Esikoistyttöni on perfektionisti, ollut pienestä pitäen. On nyt kolmasluokkalainen ja koulu sujuu oikein mukavasti. Ongelma on se, että tyttö kuvittelee minun vaativan häneltä enemmän mihin hän pystyy. Opettaja sanoi, että stressaa koetilanteissa ja pelkää mitä äiti sanoo kun vaikka koe menee huonosti :(
Olen yrittänyt sanoa, että kun tekee parhaansa, olen tyytyväinen ja saa itsekin olla tyytyväinen. Koetan kehua ja kannustaa.
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta ja miten siitä selviää? En halua, että tyttö parin vuoden päästä oman kohtuuttoman täydellisyydentavoittelun takia on anorektikko.
Lapsen luonne/vanhempien"vaatimukset"
pihalla?
16
1400
Vastaukset
- helpottaa
Meillä vanhin poika on aina ollut täydellisyyden tavoittelija ja on varmaan vieläkin, mutta olemme onnistuneet kitkemään osittain tämän piirteen. Hän on jo yläasteella ja edelleen tulee opettajalta viestiä, että hakee "kannustusta". Itse olen hoksannut, että tällä täydellisyyden tavoittelulla hän hakee hyväksyntää, koska on jostain syystä huono itsetunto. (päällepäin asia ei kyllä näy) Poika on kaikessa, paitsi musiikissa hyvä. Siis todella urheilullinen, seurallinen, paljon ystäviä ja koulu on aina mennyt todella hyvin. Mutta stressaa, jos ei jotain asiaa osaa. Vaatii itseltä vähintään yhdeksikön, mutta yleensä se on kympillä alkava numero. Minä olen sanonut että olen ihan tyytyväinen, jos kahdeksikonkin saa. Pääasia että on onnellinen. Nyt vasta on alkanut hiukan "löysäämään" ja saamaan itsetuntoa kohdilleen. Se vain on se luonne. Toiset vaativat enemmän itseltä kuin toiset. Joskus mietin, onko liikaa tullut kehuttua omaa lasta ja sitten lapsi luulee, ettei äiti ole onnellinen, jos ei onnistu tarpeeksi hyvin ja mielummin yli kaikkien odotusten..
- saattaa
kyse olla tuostakin.koetan saada viestiä perille jotain kautta:)
- aineenope ja äiti
Minusta on aika julma tuokin sanonta, että pitäisi tehdä "vain" parhaansa. Kuka jaksaa aina painaa sata lasissa eli tehdä parhaansa? Eikö vähempikin toisinaan riittäisi? Älä enää pyydä lasta tekemään parhaansa, koska perfektionistille se merkitsee todellakin kaikkensa antamista.
Mitä jos et erityisemmin kehuisi niitä kiitettäviä tai hyviä numeroita tai kannustaisi koulutyössä; onhan selvää, ettei lapsi tarvitse tsemppausta tässä. Jätä koulutyö mahdollisimman vähälle huomiolle ja kehu lasta ihan muista asioista. Vaikka siitä, että hän lähti kavereiden kanssa ulos eikä lukenut koko iltaa.
Myös siitä voi kehua, kun lapsi toivon mukaan oppii epäonnistumaan. Toivottavasti pääset kehumaan lastasi siitä, ettei seiska enää romahdutakaan hänen maailmaansa. Voitte jutella tästä ihan suoraankin. Arvosanojen sijaan voitte ryhtyä tavoittelemaan jännityksen vähentämistä ja epätäydellisyyden hyväksymistä ja iloitsemaan edistyksestä siinä. Lapsesi selvästi välittää mielipiteistäsi ja haluaa miellyttää sinua. Koeta käyttää tätä hyväksesi ja mieti, miten voit sen avulla suunnata lapsen kehitystä oikeaan suuntaan.
On ilman muuta riski, jos teidän kommunikaationne pyörii koulujuttujen ympärillä. Koettakaa keksiä jotain muuta ja anna lapselle huomiota, joka ei liity kouluun mitenkään.
Jos ette pääse omin avuin eteenpäin ja ongelma pahenee, hae apua koulupsykologilta tai perheneuvolasta. Olet nimittäin oikeassa siinä, että hallitsemattomaksi yltyvä suorittaminen ja perfektionismi ovat pahimmillaan hengenvaarallisia taipumuksia teinitytölle. - ja kannusta
edelleekin. Toisin kuin aineenope ja äiti sanoi, minusta kannattaa aina kannustaa lasta tekemään parhaansa, mutta vanhemman vastuulla on laittaa rajat puurtamiselle. Kun lapsesi on mielestäsi riittävästi valmistaunut kokeisiin tms. lähtekää yhdessä tekemään jotakin molemmista mukavaa, uimaan, ulos ihan mitä vaan. Sanot, että nyt riittää koulutyö ja on aika rentoutua. Harrastus on myös hyvä keino tasapainottaa koulua. Näin on meillä toimittu ja nyt yläasteella oleva lapsi on rento koululainen, jolla on 9,6 keskiarvo.
- helpottaa
Oli pakko vielä kommentoida, kun lapset ovat niin erilaisia, mikä sopii toiselle ei sovi toiselle. Tottakait lasta täytyy ja pitää kannustaa, mutta kun se menee yli, niin raja on vedettävä. Aineenope puhui tästä masennuksesta. Minä jouduin poikaa käyttämään perheneuvolassa, kun terkkarilta tuli puhelinsoitto ja kehoitti tilaamaan ajan.(poika oli silloin viidennellä) Hänkin mainitsi, että monesti tällaisilla lapsilla (kuten poikani) tulee murrosiässä masennusta ja asiat "räjähtävät" käsiin ja sitten on monesti jo myöhäistä, että asioihin on puututtava ajoissa. No, meillä riitti yksi kerta perheneuvolassa ja pojalla koulu menee kuten sanoin erittäin hyvin, mutta ilmanaikuinen pänttääminen on loppunut (toki lukee edelleen kokeisiin)mutta viihtyy kyllä kavereidenkin kanssa ja harrastaa liikuntaa (on aina harrastanut paljon)jne. Hän on silti yhä sellainen miellyttäjä ihminen läheisille, mutta osaa kyllä tarvittaessa sanoa mielipiteensä. (siihen olen kannustanut)
- opex
että teidän lapsenne on rento. Kaikilla ei käy moinen tuuri. Jos lapsi ei ole pingottaja, häntä voi toki kannustaa tekemään parhaansa. Sanansa pitäisi kuitenkin valita lapsen mukaan. Se mikä on hyvä yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Mutta noinhan se aina menee. Kun ei itsellä ole samoja ongelmia, kuvittelee, että se johtuu jotenkin omasta nerokkaasta kasvatuksesta...
- Kokemusta on :)
Hei, kerroit, että esikoistyttösi on pienestä pitäen ollut perfektionisti ja olet huolissasi, miten jatkossa tulee menemään, kun nyt jo kolmasluokkalaisena stressaa liian paljon. Ymmärrän huolesi. Olen itse koululaisena "kärsinyt" ns. täydellisyyteen pyrkimisestä. Minusta ei tullut anorektikkoa, mutta jossain vaiheessa koulu oli todellakin raskasta.
Uskon, että lapsesi täydellisyyteen pyrkiminen ei ole suoranaisesti kiinni kotiväen asettamista vaatimuksista. Minun kohdallani näin ei ainakaan ollut. Kotoa ei koskaan vaadittu "mitään". On kuitenkin hyvä kertoa lapselle, että niin hienoa kuin hyvien numeroiden saaminen onkin, jokaiselle joskus käy niin, että asiat eivät menekään omien odotusten mukaan. Se on elämää ja sen hirvittävän matikan kasin tai seiskan koenumeron saamisen jälkeen elämä jatkuu ennallaan ja lapsi on edelleen yhtä tärkeä ja hyvä ja samanlainen kuin ennenkin. Toivottavasti saat ajatuksestani kiinni :)
Asia on kiemurainen. En usko, että te suoranaisesti vaaditte lapseltanne parasta mahdollista koemenestystä. Lapsenne kuitenkin olettaa/luulee, että häneltä odotetaan täydellistä suoritusta. Hänellä on täydellisen suoriutujan rooli (tällainen minulla joskus oli), jonka täyttäminen on raskasta.
