Suhtautuminen erilaisiin ihmisiin

voin kertoa esimerkin. Olin lähdössä bussilla kaupungilta kotiin päin, edellisessä kotikaupungissani Kuopiossa. Viereiselle penkille istui kehitysvammainen, nuorehko nainen, tunnen hänen äitinsäkin. Tämä nuori nainen alkoi välittömästi tervehtimisemme jälkeen jutella aika kantavalla äänellä, (tupakoinnista johtuen). Keskustelumme aikana katseeni karkasi johonkin muualle kuin hänen kasvoihinsa, minkä hän huomasi välittömästi ja sanoi edelleen äänekkäästi:"Paula, miksi sinä et katso minua silmiin? Äiti on opettanut, että pitää katsoa ihmistä silmiin, kun puhelee toisen ihmisen kanssa". Kai älysin pyytää anteeksi. Ja arvatkaapa, kuinka hävetti, ikäni mä muistan sen.

Sydämellisiä he ovat, miltei poikkeuksetta, juuri niitä ennakkoluulottomia. Kuinka paljon me ns. normaalit saammekaan ottaa heistä oppia. Toivottavasti muistamme sen, että kaikki me olemme olemme samanarvoisia Luojallemme.

Lunta on tullut ja sitä on jäänyt puihinkin, on niin puhtaan valkoista kun nyt vaan pysyisi. Valoisaa päivää! Paulamaria

Kaikkiin ,joihin olen törmännyt,Yhteinen piirre on iloisuus.
Riipuu tietenkin minkä kuntoinen on ,onko itse liikkuva jne.
Joskus jossain kylpylässä oli joukko kehitys vammaisia saattajien kanssa.
he olivat myös hyvin ahkeria tanssijoita ja se iloisuus ja positivisyys näkyi kaikista.
Hakivat ketä vaan, minuakin ,tanssimaan. läksin tietenkin. Eikä sillä osaamisella ollut niin merkitystä. Vaan se hyvä mieli mikä siitä seurasi tanssiin hakijalle.

Ihan normaalisti heihinkin tulisi suhtautua,kuin kehen tahansa.

jokapäiväinen kokemus,kun vien pojan Päivätoimintakeskukseen..Meille tullaan aina avaamaan ovi,saan jokapäivä piirustuksen kotiin vietäväksi. .Saamme kumpikin ,lämpimän halauksen,joten päivä alkaa mukavasti..En ymmärrä,miksi pitäisi suhtautua,jollain erikoisella tavalla.Samallatavalla pitää olla,
kuin muidenkin kanssa..Näkisittepä,miten me näkevät, suhtaudumme sokeaan..hävettää oikein.
Ymmärtäisin,jos poika olis epämielyttävän näköinen,mutta kun ei ole,nätti on..Lapsena ,leikin yhden kyttyräselkäsen pojan kanssa,joka oli tosi kiva.Häntäkin kaikki karttelivat,kyllä ihmettelin,koska ei se hänen elämäänsä mitenkään haitannut.Minä kartan kyllä äkäsiä ihmisiä ..hih. Moi taas! T.irkku

Kokemukseni kehitysvammaiseen on ollut minulle opettava kokemus. Noin 30 vuotta sitten ystävättäreni sai kehitysvammaisen lapsen. No vauva aikana kaikki minun suhtautumisessani oli OK.

Kun poika kasvoi ja oli noin 7-8 vuotias aloin pelätä jotenkin häntä. Kun sitten analysoin itseäni miksi tuo pelon tunne on tullut huomasin ehkä loukkaavani häntä jotenkin kun en osannut muka suhtautua häneen normaalisti.

Silloin vielä ajattelin ettei niin voi tehdä vaan heitä piti kohdella eri tavoin. Olimme sitten kerran yhdessä Raamattuopiston leirikeskuksessa viikon ja samassa mökissä asuin hänen ja hänen äitinsä kanssa. Tuon viikon aikana opin pojasta paljon. Hän oli kiintynyt minuun kovasti minun etäisestä suhtautumisestani huolimatta.

