Muistimerkintä aivokuorella

Mielessäni oli koko ajan näitä juttuja lukiessani uuninauriit.
Sotatalvena maalla oli talon emännällä tapana heittää jälkiuuniin nauriita lauantai-iltana.

Kun tulimme saunasta, nauriit jaettiin syötäväksi ja AH, miten hyvältä ne maistuivat.

En tiedä, suostuisivatko jälkeläiseni edes maistamaan, jos tarjolla olisi.

Kiitos hyvästä keskusteuaiheesta. Kuinkas sattuikaan. Minun teki päivällä mieleni kunnon silakkalaatikkoa, suolasilakasta ja raitaläskistä, sipulista ja munamaidosta. Sellaisen tein ja saunan jälkeen se maistui kuin ennenvanhaan. Yksinkertainen, halpa ruoka. Kelpaisikohan pojan pojalleni? Täytyypä huomenna testata, kun hän poikkeaa. Varmuuden vuoksi olen varannut muuta, johon nuoret ovat totutettu.

levalo kirjoitti:

Kiitos hyvästä keskusteuaiheesta. Kuinkas sattuikaan. Minun teki päivällä mieleni kunnon silakkalaatikkoa, suolasilakasta ja raitaläskistä, sipulista ja munamaidosta. Sellaisen tein ja saunan jälkeen se maistui kuin ennenvanhaan. Yksinkertainen, halpa ruoka. Kelpaisikohan pojan pojalleni? Täytyypä huomenna testata, kun hän poikkeaa. Varmuuden vuoksi olen varannut muuta, johon nuoret ovat totutettu.

Lue lisää

Korjaan edellisen viestini nimimerkin. Silakkalaatikko taisi sotkea sormet näppäimellä. Se oli NIIN hyvää se silakkalaatikko!

levalo kirjoitti:

Kiitos hyvästä keskusteuaiheesta. Kuinkas sattuikaan. Minun teki päivällä mieleni kunnon silakkalaatikkoa, suolasilakasta ja raitaläskistä, sipulista ja munamaidosta. Sellaisen tein ja saunan jälkeen se maistui kuin ennenvanhaan. Yksinkertainen, halpa ruoka. Kelpaisikohan pojan pojalleni? Täytyypä huomenna testata, kun hän poikkeaa. Varmuuden vuoksi olen varannut muuta, johon nuoret ovat totutettu.

Lue lisää

Pääkaupunkiseudun suolasilakka on aivan hirmu hinnassa, jos sellaista jostain saa edes.
Silakkalaatikon voi tehdä suolasillistä, mutta perkaamaton sillikin on 9 euron pintaan kilo. Fileet parikymppiä!
Ei suolasilakka enää ole varattoman eläkeläisen ruokaa kuin juhlapäivänä!
Hyvää se varmaan olisi, ja samalla tavalla sen voi tehdä sillistä.
Ei ole resepti lapsuuden ajasta muuttunut.

Puurot ovat myös saman makuiset kuin ennen, ja hernekeitto.

Monissa ruuissa ei vieläkään käytetä muuta maustetta kuin suolaa ja ehkä pippuria.

Mutta kaikeksi onneksi ovat mausteet tänne ilmaantuneet. Kyllä mahtaisi olla mautonta se sapuska, jota vielä 40-50 v. sitten joka huushollissa syötiin. Läskisoosi on ollut kuulemma suosituin ruokalaji 20-luvulta asti jonnekin 70-luvulle. Eikä siihen pantu edes sipulia.
Valkosipuli yleistyi 80-luvulla. Siihen saakka sen haistoi ihmisten hengityksestä metrien päähän. Nyt lienee valkosipuli siksi yleinen, ettei se enää ole inhotuoksujen kärjessä.

yli 70 vee kirjoitti:

Pääkaupunkiseudun suolasilakka on aivan hirmu hinnassa, jos sellaista jostain saa edes.
Silakkalaatikon voi tehdä suolasillistä, mutta perkaamaton sillikin on 9 euron pintaan kilo. Fileet parikymppiä!
Ei suolasilakka enää ole varattoman eläkeläisen ruokaa kuin juhlapäivänä!
Hyvää se varmaan olisi, ja samalla tavalla sen voi tehdä sillistä.
Ei ole resepti lapsuuden ajasta muuttunut.

Puurot ovat myös saman makuiset kuin ennen, ja hernekeitto.

