Surkee sohvaperuna kyselee kuin oppis tekeen ees pyttipannun?
Mite perunat saa rapeiks ja mitä kaikee muuta pitäs olla?
Paiskatkaa selkokieliohjetta.
Pyttipannu
15
5705
Vastaukset
- Pottunenä
Tärkeintä, että on mahdollisimman kiinteän lajikkeen perunat. Ja ne tulee olla edellispäivänä keitettyjä (kuorineen), että ehtivät kunnolla jäähtyä ja siinä prosessissa vielä kiinteytyä lisää (jääkaapissa). Kiintein ja paras lajike on Nicola.
Ensin siis keitetyt perunat kuoritaan, ja kuutioidaan mieleisesi kokoisiksi kuutioiksi. Lisäksi tarvitaan sipulisilppua ja esimerkiksi kuutioitua lenkkimakkaraa (tai/ja kuutioitua kinkkua, kuutioituja jauhelihapihvejä tms.)
Sitten vain paistelemaan. Paistinpannu kuumaksi, siihen paistorasvaa, ja kun se on ruskeaa, perunat pannulle. Hetken päästä lisätään sipulisilppu. Kun pannussa oleva alkaa olla jo melko ruskeaa, lopuksi mukaan nopeasti ruskistuvat kuten makkara- ja/tai kinkkukuutiot ja lopuksi vain lämmittämistä kaipaavat jahelihapihvien palat. Jos oikein ison pyttiksen tekee, voi kunkin aineksen ruskistaa erikseen (varmin tapa saada kukin aines juuri oikean ruskeaksi) ja sitten lopuksi yhdistää kaiken pannussa lämpiämään.
Eri pannussa paistat sitten hiljaisella tulella / miedolla lämmöllä pari kananmunaa per ruokailija. Tärkeää, että keltuaiset säilyvät ehjinä, koska niistä tulee sitten "kastike" pyttipannun päälle. Varottava, etteivät munat kärtsää reunoista, mutta myös, ettei valkuainen keltuaisen reunoilla jää "räkämäiseksi".
"Valmista" pyttipannua saa myös pakasteena. Ruotsalaiset merkit ovat parhaita. Mutta parantele lisäämällä itse paistettuja pieniä lenkkimakkarakuutioita.- : : : : :
kuten tomaattiakaan, ei pidä ensiksikään koskaan laittaa jääkaappiin, ne vain lätsistyvät koostumukseltaan ja vetistyvät. Eli pieleen meni heti alusta. Se siitä ja valmis pakastepyttipannu on ihan hirveää.
Antakaa nyt sentään oikeita ohjeita aloittelijoille ! - Höh!
: : : : : kirjoitti:
kuten tomaattiakaan, ei pidä ensiksikään koskaan laittaa jääkaappiin, ne vain lätsistyvät koostumukseltaan ja vetistyvät. Eli pieleen meni heti alusta. Se siitä ja valmis pakastepyttipannu on ihan hirveää.
Antakaa nyt sentään oikeita ohjeita aloittelijoille !Olen JYRKÄSTI eri mieltä kanssasi! Keitetyt perunat pitää NIMENOMAAN säilyttää jääkaapissa yön yli, että KIINTEYTYVÄT ja tärkkelys (perunajauho) tiivistyy perunan rakenteessa. Silloin tulee hyvät paistinperunat, jotka pysyvät koossa ja ovat kiinteitä, eikä jauhoista mössöä.
Ja tuo pakasteversio oli vain hätävara. Silti niitäkin on eri laatuisia, parempia ja huonompia. Sinäpä tuskin olet kovin montaa versiota kokeillut, jos sinulla on tuollainen ennakkoasenne.
Muuten: alkuperäinen ruotsinmaalainen pyttypannu tehdään raaoista perunakuutioista (jotka on korkeintaan vain ryöpätty kiehuvassa vedessä). - eikä pieni!
Höh! kirjoitti:
Olen JYRKÄSTI eri mieltä kanssasi! Keitetyt perunat pitää NIMENOMAAN säilyttää jääkaapissa yön yli, että KIINTEYTYVÄT ja tärkkelys (perunajauho) tiivistyy perunan rakenteessa. Silloin tulee hyvät paistinperunat, jotka pysyvät koossa ja ovat kiinteitä, eikä jauhoista mössöä.
Ja tuo pakasteversio oli vain hätävara. Silti niitäkin on eri laatuisia, parempia ja huonompia. Sinäpä tuskin olet kovin montaa versiota kokeillut, jos sinulla on tuollainen ennakkoasenne.
Muuten: alkuperäinen ruotsinmaalainen pyttypannu tehdään raaoista perunakuutioista (jotka on korkeintaan vain ryöpätty kiehuvassa vedessä).Kauppaan pakastealtaalle, sieltä perunakuutio ja sipulikuutiopussit. Sitten ostat 2 irtosuolakurkkua ja pätkän lenkkiä tai /ja kinkkusilppua ja pekoniakin,loput jämät löytyy jääkaapista.
Sitten jätetään kananmunat pois, ettei tuu tiskiä.
Sitten paistinpannu kuumaksi, kaadat ne peruna ja sipuli ja muut silput sinne pannuun ja sekoittelet hissukseen.
(ei koko ajan, muuten pannu jäähtyy liikaa)siinä paistelet ja kun ne on ruskeita ne kuutiot, heitä sekaan jo pilkkomasi suolakurkut...ja se peukalonpää.
Sitten ketsuppia lautaselle ja sinappia kanssa ja sitten kaadat sen ruskean sotkun siihen päälle.
Voi sen kyllä syödä pannultakin ei sen puoleeen. - Höh!
eikä pieni! kirjoitti:
Kauppaan pakastealtaalle, sieltä perunakuutio ja sipulikuutiopussit. Sitten ostat 2 irtosuolakurkkua ja pätkän lenkkiä tai /ja kinkkusilppua ja pekoniakin,loput jämät löytyy jääkaapista.
Sitten jätetään kananmunat pois, ettei tuu tiskiä.
Sitten paistinpannu kuumaksi, kaadat ne peruna ja sipuli ja muut silput sinne pannuun ja sekoittelet hissukseen.
(ei koko ajan, muuten pannu jäähtyy liikaa)siinä paistelet ja kun ne on ruskeita ne kuutiot, heitä sekaan jo pilkkomasi suolakurkut...ja se peukalonpää.
Sitten ketsuppia lautaselle ja sinappia kanssa ja sitten kaadat sen ruskean sotkun siihen päälle.
Voi sen kyllä syödä pannultakin ei sen puoleeen.Harvoin saa lukea tuollaisen mielipuolen "tekstiä"!!! Miksi ihmeessä sinä MINULLE tarjoat tuollaista sotkureseptiä, minähän olen se täällä, joka OSAA tehdä OIKEATA pyttipannua!
Höh! kirjoitti:
Olen JYRKÄSTI eri mieltä kanssasi! Keitetyt perunat pitää NIMENOMAAN säilyttää jääkaapissa yön yli, että KIINTEYTYVÄT ja tärkkelys (perunajauho) tiivistyy perunan rakenteessa. Silloin tulee hyvät paistinperunat, jotka pysyvät koossa ja ovat kiinteitä, eikä jauhoista mössöä.
Ja tuo pakasteversio oli vain hätävara. Silti niitäkin on eri laatuisia, parempia ja huonompia. Sinäpä tuskin olet kovin montaa versiota kokeillut, jos sinulla on tuollainen ennakkoasenne.
Muuten: alkuperäinen ruotsinmaalainen pyttypannu tehdään raaoista perunakuutioista (jotka on korkeintaan vain ryöpätty kiehuvassa vedessä).Tuossa oli tuo loppuosa aivan oikea: kuutioi kiinteä, raaka peruna pieneksi kuutioksi. Keitä noin viisi minuuttia vähässä, suolalla mausteussa vedessä.
Kaada siivilään ja hölskyttele vesi pois mahdollisimman hyvin. Perunat olisi hyvä saada kuiviksi, minkä vuoksi anna niiden olla tovi jäähtymässä ja kuivumassa.
Paista voin ja öljyn sekoituksessa keskilämmöllä ja mieluummin pannulla, johon ruoka ei tartu kiinni. Perunoiden päälle voi myös kaataa vähän oliivi- tms. ruokaöljyä ennen paistoa. Hyvä määrä suolaa ja valkopippuria.
Tee perunoista pieniä kuutioita: sentin kanttiinsa. Pyttipannu ei ole oikeastaan mikään "kaatopaikkaruoka" vaan arvostettu husmanskostin tuote. Siksi ne muut aineet, joita pyttäriin pannaan saisivat olla myös vähintää edes jonkinlaatuisia eikä mitään jääkaapin perältä kaivettuja jätöksiä.
Jos ei halua paistaa häränsilmämunaa pyttäriin, voi tehdä sen "oikeamman" kastikkeen eli raa'an munankeltuaisen keon huipulle kuorenpuolikkaassa.
Perinteinen lisäke on etikkapunajuuri, worcestershieren kastike tai HP-soossi, etikkakurkut.- on suosikkini
Höh! kirjoitti:
Olen JYRKÄSTI eri mieltä kanssasi! Keitetyt perunat pitää NIMENOMAAN säilyttää jääkaapissa yön yli, että KIINTEYTYVÄT ja tärkkelys (perunajauho) tiivistyy perunan rakenteessa. Silloin tulee hyvät paistinperunat, jotka pysyvät koossa ja ovat kiinteitä, eikä jauhoista mössöä.
Ja tuo pakasteversio oli vain hätävara. Silti niitäkin on eri laatuisia, parempia ja huonompia. Sinäpä tuskin olet kovin montaa versiota kokeillut, jos sinulla on tuollainen ennakkoasenne.
Muuten: alkuperäinen ruotsinmaalainen pyttypannu tehdään raaoista perunakuutioista (jotka on korkeintaan vain ryöpätty kiehuvassa vedessä).ja ainoa, mitä olen vuosiin tehnyt. Se löysin (jo edesmenneen) ruotsalaisruokagurun keittokirjasta 20 vuotta sitten.
Hän oli Ruotsin "Eero Mäkelä", rauha heidän sielulleen.
Perunoista tulee pinnaltaan rapeita ja sisältä kypsiä.
Raa'at perunat kuutioidaan (ei liian isoiksi kuutioiksi)
ja laitetaan pannulle jo vähän ruskistuneeseen voihin.
Hetken päästä lisätään muutama anjovis paloiteltuna ja
vaikka lenkkimakkarakuutioita (Tapolan savulenkistä tulee erinomaista).
Kansi pidetään tässä vaiheessa päällä, mutta ruokaa pannulla käännellään ahkerasti, ruskistetaan joka puolelta.
Lisätään voita jos pannu on kuivahtanut, suolaa, rouhittua mustapippuria ja sipulihakkelusta hautumaan eikä tässä vaiheessa pidetä enää kantta päällä, muuten perunoista menee rapeus, eli niistä tulee juuri sellaista mössöä kuin jäääkaapissa säilytetyistä keitetyistä perunoista tehdyssä pyttipannussa.
Kaikkea käännellään pari-kolme kertaa ja viimeksi rikotaan päälle kananmunat. Virta poikki siinä vaiheessa ja kansi lopuksi päälle. Munista tulee juuri oikeanlaisia, valkuainen ei hyydy liian kovaksi ja keltuainen pysyy kokonaisena, mutta löysänä.
Munienkypsymisvaiheessa pitää olla tarkkana. Ne livahtavat helposti kypsymään liikaa. - pyttipannusi kuulostaa
Höh! kirjoitti:
Harvoin saa lukea tuollaisen mielipuolen "tekstiä"!!! Miksi ihmeessä sinä MINULLE tarjoat tuollaista sotkureseptiä, minähän olen se täällä, joka OSAA tehdä OIKEATA pyttipannua!
jätteeltä, sianruoalta, ja sitä pyttipannu ei ole.
on suosikkini kirjoitti:
ja ainoa, mitä olen vuosiin tehnyt. Se löysin (jo edesmenneen) ruotsalaisruokagurun keittokirjasta 20 vuotta sitten.
Hän oli Ruotsin "Eero Mäkelä", rauha heidän sielulleen.
Perunoista tulee pinnaltaan rapeita ja sisältä kypsiä.
