Quillou/Mankel

luettu,Mankell petrasi viimeisistään....eikös se sananlaskun mukaan parane loppua kohti...Guilloun kirja oli tosiaan jatkoa edelliselle...viittauksia tulee sen verran että kantsii lukea järjestyksessä..)
Muuten ei sytyttänyt minua..Hamiltonista on aika mennyt ohitse..

lukija56 kirjoitti:

luettu,Mankell petrasi viimeisistään....eikös se sananlaskun mukaan parane loppua kohti...Guilloun kirja oli tosiaan jatkoa edelliselle...viittauksia tulee sen verran että kantsii lukea järjestyksessä..)
Muuten ei sytyttänyt minua..Hamiltonista on aika mennyt ohitse..

Lue lisää

Kiitokset herrojen kommenteista ja olivat oikeastaan sitä mitäå arvelinkin - ovathan molemmat kyseiset kirjailijat oman alansa terävintä huippua. Mielenkiinnolla tuli muuten katsottua 45. min pätkästä (Maikkari) Mankellin jossain kirjamessuilla antama ikioma turinatuokio Maikkarin Lumikerolle.
Niissä mielipiteissä oli jotain rohkaisevaa, tällaiselle nestorikää lähentelevällekkin.

Molemmat kaverit painivat mielestäni samoissa kuvioissa - vaikkakin huomattavasti eri tavalla. Siinäkin oma lohtunsa.

Guillou herättää aina kauheita ristiriitoja ja tunteiden kuohua, varsinkin kotimaassaan - mutta siitä viis, järkättyä juttua.. Minun mielestäni ukko paranee kuin vanha viini - kannattaa huomata että on iältääkin Mankellia vanhempi.

Eipäs tässä muuta kuin että hyviä lukuhetkiä, itse kertailen parhaillaan Mankellin "Tanssinopettajan paluuta" joka on hyvä - ensimmäinen irtiotto jo kai rasitteeksi käynneestä Wallanderistä.

Mitä Wallander saagoihin muuten tulee, mielestäni kaikkien aikojen paras, ylivoimaisesti on "Palomuuri".
Tietty jutusta tehtiin se Lassgård pätkä - mutta juttu meni penkin alle ja munattiin totaallisesti. Kaippa joku jossain ja joskus ymmärtää tehdä kirjasta arvoisensa rainan.

lescandale kirjoitti:

Kiitokset herrojen kommenteista ja olivat oikeastaan sitä mitäå arvelinkin - ovathan molemmat kyseiset kirjailijat oman alansa terävintä huippua. Mielenkiinnolla tuli muuten katsottua 45. min pätkästä (Maikkari) Mankellin jossain kirjamessuilla antama ikioma turinatuokio Maikkarin Lumikerolle.
Niissä mielipiteissä oli jotain rohkaisevaa, tällaiselle nestorikää lähentelevällekkin.

Molemmat kaverit painivat mielestäni samoissa kuvioissa - vaikkakin huomattavasti eri tavalla. Siinäkin oma lohtunsa.

Guillou herättää aina kauheita ristiriitoja ja tunteiden kuohua, varsinkin kotimaassaan - mutta siitä viis, järkättyä juttua.. Minun mielestäni ukko paranee kuin vanha viini - kannattaa huomata että on iältääkin Mankellia vanhempi.

Eipäs tässä muuta kuin että hyviä lukuhetkiä, itse kertailen parhaillaan Mankellin "Tanssinopettajan paluuta" joka on hyvä - ensimmäinen irtiotto jo kai rasitteeksi käynneestä Wallanderistä.

Mitä Wallander saagoihin muuten tulee, mielestäni kaikkien aikojen paras, ylivoimaisesti on "Palomuuri".
Tietty jutusta tehtiin se Lassgård pätkä - mutta juttu meni penkin alle ja munattiin totaallisesti. Kaippa joku jossain ja joskus ymmärtää tehdä kirjasta arvoisensa rainan.

Lue lisää

tuli juuri luettua. Perin ristiriitaisen vaikutelman jätti mieleen. Hamilton-kirjathan on yleensä ollu parodian puolelle kääntyviä sankarieepoksia ylivertaisine toimintasankareineen. Vaan nyt toiminta puuttuu liki tyystin. Non 300 sivua käsitellään sankarikoplan menneitä tekoja niin mediassa, kirjallisuudessa, muukalaislegioonassa kuin PLOn apuna. Jälkimmäisestähän Guillou kirjoitti edellisen Hamiltonin. Suuri paino annetaan poliisi-ja turvallisuusviranomaisten keskinäisten suhteiden pähkäilylle. Tärkeintä on tietennii median ja poliisivoimien välinen konflikti, joka lietsoo lopulta lapsikaappauksen ja jotain alkaa viimeinkin tapahtua. Osittain median avulla tapaus vihdoin selviääkin, käytännön tappamista tarvitaan vain kourallinen.
Toki Guillou kuvaa satiirisen terävästi virkaportaiden pölvästejä ja median ylilyöntejä, mutta kirjan alkupää oli kauniisti sanottuna kyllästyttävä. Vanhemmiten Guilloukin alkaa siirtyä yhä enemmän gastronomian kuvaamiseen. Toinen toistaan herkullisempia päivällisiä ruokajuomineen käsitellään antaumuksella. Aiemmin Hamilton taisteli muistaakseni viikon syömättä, juomatta ja paskomatta. No, vanhuus tuo olennaisen esiin niin tekijästä kuin toimijasta. Ruokapuolen lisääntyminen kompensoituu seksin vähentymisellä, valitettavasti.
Selvennykseksi sanottakoon, etten totisesti kaipaa pykälä-remesmäistä kohellusta tukka putkella sekuntipelillä ympäri maapallon. Sekin vaikuttaa sangen koomiselta, niiden muutaman näytteen perusteella jotka hänen tehtaansa tuotteista olen kahlannut läpi.
Hamilton hoitaa asiat toisin. Muutama puhelu vanhoille kavereille, palaveri isokarhu-Putinin kanssa ja homma alkaa olla toteutusta vaille valmis. Sankaripuolelle vammoja syntyy vain kameliratsastukseen tottumattoman journalistiparan persiiseen.
Jos tästä jotakin teemantynkää yrittää hakea, niin kai se löytyy islamin, sen väkivaltaisen haaran, vaaran esiintuomisesta. Ja kummastelusta miten Saudien suku pysyy vallassa elättäen ylellisesti valtion varoin noin 5000 prinssiä, jotka ovat asettaneet itsensä kaiken yleismaailmallisen lain yläpuolelle. Kenen avulla, mietipä sitä?
Osansa saa myös ylempien vakoojien ja upseerien maailmanlaajuinen veljeys keskinäisine kunnioituksineen ja herrasmiestapoineen. Jotennii menneen maailman tuntua, vai olenko mie vaan kyyninen skeptikko?
Hieman enemmän odotan uudelta Mankelilta, jahka joulupukki käy.

alvari.raappavaara kirjoitti:

tuli juuri luettua. Perin ristiriitaisen vaikutelman jätti mieleen. Hamilton-kirjathan on yleensä ollu parodian puolelle kääntyviä sankarieepoksia ylivertaisine toimintasankareineen. Vaan nyt toiminta puuttuu liki tyystin. Non 300 sivua käsitellään sankarikoplan menneitä tekoja niin mediassa, kirjallisuudessa, muukalaislegioonassa kuin PLOn apuna. Jälkimmäisestähän Guillou kirjoitti edellisen Hamiltonin. Suuri paino annetaan poliisi-ja turvallisuusviranomaisten keskinäisten suhteiden pähkäilylle. Tärkeintä on tietennii median ja poliisivoimien välinen konflikti, joka lietsoo lopulta lapsikaappauksen ja jotain alkaa viimeinkin tapahtua. Osittain median avulla tapaus vihdoin selviääkin, käytännön tappamista tarvitaan vain kourallinen.
Toki Guillou kuvaa satiirisen terävästi virkaportaiden pölvästejä ja median ylilyöntejä, mutta kirjan alkupää oli kauniisti sanottuna kyllästyttävä. Vanhemmiten Guilloukin alkaa siirtyä yhä enemmän gastronomian kuvaamiseen. Toinen toistaan herkullisempia päivällisiä ruokajuomineen käsitellään antaumuksella. Aiemmin Hamilton taisteli muistaakseni viikon syömättä, juomatta ja paskomatta. No, vanhuus tuo olennaisen esiin niin tekijästä kuin toimijasta. Ruokapuolen lisääntyminen kompensoituu seksin vähentymisellä, valitettavasti.
Selvennykseksi sanottakoon, etten totisesti kaipaa pykälä-remesmäistä kohellusta tukka putkella sekuntipelillä ympäri maapallon. Sekin vaikuttaa sangen koomiselta, niiden muutaman näytteen perusteella jotka hänen tehtaansa tuotteista olen kahlannut läpi.
Hamilton hoitaa asiat toisin. Muutama puhelu vanhoille kavereille, palaveri isokarhu-Putinin kanssa ja homma alkaa olla toteutusta vaille valmis. Sankaripuolelle vammoja syntyy vain kameliratsastukseen tottumattoman journalistiparan persiiseen.
Jos tästä jotakin teemantynkää yrittää hakea, niin kai se löytyy islamin, sen väkivaltaisen haaran, vaaran esiintuomisesta. Ja kummastelusta miten Saudien suku pysyy vallassa elättäen ylellisesti valtion varoin noin 5000 prinssiä, jotka ovat asettaneet itsensä kaiken yleismaailmallisen lain yläpuolelle. Kenen avulla, mietipä sitä?
Osansa saa myös ylempien vakoojien ja upseerien maailmanlaajuinen veljeys keskinäisine kunnioituksineen ja herrasmiestapoineen. Jotennii menneen maailman tuntua, vai olenko mie vaan kyyninen skeptikko?
Hieman enemmän odotan uudelta Mankelilta, jahka joulupukki käy.

Lue lisää

Taidetaan siis jättää Guillouo tapauksiin "vähemmän hätäisiin ostettaviin".

lescandale kirjoitti:

Taidetaan siis jättää Guillouo tapauksiin "vähemmän hätäisiin ostettaviin".

Armastus lukee just vähä förskottin joulumankelia, ja tuumasi ensiarviona jotta tuntuu kuin olis kotiin tullu. Ota hänestä nyt sitten selvää.
Itse tarkistan Guilloun-suhdettani kahlaamalla polvia myöten edellisessä, Madame Terrorin verisaagassa. Parempi kuin seuraaja, jos osaa lukea ironian silmälasien läpi. Kai ?

alvari.raappavaara kirjoitti:

Armastus lukee just vähä förskottin joulumankelia, ja tuumasi ensiarviona jotta tuntuu kuin olis kotiin tullu. Ota hänestä nyt sitten selvää.
Itse tarkistan Guilloun-suhdettani kahlaamalla polvia myöten edellisessä, Madame Terrorin verisaagassa. Parempi kuin seuraaja, jos osaa lukea ironian silmälasien läpi. Kai ?

Lue lisää

Musta Madame Terror vaikutti pirun hyvältä jutulta ja JOS se sattumalta hyllystäni vielä löytyy, luen heti veks - loppuun. Jäi jostain syystä kesken, en muista miksi mutta joskus ne hyvätkin hommat jää tekemättä. Tai paremmin, aina juuri ne.

Ei tämä Guillou missään tapauksessa mikään höyhensarjan heppu ole. Mme.Terrorin alussa esitetty hypoteesi sen Ruskien ylpeys U-bootin uppoamisesta oli aivan omaa luokkaansa. Joskus tuntuu että aikoinaan IB-jutusta pikku hetken häkissäkin viettänyt Guillou härnäilee ihan tahallaan näillä "tietokannoillaan". Totta tai tarua - sinänsä samantekevää - koska ei se kuitenkaan kerro, mutta pirun piristävää ainakin.

Jatka vaan tarinan kahlaamista ja kerro mielipiteesi lopputoksesta kunhat ehdit. Loppua on turhaa edes kertoa sillä tää Mr. G. osaa kyllä jättää kaiken ilmaa roikkumaan - niinkun näissä jutuissa oikeastaan pitääkin.

Näin niinkun pikaiseksi lopuksi uskaltaisin jo nyt sanoa ettei Mr. G. ole suinkaan vielä viimeistä sanaansa naputellut - tää viimeisin opus voi hyvinkin olla kustantajan hiestämä väliheitto, tai ihan miten vaan.