Monissa ruuissa ei vieläkään käytetä muuta maustetta kuin suolaa ja ehkä pippuria.

Mutta kaikeksi onneksi ovat mausteet tänne ilmaantuneet. Kyllä mahtaisi olla mautonta se sapuska, jota vielä 40-50 v. sitten joka huushollissa syötiin. Läskisoosi on ollut kuulemma suosituin ruokalaji 20-luvulta asti jonnekin 70-luvulle. Eikä siihen pantu edes sipulia.
Valkosipuli yleistyi 80-luvulla. Siihen saakka sen haistoi ihmisten hengityksestä metrien päähän. Nyt lienee valkosipuli siksi yleinen, ettei se enää ole inhotuoksujen kärjessä.

Lue lisää

läskistä kertyneessä rasvassa,
sitten nostettiin pois niiden lihojen päälle, jotka jo aiemmin oli nostettu pannulta ruskistamisen jälkeen, sitten rasvaan laitettiin vehnäjauhot, jotka kauniin vaaleanruskeiksi tultuaan sitten vedellä ohennettiin, sipulit ja pekonit nostettiin takaisin kastikkeeseen, maustepippurit ja suolateelusikalliset vielä lopuksi, sitten annettiin hiljaa muhia vähän aikaa, kunnes perunat ja porkkanat kypsyivät.
:)

Pihamaan vihanneksia ja kasviksia oli aina tarjolla,Lanttua jältettiin, nauristakin oli.
porkkanoista ja punajuurista puhumattakaan.
Niitä muuten syötiinkin paljon.

Mutta jäi mieleen, kun ensimmäisen kerran isäni toi Vaasata käydessään tomaatteja.
Olin pikkutyttö. Ne tomaatit näytti perin kummallisilta. Kun ensikerran eläissään näki. Me lapset mietittiin miten niitä syödään?
Sellaisenaan, vai leivän päällä vai miten,,
Näin jälkikäteen, ikäänkuin sillä olisi väliä, miten syö,,
Silloin ne muuten maistuivat tosi hyviltä.
Ei sellaisia kovia, mauttomia ja tikkuisia niinkuin ,ainakin nämä talvitomatit.

Ehkäpä myrkkyjäkin oli vähemmän.
Lapsena moni muukin asia maistui erilaiselta.
Ehkä sekin kun päivän tuohusi ja illat ulkona
mäessä ja milloin missäkin juostiin.
Kylläpä ihan tavallinen yksinkertainen voileipä
maistui ihan ruhtinaalliselta.

meri-kukka98 kirjoitti:

Pihamaan vihanneksia ja kasviksia oli aina tarjolla,Lanttua jältettiin, nauristakin oli.
porkkanoista ja punajuurista puhumattakaan.
Niitä muuten syötiinkin paljon.

Mutta jäi mieleen, kun ensimmäisen kerran isäni toi Vaasata käydessään tomaatteja.
Olin pikkutyttö. Ne tomaatit näytti perin kummallisilta. Kun ensikerran eläissään näki. Me lapset mietittiin miten niitä syödään?
Sellaisenaan, vai leivän päällä vai miten,,
Näin jälkikäteen, ikäänkuin sillä olisi väliä, miten syö,,
Silloin ne muuten maistuivat tosi hyviltä.
Ei sellaisia kovia, mauttomia ja tikkuisia niinkuin ,ainakin nämä talvitomatit.

Ehkäpä myrkkyjäkin oli vähemmän.
Lapsena moni muukin asia maistui erilaiselta.
Ehkä sekin kun päivän tuohusi ja illat ulkona
mäessä ja milloin missäkin juostiin.
Kylläpä ihan tavallinen yksinkertainen voileipä
maistui ihan ruhtinaalliselta.

