milloin tiesit oikeeksi?

Itse tiesin silloin, kun selvisimme yhdessä monista vastoinkäymisistä. Itse uskon siihen, että ei voi rakastaa toista kyllin syvästi, jos ei ole mitään kummempaa kokenut toisen kanssa. Tarkoitan siis sitä, että jos ei ole joutunut toisen kanssa mitään asioita selvittää tai mitään kummempaa kohtaamaan, ei voi myöskään tuntea toista vielä tarpeeksi hyvin.

Kun mieheni toipui vakavasta onnettomuudesta, olin koko ajan tukena ja autoin. Se oli jo suurempi ponnistus ihan koko suhteenkin kannalta. Kun sain keskenmenon, hän tuki minua vaikka itsekin suri. Kun olemme käyneet läpi lapsettomuustutkimuksia ja vähän jo hoitojakin, ne ovat vain kasvattaneet meitä. Kun itse surin perheväkivaltaa, jota lapsuudenperheessäni oli paljon, mieheni tuki minua, haki minua luokseen turvaan ym.

Eli kun on tarpeeksi kokenut myös huonojakin asioita yhdessä ja niistä on selvinnyt, silloin sen mielestäni tietää. Me olemme tosin olleet yhdessä "vasta" 3 vuotta ja paljon on koettu, yllä ei vielä edes kaikki.
Yritän itse uskoa siihen, että selviämme kaikesta vastaantulevasta, jos vain tahdomme. Siitähän koko hommassa (=avioliitossa, siihen lupautumisessa) on kyse. Että tahtoo olla toisen kanssa, tuli mitä tuli. Kyllä aito rakkaus kestää, jos niin haluaa.
Itse olen valmis yrittämään kaikkeni tämän suhteen vuoksi.

jos olette nimittäin parikymppisiä, niin se on max. 10v mitä viihdytte yhdessä. Kolmekymppisinä toisella tai molemmilla on uudet ajatukset "siitä oikeasta" tai olette muuten vaan kasvaneet erillenne. Nyt ei moista voisi edes kuvitella mutta usko pois, se voi tapahtua niin monesta eri syystä ja nopeammin kuin kukaan voisi kuvitella. Ei siis muuta kuin reippaasti vaan kimppaan!

..mitäs sitten kun ymmärtääkin sen vääräksi?

Minä tiesin minulle tärkeistä pienistä asioista. Hän sai minut nauramaan, hänen lähellään minun on hyvä olla, hän lohduttaa kun olen surullinen, tukee kun ole epävarma, hän vastaa minun rakkauteeni, kehuu jos olen laittanut hyvää ruokaa..

Mielestäni sen näkee ihan pienistä arjen asioista. Lopulta kuitenkin kyse on tahdosta. Kenet sinä tahdot rinnallesi elämään? Jakamaan arjen ilot ja tuskat.

Mieheni kävi Intiassa reissaamassa kolme kuukautta ja minä en sen hetkisen elämäntilanteeni takia voinut lähteä mukaan (yhdessä asuttiin jo silloin ja asumista oli takana vuosi). Tänä aikana tietenkin ikävä vaivasi yms. mutta siitä selvittiin. Sen jälkeen mies kosi ja olin varma, että tässä sitä ollaan loppuelämä ja tätä me molemmat halutaan. Paljon muitakin hankaluuksia ollaan koettu, vaikka yhteistä taivalta on vasta 2 vuotta takana. Sormus sormessa sinetöi tän suhteen ja merkitsee molemmille, että naimisiin mennään :)

Tiedän, että vanhenen nykyisen avomieheni kanssa. Olin aikaisemmin pitkässä suhteessa ja silloin tiesin koko ajan, ettei homma kestä ikuisuutta. Vajaa kymmenen vuotta meni pelkällä himolla ja rakkaudella. Nyt on mukana kuitenkin muutakin. Nykyisen kanssa on samat arvot ja saman kaltaiset unelmat. Nauramme samoille asioille ja pidämme hauskaa yhdessä. Luotan häneen täysin ja hän minuun. Emme oikeastaan edes riitele, hän ei ole koskaan tehnyt mitään sellaista mistä minulla olisi syytä hermostua (en kyllä ole kovin pedantti esim. kodin siisteyden suhteen). Pystymme puhumaan kaikesta ja annamme toistemme elää omaa elämäänsä. Ylipäätänsä arki sujuu loistavasti. Ja se on jo aika hyvä edellytys onnistuneelle avioliitolle.