Ihmettelen..

äitini käyttäytymistä

Vähän hankala ja arkakin asia lähestyä tätä aihetta. En tiedä miten asian ottaisin puheeksi siten, ettei välit menisi. Äitini puoliso ei oikein tunnu haluavan että äitini olisi pienen lapseni elämässä mukana. Kyläilemme heillä tosi usein ja minulla on äitiini läheiset välit. Meille heillä ei oikein koskaan tunnu olevan innostusta tulla kylään. Tekosyitä on paljon, asumme mm. liian kaukana (30 km), tai äitini puoliso ei jaksa lähteä. Oma äitini taas ei osaa ajaa meille (sekin tekosyy). ¨

Kun haluaisimme mieheni kanssa joskus yhteistä aikaa (kerran kuukaudessa), usein joudumme viemään mieheni iäkkäille vanhemmille lapsen yöhoitoon, koska minun äitini puolisoineen ei mielellään katso vkonloppuisin (menevät itse kanssa tai haluavat levätä). Äitini vain hokee minulle että nauttikaa te kotona olemisesta ja ehditte vielä käydä kun lapsi tuosta kasvaa. No tätä on jatkunut kohta 2 vuotta, jossain olemme onneksi päässeet käymään appivanhempieni ansiosta,mutta onko hieman väärin että toiset mummot ja papat vain pääsee "helpolla" ja ovat kuitenki 20 vuotta nuorempia kuin toisen vanhemmat. En ole asiasta edes kehdannut sanoa appivanhemmilleni, hävettää että omat vanhempani ovat tuollaisia. Kun taas appivanhempani hyvinkin avuliaita ja valmiita aina luopumaan omista menoistaan.

Äitini usein sanoo että hän mielellään katsoo lastamme kun käyn asiolla,mutta tämä tapahtuu viikolla ja silloinkin korkeintaan 2 h olen poissa. Heti soitellaan perään jos olen hiukan kauemmin.

Mitä muut vanhemmat ja isovanhemmat ovat mieltä?? Pitäisikö minun kysyä äidiltäni suoraan että olemmeko heille ns. rasite ja eikö hänen puolisonsa halua että lapsemme on heillä/tai he meillä hoitamassa? Ja haluan vielä mainita että kyse ei ole jatkuvasta hoitotarpeesta, korkeitaan kerran kuukaudessa.

51

2417

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Itehän sen sanoit = mitään velvoitetta heillä ei ole lastanne hoitaa. Etenkin pisti silmään tuo sanontasi "toiset pääsee helpolla". Jos omastakin mielestäsi kyseessä on rasite isovanhemmille, mitä oikein ihmettelet? En itse ole edes ikinä kehdannut pyytää hoitoapua omilta vanhemmiltani, jos he itse ovat apua tarjonneet, olen sen ilomielin ottanut vastaan. He ovat omat lapsensa jo aikuisiksi kasvattaneet, nyt saavat nauttia vapaudestaan ja elämästään ilman vaadittuja velvotteita.

    • Näinkin voi olla....

      Onko äitisi vielä suht'koht' nuori ja todellakin haluaa itse viettää vapaa-aikaansa?
      Eikö äitisi puoliso ole oma isäsi, vaan he ovat uusiopari?
      Äitisi on vielä työelämässä ja he haluavat viettää vapaat rentoutuen, koska nykyinen työelämä on aika stressaavaa keski-ikäisille ja vanhemmille työntekijöille?
      Katsovatko he jo iäkkäiden isovanhempien hoidon riittävän, että eivät panosta itseään enempää likoon. Se tosin on sääli lapsenlapsille, koska lapsenlapset rakastavat varauksetta kaikkia lähiomaisiaan ja vanhempasi jäävät paljon paitsi lapsen kehityksestä.
      Onko äitisi mies mustasukkainen lastenlapsistasi (tällaistakin ilmenee) tai vastaavasti, eikö äitisi halua olla vielä mummi-ikäinen (sekin on monen isovanhemman reaktio)?
      Ota kuitenkin asia puheeksi joskus äitisi kanssa riitelemättä ja kysy suoraan.
      Kuitenkin voit olla iloinen, jos äitisi tapaa ja hoitaa arkisin silloin tällöin lastenlapsiaan ja tosi kiitollinen isovanhemmille, jotka mielellään katsovat lapsianne. Kaikilla ei ole edes näinkään. (Itse mummina hoidan mielelläni lastenlapsiani ja otan heitä yökylään. Siirrän omia menojanikin joskus, koska haluan olla myös avuksi ja tulen iloiseksi lastenlasteni seurassa. Joskus olen kuitenkin aika poikki hoidettuani heitä, mutta lastenhoito silloin tällöin pitää myös mielen virkeänä).

    • huomioon

      ettei äitisi puoliso ole sinun isäsi, eikä näin ollen lapsesi isoisä. Sillä voi olla suuri merkitys.

      Sanot, että sinulla on äitiisi läheiset välit ja kyläilette heillä tosi usein.
      Ilm. sinulla ei kuitenkaan ole erityisen läheisiä välejä äitisi puolisoon.

      Lähempiä yksityiskohtia tuntematta on vaikea sanoa mikä syy on päällimmäinen.
      Ehkäpä puoliso tuntee jonkinlaista mustasukkaisuutta ja katsoo, että lapsenhoito ja ehkä tiivis kyläilemisennekin vie heidän yhteistä aikaansa.
      Todistaahan sekin jo jotain, kun he eivät useinkaan halua kyläillä teillä.

      Lapsi vaatii niin paljon huomiota, että kaikki eivät vaan sitä jaksa.
      Jos miehellä ei ole omia lapsia ja lastenlapsia, niin hän ei ole myöskään tottunut pieniin lapsiin.

      Sinun täytyy ottaa huomioon, että äitisi elää parisuhteessa miehensä kanssa ja haluaa miellyttää häntä. He ovat ilm. melko nuoria ja hyväkuntoisia, joten haluavat nauttia elämästä itsekin.
      Luultavasti ovat myös työelämässä, jolloin lepoajatkin saavat ihan eri merkityksen kuin ilm. eläkkeellä olevilla toisilla isovanhemmilla.

      Yleensähän näillä palstoilla syytetään isovanhempia, etenkin miehen äitiä, liiallisesta tuppautumisesta lastensa elämään.
      Lapset eivät aina huomaa, että myös he voisivat ottaa tämän asian huomioon, varsinkin siinä tapauksessa, että isällä tai äidillä on uusi puoliso.

      Mielestäni voisit kyllä ihan ystävällisessä hengessä keskustella äitisi kanssa tästä asiasta.Et saa kuitenkaan häntä syyllistää.

      Mitä taas tulee miehesi vanhempiin, niin uskoisin heidän olevan onnellisia, kun saavat lapsen yökylään, eikä tarvitse olla kateellisia siitä, että lapsi viedään useimmiten miniän vanhempien luokse. Sehän se yleinen ongelma tuppaa olemaan.

      Ja luulisin, että olisitte huomanneet, mikäli he eivät haluaisi ottaa lasta hoitoon.
      Tottakai on syytä kysyä sopiiko viedä lapsi heille ja muistakaa myös kiittää. Se nim. tuppaa helposti unohtumaan.

      Teillä on kuitenkin vain yksi lapsi, joten mikäli appivanhemmat eivät ole mitenkään sairaita, niin kyllä häntä silloin tällöin jaksaa vanhempanakin hoitaa.
      Jos lapsia syntyy lisää, niin sitten voi tulla eri tilanne.

      Yleensä lastenhoito ja yökyläily todella ovat ainakin eläkkeellä oleville suuri ilo ja olen huomannut, jopa kateuden aihe esim. sellaisille isovanhemmille, joiden lapset ja lastenlapset asuvat pitkien matkojen päässä.

      • alkup.

        Tuli paljon näkemyksiä ja kiitos niistä. Toivon että vastaatte edelleen :) Taidan silti hiukan tarkentaa kun en alussa kertonut tarpeeksi..

        Äitini ja hänen puolisonsa ovat työelämässä vielä, kuten myös anoppini. Appiukko on eläkkeellä, mutta melko huonokuntoinen ja ei siis juurikaan "hoida" lapsia, on vain läsnä kun anoppi hoitaa. He ovat tosi auttavaisia aina olleet meille ja onnellisia siitä, että saavat lapset hoitoon. Heillä on myös 2 muuta lastenlasta,jotka ovat myös heillä joskus yhtäaikaa hoidossa kun lapsemme ei ole heillä. Oma isäni ei koskaan hoida lastamme, hän ei ole lapsi-ihminen ja itsellänikin on häneen aika viileät välit. On silti lapsenlapsensa elämässä mukana muulla tavoin, kuten minunkin. Anoppi sekä äitini ovat ns. saman kuntoisia,kummallakin on sairauksia,mutta ovat silti työelämässä vielä tiiviisti kiinni. Kumpikin tekee normaali-raskasta työtä, anoppi ehkä hiukan raskaampaa kun on hoito-alalla,mutta ei koskaan valita, kuten äitini tekee aina.

        Äitini puoliso on ollut hiukan ärsyttävä aina minua ja miestäni kohtaan. En ole koskaan suuremmin pitänyt hänestä,mutta jos hän tekee äitini onnelliseksi niin hyväksyn hänet kyllä. Hänellä ei ole omia lapsia ja osittain varmasti hänen suhtautemisensa meihin on siksikin sellaista kuin on, koska hänellä ei ole lapsia. Lapsemme pitää hänestä silti kovasti ja on varaukseton. Hän varmasti on meille myös kateellinen tietyistä materiallisista asioista, etenkin miehelleni.. Se on surullista,koska meille ei silti mikään ole tullut koskaan kuin itsestään vaan kaikki on ansaittu kovalla työllä.

        Ensimmäisen kommentin kirjoittaja oli oikeassa siinä suhteessa, että itse olemme lapsemme halunneet ja itse myös hänet hoidamme, mutta haluaisin siihen tarkentaa, että olen pääsääntöisesti viikot/joskus jopa kaksi viikkoa yksin lapsemme kanssa, koska mieheni on töissä kaukana meistä ja ei siten voi olla apuna minulle arjessa. Muutimme sitä vasten myös lähemmäs, jotta mummot ja papat voisivat olla minulle enemmän apuna (painostus oli kovaa).. Noh, nyt kun olemme lähempänä isovanhemmat olisivat suuri apu, kun lapsi sairastaa tai haluaisin joskus "omaa aikaa" vaikka vain kauppareissulle. Appivanhempani auttavatkin, mutta äitini harvemmin ja hän ei itse koskaan ehdota. Tiedän siis mitä on hoitaa lasta arkisin, en silti itse koe sitä raskaana, olenhan siihen jo tottunut. Ihmettelen joskus että miksi äitini ei tahdo hoitaa lastamme,joka on silti minun mielestäni kiltti, eloisa ja "helppo" lapsi.

        Vkonloppuisin oma äitini ja hänen puolisonsa "lepäävät" käymällä ravintolassa tai muuten vain olevat kotona. Itse en moista ymmärrä ulkoilma ihmisenä.. Tottakai jokaiselle irtaantuminen työstä tekee hyvää, ja joskus kapakkareissukin on paikallaan,mutta että joka vkonloppu..!?

        Aina olen muistanut kiittää isovanhempia avusta, oli se sitten yö tai päivähoitoa. En usko sen silti siitä olevan kiinni vaikka joskus olisi unohtunutkin.

        Olikohan muuta mihin unohtui vastata..kysykää ihmeessä :)

      • valitettavasti
        alkup. kirjoitti:

        Tuli paljon näkemyksiä ja kiitos niistä. Toivon että vastaatte edelleen :) Taidan silti hiukan tarkentaa kun en alussa kertonut tarpeeksi..

        Äitini ja hänen puolisonsa ovat työelämässä vielä, kuten myös anoppini. Appiukko on eläkkeellä, mutta melko huonokuntoinen ja ei siis juurikaan "hoida" lapsia, on vain läsnä kun anoppi hoitaa. He ovat tosi auttavaisia aina olleet meille ja onnellisia siitä, että saavat lapset hoitoon. Heillä on myös 2 muuta lastenlasta,jotka ovat myös heillä joskus yhtäaikaa hoidossa kun lapsemme ei ole heillä. Oma isäni ei koskaan hoida lastamme, hän ei ole lapsi-ihminen ja itsellänikin on häneen aika viileät välit. On silti lapsenlapsensa elämässä mukana muulla tavoin, kuten minunkin. Anoppi sekä äitini ovat ns. saman kuntoisia,kummallakin on sairauksia,mutta ovat silti työelämässä vielä tiiviisti kiinni. Kumpikin tekee normaali-raskasta työtä, anoppi ehkä hiukan raskaampaa kun on hoito-alalla,mutta ei koskaan valita, kuten äitini tekee aina.

        Äitini puoliso on ollut hiukan ärsyttävä aina minua ja miestäni kohtaan. En ole koskaan suuremmin pitänyt hänestä,mutta jos hän tekee äitini onnelliseksi niin hyväksyn hänet kyllä. Hänellä ei ole omia lapsia ja osittain varmasti hänen suhtautemisensa meihin on siksikin sellaista kuin on, koska hänellä ei ole lapsia. Lapsemme pitää hänestä silti kovasti ja on varaukseton. Hän varmasti on meille myös kateellinen tietyistä materiallisista asioista, etenkin miehelleni.. Se on surullista,koska meille ei silti mikään ole tullut koskaan kuin itsestään vaan kaikki on ansaittu kovalla työllä.

        Ensimmäisen kommentin kirjoittaja oli oikeassa siinä suhteessa, että itse olemme lapsemme halunneet ja itse myös hänet hoidamme, mutta haluaisin siihen tarkentaa, että olen pääsääntöisesti viikot/joskus jopa kaksi viikkoa yksin lapsemme kanssa, koska mieheni on töissä kaukana meistä ja ei siten voi olla apuna minulle arjessa. Muutimme sitä vasten myös lähemmäs, jotta mummot ja papat voisivat olla minulle enemmän apuna (painostus oli kovaa).. Noh, nyt kun olemme lähempänä isovanhemmat olisivat suuri apu, kun lapsi sairastaa tai haluaisin joskus "omaa aikaa" vaikka vain kauppareissulle. Appivanhempani auttavatkin, mutta äitini harvemmin ja hän ei itse koskaan ehdota. Tiedän siis mitä on hoitaa lasta arkisin, en silti itse koe sitä raskaana, olenhan siihen jo tottunut. Ihmettelen joskus että miksi äitini ei tahdo hoitaa lastamme,joka on silti minun mielestäni kiltti, eloisa ja "helppo" lapsi.

        Vkonloppuisin oma äitini ja hänen puolisonsa "lepäävät" käymällä ravintolassa tai muuten vain olevat kotona. Itse en moista ymmärrä ulkoilma ihmisenä.. Tottakai jokaiselle irtaantuminen työstä tekee hyvää, ja joskus kapakkareissukin on paikallaan,mutta että joka vkonloppu..!?

        Aina olen muistanut kiittää isovanhempia avusta, oli se sitten yö tai päivähoitoa. En usko sen silti siitä olevan kiinni vaikka joskus olisi unohtunutkin.

        Olikohan muuta mihin unohtui vastata..kysykää ihmeessä :)

        mutta sinä itse ainaski vaikutat todella tervejärkiseltä ja miellyttävältä ihmiseltä :)

        Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.


        Ehkä äitisi ei tunne olevansa vielä valmis mummin osaan, kun menokenkäkin vipattaa näköjään melko vauhdikkaasti. ( ei millään pahalla)

      • alkup.
        valitettavasti kirjoitti:

        mutta sinä itse ainaski vaikutat todella tervejärkiseltä ja miellyttävältä ihmiseltä :)

        Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.


        Ehkä äitisi ei tunne olevansa vielä valmis mummin osaan, kun menokenkäkin vipattaa näköjään melko vauhdikkaasti. ( ei millään pahalla)

        En ottanut pahalla, totuushan se on onkin :) Itsekin olen aivan samaa mieltä. Ei ihme että tarvitaan sitten lepoa,jos vkonloput kuluu riennoissa.

        Olen ainakin sen oppinut tässä elämässä, että jos minusta tulee vielä joskus mummo, niin otan omat lapsenlapseni avosylin vastaan aina kuin on tarvetta. Lapsen vanhemmatkin tarvisevat sitä ns. laatuaikaa ja aikaa tehdä yhdessä asioita, joita tehtiin ennen lapsen syntymää.

      • Kukin tavallaan
        alkup. kirjoitti:

        En ottanut pahalla, totuushan se on onkin :) Itsekin olen aivan samaa mieltä. Ei ihme että tarvitaan sitten lepoa,jos vkonloput kuluu riennoissa.

        Olen ainakin sen oppinut tässä elämässä, että jos minusta tulee vielä joskus mummo, niin otan omat lapsenlapseni avosylin vastaan aina kuin on tarvetta. Lapsen vanhemmatkin tarvisevat sitä ns. laatuaikaa ja aikaa tehdä yhdessä asioita, joita tehtiin ennen lapsen syntymää.

        Moni ihminen ei kerta kaikkiaan jaksa "vieraiden" pikkulasten kanssa. Se on ihan normaali asia.
        Itsekin huomasin aikanani, että vastuu toisen perheen lapsesta on hirveä stressi.
        Omansa uskalsi aikanaan päästää pihalle leikkimään, salli tai hyppiä ja loikkia kallioilla tms.
        Vierasta ei uskalla.
        Huoli ruuasta ja allergioista on valtava. Itku pelottaa. Enkö ole tarpeeksi turvallinen?

        Vastustaminen ja oikuttelu on myös vaikea paikka. Miten tilapäinen huolehtija selviytyy uhmakohtauksesta? Jotkut sen osaa, jotkut vain eivät osaa. Fyysiset voimatkaan eivät mummun iässä enää ole samat kuin 30 v. sitten.

        Jos hoitajan puoliso suhtautuu harmistuneesti tilanteeseen, ollaan aika vaikeassa pakkorakosessa. Puoliso ei auta, ja ongelmat jäävät sitten mummun ratkaistaviksi.

        Ei se niin helppoa ole.

      • nuori mummipuoli
        alkup. kirjoitti:

        En ottanut pahalla, totuushan se on onkin :) Itsekin olen aivan samaa mieltä. Ei ihme että tarvitaan sitten lepoa,jos vkonloput kuluu riennoissa.

        Olen ainakin sen oppinut tässä elämässä, että jos minusta tulee vielä joskus mummo, niin otan omat lapsenlapseni avosylin vastaan aina kuin on tarvetta. Lapsen vanhemmatkin tarvisevat sitä ns. laatuaikaa ja aikaa tehdä yhdessä asioita, joita tehtiin ennen lapsen syntymää.

        Totesit, että nuoret vanhemmatkin tarvitsee sitä yhteistä aikaa, ja aikaa tehdä asioita joita tehtiin ennen lapsen syntymää.

        Äidilläsi on ilmeisesti takana epäonnistunut parisuhde isäsi kanssa ja yksinhuoltajuus sinun vanhempanasi. Ehkä hän on aika väsynyt olemaan lapsensa ainoa vanhempi, jos lapsen isästä ei ole mihinkään "lapsi-ihmiseksi". Anna äitisi rentoutua omalla tavallaan, elää semmoinen vaihe jota hänellä ei sitten tarpeeksi ehkä ole ollut.

      • alkup.
        nuori mummipuoli kirjoitti:

        Totesit, että nuoret vanhemmatkin tarvitsee sitä yhteistä aikaa, ja aikaa tehdä asioita joita tehtiin ennen lapsen syntymää.

        Äidilläsi on ilmeisesti takana epäonnistunut parisuhde isäsi kanssa ja yksinhuoltajuus sinun vanhempanasi. Ehkä hän on aika väsynyt olemaan lapsensa ainoa vanhempi, jos lapsen isästä ei ole mihinkään "lapsi-ihmiseksi". Anna äitisi rentoutua omalla tavallaan, elää semmoinen vaihe jota hänellä ei sitten tarpeeksi ehkä ole ollut.

        On äidilläni ollut omaa aikaa, kun olin pieni. Olin aina mummulla hoidossa tai sitten isäni kanssa. Heillä oli yhteishuoltajuus,joten vuoroviikoin olin isäni luona. Veisin lapsemme isäni luokse muuten hoitoon,mutta se ei onnistu,koska lapsemme vierastaa hirveästi heitä ja suoraan sanottuna itse en halua viedä lastamme sinne,koska isäni puoliso joutuisi hoitamaan lastamme. Häneen en vain luota.

        Luulin silloin,kun meille vauva syntyi, että äitini ymmärtäisi auttaa koska on itsekin saanut minun ollessa pieni lastenhoitoapua. En toki tehnyt lapsia sen varjossa,että saanko apua tai en, vaan teimme lapset itsellemme ja itse ne myös hoidamme.

        Ehkä äitini elää nyt itselleen sitä elämää, mitä ei ole saanut elää koskaan.. Harmittaa vain siinä mielessä, että olen itsekin ainut lapsi ja isääni huonot välit.. Äitini on joskus kertonut että ei muista minun lapsuuttani ja se on hiukan pimennossa, joten nauttisi nyt siitä kun lapsenlapsensa on pieni ja ehkä voisi saada niitä muistoja talteen.

      • Yksi vain
        alkup. kirjoitti:

        On äidilläni ollut omaa aikaa, kun olin pieni. Olin aina mummulla hoidossa tai sitten isäni kanssa. Heillä oli yhteishuoltajuus,joten vuoroviikoin olin isäni luona. Veisin lapsemme isäni luokse muuten hoitoon,mutta se ei onnistu,koska lapsemme vierastaa hirveästi heitä ja suoraan sanottuna itse en halua viedä lastamme sinne,koska isäni puoliso joutuisi hoitamaan lastamme. Häneen en vain luota.

        Luulin silloin,kun meille vauva syntyi, että äitini ymmärtäisi auttaa koska on itsekin saanut minun ollessa pieni lastenhoitoapua. En toki tehnyt lapsia sen varjossa,että saanko apua tai en, vaan teimme lapset itsellemme ja itse ne myös hoidamme.

        Ehkä äitini elää nyt itselleen sitä elämää, mitä ei ole saanut elää koskaan.. Harmittaa vain siinä mielessä, että olen itsekin ainut lapsi ja isääni huonot välit.. Äitini on joskus kertonut että ei muista minun lapsuuttani ja se on hiukan pimennossa, joten nauttisi nyt siitä kun lapsenlapsensa on pieni ja ehkä voisi saada niitä muistoja talteen.

        Äitisi kuulostaa siltä ihmistyypiltä joka tänä päivänä rohkenisi jäädä vapaehtoisesti lapsettomaksi. Silloin kun sinä synnyit lapsia tehtiin koska se oli tapana, ei siksi että niitä oltaisiin välttämättä haluttu.

        Sinä olet valinnut lapsen teon siksi että olet sitä halunnut. Äitisi olisi ehkä halunnut valita toisin. Nyt hän kuvauksesi mukaan elää sellaista elämää jota hän on halunnut. Hänellä on siihen oikeus.

        Älä pakota äisiäsi sellaiseen rooliin mihin hän ei ole valmis. Se ei ole oikein häntä kohtaan. Älä myöskään syyllistä äitiäsi. Äidilläsi ei ole velvollisuutta hoitaa lapsiasi. Toisten lasten hoito on raskasta puuhaa varsinkin sellaiselle joka ei ole lapsirakas.

      • ...
        Yksi vain kirjoitti:

        Äitisi kuulostaa siltä ihmistyypiltä joka tänä päivänä rohkenisi jäädä vapaehtoisesti lapsettomaksi. Silloin kun sinä synnyit lapsia tehtiin koska se oli tapana, ei siksi että niitä oltaisiin välttämättä haluttu.

        Sinä olet valinnut lapsen teon siksi että olet sitä halunnut. Äitisi olisi ehkä halunnut valita toisin. Nyt hän kuvauksesi mukaan elää sellaista elämää jota hän on halunnut. Hänellä on siihen oikeus.

        Älä pakota äisiäsi sellaiseen rooliin mihin hän ei ole valmis. Se ei ole oikein häntä kohtaan. Älä myöskään syyllistä äitiäsi. Äidilläsi ei ole velvollisuutta hoitaa lapsiasi. Toisten lasten hoito on raskasta puuhaa varsinkin sellaiselle joka ei ole lapsirakas.

        Mieheni äiti on melko suoraan sanonut, että hän ei voi sietää lapsia. Naimisiin mentiin aikoinaan ja lapsia tehtiin kun niin vain kuului tehdä. Käydään hänen luonaan poikamme kanssa ja näistä pikaisista käynneistä hän kyllä ilahtuu, mutta ei tulisi mieleenkään pyytää häntä pitempää aikaa poikaamme vahtimaan. En siitä voi suuttua koska se ei ole todellakaan henkilökohtaista.

      • alkup.
        ... kirjoitti:

        Mieheni äiti on melko suoraan sanonut, että hän ei voi sietää lapsia. Naimisiin mentiin aikoinaan ja lapsia tehtiin kun niin vain kuului tehdä. Käydään hänen luonaan poikamme kanssa ja näistä pikaisista käynneistä hän kyllä ilahtuu, mutta ei tulisi mieleenkään pyytää häntä pitempää aikaa poikaamme vahtimaan. En siitä voi suuttua koska se ei ole todellakaan henkilökohtaista.

        En ole äitiäni syyllistänyt koskaan enkä aiokaan. Hän tykkää lapsestamme ihan hirveästi ja aina sukujuhlissa "leuhottaa" lapsenlapsellaan, joka on meidän suvussa vasta ensimmäinen. Hän aina mielellään ottaa lapsen hoitoon (silloin kuin siis ottaa), ja viihtyy hänen kanssaan. Hänen puolisonsa taas puolestaan ei ymmärrä lasten päälle mitään, ei ymmärrä että pieni ei osaa vielä varoa kaikkea ja on kiinnostunut kaikesta. Hän toisaalta joskus tekee sitä myös tahallaan, että lapsi ärsyyntyisi. Tai sitten se on vain tietämättömyyttä/ajattelemattomuutta..Hän esim jättää karkkia pöydälle näkösälle tai tupakka-askin, avaimet, kännykän tms...Mikä lasta siis kiinostaa paljon.


        Äitini ei koskaan ole sanonut minulle,että ei sietäisi lastamme. Päinvastoin. Joskus jos emme ole nähneet viikkoon, hän soittaa ja pyytää heille tulemaan, että saa nähdä pientä. Mutta monesti minustakin olisi mukavaa, että he kävisivät meillä. Saan aina vain ne "tekosyyt" miksi ei voi lähteä ajamaan meille. Lapsen kanssa usein on kivempi ottaa vieraita vastaan omaan kotiin kuin lähteä raahautumaan kyläpaikkaan. Varsinkin kun meillä on iso koti jossa lapsella on omat lelut ja tilaa leikkiä..

      • puheeksi
        alkup. kirjoitti:

        En ole äitiäni syyllistänyt koskaan enkä aiokaan. Hän tykkää lapsestamme ihan hirveästi ja aina sukujuhlissa "leuhottaa" lapsenlapsellaan, joka on meidän suvussa vasta ensimmäinen. Hän aina mielellään ottaa lapsen hoitoon (silloin kuin siis ottaa), ja viihtyy hänen kanssaan. Hänen puolisonsa taas puolestaan ei ymmärrä lasten päälle mitään, ei ymmärrä että pieni ei osaa vielä varoa kaikkea ja on kiinnostunut kaikesta. Hän toisaalta joskus tekee sitä myös tahallaan, että lapsi ärsyyntyisi. Tai sitten se on vain tietämättömyyttä/ajattelemattomuutta..Hän esim jättää karkkia pöydälle näkösälle tai tupakka-askin, avaimet, kännykän tms...Mikä lasta siis kiinostaa paljon.


