Puhutteko itseksenne silloin, kun kukaan ei ole kuulemassa? Entäpä puhutteko itseksenne, vaikka joku olisi kuulemassa?
Kun kukaan ei ole kuulemassa punun itseni kanssa, kun yritän selventää asioita mieltäni painavia asioita. Olen tosin huomannut, että siitä ei ole minkäänlaista hyötyä ja teen sitä vain, kun minua kiusataan, nukun huonosti tai olen stressaantunut.
Joskus on niitäkin tilanteita, kun luulin olevani yksin ja selvittelin mieltäni painavia asioita puhumalla itsekseni ja joku olikin kuulemassa: aika nolo tilanne.
Kun kukaan ei ole kuulemassa punun itseni kanssa, kun yritän selventää asioita mieltäni painavia asioita. Olen tosin huomannut, että siitä ei ole minkäänlaista hyötyä ja teen sitä vain, kun minua kiusataan, nukun huonosti tai olen stressaantunut.
Joskus on niitäkin tilanteita, kun luulin olevani yksin ja selvittelin mieltäni painavia asioita puhumalla itsekseni ja joku olikin kuulemassa: aika nolo tilanne.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Joskus puhunkin mutta useimmat eivät erota mitä sanon.
En keskustele itseni kanssa ääneen vaan ajatuksissani. Sitä voisi kutsua vaikkapa keskusteluajatteluksi, äänettömäksi keskusteluksi itsensä kanssa.
Olenko koskaan eri mieltä itseni kanssa? Mmm, no tavallaan, jopa niin voisi sanoa, jos olen jonkin asian suhteen päättämätön ja mietin mitä tehdä tai jättää tekemättä.
Suurin osa ihmisistä puhuu itsekseen, kun he ovat yksin, se on normaalia. Se taasen ei välttämättä ole normaalia, jos sitä tekee jatkuvasti ja suuren joukon nähden.
Olet harvinaislaatuinen ihminen muutenkin, jonka kanssa on mielenkiintoista keskustella.
Yksinäisyys & masennuspalstat ovatkin mielenkiintoista luettavaa koska ongelmat ovat aina mielenkiintoisia.
Ihmisillä riittää ongelmia, ja omia ongelmiaan voi verrata toisten ongelmiin.
Joten jatketaan pohdiskeluja.
kiitos kun kerroit että se on normaalia. Kerran ns jäin kiinni kun ajattelin ääneen että missä dödö purkkini on (olin stressaantunut) ja tuttuni kuuli sen ja sanoi että yksistään puhuminen on hulluuden merkki. Se oli jäänyt vaivaamaan ja olen koko ajan miettinyt että olenko minä hullu.
jos mulla on kiire/paniikki tai jotain muuta vastaavaa, tuhat asiaa yhtäaikaa mielessä,
niin silloin saatan rauhoittua ja puhua itselleni rauhoittavalla äänellä että "noniin, faktat ovat nämä......jne, joten mun pitää nyt ensimmäiseksi tehdä tämä, sitten se, sitten se.... jne"
eli annan itselleni ohjeet rauhallisella äänellä. Tämä auttaa monesti oikein paljon.
Puhun itsekseni mutten koskaan jos on muita ihmisiä paikalla, kuten esim kaupassa. Kotona olen aina yksin ja silloin monesti puhun itsekseni.
"Puhun itsekseni mutten koskaan jos on muita ihmisiä paikalla, kuten esim kaupassa. Kotona olen aina yksin ja silloin monesti puhun itsekseni. "
Se on normaalia, itse olen puhunut itsekseni muualakin, kun muita ei ole kuulemassa.
Kyllä sitä välillä tulee puhuttua itsekseen, mutta vain kun olen yksin.
koiralle tulee välillä höpötettyä kun olemme kotona. Puhun myös itsekseni silloin tällöin kun olen yksin kotona...tai no, olen oikeastaan aina kotona yksin, kun olen sinkku:)
Laulan myös hyvän biisin mukana, kun pistän stereot päälle!
"Laulan myös hyvän biisin mukana, kun pistän stereot päälle! "
Minä teen samoin, mutta laulan ihan omia sanoja. Kaikesta, mikä minua jurppii ja inhottaa lauluni teen ja musiikki tulee stereoista.
Saatan joskus väitellä itseni kanssa. Oikeastaan kuvittelen henkilön viereeni jolle sitten alan puhumaan.
tulee puhuttua itsekseen. Paljon asiaa, eikä yhtään kuuntelijaa. Kyllähän sen ymmärtää, ettei se ole tervettä, mutta se nyt on jäänyt tavaksi. Usein räppäilen ja lauleskelen jotain päästä heitettyjä sanoja. Missä sitten olenkaan. Koulu matkoilla, välitunneilla, kotona, Ihan missä vaan. En koskaan tietenkään muitten kuulleen.
IHei!
Mulla täysin sama ongelma!
Höpötän itselleni, pehmoleluilleni, tai kuvittelen jonkun tyypin viereeni. Yleensä alan väittelemään niiden kanssa, usein itseni kanssa ihan päättömistä asioista.