Ja kun viikko oli lopussa ei minunkaan pelostani ollut jäljellä mitään. Hän omi minulta huivin jota halusi nukkuessaan pitää vieressään ja nyt kun viimeksi tapasin hänet, tuon 30 vuotiaan miehen, Hän näytti minulle sitä huivia,,,oli säilyttänyt sen muistonaan ja sanoi heti minut tavatessaan, että se huivi on tallella ja hänen tärkeitten aarteittensa joukossa joita hän aina silloin tutkii kun jostain syystä ikävä valtaa.

Nyt poika tekee työtä kehitysvammaisten hoitokodissa ja on reipas kohtelias mies. Antakaamme siis kaikkien kukkien kukkia, kaikella on oma tarinansa ja tarkoituksensa. Sen olen hänen kauttaan saanut oppia ja olen siitä kiitollinen.

asui lapsiperhe jossa oli kehitysvammainen poika joka käveli huonosti, puhui huonosti, mutta älyssä ei ollut vikaa, toiset lapset pihassa oppivat ymmärtämään ja pitämään hänestä, tiesivät rajoitukset eikä antaneet sen häiritä ystävyyttä.
Lapsena se suvaitsevuus pitää oppia, käsittäisin.

jjoutava5 kirjoitti:

asui lapsiperhe jossa oli kehitysvammainen poika joka käveli huonosti, puhui huonosti, mutta älyssä ei ollut vikaa, toiset lapset pihassa oppivat ymmärtämään ja pitämään hänestä, tiesivät rajoitukset eikä antaneet sen häiritä ystävyyttä.
Lapsena se suvaitsevuus pitää oppia, käsittäisin.

Lue lisää

Varmaan poika oli cp-vammainen. Se on eri asia. Heidän rujoutunsa on ulkokuoressa ja puheen vaikeudessa, ei älyssä.

jjoutava5 kirjoitti:

asui lapsiperhe jossa oli kehitysvammainen poika joka käveli huonosti, puhui huonosti, mutta älyssä ei ollut vikaa, toiset lapset pihassa oppivat ymmärtämään ja pitämään hänestä, tiesivät rajoitukset eikä antaneet sen häiritä ystävyyttä.
Lapsena se suvaitsevuus pitää oppia, käsittäisin.

Lue lisää

työtä ikäni auttaakseni vammaisia pärjäämään paremmin vammansa kanssa (ortopedi liikkeessä),
Ja he ovat samanlaisia ihmisiä kun me muutkin ,vammastaan huolimatta.
Samat tarpeet ja usein samat aistitkin.
Oli ihanaa huomata kuinka sain heitä auttettua, ja kiittää --sen he kyllä osaavat.

En usko, että missään työssä saa niin kiitollisia ihmisiä tavata .
Olihan se aika raskasta ,ja eläkkeelle jäi mielelläni ,sillon samana päivänä kun täytin 65v.

jjoutava5 kirjoitti:

asui lapsiperhe jossa oli kehitysvammainen poika joka käveli huonosti, puhui huonosti, mutta älyssä ei ollut vikaa, toiset lapset pihassa oppivat ymmärtämään ja pitämään hänestä, tiesivät rajoitukset eikä antaneet sen häiritä ystävyyttä.
Lapsena se suvaitsevuus pitää oppia, käsittäisin.

Lue lisää

Kerrosta alenpana asui jollakin lailla jälkeenjäänyt lapsi. Hän oli jo toisella kymmenellä, mutta leikki mieluiten pienten lasten kanssa. Jotkut lapset katsoivat häntä vähän pitkään.

Kerran sanoin omalle tyttärelleni, että tämä naapuri ei mieleltään koskaan tule aikuiseksi, vaan hän käy leikkimässä pikkulasten kanssa vielä monta vuotta. Lapset kasvavat ja uusia tulee tilalle, ja tämä käy heitä sitten hakemassa ulos leikkimään, vaikka itse on jo aikuisen kokoinen.

Tyttäreni huolehti sen jälkeen naapurista liikuttavalla tavalla. Hänet otettiin aina leikkiin, eikä kukaan koskaan ilkeillyt hänelle. Tyttäreni sanoi, että ainakan nämä lapset eivät saa olla tuhmia tälle ikuiselle lapselle.

Lapset voivat kasvattaa aikuisia hyvinkin rehellisellä tavalla. Pihan lapset huolehtivat tästä erilaisesta lapsesta koko sen ajan, jonka hän siinä asui. Hänen myöhemmistä vaiheistaan en tiedä.