Äitini on ollut pitkäaikaisosastolla nyt muutaman kuukauden. Sitä ennen veljeni hoiti häntä kotona ja sai omaishoidontukea, mutta sitten äidin hoitaminen kävi liian raskaaksi ja tilanne on nyt se mikä on.
Äitini on 68-vuotias. Hän sairastui noin nelikymppisenä pikkuaivoatrofiaan. Sitten tuli epilepsia. Muutama vuosi sitten tuli vielä aivoinfarkti, jonka jälkeen hänen kuntonsa sitten lähtikin laskuun. Hän ei kävele, ei enää edes rollan kanssa.
Vuodeosastolla hän on ihan petipotilas, istuu kyllä pyörätuolissa lyhyitä aikoja.
Kognitiiviset taidot ovat vaihtelevat; ulosanti huonoa ja välillä ihan harhaisuuttakin, mutta ymmärryksessä ei ole juurikaan vikaa.
Hänellä on vuodeosastolla ollessaan ollut jatkuvasti tulehduksia. Nytkin kaksi kovaa tulehdusta kuukauden sisällä. Lääkärin mukaan bakteerit saattavat jossain vaiheessa tulla resistenteiksi antibioottihoidolle. Lääkäri on myös sanonut, että jos tulee vaikka sydänpysähdys, niin osastolla ei sitten ruveta elvyttämään eikä teholle kuskaamaan, vaan sitten saa mennä jos on mennäkseen.
Nyt tilanne on se, että äidille on kokeiltu kahta eri antibioottia painehaavasta alkaneeseen tulehdukseen. (viimeksi tämä tulehdus johti kuulemma melkein verenmyrkytykseen.)
Ensimmäinen antibiootti ei auttanut. Toinen antibiootti laski crp:tä 260:stä 150:een, kunnes crp jälleen seuraavana päivänä alkoi nousta ollen eilen 197. Keskustelin osastonhoitajan kanssa ja sanoin haluavani, että äiti viedään keskussairaalaan tutkittavaksi. Sahaavaa lämpöä ja äkillistä erittäin kovaa hikoiluakin on ollut jo kolmisen kuukautta; tästä olen toistuvasti sanonut hoitajille, mutta aina se on tullut heille uutena asiana...
No, osastonhoitaja sanoi, että lääkäri soittaa minulle hetken kuluttua.
Lääkäri soitti. Vähätteli koko asiaa ja väitti määräämänsä toisen antibiootin purreen, vaikka crp oli kääntynyt uudestaan nousuun. Sitten hän sanoi, että "kroonikkopotilaan on erittäin vaikea päästä erikoissairaanhoitoon" ja että eivät ne ota äitiäni keskussairaalaan. Mitään en saanut sanoa, lääkäri alkoi heti puhua päälle jos yritin aloittaa. Koin suhtautumisen ylimieliseksi, joten muutin taktiikkaa minäkin, kun kerran kohteliaisuudella ei päästy mihinkään. Sanoin tietäväni potilaan oikeuksista jotain minäkin, ja että tulen itse paikan päälle selvittämään asiaa, jos äiti ei nyt pääse keskussairaalaan.
Lääkärin käytös muuttui silmänräpäyksessä. Hän sanoi minulle: "No sitähän minä juuri tässä olen sinulle soittamassa ja kysymässä, että saako äitisi toimittaa sairaalaan"!!??
Hän myönsi, että antibiootti ei ole purrut ja että on syytä selvittää, onko jatkuvien tulehdusten taustalla mahdolisesti jotain muuta kuin 15 senttiä syvä painehaava. Lisäksi hän sanoi, että fistelin lisäksi elimistössä voi olla "lokerikkoja", kun huuhteluvesikään ei tule sieltä pois. Että voi olla, että fisteli menee virtsarakkoon. Sekin on mahdollista, että se tulee läpäisemään vatsaontelon ja aiheuttaa vatsakalvontulehduksen.
Olen hämmentynyt, mutta ennen kaikkea vihainen.
Eikö pitkäaikaishoidossa olevalla vanhuksella ole oikeutta päästä erikoissairaanhoitoon??
On tullut hyvin ilmi se, mikä on tuon osaston toiminta-ajatus: Vanhuksia ei edes yritetä auttaa, vaan siellä on jopa suotavaa, että potilaat kuolisivat pois mahdollisimman nopeasti.
Nyt tilanne on se, että äiti on keskussairaalan kirurgisella osastolla odottamassa pääsyä leikkaukseen, jossa painehaavaa hoidetaan.
Kaipaisin faktatietoa siitä, mikä on pitkäaikaisessa laitoshoidossa (vuodeosastolla) olevan vanhuksen oikeus hyvään hoitoon ja myös erikoissairaanhoitoon terveydentilan sitä vaatiessa? Koskeeko laki potilaan oikeuksista ja asemasta myös heitä???
Tapetaanko vanhukset
34
9917
Vastaukset
- Lusiina1
Onko äitisi nyt pysyväispaikalla siellä pitkäaikaisosastolla eikä hän jonota esim johonkin hoiville? Siis tuleeko hänen kotinsa olemaan jatkossakin tämä pitkäaikaisosasto?
Vanhuksella on oikeus hyvään ja arvostavaan asianmukaiseen hoitoon niin kauan kuin henki pihisee. Kuitenkin useiden jo pitkäaikaishoidossa olevien vanhusten yleiskunto on jo niin heikko, etteivät he kestä mitään suurempia toimenpiteitä, joita erikoissairaanhoidossa olisi mahdollisuuus tehdä.
Usein esim infektioissa, joissa lääkehoito ei tahdo purra, useissa paikoissa konsultoidaan eli kysytään ohjeita keskussairaalan tai yliopistosairaalan infektiolääkäriltä lääkityksen tehostamisen ja tutkimusten suhteen, ja hoito voidaan toteuttaa perusterv.huollossa.
Lääkäri on varmaan tehnyt tämän elvyttämättäjättämispäätöksen lääketieteellisiin syihin vedoten. Usein jo raihinaisen vanhuksen elvyttämisen katsotaan tuovan vain kärsimystä ja jos sydän saadaan käyntiin, jatkohoito tapahtuu teholla hengityskoneessa, usein ennuste on huono.
Vuodeosastoilla sairaalabakteeri iskee juuri heikoimoiin ja yleiskunnoltaan heikkoihin, joiden elimistö ei jaksa taistella enää taudinaiheuttajia vatsaan. Useat antibioottikuurit aiheuttavat sen, että bakteeri kehittää vastustuskykyisen kannan, johan ai kohta pure mikään antibiootti. Miten voidaan osittaa että joku tulehdus johti "melkein" verenmyrkytykseen?
Kerrohan jatkossa miten painehaavauman hoito leikkaamalla onnistui, tuliko komplikaatioita, milloin äitisi palautettiin takaisin pitkäaikaishoitoon.- kansansuussa
verenmyrkytys, jota ei sinänsä ole diagnoosina, on vain käsite. Jos tulehdusarvot ovat pilvissä, kyse on todennäköisesti yleistulehduksesta, sepsiksestä, jolloin koko ihminen on niin tulehtunut kuin vain voi olla. Veressäkin ja jopa selkäydinnesteessä voi tuolloin olla bakteereita, ja sehän on menoa se, kuolemaksi. Melkein ~ crp ei vielä ollut ihan pilvissä, kun kerran vähän laski lääkkein.
Painehaavaumien leikkauksellisesta hoidosta ei enää siinä vaiheessa, kun on kyse valtavasta kraaterista elimistön sisällä, ole mitään varsinaista apua tai hyötyä. Jo pelkän leikkaushaavan paraneminen on hyvin kyseenalaista, saati että mistä rakennetaan syöpyneet kudokset haavan sisälle? Entä, jos haavan reunat on kuoliossa, niin mihinkä uusi ihosiirrännäinen tarttuu? Lisäksi, siirrännäinen on otettava jostain, esimerkiksi reidestä. Mitä suuremmasta palasesta on kyse, sen todennäköisimmin joku bakteeri iskee uuteen haavaan, joten ympärikäydään yhteen tullaan ja summasummarum, mitä hyötyä?
Pyytäisitte parempaa kipulääkitystä ja kunnioittavaa loppua.Sen on jokainen ansainnut, ei turhaa kiduttamista. - Lusiina1
kansansuussa kirjoitti:
verenmyrkytys, jota ei sinänsä ole diagnoosina, on vain käsite. Jos tulehdusarvot ovat pilvissä, kyse on todennäköisesti yleistulehduksesta, sepsiksestä, jolloin koko ihminen on niin tulehtunut kuin vain voi olla. Veressäkin ja jopa selkäydinnesteessä voi tuolloin olla bakteereita, ja sehän on menoa se, kuolemaksi. Melkein ~ crp ei vielä ollut ihan pilvissä, kun kerran vähän laski lääkkein.
Painehaavaumien leikkauksellisesta hoidosta ei enää siinä vaiheessa, kun on kyse valtavasta kraaterista elimistön sisällä, ole mitään varsinaista apua tai hyötyä. Jo pelkän leikkaushaavan paraneminen on hyvin kyseenalaista, saati että mistä rakennetaan syöpyneet kudokset haavan sisälle? Entä, jos haavan reunat on kuoliossa, niin mihinkä uusi ihosiirrännäinen tarttuu? Lisäksi, siirrännäinen on otettava jostain, esimerkiksi reidestä. Mitä suuremmasta palasesta on kyse, sen todennäköisimmin joku bakteeri iskee uuteen haavaan, joten ympärikäydään yhteen tullaan ja summasummarum, mitä hyötyä?
Pyytäisitte parempaa kipulääkitystä ja kunnioittavaa loppua.Sen on jokainen ansainnut, ei turhaa kiduttamista."Pyytäisitte parempaa kipulääkitystä ja kunnioittavaa loppua.Sen on jokainen ansainnut, ei turhaa kiduttamista."
Noinhan ammattilainen asian näkee, kun on tietoa ja kokemusta. Omainen on useimmiten maallikko, joka näkee kuumeilun, yleiskunnon laskun, huonovointisuuden, syömättömyyden, haavaumat, ja toivoo läheiselleen tahokkainta mahdollista hoitoa, siis omasta näkökulmastaan ja kokemuksestaan lähtien. Lääkäri on kuitenkin henkilö, joka on vastuussa lääketieteellisestä hoidosta, sen järkevyydestä, hyötyjen ja haittojen puntaroinnista. Toivottavaa on myös, että hän pysyisi valitsemassaan linjassa, eikä kesken puheluin vaihtaisi näkökantaansa, mikä taas on omiaan aiheuttamaan epäluottamusta omaisissa. Hyvät perustelut, mitä tehdään ja miks, mitä ei tehdä ja miksi, miten hoidetaan, ne asiat omaisilla on oikeus saada selkokielellä selvitettynä. - oikeuksista
Lusiina1 kirjoitti:
"Pyytäisitte parempaa kipulääkitystä ja kunnioittavaa loppua.Sen on jokainen ansainnut, ei turhaa kiduttamista."
Noinhan ammattilainen asian näkee, kun on tietoa ja kokemusta. Omainen on useimmiten maallikko, joka näkee kuumeilun, yleiskunnon laskun, huonovointisuuden, syömättömyyden, haavaumat, ja toivoo läheiselleen tahokkainta mahdollista hoitoa, siis omasta näkökulmastaan ja kokemuksestaan lähtien. Lääkäri on kuitenkin henkilö, joka on vastuussa lääketieteellisestä hoidosta, sen järkevyydestä, hyötyjen ja haittojen puntaroinnista. Toivottavaa on myös, että hän pysyisi valitsemassaan linjassa, eikä kesken puheluin vaihtaisi näkökantaansa, mikä taas on omiaan aiheuttamaan epäluottamusta omaisissa. Hyvät perustelut, mitä tehdään ja miks, mitä ei tehdä ja miksi, miten hoidetaan, ne asiat omaisilla on oikeus saada selkokielellä selvitettynä.linjauksissa saisi vekslata, edes lääkäri, se on totta. Lääkärille vaan pitää antaa koko valta, tietää, ettei itse osaa eikä pysty linjaamaan. Tehdään edes jotenkin.
Sä et taasen voi tietää, olenko mä koskaan pitänyt omaisen tai potilaan puolta, kyseenalaistanut päätöksiä, tuonut erilaista näkökantaa toistamiseen esille, jos omainen on sellaista esittänyt. Sä et tiedä, olenko ottanut haukkuja vastaan muulta henkilökunnalta tai punottanut lääkärin haukkujen edessä. Sä et tiedä, olenko maksanut potilaan oikeuksien kiinnipitämisestä minkälaista hintaa.
