Jeesuksen elämä on siitä(kin) mielenkiintoinen, etteivät lainoppineen onnistuneet osoittamaan häntä syylliseksi syntiin. Jeesus eli ihmisenä ihmisten keskellä, mutta hänen elämänsä oli hyvin poikkeavaa. Hän oli ihminen ihmisille ja häntä arvioitiin ihmisenä, kuitenkin hän eli ilman syntiä. Se on äärimmäisen poikkeuksellista, jotain aivan erilaista kuin kenenkään muun elämä.
Tuo asia saa Johanneksen kirjoittamaan: ” Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
Kirkkauden käsite on tässä mielestäni erityisen tärkeä, se miksi puhutaan kirkkaudesta ja miten siitä puhutaan. Sillä viitataan johonkin valtavaan asiaan. Ei kenenkään menestykseen urallaan tai menestykseen pörssissä. Tuo kirkkaus on sellaista, jota maailma ei voi tarjota. Toisaalta tuo kirkkaus on tarjolla, vaikkakin kärsimyksen kautta.
Paavali kirjoitti: ” Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.”
Ihmiset kärsivät monenlaisten syiden takia. Kärsitään sairauden takia, kärsitään työpaikkakiusaajien takia, kärsitään olosuhteiden takia, ehkä ihan oman tyhmyydenkin takia. Sen lisäksi maailmalta voi lukea paljon uutisia, joissa ihmiset kärsivät yhdessä Jeesuksen kanssa. En tiedä, onko tämä vain perusteetonta mutu juttua, mutta joskus ajattelen, että Suomen kaltaisissa uskonnonvapauden omaavissa hyvinvointivaltioissa on vain vähän niitä, jotka suostuisivat kärsimään yhdessä Jeesuksen kanssa. Onko tässä ajatuksessa jotain totta?
Itseäni puhuttelee tuo jos: ”JOS kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.” Miten pitkälle vietyjä tulkintoja siitä olisi oikein tehdä? Taustalla ovat tietenkin Jeesuksen lausumat yksiselitteiset perusajatukset: ” joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.” samoin kuin: ” "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.”
Jeesus eli ilman syntiä ja antoi esimerkin, jota seurata. Ehkä siihen ei kukaan lopulta yllä, mutta toinen aiheeseen liittyvä ja aika puhutteleva käsite Raamatussa on kilvoittelu. Joskus on mielenkiintoista hakea Raamatusta tiettyjä sanoja tai sanontoja. Kilvoittelu on yksi, toisaalta vastakkaista puolta edustaa Uudesta testamentista haku sanoilla ”joka ei”.. hakutulos. Jeesus kertoo monin hyvin lämpimin tavoin niistä, ”jotka tekevät” mutta varoittaa myös jokaista ”joka ei”.
Se ei ole mikään kauhun tasapaino, vaan se kertoo hyvin realistisesti siitä, että mitä kylvää, sitä myös niittää. Se on varoittavaa mutta ennen kaikkea kannustavaa. Aloitan aiheesta, kosta minua tämä aihe on puhutellut viimeaikoina, syystäkin. Ehkä löytyy joku toinenkin, joka voisi jatkaa ja jakaa jotain aiheesta?
Kenestäkään ei varmasti tule inhimillisesti katsoen synnitöntä kuin Jeesus, mutta Jeesuksen elämän antamaa esimerkkiä alemmas ei kilvoittelun tavoitetta silti ole mielestäni syytä asettaa. Jos tavoite asetetaan alemmas, ei pyritä lähelle mahdollisimman hyvää, vaan tyydytään elämään synnissä. Syntiin tyytyvien osa taas ei ole Jeesuksen opetuslapseuden ja jatkuvan uskossa kasvamisen mahdollisuus.
Tämä aika monin tavoin houkuttaa asettamaan riman alemmas. Niin alas, ettei siellä eläessä nähdä Jumalan kasvoja kuin vilaukselta silloin, kun Hän kutsuu luokseen. Hänen luokseen päästäkseen täytyy nousta, vai mitä mieltä olette?
Jeesuksen elämä
11
529
Vastaukset
- Samaa hääväkeä oleva
Sanomassasi on hyvä hedelmä.
Tekstisi antoi voimaa.
Kiitos ja siunausta Samoin kun Jeeesus sanoo, joka ei, hän sanoo monesti myös: Jos joku tahtoo
"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua." Luuk 9:23
Johannes kirjoittaa:
"Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi." 1 Joh 2:6
Nämä saattavat kuuulostaa pelkästään järjen logiikan valossa ylivoimaisilta.
Mutta kysymys ei olekaan siitä, pystymmekö me, vaan siitä, uskommeko että Jumala pystyy ajan mittaan tätä vaikuttamaan meissä. Yhtä lailla kun hän on kykenevä pelastamaan meidät valtakuntaansa uskoontulon yhteydessä, hän on voimallinen myös puhdistamaan kansansa, niin että olemme valmiit, kun hän noutaa meidät. Kyse on siis uskon harjoittamisesta. Siitä, että päätämme uskoa (vaikka tunteet ja järki vastustaisivat 2 Kor 10:5), että hänen mahdollisuutensa meidän suhteemme ovat mittaamattomasti suuremmat kuin omaan napaamme tuijottamalla voimme koskaan aavistaa. Liikkeelle lähdetään uskossa samoin kuin silloin, kun tullaan ensi kerran Herran luo. Tämä näkyy Herran kaksoiskutsussa:
" (1)Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. (2) Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." Matt 11:28-30
(1) Ensin tullaan Jeesuksen luo ja saadaan rauha Jumalan kanssa. (2) Sitten astutaan hänen askeliinsa ja sitä kautta rauha jokapäiväiseen vaellukseen. Tämä on mahdollista, kun alamme harjoittaa luottamista siihen, että
"Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." Fil 2:13- nenada jolta taaas loppui aika
Kommenttini aina kappaleen jälkeen tähdellä erotettuna...
Jeesuksen elämä on siitä(kin) mielenkiintoinen, etteivät lainoppineen onnistuneet osoittamaan häntä syylliseksi syntiin. Jeesus eli ihmisenä ihmisten keskellä, mutta hänen elämänsä oli hyvin poikkeavaa. Hän oli ihminen ihmisille ja häntä arvioitiin ihmisenä, kuitenkin hän eli ilman syntiä. Se on äärimmäisen poikkeuksellista, jotain aivan erilaista kuin kenenkään muun elämä.
*Aamen!
Tuo asia saa Johanneksen kirjoittamaan: ” Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
*Sama sana oli alussa Jumalan tykönä. Jumalan Poika Meidän Herramme Jeesus Kristus, synnitön joka kuitenkin kärsi puolestamme.
Kirkkauden käsite on tässä mielestäni erityisen tärkeä, se miksi puhutaan kirkkaudesta ja miten siitä puhutaan. Sillä viitataan johonkin valtavaan asiaan. Ei kenenkään menestykseen urallaan tai menestykseen pörssissä. Tuo kirkkaus on sellaista, jota maailma ei voi tarjota. Toisaalta tuo kirkkaus on tarjolla, vaikkakin kärsimyksen kautta.
*Kirkkaus onminulle hengen valo, tiedon valo... Jumala voi valasita meidän henkemme ja me ymmärrämme.
Paavali kirjoitti: ” Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.”
* Niin olemem perillisiä, siis perimme jotakin Jumalalta, meillä ei vielä ole sitä perintöä, mutta tulemme sen saamaan.... tulemem osalliseksi samasta kirkkaudesta kuin Jeesus. joka perii kirkkauden myös Isältä. Olemem Jumalan lapsia ja perimme Jumalan kirkkaudesta! (Ei kirkkauden)
Ihmiset kärsivät monenlaisten syiden takia. Kärsitään sairauden takia, kärsitään työpaikkakiusaajien takia, kärsitään olosuhteiden takia, ehkä ihan oman tyhmyydenkin takia. Sen lisäksi maailmalta voi lukea paljon uutisia, joissa ihmiset kärsivät yhdessä Jeesuksen kanssa. En tiedä, onko tämä vain perusteetonta mutu juttua, mutta joskus ajattelen, että Suomen kaltaisissa uskonnonvapauden omaavissa hyvinvointivaltioissa on vain vähän niitä, jotka suostuisivat kärsimään yhdessä Jeesuksen kanssa. Onko tässä ajatuksessa jotain totta?
*Jootyhmyydestä sakotetaan.... yhdessä Jeesuksen kanssa?? En ihan hiffannu. Uskonvapaus?? Ok ei mennä siihen... Toisaalta Jeesus ei pyydä kärsimään hänen kanssaan, en usko että kestäisimme, ei Pietarikaan kestänyt! Mutta me voimem autta kärsiviä omien resurssien ja kykyjen mukaan, voimme olle vaikka hyviä ystäviä, naapureita... auttaa vanhus tien yli. Jumala sallii hädän, jotta me voisimme kasvaa armeliaisuudessa.
Itseäni puhuttelee tuo jos: ”JOS kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.” Miten pitkälle vietyjä tulkintoja siitä olisi oikein tehdä? Taustalla ovat tietenkin Jeesuksen lausumat yksiselitteiset perusajatukset: ” joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.” samoin kuin: ” "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.”
* Tuo loppuosa on aina ollut minun lemppareitani. Mutta tuota Kristuksen kanssa kärsimistä en oikee tiedä... Minusta se tarkoittaa sitä että me pahoitamme mielemme aina kun näemme tai kuulemem jotakin joka on väärin. Mutta ei senkalstaista kärsimistä, kuin Pietari ehdoitti kestävänsä.
Jeesus eli ilman syntiä ja antoi esimerkin, jota seurata. Ehkä siihen ei kukaan lopulta yllä, mutta toinen aiheeseen liittyvä ja aika puhutteleva käsite Raamatussa on kilvoittelu. Joskus on mielenkiintoista hakea Raamatusta tiettyjä sanoja tai sanontoja. Kilvoittelu on yksi, toisaalta vastakkaista puolta edustaa Uudesta testamentista haku sanoilla ”joka ei”.. hakutulos. Jeesus kertoo monin hyvin lämpimin tavoin niistä, ”jotka tekevät” mutta varoittaa myös jokaista ”joka ei”.
*Aamen. Todella hyvin sanottu. Tämä on hieman mielenkiintoinen asetelma, sillä juuri tätä tarkoitamme mekin, kun puhumme siitä, että usko johtaa tekoihin ja että uskom ilman tekoja on kuollut. Kilvoittelu on tekoja, juuri sellaisia tekoja joita Jeesuskin tekisi... WWJD. Me pyrimme elämässämme olemaan enemmän Jeesuksen kaltainen, tai siis tulemaan enemmän Jeesuksen kaltaiseksi. Kuten aiemmin mainitsit vain Kristus on täydellinen, vaikka kuinka yrittäisimme, emme yllä täydellisyyteen. Mutta sillon tuelee Kristus meitä vastaan ja hänen uhrinsa maksaa loput velastamme.
Se ei ole mikään kauhun tasapaino, vaan se kertoo hyvin realistisesti siitä, että mitä kylvää, sitä myös niittää. Se on varoittavaa mutta ennen kaikkea kannustavaa. Aloitan aiheesta, kosta minua tämä aihe on puhutellut viimeaikoina, syystäkin. Ehkä löytyy joku toinenkin, joka voisi jatkaa ja jakaa jotain aiheesta?
*Sitä mitä kylvää, sitä niittää. Tekomem saamme anteeksi niitä pyytäessämme, mutta ne voivat säilyä muistissamme ikuisuuden. Esimerkiksi jos ... ystäväni tytär ajetiin kuoiliaaksi hänen tullessaan illalal halloween partysta. Yliajajaa ei ole koskaan saatu kiinni. Teko seuraa ajajaa iankaikkisuuden. Hän saattaa pyytää ja saada anteeksi, mutta tekoa ei saa tekemättömäksi vaikak saisi anteeksikin.
Kenestäkään ei varmasti tule inhimillisesti katsoen synnitöntä kuin Jeesus, mutta Jeesuksen elämän antamaa esimerkkiä alemmas ei kilvoittelun tavoitetta silti ole mielestäni syytä asettaa. Jos tavoite asetetaan alemmas, ei pyritä lähelle mahdollisimman hyvää, vaan tyydytään elämään synnissä. Syntiin tyytyvien osa taas ei ole Jeesuksen opetuslapseuden ja jatkuvan uskossa kasvamisen mahdollisuus.
* Todella hyvin sanottu! Aamen!! Siksi meidän Jeesukseen uskovien olisi puhallettava samaan hiileen ja alettava notamaanesim moralin tasoa Suomen maassa ja muuallakin, missä moraali on kohta vain sananparsi.
Tämä aika monin tavoin houkuttaa asettamaan riman alemmas. Niin alas, ettei siellä eläessä nähdä Jumalan kasvoja kuin vilaukselta silloin, kun Hän kutsuu luokseen. Hänen luokseen päästäkseen täytyy nousta, vai mitä mieltä olette?
* mielenkiintoinen ajatus. Muistuttaa minua meidän uskostamme siitä että on olemassa monta sijaa Jumalan luona eikä kaikki tule suinkaan asumaan Jumalan silmien alla... yksinkertaisesti siksi että he eivät ole halunneet luopua synneistään eivätkä siten voi kestää Jumalan edessä. Mutta jopa heillä tulee olemaan paljon paremmin asiat kuin kellään täällä maan päällä.
Olin juuri keskustelussa toisessa foorumissa siitä, ketkä lopulta joutuvat Saatana luokse "Helvettiin" ja mikä se on. Helvetti on ulkoinen pimeä avaruus jossa ei ole mitään valoa. Sinne joutuvat tekojaan katumattomat murhamiehet ja ne jotka halventavat Pyhää Henkeä.
IMHO - Trubaduuri
Yleensäkin Palastaja on siihen tilanteeseen täysin sidottu kuten pelastettavat ja tietysti hänen täytyy vielä elää ja olla samassa ajassa kuin kaikki pelastettavatkin ja eritoten hänen täytyy olla erinomaisenpi kaikenkaikkiaan sekä tietäväisenpi kuin kaikki muut yhteensä. Siksi, voidaankin sanoa, ettei Luoja, taivaallinen Isä milloinkaan lähetä huonoja miehiä matkaan, tekemään niitä tekoja jota se aika ja ihmiskunta vaatii osakseen. Nyt se on siis taasen nähty ja koettu. Tosin "vikuroijat" eivät sitä käsitä vaikka tarkkaan näkisivät eivätkä ymmärrä vaikka selvästi kuulisivat. Me elämme nyt sellaista aikaa
, jossa kiitos ei "seiso", eikä hyväksyntä sano "amen"! Ja todentotta, Pelastus on yksin Luojan
, taivaallisen Isän käsissä. Eikä se vaadi yhdenkään ihmisen henkilöhistoriaa tuekseen. Ei ole ikuna vaatinut. Koska! Se on se varmin tapa eksyä itse aiheesta kertakaikkisesti pois.- Crypticall
Tuo ajatus jonkun henkilön vaikutuksesta historiaan on aika mielenkiintoinen. Näemme selvästi miten paljon yksittäiset henkilöt ovat koko maailman historian kulkuun vaikuttaneet. Siellä on henkilöitä nimeltään Mooses, Joosua, Jesaja, Paavali, Pietari, Jaakob ja monia muita. Kaiken yli tietenkin nousee nimi Jeesus maailman historiaan kaikkein eniten vaikuttaneena henkilönä.
Jos ajattelisimme, ettei Jumala ole käyttänyt näitä henkilöjä ollenkaan itsensä ilmaisemiseen ja pelastustyönsä eteenpäin viemiseen maailmassa, joutuisimme hylkäämään koko Raamatun ja sen mukana myös itseään ilmaisevan Jumalan. Silloin voisi ehkä säilyttää jonkinlaisen panteistisen jumalakuvan, mutta ei voisi perustella käsitystä Jumalasta, josta on kaikki Elämä ja joka vaikuttaa maailman historiassa tavalla, jonka ihmiset voisivat ymmärtää.
Jäisi jäljelle ajatus jostain mykästä jumaluudesta, joka on käynnistänyt alkuräjähdyksen ja jatkanut matkaansa johonkin toiseen universumiin, jättäen tämän meidän tuntemamme universumin oman onnensa nojaan. Sellaisellekin ajatukselle löytyy kannattajia.
Raamatussa itsensä ilmaiseva Jumala ei sovi tuohon kuvioon, koska Raamatun Jumala ilmaisee itsensä monien ihmisten kautta ja kansojen historian vaiheissa aktiivisesti. Nämä erilaiset näkemykset ovat ristiriidassa toistensa kanssa ja on suoritettava valinta sen suhteen minkä itse kukin näkee oikeaksi. Raamatun käsityksellä on tunnetut perusteensa, mutta jos se hylätään, jää jäljelle jotain epämääräistä josta puhuminen jumalana jää jossain määrin vain sanahelinäksi.
Kumpaa käsitystä henkilökohtaisesti kannatat? Raamatusta tunnettua itsensä ihmisille ilmaisevaa Jumalaa, vai jotain muuta? Runollisen lahjakkuutesi tuntien toivoisin vastauksestasi löytyvän myös yksiselitteisen vastauksen tähän kysymykseen. Se on niin suuri periaatteellinen asia, että varmaan tuohon yksilöityyn kysymykseen ihan mielelläsi vastaatkin yksiselitteisesti? - Trubaduuri
Crypticall kirjoitti:
Tuo ajatus jonkun henkilön vaikutuksesta historiaan on aika mielenkiintoinen. Näemme selvästi miten paljon yksittäiset henkilöt ovat koko maailman historian kulkuun vaikuttaneet. Siellä on henkilöitä nimeltään Mooses, Joosua, Jesaja, Paavali, Pietari, Jaakob ja monia muita. Kaiken yli tietenkin nousee nimi Jeesus maailman historiaan kaikkein eniten vaikuttaneena henkilönä.
Jos ajattelisimme, ettei Jumala ole käyttänyt näitä henkilöjä ollenkaan itsensä ilmaisemiseen ja pelastustyönsä eteenpäin viemiseen maailmassa, joutuisimme hylkäämään koko Raamatun ja sen mukana myös itseään ilmaisevan Jumalan. Silloin voisi ehkä säilyttää jonkinlaisen panteistisen jumalakuvan, mutta ei voisi perustella käsitystä Jumalasta, josta on kaikki Elämä ja joka vaikuttaa maailman historiassa tavalla, jonka ihmiset voisivat ymmärtää.
Jäisi jäljelle ajatus jostain mykästä jumaluudesta, joka on käynnistänyt alkuräjähdyksen ja jatkanut matkaansa johonkin toiseen universumiin, jättäen tämän meidän tuntemamme universumin oman onnensa nojaan. Sellaisellekin ajatukselle löytyy kannattajia.
Raamatussa itsensä ilmaiseva Jumala ei sovi tuohon kuvioon, koska Raamatun Jumala ilmaisee itsensä monien ihmisten kautta ja kansojen historian vaiheissa aktiivisesti. Nämä erilaiset näkemykset ovat ristiriidassa toistensa kanssa ja on suoritettava valinta sen suhteen minkä itse kukin näkee oikeaksi. Raamatun käsityksellä on tunnetut perusteensa, mutta jos se hylätään, jää jäljelle jotain epämääräistä josta puhuminen jumalana jää jossain määrin vain sanahelinäksi.
Kumpaa käsitystä henkilökohtaisesti kannatat? Raamatusta tunnettua itsensä ihmisille ilmaisevaa Jumalaa, vai jotain muuta? Runollisen lahjakkuutesi tuntien toivoisin vastauksestasi löytyvän myös yksiselitteisen vastauksen tähän kysymykseen. Se on niin suuri periaatteellinen asia, että varmaan tuohon yksilöityyn kysymykseen ihan mielelläsi vastaatkin yksiselitteisesti?En kannata kumpaakaan näkemystä. Perustan näkemyksenä toisen todistajan kokemukseen, elikä Kristus itse sanoi taivasten valtakunnan olevan ihmisessä sisäisesti ja toisaalla hän sanoi jotta Luojamme, taivaallinen Isä pysyy meissä vain jos me emme käännä selkäämme Hänelle! Näin olenkin tuon asian kokenut, joten ei jää Kristus nytkään yksin esimerkkinsä eikä sanojensa kanssa. Ja näinhän myös hän toden ja käytännön mukaisesti omalla esimerkillisyydellään ensimmäisenä sen todisti. Ihminen itse valitsee ketä Jumalanaan pitää. Ja jumala voi olla vaikka kasa kiviä erämaassa tai vuoren huipulla ihmisen oma pää, kuten Mosekselle kävi.
Yleensäkin keskustelu raamatun jumalista on melko turruttavaa ja turhuutta ylistävää sillisalaattia
, koska raamatun lehdillä seikkailee monta eri jumalaa, joista yksi vastenmielisimmistä on YHVH alias Jahwe alias Jehova ynnä Herra Sebaot sekä Adonai ja Elohim ja vielä näiden pojat, nuo pikku natsistiset jumalat, juutalaiset kansallisine jumalineen, nämä kaikki kyllä loistavat vain väkivallallaan, vihallaan ja yksioikoisuudellaan, ovat näin erittäin kaukana luomakunnan Luojasta, taivaallisesta Isästä, joka on todellinen rakkaus, ilman kiemuroita ja pikku nurinkurisia vitsejä ja ihmisten tunteilla leikkimistä. Hän ilmoitti Kristuksen suulla tekevänsä uuden maailman uusine luomuksineen joilla on sydämiin kirjoitettu Hänen itse laatimat lakinsa ja sääntönsä.
Tuo siis tapahtui jo. Siksi me ihmiset elämme nyt upouutta aikakautta, jossa ei enää ollenkaan kaivata vihaisia jumalia, tämä tietenkin koskee vain uusia luomuksia, sillä nuo vanhat luomukset haluavat ylläpitää vain itsekkyyttä, vihaa, valtaa
, väkivaltaa sekä orjuuttaa vapaita ihmisiä oman etunsa tähden. Pelastaja voikin eräässä mielessä siis nyt olla ihminen itse omalla uskollaan. Mutta
"huonokuuloiset ja heikkonäköiset" hukkuvat! - Crypticall
Trubaduuri kirjoitti:
En kannata kumpaakaan näkemystä. Perustan näkemyksenä toisen todistajan kokemukseen, elikä Kristus itse sanoi taivasten valtakunnan olevan ihmisessä sisäisesti ja toisaalla hän sanoi jotta Luojamme, taivaallinen Isä pysyy meissä vain jos me emme käännä selkäämme Hänelle! Näin olenkin tuon asian kokenut, joten ei jää Kristus nytkään yksin esimerkkinsä eikä sanojensa kanssa. Ja näinhän myös hän toden ja käytännön mukaisesti omalla esimerkillisyydellään ensimmäisenä sen todisti. Ihminen itse valitsee ketä Jumalanaan pitää. Ja jumala voi olla vaikka kasa kiviä erämaassa tai vuoren huipulla ihmisen oma pää, kuten Mosekselle kävi.
Yleensäkin keskustelu raamatun jumalista on melko turruttavaa ja turhuutta ylistävää sillisalaattia
, koska raamatun lehdillä seikkailee monta eri jumalaa, joista yksi vastenmielisimmistä on YHVH alias Jahwe alias Jehova ynnä Herra Sebaot sekä Adonai ja Elohim ja vielä näiden pojat, nuo pikku natsistiset jumalat, juutalaiset kansallisine jumalineen, nämä kaikki kyllä loistavat vain väkivallallaan, vihallaan ja yksioikoisuudellaan, ovat näin erittäin kaukana luomakunnan Luojasta, taivaallisesta Isästä, joka on todellinen rakkaus, ilman kiemuroita ja pikku nurinkurisia vitsejä ja ihmisten tunteilla leikkimistä. Hän ilmoitti Kristuksen suulla tekevänsä uuden maailman uusine luomuksineen joilla on sydämiin kirjoitettu Hänen itse laatimat lakinsa ja sääntönsä.
Tuo siis tapahtui jo. Siksi me ihmiset elämme nyt upouutta aikakautta, jossa ei enää ollenkaan kaivata vihaisia jumalia, tämä tietenkin koskee vain uusia luomuksia, sillä nuo vanhat luomukset haluavat ylläpitää vain itsekkyyttä, vihaa, valtaa
, väkivaltaa sekä orjuuttaa vapaita ihmisiä oman etunsa tähden. Pelastaja voikin eräässä mielessä siis nyt olla ihminen itse omalla uskollaan. Mutta
"huonokuuloiset ja heikkonäköiset" hukkuvat!Tämä riittää tyynnyttämään uteliaisuuteni. Et hyväksy Raamattua, etkä Kristusta joka julistaa Vanhan testamentin päteväksi, mainiten vielä ettei yksikään piirto siitä tule häviämään.
Mietin kysyessäni sitä, onko linjasi pehmentynyt siitä, kun aikaisemmin sanoit: "Jeesus ei ole Jumala" ja "Jeesus ei kastanut eikä kehottanut kastamaan".
Näyttää siltä, että edelleen säilytät linjasi, joka, jos sitä halutaan tarkemmin katsoa, ei kuulu mitenkään kristilliselle keskustelupalstalle. Minua se ei häiritse, mutta välillä kätket todelliset mielipiteesi sanahelinän taakse niin, että herää epäilyksiä siitä, joko olet tullut uskoon. Kiitos että kerroit epäilyjen olevan aiheettomia. - Trubaduuri
Crypticall kirjoitti:
Tämä riittää tyynnyttämään uteliaisuuteni. Et hyväksy Raamattua, etkä Kristusta joka julistaa Vanhan testamentin päteväksi, mainiten vielä ettei yksikään piirto siitä tule häviämään.
