ikava suomeen

Annoit muutaman hyvan ajatuksen,ja tosiaan en tunne olevani aivan totaalisesti oma itseni taalla.Suomessa kaydessa tuntuu olo "normaalilta".Olen paakaupunkiseudulta ja nykyinen kotini on pienella paikkakunnalla,jossa kaikki tuntevat toisensa,joten sekin on jo iso muutos,saatikka koko kulttuuriero.Asiaa monimutkaistaa tietenkin sekin,etten alunpitaen ollut ajatellut jaavani tanne,mutta mieheni tavattuani ja perheen perustettuani,uskoin etta kylla se rakkaus kaiken kestaa.Ja kestaahan se aina valilla ja valilla sitten taas ei,ja sehan sitten taas ruokkii omaa koti-ikavaani.
Olen tietenki ymmartanyt,etta Suomessa kayn lomalla,joten minulla ei ole enaaan kosketusta arkielamaan siella ja se saattaa silottaa Suomikuvaani tosi paljon,ja nostalgia alkaa nostaa paataan vuosien poissaolon jalkeen,mutta kuitenkin tunne takaisin paluusta vuosi vuodelta kasvaa.
No,ehka viela jonain paivana lahden kokeilemaan millaista se elama siella olikaan.

alkup. kirjoitti:

Annoit muutaman hyvan ajatuksen,ja tosiaan en tunne olevani aivan totaalisesti oma itseni taalla.Suomessa kaydessa tuntuu olo "normaalilta".Olen paakaupunkiseudulta ja nykyinen kotini on pienella paikkakunnalla,jossa kaikki tuntevat toisensa,joten sekin on jo iso muutos,saatikka koko kulttuuriero.Asiaa monimutkaistaa tietenkin sekin,etten alunpitaen ollut ajatellut jaavani tanne,mutta mieheni tavattuani ja perheen perustettuani,uskoin etta kylla se rakkaus kaiken kestaa.Ja kestaahan se aina valilla ja valilla sitten taas ei,ja sehan sitten taas ruokkii omaa koti-ikavaani.
Olen tietenki ymmartanyt,etta Suomessa kayn lomalla,joten minulla ei ole enaaan kosketusta arkielamaan siella ja se saattaa silottaa Suomikuvaani tosi paljon,ja nostalgia alkaa nostaa paataan vuosien poissaolon jalkeen,mutta kuitenkin tunne takaisin paluusta vuosi vuodelta kasvaa.
No,ehka viela jonain paivana lahden kokeilemaan millaista se elama siella olikaan.

Lue lisää

mietteesi tuntuivat tutuilta ja koetuilta.
Jos päätät lähteä Suomeen, niin älä katkaise siteitäsi
nykyiseen kotimaahasi. On helpompi palata, jos
huomaatkin tehneesi virheen.
Näinkin voi käydä. Lomilla käydessä asiat näyttävät
siellä kovin helpoilta, mutta arkielämä saattaa
tuoda odottamattomia tilanteita tullessaan.
Noinkin pitkän ajan jälkeen, ei periaatteessa mikään ole
enää samoin, kuin silloin lähtiessäsi. Kehitys kulkee
huimaa vauhtia eteenpäin ja Suomessa se näyttää
kulkevan vieläkin vauhdikkaammin, kuin esim. keski-Euroopan maissa.
Valoisaa kevättä Sinulle!

Onko miehesi myos suomalainen,jolloin paatos on ehka ollut hieman helpompi?Olen haikailllut myos suomalaisen koulun peraan,silla jo monta vuotta tata systeemia seuratessa,on sen arvostus kasvanut korkealle.Kuinka lapset suhtautuvat muuttoon,jos ovat jo sen ikaisia,etta koulut ja kaverit jaavat vanhaan maahan?
Kaikkea hyvaa muutollenne uuteen vanhaan maahan!

alkup. kirjoitti:

Onko miehesi myos suomalainen,jolloin paatos on ehka ollut hieman helpompi?Olen haikailllut myos suomalaisen koulun peraan,silla jo monta vuotta tata systeemia seuratessa,on sen arvostus kasvanut korkealle.Kuinka lapset suhtautuvat muuttoon,jos ovat jo sen ikaisia,etta koulut ja kaverit jaavat vanhaan maahan?
Kaikkea hyvaa muutollenne uuteen vanhaan maahan!

Lue lisää

Muutetaan ilman miesta joka ei missaan nimessa halua muuttaa Suomeen, on kuulemma niin tylsa paikka ja taas minun mielestani hanen kotimaansa muuttunut vuosien kuluessa aina vaan mahdottomammaksi paikaksi elaa varsinkin lasten kannalta. Eli mies tulee meita moikkaamaan kuukausittain ja me sitten vastaavasti vietamme kaikki lomat mieheni luona suurkaupungissa. Lapset odottavat muuttoa jo kovasti silla heilla alkaa aivan uudenlainen vapaus kun esim. kouluun voi menna omalla pyöralla ja koulupaivan pituuskin tulee lyhenemaan huomattavasti.

Kreikan saaristossa,pienella saarella,jossa elama on myos hyvin monotonista ja tylsaa,varsinki nain talvisaikaan.Byrokratia,patkatyot ovat joka paivaista elamaa taallakin,ilmasto on vain parempi,ja se pimeys ja kylma on ainut asia,mita ei niin kovasti ole kaivannut.

alkup. kirjoitti:

Kreikan saaristossa,pienella saarella,jossa elama on myos hyvin monotonista ja tylsaa,varsinki nain talvisaikaan.Byrokratia,patkatyot ovat joka paivaista elamaa taallakin,ilmasto on vain parempi,ja se pimeys ja kylma on ainut asia,mita ei niin kovasti ole kaivannut.

Lue lisää

Melkein kaikki suomalaiset haaveilevat asuvansa Kreikan saaristossa ! Oletko nyt aivan varma ettet saa aikaasi siellä kulumaan ?

Ösaari Island kirjoitti:

Melkein kaikki suomalaiset haaveilevat asuvansa Kreikan saaristossa ! Oletko nyt aivan varma ettet saa aikaasi siellä kulumaan ?

moni unelmoi ja monelle tama on taydellista elamaa,mutta ei valttamatta minulle.Mutta kuten edellinen kirjotti haaveilleensa aikasemmin Suomesta,ja arki olikin taas toisellainen,voi unelmat saaristossakin mureta kun arki tulee vastaan.

alkup. kirjoitti:

Kreikan saaristossa,pienella saarella,jossa elama on myos hyvin monotonista ja tylsaa,varsinki nain talvisaikaan.Byrokratia,patkatyot ovat joka paivaista elamaa taallakin,ilmasto on vain parempi,ja se pimeys ja kylma on ainut asia,mita ei niin kovasti ole kaivannut.

Lue lisää

Oletko koskaan ollut Suomi Seuran jäsen siellä ?

Saisit samalla hieman tuttuja ja siten voisit auttaa heitä

heidän ongelmissaan !

Oletko koskaan katsonut www.ulkosuomalaiset.net niin

näet miten muut ovat saaneet apuja.

Ösaari Island kirjoitti:

Melkein kaikki suomalaiset haaveilevat asuvansa Kreikan saaristossa ! Oletko nyt aivan varma ettet saa aikaasi siellä kulumaan ?

Itsekkin haluaisin muutta Kreikan saaristoon ja nauttia juuri monotonisesta elämästä. Itse olen kasvanut maalla mutta työt ovat vieneet etelä Suomeen, jossa on aivan erinlaista kuin mitä nuoruuteni maalla.

Olen kohta eläke iässä ja siten kotikonnuille ei ole muuttamista työvuosien jälkeen.

alkup. kirjoitti:

Kreikan saaristossa,pienella saarella,jossa elama on myos hyvin monotonista ja tylsaa,varsinki nain talvisaikaan.Byrokratia,patkatyot ovat joka paivaista elamaa taallakin,ilmasto on vain parempi,ja se pimeys ja kylma on ainut asia,mita ei niin kovasti ole kaivannut.

Lue lisää

miten on, oletko tehnyt ratkaisevia päätöksiä? oletko edelleen saarella vai toteutitko unelman suomeenmuutosta?

alkup. kirjoitti:

moni unelmoi ja monelle tama on taydellista elamaa,mutta ei valttamatta minulle.Mutta kuten edellinen kirjotti haaveilleensa aikasemmin Suomesta,ja arki olikin taas toisellainen,voi unelmat saaristossakin mureta kun arki tulee vastaan.

Lue lisää

Käykö siellä turisteja ollenkaan ?

Moni varmasti haluaisi tulla B&B paikkaan sinne ja siten tutustua niihin olosuhteisiin paremmin ?

Ruokakulttuuria voisi samalla parantaa ?

Tuttua on... Olen avioliitossa Saksalaisen kanssa ja asunut kohta 8 vuotta Saksassa. Kaikki on mennyt mahtavasti kunnes noin vuosi sitten aloitin keskustelut Suomeen muutosta alotettiin keskustelut perheen perustamisesta. Minusta Suomessa olisi helpompi yhdistää työ perhe ja pelottaa myös Saksan "huono" tarha koulutuslaitos. Mies ei jousta yhtään Suomi ei tule hänelle kysymykseenkään. Olen tosi masentunut etc. viime aikoina. Entäs mun unelmat o kompromissi!!! En tiedä lähteäkkö vaiko jäädä? Mies ei suostu perustaa perhettä ennen kuin olen vannonut jääväni tänne!!! Olin ennen tosi positiivinen ja tiesin mitä haluan.. Nyt on kaikki toisin.. Mulla on iso kaveripiiri vanhemmat Suomessa ja täällä meillä on pienemmät piirit mieheni kaveri ei kohtele meitä parina vaan kutsuu aina mieheni joka paikkaan ja minua ei!!

Suomisaksa kirjoitti:

Tuttua on... Olen avioliitossa Saksalaisen kanssa ja asunut kohta 8 vuotta Saksassa. Kaikki on mennyt mahtavasti kunnes noin vuosi sitten aloitin keskustelut Suomeen muutosta alotettiin keskustelut perheen perustamisesta. Minusta Suomessa olisi helpompi yhdistää työ perhe ja pelottaa myös Saksan "huono" tarha koulutuslaitos. Mies ei jousta yhtään Suomi ei tule hänelle kysymykseenkään. Olen tosi masentunut etc. viime aikoina. Entäs mun unelmat o kompromissi!!! En tiedä lähteäkkö vaiko jäädä? Mies ei suostu perustaa perhettä ennen kuin olen vannonut jääväni tänne!!! Olin ennen tosi positiivinen ja tiesin mitä haluan.. Nyt on kaikki toisin.. Mulla on iso kaveripiiri vanhemmat Suomessa ja täällä meillä on pienemmät piirit mieheni kaveri ei kohtele meitä parina vaan kutsuu aina mieheni joka paikkaan ja minua ei!!

Lue lisää

Lähde pois niistä olosuhteista heti kerralla. Älä pitkitä yhtään päivää, tulet vain siellä sairaaksi! Nyt heti töpinäksi, äläkä ajattele ketään muuta kuin itseäsi tässä tapauksessa.

avioero kirjoitti:

Lähde pois niistä olosuhteista heti kerralla. Älä pitkitä yhtään päivää, tulet vain siellä sairaaksi! Nyt heti töpinäksi, äläkä ajattele ketään muuta kuin itseäsi tässä tapauksessa.

Lue lisää

Ajattelen samalla tavalla. Mutta tunteita on vielä mieheen olen naimisissa. Kysyn itseltäni miten olen voinut arvioida jonkun näin väärin. Kaikki oli täydellistä kunnes otin lapset Suomeen muuton puheeksi. Olen yli 30v. ja miehiä ei sada taivaalta että haluaisin perheen perustaa.. Olen elämäni hankalimmassa tilanteessa tällä hetkellä! Olen ottanu aikaa itselleni salin, treenin myötä mikä on kummasti lisännyt positiivisuutta.. I know meillä on yksi elämä ja aika kuluu tosin..

Suomisaksa kirjoitti:

Ajattelen samalla tavalla. Mutta tunteita on vielä mieheen olen naimisissa. Kysyn itseltäni miten olen voinut arvioida jonkun näin väärin. Kaikki oli täydellistä kunnes otin lapset Suomeen muuton puheeksi. Olen yli 30v. ja miehiä ei sada taivaalta että haluaisin perheen perustaa.. Olen elämäni hankalimmassa tilanteessa tällä hetkellä! Olen ottanu aikaa itselleni salin, treenin myötä mikä on kummasti lisännyt positiivisuutta.. I know meillä on yksi elämä ja aika kuluu tosin..

Lue lisää

>> Kysyn itseltäni miten olen voinut arvioida jonkun näin väärin. Kaikki oli täydellistä kunnes otin lapset Suomeen muuton puheeksi. Liitossa on aina kaksi osapuolta. Haluamatta olla tahditon toisten parisuhteen ja sen perustuksien laskemisen suhteen, herää kuitenkin ajatus, että vakava väärinarviointi on mitä ilmeisemmin todellisuudessa tapahtunut oman itsensä kanssa. Ettei vain olisi niin, että mies on asiassa ja elämässään ollut "uskollinen itselleen" alusta alkaen (hän asuu kotimaassaan), mutta nuorena ulkomaille asettunut tuleekin kypsyessään aivan toisiin ajatuksiin? Olettaisin tällaisen tuulen suunnan vaihtumisen olevan kuin "atomipommi" miehelle. Ei tarkoita etteikö hän sitä jossain vaiheessa olisi osannut "pelätä". Miten on mahdollista sitoutua johonkin ihmiseen ja avioitua ilman, että elämän niinkin keskeiset asiat kuten lasten hankinta ja asuinmaan pysyvyys vaikuttaisi olevan okkultoitu jo hankkeen ensimetreillä (?). On paljon tapauksia jossa nuori nainen (usein se menee näin) asettuu ulkomaille asumaan esim. opiskelujakson jälkeen. Kaikki on niin taivaallisten upeaa ja uutta ja jossain vaiheessa sitten ihastutaan luonnollisestinkin paikalliseen mieheen. Kaikki on sinänsä ok, mutta hyvin monet ovat tässä elämänsä vaiheessa nuorina, kypsymättöminä, uuden ulkomaankokemuksen ja uuden kiehtovan maan ja kulttuurin ihastuttamina kykenemättömiä arvioimaan ja punnitsemaan seuraavan askeleen todellista merkitystä ja seurauksia. Jotkut hankkivat tässä vaiheessa jopa lapsiakin, vain todetakseen myöhemmin arjen ja koti-ikävän astuessa kuvaan, ettei tämä loppujen lopuksi olekaan sitä mitä haluan. Herää todellakin kysymys kuka on arvoinut väärin ja mitä? Sellaisessa tilanteessa se on vastapuoli / puoliso (maan alkuperäisasukas) joka tuntee varmastikin tulleensa petetyksi / huijatuksi. Sorry, tiedän ettei näin tulisi ehkä sanoa (ei ole tarkoitus loukata), mutta tuollainen toiminta ja tilanteen järkeily on hyvin tyypillistä "naisen logiikkaa".

- - - kirjoitti:

>> Kysyn itseltäni miten olen voinut arvioida jonkun näin väärin. Kaikki oli täydellistä kunnes otin lapset Suomeen muuton puheeksi. Liitossa on aina kaksi osapuolta. Haluamatta olla tahditon toisten parisuhteen ja sen perustuksien laskemisen suhteen, herää kuitenkin ajatus, että vakava väärinarviointi on mitä ilmeisemmin todellisuudessa tapahtunut oman itsensä kanssa. Ettei vain olisi niin, että mies on asiassa ja elämässään ollut "uskollinen itselleen" alusta alkaen (hän asuu kotimaassaan), mutta nuorena ulkomaille asettunut tuleekin kypsyessään aivan toisiin ajatuksiin? Olettaisin tällaisen tuulen suunnan vaihtumisen olevan kuin "atomipommi" miehelle. Ei tarkoita etteikö hän sitä jossain vaiheessa olisi osannut "pelätä". Miten on mahdollista sitoutua johonkin ihmiseen ja avioitua ilman, että elämän niinkin keskeiset asiat kuten lasten hankinta ja asuinmaan pysyvyys vaikuttaisi olevan okkultoitu jo hankkeen ensimetreillä (?). On paljon tapauksia jossa nuori nainen (usein se menee näin) asettuu ulkomaille asumaan esim. opiskelujakson jälkeen. Kaikki on niin taivaallisten upeaa ja uutta ja jossain vaiheessa sitten ihastutaan luonnollisestinkin paikalliseen mieheen. Kaikki on sinänsä ok, mutta hyvin monet ovat tässä elämänsä vaiheessa nuorina, kypsymättöminä, uuden ulkomaankokemuksen ja uuden kiehtovan maan ja kulttuurin ihastuttamina kykenemättömiä arvioimaan ja punnitsemaan seuraavan askeleen todellista merkitystä ja seurauksia. Jotkut hankkivat tässä vaiheessa jopa lapsiakin, vain todetakseen myöhemmin arjen ja koti-ikävän astuessa kuvaan, ettei tämä loppujen lopuksi olekaan sitä mitä haluan. Herää todellakin kysymys kuka on arvoinut väärin ja mitä? Sellaisessa tilanteessa se on vastapuoli / puoliso (maan alkuperäisasukas) joka tuntee varmastikin tulleensa petetyksi / huijatuksi. Sorry, tiedän ettei näin tulisi ehkä sanoa (ei ole tarkoitus loukata), mutta tuollainen toiminta ja tilanteen järkeily on hyvin tyypillistä "naisen logiikkaa".