Lue lisää

Kun minä olin pikkupoika oli sota-aika, ei sillon paljon herkkuja ollut, kotona oli senverran maata mökin ympärillä että saimme kaikki vihannekset marjat omenat luumut omasta takaa. Lisäksi kävimme kaikki kynnelle kykenevät metsissä keräämässä mustikoita puolukoita vadelmia ja mansikoita. Lisäksi keräsimme sieniä ja näitä meillä säilöttiin talven varalle. Erittäin hyvää oli puolukkasurvos johon oli lohkottu omenan viipaleita ne säilytettiin puutiinussa kylmässä tilassa, pakkasella ne jäätyivät mutta maku vain parani. Suurimman osan näistä herkuista veimme Helsinkiin kauppatorille myytäväksi, niistä oli suuri apu äidilleni joka meitä isoa katrasta yksin elätteli. Minäkin olin usein mukana torikauppiaana, se oli jännää ja mukavaa. Olen kiitollinen äidilleni hän opetti meille työn teon. Se oli tärkeää silloin, vaikka se oli kohdallani vain pieni apu.
Käyn vieläkin marjastamassa ja välillä vähän sieniäkin keräilen.
Kyllä niitä muitakin herkkuja oli kuten tuohiroveessa paistettu mämmi. Se imellytettiin, ja paistamisen jälkeen jonkin ajan perästä siihen nousi siirappinen maukas kerros pintaan. Se oli namia silloin!

LateVaan kirjoitti:

Kun minä olin pikkupoika oli sota-aika, ei sillon paljon herkkuja ollut, kotona oli senverran maata mökin ympärillä että saimme kaikki vihannekset marjat omenat luumut omasta takaa. Lisäksi kävimme kaikki kynnelle kykenevät metsissä keräämässä mustikoita puolukoita vadelmia ja mansikoita. Lisäksi keräsimme sieniä ja näitä meillä säilöttiin talven varalle. Erittäin hyvää oli puolukkasurvos johon oli lohkottu omenan viipaleita ne säilytettiin puutiinussa kylmässä tilassa, pakkasella ne jäätyivät mutta maku vain parani. Suurimman osan näistä herkuista veimme Helsinkiin kauppatorille myytäväksi, niistä oli suuri apu äidilleni joka meitä isoa katrasta yksin elätteli. Minäkin olin usein mukana torikauppiaana, se oli jännää ja mukavaa. Olen kiitollinen äidilleni hän opetti meille työn teon. Se oli tärkeää silloin, vaikka se oli kohdallani vain pieni apu.
Käyn vieläkin marjastamassa ja välillä vähän sieniäkin keräilen.
Kyllä niitä muitakin herkkuja oli kuten tuohiroveessa paistettu mämmi. Se imellytettiin, ja paistamisen jälkeen jonkin ajan perästä siihen nousi siirappinen maukas kerros pintaan. Se oli namia silloin!

Lue lisää

Luonnonantimiahan sitä kerättiin, mutta vielä yksi "herkku." Keväällä särenkutuaikaan sai kalaa vaatimattomilla pyydyksillä niin paljon kun jaksoi kantaa ja putsata. Niitä sitten kuivatettiin uunissa, että niistä tuli rapeita ja säilyivät kuivassa tilassa kuin "parman kinkku." Kuivat säret olivat makoisia rouskutella sellasenaankin, mutta niistä hyvän kalakeiton.
Se muisto vaivasi niin paljon, että muutama vuosi sitten toteutin saman säilöntätavan, toki pienellä määrällä.
Hyvältähän ne säret maistui edelleenkin ja kalakeitto oli ihan syötävä. Oli se kuitenkin "muistissani" paljon parempaa.
Ehkäpä siihen vaikutti tarjonnan niukkuus ja saatavissa olevista sapuskoista se oli parasta.

Olen mielenkiinnolla lueskellut näitä kirjoituksia ja muistoissa makustellut lapsuuden herkkuja. Mistä löytyisi sellaisia lanttuja, joita raaputtamalla saisi samanlaista mehukkaan makeaa raastetta, joka ei kaivannut kastikkeita tai kostukkeita höysteekseen?
Tunkioilla kasvoi maukkaita kurpitsoja ja kurkkuja avoimen taivaan alla. Ja tomaatteja! Niiden voimakasta makua ei nykytomaateissa ole, mutta nythän ei ole enää tunkioitakaan.

Lihakin oli erilaista. Ennen se oli lihaa, johon ei ollut pumpattu vettä.
Entäs makkarat! Jos vielä kerran saisi Neumannin tai Knieffin lauantaimakkaraa tai Knieffin nakkeja!
En usko, että muisti tekee tepposet. Kyllä ero on laadussa ja siten myös maussa. Joskus matkoilla on osunut kohdalle jokin pieni paikallinen lihakauppa, josta on löytynyt niitä "lapsuuden makuisia" nakkimakkaroita tai ehtaa saunapalvia, joka suorastaan sulaa suussa.
Makueron ovat tunteneet myös lapsenlapsemme, joille etukäteen mainostamatta olemme syöttäneet tällaisten pikku lihakauppojen tuotteita.