Mietin kysyessäni sitä, onko linjasi pehmentynyt siitä, kun aikaisemmin sanoit: "Jeesus ei ole Jumala" ja "Jeesus ei kastanut eikä kehottanut kastamaan".
Näyttää siltä, että edelleen säilytät linjasi, joka, jos sitä halutaan tarkemmin katsoa, ei kuulu mitenkään kristilliselle keskustelupalstalle. Minua se ei häiritse, mutta välillä kätket todelliset mielipiteesi sanahelinän taakse niin, että herää epäilyksiä siitä, joko olet tullut uskoon. Kiitos että kerroit epäilyjen olevan aiheettomia.Sinulta, joka olet selkeästi tyly ihmisvihaaja ja Luojamme, taivaallisen Isän yksi vastustaja, ei tietenkään muunlaista potaskaa voikkaan odottaa
kun tuota haisevalta kasalta näyttävää, paitsi maustettuna tuolla perusluterilaisella ja yhdenlaisella natsimielisellä sonnalla, saastalla
joka on puristettu siitä päästä ulos jossa yleensä ihmisyys sijaitsee meillä elävillä.
Kristus oli ihminen ja on nyttemmin Karitsa, Agnus Dei, joka kuoli vuoksemme, näyttäen ettei väkivallan ja pelottelun edessä kannata nöyrtyä eikä teidän paatuneiden väärintekijöiden edessä
pidä alistua, eikä teidän valheiden takia kannata lannistua. Vaan pysyä nimenomaan uskollisena vain Isälle taivaissa.
Raamattu, joka on kirja, edustaa kirjallista kerrontaa monista asioista jotka liittyvät moniin uskomuksiin ja uskontoihin, ja hullu on sellainen ihminen joka sen valitsee jumalakseen, niin kuin esim. sinä teet.
Lopuksi vain pelkkä toteamus.
Sinun, yhden saatanan palvojan tekstit eivät kuulu mihinkään, tiedä tuo ja nauti aivan kaikista sanoistani nyt, sillä koittaa aika kun et sinäkään enää mitään kuule. - samasta aiheesta
Trubaduuri kirjoitti:
Sinulta, joka olet selkeästi tyly ihmisvihaaja ja Luojamme, taivaallisen Isän yksi vastustaja, ei tietenkään muunlaista potaskaa voikkaan odottaa
kun tuota haisevalta kasalta näyttävää, paitsi maustettuna tuolla perusluterilaisella ja yhdenlaisella natsimielisellä sonnalla, saastalla
joka on puristettu siitä päästä ulos jossa yleensä ihmisyys sijaitsee meillä elävillä.
Kristus oli ihminen ja on nyttemmin Karitsa, Agnus Dei, joka kuoli vuoksemme, näyttäen ettei väkivallan ja pelottelun edessä kannata nöyrtyä eikä teidän paatuneiden väärintekijöiden edessä
pidä alistua, eikä teidän valheiden takia kannata lannistua. Vaan pysyä nimenomaan uskollisena vain Isälle taivaissa.
Raamattu, joka on kirja, edustaa kirjallista kerrontaa monista asioista jotka liittyvät moniin uskomuksiin ja uskontoihin, ja hullu on sellainen ihminen joka sen valitsee jumalakseen, niin kuin esim. sinä teet.
Lopuksi vain pelkkä toteamus.
Sinun, yhden saatanan palvojan tekstit eivät kuulu mihinkään, tiedä tuo ja nauti aivan kaikista sanoistani nyt, sillä koittaa aika kun et sinäkään enää mitään kuule.En viitsi kirjoittaa ja kopioida, voitte avata tämän linkin:
http://www.whoisjesus-really.com/finnish/tour.htm
- Nasse.
että raamatun Jeesus on fiktiivinen henkilö.
jo kerran tähän, mutt taisi ollaliikaa joillekin.... erinomainen kirjoitus! Jätän vastaukseni kirjoittamatta, koska se kuitenkin poistetaan...
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129026Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1883590- 202033
- 811256
- 271095
- 751090
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661071Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791055- 551023
- 65950