        Äitini ei koskaan ole sanonut minulle,että ei sietäisi lastamme. Päinvastoin. Joskus jos emme ole nähneet viikkoon, hän soittaa ja pyytää heille tulemaan, että saa nähdä pientä. Mutta monesti minustakin olisi mukavaa, että he kävisivät meillä. Saan aina vain ne "tekosyyt" miksi ei voi lähteä ajamaan meille. Lapsen kanssa usein on kivempi ottaa vieraita vastaan omaan kotiin kuin lähteä raahautumaan kyläpaikkaan. Varsinkin kun meillä on iso koti jossa lapsella on omat lelut ja tilaa leikkiä..

        Meillä oli sama tilanne ja kun kerran kysyin syytä, äitini hermostui ja sai raivarit. Sen jälkeen en enään kysynyt lapsenvahtia, kylään tms. Sitten hän tuli itse käymään ja kutsui lasta yökyläänkin, tässä meni kyllä 1 v. Häntä ei kiinnostanut kuin naistentanssit ym.harrastuksensa. Terveyttä ja voimia oli vaikka muillekin. Mutta samanlaisella painostuksella (myös lähelle muutimme) ja "showlla" hän meistä välitti. Tämänpäivän trendi on ettei suvun tarvitse omistaan välittää! Jos itse joskus mummin roolin saan, niin varmasti tarjoudun lapsiani auttamaan ja antamaan joskus vaan vanhemmille omaa aikaa. Välitetään läheisimmistämme enemmän!

      • Kukin tavallaan
        alkup. kirjoitti:

        On äidilläni ollut omaa aikaa, kun olin pieni. Olin aina mummulla hoidossa tai sitten isäni kanssa. Heillä oli yhteishuoltajuus,joten vuoroviikoin olin isäni luona. Veisin lapsemme isäni luokse muuten hoitoon,mutta se ei onnistu,koska lapsemme vierastaa hirveästi heitä ja suoraan sanottuna itse en halua viedä lastamme sinne,koska isäni puoliso joutuisi hoitamaan lastamme. Häneen en vain luota.

        Luulin silloin,kun meille vauva syntyi, että äitini ymmärtäisi auttaa koska on itsekin saanut minun ollessa pieni lastenhoitoapua. En toki tehnyt lapsia sen varjossa,että saanko apua tai en, vaan teimme lapset itsellemme ja itse ne myös hoidamme.

        Ehkä äitini elää nyt itselleen sitä elämää, mitä ei ole saanut elää koskaan.. Harmittaa vain siinä mielessä, että olen itsekin ainut lapsi ja isääni huonot välit.. Äitini on joskus kertonut että ei muista minun lapsuuttani ja se on hiukan pimennossa, joten nauttisi nyt siitä kun lapsenlapsensa on pieni ja ehkä voisi saada niitä muistoja talteen.

        Äitisi on oman lapsensa hoidosta selviytynyt muiden tuella. Hän ei joutunut siihen tilanteeseen, että olisi vuosia kotinsa seinien sisällä lapsensa kanssa.

        Mainitset itse, että hän ei oikein muista sinun lapsuutesi aikaa, joten lapsenhoito ei ole koskaan ollut hänellä etusijalla.
        Varmaan on ollut pitkät työpäivät ja ehkä harrastukset, lapsi on päässyt hoitoon läheiselle ihmiselle aina tarvittaessa. Ja päivät pitkät hän oli tarhassa ja joka toinen viikko kokonaan poissa.

        Hän ei ehkä koskaan tuntenut sellaista äidillisyyttä, että olisi mennyt läpi harmaan kiven puolestasi. Ei ole tarvinnutkaan. Apua on ollut saatavilla.

        Yhteishuoltajuudesta puhutan usein lapsen kannalta, ja mietitään, miten lapsi kokee kaksi kotia. Kumpi on oma koti? Kumpaan kiintyy enemmän? Ketä kaipaa?

        Onko koskaan ajateltu, miten yhteishuoltajuus saattaa hävittää osan vanhempien tunteista? Heidän on luovuttava lapsesta ja annettava hänet toisen hoitoon. Ikävä pitää tukahduttaa. Pitää uskoa, että lapsella on kaikki hyvin.
        Pitää niellä se, että lapsi mielelllään lähtee ja menee hoitoon muualle. Lapsi on siihen tottunut.
        Pakko tottua itsekin. Pakko sanoa, että huomenna menet isälle/mummolle. Ei auta. Mentävä on.

        Äitiyteenkin kouliinnutaan.
        Ehkä äitisi tuntee, että hänellä ei ole enää voimia ottaa vastuuta lapsenlapsesta, vaikka onkin hänestä onnellinen ja ylpeä.

      • niin suhteellista
        nuori mummipuoli kirjoitti:

        Totesit, että nuoret vanhemmatkin tarvitsee sitä yhteistä aikaa, ja aikaa tehdä asioita joita tehtiin ennen lapsen syntymää.

        Äidilläsi on ilmeisesti takana epäonnistunut parisuhde isäsi kanssa ja yksinhuoltajuus sinun vanhempanasi. Ehkä hän on aika väsynyt olemaan lapsensa ainoa vanhempi, jos lapsen isästä ei ole mihinkään "lapsi-ihmiseksi". Anna äitisi rentoutua omalla tavallaan, elää semmoinen vaihe jota hänellä ei sitten tarpeeksi ehkä ole ollut.

        Olen ollut yksinhuoltajana viidelle lapselle,isällään lapset olivat tosi harvoin ereon jälkeen.Omat vanhempani olivat apuna,kun tarvitsin lastenhoitoapua.Nyt olen jo useamman lapsen mummo ja kyllä minulta riittää aikaa näille pienille,myöskin omaa aikaa jää riittävästi.Isovanhempiakin on niin monenlaisia,toisille lapsenlapset ovat tärkeitä,toisilla on muut kiireet ja tärkeysjärjestys.Ketään ei pysty pakottamaan,mutta monesta hienosta hetkestä jää paitsi,jos ei muodosta läheisiä hetkiä lapsenlapsiin.

      • Kaipaavat kotona
        nuori mummipuoli kirjoitti:

        Totesit, että nuoret vanhemmatkin tarvitsee sitä yhteistä aikaa, ja aikaa tehdä asioita joita tehtiin ennen lapsen syntymää.

        Äidilläsi on ilmeisesti takana epäonnistunut parisuhde isäsi kanssa ja yksinhuoltajuus sinun vanhempanasi. Ehkä hän on aika väsynyt olemaan lapsensa ainoa vanhempi, jos lapsen isästä ei ole mihinkään "lapsi-ihmiseksi". Anna äitisi rentoutua omalla tavallaan, elää semmoinen vaihe jota hänellä ei sitten tarpeeksi ehkä ole ollut.

        Isä on puhesi mukaan poissa joka toinen viikko. Luuletko, että lapset eivät häntä kaipaa?
        Miten lapsi suhtautuu, kun hänet toimitetaan mummulaan, kun isä tulee kotiin?
        Eikö lapsi tunne itensä syrjätyksi ja hylätyksi, kun kaivattu isä ei olekaan lapsen kanssa ja anna hänelle "laatuaikaa", vaan lähtee äidin kanssa viettämään yhteistä iltaa tai viikonloppua.

        Sääli näitä lapsia, eikö kukaan ajattele, että heillä on oikeutensa myös?

    • 15v. ja 2v. lapset

      Mielestäni äitisi on osannut hienosti kertoa miten asiat hänen kantiltaan ovat. Eivät isovanhemmat ole mitään hoitoautomaatteja.

      Hankkikaa ulkopuolinen hoitaja menojenne ajaksi.

      Ja viisaita ovat ne, jotka sanovat, että teidän vanhempien aika tulee vielä. Nyt on lasten aika nauttia vanhemmistaan. Ne pikkuiset kasvavat todella nopeasti..

      • alkup.

        En ole koskaan noin edes ajatellutkaan että mummot olisivat joitain "hoitoautomaatteja". Kun kyse on kuitenkin ihan satunnaisista kerroista,kun tarvitsisin apua inhimillisyyden rajoissa.

        Osa teistä jotka olette minulle vastanneet tänne, ei välttämättä ymmärrä miltä tuntuu pyörittää yksin taloutta ja siinä samassa huolehtia pienestä lapsesta 24/7, yksin. Ilman toista vanhempaa. Ei ole toista,jolle lapsi voisi purkaa kiukkuaan tai kun lapsi sairastaa niin olisi toinen auttamassa, kun äiti tarvitsee unta. Nykypäivänä se raha on haettava mistä sen saa ja olen onnellinen että mieheni tienaa meille rahat velkohin ja ruokaan. Minua käy mieheni vanhemmat auttamassa kotona silloin tällöin, he ovat sen oivaltaneet että minäkin edes joskus tarvitsen omaa aikaa ja lepoa. Mutta minun äitini ei tajua vaikka puhelimessa valittaisin ja valittaisin..

        Tiedän että meidän vanhempien aikaa tulee vielä, mutta ei ole itsekästä/tai että potisin huonoa omaa tuntoa siitä, jos joskus, edes joskus, haluan viettää aviomieheni kanssa aikaa kahdestaan. Käydä vaikka syömässä ravintolassa tai mennä elokuviin. Tehdä asioita rauhassa ja nauttia pari tuntia. Olen kuitenkin 24/7 äiti ja minäkin olen vain ihminen.

      • Mielikki-m
        alkup. kirjoitti:

        En ole koskaan noin edes ajatellutkaan että mummot olisivat joitain "hoitoautomaatteja". Kun kyse on kuitenkin ihan satunnaisista kerroista,kun tarvitsisin apua inhimillisyyden rajoissa.

        Osa teistä jotka olette minulle vastanneet tänne, ei välttämättä ymmärrä miltä tuntuu pyörittää yksin taloutta ja siinä samassa huolehtia pienestä lapsesta 24/7, yksin. Ilman toista vanhempaa. Ei ole toista,jolle lapsi voisi purkaa kiukkuaan tai kun lapsi sairastaa niin olisi toinen auttamassa, kun äiti tarvitsee unta. Nykypäivänä se raha on haettava mistä sen saa ja olen onnellinen että mieheni tienaa meille rahat velkohin ja ruokaan. Minua käy mieheni vanhemmat auttamassa kotona silloin tällöin, he ovat sen oivaltaneet että minäkin edes joskus tarvitsen omaa aikaa ja lepoa. Mutta minun äitini ei tajua vaikka puhelimessa valittaisin ja valittaisin..

        Tiedän että meidän vanhempien aikaa tulee vielä, mutta ei ole itsekästä/tai että potisin huonoa omaa tuntoa siitä, jos joskus, edes joskus, haluan viettää aviomieheni kanssa aikaa kahdestaan. Käydä vaikka syömässä ravintolassa tai mennä elokuviin. Tehdä asioita rauhassa ja nauttia pari tuntia. Olen kuitenkin 24/7 äiti ja minäkin olen vain ihminen.

        Minä taas olen aina ihmetellyt niitä isovanhempia, jotka eivät halua viettää aikaansa lastenlastensa kanssa. Piste.

      • Yksi vain
        alkup. kirjoitti:

        En ole koskaan noin edes ajatellutkaan että mummot olisivat joitain "hoitoautomaatteja". Kun kyse on kuitenkin ihan satunnaisista kerroista,kun tarvitsisin apua inhimillisyyden rajoissa.

        Osa teistä jotka olette minulle vastanneet tänne, ei välttämättä ymmärrä miltä tuntuu pyörittää yksin taloutta ja siinä samassa huolehtia pienestä lapsesta 24/7, yksin. Ilman toista vanhempaa. Ei ole toista,jolle lapsi voisi purkaa kiukkuaan tai kun lapsi sairastaa niin olisi toinen auttamassa, kun äiti tarvitsee unta. Nykypäivänä se raha on haettava mistä sen saa ja olen onnellinen että mieheni tienaa meille rahat velkohin ja ruokaan. Minua käy mieheni vanhemmat auttamassa kotona silloin tällöin, he ovat sen oivaltaneet että minäkin edes joskus tarvitsen omaa aikaa ja lepoa. Mutta minun äitini ei tajua vaikka puhelimessa valittaisin ja valittaisin..

        Tiedän että meidän vanhempien aikaa tulee vielä, mutta ei ole itsekästä/tai että potisin huonoa omaa tuntoa siitä, jos joskus, edes joskus, haluan viettää aviomieheni kanssa aikaa kahdestaan. Käydä vaikka syömässä ravintolassa tai mennä elokuviin. Tehdä asioita rauhassa ja nauttia pari tuntia. Olen kuitenkin 24/7 äiti ja minäkin olen vain ihminen.

        Aika moni täällä tietää millaista on hoitaa lasta 24/7.
        Te vanhemmat olette lapsen hankkineet omalla päätöksellänne ja jos haluatte viettää aikaa kahdestaan hankitte sille hoitajan. Jos hoitajaan ei ole varaa niin sekin kuuluu tähän valintaanne hankkia lapsi. Et ole itsekäs halutessasi vapaa-aikaa lapsesta. Olet kuitenkin itsekäs jos vaadit äitisi hoitamaan sinulle tuon vapaa-ajan.

        Jos äitisi ei koe lapsen hoitoa mielekkääksi niin sitten ei koe. Silloin se työpanos jonka olit ajatellut saada häneltä on hankittava muualta.

      • Aikansa kutakin
        Yksi vain kirjoitti:

        Aika moni täällä tietää millaista on hoitaa lasta 24/7.
        Te vanhemmat olette lapsen hankkineet omalla päätöksellänne ja jos haluatte viettää aikaa kahdestaan hankitte sille hoitajan. Jos hoitajaan ei ole varaa niin sekin kuuluu tähän valintaanne hankkia lapsi. Et ole itsekäs halutessasi vapaa-aikaa lapsesta. Olet kuitenkin itsekäs jos vaadit äitisi hoitamaan sinulle tuon vapaa-ajan.

        Jos äitisi ei koe lapsen hoitoa mielekkääksi niin sitten ei koe. Silloin se työpanos jonka olit ajatellut saada häneltä on hankittava muualta.

        Ei ole tietenkään viisasta kertoa omasta ajastaan lasten kanssa, mutta kerron kuitenkin, että minulla ei ollut kertaakaan lapsenlikkaa omieni kanssa. Olin kotiäiti, mies paljon poissa, enkä koskaan päässyt mihinkään.
        Kotiäitiys oli minulle kuitenkin se valinta, jonka olin tehnyt, kun vuosia toivottu esikoinen vihdoin tuli.
        Omat vanhemmat asuivat toisella puolella Suomea ja appivanhempia eienää ollut.
        Naapureita ei voinut vaivata, en heitä sillä tavoin tuntenut.
        Puistotäti oli ainoa, jolle saatoin viedä lapset jajuosta asioita kaupungilla.
        "Ulkona" en ollut vuosiin.

        Siihen aikaan ei ollut edes tapana odottaa, että mies osallistuisi lasten hoiton ja päästäisi vaimon viihteelle. Ja mihin olisi edes mennyt.

        Kun nyt olen isoäiti, en ole paljonkaan osannut lapsenlapsia hoivata, vaikka joskus olenkin yökylässä pitänyt. Raja lastenhoitoon on saavutettu. Kun lapset aikanaan menivät kouluun ja minä työelämään, päätin, että lapsenlapsia en rupea hoitamaan. Tämä vuosien hoitojakso riittää minulle.
        Kyllä minä lapsista pidän, mutta en jaksa sitä ruljanssia. Ikävä, väsyvä ja hermostunut mummu ei ole mitenkään hohdokas hoitaja, pitäisi sekin oivaltaa.
        Muutaman tunnin yhdessäolo lapsenlapsen kanssa riittää, molemmille.

        Ei pidä ajatella, että isovanhemmat ovat itsekkäitä, jos eivät hoida lapsenlapsiaan, vaan pitää ymmärtää, että on itsekästä kuvitella, että isovanhempien velvollisuus on lapsenlikkana olo.

      • on syynsä.
        Mielikki-m kirjoitti:

        Minä taas olen aina ihmetellyt niitä isovanhempia, jotka eivät halua viettää aikaansa lastenlastensa kanssa. Piste.

        Mitäpä niitä ihmettelemään. Eikä kukaan ole tilivelvollinen muille harrastusluontoisista tekemisistään.
        Käsittääkseni monetkin isovanhemmat viettävät mielellään aikaa lastenlasensa kanssa silloin kuin heille sopii ja sen mittaisia jaksoja kuin heille sopii. Tapaamisten sisällön he haluavat suunnitella itse.
        Harva ihminen kuitenkaan haluaa sitoutua palkatta vastuulliseen työhön lastenhoitajana.
        Silloin kun oma äitini hoiti lastani noin päivän kuukaudessa, maksoin hänelle normaalin palkan. En tiedä vielä, jaksanko minä sitäkään, kun ja jos lastenlapsia saan. Se ei tietystikään merkitse sitä, etten pitäisi heistä enkä haluaisi tavata heitä.

      • alkup.
        Aikansa kutakin kirjoitti:

        Ei ole tietenkään viisasta kertoa omasta ajastaan lasten kanssa, mutta kerron kuitenkin, että minulla ei ollut kertaakaan lapsenlikkaa omieni kanssa. Olin kotiäiti, mies paljon poissa, enkä koskaan päässyt mihinkään.
        Kotiäitiys oli minulle kuitenkin se valinta, jonka olin tehnyt, kun vuosia toivottu esikoinen vihdoin tuli.
        Omat vanhemmat asuivat toisella puolella Suomea ja appivanhempia eienää ollut.
        Naapureita ei voinut vaivata, en heitä sillä tavoin tuntenut.
        Puistotäti oli ainoa, jolle saatoin viedä lapset jajuosta asioita kaupungilla.
        "Ulkona" en ollut vuosiin.

        Siihen aikaan ei ollut edes tapana odottaa, että mies osallistuisi lasten hoiton ja päästäisi vaimon viihteelle. Ja mihin olisi edes mennyt.

        Kun nyt olen isoäiti, en ole paljonkaan osannut lapsenlapsia hoivata, vaikka joskus olenkin yökylässä pitänyt. Raja lastenhoitoon on saavutettu. Kun lapset aikanaan menivät kouluun ja minä työelämään, päätin, että lapsenlapsia en rupea hoitamaan. Tämä vuosien hoitojakso riittää minulle.
        Kyllä minä lapsista pidän, mutta en jaksa sitä ruljanssia. Ikävä, väsyvä ja hermostunut mummu ei ole mitenkään hohdokas hoitaja, pitäisi sekin oivaltaa.
        Muutaman tunnin yhdessäolo lapsenlapsen kanssa riittää, molemmille.

        Ei pidä ajatella, että isovanhemmat ovat itsekkäitä, jos eivät hoida lapsenlapsiaan, vaan pitää ymmärtää, että on itsekästä kuvitella, että isovanhempien velvollisuus on lapsenlikkana olo.

        Kiitos kaikille vastanneille. Saatiin niin monta näkökulmaa kuin on ihmistäkin.

        Itse vielä tähän loppuun voisin kommentoida joitain uusia kirjotuksia. Huvittavin oli varmasti tämä äiti, joka kertoi maksavansa isoäidille hoitamisesta. Itse en edes kehtaisi moista ehdottaa & äitini ei edes ottaisi minulta rahaa vastaan. Hän ottaisi moisen kettuiluna ja siitä saisi melko mehevän riidan aiheen.

        Olen minä tutkiskellut parina iltana tämän keskustelen ansiosta lapsuuttani ja äiti-tytär suhdettani. Saman tein aikanaan isäni kanssa, joka ei minun elämässä koskaan ollut läsnä isä-tasolla,vaan hän oli aina minulle kuin esim setä tai eno,mutta ei isällinen koskaan. Olen asian hyväksynyt,en ollut toivottu lapsi, mutta silti äitini on aina rakastanut minua omalla tavallaan paljon kuten isänikin,muttei vain ole sitä näyttänyt kovin hyvin. Äitini on sairastanut lapsuusaikani vakavaa sairautta ja siitä syystä olen ollut paljon muualla hoidossa. Olemme monesti äitini kanssa jutelleet muistellen lapsuuttani ja sitä kuinka paljon koin olevani "yksin" kun äiti oli sairaalassa. Äiti ei ajasta paljon siksi muista. Hän on nyt melko terve,mutta sairaus on silti kokoajan ei-aktiivisena. Toivoisin vain että hän voisimme vielä lähentyä joskus enemmän, ettei minun tarvitsisi pelätä sanoa hänelle mielipidettäni. Saisin vapaasti kertoa mitä mieltä olen hänen puolisostaan ilman että saan siitä riitaa aikaan.

        Isovanhempien on itsekästä sanoa "olen oman osani tehnyt" tai "en auta kun en ole itsekään apua saanut". Se on katkeran puhetta. Kun kuitenkin on kyse oman perheen jäsenistä, omasta verestä se kaikki on kuitenkin alkunsa saanut. Itse ainakin haluaisin elää sellaisen vanhuuden, jossa saisin olla omien lastenlasteni elämässä mukana. On mummoja/pappoja,joiden lapset vain asuvat kertakaikkiaan niin kaukana (ulkomailla), että he eivät voi nähdä heitä kuin kerran vuodessa jos silloinkaan. Se on surullista,kun on kuitenkin mummoja/pappoja jotka voisivat nähdä mutteivat halua. Haudassa ehdimme vielä levähtää.

        Tiedän että elämä joitain kymmeniä vuosia sitten on ollut erilaista, ihmisillä ei ole ollut niin hyviä oltavia kuin on nykyisin. Ei olla voitu opiskella kuten nykypäivänä tai saati että kaikilla olisi edes ollut siihen aikaan mahdollista saada ylioppilastutkintoa. Mutta ennen on tehty myös lapsia paljon enemmän kuin nykyään, sisarukset ovat voineet auttaa heidän hoidossaan. Itselläni ei ole sisaruksia ikävä kyllä, keihin voisi turvata.

        Mukavaa Uutta vuotta kaikille!

      • Saa kieltäytyä
        alkup. kirjoitti:

        Kiitos kaikille vastanneille. Saatiin niin monta näkökulmaa kuin on ihmistäkin.

        Itse vielä tähän loppuun voisin kommentoida joitain uusia kirjotuksia. Huvittavin oli varmasti tämä äiti, joka kertoi maksavansa isoäidille hoitamisesta. Itse en edes kehtaisi moista ehdottaa & äitini ei edes ottaisi minulta rahaa vastaan. Hän ottaisi moisen kettuiluna ja siitä saisi melko mehevän riidan aiheen.

        Olen minä tutkiskellut parina iltana tämän keskustelen ansiosta lapsuuttani ja äiti-tytär suhdettani. Saman tein aikanaan isäni kanssa, joka ei minun elämässä koskaan ollut läsnä isä-tasolla,vaan hän oli aina minulle kuin esim setä tai eno,mutta ei isällinen koskaan. Olen asian hyväksynyt,en ollut toivottu lapsi, mutta silti äitini on aina rakastanut minua omalla tavallaan paljon kuten isänikin,muttei vain ole sitä näyttänyt kovin hyvin. Äitini on sairastanut lapsuusaikani vakavaa sairautta ja siitä syystä olen ollut paljon muualla hoidossa. Olemme monesti äitini kanssa jutelleet muistellen lapsuuttani ja sitä kuinka paljon koin olevani "yksin" kun äiti oli sairaalassa. Äiti ei ajasta paljon siksi muista. Hän on nyt melko terve,mutta sairaus on silti kokoajan ei-aktiivisena. Toivoisin vain että hän voisimme vielä lähentyä joskus enemmän, ettei minun tarvitsisi pelätä sanoa hänelle mielipidettäni. Saisin vapaasti kertoa mitä mieltä olen hänen puolisostaan ilman että saan siitä riitaa aikaan.

        Isovanhempien on itsekästä sanoa "olen oman osani tehnyt" tai "en auta kun en ole itsekään apua saanut". Se on katkeran puhetta. Kun kuitenkin on kyse oman perheen jäsenistä, omasta verestä se kaikki on kuitenkin alkunsa saanut. Itse ainakin haluaisin elää sellaisen vanhuuden, jossa saisin olla omien lastenlasteni elämässä mukana. On mummoja/pappoja,joiden lapset vain asuvat kertakaikkiaan niin kaukana (ulkomailla), että he eivät voi nähdä heitä kuin kerran vuodessa jos silloinkaan. Se on surullista,kun on kuitenkin mummoja/pappoja jotka voisivat nähdä mutteivat halua. Haudassa ehdimme vielä levähtää.

        Tiedän että elämä joitain kymmeniä vuosia sitten on ollut erilaista, ihmisillä ei ole ollut niin hyviä oltavia kuin on nykyisin. Ei olla voitu opiskella kuten nykypäivänä tai saati että kaikilla olisi edes ollut siihen aikaan mahdollista saada ylioppilastutkintoa. Mutta ennen on tehty myös lapsia paljon enemmän kuin nykyään, sisarukset ovat voineet auttaa heidän hoidossaan. Itselläni ei ole sisaruksia ikävä kyllä, keihin voisi turvata.

        Mukavaa Uutta vuotta kaikille!

        Olet kyllä väärässä siinä, että olisi isovanhemman itsekkyyttä jos hän ei lastenlapsia hoida. Itse olet itsekkyyttäsi jälkikasvua hankkinut. Ihan itse olet tuon päätöksen tehnyt, joten elä sen kanssa äläkä kitise.

        Jos sinä haluat olla lapsenlapsiasi hoitamassa niin hyvä niin, mutta älä vaadi sitä toisilta. Sinulla ei ole oikeutta siihen.

      • ja näin päin pois
        alkup. kirjoitti:

        Kiitos kaikille vastanneille. Saatiin niin monta näkökulmaa kuin on ihmistäkin.

        Itse vielä tähän loppuun voisin kommentoida joitain uusia kirjotuksia. Huvittavin oli varmasti tämä äiti, joka kertoi maksavansa isoäidille hoitamisesta. Itse en edes kehtaisi moista ehdottaa & äitini ei edes ottaisi minulta rahaa vastaan. Hän ottaisi moisen kettuiluna ja siitä saisi melko mehevän riidan aiheen.

        Olen minä tutkiskellut parina iltana tämän keskustelen ansiosta lapsuuttani ja äiti-tytär suhdettani. Saman tein aikanaan isäni kanssa, joka ei minun elämässä koskaan ollut läsnä isä-tasolla,vaan hän oli aina minulle kuin esim setä tai eno,mutta ei isällinen koskaan. Olen asian hyväksynyt,en ollut toivottu lapsi, mutta silti äitini on aina rakastanut minua omalla tavallaan paljon kuten isänikin,muttei vain ole sitä näyttänyt kovin hyvin. Äitini on sairastanut lapsuusaikani vakavaa sairautta ja siitä syystä olen ollut paljon muualla hoidossa. Olemme monesti äitini kanssa jutelleet muistellen lapsuuttani ja sitä kuinka paljon koin olevani "yksin" kun äiti oli sairaalassa. Äiti ei ajasta paljon siksi muista. Hän on nyt melko terve,mutta sairaus on silti kokoajan ei-aktiivisena. Toivoisin vain että hän voisimme vielä lähentyä joskus enemmän, ettei minun tarvitsisi pelätä sanoa hänelle mielipidettäni. Saisin vapaasti kertoa mitä mieltä olen hänen puolisostaan ilman että saan siitä riitaa aikaan.

        Isovanhempien on itsekästä sanoa "olen oman osani tehnyt" tai "en auta kun en ole itsekään apua saanut". Se on katkeran puhetta. Kun kuitenkin on kyse oman perheen jäsenistä, omasta verestä se kaikki on kuitenkin alkunsa saanut. Itse ainakin haluaisin elää sellaisen vanhuuden, jossa saisin olla omien lastenlasteni elämässä mukana. On mummoja/pappoja,joiden lapset vain asuvat kertakaikkiaan niin kaukana (ulkomailla), että he eivät voi nähdä heitä kuin kerran vuodessa jos silloinkaan. Se on surullista,kun on kuitenkin mummoja/pappoja jotka voisivat nähdä mutteivat halua. Haudassa ehdimme vielä levähtää.

        Tiedän että elämä joitain kymmeniä vuosia sitten on ollut erilaista, ihmisillä ei ole ollut niin hyviä oltavia kuin on nykyisin. Ei olla voitu opiskella kuten nykypäivänä tai saati että kaikilla olisi edes ollut siihen aikaan mahdollista saada ylioppilastutkintoa. Mutta ennen on tehty myös lapsia paljon enemmän kuin nykyään, sisarukset ovat voineet auttaa heidän hoidossaan. Itselläni ei ole sisaruksia ikävä kyllä, keihin voisi turvata.

        Mukavaa Uutta vuotta kaikille!

        Olen se sama nuori mummipuoli joka tuolla ylempänä toivoi ettet ottais äitiäskään pahalla, ja yritin miettiä toiselta kannalta motiiveja äitisi epä-isoäidillisyyden (ns., sinun tulkinta) takana.

        Minulla ei ole vielä omia lapsenlapsia. Olen viidenkymmenen, puolisoni lapsenlapset käyvät meillä silloin tällöin ja me heillä; olemme myös hoitoapuna. Mutta aina emme jaksa. Tiedän näiden nuorten perheiden toivovan meiltä enemmän. Mutta mitä he eivät tiedä, on että minua nämä sinänsä niin kultamuruset lapsukaiset väsyttävät nykyään todella paljon. Olen ihan poikki "hoitoyön" jälkeen. Ihan toisella tavalla kuin silloin kun olin viisitoista vuotta nuorempi. En ole erityisen sairastelevainen, kuntoilen jne. Kroppa vaan ei ole sama kuin nuoren, pientä kipua on selässä, valvomisista ei toivu, jatkuva valppaanaolo on raskaampaa.

        Hoidin myös itse omat lapseni. Jos olen nyt jonkun sinun mielestä itsekäs niin sitten olen. Minusta sinä olet kakaramainen hemmoteltu pikkulikka jonka on aika kasvaa aikuiseksi.

      • on syynsä.
        alkup. kirjoitti:

        Kiitos kaikille vastanneille. Saatiin niin monta näkökulmaa kuin on ihmistäkin.

        Itse vielä tähän loppuun voisin kommentoida joitain uusia kirjotuksia. Huvittavin oli varmasti tämä äiti, joka kertoi maksavansa isoäidille hoitamisesta. Itse en edes kehtaisi moista ehdottaa & äitini ei edes ottaisi minulta rahaa vastaan. Hän ottaisi moisen kettuiluna ja siitä saisi melko mehevän riidan aiheen.

        Olen minä tutkiskellut parina iltana tämän keskustelen ansiosta lapsuuttani ja äiti-tytär suhdettani. Saman tein aikanaan isäni kanssa, joka ei minun elämässä koskaan ollut läsnä isä-tasolla,vaan hän oli aina minulle kuin esim setä tai eno,mutta ei isällinen koskaan. Olen asian hyväksynyt,en ollut toivottu lapsi, mutta silti äitini on aina rakastanut minua omalla tavallaan paljon kuten isänikin,muttei vain ole sitä näyttänyt kovin hyvin. Äitini on sairastanut lapsuusaikani vakavaa sairautta ja siitä syystä olen ollut paljon muualla hoidossa. Olemme monesti äitini kanssa jutelleet muistellen lapsuuttani ja sitä kuinka paljon koin olevani "yksin" kun äiti oli sairaalassa. Äiti ei ajasta paljon siksi muista. Hän on nyt melko terve,mutta sairaus on silti kokoajan ei-aktiivisena. Toivoisin vain että hän voisimme vielä lähentyä joskus enemmän, ettei minun tarvitsisi pelätä sanoa hänelle mielipidettäni. Saisin vapaasti kertoa mitä mieltä olen hänen puolisostaan ilman että saan siitä riitaa aikaan.

        Isovanhempien on itsekästä sanoa "olen oman osani tehnyt" tai "en auta kun en ole itsekään apua saanut". Se on katkeran puhetta. Kun kuitenkin on kyse oman perheen jäsenistä, omasta verestä se kaikki on kuitenkin alkunsa saanut. Itse ainakin haluaisin elää sellaisen vanhuuden, jossa saisin olla omien lastenlasteni elämässä mukana. On mummoja/pappoja,joiden lapset vain asuvat kertakaikkiaan niin kaukana (ulkomailla), että he eivät voi nähdä heitä kuin kerran vuodessa jos silloinkaan. Se on surullista,kun on kuitenkin mummoja/pappoja jotka voisivat nähdä mutteivat halua. Haudassa ehdimme vielä levähtää.

        Tiedän että elämä joitain kymmeniä vuosia sitten on ollut erilaista, ihmisillä ei ole ollut niin hyviä oltavia kuin on nykyisin. Ei olla voitu opiskella kuten nykypäivänä tai saati että kaikilla olisi edes ollut siihen aikaan mahdollista saada ylioppilastutkintoa. Mutta ennen on tehty myös lapsia paljon enemmän kuin nykyään, sisarukset ovat voineet auttaa heidän hoidossaan. Itselläni ei ole sisaruksia ikävä kyllä, keihin voisi turvata.

        Mukavaa Uutta vuotta kaikille!

        En ymmärrä, mitä huvittavaa näet siinä, että maksoin äidilleni korvauksen hänen arvokkaasta hoitotyöstään.
        Kerrot, ettet kehtaisi moista ehdottaakaan. Ilmeisesti äitisikään ei kehtaa. Mistä tiedät, miten hän suhtautuisi, ellet ole edes ehdottanut? Isoäidit, joilla on aikaa hoitaa lapsiaan, eivät käy ansiotöissä, vaan yrittävät tulla toimeen pienellä eläkkeellään. Ikävää, että nuori polvi yrittää imeä heistä viimeisetkin voimat teettämällä heillä palkatonta orjatyötä, ja valittavat, kun he eivät enempää jaksa.
        Sinun tapauksessasi on varmasti parasta, että palkkaat lapsillesi hoitajan ja annat mummon olla lastenlastensa kanssa vain huvin, ei sinun hyötysi, merkeissä.
        Haudassa ehdit levähtää sinäkin. Yritähän ennen sitä hoitaa edes lapsesi. Lastenlapsiasi ehdit hoitaa sitten kun se aika on.

      • tätonen
        alkup. kirjoitti:

        Kiitos kaikille vastanneille. Saatiin niin monta näkökulmaa kuin on ihmistäkin.

        Itse vielä tähän loppuun voisin kommentoida joitain uusia kirjotuksia. Huvittavin oli varmasti tämä äiti, joka kertoi maksavansa isoäidille hoitamisesta. Itse en edes kehtaisi moista ehdottaa & äitini ei edes ottaisi minulta rahaa vastaan. Hän ottaisi moisen kettuiluna ja siitä saisi melko mehevän riidan aiheen.

        Olen minä tutkiskellut parina iltana tämän keskustelen ansiosta lapsuuttani ja äiti-tytär suhdettani. Saman tein aikanaan isäni kanssa, joka ei minun elämässä koskaan ollut läsnä isä-tasolla,vaan hän oli aina minulle kuin esim setä tai eno,mutta ei isällinen koskaan. Olen asian hyväksynyt,en ollut toivottu lapsi, mutta silti äitini on aina rakastanut minua omalla tavallaan paljon kuten isänikin,muttei vain ole sitä näyttänyt kovin hyvin. Äitini on sairastanut lapsuusaikani vakavaa sairautta ja siitä syystä olen ollut paljon muualla hoidossa. Olemme monesti äitini kanssa jutelleet muistellen lapsuuttani ja sitä kuinka paljon koin olevani "yksin" kun äiti oli sairaalassa. Äiti ei ajasta paljon siksi muista. Hän on nyt melko terve,mutta sairaus on silti kokoajan ei-aktiivisena. Toivoisin vain että hän voisimme vielä lähentyä joskus enemmän, ettei minun tarvitsisi pelätä sanoa hänelle mielipidettäni. Saisin vapaasti kertoa mitä mieltä olen hänen puolisostaan ilman että saan siitä riitaa aikaan.

        Isovanhempien on itsekästä sanoa "olen oman osani tehnyt" tai "en auta kun en ole itsekään apua saanut". Se on katkeran puhetta. Kun kuitenkin on kyse oman perheen jäsenistä, omasta verestä se kaikki on kuitenkin alkunsa saanut. Itse ainakin haluaisin elää sellaisen vanhuuden, jossa saisin olla omien lastenlasteni elämässä mukana. On mummoja/pappoja,joiden lapset vain asuvat kertakaikkiaan niin kaukana (ulkomailla), että he eivät voi nähdä heitä kuin kerran vuodessa jos silloinkaan. Se on surullista,kun on kuitenkin mummoja/pappoja jotka voisivat nähdä mutteivat halua. Haudassa ehdimme vielä levähtää.

        Tiedän että elämä joitain kymmeniä vuosia sitten on ollut erilaista, ihmisillä ei ole ollut niin hyviä oltavia kuin on nykyisin. Ei olla voitu opiskella kuten nykypäivänä tai saati että kaikilla olisi edes ollut siihen aikaan mahdollista saada ylioppilastutkintoa. Mutta ennen on tehty myös lapsia paljon enemmän kuin nykyään, sisarukset ovat voineet auttaa heidän hoidossaan. Itselläni ei ole sisaruksia ikävä kyllä, keihin voisi turvata.

        Mukavaa Uutta vuotta kaikille!

        Kovin vaikuttaa keskenkasvuiselta asenteesi. Äitisi ei muista lapsuuttasi koska tunsit itsesi yksinäiseksi? Jos hänen on vaikea muistaa koska hän oli itse sairas?

        Kai se aika vielä sinullekin tulee, jolloin erotat itsesi ja äitisi. Tai syytä olisi. Minusta asenteesi huokuu keskenkasvuisen narsismin lisäksi piilovihamielisyyttä ja katkeruutta - minä, minulle lisää, minäminä ja minulle ja minun lapselle.

        Sinun on aika kasvaa. Lastenhoitopalveluja on saatavilla.

      • alkup.
        tätonen kirjoitti:

        Kovin vaikuttaa keskenkasvuiselta asenteesi. Äitisi ei muista lapsuuttasi koska tunsit itsesi yksinäiseksi? Jos hänen on vaikea muistaa koska hän oli itse sairas?

        Kai se aika vielä sinullekin tulee, jolloin erotat itsesi ja äitisi. Tai syytä olisi. Minusta asenteesi huokuu keskenkasvuisen narsismin lisäksi piilovihamielisyyttä ja katkeruutta - minä, minulle lisää, minäminä ja minulle ja minun lapselle.

        Sinun on aika kasvaa. Lastenhoitopalveluja on saatavilla.

        Hah hah.. En oikein nyt vain ymmärrä, miksi minua alettiin täällä haukkumaan nimillä (pikkulikka, keskenkasvuinen, katkera, vihamielinen, narsisti ym). Tarkoitukseni ei ollut lainkaan sellainen :)

        Ei voi kyllä sanoa että olisi teiltä nimittelijöiltä mitenkään aikuismaista käytöstä arvostella. Itse en moiseen alennu, olen sen yläpuolella.

        Minun äitini on vielä työelämässä ja hänellä ei todellakaan ole taloudellisesti niin tiukkaa, että hänen tarvitsisi ottaa minulta rahaa vastaan lastenhoidosta :) Rahalla en koskaan haluaisi alkaa houkuttelemaan, sehän kertoo vain siitä että ihmisen rahan ahneus on suuri. Siitä tulisi sellainen olo,että mummolla ei muuten ole halua ottaa lasta, mutta heti kun seteliä vilautetaan niin kyllä löytyy aikaa ja halua :D On aivan eri asia sitten kun lapsi on päiväkodissa tmv. hoidossa. Tällä hetkellä kun minun huiman valtavat tulot tulevat kelalta,olisi naurettavaa jos maksaisin lapseni mummolle hoidosta ja hän ottaisi sen.. On tosi häpeällistä jos sinun äitisi ottaa rahaa vastaan hoidosta. Teillä ei ilmeisestikään ole kovin tyttärelliset välit. Yleensä se on toisinpäin, että vanhemmat auttavat lapsiaan rahallisesti. Kun kuitenkin nuorilla rahalle on enemmän käyttöä. Monilla eläkeikäisillä ei ole enään asuntolainoja ym menoja, siksihän se eläke onkin pienempi kuin palkka. Ainakin meillä kummankin vanhemmat laittavat joka kuukausi lapsemme tilille rahaa.. ajokorttiin ym tulevaisuuden varalle. Mutta olemmekin kyllä todella onnekkaita siinä suhteessa,että lapsemme sitä saa. Se ei ole kaikille mahdollista.

      • tää on niin tätä
        alkup. kirjoitti:

        Hah hah.. En oikein nyt vain ymmärrä, miksi minua alettiin täällä haukkumaan nimillä (pikkulikka, keskenkasvuinen, katkera, vihamielinen, narsisti ym). Tarkoitukseni ei ollut lainkaan sellainen :)

        Ei voi kyllä sanoa että olisi teiltä nimittelijöiltä mitenkään aikuismaista käytöstä arvostella. Itse en moiseen alennu, olen sen yläpuolella.

        Minun äitini on vielä työelämässä ja hänellä ei todellakaan ole taloudellisesti niin tiukkaa, että hänen tarvitsisi ottaa minulta rahaa vastaan lastenhoidosta :) Rahalla en koskaan haluaisi alkaa houkuttelemaan, sehän kertoo vain siitä että ihmisen rahan ahneus on suuri. Siitä tulisi sellainen olo,että mummolla ei muuten ole halua ottaa lasta, mutta heti kun seteliä vilautetaan niin kyllä löytyy aikaa ja halua :D On aivan eri asia sitten kun lapsi on päiväkodissa tmv. hoidossa. Tällä hetkellä kun minun huiman valtavat tulot tulevat kelalta,olisi naurettavaa jos maksaisin lapseni mummolle hoidosta ja hän ottaisi sen.. On tosi häpeällistä jos sinun äitisi ottaa rahaa vastaan hoidosta. Teillä ei ilmeisestikään ole kovin tyttärelliset välit. Yleensä se on toisinpäin, että vanhemmat auttavat lapsiaan rahallisesti. Kun kuitenkin nuorilla rahalle on enemmän käyttöä. Monilla eläkeikäisillä ei ole enään asuntolainoja ym menoja, siksihän se eläke onkin pienempi kuin palkka. Ainakin meillä kummankin vanhemmat laittavat joka kuukausi lapsemme tilille rahaa.. ajokorttiin ym tulevaisuuden varalle. Mutta olemmekin kyllä todella onnekkaita siinä suhteessa,että lapsemme sitä saa. Se ei ole kaikille mahdollista.

        Minun mielestäni ( ja oma ikäni on 62v) sinä osaat nähdä harvinaisen hyvin asioiden kaikki puolet, enkä näe sinua syyllistämässä liiemmin äitiäsikään.
        Näen sinussa tervejärkisen, mutta hetkellisesti väsyneen nuoren äidin, joka tarviaisi pienen hengähdys tauon nukkuakseen univelat ja tavatakseen muita ikäisiään, sitten jaksaakseen taas.

        Jos olisit oma tyttäreni auttaisin sinua ilman muuta, ja ihan mielelläni.

        Toivon sinulle kaikkea hyvää! ja toivottavasti löydät jonkin ratkaisun ongelmaasi! :)

      • Ilo hoitaa lapstenlapsia si...
        tää on niin tätä kirjoitti:

        Minun mielestäni ( ja oma ikäni on 62v) sinä osaat nähdä harvinaisen hyvin asioiden kaikki puolet, enkä näe sinua syyllistämässä liiemmin äitiäsikään.
        Näen sinussa tervejärkisen, mutta hetkellisesti väsyneen nuoren äidin, joka tarviaisi pienen hengähdys tauon nukkuakseen univelat ja tavatakseen muita ikäisiään, sitten jaksaakseen taas.

        Jos olisit oma tyttäreni auttaisin sinua ilman muuta, ja ihan mielelläni.

        Toivon sinulle kaikkea hyvää! ja toivottavasti löydät jonkin ratkaisun ongelmaasi! :)

        On se ilo hoitaa lastenlapsia silloin tällöin. Kyllä ne lapset saavat huushollimme mukkelis-makkelis, mutta sehän on vain hyvä. Emme tule seniileiksi ja lapsetkin uskovat mummia ja ukkia. Kyllä he kilttejä ja ihania ovat. Tuohon raha-asiaan sanoisin, että ei me rahasta mitään tehdä, vaan on ihanaa kun vävy joskus asentaa pesukoneet, lamput ja tietokoneet. Samoin joskus tytär ompelee verhot, jopa siivoaa tai käy kaupassa ja nuoret joskus tulee ja passaa meitä autokyydillä kauppaan ja kylään. Se kaikki on elämää, eikä siinä pennosia lasketa, kukin tekisi muutenkin nämä pienet palvelut. Ja mikä parasta, olemme eri sukupolvet toistemme apuna ja tukena. Rakastamme toisiamme ja haluamme hyvää kaikille asianosaisille!

      • maksoin äidilleni
        on syynsä. kirjoitti:

        En ymmärrä, mitä huvittavaa näet siinä, että maksoin äidilleni korvauksen hänen arvokkaasta hoitotyöstään.
        Kerrot, ettet kehtaisi moista ehdottaakaan. Ilmeisesti äitisikään ei kehtaa. Mistä tiedät, miten hän suhtautuisi, ellet ole edes ehdottanut? Isoäidit, joilla on aikaa hoitaa lapsiaan, eivät käy ansiotöissä, vaan yrittävät tulla toimeen pienellä eläkkeellään. Ikävää, että nuori polvi yrittää imeä heistä viimeisetkin voimat teettämällä heillä palkatonta orjatyötä, ja valittavat, kun he eivät enempää jaksa.
        Sinun tapauksessasi on varmasti parasta, että palkkaat lapsillesi hoitajan ja annat mummon olla lastenlastensa kanssa vain huvin, ei sinun hyötysi, merkeissä.
        Haudassa ehdit levähtää sinäkin. Yritähän ennen sitä hoitaa edes lapsesi. Lastenlapsiasi ehdit hoitaa sitten kun se aika on.

        kun hän puolen vuoden ajan hoisi lapsiani 1-3 päivää viikossa.Sitten alkoi vakityö ja sain hoitopaikan.Maksoin äidilleni palkkaa ja hän otti sen ilomielin vastaan,eläkeläisenä sille rahalle varmasti oli käyttöä.

      • alkup.
        maksoin äidilleni kirjoitti:

        kun hän puolen vuoden ajan hoisi lapsiani 1-3 päivää viikossa.Sitten alkoi vakityö ja sain hoitopaikan.Maksoin äidilleni palkkaa ja hän otti sen ilomielin vastaan,eläkeläisenä sille rahalle varmasti oli käyttöä.

        Tuo onkin ihan eri asia kun olit töissä..

    • myös toisinpäin

      Oma isoäitini on vilpittömän kiinnostunut lapsistamme ja hänelle vienkin usein lapsia hoitoon ja käymme myös muuten kylässä. Hänellä on suuri paikka lastemme sydämessä.

      Äitini sen sijaan oikein kehuskeli sillä, että hänen lapsensa muuttavat kotoa, kun tulevat täysi-ikäiseksi ja hänestä ei mummoa tule. Eikä tullut, eivät ole lapset koskaan häntä nähneet ja tietävät myös, että kyseessä on itsekäs ihminen, johon ei kannata yhteyttä pitää. Kyllä tuo joskus joulukortteja on lähettänyt, mutta itse on petinsä pedannut.

      Mieheni äiti valitti kovasti lasten tulosta, totesi oikein suoraankin, että ei varmasti niitä hoida, mutta on nyt aktiivisesti pyytänyt lapsia heille. Vien toki "hoitoon" (hän haluaa lapset meille järjettöminä aikoina eli vanhempien menojen takia hankimme oikean hoitajan) jos hän pyytää, mutta en koskaan itse kysy tai pyydä apua. Ja tosiaan, hoidatan lapset mieluummin maksullisella hoitajalla, jos on tarve, niin ei tule sanomisia. Anoppi joskus siitä nykii palkokasvia nenään, mutta minun muistini on pitkä.

      Tällä anopilla oli myös jonkin aikaa tapa suosia yhtä lapsistani, jota aina pyydettiin kylään. Jossain vaiheessa laitoin stopin sillekin, ja sanoin suoraan puhelimessa, että nyt olisi muiden vuoro, suosikkilapsen mummokiintiö on täynnä.

      Isovanhemmat eivät ole hoitoautomaatteja, mutta ei heillä mielestäni ole oikeutta patsastella mummona vain heille sopivissa tilanteissa, suosia yhtä lasta tai hemmotella lasta vanhempien ohjeiden yli. En tarkoita, että äitinä täytyisi olla "kurittomia" mummoja kohtaan ilkeä tai vaativa, kyllähän kaikki läheiset ansaitsevat kohteliaisuutta, mutta nykyinen ydinperhevastuu eli se, että vanhemmat ovat lapsissaan yksin kiinni (ja mummot heiluvat baarissa elämässä jotain itsellistä elämäänsä) tarkoittaa minun maailmassani käänteisesti myös sitä, että mummot eivät ole oikeutettuja sellaisiin asioihin, joihin ehkä joskus olivat. Minun kanssani aidosti vastuuta ja huolta on jakanut vain oma mummoni, ja hänellä on siksi myös sanavaltaa ja "ykkösmummon" rooli.

      • anop

        Kirjoituksestasi tulee esiin juuri se tosiasia, että ihmiset ovat kaikki erilaisia, eriluonteisia ja suhtautuvat jokainen asioihin oman elämänkatsomuksensa ja luonteensa mukaan.
        Ei vanhemmuus tai isovanhemmuus muuta meitä miksikään. Samat luonteenpiirteet ovat kaiken aikaa meissä.

        Samahan se on kaikissa muissakin asioissa: Joku pitää modernista taiteesta, joku ei siedä, joku lukee klassikoita, toinen dekkareita, kolmas ei lue mitään.
        Emme me moiti ketään heistä. Valinta on heidän.

        Joku pitää lastenlasten hoitamisesta, joku ei. Ei ole muiden asia arvostella tätäkään puolta ihmisessä.
        Joko on äidillinen tai sitten ei. Kukaan ei voi pakottautua olemaan innostunut hoitaja, hellä ja huolehtiva. Lapsi on viisas. Hän kyllä tunnistaa epävarmuuden.
        Eihän se merkitse, ettei lasta rakastaisi. Häntä voi ihailla ja kunnioittaa, ja seurata suurella mielenkiinnolla hänen kehitystään, ja olla ylpeä saavutuksista.

        Mutta isovanhemmat saattavat pelätä kaikkea lapsenhoitoon liittyvää. Vastuun aiheuttama uupumus on myös asia, jota nuoret vanhemmat eivät tunnu käsittävän. Uupumuksesta toipuminen voi viedä parikin päivää.

        Tässä puolustan niitä isovanhempia, jotka tuntevat syyllisyyttä siitä, että eivät jaksa. Ei ole pakko jaksaa.

      • ja uskoa tulevaisuuteen
        anop kirjoitti:

        Kirjoituksestasi tulee esiin juuri se tosiasia, että ihmiset ovat kaikki erilaisia, eriluonteisia ja suhtautuvat jokainen asioihin oman elämänkatsomuksensa ja luonteensa mukaan.
        Ei vanhemmuus tai isovanhemmuus muuta meitä miksikään. Samat luonteenpiirteet ovat kaiken aikaa meissä.

        Samahan se on kaikissa muissakin asioissa: Joku pitää modernista taiteesta, joku ei siedä, joku lukee klassikoita, toinen dekkareita, kolmas ei lue mitään.
        Emme me moiti ketään heistä. Valinta on heidän.

        Joku pitää lastenlasten hoitamisesta, joku ei. Ei ole muiden asia arvostella tätäkään puolta ihmisessä.
        Joko on äidillinen tai sitten ei. Kukaan ei voi pakottautua olemaan innostunut hoitaja, hellä ja huolehtiva. Lapsi on viisas. Hän kyllä tunnistaa epävarmuuden.
        Eihän se merkitse, ettei lasta rakastaisi. Häntä voi ihailla ja kunnioittaa, ja seurata suurella mielenkiinnolla hänen kehitystään, ja olla ylpeä saavutuksista.

        Mutta isovanhemmat saattavat pelätä kaikkea lapsenhoitoon liittyvää. Vastuun aiheuttama uupumus on myös asia, jota nuoret vanhemmat eivät tunnu käsittävän. Uupumuksesta toipuminen voi viedä parikin päivää.

        Tässä puolustan niitä isovanhempia, jotka tuntevat syyllisyyttä siitä, että eivät jaksa. Ei ole pakko jaksaa.

        Älä välitä vaikka saatkin palautetta itsekkyydestä jne. On tervettä haluta,saada ja järjestää omaakin aikaa. Olet nyt vain yksin ja väsynyt. Rakenna itsellesi turvaverkko muista nuorista äideistä ja auttakaa toisianne. Ei ole ihme että yhteiskuntamme voi huonosti,koska läheisetkin ovat niin välinpitämättömiä. Ennen oli jotkut asiat työläämpiä,jotkut helpompia. Tänäpäivänä samoin. Tekopyhää verrata entiseen,varsinkin kun suvut yhdessä auttoivat toisiaan mm lastenhoidossa. Oma äitini myös valitsi kaiken muun meidän edelle. Ja olen itse katkera. Itse olen erittäin perhe ja sukukeskeinen. Ehkä siksi vaikea hyväksyä asiaa. Olen vaan päättänyt, että kyllähän se päivä koittaa kun täältä apua kaivettaisiin. Mutta saahan tosiaan kaikkea apua ostettua ja kun on vielä kotitalousvähennyskin. Kyllä sinä aloittelija jaksat-äitisi menettää paljon et sinä!

      • elinikäistä
        anop kirjoitti:

        Kirjoituksestasi tulee esiin juuri se tosiasia, että ihmiset ovat kaikki erilaisia, eriluonteisia ja suhtautuvat jokainen asioihin oman elämänkatsomuksensa ja luonteensa mukaan.
        Ei vanhemmuus tai isovanhemmuus muuta meitä miksikään. Samat luonteenpiirteet ovat kaiken aikaa meissä.

        Samahan se on kaikissa muissakin asioissa: Joku pitää modernista taiteesta, joku ei siedä, joku lukee klassikoita, toinen dekkareita, kolmas ei lue mitään.
        Emme me moiti ketään heistä. Valinta on heidän.

        Joku pitää lastenlasten hoitamisesta, joku ei. Ei ole muiden asia arvostella tätäkään puolta ihmisessä.
        Joko on äidillinen tai sitten ei. Kukaan ei voi pakottautua olemaan innostunut hoitaja, hellä ja huolehtiva. Lapsi on viisas. Hän kyllä tunnistaa epävarmuuden.
        Eihän se merkitse, ettei lasta rakastaisi. Häntä voi ihailla ja kunnioittaa, ja seurata suurella mielenkiinnolla hänen kehitystään, ja olla ylpeä saavutuksista.

        Mutta isovanhemmat saattavat pelätä kaikkea lapsenhoitoon liittyvää. Vastuun aiheuttama uupumus on myös asia, jota nuoret vanhemmat eivät tunnu käsittävän. Uupumuksesta toipuminen voi viedä parikin päivää.

        Tässä puolustan niitä isovanhempia, jotka tuntevat syyllisyyttä siitä, että eivät jaksa. Ei ole pakko jaksaa.

        Mitä tarkoittaa jaksa? Ymmärrän jos ei voi terveydellisistä syistä, on jo iäkäs, asuu kaukana ym. Mutta "jaksa" minulle ainakin tarkoittaa ei halua koska ei huvita. Näitä päiviä on kaikilla, mutta jos ei koskaan jaksa niin ihminen on itsekäs joka ei osaa rakastaa/välittää toisista.

      • Lapsuus oli sukurakasta
        elinikäistä kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa jaksa? Ymmärrän jos ei voi terveydellisistä syistä, on jo iäkäs, asuu kaukana ym. Mutta "jaksa" minulle ainakin tarkoittaa ei halua koska ei huvita. Näitä päiviä on kaikilla, mutta jos ei koskaan jaksa niin ihminen on itsekäs joka ei osaa rakastaa/välittää toisista.

        Olen mummu ja kasvoin itse suurperheessä, jossa oli paljon serkuksia, setiä ja tätejä. Perheet olivat tiiviissä kanssakäymisissä keskenään ja vierailut olivat ihania, kun välillä olimme sukuloimassa maalla toisinaan taas kaupungissa. - Nyt tänä päivänä 'maailma pois vieroitti meidät toisistaan' ja olemme lähinnä oman perheen kanssa lähemmin kanssakäymisissä. Joulukortit kyllä lähetetään, häissä ja hautajaisissa tavataan. Mutta se ihana läheisyys on kadonnut. - Onneksi minun omassa perheessäni tapaamme isovanhemmat - lapset- lapsenlapset keskenämme ja välimme ovat lämpimät. Ehkä ne suurperheet jäivät 1950 luvun molemmille puolille, mutta arvostan tätä nykyaikaakin. Rakastan omaa perhekuntaani parhaalla mahdollisella tavalla ja annan jokaisen lapseni myös elää omaa elämäänsä. Olen apuna ja toivottavasti ilona tarvittaessa ja olen ymmärtänyt, että lapseni arvostavat meitä isovanhempia kuten me myös nuoriamme.

    • Naapurin täti

      Älä vie lapsiasi äidillesi lainkaan. Jos hän ei jaksa, niin se ei ole iästä tai terveydestä johtuvaa. Hän vain on sen iän ohittanut, jolloin lapsien kanssa jaksaa touhuta.

      Pyydä apuun joku ystäväsi tai naapuri.

      Miksi kerran kuussakaan pitäisi lapset viedä pois kotoaan? Kyllä voit varmasti järjestää niin, että lapset ovat mukanasi.

      Asioilla käyminenhän tapahtuu useinmiten "viikolla" niin että ei siinä mitään ihmeellistä ole, että äitisi on sitä mieltä, että hänelle sopii arkipäivät paremmin.
      Äitisi väsyy lapsiisi, hän ei ehkä jaksa pitää hermojaan kurissa, hän ei ehkä saa lapsilta sitä vastakaikua, jota odottaa, vaan lapset kiukuttelevat tai ovat muuten vaikeita.

      Eivät lapset aina ole herranterttuja. Vanhempien on vaikea uskoa, että lapsi voi kaivata äitiä ja huutaa itsensä väsyksiin, kun äiti on poissa. Lapsi voi myöskin "kostaa" mummulle, että hänet on jätetty hoitoon. Silloin ei kelpaa mikään.

      Ei lastenlasten kanssa ole aina helppoa. Ja jos epäonnistumisia on useampia, on vaikea enää ottaa lapsia pidemmäksi aikaa.

    • teillä

      on joka kuukausi päästä lapsestanne eroon?? Ei millään pahalla, mutta kyllä äitisi on oikeassa siinä, että nauttikaa siitä lapsestanne nyt kun se vielä on pieni! Ja kaksi vuotias on vielä pieni!

      Kirjoituksesi perusteella äitisi täyttää isovanhemman ns. "velvollisuudet" oikein hyvin: hän tapaa lastanne usein ja hoitaa myös mielellään, jos teillä on asioita. Ei isovanhempien velvollisuus ole olla mikään vanhempien oman ajan takaajia. Jos appivanhempasi hoitavat lastanne enemmän, ole siitä kiitollinen, mutta älä vaadi samaa omalta äidiltäsi. Sinun ja miehesi ensisijainen velvollisuus on hoitaa omaa lastanne, ei valittaa siitä, etteivät isovanhemmat hoida tarpeeksi.

      • alkup.

        En ala eritteleen "tarpeitamme" täällä sen kummemmin, kun lukijat eivät näköjään ymmärtäneet että näemme mieheni kanssa kahden viikon välein,koska hän on reissuhommissa. ME TARVITSEMME KUMPIKIN YHTEISTÄ AIKAA!! piste. Oman perheen kesken vietämme kyllä iltoja mielellämme ja usein niin teemme,mutta joskus on mukava saada kahdestaankin aikaa.

        Ei ole väärin vaatia omaa aikaa,jos on lapsen kanssa yksin pari viikkoa ja mies tekee todella raskasta työtä ympäripyöreiden päivien kera. Kumpkin väsyvät joskus ja silloin vapaa-ilta vain tekee terää.

        Monet tuttujeni lapset ovat mummoloissa yöhoidoissa tosi usein,vaikka vanhemmat vain viettäisivät yhteistä iltaa kotona kahden. Sekin on minun mielestä suotavaa, ei ole mitään pahaa tai väärää joka haluaa kumppaninsa kanssa olla kahden. Sinä joka kyselit tarpeitamme, olisiko sinun parempi olla moralisoimatta ihmisiä niin helposti, olisiko joskus hyvä pysähtyä miettimään,että kaikilla työpaikka ei ole omalla paikkakunnalla/tai edes 600 km päässä kodista. Ei ole siis niin yksinkertaista kuin elämä,jossa kumpikin voisi olla yhdessä eikä etäällä toisistaan kokoajan.

        Eiköhän se ole parempi että avioparit viettävät edes puolen vuoden aikana yhden oman iltansa kahdestaan kuin huomaisivat yhtäkkiä kasvaneensa erilleen ja olleensa vain äiti ja isä kuin vaimo ja mies. Monelta erolta vältyttäisiin jos herättäisiin miettimään yhteisenkin ajan tärkeyttä aiemmin ja puhuttaisiin asioista. Minun mielipide on tämä, jotta rakkaus pysyy "nuorena" ja voi viettää yhdessä lopun ikäänsä.

        Ei se sitä tarkoita,että kun lapsia tulee, että pitäisi vetää laput silmille ja elämä loppuu. Silti pitäisi olla pienen lapsenkin vanhemmilla aikaa tehdä kahdestaan asioita eikä olla aina vain vanhempia.

      • kaikki teidän
        alkup. kirjoitti:

        En ala eritteleen "tarpeitamme" täällä sen kummemmin, kun lukijat eivät näköjään ymmärtäneet että näemme mieheni kanssa kahden viikon välein,koska hän on reissuhommissa. ME TARVITSEMME KUMPIKIN YHTEISTÄ AIKAA!! piste. Oman perheen kesken vietämme kyllä iltoja mielellämme ja usein niin teemme,mutta joskus on mukava saada kahdestaankin aikaa.

        Ei ole väärin vaatia omaa aikaa,jos on lapsen kanssa yksin pari viikkoa ja mies tekee todella raskasta työtä ympäripyöreiden päivien kera. Kumpkin väsyvät joskus ja silloin vapaa-ilta vain tekee terää.

        Monet tuttujeni lapset ovat mummoloissa yöhoidoissa tosi usein,vaikka vanhemmat vain viettäisivät yhteistä iltaa kotona kahden. Sekin on minun mielestä suotavaa, ei ole mitään pahaa tai väärää joka haluaa kumppaninsa kanssa olla kahden. Sinä joka kyselit tarpeitamme, olisiko sinun parempi olla moralisoimatta ihmisiä niin helposti, olisiko joskus hyvä pysähtyä miettimään,että kaikilla työpaikka ei ole omalla paikkakunnalla/tai edes 600 km päässä kodista. Ei ole siis niin yksinkertaista kuin elämä,jossa kumpikin voisi olla yhdessä eikä etäällä toisistaan kokoajan.

        Eiköhän se ole parempi että avioparit viettävät edes puolen vuoden aikana yhden oman iltansa kahdestaan kuin huomaisivat yhtäkkiä kasvaneensa erilleen ja olleensa vain äiti ja isä kuin vaimo ja mies. Monelta erolta vältyttäisiin jos herättäisiin miettimään yhteisenkin ajan tärkeyttä aiemmin ja puhuttaisiin asioista. Minun mielipide on tämä, jotta rakkaus pysyy "nuorena" ja voi viettää yhdessä lopun ikäänsä.

        Ei se sitä tarkoita,että kun lapsia tulee, että pitäisi vetää laput silmille ja elämä loppuu. Silti pitäisi olla pienen lapsenkin vanhemmilla aikaa tehdä kahdestaan asioita eikä olla aina vain vanhempia.

        ehdoillanne ja mummojen kustannuksella?

        Katsohan, ilmaisia lounaita ei ole. Joku joutuu aina maksumieheksi. Sinä ja miehesi ilmeisesti haluaisitte, että maksumieheksi joutuu joku muu kuin te kaksi.

        Yhteiskuntahan antaa teille jo lapsilisät ja päivärahat. Eikö niistä liikenisi lapsenhoitajan palkkaan, varsinkin kun teitä on kaksi ja miehesi käy töissä?

      • vähän mitä vaadit
        alkup. kirjoitti:

        En ala eritteleen "tarpeitamme" täällä sen kummemmin, kun lukijat eivät näköjään ymmärtäneet että näemme mieheni kanssa kahden viikon välein,koska hän on reissuhommissa. ME TARVITSEMME KUMPIKIN YHTEISTÄ AIKAA!! piste. Oman perheen kesken vietämme kyllä iltoja mielellämme ja usein niin teemme,mutta joskus on mukava saada kahdestaankin aikaa.

        Ei ole väärin vaatia omaa aikaa,jos on lapsen kanssa yksin pari viikkoa ja mies tekee todella raskasta työtä ympäripyöreiden päivien kera. Kumpkin väsyvät joskus ja silloin vapaa-ilta vain tekee terää.

        Monet tuttujeni lapset ovat mummoloissa yöhoidoissa tosi usein,vaikka vanhemmat vain viettäisivät yhteistä iltaa kotona kahden. Sekin on minun mielestä suotavaa, ei ole mitään pahaa tai väärää joka haluaa kumppaninsa kanssa olla kahden. Sinä joka kyselit tarpeitamme, olisiko sinun parempi olla moralisoimatta ihmisiä niin helposti, olisiko joskus hyvä pysähtyä miettimään,että kaikilla työpaikka ei ole omalla paikkakunnalla/tai edes 600 km päässä kodista. Ei ole siis niin yksinkertaista kuin elämä,jossa kumpikin voisi olla yhdessä eikä etäällä toisistaan kokoajan.

        Eiköhän se ole parempi että avioparit viettävät edes puolen vuoden aikana yhden oman iltansa kahdestaan kuin huomaisivat yhtäkkiä kasvaneensa erilleen ja olleensa vain äiti ja isä kuin vaimo ja mies. Monelta erolta vältyttäisiin jos herättäisiin miettimään yhteisenkin ajan tärkeyttä aiemmin ja puhuttaisiin asioista. Minun mielipide on tämä, jotta rakkaus pysyy "nuorena" ja voi viettää yhdessä lopun ikäänsä.

        Ei se sitä tarkoita,että kun lapsia tulee, että pitäisi vetää laput silmille ja elämä loppuu. Silti pitäisi olla pienen lapsenkin vanhemmilla aikaa tehdä kahdestaan asioita eikä olla aina vain vanhempia.

        ja keneltä.

        "ME TARVITSEMME KUMPIKIN YHTEISTÄ AIKAA!! piste."

        Ymmärrettävää että tarvitsette, mutta ette voi vaatia isovanhempia sitä teille tarjoamaan. Se ei ole isovanhempien velvollisuus.

        "Ei ole väärin vaatia omaa aikaa,jos on lapsen kanssa yksin pari viikkoa ja mies tekee todella raskasta työtä ympäripyöreiden päivien kera."

        Ei olisi väärin toivoa sitä eikä edes pyytää, mutta sen vaatiminen on väärin. Teille jo miehesi vanhemmat suovat tätä omaa aikaa. Miksi et ole siitä kiitollinen sen sijaan, että katsot oikeudeksesi vaatia samaa muiltakin?

        Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, miten on raskasta kun toinen puoliso on reissuhommissa ja miten parisuhdetta koettelee yhteisen ajan puute. Nämä ovat kuitenkin molemmat teidän omia valintojanne. Itse teidän täytyy omien valintojenne seurauksista vastuu ottaa, eikä vaatia sitä ilmaiseksi isovanhemmilta.

        "Eiköhän se ole parempi että avioparit viettävät edes puolen vuoden aikana yhden oman iltansa kahdestaan kuin huomaisivat yhtäkkiä kasvaneensa erilleen ja olleensa vain äiti ja isä kuin vaimo ja mies."

        Olen samaa mieltä tässä. Eri mieltä olen siinä, voiko tuon yhteisen ajan mahdollistamista vaatia muilta ihmisiltä, jos he mitä ilmeisemmin ovat haluttomia sitä mahdollistamaan. Te olette aikuisia ihmisiä, ja sellaisina te olette itse vastuussa yhteisestä ajastanne, eivät teidän vanhempanne. Jos teille ei se apu riitä, mitä saatte, ette voi lisääkään vaatia. Sen sijaan voitte ostaa aikaa itsellenne ja palkata lastenhoitajan. Jollei siihen ole varaa, niin sekin on asia, jonka kanssa teidän täytyy kyetä elämään. Ette voi kuitenkaan vaatia muilta enempää apua kuin he ovat halukkaita antamaan.

