mistä riippuu helppo/vaikea synnytys?

mielestäni synnytykseen ei voi valmistautua koskaan täysin. Siinä voi aina tulla yllätyksiä. Toki siihen voi valmentautua esim. hengitystekniikkaa harjoittamalla jne. Ja jos on kokemusta jo eli ei ole ensisynnyttäjä niin tietää vähän jo enemmän mistä on kyse. Kuitenkin lapsen vointi sen määrää miten synnytys etenee, mennäänkö alakautta vai tuleeko sektio. Itse olen kokenut nuo molemmat. Ja joskus voi käydä vain niin, että paikat ei aukea tarpeeksi tai jos aukeaakin, niin synnytys pysähtyy tai lapselle tulee jo sydänäänten laskuja. Lisäksi esim. napanuoran kiertymiset aiheuttavat omat juttunsa. Ponnistaminenkaan jos ei onnistu, voidaan ryhtyä imukuppiulosauttoon, jos sitä lapsen takia tarvitaan nopeuttaa. Siksi minä en osaa sanoa muuta kuin aina tietenkin pitäisi pystyä luottamaan omaan kehoonsa ja hengitellä rauhallisesti, mutta se miten kohtu supistelee ja miten synnytys etenee on niin kovin yksilöllistä samoin nuo repeämät. Tätyy vain luottaa ammattilaisten käsiin itsensä, toki auttavathan ne tarvittaessa synnytyksen etenemistä ja vauhdittavat sitä käynnistyksin jne. mutta siinäkin on sitten omat riskinsä verrattuna ihan luomukäynnistykseen. Avoimin ja rennoin mielin kun menee tulevaan koitokseen, ei siinä oikein muuta kai voi. Itselläni on ollut vaikea ja suht helppo synnytys takana. Vaikeassa, jossa päädyttiin hätäsektioon lapsi sai 9/10 pistettä, mutta helpossa synnytyksessä alakautta vain 6p. Molemmista toivuin kyllä itse hyvin ja alakautta en revennyt ja ap. on tiukka.

Itselläni oli ns. helppo ensisynnytys. Käynnistettiin tulehdusvaaran takia. Aikaa meni kohtuulliset 9h. Repesin vain kolmen tikin verran. Ei tarvittu imukuppia tms. istumaan pystyin heti ihan hyvin. Fyysisesti toivuin nopeasti. Enkä koe että oisin mihinkään hirveästi voinu vaikuttaa, kaikki eteni vain omalla painollaan. Tietysti raskausajan elintavat, liikunta ja muu ei pahitteeksi..se vain täytyy myöntää, että henkinen puoli tuli vähän yllätyksenä. Lapsi oli kyllä terve ja ihana, mutta olin vain vihainen (sille!) ja järkyttynyt (synnytyksestä) olisi ehkä oikea sana kuvaamaan ekaa olotilaa. Samaan aikaan oli hirveä syyllisyys "vääristä" tunteista. Kaikki kun oli sanoneet että kun saat lapsen rinnalle, unohdat synnytyksen ja kaiken ja kaikki on ihanaa. Hormoonit myllersi oikein kunnolla, mutta ihan pian se oli ohi. Onnea sulle synnytykseen!

ja suurin tekijä on synnyttäjä itse. Jos olisi kaksi täysin samanlaista synnytystä, niin toinen nainen voisi sen kokea helpoksi ja toinen vaikeaksi. Jokainen katsoo asioita omalla tavallaan.

Kyllähän sitä ehtii kelailla asioita aika tavalla, ennen itse synnytystä..Ikinä ei tiedä etukäteen miten synnytys etenee, mitä tapahtuu, tai miten on paras synnyttää. Mulla eteni synnytys tosi nopeesti siit, kun ekat supparit alko. ajattelin ensin, et synnytys on pitkä ja avautumisvaihe kestää vähintään sen 10h!Mutta koko homma oli kaikkinensa ohi 4h30min! Kivunlievityksiäkään ei ehditty laittaa, kuin se kohdunkaulan puudute. (Eka lapsi).