Lue lisää

Minullakin on ikävä Suomeen... Mieheni kanssa asumme jenkeissä itärannikolla, sillä hänellä on hyväpalkkainen vakituinen työpaikka omalta alalta, mitä Suomesta olisi lähes mahdotonta hankkia. Olemme asuneet vasta vajaan vuoden ja nyt jo kaipaan takaisin Suomeen. Tällä hetkellä Suomessa olenkin, mutta ensi viikolla pitäisi lentää takaisin.

Mieheni on ihan suomalainen mutta hän ei halua palata "ainakaan viiteen vuoteen" omien sanojensa mukaan. Mulle täällä ei ole mitään, ei ystäviä, ei edes työlupaa. Tämä amerikkalaisen mallin "kotirouvuus" ei vaan sovi kaltaiselleni. Toisaalta en haluaisi tästä syystä erotakaan.. En vain viihdy USA:ssa, tämä on minulle painajainen.

onneton muuttaja kirjoitti:

Minullakin on ikävä Suomeen... Mieheni kanssa asumme jenkeissä itärannikolla, sillä hänellä on hyväpalkkainen vakituinen työpaikka omalta alalta, mitä Suomesta olisi lähes mahdotonta hankkia. Olemme asuneet vasta vajaan vuoden ja nyt jo kaipaan takaisin Suomeen. Tällä hetkellä Suomessa olenkin, mutta ensi viikolla pitäisi lentää takaisin.

Mieheni on ihan suomalainen mutta hän ei halua palata "ainakaan viiteen vuoteen" omien sanojensa mukaan. Mulle täällä ei ole mitään, ei ystäviä, ei edes työlupaa. Tämä amerikkalaisen mallin "kotirouvuus" ei vaan sovi kaltaiselleni. Toisaalta en haluaisi tästä syystä erotakaan.. En vain viihdy USA:ssa, tämä on minulle painajainen.

Lue lisää

Ehkä sinulla on taitoja, joita voisit kehittää, vaikkapa alkaisit harrastaa kirjoittamista. Tuo yksinäisyyden tunne voisi olla hyvä aihe kirjalle, tai hyvä tausta kirjalle. Ehkä sinulla on taiteellisia lahjoja? Varmaan USA:ssa on jotain kiinnostavaa, jota voisit alkaa tutkia. Voitko tehdä vapaaehtoistyötä ja tutustua paikallisiin sillä tavalla?

onneton muuttaja kirjoitti:

Minullakin on ikävä Suomeen... Mieheni kanssa asumme jenkeissä itärannikolla, sillä hänellä on hyväpalkkainen vakituinen työpaikka omalta alalta, mitä Suomesta olisi lähes mahdotonta hankkia. Olemme asuneet vasta vajaan vuoden ja nyt jo kaipaan takaisin Suomeen. Tällä hetkellä Suomessa olenkin, mutta ensi viikolla pitäisi lentää takaisin.

Mieheni on ihan suomalainen mutta hän ei halua palata "ainakaan viiteen vuoteen" omien sanojensa mukaan. Mulle täällä ei ole mitään, ei ystäviä, ei edes työlupaa. Tämä amerikkalaisen mallin "kotirouvuus" ei vaan sovi kaltaiselleni. Toisaalta en haluaisi tästä syystä erotakaan.. En vain viihdy USA:ssa, tämä on minulle painajainen.

Lue lisää

Sinulla on nyt mainio tilaisuus parantaa kielitaitoasi. Jos puhut englantia jo hyvin, liity vaikka johonkin Toast Master -järjestöön, ja paranna puhujanlahjojasi ja itsetuntoasi. Kaikenlaisia harrastekursseja voit tehdä, niihin ei tarvitse työlupia.

Jos mikään muu ei onnistu, tee vaikka blogi tai verkkosivut, johon kerää kuvia, jotka kertovat tunteistasi, ja kirjoita myös tunteistasi. Joku varmaan jossain muualla tuntee samalla tavalla, ja ajatustenvaihdosta voi olla apua monelle.

Minulla ei ole koskaan ollut ikävä Suomeen. Toisaalta sekin on sääli. Nykyinen kotimaani vaan on niin mukava, etten tarvitse Suomea ollakseni onnellinen.

onneton muuttaja kirjoitti:

Minullakin on ikävä Suomeen... Mieheni kanssa asumme jenkeissä itärannikolla, sillä hänellä on hyväpalkkainen vakituinen työpaikka omalta alalta, mitä Suomesta olisi lähes mahdotonta hankkia. Olemme asuneet vasta vajaan vuoden ja nyt jo kaipaan takaisin Suomeen. Tällä hetkellä Suomessa olenkin, mutta ensi viikolla pitäisi lentää takaisin.

Mieheni on ihan suomalainen mutta hän ei halua palata "ainakaan viiteen vuoteen" omien sanojensa mukaan. Mulle täällä ei ole mitään, ei ystäviä, ei edes työlupaa. Tämä amerikkalaisen mallin "kotirouvuus" ei vaan sovi kaltaiselleni. Toisaalta en haluaisi tästä syystä erotakaan.. En vain viihdy USA:ssa, tämä on minulle painajainen.

Lue lisää

Miten olisi vapaaehtoistyo? Tarkasta, saisitko tehda sita nykyisella viisumillasi.
Se tyo voisi tuoda varsin mielenkiintoista ja palkitsevaa sisaltoa elamaasi!
Meillapain (ei USA) on paljon vapaaehtoisia mm. sairaaloissa ja kouluissa.

Toastmasters on myos hyva ehdotus! Mina liityin siihen taalla puolikielisena ja siita on ollut paljon iloa. Kielitaito on tietty kohentunut, samalla kehitysta on tapahtunut monella muullakin rintamalla. Parasta on, etta saavutetut taidot voi hyodyntaa missa vaan yksityiselamasta tyomaailmaan, milla mantereella tahansa.

onneton muuttaja kirjoitti:

Minullakin on ikävä Suomeen... Mieheni kanssa asumme jenkeissä itärannikolla, sillä hänellä on hyväpalkkainen vakituinen työpaikka omalta alalta, mitä Suomesta olisi lähes mahdotonta hankkia. Olemme asuneet vasta vajaan vuoden ja nyt jo kaipaan takaisin Suomeen. Tällä hetkellä Suomessa olenkin, mutta ensi viikolla pitäisi lentää takaisin.

Mieheni on ihan suomalainen mutta hän ei halua palata "ainakaan viiteen vuoteen" omien sanojensa mukaan. Mulle täällä ei ole mitään, ei ystäviä, ei edes työlupaa. Tämä amerikkalaisen mallin "kotirouvuus" ei vaan sovi kaltaiselleni. Toisaalta en haluaisi tästä syystä erotakaan.. En vain viihdy USA:ssa, tämä on minulle painajainen.

Lue lisää

Oletko selvittänyt asuuko lähialueellasi muita suomalaisia tai Suomen sukuisia? Tuollaisessa tilanteessa yleensä auttaa, kun saa tukea muilta, mahdollisesti samat tunteet läpikäyneiltä. Toisten joukossa ei tartte olla ajatuksineen yksin ja pääsee helpommin mukaan paikalliseen menoon.

Hei!
Olen itse asunut ulkomailla jo 20 vuotta. Käyn Suomessa noin kaksi kertaa vuodessa ja voin sanoa, että lähteminen käy vuosi vuodelta vaikeammaksi. Laukkuja pakatessa ja vanhalle äidille hyvästejä sanoessa, yritän lasten ja äidin takia olla "normaali" vaikka mieli tekisi itkeä ja huutaa!
Ensimmäinen viikko loman jälkeen on aina yhtä tuskaa. Mikään ei tunnu miltään ja tunnen itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi. Minua suorastaan ärsyttää ihmisten lomakyselyt: ”oliko teillä hyvä loma”? Kuinka joku sellainen, joka ei ole koskaan muuttanut edes toiseen kaupunkiin voi ymmärtää sitä ikävän määrää ja tunnekuohua joka lomalta paluuseen liittyy?
Mekin asuimme vuosia suurkaupungissa. Onneksi meitä ”suvuttomia” oli siellä muitakin.
Ystäviäkin oli, mutta ei koskaan liikaa. Valitettavasti suurkaupungin elämään kuuluu ihmisten jatkuva muuttaminen. Sanoin niin monet hyvästit, että lopulta turruin jopa siihen.
Kyllästyimme kuitenkin asumisen kalleuteen, saasteisiin yms ja halusimme perheellemme meilyttävämmän ympäristön. Muutto mieheni kotimaahan tuntui hyvältä ratkaisulta. Sitten olisi tilaa, sukulaisia (ainakin samassa maassa, jos ei nyt ihan naapurissa), lapset ”olisivat jostain kotoisin” jne.
Meheni on työnsä takia paljon pois kotoa, joten vietän paljon aikaa yksin lasten kanssa.
Yritimme kaikemme, että näkisimme mieheni suurta perhettä enemmän. Turhaan! Heillä kaikilla on omat kuvionsa ja elämänsä, eikä heitä meidän tappaminen juuri kiinnosta.
Täällä perheet näyttävät viettävän paljon aikaa, etenkin viikonloppuisin yhdessä. Muualta tulleisiiin suhtaudutaan yleensä ystävällisesti, mutta läheisiä ystäviä on vaikea löytää.
Lasten ikäerostaan johtuen, yhteistä tekemistä on vaikea keksiä, ja viikonloput ovat muodostuneet lähes painajaisiksi.
Sunnuntait ovat pitkiä kuin näkävuodet. Yksin lasten kassa neljän seinän sisällä. Ulkona sataa, lapset tappelevat, ja minä mietin että missä meni vikaan. Silloin minulle iskee suunnaton ikävä ja kaipuu Suomeen. En edes osaa sanoa mitä kaipaan. Perhettä, luontoa, ystäviä, ruokaa vai olisiko se nuoruutta? En tiedä. Minulla on vain paha olo ja tunnen itseni todella yksinäiseksi.
Onneksi maanantai on aina tullut. Lapset ovat kouluissaan ja minä menen töihin.
Mietin jo tosissani Suomeen muuttoa, mutta tulin siihen tulokseen että juuri nyt se on mahdoton ajatus. Olen kotoisin maalta, eikä sillä ole minulle työtä. Olisin taas kerran yksin lapsieni kanssa vieraassa kaupungissa. En tiedä onko meillä pitemmän päälle yhteistä tulevaisuutta mieheni kanssa, mutta sen tiedän että Suomeen muuttoa ilman miestä tai hänen kanssaan avioliitto ei kestäisi. Koulujen kanssa tulisi suuria ongelmia, enkä usko että murrosikäisen kanssa elämä olisi yhtään helpompaa koto-Suomessa.
Lomalla tapaan aina paljon sukulaisia ja ystäviä, mutta entäs jos asuisin sillä pysyväsit?
Mahtuisinko silloinkin kuvioihin mukaan. Takaisin muuttaneet ystävät ovat varoitelleet, että pitkä pimeä talvi ei piristä ja elämä Suomessa voi olla vieläkin yksinäisempää. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä, eikä niitä sukulaisia pyöri liikaa ympärillä. Vanhoista ystävistäkin on vieraantunut. Ajatusmaailma vaan on niin erillainen.
Kysyin etäavioliitosta. Sitä en sinulle suosittele. Ennen pitkää se tuhoaa avioliiton ja vieraannuttaa lapset isästään. Sinulla on hyvä avioliitto. Pidä siitä kiinni!
”Etsi” ystäviksesi muita ”suvuttomia ja juurttomia”. Valitettavasti, ne joilla on perhe ja suku, ovat lähellä eivät yleensä ”tarvitse” uusia tuttavuuksia. Oma elämä on niin täyttä ja sosiaalista, että siihen ei mahdu enää uusia ihmisiä. Tämän olen oppinut kantapään kautta monta kertaa.
Hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti edes tieto siitä autaa, että mietä ”sosiaalisesti yksinäisiä” on tällä maapallolla muitakin.

nahkasaappaat kirjoitti:

Hei!
Olen itse asunut ulkomailla jo 20 vuotta. Käyn Suomessa noin kaksi kertaa vuodessa ja voin sanoa, että lähteminen käy vuosi vuodelta vaikeammaksi. Laukkuja pakatessa ja vanhalle äidille hyvästejä sanoessa, yritän lasten ja äidin takia olla "normaali" vaikka mieli tekisi itkeä ja huutaa!
Ensimmäinen viikko loman jälkeen on aina yhtä tuskaa. Mikään ei tunnu miltään ja tunnen itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi. Minua suorastaan ärsyttää ihmisten lomakyselyt: ”oliko teillä hyvä loma”? Kuinka joku sellainen, joka ei ole koskaan muuttanut edes toiseen kaupunkiin voi ymmärtää sitä ikävän määrää ja tunnekuohua joka lomalta paluuseen liittyy?
Mekin asuimme vuosia suurkaupungissa. Onneksi meitä ”suvuttomia” oli siellä muitakin.
Ystäviäkin oli, mutta ei koskaan liikaa. Valitettavasti suurkaupungin elämään kuuluu ihmisten jatkuva muuttaminen. Sanoin niin monet hyvästit, että lopulta turruin jopa siihen.
Kyllästyimme kuitenkin asumisen kalleuteen, saasteisiin yms ja halusimme perheellemme meilyttävämmän ympäristön. Muutto mieheni kotimaahan tuntui hyvältä ratkaisulta. Sitten olisi tilaa, sukulaisia (ainakin samassa maassa, jos ei nyt ihan naapurissa), lapset ”olisivat jostain kotoisin” jne.
Meheni on työnsä takia paljon pois kotoa, joten vietän paljon aikaa yksin lasten kanssa.
Yritimme kaikemme, että näkisimme mieheni suurta perhettä enemmän. Turhaan! Heillä kaikilla on omat kuvionsa ja elämänsä, eikä heitä meidän tappaminen juuri kiinnosta.
Täällä perheet näyttävät viettävän paljon aikaa, etenkin viikonloppuisin yhdessä. Muualta tulleisiiin suhtaudutaan yleensä ystävällisesti, mutta läheisiä ystäviä on vaikea löytää.
Lasten ikäerostaan johtuen, yhteistä tekemistä on vaikea keksiä, ja viikonloput ovat muodostuneet lähes painajaisiksi.
Sunnuntait ovat pitkiä kuin näkävuodet. Yksin lasten kassa neljän seinän sisällä. Ulkona sataa, lapset tappelevat, ja minä mietin että missä meni vikaan. Silloin minulle iskee suunnaton ikävä ja kaipuu Suomeen. En edes osaa sanoa mitä kaipaan. Perhettä, luontoa, ystäviä, ruokaa vai olisiko se nuoruutta? En tiedä. Minulla on vain paha olo ja tunnen itseni todella yksinäiseksi.
Onneksi maanantai on aina tullut. Lapset ovat kouluissaan ja minä menen töihin.
Mietin jo tosissani Suomeen muuttoa, mutta tulin siihen tulokseen että juuri nyt se on mahdoton ajatus. Olen kotoisin maalta, eikä sillä ole minulle työtä. Olisin taas kerran yksin lapsieni kanssa vieraassa kaupungissa. En tiedä onko meillä pitemmän päälle yhteistä tulevaisuutta mieheni kanssa, mutta sen tiedän että Suomeen muuttoa ilman miestä tai hänen kanssaan avioliitto ei kestäisi. Koulujen kanssa tulisi suuria ongelmia, enkä usko että murrosikäisen kanssa elämä olisi yhtään helpompaa koto-Suomessa.
Lomalla tapaan aina paljon sukulaisia ja ystäviä, mutta entäs jos asuisin sillä pysyväsit?
Mahtuisinko silloinkin kuvioihin mukaan. Takaisin muuttaneet ystävät ovat varoitelleet, että pitkä pimeä talvi ei piristä ja elämä Suomessa voi olla vieläkin yksinäisempää. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä, eikä niitä sukulaisia pyöri liikaa ympärillä. Vanhoista ystävistäkin on vieraantunut. Ajatusmaailma vaan on niin erillainen.
Kysyin etäavioliitosta. Sitä en sinulle suosittele. Ennen pitkää se tuhoaa avioliiton ja vieraannuttaa lapset isästään. Sinulla on hyvä avioliitto. Pidä siitä kiinni!
”Etsi” ystäviksesi muita ”suvuttomia ja juurttomia”. Valitettavasti, ne joilla on perhe ja suku, ovat lähellä eivät yleensä ”tarvitse” uusia tuttavuuksia. Oma elämä on niin täyttä ja sosiaalista, että siihen ei mahdu enää uusia ihmisiä. Tämän olen oppinut kantapään kautta monta kertaa.
Hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti edes tieto siitä autaa, että mietä ”sosiaalisesti yksinäisiä” on tällä maapallolla muitakin.

Lue lisää

on talvilajien harrastaja, päinvastoin. Odotan talvea innolla. Erityisesti helmi- maaliskuussa alkaa olla mahtavat, valoisat hanget hiihdellä ja lasketella. Elämä on liian lyhyt antaa sen mennä hukkaan. Muuta Suomeen, jos siltä tuntuu. Heti.

onneton muuttaja kirjoitti:

Minullakin on ikävä Suomeen... Mieheni kanssa asumme jenkeissä itärannikolla, sillä hänellä on hyväpalkkainen vakituinen työpaikka omalta alalta, mitä Suomesta olisi lähes mahdotonta hankkia. Olemme asuneet vasta vajaan vuoden ja nyt jo kaipaan takaisin Suomeen. Tällä hetkellä Suomessa olenkin, mutta ensi viikolla pitäisi lentää takaisin.

Mieheni on ihan suomalainen mutta hän ei halua palata "ainakaan viiteen vuoteen" omien sanojensa mukaan. Mulle täällä ei ole mitään, ei ystäviä, ei edes työlupaa. Tämä amerikkalaisen mallin "kotirouvuus" ei vaan sovi kaltaiselleni. Toisaalta en haluaisi tästä syystä erotakaan.. En vain viihdy USA:ssa, tämä on minulle painajainen.

Lue lisää

>> Tämä amerikkalaisen mallin "kotirouvuus" ei vaan sovi kaltaiselleni.

Mitä tarkoitat amerikkalaisen mallin 'kotirouvuudella', onko siellä vain yksi "malli" ? Kun se ei sinulle sovellu, niin miksi et laita energiaa ja luovuutta peliin löytääksesi itsellesi sopivan tavan toimia. Tuskimpa ne amerikkalaisetkaan 'kotirouvat' ovat harmaata yhden mallin 'standardimassaa'.

>> En vain viihdy USA:ssa, tämä on minulle painajainen.

Hieman arka asia kommentoitavaksi, sillä kaikki ovat yksilöitä erilaisine mieltymyksineen ja lisäksi mikäli uuteen maahan muutto on tapahtunut pikemminkin 'olosuhteiden pakosta' kuin todella omasta tahdosta ( ei yhteinen / jaettu kiinnostus ).

Herää kuitenkin ajatus, että onko ongelma 'Amerikassa' vai itsessä? Asuinmaan muutos laittaa väistämättä kasvokkain itsensä kanssa, omien vahvojen ja vähemmän vahvojen ominaisuuksien kanssa ja se voi tehdä hieman kipeää. Elämä on jatkuvaa kasvamista. Se voi olla myös mainio tilaisuus kehittyä ihmisenä ja löytää itsestään voimavaroja ja kykyjä joista ei ehkä aiemmin ole edes ollut tietoinen. Mikäli vaikkapa sosiaaliset 'taidot', aloitteellisuus ja avarakatseisuuden puute ovat olleet akilleen kantapää, niin sillä alueella on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni.

Hyvin moni haluaisi voida viettää, opiskella, työskennellä vuoden tai muutaman Jenkeissä, vaan heille se on mahdotonta.

Kannattaisi ehkä miettiä miten tuosta 'monien kadehtimasta' tilanteesta saisi parhaat puolet esiin. Miksi et suunnittelisi ihan itsellesi 'viiden vuoden' projektia, tullen oman elämänsi pääroolin näyttelijäksi sivustakatsojan roolin sijaan.

Puhutko 'paikallista murretta'? Mikäli et, niin sinulla on siihen erinomainen tilaisuus josta tulee olemaan myöhemmin elämässäsi paljon hyötyä, ehkäpä sellaista jota et tule nyt edes ajatelleeksikaan.

Mikäli jo tulet hyvin toimeen englannilla, niin sinulla voisi olla mainio tilaisuus alkaa opiskella jotakin mikä sinua kiinnostaa ja josta on myöhemmin elämässä hyötyä asuinpaikasta riippumatta. On paljon asioita joita voi harrastaa ja opiskella asuinpaikasta riippumatta ja samalla se antaa mahdollisuuden tavata ja tutustua luontevasti myös paikallisiin ihmisiin.

Yleensä ihminen joka on aktiivinen, sopivan ennakkoluuloton ja utelias, kiinnostunut oppimaan jatkuvasti utta ja kehittämään itseään, ei ehdi pitkästyä, päinvastoin, aika loppuu kesken kun ei ehdi kaikkeen mihin haluaisi ;D

- - - kirjoitti:

>> Tämä amerikkalaisen mallin "kotirouvuus" ei vaan sovi kaltaiselleni.

Mitä tarkoitat amerikkalaisen mallin 'kotirouvuudella', onko siellä vain yksi "malli" ? Kun se ei sinulle sovellu, niin miksi et laita energiaa ja luovuutta peliin löytääksesi itsellesi sopivan tavan toimia. Tuskimpa ne amerikkalaisetkaan 'kotirouvat' ovat harmaata yhden mallin 'standardimassaa'.

>> En vain viihdy USA:ssa, tämä on minulle painajainen.

Hieman arka asia kommentoitavaksi, sillä kaikki ovat yksilöitä erilaisine mieltymyksineen ja lisäksi mikäli uuteen maahan muutto on tapahtunut pikemminkin 'olosuhteiden pakosta' kuin todella omasta tahdosta ( ei yhteinen / jaettu kiinnostus ).

Herää kuitenkin ajatus, että onko ongelma 'Amerikassa' vai itsessä? Asuinmaan muutos laittaa väistämättä kasvokkain itsensä kanssa, omien vahvojen ja vähemmän vahvojen ominaisuuksien kanssa ja se voi tehdä hieman kipeää. Elämä on jatkuvaa kasvamista. Se voi olla myös mainio tilaisuus kehittyä ihmisenä ja löytää itsestään voimavaroja ja kykyjä joista ei ehkä aiemmin ole edes ollut tietoinen. Mikäli vaikkapa sosiaaliset 'taidot', aloitteellisuus ja avarakatseisuuden puute ovat olleet akilleen kantapää, niin sillä alueella on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni.

Hyvin moni haluaisi voida viettää, opiskella, työskennellä vuoden tai muutaman Jenkeissä, vaan heille se on mahdotonta.

Kannattaisi ehkä miettiä miten tuosta 'monien kadehtimasta' tilanteesta saisi parhaat puolet esiin. Miksi et suunnittelisi ihan itsellesi 'viiden vuoden' projektia, tullen oman elämänsi pääroolin näyttelijäksi sivustakatsojan roolin sijaan.

Puhutko 'paikallista murretta'? Mikäli et, niin sinulla on siihen erinomainen tilaisuus josta tulee olemaan myöhemmin elämässäsi paljon hyötyä, ehkäpä sellaista jota et tule nyt edes ajatelleeksikaan.

Mikäli jo tulet hyvin toimeen englannilla, niin sinulla voisi olla mainio tilaisuus alkaa opiskella jotakin mikä sinua kiinnostaa ja josta on myöhemmin elämässä hyötyä asuinpaikasta riippumatta. On paljon asioita joita voi harrastaa ja opiskella asuinpaikasta riippumatta ja samalla se antaa mahdollisuuden tavata ja tutustua luontevasti myös paikallisiin ihmisiin.

Yleensä ihminen joka on aktiivinen, sopivan ennakkoluuloton ja utelias, kiinnostunut oppimaan jatkuvasti utta ja kehittämään itseään, ei ehdi pitkästyä, päinvastoin, aika loppuu kesken kun ei ehdi kaikkeen mihin haluaisi ;D

Lue lisää

Tuossahan se oli pähkinänkuoressa!

Minulla on ollut ilo asua hetki myös USAssa ja nostan sille maalle myös hattuani korkealle: mahdollisuudet siellä ovat todella mahtavat!
Kulttuurin ystävälle sieltä löytyy jatkuvalla syötöllä todella korkeatasoista tarjontaa. Urheilua on paikallisesti ja suurissa kaupungeissa runsaasti. Eri puolilta löytyy mahtava luontoa, luonteikkaita pikkukyliä, todella valokuvauksellisia kohteita, ja joka minuutille pikantteja yksityiskohtia.

Itsensä kehittämiseen on mahdollisuuksia vaikka kuinka, puheilmaisusta (puolikielisille korvaamaton apu) tanssiin, joogasta intouskonnollisiin. Monet suurimmat ja kauneimmat ammatilliset, hyväntekeväisyys- ja itsensäkehittämisjärjestöt / -organisaatiot ovat USAsta peräisin ja todella merkittäviä tekijöitä siellä = niiden toimintaa löytyy joka kylästä.

Vapaaehtoistyö kukoistaa ja tarjoaa ainutkertaisen ikkunan maailman menoon samalla kun teet hyvää, autat niitä jotka sitä tarvitsevat.

"Mahdollisuuksien maa" on osuva määritelmä! On itsestäsi kiinni, mitä niistä haluat käyttää, vai jättäydytkö tarkoituksella ulkopuolelle, hämärään.

ja pimeä, jos... kirjoitti:

on talvilajien harrastaja, päinvastoin. Odotan talvea innolla. Erityisesti helmi- maaliskuussa alkaa olla mahtavat, valoisat hanget hiihdellä ja lasketella. Elämä on liian lyhyt antaa sen mennä hukkaan. Muuta Suomeen, jos siltä tuntuu. Heti.

Lue lisää

se synkkä talvihan on jo mennyt... Se on totta että elämä on lyhyt parempi touhuta tänään eikä funtsia et ehkä sit, josku ja ehkä kun.

Ëhkä yksi parhaimpia purjehtijoita R.I.P. Bernard Moitissier joskus tokaisi että jos tuntuu siltä että täytyis lähteä, on parempi lähteä -HETI!

Näin tein minäkin yli kymmenen vuotta sitten. Tuskin menen takaisin mutta haluan silti ylläpitää yhteyksiä. Enkä muuten edes ole käynyt Suomessa tänä aikana.

nahkasaappaat kirjoitti:

Hei!
Olen itse asunut ulkomailla jo 20 vuotta. Käyn Suomessa noin kaksi kertaa vuodessa ja voin sanoa, että lähteminen käy vuosi vuodelta vaikeammaksi. Laukkuja pakatessa ja vanhalle äidille hyvästejä sanoessa, yritän lasten ja äidin takia olla "normaali" vaikka mieli tekisi itkeä ja huutaa!
Ensimmäinen viikko loman jälkeen on aina yhtä tuskaa. Mikään ei tunnu miltään ja tunnen itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi. Minua suorastaan ärsyttää ihmisten lomakyselyt: ”oliko teillä hyvä loma”? Kuinka joku sellainen, joka ei ole koskaan muuttanut edes toiseen kaupunkiin voi ymmärtää sitä ikävän määrää ja tunnekuohua joka lomalta paluuseen liittyy?
Mekin asuimme vuosia suurkaupungissa. Onneksi meitä ”suvuttomia” oli siellä muitakin.
Ystäviäkin oli, mutta ei koskaan liikaa. Valitettavasti suurkaupungin elämään kuuluu ihmisten jatkuva muuttaminen. Sanoin niin monet hyvästit, että lopulta turruin jopa siihen.
Kyllästyimme kuitenkin asumisen kalleuteen, saasteisiin yms ja halusimme perheellemme meilyttävämmän ympäristön. Muutto mieheni kotimaahan tuntui hyvältä ratkaisulta. Sitten olisi tilaa, sukulaisia (ainakin samassa maassa, jos ei nyt ihan naapurissa), lapset ”olisivat jostain kotoisin” jne.
Meheni on työnsä takia paljon pois kotoa, joten vietän paljon aikaa yksin lasten kanssa.
Yritimme kaikemme, että näkisimme mieheni suurta perhettä enemmän. Turhaan! Heillä kaikilla on omat kuvionsa ja elämänsä, eikä heitä meidän tappaminen juuri kiinnosta.
Täällä perheet näyttävät viettävän paljon aikaa, etenkin viikonloppuisin yhdessä. Muualta tulleisiiin suhtaudutaan yleensä ystävällisesti, mutta läheisiä ystäviä on vaikea löytää.
Lasten ikäerostaan johtuen, yhteistä tekemistä on vaikea keksiä, ja viikonloput ovat muodostuneet lähes painajaisiksi.
Sunnuntait ovat pitkiä kuin näkävuodet. Yksin lasten kassa neljän seinän sisällä. Ulkona sataa, lapset tappelevat, ja minä mietin että missä meni vikaan. Silloin minulle iskee suunnaton ikävä ja kaipuu Suomeen. En edes osaa sanoa mitä kaipaan. Perhettä, luontoa, ystäviä, ruokaa vai olisiko se nuoruutta? En tiedä. Minulla on vain paha olo ja tunnen itseni todella yksinäiseksi.
Onneksi maanantai on aina tullut. Lapset ovat kouluissaan ja minä menen töihin.
Mietin jo tosissani Suomeen muuttoa, mutta tulin siihen tulokseen että juuri nyt se on mahdoton ajatus. Olen kotoisin maalta, eikä sillä ole minulle työtä. Olisin taas kerran yksin lapsieni kanssa vieraassa kaupungissa. En tiedä onko meillä pitemmän päälle yhteistä tulevaisuutta mieheni kanssa, mutta sen tiedän että Suomeen muuttoa ilman miestä tai hänen kanssaan avioliitto ei kestäisi. Koulujen kanssa tulisi suuria ongelmia, enkä usko että murrosikäisen kanssa elämä olisi yhtään helpompaa koto-Suomessa.
Lomalla tapaan aina paljon sukulaisia ja ystäviä, mutta entäs jos asuisin sillä pysyväsit?
Mahtuisinko silloinkin kuvioihin mukaan. Takaisin muuttaneet ystävät ovat varoitelleet, että pitkä pimeä talvi ei piristä ja elämä Suomessa voi olla vieläkin yksinäisempää. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä, eikä niitä sukulaisia pyöri liikaa ympärillä. Vanhoista ystävistäkin on vieraantunut. Ajatusmaailma vaan on niin erillainen.
Kysyin etäavioliitosta. Sitä en sinulle suosittele. Ennen pitkää se tuhoaa avioliiton ja vieraannuttaa lapset isästään. Sinulla on hyvä avioliitto. Pidä siitä kiinni!
”Etsi” ystäviksesi muita ”suvuttomia ja juurttomia”. Valitettavasti, ne joilla on perhe ja suku, ovat lähellä eivät yleensä ”tarvitse” uusia tuttavuuksia. Oma elämä on niin täyttä ja sosiaalista, että siihen ei mahdu enää uusia ihmisiä. Tämän olen oppinut kantapään kautta monta kertaa.
Hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti edes tieto siitä autaa, että mietä ”sosiaalisesti yksinäisiä” on tällä maapallolla muitakin.

Lue lisää

Kuulosti tutulta tuo paha olo, kun ahdistaa olla jossain ja kaipaa jonnekin muualle. Jos viina maistuisi niin varmaan alkaisin juomaan suruuni, mutta onneksi ei!

Joka päivä taistelen mielessäni muuttaisinko tänä vuonna, vai jäisinkö vielä kolmeksi vuodeksi. Joka päivä punnitsen mielessäni mikä olisi järkevämpää. Tietysti järki sanoo, että jää sinne missä on asunto ja työ, mutta se vastaus ei tyydytä kun sydän sanoo toista. Olen nyt melko varma, että ensi keväänä lähden takas Suomeen. Lapsi on silloin 4 v. ja olisi helpompi lähteä silloin, kuin juuri ennen koulun alkua. Helpottaa vähän tätä ahdistusta, kun tietää, että täältä on kohta pääsemässä pois.

onneton muuttaja kirjoitti:

Minullakin on ikävä Suomeen... Mieheni kanssa asumme jenkeissä itärannikolla, sillä hänellä on hyväpalkkainen vakituinen työpaikka omalta alalta, mitä Suomesta olisi lähes mahdotonta hankkia. Olemme asuneet vasta vajaan vuoden ja nyt jo kaipaan takaisin Suomeen. Tällä hetkellä Suomessa olenkin, mutta ensi viikolla pitäisi lentää takaisin.

Mieheni on ihan suomalainen mutta hän ei halua palata "ainakaan viiteen vuoteen" omien sanojensa mukaan. Mulle täällä ei ole mitään, ei ystäviä, ei edes työlupaa. Tämä amerikkalaisen mallin "kotirouvuus" ei vaan sovi kaltaiselleni. Toisaalta en haluaisi tästä syystä erotakaan.. En vain viihdy USA:ssa, tämä on minulle painajainen.

Lue lisää

Yhdysvalloissa asuun n 30.000 suomalaista taikka suomalaiset sukujuuret omaavia.

Miten olisi jos katsosit että miten heihin saisi yhteytta - jopa / sekä tilata pari USA Suomi lehteä ja siten saada ystäviä sekä uusia tuttuja ?

Suomisaksa kirjoitti:

Tuttua on... Olen avioliitossa Saksalaisen kanssa ja asunut kohta 8 vuotta Saksassa. Kaikki on mennyt mahtavasti kunnes noin vuosi sitten aloitin keskustelut Suomeen muutosta alotettiin keskustelut perheen perustamisesta. Minusta Suomessa olisi helpompi yhdistää työ perhe ja pelottaa myös Saksan "huono" tarha koulutuslaitos. Mies ei jousta yhtään Suomi ei tule hänelle kysymykseenkään. Olen tosi masentunut etc. viime aikoina. Entäs mun unelmat o kompromissi!!! En tiedä lähteäkkö vaiko jäädä? Mies ei suostu perustaa perhettä ennen kuin olen vannonut jääväni tänne!!! Olin ennen tosi positiivinen ja tiesin mitä haluan.. Nyt on kaikki toisin.. Mulla on iso kaveripiiri vanhemmat Suomessa ja täällä meillä on pienemmät piirit mieheni kaveri ei kohtele meitä parina vaan kutsuu aina mieheni joka paikkaan ja minua ei!!

Lue lisää

Olen pohtinut vastaavia ongelmia nyt jo pari vuotta ja olen kaivannut vertaistukea... Harmikseni löysin tämän keskustelun vasta nyt, yli vuosi ketjun aloittamisen jälkeen. Jäitkö "Suomisaksa" Saksaan vai palasitko Suomeen? Mulla on ranskalainen kihlattu, ollut jo vajaat 9 vuotta. Suurimman osan tästä ajasta ollaan asuttu eri maissa, mutta pari vuotta myös yhdessä Ranskassa. Meilläkin on se tilanne, että mies ei halua muuttaa Suomeen ainakaan ennen eläkeikää ja siihen on vähintään 20 vuotta. Mies on kyllä ollut tätä mieltä alusta asti ja kuvittelin voivani sopeutua ulkosuomalaisen elämään, mutta kaikesta ranskalaisen elämän mukavuudesta huolimatta järkyttävä koti-ikävä iski sinä aikana kun siellä asuin. Siellä käydessä sitä ei tajunnut, todellisuus iskee vasta kun muuttaa ulkomaille "toistaiseksi", ilman paluulippua. Suomesta lähteminen oli vaikeaa, mutta en ollut kuvitellut, että Ranskassa oleminen voisi olla niin vaikeaa. Parisuhde on kuitenkin vakaa ja voi hyvin, etäisyydestä huolimatta (tällä hetkellä siis kahdessa maassa). Mies on paras ystävä ja mahtava tyyppi, enkä millään tietenkään haluaisi hänestä luopua. Mutta olen sellaisessa tilanteessa, jossa pitää punnita parisuhteen arvo ja miettiä omia prioriteettejaan. Tuntuu, että elämä olisi varmasti helpompaa Suomessa omien ystävien ja perheen ympäröimänä, mutta mietin luonnollisesti myös sitä, löydänkö toista miestä - ja löydänkö sitä riittävän nopeasti, että ehtisin saada vielä lapsiakin (yli 30 lasissa). Ja helpottaako se koti-ikävä ikinä, jos lähtee takaisin ulkomaille tai toipuuko koskaan, jos eroaa..?

juuso123 kirjoitti:

Kuulosti tutulta tuo paha olo, kun ahdistaa olla jossain ja kaipaa jonnekin muualle. Jos viina maistuisi niin varmaan alkaisin juomaan suruuni, mutta onneksi ei!

Joka päivä taistelen mielessäni muuttaisinko tänä vuonna, vai jäisinkö vielä kolmeksi vuodeksi. Joka päivä punnitsen mielessäni mikä olisi järkevämpää. Tietysti järki sanoo, että jää sinne missä on asunto ja työ, mutta se vastaus ei tyydytä kun sydän sanoo toista. Olen nyt melko varma, että ensi keväänä lähden takas Suomeen. Lapsi on silloin 4 v. ja olisi helpompi lähteä silloin, kuin juuri ennen koulun alkua. Helpottaa vähän tätä ahdistusta, kun tietää, että täältä on kohta pääsemässä pois.

Lue lisää

Minä olen kanssa miettinyt takaisin suomeen paluuta. olen asunut poissa vasta kolmisen vuotta, ja pääsen suomessa käymään jopa 3-4 kertaa vuodessa. en sinänsä asu edes kovin kaukana, keskieuroopassa. Mutta minua myös masentaa jatkuvasti koti-ikävä, suomesta kotiin palaaminen on kamalaa, siitä kestää toipua monta viikkoa, ja viimeaikoina se on vaan pahentunut joka kerta. Minulla myös mies ja lapsi täällä nykyisessä kotimaassa, parisuhde on hyvä ja mies suostuisi suomeen muuttamaankin, joten se ei ole este. mutta miten siellä pärjää, rahallisesti. ensin pitää olla hirveät säästöt että pärjää monet kuukaudet kun työtä ei luultavasti mistään varsinkaan mies omalle alalleen saa (sairaanhoitaja) tuntuu vaan niin riski hommalta kun on pieni lapsikin, täällä kyseisessä maassa kuitenkin hyvä elintaso ja muuten elämä tasapainoista. en vaan kestä tätä koti-ikävää. olen vielä nuori, joten sinällään mahdollisuuksia on. mutta miten ihmeessä saan mieheni asettumaan suomeen työelämään...

takaisin kotiin.. kirjoitti:

Minä olen kanssa miettinyt takaisin suomeen paluuta. olen asunut poissa vasta kolmisen vuotta, ja pääsen suomessa käymään jopa 3-4 kertaa vuodessa. en sinänsä asu edes kovin kaukana, keskieuroopassa. Mutta minua myös masentaa jatkuvasti koti-ikävä, suomesta kotiin palaaminen on kamalaa, siitä kestää toipua monta viikkoa, ja viimeaikoina se on vaan pahentunut joka kerta. Minulla myös mies ja lapsi täällä nykyisessä kotimaassa, parisuhde on hyvä ja mies suostuisi suomeen muuttamaankin, joten se ei ole este. mutta miten siellä pärjää, rahallisesti. ensin pitää olla hirveät säästöt että pärjää monet kuukaudet kun työtä ei luultavasti mistään varsinkaan mies omalle alalleen saa (sairaanhoitaja) tuntuu vaan niin riski hommalta kun on pieni lapsikin, täällä kyseisessä maassa kuitenkin hyvä elintaso ja muuten elämä tasapainoista. en vaan kestä tätä koti-ikävää. olen vielä nuori, joten sinällään mahdollisuuksia on. mutta miten ihmeessä saan mieheni asettumaan suomeen työelämään...

Lue lisää

..pärjäämisestä jne., Suomessa on kallista. Voisin myös kuvitella, että kotimaassaan asuvan puolisonkaan rooli ei aina ole kauhean helppo ja varmasti vaatii myös aikamoista toisen "kannattelua" toisinaan (tai riippuu varmaan tyypistä, minua on ainakin saanut varmasti kannatella..) En usko, että sen takia kannattaa silti jättää kokeilematta. Työn saanti riippuu varmasti siitäkin, mihin muuttaa. Käsittääkseni pääkaupunkiseudulla sairaanhoitajille on töitä, varsinkin jos opettelee (osaa jo?) kielen.
Olet onnekas, kun miehesi on suostuvainen muuttamaan Suomeen! Miehen asettumisessa sulla on myös se etu, että olet itse asunut ulkomailla ja tiedät, mikä mahdollisesti auttaa sopeutumaan. Tuntuiko susta muuten, että koti-ikävä paheni kun sait lapsen? Mulla on itsellä kauhea vauvakuume tämän järjettömän kahden vaiheilla olemisen päälle - en tiedä jäisinkö Suomeen yksin vai lähtisinkö perustamaan perhettä ulkomaille..Tuntuu niin väärältä, että ylipäätään joutuu valitsemaan tällaisten vaihtoehtojen väliltä! En toisaalta haluaisi odotella loputtomiin perheen perustamista (jos uutta ja sopivaa miestä ylipäätään löytyisi), mutta toisaalta pelkään sitä, että koti-ikävä vaan pahenee jos tulee jälkikasvua. Sittenhän sitä vasta kaipaakin tukiverkostoa ja perhettään..Enpä tiedä mikä neuvoksi.

