KARI VIHMAN

Palstan myrkynkylväjät ovat jatkuvasti tuoneet esille kenraali Vihman pojan Kari Vihman syyttäneen isänsä alaisia upseereita moraalin puutteesta menemällä kuolleen kenraalin selän taakse omia tekemisiään peitelläkseen.

Martti Turtolan Vihma-elämäkerrassa sivulla 215 on seuraavaa: "Kenraalin pojan Kari Vihman isänsä upseerikollegoilta saamien tietojen mukaan kenraalin kaatumista `käytettiin hyväksi` tämänlaatuisissa tapauksissa. Toisin sanoen joitakin tapauksia - mahdollisesti - vyörytettiin vainajan niskoille, koska kuolleen kanssa ei länsimaisessa oikeudenkäynnissä oikeutta käydä."

Kiinnitän huomiota sanaan "mahdollisesti". Samoin ei mainita, ketkä upseerit asiasta kertoivat ja ketkä olivat " mahdollisia" hyväksikäyttäjiä ja mitä tapauksia ylipäänsä oikein tarkoitettiin? Ilmeisesti Vihman määräämiä karkurien teloituksia?

Ainoa kyseeseen tuleva tapaus voisi olla seuraava:
Sodan jälkeen Vihman 2.7. käskemää sotamiesten Mäkilä ja Kulmanen teloitusta 3.9.44 käsiteltiin ilmiannon perusteella sotaylioikeudessa. SYO piti Vihman käskyä lainvastaisena. Syytetyt eversti Laaksonen ja kapteeni Harrola vapautettiin. Siis kuolleen kenraalin käsky nimenoman katsottiin oikeudessa päteväksi.

Korkein Oikeus puolestaan katsoi teloitettujen karkaamisen edelleen jatkuneeksi ja vapautti syytetyt sekin. Vihman käskyn laillisuuteen KKO ei ottanut kantaa.

Miten tässä mentiin kuolleen esimiehen selän taakse? Oikeus kuuli useita todistajia syytettyjen upseerien lisäksi.

Muita Vihman käskyjä ei sodan jälkeen oikeudessa käsitelty. Kenenkään ei siis tarvinnut mennä niiden taakse omia tekemisiään piiloon.

Vihma määräsi myös 5.7. karkureina pidätettyjen sotamiesten Huuskonen ja Tiihonen ampumisen 9.7. 44. Tämä tapahtui uuden lain voimaantulon jälkeen, joten sekin käsky oli ilmeisen lainvastainen. Asiaa ei kuitenkaan käsitelty sodan jälkeen.

Jo ensimmäinen tapaus lienee aiheuttanut Päämajan juristikapteeni Partasen lähettämisen selittämään Vihmalle uutta lakia ja sen sovellutusta. Käynti tapahtui 9.7. ja sen jälkeen Vihmankin divisioonan karkuruudet ratkottiin lain mukaan kenttäoikeudessa. Se antoi kuusi välittömästi toimeenpantua kuolemantuomiota.Niiden määrä (4 6) oli suurin yhdessä divisioonassa. Kukaan muu divisioonan komentaja ei menetellyt Vihman tavoin kuolemanranagasituksia itse määräten.

Katso mm. Lindstedt Kuolemaan tuomitut ss. 603-604
Ylikangas Romahtaako rintama ss. 157-171
sekä Nieminen-Kulomaa Teloitettu totuus ss 147-173.

On ymmärrettävää, että armeijaan ja upseereihin kohdistuvaa kaunaa on jotenkin purettava. Mikäs siinä. Eikö se kuitenkin voisi perustua tosiasioihin, eikä valheisiin? Vai eikö totuus kelpaa?

On hauska nähdä, mitä puutaheinää tähänkin syydetään vastaukseksi...