      • Isoäidin mielipide
        alkup. kirjoitti:

        En ala eritteleen "tarpeitamme" täällä sen kummemmin, kun lukijat eivät näköjään ymmärtäneet että näemme mieheni kanssa kahden viikon välein,koska hän on reissuhommissa. ME TARVITSEMME KUMPIKIN YHTEISTÄ AIKAA!! piste. Oman perheen kesken vietämme kyllä iltoja mielellämme ja usein niin teemme,mutta joskus on mukava saada kahdestaankin aikaa.

        Ei ole väärin vaatia omaa aikaa,jos on lapsen kanssa yksin pari viikkoa ja mies tekee todella raskasta työtä ympäripyöreiden päivien kera. Kumpkin väsyvät joskus ja silloin vapaa-ilta vain tekee terää.

        Monet tuttujeni lapset ovat mummoloissa yöhoidoissa tosi usein,vaikka vanhemmat vain viettäisivät yhteistä iltaa kotona kahden. Sekin on minun mielestä suotavaa, ei ole mitään pahaa tai väärää joka haluaa kumppaninsa kanssa olla kahden. Sinä joka kyselit tarpeitamme, olisiko sinun parempi olla moralisoimatta ihmisiä niin helposti, olisiko joskus hyvä pysähtyä miettimään,että kaikilla työpaikka ei ole omalla paikkakunnalla/tai edes 600 km päässä kodista. Ei ole siis niin yksinkertaista kuin elämä,jossa kumpikin voisi olla yhdessä eikä etäällä toisistaan kokoajan.

        Eiköhän se ole parempi että avioparit viettävät edes puolen vuoden aikana yhden oman iltansa kahdestaan kuin huomaisivat yhtäkkiä kasvaneensa erilleen ja olleensa vain äiti ja isä kuin vaimo ja mies. Monelta erolta vältyttäisiin jos herättäisiin miettimään yhteisenkin ajan tärkeyttä aiemmin ja puhuttaisiin asioista. Minun mielipide on tämä, jotta rakkaus pysyy "nuorena" ja voi viettää yhdessä lopun ikäänsä.

        Ei se sitä tarkoita,että kun lapsia tulee, että pitäisi vetää laput silmille ja elämä loppuu. Silti pitäisi olla pienen lapsenkin vanhemmilla aikaa tehdä kahdestaan asioita eikä olla aina vain vanhempia.

        Mitä "omaa" aikaa perheenjäsenet toisistaan tarvitsevat?
        Teillä on perhe.
        TE olette perhe. Teillä on lapset.
        Opettakaa lapsenne olemaan ilman teitä, nukkumaan omassa vuoteessaan ja elämään teistä irrallaan. Ei teidän ole pakko olla kiinni toisissanne 24/7.
        "Omaa" aikaa tulee, kun lapsenne on nukkumassa, tai lapset keskenään leikkivät omissa oloissaan.
        On vanhempien tyhmyyttä, että lapsista ei sekunniksikaan pääse eroon koko heidän lapsuutensa aikana.
        Älkää valittako, jos kasvatatte lapsenne niin epäitsenäisiksi.

        "Omalla ajalla" ilmeisesti tarkoitetaan myös viihteelle menoa, ehkä lomamatkaa tai risteilyä, kavereiden kanssa juhlimista pikkutunneille jne.
        Onko keskinäisen suhteen ylläpidossa todella tarpeellista? Miksi?

        Siihenkö sitten tarvitaan isovanhemmat apuun?
        Eikö suvusta nuorempia löydy? Mikseivät he tule?
        Vetoavatko he omiin menoihinsa ja kiireisiinsä? Minkätähden?
        Miksei palstalla kummastella sitä, että lapsettomat serkut ja sisarukset eivät tule apuun?

        Isovanhemmila on vaivansa ja väsymyksensä, joita nuoret eivät tiedä, eivätkä millään usko.
        Moneen kertaan on mainittu se väsymys ja uupumus, jonka valtaan isovanhemmat vajoavat, kun lapsenlasten energia vetää heidät täysin piippuun.
        Nuori ihminen ei sitä usko.
        Useamman lapsen isoäitinä olen sen raskaasti kokenut moneen kertaan vuosien varrella. Rakkaan lapsenlapsen hoitamisesta voi seurata useamman päivän täysi uupumustila.

      • nappiin.
        vähän mitä vaadit kirjoitti:

        ja keneltä.

        "ME TARVITSEMME KUMPIKIN YHTEISTÄ AIKAA!! piste."

        Ymmärrettävää että tarvitsette, mutta ette voi vaatia isovanhempia sitä teille tarjoamaan. Se ei ole isovanhempien velvollisuus.

        "Ei ole väärin vaatia omaa aikaa,jos on lapsen kanssa yksin pari viikkoa ja mies tekee todella raskasta työtä ympäripyöreiden päivien kera."

        Ei olisi väärin toivoa sitä eikä edes pyytää, mutta sen vaatiminen on väärin. Teille jo miehesi vanhemmat suovat tätä omaa aikaa. Miksi et ole siitä kiitollinen sen sijaan, että katsot oikeudeksesi vaatia samaa muiltakin?

        Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, miten on raskasta kun toinen puoliso on reissuhommissa ja miten parisuhdetta koettelee yhteisen ajan puute. Nämä ovat kuitenkin molemmat teidän omia valintojanne. Itse teidän täytyy omien valintojenne seurauksista vastuu ottaa, eikä vaatia sitä ilmaiseksi isovanhemmilta.

        "Eiköhän se ole parempi että avioparit viettävät edes puolen vuoden aikana yhden oman iltansa kahdestaan kuin huomaisivat yhtäkkiä kasvaneensa erilleen ja olleensa vain äiti ja isä kuin vaimo ja mies."

        Olen samaa mieltä tässä. Eri mieltä olen siinä, voiko tuon yhteisen ajan mahdollistamista vaatia muilta ihmisiltä, jos he mitä ilmeisemmin ovat haluttomia sitä mahdollistamaan. Te olette aikuisia ihmisiä, ja sellaisina te olette itse vastuussa yhteisestä ajastanne, eivät teidän vanhempanne. Jos teille ei se apu riitä, mitä saatte, ette voi lisääkään vaatia. Sen sijaan voitte ostaa aikaa itsellenne ja palkata lastenhoitajan. Jollei siihen ole varaa, niin sekin on asia, jonka kanssa teidän täytyy kyetä elämään. Ette voi kuitenkaan vaatia muilta enempää apua kuin he ovat halukkaita antamaan.

        Tosi hyvä kirjoitus.

    • tekee

      asiat omalla laillaan, näinhän se on nähtävä. Olen itse neljän lapsen äiti ja kolmen lapsen "mumma". Kotona asuu vielä kaksi omaa, toinen aikuinen poika ja murrosikäinen tyttö. Itse olen sairaslomalla, ollut jo vuosikausia. Lspsenlapset, kolme pientä eloisaa poikaa ovat usein meillä hoidossa, kylässä, leikkimässä, pelaamassa jne...Ovat vilkkaita lapsukaisia, ja nautimme heidän seurastaan, mies, poika, tytär ja minä itse. Toisella mummolla ja paapalla eivät ole hoidossa olleet, juuri nimeksikään. Itse eivät halua ottaa, ja se on heidän valintansa. Minä aion nauttia pienistä veijareista, heidän metkuistaan, koska ykskaks huomaakin, että ovat jo isoja ja kulkevat kaveriensa kanssa. Siinä vaiheessa ei paljon mummolaan ehditä-ehkä? Itse olin aikoinani kotiäitinä 19 vuotta, kun vanhimmat lapset olivat pieniä, ei ollut autoa, rattailla, vaunuilla tms. köröttelimme paikasta toiseen. Ei ollut kyllä vapaatakaan, lapsien/lapsenlapsien ehdoilla tässä on menty, ja mennään edelleenkin-kait?

    • jos ei kiinnosta

      Mitäpä sitä seuraansa tuputtamaan, jos ei kerran kiinnosta, niin anna olla.

      Lapset ei isovanhempiaan kaipaa, jos eivät ole heidän kanssa tekemisissä.

      Kyllä se on se mummi joka tässä viimekädessä eniten häviää.

      • että mummia kiinnostaa

        usein vaan on niin, että näissä uusissa suhteissa toinen osapuoli tuntee vierautta ja jopa mustasukkaisuutta kumppaninsa sukulaisiin ja lapsiin lapsenlapsiinkin. Se on pinnan alla, eikä sitä haluta tunnustaa, kuintenki aika luonnollistakin.
        Tässä tapauksessa mummo on siis jonkinlaisessa ikävässä välikädessä, haluaa miellyttää kaikkia, mutta on valittava...
        Se on hieman surullista juuri hänellekin, mutta luultavasti pitää sen omana tietonaan, joten jos voit ymmärtää tätä, olet jo pitkällä. Uskon, että hän kaipaa lastenlastaan ja haluaisikin tavata ja hoivata useammin, mutta kuten tässä, on vaikeaa.
        Minun ehdotukseni on kuitenkin, että reippaasti pidät silti yllä tätä ainutlaatuista mummosuhdetta lapseesi, vie hänet sinne vaikka vähäksi aikaa ekstempore, äläkä välitä pienistä kitinöistä, ota huumori avuksi ja jos olet oikein fiksu, niin ala "luomaan" myös tähän uusiopappaan jonkinlaista kontaktia. Kaikkea hyvää! toivoo anoppi ja mummo, joka tietää, miltä mikäkin tunne maistuu elämässä...

    • porororo

      hmmm...provo?

    • pienet sakeleet

      Vanhemmuus on tänä päivänä vapaaehtoinen valinta.
      Isovanhempana olo on vapaaehtoista.
      Isovanhemmat vain tulevat isovanhemmiksi halusivat jälkikasvua
      tai sitten eivät taasen vanhemmuus on teille vapaaehtoinen valinta
      voitte itse päättää haluatteko lapsia perheeseenne.
      Vanhemmat ovat ainoastaan omien lastensa suhteen velvollisia
      hoitamaan lastensa tarpeita.
      Isovanhemmat ovat jo hoitaneet oman vanhemman velvollisuudet
      ja piste

      Ei ole vääriä isovanhempia ainoastaan lasten mielipiteissä
      näkyy vielä erilaisia "vaatimuksia" kuinka isovanhempien kuuluisi
      käyttäytyä ollakseen vanhempien mittapuun mukaan oikeita isovanhempia.

      Jokainen meistä isovanhemmasta on jo vapaa valitsemaan itselleen
      parhaiten solveltuvan isovanhemman roolin.
      Tämä asia teidän vanhempien tulee hyväksyä .
      Isovanhemmat eivät ole päättäneet teidän lastenne syntymästä heidän
      ei tarvitse olla lainkaan mukana isovanhemman roolissa mikäli
      eivät enää halua olla pikkulasten seurassa.
      Näin se vain on osa meistä isovanhemmista kaipaavat pikkulasten seuraa
      ja osa on mielissään kun saa olla omissa oloissaa ja vain seurata
      sivusta lasten lastensa kasvua.

      • mummikka

        Eiköhän tätä asiaa ole jo jauhettu ihan tarpeeksi monta vuotta, toivottavasti ovat jo tulleet järkiinsä koko porukka. Unohdetaan koko juttu.

        Olen kanssasi samaa mieltä "pienet sakeleet", et varmaan ole sama kuin "pikku askeleet", joka myös oli mielestäni viisas. Näkemiin ja vaihdetaan aihetta.

    • Hoida lapsi itse

      Ap:lle äitisi mies on mustasukkainen äidistäsi. Siksi. Ja äitisi antaa miehen määräillä itseään. Tulee katumaan sitä myöhemmin, jos on tajutakseen. Mitä miehellä on että äitisi on valmis uhrautumaan ja tottelemaan`? Rahaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onks sulle väliä, jos jokin kaivattusissa

      ei ole täydellistä? Esim. venytysmerkit, arvet, selluliitti, epäsymmetriset rinnat, vinot hampaat jne?
      Ikävä
      85
      4550

    2. Ei sinussa ollut miestä

      Selvittämään asioita vaan kipitit karkuun kuin pikkupoika.
      Ikävä
      127
      3958

    3. Shokkiyllätys! 31-vuotias Hai asuu vielä "kotona" - Anna-vaimon asenne ihmetyttää: "No ei tämä..."

      Hmmm, mitenhän sitä suhtautuisi, jos aviomies/aviovaimo asuisi edelleen lapsuudenperheensä kanssa? Tuore Ensitreffit-vai
      Ensitreffit alttarilla
      33
      2511

    4. Eikö Marin ollut oikeassa kokoomuksen ja persujen toiminnasta

      Ennen vaaleja Marin kertoi mitä kokoomus tulisi hallituksessa tekemään ja tietysti persut suostuu kaikkeen, mitä kokoomu
      Maailman menoa
      196
      1513

    5. Wiisaat Lappajärvellä iät.

      Nyt nimiä listaan menneistä ja nykyisistä Wiisaista Lappajärveläisistä. Itseäkin voi tuoda esille kaikessa Wiisaudessa.
      Lappajärvi
      12
      1286

    6. Missä Steffe hiihtää?

      Missä reppuli luuraa? Ei ole Seiskassa mitään sekoiluja ollut pariin viikkoon? Onko jo liian kylmä skulata tennistä ulko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      1243

    7. Olet elämäni rakkaus

      On ollut monia ihastumisia ja syviäkin tunteita eri naisia kohtaan, mutta sinä olet niistä kaikista ihmeellisin. Olet el
      Ikävä
      36
      1198

    8. Ratkaiseva tekijä kiinnostuksen heräämisessä

      Mikä tekee deittikumppanista kiinnostavan? Mitä piirrettä arvostat / et arvosta?
      Sinkut
      62
      1193

    9. Milloin nainen, milloin?

      Katselet ja tiedän, että myös mieli tekee. Voisit laittaa rohkeasti viestin. Tiedät, että odotan. Ehkä aika ei ole vielä
      Ikävä
      61
      1153

    10. Olen menettänyt yöunet kokonaan

      Nytkin vain tunnin nukkunut. En tiedä johtuuko se sinusta vai tästä palstasta. Olis mukava nähdä oikeasti eikä arvuutel
      Tunteet
      17
      1055
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt