Huvittuneena olen seurannut näitä hybridikeskusteluja. Hauskana piirteenä voisin todeta, että hybridiä haukkuneet eivät ole esittäneet mitään konkreettista perustelua väitteelleen, vaan kommentit ovat liittyneet niissä käytettävien osasarjojen kestävyyteen. Saman laatuisia ja hintaisia osasarjoja käytetään myös saman hintaisissa maastopyörissä. Edullisemmat osasarjat kestävät kyllä keskivertokäyttäjän käytössä vuosikausia. Nimenomaan normaali käytössä. Metsässä ajaminen ei ole normaalia. Hybridi on mielestäni hyvä vaihtoehto monelle käyttäjälle, joka pyöräilee muutaman sata kilometriä vuodessa. Se soveltuu niin maantielle kuin hiekkatiellekin. Lokasuojin ja tavaratelineen kera se on hyvä käyttöpyörä. Hybridin rullaavuus on kuitenkin perinteistä mummonpyörää parempi ja vaihteiden ansiosta pyöräily tuulisissa ja mäkisissä maastonkohdissa helpottuu verrattuna johonkin sinkulaan. Suora ohjaustanko on vähemmän pyöräilevälle kippurasarvista parempi vaihtoehto. Maastokäyttöön on omat pyöränsä mutta korostaisin, että suurin osa meistä liikkuu tiellä. Maantiepyörä ainoaksi kulkuvälineeksi on mielestäni huono ratkaisu, jos kilometrit jäävät alle tuhannen vuositasolla tai jos haluaa liikkua myös kaupungissa. Itsellä on maantie ja jonkin sortin hybridi pyörä. Lyhyemmälle lenkille (alle 25km) otan jälkimmäisen ja samaten kaupunkikäyttöön. Maantiepyörällä ajan pidemmät lenkit ja kun haluan nauttia vauhdin huumasta.
Hybridimielipiteeni
75
11044
Vastaukset
- Break
Erityisesti tällä paltalla on pistänyt silmää se, että hybridiä pidetään marketin halpispyörän synonyyminä. Tokihan suurin osa halvoista ja heikkolaatuisista ns. markettipyöräistä myydään hybrideinä, mutta ei sen pitäisi vaikuttaa hybridien maineeseen. Sen pitäsi vaikuttaa vain halpojen markettipyörien laadun maineeseen. Hybridi on mainio pyörä omassa käyttötarkoituksessaan. Hybridiinkin pätee sama sääntö kuin missä tahansa tuotteessa. Isommalla rahalla saa paremman tuotteen. Myönnän tottakai, että hybridissä on ongelmansa. Nämä tulevat esiin kuitenkin vasta aktiivisemmalla pyöräilijällä, joka yleensä osaavatkin valita itselleen sopivamman pyörän. Onhan hybridi aina kompromissi. Optimi tilanteessahan joka käyttötarkoitukseen löytyy oma pyörä. Hybridin kompromissit ovat kieltämättä joskus ristiriitaisia, mutta kuten sanottu sitä ei vähemmän pyöräilevä huomaa eikä parempaakaan kompromissia ole tarjolla.
- fillaristi mies-81
Sekö on epänormaalia, että harrastaja painelee maastopyöränsä kanssa luonnon rauhaan metsään ajelemaan ja kehittämään ajotaitojaan? Kyllä metsässä ajamiseen verrattuna halvalla hybridillä ajaminen on epänormaalia itsensä kiduttamista. Edullisemmat osasarjat voivat kestää jos ajomäärät jäävät vähäisiksi, siksi, että pyörä ei olekaan se kulkuneuvo jolla _pääasiassa_ liikutaan. Itse teen käytännössä kaikki matkat polkupyörällä ja harrastan vielä siinä sivussa maantiepyöräilyä fitness-pyörällä ja maastopyöräilyä, jolloin hyvät osasarjat todella korostuvat tärkeydessään. Acera ei ikinä kestäisi käytössäni edes kaupunkipyörässä, koska jo sillä kilometrejä tulee mittariin noin 10 000 vuodessa. Joskus tulee 12-15000 kilsaa vuodessa. Päälle vielä harrastepyöräilykilometrit niin alkaa olla melkoinen määrä kilsoja takana joka vuosi. Halvoissa maastopyörissä on tosiaan sitä perusaceraa, mutta harrastekäyttöön kannattaakin ostaa se tonnin pyörä jolloin siinä on Deore LX:ää tai parempaa palikkaa kiinni. Hybridi ei vieläkään ole hyvä missään käytössä vaan on kompromissi joka ei toimi kunnolla minkäänlaisessa polkemisessa. Halpa pomppukeppi on aina huono, samoin kuin halvat osasarjat ja jarrut. Eivätkä hybridien kiekotkaan ole hyvät rungosta puhumattakaan. Halpa hybridi vaan ei ole yksinkertaisesti hyvä koska siinä on yritety tavoitella houkuttelevaa pyörää laadun kustannuksella.
- hybridillä polkija
Ostin 4 vuotta sitten vanhan huonokuntoisen mummopyörän tilalle Tunturin 14-vaihteisen hybridin, keulana Spinnerin pötkyllä, vaihteena Shimpan Acera. Olihan se kiva ajaa siihen vanhaan verrattuna. Noh, sittemmin innostuin lisää pyöräilystä ja hankin maastopyörän, maksoin 1300 eur (ovh 2500 eur). Osaluettelo on hintansa veroinen ja ajonautinto on kerrassaan mahtava. Kun hyppää maastopyörän jälkeen hybridin satulaan, tekisi mieli oksentaa. Tällä hetkellä on muitakin rahareikiä, mutta tuo hybridi lentää lepikkoon heti, kun rahatilanne sallii. Kyllä sillä sen 4 km työmatkan/suunta ajaa, mutta eipä juuri muuta. P.S. Siinä tilanteessa hybridi ajaa kyllä asiansa, jos sillä saa ihmiset pyöräilemään. Valitettavan usein se auto on parempi vaihtoehto kuin pyörä.
- Break
Hybridi = halpa markettipyörä Yhtälö tuntuu toimivan monien mielikuvissa. Edelleenkin uskon, että rahalla saa laadukkan pyörä, myös hybridin. Hybridin perusongelmana pysyy tietenkin se, että pääasiassa maantiekäyttöön tarkoitettuun pyörään laitetaan maastovaihteet. Onhan sanomattakin selvää, että hybridi ei silloin sovi vakavammalle maasto- tai maantiepyöräilyn harrastajalle ollenkaan. Kompromissi mikä kompromissi. Sunnuntaipyöräilijälle tilanne on aivan toinen. Budjettiluokan sunnuntaipyöräilijänkin kannattaa tietenkin ostaa mielummin yksinkertainen peruspyörä kuin sijoittaa sama summa monimutkaiseen halpishybridiin. Mutta jos rahaa on niin miksipä ei hybridiä.
- pro_hybrid
se että acera ei sinulla ja noilla kilometreillä kestä, ei tarkoita etteikö se vähäisemmässä käytössä kesteäisi vuosikausia. ja jos hajoaa/kuluu loppuun, uusiminen on todella edullista. parilla kympillä(ja jopa alle) saa uuden, ja taas ajetaan vuosi,kaksi,kolme jopa enemmänkin. siitä olen samaa mieltä, että pomppukeppi on huono. hyviä runkoja kyllä löytyy hybrideistä. ehkei aivan halvimmista, mutta jo muutaman satasen pyöristä löytyy suht asiallisia ja kestäviä runkoja. kunhan vaan olisi useammin saatavana jo valmiiksi ilman pomppukeppiä. hybridi on lähes täydellinen lyhyehköön työmatkapyöräilyyn ja kaupassakäyntiin. halpa ja riittäävän nopea. on lokasuojat ja tavarateline. ja talvella talvirenkaat. eikä houkuta varkaita.
- jeejeejee!1
pro_hybrid kirjoitti:

meinaan nääs perhana mennä kitisemään pptukkuun jos tuo inseera canyonin runko murtuu tai halkeilee yhtään ennen kuh 10 vuatta tulee täyteen.... nm. -runko alkuperänen mut melkeen kaikki hilut vaihtunu.
- Andy__77
Kannattaa erottaa pyöräilijät (niin harraste kuin kilpailijat) ja pyörää käyttävät muut ihmiset. Hybridi on toiminut itselläni kauan hyvin ja toimii edelleen. Suurin osa pyörän omistajista kun on niitä 100-1000 km vuodessa ajavia. Silloin hybridi toimii hyvin, ajo kun on hiekkatietä, asfaltipyörätietä ja kaupunkiajon sekoitusta.
Onhan niitä toki parempia pyöriä, mutta jos ajaa alle 1000 km vuodessa, ei varmaan ole järkevää omistaa kuin yksi pyörä. Silloin hybridi on lähes aina parasvaihtoehto! Andy__77 kirjoitti:
Kannattaa erottaa pyöräilijät (niin harraste kuin kilpailijat) ja pyörää käyttävät muut ihmiset. Hybridi on toiminut itselläni kauan hyvin ja toimii edelleen. Suurin osa pyörän omistajista kun on niitä 100-1000 km vuodessa ajavia. Silloin hybridi toimii hyvin, ajo kun on hiekkatietä, asfaltipyörätietä ja kaupunkiajon sekoitusta.
Onhan niitä toki parempia pyöriä, mutta jos ajaa alle 1000 km vuodessa, ei varmaan ole järkevää omistaa kuin yksi pyörä. Silloin hybridi on lähes aina parasvaihtoehto!Monella on sekalaista käyttöä. Tavaratelineellä saattaa olla lastenistuin ja sitä rataa. Ajoasento 100-1000km käytössä tulee olla pystyhkö ja suorat sarvet. Samalla pyörällä hoituu kaupunkisukkulointi ja muutaman kymmenen kilsan lenkkikin. Toiki pidempikin. Harvoin se lenkin teko jää pyörästä kiinni.
- tähän
Hybridipyörä on nimensä mukaisesti sekasikiö. Maantielle tarpeettoman raskas rakenne ja kehno ajoasento, toisaalta liian kömpelö maastoon. Lisäksi hybridi on minun pituiselleni (193 cm) lähes järjestään mitoitukseltaan liian ahdas. Itselläni on vanha retkipyörä työmatkoihin ja maantiepyörä kuntoiluun. Retkipyörässä on kunnon kattavat metalliset lokasuojat, joten voin ajaa kelissä kuin kelissä. Hybrideissä on heppoiset, jälkiasennetut, lyhyet loka- ja ketjusuojat, jotka eivät juuri estä roiskeita. Ajan maantiepyörällä ongelmitta myös soralla, renkaan leveys 25 mm. Aika huvittavaa, kun jotkut kuvittelevat, ettei asfaltilta voi lähteä pois ilman ranteenpaksuisia renkaita ja jousitusta. Pyöräilyn sivistysmaissa, kuten Hollannissa ja Tanskassa myydään paljon hyvälaatuisia, täysikokoisia yksinkertaisia peruspyöriä, jotka meillä loistavat poissaolollaan. Kokonaan suojattu ketju mahdollistaa pyöräilyn juhlatamineissa. Meillä taas myydään lähinnä omituisia rakkineita, jotka ovat itäaasialaisia kopioita alun perin Kalifornian kuivan ilmastossa syntyneestä lelusta, maastopyörästä.
- Hybridi!!
Olen aivan samaa mieltä sinun kanssa!Meille normi pyöräilijöille paras vaihtoehto on Hybridi!Mutta älä osta halvinta!Kansa on huomannut miten käytännöllinen se on ja Kansa tietää!!!
- Alkup. pyörämekaanikko.
Itse sanon, että kansa nimenomaan ei tiedä. Siksi hybridit ovat niin suosittuja, tietämättömän&ymmärtämättömän kansan keskuudessa. Kyllä pitäisi olla ihmisellä edes sen verran käsitystä omasta elämästään, minkälaisella alustalla sillä pyörällänsä aikoo pyöräillä. Ja miksi ostaa hieman hinnakkaampi H*bridi? Jotenkin vielä ymmärrän sen, että ei ole laittaa fillariin 500-euroa enempää, jolloin vaihtoehdot ovat jokseenkin vähissä budjetin pienuuden takia, ja silloin mennään ostamaan siellä marketissa hyvältä tuntuva kulkuvehje. Mutta että isommalla budjetilla, jolloin olisi mahdollista hankkia melkein minkälainen fillari tahansa, niin on pakko ostaa jokatapauksessa kuitenkin itsellensä silti se hybridi?! Miksi?
- fillaristi mies-81
Kansa ei nimenomaan tajua pyöräilystä mitään, eikä paljon mistään muustakaan. Nämä nuijat joita kansaksi kutsutaan äänestävät joka kerta eduskuntaan samat missit, tyhjäntoimittajat, juopot nyrkkisankarit ja muuten vaan rikolliset ainekset. Sitä kutsutaan sitten eduskunnaksi ja nämä perkeleet säätävät lait. Kansa ei osaa johtaa itseään järkevästi, tämä jengi myi maansa itsenäisyyden EU:lle ja tämä jengi on päättänyt alistua mihin tahansa Lex Nokiaan siksi, että yksi helvetin ahne suuryritys ei lähtisi Suomesta. Kaikenlisäksi tämä dorkajengi pitää kiinni väkisin kalliista asevelvollisuudestaan ja laittaa poliisin jahtaamaan mopopoikia oikeiden rikollisten sijasta. Lisäksi Suomen niinkutsuttu alkoholipolitiikka on aina ollut täysin perseestä koska tämä kansa on koettanut miellyttää myös uskovaisia kukkahattutätejä sensijaan että jokaisella olisi vapaus ostaa viinansa muualtakin kuin helvetin kalliilla Alkosta. Kieltolaki se vasta nerokas keksintö oli kansalta, joka ei todellakaan tiedä. Seurauksena oli pontikan keittoa ja salakuljetusta. Tässäkin suhteessa Suomi on edelleen kehitysmaa. Kyllä Suomen kansa on kaikkein typerin pösilöjoukko joka maailmasta löytyy heti Pohjois-korean alistettujen typerysten jälkeen. Ja Hybridi ei ole kenellekään paras vaihtoehto, kun samalla rahalla saa käyttökelpoisia yksinkertaisiakin pyöriä ja kalliimmalla saa parempia oikeita polkupyöriä. Suomen kansa on aina ollut sellaista läpensä kyrpiintynyttä apinalaumaa ja tuulipukukansaa, joka murisee kaukana pohjoisessa kun toiset älylliset olennot kehittävät yhteiskuntaansa demokratian ja vapauksien suuntaan. Amsterdam olisi vapaudessaan kauhistus useimmille suomalaisille, koska me emme vain ymmärrä että valtion holhous on vain ja ainoastaan pahasta. Eikä tällä jengillä ole koskaan juurikaan säteillyt järjen valo aivoissa. Muutama ajatteleva yksilö löytyy sieltä täältä, mutta muutenhan tässä maassa Tony Halme määrää tahdin ja siniristilippua heiluttelevat pösilöt laulavat kuorossa maamme-laulua koska se vain on niin kivaa kyykyttää totaaleja ja sivareita jotka sentään uskaltavat avata suunsa ihmisoikeuksista ja vapauksista. Itse asiassa Tony Halme on oikein malliesimerkki siitä mitä suomalaisuus tarkoittaa. Halmellehan nyrkki on tuttu työkalu, mutta suomessahan vaimot ovat aina muutenkin olleet nyrkin ja hellan välissä. Uusimpana villityksenä kansa on tilannut terrorismia tulevaisuutensa kun ovet ovat sepposen selällään islamille. Sitä kansa haluaa kutsua suvaitsevaisuudeksi. Että älä tule väittämään, että kansa tietää. Kansa ei tiedä, eikä ymmärrä. Kansa on typerää karjalaumaa joka tekee mitä hallitus, tai nykytapauksessa EU päättää. Eduskunnankin osalta kansa saa sellaiset johtajat kuin se ansaitsee. Sitten Ile Kanerva näyttää mallia miten rehellisiä ministereitäkin meillä on. Onneksi on olemassa edes yksi oikeasti lähes rehellinen poliitikko, nimittäin Timo Soini.
- hybridisti
fillaristi mies-81 kirjoitti:

Alku vielä vaikutti lupaavalta, mutta paljastuihan sieltä nimimerkin takaa rasistinen elämäntapajuoppo, ja mikä pahinta: sivari... Älä muuten hyvä mies enää tänään lähde pyörän selkään, kittaa loput siitä kiljukanisterista ja mene pehkuihin, tuossa kunnossa tapatat vielä itsesi.
- Alkup. pyörämekaanikko.
hybridisti kirjoitti:

"Kansa ei nimenomaan tajua pyöräilystä mitään, eikä paljon mistään muustakaan. Kansa ei osaa johtaa itseään järkevästi, tämä jengi myi maansa itsenäisyyden EU:lle ja tämä jengi on päättänyt alistua mihin tahansa Lex Nokiaan siksi, että yksi helvetin ahne suuryritys ei lähtisi Suomesta. Kaikenlisäksi tämä dorkajengi pitää kiinni väkisin kalliista asevelvollisuudestaan ja laittaa poliisin jahtaamaan mopopoikia oikeiden rikollisten sijasta..." Kylläpäs nyt parjataan.. Suomessa ei ole fillarointi oikein ollut tähän asti kuin hippien, hifistien ja säästeliäiden ihmisten liikkumismuoto. Välimatkat on täällä jokseenkin pidempiä, ja varmaankin osaksi siksi, ei pyöräily ole täällä saavuttanut sellaista jalansijaa, kuin vaikkapa hollannissa. Ilmastokin on pyöräilijälle "hieman" vihamielisempi, kuin keskieuroopassa. -Siksipä kansa ei oikein ymmärrä pyöräilyn päälle oikein mitään, kun ei ole ollut oikein tarvetta ymmärtää. Se mitä tulee kansan typeryyteen, ei mielestäni täysin pidä paikkaansa. -Se pitää, että eduskuntaan päästetään kaikenmoisia apinoita päättämään toisten asioista, mutta se on sitä mainitsemaasi vapautta, johon jokaisella on täällä periaatteessa mahdollisuus. Se on sääli, että on aikanaan liitytty EU:hun, mutta toisaalta, eipä siitä pelkkää haittaakaan ole ollut. Lex Nokia on periaatteessa yrityksen kannalta varsin hyvä homma, vaikkakaan telettunnistetietojen urkinta ei pelkästään riittäisikään tiedon vuotamisen estämiseksi. En itse ainakaan hyppisi riemusta, jos yritykseni kallisarvoisia salaisuuksia vuotaisi kilpailijoille. Suomen puolustusvoimat ei itse asiassa, nykyisellään olekaan järin kallis organisaatio, jos verrataan näihin muihin palkka-armeijoihin. Itse ainakin kannatan nykyistä asevelvollisuutta, vaikka tavalliset asevelvolliset eivät todellisia palkkasotilaita pätevämpiä nykyisellään olisivatkaan, mutta määrä korvaa laadun sanotaan, vai olikohan se sittenkin toisinpäin.. Voisivat vielä vähän pidentääkin asepalvelusta, jotta niille "riippakivillekin" saataisiin vähän enemmän kuntoa aikaiseksi.. Samoin parin vuoden välein eläkeikään asti parinviikon kertausharjoituksia Sveitsin malliin.. Samoin siviilipalveluksen voisivat kokonaan lakkauttaa, ja fillarit uudestaan puolustusvoimien käyttöön.. Sepä olisi jo jotakin..:D Mutta kaikesta huolimatta Suomi on yksi maailman rikkaimmista valtioista, ja joka on aikaansaatu reilussa 60:ssä vuodessa, periaatteessa tyhjästä sodan jälkeen.. Ja vieläpä, kun suomalaisia on nykyiselläänkin vain kourallinen. "Ilmainen" Terveydenhuolto, koulutus, yms,, on sen sortin asioita, joihin ei olla totuttu kovinkaan monessa muussa valtiossa. -Että en nyt sanoisi, että ihan pieleen on hommat täälläpäin mennyt.
- puhuu...
fillaristi mies-81 kirjoitti:
Kansa ei nimenomaan tajua pyöräilystä mitään, eikä paljon mistään muustakaan. Nämä nuijat joita kansaksi kutsutaan äänestävät joka kerta eduskuntaan samat missit, tyhjäntoimittajat, juopot nyrkkisankarit ja muuten vaan rikolliset ainekset. Sitä kutsutaan sitten eduskunnaksi ja nämä perkeleet säätävät lait. Kansa ei osaa johtaa itseään järkevästi, tämä jengi myi maansa itsenäisyyden EU:lle ja tämä jengi on päättänyt alistua mihin tahansa Lex Nokiaan siksi, että yksi helvetin ahne suuryritys ei lähtisi Suomesta. Kaikenlisäksi tämä dorkajengi pitää kiinni väkisin kalliista asevelvollisuudestaan ja laittaa poliisin jahtaamaan mopopoikia oikeiden rikollisten sijasta. Lisäksi Suomen niinkutsuttu alkoholipolitiikka on aina ollut täysin perseestä koska tämä kansa on koettanut miellyttää myös uskovaisia kukkahattutätejä sensijaan että jokaisella olisi vapaus ostaa viinansa muualtakin kuin helvetin kalliilla Alkosta. Kieltolaki se vasta nerokas keksintö oli kansalta, joka ei todellakaan tiedä. Seurauksena oli pontikan keittoa ja salakuljetusta. Tässäkin suhteessa Suomi on edelleen kehitysmaa. Kyllä Suomen kansa on kaikkein typerin pösilöjoukko joka maailmasta löytyy heti Pohjois-korean alistettujen typerysten jälkeen. Ja Hybridi ei ole kenellekään paras vaihtoehto, kun samalla rahalla saa käyttökelpoisia yksinkertaisiakin pyöriä ja kalliimmalla saa parempia oikeita polkupyöriä. Suomen kansa on aina ollut sellaista läpensä kyrpiintynyttä apinalaumaa ja tuulipukukansaa, joka murisee kaukana pohjoisessa kun toiset älylliset olennot kehittävät yhteiskuntaansa demokratian ja vapauksien suuntaan. Amsterdam olisi vapaudessaan kauhistus useimmille suomalaisille, koska me emme vain ymmärrä että valtion holhous on vain ja ainoastaan pahasta. Eikä tällä jengillä ole koskaan juurikaan säteillyt järjen valo aivoissa. Muutama ajatteleva yksilö löytyy sieltä täältä, mutta muutenhan tässä maassa Tony Halme määrää tahdin ja siniristilippua heiluttelevat pösilöt laulavat kuorossa maamme-laulua koska se vain on niin kivaa kyykyttää totaaleja ja sivareita jotka sentään uskaltavat avata suunsa ihmisoikeuksista ja vapauksista. Itse asiassa Tony Halme on oikein malliesimerkki siitä mitä suomalaisuus tarkoittaa. Halmellehan nyrkki on tuttu työkalu, mutta suomessahan vaimot ovat aina muutenkin olleet nyrkin ja hellan välissä. Uusimpana villityksenä kansa on tilannut terrorismia tulevaisuutensa kun ovet ovat sepposen selällään islamille. Sitä kansa haluaa kutsua suvaitsevaisuudeksi. Että älä tule väittämään, että kansa tietää. Kansa ei tiedä, eikä ymmärrä. Kansa on typerää karjalaumaa joka tekee mitä hallitus, tai nykytapauksessa EU päättää. Eduskunnankin osalta kansa saa sellaiset johtajat kuin se ansaitsee. Sitten Ile Kanerva näyttää mallia miten rehellisiä ministereitäkin meillä on. Onneksi on olemassa edes yksi oikeasti lähes rehellinen poliitikko, nimittäin Timo Soini.
asiaa. Onneksi olen matkustellut paljon, nuoresta iästä huolimatta, ja nähnyt vapautta muualla maailmassa. Kaiken sen ihmeellisyyden lisäksi köyhyyttä ja kurjuuta, jota suomessa sossu yrittää edes vähän kitketä. Ei suomessa nyt kaikkiasiat aivan hanurista ole, vaikkei parhaimmillaankaan, mutta onhan se kiva et paskalakit valvoo autoilijoita max. 3km ylinopeuden toleranssilla, ja jahtaa mopo teinejä. Sellaista suomessa... Hybridi on mielestäni myös kelvollinen tietyssä rajassa
- alkup. Maantiepyöräilijä
Hybridi on kompromissi maantie- ja maastoominaisuuksien välillä ja siten sopi huonosti mihinkään käyttöön. Kun ihminen tarkastelee kriittisesti pyörätarvettaan, löytyy poikkeuksetta parempi vaihtoehto. Erityisen huono hybridi on työmatkakäyttöön 10km ja sitä pidemmille matkoille. Maastogeometria, suora tanko ja vielä maastopyörän osasarja ja siitä tielle sopimattomat välitykset. Mikään ei osu kohdalleen :D
- Hybridi!!
Sano mitä sanot mutta siitä huolimatta se on hyvä ajaa!Kyllä on kivaa ajella ja nautia leppoisesta ajelusta töihin ja vapaa ajalla!Hybridi valloittaa suomalaisten sydämmet!kYLLÄ KANSAA TIETÄÄ MITÄ SE HALUAA!
- alkup. Maantiepyöräilijä
Hybridi!! kirjoitti:

Hybridillä ajaa tyytyväisenä vain onneton, joka ei ole muuta kokeillut. Erittäin ongelmalliseksi hybridin tekee se, että luokassa kilpaillaan pelkästään hinnalla. Pääosa hybrideistä on tehty niin huonoista osista, että hirvittää. Lopuille tas löytyy aina parempi vaihtoehto samasta hintaluokasta: - asfaltille maantiepyörä, http://velosport.fi/index.php?main_page=product_info&cPath=204&products_id=1079 - maastoon maastopyörä ja http://www.pyorahuolto.com/show.php?type=maasto&id=103 - kaupunkiin citypyörä. http://konaworld.com/09_paddywagon_en.cfm
- Alkup. pyörämekaanikko.
"Erityisen huono hybridi on työmatkakäyttöön 10km ja sitä pidemmille matkoille. Maastogeometria, suora tanko ja vielä maastopyörän osasarja ja siitä tielle sopimattomat välitykset. Mikään ei osu kohdalleen :D" Erityisesti pisti silmään tuo väittämäsi hybridin geometriasta. Oma mielipiteeni on, ettei se pidä lainkaan paikkaansa. -Massahybridin runkogeometria on jotain niin kauheaa, mitä ei ole muissa fillareissa koskaan nähty. Muutenhan ne olisivat rungoltaan kuin "29" maastopyöriä, joka olisi kyllä ihan positiivinen juttu.. Välityksistä sen verran, ettei löysäreisinen hybridisti jaksa, ainakaan omasta mielestään, polkea tasaista asfalttia kuin maastoväleillä. Aika ristiriitaista tosin, kun kumminkin poljetaan siten, että kadenssi on jossain 30 tietämissä..
Tulin varsin uteliaaksi kun mainitsit, että hybridin välitykset ovat tielle sopimattomat. Kenelle ne ovat sopimattomat? Millaiselle tieprofiilille sopimattomat?
- fillaristi mies-81
ReiskaS kirjoitti:

Hybrideihin on yleensä aina laitettu maastovälitykset kiinni sen sijaan, että laitettaisiin maantievälitykset. Niinpä hybridi ei sovi edes asfaltille kovin hyvin, koska vaihteisto on suunniteltu vaihteleviin maasto-oloihin. Hybrideihin pitäisi kiinnittää maantiepyöristä tuttu vaihteisto, esimerkiksi sora tai Shimano Tiagra, tai Ultegra-sarja. Välityksienkään vaihtaminen ei korjaa hybridin huonoa geometriaa, eikä sitä, että halvat jousikeulat huonontavat pyörää entisestään. Hybridin suurin ongelma on se, että pyöriin kootaan budjettipakettiin hirveä määrä palikkaa, joka kuitenkin on oikeasti huonoa ja halpaa. Kiekot ovat markkinoiden halvimman pään kuraa, samoin jarrut, vaihdesarjat, kammet, vivut, jarruvivut, vaijerit kuorineen, navat ja akselitkin ovat usein huonoja. Päälle vielä markkinoiden halvimmat ja huonoimmat kumit ja pisteeksi i:n päälle mahdollisimman halpa pomppukeppi, niin koossa onkin kaikkiaan surkea paketti. Samaan hintaan saisi kohtuullisen hyvän vaihteettoman yksinkertaisen peruspyörän. Maastoon on ihan oikeasti oma pyöränsä, eli maastopyörä ja maantielle oma pyöränsä eli maantiepyörä. Näiden hintaluokka alkaa edelleen noin tonnista ja siitä ylöspäin. Samoin cc maksaa kunnollisena noin tonnin. On ihan turha kuvitella saavansa halvalla hyvän pyörän, ellei kyse ole täysin vaihteettomasta kulkupelistä. Armeijan Jääkäri on hyvä pyörä halvalla, koska kyse on rakkineesta joka on yksinkertaisesti tehty kestämään käyttöä. Mitään muuta hyvää siinä ei sitten olekaan. Hybrideistäkin tulisi heti paljon parempia, kun riisutaan se halpa pomppukeula pois, vaihdetaan ne mekaaniset lelulevyt vaikkapa laadukkaaseen kunnolla valmistettuun kalliimman pään V-jarrusarjaan tai kunnolliseen kalliimman pään hydrauliseen levyjarruun. Sitten vielä vaihdetaan pyörään maantievälitykset jo tehtaalla ja laitetaan kalliit kunnolliset kiekot kiinni heti suoraan ettei tarvitse vaihtaa myöhemmin. Silloin hybridi olisi hyvä pyörä, mutta hintalappukun alkaisi 900-1000 eurolla. Sen alle saat edelleenkin täyttä kuraa paitsi jos haluat koota pyöräsi käsin ihan itse. Millähän sinulle saisi oikeasti painettua kaaliin mikä ero on kalliilla palikalla varustetulla kunnon pyörällä ja halvalla huonoilla palikoilla varustetulla ruoskalla?

kun sai päästää liikoja höyryjä ulos. Olettaisin tuollaisella energialla pyörän liikkuvan. Mitä välityksiin tulee niin keskivertopyöräilijälle maastopyörän välitykset myös asfaltille ovat sopivammat kuin maantiepyörän vastaavat. Ihmetellä täytyy sinun järjenjuoksua, jos sitä ylipäänsä on. Kukaan ei ole väittänyt, että halvalla saisi tehtyä parempilaatuisen pyörän kuin kalleemmista osista. Miksi joku "keskivertopyöräilijä" ostaisi tonnin pyörän, kun samat ajot ajetaan 400-500 euron pyörällä? Et näytä tietävän myöskään sitä, että hybridejä myydään myös jäykällä etuhaarukalla. Kuten et tiedä sitä, että maastohyppykeppejä saa jossain sotkassa sohvan päällisinä. Täällä ihmiset tarvitsevat neuvoja pyörän ostoa vasten, eikä sinunkaltaisen nuijan vaahtoamista.
- pyörä hyväksytään
alkup. Maantiepyöräilijä kirjoitti:
Hybridillä ajaa tyytyväisenä vain onneton, joka ei ole muuta kokeillut. Erittäin ongelmalliseksi hybridin tekee se, että luokassa kilpaillaan pelkästään hinnalla. Pääosa hybrideistä on tehty niin huonoista osista, että hirvittää. Lopuille tas löytyy aina parempi vaihtoehto samasta hintaluokasta: - asfaltille maantiepyörä, http://velosport.fi/index.php?main_page=product_info&cPath=204&products_id=1079 - maastoon maastopyörä ja http://www.pyorahuolto.com/show.php?type=maasto&id=103 - kaupunkiin citypyörä. http://konaworld.com/09_paddywagon_en.cfm
Oletetaan ihminen, joka haluaa vain yhden pyörän, jolla pitää päästä kulkemaan kovapohjaisilla, mutta ehkä hieman juurakkoisilla/kivisillä metsäpoluilla, taajamien pyöräteillä ja Helsingin ydinkeskustassa mukulakivisellä bussikaistalla. Lisäksi kyseinen ihminen haluaa pystyhkön ajoasennon ja vaatii ehdottomasti suoran tangon. Mitä ehdottaisit hänelle? Taitaa lopputulos olla kuitenkin ainakin vähän "hybridin" näköinen.
- alkup. Maantiepyöräilijä
pyörä hyväksytään kirjoitti:

Nyt hyrbidi hopottaja teki tämän liian helpoksi. Tuohon esitettyyn käyttöön paras vaihtoehto on cyclocrossari. Siitä ei ole epäilystäkään. Myös joitakin citypyöriä voi ajatella hyvinkin, jos matkat ovat lyhyitä. Tarkemmin täytyy lähinnä miettiä crossarin varustamista. Tarvitaanko esimerkiksi lokarit ja minkälaiset polkimet valitaan tms? Itselläni tuollaisessa käytössä on Spessun sinkulacrossari: http://www.pyorahuolto.com/show.php?type=maantie&id=24
- alkup. Maantiepyöräilijä
ReiskaS kirjoitti:
kun sai päästää liikoja höyryjä ulos. Olettaisin tuollaisella energialla pyörän liikkuvan. Mitä välityksiin tulee niin keskivertopyöräilijälle maastopyörän välitykset myös asfaltille ovat sopivammat kuin maantiepyörän vastaavat. Ihmetellä täytyy sinun järjenjuoksua, jos sitä ylipäänsä on. Kukaan ei ole väittänyt, että halvalla saisi tehtyä parempilaatuisen pyörän kuin kalleemmista osista. Miksi joku "keskivertopyöräilijä" ostaisi tonnin pyörän, kun samat ajot ajetaan 400-500 euron pyörällä? Et näytä tietävän myöskään sitä, että hybridejä myydään myös jäykällä etuhaarukalla. Kuten et tiedä sitä, että maastohyppykeppejä saa jossain sotkassa sohvan päällisinä. Täällä ihmiset tarvitsevat neuvoja pyörän ostoa vasten, eikä sinunkaltaisen nuijan vaahtoamista.
"...keskivertopyöräilijälle maastopyörän välitykset myös asfaltille ovat sopivammat kuin maantiepyörän vastaavat..." Ja lehmät lentävät :D Älä nyt ihan höperöitä kirjoita.
- cxxc
alkup. Maantiepyöräilijä kirjoitti:
"...keskivertopyöräilijälle maastopyörän välitykset myös asfaltille ovat sopivammat kuin maantiepyörän vastaavat..." Ja lehmät lentävät :D Älä nyt ihan höperöitä kirjoita.
No aika vähän sitä maantiepyörän isoa rieskaa (53t) "tavallisessa" ajossa tarvitaan. Siis kun mennään pääasiassa alle 30-kymppiä. Maastosatsin iso rieska on 42t, 44t tai 46t. Aika käyttökelpoisia tavalliseen ajoon. Samoin keskiratas 32t tai 36t, vertaa maantiepyörän 34t tai 39t rattaaseen - eikös toi ole siihen tavalliseen ajoon aivan käypiä vaikka asfaltille?
- Alkup. pyörämekaanikko
ReiskaS kirjoitti:
Tulin varsin uteliaaksi kun mainitsit, että hybridin välitykset ovat tielle sopimattomat. Kenelle ne ovat sopimattomat? Millaiselle tieprofiilille sopimattomat?
"Tulin varsin uteliaaksi kun mainitsit, että hybridin välitykset ovat tielle sopimattomat. Kenelle ne ovat sopimattomat? Millaiselle tieprofiilille sopimattomat?" Mitä sinulle sanoo, tietynlaista polkupyörätyyppiä tarkoittava nimitys: Mountain bike? Eikös, jos se suomeksi nyt käännettäisiin, se olisi sanatarkasti vuoristopyörä? Ja kun Suomessa kerran ollaan, ja täällä ei käsittääkseni ole vuoria, (varsinkaan missään eteläsuomessa) tai edes vähääkään sinnepäin viittaavaa maastoa, niin mihin ihmeeseen sitten tarvitset semmoisia välityssuhteita, joita on niissä edellämainituissa "vuoristopyörissä" totuttu näkemään? -Ymmärtäisin, jos otetaan tähän nyt kuvitteellinen kaveri, joka on viettänyt vihanneksena letkuissa jokusen vuoden ja sitten heräisi koomastaan lähes kaikki kehon lihakset minimiin surkastuneena, ja aloittaisi sitten alkujärkytyksestä toipuneena, ja uudestaan kävelemään oppineena, heti velton ruhonsa treenaamisen polkupyörällä, tavan suomalaisilla pyöräteillä.. -Mutta, jos kyseessä on normaalikuntoinen fillaroitsija, näinkin litteässä maassa kuin Suomi juuri nyt on, niin mihin ihmeeseen sitä niitä maastovälejä oikein tarvitseekaan? Oma mielikuvitukseni ei riitä mielessä rakentamaan sellaista skenaariota, jossa ne semmoiset välityssuhteet olisivat tavan suht hyväkuntoiselle hybridistille edes jotenkin järkevä vaihtoehto. Kun ajetaan fillarilla Suomessa, on sellaiset paikat, missä maastopyörän välejä oikeasti tarvittaisiin, varsin vähissä. 99.999%, varsinkin suomalaisista työmatkapyöräilijöistä, ei oikeasti tule koskaan suomen kaupungeissa tarvitsemaan maasturin välityssuhteita. Sinkulallakin pärjää huonokuntoisempikin kaveri varsin mainiosti. On kyllä kumma juttu, kun pitää olla tavan pulliaisen fillarissa ainakin sen nimelliset 21 vaihdetta, vaikkei hän edes osaisi käyttää niitä.. -Pidetäänkö vaihteiden lukumäärää ja mahdollisimman laajaa välityssuhdevalikoimaa hyrbidistipiireissä jonkinlaisena statussymbolina, jolla sitten saa naista ja lisäksi paljon rispektiä kanssahybridisteiltä?
- fillaristi mies-81
Alkup. pyörämekaanikko kirjoitti:

Tuo on muuten ihan totta. Suomi on loppujen lopuksi sen verran litteähkö maa, että tavallinen hybridillä polkeva ei tarvitse juuri missään niitä 21-27 vaihdetta, etenkin kun hybridistit harvemmin tietävät miten niitä vaihteita edes käytetään oikein. Niiden vaihteiden idea nimittäin ei ole kovempaa pääseminen vaan sykkeen hallinta, koska sydän on varsin heikosti vääntävä kone noin loppujen lopuksi. Maastovälitykset ovat paikallaan kun oikeasti ajetaan maastossa, metsässä, jolloin maaston tarjoama vastus vaatii sitä 27 vaihdetta. Maantiellä ja ylipäätään asfaltilla maantievälitykset ovat toimivin ratkaisu. Siksihän maantiepyörään ei tarjota XTR:ää tai XT:tä, vaan Tiagraa, Ultegraa, Dura Ace:a ja niin edelleen. 18 vaihdetta riittää maantiellä ja kaupungissakin oikein hyvin. Itse asiassa ihan tavalliselle tuulipukukansalaiselle riittää sekin kun pyörässä on tasan yksi vaihde, aina täysillä. Hybrideissä vaan yritetään tarjota mahdollisimman houkutteleva paketti, jotta asiakas ostaisi sen hybridin. Hybridin komponenteista suunnilleen kaikki muu on turhaa paitsi runko, tanko, jarrut, ketju ja pari ratasta sekä kiekot ja kumit. Ei hybridi tarvitse pomppukeulaa, levyjarruja, Deore LX.ää, tai muitakaan vaihdesarjoja, eikä edes kunnollisia v-jarruja levyjen sijasta. Ihan tavallinen kantileverikin riittää johonkin kaupunkihybridiin. Eikä hybridiä tarvitse edes tehdä alurungolle. Vesijohtoputkestakin saa veistettyä hybridin joka kestääkin paremmin kuin aluhybridi. Näille hybridisteille olisi pitänyt pyöräkaupassa tarjota vaihteetonta peruspyörää sen hybridin sijasta. Jopo tarkalla varustettuna on paljon parempi kuin joku kaupunkihybridi paskoilla osilla. Itse asiassa jopa Yosemiten vaihteettomat peruspyörät ovat parempia kuin hybridit, koska Yosemitenkin peruspyörissä on vähemmän hajoavaa palikkaa kuin hybrideiksi kutsutuissa virityksissä. Ja mikseivät nämä hybridistit osta Helkama Jääkäriä? Toimii 80 vuotta kauemmin kuin se hybridi joka on viiden vuoden päästä entinen viimeistään. Hybridiin verrattuna Jopo on vähän perkeleen nerokas keksintö. Se on sentään rehellisesti halpa ja yksinkertainen peruspyörä. Hybridi yrittää olla kovasti maastopyörä ja maantiepyöräkin siinä sivussa, onnistumatta kummassakaan.
- hybridiä
alkup. Maantiepyöräilijä kirjoitti:
Nyt hyrbidi hopottaja teki tämän liian helpoksi. Tuohon esitettyyn käyttöön paras vaihtoehto on cyclocrossari. Siitä ei ole epäilystäkään. Myös joitakin citypyöriä voi ajatella hyvinkin, jos matkat ovat lyhyitä. Tarkemmin täytyy lähinnä miettiä crossarin varustamista. Tarvitaanko esimerkiksi lokarit ja minkälaiset polkimet valitaan tms? Itselläni tuollaisessa käytössä on Spessun sinkulacrossari: http://www.pyorahuolto.com/show.php?type=maantie&id=24
vaan crossari muun muassa. Mutta jos cc:hen laittaa suoran tangon niin eikö se silloin ole jo lähellä sitä mitä kutsutaan hybridiksi? Onko tästä keskustelun aiheena olevasta hybridistä edes olemassa mitään vakiintuneempaa määritelmää?
- alkup. Maantiepyöräilijä
hybridiä kirjoitti:

Lue tuos vaatimuslistasi uudestaan. Jos matkat eivät ole kovin lyhyitä, niin suora tanko ei tule kysymykseen. Ei kukaan, joka asiaa ymmärtää, viitsi tahkota työmatkaa suoratamkoisella pyörällä. Ei ainkaan tuulisena päivänä ;) Vai pitäisikö olla kaksi pyörää: tuulisen päivä ja tuulettoman päivän pyörät?
- hienosti sutaistu
alkup. Maantiepyöräilijä kirjoitti:
Lue tuos vaatimuslistasi uudestaan. Jos matkat eivät ole kovin lyhyitä, niin suora tanko ei tule kysymykseen. Ei kukaan, joka asiaa ymmärtää, viitsi tahkota työmatkaa suoratamkoisella pyörällä. Ei ainkaan tuulisena päivänä ;) Vai pitäisikö olla kaksi pyörää: tuulisen päivä ja tuulettoman päivän pyörät?
Se vitun kippurahan paljon auttaa tuulessa kun CC:n paksuilla paskapyörillä jurnuttaa asvaltilla. Cyclocrossari nyt vaan on ihan paska ajaa asvaltilla tuulessa tai tyynessä. Jos mennään tiellä niin silloin alle otetaan maantiepyörä. Tuo cyclocrossari on vielä aivovammaisempi sekoitus kuin hybridi.
- Henki Hieveri
Minulla on Focus Cariboo Peak ja ajan nelisen tuhatta vuodessa. Vaikka alkuun oli hankaluuksia levareitten kanssa, olen tyytyväinen. Helsingin talvessa ei tee vannejarruilla mitään, ei tarvitse kuin vähän poimia loskaa jarrupalan ja vanteen väliin niin sitten pyörä on täysin vailla jarruja.
- alkup. Maantiepyöräilijä
hienosti sutaistu kirjoitti:
Se vitun kippurahan paljon auttaa tuulessa kun CC:n paksuilla paskapyörillä jurnuttaa asvaltilla. Cyclocrossari nyt vaan on ihan paska ajaa asvaltilla tuulessa tai tyynessä. Jos mennään tiellä niin silloin alle otetaan maantiepyörä. Tuo cyclocrossari on vielä aivovammaisempi sekoitus kuin hybridi.
Vastuksesta on 60% ilmanvastusta. Kyllä se kippuratanko auttaa mm. siihen.
- Henki Hieveri
Alkup. pyörämekaanikko kirjoitti:
"Tulin varsin uteliaaksi kun mainitsit, että hybridin välitykset ovat tielle sopimattomat. Kenelle ne ovat sopimattomat? Millaiselle tieprofiilille sopimattomat?" Mitä sinulle sanoo, tietynlaista polkupyörätyyppiä tarkoittava nimitys: Mountain bike? Eikös, jos se suomeksi nyt käännettäisiin, se olisi sanatarkasti vuoristopyörä? Ja kun Suomessa kerran ollaan, ja täällä ei käsittääkseni ole vuoria, (varsinkaan missään eteläsuomessa) tai edes vähääkään sinnepäin viittaavaa maastoa, niin mihin ihmeeseen sitten tarvitset semmoisia välityssuhteita, joita on niissä edellämainituissa "vuoristopyörissä" totuttu näkemään? -Ymmärtäisin, jos otetaan tähän nyt kuvitteellinen kaveri, joka on viettänyt vihanneksena letkuissa jokusen vuoden ja sitten heräisi koomastaan lähes kaikki kehon lihakset minimiin surkastuneena, ja aloittaisi sitten alkujärkytyksestä toipuneena, ja uudestaan kävelemään oppineena, heti velton ruhonsa treenaamisen polkupyörällä, tavan suomalaisilla pyöräteillä.. -Mutta, jos kyseessä on normaalikuntoinen fillaroitsija, näinkin litteässä maassa kuin Suomi juuri nyt on, niin mihin ihmeeseen sitä niitä maastovälejä oikein tarvitseekaan? Oma mielikuvitukseni ei riitä mielessä rakentamaan sellaista skenaariota, jossa ne semmoiset välityssuhteet olisivat tavan suht hyväkuntoiselle hybridistille edes jotenkin järkevä vaihtoehto. Kun ajetaan fillarilla Suomessa, on sellaiset paikat, missä maastopyörän välejä oikeasti tarvittaisiin, varsin vähissä. 99.999%, varsinkin suomalaisista työmatkapyöräilijöistä, ei oikeasti tule koskaan suomen kaupungeissa tarvitsemaan maasturin välityssuhteita. Sinkulallakin pärjää huonokuntoisempikin kaveri varsin mainiosti. On kyllä kumma juttu, kun pitää olla tavan pulliaisen fillarissa ainakin sen nimelliset 21 vaihdetta, vaikkei hän edes osaisi käyttää niitä.. -Pidetäänkö vaihteiden lukumäärää ja mahdollisimman laajaa välityssuhdevalikoimaa hyrbidistipiireissä jonkinlaisena statussymbolina, jolla sitten saa naista ja lisäksi paljon rispektiä kanssahybridisteiltä?
"Ja kun Suomessa kerran ollaan, ja täällä ei käsittääkseni ole vuoria, (varsinkaan missään eteläsuomessa) tai edes vähääkään sinnepäin viittaavaa maastoa, niin mihin ihmeeseen sitten tarvitset semmoisia välityssuhteita, joita on niissä edellämainituissa "vuoristopyörissä" totuttu näkemään?"
Täällä on varsin jyrkästi nousevia mäkiä. Muutamassa niistä pyörä pyrkii jo keulimaan. Eri asia sitten sattuuko tällainen mäki työmatkalle vai onko se esimerkiksi kierrettävissä. Minusta esimerkiksi Paciuksenkadeulla oleva mäki on jyrkkä ja vaatii maastopyörän välitykset.
Toinen on maasto. Jos tutkit sanaa "mountain", niin tutkipa sanaa Suomi. Suo-mi. Märkäpohjaisella polulla rupeaa löytymään käyttöä kevyille välityksille. Työmatkalla tällaista ei tule taaskaan vastaan, mutta sen sijaan tulee lunta, joskus paksultikin.
Yhden myönnytyksen teen, se ei liity mäkisyyteen vaan talveen. Koska Suomessa on liukasta, kovin jyrkkiä mäkiä ei voida tehdä teille. Esimerkiksi Kaliforniassa pyöräni keuli armottomasti.
- .....
Itse olen ajellut sekä kilpapyörällä(kymmeniä tuhansia kilometerejä) että maasto/hybridipyörillä. Jos ajaa vuodessa vain muutaman satakilometriä, niin muu kuin kilpapyörä on parempi vaihtoehto. Omassa maastopyörässä on suorassa tangossa nk. nousukahvat ja kyllä niillä sa ajoasennon huomattavasti paremmaksi, itse asiassa aina käteni ovat noilla nousukahvoilla. Jos maasto- tai hybridipyörä tuntuu raskaalta, niin miehessä kyllä on silloin vikaa enemmän kuin pyörässä, itse ajelen maastopyörällä maantielenkkiä 25 km/h keskinopeudella, kun normaali lenkkivauhti kilpurilla on 30-35 km/h. Ainakin maalla löytyy monia sorateitä ja pikkupolkuja, jotka ovat ihan mukavia kierrellä, mutta kilpapyörällä niille ei ole minkäänlaista asiaa.
- kommenttia
Kilpapyörä on erittäin nopea ajopeli kovapintaisella soratiellä. Maastopyörän nopeuden pudottaa maantiekäyttöön tarpeettoman leveät renkaat.
- .....
kommenttia kirjoitti:
Kilpapyörä on erittäin nopea ajopeli kovapintaisella soratiellä. Maastopyörän nopeuden pudottaa maantiekäyttöön tarpeettoman leveät renkaat.
Kun nostaa regaspaineet 3,5 baariin, on aivan erilainen rullaamaan kuin jollain 2 baarin paineilla. Jos sitten kuntoilua ajatellaan, niin saman asian ajaa, kun ajaa esim. tunnin maasto tai kilpapyrällä, ei niillä ajettujen kilometrien määrällä ole merkitystä, jos samalla intesiteetillä poljetaan. Ajettava lenkki(siis tiestön taso) on ohjenuora, jolla valitsen fillarin. Jopa asfaltit ovat paikoitellen niin surkeassa kunnossa, että paremmin niille leveä rengas soveltuu, kun ei jatkuvasti tarvitse varoa kuoppia ja syviä uria.
..... kirjoitti:

Olen pumpannut 2 tuuman leveät kumit täyteen ilmaa. Varmasi jopa yli 3,5 baarin. Riippuen myös renkaan profiilista, niin maastokumi voi rullata yllättävän kevyesti asfaltilla. Monesti lenkillä on saanut surutta päästää huonoimpia tieosuuksia maantiepyöräilijöiden ollessa haavi auki. Itse teen alle tunnin lenkit ns hybridillä. Muistuttaa enemmän rengastuksen puolesta maastopyörää.
- Bianchi&Crescent

Mulla on maantiepyörä Ultegran osilla, kun haluan nauttia kovemmasta ajosta yksikseni. Toinen pyörä on Cressun hybridi Deoren osilla. Hybridi on ihan kätevä kauppa-ajossa ja lasten kanssa hiljaa mentäessä. Eikö pääasia ole kuitenkin pyöräily! Pitäisikö niiden, joilla ei ole varaa ostaa kalliimpaa pyörää, olla sitten kokonaan pyöräilemättä?
- fillaristi mies-81
Bianchi&Crescent kirjoitti:

Köyhemmätkin voisivat pyöräostoksilla käyttää järkeään. 500 euron hybridi on ilman muuta roskaa huonoilla ja halvoilla osilla. Mutta kun vielä halvemmalla saa PAREMMAN pyörän ostamalla yksinkertaisen, vaihteettoman peruspyörän. Jopo on oikein hyvä esimerkki tällaisesta pyörästä. Samoin armeijallekin kelpaava Helkama Jääkäri. Jääkäri on varmaan parhaita polkupyöriä mitä on ikinä valmistettu jos pelkkään pyörän kestävyyteen katsotaan. Nykyisessä mallissa tosin on hajoamassa kolme vaihdetta ja muovinen ketjusuoja. Ihan turhia virityksiä kumpikin peruspyörässä. Yosemiten vaihteeton "comfort" on kanssa jopa kelvollinen peli, koska se on rehellisesti yksinkertainen halpapyörä. Eipä ole hajoavia osiakaan montaa. Hybridi on niin huono sijoitus, että ne rahat kannattaisi laittaa yksinkertaiseen täysin vaihteettomaan peruspyörään tai sitten kannattaa sijoittaa kerralla kunnolla ja ostaa ihan oikea polkupyörä oikeaan käyttöön ja jättää se hybridi kauppaan. Mihin muuten kuvittelet tarvitsevasi sitä Deoren sarjaa hybridissäsi? Minä tarvitsen Deore XT:tä metsässä ajaessani ihan oikeasti, mutta sinulle Deoren osat ovat ihan turhaa härpäkettä etkä edes todennäköisesti osaa käyttää 27-vaihteista vaihdepakettiasi oikein. Hiljaa menemiseen vaihteeton peruspyörä olisi se oikea ratkaisu. Se maantiepyöräsi sensijaan on ihan oikea valinta oikeaan paikkaan.

Vanha jopo jonka valmistusperiaate on sama kuin kalashnikoveissa, on vielä ihan järkevä vehje. Vieläpä kun on kotimaisella työvoimalla nekin aikanaan tehty. Uudet sen sijaan ovat silkkaa kuraa jo runkogeometrialtaan. Ei ole muuten edes samanlainen kulmiltaankaan mitä vanha. Helkamalla on ilmeisesti päästetty joku muotoilija-apina niitä vähän muokkailemaan, että sopisi paremmin nykyaikaisen, potentiaalisen asiakassegmentin silmälle.. Ihan sama jos ostaisi vastaavan vehkeen sotkasta satasella. Samasta kaukoidän tehtaastakin ovat todennäköisesti kummatkin peräisin.. Mielestäni ehkä paras yleisfillari suomalaiselle peruspulliaiselle, peruspulliaisen tarpeille, olisi Cannondalen BadBoy singlespeedinä. Voisi Helkama koittaa ottaa mallia, ja tehdä miltei vastaavan, mutta siten, että fillarin valmistamiseen käytettäisiin niin paljon kotimaista työvoimaa ja komponentteja, kuin mahdollista sekä olisi järkevää. Hinta pitäisi saada mieluiten sille 600-800 euron välille, jolloin se kilpailisi muiden "yleispyörä"vaihtoehtojen kanssa. Luulen kuitenkin että suomalainen keskivertokuluttaja saattaisi kotimaisuutta arvostaakin jopa senkin verran, että maksaisi kotimaisesta, kovasta hybridinkorvikkeesta jopa hieman reilumminkin..
- sä oot syönyt?
fillaristi mies-81 kirjoitti:
Köyhemmätkin voisivat pyöräostoksilla käyttää järkeään. 500 euron hybridi on ilman muuta roskaa huonoilla ja halvoilla osilla. Mutta kun vielä halvemmalla saa PAREMMAN pyörän ostamalla yksinkertaisen, vaihteettoman peruspyörän. Jopo on oikein hyvä esimerkki tällaisesta pyörästä. Samoin armeijallekin kelpaava Helkama Jääkäri. Jääkäri on varmaan parhaita polkupyöriä mitä on ikinä valmistettu jos pelkkään pyörän kestävyyteen katsotaan. Nykyisessä mallissa tosin on hajoamassa kolme vaihdetta ja muovinen ketjusuoja. Ihan turhia virityksiä kumpikin peruspyörässä. Yosemiten vaihteeton "comfort" on kanssa jopa kelvollinen peli, koska se on rehellisesti yksinkertainen halpapyörä. Eipä ole hajoavia osiakaan montaa. Hybridi on niin huono sijoitus, että ne rahat kannattaisi laittaa yksinkertaiseen täysin vaihteettomaan peruspyörään tai sitten kannattaa sijoittaa kerralla kunnolla ja ostaa ihan oikea polkupyörä oikeaan käyttöön ja jättää se hybridi kauppaan. Mihin muuten kuvittelet tarvitsevasi sitä Deoren sarjaa hybridissäsi? Minä tarvitsen Deore XT:tä metsässä ajaessani ihan oikeasti, mutta sinulle Deoren osat ovat ihan turhaa härpäkettä etkä edes todennäköisesti osaa käyttää 27-vaihteista vaihdepakettiasi oikein. Hiljaa menemiseen vaihteeton peruspyörä olisi se oikea ratkaisu. Se maantiepyöräsi sensijaan on ihan oikea valinta oikeaan paikkaan.
Sun logiikan mukaan betoniporsas olis vielä parempi ostos yleispyöräksi. Ei mee nääs tikki ekä oo edes liikkuvia osia.

Hyvä vaihdella kun on Deore sarjan osat Hybridissä!Ja osaan vaidella vielä vaihteitakin. Senkun painelee vipuja ja aina vaihtuu mieleinen vaihde. Helppoa kuin heinän teko!Hyvä pyörä ja vaimokin sai Hybridin!KIVA ajella työ ja pikku lenkit, ei tarvii useampaa pyörää varastoon.Eipä sinne kyllä enää sopisikaan.Helpota elämääsi ja hyväksy vain se tosi asia että Hybridi tulee olemaan suomalalaisten suosikki pyörä!
- jeppe niilonpoika

niin tekstisi voisivat olla järkevämpiä. Mahtaa olla jännää kirjoittaa fillaristi nikillä ja vastata alkup pyörämekaanikon nikillä. Onhan sekin tapa nauttia elämästä silloin kun muut nukkuvat.
- .......

Siinä kyllä olet oikeassa, että eturattaita hybridissä ei tarvita kuin kaksi ja ne voisivat olla kuten maantiepyörässä. Maastopyörässäkin usein tuo pienin eturatas tuntuu liian pieneltä, vaikka kuinka kelaisi, tuntuu, että ei liiku mihinkään. Usein takakummin pito jyrkässä nousussa loppuu maastossa paljon ennemmin, kuin polkijan voimat. Kunnon maastopyörä kyllä minunkin mielestäni on parempi valinta kuin hybridi.
- fillaristi mies-81
jeppe niilonpoika kirjoitti:
niin tekstisi voisivat olla järkevämpiä. Mahtaa olla jännää kirjoittaa fillaristi nikillä ja vastata alkup pyörämekaanikon nikillä. Onhan sekin tapa nauttia elämästä silloin kun muut nukkuvat.
en tiedä mitä sieniä sinä olet vetänyt, mutta minä en vastaile omiin aloituksiini toisella nikillä. Tarkista ip-osoitteet niin huomaat, että alkuperäinen pyörämekaanikko on eri henkilö. Mielipiteissäni ei ole mitään vikaa, olen täysin oikeassa hybridiasiassa ja esittäessäni vaihtoehtoja huonoille hybrideille.
- jeppe niilonpoika
fillaristi mies-81 kirjoitti:
en tiedä mitä sieniä sinä olet vetänyt, mutta minä en vastaile omiin aloituksiini toisella nikillä. Tarkista ip-osoitteet niin huomaat, että alkuperäinen pyörämekaanikko on eri henkilö. Mielipiteissäni ei ole mitään vikaa, olen täysin oikeassa hybridiasiassa ja esittäessäni vaihtoehtoja huonoille hybrideille.
sama kuin, että joulupukki on olemassa tai viisas insinööri.
- fillaristi mies-81
Hybridi!! kirjoitti:
Hyvä vaihdella kun on Deore sarjan osat Hybridissä!Ja osaan vaidella vielä vaihteitakin. Senkun painelee vipuja ja aina vaihtuu mieleinen vaihde. Helppoa kuin heinän teko!Hyvä pyörä ja vaimokin sai Hybridin!KIVA ajella työ ja pikku lenkit, ei tarvii useampaa pyörää varastoon.Eipä sinne kyllä enää sopisikaan.Helpota elämääsi ja hyväksy vain se tosi asia että Hybridi tulee olemaan suomalalaisten suosikki pyörä!
Hybridi ei muuten ole eikä tule olemaankaan suomalaisten suosikkipyörä. Sen suosio on laskussa. Sitäpaitsi hybridi oli alkujaankin pyöräkauppojen mafian markkinoima pyörä. Kas kun hybridin ostajalta ei tarvitse vaivautua kysymään mihin käyttöön pyöträ tulee. Idiooteille on helppoa myydä halpa ja huono hybridi vetoamalla vaikka siihen rahan säästöön ja mainostamalla osasarjaa jolla käyttäjä ei oikeasti tee yhtään mitään.
- alkup. Maantiepyöräilijä
fillaristi mies-81 kirjoitti:
Hybridi ei muuten ole eikä tule olemaankaan suomalaisten suosikkipyörä. Sen suosio on laskussa. Sitäpaitsi hybridi oli alkujaankin pyöräkauppojen mafian markkinoima pyörä. Kas kun hybridin ostajalta ei tarvitse vaivautua kysymään mihin käyttöön pyöträ tulee. Idiooteille on helppoa myydä halpa ja huono hybridi vetoamalla vaikka siihen rahan säästöön ja mainostamalla osasarjaa jolla käyttäjä ei oikeasti tee yhtään mitään.
Tuohon voi vielä lisätä, että hybridillä ja hybridillä on eroa. Jos katsotaan todella vanhoja jäykäkeulaisia hybridejä, niin sellainen on ihan ok kaupunkipyöränä. Se mitä tänäpäivänä myydään hybridinä on lähes poikkeuksetta täysin kuraa. Hybridin ainoa hyvä puoli on, ettei kauppiaan tarvitse pätkääkään välittää asiakkaan tarpeista. Myyt asikkaalle punaisen tai sinisen pyörän. Kokokin on sivuseikka.
- Alkup. pyörämekaanikko
sä oot syönyt? kirjoitti:
Sun logiikan mukaan betoniporsas olis vielä parempi ostos yleispyöräksi. Ei mee nääs tikki ekä oo edes liikkuvia osia.
"Mitä sieniä sä oot syönyt? Sun logiikan mukaan betoniporsas olis vielä parempi ostos yleispyöräksi." Enpä minä mitään erikoisempia. Mitäs sinä? Silokkeja?..
- Alkup. pyörämekaanikko
jeppe niilonpoika kirjoitti:
niin tekstisi voisivat olla järkevämpiä. Mahtaa olla jännää kirjoittaa fillaristi nikillä ja vastata alkup pyörämekaanikon nikillä. Onhan sekin tapa nauttia elämästä silloin kun muut nukkuvat.
Psilosybiinisienet voivat joskus laukaista piilevän mielisairauden. Riski saattaa olla suurempi jos käyttäjällä on esimerkiksi skitsofreniaa tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevia lähisukulaisia. Psykologiset riskit riippuvat paljolti ympäristöstä ja käyttäjän mielialasta. Underground-piireissä syntynyt termi "set and setting" tunnustetaan nykyään myös lääketieteessä. Psykedeelinen tila saattaa nostaa pintaan ahdistusta, pelkoa, levottomuutta tai VAINOHARHAISUUTTA. "Huonoksi tripiksi" on kutsuttu sellaista psykedeelikokemusta, jossa käyttäjä ei koe pystyvänsä kohtaamaan esille nousevia tuntemuksia. Miellyttävä ympäristö ja huolellinen valmistautuminen luovat pohjaa kokemuksen turvallisuudelle... Jepp. Tästä on varmaan turha ruveta kiistelemään. Tämä on sitten polkupyöräilyä käsittelevä lauta, eikä erinäisten sienimiesten purkautumispaikka.. Että, josko pysyttäisiin aiheessa tästä eteenpäin..
- Bianchi&Crescent
fillaristi mies-81 kirjoitti:
Köyhemmätkin voisivat pyöräostoksilla käyttää järkeään. 500 euron hybridi on ilman muuta roskaa huonoilla ja halvoilla osilla. Mutta kun vielä halvemmalla saa PAREMMAN pyörän ostamalla yksinkertaisen, vaihteettoman peruspyörän. Jopo on oikein hyvä esimerkki tällaisesta pyörästä. Samoin armeijallekin kelpaava Helkama Jääkäri. Jääkäri on varmaan parhaita polkupyöriä mitä on ikinä valmistettu jos pelkkään pyörän kestävyyteen katsotaan. Nykyisessä mallissa tosin on hajoamassa kolme vaihdetta ja muovinen ketjusuoja. Ihan turhia virityksiä kumpikin peruspyörässä. Yosemiten vaihteeton "comfort" on kanssa jopa kelvollinen peli, koska se on rehellisesti yksinkertainen halpapyörä. Eipä ole hajoavia osiakaan montaa. Hybridi on niin huono sijoitus, että ne rahat kannattaisi laittaa yksinkertaiseen täysin vaihteettomaan peruspyörään tai sitten kannattaa sijoittaa kerralla kunnolla ja ostaa ihan oikea polkupyörä oikeaan käyttöön ja jättää se hybridi kauppaan. Mihin muuten kuvittelet tarvitsevasi sitä Deoren sarjaa hybridissäsi? Minä tarvitsen Deore XT:tä metsässä ajaessani ihan oikeasti, mutta sinulle Deoren osat ovat ihan turhaa härpäkettä etkä edes todennäköisesti osaa käyttää 27-vaihteista vaihdepakettiasi oikein. Hiljaa menemiseen vaihteeton peruspyörä olisi se oikea ratkaisu. Se maantiepyöräsi sensijaan on ihan oikea valinta oikeaan paikkaan.
voisin vastata viestiisi, ettei suuret sanan suuta halkaise ja olin ajanut fillarilla jo 15 vuotta ennen kuin rääkäisit synnytyshuoneessa. Luulisin siis, että osaan edes jotenkin niitä vaihteita käyttää. Nöösi!
- yritä ymmärtää
Bianchi&Crescent kirjoitti:
voisin vastata viestiisi, ettei suuret sanan suuta halkaise ja olin ajanut fillarilla jo 15 vuotta ennen kuin rääkäisit synnytyshuoneessa. Luulisin siis, että osaan edes jotenkin niitä vaihteita käyttää. Nöösi!
Fillaristipoju 81:sellä on vaikeaa, yritä nyt vähän ymmärtää raasua, se sentään ajelee vähintään 50 kilometriä päivässä jokaisena päivänä vuodessa -tai ainakin luulee ajavansa.
- mieluummin hybridi
fillaristi mies-81 kirjoitti:
Köyhemmätkin voisivat pyöräostoksilla käyttää järkeään. 500 euron hybridi on ilman muuta roskaa huonoilla ja halvoilla osilla. Mutta kun vielä halvemmalla saa PAREMMAN pyörän ostamalla yksinkertaisen, vaihteettoman peruspyörän. Jopo on oikein hyvä esimerkki tällaisesta pyörästä. Samoin armeijallekin kelpaava Helkama Jääkäri. Jääkäri on varmaan parhaita polkupyöriä mitä on ikinä valmistettu jos pelkkään pyörän kestävyyteen katsotaan. Nykyisessä mallissa tosin on hajoamassa kolme vaihdetta ja muovinen ketjusuoja. Ihan turhia virityksiä kumpikin peruspyörässä. Yosemiten vaihteeton "comfort" on kanssa jopa kelvollinen peli, koska se on rehellisesti yksinkertainen halpapyörä. Eipä ole hajoavia osiakaan montaa. Hybridi on niin huono sijoitus, että ne rahat kannattaisi laittaa yksinkertaiseen täysin vaihteettomaan peruspyörään tai sitten kannattaa sijoittaa kerralla kunnolla ja ostaa ihan oikea polkupyörä oikeaan käyttöön ja jättää se hybridi kauppaan. Mihin muuten kuvittelet tarvitsevasi sitä Deoren sarjaa hybridissäsi? Minä tarvitsen Deore XT:tä metsässä ajaessani ihan oikeasti, mutta sinulle Deoren osat ovat ihan turhaa härpäkettä etkä edes todennäköisesti osaa käyttää 27-vaihteista vaihdepakettiasi oikein. Hiljaa menemiseen vaihteeton peruspyörä olisi se oikea ratkaisu. Se maantiepyöräsi sensijaan on ihan oikea valinta oikeaan paikkaan.
Noh, jos verrataan näitä mummiksia ja hybridejä, niin mieluummin ajan hybridillä.
Mulla oli käytössä Helkama Ainotar ja ostin sitten Tunturin hybridin. Ajan mieluummin työmatkani tuolla Tunturilla, koska Ainottaressa ajoasento oli karmea. Lisäksi esim. lumihangessa sotkiessa vaihteista on hyötyä, Ainottaressa oli tasan yksi ja sekin oli useimmiten väärä. Tunturi on kestänyt uskomattoman hyvin ympärivuotista työmatkapyöräilyä - toki pidän huoltakin siitä, enkä vaan aja. Toki mielelläni ottaisin vielä hipomman pyörän työmatkoille, mutta koen, ettei 4 km matkalle kannata kovinkaan kallista pyörää uhrata (työmaani pihalta on varastettu pyöriä).
Kun sitten lähdetään pyörän kanssa maastolenkille, valitsen 2500 eur maksaneen maasturin.
On polkupyöriä ja Polkupyöriä. - Andy__77
Alkup. pyörämekaanikko kirjoitti:
Psilosybiinisienet voivat joskus laukaista piilevän mielisairauden. Riski saattaa olla suurempi jos käyttäjällä on esimerkiksi skitsofreniaa tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevia lähisukulaisia. Psykologiset riskit riippuvat paljolti ympäristöstä ja käyttäjän mielialasta. Underground-piireissä syntynyt termi "set and setting" tunnustetaan nykyään myös lääketieteessä. Psykedeelinen tila saattaa nostaa pintaan ahdistusta, pelkoa, levottomuutta tai VAINOHARHAISUUTTA. "Huonoksi tripiksi" on kutsuttu sellaista psykedeelikokemusta, jossa käyttäjä ei koe pystyvänsä kohtaamaan esille nousevia tuntemuksia. Miellyttävä ympäristö ja huolellinen valmistautuminen luovat pohjaa kokemuksen turvallisuudelle... Jepp. Tästä on varmaan turha ruveta kiistelemään. Tämä on sitten polkupyöräilyä käsittelevä lauta, eikä erinäisten sienimiesten purkautumispaikka.. Että, josko pysyttäisiin aiheessa tästä eteenpäin..
What the F_c_u_k! Onpa hienoa keskustelua pyöristä...
- Kimoprkl
Mihin käyttää, niin sen mukaanhan se valinta kannattanee tehä, joillekkin myös se ulkonäkökin on tärkee... Itse ostin sillä periaatteella että mahollisemman vähän muovi osia, ajo asento piti olla mukava eli pysty ja kuutioita enenmmän kuin 1000cc, vääntöjä näin tarpeeksi, päädyin hienoon vanhaan customiin...
- juuson
No kerroppa nyt, miksi suora ohjaustanko on kippuraa parempi lyhyille matkoille ja miksi ei pidemmille? Käsittääkseni ainoa parempi puoli suorassa stongassa on se, että välillä voit lepuuttaa käsiäsi ajon aikana irrottamalla otteesi tangosta koska pyörä pysyy käyräsarvista paremmin tasapainossa ja kulkusuunnassa ilman käsiä ajaessa. Tämä seikka jopa puoltaa suoraa tankoa pitkille matkoille.
- naurattAAAA
hei !mulla on sellanen hypridi, Nishikin millenium malli, en muista mitä se makso, mutta ei se mun mielestä mikään halpa ollu, onhan se melkein 10 vuotta vanha, jotain osia on vaihdettu ja vuosittain huollettu. Poljen vain kesäaikaan, joskus duuniin 14 km suunta, päivittäin pieniä matkoja ja huomenna lähden retkelle Stadista Tammisaaren kautta Saloon. Vähän pitää olla matkatavaraa mukana.
Minkälainen pyörä pitäis olla, ettei ketään TOSI pyöräilijää ala närästämään? Näänhän mä, että sellanen kippurasarvinen höyhenenkevyt maantiepyörä sujahtaa ylämäessä ohi, johtuu se sit pyörästä tai polkijasta, mutta ei se mua haittaa yhtään. Ehkä sillä tiukkapöksyisellä langanlaihalla pyöräilijällä on erilaista käyttöä fillarilleen kuin mulla. Mä puuskutan perässä tyytyväisenä pyörääni ja vannon taas, että ens kesänä mulla on varmasti parempi kunto!
Onneks mulla on tää hypridi, ettei tartte pojan Jopolla lähteä. Mitähän se TOSI pyöräilijä siihen sanois? HYVIÄ LENKKEJÄ KAIKILLE FILLARIIN KATTOMATTA! - alkup. Maantiepyöräilijä
naurattAAAA kirjoitti:
hei !mulla on sellanen hypridi, Nishikin millenium malli, en muista mitä se makso, mutta ei se mun mielestä mikään halpa ollu, onhan se melkein 10 vuotta vanha, jotain osia on vaihdettu ja vuosittain huollettu. Poljen vain kesäaikaan, joskus duuniin 14 km suunta, päivittäin pieniä matkoja ja huomenna lähden retkelle Stadista Tammisaaren kautta Saloon. Vähän pitää olla matkatavaraa mukana.
Minkälainen pyörä pitäis olla, ettei ketään TOSI pyöräilijää ala närästämään? Näänhän mä, että sellanen kippurasarvinen höyhenenkevyt maantiepyörä sujahtaa ylämäessä ohi, johtuu se sit pyörästä tai polkijasta, mutta ei se mua haittaa yhtään. Ehkä sillä tiukkapöksyisellä langanlaihalla pyöräilijällä on erilaista käyttöä fillarilleen kuin mulla. Mä puuskutan perässä tyytyväisenä pyörääni ja vannon taas, että ens kesänä mulla on varmasti parempi kunto!
Onneks mulla on tää hypridi, ettei tartte pojan Jopolla lähteä. Mitähän se TOSI pyöräilijä siihen sanois? HYVIÄ LENKKEJÄ KAIKILLE FILLARIIN KATTOMATTA!Saat ajaa ihan silläkin pyörällä. Tuohon käyttöön vain olisi paljon mukavampiakin pyöriä ;) jolloin kilometrejä tulisi varmasti enemmän. Toisaalta noin pienellä käytöllä pyörä varmasti kestää pitkään hyvin huollettuna. Monet Nishikin mallit ovat olleet sellaisia perushyvistä osista koottuja.
Suoratanko, jonka otit esiin, on yksi hybridien akilleenkantapää. Vähän tai olemattomasti otevaihtoehtoja, mikä puuduttaa pidemmillä matkoilla ja vastatuulessa. Jotkut korjaavat laittamalla "aika-ajotangon". Viritys tehdään yleensä lman jarrukahvoja, mitä ei voi pitää turvallisena.
Hyvää reissua! Vältä teitä 51 ja 25. Vaikka rekkaralli on vähentynyt murto-osaan, on meno yhä aika hurjaa ja pientareet paikoin olemattomat. - naurattAAAA
alkup. Maantiepyöräilijä kirjoitti:
Saat ajaa ihan silläkin pyörällä. Tuohon käyttöön vain olisi paljon mukavampiakin pyöriä ;) jolloin kilometrejä tulisi varmasti enemmän. Toisaalta noin pienellä käytöllä pyörä varmasti kestää pitkään hyvin huollettuna. Monet Nishikin mallit ovat olleet sellaisia perushyvistä osista koottuja.
Suoratanko, jonka otit esiin, on yksi hybridien akilleenkantapää. Vähän tai olemattomasti otevaihtoehtoja, mikä puuduttaa pidemmillä matkoilla ja vastatuulessa. Jotkut korjaavat laittamalla "aika-ajotangon". Viritys tehdään yleensä lman jarrukahvoja, mitä ei voi pitää turvallisena.
Hyvää reissua! Vältä teitä 51 ja 25. Vaikka rekkaralli on vähentynyt murto-osaan, on meno yhä aika hurjaa ja pientareet paikoin olemattomat.Kiitos vaan vinkeistä :) Kieltämättä mulla aina selkä ja persaukset tahtoo väsyä mutten ole koskaan ajatellut, että vika ois fillarissa vaan huonossa selässä ja isossa ahterissa :D Fillari on vielä miesten rungolla, koska joku kerto, että sellanen on tukevampi kuin naisten.
Ehkä mä joku päivä hankin tai käyn ainakin koeajamassa toisenlaista menopeliä ja sit suhautan sun ohi ;) - viestimeressä
naurattAAAA kirjoitti:
Kiitos vaan vinkeistä :) Kieltämättä mulla aina selkä ja persaukset tahtoo väsyä mutten ole koskaan ajatellut, että vika ois fillarissa vaan huonossa selässä ja isossa ahterissa :D Fillari on vielä miesten rungolla, koska joku kerto, että sellanen on tukevampi kuin naisten.
Ehkä mä joku päivä hankin tai käyn ainakin koeajamassa toisenlaista menopeliä ja sit suhautan sun ohi ;)oli maininta, ettei mekaaniset levyjarrut olisi hyvät. Miksi ei? Onko muuta perustetta kuin osasarjan paino? Mulla on cc:ssä shimanon mekaaniset ja olen ihan tyytyväinen. 4-5tkm/vuosi.
- alkup. Maantiepyöräilijä
viestimeressä kirjoitti:
oli maininta, ettei mekaaniset levyjarrut olisi hyvät. Miksi ei? Onko muuta perustetta kuin osasarjan paino? Mulla on cc:ssä shimanon mekaaniset ja olen ihan tyytyväinen. 4-5tkm/vuosi.
Mekaaninen levari ei ole yhtä tehokas kuin hyvä hydraulinen. Suurin haitta on kuitenkin jatkuva säätötarve. Jos hyväksyy tuon säätötarpeen ja painon niin mekaaninn levari on monessa paikassa ihan ok valinta.
Itselläni on vähaisessä käytössä olevassa maastopyörässä mekaaniset levarit. Toimii ihan hienosti mökkipyöränä ja satunnaisesti syksyisin. - Tohtori Kona
Suora tanko ei näytä niin homolta. Paljon miehekkäämpi olo polkiessa. Mutta kyllä nuo maantiemiehet varmaan saa kiksinsä riemunkirjavilla pyörillä riemunkirjavissa trikoissa polkiessaan. Tulee vähän mieleen ne Berliinin kulkueet, Pride vai mikä se nyt oli.
Mulla on Konan hybridi johon on nyt palanu reilu kiloeuro. Eilen tuli poljettua rapiat 80km 28km/h keskarilla joten ihan mukavasti tuo musta kulkee. Markettipyöräksi fillariani en ihan heti miellä. Deore/105 -osat, 28mm slicksit, jäykkä teräshaarukka.
- sepman
minulla on ollut pösö hybridipyörä nyt n. 8 vuotta eikä mitään vikaa ole ilmennyt. huollotkin pystyy tekemään itse tavallisilla työkaluilla, ketjut pitää kohta vaihtaa kun ovat sen verran kuluneet että antavat periksi kun vaihdetta vaihtaa ( pitää kahvasta vetää enemmän kuin kaavion mukaisesti ). liukkaasti menee maantiellä ja metsäpoluilla sen verran kuin marjapaikkoja tulee katseltua.
- Hyrpäke
No on joillain vaikeeta elämä jos jollain on vääränlainen pyörä. En ole tälläseen keskusteluun törmännytkään muissa harrastus foorumeissa.
Mulle on ihan sama millä kukin ajaa ja missä.
Mulla on hybridi kapeilla renkailla, vaihteita on tietenkin liikaa, mutta tämän hetken budjetti ei anna ostaa viidentoista kiloeuron pyörää lenkkipyöräksi.
Joten ajelen tällä nyt työmatkat, lenkit ja baarireissut. Hyrpäke kirjoitti:
No on joillain vaikeeta elämä jos jollain on vääränlainen pyörä. En ole tälläseen keskusteluun törmännytkään muissa harrastus foorumeissa.
Mulle on ihan sama millä kukin ajaa ja missä.
Mulla on hybridi kapeilla renkailla, vaihteita on tietenkin liikaa, mutta tämän hetken budjetti ei anna ostaa viidentoista kiloeuron pyörää lenkkipyöräksi.
Joten ajelen tällä nyt työmatkat, lenkit ja baarireissut.renkailla on ihan hyvä vaihtoehto kenelle tahansa. Mukavasti eri välityksiä ja leppoisa ajoasento. Voiko pyörältä enempää vaatia?
- magirus
ReiskaS kirjoitti:
renkailla on ihan hyvä vaihtoehto kenelle tahansa. Mukavasti eri välityksiä ja leppoisa ajoasento. Voiko pyörältä enempää vaatia?
...kohdalla olen pähkinyt pyörätyypin näin:
Ajan kaupungissa pääasiassa alle 8 km matkoja ympäri vuoden. Pinta on lähes aina asfaltti, josta tosin löytyy roudan jäljiltä reikiä vähintään riittävästi. Lisäksi tyypillistä kaupunkiliikkumiselle on lukuisat risteykset, kiihdytykset, jarrutukset ja reunakivien ylitykset.
Yhden maantiepyörän omista ja pystyn kertomaan, että ei ole paras mahdollinen kaupunkiin, kun näkyvyys oikeasta ajoasennosta rajoitettu ja epätasaisuudet sekä reunakivien ylitykset tuottaa turhaa päänvaivaa. Cyclocrossari oli pitkään mielessä, mutta kokemattomana en arvannut ottaa talviajoon kippurasarvista. Siis käytän kyllä nastarengastusta talvella, mutta miten taas tuo kumara ajoasento liukkaalla toimii?
Maastopyörä on taas minusta turhan raskasrakenteinen pikiteille ja rengastuskin pitäisi ajatella sellaisessa uudestaan omaan käyttööni. Lisäksi monesta löytyy asfaltilla tarpeeton(?) etujousitus.
No tällä hetkellä edellä mainittuihin ajoihin on valjastettu Felt:in X:City 1 http://www.feltracing.com/09-catalog-international/urban-alternative/x-city/09-x-city-1.aspx
Olen kyllä valmis vaihtaan kalustoa tai ainakin mielipidettä, kun sopivampi löytyy. Tuota pystyy hypyttään, pyörittään ja pysäyttään pienessäkin tilassa. Jarrut ja vaihteet toimii sohjossa, pakkasessa ja tarvittaessa pystyy vaihtaan vaihdetta pysähdyksissäkin, jos tulee äkkipysähdyksiä tms. Lokasuojat pitää jalat kuivana kauppa- ja työreissuilla.
Olen kyllä kiinnostunut kuulemaan millaisella kalustolla ajatte talvella? Minkalaisia koettuja ja toimivia yhdistelmia on olemassa?
- pöm pöm
Itse hybridin (nishiki) ostaneena olen miettinyt olenko jotenkin poikkeuksellisen huono pyöräilijä kun en niin millään pääse 30 km/h matkavauhteihin joilla muut tuntuvat etenevän?
Oma ns.matkavauhtini on kelistä ja tuulesta riippuen yleensä asettunut välille 20-25 km/h .
Joskus kun kaikki asettuu kohdalleen tuo saattaa ylittyä.- päästelen
ja vauhdit yleisimmin myös 22 - 27 km/h. Kyllähän tuo suoratankoinen menee hyvissä olosuhteissa 30 km/h mutta ilmanvastus on pyöräilyssä aina kova vastus.
Kisafillareilla on varmaankin "normivauhtina" joku 30 km/h ja lyhyissä lenkeissä tai
tempovedoissa huomattavasti enemmänkin.
Kertokaapa kisaajat vähän tarkennusta vauhdeista! - kuntoajelija
päästelen kirjoitti:
ja vauhdit yleisimmin myös 22 - 27 km/h. Kyllähän tuo suoratankoinen menee hyvissä olosuhteissa 30 km/h mutta ilmanvastus on pyöräilyssä aina kova vastus.
Kisafillareilla on varmaankin "normivauhtina" joku 30 km/h ja lyhyissä lenkeissä tai
tempovedoissa huomattavasti enemmänkin.
Kertokaapa kisaajat vähän tarkennusta vauhdeista!Eilen kävin polkemassa reilun sadan kilsan lenkin maantiepyörällä. Keskari oli jotakuinkin 30km/h ja keskisyke koko matkalla 72% maksimista. Olen 46 v enkä todellakaan mikään kilpailija. Hyväkuntoinen toki. Olen huomannut, että erityisesti ylämäissä maantiepyörä on yliveto verrattuna hybridiin. Lisäksi ajoasento on huomattavasti aerodynaamisempi. Ajelin itsekin vielä pari vuotta sitten hybridillä ja
vauhti oli silloin juuri tuota 25-28Km/h tunnissa luokkaa. - olet hyötynyt?
kuntoajelija kirjoitti:
Eilen kävin polkemassa reilun sadan kilsan lenkin maantiepyörällä. Keskari oli jotakuinkin 30km/h ja keskisyke koko matkalla 72% maksimista. Olen 46 v enkä todellakaan mikään kilpailija. Hyväkuntoinen toki. Olen huomannut, että erityisesti ylämäissä maantiepyörä on yliveto verrattuna hybridiin. Lisäksi ajoasento on huomattavasti aerodynaamisempi. Ajelin itsekin vielä pari vuotta sitten hybridillä ja
vauhti oli silloin juuri tuota 25-28Km/h tunnissa luokkaa.Ihan niin kuin kuntoilun osalta?
Kummallakin tulee hiki ja kunto kasvaa. Nyt vaan joudut sotkemaan pidemmmän matkan... - Pomppukeppi
olet hyötynyt? kirjoitti:
Ihan niin kuin kuntoilun osalta?
Kummallakin tulee hiki ja kunto kasvaa. Nyt vaan joudut sotkemaan pidemmmän matkan...Hyvä huomio... monille tuntuu vauhti ja matkan pituus olevan itseisarvo sinänsä. Jos pyöräilee vain omaksi ilokseen ja kuntoilun takia, on oikeasti ihan sama kuinka kovaa pyörällään pääsee. Pääasia on että pyörä on toimiva, ajaminen on mukavaa ja saa riittävän liikunta-annoksen. On eri asia jos ajaa porukassa tai haluaa käydä kisoissa. Silloin tietysti mahdollisimman "liukasta" pyörää alle. Mutta muulloin on pyörän tyyppi jokaisen ihan oma makukysymys.
Toki antaa motivaatiota jos aina ostaa uuden ja kallimman pyörän. Silloin ei kehtaa jäädä kotiin kun kallis pyörä seisoo tallissa. Mutta onko tuo se ihan paras motivointitapa kuitenkaan... - bianchisti
Pomppukeppi kirjoitti:
Hyvä huomio... monille tuntuu vauhti ja matkan pituus olevan itseisarvo sinänsä. Jos pyöräilee vain omaksi ilokseen ja kuntoilun takia, on oikeasti ihan sama kuinka kovaa pyörällään pääsee. Pääasia on että pyörä on toimiva, ajaminen on mukavaa ja saa riittävän liikunta-annoksen. On eri asia jos ajaa porukassa tai haluaa käydä kisoissa. Silloin tietysti mahdollisimman "liukasta" pyörää alle. Mutta muulloin on pyörän tyyppi jokaisen ihan oma makukysymys.
Toki antaa motivaatiota jos aina ostaa uuden ja kallimman pyörän. Silloin ei kehtaa jäädä kotiin kun kallis pyörä seisoo tallissa. Mutta onko tuo se ihan paras motivointitapa kuitenkaan...No, tosiaan jokaisen oma asia millä ajelee. Kyllä minusta ainakin on mukavampi ajaa mersulla kuin ladalla.
Olen samaamieltä kanssasi, hybridi on oikein pätevä, varsinkin "seka-ajoon".
Itse olen nyt ajellut reilun kaksi vuotta, Helkaman S-6000 ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Aikaisemmin on tuhansien kilometrien kokemus kilpapyöristä, kuten myös maastureista, kullekin on oma käyttötarpeensa, mutta todellakin, hybridi sopii moneen tarkoitukseen.
Nykyään tuntuu moni aktiivipyöräilijä treenaavan talvisin hybridillä, kun aikaisemmin ajoi maasturilla.
Hieman epäilytti tuo ryhmä-puolaus, jotta kestääkö,kuntuotapainoakin on yli 120kg..... Mutta hyvin on kestänyt, en tosin pahemmin rymyä ojissa tms.
Vaihteisto välitys, loistava, kun tulee vedettyä perässä myös ns. peräpyörää, jossa nyt jo 11v lapsi kyydissä.
Massaa tulee siis aika kiitettävästi,koska peräpyörä on jarruton, itse pyörän jarrut ovat kovilla, hyvin on pysähtynyt.
Olen työskennellyt pyöräalalla vuosia, korjammo/huolto puolella ja tämän (kin) Helkaman kohdalla huolloissa/korjauksissa olen päässyt vähällä....
Pesu tarvittaessa ja ketjujen rasvaus, perus tarkistukset, mm. vaijerien kunto/kireys ynm ynm. Yksi nippeli on vain mennyt rihdatessa ja tämänkin on tarvinnut tehdä vasta kerran, puolathan löystyvät ja se on normaalia, itse vanne oli kuosissaan.
Siis suosittelen HELKAMAA, löytyy hybridistä myös jalkajarrullisia malleja.- polkupyörähän
lienee hybridi. Vaihdepyörä on erikseen.
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103