Kerroit, että lapsesi on vasta kolmasluokkalainen. Teillä varmaan on ainakin kerran vuodessa keskustelutuokio lapsen, vanhemman ja opettajan kesken. Ota rohkeasti asia esiin keskustelussa, vaikka asia voi lapsesta nololta tuntuakin. Tai jospa toivoisit etukäteen opettajalta, että hän alkaisi puhua varovaisesti tästä täydellisestä suorittamisesta. Toivottavasti pystytte yhdessä opettajan kanssa vakuuttaa lapselle, että te ette odota lapsen olevan aina täydellinen. Lapsesta asia keskusteleminen voi tuntua epämukavalta, mutta jospa hänelle jäisi kuitenkin mielensopukoihin se, että sekä sinä vanhempana että opettaja opettajan roolissa hyväksytte sen, että lapsi joskus saa parhaansa tekemisestä huolimatta vaikka seiskan enkusta. Että elämä jatkuu samanlaisena vastoinkäymisestä huolimatta. Vastoinkäymiset vain vahvistavat! Jos ns. perfektionistille antaa luvan, että hänkin saa joskus epäonnistua, ei ole pelkoa, että hän heittäisi koulun romukoppaan ja ottaisi "hällä väliä" -asenteen. Perfektionisti ei siihen rupea.
Uskon, että tyttösi on kiltti, tunnollinen, kunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä. Osuinko oikeaan? Kaikkiin asioihin vanhemmatkaan eivät pysty vaikuttaa, vaikka kuinka paljon hyvää tahtoa ja viisasta kaukonäköisyyttä olisikin. Yksi tällainen asia on luonteenpiirteet eli uskon, että myös täydellisyyteen pyrkiminen on osittain lähtöisin luonteenpiirteistä. Lapseltasi tuskin esimerkiksi voisi vaatia, että hän menisi kokeeseen täysin valmistautumatta. Se olisi kauhistus, koska se ei millään luultavasti sopisi hänen luonteelleen hoitaa asioita.
Toivottavasti pystyt helpottamaan lapsesi stressitaakkaa. Toisen luonnetta ei pysty (eikä saa) yrittää muuttaa, mutta oloa voi keventää hyväksyvillä sanoilla. Onneksi täydellisyyteen pyrkivät henkilöt ovat usein myös perustaltaan melko vahvoja henkilöitä ja menevät vaikka läpi harmaan kiven, vaikka hauralilta saattavat näyttävätkin. Toivottavasti näin on myös lapsesi kohdalla!
Hyvää ja rentoa kesälomaa!- lapsena samanlainen
Hei
Minulla oli lukion päästötodistuksen keskiarvo 9,8 ja olin hiljainen jännittäjä. Nyt olen 45 v ja olen opettelemalla opetellut pois perfektionismista ja kaiken jännittämisestä. Pitkä ja kivinen on tie ollut, mutta olen kyllä mielestäni onnistunut muuttumaan. On todella raskasta olla perfektionisti ja se ei välttämättä ole eduksi myöskään työelämässä. Pitää osata olla itselle armollinen. Työelämässä tärkeää on päästä epäonnistumisten yli eikä jäädä niitä märehtimään (on muuten yksi yleisistä työpaikkahaastattelukysymyksistäkin) Kotona ei ahdistettu eikä paljon edes kyselty läksyjä. Eli osittain lähti itsestä, mutta osittain kyllä sen ajan koululaitoksestakin. YO-kirjoituksiinkin yksi opettaja "kannusti" sanomalla, että sinähän sitten kirjoitan 6 ällää (en muuten kirjoittanut) - juurikin näin
tyttö on aina ollut kiltti ja herttainen. Joskus jopa kummitätinsä sanoi, että kun ei vaan liian kiltti olis..
- jännittäminen lapsena ja nu...
lapsena samanlainen kirjoitti:
Hei
Minulla oli lukion päästötodistuksen keskiarvo 9,8 ja olin hiljainen jännittäjä. Nyt olen 45 v ja olen opettelemalla opetellut pois perfektionismista ja kaiken jännittämisestä. Pitkä ja kivinen on tie ollut, mutta olen kyllä mielestäni onnistunut muuttumaan. On todella raskasta olla perfektionisti ja se ei välttämättä ole eduksi myöskään työelämässä. Pitää osata olla itselle armollinen. Työelämässä tärkeää on päästä epäonnistumisten yli eikä jäädä niitä märehtimään (on muuten yksi yleisistä työpaikkahaastattelukysymyksistäkin) Kotona ei ahdistettu eikä paljon edes kyselty läksyjä. Eli osittain lähti itsestä, mutta osittain kyllä sen ajan koululaitoksestakin. YO-kirjoituksiinkin yksi opettaja "kannusti" sanomalla, että sinähän sitten kirjoitan 6 ällää (en muuten kirjoittanut)Hei, kuulostat niin minulta :) Lukion päästötodistuksessa en ollut ihan noin hyvä, kuten sinä, mutta eipä keskiarvoni tainnut kauas jäädä. Siinä koulutien aikana, lukiolaisena, tuli stressattua sen verran paljon, että yhdessä välissä jouduin hypätä sydänkäyrässä ja kilpirauhaskokeissa. Ihan terve olin, mutta "vain" jännittäjä. Kukaan sitä ei koskaan siinä vaiheessa tajunnut, eikä myöhemminkään - kai. Esitelmää pitäessäni jännitti niin, että lähti ääni ja sitä rataa. Se oli todella noloa, mutta nostin pääni pystyyn ja suroitin esitykseni myöhemmin :) Inhosin esiintymistä ja jännitin esimerkiksi puhumista ääneen muiden kuunnellessa. Jo pienenä tyttösenä testasin äänen moneen kertaan ennenkuin koulussa oli minun vuoroni lukea ääneen. Se ei johtunut siitä, että joku olisi nauranut. Olin vain jännittäjä. Pitkä ja kivinen tie oli minullakin päästä oireistani. Ajauduin (hakeuduin, kaivoin verta nenästäni?!) alalle, jossa täytyy olla paljon esillä ja muiden tuijotettavana. Tätä esiintymistä harjoitellessani olin paniikissa ja laihduin tietenkin kilokaupalla, mutta en anorektisuuden vuoksi, vaan siksi, että mikään ei maistunut ja vessasa jouduin laukata jatkuvasti. Paljon olen päätäni hakannut seinään, mutta jännittämisestä olen suurelta osin päässyt. Vain joskus se pääsee yllättämään ihan arvaamatta ja kovalla iskulla melkein toimintani lamauttaen. Pääni nostan kuitenkin aina pystyyn ja pääsen vioistani yli, en ainakaan päivätolkulla ala vatvoa mokiani. Ja huomenna päivä on uus... :)
Sijaiskärsin aina aivan armottomasti, kun huomaan jonkun jännittävän ihan järjettömän paljon. Haluaisin helpottaa jotenkin, koska tiedän, miltä jännittäjästä tuntuu. Uskon kuitenkin, että ns. perfektionistit ovat melko kestäviä. Luonnetta ei pitäisi yrittää muuttaa, mutta selviytymiskeinoja pitäisi opetella. Inhottaa, kun nykyään kaikkien pitäisi olla luonteeltaan ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia ja iloisia tsemppi-ihmisiä tai muuten on jotenkin epäkelpo.
Kuulostaako tutulta? - juuri niin
jännittäminen lapsena ja nu... kirjoitti:
Hei, kuulostat niin minulta :) Lukion päästötodistuksessa en ollut ihan noin hyvä, kuten sinä, mutta eipä keskiarvoni tainnut kauas jäädä. Siinä koulutien aikana, lukiolaisena, tuli stressattua sen verran paljon, että yhdessä välissä jouduin hypätä sydänkäyrässä ja kilpirauhaskokeissa. Ihan terve olin, mutta "vain" jännittäjä. Kukaan sitä ei koskaan siinä vaiheessa tajunnut, eikä myöhemminkään - kai. Esitelmää pitäessäni jännitti niin, että lähti ääni ja sitä rataa. Se oli todella noloa, mutta nostin pääni pystyyn ja suroitin esitykseni myöhemmin :) Inhosin esiintymistä ja jännitin esimerkiksi puhumista ääneen muiden kuunnellessa. Jo pienenä tyttösenä testasin äänen moneen kertaan ennenkuin koulussa oli minun vuoroni lukea ääneen. Se ei johtunut siitä, että joku olisi nauranut. Olin vain jännittäjä. Pitkä ja kivinen tie oli minullakin päästä oireistani. Ajauduin (hakeuduin, kaivoin verta nenästäni?!) alalle, jossa täytyy olla paljon esillä ja muiden tuijotettavana. Tätä esiintymistä harjoitellessani olin paniikissa ja laihduin tietenkin kilokaupalla, mutta en anorektisuuden vuoksi, vaan siksi, että mikään ei maistunut ja vessasa jouduin laukata jatkuvasti. Paljon olen päätäni hakannut seinään, mutta jännittämisestä olen suurelta osin päässyt. Vain joskus se pääsee yllättämään ihan arvaamatta ja kovalla iskulla melkein toimintani lamauttaen. Pääni nostan kuitenkin aina pystyyn ja pääsen vioistani yli, en ainakaan päivätolkulla ala vatvoa mokiani. Ja huomenna päivä on uus... :)
Sijaiskärsin aina aivan armottomasti, kun huomaan jonkun jännittävän ihan järjettömän paljon. Haluaisin helpottaa jotenkin, koska tiedän, miltä jännittäjästä tuntuu. Uskon kuitenkin, että ns. perfektionistit ovat melko kestäviä. Luonnetta ei pitäisi yrittää muuttaa, mutta selviytymiskeinoja pitäisi opetella. Inhottaa, kun nykyään kaikkien pitäisi olla luonteeltaan ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia ja iloisia tsemppi-ihmisiä tai muuten on jotenkin epäkelpo.
Kuulostaako tutulta?Hei vaan, minä olen edelleen se edellinen kirjoittaja "9,8 keskiarvolla". Mielenkiintoista, että minäkin olen alalla, jossa esiinnyn parhaimpana kiireaikana 3-4 kertaa viikossa 30-100 hengen yleisöille. Enää ei jännitä ja voin jopa väittää nauttivani niistä tilanteista. Olet oikeassa siinä, että luonnetta ei voi muuttaa, mutta sen kanssa pystyy oppimaan selviytymään. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, jos ei opi. Eli jos todellakin oppii antamaan armon itselleen ja pääsee yli epäonnistumisistaan, on jo pitkällä.
Koulun osalta voin sanoa, että nykyisenkin koululaitoksen vaatimus hiljaisten perfektionistijännittäjien viittaamiseen ja äänessäoloon voi olla todellinen helvetti sellaisille lapsille. Minä jännitin jopa oman nimeni sanomista uudessa luokassa. Todella hyvä voit olla vain, jos olet esillä ja äänessä. No, tämä pätee monessa ammattissakin nyky-yhteiskunnassa ja vaatimus on kova, jos mielii pärjätä. Sinällään uskon myös siihen, että jatkuvalla harjoittamisellakin pystyy vähitellen pääsemään "pinnalle", mutta missä kulkee se kultainen keskitie?
Numeroarviointi kouluissa ruokkii sitä, että lapset vertaavat numeroita keskenään ja vaikka kuinka käytännössä tarkoitus olisi verrata vain yksilön omiin saavutuksiin, niin näinhän siinä käy.
- mapee
tiedä sitten mistä lapsi on saanut ajatuksen päähänsä, mutta tuon ikäisen kanssa voi jo puhua asioita ihan hyvin läpi ja selvittää, mistä on kyse.
Jotkut sen sijana on vana täydellisyyteen tähtääviä ja sille ei mitään voi..
Anoreksia nyt on ehkä vähän liioittelua nykytiedon mukaan tuossa kuviossa.
Meillä on neljän kastin koululaista. Kutakin on kehuttava sarallaan omista ansioistaan. Joukossa tilanne on helpompi varmana lapselle tajuta. Meillä oli kakkukestit kun yksi sai tokariin enkusta seiskan vaikka muilla oli aina kasi vähintään siinä vaiheessa. Vähän sisaruksia nauratti asia ja "sankarin" tärkeys..
Ystävälläni tytär yritti olal hyvä niissä aineissa, joissa vanhemmat olivat olleet hyviä. Tämä ei riittänyt vana piti olla hyvä muissakin aineissa. Nyt lukioss aon kamala stressi ja oma tyttäreni on jo kaveristaan huolissaan. Ekat merkit kun oli silloin joskus alaluokilla jo numeroiden tärkeydestä...
Juttele tytöllesi ihan rehellisesti ajatuksiasi ja siitäkin, että olet huolissasi ja harmistunut/surullinen jos hän sinun takiasi stressaa ja jännittää.- opex
niin anoreksian riski on liioiteltua tuossa tilanteessa ja "nykytiedon valossa"? Onko olemassa jotain uutta tietoa, josta en ole kuullut? Tähän asti olen lukemani ja kokemukseni valossa ollut siinä uskossa, että anoreksiaan sairastuvat nimenomaan perfektionistiset suorittajatytöt, joilla on kova tarveta hallita kaikkea ja menestyä jne. Minulla on ollut oppilaana useita anorektikkoja ja he ovat olleet luonteeltaan juuri tuollaisia. Ja murrosikä useimmiten pahentaa kaikkia ongelmia, jotka ovat olleet alullaan ennen sitä.
- alkuperäinen_
opex kirjoitti:
niin anoreksian riski on liioiteltua tuossa tilanteessa ja "nykytiedon valossa"? Onko olemassa jotain uutta tietoa, josta en ole kuullut? Tähän asti olen lukemani ja kokemukseni valossa ollut siinä uskossa, että anoreksiaan sairastuvat nimenomaan perfektionistiset suorittajatytöt, joilla on kova tarveta hallita kaikkea ja menestyä jne. Minulla on ollut oppilaana useita anorektikkoja ja he ovat olleet luonteeltaan juuri tuollaisia. Ja murrosikä useimmiten pahentaa kaikkia ongelmia, jotka ovat olleet alullaan ennen sitä.
olen ollut hoitamassa juuri sellaisia anorektikkotyttöjä, joille jopa kasvojen puhdistus on suoritus ja muutenkin koko toiminta tähtää täydellisyteen.
- KAIKILLE -
vastaajille!
Nostetaanpas kissa pöydälle tässä asiassa=) Ja kesälomalla rentoudumme... - Anonyymi
Kouluhistoriaa. Älliä on ollut aina, mutta kolmosluokasta lähtien jokainen pienen kyläkoulun muista opiskelijoista yritti käännyttää minua - omasta mielestäni neutraaliaoppilasta- "omaan" leiriinsä taikka pois kilpailevasta asemasta. Ongelmataustaisten perheiden lapset olisivat halunneet vahvan tappelijan tai saada yksinkertaisesti huomiota suututtamalla.
Luokan hikarien opiskelijoiden (jotka tässä tapauksessa olivat tyttöjä, ei yleistäen) mielestäen poikana en muka osaa lukea heitä nopeammin ja sain osakseni kantelun huijaamisesta. Onneksi opettajalla oli pelisilmää ja asia käsiteltiin kuten pitikin.
Liikunnassa en "onneksi" ollut erityisen taitava tai innokas, tästä saivat muut riittävästi syytä selän takana parjaamiseen. Ei varsinaista aktiivikiusaamista. Sain olla älykäs poika matemaattisissa aineissa.
Yläasteella sain (hillittynä?) poikana kiinnostusta uskonnollisen taustan omaavien perheen tytöiltä, mutta leima oli kitketty riittävän syvälle olemaan sekaantumatta enää ko. kylän yhteenkään tyttölapseen tai edes kunnon kaverisuhteeseen.
Kouluni olen käynyt tasapainoillen riittävän älykkyyden tulosten ja velttoilun välillä, keskiarvo oli peruskoulusta ja lukiosta sellainen että pääsin heittämällä sisään haluamaani koulutukseen. Uudelleenkouluttautumista ajatellen yliopistopohjalle haasteelliset lähtökohdat jos olisi teoreettista tarvetta uudelleenkoukuttautumiseen.
Ammattikorkeakoulussa ja varsinkin sen jälkeen parisuhteessa olen alkanut vasta karistaa harteilleni ottamaani itseäni tyhmemmän esittämisen roolia.
Se on se ja sama mitä siellä koulussa tapahtuu ja millä arvosanoin. Tukekaa lapsia hyvään itsetuntoon ja yrittäkää saada sisäistettyä, että ei "muille" ole "minulta pois".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)986927Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu302710- 332293
- 841970
- 121691
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais71493- 91387
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa141351"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla81304Musiikkineuvos Ilkka Lipsanen eli Danny TV:ssä - Blondeja, hittibiisejä, räjäyttävä Danny Show...
Ilkka Lipsanen eli Danny on viihdyttänyt meitä jo kuusi vuosikymmentä. Musiikkineuvos on myös liikemies, jonka voidaan321268