NG:n tunnustukset, miksi niitä ei

uskottu?

Tunnusti Tuomiselle ja useille naisille. Miksi oikeus ei niitä uskonut, miksi syyttäjän eivät valittaneet hoviin, siellä kolme ammattituomaria olisi voinut olla aivan toista mieltä kuin käräjäoikeus. Olisi pitänyt katsoa peli loppuun saakka!

29

1606

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eivät riitä näissä vanhoiss...

      En kyllä ymmärrä tätä hoviin menoa, mitä se olisi muuttanut? Käntty on ollut niin ovela näissä tunnustuksissaan, ettei ole ollut kolmatta osapuolta kuulemassa. Kiistänyt olisi puheensa. Ja kuten kävi Marjatan kohdalla, kiisti tunteneensa koskaan edes kyseistä naista. Tuominen laski aluksi virallisen tunnustuksen varaan paljon, myöhemmin kuitenkin luopui toivosta, totesi ettei sitä tulla enää saamaan. Ymmärrän tutkijoiden tavoitteen tässä tunnustuksen saamisessa, vain se olisi vienyt näin vanhassa jutussa tavoitteeseen, eli tuomioon. Koska käräjäoikeus mm. perusteli päätöstään, juuri näillä tapauksesta kuluneen vuosikymmenten (45-vuotta) ajan tuomilla epävarmuustekijöillä. Niitä ei voinut lukea NG:lle haitaksi. Mikä onkin ymmärrettävää, kun syyte on näin raskas.

      • Persereikä

        Käräjäoikeuden tuomiosta

        ..... Lausunnot vuosina 2003 ja 2004 antaneen ja todistajana kuullun neurokirurgi Juhä Öhmanin mukaan Gustafssonilla on ollut murtumat vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla, vasemmassa poskiluussa sivuseinämässä ja katossa sekä poskikaaressa, minkä lisäksi otsaluun ja poskiluun liitos on auennut sekä ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla on ollut murtuma. Lisäksi Gustafssonilla on ollut ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa sekä viiltohaava oikeassa kyynärvarressa. .....

      • on kuitenkin selkeä...
        Persereikä kirjoitti:

        Luettu on. Mitä tuolla lääketieteellistä termejä sisältävällä lainauksella, yrität todistaa? Samanlaisia lausumia saadaan vaikka sormen murtumista,jos käytetään alan termejä. Koska erityistä hoitoa poskiluun ja yläleuan murtumiin ei ole tehty hoitotietojen mukaan. Ne ovat siten olleet hyväasentoisia murtumia jotka paranevat(luutuvat itsestään (vai vaatiko leikkauksia,laitettiinko korvaavaa ainetta luun tilalle leukoihin, kerro?)) Ruhjehaavat eivät olleet vaarallisia, käden pintahaavaa ei edes tarvinnut omella, parani itsekseen. Ohimoalueen ruhjeeseen laitettiin tikit, ompa vaarallista.

      • Miksi ei uskottu

        KRP:n kokenut rikosylikonstaapeli, kuulusteluexpertti Markku Tuominen sai tunnustuksen, "tehty mitä tehty, 15 vuotta tuli", ei hänellä ole mitään syytä valehdella. Itse NG myönsi tuollaista sanoneensa mutta väitti sen olevan "leikinlaskua". Ei tuollaisista asioista lasketa leikkiä!

        Useille naisille tunnustanut, mikä syy heillä olisi tehdä väärä vala joka on vakava rikos sekä juridisesti että moraalisesti, ei tuollaisista asioista monta toisiaan tuntematonta ihmistä valehtele.

        Hovissa tunnustukset olisi varmasti otettu huomioon ja tuomio olisi tullut. Nyt epäpätevät syyttäjät jättivät leikin kesken. On aivan ennen kuulumatonta ettei hoviin valitettu, siellä kolme ammattituomaria olisi antanut toisen tuomion.

      • se vain jaksaa:)
        Miksi ei uskottu kirjoitti:

        Gustafsson ei todellakaan ”myöntänyt” noin sanoneensa, vaan hän ei muistanut että olisi sanonut noin, mutta jos se muun jutustelun lomassa oli vilahtanut niin se oli eri asia.

        Toisin sanoen Tuominen irrotti sanat jostain, luki siis kuin piru Raamattua. Jos siis yleensäkään oli tuollaista kuullut. Sen hän tiesi itsekin koska antoi asian olla, tai sitten keksi sen hätäpäissään oikeudenkäynnin viime päivinä.

        Naisia taas krp kuulusteli tuntikausia, mutta koska huomasivat jutut paskanpuhumiseksi heitä ei edes harkittu viedä oikeudessa eteenpäin.

      • ei voi luottaa?:)
        on kuitenkin selkeä... kirjoitti:

        Luettu on. Mitä tuolla lääketieteellistä termejä sisältävällä lainauksella, yrität todistaa? Samanlaisia lausumia saadaan vaikka sormen murtumista,jos käytetään alan termejä. Koska erityistä hoitoa poskiluun ja yläleuan murtumiin ei ole tehty hoitotietojen mukaan. Ne ovat siten olleet hyväasentoisia murtumia jotka paranevat(luutuvat itsestään (vai vaatiko leikkauksia,laitettiinko korvaavaa ainetta luun tilalle leukoihin, kerro?)) Ruhjehaavat eivät olleet vaarallisia, käden pintahaavaa ei edes tarvinnut omella, parani itsekseen. Ohimoalueen ruhjeeseen laitettiin tikit, ompa vaarallista.

        Tarkoitat siis että lääkäreiden lausuntoihin ei ole luottamista?:)

        No, tuonhan voi sanoa myös kansankielellä, Gustafssonin leukaluu oli poikki kahdesta kohtaa, poskessa oli läpireikä, kallossa myös murtuma ohimossa korvan takana. Tämän lisäksi ruhjeita ja haavoja eri puolilla päätä.

        Aikanaan hänellä todettiin ainakin aivoruhje.

        Mielenkiintoiseksi nuo vammat tekee se, että mistä ne ovat tulleet? Boismannilla oli toisessa kädessä vähäinen hankauma, josta oikeus totesi että se on voinut tulla ihan mistä vain, ei ole välttämättä edes puolustusvamma.

        Lisäksi Gustafssonin verijälkiä löytyi teltasta noin siltä kohtaa missä hän oli nukkunut.

      • Ööööötotnoin
        ei voi luottaa?:) kirjoitti:

        Kukaan ei voi todeksi näyttää, että Gustu olisi teltassa nukkunut. On olemassa vain tämän hölösuun itsensä esittämä tarina siitä...
        Helppohan patun oli luritella aivan mitä halusi: muut retkellä olleet ovat kuolleet, eikä ulkopuolisia paikalla ollut.
        Kuolleet eivät voi tämän sankaripojun valheita oikomaan.

      • päätöksestä:)
        Ööööötotnoin kirjoitti:

        Kukaan ei voi todeksi näyttää, että Gustu olisi teltassa nukkunut. On olemassa vain tämän hölösuun itsensä esittämä tarina siitä...
        Helppohan patun oli luritella aivan mitä halusi: muut retkellä olleet ovat kuolleet, eikä ulkopuolisia paikalla ollut.
        Kuolleet eivät voi tämän sankaripojun valheita oikomaan.

        Oikeuden päätöslauselmasta:

        ”Gustafssonin verijäljet teltan sisällä, jotka ovat olleet kosketusverta/valumaverta, sijaitsevat siinä osassa telttaa, missä hän on ilmoittanut nukkuneensa ja ovat jokseenkin siinä missä hänen päänsä on tuolloin ollut. Teltan sisällä olevat Gustafssonin verijäljet tukevat siten vahvasti johtopäätöstä, että hän on ollut teltan sisäpuolella makaamassa kun verijäljet ovat syntyneet.”

      • ~~~~~~
        päätöksestä:) kirjoitti:

        ~Paino sanalla JOKSEENKIN. Hän ei nukkunut nurkassa ja misä on ne roiskeet.

      • jokseenkin:)
        ~~~~~~ kirjoitti:

        ~Paino sanalla JOKSEENKIN. Hän ei nukkunut nurkassa ja misä on ne roiskeet.

        Typerää hiuksien halkomista millimetripaperilla.
        Gustafssonin verijälkiä oli teltan sisällä, aivan hyvin riittää että niitä oli jokseenkin niillä paikoilla missä hän sanoi nukkuneensa.

        Riittää oikien hyvin normaalijärjellä varustetulle:)

      • lauhkea sellainen
        jokseenkin:) kirjoitti:

        Kuulkaas kaikki, tässä on totuus:
        Koskapa muut retkeilijät ovat kuolleet, eikä paikalla ulkopuolisia ollut, pystyi Gustu lurittelemaan aivan mitä ikinä mieleen juolahti, eikä kukaan kykene niitä valheiksi todistamaan, vaikka ne hänen puheensa sellaisia aivan selvästi olivat.
        Kuolleet eivät voi nousta tämän käntyn valheita oikomaan. Piste. Repikää siitä, kurttuisen äijänkääkän perseen nuolijat.

      • ~~~~~~~~
        jokseenkin:) kirjoitti:

        Typerää hiuksien halkomista millimetripaperilla.
        Gustafssonin verijälkiä oli teltan sisällä, aivan hyvin riittää että niitä oli jokseenkin niillä paikoilla missä hän sanoi nukkuneensa.

        Riittää oikien hyvin normaalijärjellä varustetulle:)

        Kylhän juttu on silviisii, ettei tää Kustaa-sonnin teltassa nukkunu ollenkaan. Eikä hän ollut teltassa murhien tekohetkellä.

      • sekoilee:)
        ~~~~~~~~ kirjoitti:

        Kylhän juttu on silviisii, ettei tää Kustaa-sonnin teltassa nukkunu ollenkaan. Eikä hän ollut teltassa murhien tekohetkellä.

        Miksi ihmeessä sinä Peräreikä pistit kaksi erillistä räpellystä? Olisit aivan hyvin voinut nuo molemmat pistää samaankin, niin tyhjänpäiväistä lätinää ne molemmat ovat:)

        Mahdat siellä taas lillua siinä kiukusta rikinkatkuisessa ja turhautuneessa limassasi:)

    • mikä tehty!

      Mitä luulet miten Tuominen olisi käyttäytynyt jos NG olisi teon tunnustanut? Tasan tarkkaan siinä vaiheessa kun Tuominen toi NG:tä vangitsemisoikeudenkäynnistä, jossa NG vangittiin, olisi Tuominen vienyt NG:n siltä seisomalta heti tunnustuksen jälkeen kuulusteluun, eikä sulkenut selliin.

      Totuus on se, että Tuominen ymmärsi hyvin sen mitä NG tarkoitti, eli NG tarkoitti, että hänestä on tehty syyllinen!

      "tehty mikä tehty 15-vuotta tuli"

      • hahahhhaaa

        ^^^^^^^^

      • mutta ei mitä paskaa tahans...

        Ei ole epäilystäkään, etteikö Tuominen näitä asioita tiedä, turha sitä on edes kysellä. Mutta haluaisin tietää,kysyjän motiivit tälle valehtelu asialle? Mitä itse olen perehtenyt tähän tunnustus asiaan. Minulle ei ole tullut pienintäkään syytä epäillä Tuomisen kertomaa. Kerro minulle miksi kokenut järkevä tutkija toimisi näin, että laittaa itsensä peliin tunnustus asiassa,jos näin ei olisi todella tapahtunut? Kyllä minusta on täysin uskottavaa, että pidätetty oli tuossa tilanteessa erittäin hermostunut ja epävakaassa mielentilassa, kun on näin lausunut, niinkuin Tuominen on asian kertonut.

      • "tutkija":)
        mutta ei mitä paskaa tahans... kirjoitti:

        Siteeraanpa ihan ikiomaa kysymystäsi:
        ”Kerro minulle miksi kokenut järkevä tutkija toimisi näin”

        Miksi ”kokenut järkevä tutkija” ei ikinä tulevissa kuulusteluissa palannut asiaan eikä varsinkaan siltä seisomalta edes pyrkinyt virallistamaan ”tunnustusta”?

