Opettaja ei halua lasta kouluun

Eiköhän ESY-luokalla noudateta ihan normaalia opetussuunnitelmaa. Luokan idea on siinä, että se helposti villiintyvä tai muuten käytökseltään ongelmallinen lapsi saa pienessä ryhmässä enemmän aikuisten huomiota ja toivottavasti tilanteeseensa soveltuvaa pätevää opetusta. ESY-luokille on usein ollut vaikeaa löytää päteviä opettajia, tehtävä on erittäin haastava. Pätevän erityisopettajan pitäisi selvitä "kiukuttelevasta" lapsesta. Siksi juuri hänet on virkaansa valittu!

Aloittajalle suosittelisin keskustelun jatkamista opettajan ja vanhempien välillä. Mukaan voi pyytää rehtoria, koulupsykologia ynnä muita sellaisia tahoja, joilla on asiantuntemusta tilanteen haltuun ottamiseksi. Lapsen käskeminen pysymään poissa koulusta ei ole ratkaisu eikä edes laillistakaan, jos häntä ei ole virallisesti erotettu määräajaksi.

Jos koulun keinot todella ovat riittämättömiä, pyydä lähete perheneuvolaan. Jos sinne on kohtuuttomat jonot, selvitä terveyskeskuslääkärin tai kouluterveydenhoitajan kautta mitä muita vaihtoehtoja on olemassa kotipaikkakunnallanne. On aivan selvää, että lapsesi tarvitsee apua, ja hän on se, joka tilanteesta eniten kärsii. Kaikki muut pääsevät hänen kiukunpuuskiaan karkuun paitsi hän itse. Hänen minäkuvansa saattaa vääristyä sellaiseksi, että hän on vain ja ainoastaan paha ja huono, kiukuttelija ja riidanhaastaja, ja sellainen minäkuva valitettavasti tahtoo olla itseään ruokkiva.

Marjatainen kirjoitti:

Eiköhän ESY-luokalla noudateta ihan normaalia opetussuunnitelmaa. Luokan idea on siinä, että se helposti villiintyvä tai muuten käytökseltään ongelmallinen lapsi saa pienessä ryhmässä enemmän aikuisten huomiota ja toivottavasti tilanteeseensa soveltuvaa pätevää opetusta. ESY-luokille on usein ollut vaikeaa löytää päteviä opettajia, tehtävä on erittäin haastava. Pätevän erityisopettajan pitäisi selvitä "kiukuttelevasta" lapsesta. Siksi juuri hänet on virkaansa valittu!

Aloittajalle suosittelisin keskustelun jatkamista opettajan ja vanhempien välillä. Mukaan voi pyytää rehtoria, koulupsykologia ynnä muita sellaisia tahoja, joilla on asiantuntemusta tilanteen haltuun ottamiseksi. Lapsen käskeminen pysymään poissa koulusta ei ole ratkaisu eikä edes laillistakaan, jos häntä ei ole virallisesti erotettu määräajaksi.

Jos koulun keinot todella ovat riittämättömiä, pyydä lähete perheneuvolaan. Jos sinne on kohtuuttomat jonot, selvitä terveyskeskuslääkärin tai kouluterveydenhoitajan kautta mitä muita vaihtoehtoja on olemassa kotipaikkakunnallanne. On aivan selvää, että lapsesi tarvitsee apua, ja hän on se, joka tilanteesta eniten kärsii. Kaikki muut pääsevät hänen kiukunpuuskiaan karkuun paitsi hän itse. Hänen minäkuvansa saattaa vääristyä sellaiseksi, että hän on vain ja ainoastaan paha ja huono, kiukuttelija ja riidanhaastaja, ja sellainen minäkuva valitettavasti tahtoo olla itseään ruokkiva.

Lue lisää

lasta esy-luokalla? Ei taida olla! Siellä otetaan lapsi yksilönä paremmin huomioon ja on siellä muistakin syistä kuin vain ongelma/villi-lapsi! Mun koulukiusattu lapseni ei enää pystynyt käymään omaa kouluaan ja siirtyi vähäksi aikaa esy-luokalle. Päteväkin erityisopettaja selviää haasteista, mutta jos lapsi tarvitsee oikeasti lisätukea, niin ei opettajalla ole mahdollisuuksia alkaa pitämään terapiaistuntoja kesken koulupäivän! Siksi pitää lapselle hakea apua eikä vain sysätä lapsen pahan olon purkamista vain koulun syyksi ja opettajan osaamattomuudeksi!

äitiäiti kirjoitti:

lasta esy-luokalla? Ei taida olla! Siellä otetaan lapsi yksilönä paremmin huomioon ja on siellä muistakin syistä kuin vain ongelma/villi-lapsi! Mun koulukiusattu lapseni ei enää pystynyt käymään omaa kouluaan ja siirtyi vähäksi aikaa esy-luokalle. Päteväkin erityisopettaja selviää haasteista, mutta jos lapsi tarvitsee oikeasti lisätukea, niin ei opettajalla ole mahdollisuuksia alkaa pitämään terapiaistuntoja kesken koulupäivän! Siksi pitää lapselle hakea apua eikä vain sysätä lapsen pahan olon purkamista vain koulun syyksi ja opettajan osaamattomuudeksi!

Lue lisää

Luepa viestini uudelleen. Neuvoin konkreettisesti pari tapaa yrittää saada sille lapselle apua, ihan sitä terapiaa saa sieltä perheneuvolasta. Ja koulupsykologin lähete auttaa jonotuksessa. Miten sinä oikein mahdoit lukea minun tekstiäni? Täytynee yrittää selkeyttää kirjoitustapaani jatkossa. Minä uskon, että sinun lapsesi sai hyvän avun sieltä ESY-luokalta, koska se on pienryhmä ja aikuisella on aikaa yksittäiselle oppilaalle. Siinä asiassa koulu onnistui. Kuinka niille oikeasti sosiaalisesti sopeutumattomille koulukiusaajille kävi?

Yksi lapsistani opiskelee tällä hetkellä 8 hengen pienryhmässä, joka ei ole ESY, mutta olisi varmaankin ollut sinun lapsellesi ESYä sopivampi sijoituspaikka. Sinun lapsesihan ei ollut "sosiaalisesti sopeutumaton" vaan koulukiusattu. Yksi lapsistani oli dysfasialuokalla, yksi EVY:llä. Nämä kaksi integroitiin aikanaan ja heitäkin kiusattiin, mutta kiusaajat saatiin kuriin kodin ja koulun yhteistyöllä.

En ole väittänyt esyläisiä kauttaaltaan villeiksi, mutta erityisluokat on vähän siihen suuntaan jaoteltu, että erityisopetus sopeutumattomille yleisopetuksen mukaan on sitä esyä. Sopeutumattomuus voi olla ihan minkälaista vain, tuskallisesta ujoudesta muut jalkoihin tallaavaan aggressiivisuuteen asti. Yleensä kuitenkin oikein tehty ESY-luokkasijoitus vaatii sitä, että lapsella on jonkinlainen tunne-elämän häiriö.

Ikävä tosiasia on, että kirjaimin korvamerkittyjä erityisluokkia käytetään paljon kaikkien sellaisten oppilaiden kaatopaikkana, jotka eivät selviydy yleisopetuksessa mistä syystä tahansa, ja jotka ovat kuitenkin "liian terveitä" sijoitettaviksi varsinaisiin erityiskouluihin. Lakaistaan vain kaikki dysfaatikot ja ADHD:t sinne ESY:lle, niin ongelma on ratkaistu, ainakin paperilla. Ja onhan aikalailla mahdotonta perustaa jokaista ongelmaa varten oma ryhmä, tietysti mikä tahansa on tyhjää parempi, mutta olisiko reilumpaa sitten puhua vain pienryhmistä ilman niitä eriyttäviä kirjainyhdistelmiä?

Ja toinen asia, jota minun täytyy selkiyttää: en ole koskaan väittänyt, että on vain opettajan vika, jos koulussa menee huonosti, mutta sen väitteeni takana olen ja pysyn, että opettajissakin on sekä taitamattomia että itsekkäitä yksilöitä, jotka ovat ihan kokonaan väärällä alalla. Sellaisia on kaikissa ammattiryhmissä, miksi opettajat olisivat jokin ihmeellinen poikkeus?

Lisäksi monessa koulussa on juhlapuheiden ulkopuolella vallalla sellainen henki, että oppilaiden ongelmat ovat aina lähtöisin kodista olivatpa ne mitä laatua tahansa. Sellaisessa koulussa sinut olisi syyllistetty lapsesi kiusatuksi joutumisesta. Mitäs et kasvattanut häntä niin, että hän olisi osannut pitää puolensa, olisi sanottu. Ymmärtänet, kuinka epäoikeudenmukaista sellainen olisi ollut sekä lastasi että sinua kohtaan.

Minun lapsillani sattuu kaikilla tällä hetkellä olemaan yhteistyökykyiset opettajat, joten oma lehmä ei ole tässä ojassa. Joskus on sattunut kohdalle joku, jonka työskentelytavoissa on huomauttamista (en nipota turhasta), ja niistäkin on aina selvitty, kun olen ottanut asian keskustelun alle.

Marjatainen kirjoitti:

Eiköhän ESY-luokalla noudateta ihan normaalia opetussuunnitelmaa. Luokan idea on siinä, että se helposti villiintyvä tai muuten käytökseltään ongelmallinen lapsi saa pienessä ryhmässä enemmän aikuisten huomiota ja toivottavasti tilanteeseensa soveltuvaa pätevää opetusta. ESY-luokille on usein ollut vaikeaa löytää päteviä opettajia, tehtävä on erittäin haastava. Pätevän erityisopettajan pitäisi selvitä "kiukuttelevasta" lapsesta. Siksi juuri hänet on virkaansa valittu!

Aloittajalle suosittelisin keskustelun jatkamista opettajan ja vanhempien välillä. Mukaan voi pyytää rehtoria, koulupsykologia ynnä muita sellaisia tahoja, joilla on asiantuntemusta tilanteen haltuun ottamiseksi. Lapsen käskeminen pysymään poissa koulusta ei ole ratkaisu eikä edes laillistakaan, jos häntä ei ole virallisesti erotettu määräajaksi.

Jos koulun keinot todella ovat riittämättömiä, pyydä lähete perheneuvolaan. Jos sinne on kohtuuttomat jonot, selvitä terveyskeskuslääkärin tai kouluterveydenhoitajan kautta mitä muita vaihtoehtoja on olemassa kotipaikkakunnallanne. On aivan selvää, että lapsesi tarvitsee apua, ja hän on se, joka tilanteesta eniten kärsii. Kaikki muut pääsevät hänen kiukunpuuskiaan karkuun paitsi hän itse. Hänen minäkuvansa saattaa vääristyä sellaiseksi, että hän on vain ja ainoastaan paha ja huono, kiukuttelija ja riidanhaastaja, ja sellainen minäkuva valitettavasti tahtoo olla itseään ruokkiva.

Lue lisää

Luulin vain, että kun luokka saa pätevän erityisopettajan niin hommat alkavat sujua, mutta vaikeeta näyttää olevan.
Keskustelut on tulossa koulun ja kodin välillä. Tuntuu vaan, ettei näistä keskusteluista ole mitään hyötyä (sanon kokemuksesta).
Ja koko arsenaali apua on käytössä (esim terapia). Ope ei taida tätä uutena vain tietää vielä, että me otamme tosissamme nämä asiat. Luulevat yleensä että kotona ei välitetä jne. Ihan varmasti välitetään. Kersaa on vaan todella vaikeata ohjata töistä.
Minäkuva kouluntaholta on vääristetty jo ennen tätä ESY-luokkaa normikoulun puolelta, joten siinä ei ole enää mitään muuta kuin paikkaamista. Tässäpä sitä onkin työsarkaa. Toisaalta tuntuu, että tämäkin mahdollisuus on kohta menetetty, sen verran kiusaamista siinä luokassa esim. oppilaiden kesken on ollut. Eräskin oppilas mukiloitiin mustelmille. tai että taksi sanoi, ettei kohta kuljeta erästä lasta kun riitelee niin kamalasti -> turvallisuusriski. Haukutaan, uhkaillaan, puhutaa rivouksia ja näistäkin saa syyt niskalle, että "mistä teidän lapsi on oppinut puhumaan tuollaisia". No siihen voi vain todeta että "teidän armaasta koululuokasta". Kotona ei todellakaan puhuta erittäin intiimejä rivouksia koskaan.

Ja unta kersa saa ihan varmasti tarpeeksi. On ollut jo nytkin tunnin verran nukkumassa (=untenmailla).

Loppukommenttina voisin sanoa että alkaa tuntumaan siltä että tää ESY-luokka on raskaampi henkisesti kun normaaliluokka. Ainakin meidän tapauksessa.

alkuperäinen väsynyt kirjoitti:

Luulin vain, että kun luokka saa pätevän erityisopettajan niin hommat alkavat sujua, mutta vaikeeta näyttää olevan.
Keskustelut on tulossa koulun ja kodin välillä. Tuntuu vaan, ettei näistä keskusteluista ole mitään hyötyä (sanon kokemuksesta).
Ja koko arsenaali apua on käytössä (esim terapia). Ope ei taida tätä uutena vain tietää vielä, että me otamme tosissamme nämä asiat. Luulevat yleensä että kotona ei välitetä jne. Ihan varmasti välitetään. Kersaa on vaan todella vaikeata ohjata töistä.
Minäkuva kouluntaholta on vääristetty jo ennen tätä ESY-luokkaa normikoulun puolelta, joten siinä ei ole enää mitään muuta kuin paikkaamista. Tässäpä sitä onkin työsarkaa. Toisaalta tuntuu, että tämäkin mahdollisuus on kohta menetetty, sen verran kiusaamista siinä luokassa esim. oppilaiden kesken on ollut. Eräskin oppilas mukiloitiin mustelmille. tai että taksi sanoi, ettei kohta kuljeta erästä lasta kun riitelee niin kamalasti -> turvallisuusriski. Haukutaan, uhkaillaan, puhutaa rivouksia ja näistäkin saa syyt niskalle, että "mistä teidän lapsi on oppinut puhumaan tuollaisia". No siihen voi vain todeta että "teidän armaasta koululuokasta". Kotona ei todellakaan puhuta erittäin intiimejä rivouksia koskaan.

Ja unta kersa saa ihan varmasti tarpeeksi. On ollut jo nytkin tunnin verran nukkumassa (=untenmailla).

Loppukommenttina voisin sanoa että alkaa tuntumaan siltä että tää ESY-luokka on raskaampi henkisesti kun normaaliluokka. Ainakin meidän tapauksessa.

Lue lisää

Voi, tuo kuulostaa niin kovin tutulta monen asiakasperheeni (sosiaalityö) kokemana. Kunpa sinä vain jaksaisit! Olet yksin tuulimyllyjä vastassa, kun yrität vihjaistakin, että jotkut ongelmat (kuten mainitsemasi lasten roisi kielenkäyttö) leviävät koulussa eivätkä kotona. Jonkun lapsen kohdalla sellainen on tietysti kotiperuja, mutta sitten on monta muuta, jotka saavat koulusta sen törkyturpainfektion. Yleinen asenne näkyy hyvin näillä keskustelupalstoilla: kun omat asiat ovat hyvin, ei tahdota uskoa, että jonkun toisen asiat voisivat olla huonommin.

Tuo, että opettaja ei osaa ohjata, vaikka on paperit hankkinut erityisopettaja, ja syyttää sitten vanhempia siitä, että ei osaa omaa työtään, on valitettavan yleistä. Kertomallasi ESY-luokalla tuntuu olevan pakka kokonaan sekaisin. Yleensä erityisopettaja, nimittäin aidosti ammattitaitoinen erityisopettaja, osaa laittaa luokkansa ruotuun kohtuuajassa ja ottaa paikkansa auktoriteettina luokan edessä. Mutta näitä heppoisin eväin varustettuja ope-parkoja riittää myös.

Tiedän hyvin tekeväni tällä palstalla uskottavuuteni itsemurhaa kirjoittamalla tämän, mutta silti kirjoitan sen, minkä tiedän todeksi.

Olet se ihminen, joka ehkä voi auttaa lastasi rakentamaan paremman, enemmän totuutta vastaavan minäkuvan. Sinulla on kova työ kompensoida koulun antamaa vääränlaista palautetta. Sekin on palaute, että hänet on sijoitettu tappelevaan ja mellastavaan ryhmään: "Tällainen sinäkin olet." Voi sinun lapsi-parkaasi, toivon totisesti, että sinä jaksat, vaikka se raskasta onkin.

Marjatainen kirjoitti:

Voi, tuo kuulostaa niin kovin tutulta monen asiakasperheeni (sosiaalityö) kokemana. Kunpa sinä vain jaksaisit! Olet yksin tuulimyllyjä vastassa, kun yrität vihjaistakin, että jotkut ongelmat (kuten mainitsemasi lasten roisi kielenkäyttö) leviävät koulussa eivätkä kotona. Jonkun lapsen kohdalla sellainen on tietysti kotiperuja, mutta sitten on monta muuta, jotka saavat koulusta sen törkyturpainfektion. Yleinen asenne näkyy hyvin näillä keskustelupalstoilla: kun omat asiat ovat hyvin, ei tahdota uskoa, että jonkun toisen asiat voisivat olla huonommin.

Tuo, että opettaja ei osaa ohjata, vaikka on paperit hankkinut erityisopettaja, ja syyttää sitten vanhempia siitä, että ei osaa omaa työtään, on valitettavan yleistä. Kertomallasi ESY-luokalla tuntuu olevan pakka kokonaan sekaisin. Yleensä erityisopettaja, nimittäin aidosti ammattitaitoinen erityisopettaja, osaa laittaa luokkansa ruotuun kohtuuajassa ja ottaa paikkansa auktoriteettina luokan edessä. Mutta näitä heppoisin eväin varustettuja ope-parkoja riittää myös.

Tiedän hyvin tekeväni tällä palstalla uskottavuuteni itsemurhaa kirjoittamalla tämän, mutta silti kirjoitan sen, minkä tiedän todeksi.

Olet se ihminen, joka ehkä voi auttaa lastasi rakentamaan paremman, enemmän totuutta vastaavan minäkuvan. Sinulla on kova työ kompensoida koulun antamaa vääränlaista palautetta. Sekin on palaute, että hänet on sijoitettu tappelevaan ja mellastavaan ryhmään: "Tällainen sinäkin olet." Voi sinun lapsi-parkaasi, toivon totisesti, että sinä jaksat, vaikka se raskasta onkin.

Lue lisää

Marjatainen, sinulla on hyviä ja asiantuntevia kirjoituksia. Mutta eivätkö kaikki ESY:läiset ole jonkun omia lapsiparkoja, jotka on sijoitettu tappelevaan ja mellastavaan ryhmään? Kuka siellä sitten mellastaa, elleivät samat lapsiparat? Lapset käyttäytyvät eri tavoin koulussa ja kotona, kaverilla ja harrastuksissa. Jokaisella ympäristöllä on omat haasteensa. Ainakin omassa kaupungissani ESY:lle on hyvin vaikeaa päästä, koska ESY -luokkia ei ole tarpeeksi. Niinpä monet ESY:läiset mellastavat EVY:llä, jolloin nekin lapset, joilla ei käytösongelmia alunperin ole (vaan oppimisvaikeuksia), ottavat lopulta huonoa mallia ikävistä käytöstavoista. ESY:lle pääsemiseen on aina painava syy, kuten varmasti tiedätkin. Valitettavasti kukaan ei voi kasvaa aikuiseksi turvallisesti kotona neljän seinän sisällä, vaan yhteiskunnan tavoille on opeteltava ajoissa. Koulun aikuinen, vaikka olisi kuinka ammattitaitoinen ja osaava, ei voi käyttäytyä hyvin kenenkään puolesta. Joillekin lapsille ei vain normaali tapakasvatus riitä. Silloin on turha syyttää koulun aikuisia osaamattomuudesta, oikea ratkaisu olisi keskittää kaikki voimavarat paremman tulevaisuuden hyväksi yhteisvoimin. Minusta on surullista, että vanhemmat kyllä tiedostavat lastensa erityistarpeet ja useimmiten haluavat tukitoimia, mutta sitten kun vaikeudet osoittautuvat luultua suuremmiksi ja tukitoimia tarvitaankin enemmän, onkin se äkkiä opettajien tai avustajien osaamattomuutta, eikä enää lapsen todellinen tarve. Osaamista on sekin, että opettaja huomaa lapsen tarvitsevan järeämpää apua, kuin esim. ESY-luokka voi antaa.

Marjatainen kirjoitti:

Voi, tuo kuulostaa niin kovin tutulta monen asiakasperheeni (sosiaalityö) kokemana. Kunpa sinä vain jaksaisit! Olet yksin tuulimyllyjä vastassa, kun yrität vihjaistakin, että jotkut ongelmat (kuten mainitsemasi lasten roisi kielenkäyttö) leviävät koulussa eivätkä kotona. Jonkun lapsen kohdalla sellainen on tietysti kotiperuja, mutta sitten on monta muuta, jotka saavat koulusta sen törkyturpainfektion. Yleinen asenne näkyy hyvin näillä keskustelupalstoilla: kun omat asiat ovat hyvin, ei tahdota uskoa, että jonkun toisen asiat voisivat olla huonommin.

Tuo, että opettaja ei osaa ohjata, vaikka on paperit hankkinut erityisopettaja, ja syyttää sitten vanhempia siitä, että ei osaa omaa työtään, on valitettavan yleistä. Kertomallasi ESY-luokalla tuntuu olevan pakka kokonaan sekaisin. Yleensä erityisopettaja, nimittäin aidosti ammattitaitoinen erityisopettaja, osaa laittaa luokkansa ruotuun kohtuuajassa ja ottaa paikkansa auktoriteettina luokan edessä. Mutta näitä heppoisin eväin varustettuja ope-parkoja riittää myös.

Tiedän hyvin tekeväni tällä palstalla uskottavuuteni itsemurhaa kirjoittamalla tämän, mutta silti kirjoitan sen, minkä tiedän todeksi.

Olet se ihminen, joka ehkä voi auttaa lastasi rakentamaan paremman, enemmän totuutta vastaavan minäkuvan. Sinulla on kova työ kompensoida koulun antamaa vääränlaista palautetta. Sekin on palaute, että hänet on sijoitettu tappelevaan ja mellastavaan ryhmään: "Tällainen sinäkin olet." Voi sinun lapsi-parkaasi, toivon totisesti, että sinä jaksat, vaikka se raskasta onkin.

Lue lisää

Hyvä on maalla olla viisas, kun merellä tapahtuu vahinko.
Suomessa on kaksi viisasta ihmistä. Toinen niistä on kansanedustaja Kimmo Kiljunen ja toinen olet sinä. Kiljunen pystyisi yksinkin hoitamaan Eduskunnassa tehtävät työt kuten sinä erityisopetuksen. Kunpa kaikki olisivatkin yhtä viisaita kun nämä Suomen ainoat viisaat.

Little wish kirjoitti:

Marjatainen, sinulla on hyviä ja asiantuntevia kirjoituksia. Mutta eivätkö kaikki ESY:läiset ole jonkun omia lapsiparkoja, jotka on sijoitettu tappelevaan ja mellastavaan ryhmään? Kuka siellä sitten mellastaa, elleivät samat lapsiparat? Lapset käyttäytyvät eri tavoin koulussa ja kotona, kaverilla ja harrastuksissa. Jokaisella ympäristöllä on omat haasteensa. Ainakin omassa kaupungissani ESY:lle on hyvin vaikeaa päästä, koska ESY -luokkia ei ole tarpeeksi. Niinpä monet ESY:läiset mellastavat EVY:llä, jolloin nekin lapset, joilla ei käytösongelmia alunperin ole (vaan oppimisvaikeuksia), ottavat lopulta huonoa mallia ikävistä käytöstavoista. ESY:lle pääsemiseen on aina painava syy, kuten varmasti tiedätkin. Valitettavasti kukaan ei voi kasvaa aikuiseksi turvallisesti kotona neljän seinän sisällä, vaan yhteiskunnan tavoille on opeteltava ajoissa. Koulun aikuinen, vaikka olisi kuinka ammattitaitoinen ja osaava, ei voi käyttäytyä hyvin kenenkään puolesta. Joillekin lapsille ei vain normaali tapakasvatus riitä. Silloin on turha syyttää koulun aikuisia osaamattomuudesta, oikea ratkaisu olisi keskittää kaikki voimavarat paremman tulevaisuuden hyväksi yhteisvoimin. Minusta on surullista, että vanhemmat kyllä tiedostavat lastensa erityistarpeet ja useimmiten haluavat tukitoimia, mutta sitten kun vaikeudet osoittautuvat luultua suuremmiksi ja tukitoimia tarvitaankin enemmän, onkin se äkkiä opettajien tai avustajien osaamattomuutta, eikä enää lapsen todellinen tarve. Osaamista on sekin, että opettaja huomaa lapsen tarvitsevan järeämpää apua, kuin esim. ESY-luokka voi antaa.

Lue lisää

Olet aivan oikeassa tuossa, että joskus eivät mitkään koulun tarjoamat tukitoimenpiteet riitä, ja se on osaamista, jos opettaja huomaa tällaisen tilanteen ja puuttuu siihen. Näin juuri toimii vastuuntuntoinen aikuinen.

Se on vähän heikompaa osaamista, jos opettaja vaatii oppilasta pysymään kotona "kiukuttelemassa", kuten aloittaja ensimmäisessä viestissään kertoo tapahtuneen.

Syy, miksi ihmettelin tuon yhden ketjussa mainitun lapsen ESY-sijoitusta on se, että epäilen pikemminkin niiden kiusaajien olleen sijoituksen tarpeessa. Se on helppo ratkaisu, että siirretään se kiusattu pois yhteisöstä, ja se on myös väärä ratkaisu, koska se yhteisö kiusaajineen jää, ja uusi kiusattava löydetään pian. Ainakin pääpukarin/pääpukareiden siirrolla erityisluokalle tai toiseen kouluun annettaisiin viesti, että kiusaamista ei hyväksytä. Kun kiusattu siirretään, viestitään, että hänessä oli kuin olikin jotakin "vikaa".

Tietysti kaikki ESY-luokkien oppilaat ovat jonkun rakkaita lapsia. He eivät ole "pahoja", vaan tarvitsevat apua esimerkiksi impulssikontrollinsa tai itsehillintänsä parantamiseen. Tietysti kaikki ihmiset esiintyvät eri näyttämöillä eri rooleissa. Minäkin sain juuri äsken heittää nutturaneulat (juuri niin, olen kirjaimellisesti nutturatäti!) kylppärissä olevaan kulhoon ja sitaista sen sijalle rennon poninhännän. Vihdoinkin kotona!

Erityisluokkasijoituksia mietittäessä ei tulisi koskaan kaataa koko sillisalaattia samaan kulhoon, vaan lähtökohtana pitäisi olla erilaisten ongelmien kanssa painivien oppilaiden erilaiset tarpeet. Minunkin lapseni oli joskus EVY-luokalla, jota käytettiin käytöshäiriöisten kaatopaikkana. Kymmenen lapsen ryhmässä oli kaksi "oikeasti" vammaista lasta. Loput olisivat saaneet paremman avun sopeutumattomien opetukseen erikoistuneelta opettajalta, mutta olivatpahan poissa häiritsemässä "normaaleja" lapsia.

Minä tiedän, että määrärahat ovat pieniä, minä tiedän, että päteviä erityisopettajia ja päteviä koulunkäyntiavustajia tai koulunkäynninohjaajia löytääkseen täytyy kaikki kivet ja kannotkin kääntää ja tulos on silti epävarma, mutta enpä usko, että mikään muuttuu koskaan paremmaksi, jos epäkohdista ei puhuta eikä niihin puututa. En kuvittele, että kunnat tai koulut voisivat tuosta noin vain taikoa jostakin riittävästi erityisopetusta kaikkiin tarpeisiin, mutta pitämällä asiaa esillä ja vaatimalla voidaan jotain aikaansaadakin. Moni kunta on esimerkiksi käyttänyt luokkakokojen pienentämiseen tarkoitetut valtionavut johonkin aivan muuhun toimintaan ja selittelee nyt, että "muuten olisi pitänyt kasvattaa luokkia vielä entisestäänkin", vaikka lapsimäärät eivät ole kasvaneet. Olisivatko ne uskaltaneet näin toimia, jos lasten asiasta olisi pidetty enemmän ääntä, eikä olisi vain hymistelty jotakin "kaikki opettajat ovat pyhimyksiä, vika on aina kotikasvatuksessa" -tyyppistä mantraa ja sysätty näin perimmäinen vastuu koulujen ongelmista kodeille?

Onneksi sentään suurin osa opettajista on sekä hyviä että päteviä, mutta miten ihmeessä tämä maailma voisi miltään osin muuttua paremmaksi, jos epäkohdista ei puhuttaisi eikä niihin puututtaisi?

Nimimerkille äitiäiti, olipas kertakaikkisen pösilö kommentti!

Vai vielä avohoidon sijoitukseen eli huostaanottoon?! Kuka tahansa vieras (mahdollisesti pedofiili) on siis parempi kuin omat vanhemmat vai?!

Minun lapsiani ei kukaan vie minulta pois. Vain kuolleen ruumiini yli mihinkään sijaiskotiin, kärsin ja taistelen mieluummin loppuun asti.

kenttätyössä kirjoitti:

Hyvä on maalla olla viisas, kun merellä tapahtuu vahinko.
Suomessa on kaksi viisasta ihmistä. Toinen niistä on kansanedustaja Kimmo Kiljunen ja toinen olet sinä. Kiljunen pystyisi yksinkin hoitamaan Eduskunnassa tehtävät työt kuten sinä erityisopetuksen. Kunpa kaikki olisivatkin yhtä viisaita kun nämä Suomen ainoat viisaat.

Lue lisää

iu älä tuu tänne viisasteleen

Otapa itse luokallinen väsyneitä ja kiukuttelevia lapsia omalle työpaikallesi, ja yritä siinä vielä saada jotain aikaiseksikin. Opettajan työ on opettaa, myös ohjata kauniisiin käytöstapoihin. Myös erityisluokalla täytyy käyttäytyä kauniisti. Jokainen väsyy joskus ja ehkä myös kiukuttelee, mutta jatkuva kiukuttelu ja opetuksen/luokkatilanteen häirintä kertoo tunne-elämän ongelmista, jotka täytyy ratkaista terveydenhuollon puolella. Koulussa opiskellaan, ei hoideta. Sairaalaluokat ovat sitten asia erikseen.

nimimerkillä "Nyrkillä otsaan!" Kuka "...tarvitsee selkeästi tukea, ehkä jopa terapiaa...." Sinulla on agressiivinen sanavarasto, olet väkivaltainen ihminen. Ja tyhmä kuin saapas.

Rauha R. kirjoitti:

nimimerkillä "Nyrkillä otsaan!" Kuka "...tarvitsee selkeästi tukea, ehkä jopa terapiaa...." Sinulla on agressiivinen sanavarasto, olet väkivaltainen ihminen. Ja tyhmä kuin saapas.

Lue lisää

"Sinulla on agressiivinen sanavararasto" Heh-heh, olet Sinä mainio tapaus.

Kuule, asiantuntijoita on moneen junaan. Sinulla ja hänellä on tietysti oikeus omiin mielipiteisiinne, mutta mikään absoluuttinen totuus Saloviidan käsitys integraatiosta ei ole. On helppoa olla asioista samaa mieltä Saloviidan kanssa, ellei tunne hyvin suomalaista erityisopetusta ja sen eri variaatioita.

Jaahas... kirjoitti:

Kuule, asiantuntijoita on moneen junaan. Sinulla ja hänellä on tietysti oikeus omiin mielipiteisiinne, mutta mikään absoluuttinen totuus Saloviidan käsitys integraatiosta ei ole. On helppoa olla asioista samaa mieltä Saloviidan kanssa, ellei tunne hyvin suomalaista erityisopetusta ja sen eri variaatioita.

Lue lisää

Saloviita on UNESCON asialla. Totuus paistaa vielä tännekin, kuinka takapajulassa olemme olleet tähän asti.

Suomalainen erityisluokka ei ole sen parempi paikka kuin muuallakaan.

Esimerkiksi suomalainen tutkija toteaa näin:

Erityisopetuksen vaikutus itsetuntoon
Keltikangas-Järvinen, L. (2007). Koulu sosiaalisen pääoman lisääjänä ja elinikäisen oppimisen kasvattajana psykologisten tutkimustulosten valossa. Teoksessa Alatupa, S. (toim.). Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma. Sitran raportteja 75. Helsinki.

"Erityisopetus ja huono itsetunto kulkivat käsi kädessä. Erityisesti yleinen itsetunto laski, mitä kauemmin oppilas oli ollut erityisopetuksessa, ja se jäi opetuksen loppumisen jälkeenkin matalalle tasolle." (s. 40)

Eikä Saloviidan käsitys inkluusiosta ole mitenkään ainutlaatuinen juttu. Yliopistomaailmassa vallitsee selvä konsensus inkluusion puolesta.

Lue ensin Saloviidan artikkeli kokonaan, sen jälkeen lue, mitä esim kehitysvammaisten tukiliitossa ollaan mieltä inkluusiosta: http://www.kvtl.fi/julkaisut/1238054523lausunto.perusopetuslaki160209lopullinen1.doc

4Unesco kirjoitti:

Saloviita on UNESCON asialla. Totuus paistaa vielä tännekin, kuinka takapajulassa olemme olleet tähän asti.

Suomalainen erityisluokka ei ole sen parempi paikka kuin muuallakaan.

Esimerkiksi suomalainen tutkija toteaa näin:

Erityisopetuksen vaikutus itsetuntoon
Keltikangas-Järvinen, L. (2007). Koulu sosiaalisen pääoman lisääjänä ja elinikäisen oppimisen kasvattajana psykologisten tutkimustulosten valossa. Teoksessa Alatupa, S. (toim.). Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma. Sitran raportteja 75. Helsinki.

"Erityisopetus ja huono itsetunto kulkivat käsi kädessä. Erityisesti yleinen itsetunto laski, mitä kauemmin oppilas oli ollut erityisopetuksessa, ja se jäi opetuksen loppumisen jälkeenkin matalalle tasolle." (s. 40)

Eikä Saloviidan käsitys inkluusiosta ole mitenkään ainutlaatuinen juttu. Yliopistomaailmassa vallitsee selvä konsensus inkluusion puolesta.

Lue ensin Saloviidan artikkeli kokonaan, sen jälkeen lue, mitä esim kehitysvammaisten tukiliitossa ollaan mieltä inkluusiosta: http://www.kvtl.fi/julkaisut/1238054523lausunto.perusopetuslaki160209lopullinen1.doc

Lue lisää

En ole ehtinyt noihin nimenomaisiin artikkeleihin tutustumaan, mutta erityistä tukea tarvitsevan, toisista poikkeavan lapsen itsetunto on ihan takuulla vaakalaudalla, opiskelipa hän sitten missä tahansa: ongelma on se, että hän ei selviä opiskelustaan samalla tavalla kuin muut.

Suo siellä, vetelä täällä: erityisluokalla on vertaisryhmä, heterogeeninen, mutta joka tapauksessa vertaisryhmä ja (toivottavasti) asiansa osaavia aikuisia. Integroituna voi samaistua nk. terveisiin lapsiin ja nuoriin - mutta jos aina on joukon jumbona, sekö ei lainkaan itsetuntoa latistaisi? Tai se, että kuuluu kyllä luokkaan, mutta ei kelpaa seuraan välitunneilla, vapaa-aikana tai ryhmätyötilanteissa?

Marjatainen kirjoitti:

En ole ehtinyt noihin nimenomaisiin artikkeleihin tutustumaan, mutta erityistä tukea tarvitsevan, toisista poikkeavan lapsen itsetunto on ihan takuulla vaakalaudalla, opiskelipa hän sitten missä tahansa: ongelma on se, että hän ei selviä opiskelustaan samalla tavalla kuin muut.

Suo siellä, vetelä täällä: erityisluokalla on vertaisryhmä, heterogeeninen, mutta joka tapauksessa vertaisryhmä ja (toivottavasti) asiansa osaavia aikuisia. Integroituna voi samaistua nk. terveisiin lapsiin ja nuoriin - mutta jos aina on joukon jumbona, sekö ei lainkaan itsetuntoa latistaisi? Tai se, että kuuluu kyllä luokkaan, mutta ei kelpaa seuraan välitunneilla, vapaa-aikana tai ryhmätyötilanteissa?

Lue lisää

Inkluusiota vastaan on esitetty monenlaisia väitteitä. Niistä vastaansanomattomin lienee se, että ammattilaiset eivät erehdy koskaan. Sen takia kaikki tehdyt erityisluokkasiirrot ovat aina olleet oikeita. Samaa sukua tämän kanssa on se idea, että erityisluokat ratkaisevat kaikki ongelmat, mutta ovat itse ongelmattomia. Esimerkiksi käytöshäiriöistä päästään eroon siten, että oppilas siirretään erityisluokalle. Siellä hän ei sitten enää häiritse ketään. Näkemys erityisluokista mustina aukkoina, jonne ongelmat katoavat, on tietysti ajatuksena kaunis, mutta onko se lainkaan realistinen?

Ihmiset pitävät tarinoista ja hahmottavat myös maailman mieluummin tarinoina. Sosiaalisilla instituutioilla on omat legitimaatiotarinansa, joista ne hakevat oikeutuksensa. Legitimaatiotarinan ei tarvitse olla tosi. Riittää, että tarina ilmaisee keskitetysti sen, mihin ongelmaan organisaatio tarjoaa ratkaisun. Esimerkiksi kehitysvammalaitosten tehtävää kiillotettiin tarinalla, jossa päähenkilö oli lapsuudenkodissaan ketjuilla seinään kiinnitetty vajaamielinen lapsi. Hänen siirtonsa kehitysvammalaitokseen pelasti hänet näiltä kauhuilta. Tällaisia tapauksia Suomessa toki esiintyi. Tarinalla kuitenkin perusteltiin tuhansien lasten karkottaminen pois omista kodeistaan alkeellisesti varustettuihin vajaamielislaitoksiin, joihin muka pelastettiin lapsia "hädän äärimmäisestä päästä" (Esim. Vaalijalan keskuslaitos).

Erityisopetuksen legitimaatiotarina on onnellinen satu. Sadussa opettajalla on luokassaan oppilas, joka tuottaa kaikille ikävyyksiä. Paikalle ilmestyy hyvä haltia, joka sanoo: "Anna lapsi minulle". Muutenkin kiireinen opettaja siis luvataan vapauttaa taakastaan ja luokkatoverit häiritsevästä kumppanistaan. Hyvä niin. Mutta miten käy lapsen? Hänelle käy paremmin kuin hyvin. Haltia sanoo: "Vien lapsen paikkaan, jossa hänellä on hyvä olla". Siis oikea win-win -tilanne, jossa kaikki voittavat.

Kukapa ei luovuttaisi lasta hyvälle haltialle eli tässä tapauksessa erityisopettajalle? Elleivät sitten epäilykset herää. Onnellisissa tarinoissa on usein sama vika. Yleensä juttu ei ole tosi, jos se on liian hyvä. Jospa houkutusääni kuuluukin pahalle keijukuninkaalle? Pitäisikö opettajan kuitenkin pitää kiinni oppilaastaan? Erityisluokista ei ole vaikeudet nieleviksi mustiksi aukoiksi. Ne ovat ongelman siirtämistä luukulta toiselle ja oman vastuun pakoilua. Sadun heikkoudet paljastuvat, kun arvioidaan inkluusiota vastaan esitettyjä väitteitä.

Jos erityisluokat ovat parempia oppimisympäristöjä, sen kai pitäisi näkyä myös hyvin tehdyissä vertailututkimuksissa. Jos taas tutkimus ei anna tukea erityisluokille, on turha puhua siitä, että ne vastaisivat lasten erityistarpeisiin. Ilman tutkimustiedon tukea ”erityistarpeisiin" vetoaminen on pelkkää kehämäistä sanojen pyörittelyä. Mitä tiede siis sanoo?

Erityisluokat eivät nähtävästi koskaan ole saaneet tukea tieteeltä tai tutkimukselta. Selkeästi tutkimus meni erityisluokkaopetuksen ohi viimeistään 1960-luvulla (Dyson ym., 2004; Baker, Wang & Walberg, 1994/1995). Suomen PISA -menestyskään ei ole todiste erityisluokkien paremmuudesta, pikemminkin päinvastoin, sillä tässä vertailussa erityiskoulut on poistettu aineistosta. Varsinkin huolellisimmin tehdyt tutkimukset puhuvat sen puolesta, että asianmukaisten tukitoimien avulla erityisoppilaat oppivat hieman enemmän yleisopetuksen luokissa kuin erityisluokissa. (Lisää tutkimuslähteitä on tämän artikkelin lopussa.) He hyötyvät yleisopetuksesta myös sosiaalisesti enemmän kuin erityisluokkaopetuksesta. Luokan kokoaminen pelkästään taidoiltaan heikoimmista oppilaista johtaa opetuksen tason ja sen myötä oppimistulosten heikentymiseen (Slavin, 1990). Erityisluokkaopetus myös heikentää oppilaiden tulevaisuuden mahdollisuuksia, kuten useat tutkimukset ovat osoittaneet; tuoreena esimerkkinä tämän artikkelin lopussa Myklebusta et al. (2009). Nämä tutkimustulokset tai edes vaatimus vammaisten lasten "integraatiosta" eivät ole uusia asioita. Niistä on keskusteltu oppivelvollisuuskoulun alusta lähtien. Esimerkiksi 1950-luvun alun erityispedagogiikan oppikirjassa todetaan hieman väsyneesti, että "tästä aiheesta on väitelty vuosia" (Kirk & Johnson, 1951, 121).

Nykytiedon pohjalta voidaan kuitenkin lähteä siitä, että jos oppilas on erityisen tuen tarpeessa, silloin erityisluokka on hänelle pääsääntöisesti väärä paikka. Erään suositun väitteen mukaan "erityisluokkia ei tarvittaisi, jos kaikkien tarpeet pystyttäisiin ottamaan huomioon yleisopetuksessa". Lausahdus sulkee silmät siltä, että erityisluokkien paremmuus on jäänyt osoittamatta. Olisiko sitten niin, että opettajan aikaa ja erityistä tukea on sittenkin tarjolla enemmän aivan normaaleissa luokissa?

Lapset oppivat aina myös toisiltaan, ja usein toinen samanikäinen on lapselle parempi opettaja kuin aikuinen.


http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

jhjhjssjhjs kirjoitti:

Inkluusiota vastaan on esitetty monenlaisia väitteitä. Niistä vastaansanomattomin lienee se, että ammattilaiset eivät erehdy koskaan. Sen takia kaikki tehdyt erityisluokkasiirrot ovat aina olleet oikeita. Samaa sukua tämän kanssa on se idea, että erityisluokat ratkaisevat kaikki ongelmat, mutta ovat itse ongelmattomia. Esimerkiksi käytöshäiriöistä päästään eroon siten, että oppilas siirretään erityisluokalle. Siellä hän ei sitten enää häiritse ketään. Näkemys erityisluokista mustina aukkoina, jonne ongelmat katoavat, on tietysti ajatuksena kaunis, mutta onko se lainkaan realistinen?

Ihmiset pitävät tarinoista ja hahmottavat myös maailman mieluummin tarinoina. Sosiaalisilla instituutioilla on omat legitimaatiotarinansa, joista ne hakevat oikeutuksensa. Legitimaatiotarinan ei tarvitse olla tosi. Riittää, että tarina ilmaisee keskitetysti sen, mihin ongelmaan organisaatio tarjoaa ratkaisun. Esimerkiksi kehitysvammalaitosten tehtävää kiillotettiin tarinalla, jossa päähenkilö oli lapsuudenkodissaan ketjuilla seinään kiinnitetty vajaamielinen lapsi. Hänen siirtonsa kehitysvammalaitokseen pelasti hänet näiltä kauhuilta. Tällaisia tapauksia Suomessa toki esiintyi. Tarinalla kuitenkin perusteltiin tuhansien lasten karkottaminen pois omista kodeistaan alkeellisesti varustettuihin vajaamielislaitoksiin, joihin muka pelastettiin lapsia "hädän äärimmäisestä päästä" (Esim. Vaalijalan keskuslaitos).

Erityisopetuksen legitimaatiotarina on onnellinen satu. Sadussa opettajalla on luokassaan oppilas, joka tuottaa kaikille ikävyyksiä. Paikalle ilmestyy hyvä haltia, joka sanoo: "Anna lapsi minulle". Muutenkin kiireinen opettaja siis luvataan vapauttaa taakastaan ja luokkatoverit häiritsevästä kumppanistaan. Hyvä niin. Mutta miten käy lapsen? Hänelle käy paremmin kuin hyvin. Haltia sanoo: "Vien lapsen paikkaan, jossa hänellä on hyvä olla". Siis oikea win-win -tilanne, jossa kaikki voittavat.

Kukapa ei luovuttaisi lasta hyvälle haltialle eli tässä tapauksessa erityisopettajalle? Elleivät sitten epäilykset herää. Onnellisissa tarinoissa on usein sama vika. Yleensä juttu ei ole tosi, jos se on liian hyvä. Jospa houkutusääni kuuluukin pahalle keijukuninkaalle? Pitäisikö opettajan kuitenkin pitää kiinni oppilaastaan? Erityisluokista ei ole vaikeudet nieleviksi mustiksi aukoiksi. Ne ovat ongelman siirtämistä luukulta toiselle ja oman vastuun pakoilua. Sadun heikkoudet paljastuvat, kun arvioidaan inkluusiota vastaan esitettyjä väitteitä.

Jos erityisluokat ovat parempia oppimisympäristöjä, sen kai pitäisi näkyä myös hyvin tehdyissä vertailututkimuksissa. Jos taas tutkimus ei anna tukea erityisluokille, on turha puhua siitä, että ne vastaisivat lasten erityistarpeisiin. Ilman tutkimustiedon tukea ”erityistarpeisiin" vetoaminen on pelkkää kehämäistä sanojen pyörittelyä. Mitä tiede siis sanoo?

Erityisluokat eivät nähtävästi koskaan ole saaneet tukea tieteeltä tai tutkimukselta. Selkeästi tutkimus meni erityisluokkaopetuksen ohi viimeistään 1960-luvulla (Dyson ym., 2004; Baker, Wang & Walberg, 1994/1995). Suomen PISA -menestyskään ei ole todiste erityisluokkien paremmuudesta, pikemminkin päinvastoin, sillä tässä vertailussa erityiskoulut on poistettu aineistosta. Varsinkin huolellisimmin tehdyt tutkimukset puhuvat sen puolesta, että asianmukaisten tukitoimien avulla erityisoppilaat oppivat hieman enemmän yleisopetuksen luokissa kuin erityisluokissa. (Lisää tutkimuslähteitä on tämän artikkelin lopussa.) He hyötyvät yleisopetuksesta myös sosiaalisesti enemmän kuin erityisluokkaopetuksesta. Luokan kokoaminen pelkästään taidoiltaan heikoimmista oppilaista johtaa opetuksen tason ja sen myötä oppimistulosten heikentymiseen (Slavin, 1990). Erityisluokkaopetus myös heikentää oppilaiden tulevaisuuden mahdollisuuksia, kuten useat tutkimukset ovat osoittaneet; tuoreena esimerkkinä tämän artikkelin lopussa Myklebusta et al. (2009). Nämä tutkimustulokset tai edes vaatimus vammaisten lasten "integraatiosta" eivät ole uusia asioita. Niistä on keskusteltu oppivelvollisuuskoulun alusta lähtien. Esimerkiksi 1950-luvun alun erityispedagogiikan oppikirjassa todetaan hieman väsyneesti, että "tästä aiheesta on väitelty vuosia" (Kirk & Johnson, 1951, 121).

Nykytiedon pohjalta voidaan kuitenkin lähteä siitä, että jos oppilas on erityisen tuen tarpeessa, silloin erityisluokka on hänelle pääsääntöisesti väärä paikka. Erään suositun väitteen mukaan "erityisluokkia ei tarvittaisi, jos kaikkien tarpeet pystyttäisiin ottamaan huomioon yleisopetuksessa". Lausahdus sulkee silmät siltä, että erityisluokkien paremmuus on jäänyt osoittamatta. Olisiko sitten niin, että opettajan aikaa ja erityistä tukea on sittenkin tarjolla enemmän aivan normaaleissa luokissa?

Lapset oppivat aina myös toisiltaan, ja usein toinen samanikäinen on lapselle parempi opettaja kuin aikuinen.


http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

Entä jos vammainen oppilas on luokan ainoa vammainen henkilö? Tekeekö tämä hyvää hänen minäkuvalleen? Ja vaikka vammainen oppilas otettaisiinkin tasavertaisena mukaan kaveripiiriin, eikö hän kuitenkin tiedosta olevansa erilainen? Eivätkö vammaiset henkilöt kuitenkin tarvitse myös vertaistukea myönteisen minäkuvan kehittymiseen? Asia on varmaan juuri näin. Kannattaa kuitenkin miettiä, milloin mennään liioittelun puolelle. Tarvitseeko puhehäiriöinen oppilas niin paljon juuri puhehäiriöön liittyvää vertaistukea, että hänen koko peruskouluopetuksensa pitäisi järjestää puhehäiriöisten luokalla? Eikö vähempi riittäisi? Ja onko esimerkiksi änkyttävän oppilaan ainoa oikea "vertaisryhmä" todellakin muut änkyttävät lapset? Kehitysvammalaitosten henkilökunta perustelee vammaisten sijoittamista suuriin keskuslaitoksiin vertaistuella ja "oman kulttuurin" kehittämisellä. Pitäisikö bussiasemille järjestää omat erilliset "colored only" -odotussalit värillisille, jotta turvattaisiin myös heille riittävä vertaistuki? Missä vaiheessa tämä hyvänsuopainen vertaistuesta huolehtiminen muuttuu yksinkertaisesti rasismiksi?

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

sfsfsfsffs kirjoitti:

Entä jos vammainen oppilas on luokan ainoa vammainen henkilö? Tekeekö tämä hyvää hänen minäkuvalleen? Ja vaikka vammainen oppilas otettaisiinkin tasavertaisena mukaan kaveripiiriin, eikö hän kuitenkin tiedosta olevansa erilainen? Eivätkö vammaiset henkilöt kuitenkin tarvitse myös vertaistukea myönteisen minäkuvan kehittymiseen? Asia on varmaan juuri näin. Kannattaa kuitenkin miettiä, milloin mennään liioittelun puolelle. Tarvitseeko puhehäiriöinen oppilas niin paljon juuri puhehäiriöön liittyvää vertaistukea, että hänen koko peruskouluopetuksensa pitäisi järjestää puhehäiriöisten luokalla? Eikö vähempi riittäisi? Ja onko esimerkiksi änkyttävän oppilaan ainoa oikea "vertaisryhmä" todellakin muut änkyttävät lapset? Kehitysvammalaitosten henkilökunta perustelee vammaisten sijoittamista suuriin keskuslaitoksiin vertaistuella ja "oman kulttuurin" kehittämisellä. Pitäisikö bussiasemille järjestää omat erilliset "colored only" -odotussalit värillisille, jotta turvattaisiin myös heille riittävä vertaistuki? Missä vaiheessa tämä hyvänsuopainen vertaistuesta huolehtiminen muuttuu yksinkertaisesti rasismiksi?

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

"Suo siellä, vetelä täällä", kirjoitin. Näistä asioista on väitelty, kuten sinäkin totesit, jo kymmeniä vuosia. Itse olen huomannut asiantuntevan ja ammattitaitoisen erityisopetuksen kyllä puoltavan paikkaansa, mutta erityislapsetkin ovat yksilöitä ja integraation tai eriyttämisen tarve tulisi miettiä tarkasti jokaisen lapsen kohdalla erikseen. Erityislapsia ei voida käsitellä yhtenäisenä massana, jolloin keskiarvoteorioihin perustuvilta tutkimuksilta, niin muodikkaita kuin ne nykyään ovatkin, putoaa pohja pois. Joku hyötyy yleisopetuksesta suuressa luokassa, toiselle se on käytännöllisesti katsoen mahdotonta.

Erityislapsen kognitiiviset taidot eivät välttämättä ole mitenkään huonommat kuin niin sanotun normaalin lapsen, kuten asiaan huolellisesti perehtyneenä varmasti tiedät. On tilanteita, joissa lapsi hyötyy erityisluokkasijoituksesta, etenkin kun ne yleisopetuksen luokkiin tarvittavat tukitoimet jäävät usein järjestämättä. Ei ole kovin hyvä "tukitoimi" laittaa adhd:sta kärsivää lasta kerta kerran jälkeen käytävälle opiskelemaan yhdessä pystymetsästä tukityöllistetyn "avustajan" kanssa, jos hän ei jaksa isossa luokassa keskittyä. Se on kuin ripustaisi hänen kaulaansa kyltin, jossa sanotaan, ettei hän "osaa käyttäytyä". Miten puolestaan sopeutuu aistiärsykkeille yliherkkä autistinen lapsi suuren luokan hälinään? Entä vaikeasti dysfaattinen lapsi, kuinka hän saa riittävästi irti tavallisen opettajan tavallisesta puheesta?

Muinaiset kehitysvammalaitokset vastasivat sen ajan tietojen varassa sen ajan tarpeisiin. Kukaan ei varmastikaan halua niitä takaisin sellaisenaan. Emmehän me vaivaistaloja tai kehruuhuoneitakaan halua. Suurten keskuslaitosten ajasta on tultu onneksi paljon eteenpäin, mutta yhä vielä meillä on ja tulee aina olemaan lapsia, jotka eivät kykene osallistumaan yleisopetukseen saamatta siitä suuria kolhuja itsetunnolleen. Sellainen kolhu voi olla suurempi kuin erityisluokkasiirron aiheuttama, yhtään siirron aiheuttamaakaan vähättelemättä.

Olen taistellut joidenkin lasten integraation puolesta, mutta olen myös ollut mukana järjestämässä erityisluokkapaikkaa toisille. On aivan kokonaan lapsesta kiinni, mikä kenellekin sopii: lapsen luonteesta ja temperamentista, hänen ongelmiensa laadusta, laajuudesta ja vaikeusasteesta, hänen kotikuntansa tarjonnasta, toisten oppilaiden suhtautumisesta (ootsä vähän seepee? ootsä joku aadeehoodee?) ja myös hänen vanhempiensa tai muiden läheisten mahdollisuuksista tukea lasta.

Siis summa summarum: ei voida sanoa, että erityisluokka on parempi kuin integraatio, mutta ei päinvastoinkaan. Tutkimuksia tehdään ja tuloksia saadaan, mutta ei pidä ilman muuta uskoa jokaisen tutkimuksen todelliseen validiteettiin. Meidän tämänhetkinen tietomme on muutaman vuosikymmenen kuluttua vielä vanhanaikaisempaa kuin jokin 50-60-luvun tutkimustieto tänään.

Marjatainen kirjoitti:

"Suo siellä, vetelä täällä", kirjoitin. Näistä asioista on väitelty, kuten sinäkin totesit, jo kymmeniä vuosia. Itse olen huomannut asiantuntevan ja ammattitaitoisen erityisopetuksen kyllä puoltavan paikkaansa, mutta erityislapsetkin ovat yksilöitä ja integraation tai eriyttämisen tarve tulisi miettiä tarkasti jokaisen lapsen kohdalla erikseen. Erityislapsia ei voida käsitellä yhtenäisenä massana, jolloin keskiarvoteorioihin perustuvilta tutkimuksilta, niin muodikkaita kuin ne nykyään ovatkin, putoaa pohja pois. Joku hyötyy yleisopetuksesta suuressa luokassa, toiselle se on käytännöllisesti katsoen mahdotonta.

Erityislapsen kognitiiviset taidot eivät välttämättä ole mitenkään huonommat kuin niin sanotun normaalin lapsen, kuten asiaan huolellisesti perehtyneenä varmasti tiedät. On tilanteita, joissa lapsi hyötyy erityisluokkasijoituksesta, etenkin kun ne yleisopetuksen luokkiin tarvittavat tukitoimet jäävät usein järjestämättä. Ei ole kovin hyvä "tukitoimi" laittaa adhd:sta kärsivää lasta kerta kerran jälkeen käytävälle opiskelemaan yhdessä pystymetsästä tukityöllistetyn "avustajan" kanssa, jos hän ei jaksa isossa luokassa keskittyä. Se on kuin ripustaisi hänen kaulaansa kyltin, jossa sanotaan, ettei hän "osaa käyttäytyä". Miten puolestaan sopeutuu aistiärsykkeille yliherkkä autistinen lapsi suuren luokan hälinään? Entä vaikeasti dysfaattinen lapsi, kuinka hän saa riittävästi irti tavallisen opettajan tavallisesta puheesta?

Muinaiset kehitysvammalaitokset vastasivat sen ajan tietojen varassa sen ajan tarpeisiin. Kukaan ei varmastikaan halua niitä takaisin sellaisenaan. Emmehän me vaivaistaloja tai kehruuhuoneitakaan halua. Suurten keskuslaitosten ajasta on tultu onneksi paljon eteenpäin, mutta yhä vielä meillä on ja tulee aina olemaan lapsia, jotka eivät kykene osallistumaan yleisopetukseen saamatta siitä suuria kolhuja itsetunnolleen. Sellainen kolhu voi olla suurempi kuin erityisluokkasiirron aiheuttama, yhtään siirron aiheuttamaakaan vähättelemättä.

Olen taistellut joidenkin lasten integraation puolesta, mutta olen myös ollut mukana järjestämässä erityisluokkapaikkaa toisille. On aivan kokonaan lapsesta kiinni, mikä kenellekin sopii: lapsen luonteesta ja temperamentista, hänen ongelmiensa laadusta, laajuudesta ja vaikeusasteesta, hänen kotikuntansa tarjonnasta, toisten oppilaiden suhtautumisesta (ootsä vähän seepee? ootsä joku aadeehoodee?) ja myös hänen vanhempiensa tai muiden läheisten mahdollisuuksista tukea lasta.

Siis summa summarum: ei voida sanoa, että erityisluokka on parempi kuin integraatio, mutta ei päinvastoinkaan. Tutkimuksia tehdään ja tuloksia saadaan, mutta ei pidä ilman muuta uskoa jokaisen tutkimuksen todelliseen validiteettiin. Meidän tämänhetkinen tietomme on muutaman vuosikymmenen kuluttua vielä vanhanaikaisempaa kuin jokin 50-60-luvun tutkimustieto tänään.

Lue lisää

Ai niin, unohdin mainita, että tuo Saloviidan teksti muistuttaa enemmän pamflettia kuin varsinaista tieteellistä tekstiä - minä olen aina kaihtanut kyklooppeja.

Marjatainen kirjoitti:

"Suo siellä, vetelä täällä", kirjoitin. Näistä asioista on väitelty, kuten sinäkin totesit, jo kymmeniä vuosia. Itse olen huomannut asiantuntevan ja ammattitaitoisen erityisopetuksen kyllä puoltavan paikkaansa, mutta erityislapsetkin ovat yksilöitä ja integraation tai eriyttämisen tarve tulisi miettiä tarkasti jokaisen lapsen kohdalla erikseen. Erityislapsia ei voida käsitellä yhtenäisenä massana, jolloin keskiarvoteorioihin perustuvilta tutkimuksilta, niin muodikkaita kuin ne nykyään ovatkin, putoaa pohja pois. Joku hyötyy yleisopetuksesta suuressa luokassa, toiselle se on käytännöllisesti katsoen mahdotonta.

Erityislapsen kognitiiviset taidot eivät välttämättä ole mitenkään huonommat kuin niin sanotun normaalin lapsen, kuten asiaan huolellisesti perehtyneenä varmasti tiedät. On tilanteita, joissa lapsi hyötyy erityisluokkasijoituksesta, etenkin kun ne yleisopetuksen luokkiin tarvittavat tukitoimet jäävät usein järjestämättä. Ei ole kovin hyvä "tukitoimi" laittaa adhd:sta kärsivää lasta kerta kerran jälkeen käytävälle opiskelemaan yhdessä pystymetsästä tukityöllistetyn "avustajan" kanssa, jos hän ei jaksa isossa luokassa keskittyä. Se on kuin ripustaisi hänen kaulaansa kyltin, jossa sanotaan, ettei hän "osaa käyttäytyä". Miten puolestaan sopeutuu aistiärsykkeille yliherkkä autistinen lapsi suuren luokan hälinään? Entä vaikeasti dysfaattinen lapsi, kuinka hän saa riittävästi irti tavallisen opettajan tavallisesta puheesta?

Muinaiset kehitysvammalaitokset vastasivat sen ajan tietojen varassa sen ajan tarpeisiin. Kukaan ei varmastikaan halua niitä takaisin sellaisenaan. Emmehän me vaivaistaloja tai kehruuhuoneitakaan halua. Suurten keskuslaitosten ajasta on tultu onneksi paljon eteenpäin, mutta yhä vielä meillä on ja tulee aina olemaan lapsia, jotka eivät kykene osallistumaan yleisopetukseen saamatta siitä suuria kolhuja itsetunnolleen. Sellainen kolhu voi olla suurempi kuin erityisluokkasiirron aiheuttama, yhtään siirron aiheuttamaakaan vähättelemättä.

Olen taistellut joidenkin lasten integraation puolesta, mutta olen myös ollut mukana järjestämässä erityisluokkapaikkaa toisille. On aivan kokonaan lapsesta kiinni, mikä kenellekin sopii: lapsen luonteesta ja temperamentista, hänen ongelmiensa laadusta, laajuudesta ja vaikeusasteesta, hänen kotikuntansa tarjonnasta, toisten oppilaiden suhtautumisesta (ootsä vähän seepee? ootsä joku aadeehoodee?) ja myös hänen vanhempiensa tai muiden läheisten mahdollisuuksista tukea lasta.

Siis summa summarum: ei voida sanoa, että erityisluokka on parempi kuin integraatio, mutta ei päinvastoinkaan. Tutkimuksia tehdään ja tuloksia saadaan, mutta ei pidä ilman muuta uskoa jokaisen tutkimuksen todelliseen validiteettiin. Meidän tämänhetkinen tietomme on muutaman vuosikymmenen kuluttua vielä vanhanaikaisempaa kuin jokin 50-60-luvun tutkimustieto tänään.

Lue lisää

Euroopan erityisopetusneuvosto suosittelee inklusiivista koulua jäsenmaillensa. Kysymys ei ole yhdestä eikä kahdestakaan tutkimuksesta, joihin tämä perustuu.

Huomaa tosiaankin, ettet lukenut Saloviidan artikkelia läpi, mm avustajan käyttöä professori Saloviita ei edes suosittele, vaan erityisopettajien virkojen lisäämistä.

Vammaisilla ihmisillä on erityistarpeita. Niitä ei pidä käyttää tekosyynä syrjinnälle. Erityistarpeet eivät tarkoita sitä, että henkilö pitää poistaa muitten joukosta. Yleensä erityistarpeisiin voidaan parhaiten vastata normaalissa ympäristössä. Muuan unohdettu erityistarve on tuen saaminen sitä varten, että henkilö voi täysimittaisesti osallistua tavallisiin elinympäristöihin, kuten koulunkäyntiin tavallisella luokalla.

Kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea nyt jo järjestämään erityisoppilaiden opetuksen inklusiivisesti. Inkluusio on jo voittanut pelin tieteen kentällä.

Vuonna 1993 YK:n yleiskokous hyväksyi Vammaisten henkilöiden mahdollisuuksien yhdenvertaistamista koskevat yleisohjeet ("Standard Rules"). Niiden mukaan vammaisten lasten opetuksen tulee tapahtua yhdessä muiden kanssa. Hallituksilla tulee olla selkeä tähän pyrkivä politiikka. Tukitoimet on tuotava tavalliseen luokkaan. Erityisluokat ovat hyväksyttävissä vain poikkeuksina (Rule 6).

Seuraavana vuonna Unescon johdolla sen osallistujamaat hyväksyivät erityisopetusta koskevan tavoiteohjelman, Salamancan julistuksen. Se vaati kaikkien lasten opettamista yhdessä. Julistus otti käyttöön käsitteen "inkluusio". Siirto erityisluokalle saisi olla vain "harvinainen poikkeus" (exception), joka voi koskea esimerkiksi viittomakielistä ympäristöä haluavia kuuroja. Suomi allekirjoitti tämänkin julistuksen. Sen jälkeen erityisluokkien oppilasmäärä on Suomessa kaksinkertaistunut.

Myös Euroopan Unionilla on YK:n yleisohjeita seuraava, täyttä integraatiota ("full integration") vaativa julkilausuma erityisopetuksesta. Länsi-Euroopan maiden opetusministeriöiden yhteistyöelimenä erityisopetuksen alalla toimii Euroopan erityisopetusneuvosto. Se antaa jäsenmailleen suosituksia erityisopetuksen kehittämisestä. Neuvoston mukaan "Hallitusten tulee noudattaa selvästi määritettyä ja esitettyä inklusiiviseen opetukseen tähtäävää politiikkaa.” Jotta käsitteen "inkluusio" määritelmästä ei jäisi epäselvyyksiä, neuvosto tarkentaa, että "Täysin erillisissä oppimisympäristöissä olevien oppilaiden määrän väheneminen eri maissa on osoitus niiden aidosta sitoutumisesta inkluusion edistämiseen.”

Inkluusio on kansainvälisesti asetettu tavoite. Sillä on myös lainsäädännön tasoista tukea takanaan.

Marjatainen kirjoitti:

Ai niin, unohdin mainita, että tuo Saloviidan teksti muistuttaa enemmän pamflettia kuin varsinaista tieteellistä tekstiä - minä olen aina kaihtanut kyklooppeja.

Saloviita tuottaa myös tieteellisiä artikkeleita, mutta kyseinen linkkaamani artikkeli tosiaankin on tarkoitettu suurelle yleisölle, koska hänen tavoitteensa on saattaa suurelle yleisölle tutuksi nämä erityispedagogiikan tieteelliset tutkimustulokset sekä kansainväliset sopimukset koskien inkluusiota.

Se, että teksti on helppolukuista ei silti saanut näemmä sinuakaan tekstiin tutustumaan, kuten jo ensimmäisessä vastauksessasi mainitsit.

Olkoonkin, että teksti on tarkoitettu suurelle yleisölle ja on verraten helppolukuinen tiedemiehen kirjoittamaksi tekstiksi, siinä on viitattu useampaan tutkimukseen, jotka ovat kokonaisuudessaan helposti luettavissa.

Maallikoille voisin valaista asiaa sen verran, että nykyinen erityisluokkajärjestelmä ei saa tieteeltä tukea.

Muissa maissa on jo menty laajasti inklusiiviseen koulujärjestelmään. Esimerkiksi Italiassa on ollut täysin inklusiivinen koulu jo vuodesta 1977. Suomessa puolestaan on nyt maailmanennätys erityisopetussiirroissa.

sfsfsfsfsfsss kirjoitti:

Saloviita tuottaa myös tieteellisiä artikkeleita, mutta kyseinen linkkaamani artikkeli tosiaankin on tarkoitettu suurelle yleisölle, koska hänen tavoitteensa on saattaa suurelle yleisölle tutuksi nämä erityispedagogiikan tieteelliset tutkimustulokset sekä kansainväliset sopimukset koskien inkluusiota.

Se, että teksti on helppolukuista ei silti saanut näemmä sinuakaan tekstiin tutustumaan, kuten jo ensimmäisessä vastauksessasi mainitsit.

Olkoonkin, että teksti on tarkoitettu suurelle yleisölle ja on verraten helppolukuinen tiedemiehen kirjoittamaksi tekstiksi, siinä on viitattu useampaan tutkimukseen, jotka ovat kokonaisuudessaan helposti luettavissa.

Maallikoille voisin valaista asiaa sen verran, että nykyinen erityisluokkajärjestelmä ei saa tieteeltä tukea.

Muissa maissa on jo menty laajasti inklusiiviseen koulujärjestelmään. Esimerkiksi Italiassa on ollut täysin inklusiivinen koulu jo vuodesta 1977. Suomessa puolestaan on nyt maailmanennätys erityisopetussiirroissa.

Lue lisää

Ja jatkoa... Saloviita ei ole kyklooppi. Asia selviää sinulle viimeistään silloin, kun kirjoitat Googleen hakusanaksi "inkluusio". Myös Google Scholarin kautta voit hakea, jos maallikoille suunnatut tekstit ovat liian kevyttä luettavaa: http://scholar.google.fi/

Erityiskasvatuksen alan tiedemiehet kautta maailman tuntevat nämä tutkimustulokset, jotka puhuvat inkluusion puolesta.

Kun inkluusiota vastustetaan, se ei perustu tieteeseen, en ole Marjataisenkaan todennut viittaavan yhteenkään artikkeliin tai tutkimustulokseen saati kansainväliseen sopimukseen. Mihin se sitten perustuu jos se ei perustu tieteeseen? Omiin ennakkoluuloihin?

sdsshshshs kirjoitti:

Euroopan erityisopetusneuvosto suosittelee inklusiivista koulua jäsenmaillensa. Kysymys ei ole yhdestä eikä kahdestakaan tutkimuksesta, joihin tämä perustuu.

Huomaa tosiaankin, ettet lukenut Saloviidan artikkelia läpi, mm avustajan käyttöä professori Saloviita ei edes suosittele, vaan erityisopettajien virkojen lisäämistä.

Vammaisilla ihmisillä on erityistarpeita. Niitä ei pidä käyttää tekosyynä syrjinnälle. Erityistarpeet eivät tarkoita sitä, että henkilö pitää poistaa muitten joukosta. Yleensä erityistarpeisiin voidaan parhaiten vastata normaalissa ympäristössä. Muuan unohdettu erityistarve on tuen saaminen sitä varten, että henkilö voi täysimittaisesti osallistua tavallisiin elinympäristöihin, kuten koulunkäyntiin tavallisella luokalla.

Kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea nyt jo järjestämään erityisoppilaiden opetuksen inklusiivisesti. Inkluusio on jo voittanut pelin tieteen kentällä.

Vuonna 1993 YK:n yleiskokous hyväksyi Vammaisten henkilöiden mahdollisuuksien yhdenvertaistamista koskevat yleisohjeet ("Standard Rules"). Niiden mukaan vammaisten lasten opetuksen tulee tapahtua yhdessä muiden kanssa. Hallituksilla tulee olla selkeä tähän pyrkivä politiikka. Tukitoimet on tuotava tavalliseen luokkaan. Erityisluokat ovat hyväksyttävissä vain poikkeuksina (Rule 6).

Seuraavana vuonna Unescon johdolla sen osallistujamaat hyväksyivät erityisopetusta koskevan tavoiteohjelman, Salamancan julistuksen. Se vaati kaikkien lasten opettamista yhdessä. Julistus otti käyttöön käsitteen "inkluusio". Siirto erityisluokalle saisi olla vain "harvinainen poikkeus" (exception), joka voi koskea esimerkiksi viittomakielistä ympäristöä haluavia kuuroja. Suomi allekirjoitti tämänkin julistuksen. Sen jälkeen erityisluokkien oppilasmäärä on Suomessa kaksinkertaistunut.

Myös Euroopan Unionilla on YK:n yleisohjeita seuraava, täyttä integraatiota ("full integration") vaativa julkilausuma erityisopetuksesta. Länsi-Euroopan maiden opetusministeriöiden yhteistyöelimenä erityisopetuksen alalla toimii Euroopan erityisopetusneuvosto. Se antaa jäsenmailleen suosituksia erityisopetuksen kehittämisestä. Neuvoston mukaan "Hallitusten tulee noudattaa selvästi määritettyä ja esitettyä inklusiiviseen opetukseen tähtäävää politiikkaa.” Jotta käsitteen "inkluusio" määritelmästä ei jäisi epäselvyyksiä, neuvosto tarkentaa, että "Täysin erillisissä oppimisympäristöissä olevien oppilaiden määrän väheneminen eri maissa on osoitus niiden aidosta sitoutumisesta inkluusion edistämiseen.”

Inkluusio on kansainvälisesti asetettu tavoite. Sillä on myös lainsäädännön tasoista tukea takanaan.

Lue lisää

Minä käyn tällä palstalla rentoutuakseni, siksi en viitsi lukea kokonaan jokaista ehdotettua kymmenien sivujen mittaista teksti' keskustellakseni sitten niistä. En yksinkertaisesti ehdi, kun olen aika työllistetty tällä hetkellä. Mutta usko huviksesi, minun tietoni ei ole mutua vaan parinkymmenen vuoden kokemukseen ja ammatilliseen (juu, akateemiseen) osaamiseen perustuvaa.

Jokainen voi itse hankkia tarvitsemaansa tietoa, inkluusiosta, segrekaatiosta, ihan mistä vain tarvitsee. Minä en pidä tapanani täyttää tätä palstaa googlaamalla ja sitten lainaamalla toisten tekstejä pitkiä pätkiä sanasta sanaan, koska sellainen ei vastaa minun käsitystäni keskustelusta.

Huomauttaisin sinulle, että kukaan ei missään vaiheessa liene ehdottanut kaiken erityisluokkaopetuksen täydellistä lakkauttamista. Se on mahdotonta. Inkluusiokeskustelussa, jota sinä minun mielestäni aika yksisilmäisesti tulkitset, on kysymys enemmänkin siitä, että erityisluokkasiirtoja tehdään nykyisellään liian helposti, joka lienee joidenkin oppilaiden kohdalla totta. Kirjoitinhan tuolla edellä itsekin taistelleeni useissa tilanteissa jonkun lapsen saamiseksi yleisopetuksen luokkaan. Se ei muuta sitä asiaa, että on lapsia, jotka aidosti hyötyvät nimenomaan erityisluokassa (pienryhmässä) tapahtuvasta asiantuntevasta opetuksesta.

Suurin vaara täydellisen inkluusion fanien ajattelussa on sen sinisilmäisyys: ihan kiva, joo, jos kaikki tukitoimet annetaan siihen tavalliseen luokkaan ja ihan kiva, jos luokkakoko pysyy riittävän pienenä ja kiva vielä sekin, jos sattuu olemaan opettaja, joka on aidosti kiinnostunut opettamaan erityislasta hiukan eri tavalla kuin muita muun työnsä ohella. Totuus saattaa olla aika paljon eri näköinen, ja senhän olemme jo muualla nähneet: muistathan esimerkiksi, kuinka hienoja teorioita esitettiin mielenterveyden avohuollon etevämmyydestä laitoshoitoon verrattuna ja hupsistakeikkaa, kuinkas sitten kävikään? Kuinka suuri osa nuorten aikuisten eläkkeistä taas olikaan mielenterveysperusteisia viime vuonna? Ja kuinka suuri vastaava osuus oli ennen mielenterveystyön alasajoa, kun sitä avohoitoa ei sitten lisättykään siinä määrin kuin olisi pitänyt - kun kunnilla "ei ollut rahaa".

Marjatainen kirjoitti:

Minä käyn tällä palstalla rentoutuakseni, siksi en viitsi lukea kokonaan jokaista ehdotettua kymmenien sivujen mittaista teksti' keskustellakseni sitten niistä. En yksinkertaisesti ehdi, kun olen aika työllistetty tällä hetkellä. Mutta usko huviksesi, minun tietoni ei ole mutua vaan parinkymmenen vuoden kokemukseen ja ammatilliseen (juu, akateemiseen) osaamiseen perustuvaa.

Jokainen voi itse hankkia tarvitsemaansa tietoa, inkluusiosta, segrekaatiosta, ihan mistä vain tarvitsee. Minä en pidä tapanani täyttää tätä palstaa googlaamalla ja sitten lainaamalla toisten tekstejä pitkiä pätkiä sanasta sanaan, koska sellainen ei vastaa minun käsitystäni keskustelusta.

Huomauttaisin sinulle, että kukaan ei missään vaiheessa liene ehdottanut kaiken erityisluokkaopetuksen täydellistä lakkauttamista. Se on mahdotonta. Inkluusiokeskustelussa, jota sinä minun mielestäni aika yksisilmäisesti tulkitset, on kysymys enemmänkin siitä, että erityisluokkasiirtoja tehdään nykyisellään liian helposti, joka lienee joidenkin oppilaiden kohdalla totta. Kirjoitinhan tuolla edellä itsekin taistelleeni useissa tilanteissa jonkun lapsen saamiseksi yleisopetuksen luokkaan. Se ei muuta sitä asiaa, että on lapsia, jotka aidosti hyötyvät nimenomaan erityisluokassa (pienryhmässä) tapahtuvasta asiantuntevasta opetuksesta.

Suurin vaara täydellisen inkluusion fanien ajattelussa on sen sinisilmäisyys: ihan kiva, joo, jos kaikki tukitoimet annetaan siihen tavalliseen luokkaan ja ihan kiva, jos luokkakoko pysyy riittävän pienenä ja kiva vielä sekin, jos sattuu olemaan opettaja, joka on aidosti kiinnostunut opettamaan erityislasta hiukan eri tavalla kuin muita muun työnsä ohella. Totuus saattaa olla aika paljon eri näköinen, ja senhän olemme jo muualla nähneet: muistathan esimerkiksi, kuinka hienoja teorioita esitettiin mielenterveyden avohuollon etevämmyydestä laitoshoitoon verrattuna ja hupsistakeikkaa, kuinkas sitten kävikään? Kuinka suuri osa nuorten aikuisten eläkkeistä taas olikaan mielenterveysperusteisia viime vuonna? Ja kuinka suuri vastaava osuus oli ennen mielenterveystyön alasajoa, kun sitä avohoitoa ei sitten lisättykään siinä määrin kuin olisi pitänyt - kun kunnilla "ei ollut rahaa".

Lue lisää

Tapasi rentoutua on varsin outo. Itse kirjoittelen näitä viestejä siksi, koska olen huolissani nykytilanteesta.

Inkluusiossa on kysymys parempien oppimistulosten lisäksi myös ihmisoikeuksista. Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään selvä oikeus käydä samaa lähikoulua naapurin lasten kanssa.

Et ole vieläkään esittänyt yhtäkään tutkimusta sen tueksi, että inkluusio olisi sinisilmäisten kyklooppien omaa ajattelua.

Tässä puolestaan tutkimuksia, jotka osoittavat inkluusion ylivertaisuuden erityisluokkaan verrattuna:

Katsauksia inkluusion vaikutuksia koskeviin tutkimuksiin

Baker, E. T., Wang, M. C. & Wahlberg, H. J. (1994/1995). The Effects of Inclusion on Learning. Educational Leadership, 52, 33-35. (kirjallisuuskatsaus perustuu kolmeen meta-analyysiin, jotka käsittelevät inkluusion tehokkuutta, yhteensä 73 empiiristä vertailututkimusta.

"The average effect-sizes range from 0.08 to 0.44 (and all are positive), which means that special-needs students educated in regular classes do better academically and socially than comparable students in non-inclusive settings".

Dyson, A., Farrell, P., Polat, F., Hutcheson, G. & Gallannaugh, F. (2004) Inclusion and Pupil Achievement. University of Newcastle.

"Despite the variety in the scope of the studies reviewed above and their methodologies,the broad general conclusion is that placing pupils with SEN in mainstream schools has no major adverse consequences for the children’s academic achievement, behaviour and attitudes and that there can be positive benefits, particularly in relation to mainstream children’s attitudes and understanding of disability."

Halvorsen, A. T. & Sailor, W. (1990). Integration of students with severe and profound disabilities: a review of research. Teoksessa: R. Gaylord-Ross (toim.) Issues and Research in Special Education. Volume I. s. 110 - 172. New York: Teachers College Press.

"The overwhelming majority of research studies conducted over the past ten years provides clear support for integrated environments... Further research on the efficacy of integrated instruction, for all age groups, in comparison to segregated service models, is probably not needed. The case has been made."

Moberg, S. (1972). Kriittinen katsaus älyllisesti poikkeaviin lapsiin kohdistuvien erityisopetustoimenpiteiden vaikutuksia selvittäviin tutkimuksiin. Research Reports 9/1972. Jyväskylän yliopisto: Erityispedagogiikan laitos.

"Edellä esitetyt tutkimustulokset osoittavat varsin yhdenmukaisesti heikkolahjaisten ja lievästi vajaamielisten oppilaiden saavuttavan paremmat opilliset tulokset normaaliluokkiin sijoitettaessa kuin erityisluokilla."



Esimerkki tuoreesta vertailututkimuksesta

Myklebusta, J. O. & Båtevik F.O. (2009). Earning a living for former students with special educational needs. Does class placement matter? European Journal of Special Needs Education Vol. 24, No. 2, May 2009, 203–212.

“Students schooled in regular classes attain vocational or academic competence and obtain a driving license to a much greater degree than those educated in special classes. In turn, attainment of competence and possession of a driving license increase the chances of finding work with sufficient pay. This is the indirect effect of class placement. However, placement also has a direct effect on economic independence for some subcategories of students. Belonging to a regular class instead of a special class seems to be advantageous for people with rather low functional abilities and for those who do not succeed in attaining competence or obtaining a driving license."



Esimerkki diagnoosiryhmää koskevasta vertailututkimuksesta: Downin syndrooma

Turner, S., Alborz, A. & Gayle, V. (2008). Predictors of academic attainments of young people with Down's syndrome. Journal of Intellectual Disability Research, vol. 52, (5) 380-392.

"During and after the final years of education those in mainstream schools showed greater progress than those with similar intellectual abilities in special schools... Mainstream school attendance had a modest beneficial effect... throughout the school career of the children, independently of level of intellectual disability".



Erityisopetuksen vaikutus itsetuntoon

Keltikangas-Järvinen, L. (2007). Koulu sosiaalisen pääoman lisääjänä ja elinikäisen oppimisen kasvattajana psykologisten tutkimustulosten valossa. Teoksessa Alatupa, S. (toim.). Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma. Sitran raportteja 75. Helsinki.

"Erityisopetus ja huono itsetunto kulkivat käsi kädessä. Erityisesti yleinen itsetunto laski, mitä kauemmin oppilas oli ollut erityisopetuksessa, ja se jäi opetuksen loppumisen jälkeenkin matalalle tasolle." (s. 40)

adsfsdfasdfasdf kirjoitti:

Tapasi rentoutua on varsin outo. Itse kirjoittelen näitä viestejä siksi, koska olen huolissani nykytilanteesta.

Inkluusiossa on kysymys parempien oppimistulosten lisäksi myös ihmisoikeuksista. Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään selvä oikeus käydä samaa lähikoulua naapurin lasten kanssa.

Et ole vieläkään esittänyt yhtäkään tutkimusta sen tueksi, että inkluusio olisi sinisilmäisten kyklooppien omaa ajattelua.

Tässä puolestaan tutkimuksia, jotka osoittavat inkluusion ylivertaisuuden erityisluokkaan verrattuna:

Katsauksia inkluusion vaikutuksia koskeviin tutkimuksiin

Baker, E. T., Wang, M. C. & Wahlberg, H. J. (1994/1995). The Effects of Inclusion on Learning. Educational Leadership, 52, 33-35. (kirjallisuuskatsaus perustuu kolmeen meta-analyysiin, jotka käsittelevät inkluusion tehokkuutta, yhteensä 73 empiiristä vertailututkimusta.

"The average effect-sizes range from 0.08 to 0.44 (and all are positive), which means that special-needs students educated in regular classes do better academically and socially than comparable students in non-inclusive settings".

Dyson, A., Farrell, P., Polat, F., Hutcheson, G. & Gallannaugh, F. (2004) Inclusion and Pupil Achievement. University of Newcastle.

"Despite the variety in the scope of the studies reviewed above and their methodologies,the broad general conclusion is that placing pupils with SEN in mainstream schools has no major adverse consequences for the children’s academic achievement, behaviour and attitudes and that there can be positive benefits, particularly in relation to mainstream children’s attitudes and understanding of disability."

Halvorsen, A. T. & Sailor, W. (1990). Integration of students with severe and profound disabilities: a review of research. Teoksessa: R. Gaylord-Ross (toim.) Issues and Research in Special Education. Volume I. s. 110 - 172. New York: Teachers College Press.

"The overwhelming majority of research studies conducted over the past ten years provides clear support for integrated environments... Further research on the efficacy of integrated instruction, for all age groups, in comparison to segregated service models, is probably not needed. The case has been made."

Moberg, S. (1972). Kriittinen katsaus älyllisesti poikkeaviin lapsiin kohdistuvien erityisopetustoimenpiteiden vaikutuksia selvittäviin tutkimuksiin. Research Reports 9/1972. Jyväskylän yliopisto: Erityispedagogiikan laitos.

"Edellä esitetyt tutkimustulokset osoittavat varsin yhdenmukaisesti heikkolahjaisten ja lievästi vajaamielisten oppilaiden saavuttavan paremmat opilliset tulokset normaaliluokkiin sijoitettaessa kuin erityisluokilla."



Esimerkki tuoreesta vertailututkimuksesta

Myklebusta, J. O. & Båtevik F.O. (2009). Earning a living for former students with special educational needs. Does class placement matter? European Journal of Special Needs Education Vol. 24, No. 2, May 2009, 203–212.

“Students schooled in regular classes attain vocational or academic competence and obtain a driving license to a much greater degree than those educated in special classes. In turn, attainment of competence and possession of a driving license increase the chances of finding work with sufficient pay. This is the indirect effect of class placement. However, placement also has a direct effect on economic independence for some subcategories of students. Belonging to a regular class instead of a special class seems to be advantageous for people with rather low functional abilities and for those who do not succeed in attaining competence or obtaining a driving license."



Esimerkki diagnoosiryhmää koskevasta vertailututkimuksesta: Downin syndrooma

Turner, S., Alborz, A. & Gayle, V. (2008). Predictors of academic attainments of young people with Down's syndrome. Journal of Intellectual Disability Research, vol. 52, (5) 380-392.

"During and after the final years of education those in mainstream schools showed greater progress than those with similar intellectual abilities in special schools... Mainstream school attendance had a modest beneficial effect... throughout the school career of the children, independently of level of intellectual disability".



Erityisopetuksen vaikutus itsetuntoon

Keltikangas-Järvinen, L. (2007). Koulu sosiaalisen pääoman lisääjänä ja elinikäisen oppimisen kasvattajana psykologisten tutkimustulosten valossa. Teoksessa Alatupa, S. (toim.). Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma. Sitran raportteja 75. Helsinki.

"Erityisopetus ja huono itsetunto kulkivat käsi kädessä. Erityisesti yleinen itsetunto laski, mitä kauemmin oppilas oli ollut erityisopetuksessa, ja se jäi opetuksen loppumisen jälkeenkin matalalle tasolle." (s. 40)

Lue lisää

Kyllä, tällainen kevyt keskustelupalstakirjoittelu on minun tapani rentoutua. Ihan mukavaahan tämä on, mutta suuria yhteiskunnallisia vaikutuksia täältä on turha odottaa. Etenkin tämän nimenomaisen foorumin status on yleisesti ottaen varsin alhainen. Se ei sovellu todelliseen vaikuttamiseen, paitsi yksityisellä tasolla, johon ei mielestäni tarvitse googlata koko nettiä läpi aina 1970-luvun tutkimuksiin asti. Ei minulla ole niin paljon joutilasta aikaa, että ehtisin tuon kaiken lukemaan vastatakseni sinulle, joka et edes ole itse tuottanut noita tekstejä tai mielipiteitä. Kiitos, kun olet nähnyt noin paljon vaivaa minun valistamisekseni, mutta joudun nyt pyytämään anteeksi, kun en kerta kaikkiaan ehdi sinun vyörytykseesi paneutua. Ehdin vain kirjoittamaan, mitä mieltä minä itse olen tästä asiasta.

Kun minä haluan suuremmin vaikuttaa, otan yhteyttä ministeriöihin, luennoin tai kirjoitan ammattilehtiin, keskustelen alan avainhenkilöiden kanssa jne.

Kykloopeiksi kutsun järjestelmällisesti kaikkia sellaisia ihmisiä, joiden päähän mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Jokaisessa asiassa on puolensa ja puolensa, jokaiseen ongelmaan löytyy monta käyttökelpoista ratkaisua. Integraatio tai inkluusio on hyvä joidenkin oppilaiden kohdalla. En ole koskaan väittänyt, että niin ei olisi. Sen sijaan täydellisen inkluusion ihanuudesta en ole lainkaan vakuuttunut. Monenlaista muotia on tiedemaailmaankin mahtunut, mutta humanistisiin tieteisiin ei voi suhtautua niin, että on olemassa vain yksi ja aukoton totuus. Sen sinä tunnut vallan unohtavan.

Marjatainen kirjoitti:

Kyllä, tällainen kevyt keskustelupalstakirjoittelu on minun tapani rentoutua. Ihan mukavaahan tämä on, mutta suuria yhteiskunnallisia vaikutuksia täältä on turha odottaa. Etenkin tämän nimenomaisen foorumin status on yleisesti ottaen varsin alhainen. Se ei sovellu todelliseen vaikuttamiseen, paitsi yksityisellä tasolla, johon ei mielestäni tarvitse googlata koko nettiä läpi aina 1970-luvun tutkimuksiin asti. Ei minulla ole niin paljon joutilasta aikaa, että ehtisin tuon kaiken lukemaan vastatakseni sinulle, joka et edes ole itse tuottanut noita tekstejä tai mielipiteitä. Kiitos, kun olet nähnyt noin paljon vaivaa minun valistamisekseni, mutta joudun nyt pyytämään anteeksi, kun en kerta kaikkiaan ehdi sinun vyörytykseesi paneutua. Ehdin vain kirjoittamaan, mitä mieltä minä itse olen tästä asiasta.

Kun minä haluan suuremmin vaikuttaa, otan yhteyttä ministeriöihin, luennoin tai kirjoitan ammattilehtiin, keskustelen alan avainhenkilöiden kanssa jne.

Kykloopeiksi kutsun järjestelmällisesti kaikkia sellaisia ihmisiä, joiden päähän mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Jokaisessa asiassa on puolensa ja puolensa, jokaiseen ongelmaan löytyy monta käyttökelpoista ratkaisua. Integraatio tai inkluusio on hyvä joidenkin oppilaiden kohdalla. En ole koskaan väittänyt, että niin ei olisi. Sen sijaan täydellisen inkluusion ihanuudesta en ole lainkaan vakuuttunut. Monenlaista muotia on tiedemaailmaankin mahtunut, mutta humanistisiin tieteisiin ei voi suhtautua niin, että on olemassa vain yksi ja aukoton totuus. Sen sinä tunnut vallan unohtavan.

Lue lisää

Kaikki peruskoulun käyneet osaavat kertoa muutaman halventavan nimityksen, joita erityisluokkien oppilaista käytettiin. Kun joitakin lapsia ensin kutsutaan idiooteiksi, tyhmiksi ja häiriköiksi, ja sitten heidät ajetaan pois muitten joukosta, ensimmäiseksi ei tule mieleen positiivinen erityiskohtelu. Tuskinpa opettaja tavallisessa luokassa menisi pakkosyöttämään Tabascoa oppilaille, kuten on tapahtunut erityisluokilla (Tabasco -skandaali 1996). Metodia käytti koulutettu erityisopettaja, joka oli toiminut myös erityispedagogiikan yliopistonlehtorina. Vaikka tapaus oli ääriesimerkki, se osoittaa, että "erityisen tuen tarve" merkitsee uhkaa lapsen oikeuksille. Leimattujen lasten kokoaminen syrjäisiin luokkiin on heille fyysinen turvallisuusriski.

Erityiskohtelun hyödyt henkilölle itselleen on aina voitava osoittaa (HE 309/ 1993). Tämä on oikeusturvakysymys, sillä oppilaan etu on ainoa lain hyväksymä peruste erityisluokkasiirrolle. Miten hyötyjen osoittaminen voisi tapahtua? Amerikkalainen L.M. Dunn ehdotti vuonna 1973 seuraavaa ratkaisua. Oppilas siirretään ensin vain kokeeksi erityisluokalle, tietysti hänen itsensä ja perheen suostumuksella. Hänen edistymistään arvioidaan luotettavin keinoin. Tuloksia verrataan oppilaan aiempaan menestykseen yleisopetuksessa, jossa on ollut tarpeeksi tukitoimia sekä integraatiolle myönteinen opettaja. Jos siirto ei tuota merkittävää lisähyötyä oppilaalle, hänet palautetaan takaisin yleisopetukseen. Vaikuttaa hienolta, mutta onko näin koskaan tehty? ”Tapauskohtainen” harkinta taitaa sittenkin jäädä vain komeaksi puheeksi. Yleisopetuksen tukitoimet ovat yleensä olemattomat (Naukkarinen, 1999) eikä siirtoihin liity seurantaa. Siirron jälkeen entinen opettaja ei useinkaan enää kuule oppilaastaan mitään. Paluuta ei tavallisesti edes ajatella mahdollisuutena. Erityisluokka on kuin katiska: sinne on helpompi mennä kuin päästä sieltä pois.

Entä jos oppilas itse haluaa erityisluokalle? Silloin pitää kysyä minkä takia. Miksi kukaan haluaisi siirtyä erityisluokalle, jos opetus on hyvää tavallisella luokalla? Kohdellaanko oppilasta ehkä huonosti: kaverit kiusaavat tai opettaja katsoo tylysti? Olisiko silloin parempi ratkaisu estää kiusaaminen tai vaihtaa opettaja? Tai onko niin, että oppilaan parhaat kaverit ovat jo erityisluokalla, missä ei kuulemma tarvitse tehdä mitään? Nämäkään syyt eivät oikein kelpaa erityisluokkasiirron tekemiseen.

Eikö tärkeintä kuitenkin ole se, että kaikki saavat itselleen sopivaa opetusta missä sitä sitten onkin tarjolla? Vastaavia kysymyksiä on muitakin. Miksi kaikkia vammaisia ei panna laitoksiin? Mitä väliä on henkilön osoitteella, tärkeämpää kai on se että jokainen saa tarvitsemansa hoidon? Entä väitetty romanien syrjintä ravintoloiden ovilla. Ei kai tärkeintä voi olla se, missä romanit ruokailevat, vaan se, että he saavat vatsansa täyteen?

Nämä perustelut aliarvioivat osoitteen merkityksen. Paikka ei ole neutraali asia, eikä etenkään se paikka, minne kootaan negatiivisen poltinmerkin saaneet ihmiset. Erottelu kantaa viestiä siitä, että erotellut ovat muita huonompia. Rotuerotteluyhteiskunnat ovat aina väittäneet, ettei paikalla ole merkitystä. Esimerkiksi mustien erottelua USA:ssa perusteltiin aikoinaan iskulauseella "separate but equal". Paikka on tärkeä, mutta niin on myös opetuksen ja hoidon laatu. Integraatio parantaa niitäkin.

Marjatainen kirjoitti:

Kyllä, tällainen kevyt keskustelupalstakirjoittelu on minun tapani rentoutua. Ihan mukavaahan tämä on, mutta suuria yhteiskunnallisia vaikutuksia täältä on turha odottaa. Etenkin tämän nimenomaisen foorumin status on yleisesti ottaen varsin alhainen. Se ei sovellu todelliseen vaikuttamiseen, paitsi yksityisellä tasolla, johon ei mielestäni tarvitse googlata koko nettiä läpi aina 1970-luvun tutkimuksiin asti. Ei minulla ole niin paljon joutilasta aikaa, että ehtisin tuon kaiken lukemaan vastatakseni sinulle, joka et edes ole itse tuottanut noita tekstejä tai mielipiteitä. Kiitos, kun olet nähnyt noin paljon vaivaa minun valistamisekseni, mutta joudun nyt pyytämään anteeksi, kun en kerta kaikkiaan ehdi sinun vyörytykseesi paneutua. Ehdin vain kirjoittamaan, mitä mieltä minä itse olen tästä asiasta.

Kun minä haluan suuremmin vaikuttaa, otan yhteyttä ministeriöihin, luennoin tai kirjoitan ammattilehtiin, keskustelen alan avainhenkilöiden kanssa jne.

Kykloopeiksi kutsun järjestelmällisesti kaikkia sellaisia ihmisiä, joiden päähän mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Jokaisessa asiassa on puolensa ja puolensa, jokaiseen ongelmaan löytyy monta käyttökelpoista ratkaisua. Integraatio tai inkluusio on hyvä joidenkin oppilaiden kohdalla. En ole koskaan väittänyt, että niin ei olisi. Sen sijaan täydellisen inkluusion ihanuudesta en ole lainkaan vakuuttunut. Monenlaista muotia on tiedemaailmaankin mahtunut, mutta humanistisiin tieteisiin ei voi suhtautua niin, että on olemassa vain yksi ja aukoton totuus. Sen sinä tunnut vallan unohtavan.

Lue lisää

Ovatko sinusta Marjatainen sellaiset ihmiset kyklooppeja, jotka vaativat mustaihoisille samoja kansalaisoikeuksia kuin valkoisille?

Inkluusiossa on kysymys lasten oikeudesta käydä omaa lähikouluaan, ilman syrjintää ja ilman ongelmaoppilaan leimaa.

Liian usein erityisoppilaaseen isketään leima, ja sanaa "erityisoppilas" käytetään "häirikön" synonyyminä. Toki virallisemmiisa yhteyksissä kielenkäyttö on siistimpää.

Et vieläkään ole kaivanut niitä tutkimuksia mistään esille. Puhut humanistisista tieteistä, mutta tutkimuksia et ole esittänyt. Tiedettä ei ole ilman tutkimuksia.

sdfsdfsdfsdfasda kirjoitti:

Ovatko sinusta Marjatainen sellaiset ihmiset kyklooppeja, jotka vaativat mustaihoisille samoja kansalaisoikeuksia kuin valkoisille?

Inkluusiossa on kysymys lasten oikeudesta käydä omaa lähikouluaan, ilman syrjintää ja ilman ongelmaoppilaan leimaa.

Liian usein erityisoppilaaseen isketään leima, ja sanaa "erityisoppilas" käytetään "häirikön" synonyyminä. Toki virallisemmiisa yhteyksissä kielenkäyttö on siistimpää.

Et vieläkään ole kaivanut niitä tutkimuksia mistään esille. Puhut humanistisista tieteistä, mutta tutkimuksia et ole esittänyt. Tiedettä ei ole ilman tutkimuksia.

Lue lisää

Heittosi mustaihoisista on asiaton. On lääketieteellisesti todistettu tosiasia, että mustien ja valkoisten ihmisten geeniperimä ei poikkea toisistaan sellaisilta osin, joilla olisi merkitystä esimerkiksi heidän älykkyyteensä, jolla voisi oikeuttaa diskriminaation. Erot liittyvät pigmentoitumiseen ja jossakin määrin ruumiinrakenteeseen, joita ei voida käyttää erottelun perusteena.

Nuo sinun mainitsemasi ongelmat toisten oppilaiden ja opettajien suhtautumisessa ovat olemassa sekä erityisluokilla että inkluusiossa. Niihin pitää puuttua sellaisina kuin ne ovat, siis ilmiönä, joka saa alkunsa niiden toisten suvaitsemattomuudesta eikä erityisoppilaan statuksesta sinänsä.

Kaiva itse esille tutkimuksia ihan niin paljon kuin haluat. Kasvatustieteiden laitoksilta löydät etsimäsi.

Tämä alkaa mennä ikäväksi jankkaamiseksi, joka on aika kaukana siitä, mitä aloittaja kenties odotti saavansa vastaukseksi asiaansa. Toivotan sinulle kaikesta huolimatta hyvää jatkoa.

sdfsdfsdfsdfasda kirjoitti:

Ovatko sinusta Marjatainen sellaiset ihmiset kyklooppeja, jotka vaativat mustaihoisille samoja kansalaisoikeuksia kuin valkoisille?

Inkluusiossa on kysymys lasten oikeudesta käydä omaa lähikouluaan, ilman syrjintää ja ilman ongelmaoppilaan leimaa.

Liian usein erityisoppilaaseen isketään leima, ja sanaa "erityisoppilas" käytetään "häirikön" synonyyminä. Toki virallisemmiisa yhteyksissä kielenkäyttö on siistimpää.

Et vieläkään ole kaivanut niitä tutkimuksia mistään esille. Puhut humanistisista tieteistä, mutta tutkimuksia et ole esittänyt. Tiedettä ei ole ilman tutkimuksia.

Lue lisää

Facebookissa on ryhmä vanhempia, jotka kannattavat inkluusiota. Käykää tutustumassa:

http://www.facebook.com/group.php?v=wall&gid=44596980521

Marjatainen kirjoitti:

Heittosi mustaihoisista on asiaton. On lääketieteellisesti todistettu tosiasia, että mustien ja valkoisten ihmisten geeniperimä ei poikkea toisistaan sellaisilta osin, joilla olisi merkitystä esimerkiksi heidän älykkyyteensä, jolla voisi oikeuttaa diskriminaation. Erot liittyvät pigmentoitumiseen ja jossakin määrin ruumiinrakenteeseen, joita ei voida käyttää erottelun perusteena.

Nuo sinun mainitsemasi ongelmat toisten oppilaiden ja opettajien suhtautumisessa ovat olemassa sekä erityisluokilla että inkluusiossa. Niihin pitää puuttua sellaisina kuin ne ovat, siis ilmiönä, joka saa alkunsa niiden toisten suvaitsemattomuudesta eikä erityisoppilaan statuksesta sinänsä.

Kaiva itse esille tutkimuksia ihan niin paljon kuin haluat. Kasvatustieteiden laitoksilta löydät etsimäsi.

Tämä alkaa mennä ikäväksi jankkaamiseksi, joka on aika kaukana siitä, mitä aloittaja kenties odotti saavansa vastaukseksi asiaansa. Toivotan sinulle kaikesta huolimatta hyvää jatkoa.

Lue lisää

Mustaihoisiin vertaaminen johtuu luonnollisesti siitä, että täysin samoja argumentteja käytettiin rotuerotteluun, kuin nykyisin erityisluokkajärjestelmän ylläpitoon. (tarkemmin Saloviidan artikkelissa)

En ymmärrä, mihin perustat omat suosituksesi erityisluokista, koska et ole YHTÄKÄÄN TUTKIMUSTA vielä näyttänyt, jotka osoittaisivat sen, että erityisluokka vastaa paremmin erityisoppilaan koulutukseen, kuin tukitoimin varustettu tavallinen luokka. Tuollainen argumentaatio ei perustu näköjään ainakaan tieteeseen.

Aloittajalle olen yrittänyt koko ajan sanoa, että ehkäpä se ESY-luokka ei sittenkään ole se, mitä asiantuntijat ja kasvatustieteilijät suosittelevat, vaan täysin tavallinen luokka, johon tuodaan tukitoimet, esimerkiksi riittävä tukiopetus, joka on lakisääteinen oikeus, erityisopettajan tuki omalle opettajalle jne jne.

Oikein hyvää ja rentouttavaa päivänjatkoa myös sinulle.

sdsdfsdfsdfsdggf kirjoitti:

Mustaihoisiin vertaaminen johtuu luonnollisesti siitä, että täysin samoja argumentteja käytettiin rotuerotteluun, kuin nykyisin erityisluokkajärjestelmän ylläpitoon. (tarkemmin Saloviidan artikkelissa)

En ymmärrä, mihin perustat omat suosituksesi erityisluokista, koska et ole YHTÄKÄÄN TUTKIMUSTA vielä näyttänyt, jotka osoittaisivat sen, että erityisluokka vastaa paremmin erityisoppilaan koulutukseen, kuin tukitoimin varustettu tavallinen luokka. Tuollainen argumentaatio ei perustu näköjään ainakaan tieteeseen.

Aloittajalle olen yrittänyt koko ajan sanoa, että ehkäpä se ESY-luokka ei sittenkään ole se, mitä asiantuntijat ja kasvatustieteilijät suosittelevat, vaan täysin tavallinen luokka, johon tuodaan tukitoimet, esimerkiksi riittävä tukiopetus, joka on lakisääteinen oikeus, erityisopettajan tuki omalle opettajalle jne jne.

Oikein hyvää ja rentouttavaa päivänjatkoa myös sinulle.

Lue lisää

Kunnat haluavat ehdottomasti purkaa erityisluokkajärjestelmän, koska säästöjä pitää aina vain saada yhä enemmän ja enemmän. Pulma on valitettavasti se, että niitä "riittäviä tukitoimia" ei integroiduille oppilaille useinkaan tarjota. Tuntikehykset ovat useissa kunnissa tiukilla ja avustajiin tai koulunkäyntiavustajiin ei rahaa käytetä.

Tästä seuraa käytännön työntekijöille eli opettajille pulmia. Luokkiin sijoitetaan jo muutenkin vaihtelevan oppiaineksen sekaan erityisoppilaita, joilla ei ole valmiuksia selviytyä koulutyöstä ilman jatkuvaa tai vähintäänkin merkittävää apua. Jos luokassa on sitten muitakin vaikeita tapauksia, on soppa valmis.

Integroinnin yhteydessä puhutaan usein erityisoppilaan oikeuksista. Olemme keskustelleet asiasta hieman ihmeissämme työtovereideni kanssa. Kukaan ei ikinä nimittäin puhu mitään niiden MUIDEN lasten oikeuksista oppia rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä. Oikeuksia on, mutta vain tietyillä ryhmillä ja heilläkin vain talouden sanelemista lähtökohdista käsin.

ESY-oppilaitakin on moneen lähtöön. Osa on sopeutumattomia, osalla taas voi olla myös todellisia oppimisvaikeuksia. Kun oppilaita integroidaan normaaliluokkaan, tulisi riittävistä resursseista huolehtia. Muussa tapauksessa KAIKKI osapuolet kärsivät. Pienluokka tai -ryhmä nimittäin on usein erilaisista vaikeuksista kärsiville oppilaille hyvä paikka. Ketään ei ainakaan minun kotikunnassani erityisluokalle huvin vuoksi sijoiteta. Pulmat koulunkäynnissä ovat todellisia ja palaute on useimmiten ollut vanhemmiltakin positiivista. Siirron hyvät vaikutukset realisoituvat nopeasti lapselle ja myös perheelle.

Vanhemmille sen tosiasian hyväksyminen, että lapsella oikeasti on ongelmia, on vaikeaa. Joissakin tapauksissa suorastaan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Pelko siitä, että leimaudutaan jotenkin "tyhmiksi" tai "hulluiksi" on suuri ja tunteet menevät järjen edelle. Kouluissa joudutaankin joskus kamppailemaan ikävien tilanteiden suhteen, kun vanhemmat eivät kerta kaikkiaan millään suostu ymmärtämään, että lapsi ON vaikeuksissa. Kun tunteet astuvat peliin, on opettajilla tekemistä, ettei tilanne mene jumiin. Lapsen etu unohtuu tyystin jopa vanhemmilta ja näkemykset siitä, mitkä ratkaisut ovat hyväksi ja mitkä eivät, ovat vaikeita.

Ammattikasvattaja kirjoitti:

Kunnat haluavat ehdottomasti purkaa erityisluokkajärjestelmän, koska säästöjä pitää aina vain saada yhä enemmän ja enemmän. Pulma on valitettavasti se, että niitä "riittäviä tukitoimia" ei integroiduille oppilaille useinkaan tarjota. Tuntikehykset ovat useissa kunnissa tiukilla ja avustajiin tai koulunkäyntiavustajiin ei rahaa käytetä.

Tästä seuraa käytännön työntekijöille eli opettajille pulmia. Luokkiin sijoitetaan jo muutenkin vaihtelevan oppiaineksen sekaan erityisoppilaita, joilla ei ole valmiuksia selviytyä koulutyöstä ilman jatkuvaa tai vähintäänkin merkittävää apua. Jos luokassa on sitten muitakin vaikeita tapauksia, on soppa valmis.

Integroinnin yhteydessä puhutaan usein erityisoppilaan oikeuksista. Olemme keskustelleet asiasta hieman ihmeissämme työtovereideni kanssa. Kukaan ei ikinä nimittäin puhu mitään niiden MUIDEN lasten oikeuksista oppia rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä. Oikeuksia on, mutta vain tietyillä ryhmillä ja heilläkin vain talouden sanelemista lähtökohdista käsin.

ESY-oppilaitakin on moneen lähtöön. Osa on sopeutumattomia, osalla taas voi olla myös todellisia oppimisvaikeuksia. Kun oppilaita integroidaan normaaliluokkaan, tulisi riittävistä resursseista huolehtia. Muussa tapauksessa KAIKKI osapuolet kärsivät. Pienluokka tai -ryhmä nimittäin on usein erilaisista vaikeuksista kärsiville oppilaille hyvä paikka. Ketään ei ainakaan minun kotikunnassani erityisluokalle huvin vuoksi sijoiteta. Pulmat koulunkäynnissä ovat todellisia ja palaute on useimmiten ollut vanhemmiltakin positiivista. Siirron hyvät vaikutukset realisoituvat nopeasti lapselle ja myös perheelle.

Vanhemmille sen tosiasian hyväksyminen, että lapsella oikeasti on ongelmia, on vaikeaa. Joissakin tapauksissa suorastaan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Pelko siitä, että leimaudutaan jotenkin "tyhmiksi" tai "hulluiksi" on suuri ja tunteet menevät järjen edelle. Kouluissa joudutaankin joskus kamppailemaan ikävien tilanteiden suhteen, kun vanhemmat eivät kerta kaikkiaan millään suostu ymmärtämään, että lapsi ON vaikeuksissa. Kun tunteet astuvat peliin, on opettajilla tekemistä, ettei tilanne mene jumiin. Lapsen etu unohtuu tyystin jopa vanhemmilta ja näkemykset siitä, mitkä ratkaisut ovat hyväksi ja mitkä eivät, ovat vaikeita.

Lue lisää

Onnitteluni! Olet onnistunut ymppäämään samaan lauseeseen sekä sen, että integraatiolla halutaan säästää, että sen, että integraatio tulee liian kalliiksi! Tuosta paistaa selvä tarkoitushakuisuus läpi.

Unescolla on selvä kanta kustannuksiin: "On halvempaa perustaa ja ylläpitää yhtä koulujärjestelmää, jossa opetetaan kaikkia lapsia, sen sijaan että luodaan monimutkainen järjestelmä, jossa eri lapsiryhmille on erilainen koulutuksensa". (Policy guidelines on inclusion, 2009, 9). Yksi integroitu palvelujärjestelmä on yleensä aina halvempi kuin rinnakkaiset järjestelmät. Säästöjä tulee, kun ei tarvita erillisiä koulurakennuksia, luokkia, hallintoa ja koulukyytejä. Erityisympäristöt myös katkaisevat ihmisen yhteyden hänen normaaliin ympäristöönsä, jossa on saatavissa luonnollista ja täysin ilmaista tukea. Missään ei ole toistaiseksi raportoitu, että koulujärjestelmien yhdistäminen aiheuttaisi kustannusten nousua. Tutkimustulokset tarkoittavat konkreettisesti sitä, että jos erityisluokkaopetukseen käytetyt varat siirretään tavallisiin luokkiin, rahaa jää ylikin.

jatkuu seuraavassa kommentissa...

Ammattikasvattaja kirjoitti:

Kunnat haluavat ehdottomasti purkaa erityisluokkajärjestelmän, koska säästöjä pitää aina vain saada yhä enemmän ja enemmän. Pulma on valitettavasti se, että niitä "riittäviä tukitoimia" ei integroiduille oppilaille useinkaan tarjota. Tuntikehykset ovat useissa kunnissa tiukilla ja avustajiin tai koulunkäyntiavustajiin ei rahaa käytetä.

Tästä seuraa käytännön työntekijöille eli opettajille pulmia. Luokkiin sijoitetaan jo muutenkin vaihtelevan oppiaineksen sekaan erityisoppilaita, joilla ei ole valmiuksia selviytyä koulutyöstä ilman jatkuvaa tai vähintäänkin merkittävää apua. Jos luokassa on sitten muitakin vaikeita tapauksia, on soppa valmis.

Integroinnin yhteydessä puhutaan usein erityisoppilaan oikeuksista. Olemme keskustelleet asiasta hieman ihmeissämme työtovereideni kanssa. Kukaan ei ikinä nimittäin puhu mitään niiden MUIDEN lasten oikeuksista oppia rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä. Oikeuksia on, mutta vain tietyillä ryhmillä ja heilläkin vain talouden sanelemista lähtökohdista käsin.

ESY-oppilaitakin on moneen lähtöön. Osa on sopeutumattomia, osalla taas voi olla myös todellisia oppimisvaikeuksia. Kun oppilaita integroidaan normaaliluokkaan, tulisi riittävistä resursseista huolehtia. Muussa tapauksessa KAIKKI osapuolet kärsivät. Pienluokka tai -ryhmä nimittäin on usein erilaisista vaikeuksista kärsiville oppilaille hyvä paikka. Ketään ei ainakaan minun kotikunnassani erityisluokalle huvin vuoksi sijoiteta. Pulmat koulunkäynnissä ovat todellisia ja palaute on useimmiten ollut vanhemmiltakin positiivista. Siirron hyvät vaikutukset realisoituvat nopeasti lapselle ja myös perheelle.

Vanhemmille sen tosiasian hyväksyminen, että lapsella oikeasti on ongelmia, on vaikeaa. Joissakin tapauksissa suorastaan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Pelko siitä, että leimaudutaan jotenkin "tyhmiksi" tai "hulluiksi" on suuri ja tunteet menevät järjen edelle. Kouluissa joudutaankin joskus kamppailemaan ikävien tilanteiden suhteen, kun vanhemmat eivät kerta kaikkiaan millään suostu ymmärtämään, että lapsi ON vaikeuksissa. Kun tunteet astuvat peliin, on opettajilla tekemistä, ettei tilanne mene jumiin. Lapsen etu unohtuu tyystin jopa vanhemmilta ja näkemykset siitä, mitkä ratkaisut ovat hyväksi ja mitkä eivät, ovat vaikeita.

Lue lisää

....jatkoa.

Puhut MUIDEN oppilaiden oppimisesta.

Tämä vastaväite tuntuu itsestään selvältä. Vaikuttaa ilmeiseltä, että jos erityisoppilas vaatii opettajan aikaa, se on muilta pois. Samoin käytöshäiriöiset oppilaat häiritsevät opetusta. Kuinka siis voitaisiin vakavasti väittää, että opettaja muka pärjää yhtä aikaa viiden vammaisen ja kolmen käytöshäiriöisen kanssa, kun muitakin pitäisi opettaa?

Vastaus on se, että erityisoppilaita ei ole näin paljon. Peruskoulun keskimääräinen luokkakoko on 20 oppilasta (Opetusministeriö, 2008), toisen tutkimuksen mukaan alle 18 (Korkeakoski, 2005, s.140). Suomessa on erityisluokilla nyt 6 % oppilaista. Tämä tarkoittaa, että jokaiseen luokkaan riittäisi keskimäärin yksi erityisluokalta palaava oppilas, jos kaikki integroitaisiin. Heistä kahdella kolmasosalla olisi lähinnä lieviä oppimisongelmia. Vaikeavammaisen oppilaan mukana luokkaan tulee aina myös lisäresursseja. Ei siis ole ihme, ettei integraation ole havaittu hidastaneen muitten oppimista (Dyson ym, 2004; Kalambouka ym., 2007 kts. alla) Joissakin tutkimuksissa on tuotu esille niitä etuja, joita vammaisen oppilaan läsnäolosta on koko koululuokalle. Niihin kuuluu se, että lapset oppivat suhtautumaan myönteisemmin ihmisiin, jotka poikkeavat heistä itsestään (Dyson ym, 2004). Muitten kokemiin ongelmiin vetoaminen ei toisaalta ole laillinen peruste siirtää oppilasta pois luokasta. Ainoa laillinen peruste on oppilaan oma etu (HE 309/ 1993).

Ammattikasvattaja kirjoitti:

Kunnat haluavat ehdottomasti purkaa erityisluokkajärjestelmän, koska säästöjä pitää aina vain saada yhä enemmän ja enemmän. Pulma on valitettavasti se, että niitä "riittäviä tukitoimia" ei integroiduille oppilaille useinkaan tarjota. Tuntikehykset ovat useissa kunnissa tiukilla ja avustajiin tai koulunkäyntiavustajiin ei rahaa käytetä.

Tästä seuraa käytännön työntekijöille eli opettajille pulmia. Luokkiin sijoitetaan jo muutenkin vaihtelevan oppiaineksen sekaan erityisoppilaita, joilla ei ole valmiuksia selviytyä koulutyöstä ilman jatkuvaa tai vähintäänkin merkittävää apua. Jos luokassa on sitten muitakin vaikeita tapauksia, on soppa valmis.

Integroinnin yhteydessä puhutaan usein erityisoppilaan oikeuksista. Olemme keskustelleet asiasta hieman ihmeissämme työtovereideni kanssa. Kukaan ei ikinä nimittäin puhu mitään niiden MUIDEN lasten oikeuksista oppia rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä. Oikeuksia on, mutta vain tietyillä ryhmillä ja heilläkin vain talouden sanelemista lähtökohdista käsin.

ESY-oppilaitakin on moneen lähtöön. Osa on sopeutumattomia, osalla taas voi olla myös todellisia oppimisvaikeuksia. Kun oppilaita integroidaan normaaliluokkaan, tulisi riittävistä resursseista huolehtia. Muussa tapauksessa KAIKKI osapuolet kärsivät. Pienluokka tai -ryhmä nimittäin on usein erilaisista vaikeuksista kärsiville oppilaille hyvä paikka. Ketään ei ainakaan minun kotikunnassani erityisluokalle huvin vuoksi sijoiteta. Pulmat koulunkäynnissä ovat todellisia ja palaute on useimmiten ollut vanhemmiltakin positiivista. Siirron hyvät vaikutukset realisoituvat nopeasti lapselle ja myös perheelle.

Vanhemmille sen tosiasian hyväksyminen, että lapsella oikeasti on ongelmia, on vaikeaa. Joissakin tapauksissa suorastaan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Pelko siitä, että leimaudutaan jotenkin "tyhmiksi" tai "hulluiksi" on suuri ja tunteet menevät järjen edelle. Kouluissa joudutaankin joskus kamppailemaan ikävien tilanteiden suhteen, kun vanhemmat eivät kerta kaikkiaan millään suostu ymmärtämään, että lapsi ON vaikeuksissa. Kun tunteet astuvat peliin, on opettajilla tekemistä, ettei tilanne mene jumiin. Lapsen etu unohtuu tyystin jopa vanhemmilta ja näkemykset siitä, mitkä ratkaisut ovat hyväksi ja mitkä eivät, ovat vaikeita.

Lue lisää

Tutkimustulosten mukaan pienluokka ei ole hyvä paikak erityisoppilaille silloin, kun luokka koostuu taidoiltaan heikoista oppilaista.

Lapsen ongelmien hyväksyminen on vanhemmille useimmiten erittäin luontevaa. Vanhemmat kyll'ä tunnistavat ja tunnistavat oman lapsensa ongelmat. Sen sijaan opettajakunnassa usein ei hyväksytä lasta, jolla on ongelmia, tavalliselle luokalle - ei edes tukitoimien kera.

Lahdessa opettajat kieltäytyivät lisäavusta vedoten ”yleiseen uupumukseen”. Kirjaimellisesti opettajat sanoivat näin: "Vaikka yleisopetuksen tukitoimia lisättäisiinkin, opettajien yleinen uupuminen tekee kyseenalaiseksi lisäresurssista saatavan hyödyn" (Lahden sivistyslautakunta 21§, 2005-01066). Kun tukitoimista suoraan kieltäydytään, voi olla jo vaikea puolustautua syrjintäsyytöksiä vastaan.

fdfdsfsdfsffdfdssdf kirjoitti:

....jatkoa.

Puhut MUIDEN oppilaiden oppimisesta.

Tämä vastaväite tuntuu itsestään selvältä. Vaikuttaa ilmeiseltä, että jos erityisoppilas vaatii opettajan aikaa, se on muilta pois. Samoin käytöshäiriöiset oppilaat häiritsevät opetusta. Kuinka siis voitaisiin vakavasti väittää, että opettaja muka pärjää yhtä aikaa viiden vammaisen ja kolmen käytöshäiriöisen kanssa, kun muitakin pitäisi opettaa?

Vastaus on se, että erityisoppilaita ei ole näin paljon. Peruskoulun keskimääräinen luokkakoko on 20 oppilasta (Opetusministeriö, 2008), toisen tutkimuksen mukaan alle 18 (Korkeakoski, 2005, s.140). Suomessa on erityisluokilla nyt 6 % oppilaista. Tämä tarkoittaa, että jokaiseen luokkaan riittäisi keskimäärin yksi erityisluokalta palaava oppilas, jos kaikki integroitaisiin. Heistä kahdella kolmasosalla olisi lähinnä lieviä oppimisongelmia. Vaikeavammaisen oppilaan mukana luokkaan tulee aina myös lisäresursseja. Ei siis ole ihme, ettei integraation ole havaittu hidastaneen muitten oppimista (Dyson ym, 2004; Kalambouka ym., 2007 kts. alla) Joissakin tutkimuksissa on tuotu esille niitä etuja, joita vammaisen oppilaan läsnäolosta on koko koululuokalle. Niihin kuuluu se, että lapset oppivat suhtautumaan myönteisemmin ihmisiin, jotka poikkeavat heistä itsestään (Dyson ym, 2004). Muitten kokemiin ongelmiin vetoaminen ei toisaalta ole laillinen peruste siirtää oppilasta pois luokasta. Ainoa laillinen peruste on oppilaan oma etu (HE 309/ 1993).

Lue lisää

Niin, muiden oppiminen riippuu todellakin myös siitä, onko opettajalla heille aikaa vai ei. Parhaita oppijoita ei häiritse juuri mikään, keskitasoa ja heikompia kyllä.
Useimmissa luokissa on jo ennestään heikkoja oppilaita (keskimäärin 1-5), jotka vaativat enemmän opettajan huomiota. Jos tähän päälle lisätään vielä enemmän erityistä tukea vaativa oppilas, ilman resursseja, niin kärsijöitä ovat juuri nämä heikot ja keskitason oppilaat. Jo nyt keskitason (7-8) oppilaat eivät saa riittävästi opettajan huomiota (kun sen vievät heikot)! Tämän seurauksena heidän oppimisensa kärsii ja tuloksena on (kokemuksen perusteella) noin numeroa heikompi arvosana kuin mihin he pystyisivät, jos opettajalla olisi enemmän aikaa heille. Joten miksi muitten ongelmiin vetoaminen ei olisi oikein?!
Keskimääräinen luokkakoko on tilastoharha. Toisissa on enemmän, toisissa vähemmän, joten tilasto on sopiva.
Oppilaan etu ei ole aina yksiselitteinen juttu. Jos erityistä tukea vaativan oppilaan etu on päästä "normaaleiden" oppilaiden joukkoon, mikä on näiden muiden etu? Ei ainakaan se, että heidän oppimisensa jää heikommaksi, kun opettajan aika kuluu häirikön kanssa.
En ole suoraan integrointia vastaan, mutta se täytyy tehdä harkiten ja KAIKKIEN oppilaiden edun mukaisesti. Jos tukitoimet ovat riittävät (= avustaja opettajan lisäkoulutus riittävän pieni luokka), se on mahdollista ainakin osalle erityisoppilaista.
Heitänpä vielä loppuun ajatuksen integroidun oppilaan itsetunnosta. Jos hänet on mukautettu useimmissa aineissa eikä hän pysty samaan kuin muut, miten käy hänen itsetunnolleen? Kokeeko hän olevansa huonompi? Entä jos hän olisi siellä "kaltaistensa" joukossa ja huomaisi, ettei hän sittenkään ole niin erilainen...?

ffffddfddfsdfsdfsdfs kirjoitti:

Tutkimustulosten mukaan pienluokka ei ole hyvä paikak erityisoppilaille silloin, kun luokka koostuu taidoiltaan heikoista oppilaista.

Lapsen ongelmien hyväksyminen on vanhemmille useimmiten erittäin luontevaa. Vanhemmat kyll'ä tunnistavat ja tunnistavat oman lapsensa ongelmat. Sen sijaan opettajakunnassa usein ei hyväksytä lasta, jolla on ongelmia, tavalliselle luokalle - ei edes tukitoimien kera.

Lahdessa opettajat kieltäytyivät lisäavusta vedoten ”yleiseen uupumukseen”. Kirjaimellisesti opettajat sanoivat näin: "Vaikka yleisopetuksen tukitoimia lisättäisiinkin, opettajien yleinen uupuminen tekee kyseenalaiseksi lisäresurssista saatavan hyödyn" (Lahden sivistyslautakunta 21§, 2005-01066). Kun tukitoimista suoraan kieltäydytään, voi olla jo vaikea puolustautua syrjintäsyytöksiä vastaan.

Lue lisää

Vanhempien suhtautuminen lastensa ongelmiin ei kuules ole aina lainkaan "luontevaa". Suhtautumistapoja on yhtä erilaisia kuin vanhempiakin; osa ymmärtää kokonaisuuden, osa ei. Harva pystyy arvioimaan objektiivisesti tilannetta, kun oma lapsi on mukana.

Har´va vanhempi ymmärtää niitä tapoja, joilla luokkayhteisö toimii. Jokainen lapsijoukkonsa on oma tapauksensa. Jo yhden oppilaan lisääminen yhteisöön saattaa muuttaa tilanteen erilaiseksi ja toimivan joukon toimimattomaksi tai huonosti toimivaksi.

Etelä-Suomen suurkaupungit ovat jo nyt tehostaneet koulutoimensa kuralle. Luokkakoot ovat suuria ja luokissa on kaikenlaista oppilasainesta aina huonosti käyttäytyvistä maahanmuuttajalapsiin ja oppimisongelmaisiin. Ymmärrän hyvin, että opettajakunnalla voi olla mitta täynnä. Tukitoimet eivät ikinä ole käytännössä riittäviä. Monet asiat voivat paperilla ja niissä hienoissa tutkimuksissa näyttää tyystin erilaisilta kuin normaalielämässä ja käytännön luokkatilanteessa.

Edelleenkin viittaan omaan kokemukseeni enemmän kuin tutkimuksiin. Kun oppilaita on kotikunnani siirretty pienluokille, ovat vanhemmat ja lapset olleet tyytyväisiä. Suurimmat keskustelut käydään siinä vaiheessa, kun koti ei täysin ymmärrä sitä, että oma lapsi ei kykene suoriutumaan haasteista, joita tavallisessa luokassa kohtaa.

fdfdsfsdfsffdfdssdf kirjoitti:

....jatkoa.

Puhut MUIDEN oppilaiden oppimisesta.

Tämä vastaväite tuntuu itsestään selvältä. Vaikuttaa ilmeiseltä, että jos erityisoppilas vaatii opettajan aikaa, se on muilta pois. Samoin käytöshäiriöiset oppilaat häiritsevät opetusta. Kuinka siis voitaisiin vakavasti väittää, että opettaja muka pärjää yhtä aikaa viiden vammaisen ja kolmen käytöshäiriöisen kanssa, kun muitakin pitäisi opettaa?

Vastaus on se, että erityisoppilaita ei ole näin paljon. Peruskoulun keskimääräinen luokkakoko on 20 oppilasta (Opetusministeriö, 2008), toisen tutkimuksen mukaan alle 18 (Korkeakoski, 2005, s.140). Suomessa on erityisluokilla nyt 6 % oppilaista. Tämä tarkoittaa, että jokaiseen luokkaan riittäisi keskimäärin yksi erityisluokalta palaava oppilas, jos kaikki integroitaisiin. Heistä kahdella kolmasosalla olisi lähinnä lieviä oppimisongelmia. Vaikeavammaisen oppilaan mukana luokkaan tulee aina myös lisäresursseja. Ei siis ole ihme, ettei integraation ole havaittu hidastaneen muitten oppimista (Dyson ym, 2004; Kalambouka ym., 2007 kts. alla) Joissakin tutkimuksissa on tuotu esille niitä etuja, joita vammaisen oppilaan läsnäolosta on koko koululuokalle. Niihin kuuluu se, että lapset oppivat suhtautumaan myönteisemmin ihmisiin, jotka poikkeavat heistä itsestään (Dyson ym, 2004). Muitten kokemiin ongelmiin vetoaminen ei toisaalta ole laillinen peruste siirtää oppilasta pois luokasta. Ainoa laillinen peruste on oppilaan oma etu (HE 309/ 1993).

Lue lisää

Tosielämä luokissa ja kouluissa on kovin erilainen kuin tutkimuksissa; varsinkin silloin, jos tutkimus ei ole edes Suomessa toteutettu.

Totuus integroinnista on se, että taustalla on talous. Kunnissa halutaan väkisin lisää säästöjä ja erityiskoulut ja -luokat ovat luonnollisesti kallimpia ylläpitää kuin ns- normaaliluokat. Käytännössä niitä luvattuja tukitoimia ei kuitenkaan riittävästi tule.

Luokkia ja kouluja on erilaisia. Jo tavallisissa perusluokissa oppilasaines on heterogeenistä. Se, että joukossa ei ole montaa erityisoppilasta, ei kerro totuutta. Siitä huolimatta luokassa voi olla - ja usein onkin - useita oppilaita, joihin opettaja joutuu kiinnittämään huomiota. Heidän mukanapysymisensä voi olla rajoilla ja jo se, että luokkaan tulee yksi ongelma lisää, voi aiheuttaa heille vauhdista putoamisen.

Kuntia ja kouluja on erilaisia. Missään nimessä erityisoppilaat eiväyt tasaisesti jakaudu. Eri paikoissa ja eri ajankohtina erityisoppilaiden määrä vaihtelee. Tämä aiheuttaa tietenkin pulmia, koska niiden tukitoimien saaminen on aina myöhässä. Käytännön kuntabyrokratiassa suunnittelu kestää usein kohtuuttoman pitlään. Myöskin lakien noudattaminen on kunnissa suhteellista. Monia asioita tehdään vasta pakon edessä ja lasten oikeusturva on lähinnä sanahelinää.

Ammattikasvattaja kirjoitti:

Vanhempien suhtautuminen lastensa ongelmiin ei kuules ole aina lainkaan "luontevaa". Suhtautumistapoja on yhtä erilaisia kuin vanhempiakin; osa ymmärtää kokonaisuuden, osa ei. Harva pystyy arvioimaan objektiivisesti tilannetta, kun oma lapsi on mukana.

Har´va vanhempi ymmärtää niitä tapoja, joilla luokkayhteisö toimii. Jokainen lapsijoukkonsa on oma tapauksensa. Jo yhden oppilaan lisääminen yhteisöön saattaa muuttaa tilanteen erilaiseksi ja toimivan joukon toimimattomaksi tai huonosti toimivaksi.

Etelä-Suomen suurkaupungit ovat jo nyt tehostaneet koulutoimensa kuralle. Luokkakoot ovat suuria ja luokissa on kaikenlaista oppilasainesta aina huonosti käyttäytyvistä maahanmuuttajalapsiin ja oppimisongelmaisiin. Ymmärrän hyvin, että opettajakunnalla voi olla mitta täynnä. Tukitoimet eivät ikinä ole käytännössä riittäviä. Monet asiat voivat paperilla ja niissä hienoissa tutkimuksissa näyttää tyystin erilaisilta kuin normaalielämässä ja käytännön luokkatilanteessa.

Edelleenkin viittaan omaan kokemukseeni enemmän kuin tutkimuksiin. Kun oppilaita on kotikunnani siirretty pienluokille, ovat vanhemmat ja lapset olleet tyytyväisiä. Suurimmat keskustelut käydään siinä vaiheessa, kun koti ei täysin ymmärrä sitä, että oma lapsi ei kykene suoriutumaan haasteista, joita tavallisessa luokassa kohtaa.

Lue lisää

Mielestäni on vähintäänkin epäilyttävää, että luotat mieluummin omiin kokemuksiisi ja ennakkoluuloihisi kuin tieteellisiin tutkimustuloksiin tässä asiassa.

Yliopistoissa kautta maailman ollaan tutkittu erityisoppilaiden parasta paikkaa käydä koulunsa ja tutkijat ovat täysin yksimielisiä siitä, että inklusiivinen koulujärjestelmä on paras vaihtoehto.

Juuri tämän vuoksi inkluusiota kannattavat Unesco ja Euroopan erityisopetusneuvosto.

Mutta "ammattikasvattajana" sanot, että "viittaan omaan kokemukseeni enemmän kuin tutkimuksiin."

Ei tuohon oikein mitään vastatakaan voi, jos (luultavasti) tieteellisen yliopistokoulun käynyt ammattilainen sanoo, että luottaa enemmän omiin kokemuksiinsa kuin tutkimuksiin, en voi kuin todeta, että tieteellinen koulutus on mennyt ainakin osittain hukkaan.

Sinun hyvät KOKEMUKSESI pienluokista johtunevat varmasti ainakin osittain siitä, mistä professori Saloviita kirjoittaa näin: "Tiede sanokoon mitä tahansa, koulumaailma on joka tapauksessa täynnä tarinoita siitä, miten hyödyllisiä erityisluokkasiirrot voivat oppilaalle olla. Tarinoissa erityisoppilas ensin kärsii tavallisella luokalla ja sitten kukoistaa erityisluokalla. Näissä anekdooteissa on kuitenkin toistuva puute. Niissä verrataan erityisluokkaopetusta siihen, että oppilaan tarpeet laiminlyödään yleisopetuksen luokassa. Opetusta ei esimerkiksi yksilöllistetä, kuten pitäisi. Integraatio epäonnistuu, jos niin halutaan. Se on näiden anekdoottien ainoa varsinainen opetus. Opetuksen saa toki epäonnistumaan myös erityisluokassa. Tukitoimien laiminlyönti voi joskus olla myös harkittu keino nopeuttaa oppilaan poistamista luokasta. Erityisopetuksen strategiamietintö (2007, 58) toteaa, että "osassa kuntia erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tukitoimet... ennen erityisopetuspäätöstä näyttävät jäävän riittämättömiksi tai niitä ei ole lainkaan"."

Ammattikasvattaja kirjoitti:

Vanhempien suhtautuminen lastensa ongelmiin ei kuules ole aina lainkaan "luontevaa". Suhtautumistapoja on yhtä erilaisia kuin vanhempiakin; osa ymmärtää kokonaisuuden, osa ei. Harva pystyy arvioimaan objektiivisesti tilannetta, kun oma lapsi on mukana.

Har´va vanhempi ymmärtää niitä tapoja, joilla luokkayhteisö toimii. Jokainen lapsijoukkonsa on oma tapauksensa. Jo yhden oppilaan lisääminen yhteisöön saattaa muuttaa tilanteen erilaiseksi ja toimivan joukon toimimattomaksi tai huonosti toimivaksi.

Etelä-Suomen suurkaupungit ovat jo nyt tehostaneet koulutoimensa kuralle. Luokkakoot ovat suuria ja luokissa on kaikenlaista oppilasainesta aina huonosti käyttäytyvistä maahanmuuttajalapsiin ja oppimisongelmaisiin. Ymmärrän hyvin, että opettajakunnalla voi olla mitta täynnä. Tukitoimet eivät ikinä ole käytännössä riittäviä. Monet asiat voivat paperilla ja niissä hienoissa tutkimuksissa näyttää tyystin erilaisilta kuin normaalielämässä ja käytännön luokkatilanteessa.

Edelleenkin viittaan omaan kokemukseeni enemmän kuin tutkimuksiin. Kun oppilaita on kotikunnani siirretty pienluokille, ovat vanhemmat ja lapset olleet tyytyväisiä. Suurimmat keskustelut käydään siinä vaiheessa, kun koti ei täysin ymmärrä sitä, että oma lapsi ei kykene suoriutumaan haasteista, joita tavallisessa luokassa kohtaa.

Lue lisää

Väitän edelleenkin, että vanhemmat pääsääntöisesti tunnistavat ja myös tunnustavat lapsensa ongelmat. Ongelmia luo pääsääntöisesti se, että ympäristö pyrkii traumatisoimaan oppilaan eväämällä riittävän tuen, jota normaaliyhteiskunnassa selviämisessä tarvitaan. Usein hyvä tuki on se, että lapsi hyväksytään mukaan samaan joukkoon muiden naapurinlastensa kanssa.

Tässä on UNESCON opas opettajille: http://unesdoc.unesco.org/images/0012/001243/124394e.pdf

Oppaassa sanotaan näin:

"Joskus vammaisuuden sosiaalinen haitta nähdäänkin synonyymina lääketieteelliselle haitalle. Siksi yritetään selvittää haitan syy testien avulla ja sen jälkeen yritetään korjata vammaisuutta kirurgialla, lääkkeillä tai terapioilla. Molemmilla näkökulmilla on paikkansa ja molempia tarvitaan. Mutta liian usein vain lääketieteellinen haitta otetaan huomioon ja kun lääketieteen keinoja ei ole käytettävissä tai ne jostain syystä epäonnistuvat, niin lapsen kohdalla annetaan periksi!

Suurin vaara lääketieteellisen näkökulman kohdalla on se, että "ongelma" nähdään vain lapsen kohdalla. Juuri siksi vammaiset lapset on usein sijoitettu erityiskouluihin, joissa muilla lapsilla on sama vamma, tavalliseen kouluun ei ole ollut mahdollisuutta päästä. Uskomuksena on ollut, että nämä tavallisen koulun ulkopuolelle jätetyt lapset tarvitsevat "erityiskohtelua" vammansa vuoksi.

Mutta kuten olemme selittäneet, vammaisten lasten haitat eivät aiheudu heidän vammoistaan, vaan mahdollisuuksien puutteesta osallistumiseen ja koulutukseen. Vanhemmat ja opettajat voivat tehdä paljon vähentääkseen vammoista koituvia haittoja."

kokemus vs."kokemus" kirjoitti:

Niin, muiden oppiminen riippuu todellakin myös siitä, onko opettajalla heille aikaa vai ei. Parhaita oppijoita ei häiritse juuri mikään, keskitasoa ja heikompia kyllä.
Useimmissa luokissa on jo ennestään heikkoja oppilaita (keskimäärin 1-5), jotka vaativat enemmän opettajan huomiota. Jos tähän päälle lisätään vielä enemmän erityistä tukea vaativa oppilas, ilman resursseja, niin kärsijöitä ovat juuri nämä heikot ja keskitason oppilaat. Jo nyt keskitason (7-8) oppilaat eivät saa riittävästi opettajan huomiota (kun sen vievät heikot)! Tämän seurauksena heidän oppimisensa kärsii ja tuloksena on (kokemuksen perusteella) noin numeroa heikompi arvosana kuin mihin he pystyisivät, jos opettajalla olisi enemmän aikaa heille. Joten miksi muitten ongelmiin vetoaminen ei olisi oikein?!
Keskimääräinen luokkakoko on tilastoharha. Toisissa on enemmän, toisissa vähemmän, joten tilasto on sopiva.
Oppilaan etu ei ole aina yksiselitteinen juttu. Jos erityistä tukea vaativan oppilaan etu on päästä "normaaleiden" oppilaiden joukkoon, mikä on näiden muiden etu? Ei ainakaan se, että heidän oppimisensa jää heikommaksi, kun opettajan aika kuluu häirikön kanssa.
En ole suoraan integrointia vastaan, mutta se täytyy tehdä harkiten ja KAIKKIEN oppilaiden edun mukaisesti. Jos tukitoimet ovat riittävät (= avustaja opettajan lisäkoulutus riittävän pieni luokka), se on mahdollista ainakin osalle erityisoppilaista.
Heitänpä vielä loppuun ajatuksen integroidun oppilaan itsetunnosta. Jos hänet on mukautettu useimmissa aineissa eikä hän pysty samaan kuin muut, miten käy hänen itsetunnolleen? Kokeeko hän olevansa huonompi? Entä jos hän olisi siellä "kaltaistensa" joukossa ja huomaisi, ettei hän sittenkään ole niin erilainen...?

Lue lisää

Jos minä sanoisin, että sinulla on hmm "erityistarpeita" ja että sinut pitäisi laittaa kaltaistesi joukkoon, jotta huomaisit siellä, että et olekaan niin poikkeava, saisin varmaankin syytteen herjauksesta.


"Entä jos vammainen oppilas on luokan ainoa vammainen henkilö? Tekeekö tämä hyvää hänen minäkuvalleen? Ja vaikka vammainen oppilas otettaisiinkin tasavertaisena mukaan kaveripiiriin, eikö hän kuitenkin tiedosta olevansa erilainen? Eivätkö vammaiset henkilöt kuitenkin tarvitse myös vertaistukea myönteisen minäkuvan kehittymiseen? Asia on varmaan juuri näin. Kannattaa kuitenkin miettiä, milloin mennään liioittelun puolelle. Tarvitseeko puhehäiriöinen oppilas niin paljon juuri puhehäiriöön liittyvää vertaistukea, että hänen koko peruskouluopetuksensa pitäisi järjestää puhehäiriöisten luokalla? Eikö vähempi riittäisi? Ja onko esimerkiksi änkyttävän oppilaan ainoa oikea "vertaisryhmä" todellakin muut änkyttävät lapset? Kehitysvammalaitosten henkilökunta perustelee vammaisten sijoittamista suuriin keskuslaitoksiin vertaistuella ja "oman kulttuurin" kehittämisellä. Pitäisikö bussiasemille järjestää omat erilliset "colored only" -odotussalit värillisille, jotta turvattaisiin myös heille riittävä vertaistuki? Missä vaiheessa tämä hyvänsuopainen vertaistuesta huolehtiminen muuttuu yksinkertaisesti rasismiksi?"

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Ammattikasvattaja kirjoitti:

Tosielämä luokissa ja kouluissa on kovin erilainen kuin tutkimuksissa; varsinkin silloin, jos tutkimus ei ole edes Suomessa toteutettu.

Totuus integroinnista on se, että taustalla on talous. Kunnissa halutaan väkisin lisää säästöjä ja erityiskoulut ja -luokat ovat luonnollisesti kallimpia ylläpitää kuin ns- normaaliluokat. Käytännössä niitä luvattuja tukitoimia ei kuitenkaan riittävästi tule.

Luokkia ja kouluja on erilaisia. Jo tavallisissa perusluokissa oppilasaines on heterogeenistä. Se, että joukossa ei ole montaa erityisoppilasta, ei kerro totuutta. Siitä huolimatta luokassa voi olla - ja usein onkin - useita oppilaita, joihin opettaja joutuu kiinnittämään huomiota. Heidän mukanapysymisensä voi olla rajoilla ja jo se, että luokkaan tulee yksi ongelma lisää, voi aiheuttaa heille vauhdista putoamisen.

Kuntia ja kouluja on erilaisia. Missään nimessä erityisoppilaat eiväyt tasaisesti jakaudu. Eri paikoissa ja eri ajankohtina erityisoppilaiden määrä vaihtelee. Tämä aiheuttaa tietenkin pulmia, koska niiden tukitoimien saaminen on aina myöhässä. Käytännön kuntabyrokratiassa suunnittelu kestää usein kohtuuttoman pitlään. Myöskin lakien noudattaminen on kunnissa suhteellista. Monia asioita tehdään vasta pakon edessä ja lasten oikeusturva on lähinnä sanahelinää.

Lue lisää

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

wwwrrrwrwrwrw kirjoitti:

Väitän edelleenkin, että vanhemmat pääsääntöisesti tunnistavat ja myös tunnustavat lapsensa ongelmat. Ongelmia luo pääsääntöisesti se, että ympäristö pyrkii traumatisoimaan oppilaan eväämällä riittävän tuen, jota normaaliyhteiskunnassa selviämisessä tarvitaan. Usein hyvä tuki on se, että lapsi hyväksytään mukaan samaan joukkoon muiden naapurinlastensa kanssa.

Tässä on UNESCON opas opettajille: http://unesdoc.unesco.org/images/0012/001243/124394e.pdf

Oppaassa sanotaan näin:

"Joskus vammaisuuden sosiaalinen haitta nähdäänkin synonyymina lääketieteelliselle haitalle. Siksi yritetään selvittää haitan syy testien avulla ja sen jälkeen yritetään korjata vammaisuutta kirurgialla, lääkkeillä tai terapioilla. Molemmilla näkökulmilla on paikkansa ja molempia tarvitaan. Mutta liian usein vain lääketieteellinen haitta otetaan huomioon ja kun lääketieteen keinoja ei ole käytettävissä tai ne jostain syystä epäonnistuvat, niin lapsen kohdalla annetaan periksi!

Suurin vaara lääketieteellisen näkökulman kohdalla on se, että "ongelma" nähdään vain lapsen kohdalla. Juuri siksi vammaiset lapset on usein sijoitettu erityiskouluihin, joissa muilla lapsilla on sama vamma, tavalliseen kouluun ei ole ollut mahdollisuutta päästä. Uskomuksena on ollut, että nämä tavallisen koulun ulkopuolelle jätetyt lapset tarvitsevat "erityiskohtelua" vammansa vuoksi.

Mutta kuten olemme selittäneet, vammaisten lasten haitat eivät aiheudu heidän vammoistaan, vaan mahdollisuuksien puutteesta osallistumiseen ja koulutukseen. Vanhemmat ja opettajat voivat tehdä paljon vähentääkseen vammoista koituvia haittoja."

Lue lisää

Tutkimukset ovat "vain" tutkimuksia. Tämänkin linkin

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

alla oleva tutkimus on vahvasti tavoitehakuinen. Tutkimus voidaan saada myös AINA osoittamaan aivan sitä, mitä halutaan. Ainakaan allekirjoittaneella ei ole kovin ylevää näkemystä siitä puuhastelusta, jota koko kasvatustieteellinen tutkimus on pullollaan.

Näin tavallisen riviopettajan näkökulmasta katsottuna useimpien kasvatustieteellistä tutkimusta tekevien yliopistoihmisten touhuilut ovat kaukana hyödyllisestä. Joukossa on toki päteviäkin ihmisiä, mutta ongelma on varsin yksinkertainen: ihmiset, jotka eivät itse tee varsinaista opetustyötä koulumaailmassa, eivät välttämättä ole kykeneviä arvioimaan tämän päivän koulua miltään osin. Yliopistolta käsin katsottuna monet peruskoulun piirteet vaikuttavat etäisiltä ja arki määrärahan puutteen riivaamassa koulussa on jotakin aivan muuta kuin siellä tutkijan kammiossa.

Saloviita kirjoittaa selkeästi ja kansantajuisesti, sitä en kiistä. Yksiselitteisesti tulkintojen tekeminen ei ole noin helppoa. Tiedemiehet ovat varsin monissa asioissa erityisesti humanistisella puolella aika kaukana arjesta. Toimiminen käytännön opetustyössä voisi tehdä hyvää monille kasvatustieteilijöille. Käytännön työ avartaisi mieltä ja osoittaisi, mitkä asiat ovat totta paperilla, mitkä käytännössä'.

Yksikään opettaja ei takuuvarmasti pilaa integraatiota tahallaan. Asiassa vain on monta totuutta. Koululuokat ovat erilaisia keskenään. Joissakin tapauksissa integraatio toimii, joissakin ei. Käytännön elämässä niitä resursseja vain on usein vaikeaa saada. Myöskään päättäjillä kuntapuolella ei ole läheskään aina riittäviä tietoja siitä, miten jokin päätös vaikuttaa koulujen arkeen ja oppilaisiin.

Se, mitä minä suuresti ihmettelen, on se filosofia, joka vaikuttaa joidenkin integraatiota kannattavienkin taustalla. Erilaisuutta ei hyväksytä. Lapsilla olevat suuretkin vaikeudet yritetään peittää ja saada unohtumaan. Sellaisetkin oppilaat, jotka selkeästi EIVÄT menesty normaaliluokissa, halutaan väkisin sijoittaa niihin. Tavallaan halutaan siis kieltää totuus.

Pulma on siis se, että loppujen lopuksi koko ongelma ei ole lapsella, vaan muilla toimijoilla tässä palapelissä. Sen sijaan, että hyväksyttäisiin se, ettei kaikista samaan ole, yritetään tosiasiat kieltää ja kaikki ikävät puolet unohdetaan. Integraatio on sanana kaunis ja tausta-ajatuskin on hyvä. Ei erilaisuus kuitenkaan lakkaa olemasta sillä, että se kielletään.

Yliopistoihmisillä ei kauniisti sanoen ole hajuakaan siitä, millaisia tilanteita jo "normaalien" oppilaiden kanssa työskenteleminen nykyisin tuo tullessaan. Samoin myös kuntapäättäjät hyvin mielellään kaatavat lisää velvoitteita opettajien hoidettaviksi. Arki on niin kovin etäinen. Todellisuudessa koko erityisoppilaisiin liittyvä ruletti- vanhempien kanssa neuvottelu, HOJKS:ien tekeminen, jälkiseuranta, luokan pyörittäminen, yhteistyön hoitaminen kotiin päin ja niin edelleen - jää opettajien ja erityisopettajien niskoille.

Jo nyt luokissa on käytännössä pitkälle eri tasoisia oppilaita, joiden tasapuolinen huomioiminen on mutkikasta. Kun näihin joukkioihin sitten lyödään ilman puuttuvia tukitoimia - niinhän AINA käy! - mahdollisesti kovinkin erilainen oppija, on kaikilla "kivaa". Opettajilla on edessään tilanne, jossa samalla oppitunnilla pitäisi ehtiä useitakin eri ryhmiä huomioimaan. Ja kaikesta huolimatta Suomessa on vielä paljon yhdysluokkiakin. Jos luokanopettajalla on vaikkapa yhdysluokka 3-6 luokista, pitäisikö hänen ehtiä samalla tunnilla puuhata vielä parin sellaisenkin oppilaan kanssa, joilla on kenties tyystin eri opetussuunnitelma tai huonot kyvyt olla hiljaa paikallaan?

Ja kaikesta huolimatta ongelman ydin on se, että oppilaiden joukoissa on heitäkin, joista EI normaaliin luokkiin ole. Suomessa oikeasti on oppilaita, jotka eivät pysty keskittymään tunnilla niin, että muut saisivat työrauhan. Jos ongelmat ovat oppimisessa, niitä voidaan jotenkin hoitaa. Sopeutumaton ja ehkä jopa moniongelmainen oppilas ei ole parhainta integraatioainesta.

Puhumme samasta asiasta, mutta pitkälti eri näkökulmista. Käytännön opettajana minulla on oma taustani ja omat näkemykseni. En kiistä täysin Sinun ajatustesi oikeellisuutta. Integraatio voi joissakin tapauksissa toimiakin. Yleisratkaisu se ei kaikkiin tilanteisiin ole.

Ammattikasvattaja kirjoitti:

Tutkimukset ovat "vain" tutkimuksia. Tämänkin linkin

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

alla oleva tutkimus on vahvasti tavoitehakuinen. Tutkimus voidaan saada myös AINA osoittamaan aivan sitä, mitä halutaan. Ainakaan allekirjoittaneella ei ole kovin ylevää näkemystä siitä puuhastelusta, jota koko kasvatustieteellinen tutkimus on pullollaan.

Näin tavallisen riviopettajan näkökulmasta katsottuna useimpien kasvatustieteellistä tutkimusta tekevien yliopistoihmisten touhuilut ovat kaukana hyödyllisestä. Joukossa on toki päteviäkin ihmisiä, mutta ongelma on varsin yksinkertainen: ihmiset, jotka eivät itse tee varsinaista opetustyötä koulumaailmassa, eivät välttämättä ole kykeneviä arvioimaan tämän päivän koulua miltään osin. Yliopistolta käsin katsottuna monet peruskoulun piirteet vaikuttavat etäisiltä ja arki määrärahan puutteen riivaamassa koulussa on jotakin aivan muuta kuin siellä tutkijan kammiossa.

Saloviita kirjoittaa selkeästi ja kansantajuisesti, sitä en kiistä. Yksiselitteisesti tulkintojen tekeminen ei ole noin helppoa. Tiedemiehet ovat varsin monissa asioissa erityisesti humanistisella puolella aika kaukana arjesta. Toimiminen käytännön opetustyössä voisi tehdä hyvää monille kasvatustieteilijöille. Käytännön työ avartaisi mieltä ja osoittaisi, mitkä asiat ovat totta paperilla, mitkä käytännössä'.

Yksikään opettaja ei takuuvarmasti pilaa integraatiota tahallaan. Asiassa vain on monta totuutta. Koululuokat ovat erilaisia keskenään. Joissakin tapauksissa integraatio toimii, joissakin ei. Käytännön elämässä niitä resursseja vain on usein vaikeaa saada. Myöskään päättäjillä kuntapuolella ei ole läheskään aina riittäviä tietoja siitä, miten jokin päätös vaikuttaa koulujen arkeen ja oppilaisiin.

Se, mitä minä suuresti ihmettelen, on se filosofia, joka vaikuttaa joidenkin integraatiota kannattavienkin taustalla. Erilaisuutta ei hyväksytä. Lapsilla olevat suuretkin vaikeudet yritetään peittää ja saada unohtumaan. Sellaisetkin oppilaat, jotka selkeästi EIVÄT menesty normaaliluokissa, halutaan väkisin sijoittaa niihin. Tavallaan halutaan siis kieltää totuus.

Pulma on siis se, että loppujen lopuksi koko ongelma ei ole lapsella, vaan muilla toimijoilla tässä palapelissä. Sen sijaan, että hyväksyttäisiin se, ettei kaikista samaan ole, yritetään tosiasiat kieltää ja kaikki ikävät puolet unohdetaan. Integraatio on sanana kaunis ja tausta-ajatuskin on hyvä. Ei erilaisuus kuitenkaan lakkaa olemasta sillä, että se kielletään.

Yliopistoihmisillä ei kauniisti sanoen ole hajuakaan siitä, millaisia tilanteita jo "normaalien" oppilaiden kanssa työskenteleminen nykyisin tuo tullessaan. Samoin myös kuntapäättäjät hyvin mielellään kaatavat lisää velvoitteita opettajien hoidettaviksi. Arki on niin kovin etäinen. Todellisuudessa koko erityisoppilaisiin liittyvä ruletti- vanhempien kanssa neuvottelu, HOJKS:ien tekeminen, jälkiseuranta, luokan pyörittäminen, yhteistyön hoitaminen kotiin päin ja niin edelleen - jää opettajien ja erityisopettajien niskoille.

Jo nyt luokissa on käytännössä pitkälle eri tasoisia oppilaita, joiden tasapuolinen huomioiminen on mutkikasta. Kun näihin joukkioihin sitten lyödään ilman puuttuvia tukitoimia - niinhän AINA käy! - mahdollisesti kovinkin erilainen oppija, on kaikilla "kivaa". Opettajilla on edessään tilanne, jossa samalla oppitunnilla pitäisi ehtiä useitakin eri ryhmiä huomioimaan. Ja kaikesta huolimatta Suomessa on vielä paljon yhdysluokkiakin. Jos luokanopettajalla on vaikkapa yhdysluokka 3-6 luokista, pitäisikö hänen ehtiä samalla tunnilla puuhata vielä parin sellaisenkin oppilaan kanssa, joilla on kenties tyystin eri opetussuunnitelma tai huonot kyvyt olla hiljaa paikallaan?

Ja kaikesta huolimatta ongelman ydin on se, että oppilaiden joukoissa on heitäkin, joista EI normaaliin luokkiin ole. Suomessa oikeasti on oppilaita, jotka eivät pysty keskittymään tunnilla niin, että muut saisivat työrauhan. Jos ongelmat ovat oppimisessa, niitä voidaan jotenkin hoitaa. Sopeutumaton ja ehkä jopa moniongelmainen oppilas ei ole parhainta integraatioainesta.

Puhumme samasta asiasta, mutta pitkälti eri näkökulmista. Käytännön opettajana minulla on oma taustani ja omat näkemykseni. En kiistä täysin Sinun ajatustesi oikeellisuutta. Integraatio voi joissakin tapauksissa toimiakin. Yleisratkaisu se ei kaikkiin tilanteisiin ole.

Lue lisää

Aloitat puhumalla "tutkimuksesta" aivan kuin saloviidan artikkelissa olisi vain yksi ja ainoa tutkimus. Kaikki tutkimukset kuitenkin puhuvat inkluusion puolesta. Niinpä et voi väittää, että kaikki tutkimukset olisivat tavoitehakuisia. Kaikki alan asiantuntijat ovat inkluusion kannattajia! Tässä ei nyt ole kysymys pienen vanhempien joukon hörhöilystä, vaan UNESCON ja Euroopan erityisopetusneuvoston virallisesta tavoitteesta!

Inkluusio toimii myös käytännössä. Esimerkkejäkään ei tarvitse hakea kaukaa. Esimerkiksi 80-luvulla peruskoulu oli huomattavan inklusiivinen nykyiseen verrattuna. Jos olit opettajana jo silloin, tiedät mistä puhun. Italiassa on täysin inklusiivinen koulu.

Inkluusiossa kysymys on myös ihmisoikeuksista. Lapset kuuluvat ikätovereidensa joukkoon. Opetuspaikka ei ole neutraali asia eikä etenkään se paikka, minne kootaan negatiivisen poltinmerkin saaneet ihmiset. Erottelu kantaa viestiä siitä, että erotellut ovat muita huonompia. Rotuerotteluyhteiskunnat ovat aina väittäneet, ettei paikalla ole merkitystä. Esimerkiksi mustien erottelua USA:ssa perusteltiin aikoinaan iskulauseella "separate but equal". Paikka on tärkeä, mutta niin on myös opetuksen ja hoidon laatu. Integraatio parantaa niitäkin.

Vetoat resursseihin ja siihen, että resursseja ei kuitenkaan saa integraation tueksi. Lahdessa tarjottiin resursseja, mutta opettajat kieltäytyivät niistä, vedoten yleiseen uupumukseen. (Saloviidan artikkelissa lisää) Mitäs tästä tuumit?!

Lue Saloviidan artikkelista kohta: "10. INTEGRAATIO OLISI RATKAISTAVA AINA TAPAUSKOHTAISESTI." http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Siinä vastaus viimeiseen väitteeseesi.

tteeertertertert kirjoitti:

Aloitat puhumalla "tutkimuksesta" aivan kuin saloviidan artikkelissa olisi vain yksi ja ainoa tutkimus. Kaikki tutkimukset kuitenkin puhuvat inkluusion puolesta. Niinpä et voi väittää, että kaikki tutkimukset olisivat tavoitehakuisia. Kaikki alan asiantuntijat ovat inkluusion kannattajia! Tässä ei nyt ole kysymys pienen vanhempien joukon hörhöilystä, vaan UNESCON ja Euroopan erityisopetusneuvoston virallisesta tavoitteesta!

Inkluusio toimii myös käytännössä. Esimerkkejäkään ei tarvitse hakea kaukaa. Esimerkiksi 80-luvulla peruskoulu oli huomattavan inklusiivinen nykyiseen verrattuna. Jos olit opettajana jo silloin, tiedät mistä puhun. Italiassa on täysin inklusiivinen koulu.

Inkluusiossa kysymys on myös ihmisoikeuksista. Lapset kuuluvat ikätovereidensa joukkoon. Opetuspaikka ei ole neutraali asia eikä etenkään se paikka, minne kootaan negatiivisen poltinmerkin saaneet ihmiset. Erottelu kantaa viestiä siitä, että erotellut ovat muita huonompia. Rotuerotteluyhteiskunnat ovat aina väittäneet, ettei paikalla ole merkitystä. Esimerkiksi mustien erottelua USA:ssa perusteltiin aikoinaan iskulauseella "separate but equal". Paikka on tärkeä, mutta niin on myös opetuksen ja hoidon laatu. Integraatio parantaa niitäkin.

Vetoat resursseihin ja siihen, että resursseja ei kuitenkaan saa integraation tueksi. Lahdessa tarjottiin resursseja, mutta opettajat kieltäytyivät niistä, vedoten yleiseen uupumukseen. (Saloviidan artikkelissa lisää) Mitäs tästä tuumit?!

Lue Saloviidan artikkelista kohta: "10. INTEGRAATIO OLISI RATKAISTAVA AINA TAPAUSKOHTAISESTI." http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Siinä vastaus viimeiseen väitteeseesi.

Lue lisää

1. Kuten jo aikaisemmin sanoin, en piittaa tippaakaan niistä tutkimuksista, joita ei ole edes toteutettu Suomessa. Amerikkalainen koulujärjestelmä on jotakin aivan muuta kuin suomalainen.

2. Totta on se, että nykyisin erityisopetusta tarjotaan oppilaille paljon aikaisempaa helpommin. Kysymys on monimutkainen. Yksi syy asiaan on ollut ikivanha suomalainen "perinne" - en muutakaan sanaa keksi - jossa hyväksytään suoraan se, että osa oppilaista ei opi edes perusasioita kuin rajoitetusti. Nykyisin ongelmiin puututaan helpommin ja niin erityisopettajia kuin erityisopetustakin tarjotaan aina, jos resursseja vain on.

Toinen syy voi olla se, että oppilaiden ongelmat ovat pahentuneet. Varsinkin yläluokkien puolella on todellisuudessa vaikeitakin tapauksia, joista kaikki eivät normaaliluokkaan sovi. Erityisratkaisut ovat tarpeen. Taantuma-ajat, työttömyys, huostaanotot ja monet muut perheiden ongelmat näkyvät kouluissakin. Melkoinen osa ESY-oppilaistakin oireilee monimutkaisten ongelmien takia. Oppilashuoltoryhmät saavat kokoontua säännöllisesti pohtimaan lasten ja nuorten vaikeuksia ja mukaan tarvitaan usein sekä sosiaalipuolen ihmisiä että poliisin edustajia.

Läheskään kaikki erityistoimia vaativat oppilaat eivät valitettavasti tule fiksuista asiallisesti käyttäytyvistä perheistä, joissa ongelmiin puututtaisiin tai edes lapsen perustarpeista välttämättä huolehdittaisiin. Usein lasten ongelmien taustalta löytyy myös vanhempien omia ongelmia: oppimisvaikeudet ja sen mukanaan tuomat pulmat näyttävät periytyvän, niin ikävältä kuin se kuulostaakin.

3. Mistä tahansa asiasta voidaan tehdä ihmisoikeuskysymys, jos niin halutaan. Suomen koululaitos on takuuvarmasti yksi maailman tasa-arvoisimmista enkä lähtisi vertailemaan sitä vaikkapa Italian vastaavaan.

4. Ymmärrän hyvin Lahden opettajien kannan. Monissa suurissa kunnissa opetustoimi on ollut tehostamisen kohteena jo vuosikaudet. Ryhmissä on jo valmiiksi riittävästi haastetta maahanmuuttajalasten ja ihan alkuperäisväestönkin kullanmurujen muodossa. En tiedä, miten tuttua opetusala Sinulle on, mutta merkittävä osa opettajakunnasta on jo nyt tyystin äärirajoilla jaksamisensa suhteen.

Puhut kauniisti lisäresursseista ja riittävistä tukitoimista ja avusta opettajille. Käytännössä niiden hyöty on suhteellinen. Niitä joko ei tule tai ne ovat riittämättömiä tai muuten huonoja tai väärin kohdistettuja. Läheskään kaikissa Suomen kunnissa ei esim. henkilökökohtaisia avustajia oppilaille värvätä, vaikka laki niin vaatisikin. Myös avustajien taso voi vaihdella rajusti; osa vaikkapa työllistetyistä voi olla opettajille enemmän vaivaksi kuin hyödyksi.

Se, että Lahdessa lisäresursseja lupailtiin ja siitä huolimatta malli ei opettajille kelvannut, on monitahoinen juttu. Perustelutkin kannattaa tutkia tarkasti. Yhtä totuutta asiassa tuskin on. Sekä ehdottajilla että kieltäytyjillä lienee asiasta omat näkemyksensä. Ihmisen jaksamisellakin on aina rajansa. Muutama kuukausi opettajana toimimista ihan tavallisessa suom,alaisessa peruskoulussa voisi avartaa niin vanhempien kuin yliopiston tutkijoidenkin maailmankuvaa.

Totta on se, että erityiskoulu on varsinkin ennen ollut eräänlainen pelote. Erilaisuuden pelko on yhä edelleen suuri joidenkin vanhempien joukossa ja siksi erityiskoulu ja usein jo pelkkä erityisopetuskin kuulostavat kauheilta asioilta. Osalle vanhemmista todellisuudessa jo se, että oma lapsi vaatiikin tukitoimia koulusta selviytyäkseen, tulee järkytyksenä.

Ihmisten erotteleminen on aina jossakin määrin pulmallista. Aikanaan tasokurssit poistettiin maamme peruskoulusta sen vuoksi, ettei haluttu erotella oppijoita toisistaan. Kaikille halutaan siis opettaa kaikki asiat. Käytännössä tämä vain ei valitettavasti toimi. Jo nyt osa oppilaista oppii perusasiat luvattoman huonosti ja läheskään kaikki eivät osaa asioita kuin lähinnä teoriassa.

Totta on se, että Suomen peruskoulu kaipaisi kipeästi uudistamista. Yksi puoli asiasta on se, että jatkuvat uudistukset ja opetussuunnitelmien muutokset pitäisi saada rauhoitetuiksi joksikin aikaa. Samoin koko yläkoulunkin toimintaidea pitäisi muotoilla uudelleen.

Se on kuitenkin eri juttu ja toisen keskustelun aihe. Minun panokseni tämän jutustelun suhteen ovat nyt lopussa. Epäilemättä olet monissa asioissa ainakin osin oikeassa. Aika näyttää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Kiitos keskustelusta.

Ammattikasvattaja kirjoitti:

1. Kuten jo aikaisemmin sanoin, en piittaa tippaakaan niistä tutkimuksista, joita ei ole edes toteutettu Suomessa. Amerikkalainen koulujärjestelmä on jotakin aivan muuta kuin suomalainen.

2. Totta on se, että nykyisin erityisopetusta tarjotaan oppilaille paljon aikaisempaa helpommin. Kysymys on monimutkainen. Yksi syy asiaan on ollut ikivanha suomalainen "perinne" - en muutakaan sanaa keksi - jossa hyväksytään suoraan se, että osa oppilaista ei opi edes perusasioita kuin rajoitetusti. Nykyisin ongelmiin puututaan helpommin ja niin erityisopettajia kuin erityisopetustakin tarjotaan aina, jos resursseja vain on.

Toinen syy voi olla se, että oppilaiden ongelmat ovat pahentuneet. Varsinkin yläluokkien puolella on todellisuudessa vaikeitakin tapauksia, joista kaikki eivät normaaliluokkaan sovi. Erityisratkaisut ovat tarpeen. Taantuma-ajat, työttömyys, huostaanotot ja monet muut perheiden ongelmat näkyvät kouluissakin. Melkoinen osa ESY-oppilaistakin oireilee monimutkaisten ongelmien takia. Oppilashuoltoryhmät saavat kokoontua säännöllisesti pohtimaan lasten ja nuorten vaikeuksia ja mukaan tarvitaan usein sekä sosiaalipuolen ihmisiä että poliisin edustajia.

Läheskään kaikki erityistoimia vaativat oppilaat eivät valitettavasti tule fiksuista asiallisesti käyttäytyvistä perheistä, joissa ongelmiin puututtaisiin tai edes lapsen perustarpeista välttämättä huolehdittaisiin. Usein lasten ongelmien taustalta löytyy myös vanhempien omia ongelmia: oppimisvaikeudet ja sen mukanaan tuomat pulmat näyttävät periytyvän, niin ikävältä kuin se kuulostaakin.

3. Mistä tahansa asiasta voidaan tehdä ihmisoikeuskysymys, jos niin halutaan. Suomen koululaitos on takuuvarmasti yksi maailman tasa-arvoisimmista enkä lähtisi vertailemaan sitä vaikkapa Italian vastaavaan.

4. Ymmärrän hyvin Lahden opettajien kannan. Monissa suurissa kunnissa opetustoimi on ollut tehostamisen kohteena jo vuosikaudet. Ryhmissä on jo valmiiksi riittävästi haastetta maahanmuuttajalasten ja ihan alkuperäisväestönkin kullanmurujen muodossa. En tiedä, miten tuttua opetusala Sinulle on, mutta merkittävä osa opettajakunnasta on jo nyt tyystin äärirajoilla jaksamisensa suhteen.

Puhut kauniisti lisäresursseista ja riittävistä tukitoimista ja avusta opettajille. Käytännössä niiden hyöty on suhteellinen. Niitä joko ei tule tai ne ovat riittämättömiä tai muuten huonoja tai väärin kohdistettuja. Läheskään kaikissa Suomen kunnissa ei esim. henkilökökohtaisia avustajia oppilaille värvätä, vaikka laki niin vaatisikin. Myös avustajien taso voi vaihdella rajusti; osa vaikkapa työllistetyistä voi olla opettajille enemmän vaivaksi kuin hyödyksi.

Se, että Lahdessa lisäresursseja lupailtiin ja siitä huolimatta malli ei opettajille kelvannut, on monitahoinen juttu. Perustelutkin kannattaa tutkia tarkasti. Yhtä totuutta asiassa tuskin on. Sekä ehdottajilla että kieltäytyjillä lienee asiasta omat näkemyksensä. Ihmisen jaksamisellakin on aina rajansa. Muutama kuukausi opettajana toimimista ihan tavallisessa suom,alaisessa peruskoulussa voisi avartaa niin vanhempien kuin yliopiston tutkijoidenkin maailmankuvaa.

Totta on se, että erityiskoulu on varsinkin ennen ollut eräänlainen pelote. Erilaisuuden pelko on yhä edelleen suuri joidenkin vanhempien joukossa ja siksi erityiskoulu ja usein jo pelkkä erityisopetuskin kuulostavat kauheilta asioilta. Osalle vanhemmista todellisuudessa jo se, että oma lapsi vaatiikin tukitoimia koulusta selviytyäkseen, tulee järkytyksenä.

Ihmisten erotteleminen on aina jossakin määrin pulmallista. Aikanaan tasokurssit poistettiin maamme peruskoulusta sen vuoksi, ettei haluttu erotella oppijoita toisistaan. Kaikille halutaan siis opettaa kaikki asiat. Käytännössä tämä vain ei valitettavasti toimi. Jo nyt osa oppilaista oppii perusasiat luvattoman huonosti ja läheskään kaikki eivät osaa asioita kuin lähinnä teoriassa.

Totta on se, että Suomen peruskoulu kaipaisi kipeästi uudistamista. Yksi puoli asiasta on se, että jatkuvat uudistukset ja opetussuunnitelmien muutokset pitäisi saada rauhoitetuiksi joksikin aikaa. Samoin koko yläkoulunkin toimintaidea pitäisi muotoilla uudelleen.

Se on kuitenkin eri juttu ja toisen keskustelun aihe. Minun panokseni tämän jutustelun suhteen ovat nyt lopussa. Epäilemättä olet monissa asioissa ainakin osin oikeassa. Aika näyttää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Kiitos keskustelusta.

Lue lisää

1. Suomalaiset tutkijat tutkivat myös inkluusiota. Toistaiseksi vain suomalaista inkluusiota on niin vähän, ettei vertaileva tutkiminen ole niin helppoa.

Kuitenkin suomalaisten tutkijoiden julkaisuja löytyy varsin paljon. Mm jo Uno Cygnaeuksen (1810–1888) mielestä ”heikkokykyisten” olisi pitänyt opiskella samassa ryhmässä muiden lasten kanssa. Erityispedagogiikan emeritusprofessori Sakari Moberg kirjoitti vuonna 1972 seuraavan tekstin: "Edellä esitetyt tutkimustulokset osoittavat varsin yhdenmukaisesti heikkolahjaisten ja lievästi vajaamielisten oppilaiden saavuttavan paremmat opilliset tulokset normaaliluokkiin sijoitettaessa kuin erityisluokilla. (Moberg, S. (1972). Kriittinen katsaus älyllisesti poikkeaviin lapsiin kohdistuvien erityisopetustoimenpiteiden vaikutuksia selvittäviin tutkimuksiin. Research Reports 9/1972. Jyväskylän yliopisto: Erityispedagogiikan laitos.)

Norja on huomattavan inklusiivinen maa verrattuna Suomeen. Kun Norjassa erityisoppilaita on 0,5% oppilaista, Suomessa ollaan menty yli 6%. Norja Pohjoismaana käy varsin hyvänä vertailukohtana Suomelle. Tässä Norjassa tehty tutkimus inklusiivisen koulun vaikutuksesta oppilaaseen: Myklebusta, J. O. & Båtevik F.O. (2009). Earning a living for former students with special educational needs. Does class placement matter? European Journal of Special Needs Education Vol. 24, No. 2, May 2009, 203–212.

“Students schooled in regular classes attain vocational or academic competence and obtain a driving license to a much greater degree than those educated in special classes. In turn, attainment of competence and possession of a driving license increase the chances of finding work with sufficient pay. This is the indirect effect of class placement. However, placement also has a direct effect on economic independence for some subcategories of students. Belonging to a regular class instead of a special class seems to be advantageous for people with rather low functional abilities and for those who do not succeed in attaining competence or obtaining a driving license."

"Yleisopetuksen luokissa koulutetut oppilaat saavuttavat ammatillisen tai akateemisen pätevyyden, sekä saavat ajokortin paljon useammin kuin erityisluokilla koulutetut. Tämä puolestaan johtaa siihen, että ammatillisen pätevyyden sekä ajokortin saaminen parantavat mahdollisuuksia löytää työpaikka, joka tarjoaa riittävän elintason. Tämä on epäsuora luokkasijoituksen vaikutus. Tavalliseen luokkaan kuuluminen sen sijaan, että olisi ollut erityisluokalla näyttäisi olevan hyödyllistä ihmisille, joilla on melko matala toimintakyky sekä heille, jotka eivät onnistu saamaan ammatillista pätevyyttä tai ajokorttia." (vapaa käännös)

2. Se, että oppilaiden ongelmat olisivat pahentuneet, ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tämä tarkoittaisi tilastojen valossa sitä, että Suomessa on Euroopan sairaimmat ja ongelmallisimmat lapset. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtaja Jorma Ojala kirjoittaa tästä ongelmasta näin:
http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/Lausunto.OKL.2007.pdf

3. Suomen koulujärjestelmä ei muutu tasa-arvoiseksi väittämällä päinvastaista. Suomalainen koulu lajittelee ja erittelee lapset sekä määrää, kenellä on oikeus osallistua lähikoulunsa opetukseen. Periaatteessa ovet ovat avoimet kaikille, mutta luokan ulkopuolelle jääminen voidaan kätevästi panna henkilön omaksi viaksi sanomalla: "Älä tule tänne, täällä ei ole sitä mitä sinä tarvitset". Itse asiassa Suomella on nyt maailmanennätys erityisopetussiirroissa. Tätäkö kutsut tasa-arvoksi?

4. Sinulla tuntuu riittävän ymmärrystä sellaista kantaa kohtaan, että erityisoppilaille tarjottavasta lisäresurssoinnista kieltäydytään vetoamalla opettajien yleiseen uupumukseen?

Puhut, että muutama kuukausi opettajana riittäisi avartamaan maailmankuvaa. Mitäs mieltä olet sitten siitä, että erään tutkimuksen mukaan 34 % opettajista oli samaa mieltä siitä, että ”vammaisten lasten täysiaikainen opiskelu yleisopetuksessa merkitsee oikeudenmukaisuutta kaikille oppilaille” (Moberg, 2001)!!!!

Tottakai koulu tulee muuttumaan muun maailman mukana. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Suomessakin osataan jo kauhistella 2000-luvun alun koulua suvaitsemattomana, erittelevänä ja julmana instituutiona. Maailma muuttuu. Rotujen välinen tasa-arvo on parantunut: N-sanan käyttö on hävinnyt sanavarastostamme. Lobotomia on poistunut mielisairauksien keinovalikoimasta (Nobelin lääketieteen palkinnon saaja muuten). Naisten tasa-arvoisuus on lisääntynyt huimasti. Vammaiset ovat varmasti seuraava ryhmä, joka saavuttaa tasa-arvon. Jokainen parantunut ihmisoikeuskysymys on aina vaatinut taistelua. Ennen pitkää muutos kuitenkin aina tapahtuu. Kysymys on vain siitä, kummalla puolella haluamme olla, niiden puolella, jotka jarruttavat kehitystä, vai niiden puolella, jotka vievät kehitystä eteenpäin.

werweewerwerwer kirjoitti:

Mielestäni on vähintäänkin epäilyttävää, että luotat mieluummin omiin kokemuksiisi ja ennakkoluuloihisi kuin tieteellisiin tutkimustuloksiin tässä asiassa.

Yliopistoissa kautta maailman ollaan tutkittu erityisoppilaiden parasta paikkaa käydä koulunsa ja tutkijat ovat täysin yksimielisiä siitä, että inklusiivinen koulujärjestelmä on paras vaihtoehto.

Juuri tämän vuoksi inkluusiota kannattavat Unesco ja Euroopan erityisopetusneuvosto.

Mutta "ammattikasvattajana" sanot, että "viittaan omaan kokemukseeni enemmän kuin tutkimuksiin."

Ei tuohon oikein mitään vastatakaan voi, jos (luultavasti) tieteellisen yliopistokoulun käynyt ammattilainen sanoo, että luottaa enemmän omiin kokemuksiinsa kuin tutkimuksiin, en voi kuin todeta, että tieteellinen koulutus on mennyt ainakin osittain hukkaan.

Sinun hyvät KOKEMUKSESI pienluokista johtunevat varmasti ainakin osittain siitä, mistä professori Saloviita kirjoittaa näin: "Tiede sanokoon mitä tahansa, koulumaailma on joka tapauksessa täynnä tarinoita siitä, miten hyödyllisiä erityisluokkasiirrot voivat oppilaalle olla. Tarinoissa erityisoppilas ensin kärsii tavallisella luokalla ja sitten kukoistaa erityisluokalla. Näissä anekdooteissa on kuitenkin toistuva puute. Niissä verrataan erityisluokkaopetusta siihen, että oppilaan tarpeet laiminlyödään yleisopetuksen luokassa. Opetusta ei esimerkiksi yksilöllistetä, kuten pitäisi. Integraatio epäonnistuu, jos niin halutaan. Se on näiden anekdoottien ainoa varsinainen opetus. Opetuksen saa toki epäonnistumaan myös erityisluokassa. Tukitoimien laiminlyönti voi joskus olla myös harkittu keino nopeuttaa oppilaan poistamista luokasta. Erityisopetuksen strategiamietintö (2007, 58) toteaa, että "osassa kuntia erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tukitoimet... ennen erityisopetuspäätöstä näyttävät jäävän riittämättömiksi tai niitä ei ole lainkaan"."

Lue lisää

Ajattelin, että en viitsi sinun kanssasi enää vaivautua vääntämään: olet niin oman "totuutesi" sokaisema, että se ei todellakaan maksa vaivaa.

Vilkaisin kuitenkin vielä ketjua, kun sähköposti ilmoitti tänne tulleen viestejä vaikka kuinka monta. Tähän siis vielä tartun: oletko tullut ajatelleeksi, että melkein kaikki tähänastiset tieteelliset totuudet on etenkin ihmistieteissä ennen pitkää kumottu, ja se kumoaminen on saanut alkunsa siitä, että hienot teoriat eivät ole käytännössä toimineet lainkaan?

Sellaisia ovat esimerkiksi lasten opettaminen säännölliseen elämänrytmiin ruokkimalla imeväisikäisiä vain ja ainoastaan neljän tunnin välein, ihmisen luonteen lukeminen kallon muodoista, rotuopit, lähes kaikkien psyykkisten ongelmien johtuminen epäonnistuneesta oidipaalivaiheesta peniskateuksineen, välttämättömyys pitää naisia miesten holhouksen alla, tuhkarokon parantaminen purettamalla iilimatoja korvan taakse, ja monta muuta. Tiede osoittaa itse olleensa melkein aina väärässä sitä mukaa kun uusia tutkimuksia tehdään.

Voit googlata koko netin läpi ja kirjoittaa tänne sitten samaa toistavia tiiliskiviromaanejasi, mutta tosiasiat eivät siitä miksikään muutu. On erityislapsia, jotka hyötyvät integraatiosta. On erityislapsia, joiden kohdalla se on inhimillinen katastrofi. Tätä sinä et halua nähdä, vaan haluat kiistää lasten erilaiset tarpeet ja pakottaa heidät kaikki samaan muottiin jonkinlaiseen Pieni talo preerialla -ihannemaailmassa toimivaan satukouluun. Valitettavasti me muut elämme vain täällä tavallisessa reaalimaailmassa, ja meidän on tyytyminen meidän maailmamme sanelemiin ehtoihin.

Marjatainen kirjoitti:

Ajattelin, että en viitsi sinun kanssasi enää vaivautua vääntämään: olet niin oman "totuutesi" sokaisema, että se ei todellakaan maksa vaivaa.

Vilkaisin kuitenkin vielä ketjua, kun sähköposti ilmoitti tänne tulleen viestejä vaikka kuinka monta. Tähän siis vielä tartun: oletko tullut ajatelleeksi, että melkein kaikki tähänastiset tieteelliset totuudet on etenkin ihmistieteissä ennen pitkää kumottu, ja se kumoaminen on saanut alkunsa siitä, että hienot teoriat eivät ole käytännössä toimineet lainkaan?

Sellaisia ovat esimerkiksi lasten opettaminen säännölliseen elämänrytmiin ruokkimalla imeväisikäisiä vain ja ainoastaan neljän tunnin välein, ihmisen luonteen lukeminen kallon muodoista, rotuopit, lähes kaikkien psyykkisten ongelmien johtuminen epäonnistuneesta oidipaalivaiheesta peniskateuksineen, välttämättömyys pitää naisia miesten holhouksen alla, tuhkarokon parantaminen purettamalla iilimatoja korvan taakse, ja monta muuta. Tiede osoittaa itse olleensa melkein aina väärässä sitä mukaa kun uusia tutkimuksia tehdään.

Voit googlata koko netin läpi ja kirjoittaa tänne sitten samaa toistavia tiiliskiviromaanejasi, mutta tosiasiat eivät siitä miksikään muutu. On erityislapsia, jotka hyötyvät integraatiosta. On erityislapsia, joiden kohdalla se on inhimillinen katastrofi. Tätä sinä et halua nähdä, vaan haluat kiistää lasten erilaiset tarpeet ja pakottaa heidät kaikki samaan muottiin jonkinlaiseen Pieni talo preerialla -ihannemaailmassa toimivaan satukouluun. Valitettavasti me muut elämme vain täällä tavallisessa reaalimaailmassa, ja meidän on tyytyminen meidän maailmamme sanelemiin ehtoihin.

Lue lisää

Onneksi on tiede, niin ei tarvitse pimeässä kulkea ja arvailla, minkälainen lähestymistapa asioihin olisi oikea.

Eikös sinun totuutesi ole juuri se mitä tässä kumotaan? Inkluusio toimii kyllä, tästä on esimerkkinä muut Pohjoismaat, joissa inkluusiota käytännössä toteutetaan jo suuressa mittakaavassa.

Nuo mainitsemasi kallonmuotojen tutkimiset ym hömpämpömpät eivät mitenkään liity inkluusioon, jota on tutkittu nykyaikaisilla menetelmillä (tilastotiede jne). Itse asiassa tiede on onnistunut kumoamaan erityisluokkien aseman erityisoppilaille ylivertaisena paikkana. Erityisluokat voit lisätä tuohon listaasi rotuopeista!

Sinä vain jatkat inttämistäsi, mutta yhtäkään tutkimusta et ole vieläkään esittänyt väitteidesi tueksi! Tämä alkaa jo olemaan hiukan häiritsevää. Tiede on varsin yksimielinen inkluusion hyödyistä lapselle.

Tiede tutkii reaalimaailman tapahtumia, ei TV-sarjojen ihannemaailmoja. Luulisi sinun tietävän tämän, jos olet akateemisen ja tieteellisen koulutuksen saanut. (Mitä hiukan kyllä epäilen)

terteeertertertert kirjoitti:

Onneksi on tiede, niin ei tarvitse pimeässä kulkea ja arvailla, minkälainen lähestymistapa asioihin olisi oikea.

Eikös sinun totuutesi ole juuri se mitä tässä kumotaan? Inkluusio toimii kyllä, tästä on esimerkkinä muut Pohjoismaat, joissa inkluusiota käytännössä toteutetaan jo suuressa mittakaavassa.

Nuo mainitsemasi kallonmuotojen tutkimiset ym hömpämpömpät eivät mitenkään liity inkluusioon, jota on tutkittu nykyaikaisilla menetelmillä (tilastotiede jne). Itse asiassa tiede on onnistunut kumoamaan erityisluokkien aseman erityisoppilaille ylivertaisena paikkana. Erityisluokat voit lisätä tuohon listaasi rotuopeista!

Sinä vain jatkat inttämistäsi, mutta yhtäkään tutkimusta et ole vieläkään esittänyt väitteidesi tueksi! Tämä alkaa jo olemaan hiukan häiritsevää. Tiede on varsin yksimielinen inkluusion hyödyistä lapselle.

Tiede tutkii reaalimaailman tapahtumia, ei TV-sarjojen ihannemaailmoja. Luulisi sinun tietävän tämän, jos olet akateemisen ja tieteellisen koulutuksen saanut. (Mitä hiukan kyllä epäilen)

Lue lisää

Epäile ihan rauhassa, tiedän itse meriittini ja se riittää minulle. Tiedän, minkälaisilla menetelmillä tutkimuksia tehdään, olenpa sellaista tehnyt itsekin (oletkohan sinä?) mutta sinäpä et tunnu ymmärtävän, että lähes kaikki tämän päivän tutkimus on auttamatta vanhanaikaista ja väärää muutaman vuosikymmenen jälkeen. Se mikä on ja pysyy on käytäntö ja tosiasiat. Olet täällä maininnut, että sinulla ei ole hölkäsen pölähtävän vertaa kokemusta opetustyöstä, kirjoitustesi perusteella oletan, että tuskin erityislasten parissa tehtävästä työstäkään, kunhan vain lämpimiksesi ja ilmeisesti nuoruuden kaikkitietävällä kokemattomuudella kiistelet alan rautaisten ammattilaisten kanssa heidän monivuotisen yliopistokoulutuksen vaativasta työstään.

Marjatainen kirjoitti:

Epäile ihan rauhassa, tiedän itse meriittini ja se riittää minulle. Tiedän, minkälaisilla menetelmillä tutkimuksia tehdään, olenpa sellaista tehnyt itsekin (oletkohan sinä?) mutta sinäpä et tunnu ymmärtävän, että lähes kaikki tämän päivän tutkimus on auttamatta vanhanaikaista ja väärää muutaman vuosikymmenen jälkeen. Se mikä on ja pysyy on käytäntö ja tosiasiat. Olet täällä maininnut, että sinulla ei ole hölkäsen pölähtävän vertaa kokemusta opetustyöstä, kirjoitustesi perusteella oletan, että tuskin erityislasten parissa tehtävästä työstäkään, kunhan vain lämpimiksesi ja ilmeisesti nuoruuden kaikkitietävällä kokemattomuudella kiistelet alan rautaisten ammattilaisten kanssa heidän monivuotisen yliopistokoulutuksen vaativasta työstään.

Lue lisää

No kerrohan sitten niistä tutkimuksista, jotka puhuvat erityiskoulujen puolesta ja inkluusiota vastaan, kun kerran olet alan rautainen ammattilainen!

Ovatko muka Sakari Moberg, Aimo Naukkarinen, Timo Saloviita, Tarja Ladonlahti, Pentti Murto, Jukka Kaukola, Oiva Antti Mäki, Kehitysvammaisten tukiliitto, Euroopan erityisopetusneuvosto ja UNESCO vain nuoruuden kaikkitietävää hölynpölyä levittäviä tahoja?!!!! On sinulla Marjatainen suuret kuvitelmat itsestäsi!

eerrretettteee kirjoitti:

No kerrohan sitten niistä tutkimuksista, jotka puhuvat erityiskoulujen puolesta ja inkluusiota vastaan, kun kerran olet alan rautainen ammattilainen!

Ovatko muka Sakari Moberg, Aimo Naukkarinen, Timo Saloviita, Tarja Ladonlahti, Pentti Murto, Jukka Kaukola, Oiva Antti Mäki, Kehitysvammaisten tukiliitto, Euroopan erityisopetusneuvosto ja UNESCO vain nuoruuden kaikkitietävää hölynpölyä levittäviä tahoja?!!!! On sinulla Marjatainen suuret kuvitelmat itsestäsi!

Lue lisää

Noista nyt ainakin Pentti Murto kuoli jo vuosia sitten. Tunsin miehen.

Olen ammattilainen, mutta kirjoituksellani rautaisista ammattilaisista viittasin varsinaisesti muihin tässä ketjussa sinulle vastanneisiin opetusalan asiantuntijoihin. Sinähän et ole tämän alan ammattilainen ollenkaan. Toistat vain papukaijan tavoin samoja, muiden kirjoittamia tekstejä, joita et ole kunnolla edes ymmärtänyt. En palaa tähän asiaan enää sinun kanssasi, koen turhauttavaksi kinastella sellaisen ihmisen kanssa, joka koreilee lainahöyhenillä ja näkee asioista vain yhden puolen. Katsoo siis yhdellä silmällä kuten kykloopit aina.

Marjatainen kirjoitti:

Noista nyt ainakin Pentti Murto kuoli jo vuosia sitten. Tunsin miehen.

Olen ammattilainen, mutta kirjoituksellani rautaisista ammattilaisista viittasin varsinaisesti muihin tässä ketjussa sinulle vastanneisiin opetusalan asiantuntijoihin. Sinähän et ole tämän alan ammattilainen ollenkaan. Toistat vain papukaijan tavoin samoja, muiden kirjoittamia tekstejä, joita et ole kunnolla edes ymmärtänyt. En palaa tähän asiaan enää sinun kanssasi, koen turhauttavaksi kinastella sellaisen ihmisen kanssa, joka koreilee lainahöyhenillä ja näkee asioista vain yhden puolen. Katsoo siis yhdellä silmällä kuten kykloopit aina.

Lue lisää

Pentti Murto ja myös Oiva Antti Mäki ovat kuolleet. Heidän ajatuksensa ovat kuitenkin nyt entistä ajankohtaisempia.

Esitä nyt edes niitä tutkimustuloksia väitteittesi tueksi! Eikös "asiantuntija" ymmärrä, että ammattilaisuuteen vetoaminen on argumentointivirhe. Jokainen asia pitää tutkimuksilla pystyä todistamaan!

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

sdsdsgsgsgss kirjoitti:

Ja jatkoa... Saloviita ei ole kyklooppi. Asia selviää sinulle viimeistään silloin, kun kirjoitat Googleen hakusanaksi "inkluusio". Myös Google Scholarin kautta voit hakea, jos maallikoille suunnatut tekstit ovat liian kevyttä luettavaa: http://scholar.google.fi/

Erityiskasvatuksen alan tiedemiehet kautta maailman tuntevat nämä tutkimustulokset, jotka puhuvat inkluusion puolesta.

Kun inkluusiota vastustetaan, se ei perustu tieteeseen, en ole Marjataisenkaan todennut viittaavan yhteenkään artikkeliin tai tutkimustulokseen saati kansainväliseen sopimukseen. Mihin se sitten perustuu jos se ei perustu tieteeseen? Omiin ennakkoluuloihin?

Lue lisää

Saloviita ei ole kyklooppi, mutta Tatjana Aaljoki on. Tatjana Aaljoki jos kuka on kyklooppi.

Marjatainen kirjoitti:

En ole ehtinyt noihin nimenomaisiin artikkeleihin tutustumaan, mutta erityistä tukea tarvitsevan, toisista poikkeavan lapsen itsetunto on ihan takuulla vaakalaudalla, opiskelipa hän sitten missä tahansa: ongelma on se, että hän ei selviä opiskelustaan samalla tavalla kuin muut.

Suo siellä, vetelä täällä: erityisluokalla on vertaisryhmä, heterogeeninen, mutta joka tapauksessa vertaisryhmä ja (toivottavasti) asiansa osaavia aikuisia. Integroituna voi samaistua nk. terveisiin lapsiin ja nuoriin - mutta jos aina on joukon jumbona, sekö ei lainkaan itsetuntoa latistaisi? Tai se, että kuuluu kyllä luokkaan, mutta ei kelpaa seuraan välitunneilla, vapaa-aikana tai ryhmätyötilanteissa?

Lue lisää

Marjatainen. Montakokommenttia olet tähän keskusteluun kirjoittanut.


(Ei siis pahalla)

Tuon ammattiyhdistysretoriikan uupumuksesta ja opettajien väsymyksestä voit unohtaa. Kun puhutaan oppilaiden hyvinvoinnista, lasten hyvinvointi on se mikä ratkaisee eniten. Olisko sitten syy Suomen maailmanennätystahtiin erityisluokkasiirroissa juuri maailman väsyneimmät opettajat? Eiköhän kuitenkin opettajilla ole useita sellaisia hyvinvointitekijöitä työssään, joita ei juuri muilla ammattikunnilla ole? Pitkät lomat, vapaat illat, juhlapyhät, lyhyet työpäivät jne?

Toki

Luokkakootkin ovat Suomessa pieniä kansainvälisissä vertailuissa.

Tämä asia ei henkilöydy vain Saloviitaan. Saloviidan artikkeli oli vain niin osuva, että laitoin sen näytille. Sen kautta pääsee lukemaan myös muiden tutkijoiden näkemyksiä sekä saa tietoa UNESCON ja Euroopan erityisopetusneuvoston kannasta asioihin.

13. INTEGRAATIO UUVUTTAA OPETTAJAN. Opettajan työtaakka on jo nykyisellään raskas ja inkluusio teettää lisätöitä. Monet opettajat ovat jo muutenkin jaksamisensa äärirajoilla ja hakeutuvat muihin ammatteihin. Lisäksi koulujen ongelmat lisääntyvät: oppilaat ovat yhä vaikeampia, luokkakoot ovat yhä suurempia, opettajiin kohdistuva väkivalta yhä yleisempää ja erityisoppilaat täyttävät tavalliset luokat. Tuttuja väitteitä tiedotusvälineistä.

Kaikista vastaväitteistä tämä on paljastavin, koska siinä vihdoin suoraan myönnetään, että erityisluokkasiirtojen tarkoituksena on vähentää omia töitä. Opettajat nimenomaan pelkäävät tiettyjen oppilaiden aiheuttamaa lisätyötä ja stressiä. Huoli ei ole täysin aiheeton. Esimerkiksi äskettäisen australialaistutkimuksen mukaan inkluusion tuoma lisätyö todella oli ”jonkin verran stressaavaa” (Forlin, C. 2001, Inclusion: identifying potential stressors for regular class teachers). Näköjään kyse ei silti ollut mistään vuoren korkuisesta taakasta. Eniten opettajia huoletti se, miten he pystyivät opettamaan muuta luokkaa, kun mukana oli erityisoppilas ja se, pystyivätkö he riittävästi vastaamaan erityisoppilaan tarpeisiin. Nämä olivat enemmänkin henkisiä ongelmia kuin suoraa fyysistä lisätyötä. Kaksi seuraavaa huolta koskivat jo opettajalle aiheutuneita lisätöitä: mitä tehdä käytöshäiriöille ja miten pitää yllä hyvää oppimisympäristöä.

Inkluusio pelottaa opettajia ehkä myös sen takia, että mielikuvat "erityisoppilaiden" todellisesta määrästä ovat epärealistisen korkeita. Oletetaan virheellisesti, että ”integraatio” toisi jokaiseen luokkaan useita vaikeita tapauksia, kun todellisuudessa useimpiin ei riittäisi ainuttakaan, vaikka kaikki erityisluokat lakkautettaisiin. Ajatellaan myös, poikkeavuusleimaan liittyvien stereotypioiden tuotoksena, että kaikki erityisoppilaat ovat hyvin vaikeita tapauksia. Näinkään asia ei ole. Puolet nykyisistä erityisoppilaista istui vain jokunen vuosi sitten tavallisissa luokissa ilman sen kummempia tukitoimia.
Opettajan ympäristöltään saama sosiaalinen tuki on todettu tärkeäksi tekijäksi uupumista vastaan (Talmor ym 2005). Jos muu työyhteisö suhtautuu inkluusioon kielteisesti ja ehkä jopa pilkallisesti, opettajalle voi ennustaa ongelmia jaksamisen suhteen. Muut opettajat voivat kokea inklusiivisen opettajan petturiksi ja uhaksi omalle työlleen. Ratkaisuna voi olla vain koko koulun arvomaailman uudistaminen. Näihin ongelmiin voi lisätä sen, että inklusiiviset mallit vaativat ammattilaisilta yhteistyötä ja ehkä myös luopumista omista suljetuista toimintakentistä. Autonomian menetys ja velvoite yhteistyöhön voi olla rasitustekijä, koska yhteistyö altistaa aina myös ristiriidoille.

Opettajat eivät kuitenkaan ole niin uupuneita, kuin edunvalvontajärjestöt yrittävät väittää. Näiden järjestöjen toimenkuvaan tietysti kuuluukin valittaa töitten raskautta ja pientä palkkaa. Ei kai sellaista ammattijärjestöä olekaan, joka kehuisi omaa alaansa helpoksi mutta hyvin palkatuksi. Opettajankoulutus kuitenkin kuuluu vuodesta toiseen yliopistojen suosituimpiin koulutusohjelmiin ja opettajan ammatti on hyvin tavoiteltu. Tätä on vaikea selittää, jos ammattijärjestöjen väitteet kurjasta palkasta ja äärimmäisestä rääkistä pitäisivät edes osittain paikkansa.

Opettajan työ on henkisesti tavallista kuormittavampaa, mutta niin on kaikki muukin ihmissuhdetyö. Siinä on toisaalta sellaisia hyvinvointitekijöitä, joita ei ole kaikissa muissa ammateissa. Koulujen olosuhteet eivät liioin ole menneet huonompaan suuntaan vaan parempaan. Peruskoulun luokkakoko kuuluu maailman alhaisimpiin ja luokkakoot ovat pysyvän tuntuisesti laskusuunnassa. Tieteellistä näyttöä oppilaitten käytöshäiriöiden lisääntymisestä ei liioin ole, vaikka diagnoosit ovatkin lisääntyneet. Väite opettajien lisääntyneestä halukkuudesta vaihtaa ammattia oli uutisankka. Opettajat päinvastoin pysyivät työssään muita ammattiryhmiä selvästi paremmin (HS, 28.10. 2007). Opettajat ovat myös yksi vähiten sairastavia ammattiryhmiä (Opettaja 4/2009). Edunvalvojien ontuva selitys asiaan on, että kaikki muut ammattiryhmät lusmuilevat.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

tertewrtertwrtwtwer kirjoitti:

13. INTEGRAATIO UUVUTTAA OPETTAJAN. Opettajan työtaakka on jo nykyisellään raskas ja inkluusio teettää lisätöitä. Monet opettajat ovat jo muutenkin jaksamisensa äärirajoilla ja hakeutuvat muihin ammatteihin. Lisäksi koulujen ongelmat lisääntyvät: oppilaat ovat yhä vaikeampia, luokkakoot ovat yhä suurempia, opettajiin kohdistuva väkivalta yhä yleisempää ja erityisoppilaat täyttävät tavalliset luokat. Tuttuja väitteitä tiedotusvälineistä.

Kaikista vastaväitteistä tämä on paljastavin, koska siinä vihdoin suoraan myönnetään, että erityisluokkasiirtojen tarkoituksena on vähentää omia töitä. Opettajat nimenomaan pelkäävät tiettyjen oppilaiden aiheuttamaa lisätyötä ja stressiä. Huoli ei ole täysin aiheeton. Esimerkiksi äskettäisen australialaistutkimuksen mukaan inkluusion tuoma lisätyö todella oli ”jonkin verran stressaavaa” (Forlin, C. 2001, Inclusion: identifying potential stressors for regular class teachers). Näköjään kyse ei silti ollut mistään vuoren korkuisesta taakasta. Eniten opettajia huoletti se, miten he pystyivät opettamaan muuta luokkaa, kun mukana oli erityisoppilas ja se, pystyivätkö he riittävästi vastaamaan erityisoppilaan tarpeisiin. Nämä olivat enemmänkin henkisiä ongelmia kuin suoraa fyysistä lisätyötä. Kaksi seuraavaa huolta koskivat jo opettajalle aiheutuneita lisätöitä: mitä tehdä käytöshäiriöille ja miten pitää yllä hyvää oppimisympäristöä.

Inkluusio pelottaa opettajia ehkä myös sen takia, että mielikuvat "erityisoppilaiden" todellisesta määrästä ovat epärealistisen korkeita. Oletetaan virheellisesti, että ”integraatio” toisi jokaiseen luokkaan useita vaikeita tapauksia, kun todellisuudessa useimpiin ei riittäisi ainuttakaan, vaikka kaikki erityisluokat lakkautettaisiin. Ajatellaan myös, poikkeavuusleimaan liittyvien stereotypioiden tuotoksena, että kaikki erityisoppilaat ovat hyvin vaikeita tapauksia. Näinkään asia ei ole. Puolet nykyisistä erityisoppilaista istui vain jokunen vuosi sitten tavallisissa luokissa ilman sen kummempia tukitoimia.
Opettajan ympäristöltään saama sosiaalinen tuki on todettu tärkeäksi tekijäksi uupumista vastaan (Talmor ym 2005). Jos muu työyhteisö suhtautuu inkluusioon kielteisesti ja ehkä jopa pilkallisesti, opettajalle voi ennustaa ongelmia jaksamisen suhteen. Muut opettajat voivat kokea inklusiivisen opettajan petturiksi ja uhaksi omalle työlleen. Ratkaisuna voi olla vain koko koulun arvomaailman uudistaminen. Näihin ongelmiin voi lisätä sen, että inklusiiviset mallit vaativat ammattilaisilta yhteistyötä ja ehkä myös luopumista omista suljetuista toimintakentistä. Autonomian menetys ja velvoite yhteistyöhön voi olla rasitustekijä, koska yhteistyö altistaa aina myös ristiriidoille.

Opettajat eivät kuitenkaan ole niin uupuneita, kuin edunvalvontajärjestöt yrittävät väittää. Näiden järjestöjen toimenkuvaan tietysti kuuluukin valittaa töitten raskautta ja pientä palkkaa. Ei kai sellaista ammattijärjestöä olekaan, joka kehuisi omaa alaansa helpoksi mutta hyvin palkatuksi. Opettajankoulutus kuitenkin kuuluu vuodesta toiseen yliopistojen suosituimpiin koulutusohjelmiin ja opettajan ammatti on hyvin tavoiteltu. Tätä on vaikea selittää, jos ammattijärjestöjen väitteet kurjasta palkasta ja äärimmäisestä rääkistä pitäisivät edes osittain paikkansa.

Opettajan työ on henkisesti tavallista kuormittavampaa, mutta niin on kaikki muukin ihmissuhdetyö. Siinä on toisaalta sellaisia hyvinvointitekijöitä, joita ei ole kaikissa muissa ammateissa. Koulujen olosuhteet eivät liioin ole menneet huonompaan suuntaan vaan parempaan. Peruskoulun luokkakoko kuuluu maailman alhaisimpiin ja luokkakoot ovat pysyvän tuntuisesti laskusuunnassa. Tieteellistä näyttöä oppilaitten käytöshäiriöiden lisääntymisestä ei liioin ole, vaikka diagnoosit ovatkin lisääntyneet. Väite opettajien lisääntyneestä halukkuudesta vaihtaa ammattia oli uutisankka. Opettajat päinvastoin pysyivät työssään muita ammattiryhmiä selvästi paremmin (HS, 28.10. 2007). Opettajat ovat myös yksi vähiten sairastavia ammattiryhmiä (Opettaja 4/2009). Edunvalvojien ontuva selitys asiaan on, että kaikki muut ammattiryhmät lusmuilevat.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

nyt tai ollut joskus opetustyössä?

ttreeeeertertert kirjoitti:

Tuon ammattiyhdistysretoriikan uupumuksesta ja opettajien väsymyksestä voit unohtaa. Kun puhutaan oppilaiden hyvinvoinnista, lasten hyvinvointi on se mikä ratkaisee eniten. Olisko sitten syy Suomen maailmanennätystahtiin erityisluokkasiirroissa juuri maailman väsyneimmät opettajat? Eiköhän kuitenkin opettajilla ole useita sellaisia hyvinvointitekijöitä työssään, joita ei juuri muilla ammattikunnilla ole? Pitkät lomat, vapaat illat, juhlapyhät, lyhyet työpäivät jne?

Toki

Luokkakootkin ovat Suomessa pieniä kansainvälisissä vertailuissa.

Tämä asia ei henkilöydy vain Saloviitaan. Saloviidan artikkeli oli vain niin osuva, että laitoin sen näytille. Sen kautta pääsee lukemaan myös muiden tutkijoiden näkemyksiä sekä saa tietoa UNESCON ja Euroopan erityisopetusneuvoston kannasta asioihin.

Lue lisää

ollut opetustyössä?

kysynpä kirjoitti:

nyt tai ollut joskus opetustyössä?

En ole opetustyössä. Ystäväpiiriini tosin kuuluu opettajia, jotka kannattavat inkluusiota.

Opettajilla on tapana väittää, että "viime vuosina" lasten käytöshäiriöt ovat lisääntyneet ja yhä enemmän erityisoppilaita integroidaan tavallisille luokille. Esimerkiksi opettaja-tv:n kuukauden opettaja 5/09, Juha Juopperi, sai vuoronsa parkaista: "Jokaiselle opelle pitäisi saada henkilökohtainen luokka-avustaja. Lähikouluperiaatteen ja intergraatio (sic!)/inkluusio-systeemien vuoksi luokkatyöskentely yksin lasten kanssa alkaa jo olla mahdotonta." On kai uskottava, että opettajista tältä tuntuu, kun sitä jatkuvasti toistetaan. Erikoista on silti, että lasten käytöshäiriöitä koskevat seuruututkimukset eivät ole vahvistaneet väitettä käytöshäiriöiden lisääntymisestä "viime vuosina". Sen sijaan dokumentit osoittavat, että tätä väitettä on kyllä toisteltu ainakin 90 vuoden ajan. Myös totuus erityisoppilaiden "lisääntyvästä inkluusiosta" on jokaisen helposti tarkistettavissa (Tilastokeskus, 10.6.2009.) Tilastokeskuksen numerosarjat osoittavat, että inkluusio on jokaisena tilastovuotena vähentynyt. Kuntakohtaisia lisätietoja löytyy Wera-raportointipalvelusta.

Voisiko olla niin, että oppilaan aiheuttamat lisätyöt olisikin ainoa varsinainen peruste vastustaa inkluusiota? Muut syyt olisivat sitten yhtä ja samaa vedätystä, tekosyitä, joihin opettajilla itsellään tosin on houkutusta uskoa myös oikeasti. Onhan toki mukavampi ajatella, että häirikköpennun poistaminen luokasta olisi myös kaikkein parasta tälle itselleen.

Näin ajateltuna tekosyiden röykkiö on kyllä valtava. Koska kyse on perimmältään opettajan töiden helpottamisesta ammatillisen työnjaon avulla, tekosyiden ydinteemoja on korostaa opettajan äärimmäistä työtaakkaa sekä hänen kyvyttömyyttään opettaa ketään muita kuin mallioppilaita. Ydinteemoihin kuuluu myös lasten poikkeavuuden liioittelu: erityislapsi on erilainen, ja hän oppii eri tavalla kuin muut. Jopa siinä mitassa, että hänen opettajansakin tarvitsevat kokonaan erilaisen koulutuksen kuin muiden lasten opettajat. Eläinlääkärit pystyvät parantamaan sekä kissoja että koiria, mutta lapset ovat muka niin erilaisia, että tarvitaan kaksi kokonaan erillistä opettajantutkintoa. Poikkeavuuden korostamisen luulisi kuuluvan menneisyyteen. Se on kuitenkin myös nykypäivää, mutta tapahtuu vain eri tavalla. Uusissa sievistelevissä puhetavoissa menneen ajan karkea puhe muuttuu "erityisen tuen tarpeeksi" ja lääketieteellisiksi hölynpölydiagnooseiksi. Ennen pojat olivat yksinkertaisesti poikia. Nyt enimmäkseen naisista koostuva ammattilaisarmeija jakaa heille tuhansittain erilaisia sairausdiagnooseja.

Näin erityisopetuksen uskottavuutta rakennetaan hiljaisella rinnastuksella sairaanhoitoon: erityisoppilas on ikään kuin potilas, joka sairaan tavoin tulee saamaan erityistä asiantuntemusta vaativaa hoitoa sairaalan osastolle eli erityisluokalle. Sairausmetafora herättää mielikuvan tiiviistä kytkennästä taudin ja sen hoidon välillä. Sairaanhoidossa tällaisia tiiviitä kytköksiä on: esimerkiksi bakteeri-infektiota hoidetaan antibiooteilla. Sen sijaan erityisopetuksessa metafora vie harhaan. Siellä diagnoosin ja hoidon välinen yhteys on pääasiassa sanahelinää. Voidaan sanoa, että dysfasiaoppilas tarvitsee dysfasiaopetusta, mutta sellaista ei todellisuudessa ole olemassa. Tässä mielikuva taudin ja hoidon tiiviistä yhteydestä syntyy alkusoinnusta. Vastaava illuusio syntyy sanapareista "erityisoppilas" ja "erityisopetus". Sairaalarinnastuksen turvin erityisopetus muuttuu ihmelääkkeeksi, joka parantaa kaiken. ”Jos oppilaan opiskelu muun opetuksen yhteydessä ei ole mahdollista… opetus tulee järjestää erityisopetuksen ryhmässä” sanoo Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet (s. 27). Rivien välistä voi lukea, että erityisopetuksen ryhmissä kaikki on mahdollista.

tertewrtertwrtwtwer kirjoitti:

13. INTEGRAATIO UUVUTTAA OPETTAJAN. Opettajan työtaakka on jo nykyisellään raskas ja inkluusio teettää lisätöitä. Monet opettajat ovat jo muutenkin jaksamisensa äärirajoilla ja hakeutuvat muihin ammatteihin. Lisäksi koulujen ongelmat lisääntyvät: oppilaat ovat yhä vaikeampia, luokkakoot ovat yhä suurempia, opettajiin kohdistuva väkivalta yhä yleisempää ja erityisoppilaat täyttävät tavalliset luokat. Tuttuja väitteitä tiedotusvälineistä.

Kaikista vastaväitteistä tämä on paljastavin, koska siinä vihdoin suoraan myönnetään, että erityisluokkasiirtojen tarkoituksena on vähentää omia töitä. Opettajat nimenomaan pelkäävät tiettyjen oppilaiden aiheuttamaa lisätyötä ja stressiä. Huoli ei ole täysin aiheeton. Esimerkiksi äskettäisen australialaistutkimuksen mukaan inkluusion tuoma lisätyö todella oli ”jonkin verran stressaavaa” (Forlin, C. 2001, Inclusion: identifying potential stressors for regular class teachers). Näköjään kyse ei silti ollut mistään vuoren korkuisesta taakasta. Eniten opettajia huoletti se, miten he pystyivät opettamaan muuta luokkaa, kun mukana oli erityisoppilas ja se, pystyivätkö he riittävästi vastaamaan erityisoppilaan tarpeisiin. Nämä olivat enemmänkin henkisiä ongelmia kuin suoraa fyysistä lisätyötä. Kaksi seuraavaa huolta koskivat jo opettajalle aiheutuneita lisätöitä: mitä tehdä käytöshäiriöille ja miten pitää yllä hyvää oppimisympäristöä.

Inkluusio pelottaa opettajia ehkä myös sen takia, että mielikuvat "erityisoppilaiden" todellisesta määrästä ovat epärealistisen korkeita. Oletetaan virheellisesti, että ”integraatio” toisi jokaiseen luokkaan useita vaikeita tapauksia, kun todellisuudessa useimpiin ei riittäisi ainuttakaan, vaikka kaikki erityisluokat lakkautettaisiin. Ajatellaan myös, poikkeavuusleimaan liittyvien stereotypioiden tuotoksena, että kaikki erityisoppilaat ovat hyvin vaikeita tapauksia. Näinkään asia ei ole. Puolet nykyisistä erityisoppilaista istui vain jokunen vuosi sitten tavallisissa luokissa ilman sen kummempia tukitoimia.
Opettajan ympäristöltään saama sosiaalinen tuki on todettu tärkeäksi tekijäksi uupumista vastaan (Talmor ym 2005). Jos muu työyhteisö suhtautuu inkluusioon kielteisesti ja ehkä jopa pilkallisesti, opettajalle voi ennustaa ongelmia jaksamisen suhteen. Muut opettajat voivat kokea inklusiivisen opettajan petturiksi ja uhaksi omalle työlleen. Ratkaisuna voi olla vain koko koulun arvomaailman uudistaminen. Näihin ongelmiin voi lisätä sen, että inklusiiviset mallit vaativat ammattilaisilta yhteistyötä ja ehkä myös luopumista omista suljetuista toimintakentistä. Autonomian menetys ja velvoite yhteistyöhön voi olla rasitustekijä, koska yhteistyö altistaa aina myös ristiriidoille.

Opettajat eivät kuitenkaan ole niin uupuneita, kuin edunvalvontajärjestöt yrittävät väittää. Näiden järjestöjen toimenkuvaan tietysti kuuluukin valittaa töitten raskautta ja pientä palkkaa. Ei kai sellaista ammattijärjestöä olekaan, joka kehuisi omaa alaansa helpoksi mutta hyvin palkatuksi. Opettajankoulutus kuitenkin kuuluu vuodesta toiseen yliopistojen suosituimpiin koulutusohjelmiin ja opettajan ammatti on hyvin tavoiteltu. Tätä on vaikea selittää, jos ammattijärjestöjen väitteet kurjasta palkasta ja äärimmäisestä rääkistä pitäisivät edes osittain paikkansa.