Erään kerran poikkesimme tällaiseen pieneen lihakauppaan, ja mukanamme ollut kuusivuotias pojantytär pysähtyi ovelle, hengitti moneen kertaan syvään nenän kautta ja huudahti lopulta haltioituneena. - Ihana tuoksu!

Venlastiina kirjoitti:

Olen mielenkiinnolla lueskellut näitä kirjoituksia ja muistoissa makustellut lapsuuden herkkuja. Mistä löytyisi sellaisia lanttuja, joita raaputtamalla saisi samanlaista mehukkaan makeaa raastetta, joka ei kaivannut kastikkeita tai kostukkeita höysteekseen?
Tunkioilla kasvoi maukkaita kurpitsoja ja kurkkuja avoimen taivaan alla. Ja tomaatteja! Niiden voimakasta makua ei nykytomaateissa ole, mutta nythän ei ole enää tunkioitakaan.

Lihakin oli erilaista. Ennen se oli lihaa, johon ei ollut pumpattu vettä.
Entäs makkarat! Jos vielä kerran saisi Neumannin tai Knieffin lauantaimakkaraa tai Knieffin nakkeja!
En usko, että muisti tekee tepposet. Kyllä ero on laadussa ja siten myös maussa. Joskus matkoilla on osunut kohdalle jokin pieni paikallinen lihakauppa, josta on löytynyt niitä "lapsuuden makuisia" nakkimakkaroita tai ehtaa saunapalvia, joka suorastaan sulaa suussa.
Makueron ovat tunteneet myös lapsenlapsemme, joille etukäteen mainostamatta olemme syöttäneet tällaisten pikku lihakauppojen tuotteita.

Erään kerran poikkesimme tällaiseen pieneen lihakauppaan, ja mukanamme ollut kuusivuotias pojantytär pysähtyi ovelle, hengitti moneen kertaan syvään nenän kautta ja huudahti lopulta haltioituneena. - Ihana tuoksu!

Lue lisää

Muistan sellaisen kuin Kyrönmakkara.
Paksuun luonnonsuoleen tehty, värjätylle jauholle maistuva mönjä.

Sitä ostetiin pala, tasattiin jokaiselle yhtä suuri osa, jokainen söi leivän kanssa omansa.
Sellainen ateria silloin.

Se oli -40 lukua. Vasta paljon myöhemmin sodan jälkeen tuli laadukkaampia makkaroita.
Ei ollut nakkeja, eikä juuri muutakaan.
Jotain lenkin kaltaista oli Kyrönmakkaran lisäksi
Mutta laatuerot on tietenkin huikeat nykyisiin verrattuna.

Kyllä minustakin tuntuu,että silloin kasvavilla lapsilla oli usen nälkä(ei ollut sipsit sun muut välipalat leuan alla koko ajan, kuten nyt).

Kaikki vaatimatonkin maistui hyvältä, eikä ollut tarjontaa tuotteista!
Lisäksi muistoilla on taipumus "kultaantua" !
Hyvä niin!
Mutta kun perheessä oli lehmiä ja muuta karjaa, ja sokeria alkoi saada, kakkuja kyllä tehtiin kamalasti.
Tulihan siihenkin järki ja tieto mukaan aikanaan.
Nyt on hyvä, kun teemme oikeita valintoja, mitä ne sitten kenellekin merkkaa.....

meri-kukka98 kirjoitti:

Muistan sellaisen kuin Kyrönmakkara.
Paksuun luonnonsuoleen tehty, värjätylle jauholle maistuva mönjä.

Sitä ostetiin pala, tasattiin jokaiselle yhtä suuri osa, jokainen söi leivän kanssa omansa.
Sellainen ateria silloin.

Se oli -40 lukua. Vasta paljon myöhemmin sodan jälkeen tuli laadukkaampia makkaroita.
Ei ollut nakkeja, eikä juuri muutakaan.
Jotain lenkin kaltaista oli Kyrönmakkaran lisäksi
Mutta laatuerot on tietenkin huikeat nykyisiin verrattuna.

Kyllä minustakin tuntuu,että silloin kasvavilla lapsilla oli usen nälkä(ei ollut sipsit sun muut välipalat leuan alla koko ajan, kuten nyt).

