sukusalaisuus

ne sukusalaisuudet, joista en tiedä yhtään mitään?

mitä serkumpaa.

Totta kai sukusalaisuuksia löytyy, mutta tapana on, ettei niistä hiiskuta, jos ne on negatiivisia. Ennenhän kirkonkirjoihin merkittiin sakot ja sitten oli kaksi eri astetta "kyrkoplikt"-ejä eli kirkon rangaistuksia. Lievempi aste oli se, että tunnusti tekonsa sakastissa papille ja "kirkkohallitukselle". Kovempi aste oli se, että jumalanpalveluksen yhteydessä piti mennä seurakunnan eteen, tunnustaa tekonsa ja pyytää anteeksiantoa. Kyrkopliktin jälkeen pappi antoi anteeksi ja rangaistuksen saanut otettiin jälleen täysivaltaiseksi seurakunnan jäseneksi.

Näitä löytyy suvustani mm. egenhandsrätt (=omankädenoikeus)ym seurauksena, puhumattakaan nyt räyhäämisestä juovuksissa kirkonmäellä. MUTTA sukuselvityksiin ei näitä laiteta, naureskellaan vain suppeammissa piireissä. Tiesitkö muuten, että a.u. lapsista maksettiin kirkolle sakkoa, samoinkuin jos lapsi syntyi liian aikaisin (Olisiko ollut 5kk) vihkimisen jälkeen. Nämäkin näkyy kirkonkirjoista.

Kun isätön lapsi oli ennen häpeä, sen kaikki näkivät nimestä (Pekka Liisanpoika), niin joskus oikea isä osti jonkun toisen lapsen isäksi. Näitä tiedetään, mutta kirkonkirjoista niitä on vaikea löytää. Isojen talojen ja kartanoiden herrojen tiedetään tehneen piikoja raskaaksi ja joku renki sitten naitettiin piialle vahinkoa peittämään. Niinpä joku pappi kerran kertoi, että jopa 10 % 1700- ja 1800-lukujen lapsien isistä saattaa olla kirkonkirjoissa väärin. Nythän ne voitaisiin selvittää DNA:lla, mutta mitä hyvää siitä enää syntyy.

Nykyäänhän lapsilla on papereissa aina oikea isä, vaikka tuota nyt tuskin uskoo Erkkikään. Aina ei edes äiti tiedä oikeaa isää lapselleen, eikä halua edes asiaa selvittää, varsinkin jos asia menee aviomiehen piikkiin.

Minulle vanha sukulainen kertoi, että 1917 olisi keisarin kesäasunnon aarteet pakattu erään "naapurin" matkaan turvaan Suomeen. Kun keisareille kävi köpelösti niin aarteet jäivät "naapurille", joka sitten osti ison tilan.
Uskon tarinaan, tarinan sukulaiselleni kertonut oli ollut lastaamassa tavaroita junaan Terijoella 1917. Varmaankin kyseessä hopeita ym. tuon ajan kalleuksia.

Sukusalaisuudet... ne tuhoaa ihmisen minuutta ja itsetuntoa... sitten kun tulevat esille. Toki parasta se, että tulevat esille. Kovaasti siinä saa varmasti elämän intoa ja itsetuntoa hakea. Minusta näiden ihmisten ketä asiat koskee pitää kertoa asianomaisille. Eteeni on tullut sellainen sukusalaisuus, että lapsen isä olikin toinen ihminen ketä lapsi piti isänä. Kaikki muut tiesi asiasta paitsi lapsi. Äiti ja mummu eivät halunneet kertoa, joten muu suku ja ystävät oli hiljaa. Väärin. Niin väärin. Tämä äiti ei itse puhunut asiasta monelle. Minäkin kuulin asiasta toiselta ihmiseltä. Asiat räjähti kohta käsiin.... miten siinä kävi ja kuka kertoi... joku..
aivan ulkopuolinen. Miten äiti voi tehdä näin tai lähisuku????

Jos oli syyllistynyt rikokseen, merkittiin kirkonkirjoihin 1800-luvulla sana "mainemerkintä". Sen pystyy selvittämään ns. mustistakirjoista.
Riippuen sukututkijasta, jotkin merkitsee kaikki tietoon tulevat tiedot muistiin. Olkoonkin merkinta kirkonkirjoissa mitä tahansa, on se sukunsa tutkijalle löytö.

Jos tietää että sukulaisella on sisaruspuoli, pitäisikö kertoa että tietää tällaisen.

Taas joku lueskelee vanhoja ketjuja ja kommentoi ikivanhoja asioita. Onneksi me kaikki Suomalaiset ollaan suku kuninkaille ja keisareille, Tarvii vaan mennä tarpeeksi kauan. Kyllä takuulla löytyy kuninkaallisia ja aatelisia! Ja lapsenraiskaajia.