Jeesus parantaa sokean kerjäläisen, Mark.10:46-52

Jeesus tapaa Jerikon luona tien vieressä istuvan sokean kerjäläisen Bartimeuksen (46).
Bartimeus huutaa: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua" (47).

Monien nuhteluista huolimatta hän ei vaikene, vaan hän huutaa yhä kovemmin: "Daavidin poika, armahda minua" (48).
Daavidin pojalla tarkoitettiin erityisesti luvattua Messiasta.
Jeesus pysähtyy ja kutsuu sokean luokseen (49) ja parantaa hänet (51,52).

Jeesus ei kiellä miestä kertomasta muille parantumisestaan.
Täyden julkisuuden aika on tullut ja kohta Jeesus ilmoittautuu Jerusalemissa koko kansalle, joka oli sinne kokoontunut pääsiäisjuhlille (Mark. 11:s ja 12:s luvut).

Pusulan kirkossa kuulemani saarna tästä tekstistä oli erittäin puhutteleva (rinnakkaistekstinä; Lk. 18:31-43). Aiheena oli Jumalan rakkauden uhritie ja parantaminen.

Lainaan tähän saarnaa:
--
Jeesus oli menossa opetuslastensa kanssa ylös Jerusalemiin.
Mennessään viimeistä kertaa Jerusalemiin Jeesus sanoi nämä sanat opetuslapsilleen: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet.” Näin-yllättäen- Jeesus uskoi heille suuren salaisuuden, sen että hänen kärsimystensa aika koittaisi.
Lähimmille ne vaikeat asiat elämässä kerrotaan- yhdessä surraan ja itketään- tästä meillä monilla on kipeitäkin kokemuksia.
Opetuslasten oli vaikea ymmärtää tätä puhetta. Vasta pääsiäisen jälkeen heidän ymmärryksensä avautui.

Teksti sisältää toisen merkittävän kohdan. Kärsimään menevällä Jeesuksella oli aikaa yhdelle ihmiselle ja hänen hädälleen.
Monta kertaa meillä oma kärsimys ja ahdinko voi olla niin suuri, että emme huomaa toisten hätää. Jeesuksella oli aikaa. Aikaa yhdelle.
Kiire-todellinen tai teeskennelty- on meidänkin aikamme yksi kirous. Todellinen kirous. Sen pauloihin jää varsin helposti.
On työtä ja tekemättömiä töitä ja asioita, joiden kanssa elämä on kuin solmussa.
ONKO NYT KIIRE, VOITKO KUUNNELLA?-on tuttu sana sanottuna ja kuultuna.
Vaikka monin eri tavoin järjestetään meille apua ja tukea, yhden ihmisen huolet tuntuvat monta kertaa jäävän kuulijaa vaille.
Aikaa kyllä löytyy- mutta aina ei heti. Jonotuslappuja joutuu niin moneen lähtöön itselleen ottamaan.

Galilealaiset pyhiinvaeltajat kulkivat Jordanin laaksoa pitkin joen itäpuolella.
Matkalaiset tulivat sitten Jerikon kohdalla Jordanin yli ja reitti kääntyi kohti Jerusalemia. Jeriko oli siihen aikaan varsin merkittävä kaupunki.

Itämaisen tavan mukaan oli tavallista istua lähellä kaupungin porttia.
Sokeat, raajarikot ja muut, joilla oli paljon vapata aikaa, tapasivat istua lähellä kaupungin kulkutietä. Ehkä joku kulkija luopuisi kiireestään ja pysähtyisi.
Tien vierellä taisi olla- meidän sanojamme käyttäen- sen ajan syrjäytyneitä ihmisiä.

Sokealla oli todellinen avun tarve. Hän huusi hätänsä julki. Toiset yrittivät kyllä estellä häntä, mutta hän huusi vielä kovempaa. Hänellä ei ollut hätää kasvojensa tai maineensa menettämisestä, muuten kuin huutamalla ei tahtonut tulla apua.

Mies huusi apua.
Kuulemmeko toisen ihmisen. lähellämme olevan yhden ihmisen avunpyynnön?
Onko se kiusallista? Pitäisikö hänet vaientaa?-niin kuin opetuslapset yrittivät tehdä? Häpeämmekö toisen puolesta?
Onko häntä jo mielestämme autettu?
Kysymyksiä, kiusallisia kysymyksiä meidän pohdittavaksemme.

Onko niin, että turvaton yrittää turvautua jokaiseen lähelle tulevaan?
On todettu, että kaikesta huolimatta aikamme ihminen on yksinäisempi kuin koskaan.
Jos meillä jokaisella olisi edes yksi todellinen ystävä, avun huutajia olisi entistä vähemmän. Ihmisellä olisi se apu lähellä, jonka ihminen voi antaa. Ihmisten kautta Jumalan apukin kohtaa meitä; rakkaus palvelee ja auttaa.

Sokean puhuttelu, että Jeesus oli Daavidin poika, oli vahva uskon tunnustus.
Hän sillä tavoin tunnusti, että Jeesus on Messias.
Tämä sokean tunnustus on, Luukkaan mukaan , ensimmäinen Jeesuksen julkinen tunnustaminen Messiaaksi. Se tapahtui vasta lähellä Jerusalemia, kärsimyksen kaupunkia.
Sokean tunnustus, että Jeesus on Messias, osoitti hänen uskonsa Jeesukseen.
Uskon perusteella Jeesus paransi miehen sokeudesta. Hän sai liittyä Jeesuksen seuraajaksi, osaksi pyhiinvaellusjoukkoa.
Joukko ei selvästikkään ollut mikä tahansa matkaseurue, vaan koostui pyhiinvaeltajista, jotka liittyivät parannetun kanssa ylistämään Jumalaa.

Rakkaat sanankuulijat.
Tekstin ääressä moni asia jää pohdittavaksemme. Paljon elämässä jää salaisuudeksi.
Miksi meidänkin aikanamme moni viaton joutuu kantamaan suuria taakkoja?
On paljon asioita, joita edes emme tiedä.
Ja on asioita, joita emme ymmärrä.
Joskus- vuosienkin jälkeen saattaa kokonaisuus hahmottua ymmärrettäväksi.
Omankin elämän salaisuuksien edessä tulee jäädä nöyrästi kyselemään ja hiljentymään, saati sitten toisen elämän kohdalla.

Opetuslapset olivat jo kolmisen vuotta olleet Jeesuksen seurassa- ja silti he eivät ymmärtäneet Jeesuksen tien ja kärsimyksen merkitystä.
Heillä olisi ollut Jeesuksen elämään toisenlainen suunnitelma.
(Saarna loppu).

Kun se sydämestä lähtee, sitä ei kenenkään, ikinä tarvitse katua. Jeesus vastaa ja auttaa! Hän on armollinen.
Kiitos sinulle rakentavasta aloituksestasi.

Tuossa on hyvin syvällinen sanoma jos tietää ikivanhoja perinteitä ja tapoja Israelista.
En nyt lähde niistä esitelmöimään, mutta Jeesuksen vertaukset ovat paljon syvällisempiä kuin äkkiä näyttää.

On niin siunaavaa ja samalla lohduttavaa lukea teidän kirjoituksianne ilman minkäänlaisia kinoja tai väittelyjä.. Jumala teitä kaikkia siunatkoon.. ❤