Keksin myös jotain omia biisejä mieltä painavista asioista/jostain tärkeästä.
kerren aloin laulaa jotain laulua ihan kuin ihastuksellni xD ja joskus kuvittelen olevani jossain tärkeässä tilaisuudessa laulamassa,ja alan siis laulaa päästä keksityillä sanoilla jotain laulua.
Ollessani eskarissa ja ykkösluokalla minulla ei ollut kavereita. Niimpä keksin että minulla on miljoona erilaista ja erikokoista mielikuvitus dinosaurusta! Niitä oli paaljon erikokoisia. Rakensin niille majoja, sänkyjä pöytiä, jopa tein ruohoruokaa! Tiskaaminen oli lempipuuhaani. Lusikn ja veitset ja lautaset olivat kuin vesiliukumäkiä, ja likaisiin astioihin jääneitä ruuuan jämiä ne dinosaurukset sitten söivät. Kaikilla oli omatnimet. Olin niiden dinosaurusten prinsessa ja ainoa joka ne näki xD keksin nisistä aina koulumatkoilla uusia lauluja. Ja ainakun olin yksin kotona, lauloin omasta päästä keksittyjä lauluja.
Siitä on kai jämny jonkinmoinen tapa, ja ai.a ollessani yksin laulan ja juttelen itseni kanssa.
tulee marmatettua itsekseen jostakin. Usein kuvittelen puhuvani erään tietyn ihmisen kanssa, joka jatkuvasti aiheuttaa minulle pahaa mieltä. Puran mielestäni asioita, joita en kuitenkaan ikinä sanoisi ääneen silloin, kun toinen on paikalla. Tämä jos mikä on typerää. Puhun itsekseni ainoastaan surullisena tai vihaisena. Iloisista asioista voi puhua jollekin, mutta surut kaikuvat seinille.
Tottahan toki, mutta yleensä enempi silloin kun jokin asia vituttaa rankasti.
Yleensä en puhele yksikseni, hyräilen ja laulelen toki laulujen mukana kun laitan levyn tai radion soimaan, joskus tulee ulkona myös ilman radiota vihelleltyä ja lauleltua kun on puuhaa ja kaunis päivä. Ja joskus kaupassa meinaan alkaa höpisemään yksikseni ääneen kun vertailen tuotteita joista pitäsi valita mieleinen. Eli auttelen itse itseäni silloin...
Toki tulee aina eläimille puhuttua kun näkee niitä, ennen kun mulla oli kissa niin rapsuttelin sitä ja höpisin sille kaikenlaista. Ehkäpä se ymmärsikin sillä välillä se naukui useammankin kerran aivan kuin olisi paljon keskusteltavaa.
Ja sitten kun pinna palaa ja alkaa mittari keittämään vahvan vitutuksen puolella niin sitten tulee auottua päätä seinille.
Johan tuota tulee puhuttua kun asiaakin olisi mutta ei kukaan kuulemassa. Kun päiväkausia on yksin niin on pakko puhua tai tuntee menevänsä sekaisin. Ei tämä tervettä ole mutta kiitos siitä että sivulla asuvat jäävät yksin on tämän yhteiskunnan. Miehestä ei ainakaan kukaan piittaa vaikkei viikkoon kuuluisi mitään.
puhun ajoittain yksin ollessani ääneen hiljaisella äänellä tai sitten ajatuksissani ikään kuin joku olisi läsnä,kuuntelemassa.
Silloin tietysti nolottaa kun joku onkin lähellä ja kuulee höpinöitäni.
Yksin olessani puhelen aika paljon. Tulee kiroiltuakin runsaasti, muiden kuullen en kiroile.
Kun luen nettiä saaatan lukea ääneen ja vastata jonkun kirjoitukseen ääneen vaikken vastaisikaan kirjoittaen. Kyselen itseltäni asioita ja joskus vastaankin :)
Tuntuuhan se jotenkin typerältä toisinaan...
Höpötän aina itsekseni tieten, mutta en tietenkään tietämättäni. Kommentoin ääneen ja yleensä tuon helposti ajatuksiani esiin ääneen...Ääneen höpöttäminen ei ole ollenkaan huono juttu kotosalla, mutta jos näkee jonkun kadulla itsensä kanssa juttelevan, niin onhan se huvittava näky :)
Joku kirjoitti ylempänä että väittelee ääneen itsensä kanssa. Minäkin teen sitä joskus. Minulla saattaa olla esim. joku politiikkaa koskeva ajatus päässä ja kuvittelemalla itselleni "vastustajan" käyn sitten läpi sitä asiaa. Hämmentävintä tässä on se että sillä kuvitellulla väittelykumppanilla on välillä uskomattoman hyviä argumentteja. En voi aina uskoa että minä olen ne "hänen" päähänsä laittanut. Joskus oikein maurattaa kun on laittanut itselleen "jauhot suuhun" :D
Ihmismieli on käsittämätön...
Yleensä kun puhun ääneen, niin teen sitä kuvitellun ihmisen kanssa. Olen joskus jopa käynyt ääneen läpi jonkin romanttisen fantasian. Jos joku kuulisi kaiken sen yksinään höpöttelyn, niin luultavasti kuolisin häpeään. Mutta pakkohan se on jotain saada sanottua kun ei ole ketään kenelle puhua.
Mä en oikein tiedä kumpi on huolestuttavampaa, se kun höpisee itsekseen
netissä jollakin tarkemmin määrittelemättömällä sivustolla kirjautumatta
mitenkään sinne "sisään", aukaisematta minkään sortin viestintäkanavaa,
onko tämä, vai se, että sieltä käsin alkaa tulla eri tavoin vastinetta,
vastauksia tähän yksipuoliseen kommunikaatioon.
Mulle kävi näin, enkä todella loppujen lopuksi tiedä, kumpi asia
huolettaa enemmän. Tai välitänkö itse asiassa kovin paljoa, oli miten
oli. Maailmasson monta, ihmeellistä asiaa, hämmästyttää kummastuttaa
pientä kulkijaa.
Pajatan minkä ehdin. Jos se jotain häiritsee, siinhän häiritsee.
Toisinaan puhun ääneen itsekseni, mutta useammin puhun pääni sisäisesti. Saatan havaita jopa, että kiroilenkin vain pääni sisäisesti. Toisaalta kyseessä on myös energiatasollinen juttu. Jos tunnen itseni energiseksi, niin helpommin mutisen, höpisen ja nauran ääneen itsekseni. Jos taas tunnen itseni jokseenkin ponnettomaksi, niin äänet jäävät sisäiseksi helpommin.
Kyllä tuota tulee turistua päivittäin. Joskus joku jopa huomannutkin sen, mistä seurannut hulluksi leimaamista ym kivaa.
Lähinnä sama juttu, auttaa mulla useesti selvittämään ajatuksia, kun kelaan jonkun jutun ääneen läpi. Helpottaa jotenkin tekemään asiasta loogisemman, tai miten sen selittäisi.
Vaikka kai tässä on myöskin jäänyt sitä lapsuuden mielikuvitusmaailmaakin mukaan, kuvittelen joskus kanssa jonkun puhekaverin siihen, kenen kanssa vääntää asiasta.
Onhan tää varmaan aika noloo ja sairastakin ehkä, mut tää on mun tapa. Ja onhan tää nyt aika pieni paha, kun aattelee, millaisia skitsoja yms muiden riivaajia maailmassa on.
On kuitenkin hyvä selkeyttää asiat vaikka sit ääneen ajattelemalla.
Aikalailla joka ikinen päivä. Aamulla ensimmäisenä tulee puheltua tarkastaessa että kaikki tarpeellinen on mukana töihin lähtiessä. Joskus itsekseni puhuessani yritän ajatella juttelevani lemmikeille, mutta todellisuudessa tiedän että itselleni vain pölisen.
Ja myös tuota ajatuksissa käytävää keskustelua tulee päivittäin. Voisi sanoa että käyn kokonaisia skenaarioita pääni sisällä. Tätä saattaa tapahtua kaupassa käydessä, siivotessa, lenkkeillessä.. En edes huomaa sitä kuin vasta tovin päästä. Ulkopuolisille vain vaikutan olevani ajatuksissani.
Sama homma, ainakin noiden skenaarioiden suhteen.
Arkisia toimia suorittaessani en taida juuri jutella itsekseni, vaan tällaiset rutiinihommat menee ihan kaikessa hiljaisuudessa. Sanoisin kuitenkin useimpina päivinä kuvittelevani kokonaisia keskusteluja tai keskustelusarjoja, joiden aikana joko puhun ääneen tai käyn dialogia hiljaa omassa päässäni jonkun kuvitteellisen henkilön kanssa.
Joskus alan kiinnittää tähän kesken kaiken huomiota, jolloin saatan huolestua hieman itsestäni tai tulla surulliseksi sen vuoksi, että joudun keskustelemaan asioistani oman mielikuvitukseni kanssa. Yleensä en kuitenkaan tee tästä sen suurempaa numeroa.
Pysyypähän ainakin mielikuvitus kunnossa.
Mitenköhän suuri kirjo erilaisia keskusteluja on jo tullut käytyä ihan oman itseni kanssa? Oudoimmillaan varmaankin tullut käytyä jotakin filosofista (tai uskonnollista) väittelyä englanniksi.
Puhun, ja se on kai normaalia. En tiedä. Selvitän ajatuksiani, jos olen vihainen puhun senkin ja silloin en mene laukomaan päin näköä sitä jollekin jolle olen vihainen.
Mulle siitä ainakin on ollut hyötyä, tietenkin tämä yksinäisyys ajaa siihen.
Puhun aika paljon itsekseni milloin mistäkin asioista. Usein pidän esitelmiä sun muita jostain aiheesta. Tämä on mielestäni tervettä ja vain reaktio siihen, että olen asunut yli 10 vuotta yksin. Itsekseen puhumalla saa myös tietyllä tavalla perspektiiviä itteensä, jos on vaikkapa helvetin vihainen jostain asiasta, niin sitten voi mennä "noniin, rauhotuppa nyt, turhaa raivoat"... :)