Kaikki vaatimatonkin maistui hyvältä, eikä ollut tarjontaa tuotteista!
Lisäksi muistoilla on taipumus "kultaantua" !
Hyvä niin!
Mutta kun perheessä oli lehmiä ja muuta karjaa, ja sokeria alkoi saada, kakkuja kyllä tehtiin kamalasti.
Tulihan siihenkin järki ja tieto mukaan aikanaan.
Nyt on hyvä, kun teemme oikeita valintoja, mitä ne sitten kenellekin merkkaa.....

Lue lisää

Meiän ossuuskaupan suomilenkki oli mahottoman hyvvää!

Ei ole enää samaa osuuskauppaa eikä makkaratehdasta. Muisto elää silti kielen päällä! Entinen tehdas on nyt kulttuurin pyhättönä. Hyvä niinkin.

Lenkki oli tehty melko pehmeästä massasta, jota saattoi luonnonkuoresta puristella suupaloiksi. En hänen terveellisyydestään tiedä. Suolaa siinä oli aika reilusti. Mutta ei silloin kukaan ollut sormi pystyssä paasaamassa, mitä sai syödä, mitä ei.

Samanlaista lenkkimakkaraa en ole saanut sittemmin. Uhallakin joskus herkuttelisin, jos sen väärtin vielä löytäisin. Nykyajan "värikäyrät" eivät minun mielestäni edes ole lenkkimakkaroita. Pelkiltä jauhoilta maistuvat.

meri-kukka98 kirjoitti:

Muistan sellaisen kuin Kyrönmakkara.
Paksuun luonnonsuoleen tehty, värjätylle jauholle maistuva mönjä.

Sitä ostetiin pala, tasattiin jokaiselle yhtä suuri osa, jokainen söi leivän kanssa omansa.
Sellainen ateria silloin.

Se oli -40 lukua. Vasta paljon myöhemmin sodan jälkeen tuli laadukkaampia makkaroita.
Ei ollut nakkeja, eikä juuri muutakaan.
Jotain lenkin kaltaista oli Kyrönmakkaran lisäksi
Mutta laatuerot on tietenkin huikeat nykyisiin verrattuna.

Kyllä minustakin tuntuu,että silloin kasvavilla lapsilla oli usen nälkä(ei ollut sipsit sun muut välipalat leuan alla koko ajan, kuten nyt).

Kaikki vaatimatonkin maistui hyvältä, eikä ollut tarjontaa tuotteista!
Lisäksi muistoilla on taipumus "kultaantua" !
Hyvä niin!
Mutta kun perheessä oli lehmiä ja muuta karjaa, ja sokeria alkoi saada, kakkuja kyllä tehtiin kamalasti.
Tulihan siihenkin järki ja tieto mukaan aikanaan.
Nyt on hyvä, kun teemme oikeita valintoja, mitä ne sitten kenellekin merkkaa.....

Lue lisää

Oltiin aikanaan lasten kanssa mökillä pitkät ajat. Ainoa ruokakauppa oli kauppa-auto, jossa oli tasan 3 sorttia: lenkkimakkara, soppaliha ja jauheliha.
Kylmätiski oli mitä oli, 50-60-luvulla.

Makkaraa syötiin, se oli niin jauhoista, että tarttui paistinpannuun, kun tein siitä soosia.
Soppalihassa oli paksu keltainen talireunus, kurjinta selkää tai kylkeä. Inhaa soppaa, rasva kellui pinnalla. Autosta ei saanut porkkanoita, ei lanttuja, kuka niitä maalla ostaisi!
Jauheliha oli harmaata, aamuhämärissä jauhettu ämpäriin.

Vuosikymmeniin en syönyt lenkkimakkaraa, kun tuosta ajasta pääsin. Vasta viime vuosina olen maistanut ja todennut, että voihan sitä syödä. Mutta sitä tunnetuinta merkkiä en vieläkään pysty ostamaan.

Jauhelihaa on nykyisin pakko käyttää, ja kyllähän se on ihan hyvää ollut, mutta viime aikoina olen taas sen hylännyt, kun pannulle ei jää juuri mitään syötävää, kun nestettä on saman verran kuin lihaakin.
Mitähän niihin pannaan ja kuinka? Ostettaessa nestettä ei huomaa.

Joissakin liikkeissä vielä jauhetaan jauheliha takahuoneessa. Sellaista voin ostaa.

Kesämökillä kirjoitti:

Oltiin aikanaan lasten kanssa mökillä pitkät ajat. Ainoa ruokakauppa oli kauppa-auto, jossa oli tasan 3 sorttia: lenkkimakkara, soppaliha ja jauheliha.
Kylmätiski oli mitä oli, 50-60-luvulla.

Makkaraa syötiin, se oli niin jauhoista, että tarttui paistinpannuun, kun tein siitä soosia.
Soppalihassa oli paksu keltainen talireunus, kurjinta selkää tai kylkeä. Inhaa soppaa, rasva kellui pinnalla. Autosta ei saanut porkkanoita, ei lanttuja, kuka niitä maalla ostaisi!
Jauheliha oli harmaata, aamuhämärissä jauhettu ämpäriin.

Vuosikymmeniin en syönyt lenkkimakkaraa, kun tuosta ajasta pääsin. Vasta viime vuosina olen maistanut ja todennut, että voihan sitä syödä. Mutta sitä tunnetuinta merkkiä en vieläkään pysty ostamaan.

Jauhelihaa on nykyisin pakko käyttää, ja kyllähän se on ihan hyvää ollut, mutta viime aikoina olen taas sen hylännyt, kun pannulle ei jää juuri mitään syötävää, kun nestettä on saman verran kuin lihaakin.
Mitähän niihin pannaan ja kuinka? Ostettaessa nestettä ei huomaa.

Joissakin liikkeissä vielä jauhetaan jauheliha takahuoneessa. Sellaista voin ostaa.

Lue lisää

Olisko Kuningaskuluttaja ollut?? Ihmeteltiin samaa, miksi jauheliha on niin vetistä pannulla.
Ainakin yksi selitys oli, että kun jauhetaan jo kerran pakastetusta lihasta. Ainahan se pakastus irroittaa nestettä, pannulla kuumentaessa sen ainakin huomaa,kun kelluu nesteessä.

Hintriika* kirjoitti:

Meiän ossuuskaupan suomilenkki oli mahottoman hyvvää!

Ei ole enää samaa osuuskauppaa eikä makkaratehdasta. Muisto elää silti kielen päällä! Entinen tehdas on nyt kulttuurin pyhättönä. Hyvä niinkin.

Lenkki oli tehty melko pehmeästä massasta, jota saattoi luonnonkuoresta puristella suupaloiksi. En hänen terveellisyydestään tiedä. Suolaa siinä oli aika reilusti. Mutta ei silloin kukaan ollut sormi pystyssä paasaamassa, mitä sai syödä, mitä ei.

Samanlaista lenkkimakkaraa en ole saanut sittemmin. Uhallakin joskus herkuttelisin, jos sen väärtin vielä löytäisin. Nykyajan "värikäyrät" eivät minun mielestäni edes ole lenkkimakkaroita. Pelkiltä jauhoilta maistuvat.

Lue lisää

Varmaan minullakin aika on kullannut muistot. Lauantaimakkara ranskanleivällä ja maitokaakao oli suurta herkkua oppikouluiässä kun tulin koulusta kotiin. Enää en lauantaimakkaraa syö, ei se maistu millekään. Metvurstiakin oli, mutta ilmeisesti se oli sen verran kallista, että harvoin meiltä löytyi.
Kouluruokaa ei ollut, mutta tunnin parin ruokatauko päivällä. Itse olin syömättä koko päivän koska kotiin en olisi ehtinyt, eikä siellä ollut ketään, eikä ruokaakaan. Samassa jamassa olivat myös muut kotikyläni kaverit. Koulun jälkeen leipä sitten maistui, äiti kyllä raivosi kuinka noin pieni ja laiha kakara voi syödä noin paljon.
Lenkkimakkara oli muistini mukaan jauhoista mössöä, makkarakastiketta meillä kyllä tehtiin. Makkara turposi kaksinkertaiseksi pannussa, oli varmaan ne jauhot. Joskus ostettiin sellaista ohuempaa ja tummempaa lenkkiä, äiti nimitti sitä halpamakkaraksi. Olisiko ollut hevosmakkaraa, en tiedä, mutta hyvää se oli. Isän kanssa syötiin sitä ”raakana”, muistan vieläkin maun.