Miksi Wagner on merkittävä?

Helpoimmin kuunneltavia Wagnerin oopperoita ovat Nürnbergin mestarilaulajat tai Lentävä Hollantilainen, joista edellinen voi olla ihan oikeasti hauskakin.

Se, että Wagnerin teoksissa korostettiin saksalaisuutta, pitää nähdä oikeassa asiayhteydessään. Niiden kirjoittamisen aikaan ei ollut ”Saksaa” siinä mielessä kuin nyt on, vaikka kylläkin saksalaisuutta. Saksa oli jakautunut lukemattomiin pikkuvaltioihin, eikä Wagnerin teoksissa puhuta mitään Saksan ylivallasta. Se, että hänen teoksissaan korostetaan saksalaisia perushyveitä, kuuluu 1800-luvun kansallisromantiikkaan, ja samassa hengessä meilläkin Lönnrot kokosi Kalevalan, täällä alettiin ensimmäisiä kertoja puhua Suomesta kansakuntana ja vähän Wagnerin jälkeen ns. kultakauden taiteilijat loivat suomalaista tyylisuuntausta. Wagneria ei voida syyllistää siitä, miten natsit käyttivät hänen töitään yli puoli vuosisataa Wagnerin kuoleman jälkeen.

Kärjistetysti voidaan sanoa, että Wagnerin teokset sopivat parhaiten kuulijoille, jotka kaipaavat enemmän älyllistä ja sisällöllistä musiikkidraamaa kuin helppotajuista viihdettä. Jos joku leimaa Wagnerin musiikin kuulijat sairaiksi, niin hän ei varmaankaan ole jaksanut läpikäydä yhtään Wagnerin teosta ja yrittää nyt itselleen perustella tämän älyllisen askartelun puutteen. Lisäksi, aiemmassa viestissäni mainitsemiani Mestarilaulajia ja Hollantilaista lukuunottamatta, Wagnerin musiikin hienous on enemmän orkestroinnissa kuin laulun melodiassa. Laulu kuljettaa tarinaa ja orkestrointi luo tunnelmia, mutta todennäköisesti vaatii kokemusta ennen kuin orkestroinnista pystyy nauttimaan, jos samanaikaisesti yrittää tajuta tarinan sisältöä. Esimerkiksi Ring-tetralogiassa laulumelodiat muistuttavat enemmän resitatiivia kuin loistokkaita aarioita, mutta tarina on vaikuttava ja omassa viitekehyksessään lähes täydellisen johdonmukainen. Lisäksi tarinassa voidaan nähdä opetus, joka nimenomaan vastustaa natsien yli-ihmis-oppia: kieltämällä rakkauden kääpiö Alberich pystyy varastamaan Reininkullan vedenneidoilta, ylijumala Wotan ryöstää kullan häneltä maksaakseen Walhallan rakennustyön, mutta vaikka Wotan yrittää sovittaa rikoksensa, yritys on tuomittu epäonnistumaan ja johtaa jumalten tuhoon, minkä jälkeen kulta palautuu Reiniin ja maa on valmis ihmisten asuinpaikaksi.

Ring-sarja ei ole populisteja varten; siinä ei ole yhtään täysin viatonta hahmoa eikä yhtään niin pahaa, ettei hänessä olisi jotain hyvää tai ainakin jotain inhimillisiä heikkouksia. Useimmat keskeiset hahmot kehittyvät ja kypsyvät tarinan edetessä.

Sailbad Sinner kirjoitti:

Se, että Wagnerin teoksissa korostettiin saksalaisuutta, pitää nähdä oikeassa asiayhteydessään. Niiden kirjoittamisen aikaan ei ollut ”Saksaa” siinä mielessä kuin nyt on, vaikka kylläkin saksalaisuutta. Saksa oli jakautunut lukemattomiin pikkuvaltioihin, eikä Wagnerin teoksissa puhuta mitään Saksan ylivallasta. Se, että hänen teoksissaan korostetaan saksalaisia perushyveitä, kuuluu 1800-luvun kansallisromantiikkaan, ja samassa hengessä meilläkin Lönnrot kokosi Kalevalan, täällä alettiin ensimmäisiä kertoja puhua Suomesta kansakuntana ja vähän Wagnerin jälkeen ns. kultakauden taiteilijat loivat suomalaista tyylisuuntausta. Wagneria ei voida syyllistää siitä, miten natsit käyttivät hänen töitään yli puoli vuosisataa Wagnerin kuoleman jälkeen.

Kärjistetysti voidaan sanoa, että Wagnerin teokset sopivat parhaiten kuulijoille, jotka kaipaavat enemmän älyllistä ja sisällöllistä musiikkidraamaa kuin helppotajuista viihdettä. Jos joku leimaa Wagnerin musiikin kuulijat sairaiksi, niin hän ei varmaankaan ole jaksanut läpikäydä yhtään Wagnerin teosta ja yrittää nyt itselleen perustella tämän älyllisen askartelun puutteen. Lisäksi, aiemmassa viestissäni mainitsemiani Mestarilaulajia ja Hollantilaista lukuunottamatta, Wagnerin musiikin hienous on enemmän orkestroinnissa kuin laulun melodiassa. Laulu kuljettaa tarinaa ja orkestrointi luo tunnelmia, mutta todennäköisesti vaatii kokemusta ennen kuin orkestroinnista pystyy nauttimaan, jos samanaikaisesti yrittää tajuta tarinan sisältöä. Esimerkiksi Ring-tetralogiassa laulumelodiat muistuttavat enemmän resitatiivia kuin loistokkaita aarioita, mutta tarina on vaikuttava ja omassa viitekehyksessään lähes täydellisen johdonmukainen. Lisäksi tarinassa voidaan nähdä opetus, joka nimenomaan vastustaa natsien yli-ihmis-oppia: kieltämällä rakkauden kääpiö Alberich pystyy varastamaan Reininkullan vedenneidoilta, ylijumala Wotan ryöstää kullan häneltä maksaakseen Walhallan rakennustyön, mutta vaikka Wotan yrittää sovittaa rikoksensa, yritys on tuomittu epäonnistumaan ja johtaa jumalten tuhoon, minkä jälkeen kulta palautuu Reiniin ja maa on valmis ihmisten asuinpaikaksi.

Ring-sarja ei ole populisteja varten; siinä ei ole yhtään täysin viatonta hahmoa eikä yhtään niin pahaa, ettei hänessä olisi jotain hyvää tai ainakin jotain inhimillisiä heikkouksia. Useimmat keskeiset hahmot kehittyvät ja kypsyvät tarinan edetessä.

Lue lisää

Wagner oli jo täysin hullu esi-natsi. Sen suhde germaaniseen mytologiaan oli sairas. Saakelin pedofili se oli ja hemmetin tylsä säveltäjä. Eihän se ollut edes kekseliäs, jauhoi vain vanhoja sairaita myyttejä ja teki niitsä perverssin tulkinnan. Wagner oli suuruudenhullu väkivallanlietsoja, eurooppalaiste kulttuurin syvää sairautta ilmentävien ja syvää ihmisyyttä halventavien hihhulistisien sankaritarinoiden palvoja. Wga oli nin hullu, että se alkoi uskoa noihin mielipuolisiin loruihin. Se oli syvästi lukutaidoton, epäluova ja huumorintajuton tyyppi. Mozart oli miljoona kertaa kekseliäämpi, leikkimielisempi kuin pikupoikien anaaleja haistelevat "Kustu". Vain natsimieliset hullut saavat kiksejä Wagnerista.

oli esi-natsi kirjoitti:

Wagner oli jo täysin hullu esi-natsi. Sen suhde germaaniseen mytologiaan oli sairas. Saakelin pedofili se oli ja hemmetin tylsä säveltäjä. Eihän se ollut edes kekseliäs, jauhoi vain vanhoja sairaita myyttejä ja teki niitsä perverssin tulkinnan. Wagner oli suuruudenhullu väkivallanlietsoja, eurooppalaiste kulttuurin syvää sairautta ilmentävien ja syvää ihmisyyttä halventavien hihhulistisien sankaritarinoiden palvoja. Wga oli nin hullu, että se alkoi uskoa noihin mielipuolisiin loruihin. Se oli syvästi lukutaidoton, epäluova ja huumorintajuton tyyppi. Mozart oli miljoona kertaa kekseliäämpi, leikkimielisempi kuin pikupoikien anaaleja haistelevat "Kustu". Vain natsimieliset hullut saavat kiksejä Wagnerista.

Lue lisää

jopa niin kiinostavaa että aikaisemmin ohittamani Wagner pomppasi kiinnostavuuslistalla monta pistettä ylöspäin ..

provoX kirjoitti:

jopa niin kiinostavaa että aikaisemmin ohittamani Wagner pomppasi kiinnostavuuslistalla monta pistettä ylöspäin ..

Meitä on näköjään moneen junaan...

... kun toisilta puuttuu täysiin kyky ymmärtää lukemaansa. Haastan sinut vastaamaan seuraaviin täsmällisesti muotoiltuihin kysymyksiin:
1. Missä kohdassa sanoin, että loistokkaat aariat olisivat jokin laadun mittari? Ketjun alkuperäinen viesti väitti - kysymyksen muodossa tosin - että Wagnerin musiikki olisi tylsää. Vastasin selittämällä, että hänen musiikkinsa hienous on enemmän orkestroinnissa kuin laulun melodiassa. Eli niiden, joiden mielestä Wagnerin musiikkidraamoissa laulu on tylsää, kannattaisi kuunnella myös orkestrointia, jossa se kaikkein mielenkiintoisin musiikki on.
2. Missä kohdassa Ringiä löytyy sellainen, joka yleisen käsityksen mukaan olisi loistokas aaria (yritin keksiä suomennosta ”bravuuriaarialle”)? Tai ylipäätänsä minkäänlainen aaria? Vaikka aarian määritelmä vaihtelee genren, aikakauden ja kirjoittajan mukaan (tässä genrellä tarkoitetaan tietysti oopperaa; aarioita voi olla esim. kantaateissa), joitakin yleistyksiä voidaan tehdä. Jos esim. Wikipediasta haetaan hakusanaa ”aria”, niin löytyy seuraava virke: By the mid-19th century, many operas became a sequence of arias, reducing the space left for recitative, while other operas (for instance those by Wagner) were entirely through-composed, *with no section being readily identifiable as a self-contained aria*.
3. En väitä, että Wikipedia olisi ainoa totuus asiasta tai edes virheetön, mutta jos kirjoitan sellaista, joka on täysin johdonmukaista Wikipedian kanssa, niin eikö sinun olisi kuulunut esittää jotain perustelua väitteellesi, että panen omiani, tai kysymyksenomaiselle väitteellesi, että minulta olisi jäänyt jotain oleellista tajuamatta?
4. Kun sanoin, että Ring-tetralogiassa laulumelodiat muistuttavat enemmän resitatiivia kuin loistokkaita aarioita, niin mikä tässä tarkasti sanottuna oli väärin? Eikö deklamaatiolla ole paljon suurempi merkitys resitatiivissa kuin aariassa, sikäli kun teoksessa sellaiset voidaan erottaa?
5. Miten epiikka liittyy tähän keskusteluun? Kun sitten olet vastannut tähän, voisit tutkia aiempia viestejäni ja kertoa, mikä niissä on väärin epiikan määritelmän kannalta.
6. Kun olin jo kahdesti kehunut Mestarilaulajia (Hollantilaisen ohella) Wagnerin helpoimmin lähestyttäväksi teokseksi ja lisäksi yleisestikin kehunut Wagnerin orkestrointia, niin onko minun ja sinun näkemyksillä mitään oleellista eroa, jos sinä sitten tuot esille Mestarilaulajat ja Siegfridin surumarssin, joka on puhdasta instrumenttimusiikkia?

Boring on kaikki mitä wagnerista tulee mieleeni rahvaanomaista ja konstrukivista ei selaista haltioitumista hipovaa inspiroitunutta pakottoman luontevaa musiikillista ilmaisua kuten spontaaneimmilla neroilla tavataan joilla on korvaa ihmisselun herkimmlle sydämen äänille ja myansseille vaikkaki deliuskin on nähtävästi mm. Siegfriedistä vaikutteensa ammentanut motiivisine sukulaisuusuhteinen ja johtoaihetekniikkoineen, päättymättömässä melodiassa musikin seuratesa draaman jokaista vivahdusta numero-ooperoiden puutteellisuudesta henkivän numero numerona syndrooman sijasta.

pasifistinen pakana kirjoitti:

Boring on kaikki mitä wagnerista tulee mieleeni rahvaanomaista ja konstrukivista ei selaista haltioitumista hipovaa inspiroitunutta pakottoman luontevaa musiikillista ilmaisua kuten spontaaneimmilla neroilla tavataan joilla on korvaa ihmisselun herkimmlle sydämen äänille ja myansseille vaikkaki deliuskin on nähtävästi mm. Siegfriedistä vaikutteensa ammentanut motiivisine sukulaisuusuhteinen ja johtoaihetekniikkoineen, päättymättömässä melodiassa musikin seuratesa draaman jokaista vivahdusta numero-ooperoiden puutteellisuudesta henkivän numero numerona syndrooman sijasta.

Lue lisää

pystyn silti ottamaan musiikin musiikkina, sekoittamatta siihen politiikkaa.

Siltä varalta, että foorumilla kävisi joku, jolla tarina on outo, niin Wagnerin Tannhäuser on ritari ja minnelaulaja, joka on viettänyt nuoruutensa (ensimmäisen näytöksen) Venusvuoren karkeloissa. Toisen näytöksen laulukilpailussa ritarien tehtävä on ylistää rakkauden syntyä. Wolfram vertaa naista lähteeseen, jota tulisi vain ihailla etäältä. Tannhäuser ei tyydy katsomaan vaan haluaa juoda. Tämän katsotaan viittaavan aistilliseen rakkauteen, minkä taas tulkitaan loukkaavan laulukilpailun suojelijaa, Elisabethia, niin että Tannhäuser joutuu anomaan armahdusta paavilta. Paavi ei lupaa armoa ennenkuin hänen paavinsauvansa puhkeaa lehteen. Näin itse asiassa tapahtuukin, mutta Tannhäuser ei saa tietää armahduksesta, koska hän on jo poistunut Venusvuorelle.

Itse olen tulkinnut Tannhäuser-oopperan Wagnerin tekemäksi ”opetusvideoksi” siitä, miksi selkeä deklamaatio on oleellista ja oopperoissa ei saisi olla italialaistyylisiä koloratuuriaarioita. Nimittäin jos kuulija ei pysty seuraamaan Tannhäuserin laulua täydellisesti, jää hämärän peittoon, mikä siinä Elisabethia loukkasi (siis se, että lähteestä voisi myös sammuttaa janonsa).

Tannhäuser esitettiin Pariisissa, jossa Grand Operan konventioihin kuului baletti ja nimenomaan väliajan jälkeen, jotta rahoittajat voisivat ruokailun jälkeen ihailla rakastajattariensa sääriä. Wagner olisi suostunut sijoittamaan baletin vain ensimmäiseen näytökseen, Venusvuorelle, kun taas baletti ja kolmannen näytöksen pyhiinvaellus eivät asiallisesti sovellu yhteen. Baletin väärän sijoituksen vuoksi oopperaa pidettiin Pariisissa epäonnistuneena (mihin Gounod: ”Luoja, suo minullekin tuollainen epäonnistuminen”). Tannhäuserin nuivan vastaanoton vuoksi, lähes 30 vuotta myöhemmin, Preussin-Ranskan sodan aikana, Wagner kirjoitti keisari Wilhelmille kirjeen, jossa hän pyysi keisaria pommittamaan Pariisia, tuota paheiden pesää. (Wagnerin suojelijat saivat estetyksi kirjeen lähettämisen.)

Wagner ei hyväksynyt viihteellistä musiikkia ja Offenbachin luomaa operettimusiikkia hän piti ”lantatunkiona, joka houkuttelee raatokärpäsiä kaikkialta Euroopasta”. Offenbach vastasi sijoittamalla Kauniin Helenan älykkyyskilpailun avajaisfanfaariksi retuperämäisen parodian Tannhäuserin laulukilpailun fanfaarista. Kun muut kysyvät, mitä tuo meteli on, Menelaus sanoo sen olevan musiikkia, jonka hän tilasi saksalaiselta säveltäjältä.

Vuosia sitten tarjosin eräällä amerikkalaisella keskustelufoorumilla sellaista tulkintaa, että paavinsauvaa voisi verrata miehen elimeen (James Clavellin ”Tai-Panissa” kiinalaiset käyttävät hallintovirkamies Longstaffista kirjoitusmerkkiä ”kauhea penis”). Tällöin kuivaa puuta oleva sauva symboloisi paavin siveyslupausta. Se, että paavin sauva puhkeaa lehteen anteeksiannon merkiksi, tarkoittaisi sitten sitä, että paavikin on löytänyt ”sauvalleen” muuta käyttöä kuin veden heittämisen. Sanoin vielä, että eikös keskiajalla tapahtunut sellaistakin, että paavinvirka periytyi isältä pojalle. Jotkut amerikkalaiskeskustelijat suhtautuivat Tannhäuser-selitykseeni samalla lämpimällä huumorintajulla kuin talebanit Muhammed-pilakuviin. Sain myös kuulla olevani historian vääristelijä: paavin virka ei periytynyt isältä pojalle, koska siinä oli yksi paavi välissä.

