Avioero, ositussopimus, jakamaton kuolinpesä

Osaako joku neuvoa, miten tulee toimia seuraavassa tilanteessa:

A ja B eroavat avioliitosta, ei avioehtoa. A:n toinen vanhempi on kuollut, joten hän on sisarustensa kanssa perinnönsaajana osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, johon kuuluu puolikas asunto, tontti, metsää ym. ja ne kaikki halutaan edelleenkin pitää jakamattomana.

Avio-oikeuden johdosta B:lle kuuluu puolet tästä A:n perintöosuudesta (eikä tästä siis ole mitään riitaa, vaan A hyväksyy asian). Miten jakamattoman kuolinpesän ositus täytyy merkitä ositussopimukseen? Riittääkö pelkkä maininta, että B on jatkossa myös kuolinpesän osakas? Vai täytyykö asia merkitä myös jossain kuolinpesän papereissa virallisemmin? Ja jos jälkimmäinen, niin miten asiaa täytyy ryhtyä hoitamaan?

Kiitos, jos joku osaa valaista asiaa.
72500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ainakin vanhemman oikeuskirjallisuuden mukaan jakamatonta yhteisomistussuhdetta, mistä kuolinpesä on yleisin esimerkki, ei voi perustaa osapuolten välisellä sopimuksella. Näin ollen sellainen ositussopimus jonka perusteella B saisi kuolinpesästä 1/2 osuuden ja tulisi sen osakkaaksi, on vailla oikeudellista merkitystä. Sen ehkä voisi selittää sopimukseksi, jolla B:lle on luovutettu oikeus saada 1/2 jokaisesta esineestä joka saadaan (joskus tulevaisuudessa tehtävässä) perinnönjaosta eli esineoikeuden luovutukseksi, mutta silloinkaan B ei tule kuolinpesän osakkaaksi.

B:llä ei ole avio-oikeutensa perusteella oikeutta vaatia A:ta käynnistämään jakoa. A:n tulee maksaa tasinko jollain muulla omaisuudella tai luovuttaa koko pesäosuutensa osituksessa tasinkona. Jos tälläistä omaisuutta ei ole, silloin tasinko jää tosiasiassa maksamatta. Tasinkona ei voi antaa myöhemmin erääntyvää saatavaa. Jos ositukseen määrätty pesänjakaja velvoittaa A:n maksamaan tasingon rahana, eikä hän sitä maksa, B voi hakea suoritustuomiota käräjäoikeudesta ja sen saatuaan turvautua ulosottoon. Ulosottomies voi ulosottaa A:n pesäosuuden ja hakea kuolinpesään pesänselvittäjää ja -jakajaa. Viime kädessä B:n avio-oikeus siis toteutetaan pakkojaolla, halusipa A ja hänen sukunsa pitää kuolinpesän jakamattomana vaiko ei.

Äänestä
  • Unohtui sanoa että B pääsee oikeuksiinsa helpomminkin, sillä ei pitäisi olla estettä sille että ositukseen määrätty pesänjakaja myy A:n omistaman kuolinpesän osuuden oikeuden luvalla, jos ositusta ei mitenkään muuten saada tehtyä. Käytännössä kyllä ostajaa voi olla hankala löytää joten ehkä tämä on sittenkin aika teoreettinen mahdollisuus.

    Äänestä

  • "Jos tälläistä omaisuutta ei ole, silloin tasinko jää tosiasiassa maksamatta. Tasinkona ei voi antaa myöhemmin erääntyvää saatavaa"
    B saa tasinkoa A:lta. Tasingon määrä on x€. Jaettava potti ja siitä määritelty osuus on siiis jotenkin laskettava. B:stä ei tule kuolinpesän osakasta mutta saatava A.lta syntyy. Syntyy nimenomaan rahana, ei vanhoina lakanoina ja pöytähopeina. Käytännössähän tämä merkitsee että kuolinpesälle on määriteltävä "päivän hinta" jptta B:n tasingon määrä tiedetään. Senjälkeen A&B setvivät keskenään miten maksu hoidetaan. Ei tasinko voi "Hukkua" mihinkään vai olenko minä ihan hukassa?

    Äänestä

  • tytytyyy kirjoitti:

    "Jos tälläistä omaisuutta ei ole, silloin tasinko jää tosiasiassa maksamatta. Tasinkona ei voi antaa myöhemmin erääntyvää saatavaa"
    B saa tasinkoa A:lta. Tasingon määrä on x€. Jaettava potti ja siitä määritelty osuus on siiis jotenkin laskettava. B:stä ei tule kuolinpesän osakasta mutta saatava A.lta syntyy. Syntyy nimenomaan rahana, ei vanhoina lakanoina ja pöytähopeina. Käytännössähän tämä merkitsee että kuolinpesälle on määriteltävä "päivän hinta" jptta B:n tasingon määrä tiedetään. Senjälkeen A&B setvivät keskenään miten maksu hoidetaan. Ei tasinko voi "Hukkua" mihinkään vai olenko minä ihan hukassa?

    Kiitos vastanneille. Näiden perusteella ymmärsin, että A:n kuolinpesän osuuden arvo on ositusvaiheessa sitten pakko jotenkin määrittää (joka tulee olemaan äärimmäisen raskas tehtävä tässä muutenkin raskaassa eroelämänvaiheessa). Olin toivonut mielessäni mahdollisuutta, että B voisi omistaa 50% A:n kuolinpesäosuudesta, eli 1/8 koko kuolinpesästä, jossa on ollut neljä rintaperillistä perinnönsaajina.

    Maallikkojuristi mainitsi mielenkiintoisesta mahdollisuudesta, jossa A luovuttaa koko kuolinpesäosuutensa B:lle osituksessa tasinkona. Jos tällaiseen päädyttäisiin, niin miten se asia käytännössä hoituisi. Millaisiin papereihin täytyisi merkitä, että 1/4 kuolinpesän omistuksesta kuuluu osituspäivämäärästä lähtien A:n sijasta A:n entiselle puolisolle B:lle?

    Äänestä

  • Alkuperäinen kysyjä kirjoitti:

    teiltä vastaajilta unohtuu täysin, jos perinnönjättäjällä on tämä lause testamentissaan: aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta perintöön, eikä sen sijaa tulleeseen tai perinnön tuottoon. Silloin B on ulkona kuin lumiukko perinnöstä, eikä sitä huomioida missään osituksessa.

    Selvitä tämä, ennen kuin alat toisen suvun perintöjä itsellesi haalimaan.

    Äänestä

  • Alkuperäinen kysyjä kirjoitti:

    Kiitos vastanneille. Näiden perusteella ymmärsin, että A:n kuolinpesän osuuden arvo on ositusvaiheessa sitten pakko jotenkin määrittää (joka tulee olemaan äärimmäisen raskas tehtävä tässä muutenkin raskaassa eroelämänvaiheessa). Olin toivonut mielessäni mahdollisuutta, että B voisi omistaa 50% A:n kuolinpesäosuudesta, eli 1/8 koko kuolinpesästä, jossa on ollut neljä rintaperillistä perinnönsaajina.

    Maallikkojuristi mainitsi mielenkiintoisesta mahdollisuudesta, jossa A luovuttaa koko kuolinpesäosuutensa B:lle osituksessa tasinkona. Jos tällaiseen päädyttäisiin, niin miten se asia käytännössä hoituisi. Millaisiin papereihin täytyisi merkitä, että 1/4 kuolinpesän omistuksesta kuuluu osituspäivämäärästä lähtien A:n sijasta A:n entiselle puolisolle B:lle?

    Vielä senverran että kun tuo kuolinpesäosuuden arvon määritys on raskasta niin jos olette väleissä keskenänne voitte hoitaa asian täysin mutu-pohjalta. Sehän on vain teidän kahden välinen asia eikä vaikuta muiden pesän osakkaiden arvostuksiin

    Äänestä

Mutta kannatta a:n sanoa että b:llä ei ole osaa eikä arpaa koko perintöomaisuuteen ja kannattaa sopia keskenään että kumpikin puoliso saa pitää oman perintöomaisuuden itsellään. Tämän takia en ole mennyt naimisiin vaikka avokin kanssa 14v lapsikin ja yhdessä 20 vuotta. Jos joskus tulisi ero niin ei tartte mitään selvitellä koska vain se omaisuus menee jakoon mikä on yhteisissä nimissä ja muu omaisuus on sen kenen nimissä se on. Tehkää hyvät ihmiset avioehtosopimus enne kun menette naimisiin ja avio-oikeuden piiriin kuuluu vain se omaisuus minkä on yhdessä hankittu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tietääkö joku? kirjoitti:

Osaako joku neuvoa, miten tulee toimia seuraavassa tilanteessa:

A ja B eroavat avioliitosta, ei avioehtoa. A:n toinen vanhempi on kuollut, joten hän on sisarustensa kanssa perinnönsaajana osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, johon kuuluu puolikas asunto, tontti, metsää ym. ja ne kaikki halutaan edelleenkin pitää jakamattomana.

Avio-oikeuden johdosta B:lle kuuluu puolet tästä A:n perintöosuudesta (eikä tästä siis ole mitään riitaa, vaan A hyväksyy asian). Miten jakamattoman kuolinpesän ositus täytyy merkitä ositussopimukseen? Riittääkö pelkkä maininta, että B on jatkossa myös kuolinpesän osakas? Vai täytyykö asia merkitä myös jossain kuolinpesän papereissa virallisemmin? Ja jos jälkimmäinen, niin miten asiaa täytyy ryhtyä hoitamaan?

Kiitos, jos joku osaa valaista asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu