näkyy olevan osalle tällä palstalla kirjoittavalle, tarpeen.
Onneksi, ei sentään suurimmalle osalle.
Ollaan valmiita tuomitsemaan, menemään henkilökohtaisuuksiin.
Onko oma elämä niin kurjaa, että sitä pitää purkaa pahantahtoisilla kirjoituksilla?
Eikö kannattaisi vetää henkeä, ja laskea kymmeneen, ennenkuin näppis laulaa?
Helppo huutaa, ilman nickiä.
Niin, kirjoitan itsekin, ilman rekattuani, koska myös aikoinaan koin tuon.
Täällähän on paljon palstoja, missä tunkio haisee. Onko 60 myös tehtävä osaksi sellaista? Emmekö ole tähän ikään mennessä oppineet mitään?
Olemme erilaisia, mutta voisimmeko olla sitä edes hieman sivistyneemmin?
Uteliaisuus, tirkistely, ennen verhojen raoista, ja supatus.
Nyt se ei jää siihen, vaan pläjäytetään heti kaiken kansan luettavaksi, ajattelematta, haluaako suurin osa osallistua sellaisen lukemiseen.
Hyvää alkanutta viikkoa, mietittäisiin edes hetki, jookos vaan?
Uteliaisuus
51
2204
Vastaukset
- ehdotukselle!
Onkohan kaikilla tietoa, että jäjille päästään, jos halutaan? Se näkyy nimittäin, mistä koneesta tekstit syntyvät... Ei kaikille, mutta esim. poliisi ja palstasheriffi saa tiedot halutessaan.
Erilaisuutta on hyvä sietää. Olo on helpompi, ellei sitten ole kokonaan pahan hallussa.Täällä on rämpsy keli, vähän pimeää ja ankeaa. mutta minulla on jo korvapuustitaikina kohoamassa ja marjapiirakat uunissa, joten kyllä se siitä. Tähän asiaan mennäkseni minusta olisi kiva lukea jotain hurttia huumoria, tai jotain ihan arjen asioita, mieluummin kuin nälvimisiä, ja pahan puhumista.Sellainen ei rakenna mitään.Ja eikös se olisi tarkoitus, että tämä olisi kivaa, ja tästä tulisi hyvä mieli jokaiselle. Joten eiköhän muuteta itsekukin käyttäytymistämme kertaheitolla. Ollaan vähän kiltimpiä toisia kohtaan. Katsos kun se metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Iloista räpsypäivää kaikille!
- helppoa,
kIrjoittaa, tuohtuneena.
Kannattaisi miettiä, sanoisiko sen saman päin kasvoja?
Tämänhän pitäisi olla viihdettä, ja hauskaa, ja mukavaa ajankulua.
Pahaa ja katkeraa kirjoitusta lukiessa, tulee vain alakulo, ja huono olo.
Turha sanoa, älä lue, mistä voi tietää onko seuraava kannanotto sellainen?
Kuitenkin, täällä on mukavia, nokkelia, ironisia, hauskoja sentään suurin osa.
Ajankohtaisia aiheita paljon myös., siksi on kuitenkin ihan kiva käydä lueskelemassa, joskus kirjoittamassakin. - vaikka tätä
helppoa, kirjoitti:
kIrjoittaa, tuohtuneena.
Kannattaisi miettiä, sanoisiko sen saman päin kasvoja?
Tämänhän pitäisi olla viihdettä, ja hauskaa, ja mukavaa ajankulua.
Pahaa ja katkeraa kirjoitusta lukiessa, tulee vain alakulo, ja huono olo.
Turha sanoa, älä lue, mistä voi tietää onko seuraava kannanotto sellainen?
Kuitenkin, täällä on mukavia, nokkelia, ironisia, hauskoja sentään suurin osa.
Ajankohtaisia aiheita paljon myös., siksi on kuitenkin ihan kiva käydä lueskelemassa, joskus kirjoittamassakin.Tämänhän pitäisi olla viihdettä ja hauskaa, sanot. Enpä tiedä, jatkuvasti odotan mm., tältä palstalta, että siellä olisi edes joskus hieman syvällisempää keskustelua ja edes keskustelua, nyt tämä on vain "mielipiteitten pläjäyttämistä". Sitä joku kutsuu ehkä keskusteluksi, en minä. Olkoon niin, mutta toivomasta en lakkaa. Turhaksi sen kyllä tiedän, mutta silti...
Niin, viihdettä ja hauskaa sanot, odotan myös joka kerta tätä avatessani aikuista mielipiteenvaihtoa. Siihen kuuluu myös ajoittainen katkeruus ja paha mieli. Kyllä se kirjoittajan tekstistä saa näkyä. Miksei saisi? Monikin vuosien aikana on kirjoittanut, että haluavat vertaistukea tai odottavat sitä, kaipa silloin enimmäkseen murheisiin - vai kuinka?
En odota, että ihmiset ovat jatkuvasti ja kaikkialla suu mairena - kirjallisestikaan. Olla kohtelias (tai sivistynyt) ei ole mielestäni sama asia kuin odotukset kiiltokuvamaailmasta eli että pikku Pollyannat tässä ovat pakisemassa keskenään.
Suru murhe, katkeruus, viha kuuluvat elämään siinä missä iloisuus, myönteisyys jne. Kun luet kirjoituksia, ehkä voisit luopua hitusesta itsekkyyttä siten, että sallisit muiden olla sellaisia kuin he ovat ja ajatella vaikka,että no, tuo on tuon ihmisen tapa ajatella. Ei enempää eikä vähempää.
En tiedä,mmiten sinulle pitäisi irjoittaa, jotta et jo etukäteen tuomitse sanomisia ja/tai pahoita mieltäsi. Joutavasta, sanoisin. On aina yllättävää lukea kuvaa ihmisestä, jota on pidetty pumpulissa tai joka on itse pitänyt itseään pumpulissa siten,että odottaa muiden olevan vain häntä varten ja hänen huviaan varten. Elämä on todella säästänyt sinua, sen huomaa kommentistasi. Olisi ihanaa olla noin pintapuolinen edes joskus. En vain enää osaa enkä voi. - kin vaak
helppoa, kirjoitti:
kIrjoittaa, tuohtuneena.
Kannattaisi miettiä, sanoisiko sen saman päin kasvoja?
Tämänhän pitäisi olla viihdettä, ja hauskaa, ja mukavaa ajankulua.
Pahaa ja katkeraa kirjoitusta lukiessa, tulee vain alakulo, ja huono olo.
Turha sanoa, älä lue, mistä voi tietää onko seuraava kannanotto sellainen?
Kuitenkin, täällä on mukavia, nokkelia, ironisia, hauskoja sentään suurin osa.
Ajankohtaisia aiheita paljon myös., siksi on kuitenkin ihan kiva käydä lueskelemassa, joskus kirjoittamassakin.Älkää nyt aikuiset ihmiset alkako niuhottamaan suotta.
Prosoimalla ja ampumalla yli asioiden, saadaan ihan hyvää keskustelua aikaiseksi.
Pitää vain asennoitua samallalailla kuin lukisi jonkun kirjailijan juttuja, sielläkin voi itse valita mitä lukee tai jättää lukematta.
Purkakaa toki myös pahoinvointianne täällä, eihän psykologitkaan muuta kuin kuuntelevat, tuskin heiltä saa yhtä hyviä neuvoija kuin täältä (ainakin luulisin niin, kun ei ole henk. siellä ollut tarvetta käydä.)
Kyllä me kaikki yritämme päteä ja olla fiksumpia kuin todellesuudessa olemme, mutta mitä se haittaa, kun tämä nettimaailma on kerran tuotu meille kotiin saakka. - vaikka tätä
kin vaak kirjoitti:
Älkää nyt aikuiset ihmiset alkako niuhottamaan suotta.
Prosoimalla ja ampumalla yli asioiden, saadaan ihan hyvää keskustelua aikaiseksi.
Pitää vain asennoitua samallalailla kuin lukisi jonkun kirjailijan juttuja, sielläkin voi itse valita mitä lukee tai jättää lukematta.
Purkakaa toki myös pahoinvointianne täällä, eihän psykologitkaan muuta kuin kuuntelevat, tuskin heiltä saa yhtä hyviä neuvoija kuin täältä (ainakin luulisin niin, kun ei ole henk. siellä ollut tarvetta käydä.)
Kyllä me kaikki yritämme päteä ja olla fiksumpia kuin todellesuudessa olemme, mutta mitä se haittaa, kun tämä nettimaailma on kerran tuotu meille kotiin saakka.Suunnilleen samaa tarkoitin, kiusaamiset sitten ovat erikseen. Sitäkin täällä on, mutta myös paljon sellaisia (sairaita tai terveitä, kuinka vaan), joille kaikkinainen erimielinen kannanotto on muka kiusaamista. Tuolla yksi taas valittelee, että häntä seuraa joku. Ehkä provo, ehkä ei. Niinpä niin. Onneksi tiedän olevani niin vähäpätöinen ja proud of it, että mua ei kukaan vaivaudu seuraamaan. Pitäisiköhän siitä olla huolestunut?
Ajat ovat nyt vaikeat ja se näkyy ihmisissä monin tavoin. Parempi, että puramme pahaa oloa "ulos" kuin haudomme ja seuraukset silloin voivat olla tosi synkeät. Tietysti yksi juttu on se, että jos ei kestä mielestään ikäviä kirjoituksia, ehkä tämä netti ei ole oikea paikka seurustelulle, ei se kaikille sovi. Luonnosta l.elävästä elämästä löytyy kyllä tämänikäisiä paljon, sinne sekaan sitten.
Joku mainitsi, että ihmiset eivät kasvokkain muka sano niin suoraan asioita kuin täällä. Kukkua, ainakin kaupunkiympyröissä. En tiedä miten muilla, mutta kyllä minulle yksi ja toinen on hyvin suoraan ilmaissut mielipiteitään kasvokkain sukupuolielimien nimitysten kera. Ihan sivistyneissä piireissä ja ihan aiheetta. Näin meillä. - tämä ikäisten
vaikka tätä kirjoitti:
Suunnilleen samaa tarkoitin, kiusaamiset sitten ovat erikseen. Sitäkin täällä on, mutta myös paljon sellaisia (sairaita tai terveitä, kuinka vaan), joille kaikkinainen erimielinen kannanotto on muka kiusaamista. Tuolla yksi taas valittelee, että häntä seuraa joku. Ehkä provo, ehkä ei. Niinpä niin. Onneksi tiedän olevani niin vähäpätöinen ja proud of it, että mua ei kukaan vaivaudu seuraamaan. Pitäisiköhän siitä olla huolestunut?
Ajat ovat nyt vaikeat ja se näkyy ihmisissä monin tavoin. Parempi, että puramme pahaa oloa "ulos" kuin haudomme ja seuraukset silloin voivat olla tosi synkeät. Tietysti yksi juttu on se, että jos ei kestä mielestään ikäviä kirjoituksia, ehkä tämä netti ei ole oikea paikka seurustelulle, ei se kaikille sovi. Luonnosta l.elävästä elämästä löytyy kyllä tämänikäisiä paljon, sinne sekaan sitten.
Joku mainitsi, että ihmiset eivät kasvokkain muka sano niin suoraan asioita kuin täällä. Kukkua, ainakin kaupunkiympyröissä. En tiedä miten muilla, mutta kyllä minulle yksi ja toinen on hyvin suoraan ilmaissut mielipiteitään kasvokkain sukupuolielimien nimitysten kera. Ihan sivistyneissä piireissä ja ihan aiheetta. Näin meillä.livepaikat sitten?
Itse pidän tanssimisesta ja musiikista yleensä mutta jos tän ikäinen menee esim ravinteliin niin eihän niissa "kellareissa" ole kuin 30-40-vuotiata ja nauretaan pian ulos.
Sama homma kesäisillä tanssilavoilla.
Musiikkiimakuni on kyllä nuorekkaampaa kuin tän ikäisillä yleensä sillä en pidä humpasta ja tangosta.
Joskus kokee olevansa sellainen väliinputoaja - liian vanha nuorempien sekaan mutta liian nuori (mieleltänsä) vielä eläkeläisretkille. - uusi nimitys
vaikka tätä kirjoitti:
Tämänhän pitäisi olla viihdettä ja hauskaa, sanot. Enpä tiedä, jatkuvasti odotan mm., tältä palstalta, että siellä olisi edes joskus hieman syvällisempää keskustelua ja edes keskustelua, nyt tämä on vain "mielipiteitten pläjäyttämistä". Sitä joku kutsuu ehkä keskusteluksi, en minä. Olkoon niin, mutta toivomasta en lakkaa. Turhaksi sen kyllä tiedän, mutta silti...
Niin, viihdettä ja hauskaa sanot, odotan myös joka kerta tätä avatessani aikuista mielipiteenvaihtoa. Siihen kuuluu myös ajoittainen katkeruus ja paha mieli. Kyllä se kirjoittajan tekstistä saa näkyä. Miksei saisi? Monikin vuosien aikana on kirjoittanut, että haluavat vertaistukea tai odottavat sitä, kaipa silloin enimmäkseen murheisiin - vai kuinka?
En odota, että ihmiset ovat jatkuvasti ja kaikkialla suu mairena - kirjallisestikaan. Olla kohtelias (tai sivistynyt) ei ole mielestäni sama asia kuin odotukset kiiltokuvamaailmasta eli että pikku Pollyannat tässä ovat pakisemassa keskenään.
Suru murhe, katkeruus, viha kuuluvat elämään siinä missä iloisuus, myönteisyys jne. Kun luet kirjoituksia, ehkä voisit luopua hitusesta itsekkyyttä siten, että sallisit muiden olla sellaisia kuin he ovat ja ajatella vaikka,että no, tuo on tuon ihmisen tapa ajatella. Ei enempää eikä vähempää.
En tiedä,mmiten sinulle pitäisi irjoittaa, jotta et jo etukäteen tuomitse sanomisia ja/tai pahoita mieltäsi. Joutavasta, sanoisin. On aina yllättävää lukea kuvaa ihmisestä, jota on pidetty pumpulissa tai joka on itse pitänyt itseään pumpulissa siten,että odottaa muiden olevan vain häntä varten ja hänen huviaan varten. Elämä on todella säästänyt sinua, sen huomaa kommentistasi. Olisi ihanaa olla noin pintapuolinen edes joskus. En vain enää osaa enkä voi.pintapuolinen?
Sitä en ennen olekaan kuullut. Opin taas, siitä kiitos.
Murheita ja suruja on jokaisella, ainakin aika-ajoin, mutta niiden jatkuva märehtiminen, ei useimmiten vie eteenpäin.
Keskusteluja on harvoin, siitä samaa mieltä, olen aiemminkin siitä kirjoitellut, mutta eipä auta.
Katkeruusko on hyvä hettää peliin, edellisen mielipiteeseen? Haukkua ihmistä, ei asiaa. Sitä näkee usein. Joku otetaan hampaisiin, ja mennään henkilökohtaisuuksiin.
Pollyannaakaan minussa ei ole, mutta se ei silti tarkoita sitä, etten pahoittaisi mieltäni turhasta panettelusta ja pahanilkisyydestä.
Se opetettiin jo kotona, kauan sitten, mikä on suotavaa, sopivaa käytöstä.
- se jäisikin
sille asteelle mutta manipulointi?
- mielenkiintoinen juttu
Voisitko hieman avata tuota manipulointia, jota en tajua, se on niin käsittämätön. Miten huomaat sen? Kerro esimerkki.
- täällä**
mielenkiintoinen juttu kirjoitti:
Voisitko hieman avata tuota manipulointia, jota en tajua, se on niin käsittämätön. Miten huomaat sen? Kerro esimerkki.
perustella yhtään mitään .
- kun viestini
täällä** kirjoitti:
perustella yhtään mitään .
täytyy aina siivittää tähtien kera????
- mielenkiintoinen juttu
täällä** kirjoitti:
perustella yhtään mitään .
Jollei kerran huutoonsa osaa tai halua vastata, oletan, että asiassa ei ole perää lainkaan eli keksitty juttu. Jos on aihetta, osaa perustellakin. Jäin vain miettimään, että miten se manipuloiminen oikein tehdään ja miten se onnistuisi näin vanhoille koirille? Ihan älytöntä.
- esimerkki
mielenkiintoinen juttu kirjoitti:
Jollei kerran huutoonsa osaa tai halua vastata, oletan, että asiassa ei ole perää lainkaan eli keksitty juttu. Jos on aihetta, osaa perustellakin. Jäin vain miettimään, että miten se manipuloiminen oikein tehdään ja miten se onnistuisi näin vanhoille koirille? Ihan älytöntä.
on meilien ja tekstareitten manipulointi - se onnistuu nykytekniikalla ja välineillä.
Tiedän aiheen olevan "kuuma peruna", mutta sittenkin taas siitä kirjoitan.
Miksi on niin vaikeaa kirjoittaa rekattuna?
Onko se todella ainoa syy siihen kiusaaminen?
Eikö sitten pitäisi ajatella missä on syy siihen kiusaamiseen?
Täältä on tosiaan käynyt nikit vähiin, ovatko häipyneet vai kirjoittavatko puskista.
Ei näy täältä tuttuja seitsemänkymppisissäkään,
josko olisivat sinne siirtyneet.
Itse myönnän joskus kirjoittavani vähän pirullisestikin, mutta silti omalla nikilläni,
enkä ole huomannut mitään erityistä kiusaamista
ja eikö jonkun viestin voi jättää omaan arvoonsa.
Siitä rekkaamisesta vielä, kyllä paljon mukavampi on vastata, kun tavallaan tietää kenelle vastaa.
Olisi suotavaa ainakin samassa ketjussa käyttää samaa sanaa tai lauseen pätkää, mikä se sitten lieneekin.
Tietäähän live-keskusteluissakin kenen kanssa puhuu ja kenelle vastaa.
Laskin kymmeneen ja kuitenkin laitan tämän viestin tulemaan...D))- vaikka tätä
Minulla ei ole erityisempää muuta syytä kirjoittaa puskasta, kuten sanot (ja rumasti mielestäni) kuin siksi, että tietosuojamme on olematon. En viitsi lisätä riskiä rekkaamalla, sillä ihan
samanlainen olen olin rekattu tai en.
Koen tuon puskista huutamisen ilmaisuna tietynlaisena pikkuseiluisuutena (anteeksi mutta niin on). Miksi on niin vaikeaa sallia erilaisuutta? Sinä haet samoja nikkejä eli ikäänkuin tuttavia, minulle sellaisella ei ole merkitystä. Minulla ei ole tarvetta vaihtaa ajatuksia samojen tyyppien kanssa, koska koko virtuaalimaailma on hahmojen maailma. Silloin on samantekevää,keskusteleeko rekatun ja muka tuttavan kanssa vai jonkun muun. Ventovieraitahan me olemme - hahmoja tavallaan aina.
Mutta kun ja jos haluat esintyä rekattuna, siitä vaan. Salli silti,että kaikilla ei ole tarvetta löytää juuri itsensä kanssa samanmielisiä tai muuten yhteensopivia pareja tai itseään miellyttäviä virtualityyppejä. Särmät ovat mielenkiintoisempia.
Perinteiset rouvamuurit ja turvalliset kahvikestit ovat muuttumassa. Mukaan on tullut näitä nikittömiä kummallisuuksia, jotka eivät ymmärrä yhtään mikä sopii ja mikä ei. On se niin kamalaa. - totta tosiaan
vaikka tätä kirjoitti:
Minulla ei ole erityisempää muuta syytä kirjoittaa puskasta, kuten sanot (ja rumasti mielestäni) kuin siksi, että tietosuojamme on olematon. En viitsi lisätä riskiä rekkaamalla, sillä ihan
samanlainen olen olin rekattu tai en.
Koen tuon puskista huutamisen ilmaisuna tietynlaisena pikkuseiluisuutena (anteeksi mutta niin on). Miksi on niin vaikeaa sallia erilaisuutta? Sinä haet samoja nikkejä eli ikäänkuin tuttavia, minulle sellaisella ei ole merkitystä. Minulla ei ole tarvetta vaihtaa ajatuksia samojen tyyppien kanssa, koska koko virtuaalimaailma on hahmojen maailma. Silloin on samantekevää,keskusteleeko rekatun ja muka tuttavan kanssa vai jonkun muun. Ventovieraitahan me olemme - hahmoja tavallaan aina.
Mutta kun ja jos haluat esintyä rekattuna, siitä vaan. Salli silti,että kaikilla ei ole tarvetta löytää juuri itsensä kanssa samanmielisiä tai muuten yhteensopivia pareja tai itseään miellyttäviä virtualityyppejä. Särmät ovat mielenkiintoisempia.
Perinteiset rouvamuurit ja turvalliset kahvikestit ovat muuttumassa. Mukaan on tullut näitä nikittömiä kummallisuuksia, jotka eivät ymmärrä yhtään mikä sopii ja mikä ei. On se niin kamalaa.tietosuoja täällä on yhtään kummempi nikittömänä, ehei ystäväiseni.
Täällä on perässähiihtäjiä jotka seuraavat IP:n perusteella palstalta toiselle. - 1943
vaikka tätä kirjoitti:
Minulla ei ole erityisempää muuta syytä kirjoittaa puskasta, kuten sanot (ja rumasti mielestäni) kuin siksi, että tietosuojamme on olematon. En viitsi lisätä riskiä rekkaamalla, sillä ihan
samanlainen olen olin rekattu tai en.
Koen tuon puskista huutamisen ilmaisuna tietynlaisena pikkuseiluisuutena (anteeksi mutta niin on). Miksi on niin vaikeaa sallia erilaisuutta? Sinä haet samoja nikkejä eli ikäänkuin tuttavia, minulle sellaisella ei ole merkitystä. Minulla ei ole tarvetta vaihtaa ajatuksia samojen tyyppien kanssa, koska koko virtuaalimaailma on hahmojen maailma. Silloin on samantekevää,keskusteleeko rekatun ja muka tuttavan kanssa vai jonkun muun. Ventovieraitahan me olemme - hahmoja tavallaan aina.
Mutta kun ja jos haluat esintyä rekattuna, siitä vaan. Salli silti,että kaikilla ei ole tarvetta löytää juuri itsensä kanssa samanmielisiä tai muuten yhteensopivia pareja tai itseään miellyttäviä virtualityyppejä. Särmät ovat mielenkiintoisempia.
Perinteiset rouvamuurit ja turvalliset kahvikestit ovat muuttumassa. Mukaan on tullut näitä nikittömiä kummallisuuksia, jotka eivät ymmärrä yhtään mikä sopii ja mikä ei. On se niin kamalaa.karsii tosiaan klikkiytymistä. Minullekaan ei merkitse mitään, kuka mielipiteen on kirjoittanut. Vastaan spontaanisti, jos siltä tuntuu. Ja olen oma itseni, vaikka jonkun mukaan hyväosaisia ei pitäisi olla täällä. Pitäisi vain valitella omaa surkeuttaan. Lähipiiristä on tuttua, että tuolla valittamisella ja surkeudella saa melkoisia taloudellisia etujakin. Silti en lähde sille linjalle. Olen hyväosainen, mutta siksi voin lähiympäristössäni toimia omien voimavarojen rajoissa muiden hyväksi enemmän kuin moni muu.
- vaikka tätä
totta tosiaan kirjoitti:
tietosuoja täällä on yhtään kummempi nikittömänä, ehei ystäväiseni.
Täällä on perässähiihtäjiä jotka seuraavat IP:n perusteella palstalta toiselle.Joo, niinhän se on. Kerroit juuri esimerkin olemattomasta tietosuojasta. Kuitenkin, mitä enemmän jälkiä itsestään jättää, sitä varmempi kohde myös on.Ei mulla harhaluuuloja ole siitä,että näin olisin takuuvarmasti muka tietosuojatumpi, musta näin on vaan hyvä. Enkä välttämättä kaipaa virtuaalimaailmassa samoja tyyppejä juttuseuraksi.
Niin, tämä nyt on mun mielipide, joku muu on jotain muuta mieltä. - ettet kaipaa
vaikka tätä kirjoitti:
Joo, niinhän se on. Kerroit juuri esimerkin olemattomasta tietosuojasta. Kuitenkin, mitä enemmän jälkiä itsestään jättää, sitä varmempi kohde myös on.Ei mulla harhaluuuloja ole siitä,että näin olisin takuuvarmasti muka tietosuojatumpi, musta näin on vaan hyvä. Enkä välttämättä kaipaa virtuaalimaailmassa samoja tyyppejä juttuseuraksi.
Niin, tämä nyt on mun mielipide, joku muu on jotain muuta mieltä.virtuaalimaailmassa samoja tyyppejä juttuseuraksi - tämähän on virtuaalia.
Ai niin, tarkotit että samalle nikille koko ajan,nyt ymmärsin.
Itse en kirjoita samalla nikillä jottei niitä juttuja kaiveltaisi tuolta arkistoista vuosien päästä. - jocus*
Nikin käyttö riippuu siitä, mitä palstalta hakee. Jos ainoa tarkoitus on provosoida, heittää huulta, olla hauska tai vaihtaa säätietoja, ei ole väliä, mitä on nikin paikalla. Keskustelua kertanikkien kanssa ei kuitenkaan voi syntyä - se on yksinkertaisesti mahdotonta.
Kertanikin ajatuksenkulkua voi seurata vain niin pitkälle kuin hän yhdessä viestissään saa sanotuksi. Vakinikin taasen ei tarvitse joka puheenvuorossaan kertoa ajatuksiaan alusta alkaen, vaan hänen aiemmin kirjoittamansa on lukijan tiedossa, ja se mahdollistaa ajatustenvaihdon ja oikean keskustelun. - mahdollistaa
jocus* kirjoitti:
Nikin käyttö riippuu siitä, mitä palstalta hakee. Jos ainoa tarkoitus on provosoida, heittää huulta, olla hauska tai vaihtaa säätietoja, ei ole väliä, mitä on nikin paikalla. Keskustelua kertanikkien kanssa ei kuitenkaan voi syntyä - se on yksinkertaisesti mahdotonta.
Kertanikin ajatuksenkulkua voi seurata vain niin pitkälle kuin hän yhdessä viestissään saa sanotuksi. Vakinikin taasen ei tarvitse joka puheenvuorossaan kertoa ajatuksiaan alusta alkaen, vaan hänen aiemmin kirjoittamansa on lukijan tiedossa, ja se mahdollistaa ajatustenvaihdon ja oikean keskustelun.myös sen negatiivisen puolen nikkiä vastaan.
- isoäiti*
Tiedätkö Tellastiina, että me kirjoittelimme
täällä ennen kuin rekkaamiseen oli edes mahdollisuus, ja erilaisuus näkyi silloinkin
jäynän, vitsailun tai tiukkapipoisuuden muodossa.
Sitten tuli rekkaamismahdollisuus ja me kaikki
innolla kirjasimme nimimerkkimme ja kuinka ollakaan, sama jäynä, samat nipotukset ja samat valitukset jatkuivat.
Syy ei ole palstan pitäjässä, vaan se on täällä
näppäimien yläpuolella.
Jokainen voi miettiä itsekseen haluaako suuttua tai kantaa kaunaa pelkkien kirjainrivien takia.
Kirjoittajia on poistunut: osa laiskistunut, osa siirtynyt lukijoiksi, osa löytänyt paremmat forumit kuolemattomien ajatuksiensa ilmaisuun, osa muuttunut tuhkaksi
tai siirtynyt matojen kanssa maatöihin.
Hyvää kevättä! isoäiti* kirjoitti:

Hyvää kevättä!Ei suinkaan se mitä täällä kirjoitetaan ole palstan pitäjän vika, kai sen nyt joka ikinen tajuaa, että syy on kirjoittajissa, on sitten rekattu tai ei.
Tämä rekattu ja rekattomuus on ainainen aihe täällä, en tiedä miksi minunkin siihen taas piti tarttua, kun kerran ylivoima on rekkaamattomilla.
Minä luovutan! Siis tämän ketjun osalta, palstalta en vielä aio lähteä, kun tänne taas olen pesiytynyt.- mutta en sittenkään...
jocus* kirjoitti:
Nikin käyttö riippuu siitä, mitä palstalta hakee. Jos ainoa tarkoitus on provosoida, heittää huulta, olla hauska tai vaihtaa säätietoja, ei ole väliä, mitä on nikin paikalla. Keskustelua kertanikkien kanssa ei kuitenkaan voi syntyä - se on yksinkertaisesti mahdotonta.
Kertanikin ajatuksenkulkua voi seurata vain niin pitkälle kuin hän yhdessä viestissään saa sanotuksi. Vakinikin taasen ei tarvitse joka puheenvuorossaan kertoa ajatuksiaan alusta alkaen, vaan hänen aiemmin kirjoittamansa on lukijan tiedossa, ja se mahdollistaa ajatustenvaihdon ja oikean keskustelun.Nikittömänä olen seurannut sinunkin kirjoitteluasi ja ajatuksenkulkuasi (kuten itse asian ilmaiset) useita kuukausia ajoittain, kun olet samassa ketjussa sattunut kommentoimaan. Silti en siitä - ajatuksenkulustasi - ole päässyt niin hyvin selville, että minussa olisi herännyt hillitön himo vaihtaa juuri sinun ja vain sinun kanssasi ajatuksia tai että hakisin nikkisi uteliaana ja katsoisin, mitä olet mahdollisesti mistäkin ollut mieltä. Liian työlästä eikä kiinnosta.
Olen täällä "tavannut" muita nikillisiä ja nikittömiä (tyylin tunnistaa nikittömistäkin), joiden kanssa joskus on tullut kommentteja vaihdettua, joskus jopa sentin verran syvällisempääkin juttua. Että enempi tyyppikysymys, kuka mistäkin ja kenestäkin persoonasta pitää - kuten luonnossakin. Nikki ei tee ihmisestä mieluisampaa tai avaa häntä toiselle yhtään sen enempää, kun aaltopituudet ovat tyystin erilaiset. Ja tämä ilman sarvia ja hampaita esimerkkinä, ei henkilökohtaisuutena.
Kun sinua noin kovin tuntuu hiertävän, että et saa kaikkia nikillisiksi, jätän piruuttani mainitsematta nikin, jolla olen rekkaamattomana kirjoitellut tässä ketjussa. Olen hyvin tunnistettava, joten...seli, seli Jocus-hyvä... Kysehän tuossa asiassa on vallanhalusta ja vakiseuran kaipuusta. Kaikilla ei ole tarvetta niistä kumpaankaan. - on jo rekisteröity
mutta en sittenkään... kirjoitti:
Nikittömänä olen seurannut sinunkin kirjoitteluasi ja ajatuksenkulkuasi (kuten itse asian ilmaiset) useita kuukausia ajoittain, kun olet samassa ketjussa sattunut kommentoimaan. Silti en siitä - ajatuksenkulustasi - ole päässyt niin hyvin selville, että minussa olisi herännyt hillitön himo vaihtaa juuri sinun ja vain sinun kanssasi ajatuksia tai että hakisin nikkisi uteliaana ja katsoisin, mitä olet mahdollisesti mistäkin ollut mieltä. Liian työlästä eikä kiinnosta.
Olen täällä "tavannut" muita nikillisiä ja nikittömiä (tyylin tunnistaa nikittömistäkin), joiden kanssa joskus on tullut kommentteja vaihdettua, joskus jopa sentin verran syvällisempääkin juttua. Että enempi tyyppikysymys, kuka mistäkin ja kenestäkin persoonasta pitää - kuten luonnossakin. Nikki ei tee ihmisestä mieluisampaa tai avaa häntä toiselle yhtään sen enempää, kun aaltopituudet ovat tyystin erilaiset. Ja tämä ilman sarvia ja hampaita esimerkkinä, ei henkilökohtaisuutena.
Kun sinua noin kovin tuntuu hiertävän, että et saa kaikkia nikillisiksi, jätän piruuttani mainitsematta nikin, jolla olen rekkaamattomana kirjoitellut tässä ketjussa. Olen hyvin tunnistettava, joten...seli, seli Jocus-hyvä... Kysehän tuossa asiassa on vallanhalusta ja vakiseuran kaipuusta. Kaikilla ei ole tarvetta niistä kumpaankaan.noin kirjoittanut? Tuskin olisit, eli vakinikin käyttäminen mahdollistaa - ööh - keskustelun.
Nyt munasit itsesi, Jocus kirjoittaa asiallisesti tai harrastaa osuvaa kuivaa huumoria.
Sinä lipsuit pahemman kerran asialinjalta ja huumori puuttuu tyystin.
Purkauksesi taitaa olla vastine Jocuksen toisessa ketjussa esittämään asialliseen mielipiteeseen ja kysymykseen? - jocus*
mutta en sittenkään... kirjoitti:
Nikittömänä olen seurannut sinunkin kirjoitteluasi ja ajatuksenkulkuasi (kuten itse asian ilmaiset) useita kuukausia ajoittain, kun olet samassa ketjussa sattunut kommentoimaan. Silti en siitä - ajatuksenkulustasi - ole päässyt niin hyvin selville, että minussa olisi herännyt hillitön himo vaihtaa juuri sinun ja vain sinun kanssasi ajatuksia tai että hakisin nikkisi uteliaana ja katsoisin, mitä olet mahdollisesti mistäkin ollut mieltä. Liian työlästä eikä kiinnosta.
Olen täällä "tavannut" muita nikillisiä ja nikittömiä (tyylin tunnistaa nikittömistäkin), joiden kanssa joskus on tullut kommentteja vaihdettua, joskus jopa sentin verran syvällisempääkin juttua. Että enempi tyyppikysymys, kuka mistäkin ja kenestäkin persoonasta pitää - kuten luonnossakin. Nikki ei tee ihmisestä mieluisampaa tai avaa häntä toiselle yhtään sen enempää, kun aaltopituudet ovat tyystin erilaiset. Ja tämä ilman sarvia ja hampaita esimerkkinä, ei henkilökohtaisuutena.
Kun sinua noin kovin tuntuu hiertävän, että et saa kaikkia nikillisiksi, jätän piruuttani mainitsematta nikin, jolla olen rekkaamattomana kirjoitellut tässä ketjussa. Olen hyvin tunnistettava, joten...seli, seli Jocus-hyvä... Kysehän tuossa asiassa on vallanhalusta ja vakiseuran kaipuusta. Kaikilla ei ole tarvetta niistä kumpaankaan.En suinkaan tarkoittanut, että kenenkään pitäisi vanhoja sepustuksiani muistella, sehän ei millään tavoin edistäisi tätä keskustelua. Tarkoitin tietysti samassa keskustelussa esitettyjä ajatuksia.
Tämä mielipiteiden vaihto kanssasi käy esimerkistä: sinä tiedät ajatuksistani nyt kahden repliikin verran (mikäli tämän luet), minä yhden. Jos jatkossakin vaihdat nikkiä joka puheenvuorossasi, en koskaan sen enempää tule tietämäänkään, sillä seuraava vastaus voi olla jo eri henkilön kirjoittama. Jos haluat perustella kantaasi perusteellisemmin, joudut jokaisessa puheenvuorossasi lähtemään nollapisteestä, kun taasen minä voin jatkaa siitä, mihin edellisen repliikkini päätin.
Ja tämä oli tietysti vain esimerkki. Vakinikissä on sellainenkin hyvä puoli, että sinun ei lainkaan tarvitse lukea kommenttejani, ellet ole niistä kiinnostunut. Minä taasen en osaa väistää tekstejäsi, vaikka haluaisinkin.
Mikä kirjoittamassani muuten ärsytti sinua noin suuresti, että sorruit arvioimaan motiivejani? jocus* kirjoitti:
En suinkaan tarkoittanut, että kenenkään pitäisi vanhoja sepustuksiani muistella, sehän ei millään tavoin edistäisi tätä keskustelua. Tarkoitin tietysti samassa keskustelussa esitettyjä ajatuksia.
Tämä mielipiteiden vaihto kanssasi käy esimerkistä: sinä tiedät ajatuksistani nyt kahden repliikin verran (mikäli tämän luet), minä yhden. Jos jatkossakin vaihdat nikkiä joka puheenvuorossasi, en koskaan sen enempää tule tietämäänkään, sillä seuraava vastaus voi olla jo eri henkilön kirjoittama. Jos haluat perustella kantaasi perusteellisemmin, joudut jokaisessa puheenvuorossasi lähtemään nollapisteestä, kun taasen minä voin jatkaa siitä, mihin edellisen repliikkini päätin.
Ja tämä oli tietysti vain esimerkki. Vakinikissä on sellainenkin hyvä puoli, että sinun ei lainkaan tarvitse lukea kommenttejani, ellet ole niistä kiinnostunut. Minä taasen en osaa väistää tekstejäsi, vaikka haluaisinkin.
Mikä kirjoittamassani muuten ärsytti sinua noin suuresti, että sorruit arvioimaan motiivejani?ja "hellät tunteet" ;)
jocus*
Tiedätkö Sinä kenelle vastaat ja kuka sulle vastaa? Minä ainakin olen ihan pökerryksissä,
tähdillä ja ilman.
Täällä!- jocus*
partikkeli kirjoitti:
ja "hellät tunteet" ;)
jocus*
Tiedätkö Sinä kenelle vastaat ja kuka sulle vastaa? Minä ainakin olen ihan pökerryksissä,
tähdillä ja ilman.
Täällä!En niin paljon näitä palstoja lueskele, että ketään tyylistä tuntisin. Ja miksi arvailisinkaan, jos joku haluaa kerran tuntemattomana pysyä.
- mutta en sittenkään
jocus* kirjoitti:
En suinkaan tarkoittanut, että kenenkään pitäisi vanhoja sepustuksiani muistella, sehän ei millään tavoin edistäisi tätä keskustelua. Tarkoitin tietysti samassa keskustelussa esitettyjä ajatuksia.
Tämä mielipiteiden vaihto kanssasi käy esimerkistä: sinä tiedät ajatuksistani nyt kahden repliikin verran (mikäli tämän luet), minä yhden. Jos jatkossakin vaihdat nikkiä joka puheenvuorossasi, en koskaan sen enempää tule tietämäänkään, sillä seuraava vastaus voi olla jo eri henkilön kirjoittama. Jos haluat perustella kantaasi perusteellisemmin, joudut jokaisessa puheenvuorossasi lähtemään nollapisteestä, kun taasen minä voin jatkaa siitä, mihin edellisen repliikkini päätin.
Ja tämä oli tietysti vain esimerkki. Vakinikissä on sellainenkin hyvä puoli, että sinun ei lainkaan tarvitse lukea kommenttejani, ellet ole niistä kiinnostunut. Minä taasen en osaa väistää tekstejäsi, vaikka haluaisinkin.
Mikä kirjoittamassani muuten ärsytti sinua noin suuresti, että sorruit arvioimaan motiivejani?Oletko noin kielteinen, että oletat minun olevan vihainen aina kirjoittaessani? Pois se minusta. Mistä me itse asiassa käymme sananvaihtoa? Minua ei Jocus hyvä ärsytä lainkaan se, että käytät rekattua nikkiä. Käytä vaikka kymmentä ja kirjoita sillävälillä nikittömänä. Ihan samantekevää. Sinä sen sijaan haluat kaikki ruotuun eli tekemään kuin sinä. Siitä on kysymys.
Anna nyt ihmeessä minun ja muutaman muun valita, koska teemme sen kuitenkin sinulta lupaa kysymättä.
Toivottavasti et lue tätä, ihailijasi lukevat sen kyllä. Terveisiä vaan sinne ihailijapuolelle, vastapainoakin tosin löytyy. Vaikutat varsinaiselta kireäpipolta. Hyvää jatkoa ja onnea siivilän käytössä, että silmä pieni ei lue mitä vain... Sortuminen taas on inhimillistä. KUten myös se, että tämä kommentointi vain ja ainoastaan naurattaa. Pitkälle on päästy puolin ja toisin ja ikää siis oli yli kuudenkymmenen. Hohhoijaa. Jätän sinut ja ihailijasi muikistelemaan kaikessa omahyväisyydessänne. - Ihaile en ketään. Täällä.
mutta en sittenkään kirjoitti:
Oletko noin kielteinen, että oletat minun olevan vihainen aina kirjoittaessani? Pois se minusta. Mistä me itse asiassa käymme sananvaihtoa? Minua ei Jocus hyvä ärsytä lainkaan se, että käytät rekattua nikkiä. Käytä vaikka kymmentä ja kirjoita sillävälillä nikittömänä. Ihan samantekevää. Sinä sen sijaan haluat kaikki ruotuun eli tekemään kuin sinä. Siitä on kysymys.
Anna nyt ihmeessä minun ja muutaman muun valita, koska teemme sen kuitenkin sinulta lupaa kysymättä.
Toivottavasti et lue tätä, ihailijasi lukevat sen kyllä. Terveisiä vaan sinne ihailijapuolelle, vastapainoakin tosin löytyy. Vaikutat varsinaiselta kireäpipolta. Hyvää jatkoa ja onnea siivilän käytössä, että silmä pieni ei lue mitä vain... Sortuminen taas on inhimillistä. KUten myös se, että tämä kommentointi vain ja ainoastaan naurattaa. Pitkälle on päästy puolin ja toisin ja ikää siis oli yli kuudenkymmenen. Hohhoijaa. Jätän sinut ja ihailijasi muikistelemaan kaikessa omahyväisyydessänne.Outo vihamielisyys tihkuu sinun kirjoituksista? Toista silti vakuutat. Mistä moinen?
Riveiltä en syytä ole löytänyt, rivien välit näyttää tyhjiltä?
- +++++++++++++
Samaa olen useasti miettinyt. Vielä enemmän, kun täällä kirjoittaa hyväosaiset, isoa eläkettä nauttivat, loppututkinnon suorittaneet, paljon matkustelevat ja vireät ihmiset. Ainakin oman kertoman mukaan. Köyhät, sairaat, vuokraluukussa asuvat pieneläkeläiset on jo ajat sitten savustettu ulos.
- on yksi
vähäosaisempi joka yrittää vielä roikkua mukana pahalla sisulla.
on yksi kirjoitti:
vähäosaisempi joka yrittää vielä roikkua mukana pahalla sisulla.
Ei ole Tellastiinaakaan siunattu mahtavilla eläkkeillä ja opinnotkin ovat jääneet, en viitsi edes sanoa mihin...
Koitetaan kestää!- vaikka tätä
Olen suhtautunut noihin mainitsemiinne juttuihin naureskellen.Todennäköisesti siellä jossakin rahaton eläkeläinen naputtelee osamaksulla hankittua tietsikkaansa (joka sekin vetelee viimeisiään) ja kirjoittaa ärsyttääkseen unelmaelämästään, jota ei koskaan ole ollut eikä tule. Ehkä lenkkitossut ja verkkahousut pukiminaan ja pipo päässä. Iliman muuta. Tunnustan suoraan,että mulla on ollut hyvin hauskaa, kun olen noita kehuskeluja lukenut. Ja olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että nauran.
Jos jutuissa olisikin jonkin verran tositietoa, eivätkö ne kerro ihmisistä, joilla on kaikkea ja silti ei mitään. Ei sivistys ja onnellinen (tai tyytyväinen ) olo ole kiinni tutkinnoista, ihan muusta. Mutta tästä voi olla monenlaisia tulkintoja, kuten on nähty. vaikka tätä kirjoitti:
Olen suhtautunut noihin mainitsemiinne juttuihin naureskellen.Todennäköisesti siellä jossakin rahaton eläkeläinen naputtelee osamaksulla hankittua tietsikkaansa (joka sekin vetelee viimeisiään) ja kirjoittaa ärsyttääkseen unelmaelämästään, jota ei koskaan ole ollut eikä tule. Ehkä lenkkitossut ja verkkahousut pukiminaan ja pipo päässä. Iliman muuta. Tunnustan suoraan,että mulla on ollut hyvin hauskaa, kun olen noita kehuskeluja lukenut. Ja olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että nauran.
Jos jutuissa olisikin jonkin verran tositietoa, eivätkö ne kerro ihmisistä, joilla on kaikkea ja silti ei mitään. Ei sivistys ja onnellinen (tai tyytyväinen ) olo ole kiinni tutkinnoista, ihan muusta. Mutta tästä voi olla monenlaisia tulkintoja, kuten on nähty.silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan! Menkääpäs nyt ottamaan pienet päiväunet, se rauhoittaa. ja sitten ette enää nouse väärällä jalalla ylös!
- todellakaan
vaikka tätä kirjoitti:
Olen suhtautunut noihin mainitsemiinne juttuihin naureskellen.Todennäköisesti siellä jossakin rahaton eläkeläinen naputtelee osamaksulla hankittua tietsikkaansa (joka sekin vetelee viimeisiään) ja kirjoittaa ärsyttääkseen unelmaelämästään, jota ei koskaan ole ollut eikä tule. Ehkä lenkkitossut ja verkkahousut pukiminaan ja pipo päässä. Iliman muuta. Tunnustan suoraan,että mulla on ollut hyvin hauskaa, kun olen noita kehuskeluja lukenut. Ja olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että nauran.
Jos jutuissa olisikin jonkin verran tositietoa, eivätkö ne kerro ihmisistä, joilla on kaikkea ja silti ei mitään. Ei sivistys ja onnellinen (tai tyytyväinen ) olo ole kiinni tutkinnoista, ihan muusta. Mutta tästä voi olla monenlaisia tulkintoja, kuten on nähty.kaikki usko noihin juttuihin, onhan niitä "ufotarinoita" tullut sen verran luettua täällä.
Ihmettelen miksi yleensä täytyy "väritellä" sitä elämäänsä muuksi.
Tosin rehellisyys voi koitua kohtalokkaaksi täällä netissä monelle. - kertomukset,
kun ovat ihan kirjoittajan omia ja kuka viitsii todenperäisyyttä edes alkaa kaivamaan. Minä en ole katsellut kenenkään kuvia galleriasta vai mikä se onkaan. Nikittömänä kirjoittava on ilman muuta köyhä, varaton, tautisen sairas, asuu pienessä vuokraluukussa. Eikä saisi tänne kirjoitella. Näin olen asian ymmärtänyt.
IP-osoitekin selviää, kun on niin viisasta väkeä (kuulostaa uhkailulta) sitä selvittämässä.
Näitä juttuja voi kirjoitella nettikahvilassa ja jopa kirjaston koneella tai tuttavan luona. Pieni on nikillisen maailma. Piruuttanikaan en rekkaudu. - on sinun omasi
kertomukset, kirjoitti:
kun ovat ihan kirjoittajan omia ja kuka viitsii todenperäisyyttä edes alkaa kaivamaan. Minä en ole katsellut kenenkään kuvia galleriasta vai mikä se onkaan. Nikittömänä kirjoittava on ilman muuta köyhä, varaton, tautisen sairas, asuu pienessä vuokraluukussa. Eikä saisi tänne kirjoitella. Näin olen asian ymmärtänyt.
IP-osoitekin selviää, kun on niin viisasta väkeä (kuulostaa uhkailulta) sitä selvittämässä.
Näitä juttuja voi kirjoitella nettikahvilassa ja jopa kirjaston koneella tai tuttavan luona. Pieni on nikillisen maailma. Piruuttanikaan en rekkaudu.Kirjoititpa mistä tahansa, sillä koneella on ip-tunnus.
Se ei ole vaikeaa saada selville, jos siihen on tarvetta.
On jokaisen oma asia rekkautuuko, kirjoituksesi kertoo paljon ajatustesi laadusta. - en ole
on sinun omasi kirjoitti:
Kirjoititpa mistä tahansa, sillä koneella on ip-tunnus.
Se ei ole vaikeaa saada selville, jos siihen on tarvetta.
On jokaisen oma asia rekkautuuko, kirjoituksesi kertoo paljon ajatustesi laadusta.äskeinen ja vaan toinen nikitön.
KYllä näillä palstoilla joskus esiintyy ylimielistä porukkaa varsinkin nikittömille mm seuraavanlaisilla kommenteilla:
- keskustelutasosi on sitä luokkaa että varmmaan
pelailet hedelmäpelejä automaateilla
- olet äö:ltasi sitä ja tätä
- olet varmaan työtön tai eläkeläinen
- et kuulu tänne jne
- pysy pois mun tieltäni!
- mene johonkin toiseen ketjuun märisemään
Mitä kertoo tuollaiset kommentit nikillistä itsestään - ei kovin sivistynyttä?
- en ole kirjoitti:
äskeinen ja vaan toinen nikitön.
KYllä näillä palstoilla joskus esiintyy ylimielistä porukkaa varsinkin nikittömille mm seuraavanlaisilla kommenteilla:
- keskustelutasosi on sitä luokkaa että varmmaan
pelailet hedelmäpelejä automaateilla
- olet äö:ltasi sitä ja tätä
- olet varmaan työtön tai eläkeläinen
- et kuulu tänne jne
- pysy pois mun tieltäni!
- mene johonkin toiseen ketjuun märisemään
Mitä kertoo tuollaiset kommentit nikillistä itsestään - ei kovin sivistynyttä?
-Siinä sen näette - ei mitään tiedä kuka kirjoittaa ja kenelle vastataan. D))
Sitten puolustan rekattuja, kyllä se on niin, että rekatulla nikillä ei niin vain lauota tuollaisia kommentteja.
Niitä on paljon helpompi kirjoitella nikittömänä - en nyt sitten viitsinyt kirjoittaa että puskista!Tellastiina kirjoitti:
Siinä sen näette - ei mitään tiedä kuka kirjoittaa ja kenelle vastataan. D))
Sitten puolustan rekattuja, kyllä se on niin, että rekatulla nikillä ei niin vain lauota tuollaisia kommentteja.
Niitä on paljon helpompi kirjoitella nikittömänä - en nyt sitten viitsinyt kirjoittaa että puskista!Nekös ne nyt on joku halveksittava kansan osa? Ei ole kuule kirkossa kuuluutettu milloinka itsekkin olet työtön. Ja eläkeläinen sinusta ihan varmasti tulee, jos et satu myrkkyihisi kuolemaan ennen sitä. Ja jos sinulla pikkusenkin olisi sitä älykkyysosa määrää, niin ottaisit vaikka hatun pois päästäsi kun tulee eläkeläinen vastaan.
- voi itsellensä
Tellastiina kirjoitti:
Siinä sen näette - ei mitään tiedä kuka kirjoittaa ja kenelle vastataan. D))
Sitten puolustan rekattuja, kyllä se on niin, että rekatulla nikillä ei niin vain lauota tuollaisia kommentteja.
Niitä on paljon helpompi kirjoitella nikittömänä - en nyt sitten viitsinyt kirjoittaa että puskista!perustaa vaikka kuinka monta ja kaikkiin kommentti: tämä sivu ei ole julkinen. Voi vastailla vaikka millä nikillään vuorotellen ja kiusallaan vaihdella nikkiään, eli puskista sillonkin huudellaan ja kirjoittajasta ei tiedä yhtä höykäsen pöläystä. Vai näkyykö nikistä jokin erityispiirre, kuten älykkyys, varakkuus, kaiken tietävä ihminen?
Kukas sen kissanhännän nostaa, jos ei kissa itse.
- tullut
ilmi nikkien käyttö tai puuttuminen mutta entäs jos tietsikka on hakkeroitu, silloinhan kyseisen nikin salasanat on tiedossa ja voidaan käyttää väärin ja kirjoitella henkilön nimissä mitä sattuu.
Vai laiska?
Kilkuttelen nimimerkilläni siksi ettei kanssaihmisilleni tulisi turhia lukuhetkiä.
Itse en viitsi avata "mitähän - haittaa", "saiskohan - tietää" jne aloituksia.
Otsikointi joko kiinnostaa tai sitten ei.
Samoin joidenkin nimimerkkien viestit ovat arvattavia joten sen perusteella harkitsen kurkkaamiseni.
Mielikuvituksettomuuttani osoittaa periaatteeni että tarvittaessa (teoreettinen asetelma) olen valmis keskustelemaan mielipiteistäni nokikkain kenen tahansa kanssa.
Joku tuttavani on tunnistanutkin.
Herjoista en piittaa oikeassa elämässäkään, saati sitten täällä.
Herjahan on vain sen julkituojan mielipide!
Jos joku haluaa pullistella ja kaunistella asioita niin siitä vaan!
Totuus ei valehtelemalla muutu mutta jos se helpottaa niin hyväksihän se on.
Eikä työttömyydessä, eläköitymisessä eikä köyhyydessä mitään häpeämistä ole.
Työttömyys saattaa olla oma valinta, eläköityminen on jokaisella vastassa ja köyhyys on tunnetila.
Köyhyyden tunne syntyy vertaamisesta!
Hyvin menee kun ei vertaa eikä valita!- Tri. Luulottelu...
psykiatrilla käymistä,sillä muutakaan en voi tuohon sinun aloitukseesi kommentoida.
- tulihan
sieltä esiin taas yksi palstaterapeutti, outoa?
- toisten asioissa
roikkuvia, törkeästi tuijottavia kyttäämässä, että mistä saisi asiantynkää kiusantekoon, nälvimiseen ja mollaamiseen. Heitä ei mitkään maailman asiat kiinnosta. Eivät harrasta, eivät lue, eivät käy missään. Veljen/siskon kersat ovat niin ja niin eteviä, niitä juttuja jaksavat jauhaa jauhaa ja lopun aikaa teilataan työkavereita. Mihinkäs seepra raidoistaan pääsee, ei suinkaan ikä niitä hävitä?
- työpaikat
Siellä on juuri samanlaista, kuten joskus täälläkin. Työpaikoillakin sanotaan joskus suoraan, siis päin naamaa, vaikka henkilö tunnetaan.
Täällä sentään nikittömänä on helpompi muuttaa omaa mielipidettään, mutta nikillinen muistetaan aina sanomisistaan.
- Naiset ole
aina näykkineet toisiaan?
Ei haluta katsoa laajemmin, ainoastaan oma arvojärjestys on se oikea.
Pieniähän murheita nuo lienevät, isossa maailmassa.- ja jupistaan
mummot taisteluareenalla:)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup324141Aamu on aina iltaa viisaampi.
Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene122047Juuri sinut kainaloon haluaisin nyt
Sydän sykkii vain sinulle Sinä olet se jota kaipaan Sinä olet se josta uneksin Jos sinun rinnallesi jäädä saan Tän koko241942Se meidän sydänyhteys
Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi731416Ihana on nähdä edes ohimennen
Mitenköhän mies sua voisi lähestyä❤️? Oon lääpälläni suhun mutta en uskalla lähestyä vaikka vilkuilet ja huomaan että su441368- 291255
- 661234
- 821211
Ota se joka eniten tulee lähelle ja yrittää
Neuvoksi jos on moni kiinnostunut. Silloin ei tarvitse arvuutella onko kiinnostunut. Näin se vaan menee. Nopeat syövät h111907Saattaisimme olla yhdessä
Vaarallinen yhdistelmä. Käsitin, että meillä molemmilla on samanlaista historiaa... Siitä huolimatta haluaisin kokeilla26773