Toistuvat maatalousneuvottelut

Tänään 20.11.08 on taas saatu uutisia, joitten mukaan Brysselissä on aikaansaatu jälleen kerran neuvottelutulos, jonka mukaan "maataloutta voidaan edelleen jatkaa Suomessa". Tätä samaa temppelinharjalla neuvottelemista ja putoamisuhkan torjumisen onnistumisen uutisoimista on nyt kuultu kaiken aikaa Suomen EU-jäsenyyden alkamisen jälkeen.

Rupeaa jo tympimään. Jos Suomi kerran on täysivaltainen EU-jäsenmaa, niin kyllä meille pitää kuulua kiinteä ja pysyvä oikeus harjoittaa omassa maassamme maataloutta. Eikä siitä asiasta suinkaan pitäisi joutua vähän väliä toistuvasti neuvottelemaan.

Maatalousasia pitää saada suoranuottisesti poikki ja pinoon sillä tavalla, että meillä on oma maataloutemme ja harjoitamme sitä niin kuin itse hyväksi katsomme omien etujemme mukaisesti. Jos EU ei tätä periaatetta ja kantaa hyväksy, niin se onkin sitten jo semmoinen asetelma, jossa koko EU-jäsenyys joutaa meidän osaltamme tunkiolle.

13

746

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ongelmaa...

      Norjalla on oikeus päättää itse maksamiensa maataloustukien suuruudesta. Sillä on myös samanlainen pääsy Euroopan talousalueen markkinoille kuin meilläkin.

      Millä keinoin norjalaiset ovat saaneet asiansa näin hyvälle mallille?

      • Norjalaiset äänestivät "EI" silloin toistakymmentä vuotta sitten omassa EU-kansanäänestyksessään. Sama EI-kanta on pitänyt sen jälkeenkin. Siinä Norjan asetelman lähtökohta myös nykypäivää ajatellen.

        Norjalla on olemassa erityinen öljy- ja kaasuesiintymien varallisuutensa, joka antaa maalle tanakan kansantaloudellisen perusaseman. Norjan öljymaan asema alkoi kehittyä runsaat kaksi vuosikymmentä sitten.

        Olen usein miettinyt meillä Suomessa vähän yli 13 vuotta sitten järjestettyä omaa EU-kansanäänestystämme, jossa 43,1 prosenttia äänestäneistä vastusti EU-jäsenyyttä. Mikä on tämän kansanosan ja sen mielipiteen asema tätä nykyä? Millä tavalla heidän näkökantansa tulevat esillä yhteisistä asioista huolehtimisessa? Miten tuo 43,1 prosentin väestöosuus näkyy Yleisradion ohjelmien sisällössä?

        Jos jollain poliittisella puolueella olisi meillä 43,1 prosentin vaalikannatus, niin sitähän pidettäisiin niin valtavana kannatuksena, ettei niin suuren kansanosan näkemystä voisi sivuuttaa, kun päätöksiä tehdään.

      • aika
        Leiriniekka kirjoitti:

        Norjalaiset äänestivät "EI" silloin toistakymmentä vuotta sitten omassa EU-kansanäänestyksessään. Sama EI-kanta on pitänyt sen jälkeenkin. Siinä Norjan asetelman lähtökohta myös nykypäivää ajatellen.

        huonosti. Nythän niitä EU:n vastustajia on jo enemmistö suomalaisista.

        Täällä suuressa demokratian perslävessä ei uskallettu Suomen katajaiselta kansalta kysyä kansanäänestyksessä, että haluavatko suomalaiset pyyhkiä perseensä uuteen EU:n peräreikäpaperiin.

        Kuuluu huonosti.

      • äänestys?
        Leiriniekka kirjoitti:

        Norjalaiset äänestivät "EI" silloin toistakymmentä vuotta sitten omassa EU-kansanäänestyksessään. Sama EI-kanta on pitänyt sen jälkeenkin. Siinä Norjan asetelman lähtökohta myös nykypäivää ajatellen.

        Norjalla on olemassa erityinen öljy- ja kaasuesiintymien varallisuutensa, joka antaa maalle tanakan kansantaloudellisen perusaseman. Norjan öljymaan asema alkoi kehittyä runsaat kaksi vuosikymmentä sitten.

        Olen usein miettinyt meillä Suomessa vähän yli 13 vuotta sitten järjestettyä omaa EU-kansanäänestystämme, jossa 43,1 prosenttia äänestäneistä vastusti EU-jäsenyyttä. Mikä on tämän kansanosan ja sen mielipiteen asema tätä nykyä? Millä tavalla heidän näkökantansa tulevat esillä yhteisistä asioista huolehtimisessa? Miten tuo 43,1 prosentin väestöosuus näkyy Yleisradion ohjelmien sisällössä?

        Jos jollain poliittisella puolueella olisi meillä 43,1 prosentin vaalikannatus, niin sitähän pidettäisiin niin valtavana kannatuksena, ettei niin suuren kansanosan näkemystä voisi sivuuttaa, kun päätöksiä tehdään.

        Jos Suomen äänestystulos olisi ollut toisinpäin ja kannattajia olisi ollut saman verran kuin vastustajia oli, niin olisiko asiasta äänestetty jo uudestaan?

      • äänestys? kirjoitti:

        Jos Suomen äänestystulos olisi ollut toisinpäin ja kannattajia olisi ollut saman verran kuin vastustajia oli, niin olisiko asiasta äänestetty jo uudestaan?

        Niin on käynyt muissakin maissa, että kansanäänestykset ovat menneet uusiksi, kun tulos ei ole ollut myönteinen EU-jäsenyyden kannalta. Muistaakseni Norjassakin on äänestetty jo kahteen kertaan ja tulos Ei-äänien voitto toisellakin kerralla.

        Samoin europorukkaan liittymisestä on taidettu äänestää jo pariin otteeseen ainakin Tanskassa. Nyt ovat patistelemassa Irlantia äänestämään uudelleen ja "oikealla tavalla" Lissabonin sopimuksesta!

        Kyllä-tuloksen uusiksi äänestämisestä en ole nähnyt tietoa missään maassa. Ehkä meidän suomalaisten pitäisi jollain konstilla pystyä tekemään sekin temppu.

      • jep.

        Näin se on. Äänestetään niin kauan, että tulos on oikea.

        Se on ilmeisesti EUn käsitys demokratiasta!

    • optimismia

      Turha kiusata itseään ja muita uskomalla, että joskus saavutetaan lopullinen kaikille onnellinen olotila. Eikö päivän turbulenssi ole jo selvä osoitus, että kaiken aikaa pitää suunnitella miten menetellä kun elämisen puitteet muuttuvat (ilmasto, energia, kansainvälinen poltiikkaa, merirosvot jne). Ei siinä auta inttäminen, että ME halutaan sitä ja tätä, sellainen kuuluu lastentarhatasolle.
      Kun olemme isommassa pelissä mukana muilla elämän aloilla (teolisuus, kauppa, tutkimus, rahoitus jne) pitää maatalouttakin suunnitella muiden kanssa yhdessä.

      • vaikeus...

        Kuvittele tilannetta maatalousyrittäjän kannalta. Melko mahdotonta tehdä pitkäntähtäimen suunnitelmia tai sukupolvenvaihdoksia jos koko elinkeinon tulevaisuus on kahden vuoden välein muiden maiden harkinnan varassa.

      • kunniaan
        vaikeus... kirjoitti:

        Juuri näin! Yrittäminen kunniaan. Maataloudelta kaikki tuet pois ja siirrytään markkinatalouteen. Tuotteiden hinnat tuotantokustannusten mukaan. Järkevämpää maksaa hinta suoraan, kun pyörittää rahaa Brysselin tai valtiovallan kautta. Naissä kierroksissa hukkuu paljon rahaa.

      • jep.
        kunniaan kirjoitti:

        Olen kanssasi samaa mieltä siinä, ettei omien rahojen takaisin anomisessa Brysselistä ole mitään järkeä.

        Suostuisivatko kuluttajat oikeasti maksamaan ruuasta markkina-arvon mukaista hintaa? Maatalouden osalta on myös muistettava, että valtio tukee sitä myös huoltovarmuussyistä.

      • yrittämisen irvikuva
        vaikeus... kirjoitti:

        Kuvittele tilannetta maatalousyrittäjän kannalta. Melko mahdotonta tehdä pitkäntähtäimen suunnitelmia tai sukupolvenvaihdoksia jos koko elinkeinon tulevaisuus on kahden vuoden välein muiden maiden harkinnan varassa.

        Jatkuva tuesta itkeminen on sikamaista.
        Suojatyöläisiä koko porukka, voidaan rinnastaa toimeentulotuen nostajiin periaatteessa, tosin rahan määrä on aivan tähtitieteellinen tällä porukalla joka elää veronmaksajien siivellä ns.maatalousyrittäjinä.

      • kyllä elää

        ilman teollisuutta (ja olemme voineet tuhansia vuosia), mutta emme ilman maataloutta päivääkään.

        "Kun olemme isommassa pelissä mukana muilla elämän aloilla (teolisuus, kauppa, tutkimus, rahoitus jne) pitää maatalouttakin suunnitella muiden kanssa yhdessä."

    • tunkiolle

      EU-Suomen maatalous on jatkuvasti uudistusten ja lisääntyvien vaikeuksien kohteena. EU-jäsenyys joutaa tunkiolle, kuten mainitsit. Kannattaa heti järjestää ylimääräinen kansanäänestys EU-jäsenyyden "eduista" maamme maataloudelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1663
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1093
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      434
      1064
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      169
      995
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      710
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe