Mikä yhdistää taiteilijoita

Tyko Sallinen ja Juho Risanen

Kysymys vaatii oikeaa tietämistä!

3

732

Äänestä

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ole

      olemassa, mutta kylläkin Rissanen. Sallista ja Rissasta yhdistää Marraskuu - vai oletko samaa mieltä kanssani?

      • mistä sen tiesit???

        Harmitti muuten pirusti tuo kirjoitusvirhepaholainen. Luulin, kysymystä vaikeammaksi - Marraskuu-Ryhmän jäseniä siis kumpikin.

        Onnitteluni ja syvä kumarrus!


    • 1916

      Marraskuussa 1916 Alvar Cawén, Marcus Collin, Gabriel Engberg, Juho Rissanen ja Sallinen pitivät yhteisen näyttelyn, joka jo yleisömäärältään - 2200 kävijää - oli vuoden toiseksi paras vetonaula Kuvanveistäjäliiton näyttelyn jälkeen . 74 teoksen kokoelma merkitsi samalla Marraskuun ryhmän ensimmäistä yhteistä esiintymistä, joskin on muistettava, että ryhmä omaksui kyseisen nimen vasta kolmannen näyttelynsä yhteydessä joulukuussa 1918. Silloin myös osanottajamäärä kaksinkertaistui.

      Marraskuun ryhmää on pidetty ekspressionismin tuojana Suomen 1900-luvun taiteeseen, pitkään halveksitun mutta lopulta hyväksytyn kansallisistakin kansallisimman taidesuunnan edustajana, Septemin vastavoimana, vastustajana ja lopulta myös voittajana. Totuus on ilman muuta mutkikkaampi. Jo aiemmin on todettu, että Septemin ja Marraskuun ryhmänjäsenet olivat varsin hyvissä väleissä keskenään, ettei heidän välillään ollut kieliriitoja jne. "Toinen taistelu Sallisesta", marraskuulaisten kiistattomasta johtohahmosta, osoitti selvästi, ettei hänen tuotantoaan suinkaan ollut hyväksytty yleisesti, saati että se olisi haluttu asettaa jonkun Gallén-Kallelan teosten paikalle "kansallistaiteeksi"; Gallén-Kallelaa puolestaan muuan todellinen "kulttuuriaristokraatti" nimitti bolsevistiseksi vielä vuonna 1918. Itsenäistymisen vaiheen taide-elämän kahtiajakoa on liioiteltu viime aikoihin asti, mikä ainakin osittain lienee taidehistorian kahden kokonaisesityksenluojan - Wennervirran 1926 ja Okkosen 1945/ 1955 - jälkiviisastelua, he kun aikoinaan valitsivat puolensa äärimmäisen kiihkeästi. Kolmas merkittävä kriitikko Sigurd Frosterus, paljolti Septemin kummisetä, antoi jo vuonna 1914 merkittävän alkupotkun tuolloin vielä sangen epämääräisesti järjestyneelle Septemin "oppositiolle".

      Marraskuulaisten taide oli epäilemättä ekspressionistista, joskaan ei ranskalaisessa vaan huomattavasti enemmän saksalaisessa, sisältöä painottavassa mielessä, olkoonkin ettei varsinaisia vaikutteita tuohon aikaan juuri omaksuttu Saksasta. Muita keskeisiä piirteitä olivat hienoinen kubistisuus, yhä sameammaksi käyvä väriskaala ja kansanomaiset aiheet, yhdistelmä, josta tuli - vaikkakaan asiaa ei ole useinkaan lausuttu ääneen - kansallisesti hyväksyttävän taiteen tunnus. Uusi, käyttökelpoinen ja vuosikaudet suosiossa pysynyt tyyli pinnallistui kuvaamattoman nopeasti ja ehkäisi sitten esimerkkinsä ja perinteensä voimalla kehitystä moniksi vuosikymmeniksi eteenpäin.

      Toistaiseksi nimetön, Sallisen ympärille kokoontunut piiri piti toisen näyttelynsä marraskuun 17- ja joulukuun 5. päivän välisenä aikana 19I7, tällä kertaa Strindbergin taidesalongissa. Tapahtuma meni ohi jokseenkin huomaamatta, sillä kirjapainot olivat lakon takia pysähdyksissä, eikä luetteloa ilmeisesti koskaan painettu. Näyttelyn aikana ryhmä päätti täydentää itseään ja kutsui tunnettuun ravintolaan Königiin yhdeksän nuorta taiteilijaa. Kokouksessa päätettiin samalla ottaa nimi Marraskuun ryhmä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe