Nesbo

booky

Eieiei...en pitänyt Nesbon uudesta tyylilajista Kukkulan kuninkaassa. Nasevat yksityiskohdat, kielellinen vetävyys ja taituruus, jossa suomentajakin kompuroi polvillaan vain pari kertaa olivat entistä Nesbota, mutta tyylilaji ei muutoin puhutellut.

En ikinä ole pitänyt dekkareista, joissa lukija tietää jo viiden sivun jälkeen, että kaikki kulkee sivulta sivulta, vääjäämättä kohti tuhoaan, luhistumistaan ja romahdusta ja sitten loppua kohti alkaa tapahtua McGyver tyyppisiä ihmetekoja. Mikä ihme kastraatiokompleksi Nesbota vaivaa? Oli miehen sairastamaa sikotautia, jonka merkitys jäi mysteeriksi, kivesten silpomista sun muuta. Jo viimeisessä Harry Holessa kritisoin lopun överiksi menoa. Ja överiä sen kun kirjailijan uusimmassa piisaa tykkänään koko kirja tyynni - alusta loppuun. Mikä sitä taituria oikein vaivaa?

8

1156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..Päivi1

      lukija.
      Oletko lukenut M.Kallentoftin Sydäntalven uhri? Tässä yölukemisena itsellä, muutama sivu vasta luettuna.

      Olen varmastikin "kranttu", mutta mielestäni viime aikaisiin uutuuksiin, dekkaripuolella etenkin, on mahtunut vähän hutaisemalla kirjoitettuja kirjoja. Makuasioita tietysti...

      • booky

        Ei, Kallentoftia en ole lukenut... olen varmaankin ohimennen kuullut, mutta en ole syventynyt sen kummemmin harkitsemaan lukemista. Theodor Kallifatidesta olen lukenut, mutta sekotan näköjään neljän saman alkukirjaimen vuoksi helposti.

        Kesälukemista lainasin kirjastosta tuttua Konrad Sejeriä Karin Fossumilta. Fossum kirjoittaa aina vähäeleisen tyylikkäästi, tasaisesti. Tosin niitä välissä olevia muita kaunokirjallisia teoksia kirjalijalta en niin ymmärtänyt, vaikka eittämättä olivatkin varmasti hyvää kirjallisuutta. Lukijan rajoittuneisuutta..

        Tuttua Val McDermidiä, virkistäväksi vaihteluksi suomalaisten naispoliisien henkilökohtaisen ongelmien vellomisesta tervehenkisen reippaaksi Kate Branniganiksi. Tosin näiden dekkareiden tyylilaji on enempi action, aivot narikkaan tyyliä.

        Ja - sokerina pohjalla - Tom Rob Smithin Lapsi 44. Hieno. Engelsmannit kirjoittavat hienoja dekkareita - Venäjästä / Neuvostoliitosta. Ensin Roger Harris ja nyt Smith. Lujasti vaivannäköä, taustaselvityksiä ja -lukemista, perehtymistä, tutkimusten ja historian lukemista. Miten mielelläni näkisin myös suomalaisessa dekkarikerronnassa tällaisia suuria tarinankertojia, mutta nykyään se tahtoo jäädä sinne päivittäisen ostariahdistuksen kuvauksen tasolle. Eivätkö suomalaiset dekkaristit osaa, ovatko laiskoja, puuttuuko tarvittava verkosto? Missä ovat kaunokirjalliset suomalaiset suuret tarinankertojat historioisijoiden "lisämausteeksi"? On kauhean ikävä ja surullista todeta, että ei niitä ole.

        Smithin dekkarissa stalinistisen ajan irrationaalisen julmuuden kuvaus on niin läpikäyvää, että teksti muuttuu mässäilystä voimakkaasti pasifistiseksi ja alleviivaamattomalla tavalla kantaa ottavaksi. Tosi hieno dekkari.


      • ..Päivi1
        booky kirjoitti:

        Ei, Kallentoftia en ole lukenut... olen varmaankin ohimennen kuullut, mutta en ole syventynyt sen kummemmin harkitsemaan lukemista. Theodor Kallifatidesta olen lukenut, mutta sekotan näköjään neljän saman alkukirjaimen vuoksi helposti.

        Kesälukemista lainasin kirjastosta tuttua Konrad Sejeriä Karin Fossumilta. Fossum kirjoittaa aina vähäeleisen tyylikkäästi, tasaisesti. Tosin niitä välissä olevia muita kaunokirjallisia teoksia kirjalijalta en niin ymmärtänyt, vaikka eittämättä olivatkin varmasti hyvää kirjallisuutta. Lukijan rajoittuneisuutta..

        Tuttua Val McDermidiä, virkistäväksi vaihteluksi suomalaisten naispoliisien henkilökohtaisen ongelmien vellomisesta tervehenkisen reippaaksi Kate Branniganiksi. Tosin näiden dekkareiden tyylilaji on enempi action, aivot narikkaan tyyliä.

        Ja - sokerina pohjalla - Tom Rob Smithin Lapsi 44. Hieno. Engelsmannit kirjoittavat hienoja dekkareita - Venäjästä / Neuvostoliitosta. Ensin Roger Harris ja nyt Smith. Lujasti vaivannäköä, taustaselvityksiä ja -lukemista, perehtymistä, tutkimusten ja historian lukemista. Miten mielelläni näkisin myös suomalaisessa dekkarikerronnassa tällaisia suuria tarinankertojia, mutta nykyään se tahtoo jäädä sinne päivittäisen ostariahdistuksen kuvauksen tasolle. Eivätkö suomalaiset dekkaristit osaa, ovatko laiskoja, puuttuuko tarvittava verkosto? Missä ovat kaunokirjalliset suomalaiset suuret tarinankertojat historioisijoiden "lisämausteeksi"? On kauhean ikävä ja surullista todeta, että ei niitä ole.

        Smithin dekkarissa stalinistisen ajan irrationaalisen julmuuden kuvaus on niin läpikäyvää, että teksti muuttuu mässäilystä voimakkaasti pasifistiseksi ja alleviivaamattomalla tavalla kantaa ottavaksi. Tosi hieno dekkari.

        yksinkertaisesti upea. Loppuratkaisu oli ehkä toisenlainen kuin mitä odotin sen olevan, mutta yhtä kaikki, kirja oli todella varsinainen helmi.

        Nyt pinossa Sipilää, Remestä, Jungstedtiä, Baggea...

        Mukavaa kesän jatkoa sinulle!


    • Takkutukka*

      Alku- ja loppuosa kuin kahdesta eri teoksesta, ikäänkuin kirjailijaa olisi vaivannut pahempikin päättämättömyyden tila; tympeä ja jokseenkin vastenmielinenkin sekamelska, jota ei pelastanut edes suomentaja Outi Mennankaan vankka ammattitaito.

      Syksyn kirjauutuuksien sadossa näyttää olevan riittävästi poimimista; mielenkiintoisia lukuhetkiä luvassa!

    • alvari.raappavaara

      Väittäisin pitäneeni. Vaihteeksi Harry Holen ryyppäyshorinoitten jälkeen Nesbon uusi minäkertoja ei juurikaan alkoholia kittaa. Vaikka muuten on epämiellyttävä narsisti. Enkä tosiaan viidennen sivun jälkeen aloittajan tapaan tiennyt kuin lopulta käy. Nesbo vie lukijaa kuin headhunter asiakastaan, kuin juottopossua lahtipenkkiin. Kääntäen kaiken pari kertaa ympäri, poliisivolvon tapaan, juuri kun luulin kaiken ymmärtäneeni. Edellinen, Lumiukko oli varsin verinen eikä tämä jää jälkeen ruumismäärässä tai sisälmyksillä mässäilyssä. Jos joku niitä pitää laadun mittareina. Toki juonessa on tuttujakin mutkia, kuten metsästäjän muuttuminen saaliiksi ja minäkertojan paskassa olo sieraimiaan myöten. Kirjaimellisesti. Mutta näppärästi Jo selvittää pahat paikat ja pikkusen vain muutama yksityiskohta tökkii. Kuten vuorokauden vanhan ruumiin pitäminen tuoreena, tai pistoolista lattialle putoava hauli. Eka ei uppoa CSI-faneihin ja tokamoka mennee Mennan piikkiin.
      Jos scandidekkarilta nykyään edellytetään myös yhteiskuntakriittistä tai -analyyttistä näkökulmaa, ihan S & W tai Mankelin tapaan niin sekin Nesbölla on, tosin mietona ja lähinnä bisnes- tai taidepiirien mietona ironisointina.
      Elikkäs paikotellen Kukkulan kuningas vaikuttaa ihan jännityskirjallisuuden ja teknotrillerien parodialta, mutta alle vuorokaudessa piti lukea, kodinhoitotöiden ja saunomisen sivussa. Harvoin mikään kirja on niin pitänyt otteessaan sitten Marianne Alopaeuksen Pimeyden ytimen. Ja tämäkin tarina on tosi, kuten Alvarin jutut aina.

    • booky

      Kirjat antavat kiintoisan kaikupohjan miettiä myös itseänsä, miksi – millä logiikalla, perusteilla tai motiiveilla joitain kirjoja pitää ”hyvinä” tai sitten ei. Ja jos ei vääjäämättömästi kasautuvaa kronologista yli-ikäisyyttä lasketa yhdeksi tekijäksi, joka jonkun mukaan heikentää jotain suhteessa dekkareihin.

      Luin Nesbon Torakan. Yhtä aikaa taisteli(e)n Zafonin Enkelipelin kanssa, joka ei nappaa yhtään. En pidä jälkimmäistä edes dekkarina. Muuan sata sivua vielä jäljellä, joiden suhteen toivoisin omaavani kkv:n kursorisen lukutekniikan, jotta pakkovääntää ei kovin monta iltaa enää tarvitsisi. Miksi ylipäänsä vaivautua, jos kirja ei kiinnosta? Voisiko sitä jättäytyä vain niiden joidenkin varaan, joiden teksteistä ja tyylistä yleensä pitää? Vajaa kymmenkunta tekstitaituria?

      Nesbon Torakka on kirjoitettu yli kymmenen vuotta sitten, vaikka käännös on tuore. Holen ensimmäisiä esiintymisiä yhtä sosiaalisesti turpiin saavana henkilönä kuin myöhemmissäkin dekkareissa. Miksi kirjan lukee mielellään kahdessa illassa ilman ”pakkoa”? Tällä palstalla on keskusteltu dekkarien päähenkilöiden ja poliisien kuvaamisesta kyllästyttävään prototyyppiin asti henkilöinä, joille viina maistuu. Näinhän se on myös Holen kohdalla. Ei se sekään haittaa sitä, että kirja ja teksti on hyvää. Hole kylläkin vahvistaa etanolin kuluttamia hermosolujen myeliinituppia ja hermoimpulssien kulkua B12 vitamiinilla, jota käytetään aivan toisenlaiseen syndroomaan – pernisiöösiin anemiaan – eikä viinavaivoihin. Kyseisen vitamiinin annosteluvauhtikin toisen sairauden kohdalla ylläpitovaiheessa on yleensä kerta kuukaudessa, joten Holen huono olo voinee johtua siitäkin, että norjalainen poliisi laitetaan antamaan pistos itsellensä päivittäin. Mitäpä tuosta, kirjassa on muitakin arveluttavia kohtia, mutta jotka eivät haittaa yhtään mitään sen suhteen, että kirjan lukee mielellään. Miksi?

      Pidän siitä, että Nesbon henkilöt tulevat kirjaan yllättäen. Heidän tuloaan ei juurikaan valmistella, vaan he tippuvat mukaan vasemmalta oikealle siinä suhteessa kun sivuja kääntää. Dialogin satiiri on myös sellaista, jota ei kovin perusteellisesti selitellä tai avata. Ei ainakaan kaikkea. On lukijan vastuulla huomata satiirin eri nyanssit, kohteet ja asiat ja pidän siitä, että myös lukijalle jätetään kirjassa osa. Tyylihän on tykkänään toinen kuin esim. Perssonilla, jossa antisankari Bäckströmin sisäinen puhe selitetään ja sen vaikuttimet muodostavat suuren tragikoomisen ristiriidan ilmiasuisen toiminnan kanssa. Pidän kyllä Perssoninkin tyylistä. Nesbon teksti sen sijaan Hole-kirjoissa on kuin höyläämätön lankku, jota lukija joutuu silittelemään vastakarvaan. Ehkäpä tämä on myöskin se ero ja syy, miksi en pitänyt Kukkulan kuninkaasta, mutta Holeja pidän erinomaisina dekkareina. Enemmän tikkuja ja vastuuta lukijalle tekee dekkarista hyvän.

      • Sara10

        on kyllä ihan omanlaistaan särmää ja postiivista karheutta. Se paikkaa samalla "Kukkulan kuninkaan" Nesbohon heittämän floppivarjon. Pidän myös Mennan suomennoksista, joille helposti antaa anteeksi muutaman käännöskukkasenkin.

        Ei Mennan jäljiltä, mutta jossain törmäsin käännökseen:" hän otti uuden sikarin ilmankostuttimesta", humidori siinä sai uuden ulottuvuuden.

        A propos B12 on käypähoito myös hermostollisiin sairauksiin, pistoksina nimenomaan.

        Kuten totesit: "Jostain syystä kirjan lukee mielellään kahdessa illassa "ilman pakkoa" ja hyvä niin!

        Iltojen pimetessä ja sateen roiskiessa: leppoisia ja antoisia lukuhetkiä!!


      • booky
        Sara10 kirjoitti:

        on kyllä ihan omanlaistaan särmää ja postiivista karheutta. Se paikkaa samalla "Kukkulan kuninkaan" Nesbohon heittämän floppivarjon. Pidän myös Mennan suomennoksista, joille helposti antaa anteeksi muutaman käännöskukkasenkin.

        Ei Mennan jäljiltä, mutta jossain törmäsin käännökseen:" hän otti uuden sikarin ilmankostuttimesta", humidori siinä sai uuden ulottuvuuden.

        A propos B12 on käypähoito myös hermostollisiin sairauksiin, pistoksina nimenomaan.

        Kuten totesit: "Jostain syystä kirjan lukee mielellään kahdessa illassa "ilman pakkoa" ja hyvä niin!

        Iltojen pimetessä ja sateen roiskiessa: leppoisia ja antoisia lukuhetkiä!!

        Tämäpä poiki miellyttävän keskustelun! Niin, alkoholioireyhtymän hoidossa lisään ensimmäisenä B1 tiamiinin eikä siitäkään enkefalopatian ehkäisyyn ole kunnon näyttöä. Viina kuitenkin kaiketi lisää tarvetta. Megaloblastinen anemia on ehdottomasti suurin käyttöindikaatio somaattisella puolella. Kaipa sitä psykiatria tai neurologia myös erilaisissa vaikeissa häiriöissä käyttää. Liekö sitten Hole psykoottinen tai persoonallisuushäiriöinen? Tiedä häntä, kun Aunekin kuvioissa on mukana. Olisiko?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!

      Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo
      Maailman menoa
      199
      4700
    2. 57-vuotiads muka liian vanha töihin?

      On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei
      Maailman menoa
      275
      2777
    3. 134
      1717
    4. Luovutetaanko nainen?

      En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.
      Ikävä
      67
      1411
    5. Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?

      Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette
      Sinkut
      204
      1380
    6. J-miehelle toivon

      Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.
      Ikävä
      84
      1156
    7. Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?

      Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor
      Ikävä
      64
      1134
    8. By the way, olet

      mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei
      Ikävä
      75
      1089
    9. Haluatko S

      vielä yrittää?
      Ikävä
      59
      1067
    10. Onko kaivattunne suosittu?

      Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(
      Ikävä
      76
      1061
    Aihe