Tammikuussa Venetsiassa

Tulviiko yleensä??

Syksyllä ja alkutalvesta Venetsiassa usein tulvii enemmän tai vähemmän, mutta onko tulvia ollut vielä tammikuussakin?

6

2883

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerran elokuussa,

      kun olimme siellä käymässä. Se ei ollut paha tulva. Markuksen torilla oli vettä noin 20 senttiä ja monet turistit kahlasivat siellä. Me tyydyimme kiertämään sen kauempaa. Luulisin, että jonkin asteinen tulva voi tulla mihin aikaan hyvänsä. Meren vesi on usein aika korkalla, eikä sitä pelivaraa ole kovin paljon, kun tulee vedet jo kaduille. Katsokaapa käydessänne, sillä Venetsia on veden pintaan nähden todella matalalla.

    • Ventsiassa

      Ventsiassa on jokapäiväinen nousu- ja laskuvesiilmiö. Normaalina päivänä vesi nousee noin 80 senttiä mutta se voi nousta jopa 140 senttiäkin joskus. Ei se aina nouse kujille ja toreille vaikka joissakin paikoissa Venetsiaa nousee joka päivä jonkin verran vettä kujille. Noin 60 kertaa vuodeaa vettä nousee reippaasti kujille ja toreille.

      Sen lisäksi keväällä kun lumet sulaa Alpeilla niin vedet valuu jokia pitkin ja auheuttaa tulvia ja syksymmällä sateet. Googleta "Acqua Alta", sieltä löytyy lisää tietoa.

      http://gallery.photo.net/photo/2847438-lg.jpg

      http://download.kataweb.it/mediaweb/image/brand_nuovavenezia/2008/05/20/1211285562561_acqua.jpg

      • kerran elokuussa

        Omien havaintojeni mukaan vuorokautinen vedenpinnan vaihtelu on paljon pienempi pohjoisella Adrialla. Toisinaan veden korkeus vaihtelee enemmän tuulten, myrskyjen ja muiden syiden takia, mutta se ei suinkaan ole jokapäiväistä. Vaikuuttako Alppien sulamisvedet kovinkaan paljon Venetsiaan, sillä Po-joki laskee aikalailla Venetsian alapuolella?
        Etsin googlelta tietoja, mutta en löytänyt mitään päivittäisestä vuorovedestä. Voisitko ilmoittaa, mihin tietosi perustuu, sillä olisin kiinnostunut siitä.

      • Venetsiassa
        kerran elokuussa kirjoitti:

        Po joki laskee mereen Venetsian eteläpuolella. Veneto on suurelta osin suoperäistä maata ja sen läpi kulkee usempia jokia.

        Tästä löytyy lasku- ja nousuvesiennuste:

        http://www.ilmeteo.it/portale/taxonomy-term-25.html

        Pyhän Markuksen torille nousee nousuvesi noin 200 kertaa vuodessa. Pyhän Markuksen kirkossa on pumppusysteemi joka pumppaa vettä yöt ja päivät pois kirkon tiloista.

        Venetsian rakennusten alareunoista näkee kuinka tuo lasku- ja nousuvesi vaikuttaa rakennusten pintaan.

        http://lh5.ggpht.com/_VjC-_D4qf0Y/RmghxQkDilI/AAAAAAAAAac/SiqDyiATxXw/IMG_4219.jpg

        Venetsiassa on hälytyssysteemi joka hälyttää kun nousuvesi uhkaa nousta korkeammalle kuin 80 cm.

        Tämän lisäksi on valmistumassa patosysteemi Mose (englanniksi Moses) Venetsian ulkosaarten välille jonka tarkoitus on automaattisesti estää liian korkea nousuvesi pääsemästä Venetsian laguuniin.

        http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=17855145

        http://www.youtube.com/watch?v=9l55mgcKZqk

      • kerran elokuussa
        Venetsiassa kirjoitti:

        Kiitos vedenpinnan ennustesivusta. Sitä voi välillä katsoa. Jäin kaipaamaan tietoa säännöllisestä päivittäisestä vuorovedestä, jonka sanoit olevan noin 80 sm. Siitä en ole löytänyt mitään tietoa ja omat havaintoni ovat muuta. En ole ollut koskaan Venetsiassa loka- huhtikuun välisenä aikana, enkä myöskään yöpynyt Venetsiassa, vaan vähän kauempana rannalla. Matalalla rannalla normaali päivittäinen vuorovesi usein näkyy vain parin metrin erona vesirajassa. Kun ranta on tosi tasainen ja lattana, ei se ole varmaan kuin 10 senttiä korkeudessa. Mielestäni Adrian rannalla ei ole isoa joka päivä toistuvaa vuorovesi-ilmiötä, vaan suurten erojen vuorovesi-ilmiöt ovat epäsäännöllisiä johtuen säistä, kuun kierrosta, vuodenajasta yms. seikoista.
        Saatan olla väärässä. Viime vuosina alueen sää on ollut vaihtelevampaa ja ilmiöön on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota lomaillessa.
        Tiedätkö enemmänkin asiasta?

      • venetsiassa

        minun suomenkieli on hieman vajavaista.

        Tuo käyrä on juuri nousu-ja laskuvesikäyrä ja sen tekevät meteorologit. Et ehkä osannut tulkita sitä. Siinä ylhäällä on päivämäärä, vasemmalla senttimetrit ja alareunassa kellonajat. Esimerkiksi huomen aamuna kello 6:55 on nousuvesi korkeimillaan (sininen käyrä) noin max 75 senttiä keskitasoarvosta. Sitten se laskee. Laksuvesihän "esiintyy" kaksi kertaa nousuveden välillä, kello 14:10 se on matalimmillaan.

        No mikä on vuorovesi sitten. Hain netistä selitysen:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuorovesi

        Ja Venetsia sivulla Wikipediassa:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Venetsia
        "Venetsia sijaitsee pari metriä syvässä laguunissa, jonka vuorovesivaihteluita suot lieventävät. Suot ovat nykyisin pienentyneet neljännekseen alkuperäisestä, jonka vuoksi myrskyt vaikuttavat tulvimiseen voimakkaammin. Tulvien estämiseksi laguunin suulle aiotaan rakentaa tulvaportit."

        Galileo Galilei tutki juuri vuorovesi-ilmiötä Venetsiassa ja tuli siihen tulokseen että Adrianmeren keskellä vuorovesi-ilmiö on hyvin heikko kun taas sen rannikolla voimakas.

        Googletin "vuorovesi venetsia":

        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1607553

        http://personal.inet.fi/business/anakom/tiede/oppikoulu/aineet/maantieto/eurooppa/kaupungit/venetsia.htm

        http://www.pbs.org/wgbh/nova/venice/
        (Sinking City of Venice
        - Venetsia uhkaa joutua yhä enemmän veden valtaan vuoroveden, merenpinnan pysyvän nousun ja kaupungin hitaan vajoamisen seurauksena. NOVA Online esittelee sivullaan yhden mahdollisen ratkaisun ongelmaan. Sivuilla myös selitetään, mistä vuorovesi-ilmiö johtuu.)

        Voit googletella lisää aiheesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2514
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2511
    3. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      29
      2487
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      92
      1886
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      29
      1758
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      311
      1665
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1486
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1348
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1078
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      25
      1060
    Aihe