        Miksi ”kokenut järkevä tutkija” ei puhunut eikä pukahtanut asiasta kenellekään, ei syyttäjälle eikä puolustukselle? Ajatteliko ”kokenut järkevä tutkija” että kell aarre on se aarteen kätkeköön?

        Kun Gustafssonia oltiin vapauttamassa tutkintavankeudesta, vieläkin tämä ”kokenut järkevä tutkija” oli aivan hipihiljaa suuresta salaisuudestaan. Hänen yksinkertaisen käsityksensä mukaanhan oltiin vapauttamassa vaarallista kolmoismurhaajaa meidän tavallisten kuuliaisten kansalaisten keskuuteen.
        Mutta ”kokenut järkevä tutkija” se vain oli hiirenhiljaa, luulisi virkavelvollisuuksiin kuuluvan varoittaa ainakin kansalaisia, vielä parempi kun olisi yrittänyt vakuuttaa käräjätuomarin ja kertoa ”tunnustuksesta”. Mutta ei, virkamies vain örmötti ”tietoineen”.

        Vasta kun oikeudenkäynti oli käytännöllisesti katsoen ohi, ja oli päivä jolloin tutkijoiden piti kertoa miksi kukaan muu ei voinut Bodomin murhia tehdä, silloin tämä ”kokenut järkevä tutkija” avasi sanaisen arkkunsa vaikka varmasti tiesi että oikeudenkäynnin kulkuun sillä ei ollut mitään merkitystä enää. Katkeroitunut ja turhautunut ”kokenut järkevä tutkija” halusi raivosta pihisten ampua vielä yhden mustan väriammuksen Gustafssoniin, tietäen mistä lööpit aamulla kirkuu.
        Muuten tuosta päivän varsinaisesta aiheesta, miksi kukaan muu ei voinut Bodomin murhia tehdä, siitä ei juurikaan puhuttu eikä se todellakaan tullut selväksi:)

        Lisäksi ”kokenut järkevä tutkija” tutkija muisti aivan väärin päivän jolloin olisi ”tunnustuksen” kuullut.

      • 9-0 kuten Nissen voitto
        "tutkija":) kirjoitti:

        Mahtaa Markku pumpata bensaa poliisivarikolla nykyään?

      • paljastavan katkeria
        9-0 kuten Nissen voitto kirjoitti:

        Mahtaa Markku pumpata bensaa poliisivarikolla nykyään?

        joopa.
        Nissen kertomus tapahtumainkulusta ei tutkimusten tulosten mukaan pidä paikkaansa.

      • Sanasta_miestä
        paljastavan katkeria kirjoitti:

        joopa.
        Nissen kertomus tapahtumainkulusta ei tutkimusten tulosten mukaan pidä paikkaansa.

        Jos tuo lausahdus kuului suomennettuna:

        "Tehty, mikä tehty, 15. vuotta tuli!"

        Niin, eihän se mikään tunnustus ole. Sen voi käsittää monella tavalla. Esim. näin:

        "Vaikka minä olin vain hieman humalassa ja olin retkeilemässä tyttöjen ja Sepin kanssa siellä niemessä, ja päästin jonkun hakkaamaan kovalla esineellä päähäni, ja lisäksi tuo surkimus tappoi kaverini, niin tästä kaikestako on seurauksena, että tulee minulle vielä 15 vuotta tuomiota."

        Eihän tuossa kerrota lainkaan, että kyseinen henkilö nimenomaan itse tuon teon suoritti. Tosin sen voi niinkin ymmärtää, mutta se ei ole ainut tulkinta. Asian voi ymmärtää vähintäänkin kahdella tavalla. Ilmaisu on sikäli pyöreä! Ei tuollainen todista mitään eksaktia siitä, kuka teon suoritti.

      • ilmaisuna
        Sanasta_miestä kirjoitti:

        enemmistö käsittää tuon tehty mikä tehty, tein minkä tein ja siitä seuraa jotain (ennemmin tai myöhemmin, ).