Epäröijä kirjoitti:

..pärjäämisestä jne., Suomessa on kallista. Voisin myös kuvitella, että kotimaassaan asuvan puolisonkaan rooli ei aina ole kauhean helppo ja varmasti vaatii myös aikamoista toisen "kannattelua" toisinaan (tai riippuu varmaan tyypistä, minua on ainakin saanut varmasti kannatella..) En usko, että sen takia kannattaa silti jättää kokeilematta. Työn saanti riippuu varmasti siitäkin, mihin muuttaa. Käsittääkseni pääkaupunkiseudulla sairaanhoitajille on töitä, varsinkin jos opettelee (osaa jo?) kielen.
Olet onnekas, kun miehesi on suostuvainen muuttamaan Suomeen! Miehen asettumisessa sulla on myös se etu, että olet itse asunut ulkomailla ja tiedät, mikä mahdollisesti auttaa sopeutumaan. Tuntuiko susta muuten, että koti-ikävä paheni kun sait lapsen? Mulla on itsellä kauhea vauvakuume tämän järjettömän kahden vaiheilla olemisen päälle - en tiedä jäisinkö Suomeen yksin vai lähtisinkö perustamaan perhettä ulkomaille..Tuntuu niin väärältä, että ylipäätään joutuu valitsemaan tällaisten vaihtoehtojen väliltä! En toisaalta haluaisi odotella loputtomiin perheen perustamista (jos uutta ja sopivaa miestä ylipäätään löytyisi), mutta toisaalta pelkään sitä, että koti-ikävä vaan pahenee jos tulee jälkikasvua. Sittenhän sitä vasta kaipaakin tukiverkostoa ja perhettään..Enpä tiedä mikä neuvoksi.

Lue lisää

Me ollaan molemmat suomalaisia mieheni kanssa ja meillä on ollut jo kauan kakkoskoti Tallinnassa, 83 kilometrin päässä synnyinpaikastani Helsingistä. Nyt jäämme sinne lopullisesti eikä ole ikävä Suomeen, joka on tosin hyvin lähellä. Osaamme molemmat sujuvasti viroa ja venäjääkin ja meillä on Tallinnassa paljon tuttuja ja niin ihania naapureita ettei Suomessa ole koskaan ollut sellaisia.
Olen asunut aikaisemmi vuosia Saksassa ja parissa Afrikankin maassa enkä ole ikinä tuntenut ikävää Suomeen. Päinvastoin olen miettinyt miten voisi olla palaamatta Suomeen. Olen avoin ihminen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin joka puolella.

natalia67 kirjoitti:

Me ollaan molemmat suomalaisia mieheni kanssa ja meillä on ollut jo kauan kakkoskoti Tallinnassa, 83 kilometrin päässä synnyinpaikastani Helsingistä. Nyt jäämme sinne lopullisesti eikä ole ikävä Suomeen, joka on tosin hyvin lähellä. Osaamme molemmat sujuvasti viroa ja venäjääkin ja meillä on Tallinnassa paljon tuttuja ja niin ihania naapureita ettei Suomessa ole koskaan ollut sellaisia.
Olen asunut aikaisemmi vuosia Saksassa ja parissa Afrikankin maassa enkä ole ikinä tuntenut ikävää Suomeen. Päinvastoin olen miettinyt miten voisi olla palaamatta Suomeen. Olen avoin ihminen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin joka puolella.

Lue lisää

Hei,

Paljon tuttua tekstiä, onkohan enää kukaan kuulolla?

Pitkän yhdessäolomme aikana olen ollut siitä onnekas että olemme mieheni kanssa onnistuneet vuorotella Suomessa ja hänen kotimaassa (USAssa) asumisen väliä. Muutot ovat olleet erilaisia laidasta laitaan, pelkällä kapsekilla opiskeluaikana, myöhemmin viety kontillinen tavaraa. Ollaan koettu muutot ns. tyhjän päälle tai onnekkaasti työpaikan kanssa. Lapsia siunaantui molemmissa maissa ja he ovat olleet hyvin sopeutuneita ja pärjänneet koulussa hyvin, varmaan kiitos myös sen että vaihdoimme ainoastaan kahden paikkakunnan väliä.

Olen siis kokenut paluumuutot ja sen tuomat sopeutumisvaikeudet, enkä tiedä miksen ota opikseni, vaan nytkin taas kaipaan Suomeen. Toisaalta viimeksi sieltä muuttaessamme olin täysin Suomeen sopeutunut ja tyytyväinen. Miehelleni taas kylmät talvet muodostuivat vuosi vuodelta vaikeammiksi. Hänelle tuli joka talvi selkeä masennus ja ärtyneisyys.

Olemme asuneet kolme vuotta tätä jaksoa USAssa, ja vaikka kaikki on päällisen puolin hyvin, kytee pinnan alla jatkuva tyytymättömyys ja taistelen ulkopuolisuuden tunnetta vasten. Vaikein asia minulle on se että tällä kertaa myös vanhin lapsemme todella haluaa takaisin Suomeen. Tunnetta on kestänyt jo pari vuotta. Hänellä on Suomessa vielä läheisiä ystäviä ja haluaa takaisin paikalliseen koululaitokseen ja myöhemmin opiskelemaan (mitä tukisin sillä opinnot ovat edullisia, toisin kuin täällä). Suomessa hän menisi puolentoista vuoden kuluttua lukioon, toinen lapsemme menisi ensi vuonna neljännelle luokalle. Haluaisin siis että olemme Suomessa ennenkuin poika menisi yläasteelle ja tyttö lukioon.

Toinen asia mikä mielessäni puoltaa Suomeen muuttoa on se että saimme yllätyskaksoset viime keväänä. Perheessämme on nyt neljä lasta ja kaipaan Suomen suvun ja ystävien tukiverkostoa (tiedän että ihannoin sitä täällä ulkomailla, mutta täällä missä asumme olemme aika yksin vailla ketään sukua). Jäin pois töistä koska lastenhoito kahdelle vauvalle olisi tullut älyttömän kalliiksi, Suomessa työn ja perheen on paljon helpompi sovittaa.

Mies on periaatteessa hyväksynyt ajatuksen muutosta minun ja lasten takia, en vaan tiedä kuinka jaksan hänen masentuneisuuttaan. Olen täällä asuessani itse käynyt terapiassa ja antanut kaikkeni että sopeutuisin, mies ei ole kovin avoin sellaiseen. Lisäksi olen yksinkertaisesti väsynyt näihin Atlantin yli muuttoihin, olemme tehneet sen niin monta kertaa. En jaksa ajatusta uusista hyvästeistä... pelkään lasten sopeutumista vaikka aina ennen asiat ovat menneet hyvin. Se on kuitenkin aina todella vaikea pala kun vanhat kaverit jäävät taakse, eikä kuviot Suomessa koskaan vastaa täysin ennakko-odotuksia (been there, done that!) Toisaalta olen myös selättänyt tuon tunteen ja tiennyt millaista on elää kun tuntee voivansa hengittää vapaasti ja tuntee kuuluvansa jonnekin ilman jatkuvaa yrittämistä...

Yritän minäkin kerran vuodessa käydä vanhaa synnyttäjää kahtomassa, sitt ku on henkensä heittänyt ei mikään sinne vedä.......

Hieman hankala tilanne ja kannustan harkitsemaan kaikessa rauhassa ennen avoitumista ja mahdollista lasten hankintaa, sillä sen jälkeen se vasta haastava tilanne olisikin, mikäli asiat etenesiviät nykytunnetilojen mukaisesti.

Lähtötilanne tasapainoiselle tulevaisuudelle tuossa ei ole kovin hyvä, sillä jos asuinmaa alkaa tuntua liian vieraalta, ehkä ahdistaakin ja samaan aikaan kumppanin perheenkin kanssa suhteet ovat ontuvat. Puolison perhe on ja pysyy ja jos nuo suhteet ovat ontuvat, niin siitä riskeeraa tulla ajan kanssa kasvava taakka.

Parhaimmillaan kumppanin perheestä voi tulla toinen perhe omansa lisäksi, nyt suunta vaikuttaa toiselta.

Näin kaukaa katsoen näyttäisi olevan jatkoajan paikka. Yleensä elämässä ei kannata tehdä varsinkaan suuria ratkaisuja jos niistä ei ole vahvan positiivistä ja varmaa tunnetta.

Hyvinkin usein sitä sisintään ja kuudetta aistiaan / vaistoaan kannattaa kuunnella ja sitä vastoin toimiminen tulee useinkin buberagina nilkkaan.

- - -

Olen miettinyt Suomeen muuttamista silloinkun alkaa perheenlisäys, mutta kyllä se pitkä -20C pimeä talvi on niin kamala, että en missään nimessä halua muuttaa takasin sinne. Niin ja peilikirkkaat tiet, joissa kaatuu 20 kertaa päivässä hirveät loskasäät keväällä. Plus ihmisten negatiivisuus ja jatkuva valittaminen. :)