Ei sun tarvitsekaan tietää, mutta mä voin vähän valaista.
Luulen maksaneeni oman etiikkani valvomisesta isomman hinnan mitä keskimäärin moni osastolla työtään edelleen tekevä. Mä en enää ole millään osastolla. Mulle sanottiin, että oikeaan hoitotyöhön ei jää aikaa, jos jokaista aletaan pitelmään kädestä kiinni ja katsomaan silmiin. Mulle sanottiin, että pitää oppia oikaisemaan [hoitamisessa, kohtaamisesssa]. En vaan missään vaiheessa oppinut, en edes honannut sitä, milloin potilas ei ole hyvän sanan tai kosketuksen tarpeessa.
Mä olen lähtenyt hoitotyöstä toisaalle, kun mun omatuntoni ei kestänyt sitä, että vuodepotilaankin pitäisi vielä tuottaa, tai edes olla kuluttumattta.
Omaiset, pitäkää läheistenne puolia. Kukaan muu ei sitä tee. Se, ettei hoitajat lähde tueksenne johtuu joskus enemmin siitä, ettei myötätunto tai eettisyys ole käypää valuuttaa kaupan kassalla. Leipä loppuu, jos poikkeaa rivistä. Ajatukset on ajatuksia, nämäkin. Kylmät totuudet eivät tee kylmäksi. Minuakaan.
----
Vielä jotain kysyttävää? - tuo sinulla
oikeuksista kirjoitti:
linjauksissa saisi vekslata, edes lääkäri, se on totta. Lääkärille vaan pitää antaa koko valta, tietää, ettei itse osaa eikä pysty linjaamaan. Tehdään edes jotenkin.
Sä et taasen voi tietää, olenko mä koskaan pitänyt omaisen tai potilaan puolta, kyseenalaistanut päätöksiä, tuonut erilaista näkökantaa toistamiseen esille, jos omainen on sellaista esittänyt. Sä et tiedä, olenko ottanut haukkuja vastaan muulta henkilökunnalta tai punottanut lääkärin haukkujen edessä. Sä et tiedä, olenko maksanut potilaan oikeuksien kiinnipitämisestä minkälaista hintaa.
Ei sun tarvitsekaan tietää, mutta mä voin vähän valaista.
Luulen maksaneeni oman etiikkani valvomisesta isomman hinnan mitä keskimäärin moni osastolla työtään edelleen tekevä. Mä en enää ole millään osastolla. Mulle sanottiin, että oikeaan hoitotyöhön ei jää aikaa, jos jokaista aletaan pitelmään kädestä kiinni ja katsomaan silmiin. Mulle sanottiin, että pitää oppia oikaisemaan [hoitamisessa, kohtaamisesssa]. En vaan missään vaiheessa oppinut, en edes honannut sitä, milloin potilas ei ole hyvän sanan tai kosketuksen tarpeessa.
Mä olen lähtenyt hoitotyöstä toisaalle, kun mun omatuntoni ei kestänyt sitä, että vuodepotilaankin pitäisi vielä tuottaa, tai edes olla kuluttumattta.
Omaiset, pitäkää läheistenne puolia. Kukaan muu ei sitä tee. Se, ettei hoitajat lähde tueksenne johtuu joskus enemmin siitä, ettei myötätunto tai eettisyys ole käypää valuuttaa kaupan kassalla. Leipä loppuu, jos poikkeaa rivistä. Ajatukset on ajatuksia, nämäkin. Kylmät totuudet eivät tee kylmäksi. Minuakaan.
----
Vielä jotain kysyttävää?kunnioitettavaa.
- Lusiina1
oikeuksista kirjoitti:
linjauksissa saisi vekslata, edes lääkäri, se on totta. Lääkärille vaan pitää antaa koko valta, tietää, ettei itse osaa eikä pysty linjaamaan. Tehdään edes jotenkin.
Sä et taasen voi tietää, olenko mä koskaan pitänyt omaisen tai potilaan puolta, kyseenalaistanut päätöksiä, tuonut erilaista näkökantaa toistamiseen esille, jos omainen on sellaista esittänyt. Sä et tiedä, olenko ottanut haukkuja vastaan muulta henkilökunnalta tai punottanut lääkärin haukkujen edessä. Sä et tiedä, olenko maksanut potilaan oikeuksien kiinnipitämisestä minkälaista hintaa.
Ei sun tarvitsekaan tietää, mutta mä voin vähän valaista.
Luulen maksaneeni oman etiikkani valvomisesta isomman hinnan mitä keskimäärin moni osastolla työtään edelleen tekevä. Mä en enää ole millään osastolla. Mulle sanottiin, että oikeaan hoitotyöhön ei jää aikaa, jos jokaista aletaan pitelmään kädestä kiinni ja katsomaan silmiin. Mulle sanottiin, että pitää oppia oikaisemaan [hoitamisessa, kohtaamisesssa]. En vaan missään vaiheessa oppinut, en edes honannut sitä, milloin potilas ei ole hyvän sanan tai kosketuksen tarpeessa.
Mä olen lähtenyt hoitotyöstä toisaalle, kun mun omatuntoni ei kestänyt sitä, että vuodepotilaankin pitäisi vielä tuottaa, tai edes olla kuluttumattta.
Omaiset, pitäkää läheistenne puolia. Kukaan muu ei sitä tee. Se, ettei hoitajat lähde tueksenne johtuu joskus enemmin siitä, ettei myötätunto tai eettisyys ole käypää valuuttaa kaupan kassalla. Leipä loppuu, jos poikkeaa rivistä. Ajatukset on ajatuksia, nämäkin. Kylmät totuudet eivät tee kylmäksi. Minuakaan.
----
Vielä jotain kysyttävää?.. onko aiheellista siirtää heikkokuntoinen erikoissairaanhoitoon hoidettavaksi ja jos on niin milloin. Potilaiden siirrosta ja siirtämättä jättämisestä päättää lääkäri, siinä ei ole hoitajilla nokan koputtamista, toki mielipiteensä voi esille tuoda punoituksella tai ilman.
Kuitenkin jonkun on hoitotyössä pysyttävä vaikkakin sitten etiikkansakin vastaisesti, sillä hoidettavia riittää.Kuka siellä hoitotyössä sitten olisi sitä resurssien sallimaa hyvää hoitotyötä toteuttamassa, jos kaikki luovuttaisivat. On työskenneltävä niissä olosuhteissa, mitkä kulloinkin mahdollistetaan. Totta on että hoitajat uupuu, mutta mitä siitä tulisi jos kaikki lähtisivät pois.Raha ratkaisee, se ei ole hoitajien keksimä eikä suunnittelema juttu, hoitotyössä tänä päivänä hoitajatkin joutuvat sietämään monenlaisia paineita, jotkut uupuvat, toiset sinnittelevät. Kyllä se on viime kädessä jokaisen oma valinta lähteekö vai jääkö.Paineensietokyvystä kai tänä päivänä on hotajienkin työnteossa lähinnä kysymys. - oikeuksista
Lusiina1 kirjoitti:
.. onko aiheellista siirtää heikkokuntoinen erikoissairaanhoitoon hoidettavaksi ja jos on niin milloin. Potilaiden siirrosta ja siirtämättä jättämisestä päättää lääkäri, siinä ei ole hoitajilla nokan koputtamista, toki mielipiteensä voi esille tuoda punoituksella tai ilman.
Kuitenkin jonkun on hoitotyössä pysyttävä vaikkakin sitten etiikkansakin vastaisesti, sillä hoidettavia riittää.Kuka siellä hoitotyössä sitten olisi sitä resurssien sallimaa hyvää hoitotyötä toteuttamassa, jos kaikki luovuttaisivat. On työskenneltävä niissä olosuhteissa, mitkä kulloinkin mahdollistetaan. Totta on että hoitajat uupuu, mutta mitä siitä tulisi jos kaikki lähtisivät pois.Raha ratkaisee, se ei ole hoitajien keksimä eikä suunnittelema juttu, hoitotyössä tänä päivänä hoitajatkin joutuvat sietämään monenlaisia paineita, jotkut uupuvat, toiset sinnittelevät. Kyllä se on viime kädessä jokaisen oma valinta lähteekö vai jääkö.Paineensietokyvystä kai tänä päivänä on hotajienkin työnteossa lähinnä kysymys.tätä mä odottelinkin, kun menin tunnustamaan oman heikkouteni. Mä itse näen ratkaisuni vahvuutena; en jäänyt paikalle a)kyynistymään ja haukkumaan kaikkea mikä ei kuulu mun inside-rinkiin.
b)hakemaan epämääräisiä sairauslomia
c)viettääkseni vapaapäivät tuhannen humalassa; mä valitsin vähemmän rankan työn että pärjään vähemmän rankoilla huveilla.
Mä en todellakaan ymmärrä niitä, ketkä eivät uskalla ratkaista "toisin", vaan a) primitivisoivat hoitoa, b)ovat milloin minkäkin vaivan takia Z-ryhmän saikulla
c)kännissä kaikki vapaa-ajat, kun "pitää nollata pää, jotta kestäisi", d)vähät välittävät potilaista, kunhan muodollisuudet tulee täytettyä, kunhan vain saa oman selustan varmistettua.
Noista mikään ei sopinut mun selvitymiskeinoksi, koska mun ei ollut pakko jäädä uhrautumaan, mulla oli valta valita jotain muuta. Jos sen perusteella olen periksiantaja, niin en mä sen takia vieläkään epäile ratkaisuni oikeellisuutta.
Mun mielestä luuseri on se, kuka valittaa ja käy töissä sen takia,että kuvittelee, että kyllä mun nyt vaan pitää olla hoitajana jossakin, enhän mä voi jättää ketään hoitamatta.
Eheh, mä luulen, että tällä aikaa, kun olen tehnyt muuta työtä, yksikään hoitoa tarvinnut ei ole sen takia jäänyt hoitamatta että mä en ole hoitotyössä mukana. Onnekseni ja huojennuksekseni minä en ole korvaamaton. Yksikään paskaämpäri ei ole jäänyt dekoon laittamatta vaikka minä en sitä ole ollutkaan laittamassa, yksikään haavahoito tekemättä, yksikään tapahtuma kirjaamatta jne.
Onneksi on niitä, ketkä ovat oppineet luovimaan, oikaisemaan, sellaisia on määrällisesti enemmän kuin niitä, ketkä eivät vaan yksinkertaisesti jaksa. Aina on niitä, kenelle olosuhteet kelpaa, ketkä luulevat että kyse on jostain yhteisestä hiilestä, johon puhalletaan. Aina on niitä, ketkä ei niin tarkkaan ajattele, senkun tekevät vaan.
Sairaanhoitaja parhaimmillaan on mitä parhain ammatti siihen, ettei oikeasti tarvitse ajatella eikä välittää. Välttmättä kantaaottava hoitaja ei olekaan hyvä hoitaja. Parempi on sellainen, mikä tekee niinkuin aina on tehty, eikä lähde kokeilemaan sellaista mitä ikinä ei ole kokeiltu.
Kysyit, mitä tapahtuisi, jos kaikki tavalla tai toisella tilanteeseen väsyneet lähtisivät, kuka hoitaisi? Vaikka sellasta pelkoa ei edes ole, niin kuitenkin kysyn, että entä jos työnantajat joutuisivat sen tosiasian eteen, että enää ei ole hyvä olla hoitoalalla ja/tai että siellä ollaan pakosta, olisko työnantajan pikkuhiljaa välttämätöntä alkaa resurssoida myös työhyvinvointiin?
Olisko joustamisesta kieltäytyminen väline havahduttaa työnantajat siihen totuuteen, että loputtomasti ei voi joustaa.
Luuletko sä, että kun väki alkaa vähetä, ne ketkä jää, voivat käyttäytyä niinkuin lystäävät? Luuletko sä, että sitä suuremmalla syyllä voi vittuilla ja piikitellä niitä ketkä eivät ole vielä lähteneet?
Mulle on ihan yks'hailee, pidetäänkö mua luuserina; mun panosta ei arvostettu silloin kun mä harjoitin terveydenhuollon ammattiani, mitenkä mun puuttuva panos olisi sen enemmän arvoinen? - Lusiina1
oikeuksista kirjoitti:
tätä mä odottelinkin, kun menin tunnustamaan oman heikkouteni. Mä itse näen ratkaisuni vahvuutena; en jäänyt paikalle a)kyynistymään ja haukkumaan kaikkea mikä ei kuulu mun inside-rinkiin.
b)hakemaan epämääräisiä sairauslomia
c)viettääkseni vapaapäivät tuhannen humalassa; mä valitsin vähemmän rankan työn että pärjään vähemmän rankoilla huveilla.
Mä en todellakaan ymmärrä niitä, ketkä eivät uskalla ratkaista "toisin", vaan a) primitivisoivat hoitoa, b)ovat milloin minkäkin vaivan takia Z-ryhmän saikulla
c)kännissä kaikki vapaa-ajat, kun "pitää nollata pää, jotta kestäisi", d)vähät välittävät potilaista, kunhan muodollisuudet tulee täytettyä, kunhan vain saa oman selustan varmistettua.
Noista mikään ei sopinut mun selvitymiskeinoksi, koska mun ei ollut pakko jäädä uhrautumaan, mulla oli valta valita jotain muuta. Jos sen perusteella olen periksiantaja, niin en mä sen takia vieläkään epäile ratkaisuni oikeellisuutta.
Mun mielestä luuseri on se, kuka valittaa ja käy töissä sen takia,että kuvittelee, että kyllä mun nyt vaan pitää olla hoitajana jossakin, enhän mä voi jättää ketään hoitamatta.
Eheh, mä luulen, että tällä aikaa, kun olen tehnyt muuta työtä, yksikään hoitoa tarvinnut ei ole sen takia jäänyt hoitamatta että mä en ole hoitotyössä mukana. Onnekseni ja huojennuksekseni minä en ole korvaamaton. Yksikään paskaämpäri ei ole jäänyt dekoon laittamatta vaikka minä en sitä ole ollutkaan laittamassa, yksikään haavahoito tekemättä, yksikään tapahtuma kirjaamatta jne.
Onneksi on niitä, ketkä ovat oppineet luovimaan, oikaisemaan, sellaisia on määrällisesti enemmän kuin niitä, ketkä eivät vaan yksinkertaisesti jaksa. Aina on niitä, kenelle olosuhteet kelpaa, ketkä luulevat että kyse on jostain yhteisestä hiilestä, johon puhalletaan. Aina on niitä, ketkä ei niin tarkkaan ajattele, senkun tekevät vaan.
Sairaanhoitaja parhaimmillaan on mitä parhain ammatti siihen, ettei oikeasti tarvitse ajatella eikä välittää. Välttmättä kantaaottava hoitaja ei olekaan hyvä hoitaja. Parempi on sellainen, mikä tekee niinkuin aina on tehty, eikä lähde kokeilemaan sellaista mitä ikinä ei ole kokeiltu.
Kysyit, mitä tapahtuisi, jos kaikki tavalla tai toisella tilanteeseen väsyneet lähtisivät, kuka hoitaisi? Vaikka sellasta pelkoa ei edes ole, niin kuitenkin kysyn, että entä jos työnantajat joutuisivat sen tosiasian eteen, että enää ei ole hyvä olla hoitoalalla ja/tai että siellä ollaan pakosta, olisko työnantajan pikkuhiljaa välttämätöntä alkaa resurssoida myös työhyvinvointiin?
Olisko joustamisesta kieltäytyminen väline havahduttaa työnantajat siihen totuuteen, että loputtomasti ei voi joustaa.
Luuletko sä, että kun väki alkaa vähetä, ne ketkä jää, voivat käyttäytyä niinkuin lystäävät? Luuletko sä, että sitä suuremmalla syyllä voi vittuilla ja piikitellä niitä ketkä eivät ole vielä lähteneet?
Mulle on ihan yks'hailee, pidetäänkö mua luuserina; mun panosta ei arvostettu silloin kun mä harjoitin terveydenhuollon ammattiani, mitenkä mun puuttuva panos olisi sen enemmän arvoinen?Vastaus kolmeen ensimmäiseen kappaleeseen: minä en ainakaan tunnista noista kuvauksista itseäni, enkä montaa muutakaan työkaveriani.Jonkun on kuitenkin hoitotyötäkin tehtävä, ja näin kohta 25 vuoden työkokemuksen jälkeen me emme ainakaan ole ensimmäisinä niitä, jotka jättävät tämän hukkuvan laivan, ainakaan ennen kuin on pakko.
Me käymme työssä sen vuoksi että edelleen pidämme työstämme, vaikka mahdollisuudet toteuttaa sitä oman etiikkamme mukaisella tavalla on evätty jo kauan sitten.Kiitos säästötoimien. Olisihan ihanteellista jos voisi istua mummon kanssa illan kädestä pitäen ja mukavia rupatellen, mutta silloin ne kolmetoista muuta jää hoitamatta. Tänään hoitajan on hallittava työssään lähinä kokonaisuuksia: miten saan työvuoroni aikana ruokittua, kuivitettua, kuntoutettua, lääkittyä potilaat ja keskusteltua heidän omaistensa kanssa. Mitä huonompikuntoisia vanhuksia, luonnollisesti sitä huolestuneempia omaisia. Hoitajakin on inhimillinen ihminen, joka ei pysty mahdottomiin.
Hyvä kun huomasit ajoissa, että olet väärällä alalla, sillä tämä ala ei ole enää laikaan sitä, mitä 80-luvun alkupuolella.Oikeassa olet, jos sinulla on joku oma visio, minkä mukaan hoitotyötä tulisi voida toteuttaa, varmasti uuvut, koska siihen sinulle ei anneta mahdollisuuksia. Työnantaja sanelee resurssit, ota tai jätä.Kantaaottava hoitaja ei ole hyvä hoitaja, etenkin joa kanta sattuu olemaan eri kuin esimiesten, siinä olet oikeassa. Työ on myös tiimityötä, et voi lähteä kovin radikaalisti sooloilemaan, ja kokonaisuus on hallittava ja kaikkien potilaiden tulee saada edes jonkinlainen hoito.
"että enää ei ole hyvä olla hoitoalalla ja/tai että siellä ollaan pakosta, olisko työnantajan pikkuhiljaa välttämätöntä alkaa resurssoida myös työhyvinvointiin?"
Hoitoalallahan ainakaan julkisella sektorilla ei pitkään aikaan ole ollut enää "hyvä olla" ja miten on vastannut työnantaja:EI MITENKÄÄN, ainakaan vielä.Vastaus on että meillä ei ole tarjota teille parempaa. Filippiineiltä on tulijoita, ottakaa tai jättäkää.Tässä iässä ei oikein enää viitsisi jättää, niin kauan kuin pää edes hiukan pelaa ja jalka nousee.
"Olisko joustamisesta kieltäytyminen väline havahduttaa työnantajat siihen totuuteen, että loputtomasti ei voi joustaa."
Siihen yhteisrintamaan (siis joustamisesta kieltäytymiseen) et koskaan saa hoitajista yhteistä rintamaa, aina joku jossain joustaa.
"voivat käyttäytyä niinkuin lystäävät? Luuletko sä, että sitä suuremmalla syyllä voi vittuilla ja piikitellä niitä ketkä eivät ole vielä lähteneet?"
No minun mielestäni ei, mutta ei kyllä omalle kohdalle ole tullut vastaan, tiedän kyllä et joillekin on. Hoitoalalla niin kuin muillakin aloilla on näitä "nokkijoita" joiden pitää katsoa se nokkimisjärjestys. Minun silmilleni ainakaan ei hypitä tyhjästä ja siitä pidän itse huolen. Pomoista kaikissa paikoissa on ihan tyhjää odottaa tukea, joissain paikoissa on kyllä ajan tasallakin olevat esimiehet,kunnia heille.
"Mulle on ihan yks'hailee, pidetäänkö mua luuserina;"
En minä tarkoittanut, että olet luuseri, moni muukin on lähtenyt sen vuoksi ettei jaksa. Toiset vaan tahtoo jaksaa eikä se tee heistä luusereita, tai juoppoja välinpitämättömiä hoitajia.Me vanhat pierut kun katsomme tämän taiston loppuun asti. - oikeuksista
Lusiina1 kirjoitti:
Vastaus kolmeen ensimmäiseen kappaleeseen: minä en ainakaan tunnista noista kuvauksista itseäni, enkä montaa muutakaan työkaveriani.Jonkun on kuitenkin hoitotyötäkin tehtävä, ja näin kohta 25 vuoden työkokemuksen jälkeen me emme ainakaan ole ensimmäisinä niitä, jotka jättävät tämän hukkuvan laivan, ainakaan ennen kuin on pakko.
Me käymme työssä sen vuoksi että edelleen pidämme työstämme, vaikka mahdollisuudet toteuttaa sitä oman etiikkamme mukaisella tavalla on evätty jo kauan sitten.Kiitos säästötoimien. Olisihan ihanteellista jos voisi istua mummon kanssa illan kädestä pitäen ja mukavia rupatellen, mutta silloin ne kolmetoista muuta jää hoitamatta. Tänään hoitajan on hallittava työssään lähinä kokonaisuuksia: miten saan työvuoroni aikana ruokittua, kuivitettua, kuntoutettua, lääkittyä potilaat ja keskusteltua heidän omaistensa kanssa. Mitä huonompikuntoisia vanhuksia, luonnollisesti sitä huolestuneempia omaisia. Hoitajakin on inhimillinen ihminen, joka ei pysty mahdottomiin.
Hyvä kun huomasit ajoissa, että olet väärällä alalla, sillä tämä ala ei ole enää laikaan sitä, mitä 80-luvun alkupuolella.Oikeassa olet, jos sinulla on joku oma visio, minkä mukaan hoitotyötä tulisi voida toteuttaa, varmasti uuvut, koska siihen sinulle ei anneta mahdollisuuksia. Työnantaja sanelee resurssit, ota tai jätä.Kantaaottava hoitaja ei ole hyvä hoitaja, etenkin joa kanta sattuu olemaan eri kuin esimiesten, siinä olet oikeassa. Työ on myös tiimityötä, et voi lähteä kovin radikaalisti sooloilemaan, ja kokonaisuus on hallittava ja kaikkien potilaiden tulee saada edes jonkinlainen hoito.
"että enää ei ole hyvä olla hoitoalalla ja/tai että siellä ollaan pakosta, olisko työnantajan pikkuhiljaa välttämätöntä alkaa resurssoida myös työhyvinvointiin?"
Hoitoalallahan ainakaan julkisella sektorilla ei pitkään aikaan ole ollut enää "hyvä olla" ja miten on vastannut työnantaja:EI MITENKÄÄN, ainakaan vielä.Vastaus on että meillä ei ole tarjota teille parempaa. Filippiineiltä on tulijoita, ottakaa tai jättäkää.Tässä iässä ei oikein enää viitsisi jättää, niin kauan kuin pää edes hiukan pelaa ja jalka nousee.
"Olisko joustamisesta kieltäytyminen väline havahduttaa työnantajat siihen totuuteen, että loputtomasti ei voi joustaa."
Siihen yhteisrintamaan (siis joustamisesta kieltäytymiseen) et koskaan saa hoitajista yhteistä rintamaa, aina joku jossain joustaa.
"voivat käyttäytyä niinkuin lystäävät? Luuletko sä, että sitä suuremmalla syyllä voi vittuilla ja piikitellä niitä ketkä eivät ole vielä lähteneet?"
No minun mielestäni ei, mutta ei kyllä omalle kohdalle ole tullut vastaan, tiedän kyllä et joillekin on. Hoitoalalla niin kuin muillakin aloilla on näitä "nokkijoita" joiden pitää katsoa se nokkimisjärjestys. Minun silmilleni ainakaan ei hypitä tyhjästä ja siitä pidän itse huolen. Pomoista kaikissa paikoissa on ihan tyhjää odottaa tukea, joissain paikoissa on kyllä ajan tasallakin olevat esimiehet,kunnia heille.
"Mulle on ihan yks'hailee, pidetäänkö mua luuserina;"
En minä tarkoittanut, että olet luuseri, moni muukin on lähtenyt sen vuoksi ettei jaksa. Toiset vaan tahtoo jaksaa eikä se tee heistä luusereita, tai juoppoja välinpitämättömiä hoitajia.Me vanhat pierut kun katsomme tämän taiston loppuun asti.tämä vanha pieru jaksoi siihen saakka kuin jaksoi. Hyvä, kun pidätte purtta pystyssä; tsemppiä ja voimaa.
