivan kamala menneisyys, jos et kadu tippaakaan nuuruuden ajatusten tuhoamista :))))))))))))))))))))))))
Hintriika* kirjoitti:
Minulla on tallessa 11-vuotiaana aloittamani päiväkirja ja sen jatko, johon olen harvakseen kirjoittanut vielä aikuisenakin - mieheni kuolemaan saakka. Viimeisenä siinä on lehdestä leikattu kuolinilmoitus. Siihen loppui minun päiväkirjanpitoni.
Ei tulisi mieleen ikipäivänä hävittää päiväkirjoja. Muistan lasten ollessa murrosikäisiä lukeneeni omia ajatuksiani saman ikäisenä. Se auttoi. Tosin minulla ei koskaan ollut sitä tyttöä, jolle olin kuvitellut lukevani päiväkirjaa (niin olin kirjoittanut).
Jossakin vaiheessa sanoin ensimmäiselle miniälleni, että lukisi päiväkirjani, joka silloin oli kirjahyllyssä vapaasti saatavilla. Tuskin hän luki. Ero siitä liitosta joka tapauksessa tuli.
Enää harvoin palaan päiväkirjoihini, mutta edelleenkin pidän niitä aarteina.Kirjoitin päiväkirjaa kunnes huomasin äidin salaa lukevan sitä. Eihän siellä mitään kummempia ollut, tunnelmointia ja mielialoja lähinnä, mutta kuitenkin koin itseni loukatuksi. Ajattelin, että jos kerran urkitaan, niin annanpa sitten jotakin urkkimisen arvoista ja rupesin kirjoittamaan niin kamalia asioita kuin ilkesin.
Tytön kalleinta aarretta en sentään kehdannut menettää enkä juopottelukaan juolahtanut mieleeni, mutta muuten kyllä hurjastelin päiväkirjan lehdillä niin paljon kuin ikänä keksin.
Äiti-raukasta näki jo päältä, milloin hän taas oli tutkiskellut kirjoitelmiani. Puheeksi hän ei kehdannut asioita ottaa. Sen sijaan hän yritti tiukentaa muuta valvontaa.
Jonkin ajan kuluttua kyllästyin hänen kärventämiseensä ja lopetin kirjoittamisen.
Vasta vuosia myöhemmin ollessani jo aikuinen kerroin miten olin kostanut yksityisyyteni loukkamisen. Anteeksi en pyytänyt, vaikka äiti loukkaantui syvästi.
Uudelleen aloitin kirjoittamisen eräällä Lapin-matkalla. Ostin Kemijärvellä 12.8.1985 paksuhkon punakantisen vihon, johon raapustelin päivän tapahtumia ajon aikana tai majapaikoissa.
Matkapäiväkirja täyttyi parissa vuodessa, ja sen jälkeen vihot tulivat suurikokoisemmiksi ja paksummiksi. Numero seitsemän tuli täyteen marraskuussa 2005, ja se päättyi mainintaan: kaksi kertaa Berliinissä.
Loppuun olin liimannut matkavahvistuksen kahden henkilön Romantika-risteilystä 22 - 23.12.2005.
Uusin vihkoni, numero 8, pitää sisällään 5.7.-06 maininnan lähdöstä Pohjois-Karjalaan, tankkauksen ja trippimittarin lukeman mökin pihassa: 552,4 km.
Viime kesänä yritin aloittaa uudelleen. Sain aikaan muutaman sivun kuivaa tekstiä ja toteamuksen, että inspiraatio loppui siihen, ettei enää ollut siskoa, jolle olisin kirjoittanut...Venlastiina kirjoitti:
Kirjoitin päiväkirjaa kunnes huomasin äidin salaa lukevan sitä. Eihän siellä mitään kummempia ollut, tunnelmointia ja mielialoja lähinnä, mutta kuitenkin koin itseni loukatuksi. Ajattelin, että jos kerran urkitaan, niin annanpa sitten jotakin urkkimisen arvoista ja rupesin kirjoittamaan niin kamalia asioita kuin ilkesin.
Tytön kalleinta aarretta en sentään kehdannut menettää enkä juopottelukaan juolahtanut mieleeni, mutta muuten kyllä hurjastelin päiväkirjan lehdillä niin paljon kuin ikänä keksin.
Äiti-raukasta näki jo päältä, milloin hän taas oli tutkiskellut kirjoitelmiani. Puheeksi hän ei kehdannut asioita ottaa. Sen sijaan hän yritti tiukentaa muuta valvontaa.
Jonkin ajan kuluttua kyllästyin hänen kärventämiseensä ja lopetin kirjoittamisen.
Vasta vuosia myöhemmin ollessani jo aikuinen kerroin miten olin kostanut yksityisyyteni loukkamisen. Anteeksi en pyytänyt, vaikka äiti loukkaantui syvästi.
Uudelleen aloitin kirjoittamisen eräällä Lapin-matkalla. Ostin Kemijärvellä 12.8.1985 paksuhkon punakantisen vihon, johon raapustelin päivän tapahtumia ajon aikana tai majapaikoissa.
Matkapäiväkirja täyttyi parissa vuodessa, ja sen jälkeen vihot tulivat suurikokoisemmiksi ja paksummiksi. Numero seitsemän tuli täyteen marraskuussa 2005, ja se päättyi mainintaan: kaksi kertaa Berliinissä.
Loppuun olin liimannut matkavahvistuksen kahden henkilön Romantika-risteilystä 22 - 23.12.2005.
Uusin vihkoni, numero 8, pitää sisällään 5.7.-06 maininnan lähdöstä Pohjois-Karjalaan, tankkauksen ja trippimittarin lukeman mökin pihassa: 552,4 km.
Viime kesänä yritin aloittaa uudelleen. Sain aikaan muutaman sivun kuivaa tekstiä ja toteamuksen, että inspiraatio loppui siihen, ettei enää ollut siskoa, jolle olisin kirjoittanut...Juu ,juu, aivan kauhia nuoruus........
Olin äärettömän arka, hiljainen ujo perhetyttö.
Ihan niinkuin vieläkin,,,ootteko huomanneet??
Päiväkirja nuorella on sellainen uskollinen ystävä joka ei kerro muille mitään,siihen voi luottaa.
Enkä ikimaailmassa olisi halunnut muiden lukevankaan sitä,, nehän olivat VAIN minun omia,
tuntoja ja ajatuksia.
Varsinkin kun ei sitä siskoakaan ollut,,, vain veljiä.
Päiväkirja oli hyvä ja luotettava ystävä ja purkutie ajatuksille......
Olin 30 v. kun äitini sanoi:
Ole sinä lapseni viisaampi kuin hän, ja ala pitää päiväkirjaa tapahtumista. hänelle oli vähän myöhäistä...
Niin teinkin,,niistä aikaisemmista hänkään ei tiennyt,eikä ainakaan lukenut.
Kauan sen jälkeen poltin kaikki nuoruusajan päiväkirjat.
Kukahan niilläkään olisi mitään tehnyt,,ei sitten mitään....
Nämä nyt vähän poikkeaa tuosta aloituksesta,
Varmaan se annetaan meille anteeksi....????meri-kukka98 kirjoitti:
Juu ,juu, aivan kauhia nuoruus........
Olin äärettömän arka, hiljainen ujo perhetyttö.
Ihan niinkuin vieläkin,,,ootteko huomanneet??
Päiväkirja nuorella on sellainen uskollinen ystävä joka ei kerro muille mitään,siihen voi luottaa.
Enkä ikimaailmassa olisi halunnut muiden lukevankaan sitä,, nehän olivat VAIN minun omia,
tuntoja ja ajatuksia.
Varsinkin kun ei sitä siskoakaan ollut,,, vain veljiä.
Päiväkirja oli hyvä ja luotettava ystävä ja purkutie ajatuksille......
Olin 30 v. kun äitini sanoi:
Ole sinä lapseni viisaampi kuin hän, ja ala pitää päiväkirjaa tapahtumista. hänelle oli vähän myöhäistä...
Niin teinkin,,niistä aikaisemmista hänkään ei tiennyt,eikä ainakaan lukenut.
Kauan sen jälkeen poltin kaikki nuoruusajan päiväkirjat.
Kukahan niilläkään olisi mitään tehnyt,,ei sitten mitään....
Nämä nyt vähän poikkeaa tuosta aloituksesta,
Varmaan se annetaan meille anteeksi....????Minäkin kirjoitin joskus lapsena päiväkirjaa..no sitten tapahtui,että mummoni oli lukenut sitä ja
vinoili kaikesta,miä olin kirjoittanut...Sitten tietysti hävitin sen.Vanhempana,olen kirjoittanut vain tapahtumma-juttuja,en mitään ajatuksia..
Sään olen kirjannut..Kiva katsoa,millaista säätä oli edellisenä vuonna tai sitä edellisenä.Nyt olen
laiskistunut,kun tämä tietokone vie niin paljon aikaani,niin en ole paljoa kirjoitellut mitään.
Siitä päiväkirjasta; Oli sääli,kun hävitin sen,mutta eihän sille enää voi mitään..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381648
- 1031222
- 1691192
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia851093- 188902
- 82822
- 39819
- 89798
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt74733Naantalissa kohahtaa
Yli 4 vuotta puhelimeen, tietokoneelle murtautumista sekä Whatsapp urkintaa Naantalissa hakkeritiimin jäseniä137682