      • Enemmistö
        ilmaisuna kirjoitti:

        enemmistö käsittää tuon tehty mikä tehty, tein minkä tein ja siitä seuraa jotain (ennemmin tai myöhemmin, ).

        Minä käsitän tuon eri lailla.

        Saattoihan tuo lausahdus (jos sitä ikinä edes sanottiinkaan) kuulua näin: "Tehty tai tehty, 15 vuotta tuli"

      • se täytyy tekemällä tehdä s...
        "tutkija":) kirjoitti:

        Siteeraanpa ihan ikiomaa kysymystäsi:
        ”Kerro minulle miksi kokenut järkevä tutkija toimisi näin”

        Miksi ”kokenut järkevä tutkija” ei ikinä tulevissa kuulusteluissa palannut asiaan eikä varsinkaan siltä seisomalta edes pyrkinyt virallistamaan ”tunnustusta”?

        Miksi ”kokenut järkevä tutkija” ei puhunut eikä pukahtanut asiasta kenellekään, ei syyttäjälle eikä puolustukselle? Ajatteliko ”kokenut järkevä tutkija” että kell aarre on se aarteen kätkeköön?

        Kun Gustafssonia oltiin vapauttamassa tutkintavankeudesta, vieläkin tämä ”kokenut järkevä tutkija” oli aivan hipihiljaa suuresta salaisuudestaan. Hänen yksinkertaisen käsityksensä mukaanhan oltiin vapauttamassa vaarallista kolmoismurhaajaa meidän tavallisten kuuliaisten kansalaisten keskuuteen.
        Mutta ”kokenut järkevä tutkija” se vain oli hiirenhiljaa, luulisi virkavelvollisuuksiin kuuluvan varoittaa ainakin kansalaisia, vielä parempi kun olisi yrittänyt vakuuttaa käräjätuomarin ja kertoa ”tunnustuksesta”. Mutta ei, virkamies vain örmötti ”tietoineen”.

        Vasta kun oikeudenkäynti oli käytännöllisesti katsoen ohi, ja oli päivä jolloin tutkijoiden piti kertoa miksi kukaan muu ei voinut Bodomin murhia tehdä, silloin tämä ”kokenut järkevä tutkija” avasi sanaisen arkkunsa vaikka varmasti tiesi että oikeudenkäynnin kulkuun sillä ei ollut mitään merkitystä enää. Katkeroitunut ja turhautunut ”kokenut järkevä tutkija” halusi raivosta pihisten ampua vielä yhden mustan väriammuksen Gustafssoniin, tietäen mistä lööpit aamulla kirkuu.
        Muuten tuosta päivän varsinaisesta aiheesta, miksi kukaan muu ei voinut Bodomin murhia tehdä, siitä ei juurikaan puhuttu eikä se todellakaan tullut selväksi:)

        Lisäksi ”kokenut järkevä tutkija” tutkija muisti aivan väärin päivän jolloin olisi ”tunnustuksen” kuullut.

        Kirjoituksesi on tyyppiesimerkki ajattelun kapeudesta. Jos joku on mielessäsi hyvä, niin toisten täytyy olla sitten automaattisesti pahoja. Että hyvyys korostuisi niinkö?

      • hermolomailee
        9-0 kuten Nissen voitto kirjoitti:

        Mahtaa Markku pumpata bensaa poliisivarikolla nykyään?

        Ei se bensapumpulle ole joutunut, mutta hermolomailee ymmärrettävistä syistä. Loi maineensa jutuilla, joissa tekijä tai tekijän lapset tunnustivat teon. Sai näin aivan ansiotta hyvän tutkijan maineen, jonka siten menetti tehtyään järjettömän johtopäätöksen Bodomin syyyllisestä.

    • nääs kun

      tunnustusta ei ole, tajuatko? Vai oletko nähnyt/kuullut Nissen tunnustavan? Tunnustus olisi pitänyt tapahtua oikeudessa mutta niin ei tapahtunut, syytetty kiisti tehneensä rikoksen!

