Mikä yhdistää taiteilijoita

olemassa, mutta kylläkin Rissanen. Sallista ja Rissasta yhdistää Marraskuu - vai oletko samaa mieltä kanssani?

Marraskuussa 1916 Alvar Cawén, Marcus Collin, Gabriel Engberg, Juho Rissanen ja Sallinen pitivät yhteisen näyttelyn, joka jo yleisömäärältään - 2200 kävijää - oli vuoden toiseksi paras vetonaula Kuvanveistäjäliiton näyttelyn jälkeen . 74 teoksen kokoelma merkitsi samalla Marraskuun ryhmän ensimmäistä yhteistä esiintymistä, joskin on muistettava, että ryhmä omaksui kyseisen nimen vasta kolmannen näyttelynsä yhteydessä joulukuussa 1918. Silloin myös osanottajamäärä kaksinkertaistui.

Marraskuun ryhmää on pidetty ekspressionismin tuojana Suomen 1900-luvun taiteeseen, pitkään halveksitun mutta lopulta hyväksytyn kansallisistakin kansallisimman taidesuunnan edustajana, Septemin vastavoimana, vastustajana ja lopulta myös voittajana. Totuus on ilman muuta mutkikkaampi. Jo aiemmin on todettu, että Septemin ja Marraskuun ryhmänjäsenet olivat varsin hyvissä väleissä keskenään, ettei heidän välillään ollut kieliriitoja jne. "Toinen taistelu Sallisesta", marraskuulaisten kiistattomasta johtohahmosta, osoitti selvästi, ettei hänen tuotantoaan suinkaan ollut hyväksytty yleisesti, saati että se olisi haluttu asettaa jonkun Gallén-Kallelan teosten paikalle "kansallistaiteeksi"; Gallén-Kallelaa puolestaan muuan todellinen "kulttuuriaristokraatti" nimitti bolsevistiseksi vielä vuonna 1918. Itsenäistymisen vaiheen taide-elämän kahtiajakoa on liioiteltu viime aikoihin asti, mikä ainakin osittain lienee taidehistorian kahden kokonaisesityksenluojan - Wennervirran 1926 ja Okkosen 1945/ 1955 - jälkiviisastelua, he kun aikoinaan valitsivat puolensa äärimmäisen kiihkeästi. Kolmas merkittävä kriitikko Sigurd Frosterus, paljolti Septemin kummisetä, antoi jo vuonna 1914 merkittävän alkupotkun tuolloin vielä sangen epämääräisesti järjestyneelle Septemin "oppositiolle".

Marraskuulaisten taide oli epäilemättä ekspressionistista, joskaan ei ranskalaisessa vaan huomattavasti enemmän saksalaisessa, sisältöä painottavassa mielessä, olkoonkin ettei varsinaisia vaikutteita tuohon aikaan juuri omaksuttu Saksasta. Muita keskeisiä piirteitä olivat hienoinen kubistisuus, yhä sameammaksi käyvä väriskaala ja kansanomaiset aiheet, yhdistelmä, josta tuli - vaikkakaan asiaa ei ole useinkaan lausuttu ääneen - kansallisesti hyväksyttävän taiteen tunnus. Uusi, käyttökelpoinen ja vuosikaudet suosiossa pysynyt tyyli pinnallistui kuvaamattoman nopeasti ja ehkäisi sitten esimerkkinsä ja perinteensä voimalla kehitystä moniksi vuosikymmeniksi eteenpäin.

Toistaiseksi nimetön, Sallisen ympärille kokoontunut piiri piti toisen näyttelynsä marraskuun 17- ja joulukuun 5. päivän välisenä aikana 19I7, tällä kertaa Strindbergin taidesalongissa. Tapahtuma meni ohi jokseenkin huomaamatta, sillä kirjapainot olivat lakon takia pysähdyksissä, eikä luetteloa ilmeisesti koskaan painettu. Näyttelyn aikana ryhmä päätti täydentää itseään ja kutsui tunnettuun ravintolaan Königiin yhdeksän nuorta taiteilijaa. Kokouksessa päätettiin samalla ottaa nimi Marraskuun ryhmä.