- helena x
Sanoisin, että hoito on kirjavaa ja mitään lisähoitoa ei saa jos ei vaadi. Minä soitin kahdelle lääninlääkärille ja kahdelle puhelinlääkärille kun omaistani ei meinattu lähettää hoitokodista sairaalaan vaikka syytä oli. Asian kanssa vetkuteltiin ja viivyteltiin vaikka vetosin lääninlääkäriinkin. Lopulta sanoin, että jos ei julkiselta puolelta saa hoitoa niin otan potilaan kotiin kuolemaan (oikeasti olisin vienyt yksityissairaalaan, mutta ei tätä kannattanut sanoa). Sitten sairaalaan vihdoin pääsi, potilas oli siellä 1.5vk ja kunto koheni ihmeesti.
Sairaalassa lääkärin suhtautuminen oli kaksijakoista. Yhtenä päivänä lääkäri sanoi minulle, että olin muka puhunut edell. iltana hoitajan kanssa, että tiputusta ei enää jatkossa laitettaisi jos joutuu sairaalaan. Sanoin, että en varmasti ole puhunut tuollaista vaan että ko. iltana oli puhe vain tiputuksen jatkamisesta/poistamisesta samana iltana, kun potilas olikin vihdoin syönyt.
Lääkäri sanoi myös, että jos tulee paha keuhkokuume niin sitä ei hoideta.
Kotiinlähtöpäivänä sama lääkäri taas sanoi, että kyllä jatkossakin voidaan tiputtaa jos potilas lakkaa syömästä.
Kyllähän tässä on takana halu päästä eroon pitkäaikaissairaista. On hirveän vaikeaa tietää mikä on laillista ja mikä ei. Lääninlääkärin mukaan infektoiden hoitamatta jättäminen ei ole laillista.
Omaiseni on alle 50-vuotias, tosin vakavasti pitkäaikaissairas mutta tilanne on pitkään ollut stabiili.
Mutta joka ikisestä asiasta saa omaisena tapella. Hammaslääkärilähetteestä (pakko hoitaa nukutuksessa) sain tapella yli puoli vuotta ja lähete heltisi kun sanoin, että haen lähetteen yksityishammaslääkäriltä operaatioon julkisessa sairaalassa (sen olisi saanut näin). Hammaslääkäri sitten moitti minua siitä, että potilasta ei aikaisemmin oltu tuotu hammashoitoon...
Lähtökohtana tuntuu olevan se, että omaiset mahdollisesti tyytyvät ensimmäiseen tokaisuun, että ei saa lähetettä, ei hoideta, ei saa sitä ja tätä... Aina pitää olla valmis vaatimaan ja uhkaamaan jollakin.
Tässä ei kyllä ole mitään järkeä kun potilaat saavat hoitoa sen mukaan, miten sitkeät ja asioista selvää ottavat omaiset heillä on. Nopeimmin kuolevat ne joilla omaisia ei ole. - rigor mortis
tapetaan. Lyhyesti ja yksiselitteisesti juhlapuheissa hoivataan ja tosi elämässä tapetaan. Huonoin tilanne on vanhuksilla, joilla ei ole lähiomaisia, jotka jaksavat taistella vanhuksensa oikeuksista kunnolliseen hoitoon. Joidenkin silmät avautuvat huomaamaan tämän epäkohdan vasta, kun omat vanhemmat eivät enää pärjää kotioloissa.
Aiemmin kunnioitin lääkärikoulutuksen saaneita ja oli jopa vaihe, että olisin halunnut itsekin opiskella lääkäriksi. Tämän hetken vanhusten hoitoa läheltä seuranneena kiitän luojaani, että hakeuduin toiselle alalle. Minun moraalilla, eettisyydellä ja empatialla ei voisi selvitä tilanteista, joissa vanhus jätetään näivettymään sänkyynsä ja hoitosuunnitelmat tehdään niin, että asiakas mahdollisimman nopeasti siirtyy manan majoille. Ei edes tippaa laiteta, kun lääkärin mukaan potilas jätetään kuolemaan tai odottamaan sitä kuolemaa saapuvaksi. Vaikka Suomessa ei ole laillisesti oikein toimia em. tavalla, niin jatkuvasti niin kuitenkin toimitaan.
Kun itse tulen niin vanhaksi, etten kotonani pärjää, toivon, että minua eivät lapseni jätä mihinkään laitokseen. Parempi on kuolla nälkään, vaikka omalla kotisohvallaan tutussa ympäristössä tuntemuksella, että on vielä ihmisarvoa edes ripaus jäljellä.
Olkaa tiukkoina, kun vaaditte vanhuksillenne ihmisarvoista ja oikeudenmukaista kohtelua. Kuten kirjoituksestasi huomasi asiat pitää viedä loppuun asti, vaikka sitä vastustusta matkan varrella onkin monenlaista. Et ole ensimmäinen, etkä viimeinen, joka joutuu kovistelemaan lääkäriä vastaavassa tilanteessa. Toivon teille kaikkea hyvää ja parempaa hoitoa.- Yksi vaan.
Ei kai monisairasta kroonikkopotilasta ainakaan teho-osastolle oteta mutta tapauskohtaisesti pitää miettiä mitä hoitoja annetaan. Hoidonrajaukset kannattaa käydä läpi omaisen kanssa jos potilas ei voi itse asioista päättää.
Ketjun aloittaneen omaisen painehaavaumat ovat merkki huonosta perushoidosta ja suuri infektioriski. Jos haavat eivät perushaavanhoidolla sulkeudu niin kannattaa näyttää kirurgille ja sisätautilääkäri voi ottaa kantaa antibioottiin. Kuumeilevan potilaan voisi ottaa keskussairaalaan alkuvaiheen infektion hoitoon jos tilanne ei korjaannu terveyskeskuksen vuodeosastolla käytettävillä olevin keinoin.
Omasta mielestäni ainakaan täysin dementoituneita sängyssä makaavia kahden autettavia potilaita ei enää tarvitsisi lähettää pitkäaikaisosastolta keskussairaalaan kun elämänlaatu ei parane millään käytettävissä olevin keinoin. - kaikilla on
Yksi vaan. kirjoitti:
Ei kai monisairasta kroonikkopotilasta ainakaan teho-osastolle oteta mutta tapauskohtaisesti pitää miettiä mitä hoitoja annetaan. Hoidonrajaukset kannattaa käydä läpi omaisen kanssa jos potilas ei voi itse asioista päättää.
Ketjun aloittaneen omaisen painehaavaumat ovat merkki huonosta perushoidosta ja suuri infektioriski. Jos haavat eivät perushaavanhoidolla sulkeudu niin kannattaa näyttää kirurgille ja sisätautilääkäri voi ottaa kantaa antibioottiin. Kuumeilevan potilaan voisi ottaa keskussairaalaan alkuvaiheen infektion hoitoon jos tilanne ei korjaannu terveyskeskuksen vuodeosastolla käytettävillä olevin keinoin.
Omasta mielestäni ainakaan täysin dementoituneita sängyssä makaavia kahden autettavia potilaita ei enää tarvitsisi lähettää pitkäaikaisosastolta keskussairaalaan kun elämänlaatu ei parane millään käytettävissä olevin keinoin.tässä hyvinvointivaltiossa oikeus ihmismäiseen kohteluun, joka ei tarkoita sitä, että ei edes nesteytetä, vaan annetaan kuihtua vedettä ja leivättä. Minun mielestäni tuo on toisen murhaamista.
- oikeuksista
kaikilla on kirjoitti:
tässä hyvinvointivaltiossa oikeus ihmismäiseen kohteluun, joka ei tarkoita sitä, että ei edes nesteytetä, vaan annetaan kuihtua vedettä ja leivättä. Minun mielestäni tuo on toisen murhaamista.
.. ai.. ihmismäinen kohtelu pitää sun mielestä sisälläsi veden ja leivän. Entä muuta? Varmaan toki jotain, eikö vaan.
Oletko sä myös niitä omaisia, jotka käy jouluna ja juhannuksena vierailulla ja vaatii oman mielensä rauhoittamiseksi ties mitä poppakonsteja?
Ei vais, tarkoitukseni ei ole alkaa riitelemään, mutta pyydän saada muistuttaa, että jossain vaiheessa elämän loppupuolella ihmiselle saattaa tulla syömisen ja juomisen suhteen stoppi, kertakaikkinen stoppi, yhtä lailla kuin kaiken muun, mitä hän eläissään on halunnut ja kaivannut.
Mitään ei enää mene, ei ainakaan, jos ei väkisin työntäisi.
Ennen oli sellaiset pillipullot, joilla saatii vaikka väkisin ruiskutettua vellit nieluun, se, jos potilas ei niellyt, oli tietysti vähän hankala juttu, mutta silloin oli periaatteena vain se, että syötetään. Mä olin hommani hoitanut, kun lautanen/ pillipullo/nokkamuki oli tyhjä, sisältö ujutettu keinolla millä hyvänsä potilaan suuhun. Sillä, sylkikö potilas syötetyn vai valutti suustaan leualleen, ei ollut niin väliä.
Ikäänkuin potilaalla olisi ollut vain valta valita, nieleekö vai ei. Ei paljon kysytty, haluaako niellä, tai että kykeneekö. Muistan vuodelta 1985 kun katsoin ihmeissäni, pitääkö mun syöttää makaronivelli ihmiselle, joka pyristää vastaan, ei aukaise suutaan vapaaehtoisesti. Mua vanhempi ja kokeneempi hoitaja sanoi, että syötä syötä. Ja mä syötin, se oli päivällisvelli se.
Mieleenpainuvaksi tuon syötön teki se, että ennen kuin iltavuoro oli loppu, kyseinen potilas oksensi sen kaiken keitetyn maidon ja makaroonin, minkä olin saanut painettua väkisin sisään. Aamulla raportilla kuulin, että kyseinen potilas oli kuollut yöllä. Mulle jäi kaikumaan vastaamattomana kysymyksenä se, että pitikö syöttää, oliko pakko, vai oliko potilas mahdollisesti itse tuntenut, ettei enää kaipaa tämän maailman anteja..
Nykyisin onneksi on tajutaan, että valinnan voi tehdä potilaan puolesta, kun on häntä riittävästi kuunnellut (millä aistilla nyt kuunteleekaan). Nykyisin voi jo jättää syöttämättä jos on vakaa näyttö, ettei potilas mitään halua; jos veto on jo loppu.
Vettäkään ei aina voi antaa.. Se tietysti näyttää ja vaikuttaa kummalliselta, mutta jossain vaiheessa veden anto on kuin hukuttaisi potilaan. Jos vetelee viimeisiään, henkitoreissaan, ja siihen vielä hulautetaan vettä nieltäväksi, niin keuhkoihinhan se menee. Mä en uskalla sitäkään riskiä ottaa. Arkajalkako? En suinkaan, mä olen ollut ensimmäisen kerran hoitamassa vuonna 1981, jolloin ei ollut edes internettiä.
Olen jo kerennyt tajuta, miten pieni määrä vettä/nestettä keuhkoihin mennessään tekee todella huonoa, tai kuinka suuren voimanponnistuksen vaatii yskiä neste pois keuhkoista, jos voimia ei ole. Imullakaan keuhkoista ei nestettä saa; kenenkään sielu ei sietäne työtään imua niin syvälle(oikeasti ei).
Joten.. mielummin pidättäydyn varovaisuudessa, potilas saa olla leivättä ja vedettä, jos tilanne niin vaatii. Uskon tekeväni myös potilaani kannalta oikein, kun en tunge hänelle leipäressua pelkästeen sen takia, että on a)ruoka-aika b) että se tekisi kohtelusta ihmismäistä.
Ei se näin edes ole. Ihmisellä vaan loppuu jossain kohtaa kaiken maallisen vastaanotto, jopa leivän ja juoman.
Nesteytys suonensisäisesti on ihan ok niin kauan kuin se onnistuu kivutta ja kärsimyksettä, eli rajallinen on sekin aika. Moni potilas repii tarkoituksellisesti tippakanyylin pois. Se voidaan laittaa takaisin, ja taas tippa kohta on irti. Tippa voi mennä pieleen laskimotilanteen takia, uuden tipanlaittoon käypäset suonet loppuvat nekin. Ikääntyneillä, tai potilailla yleensäkin, saattaa jo valmiiksi olla "huonot" suonet.Eli, jossain vaiheessa saattaa olla tilanteessa, ettei enää ole vaihtoehtoja; tippaa ei voi enää laittaa.
Tosin, vähintään yhtä monta tipan kanssa kuollutta olen ollut laittamassa kuin ilmankin. Eli, ei sekään mikään erityinen kuoleman merkki ole, on tippa, tai ei ole.
Tietämättömyyttä nämä turhat spekulaatiot ovat. Mitä villimpiä ehdotelmia kuulee siitä, miten ihmisiä murhataan, sen varmemmin voi päätellä, ettei välttämättä kovin syvää kokemusta laitoshoidosta ole. - tiennyt,
oikeuksista kirjoitti:
.. ai.. ihmismäinen kohtelu pitää sun mielestä sisälläsi veden ja leivän. Entä muuta? Varmaan toki jotain, eikö vaan.
Oletko sä myös niitä omaisia, jotka käy jouluna ja juhannuksena vierailulla ja vaatii oman mielensä rauhoittamiseksi ties mitä poppakonsteja?
Ei vais, tarkoitukseni ei ole alkaa riitelemään, mutta pyydän saada muistuttaa, että jossain vaiheessa elämän loppupuolella ihmiselle saattaa tulla syömisen ja juomisen suhteen stoppi, kertakaikkinen stoppi, yhtä lailla kuin kaiken muun, mitä hän eläissään on halunnut ja kaivannut.
Mitään ei enää mene, ei ainakaan, jos ei väkisin työntäisi.
Ennen oli sellaiset pillipullot, joilla saatii vaikka väkisin ruiskutettua vellit nieluun, se, jos potilas ei niellyt, oli tietysti vähän hankala juttu, mutta silloin oli periaatteena vain se, että syötetään. Mä olin hommani hoitanut, kun lautanen/ pillipullo/nokkamuki oli tyhjä, sisältö ujutettu keinolla millä hyvänsä potilaan suuhun. Sillä, sylkikö potilas syötetyn vai valutti suustaan leualleen, ei ollut niin väliä.
Ikäänkuin potilaalla olisi ollut vain valta valita, nieleekö vai ei. Ei paljon kysytty, haluaako niellä, tai että kykeneekö. Muistan vuodelta 1985 kun katsoin ihmeissäni, pitääkö mun syöttää makaronivelli ihmiselle, joka pyristää vastaan, ei aukaise suutaan vapaaehtoisesti. Mua vanhempi ja kokeneempi hoitaja sanoi, että syötä syötä. Ja mä syötin, se oli päivällisvelli se.
Mieleenpainuvaksi tuon syötön teki se, että ennen kuin iltavuoro oli loppu, kyseinen potilas oksensi sen kaiken keitetyn maidon ja makaroonin, minkä olin saanut painettua väkisin sisään. Aamulla raportilla kuulin, että kyseinen potilas oli kuollut yöllä. Mulle jäi kaikumaan vastaamattomana kysymyksenä se, että pitikö syöttää, oliko pakko, vai oliko potilas mahdollisesti itse tuntenut, ettei enää kaipaa tämän maailman anteja..
Nykyisin onneksi on tajutaan, että valinnan voi tehdä potilaan puolesta, kun on häntä riittävästi kuunnellut (millä aistilla nyt kuunteleekaan). Nykyisin voi jo jättää syöttämättä jos on vakaa näyttö, ettei potilas mitään halua; jos veto on jo loppu.
Vettäkään ei aina voi antaa.. Se tietysti näyttää ja vaikuttaa kummalliselta, mutta jossain vaiheessa veden anto on kuin hukuttaisi potilaan. Jos vetelee viimeisiään, henkitoreissaan, ja siihen vielä hulautetaan vettä nieltäväksi, niin keuhkoihinhan se menee. Mä en uskalla sitäkään riskiä ottaa. Arkajalkako? En suinkaan, mä olen ollut ensimmäisen kerran hoitamassa vuonna 1981, jolloin ei ollut edes internettiä.
Olen jo kerennyt tajuta, miten pieni määrä vettä/nestettä keuhkoihin mennessään tekee todella huonoa, tai kuinka suuren voimanponnistuksen vaatii yskiä neste pois keuhkoista, jos voimia ei ole. Imullakaan keuhkoista ei nestettä saa; kenenkään sielu ei sietäne työtään imua niin syvälle(oikeasti ei).
Joten.. mielummin pidättäydyn varovaisuudessa, potilas saa olla leivättä ja vedettä, jos tilanne niin vaatii. Uskon tekeväni myös potilaani kannalta oikein, kun en tunge hänelle leipäressua pelkästeen sen takia, että on a)ruoka-aika b) että se tekisi kohtelusta ihmismäistä.
Ei se näin edes ole. Ihmisellä vaan loppuu jossain kohtaa kaiken maallisen vastaanotto, jopa leivän ja juoman.
Nesteytys suonensisäisesti on ihan ok niin kauan kuin se onnistuu kivutta ja kärsimyksettä, eli rajallinen on sekin aika. Moni potilas repii tarkoituksellisesti tippakanyylin pois. Se voidaan laittaa takaisin, ja taas tippa kohta on irti. Tippa voi mennä pieleen laskimotilanteen takia, uuden tipanlaittoon käypäset suonet loppuvat nekin. Ikääntyneillä, tai potilailla yleensäkin, saattaa jo valmiiksi olla "huonot" suonet.Eli, jossain vaiheessa saattaa olla tilanteessa, ettei enää ole vaihtoehtoja; tippaa ei voi enää laittaa.
Tosin, vähintään yhtä monta tipan kanssa kuollutta olen ollut laittamassa kuin ilmankin. Eli, ei sekään mikään erityinen kuoleman merkki ole, on tippa, tai ei ole.
Tietämättömyyttä nämä turhat spekulaatiot ovat. Mitä villimpiä ehdotelmia kuulee siitä, miten ihmisiä murhataan, sen varmemmin voi päätellä, ettei välttämättä kovin syvää kokemusta laitoshoidosta ole.minkälaista laitoshoitoa jouduimme kokemaan ja siitä järkyttyi muutkin. Kyse ei tosiaankaan ollut mistään syömä ja juoma stopista. Vaan tuloksellisesta markkinahoidosta, jossa jokainen sängyssä makaava vanhus tuottaa tappiota. Pidettiin vanhuksemme puolta ja opimme tästä paljon tuleviksi vuosiksi. Ja katsomassakin käytiin parikin kertaa viikossa, vaikka ajomatkaakin kertyi. Surullista, niin ruma ja kiduttava lähtö.
- se meidän poppakonsti
tiennyt, kirjoitti:
minkälaista laitoshoitoa jouduimme kokemaan ja siitä järkyttyi muutkin. Kyse ei tosiaankaan ollut mistään syömä ja juoma stopista. Vaan tuloksellisesta markkinahoidosta, jossa jokainen sängyssä makaava vanhus tuottaa tappiota. Pidettiin vanhuksemme puolta ja opimme tästä paljon tuleviksi vuosiksi. Ja katsomassakin käytiin parikin kertaa viikossa, vaikka ajomatkaakin kertyi. Surullista, niin ruma ja kiduttava lähtö.
oli kädestä pitäminen ja mukavien jutteleminen, vaikka sydäntä riipaisi se tehokas hoito. Ja vielä, itse siis annoimme tätä poppakonstiamme, emme vaatineet sitä muilta.
- Sirkka Perttunen
kaikilla on kirjoitti:
tässä hyvinvointivaltiossa oikeus ihmismäiseen kohteluun, joka ei tarkoita sitä, että ei edes nesteytetä, vaan annetaan kuihtua vedettä ja leivättä. Minun mielestäni tuo on toisen murhaamista.
Näin on! Lukiessani Jyrki Penttisen kirjan Dementiapotilaan saattohoidon sokea piste,aukesi silmäni missä mennään!Meillä puhutaan laadukkaasta vanhustyöstä!!Kaukana siitä!Tämänkö he ovat ansainneet.Toivon,etten joutuisi vanhana "tapettavaksi" priorisoinnin vuoksi!! En olisi uskonut,että tässä yli viiskymppisenä alkaa pelätä vanhuutta.En iän,vaan kohtelun vuoksi.Sivistyksen mittari on se,kuinka ikäihmisiä kohdellaan,suomessa se on todella huonoa!!!
- oikeuksista
tämä tuskin on, mutta ajatuksia äitisi tilanteesta.
Ensinnnä, miten sä tulkitset tilanteessa " Kognitiiviset taidot ovat vaihtelevat; ulosanti huonoa ja välillä ihan harhaisuuttakin" ettei ymmärryksessä ole vikaa? Miten sä olet havainnut että äitisi ymmärtää lähes viattomasti?
Ei erikoissairaanhoito ole sen parempaa hoitoa mitä jossain vuodeososastolla noilla skeemoilla. Syvä painehaavauma, joka ei ota parantuakseen.. Oletko sä nähnyt haavan, miettinyt itse, onko sellaisen paraneminen mahdollinen? Itse lähtisin kysymään, miten nykypäivän haavanhoitotietämyksellä moiset haavat yleensäkään pääsee kehittymään? Onko äidilläsi edes ollut decubitus-patjaa, onko häntä käännelty riittävän tiheään?
Tosin, kun haavat on syntyneet ei ne parane edes syyttelyllä. Tosi asia vain on, että kovin kraavit painehaavaumat fisteleineen eivät yleensä enää edes parane,etenkään, jos on ihan vuodepotilaasta kyse.
Mielestäni tuossa tilanteessa on enää turha pitkittää äitisi kärsimyksiä. Painehaavaumat on todella kipeitä, kuvittele itsellesi nyrkinkokoinen ammottava aukko vaikka ristiselkään. Aivopuolen tapahtumatkaan, hyvin nuorena jo alkaneet, eivät ennustetta paranna, valitettavasti. Kauanko hän on ollut vuodepotilaana? Onko pyörätuolissa istuminen sitä, että hänet saa sillä siirrettyä pesulle (suihkutuolissa), vai istutetaanko häntä esimerkiksi päivittäin pieniä aikoja?
Tai, jos äitisi todella on toisinaan ihan selkeä.. hän saattaa ymmärtää tilansa, ja kärisiä siitä todella pahoin. Moni on sen verran tajuissaan ja järjissään, että osaa kaivata jo kuolemaa helpotuksena ja pelastuksena piinasta.
Kysyhän äitisi näkökantaa asiaan, jos kerran hän on vastaamaan kykeneväinen.
Jos taasen ei ole, sinun velvollisuutesi on yrittää miettiä asiaa äitisi kannalta, sinä olet hänen äänitorvensa: mitä empatiasi kertoo, realiteettien valossa? Siinä se vaikeus onkin. Sä mitä ilmeisimmin olet vieressä vain tyttärenä, omaisena, joka oman hätänsä kanssa on aivan hukassa. Sä todennäköisesti tiedät, ettet itse pysty hoitamaan äitiäsi tuon paremmin,ja kiukuttelet omaa turhautuneisuuttasi.
Valitettavasti asiassa on se seikka, että kun ihminen on liian raskas ja vaikeahoitoinen hoitaa kotona, hän on elämänkaarensa melko loppupäässä, eikä vuodeosastoilla eikä erikoissairaanhoidossakaan voida sille, että taivaan koti kutsuu kovin paljoa.
Erikoissairaanhoidossa saattaa olla vielä elämään pelastettavissaolevia, vuodeosastoilla harvemmin siinä vaiheessa kun kuolemasta ainut avoin kysymys on, että milloin.
Vuodeosastoille ei varsinaisesti tapeta ketään, mutta ei siellä turhapäiten lähdetä elvyttämäänkään, koska jossain kohtaa se on vain kärsimyksen pitkittämistä. Tämä on mun eettinen näkökantani, enkä kuitenkaan ole yhteenkään murhaan enkä edes tappoon syyllistynyt. Sä voit kysyä itseltäsi kysymyksen: jos äidilläsi ei ole iästään huolimatta enää mitään takeita paremmasta elämän laadusta jos/vaikka häntä alettaisiin hoitamaan erikoissairaanhoidossa aggressiivisemmin, kummman olo paranisi, sinun vai äitisi? Kumpi teistä kokee ne tuskat, joita mahdollisista hoidoista aiheutuu, kumman voimia silloin käytetään?
Eikö sinusta vaikuta siltä, että jos jo päältäpäin näkee, ettei paranemisen edellytyksiä ole, on aggressiivisempi hoitaminen lisäkärsimyksen aiheutttamista?
Se, että vaaditaan parempaa hoitoa MINUN äidilleni, tai että MINÄ otan hänet parempaan hoitoon, tai että MINÄ vaadin, on surkeaa mahtailua, jolla ei kuolemaatekevan hoidossa enää pelata. Ei auta, vaikka olisi titteliltään mikä, tai että olisi veroäyrikalenterin tilastoissa kuinka korkealla. Elämän rajallisuuden ja kuoleman todellisuuden edessä olemme kaikki onneksi tasavertaisia, vaikka sen mieltäminen on joillekin todella karvas pala:
monelle se on ensimmäinen ja viimeinen kosketus ns. tavalliseen ihmisen elämään, siihen mitä on voinut katsella jostain korkeuksistaan pitkin nenänvarttaan läpi elämänsä.
Jos kysesssä olisi oma äitini noilla taustoilla, pitäisin visusti huolen, että hänen hoitotiedoissaan olisi varmasti merkinta, ettei häntä sydämenpysähdyksen sattuessa saa missään nimessä elvyttää, vaan hänelle pitäisi suoda mahdollisimman kivuton ja kunnioittava lähtö.
Lähto kuitenkin tulee joskus, vaikka omaiset eivät olisi siihen vielä valmiit, tai vaikka potilaan kanssa ei koskaan olisi tullut puheeksi hänen oma tahtonsa.
Oman äitini kanssa ollaan puhuttu niin elämää kuin kuolemaakin. Asia on selvä, joten minulla on kanttia sanoa, että tulen tekemään hänen toiveensa mukaan, ja se on, ettei hänen elämäänsä pitkitetä turhin hoidoin. Ei edes antibiootein, jos aletaan puhua resitenteistä bakteerikannoista.- ö+ö++
Olen aivan samaa mieltä kanssasi.
Olen laatint itselleni hoitotestamentin.
Siinä ilmoitan ettei minulle enää siinä vaiheessa, kun olen joutunut sairaalaan kunnon romahtamisen vuoksi, saa aloittaa enää mitään turhia hoitoja. Vain siinä tapauksessa että kykenen vielä sairaalasta kotiin omin voimin siirtymään hoitojen jälkeen, on järkevää hoitaa.
Kauhulla ajattelen että joku kuolemasta ahdistuva sukulaiseni pääsisi valiin hasläämään.
Haluan arvokkaan, kivuttoman ja nopean kuoleman.
Antibiootit säästettäköön heille joilla on peruskunto sellainen että he vielä voivat jatkaa elämäänsä ihmisen arvoisella tasolla.
Lääketieteellä ei ole oikeutta surmata ketään mutta ei myöskään pitkittää tarpeettomasti kärsimystä, siirtää keinotekoisesti kuoleman hetkeä. - oikeuksista
ö+ö++ kirjoitti:
Olen aivan samaa mieltä kanssasi.
Olen laatint itselleni hoitotestamentin.
Siinä ilmoitan ettei minulle enää siinä vaiheessa, kun olen joutunut sairaalaan kunnon romahtamisen vuoksi, saa aloittaa enää mitään turhia hoitoja. Vain siinä tapauksessa että kykenen vielä sairaalasta kotiin omin voimin siirtymään hoitojen jälkeen, on järkevää hoitaa.
Kauhulla ajattelen että joku kuolemasta ahdistuva sukulaiseni pääsisi valiin hasläämään.
Haluan arvokkaan, kivuttoman ja nopean kuoleman.
Antibiootit säästettäköön heille joilla on peruskunto sellainen että he vielä voivat jatkaa elämäänsä ihmisen arvoisella tasolla.
Lääketieteellä ei ole oikeutta surmata ketään mutta ei myöskään pitkittää tarpeettomasti kärsimystä, siirtää keinotekoisesti kuoleman hetkeä.ei tänäpäivänä koske ketään. Sama oletko vanha vai nuori. Tutkimuksista tulee välittömiä kustannuksia eikä niitä voi tehdä. Vain sairaanhoitajien palkat ok kuluerä. t. nuorinainen
- on jos tekee
oikeuksista kirjoitti:
ei tänäpäivänä koske ketään. Sama oletko vanha vai nuori. Tutkimuksista tulee välittömiä kustannuksia eikä niitä voi tehdä. Vain sairaanhoitajien palkat ok kuluerä. t. nuorinainen
itsellen hoitotestamentin, että pysyvän laitoshoidon tullessa haluaa matkan Hollantiin eutanasiaan, toteutuukohan se?
- tilanteesta
Aloitin viestiketjun.
Tilanne on tällä hetkellä se, että äitini on melko hyvässä kunnossa tilanne huomioiden; kirurgisella osastolla leikkauspäätöstä ei sitten tehtykään, vaan asian hoitamiseen riitti se, että haavahoitaja tsekkasi haavan ja se puhdistettiin perusteellisesti. Selvisi, että haavanhoito oli ollut melko suurpiirteistä eikä haavanpohja ollut päässyt paranemaan, mikä ylläpiti kovaa tulehdustilaa. Kirurgiselta osastolta laitettiin kirjalliset haavanhoito-ohjeet mukaan vuodeosastolle ja nyt näyttää jo paremmalta.
Kiitos kaikille kommentoineille. Teille, jotka kyseenalaistitte viesteissänne toimintaani äitini parhaaksi, voin sanoa vain, että niin kauan kuin äitini tästä maailmasta jotain tietää (joulun alla pirteänä keskusteli kanssani aivan asiaa), minä tulen tekemään parhaani, jotta häntä hoidetaan kunnolla silloin, kun hän sitä tarvitsee.
Sitten, jos/kun se aika tulee, että hän on totaalisesti poissa omissa maailmoissaan, asia on eri.
Opiskeluaikana näin, miten vanhuksia kunnallisella puolella hoidetaan; esimerkkejä loppuunpalaneista ja eläkkeelle joutavista hoitajista olisi useampiakin. Ja nyt on turha kenenkään alalla olevan sanoa, että tämä on puuta heinää, koska niin se vain on: niin kauan kuin vanhustenhoitoon ei saada työvoimaa ja uutta verta, niin kauan on turha odottaa muutosta parempaan.
Kai se painehaavakin olisi hoidettu vuodeosastolla kunnolla, jos olisi resursseja / jaksamista / halua / viitseliäisyyttä.- edelliseen
"Sitten, jos/kun se aika tulee, että hän on totaalisesti poissa omissa maailmoissaan, asia on eri."
Yllämainitulla tarkoitan sitä, että sitten kun elämänlaatu on enää vain käsite, pitää miettiä, mikä on hyvää hoitoa ja mikä kärsimysten pitkittämistä. - Lusiina1
... että mielestäsi vanhustenhoidon huono laatu on lähtöisin vanhemmista hoitajista. Minun näkemykseni ja kokemukseni mukaan juuri he vanhat etenkin perushoitajat ovat alansa huippuosaajia, edelleen motivoituneita ja työstään ylpeitä, vanhukset sydämellä hoitavia. He ovat tottuneet kovaan raskaaseen työhön.
Mukavaa että olet läheisesi rinnalla valvomassa hänen etujaan, niin minäkin aion tehdä kunhan olen samassa tilanteessa. Voimia teille ja
Parempaa Uutta vuotta 2009. - vaikuttaa hoidon tasoon
Lusiina1 kirjoitti:
... että mielestäsi vanhustenhoidon huono laatu on lähtöisin vanhemmista hoitajista. Minun näkemykseni ja kokemukseni mukaan juuri he vanhat etenkin perushoitajat ovat alansa huippuosaajia, edelleen motivoituneita ja työstään ylpeitä, vanhukset sydämellä hoitavia. He ovat tottuneet kovaan raskaaseen työhön.
Mukavaa että olet läheisesi rinnalla valvomassa hänen etujaan, niin minäkin aion tehdä kunhan olen samassa tilanteessa. Voimia teille ja
Parempaa Uutta vuotta 2009.Sanoin myös, että henkilöstöpula on osasyy vanhustenhoidon huonoon tasoon.
Mielestäni on ihan loogista, että kovan työpaineen alla väsähtävät ensimmäisenä juuri ne suuren ikäluokan hoitajat.
Vai mitä mieltä olet seuraavatsa esimerkistä, jota olin opiskelijana todistamassa dementiaosastolla:
Hoitaja juottaa vanhukselle kahvia, jonka joukossa on pullamössöä. Tahti on kova, on kiire. Vanhus ei pysy mukana ja saa kovan yskänpuuskan; kahvit lentävät hoitajan valkoiselle puvulle. Hoitaja saa silmittömän raivarin, paiskaa mukin pöydälle ja huutaa vanhukselle:"Nyt pitää vaihtaa työpukua! Sun kahvinjuonti loppui tähän!"
Kyseisellä osastolla proriteeteissa etusijalla oli mm. se, että sänkyihin pedattiin sairaalakulmat ja saumat oli tiptop, ja että kaikki vanhukset saatiin yökuntoon klo 18 mennessä. Tunnelma siellä oli erittäin ahdistava ja suhtautuminen vanhuksiin hartaan odottava: Kuolisipa tuokin jo.
Harjoitteluaikanani sattui kaksi kuolemantapausta. Olin toisen niistä sattuessa työvuorossa hoitajan kanssa, jonka aikana kukaan ei olut kuollut, joten päätimme hoitaa asian niin hyvin kuin osasimme; jätimme kuolleen yksin huoneeseen ja kärräsimme hänen vieruskaverinsa päiväsaliin. Sytytimme kynttilän ja pidimme pienen hiljaisen hetken.
No, kun kokeneempi (ja vanhempi) hoitaja tuli seuraavana päivänä töihin, me saimme palkaksi kovat haukut: Vainaja olisi pitänyt kärrätä suihkuhuoneeseen ja antaa odottaa siellä hakijaa. Huone, jossa vainaja odotti hakijaa, piti pestä lattiasta kattoon.
Kyllä minä väitän ihan perustellusti ja omien kokemuksieni pohjalta (nämä kokemukset eiät ole suinkaan ainoita), että mitä vanhempi hoitaja, sitä urautuneempi ja ammattiinsa kyllästynyt. Eivät toki kaikki, mutta aika moni.
Itse valitsin uran mielenterveysalalta. Vanhustenhoitoalalle minusta ei olisi, koska en halua tulla kylmäksi ja kovaksi. - Lusiina1
vaikuttaa hoidon tasoon kirjoitti:
Sanoin myös, että henkilöstöpula on osasyy vanhustenhoidon huonoon tasoon.
Mielestäni on ihan loogista, että kovan työpaineen alla väsähtävät ensimmäisenä juuri ne suuren ikäluokan hoitajat.
Vai mitä mieltä olet seuraavatsa esimerkistä, jota olin opiskelijana todistamassa dementiaosastolla:
Hoitaja juottaa vanhukselle kahvia, jonka joukossa on pullamössöä. Tahti on kova, on kiire. Vanhus ei pysy mukana ja saa kovan yskänpuuskan; kahvit lentävät hoitajan valkoiselle puvulle. Hoitaja saa silmittömän raivarin, paiskaa mukin pöydälle ja huutaa vanhukselle:"Nyt pitää vaihtaa työpukua! Sun kahvinjuonti loppui tähän!"
Kyseisellä osastolla proriteeteissa etusijalla oli mm. se, että sänkyihin pedattiin sairaalakulmat ja saumat oli tiptop, ja että kaikki vanhukset saatiin yökuntoon klo 18 mennessä. Tunnelma siellä oli erittäin ahdistava ja suhtautuminen vanhuksiin hartaan odottava: Kuolisipa tuokin jo.
Harjoitteluaikanani sattui kaksi kuolemantapausta. Olin toisen niistä sattuessa työvuorossa hoitajan kanssa, jonka aikana kukaan ei olut kuollut, joten päätimme hoitaa asian niin hyvin kuin osasimme; jätimme kuolleen yksin huoneeseen ja kärräsimme hänen vieruskaverinsa päiväsaliin. Sytytimme kynttilän ja pidimme pienen hiljaisen hetken.
No, kun kokeneempi (ja vanhempi) hoitaja tuli seuraavana päivänä töihin, me saimme palkaksi kovat haukut: Vainaja olisi pitänyt kärrätä suihkuhuoneeseen ja antaa odottaa siellä hakijaa. Huone, jossa vainaja odotti hakijaa, piti pestä lattiasta kattoon.
Kyllä minä väitän ihan perustellusti ja omien kokemuksieni pohjalta (nämä kokemukset eiät ole suinkaan ainoita), että mitä vanhempi hoitaja, sitä urautuneempi ja ammattiinsa kyllästynyt. Eivät toki kaikki, mutta aika moni.
Itse valitsin uran mielenterveysalalta. Vanhustenhoitoalalle minusta ei olisi, koska en halua tulla kylmäksi ja kovaksi.keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa aiheista :-)
"Sanoin myös, että henkilöstöpula on osasyy vanhustenhoidon huonoon tasoon."
juu, näin on minunkin näkemyksestäni. Siis osasyy, ei koko totuus.
"väsähtävät ensimmäisenä juuri ne suuren ikäluokan hoitajat."
Onko sinulla tuota tietoa ihan tilastoituna?Kyllä meillä ainakin ja monessa muussakin paikassa saikkulitilastoja johtavat ihan muut kuin ikähoitajat. Väitän, että vanhemmat hoitajat kestävät paineita enemmän kuin nuoremmat, eivätkä jää niin herkästi sairaslomille kuin nuoremmat, johtuneeko työmoraalista, mene ja tiedä?
Esimerkkitapauksesta voi sanoa, että ihan oikein ei hoitaja toiminut, mutta kyllä olen nähnyt myös nuorten vastavalmistuneisen huutavan vanhoille ihmisille, kun
kaikki ei suju niin nopeasti kuin olisi tarvis tai vaikka pissit valuu hoitajan kengille :-).Kertomasi esimerkki ei suinkaan ole ainutlaatuinen. Muutoinkin kuvaamallasi osastolla on vissiin ollut oikean tekemisen puute, kun on ollut aikaa väsätä kulmia, ja ylipäätään, että on ollut mistä väsätä :-). Monissa paikoissa kun on nykyisin pulaa jopa puhtaista lakanoista, potilasvaatteet ovat huonokuntoisia, nappeja puuttuu vaatteista, Ainot/Reinot on Dekossa pilalle pestyjä. Ja onko se vanhojen hoitajien(tai ylipäätään kenenkään hoitajan) vika että niitä ei ole eikä niitä useinkaan saada, varsinkaan loppuvuodesta uusia.
Vainajan laitossa toimitte oikein. Minkä ihmeen takia huone piti pestä lattiasta kattoon?? Onko siellä jotkut omat hygieniaohjeet??
Hoitoalalla saa oppia siihen, että aina joku tietää jälkikäteen, miten olisi tullut toimia, siihen saa tottua. Vaatii aikamoista ammatti-identiteettiä toimia oikeaksi katsomallaan tavalla ja myös pysyä kannassaan, vaikka kuka mitä sanoisi.Siis jos tietää toimineensa oikein tai jos oikeaa tapaa ei voida varmaksi osoittaa.
Minusta taas tuossa ikä-asiassa ei voi tehdä kuvaamaasi yleistystä; olen tavannut sekä nuoria että vanhoja erittäin vahvasti ammattiinsa sitoutuneita hoitajia, mutta valitettavasti myös tätä toista äärilaitaa edustavia.Ei siinä ikä ole mikään kuvaaja.
Väitätkö, että mielenterveysalalla ei ole kovia ja kylmiä hoitajia?? Tuosta asiasta minulla on pikkuisen toisenlainen käsitys.Tarinoita siltä puoleltakin voisin alkaa kuvata täällä, mutta riittänee kun totean, että eikö psykiatrian puolella ja myös seurakunnissa ole ihan tutkimusten mukaan paljon esim. tällaista työpaikkakiusaamista?Ja miedän opiskelijat väittävät että psyk puolella hoitajat pelaavat keskenään korttia ja käyvät keskenään "tuntitupakeilla" :-)). - yleistäväni
Lusiina1 kirjoitti:
keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa aiheista :-)
"Sanoin myös, että henkilöstöpula on osasyy vanhustenhoidon huonoon tasoon."
juu, näin on minunkin näkemyksestäni. Siis osasyy, ei koko totuus.
"väsähtävät ensimmäisenä juuri ne suuren ikäluokan hoitajat."
Onko sinulla tuota tietoa ihan tilastoituna?Kyllä meillä ainakin ja monessa muussakin paikassa saikkulitilastoja johtavat ihan muut kuin ikähoitajat. Väitän, että vanhemmat hoitajat kestävät paineita enemmän kuin nuoremmat, eivätkä jää niin herkästi sairaslomille kuin nuoremmat, johtuneeko työmoraalista, mene ja tiedä?
Esimerkkitapauksesta voi sanoa, että ihan oikein ei hoitaja toiminut, mutta kyllä olen nähnyt myös nuorten vastavalmistuneisen huutavan vanhoille ihmisille, kun
kaikki ei suju niin nopeasti kuin olisi tarvis tai vaikka pissit valuu hoitajan kengille :-).Kertomasi esimerkki ei suinkaan ole ainutlaatuinen. Muutoinkin kuvaamallasi osastolla on vissiin ollut oikean tekemisen puute, kun on ollut aikaa väsätä kulmia, ja ylipäätään, että on ollut mistä väsätä :-). Monissa paikoissa kun on nykyisin pulaa jopa puhtaista lakanoista, potilasvaatteet ovat huonokuntoisia, nappeja puuttuu vaatteista, Ainot/Reinot on Dekossa pilalle pestyjä. Ja onko se vanhojen hoitajien(tai ylipäätään kenenkään hoitajan) vika että niitä ei ole eikä niitä useinkaan saada, varsinkaan loppuvuodesta uusia.
Vainajan laitossa toimitte oikein. Minkä ihmeen takia huone piti pestä lattiasta kattoon?? Onko siellä jotkut omat hygieniaohjeet??
Hoitoalalla saa oppia siihen, että aina joku tietää jälkikäteen, miten olisi tullut toimia, siihen saa tottua. Vaatii aikamoista ammatti-identiteettiä toimia oikeaksi katsomallaan tavalla ja myös pysyä kannassaan, vaikka kuka mitä sanoisi.Siis jos tietää toimineensa oikein tai jos oikeaa tapaa ei voida varmaksi osoittaa.
Minusta taas tuossa ikä-asiassa ei voi tehdä kuvaamaasi yleistystä; olen tavannut sekä nuoria että vanhoja erittäin vahvasti ammattiinsa sitoutuneita hoitajia, mutta valitettavasti myös tätä toista äärilaitaa edustavia.Ei siinä ikä ole mikään kuvaaja.
Väitätkö, että mielenterveysalalla ei ole kovia ja kylmiä hoitajia?? Tuosta asiasta minulla on pikkuisen toisenlainen käsitys.Tarinoita siltä puoleltakin voisin alkaa kuvata täällä, mutta riittänee kun totean, että eikö psykiatrian puolella ja myös seurakunnissa ole ihan tutkimusten mukaan paljon esim. tällaista työpaikkakiusaamista?Ja miedän opiskelijat väittävät että psyk puolella hoitajat pelaavat keskenään korttia ja käyvät keskenään "tuntitupakeilla" :-)).Myönnän, että yleistän ehkä liikaa. Tottahan se on, että joka ikäluokkaan mahtuu omanlaisiaan taaplaajia. Minulla ei ole kuitenkaan muita omakohtaisia kokemuksia vanhustenhoitotyöstä, siis työntekijän roolista katsottuna.
Joo, me psyk. hoitotyön tekijäthän ollaan tunnetusti erilaisia nuoria. :) Vaikka enpä kovin nuori itsekään ole, 70-luvun lapsia.
Kuudetta vuotta tätä työtä tehneenä en ole törmännyt kuin yhteen huonoon työntekijään, mutta sitävastoin (ainakin omalla työpaikallani)työlle omistautuneisuus on iso asia. Tottakai mekin väsähdetään välillä, mutta työpaikallani on avoin ja hyvä ilmapiiri, joten asioista keskustellaan paljon. Ja kun on avohoidosta kyse, niin työ ei ole pelkkää suorittamista, vaan on aikaa olla asiakkaiden kanssa ihan oikeasti.
Tuosta Lutiinan (meniköhän tuo nimimerkki nyt ihan oikein....) kysymyksestä, että miksi huone piti siivota vainajan pois viemisen jälkeen: Vainajasta voi saada pöpöjä kaiketi, siis tuon esimerkissä kerrotun hoitajan mukaan. :)
Kyllä minä kovasti arvostan niitä, jotka tekevät työtä vanhusten parissa SYDÄMELLÄÄN, mutta sitten kun aletaan kohdella kuin koiraa, niin sympatiapisteitä ei kyllä tipu ja mielestäni sellaiset ihmiset joutaisivat töihin vaikka liukuhihnalle. - Lusiina1
yleistäväni kirjoitti:
Myönnän, että yleistän ehkä liikaa. Tottahan se on, että joka ikäluokkaan mahtuu omanlaisiaan taaplaajia. Minulla ei ole kuitenkaan muita omakohtaisia kokemuksia vanhustenhoitotyöstä, siis työntekijän roolista katsottuna.
Joo, me psyk. hoitotyön tekijäthän ollaan tunnetusti erilaisia nuoria. :) Vaikka enpä kovin nuori itsekään ole, 70-luvun lapsia.
Kuudetta vuotta tätä työtä tehneenä en ole törmännyt kuin yhteen huonoon työntekijään, mutta sitävastoin (ainakin omalla työpaikallani)työlle omistautuneisuus on iso asia. Tottakai mekin väsähdetään välillä, mutta työpaikallani on avoin ja hyvä ilmapiiri, joten asioista keskustellaan paljon. Ja kun on avohoidosta kyse, niin työ ei ole pelkkää suorittamista, vaan on aikaa olla asiakkaiden kanssa ihan oikeasti.
Tuosta Lutiinan (meniköhän tuo nimimerkki nyt ihan oikein....) kysymyksestä, että miksi huone piti siivota vainajan pois viemisen jälkeen: Vainajasta voi saada pöpöjä kaiketi, siis tuon esimerkissä kerrotun hoitajan mukaan. :)
Kyllä minä kovasti arvostan niitä, jotka tekevät työtä vanhusten parissa SYDÄMELLÄÄN, mutta sitten kun aletaan kohdella kuin koiraa, niin sympatiapisteitä ei kyllä tipu ja mielestäni sellaiset ihmiset joutaisivat töihin vaikka liukuhihnalle.Vanha sananlaskukin sanoo ettei nimi naista pahenna jollei nainen nimeä :-)Siina tai Tiina, hällä väliä ;-).
Minunkaan kokemukseni vanhustenhoidosta ei ole kovin pitkä, pisin työkokemus löytyy tuolta erikoissairaanhoidon puolelta sisätaudeilta, mutta vanhustenhoitajana nyt parisen vuotta, ja täytyy sanoa kyllä että ihan erilaisten ongelmien kanssa painitaan kuin erikoissairaanhoidossa.Yhteistä lienee kuitenkin se, että hoitotyöhön liittyy usein kaikenlaisia intohimoisia tunnelatauksia, jotka tuovat mukanaan omat mausteensa hoitotyöhön niin ulko- kuin sisäpuolelta työyhteisön.
Ehkä teillä psyk puolella onkin hyvä asia että ehditään keskustella työhön liittyvistä asioista ja saatte työnohjausta? Somaattisella puiolella ei yksinkertaisesti ole aikaan yleensä
kään juuri puhua työhön liittyvistäö asioista kuin pienissä kuppikunnissa. Tunti viikossa varattuna kaikkiin mahdollisiin ei todellakaan riitä, aika loppuu aina kesken.Meidän työpisteessä on jatkuva huono omatunto siitä, ettei ehdi hoitaa niin hyvin ja perusteellisesti kuin haluaisi.
Mikähän tuossa Lusiina nimessä on sellaista, joka saa useat kirjoittajat täällä vääntelemään sitä :-). Ei sillä että haittaa yhtään, mutta hauska huomio vaan. Ennen Wanhaan vainaja "laitettiin" myssyt, kengänsuojat, pitkähihaiset suojatakit, kasvomaskit ja myssyt päässä, nykyisin riittää pelkät essut ja käsineet. Hygieniakäsitykset muuttuu. Miten se poisnukkunut ihminen siinä yhtäkkiä on yhtään sen vaarallisempi tartuttaja kuin ennenkään. eri asia sitten , jos hänellä on ollut joku tarttuva infektio.
"aletaan kohdella kuin koiraa, niin sympatiapisteitä ei kyllä tipu ja mielestäni sellaiset ihmiset joutaisivat töihin vaikka liukuhihnalle."
Tuossa asiassa olemme samaa mieltä.Minusta jo vanhusten puhutteleminen etunimeltä akuuttisairaalassa ja jopa sinuttelu tuntuu tarpeeksi loukkaavalta :-)
Mikä onkaan sen parempi palkkio työstä kun raihinainen vanhus hiissaa perässäsi rollaattorilla kauhtuneessa collegepuvussa ja linttaanpljetut Aino-Reinot jalassa ja kyselee et tuutko sinä huomennakin töihin :-). - taikatalvi
Minunkin omaisellani hoitokodissa on alkava painehaava. Olen viikon siitä jankuttanut, aina vaan sanotaan että se ei ole vielä paha. Eilen se oli jo vuotanut verta. Hoitaja tuli ja taputteli vähän kuivalla pesulapulla. Keittosuolaliuosta ei ollut. Hoitokodissa pitäisi olla perushoitotarvikkeet mutta ei ole. Ostan tänään keittosuolaliuosta ja tilasin jo yksityisen sairaanhoitajan katsomaan haavaa. Onneksi on sen verran rahaa että voi käyttää yksityistä sairaanhoitajaa ja yksityislääkäriä välillä. Mutta monilla ei ole.
Yhteiskunnan varoja ja omaisten huolta ja potilaan voimia säästäisi kauheasti, jos tällaiset pienet asiat hoidettaisiin heti. Tässä ei ole kyse muusta kuin asenteesta.
Minä olen niin hirveän tuskastunut hoitokodin lähihoitajiin, jotka tekevät työtä aivan kuin kivirekeä vetäisivät ja jokainen liike tuntuu vaativan hirveästi ponnistelua. Heidän työnsä olisi kivempaa ja antoisampaa, jos he voisivat todeta: estettiinpäs tämän haavan paheneminen, saatiinpas tämä potilas syömään, saatiinpas tämä potilas sängystä pyörätuoliin.... Ei ole mitään ammattiylpeyttäkään, kunhan vaan päivästä toiseen laahaudutaan. Lähihoitajien palkkaa pitäisi nostaa 1000 eurolla, vaatimuksena koulutukseen pitäisi olla 18 vuoden ikä ja ylioppilastutkinto. Mikään muu ei hoidon laatua paranna. - Vanha sisar
taikatalvi kirjoitti:
Minunkin omaisellani hoitokodissa on alkava painehaava. Olen viikon siitä jankuttanut, aina vaan sanotaan että se ei ole vielä paha. Eilen se oli jo vuotanut verta. Hoitaja tuli ja taputteli vähän kuivalla pesulapulla. Keittosuolaliuosta ei ollut. Hoitokodissa pitäisi olla perushoitotarvikkeet mutta ei ole. Ostan tänään keittosuolaliuosta ja tilasin jo yksityisen sairaanhoitajan katsomaan haavaa. Onneksi on sen verran rahaa että voi käyttää yksityistä sairaanhoitajaa ja yksityislääkäriä välillä. Mutta monilla ei ole.
Yhteiskunnan varoja ja omaisten huolta ja potilaan voimia säästäisi kauheasti, jos tällaiset pienet asiat hoidettaisiin heti. Tässä ei ole kyse muusta kuin asenteesta.
Minä olen niin hirveän tuskastunut hoitokodin lähihoitajiin, jotka tekevät työtä aivan kuin kivirekeä vetäisivät ja jokainen liike tuntuu vaativan hirveästi ponnistelua. Heidän työnsä olisi kivempaa ja antoisampaa, jos he voisivat todeta: estettiinpäs tämän haavan paheneminen, saatiinpas tämä potilas syömään, saatiinpas tämä potilas sängystä pyörätuoliin.... Ei ole mitään ammattiylpeyttäkään, kunhan vaan päivästä toiseen laahaudutaan. Lähihoitajien palkkaa pitäisi nostaa 1000 eurolla, vaatimuksena koulutukseen pitäisi olla 18 vuoden ikä ja ylioppilastutkinto. Mikään muu ei hoidon laatua paranna.Itse olen tehnyt 30 vuotta vanhustyötä, myös esimiehenä ja luen kiinnostuneena tätä palstaa.Tekisi mieli lähettää nämä keskustelut jollekin ymmärtävälle politiikolle.
Asiaa on paljon ja monelta kantilta. Jos lukee huolella, tajuaa, kuinka syvissä vesissä liikutaan. Voiko olla näin, että hoitolöaitoksia on hyvin eri tasoisia? Kipeää tekee usko, että on laitoksia, jossa ei ole edes perushoitovälineitä, saati sitä muuta ymmärtämystä.
Kunnioitettavaa työtä teette kaikki ja jos "väsyy "kuten keskustelun aloittaja, kaikki tuo on y7mmärrettävää. Monesti olen itsekin ajatellut, että kuinka monta kertaa ihmisen onkaan pakko vetää ns. välistä niinkuin ilm. tuo lääkärikin ensin yritti tehdä.
Jospa näiltä pohjilta voitaisiin tätä hyvin tärkeää keskustelua jatkaa.
Kiitokset teille. Mona ihmistä olette sydämestänne auttaneet ja inhimillisyyttä näkyy yhä maailmassa olevan. - se yotutkinto
taikatalvi kirjoitti:
Minunkin omaisellani hoitokodissa on alkava painehaava. Olen viikon siitä jankuttanut, aina vaan sanotaan että se ei ole vielä paha. Eilen se oli jo vuotanut verta. Hoitaja tuli ja taputteli vähän kuivalla pesulapulla. Keittosuolaliuosta ei ollut. Hoitokodissa pitäisi olla perushoitotarvikkeet mutta ei ole. Ostan tänään keittosuolaliuosta ja tilasin jo yksityisen sairaanhoitajan katsomaan haavaa. Onneksi on sen verran rahaa että voi käyttää yksityistä sairaanhoitajaa ja yksityislääkäriä välillä. Mutta monilla ei ole.
Yhteiskunnan varoja ja omaisten huolta ja potilaan voimia säästäisi kauheasti, jos tällaiset pienet asiat hoidettaisiin heti. Tässä ei ole kyse muusta kuin asenteesta.
Minä olen niin hirveän tuskastunut hoitokodin lähihoitajiin, jotka tekevät työtä aivan kuin kivirekeä vetäisivät ja jokainen liike tuntuu vaativan hirveästi ponnistelua. Heidän työnsä olisi kivempaa ja antoisampaa, jos he voisivat todeta: estettiinpäs tämän haavan paheneminen, saatiinpas tämä potilas syömään, saatiinpas tämä potilas sängystä pyörätuoliin.... Ei ole mitään ammattiylpeyttäkään, kunhan vaan päivästä toiseen laahaudutaan. Lähihoitajien palkkaa pitäisi nostaa 1000 eurolla, vaatimuksena koulutukseen pitäisi olla 18 vuoden ikä ja ylioppilastutkinto. Mikään muu ei hoidon laatua paranna.Miten se yotutkinto auttaisi vanhusten/sairaiden kohtelussa. Tiedän esim. monia hoitoapulaisia jotka osaavat ja ymmärtävät arvostamisen merkityksen. Mielestäni se on kuitenkin tärkeimpiä asioita vanhusten pitkäaikaishoidossa. En tarkoita etteikö olisi yhtälailla hyviä lähi ja sairaanhoitajia. Asenne ratkaisee..
- kun syötetään pelkkää
tärkkelystä niille, joka muuttuu sokeriksi elimistössä ja siten ylläpitää tulehduksia. Annettaisui edes kunnon ruokaa kermaa ja voita eikä mitään Beceliä, sehän on myrkkyä ulkomailla jo todettu. Mä ainakin haluaisin kunnon ruokaa, jos sairaalaan joutuisin. Mutta halvemmaksi tulee yhteiskunnalle tappaa tärkkelyksillä ihmiset.
- Ihanavanhuus
Useimmat eivät toivu nähdessään miten vanhuksia suomessa hoidetaan eli kirjaimellisesti "hoidetaan" ainoastaan hoitovuorojen vaihtuessa. Hoitoon sisältyy peittojen oikominen, aika korkeintaan kaksi minuuttia. Täysin toimintakykyiset ja itsenäisesti pärjäävät vanhukset ovat joutuneet pienen haaverin tai "oma- hoitajan" tai hoitopaikan loman ajaksi sairaalaan. Hoitopaikan ja vanhuksen välisen väärinymmärryksen tms. johdota. Omasta makuupatjahäkistään he eivät pääse vessaan vaikka ovat olleet täysin itsenäisesti vessassa käyviä ja ilman vaippoja eläneitä. Ruoka lätkäistään astioissa häkin ulkopuolella olevalle pöydälle johon ei ole mitään mahdiollisuutta ylettyä. Veisi ja mehu on kyllä pöydällä mutta ei saatavissa. Omaiset ovat täysin ymmällä siitä miksi vanhus on joutunut sairaalan "pahamaineiselle tappo-osastolle". Mitkään tiedustelut eivät auta kukaan ei kerro mitään ja hoitajat ovat nenä kiinni tietokoneen näytössä, tauko- tai kahvihuoneessa ja pihalla tupakoimassa mutta osastolla heitä ei näy. Joku nuori hoitaja kaartaa kauas potilashuoneen oven läheltä ettei kuulisi suljetun oven takaa mitään jos jostain syystä reitti menee käytävän läpi. Ns. Hätäkello vuoteessa on vain näytön vuoksi. Sairaanhoitajaa se ei tuo paikalle. Lääkäri ei osastolla käy. Ylihoitjia jotka pitivät kurin ja järjestyksen ei enää ole. Tuli mieleen vanhanajan hoitajat jotka olivat sydämeltään hoitajia eivätkä karttaneet työtä. Jos sellianen joutuisi kyseiseen paikaan hän lannistuisi, hakisi toisen paikan tai tekisi muittenkin työt ja uuvuttaisi itsensä. Julkisessa keksustelussa puhutaan paljon omissa asunnoissa heiteille jätetyistä vanhuksista mutta onko neutraali sairaalavuodeyksinäisyys parempi ratakisu? paitsi yhteikunnalle joka kyllä sallii vanhusten ylilääkityksen huumaavilla unipillereillä horroksenkaltaiseen tilaan mistä seuraava osite on hautausmaa, mutta eivät halua auttaa iloista vanhusta omassa kodissaan. Ikävuodet syntymätodistuksessa todistavat ihmisen syylliseksi olemassaoloon. Useat asianlaidan nähneet eivä ikävuosien karttuessa uskalla mennä lääkäriin eivät ainakaan terveyskeskuksiin eikä yksityisiin ole aina varaa. Eivät edes pahimmat rikolliset ole sellaisen yhteikunnallisen vainon kohteena kuin vanhukset, eivätkä mitkään pakolaiset tms, joudu häkkiin koska heillä on omat puolustajat ja omat järjestöt. Nuortaväkeä aivopestään kaiken aika vanhusten "inhottavuuksilla" kuin esm. että kaikki vanhukset käyttävät vaippoja! kaikki vanhukset ovat vainohulluja juoruilijoita jne loputtomasti. Ei voi muuta kuin toivoa että ei ksoskaan ole ns. vanhus, ei ainakaan tässä maassa. Ajatelkaa yhteikuntaa missä ihmiseltä ei vietäisi ihmisen arvoa siinä maassa missä on koko ikänsä rakentanut ja uurastanut tulevien sukupolvien eduksi. Ajatelkaa ihmisiä jotka sanovat, voi raukkaa jos kuole ennen aikojaan mutta se vasta kuhistus olisi jos eläisi "liian vanhaksi". Vanhus on ihminen. Kuka määrittelee ihmisen arvon? Minkään muun ihmisryhmän, iän, etnisen taustan, uskonnon yms. mukaan ei arvoteta ihmistä mutta oman maan vanhuksen kohdalla rupeaa arvottaminen? Kannattaako vai eikö kannata hoitaa terveeksi, päsee vielä omaan kotiinsa ja yhteikunta maksaa "vaippakulut"? ällöttävää ja ihmisarvoa alentavaa aivopesua.
- Kultainenvanhuus
Hyvä kirjoitus.
Yhteiskunta ei enää maksa edes ”vaippakuluja” kotihoidossa oleville vanhuksille.
Sotea hyväksi käyttäen kuntayhtymät karsii kaikki ilmaispalvelut ja hoitotarvikkeet pois.
Itse kävimme vuorotellen siskoni kanssa tk:ssa ruoka-aikana katsomassa ja auttamassa että äitimme sai jotain syötyä, ruuat ja juomat heitettiin kuin makkaran siivu koiralle hoitopöydälle mistä vanhus niitä ei itse saanut.
Hän laihtui valtavasti sinä aikana kun oli tk:ssa.
Miksi vanhuksia kohdellaan huonommin kuin eläimiä?
Entä omaishoitajat, täysin heitteille jätettyjä yhteiskunnan ilmaisia orjia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta771756Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt171663- 141448
Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv51131En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee12112850+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin191120hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo121096Annetaanko olla vaan
Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N291081Miten joku voi käyttää koko elämänsä
siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää51062Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata
Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot71050