    • kohdalta tunnustukset

      1 Tunnusti Tuomiselle - ja Tuominen ei palannut asiaan puolella sanallakaan kahdenkuukauden aikana. Tuota ei usko kukaan, kun Tuominen muisti asioita muutenkin pahasti pieleen. "Tultiin vangitsemisoikeudenkäynnistä", "otin vielä saman päivän aikan kuulusteluun", joo, joo. Kas kun vangitsemisoikeudenkäyntiä seuraava kuulustelu olikin vasta 4 päivän päästä.

      2. Tunnusti useille naisille - hevosnaisten juttuja. Poliisi kuulustel näitä hulluja useita tunteja, minkä jälkeen Marjatta Sahakankaan aitioon kelpuuttanut syyttäjä päätti olla käyttämättä heitä. Osaatko päätellä tästä mitäääääään?

      3. Miksei viety hoviin, jossa 3 ammattituomaria olisi voinut nähdä asian toisin? - Siksi, että Santavuoren lisäksi maastamme tuskin löytyy edes yhtä oikeusoppinutta, joka olisi nähnyt tapauksessa tuomion ainekset. Tapaushan meni oikeushistoriaan kaikkien aikojen floppina. Vuosien tutkimukset, kahden kuukauden vangitseminen ja valtava poliisipropaganda, lopputuloksena syyte ilman ainoatakaan syyllisyyteen viittaavaa todistetta.

      • totanoinaa

        1. Tunnustus ei ollut virallinen, koska kyseessä ei ollut varsinainen kirjattu kuulustelutilanne protokollassa.

        2. Ei ole hullu.

        3. Hoviin ei menty huomioiden kustannustaloudelliset syyt ja syytetyn korkeahko ikä ja se kello kuuden mies havainto.

      • oikeustieteilijänä:)
        totanoinaa kirjoitti:

        Jaha, Piukea peräreikä, mielestäsi Suomen oikeusjärjestelmässä on siis "taloudellinen raja", jonka jälkeen ei enää oikeutta käydä?:) Mikä siinä on mielestäsi euromäärä, että kansa tietää vastaisuudessa?:)

        Mielestäsi on siis jokin ikäraja, jonka jälkeen ei enää oikeutta käydä?:) Kerro hyvä mies mikä se ikä on, niin silloinhan sen iän ylittäneet ovat Suomen oikeusjärjestelmän ulkopuolella:)

        Hoviin ei syyttäjä tapausta enää vienyt, koska mitään todisteita ei ollut Gustafssonia vastaan. Kaikki syytekohdat oikeus hylkäsi, todeten että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden viittaa siihen että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa uhreille.
        Lisäksi paikalla havaittiin tuntemattomaksi jäänyt kello kuuden mies.

      • sä nyt oikein puhut?
        totanoinaa kirjoitti:

        1. Tunnustus ei ollut virallinen, koska kyseessä ei ollut varsinainen kirjattu kuulustelutilanne protokollassa.

        2. Ei ole hullu.

        3. Hoviin ei menty huomioiden kustannustaloudelliset syyt ja syytetyn korkeahko ikä ja se kello kuuden mies havainto.

        Ei ollut virallinen kuulustelu? Mitä ihmettä sä nyt sekoilet. Tuominen viittaa kuulusteluissa useampaan otteeseen kuulustelujen ulkopuolella sanottuun, kyllä tämäkin olisi pitänyt tavalla jos toisellakin ottaa puheeksi. Älä petä itseäsi tuollaisilla jutuilla. Kenties tiedätkin, että Ulvilan floppitutkimuksissa oikein yritettiin vedota vangittuun sellissä eli kuulustelujen ulkopuolella.

        Ehkä Virpit ja Sahakankaat eivät ole hulluja. Paskaa kuitenkin puhuivat.

        Uskotko itse todellakin, että hoviin ei menty kustannussyistä? - Petät itseäsi. Olen keskustelut asiasta useiden virkamiesten kanssa, eikä asialla heidän mukaansa ole pienintäkään tekemistä syytetyn iän tai tapauksen kustannusten kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1957
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1685
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1312
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1139
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1015
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      918
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      903
    Aihe