Mielestäni koko Tannhäuser-ooppera symboloi viihteenvastaista asennetta: ensimmäisen näytöksen mielenkiintoinen musiikki on syntiä, jota paavikaan ei halua antaa anteeksi, ja viimeisen näytöksen musiikki onkin tavattoman askeettista. Tosin paavin anteeksianto tulee yllättäen, mutta viimeisen näytöksen musiikkiin asia ei ehdi enää vaikuttaa.

Sailbad Sinner kirjoitti:

Siltä varalta, että foorumilla kävisi joku, jolla tarina on outo, niin Wagnerin Tannhäuser on ritari ja minnelaulaja, joka on viettänyt nuoruutensa (ensimmäisen näytöksen) Venusvuoren karkeloissa. Toisen näytöksen laulukilpailussa ritarien tehtävä on ylistää rakkauden syntyä. Wolfram vertaa naista lähteeseen, jota tulisi vain ihailla etäältä. Tannhäuser ei tyydy katsomaan vaan haluaa juoda. Tämän katsotaan viittaavan aistilliseen rakkauteen, minkä taas tulkitaan loukkaavan laulukilpailun suojelijaa, Elisabethia, niin että Tannhäuser joutuu anomaan armahdusta paavilta. Paavi ei lupaa armoa ennenkuin hänen paavinsauvansa puhkeaa lehteen. Näin itse asiassa tapahtuukin, mutta Tannhäuser ei saa tietää armahduksesta, koska hän on jo poistunut Venusvuorelle.

Itse olen tulkinnut Tannhäuser-oopperan Wagnerin tekemäksi ”opetusvideoksi” siitä, miksi selkeä deklamaatio on oleellista ja oopperoissa ei saisi olla italialaistyylisiä koloratuuriaarioita. Nimittäin jos kuulija ei pysty seuraamaan Tannhäuserin laulua täydellisesti, jää hämärän peittoon, mikä siinä Elisabethia loukkasi (siis se, että lähteestä voisi myös sammuttaa janonsa).

Tannhäuser esitettiin Pariisissa, jossa Grand Operan konventioihin kuului baletti ja nimenomaan väliajan jälkeen, jotta rahoittajat voisivat ruokailun jälkeen ihailla rakastajattariensa sääriä. Wagner olisi suostunut sijoittamaan baletin vain ensimmäiseen näytökseen, Venusvuorelle, kun taas baletti ja kolmannen näytöksen pyhiinvaellus eivät asiallisesti sovellu yhteen. Baletin väärän sijoituksen vuoksi oopperaa pidettiin Pariisissa epäonnistuneena (mihin Gounod: ”Luoja, suo minullekin tuollainen epäonnistuminen”). Tannhäuserin nuivan vastaanoton vuoksi, lähes 30 vuotta myöhemmin, Preussin-Ranskan sodan aikana, Wagner kirjoitti keisari Wilhelmille kirjeen, jossa hän pyysi keisaria pommittamaan Pariisia, tuota paheiden pesää. (Wagnerin suojelijat saivat estetyksi kirjeen lähettämisen.)

Wagner ei hyväksynyt viihteellistä musiikkia ja Offenbachin luomaa operettimusiikkia hän piti ”lantatunkiona, joka houkuttelee raatokärpäsiä kaikkialta Euroopasta”. Offenbach vastasi sijoittamalla Kauniin Helenan älykkyyskilpailun avajaisfanfaariksi retuperämäisen parodian Tannhäuserin laulukilpailun fanfaarista. Kun muut kysyvät, mitä tuo meteli on, Menelaus sanoo sen olevan musiikkia, jonka hän tilasi saksalaiselta säveltäjältä.

Vuosia sitten tarjosin eräällä amerikkalaisella keskustelufoorumilla sellaista tulkintaa, että paavinsauvaa voisi verrata miehen elimeen (James Clavellin ”Tai-Panissa” kiinalaiset käyttävät hallintovirkamies Longstaffista kirjoitusmerkkiä ”kauhea penis”). Tällöin kuivaa puuta oleva sauva symboloisi paavin siveyslupausta. Se, että paavin sauva puhkeaa lehteen anteeksiannon merkiksi, tarkoittaisi sitten sitä, että paavikin on löytänyt ”sauvalleen” muuta käyttöä kuin veden heittämisen. Sanoin vielä, että eikös keskiajalla tapahtunut sellaistakin, että paavinvirka periytyi isältä pojalle. Jotkut amerikkalaiskeskustelijat suhtautuivat Tannhäuser-selitykseeni samalla lämpimällä huumorintajulla kuin talebanit Muhammed-pilakuviin. Sain myös kuulla olevani historian vääristelijä: paavin virka ei periytynyt isältä pojalle, koska siinä oli yksi paavi välissä.

Mielestäni koko Tannhäuser-ooppera symboloi viihteenvastaista asennetta: ensimmäisen näytöksen mielenkiintoinen musiikki on syntiä, jota paavikaan ei halua antaa anteeksi, ja viimeisen näytöksen musiikki onkin tavattoman askeettista. Tosin paavin anteeksianto tulee yllättäen, mutta viimeisen näytöksen musiikkiin asia ei ehdi enää vaikuttaa.

Lue lisää

eikös Vanhassa testamentissa myös Aaronin sauva puhkea versomaan... olisiko Wagner ammentanut sieltäkin? Muistan itse Vanhaa testamenttia lukiessani oitis ajatelleeni sauvalla olevan siinäkin myös eroottisen symbolifunktion.

HUMAN1ST1 kirjoitti:

eikös Vanhassa testamentissa myös Aaronin sauva puhkea versomaan... olisiko Wagner ammentanut sieltäkin? Muistan itse Vanhaa testamenttia lukiessani oitis ajatelleeni sauvalla olevan siinäkin myös eroottisen symbolifunktion.

Lue lisää

Wagnerin kypsytellessä omaa musiikkidraamallista oopperatyyliään on useiden asiantuntijoiden taholta oletettavaa että hän oli perehtynyt Schubertin 18-vuotiana kirjoittamiin Ossian-balladeihin paljon perusteellisemmin kuin yleisesti tiedetäänkään niiden vapaastivaeltavassa fanbtasiassaan ja oopperankaltaisessa dramaatisessa resitatiivi ariosossaan joka ilmiselvästi enteilee ja ennustaa musiikkidraaman syntyä ja sen päättymätöntä melodista virtailua loputtomasti sekvenssejä viljellen proosapoetiikassaan puolivuosisataa aiemmin niin pitkästyttäviä kuin Wagnerin loputtomat monologit oopperoissaan ovatkin jotka keskeyttävät draamallisten tapahtumien kulun liikaan selittelyyn ja asioiden kommentoimiseen.

nino koripalloilija kirjoitti:

Wagnerin kypsytellessä omaa musiikkidraamallista oopperatyyliään on useiden asiantuntijoiden taholta oletettavaa että hän oli perehtynyt Schubertin 18-vuotiana kirjoittamiin Ossian-balladeihin paljon perusteellisemmin kuin yleisesti tiedetäänkään niiden vapaastivaeltavassa fanbtasiassaan ja oopperankaltaisessa dramaatisessa resitatiivi ariosossaan joka ilmiselvästi enteilee ja ennustaa musiikkidraaman syntyä ja sen päättymätöntä melodista virtailua loputtomasti sekvenssejä viljellen proosapoetiikassaan puolivuosisataa aiemmin niin pitkästyttäviä kuin Wagnerin loputtomat monologit oopperoissaan ovatkin jotka keskeyttävät draamallisten tapahtumien kulun liikaan selittelyyn ja asioiden kommentoimiseen.

Lue lisää

esikuva, hänhän syntyi myöhemmin ;) no tämä lienee sinulta tahaton lapsus, noin saattaa käydä kun yrittää hönkäistä kaiken sanottavansa yhteen virkkeeseen ilman pilkkuja, siinä katoaa helposti ajatus itseltäkin. Mielenkiintoinen säveltäjä oli toki Schubertkin, joskin paremmin kotonaan pianon kuin vokaalimusiikin parissa. Tuli muuten mieleen - Liszt vai kuka se oli joka versioi Wagnerin aarioita pianolle, O Du Mein Holdes Abendstern toimii hienosti niinkin.