Opettajan työ on henkisesti tavallista kuormittavampaa, mutta niin on kaikki muukin ihmissuhdetyö. Siinä on toisaalta sellaisia hyvinvointitekijöitä, joita ei ole kaikissa muissa ammateissa. Koulujen olosuhteet eivät liioin ole menneet huonompaan suuntaan vaan parempaan. Peruskoulun luokkakoko kuuluu maailman alhaisimpiin ja luokkakoot ovat pysyvän tuntuisesti laskusuunnassa. Tieteellistä näyttöä oppilaitten käytöshäiriöiden lisääntymisestä ei liioin ole, vaikka diagnoosit ovatkin lisääntyneet. Väite opettajien lisääntyneestä halukkuudesta vaihtaa ammattia oli uutisankka. Opettajat päinvastoin pysyivät työssään muita ammattiryhmiä selvästi paremmin (HS, 28.10. 2007). Opettajat ovat myös yksi vähiten sairastavia ammattiryhmiä (Opettaja 4/2009). Edunvalvojien ontuva selitys asiaan on, että kaikki muut ammattiryhmät lusmuilevat.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

Hyvänsuopaisuutta korostava ideologinen puhe ei kuitenkaan pysty peittämään kaikkea. Hyvänsuopaisuuden avulla on vaikea selittää, miksi vammaiset lapset alunperin jätettiin kokonaan koulutuksen ulkopuolelle, miksi heidän opettajansa saavat muita suppeamman koulutuksen ja ovat useammin epäpäteviä, miksi erityisluokat ovat kellareissa ja miksi erityisoppilaista jatkuvasti puhutaan pilkalliseen ja halventavaan sävyyn. Nämä ilmiöt osoittavat, että "erityisen tuen tarve" ei ole neutraali diagnoosi vaan poltinmerkki, jonka niskoilleen saaminen uhkaa todellisuudessa vaarantaa oppilaan koulu-uran. Ammattilaisten käyttämä halventava kielenkäyttö ei edes rajoitu näyttämön taakse, kuten oppilashuoltoryhmiin (Naukkarinen, 1999) tai ammattilaisten suljetuille keskustelupalstoille. Sitä esiintyy avoimesti julkisuudessa vaikkapa opettajien ammattilehdissä ("häiriköt on kannettava ulos luokista ja suut tukittava" (Opettaja, 50,2007) tai erityispedagogisessa ammattikirjallisuudessa. Ehdoton huippu oli takavuosina erityisopettajien tutkintovaatimuksiin kuulunut, Kouluhallituksen hyväksymä oppikirja "Sielullisesti poikkeavat lapset", jossa erästä vammaisryhmää suoraan verrattiin eläimiin: "muistuttavat ihmisen muotoisia apinoita" (Saari, 1968, 46).

Näyttää siis siltä, että inkluusiossa vastakkain on kaksi hyvää asiaa: toisaalta opettajien oikeutettu toive hieman keveämmistä työpäivistä, toisaalta kasvava tietoisuus siitä, että ihmisoikeudet kuuluvat myös vammaisille lapsille. Ratkaisuna voisi olla se, että opettajien hyvinvointia ja pärjäämistä tuetaan muilla tavoin kuin nipistämällä lasten oikeuksista. Maailma on kova, ja jokaisen on tietysti valvottava omia etujaan. Ehkä etujen ajamisen ei silti aina tarvitsisi olla luunkovaa, etenkään silloin kun toisena osapuolena on vammainen lapsi. Pulma on vain siinä, että erityisopetuksen legitimiteetti on Suomessa poikkeuksellisen korkea, ja lasten lajittelu on eduskunnan hyväksymää. Vastuu on siirretty opettajille, joiden työmoraali on vähitellen antanut yhä enemmän periksi. Kynnys erityisluokkasiirtoihin on madaltunut. Siirtoon riittää yksi riittävän kovaääninen opettaja. Siirron peruminen taas on käytännössä mahdotonta - siinähän luovuttaisiin saavutetuista eduista.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

eteteetttrr kirjoitti:

En ole opetustyössä. Ystäväpiiriini tosin kuuluu opettajia, jotka kannattavat inkluusiota.

Opettajilla on tapana väittää, että "viime vuosina" lasten käytöshäiriöt ovat lisääntyneet ja yhä enemmän erityisoppilaita integroidaan tavallisille luokille. Esimerkiksi opettaja-tv:n kuukauden opettaja 5/09, Juha Juopperi, sai vuoronsa parkaista: "Jokaiselle opelle pitäisi saada henkilökohtainen luokka-avustaja. Lähikouluperiaatteen ja intergraatio (sic!)/inkluusio-systeemien vuoksi luokkatyöskentely yksin lasten kanssa alkaa jo olla mahdotonta." On kai uskottava, että opettajista tältä tuntuu, kun sitä jatkuvasti toistetaan. Erikoista on silti, että lasten käytöshäiriöitä koskevat seuruututkimukset eivät ole vahvistaneet väitettä käytöshäiriöiden lisääntymisestä "viime vuosina". Sen sijaan dokumentit osoittavat, että tätä väitettä on kyllä toisteltu ainakin 90 vuoden ajan. Myös totuus erityisoppilaiden "lisääntyvästä inkluusiosta" on jokaisen helposti tarkistettavissa (Tilastokeskus, 10.6.2009.) Tilastokeskuksen numerosarjat osoittavat, että inkluusio on jokaisena tilastovuotena vähentynyt. Kuntakohtaisia lisätietoja löytyy Wera-raportointipalvelusta.

Voisiko olla niin, että oppilaan aiheuttamat lisätyöt olisikin ainoa varsinainen peruste vastustaa inkluusiota? Muut syyt olisivat sitten yhtä ja samaa vedätystä, tekosyitä, joihin opettajilla itsellään tosin on houkutusta uskoa myös oikeasti. Onhan toki mukavampi ajatella, että häirikköpennun poistaminen luokasta olisi myös kaikkein parasta tälle itselleen.

Näin ajateltuna tekosyiden röykkiö on kyllä valtava. Koska kyse on perimmältään opettajan töiden helpottamisesta ammatillisen työnjaon avulla, tekosyiden ydinteemoja on korostaa opettajan äärimmäistä työtaakkaa sekä hänen kyvyttömyyttään opettaa ketään muita kuin mallioppilaita. Ydinteemoihin kuuluu myös lasten poikkeavuuden liioittelu: erityislapsi on erilainen, ja hän oppii eri tavalla kuin muut. Jopa siinä mitassa, että hänen opettajansakin tarvitsevat kokonaan erilaisen koulutuksen kuin muiden lasten opettajat. Eläinlääkärit pystyvät parantamaan sekä kissoja että koiria, mutta lapset ovat muka niin erilaisia, että tarvitaan kaksi kokonaan erillistä opettajantutkintoa. Poikkeavuuden korostamisen luulisi kuuluvan menneisyyteen. Se on kuitenkin myös nykypäivää, mutta tapahtuu vain eri tavalla. Uusissa sievistelevissä puhetavoissa menneen ajan karkea puhe muuttuu "erityisen tuen tarpeeksi" ja lääketieteellisiksi hölynpölydiagnooseiksi. Ennen pojat olivat yksinkertaisesti poikia. Nyt enimmäkseen naisista koostuva ammattilaisarmeija jakaa heille tuhansittain erilaisia sairausdiagnooseja.

Näin erityisopetuksen uskottavuutta rakennetaan hiljaisella rinnastuksella sairaanhoitoon: erityisoppilas on ikään kuin potilas, joka sairaan tavoin tulee saamaan erityistä asiantuntemusta vaativaa hoitoa sairaalan osastolle eli erityisluokalle. Sairausmetafora herättää mielikuvan tiiviistä kytkennästä taudin ja sen hoidon välillä. Sairaanhoidossa tällaisia tiiviitä kytköksiä on: esimerkiksi bakteeri-infektiota hoidetaan antibiooteilla. Sen sijaan erityisopetuksessa metafora vie harhaan. Siellä diagnoosin ja hoidon välinen yhteys on pääasiassa sanahelinää. Voidaan sanoa, että dysfasiaoppilas tarvitsee dysfasiaopetusta, mutta sellaista ei todellisuudessa ole olemassa. Tässä mielikuva taudin ja hoidon tiiviistä yhteydestä syntyy alkusoinnusta. Vastaava illuusio syntyy sanapareista "erityisoppilas" ja "erityisopetus". Sairaalarinnastuksen turvin erityisopetus muuttuu ihmelääkkeeksi, joka parantaa kaiken. ”Jos oppilaan opiskelu muun opetuksen yhteydessä ei ole mahdollista… opetus tulee järjestää erityisopetuksen ryhmässä” sanoo Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet (s. 27). Rivien välistä voi lukea, että erityisopetuksen ryhmissä kaikki on mahdollista.

Lue lisää

ei opettaja nyt ehdi lukea. :) Täytyy rientää korjaamaan kokeita, itsenäisyyspäivänäkin. On niitä ollut joka päivä muutenkin.
Miksi haalitte tutkimusta tutkimuksen perään?

Käytäntö ei toimi tällaisena. Se on fakta kokemusperäisesti. Tutkimuksia voidaan tehdä vaikka millaisia. Kävi meillä opetusministerikin paikan päällä. Saa nähdä mitä päätteli.

tteeeererrrretet kirjoitti:

Hyvänsuopaisuutta korostava ideologinen puhe ei kuitenkaan pysty peittämään kaikkea. Hyvänsuopaisuuden avulla on vaikea selittää, miksi vammaiset lapset alunperin jätettiin kokonaan koulutuksen ulkopuolelle, miksi heidän opettajansa saavat muita suppeamman koulutuksen ja ovat useammin epäpäteviä, miksi erityisluokat ovat kellareissa ja miksi erityisoppilaista jatkuvasti puhutaan pilkalliseen ja halventavaan sävyyn. Nämä ilmiöt osoittavat, että "erityisen tuen tarve" ei ole neutraali diagnoosi vaan poltinmerkki, jonka niskoilleen saaminen uhkaa todellisuudessa vaarantaa oppilaan koulu-uran. Ammattilaisten käyttämä halventava kielenkäyttö ei edes rajoitu näyttämön taakse, kuten oppilashuoltoryhmiin (Naukkarinen, 1999) tai ammattilaisten suljetuille keskustelupalstoille. Sitä esiintyy avoimesti julkisuudessa vaikkapa opettajien ammattilehdissä ("häiriköt on kannettava ulos luokista ja suut tukittava" (Opettaja, 50,2007) tai erityispedagogisessa ammattikirjallisuudessa. Ehdoton huippu oli takavuosina erityisopettajien tutkintovaatimuksiin kuulunut, Kouluhallituksen hyväksymä oppikirja "Sielullisesti poikkeavat lapset", jossa erästä vammaisryhmää suoraan verrattiin eläimiin: "muistuttavat ihmisen muotoisia apinoita" (Saari, 1968, 46).

Näyttää siis siltä, että inkluusiossa vastakkain on kaksi hyvää asiaa: toisaalta opettajien oikeutettu toive hieman keveämmistä työpäivistä, toisaalta kasvava tietoisuus siitä, että ihmisoikeudet kuuluvat myös vammaisille lapsille. Ratkaisuna voisi olla se, että opettajien hyvinvointia ja pärjäämistä tuetaan muilla tavoin kuin nipistämällä lasten oikeuksista. Maailma on kova, ja jokaisen on tietysti valvottava omia etujaan. Ehkä etujen ajamisen ei silti aina tarvitsisi olla luunkovaa, etenkään silloin kun toisena osapuolena on vammainen lapsi. Pulma on vain siinä, että erityisopetuksen legitimiteetti on Suomessa poikkeuksellisen korkea, ja lasten lajittelu on eduskunnan hyväksymää. Vastuu on siirretty opettajille, joiden työmoraali on vähitellen antanut yhä enemmän periksi. Kynnys erityisluokkasiirtoihin on madaltunut. Siirtoon riittää yksi riittävän kovaääninen opettaja. Siirron peruminen taas on käytännössä mahdotonta - siinähän luovuttaisiin saavutetuista eduista.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

enää ole yhtäkään erityisluokkaa. Kaikki on integroitu tavallisiin luokkiin.
Uskokaa tai älkää, olen yli 30v tehnyt kaikkeni, jotta työni olisi onnistunutta, huomioisin jokaisen lapsen ja he saisivat hyviä oppimistuloksia. Yleisesti ottaen opettajien työmoraali on Suomessa huippuluokkaa. Kuten myös oppimistulokset. Saisi sekin jossain näkyä ja kuulua.

Pidän lapsista ja ammatistani. Kunpa päättäjät tajuaisvat mikä nyt on tärkeintä.

tertewrtertwrtwtwer kirjoitti:

13. INTEGRAATIO UUVUTTAA OPETTAJAN. Opettajan työtaakka on jo nykyisellään raskas ja inkluusio teettää lisätöitä. Monet opettajat ovat jo muutenkin jaksamisensa äärirajoilla ja hakeutuvat muihin ammatteihin. Lisäksi koulujen ongelmat lisääntyvät: oppilaat ovat yhä vaikeampia, luokkakoot ovat yhä suurempia, opettajiin kohdistuva väkivalta yhä yleisempää ja erityisoppilaat täyttävät tavalliset luokat. Tuttuja väitteitä tiedotusvälineistä.

Kaikista vastaväitteistä tämä on paljastavin, koska siinä vihdoin suoraan myönnetään, että erityisluokkasiirtojen tarkoituksena on vähentää omia töitä. Opettajat nimenomaan pelkäävät tiettyjen oppilaiden aiheuttamaa lisätyötä ja stressiä. Huoli ei ole täysin aiheeton. Esimerkiksi äskettäisen australialaistutkimuksen mukaan inkluusion tuoma lisätyö todella oli ”jonkin verran stressaavaa” (Forlin, C. 2001, Inclusion: identifying potential stressors for regular class teachers). Näköjään kyse ei silti ollut mistään vuoren korkuisesta taakasta. Eniten opettajia huoletti se, miten he pystyivät opettamaan muuta luokkaa, kun mukana oli erityisoppilas ja se, pystyivätkö he riittävästi vastaamaan erityisoppilaan tarpeisiin. Nämä olivat enemmänkin henkisiä ongelmia kuin suoraa fyysistä lisätyötä. Kaksi seuraavaa huolta koskivat jo opettajalle aiheutuneita lisätöitä: mitä tehdä käytöshäiriöille ja miten pitää yllä hyvää oppimisympäristöä.

Inkluusio pelottaa opettajia ehkä myös sen takia, että mielikuvat "erityisoppilaiden" todellisesta määrästä ovat epärealistisen korkeita. Oletetaan virheellisesti, että ”integraatio” toisi jokaiseen luokkaan useita vaikeita tapauksia, kun todellisuudessa useimpiin ei riittäisi ainuttakaan, vaikka kaikki erityisluokat lakkautettaisiin. Ajatellaan myös, poikkeavuusleimaan liittyvien stereotypioiden tuotoksena, että kaikki erityisoppilaat ovat hyvin vaikeita tapauksia. Näinkään asia ei ole. Puolet nykyisistä erityisoppilaista istui vain jokunen vuosi sitten tavallisissa luokissa ilman sen kummempia tukitoimia.
Opettajan ympäristöltään saama sosiaalinen tuki on todettu tärkeäksi tekijäksi uupumista vastaan (Talmor ym 2005). Jos muu työyhteisö suhtautuu inkluusioon kielteisesti ja ehkä jopa pilkallisesti, opettajalle voi ennustaa ongelmia jaksamisen suhteen. Muut opettajat voivat kokea inklusiivisen opettajan petturiksi ja uhaksi omalle työlleen. Ratkaisuna voi olla vain koko koulun arvomaailman uudistaminen. Näihin ongelmiin voi lisätä sen, että inklusiiviset mallit vaativat ammattilaisilta yhteistyötä ja ehkä myös luopumista omista suljetuista toimintakentistä. Autonomian menetys ja velvoite yhteistyöhön voi olla rasitustekijä, koska yhteistyö altistaa aina myös ristiriidoille.

Opettajat eivät kuitenkaan ole niin uupuneita, kuin edunvalvontajärjestöt yrittävät väittää. Näiden järjestöjen toimenkuvaan tietysti kuuluukin valittaa töitten raskautta ja pientä palkkaa. Ei kai sellaista ammattijärjestöä olekaan, joka kehuisi omaa alaansa helpoksi mutta hyvin palkatuksi. Opettajankoulutus kuitenkin kuuluu vuodesta toiseen yliopistojen suosituimpiin koulutusohjelmiin ja opettajan ammatti on hyvin tavoiteltu. Tätä on vaikea selittää, jos ammattijärjestöjen väitteet kurjasta palkasta ja äärimmäisestä rääkistä pitäisivät edes osittain paikkansa.

Opettajan työ on henkisesti tavallista kuormittavampaa, mutta niin on kaikki muukin ihmissuhdetyö. Siinä on toisaalta sellaisia hyvinvointitekijöitä, joita ei ole kaikissa muissa ammateissa. Koulujen olosuhteet eivät liioin ole menneet huonompaan suuntaan vaan parempaan. Peruskoulun luokkakoko kuuluu maailman alhaisimpiin ja luokkakoot ovat pysyvän tuntuisesti laskusuunnassa. Tieteellistä näyttöä oppilaitten käytöshäiriöiden lisääntymisestä ei liioin ole, vaikka diagnoosit ovatkin lisääntyneet. Väite opettajien lisääntyneestä halukkuudesta vaihtaa ammattia oli uutisankka. Opettajat päinvastoin pysyivät työssään muita ammattiryhmiä selvästi paremmin (HS, 28.10. 2007). Opettajat ovat myös yksi vähiten sairastavia ammattiryhmiä (Opettaja 4/2009). Edunvalvojien ontuva selitys asiaan on, että kaikki muut ammattiryhmät lusmuilevat.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

Kun opettaja on poissa, jonkun on paikattava homma. Useimmiten en ole poissa ellei ole aivan pakko. Toisinmaan kaikki on poissaolon jälkeen sitten aivan sekaisin. Sijaisia ei parin päivän takia edes palkata.

Opettajiksi kouluttaudutaan monista syistä. Sama tapahtuu monilla muillakin aloilla. Esim. sairaanhoitopuolelle riittää tunkua, vaikka työolot ovat lähinnä järkyttävät ja palkka surkea. Kai se sitten on sitä kutsumusta?

tteeeererrrretet kirjoitti:

Hyvänsuopaisuutta korostava ideologinen puhe ei kuitenkaan pysty peittämään kaikkea. Hyvänsuopaisuuden avulla on vaikea selittää, miksi vammaiset lapset alunperin jätettiin kokonaan koulutuksen ulkopuolelle, miksi heidän opettajansa saavat muita suppeamman koulutuksen ja ovat useammin epäpäteviä, miksi erityisluokat ovat kellareissa ja miksi erityisoppilaista jatkuvasti puhutaan pilkalliseen ja halventavaan sävyyn. Nämä ilmiöt osoittavat, että "erityisen tuen tarve" ei ole neutraali diagnoosi vaan poltinmerkki, jonka niskoilleen saaminen uhkaa todellisuudessa vaarantaa oppilaan koulu-uran. Ammattilaisten käyttämä halventava kielenkäyttö ei edes rajoitu näyttämön taakse, kuten oppilashuoltoryhmiin (Naukkarinen, 1999) tai ammattilaisten suljetuille keskustelupalstoille. Sitä esiintyy avoimesti julkisuudessa vaikkapa opettajien ammattilehdissä ("häiriköt on kannettava ulos luokista ja suut tukittava" (Opettaja, 50,2007) tai erityispedagogisessa ammattikirjallisuudessa. Ehdoton huippu oli takavuosina erityisopettajien tutkintovaatimuksiin kuulunut, Kouluhallituksen hyväksymä oppikirja "Sielullisesti poikkeavat lapset", jossa erästä vammaisryhmää suoraan verrattiin eläimiin: "muistuttavat ihmisen muotoisia apinoita" (Saari, 1968, 46).

Näyttää siis siltä, että inkluusiossa vastakkain on kaksi hyvää asiaa: toisaalta opettajien oikeutettu toive hieman keveämmistä työpäivistä, toisaalta kasvava tietoisuus siitä, että ihmisoikeudet kuuluvat myös vammaisille lapsille. Ratkaisuna voisi olla se, että opettajien hyvinvointia ja pärjäämistä tuetaan muilla tavoin kuin nipistämällä lasten oikeuksista. Maailma on kova, ja jokaisen on tietysti valvottava omia etujaan. Ehkä etujen ajamisen ei silti aina tarvitsisi olla luunkovaa, etenkään silloin kun toisena osapuolena on vammainen lapsi. Pulma on vain siinä, että erityisopetuksen legitimiteetti on Suomessa poikkeuksellisen korkea, ja lasten lajittelu on eduskunnan hyväksymää. Vastuu on siirretty opettajille, joiden työmoraali on vähitellen antanut yhä enemmän periksi. Kynnys erityisluokkasiirtoihin on madaltunut. Siirtoon riittää yksi riittävän kovaääninen opettaja. Siirron peruminen taas on käytännössä mahdotonta - siinähän luovuttaisiin saavutetuista eduista.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

Kaikki erityisoppilaat eivät ole sitä vammaisuuden vuoksi.

opettaja vain kirjoitti:

Kaikki erityisoppilaat eivät ole sitä vammaisuuden vuoksi.

Aivan oikein, miksi he sitten ovat erityisluokilla, jos kerran kehitysvammaisetkin voisivat olla tavallisissa luokissa?

Ope minäkin kirjoitti:

Kun opettaja on poissa, jonkun on paikattava homma. Useimmiten en ole poissa ellei ole aivan pakko. Toisinmaan kaikki on poissaolon jälkeen sitten aivan sekaisin. Sijaisia ei parin päivän takia edes palkata.

Opettajiksi kouluttaudutaan monista syistä. Sama tapahtuu monilla muillakin aloilla. Esim. sairaanhoitopuolelle riittää tunkua, vaikka työolot ovat lähinnä järkyttävät ja palkka surkea. Kai se sitten on sitä kutsumusta?

Lue lisää

Opettajilla ja sairaanhoitajilla menee huonosti. Järkyttävää, mutta kuka huomioi lapset?

Ope minäkin kirjoitti:

Kun opettaja on poissa, jonkun on paikattava homma. Useimmiten en ole poissa ellei ole aivan pakko. Toisinmaan kaikki on poissaolon jälkeen sitten aivan sekaisin. Sijaisia ei parin päivän takia edes palkata.

Opettajiksi kouluttaudutaan monista syistä. Sama tapahtuu monilla muillakin aloilla. Esim. sairaanhoitopuolelle riittää tunkua, vaikka työolot ovat lähinnä järkyttävät ja palkka surkea. Kai se sitten on sitä kutsumusta?

Lue lisää

Video:

http://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/edu/erityispedagogiikan-laitos/a-world-for-inclusion-1/

Löytyy UNESCON sivuilta:
http://www.inclusionflagship.net/index2.shtml

eretetttteeet kirjoitti:

Aivan oikein, miksi he sitten ovat erityisluokilla, jos kerran kehitysvammaisetkin voisivat olla tavallisissa luokissa?

Ehkä jotkut erityisoppilaista voivat olla tavallisissa luokissa. Jotkut taas eivät. Paljon riippuu vammasta tai muista tekijöistä, joiden perusteella erityisluokkaan on sijoitettu.

Tutkimuksia voit suoltaa tänne vaikka 300 000 kappaletta, mutta niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Yliopistoihmiset ovat pihalla peruskoulun arjesta kuin lumiukot.

Erityisoppilaat sopivat laajassa mittakaavassa normaaliluokkiin vain, jos tukitoimia niissä rajusti lisätään.

Sinäkö takaat sen, että niin oikeasti tapahtuu jos koko erityiskoulujärjestelmä puretaan tai sitä kovalla kädellä leikataan?

Opettaja minäkin kirjoitti:

Ehkä jotkut erityisoppilaista voivat olla tavallisissa luokissa. Jotkut taas eivät. Paljon riippuu vammasta tai muista tekijöistä, joiden perusteella erityisluokkaan on sijoitettu.

Tutkimuksia voit suoltaa tänne vaikka 300 000 kappaletta, mutta niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Yliopistoihmiset ovat pihalla peruskoulun arjesta kuin lumiukot.

Erityisoppilaat sopivat laajassa mittakaavassa normaaliluokkiin vain, jos tukitoimia niissä rajusti lisätään.

Sinäkö takaat sen, että niin oikeasti tapahtuu jos koko erityiskoulujärjestelmä puretaan tai sitä kovalla kädellä leikataan?

Lue lisää

Heh, tutkimuksissa tutkitaan juuri todellisen elämän asioita. Siis todellisia luokassa tapahtuvia asioita. Ei ole olemassa mitään erillisiä tutkimuksia ja sitten erillistä käytännön maailmaa, vaan tutkijat tutkivat käytännön opetustilanteita ja oppimistuloksia jne jne. Tämän ymmärtämisen pitäisi olla perusasia, jos on yliopistokoulutuksen saanut.

Inkluusion toteuttaminen vaatii koko yhteiskunnan tasolla ennen kaikkea poliittista tahtoa ja inkluusiota edistävää valtionapujärjestelmää. Koulun ja luokkahuoneen tasolla inklusiivisia työtapoja ei tarvitse hakea kaukaa. 1990-luvun suomalainen peruskoulu oli huomattavan inklusiivinen nykyiseen verrattuna. Katse siis tiukasti kiireettömään menneisyyteen! Ainoastaan vaativammissa tapauksissa tarvitaan lisätoimia. Niitä koskevia neuvoja kannattaa mieluiten hakea sieltä, missä inkluusio on edennyt pisimmälle - ei siis ensimmäiseksi valtion erityiskouluista, kuten suositus tuntuu olevan.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

erreretetettte kirjoitti:

Heh, tutkimuksissa tutkitaan juuri todellisen elämän asioita. Siis todellisia luokassa tapahtuvia asioita. Ei ole olemassa mitään erillisiä tutkimuksia ja sitten erillistä käytännön maailmaa, vaan tutkijat tutkivat käytännön opetustilanteita ja oppimistuloksia jne jne. Tämän ymmärtämisen pitäisi olla perusasia, jos on yliopistokoulutuksen saanut.

Inkluusion toteuttaminen vaatii koko yhteiskunnan tasolla ennen kaikkea poliittista tahtoa ja inkluusiota edistävää valtionapujärjestelmää. Koulun ja luokkahuoneen tasolla inklusiivisia työtapoja ei tarvitse hakea kaukaa. 1990-luvun suomalainen peruskoulu oli huomattavan inklusiivinen nykyiseen verrattuna. Katse siis tiukasti kiireettömään menneisyyteen! Ainoastaan vaativammissa tapauksissa tarvitaan lisätoimia. Niitä koskevia neuvoja kannattaa mieluiten hakea sieltä, missä inkluusio on edennyt pisimmälle - ei siis ensimmäiseksi valtion erityiskouluista, kuten suositus tuntuu olevan.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

oli mm. tasokurssijärjestelmä. Sietäisi olla vieläkin. Saisivat lahjakkaimmatkin tasoistaan opetusta.

opehan minä kirjoitti:

oli mm. tasokurssijärjestelmä. Sietäisi olla vieläkin. Saisivat lahjakkaimmatkin tasoistaan opetusta.

Jaahas, nimimerkkiä vaihtelevalla opettajalla alkaa nyt retoriikka muuttumaan.

Aivan peruskoulun alkuvaiheessa erityisoppilailta evättiin koulunkäynti kokonaan.

Oppilasvalikoinnin välttämättömyydestä kirjoitti kansakouluntarkastelija A.V. Laitakari jo vuonna 1919 apukoulun opetusopissaan: tuhannet "puupäät", "tylsät" ja "kankeaoppiset" tulevat olemaan opettajien vaivana ja mieliharmina tulevassa oppivelvollisuuskoulussa. Niinpä heidän pääsynsä tavallisille luokille tulee estää.

Erityisluokkien avulla opettajat pääsevät poistamaan luokistaan yksittäiset hankalat tapaukset. Tämä selittää erityisopetuksen pysyvän suosion ja jatkuvan kasvun, jolle viralliset tahot löytävät vain kehäselityksiä ("erityisopetus lisääntyy, koska sen tarve lisääntyy, mikä tiedetään siitä että erityisopetus lisääntyy"). Hallintotieteilijät ovat havainneet, että koulutettujen ammattiryhmien, kuten opettajien tai lääkäreiden, valta kunnallisessa päätöksenteossa on kasvanut kunnallispoliitikkojen kustannuksella (Heuru, K. 2000. Kunnan päätösvallan siirtyminen). Kunnallinen koululaitos siis kehittyy yhä enemmän opettajien ehdoilla ja heidän haluamaansa suuntaan. Erityisluokkasiirtojen kasvu on yksi tapa, jolla opettajat ulosmittaavat lisääntynyttä valtaansa koulumaailmassa.

Erityisluokan käyttö oppilasvalikoinnin keinona korostuu, koska Suomessa se on ainoita kunniallisia tapoja, joilla opettaja voi päästä eroon itselleen epämiellyttävästä oppilaasta. Kun opettaja pullauttaa oppilaansa pull-out - ohjelmaan eli erityisluokalle, häntä jopa kiitetään oppilaan erityistarpeiden huomaamisesta. Voi olla vieläpä niin, että mitä nopeammin ulosheitto tapahtuu, sitä enemmän opettaja saa kiitosta tukitoimien varhentamisesta eli niiden "oikea-aikaisuudesta".

Ammatillisen ravintoketjun seuraavat portaat eli erityisluokanopettajat puolestaan tarvitsevat ulos pullautettuja oppilaita hankkiakseen elantonsa siinä ammatissa, johon heidät on koulutettu. Muitten hylkimistä oppilaista tulee "erityistarveteollisuuden" tarvitsemaa käyttöainetta. Samalla valikointi jatkuu moniportaiseksi kehittyneessä erityisluokkajärjestelmässä. Musta Pekka jää lopulta käteen sille opettajaryhmälle, jolla on vähiten resursseja puolustaa etujaan ja torjua hankalimpia tapauksia. Näitä ovat esimerkiksi epäpätevät sijaiset sekä EHA -opettajat, joilla on muita erityisopettajia matalampi koulutustaso. Hekään eivät silti ole jääneet täysin neuvottomiksi. Esimerkiksi "autismiluokat" ovat EHA -opettajien kehittämä keino saada luotua vielä yksi valikointiporras, jonne he pystyvät siirtämään vaikeimmat tapauksensa. Ensin nämä tapaukset vain nimetään uudelleen "autisteiksi". Tämä valikointipeli muistuttaa missä tahansa palveluorganisaatiossa tunnettua asiakkaitten pomputtelua luukulta toiselle. Pomputtelu on keino siirtää vastuu ja työt aina jollekin toiselle. Organisaation sisäinen työnjako yleensä tarjoaa pomputtelulle tarpeeksi tilaa. Monissa organisaatioissa on ohjelmallisesti pyritty yhden luukun periaatteeseen, kun pomputtelun luonne organisaation häiriöfunktiona on ymmärretty.

Mutta syyllistetäänkö tässä taas opettajia? Eivätkö erityisluokat muka ole mitään muuta kuin kätevä keino päästä eroon häiritsevistä oppilaista? Eivätkö tällaiset väitteet loukkaa suomalaista opettajaa? Voi olla. Pitää kuitenkin muistaa, ettei loukkaantuminen vielä ole kovin älykäs vastaväite. Jos koululaitos tarjoaa houkuttelevan tavan, jolla omia töitä voi keventää, onko mikään synti, jos keinoa tulee käytettyä? Ja eikö myös opettajankoulutuksessa kehotettu hankkiutumaan eroon turhista taakoista?

Monet opettajat joka tapauksessa näkevät erityisopetukselle muitakin perusteita kuin valikoinnin. Niihin kuuluvat opettajan kokema tiedon ja tuen puute sekä oppilaan tarve ja oikeus saada erityisopetusta, jos hän kerran on erityisen tuen tarpeessa. Mitä näihin väitteisiin voi vastata?

eererereettrr kirjoitti:

Jaahas, nimimerkkiä vaihtelevalla opettajalla alkaa nyt retoriikka muuttumaan.

Aivan peruskoulun alkuvaiheessa erityisoppilailta evättiin koulunkäynti kokonaan.

Oppilasvalikoinnin välttämättömyydestä kirjoitti kansakouluntarkastelija A.V. Laitakari jo vuonna 1919 apukoulun opetusopissaan: tuhannet "puupäät", "tylsät" ja "kankeaoppiset" tulevat olemaan opettajien vaivana ja mieliharmina tulevassa oppivelvollisuuskoulussa. Niinpä heidän pääsynsä tavallisille luokille tulee estää.

Erityisluokkien avulla opettajat pääsevät poistamaan luokistaan yksittäiset hankalat tapaukset. Tämä selittää erityisopetuksen pysyvän suosion ja jatkuvan kasvun, jolle viralliset tahot löytävät vain kehäselityksiä ("erityisopetus lisääntyy, koska sen tarve lisääntyy, mikä tiedetään siitä että erityisopetus lisääntyy"). Hallintotieteilijät ovat havainneet, että koulutettujen ammattiryhmien, kuten opettajien tai lääkäreiden, valta kunnallisessa päätöksenteossa on kasvanut kunnallispoliitikkojen kustannuksella (Heuru, K. 2000. Kunnan päätösvallan siirtyminen). Kunnallinen koululaitos siis kehittyy yhä enemmän opettajien ehdoilla ja heidän haluamaansa suuntaan. Erityisluokkasiirtojen kasvu on yksi tapa, jolla opettajat ulosmittaavat lisääntynyttä valtaansa koulumaailmassa.

Erityisluokan käyttö oppilasvalikoinnin keinona korostuu, koska Suomessa se on ainoita kunniallisia tapoja, joilla opettaja voi päästä eroon itselleen epämiellyttävästä oppilaasta. Kun opettaja pullauttaa oppilaansa pull-out - ohjelmaan eli erityisluokalle, häntä jopa kiitetään oppilaan erityistarpeiden huomaamisesta. Voi olla vieläpä niin, että mitä nopeammin ulosheitto tapahtuu, sitä enemmän opettaja saa kiitosta tukitoimien varhentamisesta eli niiden "oikea-aikaisuudesta".

Ammatillisen ravintoketjun seuraavat portaat eli erityisluokanopettajat puolestaan tarvitsevat ulos pullautettuja oppilaita hankkiakseen elantonsa siinä ammatissa, johon heidät on koulutettu. Muitten hylkimistä oppilaista tulee "erityistarveteollisuuden" tarvitsemaa käyttöainetta. Samalla valikointi jatkuu moniportaiseksi kehittyneessä erityisluokkajärjestelmässä. Musta Pekka jää lopulta käteen sille opettajaryhmälle, jolla on vähiten resursseja puolustaa etujaan ja torjua hankalimpia tapauksia. Näitä ovat esimerkiksi epäpätevät sijaiset sekä EHA -opettajat, joilla on muita erityisopettajia matalampi koulutustaso. Hekään eivät silti ole jääneet täysin neuvottomiksi. Esimerkiksi "autismiluokat" ovat EHA -opettajien kehittämä keino saada luotua vielä yksi valikointiporras, jonne he pystyvät siirtämään vaikeimmat tapauksensa. Ensin nämä tapaukset vain nimetään uudelleen "autisteiksi". Tämä valikointipeli muistuttaa missä tahansa palveluorganisaatiossa tunnettua asiakkaitten pomputtelua luukulta toiselle. Pomputtelu on keino siirtää vastuu ja työt aina jollekin toiselle. Organisaation sisäinen työnjako yleensä tarjoaa pomputtelulle tarpeeksi tilaa. Monissa organisaatioissa on ohjelmallisesti pyritty yhden luukun periaatteeseen, kun pomputtelun luonne organisaation häiriöfunktiona on ymmärretty.

Mutta syyllistetäänkö tässä taas opettajia? Eivätkö erityisluokat muka ole mitään muuta kuin kätevä keino päästä eroon häiritsevistä oppilaista? Eivätkö tällaiset väitteet loukkaa suomalaista opettajaa? Voi olla. Pitää kuitenkin muistaa, ettei loukkaantuminen vielä ole kovin älykäs vastaväite. Jos koululaitos tarjoaa houkuttelevan tavan, jolla omia töitä voi keventää, onko mikään synti, jos keinoa tulee käytettyä? Ja eikö myös opettajankoulutuksessa kehotettu hankkiutumaan eroon turhista taakoista?

Monet opettajat joka tapauksessa näkevät erityisopetukselle muitakin perusteita kuin valikoinnin. Niihin kuuluvat opettajan kokema tiedon ja tuen puute sekä oppilaan tarve ja oikeus saada erityisopetusta, jos hän kerran on erityisen tuen tarpeessa. Mitä näihin väitteisiin voi vastata?

Lue lisää

enemmän kuin yksi opettaja. Niin tälläkin palstalla. :) Heillä on myös keskenään erilaisia mielipiteitä.

myös opettaja kirjoitti:

enemmän kuin yksi opettaja. Niin tälläkin palstalla. :) Heillä on myös keskenään erilaisia mielipiteitä.

Hyvä hyvä! Nyt vapaasti vain niitä opettajien mielipiteitä esiin!

eererereettrr kirjoitti:

Jaahas, nimimerkkiä vaihtelevalla opettajalla alkaa nyt retoriikka muuttumaan.

Aivan peruskoulun alkuvaiheessa erityisoppilailta evättiin koulunkäynti kokonaan.

Oppilasvalikoinnin välttämättömyydestä kirjoitti kansakouluntarkastelija A.V. Laitakari jo vuonna 1919 apukoulun opetusopissaan: tuhannet "puupäät", "tylsät" ja "kankeaoppiset" tulevat olemaan opettajien vaivana ja mieliharmina tulevassa oppivelvollisuuskoulussa. Niinpä heidän pääsynsä tavallisille luokille tulee estää.

Erityisluokkien avulla opettajat pääsevät poistamaan luokistaan yksittäiset hankalat tapaukset. Tämä selittää erityisopetuksen pysyvän suosion ja jatkuvan kasvun, jolle viralliset tahot löytävät vain kehäselityksiä ("erityisopetus lisääntyy, koska sen tarve lisääntyy, mikä tiedetään siitä että erityisopetus lisääntyy"). Hallintotieteilijät ovat havainneet, että koulutettujen ammattiryhmien, kuten opettajien tai lääkäreiden, valta kunnallisessa päätöksenteossa on kasvanut kunnallispoliitikkojen kustannuksella (Heuru, K. 2000. Kunnan päätösvallan siirtyminen). Kunnallinen koululaitos siis kehittyy yhä enemmän opettajien ehdoilla ja heidän haluamaansa suuntaan. Erityisluokkasiirtojen kasvu on yksi tapa, jolla opettajat ulosmittaavat lisääntynyttä valtaansa koulumaailmassa.

Erityisluokan käyttö oppilasvalikoinnin keinona korostuu, koska Suomessa se on ainoita kunniallisia tapoja, joilla opettaja voi päästä eroon itselleen epämiellyttävästä oppilaasta. Kun opettaja pullauttaa oppilaansa pull-out - ohjelmaan eli erityisluokalle, häntä jopa kiitetään oppilaan erityistarpeiden huomaamisesta. Voi olla vieläpä niin, että mitä nopeammin ulosheitto tapahtuu, sitä enemmän opettaja saa kiitosta tukitoimien varhentamisesta eli niiden "oikea-aikaisuudesta".

Ammatillisen ravintoketjun seuraavat portaat eli erityisluokanopettajat puolestaan tarvitsevat ulos pullautettuja oppilaita hankkiakseen elantonsa siinä ammatissa, johon heidät on koulutettu. Muitten hylkimistä oppilaista tulee "erityistarveteollisuuden" tarvitsemaa käyttöainetta. Samalla valikointi jatkuu moniportaiseksi kehittyneessä erityisluokkajärjestelmässä. Musta Pekka jää lopulta käteen sille opettajaryhmälle, jolla on vähiten resursseja puolustaa etujaan ja torjua hankalimpia tapauksia. Näitä ovat esimerkiksi epäpätevät sijaiset sekä EHA -opettajat, joilla on muita erityisopettajia matalampi koulutustaso. Hekään eivät silti ole jääneet täysin neuvottomiksi. Esimerkiksi "autismiluokat" ovat EHA -opettajien kehittämä keino saada luotua vielä yksi valikointiporras, jonne he pystyvät siirtämään vaikeimmat tapauksensa. Ensin nämä tapaukset vain nimetään uudelleen "autisteiksi". Tämä valikointipeli muistuttaa missä tahansa palveluorganisaatiossa tunnettua asiakkaitten pomputtelua luukulta toiselle. Pomputtelu on keino siirtää vastuu ja työt aina jollekin toiselle. Organisaation sisäinen työnjako yleensä tarjoaa pomputtelulle tarpeeksi tilaa. Monissa organisaatioissa on ohjelmallisesti pyritty yhden luukun periaatteeseen, kun pomputtelun luonne organisaation häiriöfunktiona on ymmärretty.

Mutta syyllistetäänkö tässä taas opettajia? Eivätkö erityisluokat muka ole mitään muuta kuin kätevä keino päästä eroon häiritsevistä oppilaista? Eivätkö tällaiset väitteet loukkaa suomalaista opettajaa? Voi olla. Pitää kuitenkin muistaa, ettei loukkaantuminen vielä ole kovin älykäs vastaväite. Jos koululaitos tarjoaa houkuttelevan tavan, jolla omia töitä voi keventää, onko mikään synti, jos keinoa tulee käytettyä? Ja eikö myös opettajankoulutuksessa kehotettu hankkiutumaan eroon turhista taakoista?

Monet opettajat joka tapauksessa näkevät erityisopetukselle muitakin perusteita kuin valikoinnin. Niihin kuuluvat opettajan kokema tiedon ja tuen puute sekä oppilaan tarve ja oikeus saada erityisopetusta, jos hän kerran on erityisen tuen tarpeessa. Mitä näihin väitteisiin voi vastata?

Lue lisää

Opettajat on koulutettu perustyöhönsä, opettamaan ja kasvattamaan (jossain määrin...) oppilaita, jotka oppivat tietyissä rajoissa asiat ja pystyvät - taas tietyissä rajoissa! - sopeutumaan luokkayhteisöön ja kouluun.

Erityisopettaja-, erityisluokka- ja erityiskoulujärjestelmä ovat heitä varten, jotka eivät tuohon raamiin mahdu. Heidän lisätukensa määrä vaihtelee valtavasti. Osa selviää ajoittaisella tuella, osa tarvitsee enemmän.

Ilmeisesti me opettajat olemme HIRVITTÄVÄN laiskoja ihmisiä, koska koemme, ettei ammattitaitomme tällaisenaan veny kaikkien oppilaiden kanssa toimimiseen. Jokaisen jaksamisellakin kuitenkin on rajansa, vaikka EPÄILEMÄTTÄ löydätkin koko kasan tutkimuksia, joiden mukaan Suomessa on koulussa ja opettajilla KAIKKI hienosti.

Tutkimuksethan kertovat aina ja kaiken oikein. Tutkimuksia tuottavat tutkijat ovat erehtymättömiä. Luojalle kiitos heistä!!

Jos halusit osoittaa, että me opettajat olemme äärimmäisen laiskoja ja jäykkiä muutoksiin, olet pointtisi esiin tuonut. Sovitaan sitten niin. Ainoa asia, jota ihmettelen, on se, etteivät kaltaisesi idearikkaat ihmniset HAKEUDU opettajiksi. Me työssä olevathan olemme ilmeisesti kauttaaltaan huonoa ainesta.

Opettaja minäkin kirjoitti:

Opettajat on koulutettu perustyöhönsä, opettamaan ja kasvattamaan (jossain määrin...) oppilaita, jotka oppivat tietyissä rajoissa asiat ja pystyvät - taas tietyissä rajoissa! - sopeutumaan luokkayhteisöön ja kouluun.

Erityisopettaja-, erityisluokka- ja erityiskoulujärjestelmä ovat heitä varten, jotka eivät tuohon raamiin mahdu. Heidän lisätukensa määrä vaihtelee valtavasti. Osa selviää ajoittaisella tuella, osa tarvitsee enemmän.

Ilmeisesti me opettajat olemme HIRVITTÄVÄN laiskoja ihmisiä, koska koemme, ettei ammattitaitomme tällaisenaan veny kaikkien oppilaiden kanssa toimimiseen. Jokaisen jaksamisellakin kuitenkin on rajansa, vaikka EPÄILEMÄTTÄ löydätkin koko kasan tutkimuksia, joiden mukaan Suomessa on koulussa ja opettajilla KAIKKI hienosti.

Tutkimuksethan kertovat aina ja kaiken oikein. Tutkimuksia tuottavat tutkijat ovat erehtymättömiä. Luojalle kiitos heistä!!

Jos halusit osoittaa, että me opettajat olemme äärimmäisen laiskoja ja jäykkiä muutoksiin, olet pointtisi esiin tuonut. Sovitaan sitten niin. Ainoa asia, jota ihmettelen, on se, etteivät kaltaisesi idearikkaat ihmniset HAKEUDU opettajiksi. Me työssä olevathan olemme ilmeisesti kauttaaltaan huonoa ainesta.

Lue lisää

Kuten sanottu, loukkaantuminen ei ole kovin älykäs vastaväite. Väitän, että suuri osa OAJ:n retoriikkaa on ammattiyhdistysretoriikkaa, jolla pyritään saamaan jäsenille edulliset asetelmat, on sitten kysymys luokkakoista tai erityisopetuksesta. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää.

"Koska kyse on perimmältään opettajan töiden helpottamisesta ammatillisen työnjaon avulla, tekosyiden ydinteemoja on korostaa opettajan äärimmäistä työtaakkaa sekä hänen kyvyttömyyttään opettaa ketään muita kuin mallioppilaita. Ydinteemoihin kuuluu myös lasten poikkeavuuden liioittelu: erityislapsi on erilainen, ja hän oppii eri tavalla kuin muut. Jopa siinä mitassa, että hänen opettajansakin tarvitsevat kokonaan erilaisen koulutuksen kuin muiden lasten opettajat. Eläinlääkärit pystyvät parantamaan sekä kissoja että koiria, mutta lapset ovat muka niin erilaisia, että tarvitaan kaksi kokonaan erillistä opettajantutkintoa. Poikkeavuuden korostamisen luulisi kuuluvan menneisyyteen. Se on kuitenkin myös nykypäivää, mutta tapahtuu vain eri tavalla. Uusissa sievistelevissä puhetavoissa menneen ajan karkea puhe muuttuu "erityisen tuen tarpeeksi" ja lääketieteellisiksi hölynpölydiagnooseiksi. Ennen pojat olivat yksinkertaisesti poikia.

Näin erityisopetuksen uskottavuutta rakennetaan hiljaisella rinnastuksella sairaanhoitoon: erityisoppilas on ikään kuin potilas, joka sairaan tavoin tulee saamaan erityistä asiantuntemusta vaativaa hoitoa sairaalan osastolle eli erityisluokalle. Sairausmetafora herättää mielikuvan tiiviistä kytkennästä taudin ja sen hoidon välillä. Sairaanhoidossa tällaisia tiiviitä kytköksiä on: esimerkiksi bakteeri-infektiota hoidetaan antibiooteilla. Sen sijaan erityisopetuksessa metafora vie harhaan. Siellä diagnoosin ja hoidon välinen yhteys on pääasiassa sanahelinää. Voidaan sanoa, että dysfasiaoppilas tarvitsee dysfasiaopetusta, mutta sellaista ei todellisuudessa ole olemassa. Tässä mielikuva taudin ja hoidon tiiviistä yhteydestä syntyy alkusoinnusta. Vastaava illuusio syntyy sanapareista "erityisoppilas" ja "erityisopetus". Sairaalarinnastuksen turvin erityisopetus muuttuu ihmelääkkeeksi, joka parantaa kaiken. ”Jos oppilaan opiskelu muun opetuksen yhteydessä ei ole mahdollista… opetus tulee järjestää erityisopetuksen ryhmässä” sanoo Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet (s. 27). Rivien välistä voi lukea, että erityisopetuksen ryhmissä kaikki on mahdollista." (Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita)

errrtttteeee kirjoitti:

Kuten sanottu, loukkaantuminen ei ole kovin älykäs vastaväite. Väitän, että suuri osa OAJ:n retoriikkaa on ammattiyhdistysretoriikkaa, jolla pyritään saamaan jäsenille edulliset asetelmat, on sitten kysymys luokkakoista tai erityisopetuksesta. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää.

"Koska kyse on perimmältään opettajan töiden helpottamisesta ammatillisen työnjaon avulla, tekosyiden ydinteemoja on korostaa opettajan äärimmäistä työtaakkaa sekä hänen kyvyttömyyttään opettaa ketään muita kuin mallioppilaita. Ydinteemoihin kuuluu myös lasten poikkeavuuden liioittelu: erityislapsi on erilainen, ja hän oppii eri tavalla kuin muut. Jopa siinä mitassa, että hänen opettajansakin tarvitsevat kokonaan erilaisen koulutuksen kuin muiden lasten opettajat. Eläinlääkärit pystyvät parantamaan sekä kissoja että koiria, mutta lapset ovat muka niin erilaisia, että tarvitaan kaksi kokonaan erillistä opettajantutkintoa. Poikkeavuuden korostamisen luulisi kuuluvan menneisyyteen. Se on kuitenkin myös nykypäivää, mutta tapahtuu vain eri tavalla. Uusissa sievistelevissä puhetavoissa menneen ajan karkea puhe muuttuu "erityisen tuen tarpeeksi" ja lääketieteellisiksi hölynpölydiagnooseiksi. Ennen pojat olivat yksinkertaisesti poikia.

Näin erityisopetuksen uskottavuutta rakennetaan hiljaisella rinnastuksella sairaanhoitoon: erityisoppilas on ikään kuin potilas, joka sairaan tavoin tulee saamaan erityistä asiantuntemusta vaativaa hoitoa sairaalan osastolle eli erityisluokalle. Sairausmetafora herättää mielikuvan tiiviistä kytkennästä taudin ja sen hoidon välillä. Sairaanhoidossa tällaisia tiiviitä kytköksiä on: esimerkiksi bakteeri-infektiota hoidetaan antibiooteilla. Sen sijaan erityisopetuksessa metafora vie harhaan. Siellä diagnoosin ja hoidon välinen yhteys on pääasiassa sanahelinää. Voidaan sanoa, että dysfasiaoppilas tarvitsee dysfasiaopetusta, mutta sellaista ei todellisuudessa ole olemassa. Tässä mielikuva taudin ja hoidon tiiviistä yhteydestä syntyy alkusoinnusta. Vastaava illuusio syntyy sanapareista "erityisoppilas" ja "erityisopetus". Sairaalarinnastuksen turvin erityisopetus muuttuu ihmelääkkeeksi, joka parantaa kaiken. ”Jos oppilaan opiskelu muun opetuksen yhteydessä ei ole mahdollista… opetus tulee järjestää erityisopetuksen ryhmässä” sanoo Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet (s. 27). Rivien välistä voi lukea, että erityisopetuksen ryhmissä kaikki on mahdollista." (Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita)

Lue lisää

Et kai satu olemaan itse tuo Saloviita?

Sen verran jumalallisena totuutena tunnut hänen juttujaan pitävän?

Mikä muuten on sinun intressisi tässä keskustelussa? Onko sinulla vammaisia lapsia tai sukulaisia, joita on kaltoin kohdeltu?
Onko sinulla itselläsi huonoja kokemuksia koululaitoksestamme?

Vai oletko vain yleisesti ottaen katkera opettajille ja haluat osoittaa ammattikuntamme ongelmakohdat? Oletko itse ajatellut hakeutumista opetusalalle ja jos et, miksi et? Oletat ilmeisesti hallitsevasi kouluasiat hyvin?

Et kai satu olemaan näiden juttujen taustalla:

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/suomessa-on-luultavasti

tai

http://www.properuskoulu.net/2009/01/jatetaanko-pienet-erityisoppilaat.html
??

Kukaan ei kai väitä, että erityisopetus tekisi ihmeitä. Erityisopetuksen avulla pyritään myös siihen, että ongelmaoppilaat eivät syrjäytyisi, vaan saisivat mohdollisuuden oppia kykyjensä mukaisesti. Toisaalta, kouluissa otetaan huomioon myöskin sen enemmistön etu. Opettajan kyvyt ovat kuitenkin rajalliset ja jos luokassa on ilman maksimaalisia tukitoimia mukana useita lisätukea vaativia oppilaita, kärsivät siitä kaikki.

Opettaja minäkin kirjoitti:

Et kai satu olemaan itse tuo Saloviita?

Sen verran jumalallisena totuutena tunnut hänen juttujaan pitävän?

Mikä muuten on sinun intressisi tässä keskustelussa? Onko sinulla vammaisia lapsia tai sukulaisia, joita on kaltoin kohdeltu?
Onko sinulla itselläsi huonoja kokemuksia koululaitoksestamme?

Vai oletko vain yleisesti ottaen katkera opettajille ja haluat osoittaa ammattikuntamme ongelmakohdat? Oletko itse ajatellut hakeutumista opetusalalle ja jos et, miksi et? Oletat ilmeisesti hallitsevasi kouluasiat hyvin?

Et kai satu olemaan näiden juttujen taustalla:

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/suomessa-on-luultavasti

tai

http://www.properuskoulu.net/2009/01/jatetaanko-pienet-erityisoppilaat.html
??

Kukaan ei kai väitä, että erityisopetus tekisi ihmeitä. Erityisopetuksen avulla pyritään myös siihen, että ongelmaoppilaat eivät syrjäytyisi, vaan saisivat mohdollisuuden oppia kykyjensä mukaisesti. Toisaalta, kouluissa otetaan huomioon myöskin sen enemmistön etu. Opettajan kyvyt ovat kuitenkin rajalliset ja jos luokassa on ilman maksimaalisia tukitoimia mukana useita lisätukea vaativia oppilaita, kärsivät siitä kaikki.

Lue lisää

Luulen, ettei Saloviidan aika riitä suomi24-palstalla keskustelemiseen :-)

En ole pro-peruskoulu-blogin pitäjä enkä Aamulehden blogikirjoittaja.

Olen kyllä jäsen facebook-ryhmässä:
http://www.facebook.com/group.php?gid=44596980521

Mutta se minun persoonastani. Itse puolestani arvelen, että sinä olet "Marjatainen".

Et ole vieläkään esittänyt omia tutkimustuloksiasi väitteittesi tueksi. Me voimme vääntää ja arvuutella toistemme motiiveja ja vaikutteita, mutta mitä asiasta sanovat tutkimukset?

eretttetetete kirjoitti:

Luulen, ettei Saloviidan aika riitä suomi24-palstalla keskustelemiseen :-)

En ole pro-peruskoulu-blogin pitäjä enkä Aamulehden blogikirjoittaja.

Olen kyllä jäsen facebook-ryhmässä:
http://www.facebook.com/group.php?gid=44596980521

Mutta se minun persoonastani. Itse puolestani arvelen, että sinä olet "Marjatainen".

Et ole vieläkään esittänyt omia tutkimustuloksiasi väitteittesi tueksi. Me voimme vääntää ja arvuutella toistemme motiiveja ja vaikutteita, mutta mitä asiasta sanovat tutkimukset?

Lue lisää

En ole Marjatainen.

Melkoinen ristiretki näyttää Internetissä olevan käynnissä Inkluusion puolesta. Saavatkohan kaikki hallituksemme neronleimaukset aina yhtä innostuneen vastaanoton?

Totuus asiasta kuitenkin on se, että koko idea etenee hallituksessa vain, jos sillä saadaan aikaan säästöjä. Ja lopulta kunnat tekevät ne päätökset, joilla on merkitystä. Hallitus sitten vain valittelee tuttuun tyyliin kunnissa tehtyjä toimia.

Omat kokemukseni opiskeluajoilta olivat sen verran valaisevat, etten juuri piittaa tutkijoiden mielipiteistä. Suurimmasta osasta ainakaan minun opiskeluaikojeni yliopistoihmisistä ei olisi tavallisen luokan kanssa toimimaan. Normaalikoulu puolestaan on laitos, johon en ikinä omia lapsiani laittaisi. Ja siellähän nämä hienot uudet ideat aina kokeillaan: ympäristössä, jolla ei ole tavallisen suomalaisen koulun kanssa mitään tekemistä...

Opettaja minäkin kirjoitti:

En ole Marjatainen.

Melkoinen ristiretki näyttää Internetissä olevan käynnissä Inkluusion puolesta. Saavatkohan kaikki hallituksemme neronleimaukset aina yhtä innostuneen vastaanoton?

Totuus asiasta kuitenkin on se, että koko idea etenee hallituksessa vain, jos sillä saadaan aikaan säästöjä. Ja lopulta kunnat tekevät ne päätökset, joilla on merkitystä. Hallitus sitten vain valittelee tuttuun tyyliin kunnissa tehtyjä toimia.

Omat kokemukseni opiskeluajoilta olivat sen verran valaisevat, etten juuri piittaa tutkijoiden mielipiteistä. Suurimmasta osasta ainakaan minun opiskeluaikojeni yliopistoihmisistä ei olisi tavallisen luokan kanssa toimimaan. Normaalikoulu puolestaan on laitos, johon en ikinä omia lapsiani laittaisi. Ja siellähän nämä hienot uudet ideat aina kokeillaan: ympäristössä, jolla ei ole tavallisen suomalaisen koulun kanssa mitään tekemistä...

Lue lisää

"Normaalikoulu..." hetkinen... no, suurin osa varmasti joutuu lapsensa ihan normaaliin kouluun laittamaan...

Ja sitten niitä tutkimustuloksia, kiitos.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

errtteeetteerererer kirjoitti:

"Normaalikoulu..." hetkinen... no, suurin osa varmasti joutuu lapsensa ihan normaaliin kouluun laittamaan...

Ja sitten niitä tutkimustuloksia, kiitos.

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

Onko sinulle vieras termi tuo "Normaalikoulu"?

Valaisen sinua: kysymyksessä ovat opettajankoulutuslaitosten yhteydessä sijaitsevat harjoittelukoulut, joissa suuri osa opettajista tekee opetusharjoittelujaan. Voisin kertoa monia juttuja omilta harjoitteluajoiltani, mutta jätän nyt väliin.

Tutkimukset eivät ole minulle niin paljon merkitseviä kuin sinulle. Reaalimaailma on osoittanut, että mikä tahansa paperilla kaunis ajatus saattaa olla huonosti tai vain osin toteutettuna täysin toimimaton. Sinulla ilmeisesti on ruusuinen kuva niin hallitusten kuin varsinkin maamme kuntienkin halukkuudesta sijoittaa rahaa koulutoimeen?

Eli: en siis paljoa piittaa, vaikka löytäisit tuhansia inkluusiota tukevia tutkimuksia. Tosin epäilen, että tätäkin juttua masinoi Suomessa lähinnä muutama tyyppi; sen verran tutuilta vaikuttivat kommentit ja perustelut eri keskusteluissa.

Sen sijaan minua kyllä kiinnostaisi tietää muutamia asioita:

Oletko itse toiminut opettajana? Kuinka paljon/kauan? Millä luokka--asteilla?

Onko sinulla itselläsi kokemusta luokissa olevista ongelmaoppilaista? Tai, onko sinulla kokemusta siitä, miten oppilas tai vanhemmat ovat reagoineet erityisluokalle siirtoon?

Oletko neuvitellut vanhempien kanssa tai vanhempana erityiskoulusiirrosta?

Oletko nähnyt käytännössä, että jonkun elämä olisi piloille mennyt erityiskouluun tai -luokalle siirron takia?

Oletko keskustellut lapsen tai vanhemman kanssa siitä, oliko erityisluokalle siirto hyvä vai paha?

Oletko toiminut opettajana luokassa, jossa on integroituna erityisoppilaita?

Voitko takuuvarmasti luvata, että kuntia ja sitä kautta kouluja tuetaan, jos erityisopilaat integroidaan muiden joukkoon? Oletko varma, että kunnat piittaavat laeista ja asetuksista, koska jo nyt niitä rikkovat?

Sinulla on sinänsä hyviä ajatuksia inkluusiosta, mutta haluaisin kuulla sinun OMIA ajatuksiasi asiasta enkä muiden tutkimuksiin perustuvaa argumentointia. Onko sinulla omia kokemuksia, joilla tuet ajatuksiasi? Pystytkö etääntymään mantrastasi "Tutkimuksissa todetaan, että...`?

Minä voin suoraan todeta, etten piittaa tutkimuksista pätkääkään. Ovatko tutkimukset sinulle absoluuttinen totuus, jonka ylitse kenenkään käytännön kokemukset eivät käy? Onko näin vain tässä tapauksessa vai onko näin aina, kaikilla tieteen aloilla?

Onko tarkoituksesi vain arvostella Suomen opettajia vai haluatko aidosti KESKUSTELLA asista, joka tässä esille nostettiin?

Jos haluat/uskallat kertoa asiasta selkeitä omia näkemyksiäsi, anna tulla vain. Jos haluat viittata toistuvasti siihen, mitä Saloviita tai joku muu tutkija sanoo, unohda koko juttu. Se on nimittäin saman toistoa.

Opettaja minäkin kirjoitti:

Onko sinulle vieras termi tuo "Normaalikoulu"?

Valaisen sinua: kysymyksessä ovat opettajankoulutuslaitosten yhteydessä sijaitsevat harjoittelukoulut, joissa suuri osa opettajista tekee opetusharjoittelujaan. Voisin kertoa monia juttuja omilta harjoitteluajoiltani, mutta jätän nyt väliin.

Tutkimukset eivät ole minulle niin paljon merkitseviä kuin sinulle. Reaalimaailma on osoittanut, että mikä tahansa paperilla kaunis ajatus saattaa olla huonosti tai vain osin toteutettuna täysin toimimaton. Sinulla ilmeisesti on ruusuinen kuva niin hallitusten kuin varsinkin maamme kuntienkin halukkuudesta sijoittaa rahaa koulutoimeen?

Eli: en siis paljoa piittaa, vaikka löytäisit tuhansia inkluusiota tukevia tutkimuksia. Tosin epäilen, että tätäkin juttua masinoi Suomessa lähinnä muutama tyyppi; sen verran tutuilta vaikuttivat kommentit ja perustelut eri keskusteluissa.

Sen sijaan minua kyllä kiinnostaisi tietää muutamia asioita:

Oletko itse toiminut opettajana? Kuinka paljon/kauan? Millä luokka--asteilla?

Onko sinulla itselläsi kokemusta luokissa olevista ongelmaoppilaista? Tai, onko sinulla kokemusta siitä, miten oppilas tai vanhemmat ovat reagoineet erityisluokalle siirtoon?

Oletko neuvitellut vanhempien kanssa tai vanhempana erityiskoulusiirrosta?

Oletko nähnyt käytännössä, että jonkun elämä olisi piloille mennyt erityiskouluun tai -luokalle siirron takia?

Oletko keskustellut lapsen tai vanhemman kanssa siitä, oliko erityisluokalle siirto hyvä vai paha?

Oletko toiminut opettajana luokassa, jossa on integroituna erityisoppilaita?

Voitko takuuvarmasti luvata, että kuntia ja sitä kautta kouluja tuetaan, jos erityisopilaat integroidaan muiden joukkoon? Oletko varma, että kunnat piittaavat laeista ja asetuksista, koska jo nyt niitä rikkovat?

Sinulla on sinänsä hyviä ajatuksia inkluusiosta, mutta haluaisin kuulla sinun OMIA ajatuksiasi asiasta enkä muiden tutkimuksiin perustuvaa argumentointia. Onko sinulla omia kokemuksia, joilla tuet ajatuksiasi? Pystytkö etääntymään mantrastasi "Tutkimuksissa todetaan, että...`?

Minä voin suoraan todeta, etten piittaa tutkimuksista pätkääkään. Ovatko tutkimukset sinulle absoluuttinen totuus, jonka ylitse kenenkään käytännön kokemukset eivät käy? Onko näin vain tässä tapauksessa vai onko näin aina, kaikilla tieteen aloilla?

Onko tarkoituksesi vain arvostella Suomen opettajia vai haluatko aidosti KESKUSTELLA asista, joka tässä esille nostettiin?

Jos haluat/uskallat kertoa asiasta selkeitä omia näkemyksiäsi, anna tulla vain. Jos haluat viittata toistuvasti siihen, mitä Saloviita tai joku muu tutkija sanoo, unohda koko juttu. Se on nimittäin saman toistoa.

Lue lisää

Tiesin kyllä, että normaalikoulu on opettajien harjoittelukoulu. Luulin sinun tarkloittavan normaalia koulua, eli sitä ihan normaalia koulua (ei siis esim Steiner).

Minun kokemuksillani ei ole merkitystä. Tieteessä pitäisi pystyä irrottautumaan omista kokemuksista ja omaksumaan uutta.

Tiede tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta. Tieteellinen tutkimus on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa. Tieteen menetelmä on objektiivinen, julkinen ja itseään korjaava.

Jos sinä et luota tieteeseen, en voi sille mitään. Se, miksi keskustelen kanssasi ei johdu siitä, että pyrkisin kääntämään sinun pääsi. Se tässä on jo kyllä selvinnyt, että sinä et luota tieteeseen. Pyrin sen sijaan osoittamaan tätä keskustelua seuraavalle muulle yleisölle, mitä tiede sanoo tästä erityisopetusasiasta.

etttrreeeteetet kirjoitti:

Tiesin kyllä, että normaalikoulu on opettajien harjoittelukoulu. Luulin sinun tarkloittavan normaalia koulua, eli sitä ihan normaalia koulua (ei siis esim Steiner).

Minun kokemuksillani ei ole merkitystä. Tieteessä pitäisi pystyä irrottautumaan omista kokemuksista ja omaksumaan uutta.

Tiede tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta. Tieteellinen tutkimus on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa. Tieteen menetelmä on objektiivinen, julkinen ja itseään korjaava.

Jos sinä et luota tieteeseen, en voi sille mitään. Se, miksi keskustelen kanssasi ei johdu siitä, että pyrkisin kääntämään sinun pääsi. Se tässä on jo kyllä selvinnyt, että sinä et luota tieteeseen. Pyrin sen sijaan osoittamaan tätä keskustelua seuraavalle muulle yleisölle, mitä tiede sanoo tästä erityisopetusasiasta.

Lue lisää

Luotan tieteeseen, mutta en sokeasti. Tosimaailmassa näet on niin, että ne käytännön kokemuksetkin kuitenkin jotakin merkitsevät.

Kuvitellaan siis tilanne. Tutkimus toteaa, että Suomen peruskouluissa lapsia ei kiusata. Sinun oma lapsesi toteaa, että häntä kiusataan koulussa. Kumoatko lapsesi omat kokemukset kommentoimalla lempeästi vaikkapa: "kuulehan nyt! Tutkimusten mukaan..."`?

No, ehkä hieman liioittelin...

Sinulla on siis ylevänä tavoitteenasi "sivistää" muitakin keskustelijoita, vaikka minä toivoton tapaus olenkin? Enpä tiedä; suurin osa keskustelusta käydään lähinnä sinun ja minun kesken. Muita tämä juttu ei juuri nyt näytä paljoa kiinnostavan.

En myöskään oikein ymmärrä perustelujasi tieteen teosta. Ethän sinä itse tee sitä tiedettä, joten sinun taustatietojesi merkitys tieteellisten tulosten suhteen on nolla, eikö niin? Joku muu on tutkimukset tehnyt, sinä vain lainaat ja siteeraat...

Sen sijaan, meidän keskustelumme kannalta sinunkin taustallasi merkitystä on. Se nimittäin antaa perspektiiviä näkemystesi ymmärtämäseen ja ehkä jopa parantaisi viestisi perillemenon todennäköisyyttä.

No, onhan toki niin, ettei katu-uskottavuutesi parane, jos joudut myöntämään, ettet omaa päivääkään kokemusta käytännön opettajantyöstä. Ymmärrän siis vaikenemisesi tuota taustaa vasten.

Tieteen itseään korjaavuus on aika suhteellista. Kuten tiedät, moniin tutkimuksiin liittyy hypoteesin tekeminen. Jotakin siis oletetaan tapahtuvan tai ilmenevän. Ne tulokset, jotka tukevat toivottuja johtopäätöksiä, otetaan tietysti mukaan. Muut...no, voit päätellä.

Kasvatustieteellisistä tutkimuksista suuri osa on roskaa. Sen voin sanoa oman kokemukseni perusteella. Ne lopputyöt, jotka hyväksytysti omassa tiedekunnassanikin läpi menivät, olivat lähinnä surkuhupaisia. Luen tuohon joukkoon omanikin, ei siinä mitään. Sama koskee ikävä kyllä suurta osaa muustakin alan tutkimuksesta.

No. Meidän keskustelumme ei ilmeisesti enää etene. Et halua kertoa taustastasi mitään ja olet luultavasti jo viestisikin muulle kehityskelpoiselle yleisölle perille saanut.

Tavallaan sääli. Minua itseäni nimittäin aina kiinnostaa se, miksi opettajia ja koululaitosta arvostelevat ihmiset eivät itse ole alalle hakeutuneet. Myös taustat olisivat mielenkiintoisia varsinkin silloin, kun joku todella kokee jonkin kasvatusalan ilmiön niin suureksi asiaksi kuin sinä tämän inkluusion.

Omien mielipiteiden ja taustan esitteleminen vaatii tietenkin rohkeutta. Minä ainakin voin suoraan sanoa: olen opettaja ja ajattelen näin. Entä sinä?

Opettaja minäkin kirjoitti:

Onko sinulle vieras termi tuo "Normaalikoulu"?

Valaisen sinua: kysymyksessä ovat opettajankoulutuslaitosten yhteydessä sijaitsevat harjoittelukoulut, joissa suuri osa opettajista tekee opetusharjoittelujaan. Voisin kertoa monia juttuja omilta harjoitteluajoiltani, mutta jätän nyt väliin.

Tutkimukset eivät ole minulle niin paljon merkitseviä kuin sinulle. Reaalimaailma on osoittanut, että mikä tahansa paperilla kaunis ajatus saattaa olla huonosti tai vain osin toteutettuna täysin toimimaton. Sinulla ilmeisesti on ruusuinen kuva niin hallitusten kuin varsinkin maamme kuntienkin halukkuudesta sijoittaa rahaa koulutoimeen?

Eli: en siis paljoa piittaa, vaikka löytäisit tuhansia inkluusiota tukevia tutkimuksia. Tosin epäilen, että tätäkin juttua masinoi Suomessa lähinnä muutama tyyppi; sen verran tutuilta vaikuttivat kommentit ja perustelut eri keskusteluissa.

Sen sijaan minua kyllä kiinnostaisi tietää muutamia asioita:

Oletko itse toiminut opettajana? Kuinka paljon/kauan? Millä luokka--asteilla?

Onko sinulla itselläsi kokemusta luokissa olevista ongelmaoppilaista? Tai, onko sinulla kokemusta siitä, miten oppilas tai vanhemmat ovat reagoineet erityisluokalle siirtoon?

Oletko neuvitellut vanhempien kanssa tai vanhempana erityiskoulusiirrosta?

Oletko nähnyt käytännössä, että jonkun elämä olisi piloille mennyt erityiskouluun tai -luokalle siirron takia?

Oletko keskustellut lapsen tai vanhemman kanssa siitä, oliko erityisluokalle siirto hyvä vai paha?

Oletko toiminut opettajana luokassa, jossa on integroituna erityisoppilaita?

Voitko takuuvarmasti luvata, että kuntia ja sitä kautta kouluja tuetaan, jos erityisopilaat integroidaan muiden joukkoon? Oletko varma, että kunnat piittaavat laeista ja asetuksista, koska jo nyt niitä rikkovat?

Sinulla on sinänsä hyviä ajatuksia inkluusiosta, mutta haluaisin kuulla sinun OMIA ajatuksiasi asiasta enkä muiden tutkimuksiin perustuvaa argumentointia. Onko sinulla omia kokemuksia, joilla tuet ajatuksiasi? Pystytkö etääntymään mantrastasi "Tutkimuksissa todetaan, että...`?

Minä voin suoraan todeta, etten piittaa tutkimuksista pätkääkään. Ovatko tutkimukset sinulle absoluuttinen totuus, jonka ylitse kenenkään käytännön kokemukset eivät käy? Onko näin vain tässä tapauksessa vai onko näin aina, kaikilla tieteen aloilla?

Onko tarkoituksesi vain arvostella Suomen opettajia vai haluatko aidosti KESKUSTELLA asista, joka tässä esille nostettiin?

Jos haluat/uskallat kertoa asiasta selkeitä omia näkemyksiäsi, anna tulla vain. Jos haluat viittata toistuvasti siihen, mitä Saloviita tai joku muu tutkija sanoo, unohda koko juttu. Se on nimittäin saman toistoa.

Lue lisää

jo pariin otteeseen sitä opetuskokemusta. Ei vastauksia.

etttrreeeteetet kirjoitti:

Tiesin kyllä, että normaalikoulu on opettajien harjoittelukoulu. Luulin sinun tarkloittavan normaalia koulua, eli sitä ihan normaalia koulua (ei siis esim Steiner).

Minun kokemuksillani ei ole merkitystä. Tieteessä pitäisi pystyä irrottautumaan omista kokemuksista ja omaksumaan uutta.

Tiede tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta. Tieteellinen tutkimus on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa. Tieteen menetelmä on objektiivinen, julkinen ja itseään korjaava.

Jos sinä et luota tieteeseen, en voi sille mitään. Se, miksi keskustelen kanssasi ei johdu siitä, että pyrkisin kääntämään sinun pääsi. Se tässä on jo kyllä selvinnyt, että sinä et luota tieteeseen. Pyrin sen sijaan osoittamaan tätä keskustelua seuraavalle muulle yleisölle, mitä tiede sanoo tästä erityisopetusasiasta.

Lue lisää

lukea. Mainitsemalla kerran tuon tutkimuksen ja mistä se löytyy, asia olisi ollut selvä. Aliarvioitko lukijoita?
Eivät he tarvitse sinun tulkintojasi.

Opettaja itsekin kirjoitti:

Luotan tieteeseen, mutta en sokeasti. Tosimaailmassa näet on niin, että ne käytännön kokemuksetkin kuitenkin jotakin merkitsevät.

Kuvitellaan siis tilanne. Tutkimus toteaa, että Suomen peruskouluissa lapsia ei kiusata. Sinun oma lapsesi toteaa, että häntä kiusataan koulussa. Kumoatko lapsesi omat kokemukset kommentoimalla lempeästi vaikkapa: "kuulehan nyt! Tutkimusten mukaan..."`?

No, ehkä hieman liioittelin...

Sinulla on siis ylevänä tavoitteenasi "sivistää" muitakin keskustelijoita, vaikka minä toivoton tapaus olenkin? Enpä tiedä; suurin osa keskustelusta käydään lähinnä sinun ja minun kesken. Muita tämä juttu ei juuri nyt näytä paljoa kiinnostavan.

En myöskään oikein ymmärrä perustelujasi tieteen teosta. Ethän sinä itse tee sitä tiedettä, joten sinun taustatietojesi merkitys tieteellisten tulosten suhteen on nolla, eikö niin? Joku muu on tutkimukset tehnyt, sinä vain lainaat ja siteeraat...

Sen sijaan, meidän keskustelumme kannalta sinunkin taustallasi merkitystä on. Se nimittäin antaa perspektiiviä näkemystesi ymmärtämäseen ja ehkä jopa parantaisi viestisi perillemenon todennäköisyyttä.

No, onhan toki niin, ettei katu-uskottavuutesi parane, jos joudut myöntämään, ettet omaa päivääkään kokemusta käytännön opettajantyöstä. Ymmärrän siis vaikenemisesi tuota taustaa vasten.

Tieteen itseään korjaavuus on aika suhteellista. Kuten tiedät, moniin tutkimuksiin liittyy hypoteesin tekeminen. Jotakin siis oletetaan tapahtuvan tai ilmenevän. Ne tulokset, jotka tukevat toivottuja johtopäätöksiä, otetaan tietysti mukaan. Muut...no, voit päätellä.

Kasvatustieteellisistä tutkimuksista suuri osa on roskaa. Sen voin sanoa oman kokemukseni perusteella. Ne lopputyöt, jotka hyväksytysti omassa tiedekunnassanikin läpi menivät, olivat lähinnä surkuhupaisia. Luen tuohon joukkoon omanikin, ei siinä mitään. Sama koskee ikävä kyllä suurta osaa muustakin alan tutkimuksesta.

No. Meidän keskustelumme ei ilmeisesti enää etene. Et halua kertoa taustastasi mitään ja olet luultavasti jo viestisikin muulle kehityskelpoiselle yleisölle perille saanut.

Tavallaan sääli. Minua itseäni nimittäin aina kiinnostaa se, miksi opettajia ja koululaitosta arvostelevat ihmiset eivät itse ole alalle hakeutuneet. Myös taustat olisivat mielenkiintoisia varsinkin silloin, kun joku todella kokee jonkin kasvatusalan ilmiön niin suureksi asiaksi kuin sinä tämän inkluusion.

Omien mielipiteiden ja taustan esitteleminen vaatii tietenkin rohkeutta. Minä ainakin voin suoraan sanoa: olen opettaja ja ajattelen näin. Entä sinä?

Lue lisää

Ei tiede eroa reaalimaailmasta, vaan tiede nimenomaan tutkii ja pyrkii etsimään totuuksia reaalimaailman ilmiöiden takaa. Opettajakoulutuslaitoksen lopputyöt tuskin ovat sellaista tiedettä, joihin mm Unesco ja Euroopan erityisopetusneuvosto nojaavat.

Suurin osa tutkijoista siteeraa muiden tutkijoiden tutkimuksia. Tiede on täysin avointa ja läpinäkyvää. Tiede on myös jatkuvan julkisen arvostelun alainen. En siis ymmärrä, miksi tavallinen kansalainen ei voisi siteerata tieteen tuloksia, varsinkin kun tutkimusten tekeminen vaatii runsaasti resursseja, joita ei tavallisella tallaajalla ole!

Nämä tutkimukset ovat kasvatustieteilijöiden (opettajia, tutkijoita jne) tekemiä, kyllä siis opetusalalla on lukuisia ihmisiä, jotka kannattavat inkluusiota juuri vakuuttavien tieteellisten tulosten perusteella.

Voin sanoa ihan suoraan, että tiede on varsin selväsanainen siinä, että inklusiivinen koulu, ohon on tuotu riittävät tukitoimet on UNESCON ja Euroopan erityisopetusneuvoston virallinen tavoite.

ope myös kirjoitti:

jo pariin otteeseen sitä opetuskokemusta. Ei vastauksia.

Nämä tutkimukset ovat kasvatustieteilijöiden (opettajia, tutkijoita jne) tekemiä, kyllä siis opetusalalla on lukuisia ihmisiä, jotka kannattavat inkluusiota juuri vakuuttavien tieteellisten tulosten perusteella.

ope myös kirjoitti:

lukea. Mainitsemalla kerran tuon tutkimuksen ja mistä se löytyy, asia olisi ollut selvä. Aliarvioitko lukijoita?
Eivät he tarvitse sinun tulkintojasi.

Auts! Pääsitpäs sanomaan....

ertteteetttterer kirjoitti:

Auts! Pääsitpäs sanomaan....

Niinpä. En kyllä varmasti aliarvioinut nimimerkkiä "ope myös". Taisin pikemminkin yliarvioida.

werwewerwerwrrwerw kirjoitti:

Nämä tutkimukset ovat kasvatustieteilijöiden (opettajia, tutkijoita jne) tekemiä, kyllä siis opetusalalla on lukuisia ihmisiä, jotka kannattavat inkluusiota juuri vakuuttavien tieteellisten tulosten perusteella.

Lue lisää

Mistähän tunnistaakaan tyypillisen provoilijan, joka ei edes uskalla kertoa omia mielipiteitään tai perustella niitä??

Sivusta seurailija kirjoitti:

Mistähän tunnistaakaan tyypillisen provoilijan, joka ei edes uskalla kertoa omia mielipiteitään tai perustella niitä??

Mielestäni keskustelua on ollut hyvä seurata. Ainoa joka ei ole perustellut yhtään mitään, on ollut sinä!

Tuo inkluusion puolustajahan on toistuvasti viitannut tieteellisiin tutkimuksiin, eikä vastapuoli ole antanut yhtään vastatutkimusta.

Koko juttuhan lähti liikkeelle tästä tekstistä: http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Luin sen itsekin ja vakuutuin itsekin siitä, että eritysluokat ei kovin hyviä paikkoja ole.

vanhempivaan kirjoitti:

Mielestäni keskustelua on ollut hyvä seurata. Ainoa joka ei ole perustellut yhtään mitään, on ollut sinä!

Tuo inkluusion puolustajahan on toistuvasti viitannut tieteellisiin tutkimuksiin, eikä vastapuoli ole antanut yhtään vastatutkimusta.

Koko juttuhan lähti liikkeelle tästä tekstistä: http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Luin sen itsekin ja vakuutuin itsekin siitä, että eritysluokat ei kovin hyviä paikkoja ole.

Lue lisää

vaikka kirjoitat monella nimimerkillä, paistaa läpi, että olet ihan itse se, joka kirjoitti opettajien käytännön kokemusta vastaan norsunluutornitiedon puolesta.

werwewerwerwrrwerw kirjoitti:

Nämä tutkimukset ovat kasvatustieteilijöiden (opettajia, tutkijoita jne) tekemiä, kyllä siis opetusalalla on lukuisia ihmisiä, jotka kannattavat inkluusiota juuri vakuuttavien tieteellisten tulosten perusteella.

Lue lisää

tässä näin ja meillä jo totta. Siellä ne on kaikki samassa.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/12/erityisoppilaat_aiotaan_sekoittaa_tavallisiin_luokkiin_1184098.html

En vastusta sitä, että heitä opetettaisiin tavallisissa luokissa, siis näitä erityisiä.

Sanon vaan ihan suoraan kokemuksesta, että nykyresursseilla se ei toimi. Ja resursseja yhä pienennetään. Avustajista puolet saa mennä, lisäkoulutukseen ei panosteta varoja lainkaan. Noin puolet porukasta on jo nyt eripituisilla sairaslomilla. Sijaisetko sitten osaavat nämä hommat, kysyn vaan. Tämä on käytäntöä.

äöäöäöäöäöäöäö kirjoitti:

vaikka kirjoitat monella nimimerkillä, paistaa läpi, että olet ihan itse se, joka kirjoitti opettajien käytännön kokemusta vastaan norsunluutornitiedon puolesta.

Tjaa, minäkin kannatan inkluusiota ja vasta nyt kirjoitan kommenttini.

Vaikuttaisi, että ihan asiaa kirjoittaa tuo wewwrwrwrrwew jne.

opettaja x kirjoitti:

tässä näin ja meillä jo totta. Siellä ne on kaikki samassa.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/12/erityisoppilaat_aiotaan_sekoittaa_tavallisiin_luokkiin_1184098.html

En vastusta sitä, että heitä opetettaisiin tavallisissa luokissa, siis näitä erityisiä.

Sanon vaan ihan suoraan kokemuksesta, että nykyresursseilla se ei toimi. Ja resursseja yhä pienennetään. Avustajista puolet saa mennä, lisäkoulutukseen ei panosteta varoja lainkaan. Noin puolet porukasta on jo nyt eripituisilla sairaslomilla. Sijaisetko sitten osaavat nämä hommat, kysyn vaan. Tämä on käytäntöä.

Lue lisää

Mutta muistathan toki sen, että jos jotakin on tutkimuksissa ja oikein tutkijoiden toimesta havaittu, se on varmasti totta!

Opettajat on aina otollinen ryhmä haukuttaviksi. Me teemme työmme aina joko huonosti tai vähintäänkin heikosti. Lisäksi on vielä niin, että jokainen suomalainen osaa väistämättä tehdä opettajan homman paremmin kuin opettajina toimivat.

Ihminen on aika säälittävä ellei uskalla suoraan kertoa mitään niistä syistä, joiden vuoksi on jotakin mieltä. Toistuva viittaaminen Saloviidan tutkimuksiin ei osoita mitään muuta kuin sen, että Saloviita on jotakin mieltä.

Ylipäätään ottaen en paljon perusta siitä, mitä mieltä surkuhupaisan yliopistolaitoksemme norsuunluutorneissa puuhastelevat tutkijat ovat. Arki kouluissa on jotakin tyystin muuta kuin ne kuvitelmat, joita yliopistoihmiset päässään hautovat.

Koko inkluusioon liittyy vielä se ikävä puoli, että se korvamerkitty raha, joka erityisoppilaista saadaan, ei olekaan itsestäänselvyys enää siinä vaiheessa, jos/kun inkluusio toteutetaan. Kysymyksessä on siis ilmeisesti jälleen vain keino säästää koulutoimesta!

Täysin täynnä oleva kirjoitti:

Mutta muistathan toki sen, että jos jotakin on tutkimuksissa ja oikein tutkijoiden toimesta havaittu, se on varmasti totta!

Opettajat on aina otollinen ryhmä haukuttaviksi. Me teemme työmme aina joko huonosti tai vähintäänkin heikosti. Lisäksi on vielä niin, että jokainen suomalainen osaa väistämättä tehdä opettajan homman paremmin kuin opettajina toimivat.

Ihminen on aika säälittävä ellei uskalla suoraan kertoa mitään niistä syistä, joiden vuoksi on jotakin mieltä. Toistuva viittaaminen Saloviidan tutkimuksiin ei osoita mitään muuta kuin sen, että Saloviita on jotakin mieltä.

Ylipäätään ottaen en paljon perusta siitä, mitä mieltä surkuhupaisan yliopistolaitoksemme norsuunluutorneissa puuhastelevat tutkijat ovat. Arki kouluissa on jotakin tyystin muuta kuin ne kuvitelmat, joita yliopistoihmiset päässään hautovat.

Koko inkluusioon liittyy vielä se ikävä puoli, että se korvamerkitty raha, joka erityisoppilaista saadaan, ei olekaan itsestäänselvyys enää siinä vaiheessa, jos/kun inkluusio toteutetaan. Kysymyksessä on siis ilmeisesti jälleen vain keino säästää koulutoimesta!

Lue lisää

Vuoden vaihteessa korvamerkitty raha katoaa ja raha muuttuu korvamerkkaamattomaksi.

Sellaisia opettajia sopiikin haukkua, jotka vetoavat omaan jaksamiseensa ja pyrkivät sen varjolla häätämään luokasta kaikki muut kuin hyvin pärjäävät oppilaat. Haukku ei siis koske niitä opetajia, jotka hyväksyvät sen, että lapset ovat erilaisia ja oppivatkin eri tahtiin. Silti lasten paikka on yhdessä - samassa luokassa.


Opetusministeriön sivuilta pääsee lukemaan Euroopan erityisopetusneuvoston tekstejä linkin kautta:
http://www.edu.fi/page.asp?path=498,527,6980,15290

http://www.european-agency.org/

Inkluusio on se, mihin koko Eurooppa tähtää. Suomi tulee jälkijunassa, mutta tulee kuitenkin.

werwerereerererettet kirjoitti:

Vuoden vaihteessa korvamerkitty raha katoaa ja raha muuttuu korvamerkkaamattomaksi.

Sellaisia opettajia sopiikin haukkua, jotka vetoavat omaan jaksamiseensa ja pyrkivät sen varjolla häätämään luokasta kaikki muut kuin hyvin pärjäävät oppilaat. Haukku ei siis koske niitä opetajia, jotka hyväksyvät sen, että lapset ovat erilaisia ja oppivatkin eri tahtiin. Silti lasten paikka on yhdessä - samassa luokassa.


Opetusministeriön sivuilta pääsee lukemaan Euroopan erityisopetusneuvoston tekstejä linkin kautta:
http://www.edu.fi/page.asp?path=498,527,6980,15290

http://www.european-agency.org/

Inkluusio on se, mihin koko Eurooppa tähtää. Suomi tulee jälkijunassa, mutta tulee kuitenkin.

Lue lisää

Eli, kun rahaa ei ole enää korvamerkitty, se kohta jo tyystin katoaa!

Kerro nyt jo viimeinkin meille kaikille, kuinka laaja oma opettajankokemuksesi on. Jos nimittäin et ikinä ole opettajana toiminut, et todennäköisesti ole kykenevä arvioimaan sitä, onko joku opettaja oikeutetusti huolissaan jaksamisestaan vai onko hän vain laiska.

Jos simulla ei ole kokemusta käytännön työstä opettajana tai edes lapsiryhmien vetämisestä, mikä ihme tekee sinusta pätevän arvioimaan toisten laiskuutta tai ahkeruutta?

Voisit kokeilla vastata suoriin kysymyksiin. Vai oletko vain provoilija?

Täysin täynnä yhä kirjoitti:

Eli, kun rahaa ei ole enää korvamerkitty, se kohta jo tyystin katoaa!

Kerro nyt jo viimeinkin meille kaikille, kuinka laaja oma opettajankokemuksesi on. Jos nimittäin et ikinä ole opettajana toiminut, et todennäköisesti ole kykenevä arvioimaan sitä, onko joku opettaja oikeutetusti huolissaan jaksamisestaan vai onko hän vain laiska.

Jos simulla ei ole kokemusta käytännön työstä opettajana tai edes lapsiryhmien vetämisestä, mikä ihme tekee sinusta pätevän arvioimaan toisten laiskuutta tai ahkeruutta?

Voisit kokeilla vastata suoriin kysymyksiin. Vai oletko vain provoilija?

Lue lisää

Minä en aio vastata yhteenkään kysymykseen, joka koskee omaa persoonaani. Tässä asiassa on kysymys lasten hyvinvoinnista, ei keskustelijoiden motiiveista ja persoonallisuuksista.

Prof Saloviita on arvostellut opettajia siitä, että he mahdollisesti liioittelevat taakkojaan saadakseen etuja. Ammattiyhdistysretoriikka on ihan ok, kunhan lasten hyvinvointi ei vaarannu.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula pitää oikeansuuntaisena lakiesitystä, jonka mukaan suuri osa erityisopetusta tarvitsevista oppilaista saisi opetusta tavallisissa luokissa:
http://www.kaleva.fi/plus/Erilaiset oppijat samassa luokassa lapsiasiavaltuutetun mieleen/821507#kommentoi

Euroopan erityisopetusneuvosto tukee inkluusiokehitystä Suomessa:
http://www.european-agency.org/country-information/finland/publications-fi

Opetusministeriö on myös inkluusion kannalla:
http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,527,6980,8914

Jos aletaan miettimään tähän keskusteluun osallistujien motiiveja, niin miettisin kyllä pikemminkin vastustavien tahojen motiiveja, näyttö inkluusion puolesta on valtavaa!

wwrrreeterewrwrwrwwr kirjoitti:

Minä en aio vastata yhteenkään kysymykseen, joka koskee omaa persoonaani. Tässä asiassa on kysymys lasten hyvinvoinnista, ei keskustelijoiden motiiveista ja persoonallisuuksista.

Prof Saloviita on arvostellut opettajia siitä, että he mahdollisesti liioittelevat taakkojaan saadakseen etuja. Ammattiyhdistysretoriikka on ihan ok, kunhan lasten hyvinvointi ei vaarannu.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula pitää oikeansuuntaisena lakiesitystä, jonka mukaan suuri osa erityisopetusta tarvitsevista oppilaista saisi opetusta tavallisissa luokissa:
http://www.kaleva.fi/plus/Erilaiset oppijat samassa luokassa lapsiasiavaltuutetun mieleen/821507#kommentoi

Euroopan erityisopetusneuvosto tukee inkluusiokehitystä Suomessa:
http://www.european-agency.org/country-information/finland/publications-fi

Opetusministeriö on myös inkluusion kannalla:
http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,527,6980,8914

Jos aletaan miettimään tähän keskusteluun osallistujien motiiveja, niin miettisin kyllä pikemminkin vastustavien tahojen motiiveja, näyttö inkluusion puolesta on valtavaa!

Lue lisää

Millä ihmeellä takaat sen, että säästötoimia tehtailevat kunnat järjestävät normaaliluokkiin sijoitetuille erityisoppilaille ne tukitoimet, joita tarvitaan?

Ja, jos kerran olet ilman käytännön kokemusta valmis arvioimaan opettajantyön kuormittavuutta, oletko ystävällinen ja kerrot omasta työstäsi. Minäkin arvioin sen jälkeen sinun työsi kuormittavuuden ja sen, pääsetkö työssäsi liian helpolla.

Jos sinä olet kykenevä arvioimaan minun työpanokseni, enkö minäkin ole samoin kykenevä arvioimaan sinun työtäsi?

Kaikin puolin täynnä kirjoitti:

Millä ihmeellä takaat sen, että säästötoimia tehtailevat kunnat järjestävät normaaliluokkiin sijoitetuille erityisoppilaille ne tukitoimet, joita tarvitaan?

Ja, jos kerran olet ilman käytännön kokemusta valmis arvioimaan opettajantyön kuormittavuutta, oletko ystävällinen ja kerrot omasta työstäsi. Minäkin arvioin sen jälkeen sinun työsi kuormittavuuden ja sen, pääsetkö työssäsi liian helpolla.

Jos sinä olet kykenevä arvioimaan minun työpanokseni, enkö minäkin ole samoin kykenevä arvioimaan sinun työtäsi?

Lue lisää

Perusopetuslaki määrää kuntia järjestämään riittävät resurssit opetuksen järjestämiseksi. Jos jokin kunta ei tätä tee, se rikkoo lakia ja kuntalaiset voivat kannella asiasta.

En ole arvioinut sinua enkä sinun työtäsi, en edes tiedä kuka sinä olet. Älä fiksoidu liikaa itseesi tai muihin keskustelijoihin. Tämä keskustelu koskee lapsia.

Tässä Opetushallituksen julkaisemassa tiedotteessa on erinomaista informaatiota inkluusiosta:
http://www.edu.fi/page.asp?path=498,527,6980,8914,8925

werrreewweeerereree kirjoitti:

Perusopetuslaki määrää kuntia järjestämään riittävät resurssit opetuksen järjestämiseksi. Jos jokin kunta ei tätä tee, se rikkoo lakia ja kuntalaiset voivat kannella asiasta.

En ole arvioinut sinua enkä sinun työtäsi, en edes tiedä kuka sinä olet. Älä fiksoidu liikaa itseesi tai muihin keskustelijoihin. Tämä keskustelu koskee lapsia.

Tässä Opetushallituksen julkaisemassa tiedotteessa on erinomaista informaatiota inkluusiosta:
http://www.edu.fi/page.asp?path=498,527,6980,8914,8925

Lue lisää

tai siis näytöllä, älä siis suutu. :)

Vaikka mitä hyvää ja hienoa kirjoitetaan ja etsitpä niitä vaikka lopun ikääsi, se ei muuta sitä tosiseikkaa että käytäntö ei tänä päivänä toimi.

werrreewweeerereree kirjoitti:

Perusopetuslaki määrää kuntia järjestämään riittävät resurssit opetuksen järjestämiseksi. Jos jokin kunta ei tätä tee, se rikkoo lakia ja kuntalaiset voivat kannella asiasta.

En ole arvioinut sinua enkä sinun työtäsi, en edes tiedä kuka sinä olet. Älä fiksoidu liikaa itseesi tai muihin keskustelijoihin. Tämä keskustelu koskee lapsia.

Tässä Opetushallituksen julkaisemassa tiedotteessa on erinomaista informaatiota inkluusiosta:
http://www.edu.fi/page.asp?path=498,527,6980,8914,8925

Lue lisää

1. Kuten sinulle on jo aikaisemmin todettu, kunnat eivät piittaa lakisääteisistä velvoitteistaan nytkään.

2. En ole fiksoitunut mitenkään erityisesti tähän aiheeseen. Sinun motiivisi kyllä kiinnostavat. Et myöskään vastannut suoriin kysymyksiin - taaskaan. Lasten kanssa olen huomannut toiston merkityksen, joten toistan edelleen:

Mikä tekee sinusta kykenevän arvioimaan opettajantyön kuormittavuutta?

3. Uskotko kaikissa asioissa mieluummin tutkimusta kuin sellaista ihmistä, joka on käytännössä kokenut jonkin asian? Koskeeko periaatteesi vain opetusalaa?

werrreewweeerereree kirjoitti:

Perusopetuslaki määrää kuntia järjestämään riittävät resurssit opetuksen järjestämiseksi. Jos jokin kunta ei tätä tee, se rikkoo lakia ja kuntalaiset voivat kannella asiasta.

En ole arvioinut sinua enkä sinun työtäsi, en edes tiedä kuka sinä olet. Älä fiksoidu liikaa itseesi tai muihin keskustelijoihin. Tämä keskustelu koskee lapsia.

Tässä Opetushallituksen julkaisemassa tiedotteessa on erinomaista informaatiota inkluusiosta:
http://www.edu.fi/page.asp?path=498,527,6980,8914,8925

Lue lisää

olevan kahdeksisen vuotta vanhaa materiaalia nuo. Itse katson edu.fi- sivuilta aina uusinta uutta.

lehtori X kirjoitti:

olevan kahdeksisen vuotta vanhaa materiaalia nuo. Itse katson edu.fi- sivuilta aina uusinta uutta.

Hyvä. Näytäpä sitten edu.fi-sivulta sitä uusinta uutta inkluusion saralta. Tuo teksti on muuten siltikin yhä ajankohtaista.

Pyrin välttämään henkilöön menevää arvostelua, mutta tuntuu kuin kokisit tämän keskustelun henkilökohtaisena loukkauksena.

Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan professori Timo saloviita on ainakin juuri päivittänyt artikkelinsa. Se on täällä vapaasti luettavissa:
http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

lehtori X kirjoitti:

tai siis näytöllä, älä siis suutu. :)

Vaikka mitä hyvää ja hienoa kirjoitetaan ja etsitpä niitä vaikka lopun ikääsi, se ei muuta sitä tosiseikkaa että käytäntö ei tänä päivänä toimi.

Lue lisää

Tokihan laki on vain sanoja paperilla, mutta niissä sanoissa piileekin sellainen taika, että jos niitä ei toteuteta, asiaan voidaan saada muutos.

Siltikin täynnä kirjoitti:

1. Kuten sinulle on jo aikaisemmin todettu, kunnat eivät piittaa lakisääteisistä velvoitteistaan nytkään.

2. En ole fiksoitunut mitenkään erityisesti tähän aiheeseen. Sinun motiivisi kyllä kiinnostavat. Et myöskään vastannut suoriin kysymyksiin - taaskaan. Lasten kanssa olen huomannut toiston merkityksen, joten toistan edelleen:

Mikä tekee sinusta kykenevän arvioimaan opettajantyön kuormittavuutta?

3. Uskotko kaikissa asioissa mieluummin tutkimusta kuin sellaista ihmistä, joka on käytännössä kokenut jonkin asian? Koskeeko periaatteesi vain opetusalaa?

Lue lisää

1. Jos kunta ei piittaa lakisääteisistä velvoitteistaan, olisikohan syytä tehdä jotain?

2. Olet erittäin kiinnostunut minun persoonastani ja kuvittelet, että minä olisin kiinnostunut sinun persoonastasi. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Keskustelen vain lasten hyvinvoinnista.

3. Voi pölhöyden paljous! Tieteelliset tutkimukset nimenomaan tutkivat käytännön maailman tapahtumia. Tiede tutkii siis käytännön elämää, ihan tavallista opetustyötä. Ei ole mitään erillistä tutkimusmaailmaa tosimaailman ulkopuolelta. Jos oikeasti olet tieteellisen koulutuksen saanut, ymmärrät tämän. Kommenttisi tosin viittaavat päinvastaiseen. Pitääkö meidän todellakin lähteä niin alkeista liikkeelle, kuin tieteellisten tutkimusten sovellukset käytäntöön?

Juuri tällä palstalla keskustelen vain opetusalasta, koska aiheena on "lapsi koulussa".

wrrreetrwewewttw kirjoitti:

Hyvä. Näytäpä sitten edu.fi-sivulta sitä uusinta uutta inkluusion saralta. Tuo teksti on muuten siltikin yhä ajankohtaista.

Pyrin välttämään henkilöön menevää arvostelua, mutta tuntuu kuin kokisit tämän keskustelun henkilökohtaisena loukkauksena.

Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan professori Timo saloviita on ainakin juuri päivittänyt artikkelinsa. Se on täällä vapaasti luettavissa:
http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

henkilökohtaisena, koska ei tämä kyseinen asia kosketa muuten, kuin että satun tuntemaan käytännön koulutyön vuosikymmenien ajalta. Olen kuunnellut Saloviitaa. Asiat sinänsä voivat olla hyviäkin, mutta käytäntö ei toimi. Yhden asian ihmiset tuntuvat fakkiutuvan omaansa liiaksikin.

Asiasta minäkin puhun, en muuten henkilökohtaista sinullekaan, mutta kun se kokemus tuntuu sinulta puuttuvan.
Katson edu. fi ja muilta sivuilta omien alojeni uutuuksia, en niinkään inkluusiota juuri nyt.

wrrreetrwewewttw kirjoitti:

Hyvä. Näytäpä sitten edu.fi-sivulta sitä uusinta uutta inkluusion saralta. Tuo teksti on muuten siltikin yhä ajankohtaista.

Pyrin välttämään henkilöön menevää arvostelua, mutta tuntuu kuin kokisit tämän keskustelun henkilökohtaisena loukkauksena.

Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan professori Timo saloviita on ainakin juuri päivittänyt artikkelinsa. Se on täällä vapaasti luettavissa:
http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Lue lisää

En koe keskustelua henkilökohtaisena loukkauksena. Tämä on pikemminkin mielenkiintoista ja virkistävää!

Kaikkein mielenkiintoisinta on seurata, kuinka kauan jaksat toistaa samoja teesejäsi ja viitata samoihin pienten piirien tutkimuksiin, joita Suomessa on muutama ihminen tehtaillut. Kansainväliset suositukset ja organisaatiot nimittäin eivät arkipäivässä paljoa muutenkaan näy. Suomi ei ole kaikilla muillakaan sektoreilla mitaten mikään mallimaa, joten UNESCOn ja muiden suositukset eivät paljoa paina,

Olet käynyt ilmiselvästi ristiretkelle inkluusion puolesta. Teet sen joko huumorimielellä tai sitten olet vakavissasi. Selvää en ole vielä saanut.

Toistuvat viittauksesi samoihin idealistisiin tutkimuksiin ja yhteen ainoaan totuuteen saavat minut kyseenalaistamaan motiivisi.

Jokauinen aikuinen ihminen nimittäin ymmärtää, että tutkimukset kuitenkin ovat vain tutkimuksia. Ne eivät ole erehtymättömiä. Tutlkinnan varaa jää aina ja näkökulma vaikuttaa paljon.

Meidän opettajien näkökulma on tietysti oma juttunsa. Se, kykenemmekö mekään olemaan objektiivisia, on kyseenalaista.

Se, ettet raota millään tavalla omia taustojasi tai ajatustesi syitä, on hieman... niin. En oikein tiedä mitä. Lapsellista? Fanaattista? Outoa? Enpä tiedä. Huonoja sanoja kaikki. Käsityklsesi tutkimusten kaikkivoipaisuudesta tuntuu kuitenkin hieman naivilta.

Arvaapa muuten: kummatko kantavat raskaimman vastuun, jos inkluusio ei toimikaan tai lisäresursseja ei tule; tutkijat vaiko opettajat kentällä?

weewrrrwwwewerwwerw kirjoitti:

Tokihan laki on vain sanoja paperilla, mutta niissä sanoissa piileekin sellainen taika, että jos niitä ei toteuteta, asiaan voidaan saada muutos.

on sekä hyvään että huonoon suuntaan. Kuten on nähty.

lehtori X kirjoitti:

henkilökohtaisena, koska ei tämä kyseinen asia kosketa muuten, kuin että satun tuntemaan käytännön koulutyön vuosikymmenien ajalta. Olen kuunnellut Saloviitaa. Asiat sinänsä voivat olla hyviäkin, mutta käytäntö ei toimi. Yhden asian ihmiset tuntuvat fakkiutuvan omaansa liiaksikin.

Asiasta minäkin puhun, en muuten henkilökohtaista sinullekaan, mutta kun se kokemus tuntuu sinulta puuttuvan.
Katson edu. fi ja muilta sivuilta omien alojeni uutuuksia, en niinkään inkluusiota juuri nyt.

Lue lisää

No tässä edu.fi:n sivulta ajankohtaista asiaa:

http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,527,6980,8914

http://www.edu.fi/page.asp?path=498,527,6980,8914,8919

http://www.edu.fi/page.asp?path=498,527,6980,8914,8920

http://www.edu.fi/page.asp?path=498,527,6980,8914,8925

http://www.edu.fi/page.asp?path=498,527,6980,8914,8927

Täynnä Tylsää! kirjoitti:

En koe keskustelua henkilökohtaisena loukkauksena. Tämä on pikemminkin mielenkiintoista ja virkistävää!

Kaikkein mielenkiintoisinta on seurata, kuinka kauan jaksat toistaa samoja teesejäsi ja viitata samoihin pienten piirien tutkimuksiin, joita Suomessa on muutama ihminen tehtaillut. Kansainväliset suositukset ja organisaatiot nimittäin eivät arkipäivässä paljoa muutenkaan näy. Suomi ei ole kaikilla muillakaan sektoreilla mitaten mikään mallimaa, joten UNESCOn ja muiden suositukset eivät paljoa paina,

Olet käynyt ilmiselvästi ristiretkelle inkluusion puolesta. Teet sen joko huumorimielellä tai sitten olet vakavissasi. Selvää en ole vielä saanut.

Toistuvat viittauksesi samoihin idealistisiin tutkimuksiin ja yhteen ainoaan totuuteen saavat minut kyseenalaistamaan motiivisi.

Jokauinen aikuinen ihminen nimittäin ymmärtää, että tutkimukset kuitenkin ovat vain tutkimuksia. Ne eivät ole erehtymättömiä. Tutlkinnan varaa jää aina ja näkökulma vaikuttaa paljon.

Meidän opettajien näkökulma on tietysti oma juttunsa. Se, kykenemmekö mekään olemaan objektiivisia, on kyseenalaista.

Se, ettet raota millään tavalla omia taustojasi tai ajatustesi syitä, on hieman... niin. En oikein tiedä mitä. Lapsellista? Fanaattista? Outoa? Enpä tiedä. Huonoja sanoja kaikki. Käsityklsesi tutkimusten kaikkivoipaisuudesta tuntuu kuitenkin hieman naivilta.

Arvaapa muuten: kummatko kantavat raskaimman vastuun, jos inkluusio ei toimikaan tai lisäresursseja ei tule; tutkijat vaiko opettajat kentällä?

Lue lisää

Väitä inkluusiotutkimuksia pienten piirien tutkimuksiksi! Sehän ei nyt ollenkaan pidä paikkaansa! Kokeilepa esim Google scholrailla hakusanaa "inclusion"!!!!

kansainväliset sopimukset ja Unescokaan eivät mahdu järkeesi, heh! Mitä tuohon voi sanoa? Ei kai siinä sitten mitään...

Tiedät hyvin, että olen vakavissani inkluusion kannalla ja kantani perustuu tutkimuksiin.

Sanot naiiviksi oletettua käsitystäni tutkimusten kaikkivoipaisuudesta. Olenko väittänyt tutkimuksia kaikkivoiviksi?
Toistan nyt vielä kerran, mitä olen sanonut aiemminkin: Tiede tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta. Tieteellinen tutkimus on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa. Tieteen menetelmä on objektiivinen, julkinen ja itseään korjaava.

Kyllä minun mielestäni sinun pitäisi esittää tutkimustuloksia, jotka puhuvat inkluusiota vastaan!

Aika outoa, että olen itse esittänyt useita tutkimuksia aiemmissa kommenteissani, mutta sinä et ole esittänyt vielä yhtäkään tutkimusta väitteidesi tueksi! ET YHDEN YHTÄ! Sano YKSI tutkimus, joka kumoaa sen, että inkluusio olisi huonompi oppimisympäristö kuin erityisluokka.

Opettajat ovat mestareita tekemään kanteluita Lääninhallituksille, kun puhe on lomautuksista. Miksi opettajat eivät taistele samalla tavalla saadakseen resursseja inkluusion toteuttamiseksi?

lehtori X kirjoitti:

on sekä hyvään että huonoon suuntaan. Kuten on nähty.

Uskon kyllä, että lakiin kirjatuilla asioilla on voimaa takanaan.

weetrtteeeewwewwewwr kirjoitti:

Väitä inkluusiotutkimuksia pienten piirien tutkimuksiksi! Sehän ei nyt ollenkaan pidä paikkaansa! Kokeilepa esim Google scholrailla hakusanaa "inclusion"!!!!

kansainväliset sopimukset ja Unescokaan eivät mahdu järkeesi, heh! Mitä tuohon voi sanoa? Ei kai siinä sitten mitään...

Tiedät hyvin, että olen vakavissani inkluusion kannalla ja kantani perustuu tutkimuksiin.

Sanot naiiviksi oletettua käsitystäni tutkimusten kaikkivoipaisuudesta. Olenko väittänyt tutkimuksia kaikkivoiviksi?
Toistan nyt vielä kerran, mitä olen sanonut aiemminkin: Tiede tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta. Tieteellinen tutkimus on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa. Tieteen menetelmä on objektiivinen, julkinen ja itseään korjaava.

Kyllä minun mielestäni sinun pitäisi esittää tutkimustuloksia, jotka puhuvat inkluusiota vastaan!

Aika outoa, että olen itse esittänyt useita tutkimuksia aiemmissa kommenteissani, mutta sinä et ole esittänyt vielä yhtäkään tutkimusta väitteidesi tueksi! ET YHDEN YHTÄ! Sano YKSI tutkimus, joka kumoaa sen, että inkluusio olisi huonompi oppimisympäristö kuin erityisluokka.

Opettajat ovat mestareita tekemään kanteluita Lääninhallituksille, kun puhe on lomautuksista. Miksi opettajat eivät taistele samalla tavalla saadakseen resursseja inkluusion toteuttamiseksi?

Lue lisää

1. Opettajat ovat töissä julkisella sektorilla, kuten EHKÄ tiedät. Lomautuksia vastaan taisteleminen on ammattiyhdistystyötä. Koulun puutteellisia resursseja vastaan kamppailu on osoittautunut tuulimyllyjä vastaan taistelemiseksi.

2. Suurin osa opettajista suhtautuu koko inkluusioon epäilevästi. KÄYTÄNNÖN ELÄMÄ on vain opettanut sen, että kaikki uudistukset revitään opettajien ja samalla lastenkin selkänahasta. Koulumaailma on edellisestä lamasta lä'htien ollut täynnä uudistuksia, joista osa on onnistunut, osa ei. Kaikilla niillä on nimellisesti haettu sitä samaa LASTEN ETUA, mutta todellisuudessa vain säästöjä.

3. Jo nyt on suuressa osassa Suomen kunnista vedetty tuntikehykset minimiin; erityisopetusta ei joko ole tai sitä on liian vähän. Oppilaat syrjäytyvät ja kaikenlaisia ongelmia riittää. Maahanmuuttaja-alueiden kouluista vedetään lapsia pois. Elät todella ruususen unta, jos kuvittelet kuntien hihkuvan innosta tämänkään uudistuksen edessä. Jos toimisit millään lailla alalla, joka edes SIVUAA opetustehtäviä, tietäisit tilanteen.

4. Tieteen määritelmän jankuttaminen tuntuu - anteeksi vain -maaniselta. Juuri siksi epäilenkin tarkoitusperiäsi.

5. Inkluusiota on tutkittu lähinnä siltä kannalta, mitkä ovat sen edut. Tämä on tietenkin tarkoitushakuista.

Käytännön koulumaailma on JÄLLEEN KERRAN kokeilukenttänä. Muutaman vuoden kuluttua sitten tutkaillaan vallitsevaa tilannetta ja palataan taas entiseen. Näin on käynyt monissa asioissa kuten vaikkapa kokonaisopetuksessa, josta vaahdottiin omana opiskeluaikanani 90-luvulla. Ja KUKAS nämä kokeilut tekee?? Yllätys yllätys - tavalliset suomalaiset peruskoulut! Kukaan ei laske sitä, kuinka paljon nämä kokeilut maksavat. Konsultit, luennoitsijat ja kouluttajat keräävät hyödyn.

6. Et ilmeisesti ikinä vastaa kysymykseeni, mutta esitän sen VIELÄKIN kerran:

Onko tutkijoiden näkökulma aina luotettavampi kuin käytännön työntekijöiden?

Ehkä jo liian täynnä kirjoitti:

1. Opettajat ovat töissä julkisella sektorilla, kuten EHKÄ tiedät. Lomautuksia vastaan taisteleminen on ammattiyhdistystyötä. Koulun puutteellisia resursseja vastaan kamppailu on osoittautunut tuulimyllyjä vastaan taistelemiseksi.

2. Suurin osa opettajista suhtautuu koko inkluusioon epäilevästi. KÄYTÄNNÖN ELÄMÄ on vain opettanut sen, että kaikki uudistukset revitään opettajien ja samalla lastenkin selkänahasta. Koulumaailma on edellisestä lamasta lä'htien ollut täynnä uudistuksia, joista osa on onnistunut, osa ei. Kaikilla niillä on nimellisesti haettu sitä samaa LASTEN ETUA, mutta todellisuudessa vain säästöjä.

3. Jo nyt on suuressa osassa Suomen kunnista vedetty tuntikehykset minimiin; erityisopetusta ei joko ole tai sitä on liian vähän. Oppilaat syrjäytyvät ja kaikenlaisia ongelmia riittää. Maahanmuuttaja-alueiden kouluista vedetään lapsia pois. Elät todella ruususen unta, jos kuvittelet kuntien hihkuvan innosta tämänkään uudistuksen edessä. Jos toimisit millään lailla alalla, joka edes SIVUAA opetustehtäviä, tietäisit tilanteen.

4. Tieteen määritelmän jankuttaminen tuntuu - anteeksi vain -maaniselta. Juuri siksi epäilenkin tarkoitusperiäsi.

5. Inkluusiota on tutkittu lähinnä siltä kannalta, mitkä ovat sen edut. Tämä on tietenkin tarkoitushakuista.

Käytännön koulumaailma on JÄLLEEN KERRAN kokeilukenttänä. Muutaman vuoden kuluttua sitten tutkaillaan vallitsevaa tilannetta ja palataan taas entiseen. Näin on käynyt monissa asioissa kuten vaikkapa kokonaisopetuksessa, josta vaahdottiin omana opiskeluaikanani 90-luvulla. Ja KUKAS nämä kokeilut tekee?? Yllätys yllätys - tavalliset suomalaiset peruskoulut! Kukaan ei laske sitä, kuinka paljon nämä kokeilut maksavat. Konsultit, luennoitsijat ja kouluttajat keräävät hyödyn.

6. Et ilmeisesti ikinä vastaa kysymykseeni, mutta esitän sen VIELÄKIN kerran:

Onko tutkijoiden näkökulma aina luotettavampi kuin käytännön työntekijöiden?

Lue lisää

1. Kannatan opettajian ammattiyhdistystoimintaa. Toivoisin, että opettajat jaksavat taistella myös resurssien puolesta.

2. ja 6. kohta ovat samaa asiaa, vastaan 6. kohdassa näihin molempiin.

3. Lue kohta 1.

4. ja 5. Inkluusiota on tutkittu monelta kantilta. Tulokset vain ovat kovin yhteneväiset, eli puhuvat inkluusion puolesta.

6. Koska kysymyksessä on sana "aina", täytyy vastauksen olla: tutkijoiden näkökulma ei AINA ole luotettavampi kuin käytännön työntekijöiden. Sen sijaan USEIMMITEN hyvin tehty tutkimus antaa meille arvokasta tietoa siitä, kuinka meidän käytännössä kannattaa menetellä.

inkluusionpuolesta kirjoitti:

Video:

http://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/edu/erityispedagogiikan-laitos/a-world-for-inclusion-1/

Löytyy UNESCON sivuilta:
http://www.inclusionflagship.net/index2.shtml

Lue lisää

Kiitos näistä kiinnostavista keskusteluista. Jos saan nyt ilmaista kantani aiheesta ihan vain äitinä, ei siis minkään sortin opettajana, niin täytyy sanoa, että olen ehdottamasti tuon inkluusion kannalla. Jos olen jossain mielessä asiaa epäillyt, niin nyt kantani vahvistui ja nimen omaan teidän opettajien kommenttien takia. En huomannut yhdenkään teistä olevan huolissaan ihan oikeasti lapsista. Päällimmäisenä siellä tuntui olevan koko ajan se oma napa. Eikä ole mikään syy leimata lapsia sen takia, että te ette kykene hoitamaan tehtäviänne. Olen jo pitemmän aikaa seurannut tätä ihmeellistä lasten luokittelua. Tuntuu, että aina kun joku opettaja ei tule toimeen jonkun lapsen kanssa, niin hups. lapsi onkin yht´äkkiä passitettu jonnekin erityisluokalle jollain väkisten hänelle ängetyllä häiriödiagnoosilla....ja kyllä, useimmiten kyseessä on juuri alemmasta sosiaaliluokasta oleva yh.äidin poika. On jo aikakin, että asiaan saadaan joku tolkku !

yh.äiti kirjoitti:

Kiitos näistä kiinnostavista keskusteluista. Jos saan nyt ilmaista kantani aiheesta ihan vain äitinä, ei siis minkään sortin opettajana, niin täytyy sanoa, että olen ehdottamasti tuon inkluusion kannalla. Jos olen jossain mielessä asiaa epäillyt, niin nyt kantani vahvistui ja nimen omaan teidän opettajien kommenttien takia. En huomannut yhdenkään teistä olevan huolissaan ihan oikeasti lapsista. Päällimmäisenä siellä tuntui olevan koko ajan se oma napa. Eikä ole mikään syy leimata lapsia sen takia, että te ette kykene hoitamaan tehtäviänne. Olen jo pitemmän aikaa seurannut tätä ihmeellistä lasten luokittelua. Tuntuu, että aina kun joku opettaja ei tule toimeen jonkun lapsen kanssa, niin hups. lapsi onkin yht´äkkiä passitettu jonnekin erityisluokalle jollain väkisten hänelle ängetyllä häiriödiagnoosilla....ja kyllä, useimmiten kyseessä on juuri alemmasta sosiaaliluokasta oleva yh.äidin poika. On jo aikakin, että asiaan saadaan joku tolkku !

Lue lisää

Olen itse yksinhuoltajaäidin poika...

Olen kyllä ottanut tässä esille senkin pikkujutun, että "muillakin" oppilailla on oikeuksia. Se asia on itse asiassa aika usein puhututtanut meitä opettajia niin tässä tapauksessa kuin monissa muissakin aihetta sivuavissa jutuissa. Kun jollakin oppilaalla on ongelmia ja hän vie kohtuuttoman paljon opettajan huomiota, muut kärsivät. Kun tähän yhtälöön lisää sitten koululaitoksemme jo nyt äärimmäisen heterogeenisen oppilasaineksen, on lopputulos mielenkiintoinen ja oikeastaan aika traaginen.

Jokaiselle oppilaalle pitäisi pystyä tarjoamaan opetusta hänen kykyjään vastaavalla tavalla. Siihen ei läheskään aina nykykoulussa pystytä. Ne paljon parjatut pienluokatkin ovat täynnä oppilaita, joilla on todellisia, ei kuviteltuja ongelmia.

Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka moni täällä keskustelevista omaa jonkinlaista kokemusta opettajan työstä tai siitä, kun luokkaan on integroitu erilaisia oppijoita. Luulen nimittäin, ettei kaikilla täällä kirjoittelevista ihmisistä edes ole lapsia.

Suhtaudun Saloviidan ja kumppaneiden ehdotuksiin paljon myöntyvämmin välittömästi sen jälkeen, kun Saloviita julkisesti lupaa tulla opettamaan itse kouluokkaa, jossa on inkluusio toteutettu ja erityisesti odotan Saloviidalta ja teiltä hänen ajatustensa kannattajilta myös takuita sille, että kunnat varmasti siirtävät ne luvatut ja tarvittavat resurssit niihin kouluihin ja luokkiin, joissa integroituja oppilaita on.

Yh.äidille - jos nyt edes äiti olet - suosittelen tutustumista koulutyöhön. Kokeile vaikkapa kouluavustajan tehtävää muutaman viikon ajan tai mieluummin hieman pitempään. Mielesi avartuu varmasti. Näet, miten äärettömän julmasti me kaikki opettajat luokittelemme oppilaita.

Ammattikasvattaja kirjoitti:

Olen itse yksinhuoltajaäidin poika...

Olen kyllä ottanut tässä esille senkin pikkujutun, että "muillakin" oppilailla on oikeuksia. Se asia on itse asiassa aika usein puhututtanut meitä opettajia niin tässä tapauksessa kuin monissa muissakin aihetta sivuavissa jutuissa. Kun jollakin oppilaalla on ongelmia ja hän vie kohtuuttoman paljon opettajan huomiota, muut kärsivät. Kun tähän yhtälöön lisää sitten koululaitoksemme jo nyt äärimmäisen heterogeenisen oppilasaineksen, on lopputulos mielenkiintoinen ja oikeastaan aika traaginen.

Jokaiselle oppilaalle pitäisi pystyä tarjoamaan opetusta hänen kykyjään vastaavalla tavalla. Siihen ei läheskään aina nykykoulussa pystytä. Ne paljon parjatut pienluokatkin ovat täynnä oppilaita, joilla on todellisia, ei kuviteltuja ongelmia.

Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka moni täällä keskustelevista omaa jonkinlaista kokemusta opettajan työstä tai siitä, kun luokkaan on integroitu erilaisia oppijoita. Luulen nimittäin, ettei kaikilla täällä kirjoittelevista ihmisistä edes ole lapsia.

Suhtaudun Saloviidan ja kumppaneiden ehdotuksiin paljon myöntyvämmin välittömästi sen jälkeen, kun Saloviita julkisesti lupaa tulla opettamaan itse kouluokkaa, jossa on inkluusio toteutettu ja erityisesti odotan Saloviidalta ja teiltä hänen ajatustensa kannattajilta myös takuita sille, että kunnat varmasti siirtävät ne luvatut ja tarvittavat resurssit niihin kouluihin ja luokkiin, joissa integroituja oppilaita on.

Yh.äidille - jos nyt edes äiti olet - suosittelen tutustumista koulutyöhön. Kokeile vaikkapa kouluavustajan tehtävää muutaman viikon ajan tai mieluummin hieman pitempään. Mielesi avartuu varmasti. Näet, miten äärettömän julmasti me kaikki opettajat luokittelemme oppilaita.

Lue lisää

Tuo on täysin höpöä, Kaikissa muissa pohjoismaissa on erityisluokissa murto-osa siitä oppilasmäärästä mitä Suomessa. Kyllä te nyt vain olette valinneet ylläpitää koulua, joka johtaa maailmanennätystilastoa erityiskoulusiirroissa. Muiden opilaiden etu ei tätä edes vaadi, se on pelkkä tekosyy. Sitäpaitsi lain mukaan OPPILAAN OME ETU on se joka ratkaisee, EI MUIDEN OPPILAIDEN ETU!!!!!

Mutta nyt onneksi opetusministeriössä ollaan alettu toimiin jotta tämä hullutus saadaan loppumaan! Erityisluokkia lakkautetaan vauhdilla ;-)

yh-iskäk kirjoitti:

Tuo on täysin höpöä, Kaikissa muissa pohjoismaissa on erityisluokissa murto-osa siitä oppilasmäärästä mitä Suomessa. Kyllä te nyt vain olette valinneet ylläpitää koulua, joka johtaa maailmanennätystilastoa erityiskoulusiirroissa. Muiden opilaiden etu ei tätä edes vaadi, se on pelkkä tekosyy. Sitäpaitsi lain mukaan OPPILAAN OME ETU on se joka ratkaisee, EI MUIDEN OPPILAIDEN ETU!!!!!

Mutta nyt onneksi opetusministeriössä ollaan alettu toimiin jotta tämä hullutus saadaan loppumaan! Erityisluokkia lakkautetaan vauhdilla ;-)

Lue lisää

Surullista, kun ihminen kaivaa esiin vanhan ketjun, jossa itse vänkää ja vänkää loputtomiin samaa utopistista puppua ja sitten uusilla nimimerkeillä heittää ketjuun muka uusien ihmisten mielipiteitä - surullista, hyvin surullista tuollainen.

9595409562406792468 kirjoitti:

Surullista, kun ihminen kaivaa esiin vanhan ketjun, jossa itse vänkää ja vänkää loputtomiin samaa utopistista puppua ja sitten uusilla nimimerkeillä heittää ketjuun muka uusien ihmisten mielipiteitä - surullista, hyvin surullista tuollainen.

Lue lisää

Sinulle saattaa tulla ehkä yllätyksenä, että muutkin kuin vain yksi kirjoittaja todella lukevat ja kommentoivat tätä ketjua kuin minä! No sen hauskempaa on lukea kommenttejasi siitä, kuinka surullista kaikki on! Mikä sitäpaitsi on utopistista puppua?

Lain mukaan erityisopetus tulee järjestää oppilaan edun mukaisesti ENSISIJAISESTI MUUN OPETUKSEN YHTEYDESSÄ!!!!

Jotta asia ei nyt sinulle "ammattikasvattaja" jäisi epäselväksi, tässä Opetusministeriön sivulta lainaus: "Perusopetuslaki lähtee siitä, että opetus järjestetään ensisijaisesti muun opetuksen yhteydessä myös silloin, kun oppilas on otettu tai siirretty erityisopetukseen."
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/erityisopetuksen_kehittxminen/lainsaadanto.html

Mikä mielestäsi tuossa Opetusministeriön lausunnossa on utopistista puppua?! Sekö, että juuri teidän koulunne ei noudata Opetusministeriön linjauksia vai!?!

http://www.enorssi.fi/opetus/erilaisen-oppijan-tuki/Erityisopetuksen_strategia_LAAKSONEN.pdf

9595409562406792468 kirjoitti:

Surullista, kun ihminen kaivaa esiin vanhan ketjun, jossa itse vänkää ja vänkää loputtomiin samaa utopistista puppua ja sitten uusilla nimimerkeillä heittää ketjuun muka uusien ihmisten mielipiteitä - surullista, hyvin surullista tuollainen.

Lue lisää

Ihmisen kirjoitustyylin tunnistaa kyllä.

Ilmeisesti tämä sama veijari yhä edelleenkin haluaa vain tästä ihanasta inkluusiosta keskustella. Eri nimimerkkien käyttö toki on varmasti mukava harrastus ja ei tule ainakaan tylsä olo kun voi itseänsä tukea ja kannustaa!

Säälittävintä on se, ettei kirjoittajalla itsellään luultavasti ole mitään kokemusta sen kummemmin opettajan työstä kuin vanhemmuudestakaan.

Huomaathan myös, miten hän viisaasti jättää kommentoimatta kaikki ne käytännön pulmat, jotka inkluusioon liittyvät. Tyypilliseen yliopiston teoreetikon tapaan itse Saloviitakin kuittaa ne "tutkimuksessaan" lähinnä muutamalla sivulauseella. Erinomaista!

Ammattikasvattaja kirjoitti:

Ihmisen kirjoitustyylin tunnistaa kyllä.

Ilmeisesti tämä sama veijari yhä edelleenkin haluaa vain tästä ihanasta inkluusiosta keskustella. Eri nimimerkkien käyttö toki on varmasti mukava harrastus ja ei tule ainakaan tylsä olo kun voi itseänsä tukea ja kannustaa!

Säälittävintä on se, ettei kirjoittajalla itsellään luultavasti ole mitään kokemusta sen kummemmin opettajan työstä kuin vanhemmuudestakaan.

Huomaathan myös, miten hän viisaasti jättää kommentoimatta kaikki ne käytännön pulmat, jotka inkluusioon liittyvät. Tyypilliseen yliopiston teoreetikon tapaan itse Saloviitakin kuittaa ne "tutkimuksessaan" lähinnä muutamalla sivulauseella. Erinomaista!

Lue lisää

Kohdistapa se kitinäsi opetusministeriöön.

yhy yhy yhy kirjoitti:

Kohdistapa se kitinäsi opetusministeriöön.

Keksitkö uuden nimimerkin?

Niin. Kysykää Tatjana Aaljoen mielipidettä tähän. Mitähän Tatjana Aaljoki mahtaa tästä mieltä olla?