Paavalin jäähyväispuhe Efeson vanhimmille

Paavalin jäähyväispuhe Efeson vanhimmille
Lue Apt.20:17-38!
--
Paavalin jäähyväispuhe Miletoon kutsutuille Efeson ”vanhimmille” (kaitsijoille) on haikea ja puhutteleva.
Paavali muistelee nyt mennyttä aikaa tuoden esiin evankeliumin työssä kohtaamansa vastustuksen.
Hän muistuttaa, ettei ole koskaan säästänyt itseään palvellessaan ”Herraa kaikella nöyryydellä ja kyynelillä, koettelemuksissa, jotka ovat kohdanneet häntä juutalaisten salahankkeiden tähden” (19).

Paavali kertoo suunnitelmistaan matkustaa Jerusalemiin. Hän kokee, että siellä häntä odottavat kahleet ja ahdistukset (23).
Hänen on kuitenkin ”juoksunsa juostava” täyttääkseen sen tehtävän, minkä Herralta oli saanut; ” Jumalan armon evankeliumin todistamisen” (24).
Paavali oli siis täysin tietoinen niistä vaaroista, mitkä häntä odottivat. Hän tiesi, että hänen henkensä oli vaarassa. Hän ei voinut kuitenkaan väistyä syrjään.
Paavali oli pakanakristittyjen seurakuntien itseoikeutettu johtaja.

Paavali muistuttaa seurakunnan kaitsijoita (vanhimpia) tulevista vaaroista. Hän ei elättele turhia harhakuvia, että hänen perustamansa seurakunnat säästyisivät vääriltä opettajilta.
Ei, vaan hän varoittaa:
” Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä” (29).
Kaitsijoiden on otettava itsensä lisäksi vaarin myös laumastaan, johon Herra on laittanut heidät paimentamaan Herran seurakuntaa (28).
Kaitsijan tulee valvoa myös omaa tilaansa (31). Tähän yhteyteen Paavali liittää ”arkipäivän etiikkaa”.

Kristityn tulee tehdä työtä, jotta voisi elättää itsensä ja auttaa muita (33-35).
Paavali ei kosiskele ihmisten suosiota. Hän oli ”säälimätön” totuudenpuhuja, joka näki vaivaa sieluista.
Hänellä oli syvä rakkaus ja huoli niistä ihmisistä, joiden puolesta hän oli niin paljon nähnyt vaivaa. Sen tähden häntä rakastettiinkin paljon.

Paavalin puheen jälkeen Luukas kertoo haikeista jäähyväisistä:
”... he ratkesivat kaikki haikeasti itkemään ja lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä, ja enimmän suretti heitä se sana, jonka hän oli sanonut, etteivät he enää saisi nähdä hänen kasvojansa. Ja he saattoivat hänet laivaan” (37,38).
--
Virsi 378
2.
Hyvä paimen lampaitansa
sydämestään rakastaa.
Paimen myöskin omiltansa
rakkautta aina saa.
Hoida, Herra, laumassasi
minuakin omanasi.
Minä tahdon sinua
rakastaa ja kuunnella.
3.
Lammas seuraa paimentansa,
paimen kaitsee lammastaan.
Jeesus läsnäolollansa
turvan antaa laumassaan.
Milloin peto uhkaa niellä,
apuasi älä kiellä.
Paimensauva kohota,
vaara kauas karkota.
5.
Kaikki eksyneetkin lampaat
saata, Jeesus, laumaasi,
ettei niitä pedon hampaat
raatelisi, surmaisi.
Harhateiltään kotiin tuo ne,
että yksi lammashuone,
yksi paimen olisi,
armotyösi täyttyisi.