Raa'at perunat kuutioidaan (ei liian isoiksi kuutioiksi)
ja laitetaan pannulle jo vähän ruskistuneeseen voihin.
Hetken päästä lisätään muutama anjovis paloiteltuna ja
vaikka lenkkimakkarakuutioita (Tapolan savulenkistä tulee erinomaista).
Kansi pidetään tässä vaiheessa päällä, mutta ruokaa pannulla käännellään ahkerasti, ruskistetaan joka puolelta.
Lisätään voita jos pannu on kuivahtanut, suolaa, rouhittua mustapippuria ja sipulihakkelusta hautumaan eikä tässä vaiheessa pidetä enää kantta päällä, muuten perunoista menee rapeus, eli niistä tulee juuri sellaista mössöä kuin jäääkaapissa säilytetyistä keitetyistä perunoista tehdyssä pyttipannussa.
Kaikkea käännellään pari-kolme kertaa ja viimeksi rikotaan päälle kananmunat. Virta poikki siinä vaiheessa ja kansi lopuksi päälle. Munista tulee juuri oikeanlaisia, valkuainen ei hyydy liian kovaksi ja keltuainen pysyy kokonaisena, mutta löysänä.
Munienkypsymisvaiheessa pitää olla tarkkana. Ne livahtavat helposti kypsymään liikaa.Siteerataan ruotsalaisen keittiön suurta - Tore Wretmania - Svensk Husmanskostissa:
"Naudanpaistista jäänyt paistettu tai keitetty liha leikataan 1/2 senttimetrin kuutioiksi. Ihannekoostumus on 1/4 tuoretta naudanrintaa, 1/4 riimisuolattua naudanrintaa, 1/4kypsää vasikkaa tai possunpaistia, 1/4 lenkkimakkaraa. Raaka peruna leikataan kuutioiksi lihan tapaan. 2/3 perunaa, 1/3 lihaa. Silputaan sipulia, ruokalusikallinen lihadesiä kohden. Ensin paistetaan peruna kullanruskeaksi ja läpikypsäksi. Lisätään sipuli ja sitten liha. Paistetaan, kunnes liha on aavistuksen verran rapeaa, mutta ei kuivaa. Suolataan ja pippuroidaan. Tarjoillaan joko paistetun kananmunan kera tai siten, että annoksen laidoilla on kaksi munankeltuaista kuorissaan. Lisäkkeiksi punajuurta, suolakurkkua ja pihvistä jäänyttä lihakastiketta."
Aika hieno raaka-aineiltaan.
Tukholmassa on Gamla Stanissa ravintola nimeltään Cattelin, jonka keittokirjasta seuraava:
Biff Special eli Biff Greta:
400 g häränfileetä
4 suurta perunaa
1 sipuli
1 rkl voita
3 tl ranskalaista sinappia
4 munankeltuaista
Perunat kuoritaan ja paloitellaan pieniksi kuutioiksi, jotka pannaan kylmään suolaveteen. Kiehautetaan, ja kaadetaan vesi pois. Häränliha leikataan perunan kokoisiksi kuutioiksi, sitten kuoritaan ja hienonnetaan sipuli. Sipuli ja perunat paistetaan erikseen voissa. Otetaan ainekset pannusta ja pidetään lämpiminä. Sekoitetaan lihaan sipulit, vaalea ranskalainen sinappi ja munankeltuaiset. Lisätään suolaa ja pippuria. Seos paistetaan munakkaan tavoin ja käännetään kaksin kerroin. Perunat asetellaan vierelle.
Monessa klassisemmassa pyttärireseptissä ei ole hajuakaan makkarasta - silkkaa lihaa.- ja ihan oikeassa olet
crudo kirjoitti:
Siteerataan ruotsalaisen keittiön suurta - Tore Wretmania - Svensk Husmanskostissa:
"Naudanpaistista jäänyt paistettu tai keitetty liha leikataan 1/2 senttimetrin kuutioiksi. Ihannekoostumus on 1/4 tuoretta naudanrintaa, 1/4 riimisuolattua naudanrintaa, 1/4kypsää vasikkaa tai possunpaistia, 1/4 lenkkimakkaraa. Raaka peruna leikataan kuutioiksi lihan tapaan. 2/3 perunaa, 1/3 lihaa. Silputaan sipulia, ruokalusikallinen lihadesiä kohden. Ensin paistetaan peruna kullanruskeaksi ja läpikypsäksi. Lisätään sipuli ja sitten liha. Paistetaan, kunnes liha on aavistuksen verran rapeaa, mutta ei kuivaa. Suolataan ja pippuroidaan. Tarjoillaan joko paistetun kananmunan kera tai siten, että annoksen laidoilla on kaksi munankeltuaista kuorissaan. Lisäkkeiksi punajuurta, suolakurkkua ja pihvistä jäänyttä lihakastiketta."
Aika hieno raaka-aineiltaan.
Tukholmassa on Gamla Stanissa ravintola nimeltään Cattelin, jonka keittokirjasta seuraava:
Biff Special eli Biff Greta:
400 g häränfileetä
4 suurta perunaa
1 sipuli
1 rkl voita
3 tl ranskalaista sinappia
4 munankeltuaista
Perunat kuoritaan ja paloitellaan pieniksi kuutioiksi, jotka pannaan kylmään suolaveteen. Kiehautetaan, ja kaadetaan vesi pois. Häränliha leikataan perunan kokoisiksi kuutioiksi, sitten kuoritaan ja hienonnetaan sipuli. Sipuli ja perunat paistetaan erikseen voissa. Otetaan ainekset pannusta ja pidetään lämpiminä. Sekoitetaan lihaan sipulit, vaalea ranskalainen sinappi ja munankeltuaiset. Lisätään suolaa ja pippuria. Seos paistetaan munakkaan tavoin ja käännetään kaksin kerroin. Perunat asetellaan vierelle.
Monessa klassisemmassa pyttärireseptissä ei ole hajuakaan makkarasta - silkkaa lihaa.Pyttipannusta makkarastakin tulee oikein tehtynä oikein hyvää, mutta parempi ja klassisempi perusaine on liha.
Pyttipannu ei mikään todellakaan mikään "jätepannu".
Ei mikään tietenkään estä soveltamasta ohjetta, että rippeetkin tulee syödyksi, mutta sellainen pannu ei ole oikea pyttipannu, jos kaikki mahdollinen ylijäämäsössö tungetaan mössöperunoitten sekaan. - Tamperelaisten
ja ihan oikeassa olet kirjoitti:
Pyttipannusta makkarastakin tulee oikein tehtynä oikein hyvää, mutta parempi ja klassisempi perusaine on liha.
Pyttipannu ei mikään todellakaan mikään "jätepannu".
Ei mikään tietenkään estä soveltamasta ohjetta, että rippeetkin tulee syödyksi, mutta sellainen pannu ei ole oikea pyttipannu, jos kaikki mahdollinen ylijäämäsössö tungetaan mössöperunoitten sekaan.Ravintoloiden Tillikan ja Blevnan pyttipannuista.
Kertokaa, jotka olette syöneet niissä. - Haloo!
Tamperelaisten kirjoitti:
Ravintoloiden Tillikan ja Blevnan pyttipannuista.
Kertokaa, jotka olette syöneet niissä.Se on Plevna, eikä "Blevna"! Etkö erota p:tä b:stä?
- luylyoug
Tamperelaisten kirjoitti:
Ravintoloiden Tillikan ja Blevnan pyttipannuista.
Kertokaa, jotka olette syöneet niissä.Juuri söin Plevnassa. Muuten ok, mutta peruna oli sitä Mestarin kuutioperunaa suoraan vakuumipussista.
Ei voi ikinä olla pyttipannu samanlaista kuin oikeita perunoista tehtynä vaikka muuten oliskin hyvää.
Kermaa oli paljon ja sinappia myös, mutta sopi hyvin. - Etkö jo
Haloo! kirjoitti:
Se on Plevna, eikä "Blevna"! Etkö erota p:tä b:stä?
Voisi pitää päätäsi kiinni!
- jarhuit
Raasta perunasta lähtee oikean pyttipannun teko. Keitetystä perunasta tulee mössö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481208Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127988
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
- 39812