Sanoisin, et tärkeintä on kuunnella omaa kroppaa ja omia tuntemuksia. Valita esim. synnytysasento omien fiilisten mukaan. Kätilö ja hoitajat ei hermostu, vaikka jokaisen supistuksen välissä haluaisit vaihtaa asentoa tai paikkaa, jne. Niin, ja toinen tärkeä asia on kuunnella kätilöä ja hänen neuvojaan ponnistusvaiheessa. Itsellä maltti piti, (teki mieli vaan rusauttaa lapsonen kerralla pihalle) ja maltoin mm. jättää ponnistamatta vaikka tilanne tuntui pysähtyneen (napanuoraa auttoivat pois kaulan ympäriltä). Lopussa kiitos seisoo. Ei tullut yhtään repeämää, eikä edes nirhaumaa. Ei siis ainuttakaa tikkiä.

Mua helpotti kaiken kivun keskellä ajatus siitä, että jokainen v**umoinen supistus vie synnytystä vaan eteenpäin ja synnytys on jokaisen supparin jälkeen pikkusen lähempänä. Oli helpompi kestää. =) Kannattaa siis hoitaa synnytystä omien korvien välissä. Ei oikein muuta voi tehdä!

Tulihan sepustus, mut:
Tsemppiä ihan sikana kaikille synnyttämään meneville ja onnea!

Minulla vaavin syntymästä 5kk.Luettuani mm. näiltä palstoilta joitain "kauhu kokemuksia" ja parin henkilön kerrottua omasta mielestään vaikeasta synnytyksestä, olin tosi jännittynyt ja pelokaskin puolessa välissä raskautta synnytyksen sujumisesta.

Kävin kerran keskustelemassa synnytyspelko polilla ja kuuntelin synnytysrentoutus cd-tä.Nämä auttoivat minulle todella hyvin.Päästyäni lopulta synnytyssaliin kätilö sai oloni tuntumaan täysin luottavaiseksi.Tietysti kivut olivat kovat mutta mitä sitten?Lapsia on synnytetty maailman sivu eikä siinä ole todellakaan mitään pelättävää, varsinkin kun sairaalasynnytys on erittäin turvallista.Minun synnytys päätettiin kiireellisellä sektiolla, johon heräsin täydestä unesta kun epiduraaliopuudutus oli vienyt pois kaikki kivut.Kaikki meni siis aivan loistavasti ja vaikka supistusten alkamisesta syntymään meni pari vuorokautta niin aika meni kuin siivillä.Hieno kokemus oli ja valmis olen uudestaan koska tahansa.Palautuminenkin meni ihan sutjakkaasti vaikka minulla ikää 40.

Heip!

Minä olen synnyttänyt 2, vajaat neljäkiloista lasta, ilman fyysisiä traumoja. Ensimmäinen synnytys kesti 9h ja toinen 7,5. Ponnistusvaihe kesti ekalla 10 ja tokalla 8 minuuttia. Kivuliaimmaksi vaiheeksi koin viimeisen tunnin supistukset jotka tuntui tosi ilkeästi selässä. Selkäsärkyä helpotti kuumassa suihkussa seisoskelu ja hieronta. Tää kuullostaa ehkä oudolta, mut mun oloa helpotti myös lauleskelu (en TODELLAKAAN osaa laulaa! :D ). Ponnistusvaihe oli ihan mieletön! "NYT se tapahtuu!!!" Olin siinä vaiheessa ihan fiiliksissä ja olisin varmaan pusertanut vauvat ulos yhdellä työnnöllä, ellei kätilö olisi neuvonut himmaamaan vauhtia. Turha hätiköinti voi edesauttaa repeämien syntyä, pitää antaa kudosten venyä rauhassa. Ekan synnytyksen jälkeen sain pari tikkiä pinnalliseen repeämään (jota en edes itse huomannut, eli ei sattunut). Tässä kohtaa on pakko mainita että mulla on ennen synnytyksiä ollut niin tiukka pimppi, että gynet eivät ole voineet käyttää standardi tutkimusvälineitä. Sitä vastoin mulla on ns. synnyttäjän lantio, joka ei kyl näy ulospäin.

Mulla on kummassakin synnytyksessä ollut kivunlievityksenä ilokaasu,mut vasta ponnistusvaiheessa. Kaasu ei oikeastaan vie kipua pois, mut siitä tulee semmoinen humalainen hälläväliä olo ja se vie ajatukset pois kivusta.

Yllättävintä synnyttämisessä on ollut omat tunteet het synnytyksen jälkeen. Sen sijaan et olisin onnesta soikeana halunnut pidellä vauvaa sylissä, mulle on ollut tärkeämpää päästä nopeasti sängystä ylös ja suihkuun.

Et tämmösiä kokemuksia. :) Nyt siis odotan kolmatta lastani, la 6.1. Vaikka mulla onkin vain hyviä kokemuksia synnytyksistä, jännitän silti tulevaa koitosta. Nyt vaan jännitän eri asioita kuin aikaisemmin esim. onhan lapsi terve, kuinka nuoremmat sisarukset suhtautuu vauvaan, miten imetys onnistuu jne. "Kipu" ei kuitenkaan pelota.

Nykyään suurin osa synnyttäjistä ottaa epiduraalin ja epiduraalin käytön myötä on kuulemma (kätilöitten kommentit monissa lehtiartikkeleissa, en niitä siis tähän hätään osaa mistään linkittää mutta tilastot ovat kuulemma tällaiset) mm. imukupin käyttö lisääntynyt ja epiduraalin myötä kuulemma todennäköisemmin tulee repeämiä. Jotkut alkavat väittää vastaan, jos juuri heille ei ole niin sattunut käymään mutta esim. itse en tuttavistani tiedä ketään joka ei olisi ollut synnytyksen jälkeen melkoisen kipeänä. Vaikeaa istua jne. Seksi jäänyt haaveeksi pitkään synnytyksen jälkeen..

Itseänikään ei kipu pelottanut, ei ensimmäisessä eikä toisessa synnytyksessä. Sehän kestää vain sen hetken! Mielestäni vuorokausi tai parikin on "hetki" verrattuna siihen, jos on ihan rikki ja revennyt synnytyksen jälkeen.. Sen sijaan minua olisi pelottanut ottaa epiduraali, joka usein laannuttaa supistuksia - joka tapauksessa sitten pistetään tippa käteen supistuksia tehostamaan, usein synnytys pitkittyy ja sitten jos joudutaan se imukuppikin ottamaan käyttöön.. ei ihme että paikat repeää ja synnyttäjät ovat kipeinä. Mieluummin olen kärvistellyt synnytyskipuja kuin kipeää ja revennyttä alapäätä synnytyksen jälkeen..

Usein myös väliliha leikataan. Miksi ihmeessä? Se vastaa jo toisen asteen repeämää. Järkyttävää touhua.

Sanoinkin ekassa synnytyksessä että mieluummin repeän luonnollisesti kuin leikkaamalla. On meinaan melkosen epätodennäköistä saada kolmannen asteen repeämää....

Ja toki se synnyttäjän asenne vaikuttaa kuten myös fyysinen kunto. Asenne siltä osin että jos pelkää hirveästi tai hanaa vastaan kipuja, ei kroppa ole niin rento kuin voisi olla. Synnytysasennollakin on merkitystä. Perinteisessä sängyllä makoilussa synnyttäjä joutuu työntämään vauvaa vähän ylöspäin. Esikoisen valitettavasti jouduin ponnistamaan ulos siinä vaikeassa asennossa, toinen tuli kontillaan sängyn laitaa vasten nojaten.

Luulenpa että harvemmalla on mitään erityisen helppoja synnytyksiä mutta itsestäni voin sanoa, että toipumiset ovat olleet tosi helppoja. Minua ärsyttää hivenen kommentit, että sulla oli helppo synnytys - jos siitä ei ole näitä jälkikipuja jäänyt. Molempia ponnistaessa tuntui siltä, että paikat repeää totaalisesti. Mutta eivät revenneet. Esikoisesta tuli nelisen tikkiä johonkin pintanaarmuun ja toisesta ei yhtään. Paikat ei olleet siltä osin mitenkään kipeänä.

Eli luonnonmukaisen ja aktiivisen synnytyksen puolesta puhun :)

mutta hyvin pitkä toipuminen. Jos olisin vaikeammalla synnytyksellä saanut lyhyemmän toipumisajan, olisin sen valinnut.

Mulla siis yksi helppo synnytys: kesto n. 6h, epiduraali toimi täydellisesti, eppari tehtiin, silti II asteen repeämät. Synnytyksestä jäi hyvä mieli, mutta mutta.

Istua saatoin vasta 3vkoa synnytyksen jälkeen, seksi ei sattunut enää 8kk synnytyksen jälkeen, olen erittäin heikossa kunnossa edelleen: synnytyksestä nyt aikaa reilut 11kk. Mulla hormoonit tekee tuon heikon kunnon. Ei ole hormoonit vieläkään tasaantuneet.